|
Post by naakdu on Sept 21, 2009 22:24:06 GMT 3
Delano
Delano ei juuri muuhun nyt kiinnittänyt huomiota kuin siihen, että sai mahdollisimman nopeasti lunta kasatuksi. Tuuli nimittäin oli alkanut ulvoa siihen malliin, että hän alkoi todella tajuta suojan tarpeellisuuden. Koska alue oli aukeaa, siellä ei ollut juuri puita, jotka olisivat ollut esteenä tuulelle. Sillä oli oma osuutensa siihen, että tuuli todella yltyi suorastaan myrskyisäksi. Viima ei pystynyt puhaltamaan täysin läpi Delanon nahkaisesta takista, mutta hihansuista kylmää ilmaa pääsi Delanon takin alle ja sai hänet – no, jos ei palelemaan, niin ainakin hieman viluiseksi. Hänellä oli kudotut villalapaset kädessään, ja ne kostuivat ikävästi kun hän käsitteli lunta, joten hän päätti ottaa ne pois käsistään. Mutta lumi tuntui vielä kylmemmältä paljaita sormia vasten, ja pian hän hamusi lapasensa takaisin käsiinsä. Sitten ne taas kostuivat ja hän otti ne pois ja no.. hän ei saanut loppujen lopuksikaan päätettyä, pitääkö lapaset käsissään vai ei, ja yhtenään otti ne pois ja laittoi takaisin kylmän yllättäessä. Tämän takia hän ei pitänyt lumesta.
Hän sai odottamatonta apua kasaamisurakkaansa kun Krya hoippui hänen luokseen ja alkoi niin ikään kasata lumesta suojantapaista. ”Oletko varma, että jaksat pysyä pystyssä?” Delano kysyi Kryazatilta hieman epäillen, sillä oli nähnyt, kuinka väsynyt toinen oli. Ihme kyllä, Delanon äänessä ei ollut mitään pilkkaavaa, vaikka olisi voinut olla – se oli lähes ystävällinen. Hän ei mitenkään voinut tietää, ettei Krya edes tainnut olla hereillä, vaan alkoi vajota jonkinlaiseen valveunitilaan ja toimi alitajuisesti.
Kryazat selvästikin hallitsi lumen kasaamisen paremmin kuin Delano, sillä se osa tulevaa iglua, jota hän työsti, alkoi muistuttaa kupolia nopeammin kuin Delanon epämääräinen tekele, joka sijaitsi toisella puolella rinkiä. Salaa eteläläinen tarkkaili Kryan työtä, ja sitä jäljittelemällä sai kuitenkin nopeasti kiinni iglun rakentamisen ideasta, ja hän sai taas syyn pitää itsestään.
Kun iglu oli valmis, lumisade oli yltynyt valtavaksi myräkäksi, ja Delano tuli tuumineeksi, että oli tosiaan ollut parempi aloittaa työ heti eikä vasta myöhemmin. Iglu ei ehkä ollut niitä komeimpia, mutta käypä suoja kuitenkin. Ja kun Krya vielä sytytti tulen, se muuttui äkkiä ihan kotoisaksi ollakseen pikaisesti kyhätty väliaikaissuoja. Delanolla tosin olisi ollut valittamista vaikka mistä, sillä hän oli mukavuudenhaluinen ja makunsa tietyissä asioissa fiini, mutta hän oli kuitenkin sitä mieltä, että parempi iglussa kuin tuolla piinallisessa lumisateessa.
Kryazatin kannalta oli onni onnettomuudessa, että alkoi sataa lunta; hän sai ainakin levätä. Delano huomasi, että tyttö tosiaan oli ollut levon tarpeessa, sillä hän nukkui niin rauhallisen näköisenä. Eikä Delanollekaan tehnyt pahaa levätä hetki, olihan hän jo matkustanut koko päivän. Sitä paitsi viime yönä olivat unet jääneet vähemmälle kuin normaalisti. Voisi sitä itsekin ottaa tirsat, Delano tuumi. Hyvällä tuurilla Kryazat ei heräisi ennen häntä. Delano jostain syystä ei halunnut Kryazatin tietävän, että hänkin nukkui. Eteläläinen yritti tehdä olonsa mukavaksi lumisuojassa, mutta se osoittautui hyvin vaikeaksi. Lopulta hän tyytyi röhnöttämään selkä lumiseen seinään nojaten, koska ei parempaakaan asentoa löytänyt.
Vain pienet torkut, ei muuta, Delano oli suunnitellut. Mutta hän olikin vaipunut ihan syvään uneen, ehkä kuorsannutkin. Kun hän havahtui hereille, olivat tuulen äänet ulkona hiljentyneet huomattavasti. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka kauan oli nukkunut; saattoi olla, että vain tunnin, mutta ei ollut ollenkaan epätodennäköistä, että tunteja oli kulunut useampi. Sen verran aika kuitenkin, että se oli riittänyt lumimyrskyn ohitse menemiseen; Delano kurkisti iglun suuaukosta ulos, ja sää oli huomattavasti selkeämpi. Vieläkin pilvipeite verhosi taivasta, mutta se ei näyttänyt yhtä paksulta kuin ennen lumipyryä. Lunta kyllä oli satanut kiitettävästi; sitä oli nyt reilusti yli nilkan, itse asiassa lähemmäs Delanon polvea kuin nilkkaa, kun aiemmin sitä oli ollut vain sen verran, että maa oli näyttänyt valkoiselta.
Matka ainakin voisi jatkua, ja se oli ehdottoman hyvä asia, joten siitä olisi kerrottava Kryazatille "Hei Najedra, lumisade on lakannut", Delano sanoi oppaalleen. Hänen oli helpompi kutsua tyttöä Najedraksi kuin Kryazatiksi, koska ei kuitenkaan ollut sitä mieltä, että he olisivat olleet kavereita; vain kohtalon yhteen saattamia matkaajia, joiden välit eivät olleet parhaasta päästä.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 22, 2009 17:24:53 GMT 3
Kryazat nukkui lämpimässä lumisuojassa vailla unia. Hän oli vaipunut nopeasti niin syvään unitilaan, ettei unia näkynyt. Hänen kehonsa ja mielensä varastoivat ja kasvattivat energiaa ja nopeuttivat parantumisprosessin äärimmilleen. Hän ei kuulut, eikä aistinut mitään ympärillään siinä tilassa. Se ehtisi palauttaa veren tasapainon aamuun mennessä, mutta käsien rei’ille se ei ehtisi tehdä mitään.
Jossain välissä unta Kryan tajunta nousi kaikkein syvimmästä tilasta hieman pinnempaan. Hän kykeni kuulemaan ympärillä kuuluvia ääniä, mutta ei välittänyt niistä suurimmasta osasta kunnes… "Hei Najedra, lumisade on lakannut" Delano puhui hänelle. Krya liikahti hieman asennosta, jossa hän oli yönsä viettänyt. Se oli kangistanut hänet väliaikaisesti, mutta pieni liike palautti pian normaalin tasapainon. ”Tällä Najedralla on nimikin”, hän totesi, ei kärttyisästi, muttei ystävällisestikään, ”ja se haluaa itseään kutsuttavan sillä.” Kryazat nousi hitaahkosti istumaan ja venytteli. Samalla korvat nousivat normaaliin pystyyn asentoonsa. Hän oli jälleen normaali itsensä. ”Hän avasi silmänsä ja ympärillä näkyi vain mustaa…” Krya numero kaksi oli herännyt Najedriassa, joskin hautautuneena lumeen. Hän kaivoi itsensä ylös samalla kun Kryazat tuli ulos lumisuojasta.
