|
Post by naakdu on Sept 6, 2009 15:15:27 GMT 3
// Eli ainakin Aqwell tänne~ :3 //
Delano
"Saamarin äijät! Kuulette minusta vielä!" Delano kirosi kovaan äänen. Hän mulkoili kapakkaa, ja riuhtaisi ulko-oven auki. Raitista ilmaa tuulahti sisään, joku nauroi peränurkassa. Delano loi vielä viimeisen vihaa tihkuvan katseen taakseen, ennen kuin marssi ulos paikasta ja paukautti oven kiinni perässään. Kylmä pakkanen tuntui virkistävältä kaiken sen tunkkaisen sisäilman jälkeen. Se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kylmää jäädyttääkseen nuoren miehenalun sisällä vellovia kuumia tunteita. Delano oli kiitänyt muutaman kymmentä metriä sen näköisenä, kuin hänellä olisi kiire jonnekin, mutta pysähtyi sitten keskelle tietä aivan yhtäkkiä. Vaikka hän oli tullut varsin määrätietoisesti ulos kapakasta, ei hän oikeastaan tiennyt ollenkaan, minne nyt menisi - tai mitä hänen pitäisi tehdä. Joskin nuorukainen oli niin kiukkuinen, ettei välittänyt miettiä asiaa. Ei hän välittänyt edes siitä, että hevosvaunuilla ohi kulkeva vanhus katsoi kummeksuen. Kun hevosvaunumies oli kulkenut matkoihinsa, ja Delano seissyt paikallaan muutaman minuutin, nuorukainen nykäisi itsensä liikkeelle ja lähti täysin päämäärättömästi harppomaan tietä pitkin toiseen suuntaan.
Miten hän olikin saattanut kuvitella, että tällaisessa tuppukylässä voisi olla sivistynyttä väkeä? Miten hän olikin keksinyt mennä juuri paikalliseen kapakkaan tätä sivistynyttä väkeä etsimään? Miten se koko vihoviimeinen luola saattoikin olla niin täynnä täysiä idiootteja?
Delano hypisteli taskussaan olevaa kirjettä. "Viisi päivää suoraan pohjoiseen", asiakas oli sanonut. No, Delano oli matkannut nyt viisi päivää, omasta mielestään suoraan pohjoiseen. Mutta ei hän ollut saapunut määränpäähänsä, vaan johonkin hikiseen kyläpahaseen keskellä-ei-mitään. Tietenkin neuvokkaana ja karismaattisena etelän nuorukainen oli päättänyt mennä kysymään paikallisesta kapakasta, missä hän mahtoi olla. Ja mitä ne viheliäiset äijät olivat vastanneet? Eivät yhtään mitään! Nauraa räkättäneet vain päin naamaa, että onkos poika eksyksissä, aijai, kuka nyt tällaiseen paikkaan muka eksyisi tähän aikaan vuodesta, mikä liehuletti sitä oikein oltiin. Vaikka Delano oli kuinka yrittänyt kiskoa miehistä irti jotain tolkkkua, he olivat vain pilkanneet häntä ja siinä sivussa jatkaneet kortinpeluutaan. Lopulta Delano ei ollut jaksanut sitä enää, ja hän oli rynnännyt pihalle.
Nuorukaisen askeleet jättivät ohueen lumikerrokseen jalanjälkiä. Hänen nahkainen takkinsa natisi, rahapussi taskussa välillä kilahti. Hänen yleensä niin rennon itsevarma, peräti leuhka olemuksensa oli nyt kaiken ärtymyksen takia poissa, rivakka askel kiidätti häntä eteenpäin kunnes hän saapui tienristeykseen ja viimein havahtui takaisin nykyhetkeen.
Kaksi vaihtoehtoa. Vasemmalle tai oikealle. Eikä hän tiennyt ollenkaan, kumman valita. Vaikka Delano ei sitä mielellään itselleen myöntänyt, oli hänen hyväksyttävä ikävä tosiasia.
Hän oli tosiaan, ensimmäistä kertaa elämässään, eksyksissä.
// Pahoittelen, että tekstistä tuli hieman sekava. Sen siitä saa kun yöllä kirjoittelee eikä ole roolinut vuoteen. XD Eiköhän tää tästä parane kun pääsen taas makuun~ //
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 6, 2009 17:20:59 GMT 3
Lunta, lunta ja vielä lisää lunta. Molemmissa näkökentissä näkyi pelkkää valkoista, kylmää lunta. Pohjoinen oli mitä ilmeisimmin kaikkein paras paikka lumelle ja kylmälle. "Kryazat ei kylmää tuntenut, tai ainakaan hänellä ei koskaan ollut kylmä, vaikka hän nytkin alkutalvesta pohjoisessa kulkikin lyhythihaisella, ohuehkolla mekolla avojaloin".
Najedra ei tiennyt, mitä teki pohjoisessa, väärässä pohjoisessa, väärässä ulottuvuudessa, mutta tekipähän jotain. Hän tarkkaili toisella silmällä maailmaa, jossa hän oli ja toisella maailmaa, jossa hänen kuuluisi olla. Molemmissa kuitenkin oli lähes samanlainen maisema. Lunta ja tie. Neiti supatti jotain puoliääneen itselleen ja elehti samalla käsillään. Hänen hännänpäänsä tuuhea karvatupsu heilui puolelta toiselle, mutta muuten koko häntä oli paikallaan. "Mitä silläkin teki? Kyllähän se tasapainotti ja toimi lyömäaseena, mutta painava se oli kuitenkin, ja aina tiellä. Mutta häntä oli kätevä, oli se miten ristiriitainen tahansa. Entä kristallit hännässä? Täysin turhat ja tarpeettomat. Kyllähän ne kauniit ovat, mutta mitä sillä valolla siellä sisällä tekee? No eipä mitään. Täysin turhaa..." ja niin edelleen. Kryazat ei ollut itserakas, muttei myöskään vihannut itseään. Hän löysi virheitä kaikessa, mutta löysi myös jotain hyvääkin... Melkein kaikesta. "Kryazat. Mistä sekin tulee..." Najedra mutisi itsekseen.
Yksi hyvä puoli pohjoisessa oli: hän tiesi, missä liikkui kummassakin paikassa, vaikkei kuitenkaan tiennyt, missä liikkui. Kaikki oli niin herttaisen yhdentekevää Kryazatille, kunhan ei ollut liian kuuma. "Jos käveli vähän matkaa tästä suoraan sivulle saapui jyrkänteen reunalle, josta tipahtaisi sademetsään. Mutta sekin oli toisessa ulottuvuudessa. Sademetsässä oli joki. Niin oli jokia täälläkin, kuka nyt lämpimiä sademetsäjokia kaipaa kun on kylmiä vuoristopurojakin? En minä ainakaan" Najedra jatkoi yksinpuheluaan.
Pian tulisi risteys. Tässä maailmassa. Kryazat tiesi, mihin risteys johti, koska oli kävellyt siitä joskus aiemminkin." Milloin se mahtoi olla? Eilen? Viimekuussa? Edellisessä elämässä? No joskus kuitenkin" Nyt Kryazat näki risteyksen. Siellä seisoi mies, mitä ilmeisimmin eksynyt mies. Se ei ollut ollut siellä viimekerralla. "Vai oliko se jokin toinen risteys?" Najedra saapui risteykseen miehen tulosuunnasta katsottuna vasemmalta ja hänen oli aikomus jatkaa eteenpäin, mutta ehkä mies osasi puhua. "Totta kai se osaa puhua, se on ihminen" Krya selitti itselleen aavistuksen ärtyneellä äänellä käsiefektein, "ihme, ettei kädet väsy, kun niitä näin huitoo." Hän pysähtyi miehen lähettyville. "Jos olet hukassa, palaa sinne mistä tulit ja jätä tutkimusretket ja kokeet muiden tehtäväksi, jos olet matkalla pohjoiseen käänny oikealle tai seuraa minua" Kryazat sanoi suoraan, mitä ajatteli jättämättä tulkinnan varaa mistään.
