Post by Nayran on Apr 16, 2009 20:24:48 GMT 3
Nayran
"Viisituhatta kultarahaa ja tämä tikari.", huppupäinen mies sanoi näyttäen tärisevässä kädessään mustanpuhuvaa, pientä ja terävää tikaria, toisessa muutamaa näytekappaletta viidestätuhannesta samanlaisesta. Tikarin aura oli melkein käsin kosketeltavissa, mikä kiinnosti vampyyria suunnattomasti. Se oli varmaa: hän halusi sen, mikä tarkoitti, että hän tulisi myös saamaan sen. Eikä tosiaan sen puoleen, etteikö rahakaan olisi häntä houkuttanut. Vampyyrin kädessä oleva pieni ja hohtavan valkoinen kristalli alkoi jo koostaan huolimatta olla varsinainen taakka, sillä se myös omituisesti poltteli hänen kättään, joka kertoi ettei hän ollut sovelias sitä kantamaan. Ei todellakaan.
Tämän faktan huomioon ottaen, vampyyrillä ei ollut mahdollisuuksia. Hän halusi pitää kristallia itsellään tietyistä syistä, mutta kerta se osoittautuikin olemaan hänelle liikaa, hän luovutti. Vaihtokauppa tapahtui, jonka jälkeen huppupäinen ohikulkija katosi sumuun. Virallisesti varkaan maineen saavuttanut vampyyri kohautti olkiaan ja lähti kulkemaan syvemmälle Pimeyteen, toivoen löytävänsä edes jotain löytämisen arvoista.
Tapahtuma kalvoi Tartanén kylän porteilla seisovan vampyyrin, Nechalin, mieltä. Oli kalvanut jo noin vuoden verran. Jos hän ei olisi ikinä luovuttanut kristallia ohikulkijalle, missä hän voisikaan olla nyt? Mitä hän voisikaan olla nyt? Hymähtäen Nechal alkoi tarkistaa, oliko hänellä varmasti kaikki mukanaan. Lempeän lämmin aamutuuli hyväili vampyyrin hiuksia, kuljettaen mukanaan muutaman harvinaisen kukan siitepölyä, joille hän totta kai oli allerginen. Nechal vain oli oppinut vastustamaan oireitaan, ja täten kaikki oli hyvin. Nauttien tästä tuulesta (vielä kun pystyi), hän nojasi kylän porttiin ja odotti harmillisesti pakollista matkaseuraansa saapuvaksi.
Amutofan
Aamu sarasti hiljalleen. Ensimmäiset kirkkaat auringon säteet pistivät ikkunasta sisälle. Vaikka ikkunan eteen oli vedetty verhot, se löysi siltikin tiensä sisälle. Se pisti jostain pienestä raosta sisälle. Sängyssä makaava hahmo katsahti ikkunaan hieroen silmiään ja mumisten jotain vihaisena. Hahmo käänsi kylkeään turhautuneena silmiin pistävistä auringon säteistä ja veti peiton korviin asti. Hän oli väsynyt viime yön jälkeen ja halusi nukkua myöhään. Hän ei ajatellut sillä hetkellä muuta kuin nukkumista pitkään. Hän ei muistanut sillä hetkellä sitä toista tärkeää asiaa. Hahmo ei kuullut ulkoovelta kantautuvia koputuksia eikä huutoja, tämä oli jo nukahtanut.
Chrono oli jo herännyt aikaisin. Hän oli muistanut sen tärkeän asian, toisin kuin eräs toinen. Hän oli viime illalla pakannut tavaroita ja nyt laittoi vielä muutamia. Hän katsahti kelloa(onko tolloin ees kelloi?) ja nousi sängyltä. Poika hieroi päätään kävellen eteiseen ja napaten punaisen ''takkinsa'' naulasta. Se ei oikeastaan ollut edes takki. Semmoinen liivin tyyppinen. Poika avasi oven ja astui raikkaaseen piha ilmaan. Poika nuuhkaisi ilmaa huokaisten. Hän suunnisti Rosetten kotia kohti. Saavuttuaan sinne poika koputti oveen. Hetken odottaen saamatta kumminkaan vastausta poika koputti uudelleen. Kun vastausta ei vieläkään kuullut, hän tarttui oven kahvaan ja avasi oven. Kuinka tavallista Rosettelta. Hän jätti aina oven lukitsematta. '' Rosette! Rosette! Oletko jo hereillä?!'' poika huuteli eteisestä jättäen ulkokenkänsä sinne ja suunnistaen sitten tytön makuuhuonetta kohti. Sieltä hän löysi Rosetten makaamasta sängystä. Chrono huokaisi ja käveli tytön lyö ja tyrkäten tätä. '' Rosette! Herää jo, Rosette!'' Tyttö mumisi pojalle jotain ja veti peiton päänsä yli.