Molemmat katselivat ympärilleen. ”Mahtavaa” hän totesi. Lunta oli paljon, joten se vaikuttaisi hänen liikkumiseensa hieman lyhyt kun oli. Tie oli peittynyt, mutta näkyi silti selvästi, koska muuallekin oli satanut lunta, joten kinokset tien ympärillä olivat paksuuntuneet huomattavasti. ”No, mitä pidemmälle pohjoiseen menee, sen paksummaksi lumikerrokset muuttuvat” hän mumisi itsekseen. Krya kyykistyi hetkeksi maahan ja kaivoi lumikerroksen alta muutaman pienen kiven ja tunki ne salaiseen piilotaskuun. Niitä tarvittiin vielä. ”Jatketaan. Voimme syödä matkalla” hän sanoi. Yhden kivistä Krya oli jättänyt käteensä odottamaan.
|
|
|
Post by naakdu on Sept 23, 2009 17:34:08 GMT 3
Delano
Delano ajatteli aluksi vastata jotain sarkastista, mutta muuttikin mielensä. "Kryazat sitten", hän sanoi, kohautti olkiaan ja vilkaisi tyttöä, ennen kuin ryömi ulos suojasta. Uni oli saanut hänet paremmalle tuulelle, sillä kaikesta huolimatta hänkin oli ollut väsynyt. Hän oli kyllä pitkävihaista sorttia, mutta päätti yrittää hillitä kieltään, ainakin niin kauan kuin Kryazat olisi mukava.
Nukkumisesta oli tosin ollut muutakin kuin pelkkää hyötyä, Delano huomasi verrytellessään jäseniä ulkona. Hänen sormensa olivat aivan kohmeiset, ja vasempaan kenkään oli jotenkin päässyt lunta. Joka toisella askeleella hän irvisti inhosta, kun kylmännihkeä kosteus kosketti hänen jalkapohjaansa. Mahtavaa tosiaan. Siinä Delano oli samaa mieltä Kryazatin kanssa. "Että syödä matkalla? Minun evääni ainakin loppuvat, joten aion säästää niitä niin pitkään kuin mahdollista. Onko sinulla muka jotain evästä, vai?" Delano kysyi kun he olivat lähteneet liikkeelle. Hänen äänestään kuului selvästi, ettei hän uskonut Kryazatilla olevan mitään syötäväksi kelpaavaa. "Mutta ilmeisesti te najedratkin tarvitsette ruokaa.. siinä suhteessa kaikki taitavat olla samanlaisia", hän tuli pohtineeksi ääneen.
Eteneminen oli hitaampaa nyt, kun lumikerros oli paksumpi. Delano joutui nostelemaan jalkojaan paljon enemmän kuin eilen.. Vai oliko se ollut tänään aikaisemmin aamulla? Vai toissapäivänä? Milloin he oikein olivat lähteneet liikkeelle? Eteläläisen ajantaju oli tosiaan mennyt sekaisin lumimyrskyn aikana. Aurinkoa ei näkynyt pilvipeitteen takaa, joten siitäkään ei voinut tarkistaa kellonaikaa. Päivä oli jokatapauksessa, valoa oli kuitenkin sen verran. "Lumesta ei sitten ole mitään muuta kuin harmia", Delano valitti. "En tajua, kuka keksi tällaisen vitsauksen. Ja miten kukaan voi asua täällä! Odotan innolla, että pääsen takaisin etelään syömään mangoja suoraan puusta."
"Ja seuraavalla kerralla en hyväksy työtarjousta pohjoiseen. Paitsi ehkä, jos nenäni edessä heilutetaan kaksinkertaista rahapussia."
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 23, 2009 18:20:41 GMT 3
Kryazat hymähti. ”Ei minulla tietenkään mitään mukana ole. Me metsästämme” hän vastasi. Delano oli kaupunkilaispoika, joten annettakoon anteeksi hänen tietämättömyytensä. Lopussa tullut kommentti tosin häiritsi Kryaa suuresti. ”Lakkaa jo tuo epäileminen. Najedrat eivät eroa muista lajeista kovinkaan, vain ulkonäöllisiä piirteitä on erilaisia” hän sanoi. Krya pyöritteli kiveä kynsiensä päissä taitavin ottein. Hänen katseensa kierteli ympäristössä ja korvat kuuntelivat pieniäkin rasahduksia. ”Oli niistä välillä hyötyäkin…” Krya mumisi. Korvat olivat tarkat, mutta niitä jaksoi harvoin huomioida. Liian tarkoista korvista kehittyi usein epäilys ja epäluottamus ympäristöön, koska ääniä kuului paljon, eivätkä ne kaikki olleet niitä mieluisimpia. ”Myös hän kuunteli ympäristöään, vaikka mitään ei kuulunut. Paikka vaikutti autiolta, mutta ulkokuori saattoi pettää…”
”Olen eri mieltä kanssasi” Kryazat totesi Delanon lumivalitukseen, ”lumesta on varsin paljon hyötyä, riippuen näkökulmasta, josta sitä katsoo. Täällä asuminenkin on varsin yksinkertaista, mutta pitää olla lumisiin paikkoihin ja kylmään erikoistunut laji, jotta ymmärtää tämän paikan viihtyisyyden.” Najedra olisi voinut selittää enemmänkin, koska tiesi asiasta paljon. ”Hän oli nähnyt Ícus kansoja moniakin ja heiltä se näytti sujuvan. Myös hän itse piti lumisista ja kylmistä paikoista enemmän kuin aurinkoisista ja lämpimistä. Kaikki oli suhteessa näkökulmaan…” Kaikki olisi myös huomattavasti yksitoikkoisempaa, jos kaikkialla olisi vain aurinkoista. Suorastaan Tylsää, jos tunsi vähänkin lumileikkejä ja ymmärsi niitä. Lapset esimerkiksi odottivat usein raja-alueillakin talven tuloa, koska silloin oli lunta ja lumi oli kivaa. ”Mangoista tosin en tiedä. Mitä liekään ovat” Krya lisäsi edelliseen hieman myöhässä. Mango. Hän oli kuullut sanan jossain, muttei ollut aivan varma, oliko koskaan nähnyt sellaista. Niitä muistaakseen ”…myytiin suurissa kaupoissa hedelmäosastoilla. Tosin häntä ei oltu koskaan uskallettu laskea kauppaan, joka hämärsi tätäkin tietoa suuresti…” Mango, mango, mango… Kyllä se sana Kryalle oltiin joskus sanottu. Yhteydessä, kun joku oli jossain sitä saanut. Kotiin sitä ei koskaan oltu tuotu, mutta ilmeisesti ruokaa se oli.