//Tulin ^^ Ja tässä Kryazat//
|
|
|
Post by naakdu on Sept 7, 2009 21:54:58 GMT 3
Delano
Turhautunut tuhahdus pääsi huomaamatta karkaamaan Delanolta, kun hän seisoi risteyksessä kädet hyödyttöminä kehon molemmilla puolilla riippuen. Miten tässä olikin päässyt käymään näin? Hän ei ollut ikinä tuntenut oloaan näin saamattomaksi. Oikeastaan hän ei ollut ikinä, ikinä ennen koko vajaan parikymmentä vuotta kestäneen elämänsä aikana tuntenut itseään mitenkään saamattomaksi. Ja nyt tuo tunne oli ottanut hänet täysin valtaansa, kerralla kunnolla, aivan kuin kaikkien niiden vuosien puolesta, joina hän ei ollut saamattomuutta tuntenut. Pinnan alla kupli myös vihaa, niin tätä kapista paikkaa kuin itseäänkin kohtaan. Ehkä hän ei ollut kovistellut kapakan väkeä tarpeeksi. Olisi varmaankin pitänyt aloittaa kunnon nyrkkitappelu, siinä äijät olisivat huomanneet, ettei Delanolle kettuilla. Ei olisi ollenkaan huonompi tuuma kääntyä ja mennä takaisin kapakkaan näyttämään niille. Pelkkä ajatus murjotusta kapakanväestä tuotti sairasta tyydytystä kiivaalle nuorukaiselle. Hän oli jo aikeissa lähteä takaisin, kun aisti liikettä lähellä ja kuuli askelia. Eteläläinen kääntyi siihen suuntaan, josta arveli jonkun tulevan. Jotain hyvää sentään tänäänkin; hän ei ollut aistinut harhoja. Paikalle tosiaan oli saapunut olento, joka puhutteli Delanoa.
"Jos olet hukassa, palaa sinne mistä tulit ja jätä tutkimusretket ja kokeet muiden tehtäväksi, jos olet matkalla pohjoiseen käänny oikealle tai seuraa minua", vieras sanoi.
Ensisilmäyksellä Delano päätti, että tämä muukalainen oli outo. Siltä tämä ainakin nuorukaisen silmään näytti. Hän itse oli päivettynyt etelässä, ja tottunut rusehtavan terrakottan väriseen ihoon. Siksi hän aina oudoksui nähdessään näinkin vaaleaihoisia henkilöitä. Mutta ihonväri ei suinkaan ollut ainoa outo piirre. Heti nähtyään tulijan oli Delanon huomio kiinnittynyt tämän korviin. Niin, ja häntään. Joko tämä neiti oli teatteriseurueesta tai karnevaalikulkueesta eksynyt hyvin maskeerattu näyttelijä, tai sitten hän ei ollut tavallinen ihminen.
"Mikä sinä olet minua neuvomaan?" Delano töksäytti hieman röyhkeästi. Yleensä hän ei (etenkään naispuolisia) vieraita kohtaan ollut töykeä, päinvastoin hän aina yritti voittaa toisen luottamuksen voidakseen mahdollisesti hyötyä siitä myöhemmin. Mutta tänään hän oli niin kyrsiintynyt, ettei ehtinyt pyyhkiä kasvoiltaan sitä kaikkea vihaa ja ärtymystä, joka päivän mittaan oli kasaantunut. Hän kuitenkin tajusi, että tämä perin kummallinen muukalainen saattaisi olla hänelle avuksi, ja yritti nyt hätäisesti piilottaa äkäisyytensä tekaistuun ystävällisyyteen. "Siis krhm, suo anteeksi, ei ollut tarkoitus ärähtää - en nukkunut hyvin viime yönä, sitä se on", hän sanoi ja väänsi kasvoilleen pahoittelevan hymyn. Hän oli melko taitava näyttelijä, ja sai hymystään luonnollisen näköisen, vaikka naamion takana häntä ei juuri hymyilyttänyt. Vihantunne tosin oli jäänyt nyt melkolailla taka-alalle, outo ilmestys oli siitä pitänyt huolen, mutta ei Delano silti vielä ollut mitenkään erityisen hyvällä tuulella. "Satun olemaan matkalla pohjoiseen, ja jos sinunkin matka käy sinne, seuraan kyllä - " Delano nykäisi päätään saadakseen pakkasesta huurtuneet, villit ruskeat hiuksensa pois kasvoiltaan "-- jos vain saisin tietää, ketä seuraan?" Hän puhui nyt kohteliaaseen sävyyn, hakien ääneensä rentoutta. Hän joutui katsomaan vierasta alaspäin, koska oli tätä viitisentoista senttiä pidempi. Ruskeissa silmissä oli aidosti utelias katse, sillä kaikesta pahasta tuulestaan huolimatta hän oli utelias vierasta kohtaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 8, 2009 20:13:32 GMT 3
Kryazat risti kätensä puuskaan ja tuijotti miestä hiustensa läpi. "Epäkohtelias nuori moukka, joka yrittää asioita joihin ei pysty. Maailma on silti tyhjää täynnä, vaikka kuinka katseellani muuta etsin" hän mumisi itsekseen puolikuuluvaan ääneen, joka saattaisi herättää huomiota viereisessä. "hän nosti maasta lunta pitkäkyntisillä sormillaan..." ja muotoili sen palloksi käsiensä välissä jättäen sen sitten heitellen toiseen käteen. "Nimeni on Kryazat herra töykeä kohteliaisuus" Najedra sanoi aavistuksen teatraalisella painotuksella sekä laajankumartavalla eleellä, "ja kyllä olen matkalla pohjoiseen." Lisäys ei tuntunut kuuluvan lauseeseen, koska ääni latteutui ja palautui jokseenkin inhimilliseen tympäännys sävyyn. Krya puoliristitsi kädet ja puraisi nyt siniseksi muuttunutta lumipalloa.
"Hänen häntänsä heilahti ensimmäistä kertaa laajemmassa kaaressa..." koko matkan aikana. Se teki hyvin S-kirjainta muistuttavan mutkan ja pyyhkäisi tupsullaan lumet Kryan olkapäiltä. "Lumipallosta sulanut osa tipahti sinisinä pisaroina maahan ja värjäsi hankea siniseksi..." Najedra jatkoi mumisemistaan ja käsieleitään. Pian hän katsahti mieheen päin. "Ja sinä olet ihminen?" hän kysyi kävellessään takaperin eteenpäin, "onko totta, että ihmiset ovat heikkoja, mitään osaamattomia surkimuksia, jotka pyrkivät saavuttamaan asioita, joiden osaaminen kuuluu muille lajeille?" Neidin kysymykset olivat suoria ja hyvin monessa tapauksessa loukkaaviakin. "Äläkä nyt käsitä väärin. Minä kysyn, en loukkaa" hän painotti viimeistä sanaa. "Hiljaisuus oli rikkumaton. Ei ketään missään, eikä siksi ääntäkään. Vain lumi omien paljaiden jalkojen alla ja hännän lähes äänetön huiske..."
|
|
|
Post by naakdu on Sept 13, 2009 21:06:59 GMT 3
Delano
Delanoa ärsytti. Hänellä oli koko ajan sellainen tunne, että vieras oli mumissut jotain loukkaavaa häntä kohtaan, kun tämä risti kätensä, vaikkei ollutkaan saanut sanoista selvää. Hän ei vaivautunut pyytämään häntäheppua toistamaan itseään, sillä ei oikeastaan tahtonutkaan tietää, ja oli ohittavinaan asian täysin. Mutta sisältä päin häntä kalvoi ajatus siitä, että häntä kohtaan mahdollisesti kettuiltiin.