Ashley
"Miten kaunis aamu näin surulliselle päivälle", Lachlann ajatteli silmiään siristellen kirkkaassa auringossa. Hän oli herännyt jo hämärän, suorastaan pimeän aikaan ja seurannut tunteja horisontin valkenemista. Samalla hän oli pureskellut neftipähkinöitä ja mietiskellyt. Neftipähkinöiden ansiosta hänellä oli nyt päänsärkyäkin, mutta hän oli todella tarvinnut niitä. Ja mietiskelyä. Ei sillä, että mitään olisi konkreettisesti ratkennut, mutta ei siitä ollutkaan ollut kyse. Hänen mielenrauhansa oli nyt jota kuinkin vakaa ja se oli tärkeintä. Hän tunsi itseensä valmiiksi. Kylä oli varustanut hänet pikkuomaisuudella. Hänen laukkuihinsa ja taskuihinsa oli kätketty niin kultaa kuin hopeaakin. Eikä suinkaan vain kolikkoina vaan päinvastoin suurimmaksi osaksi haltiakoruina. Tavara, jonka voisi tarvittaessa vaihtaa vaikka hevosiin.
Kylä ei ollut vielä herännyt. Ehkä se oli yhteinen sopimus olla häiritsemättä tai ehkä kaikki kammosivat suurta rikollista, joka tänään täällä vielä olisi. Lachlann sai siis kävellä hiljaisten pihojen poikki, vain muutama nälkäinen koira seurasi häntä toiveikkaana, mutta nekin kääntyivät sitten pois. Haltiamies hieman hämmästyi nähdessään jo kaukaa pitkän hahmon portin pylvästä vasten. Lachlann oli luullut saapuvansa ensin, oli liian aikaista vielä. Neftipähkinöistä, kauniista horisontista ja valmistautumisesta huolimatta vastenmielen aalto pyyhkäisi hänen ylitseen. Hän ei koskaan ollut perustanut vampyyreista.
Haltia saapui portille vaiti, katsellen rauhallisesti Nechaliin. Hän oli pidempi toista ja hänen ihonsa kieli jatkuvasta ulkoilmaelämästä. Terveyden perikuva vaaleanharmaan vampyyrin vierellä. "Ja joukko muuttuu tästä vain kirjavammaksi", ajatteli Lachlann synkästi. 16-vuotias ihmistyttö tuon tyypin seuraan? Ja tahtomattaan hän heitti Nachaliin uhkaavan katseen. Lachlannilla oli mielipiteensä saattueesta; siinä pitäisi olla puolisen tusinaa haltiasoturia. Toisin kuin kylän neuvosto, hän ei luottanut vampyyrirosmon sanaan lainkaan. Mutta häneltä ei niin vain livistettäisikään. Eikä hiiviskeltäisi öisin kuristelemassa muita. Haltia huokasi syvään tulevan työtaakkansa edessä ja painoi katseensa varpaisiinsa.
Amutofan
'' Rosette! Hei Rosette!'' Chrono huusi tytölle uudelleen, mutta tämä ei vastannut mitään. '' Koeta nyt nousta, ettei tartte väkivaltaiseksi ruveta.'' Poika sanoi vitsaillen, ainakin osaksi. '' Ei nyt... Anna minun nukkua hetken...'' Tyttö kuului mumisevan peiton alta. Poika katsoi tyttöön ja huokasi. Hän hieroi takaraivoaan. Hetken odotettuaan vielä, ja kun tyttö ei noussut, poika tarttui tyttöön ja veti tämän kirjaimellisesti lattialle. Tyttö älähti jotain pudotessaan lattialle. '' Hei, mitä sinä luulet tekeväsi? Yritin nukkua...'' Rosette mumisi nousten istualleen hieroen päätään. '' Ei ole aikaa nukkua enään, olisit mennyt aikaisemmin nukkumaan. Etkö muista että meillä on se lähtö tänään?'' Chrono sanoi hetken päästä. '' Tänään? Olin ihan unohtanut.'' Tyttö sanoi nousten nopeasti seisaalleen. '' Eilen illalla muistin vielä ja minulla meni nukkumaan meno hieman myöhäiseksi juuri sen takia, kun pakkasin kaiken tarvittavan mukaan. '' tyttö sanoi hetken päästä häipyen samalla huoneesta. Nopeasti tyttö kävi vaihtamassa vaatteensa palaten takaisin huoneeseensa. Tyttö otti pöydän luota laukun, jossa oli hänen pakkaamansa tavarat. '' Joko me lähdetään?'' Tyttö kysäisi häippästen keittiöön.
Chrono katsoi Rosetten perään huokaisten. Ei muisti tuosta huonommaksi voisi mennä. Poika käveli tytön perässä keittiöön. Tyttö nappasi leivän pöydältä mennen eteiseen. Tyttö otti takkinsa ja laittoi sen päälleen mennen sitten pihalle. Hän odotti kun Chrono tuli sisältä lukiten oven sitten tämän perässä. '' No niin, onko sinulla nyt kaikki mukana?'' Poika kysyi ja katsoi tyttöön. '' Kyllä pitäisi...'' tyttö vastasi. '' No mennään sitten...'' Chrono nosti laukkunsa olalleen lähtien kävelemään kohti paikkaa jossa oli määrä tavata muut. '' Kostan kyllä sinulle sen aamullisen...'' Rosette mumisi pojalle. Hän nosti katseensa sitten portin suuntaan nähden Nechalin ja Lachlannin.