"Ja seuraavalla kerralla en hyväksy työtarjousta pohjoiseen. Paitsi ehkä, jos nenäni edessä heilutetaan kaksinkertaista rahapussia." Delano sanoi ja sai Kryan naurahtamaan. ”Sitä sopii epäillä” hän totesi, ”te ihmiset olette niin persoja rahalle, että teette melkein mitä vain sitä saadaksenne, joten en pitäisi ihmeenä, jos tapaisin sinut ensikin kerralla pohjoisessa täysin hukassa, jonkun epämääräisen työtehtävän perässä.” Tai ainakin hänen mielikuviensa mukaan asia oli näin. Hän kun ei itse rahasta välittänyt. Kaikki, mitä Krya tarvitsi, hän hankki itse tai teki itse. Vaatteet olivat poikkeus, mutta silloinkin hän keräsi vain siihen tarvittavan rahasumman ja jätti sitten asian sikseen. Rahan oli tarpeetonta, jos kykeni tekemään vaihtokauppaa. Verdanian ja Najedrian kauppatalous käytiin lähinnä yksinomaan vaihtokaupoilla. Rahaa ei tarvittu, eikä sen vuoksi tapeltu.
|
|
|
Post by naakdu on Sept 26, 2009 16:34:47 GMT 3
Delano
"Metsästätte?" Delano kuulosti huvittuneelta. Hänen ei koskaan ollut tarvinnut sellaista harrastaa. "Eikö ole rasittavaa aina, kerta toisensa jälkeen lähteä juoksemaan joidenkin pupujen perässä? Helpompaa olisi vaikka harrastaa kanankasvatusta." Delano muisti hyvin, kuinka heillä hänen vielä vanhempiensa luona asuessaan oli ollut kanoja. Se oli ollut varsin kätevä tapa saada ruokaa; tuoreita munia aamiaiseksi, ja aina silloin tällöin teurastettiin tirppa pöytään ja sitten herkuteltiin kanankoivilla. Kun Delano sitten muutti yksin asumaan, hän ei ollut vaivautunut ostamaan itselleen näitä hyötyeläimiä; hän pärjäsi pelkillä rahoillaan. Torilta kun sai helposti pikkurahalla kalaa tai lihaa. Delanosta oli hassua ajatella, että häntä päätä lyhyempi tyttö hankkisi sapuskansa pyydystämällä eläimiä. Mitä tyttö olikaan sanonut aiemmin? Että he voisivat syödä matkalla? Delano yhdisteli päässään ajatuksiaan ja kysyi äkkiä: "Hetkinen… tarkoitatko, että aiot.. siis äh, aiotko sinä täällä ruveta metsästämään?"
”Myös hän kuunteli ympäristöään, vaikka mitään ei kuulunut. Paikka vaikutti autiolta, mutta ulkokuori saattoi pettää…” "Kenestä sinä puhut, kun sanot 'hän'?" Delano ei voinut olla kysymättä. Hän oli koko ajan ihmetellyt sitä, että Kryazat välillä puhui kolmannessa persoonassa jotain lähes käsittämätöntä. Nyt ihmetys näkyi hänen naamastaan selvästi, sillä hän kohotti toista kulmaansa ja katsoi matkakumppaniaan hyvin epäilevän näköisenä. Hän piti Kryazatia kummajaisena, ja varmasti tulisi pitämäänkin, siitä ei päässyt yli eikä ympäri.
"En käsitä, miten voit nähdä lumessa jotain hyvää, mutta minusta tämä saamarin töhnä on täysin turhaa", Delano sanoi samalla, kun pysähtyi tyhjentämään kenkänsä lumesta. Paljon sitä lunta olikin päässyt sisään etenkin vasempaan kenkään. Ja nyt selvisi syykin; kengässä oli reikä. Miten tuo kammottava aukko oli siihen tullut, ja milloin, sitä ei voinut Delano ollenkaan käsittää. Mutta siinä se möllötti hänen kengänpohjassaan ja näytti irvistävän hänelle. "Katso nyt! Lumi tunkee sisään joka paikasta ja varpaani ovat jäässä sen takia. Ihmettelen kovasti, jos ne eivät irtoa hypotermian seurauksena ennen kuin olemme perillä", hän valitti kuulostaen hyvin ärsyyntyneeltä.
Kun Kryazat naurahti Delanon puheille työtarjouksesta, Delano katsahti häneen. Hän yritti lukea tytön kasvoilta, oliko tämä juuri pilkannut häntä, mutta ei osannut päättää, ja se sai narsistin hieman epävarmaksi. "Työtehtäväni eivät ole epämääräisiä", Delano väitti. "Ainakaan yleensä eivät ole. Tämä nimenomainen kyllä vähän on…", hän mutisi viitsimättä edelleenkään selittää asiaa sen kummemmin, sillä se ärsytti häntä itseään. Niin, hän oli saanut asiakkaaltaan kirjeen, joka hänen piti toimittaa pohjoiseen, Nörraknutten kaupunkiin, eräälle yksin asuvalle miehelle, josta Delano ei tiennyt muuta kuin tämän nimen. Kirjeen sisällöstä hän ei osannut sanoa mitään, eikä siitä, miksi se oli lähetetty, sillä hän ei ollut saanut juurikaan ohjeita. Ei edes kunnollisia reittiohjeita; "kolme päivää suoraan pohjoiseen, mitä pilailua sekin oli olevinaan?", Delano mumisi huomaamattaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 26, 2009 17:48:02 GMT 3
”Tietenkin. Miten luulit, että selviän täällä? Ei minulla rahaa ole. En sitä tarvitse. Ja täällä me nyt satumme olemaan, joten miksi ei?” Krya vastasi hyvin myöhässä Delanon kysymykseen yhdistäen kaikkien vastaukset, ”Se pitää kunnossa, eikä niiden perässä tarvitse juosta, jos sen osaa.” Kuka hullu nyt yrittäisi jäniksiä juosten kiinni ottaa? Ei Krya ainakaan. Hän oli riittävän tervejärkinen ja tiesi, ettei niitä saanut kiinni kovinkaan monet juosten. Hän ei itse kuulunut niihin harvoihin, vaan tyytyi käyttämään heittoaseita. Ilmeisesti Delano ei ollut vielä keksinyt hänen kädessään olevan kiven merkitystä. Oli Najedra kyllä sitä muutamaan otteeseen kokeillut, mutta tuloksetta. Jänisten juoksu oli jotenkin vaikeasti ennustettavaa, milloin oikealle, milloin vasemmalle. Sitä ei koskaan pystynyt suoraan sanomaan. Kokemalla oppii. Sen Krya oli silloin saanut selville oikein kantapään kautta.
Kryazat katsahti Delanoon ihmeissään. Ei hän ”hän” muodossa puhunut ollenkaan. Tai ei ainakaan ollut puhunut. ”En nyt aivan ymmärtänyt kysymystäsi. En puhu ”hän” muodossa. Puhun tekemisestä, olemisesta ja muualla. Se ei ole sama asia, vaikka ehkä siltä kuulostaakin” Najedra vastasi, vaikkei ollut täsmälleen varma, mihin vastasi. Kysymyksen määrittäminen oli epämääräinen. Hän mutisi, kyllä. Hän puhui ”hän” muodossa, ei. Kryan puhe oli hieman erikoislaatuista, ainakin hänen määritelmiensä mukaan. Tekeminen oli tekemistä, oleminen jossain olemista, ja muualla oli epämääräinen käsite jostain, jota oli vaikeaa selittää sanoi. Sen tarkoitus piti tietää, jos sen halusi tietää. Jos ei tiennyt, se oli oma ongelma. Krya tiesi käyttämänsä sanan muualla merkityksen, muttei uskonut matkakumppaninsa tietävän sitä. Tämä normaalikko tuskin tiesi mitään erikoisista merkityksistä ja käsitteistä.