... ja Delano varmistui siitä, kun vieras esittäytyi. Tarkkanäköinen saattoi nähdä halveksunnan häivän käväisevän Delanon kasvoilla, joskin se katosi yhtä nopeasti kuin tulikin.
Naama peruslukemille. Et voi hiiltyä nyt, Delano joutui ajatuksissaan muistuttamaan itseään. Hänen tulisi vaikuttaa mukavalta, ainakin niin kauan, kunnes pääsisi perille tuosta oudosta otuksesta jota Kryazatiksi kutsuttiin. Ja kunnes olisi varma, ettei enää tarvitsisi tätä. Sitten, jos häntä vielä huvittaisi, hän voisi rähjätä Kryalle niin paljon kuin sielu sietäisi. Delano huomasi hymyilevänsä.
"Sanoinhan, etten nukkunut hyvin viime yönä - väsyneenä sitä tulee puhuttua ohi suun", Delano sanoi kevyesti. "Olen Delano", hän vielä esittäytyi samalla ihmetellen, miksi Kryan lumipallo oli vaihtanut väriä. Delano äkkiä toivoi, ettei Krya paljastuisi jonkin sortin maagiksi - hän ei itse tavallisena ihmisenä luottanut maageihin, ja sitä paitsi inhosi ajatusta, että maagit pystyivät asioihin joihin hän ei pystynyt. Joskin, maagit ja poppamiehet olivat käyneet harvinaisiksi viime vuosisatoina, mitä Delano piti pelkästään hyvänä asiana.
Liikkeelle lähdettiin ja Delano kulki letkeästi kuten aina. Askel oli joustava, ja lumi narskui hieman joka askeleella. Tässä hän oli hyvä. Kävelemisessä. Delanon kävelyä todella oli mukava katsella, koska se näytti niin luonnolliselta. Jopa nyt, kun hänellä oli yllään paksu, natiseva nahkatakki ja kaulahuivi, ja vyöllään roikkui muutama pussi täynnä tarpeellista tavaraa.
Hän oli nyt saanut eksymisestä johtuneen vihansa lähes täydellisesti kitketyksi - joskin Kryazatin tuoma häiritsevä tunne, että hänen kustannuksellaan oli pilailtu, säilyi. Asiaa ei auttanut yhtään, että hännällinen matkakumppani vaikutti edelleen vähintäänkin yhtä oudolta kuin aluksikin. Ellei peräti oudommalta. Delano oli pannut merkille, että tytöllä oli selviä hulluuden merkkejä - hän puheli itsekseen aivan käsittämättömiä. Ja lisäksi se lumijuttu. Eteläläinen oli jo kysymässä, mitä hemmettiä Krya oikein teki, kun hanki hänen jäljessään vaihtoi väriä valkeasta siniseksi kuin mikäkin kameleontti, mutta tämä esittikin oman kysymyksensä ensin.
Delano ei pitänyt kysymyksestä, eikä tavasta, jolla Krya sen esitti. Miten hän kestäisi koko tämän mahdollisesti pitkänkin matkan, jos hänen jo nyt teki mieli kuristaa toinen tämän? Ja että muka toinen vain kysyi, eikä loukannut? No, Delanoa hän kyllä loukkasi, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Delano veti syvään henkeä ja heilautti taas hiukset silmiensä edestä. "... Kyllä, olen ihminen", Delano sanoi hitaasti hetken hiljaisuuden jälkeen. "Hassua, että olet kuullut sanottavan ihmisistä noin. Sillä minä taas olen kuullut tuolla tavalla kuvailtavan muita lajeja", Delano vastasi jokseenkin viileään sävyyn. Hän antoi itselleen anteeksi sen, ettei kuulostanut kovinkaan ystävälliseltä. Ehkä Kryan kanssa sitä paitsi tulisi helpommin toimeen käyttämällä tämän omia aseita - suoruutta. "Mistä tuli mieleen, minulla ei ole aavistustakaan, mitä lajia sinä edustat. Eikä liioin muutakaan aavistusta sinusta." Puhuessaan Delano tarkkaili vuoroin ympäristöä, vuoroin Kryaa. "Ihmiset eivät ole mitään osaamattomia surkimuksia. Keiden luulet rakentaneen suurimmat kaupungit? Ihmisten. Olemme myös taitavimpia käsityössä ja mekaniikassa", Delano sanoi pientä ylpeyttä äänessään. "Okei, en sano mitään niistä idiooteista, jotka sorkkivat magiaa, koska magiasta ei muutenkaan ole mitään hyötyä."
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 14, 2009 19:57:15 GMT 3
”Edessä keskellä tietä jökötti lumikristalli…” ja varsin kaunis sellainen, mutta se sijaitsi Kryan sen hetkiseen sijaintiin väärässä paikassa. Najedra kuitenkin silitti ohimennen kylmän kristallin sileää pintaa. Hänen kätensä oli lähes yhtä kylmä, ”joten kristallin pinta ei tuntunut erityisen pahalta, miltä se olisi saattanut tuntua jonkun toisen käteen.” Häntä laskeutui alas niin, että sen kärki viisti lunta Kryan vasemmalla sivulla jättäen siihen koukeroisia kuvioita. ”Tietämättömät ja kokemattomat luulevat muita lajeja heikoiksi. Todellisuudessa ihminen on laji heikoimmasta päästä” Krya kommentoi ääneen Delanon sanoihin. ”Kaikki heikkoja, kaikki samanlaisia, kaikki surkeita pettureita, jotka ajavat vain omaa parastaan” hän mumisi ja huitoi käsiään kuin teatteriesityksessä. Myös äänenpaino oli samaa sarjaa, joskin vain muminan tasolla äänenvoimakkuudessa. ”Olen Verikristalli Najedra, jos sinua kiinnostaa tietää ja olen itsekin hukassa tosin vain väärässä maailmankaikkeudessa” hän vastasi jälleen Delanon kysymykseen, ”tulen paikasta, josta et tiedä mitään, mutta jonne sopisit ja kuulun paikkaan, josta tiedät sitäkin vähemmän, enkä usko, että edes haluat tietää.” Kyazat naurahti lähes ivallisesti Delanon kuvaukselle ihmisten kyvykkyydestä. ”Nyt valehtelet. Et ensinnäkään näytä tietävän, että Vendanit ovat rakentaneet tähän mennessä suurimmat kaupungit, jotka ovat monin verroin suurempia kuin yksikään näkemäsi. Et ehkä näe niitä koskaan, koska tuskin poistut surkeine ajatuksinesi tästä maailmankaikkeudesta muihin, mutta voit uskoa minua, ettet todellakaan tiedä, mistä puhut” Hän sanoi hyvin laajaa äänialaa ja käsieleskaalaa käyttäen ja piti lopussa pienen taiteilijapaussin, ”käsitöissä on täysin sama juttu. Olette lahjattomia ja erittäin kömpelöitä ja siksi valmistatte koneita tekemään asioita puolestanne. Jos näkisit edes yhden ”Krya kohotti sormeaan ”Verdanialaisen tai Nejadrialaisen käsityöläisen ja hänen työnsä, et enää ikinä ostaisi ihmisten surkeita tekeleitä. Mitä mekaniikkaan tulee, se on täysin turhaa. On parempi tehdä asioita käsin kun konein. Ne saastuttavat ja pilaavat luonnon ja kadottavat kaikki sen rikkaudet… Ja tekevät ihmisistä entistä osaamattomia. Idiootti tekee koneita, jotka tekevät asiat puolestaan. Vähän viisaammat harjoittavat magiaa siihen samaan tarkoitukseen. Viisaimmat tekevät kaiken itse” Krya piti jälleen pienen paussin, ”Jos olisin sinä, jättäisin heti ensimmäisenä kaikki koneet ja mekaniikan rauhaan. Siitä ei ole kuin harmia sinun kaltaisillesi itsensä hukkaaville ihmisille.” Tällä kertaa Krya ei nähnyt tarpeelliseksi varoittaa töykeästä ja suorasta kielestään. ”Hän oli varoittanut jo kerran. Jos se ei ollut mennyt kerralla jakeluun, se olkoot hänen ongelmansa. Ja missään ei taaskaan näkynyt mitään…” hän jatkoi mumisemistaan.