Nayran
Millainenkohan se olisi, tämä saattueporukka? Hänhän tunsi heistä vain yhden. Ja heissä oli vain yksi ainoa, johon hän pystyi luottaa. Toivottavasti Syara ei antaisi muille liian synkeää kuvaa itsestään, ettei sentään - .. No, koskapa hän olisi sitä tehnyt. Olihan Syaralla se maailmankuulu muuri, Nechal ajatteli pyöräyttäen pienesti silmiään. Mokomakin Shakespear. Hmm, tutun lisäksi porukkaan olisi liittymässä toinen sekavataustainen haltia, josta taasen Nechalilla ei ollut mitään hajua. Hän oli huomannut Syaran pienen reaktion, kun se nimi, Lachlann, mainittiin, mutta sen enempää vampyyri ei siitä saanutkaan kuulla. Turhauttavaa. Ketäs vielä? Ah, ai niin. Se demoni. Hmm, ehkäpä hän olisi hieman enemmän minun makuuni, minun kaltaiseni.. Toisaalta taas, demonilla oli mukanaan nainen, jonka hän luultavasti tunsi varsin läheisesti. Tämäkin oli hyvin turhauttavaa vampyyrin mielestä. Periaatteessa hän siis tulisi olemaan yksin.
Jo kauan ennen Lachlannin itse asiassa päästyä Nechalin luo, tämä jo tuijotti tuota epäluuloisesti. Haltian hahmo vaikutti uhkaavan isokokoiselta, jopa niin kaukaa. Joku kaunis yö tuo köriläs tulisi ja taittaisi vampyyrilta niskat poikki, oli oikeastaan kaikki mitä Nechal sillä hetkellä ajatteli. Vaan haltian vihdoin saavuttua vampyyrin kohdalle, tämä nyrpisti nokkaansa ylimielisesti. "Voi ihanaa (pilkallisen sarkastinen sävy), ylikasvuinen kääpiö. Mikä sinä olet minua katseellasi uhkailemaan.. Mokomakin. Hah. Mitähän seuraavaksi? Pinkkejä Pimeyden keijukaisia, anyone?", Nechal sanoi virnuillen viimeisimmälle - omasta mielestään hauskalle - letkautukselleen. Hän itse asiassa oli vielä jatkamassa puhettaan, joka kenties ärsytti Lachlannia, joten luojan kiitos, vampyyri lopetti ajoissa nähdessään Chronon sekä Rosetten lähestyvän kauempaa, ei lainkaan niin uhkaavina kuin mitä haltia oli ollut. Melkeinpä helpottuneena silminnäkijöistä tämän puhevuoroa seuraavalle mahdolliselle raakaluonteiselle murhalle (Nechal tuomitsi näet aina ulkonäön perusteella), vampyyri nousi pystympään vetäen kätensä tuulen sotkemien hiuksiensa läpi, jääden seuraamaan kahden hahmon lähestymistä - uskaltamatta vilkaistakaan enään haltiaan päin.
Ashley
"Jos ei minun kauneudestani kirjoitettu lauluja, niin eipä sinustakaan syntyneet vampyyriviettelijöistä varoittavat tarinat", haltia virkkoi ykskantaan kuulostamatta lainkaan närkästyneeltä. Ehkäpä miltei pahoillaan olevalta, vanhatpojat eivät voi näitä asioita koskaan täydeksi leikiksi laittaa. Puhuessaan hänkin katseli porttia lähestyvää parivaljakkoa. Hän ei ollut oikein perillä heistä itsekään, kuten ei ollut nuorisosta ylipäätään. Silmät loistaen soturi ei kuitenkaan tähystänyt tätä uutta polvea, hän päinvastoin humahti taas mietteisiinsä, ja näinä hetkinä hän tuijotti katse tyhjänä yhteen pisteeseen ja milloin imeskeli huultaan ja viiksenkärkiään tai kynsi päänahkaansa. Hän jännitti toisen haltian tapaamista. Hän oli erittäin selvillä siitä tunnustuksesta, mikä Syaralle annettiin tietyissä piireissä. Mutta Lachlann oli satoja vuosia palvellut yhtä lippua ja vaakunaa, eikä epäluulo ostettavissa olevia henkilöitä, olivat nämä kuinka hyviä ja harmonisia haltioita hyvänsä, jättänyt häntä rauhaan. Hän oli niin monesti kokenut, miten palkkasoturit kääntyivät hänen edellään takaisin ja virtasivat vihollista pakoon, hänen saadessa kahlata tuon sonnan läpi, oikealle ja vasemmalle iskien. Lachlann odotti siis kuumeisesti yhtä hahmoa ilmestyväksi. Hän tahtoi nähdä Syaran, tuntui, että saadessaan katsoa toista silmiin, hän voisi lukea niistä jotain. Vaikka hän hyvin tiesi, ettei tällä retkikunnalla vielä voisi olla sabotoijia, ettei Syara yksinkertaisesti voisi toimia kenenkään muunkaan laskuun, tämä ajatus vaivasi häntä. Hän kaivoi taskustaan neftipähkinän ja heitti sen suuhunsa.
Amutofan
Rosette katseli kahta hahmoa portilla koko ajan, kun he lähestyivät näitä. Tyttö ei tuntunut sävähtävän haltiaa eikä sen paremmin vampyyriäkään. Oli niitä tullut nähtyä useampiakin. Tyttö kertasi mielessään, keitä oli tulossa mukaan. Portilla näytti seisovan ainakin se vampyyri, jonka takia he olivat lähdössä, sekä yksi haltia. Tämän nimeä hän ei muistanut, mutta vampyyrin nimi taisi olla joku Nechal. Mukaan oli menossa he kaksi ja sitten taisi tulla vielä toinenkin haltia, jos tyttö oikein muisti. Tyttö vilkaisi syrjäsilmällä Chronoon, joka näytti katselevan portille päin. Tyttö hymähti hiljaa ja käänsi katseensa taas menosuuntaan. Kauaa heillä ei kestänyt, kun he olivat jo muiden tykönä. Tyttö asettui hieman kauemmas muista nojaten takana olevaa seinää vasten.