Lopun kysymyksistä ja sanoista Krya pysyi hiljaa. Hänen oli turha kommentoida Delanon valituksiin, koska hänellä oli tähdellisempääkin tekemistä. Pian hän pysähtyi äkisti ja pysäytti Delanonkin nostamalla kättään sen merkiksi. Hän oli kuullut äänen, rasahduksen ja pieniä hypähteleviä askelia lumessa. Myös vilaus mustapäisistä korvista tuki hänen muita havaintojaan. Krya tähtäsi ensin ja vei sitten kätensä taakse. Vielä varmistus ja sitten nopea ja tarkka heitto muutaman metrin päähän vasemman puoleiseen lumimereen. Mitään ei kuulunut. Oletettavasti hän siis oli osunut. Tosin lumen määrä ei juuri houkutellut hakemaan saalista. Hakea se kuitenkin piti. Krya tasoitti maan poikittain tiestä, jottei tiellä oleva lumi hidastaisi hänen vauhdinottoaan. Mitä pidemmälle hän pääsisi, sen helpompaa se olisi, jos takaisintuloa ei lasketa. Hän toivoi myös arvioivansa uhrinsa olinpaikan oikein, koska jos se menisi monta metriä huti, niin kestäisi kauemmin löytää mitään. Lyhyyden haittapuolia. Krya otti vauhtia parin metrin levyisellä tiellä ja hyppäsi. Häntä antoi voimaa hyppyyn ja ohjasi, jos se menisi sivuun. Ilmasta hän näki jäniksen ja veren, joka sen päästä valui. Niin tarkkaan Najedra ei ollut tähdännyt, että sen olisi päähän pitänyt osua, mutta ilmeisesti niin oli käynyt. Hyppy kantoi pari metriä, koska lunta oli paljon ja hänen oli ollut pakko hypätä korkealle pituuden sijaan. Pian hän siis oli vyötäröään myöten lumessa. Jänis oli muutaman metrin päässä hänestä ja se matka kesti pidempään kuin otuksen löytäminen. Takaisin tullessa hän käytti samaa tekniikkaa ja pääsi tielle asti, koska vauhdinottomatkaa oli enemmän, joten myös ponnistukseen tarvittavaa voimaa löytyi enemmän. ”Tätä minä tarkoitan metsästämisellä. Vain hullu lähtee tällaisilla hangilla näiden otusten perään” hän sanoi Delanolle.
|
|
|
Post by naakdu on Sept 27, 2009 14:17:08 GMT 3
Delano
"No, sinusta en tiedä, mutta minulla on rahaa, ja sillä olen tähän asti pärjännyt", Delano kohautti olkiaan. "Mutta haluan tosiaan nähdä sinun metsästävän jotain", hän sanoi ja naurahti - suorastaan pilkalliseen sävyyn. Hän ei voinut sille mitään, mutta hänestä tuntui niin hullunkuriselta ajatella, kuinka tuo korvallinen ja hännäkäs otus pyydystäisi heille päivällistä. Tai illallista. Tai aamiaista, mikä vuorokaudenaika nyt sitten ikinä olikaan. Hän ei voinut tietää, että tosiaan näkisi tytön metsästävän vielä muutamien minuuttien kuluttua.
"Jos sinä et ymmärtänyt kysymystäni, voin kyllä kertoa, etten ymmärtänyt vastaustasi yhtään sen enempää", Delano sanoi viileäsi. He eivät selvästikään olleet samalla aallonpituudella, kun eivät saaneet toistensa ajatuksista selvää. "Mutta hällä väliä, en taida edes yrittää ymmärtää." Se olikin takuulla viisas päätös Delanolta. Jos hän yrittäisi selvittää itselleen Kryazatin ajatuksenjuoksusta, ei hän saisi siitä mitään muuta kuin jomottavan päänsäryn. Ja todennäköisesti raivokohtauksen.
Delanoa ei haitannut, ettei hän saanut myötätuntoa valittamisellaan. Ei hän sen takia ollutkaan jupissut - lähinnä vain purkaakseen omaa turhautumistaan. Hän kieriskeli itsesäälissä niin syvällä, että oli törmätä Kryazatiin, kun tyttö äkisti pysähtyi. "Ja mikä neidillä nyt on hätänä?" Delano kysyi tympääntyneenä. Hän ajatteli, että Kryazat oli suuttunut jostain, sillä ele oli terävä - varmastikaan Krya ei halunnut pysähtyä vain juomaan maitokahvia, kyseessä täytyi olla jotain muuta. Kryazat näytti tarkkailevan ympäristöään valppaana, ja se sai nuorukaisenkin terästämään aistejaan. Ehkä liikkeellä oli joku ihminen? Delano vilkaisi taakseen, mutta tiellä ei näkynyt ketään. Missään ei näkynyt ketään. Äkkiä tyttö heitti jotakin hankeen, mutta mitä, sitä ei nuorukaisen silmä ehtinyt erottaa. Toinen heitto perään, ja Delano jo mietti, mikä Kryazatia vaivasi. Toki tyttö oli outo, mutta heittää nyt joitain pikkuesineitä hankeen ilman syytä... se oli jo älyvapaata.
Tai oikeastaan kaikkea muuta kuin älyvapaata, Delano joutui myöntämään itselleen hetken kuluttua, kun hän näki kuolleen jäniksen ja Kryazatin lumen peitossa kahlaamisen jäljiltä. ”Tätä minä tarkoitan metsästämisellä. Vain hullu lähtee tällaisilla hangilla näiden otusten perään” Delano ei voinut kuin tuijottaa. Harvinaista kyllä, hän oli hetken sanaton; yleensä tässä vaiheessa häneltä pääsi joku sarkastinen tai vähintääkin väheksyvä kommentti, mutta nyt oli kuin kissa olisi vienyt hänen kielensä. Tai tässä tapauksessa jänis. "Miten sinä näit sen?", hän älähti lopulta. Hän katui heti puhuttuaan sitä mitä oli sanonut, koska pelkäsi saavansa vastaukseksi jotain, mikä pistäisi hänen herkkää itsetuntoaan ja saisi hänet tuntemaan itsensä vähäpätöiseksi. "Kieltämättä ihan näppärää", hän vielä totesi vastahakoisesti. Hän olisi halunnut heittää jotakin suuntaan "mutta raakana joudut sen syömään, torilta olisi saanut kypsennettynä", mutta tajusi ennen kuin sanoi mitään, että hänellä itsellään oli tulentekovälineet mukana, ja Kryazat tiesi sen. Siksi hän pysytteli hiljaa ja tyytyi tuijottamaan jänistä, kuin se olisi tehnyt hänelle jotain pahaakin. Hän otti piikivet taskustaan ja heitteli niitä kädessään. "Onko työkaluja?" Hän kysyi viitaten jänikseen. Sillä eihän karvaista otusta voisi syödä ennen paistamista - ja paistaa eläin täytyisi nyljettynä. Sen verran nuorukainen tiesi ruuanvalmistuksesta. "Onko sinulla mitään tietoa siitä, kuinka kaukana seuraava kylä on?" Delano kysäisi vielä, kun ajatus putkahti hänen mieleensä. "Meidän kannattaa säästää osa, koska eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu."