Pian he saapuivat risteykseen. Toinen jatkoi suoraan, mutta kääntyi hieman kauempana loivasti vasemmalle ja toinen kääntyi nyt selvästi viistoon vasemmalle. Krya pysähtyi ja katseli kumpaankin suuntaan arvioiden. Toisessa maailmankuvassa vasemmalle kääntyvän tien tilalla oli pelkkää kinosta. ”Tässä on nyt jotain hämärää. Jokin on selvästi häiritsemässä minua pieleen…” Krya mumisi ja kääntyi viistosti vasempaan vievälle tielle. ”Ehkä ne kohtaavat joskus, ehkä eivät…” tämä tie vei kuitenkin suoraan määränpäähän, kellä nyt se oli mikäkin. ”Mahtavaa. Metrin verran lunta kahlattavana, eikä merkkiäkään sivilisaatioista. Tämä on kyllä todella jumalan hylkäämä paikka…” Tietenkään Krya ei uskonut mihinkään jumalaan, koska Najedriassa ei ollut jumalia, ainakaan yhteisiä. Se oli vain jäänyt hänen kasvattiperheeltään, pelkkä sanonta siis. Tässäkin tapauksessa Kryan puheet sekoittivat kaksi maailmaa. Toisessa hän käveli Delano nimisen miehen kanssa tiellä ja toisessa rämpi yksin metrin paksuisessa kinoksessa. ”Mitä sinä puhetyyliäsi vaihteleva ihminen teet pohjoisessa talvella?” hän kysyi, vaikkakaan ei uteliaisuuttaan. Kunhan kysyi, koska toinen ei niinkään näyttänyt viihtyvän valkeissa maisemissa, joissa kaiken sekoitti keskenään.
|
|
|
Post by naakdu on Sept 15, 2009 20:39:30 GMT 3
Delano:
Delano kuunteli suu vinossa hymyssä Kryazatia, kun tämä kertoi omansta lajistaan ja maailmasta. "Jaha, no se selittää monia asioita", Delano sanoi ehkä vihjaavaan sävyyn. Jos joku muu olisi tullut selittämään hänelle tuollaisia käsittämättömyyksiä eri maailmankaikkeuksista, hän olisi nauranut ja pitänyt asiaa vitsinä. Kryazat sen sijaan oli niin outo, ettei tästä ollut vaikea uskoa sellaista. Vaikkakaan, ei Delano aivan pureskelematta ajatusta niellyt - saattoi yhtä hyvin olla mahdollista, että tyttö oli vain kolauttanut päänsä pudotessaan puusta ja siitä lähtien ollut vinksahtanut. "Häh? Minäkö sopisin sellaiseen paikkaan?", hän änki kesken najedran lausetta kun Kryazat pääsi siihen kohtaan. Ei Delanoa sinänsä hirveästi juttu kiinnostanut, mutta tuo kohta pisti häntä korvaan ja siksi hän tivasi asiaa.
Mitä tuli puheisiin suurista kaupungeista ja ihmisistä, Delano ei voinut kuin tuhahtaa toiselle.
Tämä tyyppi, Kryazat, on leuhka ja itsekäs. Ja liioittelee. Ehdottomasti, hän liioittelee aivan liikaa. Näin Delano kuvaili mielessään matkaseuralaistaan, vaikka todellisuudessa kuvaus olisi kyllä sopinut häneen itseensä. Hän vakuutteli itselleen, että oli itse oikeassa, ja toinen väärässä, vaikka sanat olivat osuneet hänen herkkään nahkaansa kuin haarukka pihviin.
"Ja sinäkö tiedät paremmin, vai? Hah, sinulla ei ole mitään todisteita. Mitä jos oletkin kuvitellut kaiken? Minua ei liiemmin kiinnosta sinun mielikuvitusmaailmasi, vain se, minkä näen", Delano sanoi. Hän näytti nyt kokonaan hylänneen yrityksen olla ylimaallisen kohtelias. Parempi näyttää todellinen karvansa, jos se suojelisi paremmin kuin tekoturkki. "Sitä paitsi, eikö viisautta ole juuri se, että tekee oman elämänsä helpommaksi? Luovuutta keksiä elämänlaatua parantavia asioita meiltä ihmisiltä ei todellakaan puutu. Enkä usko, että ihmisten kannattaa jättää hyväksi havaittuja taitoja käyttämättä." Delanon ilmettä oli vaikea tulkita; se oli aikaisempaa kovempi, ja hän puhuessaan katsoi Kryaa pää aavistuksen kallellaan.
" Tämä on kyllä todella jumalan hylkäämä paikka…” Delano sattui kuulemaan, että hänen matkakumppaninsa mutisi taas jotain itsekseen, muttei saanut selvää kuin viimeisestä lauseesta. Jossain tyttökin oli oikeassa. Delanon mielestä kaikki, mikä oli Suuren Järven pohjoispuolella, oli korpea. Ja korvet tunnetusti jumalan hylkäämiä paikkoja. Olkoonkin, että täälläkin kyllä oli asutusta - edellinen kylä, joka oli hyvää matkaa jäämässä taakse, oli todistanut sen. Delano tajusi hämärästi, että hän ei ollut muistanut ostaa enempää evästä kylästä... hitto, seuraavasta kylästä ei kyllä ollut tietoa sitten ollenkaan. Täytyisi säästellä niitä paria hassua hapankorppua, jotka oli vielä jäljellä.
"Mitä sinä puhetyyliäsi vaihteleva ihminen teet pohjoisessa talvella?”
Delano ei halunnut vastata Kryan kysymykseen. Hän halusi jotenkin kostaa sen kaiken, mitä olento oli sanonut, maksaa potut pottuina. Hän oli jo tiuskaisemaisillaan, ettei kuulunut pätkän vertaa Kryalle, mitä hän täällä teki, ja että hän ei halunnut tuollaisen idiootin kanssa matkata, mutta sai hillittyä itsensä - ja jopa toistamiseen saman päivän aikana ohitti itseensä kohdistuneen kommentin "sinä puhetyyliäsi vaihteleva ihminen", tarrautumatta siihen. Vaikeaa se kyllä oli. "Minä en olisi täällä, jos itse saisin siitä päättää", Delano sanoi. En ainakaan sinun seurassasi, hän jätti lisäämättä. "Olen liikkeellä työasioissa", hän jatkoi kertomatta asiasta sen tarkemmin. Kirje hänen taskussaan poltteli, kuin se olisi ollut kuumakin. Delano vaistomaisesti pisti kätensä taskuun ja kosketti kirjettä, kuin varmistaakseen, että se varmasti oli siellä, vaikka hän kyllä tietäisi, jos se olisi pudonnut - kirjeen kulma nimittäin osui hänen jalkaansa joka askeleella.