Chrono asettui Rosetten viereen. Poika otti laukkunsa olaltaan ja laski sen maahan vierelleen. Poika vilkaisi muihin päin sivusilmällä. Hän saattoi näyttää hieman oudolta demoniksi. Hän oli aika lyhyt, ei kauhean. Hän oli jopa hieman Rosettea lyhyempi. Hetken muita tarkkailtuaan poika käänsi katseensa taivaalle. Yksi haltia oli siis tulossa vielä. Kestäisiköhän tällä vielä kauankin tulla? Hän oli luullut, että he olisivat Rosetten kanssa viimesiä tapaamispaikalla, koska tyttöllä oli kestänyt, mutta eivät he olleetkaan viimesiä.
Nayran
Vampyyri irvisti Lachlannin miltei tylsistyneen oloiselle vastaukselle, hän jopa tuhahti. Teki mieli keksiä vielä jotain enemmän riipaisevaa, mutta välttääkseen turhan tunteidenpurkauksen, jätti hän asian sikseen. Tämä yksilö ei näköjään ollutkaan aivan sitä miltä näytti. Lachlannin suhtautuminen Nechalin kuivaan ja sarkastiseen vitsiin oli miltei ärsyttävää tasoa, vampyyrin mielestä. Ei sillä ollut stereotypian mukaisen kääpiön luonnetta. Se oli selvästikin, karusta ulkonäöstään huolimatta, ärsyttävän kärsivällinen ja rauhallinen haltia. Hän siis saisi kestää kahta tällaista yksilöä, loistavaa. Osittain haltiat kyllä muistuttivat Nechalia, mutta eivät aivan täydellisesti. Niissä ei ollut sitä jotain, sitä.. Synkkää olemusta, jonka vampyyri omasi. ..Syaralla ehkä vähän mutta.. Eäh. Aivan yhdentekevää. Harvinaisen häiritsevää oli myös haltian omituinen halu pähkinöitä kohtaan. Näyttivät olevan neftipähkinöitä. Mokomakin puunhalaaja, raakalainen, syödä nyt omiaan. "En minä mikään ruusu ole - paraskin puhuja - mutta kukkivathan ne perunatkin.", Nechalin oli vihdoin pakko purskauttaa ulos suustaan. Hän tosin mukaili haltian ykskantaista virkkomista, sitä äänensävyä.
Rosetten ja Chronon astellessa paikalle, Nechal vilkuilu näitä omaan tapaansa närkästyneen epäluuloisesti. Vilkuilun tehokkuutta lisäsi muunmuassa se, ettei tyttö, saati sitten poika, sanonut mitään. Kumpainenkin oli vain pulpahtanut paikalle kuin sienet sateella, hiljaisen salakavalasti. "Te ootte.. Te olette.. Varmaan sitten ne kaksi, joita tässä vielä odoteltiin.", Nechal sanoi kuivasti vilkaisten kerran molempia, ei kovin tyytyväisenä näkemästään. Demoni oli selvästi lyhyempi kuin mitä Nechal oli, tai mitä hän oli ajatellut, ja koska ulkonäkö oli Nechalille pätevä syy toisien tuomitsemiseen yhä vain, näky oli vieläkin surkeampi. Pituus, se on se pituus.
Rosette sen sijaan.. No, ei hänkään kohonnut Nechalin ajatusmaailmassa sen korkeammalle, mutta kukapa olisi. Loistavaa, mukaan tulisi myös nunna. Unelmaseuralainen. Joku kaunis yö (kyllä, jälleen kerran) tämäkin henkilö tulisi - ehkä yhdessä Lachlannin kanssa - manaisi hänet, tunkisi kliseisesti sipuleita hänen kurkkuunsa, seivästäisi ja laittaisi vielä nätin ristin kaulaan, voiton merkiksi. Pah mitä porukkaa.
Arvellen, ettei Lachlann aikonut jatkaa tästä, vampyyri teki sen. "Mukaamme liittyy vielä yksi haltia, Syara, mutta hän on tällä hetkellä..", pitkä miettimistauko, "..asioilla. Hän ottaa meidät myöhemmin kiinni." Vampyyri vilkaisi melko säikähtäneen näköisenä Lachlannia, josko tuo vaikka olisi saanut jotain vihiä hänen taukonsa johdosta. Toisaalta, vaikka Syara seurapiirimies olikin, hän ei uskonut että kukaan Lachlannin kaltainen olisi häneen ikinä törmännyt. "Voimme sitten varmaan lähteä, sen kummemmin ihmettelemättä." Vampyyri kääntyi lähteäkseen, viitta kauniisti heilahtaen, ja nosti hupun päähänsä.