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 27, 2009 15:37:59 GMT 3
Kryazat naurahti omahyväisesti Delanon reaktiolle. ”Eräiden huomiointikyky näyttää olevan nollatasoa. Ei sitä ollut vaikea huomata” hän sanoi erittäin huvittuneena. Krya hieman hätkähti omaa mielialanvaihtelua. Tämä ja eilinen oli selvästi ollut hyvin normaalista poikkeavia päiviä ja saanut hänet käyttäytymäänkin sen mukaisesti. Ei ollut normaalia, että hän nauroi jollekulle, ehkä Delano vain sattui olemaan poikkeuksellisen surkuhupaisa henkilö. ”Olisi ollut mukavaa, jos joku olisi ollut hänen kanssaan, mutta sitä iloa, ei nähtävästi hänelle suotu…”. Siltä se vaikuttikin. Delano nimittäin otti jälleen nämä mielenkiintoiset kivensä esille ja kysyi työkaluja. Najedra naurahti jälleen tällä kertaa paljon kuuluvammin. ”Ei tietenkään ole, missä minä niitä kantaisin? Raakana minä saalini syön ja kynsillä poistan turhat osat. Kypsentämisessä kestää, enkä minä osaa tehdä edes tulta” hän vastasi ja virnisti Delanolle ilkikurisenhuvittuneesti. Sille ei nyt enää voinut mitään, että mies vain sattui olemaan kaikkein osaamattomin ja tyhmiäkyselevin henkilö, jonka Krya oli koskaan tavannut.
Najedra istui maahan risti-istuntaan ja veti kynsillään otuksen mahan auki. ”Kyllä on tietoa, eikä säästämiseen tarvitse ryhtyä. Ruokaa kyllä löytyy aina” hän vastasi puuhaillessaan kanin parissa. ”Jälkiä oli paljon, mutta mikään ei johtanut minnekään. Jokin ei nyt täsmännyt ja se häiritsi häntä kovin…”. Pian hän oli erotellut kaikki syötävät osat, lihan ja sydämen, ja ylimääräiset osat, nahan, luut ja muut sisäelimet, erillisiin kasoihin. Hän kaivoi viereiseen lumipenkkaan kolon, johon tunki ylimääräiset osat, ja pesi sitten syötävät osat ja kätensä lumessa, jotta verta ei olisi niin paljon. ”On asioita, joita on hyvä osata jos metsään lähtee” Krya käytti vertauskuvallista sanontaa, koska metsää siinä ympärillä ei ollut. Krya jakoi osat kahteen suunnilleen samankokoiseen kasaan ja ojensi toisen Delanolle. ”Tee niille mitä haluat” hän sanoi ja nousi seisomaan. Hänen edessään oli paljon verta ja pieniä paloja jäniksen osia. ”Meidän on kuitenkin jatkettava. Tämä haju houkuttelee pian paikalle kutsumattomia vieraita, enkä usko, että haluat tehdä lähempää tuttavuutta lumisten maiden petojen kanssa” Krya sanoi ja lähti kävelemään eteenpäin syöden samalla omaa osuuttaan. Välillä hän piti taukoja ja mutisi tavalliseen tapaansa. ”…ainoat jäljet, jotka tuntuivat jatkuvan jonnekin näyttivät kuuluvan olennolle, jota hän viimeiseksi halusi tavata täällä…”
|
|
|
Post by naakdu on Sept 30, 2009 19:45:46 GMT 3
Delano
Oli Delanolta ollut typerää sanoa ihmetellä ääneen Kryazatin huomiokykyä. Mutta minkä hän sille mahtoi, että lause oli päässyt hänen suustaan vahingossa? Hänen selvästikin pitäisi varoa sanojaan, mutta tuon tytön seurassa se oli vaikeaa. Sillä Kryazatin vastaus, kuten herkkähipiäinen etelän pikku satuprinssi oli liian myöhään arvannut, oli omahyväisyyttä täynnä ja pisti Delanoa haarniskan alle. Ärtymyksen kipinä, joka oli enää vain hiljalleen kytenyt nuorukaisen sisällä, sai äkkiä uutta tulta Kryazatin sanoista. "Vai nollatasoa? Ei ole minun vikani, ettei minulla ole tuollaisia hevosvaunun rattaiden kokoisia korvia ja haukansilmiä!", hän puuskahti kärttyisenä. Kryazatille varmaan oli jo tässä vaiheessa matkaa tullut täysin selväksi, kuinka herkkä Delano oli omasta kunniastaan. Hän ei sietänyt minkäänlaisia viittauksia siihen, että olisi huonompi kuin joku toinen - siinä suhteessa hän ehkä tosiaan oli surkuhupaisa. Itse hän ei asiaa kyllä niin nähnyt. Omasta mielestään Delano oli tärkeä henkilö, tai ainakin tulisi olemaan tulevaisuudessa. Hän ei pitänyt itseään mitenkään erityisen leuhkana; mitä joskus heikkona hetkenään saattoi myöntää itselleen olevansa "hieman itsekeskeisyyteen taipuva". Hänen minäkäsityksensä on ehkä hieman kaukana siitä, millaisena muut hänet näkevät.
"Tuo kuulostaa vähän.. alkukantaiselta. Eläimet syövät ruokansa raakana", Delano sanoi katsoen Kryazatia alaspäin, kun tämä kertoi omista syömistottumuksistaan. Hän itse oli sivistynyt, eikä voisi kuvitellakaan syövänsä ruokaansa raakana. Syöminen on nautinto. Ja nautintoihin on parasta panostaa, sitä mieltä Delano oli. Nautinnot nimittäin olivat aina olleet hänen elinehtonsa, lähes yhtä tärkeitä hänen jokapäiväisen elämänsä kannalta kuin vesi ja happi. "Sitä paitsi ruoka maistuu paremmalta kypsänä, tiesitkö sitä?", hän vielä jatkoi seuratessaan, kun najedra eritteli lihaa ja sisäelimiä kasoihin. Näky olisi ehkä saanut jonkun yökkäämään, mutta ei Delanoa. Vaikka hän kuinka oli helpon elämän kasvatti, ei hän todellakaan kammonnut verta ja suolenpätkiä. Paitsi jos olivat omiaan.
"Kyllä totisesti teen näille mitä haluan. Minä syön kypsää ruokaa", Delano vastasi ehkä aavistuksen töykeään sävyyn ja nappasi lihamöhkäleensä Kryalta. Hän oli alkanut kasata nuotiota samalla, kun tyttö oli kynsillään avannut kanin, ja oli jo ehtinyt sytyttää tulenkin, niin, että hän saattoi pikaisesti käristää lihat puolikypsiksi ennen kuin he lähtivät.
"Kutsumattomia vieraita? Noitako tarkoitat?" Delano kysyi kun he olivat lähteneet taas matkaan. Hän osoitti taivaalla lentäviä korppeja ja naurahti. "Nuo eivät tee mitään muuta kuin raakkuvat päivästä toiseen, sen verran minäkin tiedän näistä pohjoisista elukoista. Kuuntelin niiden räkätystä koko matkan ennen sitä yhtä pahuksen kylää jossa sinuunkin törmäsin.." Hänen äänensä laski loppua kohden. Eräs korppi laskeutui tien vierellä törröttävään kitukasvuiseen mäntyyn. Näillä pohjoisen korpeilla oli sellainen erikoinen piirre, että niiden silmät olivat siniset, toisin kuin etelän veljillään. Lintu näytti haistavan ruuan, mutta ei uskaltautunut tulemaan lähemmäksi matkaajia, vaan seurasi heitä, kuin odottaen, että jotain hyvää tippuisi heiltä.