"On se kumma, mitä kaikkea sitä tekeekin leipänsä eteen..", Delano mutisi vielä itsekseen hampaidensa välistä.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 17, 2009 18:20:26 GMT 3
//Tällä kertaa puheen voimakkaat painot ovat alleviivatut ^^//
"Ja sinäkö tiedät paremmin, vai? Hah, sinulla ei ole mitään todisteita. Mitä jos oletkin kuvitellut kaiken? Minua ei liiemmin kiinnosta sinun mielikuvitusmaailmasi, vain se, minkä näen", Delano sanoi. Krya käänsi katseensa mieheen ja katsoi häntä erittäin läpitunkevasti hiuspehkonsa alta. ”Minä näen asioita, joita sinä et, ja tiedän asioita, joita sinä et. Se on luonnollista meille vain tietää tiettyjä todenmukaisia seikkoja. Halusit sinä hyväksyä sen tai et se vain on niin” Najedra sanoi erittäin kaikkitietävään sävyyn. Hänestä Delano oli tietämätön moukka, joka luuli olevansa tärkeäkin henkilö ”tässä mitättömässä maailmassa, joka kurjasti kaikkia kohteli, ennemmin tai myöhemmin ainakin.” ”Vastaukseni on edelleen jyrkkä ei”, Kryazat vastasi Delanon yritykseen ylipuhua hänet ’helpompaan elämään’, ”koska, mitä helpompaa elämä on, sitä laiskemmiksi ja huonokuntoisimmiksi ihmiset tulevat. En yhtään ihmettelisi, vaikka muutaman vuosikymmenen kuluttua istuisitte tuolissa jota voisitte ohjailla napin painalluksella. Elämän kuuluu olla raskasta. Mitään ei saa ilmaiseksi, ei mitään. Lumisade tiheni. Mahtavaa. Tätä tässä enää kaivattiinkin…” Loppu meni jälleen muminaksi. Lumisade tosin ei ollut voimistunut yhtään. Sitä satoi tasaisesti suurina, kevyinä hiutaleina hitaasti taivaalta.
"On se kumma, mitä kaikkea sitä tekeekin leipänsä eteen..", Krya kuuli tarkoilla korvillaan Delanon mutistun lauseen. ”Leipänsä eteen tekee kukin mitä tekeekin, mutta saa sitä helpommallakin. Sinä vain teet kaiken vaikeamman kautta” Krya totesi vastaukseksi kysymättömään kysymykseen, jonka hän oli itse muotoillut päässään. ”Jokin liikahti sakean lumipyryn seassa. Hahmo oli suuri ja vaikutti joltain eläimeltä…” Mahdollisesti Najedrian Ícun alueen susia. Krya kääntyi erittäin nopeasti ympäri ja hypähti muutaman askeleen pituuden taaksepäin. Mitään ei näkynyt, kuva oli väärästä maailmasta, hänelle oikeasta, mutta sijainnista katsottuna muualla. ”Kaikkialla vallitsi aavemmainen hiljaisuus, mutta jostain kuului askeleita. Loittonivatko ne, vai tulivatko ne lähemmäs?” Najedra mumisi ja katseli hetken erittäin varuillaan ja hyökkäävän oloisena ympärilleen. Pian hän kääntyi ja lähti jatkamaan normaalisti. Voimakas väristys vavisutti Kryan koko pientä kehoa. ”Askeleet loittonivat kuuluvasti. Se jokin oli ilmeisesti säikähtänyt häntä…” Krya mutisi jälleen. ”Älä välitä äskeisestä. Kuten sanoin, minä näen asioita, joita sinä et” Hän sanoi Delanolle aavistuksen kuivasti. Kryan äänessä oli kuitenkin syvällä sisällä pelko, jonka saattoi kuulla, jos kuunteli hyvin tarkkaan. ”Hän oli onnellinen, että hänen silmiensä kauhu peittyi hiusten alle…” Ícun alue oli vaarallista seutua jopa Najedroille, koska siellä asusti paljon olentoja, jotka olivat paljon vaarallisempia kuin he.
|
|
|
Post by naakdu on Sept 19, 2009 18:53:18 GMT 3
Delano
”Minusta olisi vain hienoa, jos asiat hoituisivat napin painalluksella”, Delano väitti sellaiseen sävyyn, joka antoi ymmärtää, ettei hän sietäisi enää juuri vastaväitteitä. ”Todellista kehittymistä on se, että pystyy käyttämään älyään. Ei minulla mitään ruumiillista työtä vastaan tosin ole..” hän vilkaisi taivaalle kulmat kurtussa, ”mutta tekniikan kehittymisestä ei ole mitään haittaa. Sitä paitsi, on meillä vielä matkaa siihen, että kaiken saisi vain nappia painamalla”, Delano vielä sanoi. Niin. Jonkin sortin aseita ja höyrykoneita ihmiskunta oli tänä päivänä pystynyt kehittämään, mutta vielä olisi paljon kehitettävää.
Ja mitä se nyt höpisi lumisateesta? Delano vilkaisi ympärilleen – lumisade ei tosiaankaan ollut voimistunut. Itse asiassa ei satanut lunta ollenkaan, vaikka olikin pilvistä. Valkoisuus hallitsi maisemaa; vain maa ei ollut valkea, vaan myös koko taivas. Joskin siellä täällä saattoi maassa nähdä ruskeaa lunta siinä, mihin joskus kauan sitten ohi ajaneet hevoskärryt olivat jättäneet jälkensä.
”Leipänsä eteen tekee kukin mitä tekeekin, mutta saa sitä helpommallakin. Sinä vain teet kaiken vaikeamman kautta” "Mitä tarkoitat?" Delano kysyi hieman varuillaan. Kryazatin puheenvuoro hämmensi häntä. Tyttö ei voinut mitenkään tietää, mitä varten Delano tarkalleen oli tullut tänne Pohjolaan, mutta tämän sanat saivat jostain syystä nuorukaisen tuntemaan, että ehkä Krya arvasi Delanon olevan nimenomaan viestinviejänä. Tai sitten ei, todennäköisesti hännäkäs vain puhui mitä mieleen juolahti.
Äkkiä matkaseuralainen loikahti taaksepäin ja Delano hätkähti. "Mitä sinä touhuat?" Delano kysyi toinen kulma koholla, tuijottaen Kryazatia kuin mielenvikaista ainakin. Hän ei voinut käsittää, mitä toinen höpisi aavemaisesta hiljaisuudesta ja hiipivistä askelista. Eikä hän kyllä ymmärtänyt, mikä sai Kryazatin sillä tavalla loikkaamaan. Delano pysähtyi vaistomaisesti ja katsoi taakseen jäänyttä tyttöä katse selitystä vaatien.
Ja selityksen hän saikin. "--Kuten sanoin, minä näen asioita, joita sinä et" Najedran ääni kuulosti erilaiselta kuin ennen, Delano ei tosin vaivautunut sen enempää tulkitsemaan sitä. Seuraavan lause, jonka Kryazat sanoi, mitä ilmeisimmin itsekseen (”Hän oli onnellinen, että hänen silmiensä kauhu peittyi hiusten alle…”), Delano kuuli myös, eikä voinut enää pitää suutaan kiinni. "Itsekseen puheleminen on ensimmäinen hulluuden merkki", hän möläytti pyöritellen silmiään. "Anteeksi nyt vaan, mutta ei sinulla satu olemaan jotain.. psykologisia ongelmia? Harhanäyt ja hallusinaatiot ovat usein merkkinä sellaisista." Delano ei voinut peittää virnettä naamaltaan. "Älä ota nokkiisi. Minä kysyn, en luokkaa", hän vielä sanoi toistaen sanat, joita Kryazat oli aiemmin käyttänyt.