Ashley
Demonin ja ihmistytön tullessa luo, haltia oli ottanut jo reippaasti suunnan heitä kohti. Hän tunsi jonkinlaista huojennusta. Mistään mitättömästä syystä ei näin nuorta poikaa oltaisi valittu matkaan. Nyt vasta läheltä Lachlann pystyi laittamaan merkille huomattavan nuoren iän ja vaatimattoman koon. Jos demoni-ihminen olisi ollut järkälemäinen pahansuopuuden esikuva, kaikki olisi ollut liian ilmeistä, ja hänen olisi täytynyt joka tapauksessa aloittaa rakentaa käsitystään ikään kuin puhtaalta pöydältä. Mutta tämä...näytti niin järjettömältä suunnitelmalta, että sen takana täytyi olla nerokkuutta. Tytöstä hän ei ajatellut mitään, kuten ei aikaisemminkaan mitään ajatellut. Haltian äänensanomattomissa olettamuksissa tyttö olisi se, joka keräisi polttopuita ja valmistasi ruokaa.
Päästessään lähemmäs kahta tulokasta, haltia ehti jo aloittaa:"Minä olen Lachlann,josta teille on kerrottukin..." mutta puhe pysähtyi kuin seinään vampyyrin kerrottua asiansa.Hiljaisuuden vallitessa Lachlann käänsi päänsä silmät sirrillään Nechalia kohden. "Asioilla."
Pääskyt lensivät korkealla yhä kirkkaammaksi päiväksi kasvavaa aamutaivasta vasten. Niiden huoleton "tsrii tsrii" istui erikoisen huonosti maan kamaralla vallitsevaan pingottuneeseen tunnelmaan. Lachlann tuijotti suoraan Nechaliin, hän odotti vastausta kuin sotilaaltaan. Siksi toisen käytös taukoineen ja ilmeineen, joka sinällään oli aivan normaalia kelle tahansa vapaamuotoisessa "seurustelussa",hämmensi haltiaa. Hän kätki tuon hämmennyksen, mutta koetti Nechalin kasvoja mittaillessaan ratkaista, oliko toinen todella näin luihu (se oli L:n tuomio säikähtäneestä katseesta) vaiko koetettiinko häntä itseään provosoida jotenkin. Tosin, Lachlann tajusi, että vaisto, joka aina suojeli häntä ryhtymättä mihinkään vampyyreiden kanssa, sai tässäkin yksilössä kaiken näyttämään vastenmieliseltä. Eipä silti, yksilöhän oli hyvin paatunut rikollinen, se pitäisi pitää mielessä. Eikä hermostua kaikesta. No niin.
Amutofan
Rosette katseli muihin hiljaa. Hän tunsi viileän ilman ihollaan. Tuuli leikitteli tytön hiuksilla silloin tällöin. Jokseenkin se inhotti tyttöä, koska hiukset tulivat välillä silmille ja ne piti taas siirtää pois, mutta oli se myös ihanankin tuntuista. Se vilvoitti kivasti. Tyttö vilkaisi Chronoon vierellään. Hän meinasi avata suunsa ja sanoa jotain, mutta sulki sittenkin suunsa. Hän käänsi katseensa taivaalle jääden katselemaan lintuja, jotka lensivät heidän ylitseen.
Chrono katseli maata jalkojensa juurella. Hän ei ollut varma olivatko he viimeisiä, mutta yksi ainakin oli tulossa. Tämä kumminkin tuli varmaan matkan varrelta. Poika käänsi katseensa Lachlanniin. '' Chrono ja....'' Poika keskeytti puheensa tökäten Rosettea kylkeen. '' Mitä sinä...?!'' Tyttö sanoi vihaisena pojalle havahduttuaan ajatuksistaan. '' Ai, Anteeksi. Olen Rosette Christopher'' Tyttö esitteli itsensä haltialle kääntäen katseensa sitten Nechalin suuntaan. He lähtisivät nyt, se viimeinen tulisi sitten varmaan matkan varrelta. Tytön mieltä jäi hetkeksi raastamaan, millä asioilla tämä toinen haltia mahtoi olla.
Nayran
Se, että Nechal pääsi keskeyttämään Lachlannin lauseen, oli toiselle kuin erävoitto. Kosto, vaikke ei niinkään suloinen. Ehkä neljäsosan siitä, kuka tietää. Opetellessaan kahden vastasaapuneen nimiä, tunsi vampyyrikin hiljaisuuden painostavan tunnelman, jota taivaalla lentävät pääskyt turhaan yrittivät lievittää. Itse asiassa ne tekivät tilanteesta vielä ahdistavamman. Vaikka painostuneisuus ei ollutkaan ihan sitä ääripäätä, muunmuassa mitä Nechal oli kokenut, ei hän silti pitänyt sitä hyvänäkään merkkinä. Taukoa ei siis olisi kannattanut pitää. Hitto.
".. Niin. Asioilla. Näin minulle sanottiin, älkää katsoko minua noin. Se on sen jäpikän oma asia mitä se vapaa-ajallaan puuhaa.", vampyyri sanoi, heivaten täten kaiken painolastin kaukana kituvan Syaran harteille. Se oli ikään kuin vanha ja arvostettu rituaali. Nechal teki jotain, ja Syara sai maksaa siitä. Kärsivällisenä ja ärsyttävän rauhallisena, samanlaisena miltä Lachlann vaikutti, Syara usein hoitikin maksuosan ilman sen kummempaa vastaväitettä. Se laittoi Nechalin miettimään, miten kukaan ylipäätänsä kykeni olla tuollainen. Yleensä vampyyri kuitenkin suhtautui siihen 'anna toisen maistaa omaa lääkettään' taktiikalla, ja leikki olevansa vähintäänkin yhtä ärsyttävä. Sitä sen sijaan Syara ei ikinä ottanut tosissaan, koska osasi miltei lukea ystävänsä ajatukset.