”…ainoat jäljet, jotka tuntuivat jatkuvan jonnekin näyttivät kuuluvan olennolle, jota hän viimeiseksi halusi tavata täällä…” Lause, jonka Kryazat lausui mitä ilmeisimmin itsekseen, kuulosti jotenkin enteilevältä. "Mitä sellaista täällä korvessa muka on, jota et haluaisi tavata?", Delano kysyi vähän härnäävään sävyyn. "Ellet sitten tarkoita noita haaskalintuja, minä en ainakaan niistä tykkää, kamalia meluajia.." Delano ei tosiaankaan uskonut, että täällä, lumen keskellä voisi olla mitään muuta vaaraa kuin kylmyys.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 30, 2009 20:13:31 GMT 3
"Tuo kuulostaa vähän.. alkukantaiselta. Eläimet syövät ruokansa raakana", Delano sanoi. Krya heilautti kättään välinpitämättömästi. ”Ihmisetkin ovat eläimiä, jos et sitä tiennyt. Me olemme lähempänä luonnonmukaisia eläimiä kuin te” hän sanoi selittäen. Kaikki eivät tienneet ihmisten eläimellisyydestä, mutta Krya tiesi hyvin. Mitä muutakaan ne olisivat? Kasveja kenties? Pelkkä ajatuskin tuntui typerältä. Tosin oli Krya nähnyt ihmistä muistuttavia kasvimaisia olentoja, kuten puiden henkiä ja kasvipohjaisia Najadroita. ”Mielenkiintoinen näky sinänsä…” Oli huvittavaa kohdata yhtäkkiä elävä kasvi, jonka sisällä virtasi jotain kummallista vihertävää nestettä, joka kaiken lisäksi oli limaista ja haisi kummalliselta. Kaikki ruumiinosatkin koostuivat kasveista: ruumis taipuisaa puuta tai yhteen kiertyneitä köynnöksiä, hiukset ohuita liaaneja tai juuria ja sen sellaista. "Sitä paitsi ruoka maistuu paremmalta kypsänä, tiesitkö sitä?" Delano vielä lisäsi. ”En suinkaan tiennyt. Makuja on erilaisia ja minä suosin raakaa” Krya vastasi voimakkaasti liioitellen ja selkeästi pilkaten Delanon kommenttia.
"Mitä sellaista täällä korvessa muka on, jota et haluaisi tavata?", Delano kysyi vähän härnäävään sävyyn. "Ellet sitten tarkoita noita haaskalintuja, minä en ainakaan niistä tykkää, kamalia meluajia.." Kryazat loi jälleen pistävän katseen Delanoon. Kuinka tyhmä tämä mies oikein saattoi olla? ”Sinä et todellakaan tiedä, mistä puhut” hän sanoi pahaa enteilevään sävyyn, ”Täällä pohjoisessa ja siellä toisaallakin on paljon vaarallisempiakin eläimiä kuin linnut. On suuria olentoja, jotka liikkuvat lumen tai pimeän turvin laumoina ja tappavat jokaisen tielle osuvan. Ícun* sudet ovat yksi esimerkki.” Hän piti tauon ja jatkoi, ”Kokonaan puhtaan valkoisia, täysin äänettömiä ja säkäkorkeudeltaan parhaimmillaan yli puolitoista metriä. Kuolleen haju houkuttelee ne hetkessä paikalle, eikä kukaan ei paikallinen jää henkiin. Harvoin edes paikalliset” Krya kääntyi pois ja tarkkaili ympäristöä varuillaan. Toistaiseksi ei kummassakaan näkynyt missään mitään, mutta se oli vain ajan kysymys. ”Jopa me kartamme niitä, koska kukaan ei ole vielä selvinnyt niiden hyökkäyksestä ja jäljet ovat selvät” Najedra lisäsi hiljaa. Delano ei jälkiä näkisi, koska tässä maailmassa niitä ei ollut, mutta Kryalle asia oli selvää.
”Jälkiä oli paljon ja kaikki tuntuivat johtavan samaan suuntaan. Oli parempi lähteä nyt, ennen kuin oli liian myöhäistä paeta. Tämä seutu oli muutenkin vaarallista ja hän tiesi sen hyvin. Hän oli silti ottanut sen riskin ja saapunut. Kukaan ei häntä odottanut, eikä kukaan kaivannut muualla. Hän olisi yksin, jos jotain kävisi. Hän olisi yksin, vaikkei kävisikään mitään. Joku seisoi lumessa…” Siellä todella oli joku. Kryazat numero kaksi näki sen selvästi. Joku toinenkin hullu hänen lisäkseen siis oli uskaltautunut näille main. Oli tosin mahdollista, että se olisi paikallinen. Lumen kaupunki ei ollut kaukana hänen laskelmiensa mukaan. ”Hän käveli lähemmäs ja pian kuului tervehdys…”
//ìcu lausutaan iissu kun Krya siitä puhuu näin mainittaen//
|
|
|
Post by naakdu on Oct 3, 2009 13:43:12 GMT 3
Delano
Delano oli ollut tarpeeksi pitkään Kryazatin seurassa, että osasi tämän katseesta päätellä, mitä seuraava puheenvuoro tulisi pitämään sisällään. "Sinä et todellakaan tiedä mistä puhut." Juuri tuollaiset lauseet eivät miellyttäneet Delanoa. Ne sotivat hänen itsetietoisuuttaan, koko hänen maailmankuvaansa vastaan ja saivat siksi hänet huonolle tuulelle. Ai että ei hän muka tiennyt, mistä puhui? Olihan totta, että tämä paikka oli hänelle uusi, mutta ei hän silti sietänyt sitä, että häntä näin suoraan puhuteltiin kuin täyttä idioottia.
"Kuulostaapa pelottavalta", Delano sanoi pyöritellen silmiään. Jos hänelle olisi jossain toisessa tilanteessa kerrottu kylmässä pohjoisessa vaeltelevista susista, hän olisi varmaankin sen uskonut. Ei ollut vaikeaa kuvitella suuria petoja vaeltelemaan tänne lumikenttien keskelle, vaanimaan yksinäisiä matkaajia. Ja olihan näistä seuduista liikkeellä kaikenlaisia huhuja jälkiäkään jättämättä kadonneista vaeltajista, hangesta löytyneistä verisistä ruumiinosista ja vaikka mistä - niitä oli Delanokin sattumoisin kuullut kapakoissa matkoillaan. Silloin hän oli pitänyt niitä satuiluna, mutta nähtyään nämä kylmät erämaat, hän oli alkanut epäillä, saattaisiko niissä sittenkin olla perää. Mutta nyt Delano oli tarpeeksi tuohtuneessa mielentilassa kumotakseen mielestään kaiken taikauskoon vivahtavan. Sitä paitsi tarina susista tuli Kryazatin suusta. Ja Kryazatin sanaan nuorukainen ei tällä hetkellä halunnut uskoa, ihan vain siksi, että muuten olisi myöntänyt oman epätäydellisyytensä. "Karttaisin mielelläni muutakin kuin vain jotain taikaolentoja", Delano ärähti vihaisena ja vilkaisi Kryazatia. "Yritätkö vain saada minut pelkäämään tätä paikkaa? Siinä kyllä et onnistunut." Hän vain syyti mitä sylki suuhun toi, sen kummemmin ajattelematta mitään.