Delano kilisteli taskussaan olevaa rahapussia. Rahan kilinä sai hänet aina tuntemaan olonsa turvalliseksi, ja hän huomasi äkäisyytensä väistyvän heti tuntiessaan rahan koskettavan sormenpäitään. Hän otti yhden arvottoman pienen kuparikolikon taskustaan, ja katseli sitä. Se oli hieno, kirkas kolikko, jonka pinta heijasti hänen komean kuvajaisensa; ylimielisen leuan, hivenen vinon suun, terävän nenän ja ilmeikkäät kulmakarvat. Todellisuudessa pähkinänruskeat silmät näyttivät kuparikolikon heijastuksessa mustilta. Äkkiä Delanolle tuli mieleen kysymys. ”Ja muuten.. en voi kuin ihmetellä, mitä sinun kaltaisesi… krhm, otus, mikä sitten olitkaan, tekee täällä?”
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 19, 2009 19:34:39 GMT 3
”tarkoitan, että viisas hakee töitä läheltä paikkaa, jossa viihtyy, eikä keskeltä ei mitään” Krya vastasi Delanon kysymykseen vertauskuvallisesta esimerkistään herran työn vaikeamman kautta tekemisestä. Hän jätti vastaamatta siihen, mitä mies kysyi hänen toismaailmaisesta reaktiosta, koska siihen ei ollut enää mitään lisättävää. Asioita tapahtui niin kuin tapahtui. Kaikkeen ei voinut vaikuttaa ja hyvä niin. Jos olisi voinutkin, kaikki olisi yhtä kaaosta, koska kukin tekisi, miltä itsestä parhaalta tuntuisi, joka taasen ei tuntuisi siltä toiselta hyvältä, niin sitä ei voisi tapahtua ja kaikki olisi sekaisin. ”Pahoja asioita pitää tapahtua, jotta voi tapahtua hyviä asioita…”
"Itsekseen puheleminen on ensimmäinen hulluuden merkki" Delano sanoi hänelle ja jatkoi siitä muihin selityksiin. Ensimmäistä kertaa koko sinä aikana, jonka Krya oli tässä maailmassa viettänyt, hän siirsi etuhiuksensa syrjään silmiensä edestä, pysäytti Delanon nopealla harppauksella miehen eteen. Hän katsoi Delanoa erittäin läpitunkevanvihaisesti ja nosti oikean kätensä uhkaavasti ylös osoittaen miestä terävällä kynnellään, kuin huomauttaen jostakin. ”Ensinnäkin. Älä koskaan sano noin naiselle. {u[Toi[/u]seksi. Sinulla ei taida olla aavistustakaan kuinka vaikeaa on elää kahden maailman välissä” hän sanoi äkäisesti sähisevällä äänellä. Hän kääntyi nopeasti ympäri ja käveli muutaman askeleen eteenpäin ja pysähtyi. ”Älä kysy tuota enää keltään, jos henkikultasi on sinulle kallis” Krya sanoi selkä Delanoon päin. Pian hän kääntyi. Hiukset olivat edelleen sivussa ja hänen valkoiset, mustareunuksiset silmät katsoivat miestä pistävästi. ”En ole täällä omasta tahdostani. Me Najedrat synnymme toisessa ulottuvuudessa ja kasvamme siellä täysikasvuiseksi, sitten lähdemme siirtymän avulla omalle planeetallemme. Minun kohdallani siirtymässä tapahtui jokin virhe ja päädyin tänne. Mutta jostain syystä osa minusta pääsi perille ja siksi näen myös sen maailman, jossa minun kuuluisi olla. En usko, että minun on koskaan mahdollista päästä sinne, minne kuulun, ja vaikka olisikin, niin tuskin olen koskaan kokonainen. Osa minusta matkaa aina jossain muualla. En tule koskaan löytämään sitä, koska se loittonee minusta samalla nopeudella kuin minä häntä lähestyn, ja se tulee pitämään minut tällaisena”
Kryazat kääntyi jälleen ympäri. Nyt hän ei puhunut, eikä mutissut, hän vain pysyi hiljaa paikallaan. Hän laski etuhiuksensa jälleen silmiensä peitoksi. Myös häntä oli täysin seisahtunut. Se oli karu totuus, joka oli pakko kohdata ennemmin tai myöhemmin ja se tulisi aina olemaan hänen matkassaan. Olipahan hän yksin tahi ei. Se ei ikinä jättäisi häntä. Irrallisuus oli välillä hyvinkin piinallista ja se teki helposti rikkonaiseksi. Se rikkoi kaiken, koska mikään ei ollut koskaan ehjä jos se oli irrallaan muusta.
|
|
|
Post by naakdu on Sept 19, 2009 20:15:38 GMT 3
Delano
”Kyllä minä työssäni viihdyn”, Delano tiuskaisi. Ei Kryazat tainnutkaan ollut mikään selvännäkijä, kuten Delanolla oli käynyt mielessä, ja se hieman helpotti häntä. Hän ei erityisemmin pitänyt mistään yliluonnollisesta; pikemminkin vieroksui. Pienenä ei hän ollut jaksanut kuunnella satuja, eikä ollut siitä juuri muuttunut. Hän oli niitä ihmisiä, jotka elävät vahvasti hetkessä, ja jotka uskovat vain sen, mitä näkevät. ”On sitä paitsi ihan mukavaa nähdä maailmaa työnsä kautta.” Hän vielä sanoi itsepuolustukseksi, mutta se ei ollut aivan totta. Hän ei ollut mitenkään erityisen laiska, vaan nautti liikkumisesta, mutta sellaiset haisevat pikkukylät etoivat häntä. Luksusta, sitä hän kaipasi, ja oli odottanut ryhtyessään viestinviejäksi. Todellisuus vain oli kaukana kiiltävistä palatseista, joita hän oli kuvitellut työnsä kautta kohtaavan.
Kun Delano oli päästellyt ”mietteitään” itsekseenpuheluista, hän ei tiennyt, minkälaisen reaktion se saisi toisessa aikaan.
Ainakaan Delanon ei enää tarvinnut miettiä, mitä mahtoi kätkeytyä toisen hiuspehkon alle. Kryazatin silmät kiinnittivät ensimmäisenä hänen huomionsa, kun tyttö mitä ilmeisimmin vimmastuneena viskaisi hiukset kasvojensa tieltä. Delanon ilme oli näkemisen arvoinen; ”oho, hui” huusi jokainen pienikin piirre hänen kasvoissaan. Hämmästyneisyys kuitenkin muuttui nopeasti ärtymykseksi, sillä Delano ei tosiaankaan ollut niitä leppoisia luonteita, jotka pyytävät anteeksi saatuaan toisen vihaiseksi. Ei, ei suinkaan; Delanolla oli taipumusta olla riitapukari, ja siksi toisen suuttumus vain provosoi häntä. ”Kahden maailman välissä? Onneksi olen normaali ihminen, ja elän ihan nykyhetkessä. Sinäkin voisit jos pääsisit hoitoon”, hän totesi harkitsemattomasti. "Ai niin, voi anteeksi, unohdin - et ole ihminen." Hän kohautti olkapäitään.
Vaikka hän näki edessään olennon, joka ei selvästikään ollut ihminen, eikä mikään muukaan Delanon tähän asti tuntema laji, hän ei silti suostunut uskomaan, että kyseessä saattaisi olla toisesta maailmasta tähän maailmaan vahingossa tupsahtanut hyypiö. Hän ei muutenkaan uskonut näihin ”toinen maailma”-juttuihin, ei, vaikka kuka mitä selittäisi. Sillä eihän hän itse ollut koskaan muuta maailmaa kuin omansa nähnyt, miksi hänen pitäisikään uskoa? ”En tiedä, mistä olet saanut nuo toiset maailmat päähäsi, mutta minä en sellaisiin usko. Ja kaikki muut, jotka eivät myöskään usko, ovat aivan yhtä tervejärkisiä kuin minäkin”, Delano sanoi ylimielisesti. Nyt, kun hän oli päässyt aukomaan päätään, hän ei enää välittänyt tahdikkuudesta yhtään.