Ärtynyt, jälleen kerran, Nechal oli myös siitä, että hänen lähtökysymyksensä oli sivuutettu, vaikka se retorinen kysymys olikin. No, kerta kellään ei ainakaan vastaväitettä näyttänyt olevan, vampyyri kääntyi kohti kaupungin kaunista porttia, ja omaan yksinkertaiseen tyyliinsä lähti hiljaa astelemaan poispäin noista kolmesta, ilmoittaen tapahtuvan vasta jälkeenpäin; "Mennään sitten. Matkallakin ehtii papattaa."
Ashley
Chronon ja Rosetten esittäytymisen Lachlann kuittasi hajamielisellä nyökkäyksellä. Syaran ryökälemäinen käytös vei haltian huomiota aivan tarpeeksi. Hän kuunteli synkkänä Nechalin selostusta tilanteesta ja vaikeni. Jokin hänen olemuksessaan kuitenkin viesti, ettei hän lähimainkaan ollut tyytyväinen selontekoon, mutta vaihtaen puheenaihetta haltia kiri vampyyrin vierelle. "Minulle ei, kuten ei käsittääkseni kenellekään, kerrottu, mistä nimenomaan alamme selvittää _sen_ olinpaikkaa tai hallussapitäjää. Koska juttu on niin arkaluontoinen, sen yksityiskohdat käydään läpi vasta matkalla, toisin sanoen, sinä valaiset asianlaidat meille." Lachlann kulki pitkin askelin, muttei silti toista nopeammin. Hänen liikkeensä olivat kaikkea muuta kuin sulavat, hän ennemminkin tarpoi hitaasti. Silmiään siristellen hän vilkaisi taakseen etsien hiljaista parivaljakkoa katseellaan. Heidänkin olisi hyvä olla kuuloetäisyydellä. "Sinä siis kerrot meille kaiken jahka Syarakin on liittynyt seuraan. Sinun on nyt kuitenkin hyvä tietää, että meidät, no minut, on kylän puolesta varustettu hyvin. Mitä ikinä tarvitsemmekin, tiedä, että se on mahdollistaa ostaa kylistä, jotka ovat matkamme varrella. Voit miettiä sitä." Lachlannin kumea ääni vaikeni. Hänen hengityksensä tuhina viiksien ja parran keskeltä säesti lintujen ääniä.
Amutofan
Chrono tarttui maassa olevaan laukkuunsa. Hän heitti sen olalleen ja katsahti Rosetteen. Nyt he sitten lähtisivät. Pitkään aikaan he eivät varmaan kylään palaisikkaan. Poika ei ollut varma jäisikö ikävöimään tätä paikkaa. Varsinaisesti hän ei ollut halunnut lähteä tänne, mutta hänen oli pakotettu lähteen oikeastaan. Rosetten ei pitänyt edes tulla mukaan, mutta tyttö oli tarjoutunut hänelle seuraksi. Ettei hänen tarvinnut olla ''yksin''.
Rosette laittoi laukun paremmin selkäänsä ja otti askeleen irti seinästä muiden perään. Hän katseli taivaalle lähtien sitten muiden perään. Hetken matkaa kuljettuaan hän käänsi katseensa Chronoon. Tämä oli jäänyt paikoilleen seisomaan tuijottelemaan taivaalle. Poika oli varmaan uppoutunut ajatuksiinsa. '' Chrono. Tule jo!'' Tyttö huusi pojalle ja sai tämän hätkähtämään irti ajatuksistaan. '' Tullaan, tullaan...'' kuului vastaus kauempaa ja poika juokis Rosetten kiinni. '' Mihkä sinä oikein jäit?'' tyttö kysäisi pojalta. '' Uppouduin vain ajatuksiini hetkeksi, ei mitään kummempaa. '' poika vastasi. Tyttö hymähti ja käänsi katseensa edellä kävelevään Nechaliin ja Lachlanniin. '' Tiedoksi vain sitten että minä en passaa ketään sitten. Saatte itse laittaa itsellenne ruokaa jos haluatte syödä...'' Rosette sanoi heidän kuljettuaan jonkin matkaa. Hänellä oli ollut varma siitä että muut pitivät häntä jonakin ruoan valmistajana.