Heidän siinä kävellessään oli maisema muuttunut. Lumierämaa alkoi liukua metsiköksi. Puita kasvoi tiheämmin tien molemmilla laidoilla ja edessä päin näkyvää puustoa saattoi hyvin kutsua metsäksi. Seuraava asutuskekus, edellistä kylää hieman suurempi kylä, olisi metsän takana, joskaan sitä ainakaan Delano ei tiennyt. Mutta kylän ja heidän välissään oli vielä tämä metsä, joka tiheni sitä mukaa, mitä syvemmälle he kulkivat. Erämaassa oli aina niin kova tuuli, että se pyyhki eläinten jäljet, mutta täällä, missä tuuli ei ollut niitä lakaisemassa, oli maa täynnä jälkiä. Delano ei tuntenut niitä kovin hyvin, mutta ne olivat lähinnä pienten nisäkkäiden ja korppien. Ehkä joukossa oli muutama suuremman eläimen jälkikin, mene ja tiedä. Ja nyt, kun he kävelivät lumen halki, hekin jättivät omat jälkensä lumeen - toiset olivat nahkatossujen painaumat, toiset paljaiden jalkojen.
"Joku seisoi lumessa? Mitä taas höpiset?" Delano kommentoi taas Kryazatin puheita, vaikka ne eivät ilmeisesti olleetkaan tarkoitettu hänelle. Mutta ei hän parempaakaan tekemistä keksinyt itselleen kävelemisen lomassa kuin piilopilkata matkakumppaniaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 3, 2009 17:18:09 GMT 3
Kryalle oli selvää, ettei Delano välittänyt hänen puheistaan, eikä ilmeisesti niitä uskonutkaan. Se tulisi olemaan hänen ongelmansa. Krya pysähtyi. ”Minun ei tarvitse onnistua siinä. Jos et usko, jatka yksin. Ei ole minun ongelmani, eikä murheeni, jos menetät henkesi täällä erämaassa” hän sanoi ja risti kätensä puuskaan. Pian hän kuitenkin kääntyi ja jatkoi mitään sanomatta eteenpäin etäinen ilme hiusten peittämissä silmissään. ”Hän kiersi miestä epäillen häntä harhaksi. Et ilmeisesti ole tottunut näkemään muita täällä vai? En ole harhaa, mies sanoi…” hän mumisi itsekseen. Tapaamiset toisten olentojen kanssa samanaikaisesti eri maailmoissa olivat harvinaisia ja erittäin hämmentäviä. ”…olet paikallinen? Hän kysyi mieheltä, koska mies ei näyttänyt…” eteläiseltä, joita hän oli rajaseudulla tavannut.
Edessä oli risteys. Puiden välissä kulkeva tie haarautui kahdeksi. Kryazat pysähtyi hetkeksi keskelle risteystä ja valitsi sitten vasemmanpuoleisen. Pian he tulisivat vuoriston lähiseudulle, jossa oli matalia kalliokohoumia ja niiden välissä muutaman metrin syvyisiä railoja, joiden yli yleensä johti silta tai kaadettu puu. Talvella eivät kovin turvallisia, mutta ylityskelpoisia, jos ei ruvennut pahemmin hyppimään niiden päällä. Sitä Krya ei tosin ollut kokeillut, mutta oletti kylmyyden ja jäätyneen veden haurastaneen puista tehtyjä rakennelmia. ”…Olet siis täällä vain, koska olet? Mies esitti selkeän kysymyksen käyttäen hyvin samanlaisia käsieleitä, kuin Kryazat. Noin sen voi sanoa, Najedra vastasi…” ja heilautti häntäänsä. Heilautus toistui molemmissa paikoissa samaan aikaan. Jälleen suuren S-kirjaimen muotoinen kaariheilautus ja paluu takaisin tavalliseen hännänpää heilumiseen. Kaikki olivat nyt enemmän vähemmän sekaisin, joten Krya ei ollut täysin varma, kumman kanssa puhui. Hämärät tilanteen yleensä myös jäivät hämäriksi, mutta tämä oli jo häiritsevää.
|
|
|
Post by naakdu on Oct 5, 2009 15:25:39 GMT 3
Delano
"Jatkaisin, ellen olisi eksyksissä", Delano tiuskaisi, "Juttusi menevät kuule välillä vähän yli, jos et ole sattunut tietämään." Hänkin olisi mielellään ristinyt kätensä puuskaan, mutta se ei tullut kuuloonkaan, kun Kryazat mokoma oli ehtinyt mennä tekemään sen ensin. Siksi hän tyytyi työntämään kädet harmaan takkinsa taskuihin ja näyttämään hapanta naamaa.
Hetkeen ei kuulunut mitään muita ääniä kuin lumen narskunta askelten alla. Mitään ei puhuttu ääneen - ellei Kryazatin omalaatuista itsekseenpuhelemista lasketa. Delano ei enää vaivautunut kyselemään Kryazatilta, mistä tämä puhui tai kenelle. Eteläläinen ei voinut tietää, millaista keskustelua Kryazat kävi toisessa maailmassa. Ei se hänelle kuulunut, eikä pahemmin enää kiinnostanut. Kaveriporukassa tosin voisi myöhemmin saada hyvät naurut tästä omituisesta kulkijasta. Jos hän olisi saanut päättää, hän olisi ottanut oppaakseen jonkun vitsailevan pikkupojan, jota olisi voinut aina pomottaa kun mieli teki, tai sitten jonkun kauniin ihmisneidon. Mutta häneltä ei kysytty. Kryazat oli siinä mielessä hyvä opas, että hän tiesi, minne oltiin menossa - tai ainakin Delano halusi uskoa niin. Se tästä vielä puuttuisi, että opaskin eksyisi ja siinä sitä sitten oltaisi enemmän hukassa kuin hukka itse.
Metsä ei ollut suuri, ja pian se päättyi vuoristontapaiseen. Keskellä tätä vaikeakulkuista maastoa kohosi etäällä kylä. Oikeastaan "kohosi" on väärä ilmaisu, sillä kylän kaikki talot olivat hyvin matalia. Delano kuitenkin päätteli kylän olevan siellä, sillä kivipylväiden takaa nousi savua, epäilemättä jonkun kapakan keittiöstä. Kylän ja matkalaisten välissä oli vielä kuitenkin noin neljä metriä syvä railo, jonka yli pääsisi riippusiltaa pitkin. Delano mittaili ympäristöä katseellaan.
".. Yli mennään..?" hän kysyi ääni vailla vivahteita mihinkään tunnetilaan. Silta näytti hänestä epäilyttävältä, mutta se oli ainoa tie railon yli. Kuilu oli sen verran leveä, ettei sen yli viitsinyt lähteä hyppäämään. Delanokin pystyi heti sanomaan, ettei hän pääsisi hypäten yli, vaikka hän oli taitava siinä lajissa. Hän ei jäänyt odottamaan Kryazatin vastauta, vaan lähti ylittämään siltaa omin päin. Tyttö saisi tulla perässä. Silta natisi Delanon askelten alla, ja hän käveli niin rivakasti kuin viitsi, että pääsisi toiselle puolelle luotettavalle maankamaralle. Kerran hän meinasi liukastua, mutta löysi tasapainon ennen kuin kaatui, eikä muuta tapahtunut kun hän jo oli toisella puolella ja odotti Kryazatia siellä.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 5, 2009 16:23:25 GMT 3
Delanon mentyä Kryazat pysähtyi sillan alkupäähän ja laski kätensä kaiteena toimivalle köydelle. Oli hyvä kysymys, kuinka kauan silta kestäisi. Pääsisikö Krya yli vai ei? Hänkään ei selviäisi ylityksestä hyppäämällä, mutta toiselta puolelta pääsisi kyllä ylös helposti. Alas meneminen siltä puolelta, missä hän oli, oli sitten haaste sinänsä. Tasaisenjyrkkä sisäänpäin kaartuva seinä ei oikein antanut kädensijaa, joten oli luotettava siltaan. Silta natisi vähemmän hänen allaan kuin Delanon, joka oli ilmeistä, koska Kryazat oli kevyempi. Hännän tasapainotus myös vähensi heilumista. Raju tuulenpuuska kuitenkin pääsi yllättämään hänet ja Najedra kaatui päin toista reunaa. Naru katkesi hänen painonsa alla ja Krya tipahti sillalta. Hän sai kuitenkin kiinni jostain, mutta silta oli nyt ikävästi kallistunut, koska toinen tukinaruista oli poikki. Seuraava kysymys sitten olikin, kestäisikö yksi köysi Kryan painoa? Hän heilautti häntänsä kiinni toiseen tukinaruun sillan alapuolelta ja yritti sitten itse kavuta toista kautta takaisin sillalle, tai sille, mitä siitä oli jäljellä. Asento oli hyvin epäsuotuisa, koska hän oli selkä maahan päin, kun köydestä kuului hento napsahdus. Kryazat käänsi salamana katseensa siihen suuntaan ja näki, kuinka köysi alkoi purkautua. Vaikka hän yrittikin, mitään ei ollut tehtävissä ja köysi napsahti poikki. Kryazat putosi sillan mukana selkä edellä kohti rotkon pohjaa. Osuma sai kivun aallon nousemaan koko kehossa. Krya löi päänsä lumen alla olevaan kovaan maahan ja menetti tajuntansa. ”Kryazat. Kryazat…” oli hänen viimeinen mutistu sanansa ennen pimeyttä.