Delano näki edessään myös olennon, joka oli mitä ilmeisimmin loukkaantunut hänen sanoistaan. Mutta myötätuntoa hän ei tuntenut. Hänen tunneskaalansa ei riittänyt myötätuntoon. Siihen hän oli liian itsekeskeinen.
”Mikä sinulle nyt tuli? Äsken olit niin suoraselkäistä että”, Delano sanoi. Hän ei kuulostanut järin ystävälliseltä. Kuparikolikko, jonka hän oli aiemmin ottanut taskustaan, oli yhä hänen kädessään. Kädessä, joka oli kuin huomaamatta puristunut nyrkkiin.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 19, 2009 20:45:24 GMT 3
”…Sinäkin voisit jos pääsisit hoitoon” Krya pysyi paikallaan, mutta puristi kätensä nyrkkiin niin, että kynnet läpäisivät hänen kätensä. Sininen veri valui ohuina noroina pitkin kämmenselkää ja tipahteli pisaroina maahan värjäten hankea siniseksi. ”Mikä sinulle nyt tuli? Äsken olit niin suoraselkäistä että”, Delano sanoi. Kryan kasvoille tuli ilkeä virne, mitä Delano tuskin näki, koska hän oli edelleen selkä mieheen päin. ”Sitä saa, mitä tilaa” Krya sanoi hyvin hiljaa, hieman kuiskausta kovempaa, eikä olettanut Delanon kuulevan. Mitä sillä oli enää väliä? Hän oli onnistunut loukkaamaan Kryazatia ja hänen kaipaamaansa maailmaa. Siitä sai maistaa kalliin hinnan.
Krya kääntyi salaman nopeasti ympäri ja hyökkäsi hypäten Delanoa kohti. Puolimatkassa hyppyä hän kääntyi ympäri ja sivalsi hännällään nopean ja voimakkaan iskun kohti Delanoa. Se olisi vasta esimakua sille, mitä hän tulisi tekemään, jos mies ei peruisi sanojaan. Verta lensi hänen käsistään kummallekin puolelle hangelle. Hän laskeutui kohtaan, jossa Delano oli ollut. Hänen kätensä eivät olleet enää nyrkissä, joten sininen veri valui runsain määrin maahan. Haavat eivät olleet tappavat, eivätkä ensimmäiset, jotka hän oli onnistunut itselleen tekemään kynsillään.
Kryazat oli nyt todellisen hulluuden partaalla. Hänen vaistonsa olivat päässeet hallitsemattomaan tilaan ja jos tilanne vielä tästä pahenisi, asiat saattaisivat riistäytyä käsistä. Eikä se loppuisi ennen kuin kaikki lähistöllä, ja ehkä kauempanakin, olisivat kuolleet. Se oli luontainen reaktio niin Najedroilla kuin Nadejroillakin. Se tapahtui vain äärimmäisissä itsehillinnän horjumistiloissa ja se oli nyt.
”Sinä perut sanasi maailmastani ja kaikista hoitomahdollisuuksista, joista puhuit, tai saat katua katkerasti, että koskaan niin sanoit” Kryazat sanoi varoittavanhullulla äänellä, joka tuli hyvin monilla lajeilla juuri sellaisessa tilanteessa, kun he aikoivat tappaa jonkun, mutta halusivat vielä antaa viimeisen mahdollisuuden paeta. ”Meitä ei kukaan, joka tietää ja jolla on vähänkin oman henkensä kunnioitusta, loukkaa näin verisesti häpäisemällä meidän maailmaamme ja meitä itseämme. Olemme erilaisia kuin te ihmiset. Paljon moniluontoisempia ja herkkänahkaisempia näissä asioissa. Sinun on parempi uskoa, mitä sanon” Krya nosti vasemman kätensä ja katsoi sitä hullunkiilto silmissään, hiusten väistyttyä osittain hypyn aikana tieltä, ”tämä on samaa verta kuin Aquraeilla ja erittäin myrkyllistä monelle lajille, etenkin ihmisille. Yksikin pisara tätä ihollasi ja olet kuollut, ennen kuin ehdit omaa nimeäsi sanoa.” Kryan äänessä kuulsi selkeä hulluus. Myös hänen kasvoillaan oli hyvin kuvainnollinen hullun hymy.
”Älä koskaan loukkaa Najedraa, jos henkesi on sinulle kallis”
|
|
|
Post by naakdu on Sept 19, 2009 21:36:23 GMT 3
Delano
Delano katsoi Kryaa edelleen ylhäältä päin, kun tämä oli selin häneen. Hän ei nähnyt maahan tippuvia sinisiä pisaroita, mutta kuuli niiden äänen, kun ne osuivat lumivaippaan. Kai kiihtymys sai hänen aistinsa toimimaan valppaammin.
”Sitä saa mitä tilaa”
Delano hädin tuskin ehti tajuta tuon kohtalokkaan lauseen, kun äkkiä Najedra Kryazat teki jotain ennalta-arvaamatonta. Delano ei olisi ikinä uskonut, että tuonnäköinen tyttö saattoi olla niin nopea liikkeissään. Salamana tämän häntä halkoi ilmaa viuhahtavan äänen saattelemana. Delano ei heti äkännyt, mikä häneen oli iskenyt, mutta hän löysi itsensä maasta. Hän oli yrittänyt väistää, tajutessaan vaaran uhkaavan, mutta oli kompastunut jalkoihinsa. Eikä edes ollut väistänyt kunnolla; häntä oli osunut häntä rintaan. Vaikka isku ei ollut osunut kokonaan ja paksut talvivaatteet olivat pehmentäneet sitä, se kuitenkin tuntui. Epäilemättä siihen tulisi mustelma.
Delano nousi maasta todella nopeasti; ikään kuin toinen ei huomaisi, että hän oli kaatunut, jos hän heti nousisi ylös. Hän kirosi mielessään Kryazatin syvimpään maailmanrakoon ja tuijotti tätä silmät leimuten. Kuparikolikko, joka oli ollut hänen kädessään, oli pudonnut hankeen, ja kimmelsi kilpaa valkeiden lumihelmien kanssa. Se näytti olevan enemmän kotonaan hangessa kuin Delanon isossa kädessä.
”Sinä… sinä..” Delano mutisi ja pyyhki takistaan lunta. Kuinka tuo iljettävä otus olikin kehdannut koskea häneen ja liata hänen takkinsa ja housunsa? Kyllä se oli Kryazatin vika, että Delano oli horjahtanut väistäessään ja kaatunut. Luultavasti jos isku olisi osunut häneen kunnolla, hän olisi kaatunut joka tapauksessa. ”Painu sinä sinne maailmaasi jos se on niin tärkeä”, Delano tiuskaisi ennen kuin Kryazat alkoi puhua.
”Sinä perut sanasi maailmastani ja kaikista hoitomahdollisuuksista, joista puhuit, tai saat katua katkerasti, että koskaan niin sanoit”, ja muuta sellaista. Delanoa otti päähän. Mikä Kryazat muka oli häntä käskemään? Ei hänellä ollut valtaa päättää Delanon asioista. Ei todellakaan! Ja sitten puhetta myrkystä. Delano oli kohottamassa nyrkkiään, mutta äkkäsi jotain. Nyt vasta Delano näki najedran kädessä olevat haavat, joista tosiaan tihkui jotain sinistä. Inho kuvastui selvästi Delanon kasvoilta kun hän katsoi kättä. ”… sinistä..?” Hän tahtomattaankin huomasi sanovansa, edelleen naama rusinalla.