Nayran
Nechal oli kyllä tyytyväinen päätettyään diktaattorimaisesti matkan alkavan juuri nyt, ja muiden seuraavan häntä - mutta se, että Lachlann tuli tarpomaan ihan siihen hänen vierelleen, häiritsi. Kaksi nuorimmaista olivat edes älynneet pysyä taaempana. Närkästyneenä myös haltian käskevästä kielikuvasta, Nechal kohautti olkiaan varsin väliinpitämättömänä. "Niinpä kai kerron. Niinpä se kai on pakko." Lachlannin jälkimmäisen lauseen jälkeen vampyyri mulkaisi tuota pahasti. Hänellä oli selvästikin ja jatkuvasti jotain toista vastaan. Saattoi johtua Nechalin tuomitsevanpuoleisista ensivaikutelmista, ken tietää. "Minullakin on rahaa, ja se toinenkin haltia on kuulemma 'varustettu kylänsä puolesta'. Joten siitä on kai turha huolehtia. Minähän kannan muutenkin, tunnetusti, kaikkea tarvitsemaani mukanani - aina. Jos sinä ja muut tarvitsette jotain, se viivästys laitetaan sitten teidän piikkiinne." Tilannetta ja koko reissua olisi luultavasti helpottanut, jos itse sankarilla olisi ollut edes hitusen positiivisempi asenne muita (kuin Syaraa) kohtaan. Ehkä kaikki helpottuisi tutumman henkilön liittyessä seuraan. Vaan eihän vampyyri tosiaan ollut mitään saattuetta toivonut, hän olisi paljon mielummin hoitanut omat asiansa itse. Mutta minkäs teet..
Kuultuaan tytön ensi kertaa itse asiassa puhuvan, Nechal käänsi katseensa tuohon. Itse asiassa se oli pelkkä vilkaisu/mulkaisu, jonka jälkeen katse oli taas väliinpitämättömänä edessä päin. Ei Lachlann suinkaan ollut ainoa, joka sai nauttia vampyyrin asenteesta tuntemattomia kohtaan. "Tiedoksi vain, neiti näpsäkkä, että tuossa tapauksessa sinä lennät porukasta pihalle. Minä voin terveellä maalaisjärjellä ilmoittaa, että sinusta tuskin on muutakaan hyötyä - mahdollisissa fyysisissä konflikteissa olisit vain tiellä. Leikit sinä kuinka kovaa tahansa, olet yhä vain nainen, ja tunnetusti naiset ovat näissä kokkaus puuhissa parempia. Jos tahdot olla porukalle hyödyksi, ja olla myös osa sitä, suosittelen että jätät tuon 'she-man' sonnan heti ensikäteen ja suostut pysymään sinun osassasi. Minun osani, esimerkiksi, on johtaa, koska minulla luonnollisesti on eniten infoa tästä asiasta.", Nechal saarnasi varsin selväsanaisesti, päättäen vielä kuitenkin lisätä; "Syarakin osaa valmistaa ruokaa. Ja kai varmaan jompikumpi teistä kahdestakin. Voidaanhan sitä sopia jonkin näköisistä vuoroista, kunhan vain sinä - nainen - et ala hyppiä silmilleni tuolla jo nyt rasittavalla asenteellasi ja pysyt poissa tieltäni. Sama koskee sinua, herra kääpiö, sekä sinua, tappi. Onko selvä?" Vampyyri ei selvästikään ennen ollut tekemisissä kovinkaan monen elävän olennon kanssa.
Ashley
Parin sekunnin ajan Lachlann oli hölmistynyt tästä yllättäen leiskahtaneesta nimittelystä. Rosetten nenäkkyys hävisi Nechalin purkaukselle. Mutta desibeleissä ei mikään vetonut vertoja haltiamiehelle, joka vampyyrin ehtiessä juuri ja juuri loppuun, oli läkähtyä kiekkuunsa. "Po-po-poissa tieltä?!" Lachlann jylisi ja matkalaisia lähistöllä nokkineet varpuset lehahtivat hätääntyneinä pensaisiinsa. Mies astahti Nechalin eteen varjostaen auringon valon pois tämän kasvoilta. Hän seisoi siinä hengästyneen oloisena, sillä raivon pidätteleminen oli täyttä työtä. Mieluusti hän oli jysäyttänyt nyrkkinsä vasaran lailla tuon iljetyksen otsaan, mutta tuon ja vain tuon kallon sisällä oli elintärkeää tietoa. Toistaiseksi. "_Sinä_ et tee täällä minkäänlaista työnjakoa. Sinä laulat hyvin nopeasti kaiken "infosi" jahka saattue on täysin kasassa. Johtaja! Pässin pallit! Jos vangin asemasi on vaikea muistaa, muistutan siitä hyvin mielelläni köysillä ja suukapulalla. Joten se turpavärkki siihen malliin." Lachlannin karjunta oli lennättänyt ikävästi sylkipisaroita ympäriinsä ja mies pyyhkäisi suupieltään. Hän vilkaisi hiljeten Rosetteen. Tässä kiihkossa ei olisi ollut myöskään vaikeaa vääntää nirpanalta niskoja nurin (sillä Nechal oli ollut erittäin oikeassa mitä tyttöön tuli), mutta rivit täytyisi pitää yhtenäisinä...Hmm, ja olihan tytön tuloon jokin järkeväkin syy. Pakko olla. Hän ottaisi siitä selvän myöhemmin, kun vampyyri ei olisi läsnä. Näissä omissa ajatuksissaan ollen, Lachlann väistyi Nechalin tieltä ja oli aikeissa jatkaa eteenpäin.