//Ja Delanoinen pääsee jälleen hoivaamaan Kryaa. Saat päättää näkyvistä vammoista//
|
|
|
Post by naakdu on Oct 5, 2009 17:18:11 GMT 3
Delano
"Tule jo!", Delano hoputti railon yli, kun oli päässyt toiselle puolelle. Kryazat ei mitenkään viivytellyt, mutta eteläläinen oli kärsimätön luonne ja tänään erityisen levoton. "Ei tässä ole koko päivää aikaa odottaa!" Ehkä hoputtaminen toi Delanolle jonkinlaista henkistä tyydytystä, kun sai syyn metelöidä ja valittaa. Mene ja tiedä.
Delano kääntyi ympäri ja katseli kiviseinämää, joka oli ollut hänen takanaan, ja nyt siis oli hänen edessään. Luonnonkivi oli vuosien saatossa rapautunut niin, että siihen oli tullut ikäänkuin kuvioita. Tai ehkä ne olivat joidenkin muinaisten kansojen kaivertamia. Delano nauroi mielessään, kun huomasi yhden kuvion muistuttavan etäisesti sutta. Hah hah, vai että oikein ihmissyöjäsusia. Aiempi keskustelu oli yhä tuoreena hänen mielessään.
Koska Delano oli selin siltaan, hän ei kriittisellä hetkellä nähnyt, mitä tapahtui, mutta kuuli kyllä. Epäilyttävä narahdus sai hänet kääntymään ja hetkeksi hänen henkensä salpautui, kun hän tajusi, ettei nähnyt opastaan missään. "Kryazat?", hän henkäisi, enemmän hämmentyneenä kuin kauhistuneena. Hän kiiruhti railon reunalle, ja ehti juuri nähdä Kryazatin roikkuvan sillasta, ennen kuin koko homeinen hökötys hajosi. Kuului kova rysähdys, ja railon pohjalla näkyi puunsäpäleitä sekaisena kasana ja Kryazatin häntä pilkotti kasan alta.
Delano toimi ennen kuin ajatteli. Samalla hetkellä, kun hän tajusi sillan tippuvan, hän kapusi alas kuilun seinämää. Vaikka se oli jyrkkä, se oli tarpeeksi rosoinen, että kiipeäminen ei tuottanut ongelmia. Aina löytyi joku käden- ja jalansija. Noin nelisen-viitisen metrin kiipeämisen jälkeen, Delanolla ei ollut aikaa arvioida, tuli pohja vastaan. Puunkappaleita lojui lumen seassa joka puolella, ja se teki liikkumisesta vaikeaa. Delano joutui katsomaan tarkkaan, mihin loikki, jottei olisi loukannut jalkaansa, sillä suurimmassa osassa puunkappaleita oli teräviä reunoja, tikkuja ja piikkejä. Ja kaikesta päätellen Kryazat oli joutunut kasan alimmaiseksi. Päästyään paikkaan, jossa Delano näki tytön hännän pilkottavan, hän alkoi raivata puukappaleita joka suuntaan. Jos hän ei olisi ollut liian järkyttynyt ajatellakseen juurikaan, hänen ajatuksensa olisivat olleet sarjaa: 'Saamari, eikö tässä maailmassa ole muita kuin kömpelöitä urveloja ja huonoja sillantekijöitä?'.
Pian oli kaikki puukappaleet levällään Kryazatin sivuilla, eikä hänen päällään ollut enää mitään. Delanon ei tarvinnut olla mikään lääkäri todetakseen, että tämän saamat vammat olivat pahoja. Tyttö oli aivan mustelmilla, ja hänen käsissään, hännässään ja jaloissaan oli puusäleiden viiltämiä haavoja. Ohimolta valui ohut verivana. Outoa, sinistä verta. Vasen nilkka oli omituisessa asennossa - se oli varmaankin mennyt sijoiltaan. Jostain syystä Delano kokeili ensimmäisenä tytön otsaa, ikään kuin muka sillalta pudonneella voisi olla kuumetta. Otsa ei ollut sen kuumempi kuin olisi pitänyt olla.
Delano pudisti päätään järjestääkseen ajatuksensa. Olisi niin helppoa vain lähetä pois paikalta ja jättää tyttö tänne selviämään itsekseen, ehkä kuolemaan. Ei siitä varmaan niin kamalia tunnontuskia tulisi. Mutta Delano tarvitsi oppaan. Kyllä, se oli nyt ensimmäinen syy, minkä takia kannatti jäädä auttamaan. Tai yrittämään auttaa. Sen syyn takia hän oli aiemminkin tyttöä auttanut. Sen enempää hänen ei tarvinnut miettiä. Hänen ensiaputaitonsa olivat hieman kyseenalaiset, sillä ei hänen ollut juuri tarvinnut niitä kartuttaa, mutta kyllä hän jotain pystyisi tekemään. Verenhukan vaara ei ollut kovin suuri Kryazatin tapauksessa, mutta kuitenkin olemassa, joten ensimmäisenä hän päätti tyrehdyttää verenvuodot. Hän otti sillan kaiteissa ollutta narua, kangasta omista tavaroistaan, ja lunta, ja sitoi vakavimmat haavat kovin ottein. Haavojen hoidosta hänellä oli kokemuksia, sillä oli muutaman kerran baaritappeluissa saanut kuonoonsa. Nilkan hoidosta taas hän ei tiennyt yhtään mitään, itse kun oli onnekkaana elänyt koko elämänsä nyrjäyttämättä mitään, mutta hän oletti, ettei sitä voinut vain jättää hoitamattakaan. Ainakin siihen saattoi laittaa lunta lievittämään kipua. Kun Delano oli saanut akuuteimmat verenvuodot tyrehdytetyiksi, hän nosti Kryazatin puoli-istuma-asentoon, niin, että tämän selkä nojasi railon kivistä seinämää vasten. Siinä saisi tyttö levätä kunnes heräisi tainnoksistaan.
// Delano pelastaa! \o/ Ei kuitenkaan ole tämä jätkä ihan sitä parasta sankariainesta. 8''D //
|
|