”Sinä puhut omasta kansastasi kuin olisitte muka jotenkin parempia kuin ihmiset”, Delano sanoi ja otti askeleen kohti Kryazatia. Hän olisi oikopäätä hyökännyt toista kohden, olkoonkin, että tämä oli tyttö, ellei sininen veri olisi pysäyttänyt häntä. Se sai hänet epäröimään. Mitä jos se oli myrkyllistä? Oma henki oli Delanolle niin rakas, itse asiassa rakkaampi kuin mikään muu tässä maailmassa paitsi ehkä peilit ja raha, ettei hän viitsinyt ottaa sitä riskiä, että veri tosiaan olisi myrkyllistä ja hän kuolisi. Siksi hän laski kohonneen kätensä, mutta nyrkissä se edelleen pysyi. Samoin kuin vihainen ilme hänen kasvoillaan.
”Sinä se tässä olet minua loukannut!” Delano tyytyi kivahtamaan. ”Luuletko, etten vastaa samalla mitalla? Minä en tosiaankaan siedä loukkauksia omaa rotuani kohtaan yhtään sen enempää kuin sinäkään! Että voisit sinäkin osoittaa vähän kunnioitusta, neiti outolintu! Tai pikemminkin outo-orava. Nuo korvatkin..” Delanon ääni madaltui viimeisen lauseen kohdalla mutinaksi.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 19, 2009 21:57:00 GMT 3
”En puhu nyt pelkästään omasta kansastani, vaan koko Najedrian, Verdanian, Aquraen, Espeziran sekä Aqweleiden ulottuvuuden kansoista. He eivät ole sen parempia kuin ihmisetkään, mutta hullu en ole, eikä heistä kukaan” Kryazat sanoi samalla hullunrauhallisella äänellä ja nosti kätensä kasvojen tasalle. Sininen veri valui pitkin kyynärvartta ohuina noroina ja tipahteli lumihankeen kyynärpäästä. Hän käänteli kättään kasvojensa tasalla katsellen sitä samalla kun puhui: ”Sinulla sietäisi olla kunnioitusta muitakin lajeja kuin omaasi kohtaan. Ihmiset ovat minun mielestäni heikkoja ja osaamattomia, koska olen nähnyt heitä parempia ja vahvempia olentoja, mutta ihmiset ovat silti yhtä kaikkien muiden kanssa.”
Kryazat hyökkäsi uudelleen kohti Delanoa. Hän hyökkäsi jälleen hännällään, koska kynnet ja kädet olivat sinisen veren tahrimat ja hänen oli vielä toistaiseksi ainakin tarkoitus pitää Delano elossa. ”Minä olen Najedra, en Nadejra, enkä myöskään orava tai mikään muukaan eläin. Verikristalli on lajini, koska Najedrat ovat kaikkea muuta paitsi eläinpohjainen laji. Ne jääkööt lähilajimme hoideltavaksi” Krya sanoi. Hänen äänensä oli edelleen pelottavan tasainen ja virne hullunlainen, joka kieli siitä, ettei hän ollut edelleenkään oma itsensä.
Jos Delano onnistuu pitämään itsensä hengissä siihen asti kunnes Krya pyörtyy verenhukasta, joka tulee jossain välissä kuitenkin, jos hän antaa käsiensä olla. Tai jos Delano vain pyytää anteeksi asia saattaa olla sillä selvä.
”Sinun on parempi tottua erikoisiin ulkonäköihin, koska ei tämäkään maailma ole pelkästään ihmisten kansoittama. En ole ainoa korvallinen täällä”
|
|
|
Post by naakdu on Sept 19, 2009 22:52:05 GMT 3
Delano
Tip.. tip… Siniset veripisarat tippuivat hiljalleen maahan. Siniset.. miksi juuri siniset? Veren kuului olla punaista, ei sinistä. Mutta siinä sitä oli, aivan hänen nenänsä edessä; sinisiä veripisaroita. Delano ei voinut olla irroittamatta katsettaan niistä. Myrkyllisiä? Mitä enemmän etelän nuorukainen niitä katseli, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli siitä, että sininen veri tosiaan saattoi olla myrkyllistä. Koko sen ajan, kuin Kryazat puhui, Delano tarkkaili pisaroita, aivan kuin ne voisivat hyökätä hänen kimppuunsa. Kuvottava ajatus.
”He eivät ole sen parempia kuin ihmisetkään” Lause sai Delanon kiihtymyksen hieman laantumaan. Toinen osoitti katumisen merkkejä, niin Delano lauseen tulkitsi. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että Krya oli aluksi vain haukkunut ihmisiä, mutta nyt hänestä tuntui, kuin toinen olisi hieman syönyt sanojaan ja se tuntui hänestä kuin pieneltä, makealta voitolta.
… kunnes Kryazat jatkoi eteenpäin ja kertoi olevansa sitä mieltä, että ihmiset ovat heikkoja. Siinä kohtaa Delanon silmissä taas välähti kipinä, kun toisen suora puhe loukkasi häntä. Delano päätti kuitenkin olla hiljaa, sillä ei hän tässä mielentilassa pystynyt valehtelemaankaan. Hän nimittäin ei kunnioittanut juurikaan muita lajeja kuin omaansa, mutta se asia olisi parasta toistaiseksi jättää tähän, Delanosta tuntui. Oli karvasta niellä kielellä polttelevat loukkaavat sanat, mutta tip tip, sininen veri tippui, ja äkkiä hän pystyi aivan helposti olemaan hiljaa.
Mutta ei hiljaa olemisesta tainnut olla hirveästi hyötyä, sillä uusi viuhuva hännänisku kiisi Delanoa kohti. Tällä kertaa Delano ei älynnyt väistää ollenkaan, ja isku osui häntä kylkeen. Älähdyksen saattelemana hän horjahti, mutta ei kaatunut maahan asti, vaan pysyi jaloillaan. Vaistomaisesti käsi kiisi pitämään kiinni kyljestä, jota nyt pisteli ikävästi.
”Mitä sinä minua läimit?” Delano karjahti kovaan ääneen. Tällä hetkellä hän vihasi Kryazatia. Vihasi tuota tyttöä, joka väitti tulevansa toisesta maailmasta ja olevansa jotain outoa rotua josta kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan. ”No hyvä on, Najedra! Mittani on täysi!” Delano tiuskahti ja lahti kävelemään hurjaa vauhtia eteenpäin, jättäen olennon taakseen. Tip tip, hän oli kuulevinaan veren valuvan Kryazatin kättä pitkin maahan. Hän halusi lyödä tyttöä, potkia, satuttaa, mutta ei voinut. Oman turvallisuutensa tähden, hän ei voinut, ja se sai hänet vihaiseksi. Eikä hän keksinyt muutakaan keinoa purkaa vihaansa kuin marssia päämäärättömästi eteenpäin.
”Minullakin on muuten korvat ihan tiedoksi vain! Joskin pienemmät kuin sinun!” Hän kääntyi huutamaan kuullessaan Kryazatin äänen takaansa. Sitten hän jatkoi marssiaan eteenpäin.
Onnekseen Delano ei ollut niitä ihmisiä, joiden kasvot punehtuvat helposti. Muuten hän olisi varmaankin muistuttanut naamaltaan tomaattia. Koska hän ei kuitenkaan ollut niitä ihmisiä, hänen naamansa punoitti vain vähän. Mutta kuitenkin sen verran, että sen huomasi, jos sattui näkemään.
Ennemmin tai myöhemmin Delano tajuaisi, ettei hän voinut vain kiitää päämäärättömästi eteenpäin täällä tuntemattomilla seuduilla. Hän tarvitsi oppaan, jos hän halusi päästä perille. Se oli tosiasia, jota ei voinut paeta. Joskaan Delano ei vielä ajatellut sitä.
|
|