Nayran
Ihan ensikäteen Nechal hämmentyi haltian reaktiosta, vaikka olikin joka tapauksessa osannut sitä odottaa. Sekavaa. Hän puolikuunteli tuon räyhäystä, jonka jälkeen pyyhkäisi hieman kasvojaan hihaansa toisen sylkyisän ärhäkän puhetavan johdosta. Ihan aluksi vampyyri pyöräytti silmiään. "Kääpiöt..", se sanoi hiljaa mutta katsoi sitten taas haltiaa, joka oli jo näemmä jatkamassa matkaansa. Vampyyri oli nyt jo myös tyystin unohtanut naisen 'asennevamman' ja oletti toki automaattisesti, että viesti oli mennyt perille. Hän asteli paikaltaan Lachlannin vierelle kävelemään. "Et kyllä sen kummemmin ole sinäkään. Jos olet sujut sen kanssa niin hyvä on, ei sitten, en ole mikään johtaja. Mutten ala leikkiä teidän pientä vankiorjaannekaan, siitä voit olla varma."
Nechal käveli eteenpäin maantietä, joka oli tähän aikaan aamusta täysin tyhjillään. Kaupustelijat lähtisivät matkaan vasta noin puolen tunnin päästä, ja Althiara alkaisi jälleen elää. Pitkä hiljaisuus vallitsi jälleen, vaikka omituisesti tuntuikin, ettei se enään ollut niin painostava. ".. Tiedän että tappaisit minut varmasti mielelläsi, mutta et voi tehdä sitä. Senkin jälkeen kun olen kertonut tietoni - jättäisit minut mielelläni oman onnenin nojaan - mutta et voi tehdä sitä. Muistatko mitä neuvosto sanoi? Te olette saattueena myös velvollisia suojelemaan minua. Jos tehtävä ei toteudu, kuolema ei ole pahin mahdollinen rangaistus minulle. Minut tahdotaan elävänä, sen takaan."
Ashley
Lachlann ei ottanut enää mitään kantaa tähän johtajuuskeskusteluun. Hän enemmän tai vähemmän tunsi olevan tämän asian yläpuolella, eikä edes vaivaitunut kuvittelemaan, millaista hänen olisi, jos Nechal olisi retkikunnan johtaja. Samalla tavoin haltia oli myös kuuro jatkuvalle kääpiönimittelylle. Oli muutamia kääpiöitä, osa jo kuolleita, joita hän arvosti suuresti, eikä pilkka oikeastaan osunut nilkkaan. Lachlann eteni nykäyksittäin eteenpäin hiljaisuuden vallitessa.
Sitten Nechal aloitti jälleen puhumisen. Lachlann kuunteli, vilkaisten nopeasti ja päätään kääntämättä toiseen. "Usko tai älä, minä itsekin tiedän tehtäväni täällä" haltia olisi tahtonut kuulostaa enemmän ironiselta, muttei oikein osannut. Nechal tuntui kaiken aikaa pätevän ja pyrkyröivän, mikä toisaalta saattoi olla vain osa sopeutumista nykyiseen asiantilaan. Sitä se sai olla mieluusti ja niin paljon kuin halusi. Pahin skenaario olisi, jos vampyyri yrittäisi paeta ja onnistuisi. "Kuulehan, Nehkhal", haltia äänsi toisen nimen ihastuttavalla hoolla, joka korisi kurkusta. Sama äänne, jolla hänen oma nimensä lausuttiin. Hän paljasti etuhampaansa ja siristi silmiään. Jotain, mikä kai olisi tulkittava vienoksi hymyksi. "Sinun ei tarvitse huolehtia hengestäsi tai suojeluksestasi. Keskitytään kaikki timanttiin." Ihan kuin Lachlann olisi vinkannut silmää.
Amutofan
Rosette katsoi hieman ärtyneen näköisenä Nechalin suuntaan. '' En tullut tänne passaamaan teitä....'' tyttö sanoi vielä ennen kuin lopetti puhumisensa. Hän ei todellakaan ollut tullut tänne vain passaamaan toisia. Ei todellakaan. Hän ei muutenkaan ollut hyvä missään kokkauspuuhissa. Hyvä kun osasi itsellensä ruokaa pistää. Hän ei ollut paljon itsellensä tehnyt ruokaa. Hänen ei ole tarvinnut tehdä eikä hänellä ole koskaan oikein ollut aikaakaan valmistaa ruokaa, joten miten siinä sitten edes jotain oppisi. Tyttö silmäili edelleen hieman vihaisen oloisena vampyyrin suuntaan tämän sanomisista. Oli ärsyttävää että aina naiset aliarvioitiin näissä fyysisissä jutuissa. Voisivathan naisetkin ihan hyvin pärjätä siinä. Naisilla oli älyä, jota ei useimmilla miehillä ole. Naiset osaavat ajatella parasta tapaa tehdä jotain asiaa, kun taas miehet tekevät sen heti ensin ajattelemattakaan asiaa. Miehet käyvät suoraan kimppuun. Rosette huokasi ja vilkaisi Chronoon ennen kuin käänsi katseensa taivaalle.
Chrono kuunteli sivusta muiden puheita ottamatta niihin sen enempää kantaa. Hän aisti hieman raskaan ilmapiirin heidän ympärillään. Tai oliko se edes niin hieman raskas vai vähän enemmän. Näin alussa ei ainakaan tuntunut välien olevan hyvät. Poika tunki kädet taskuihinsa tylsistyneen oloisena.
Nayran
Nechal kuunteli hiljaa Lachlannin puhetta ja tuon lopetettua tyytyi vain kohauttamaan olkiaan ja hymähtämään. Omituinen mies, totta tosiaan. Iskikö se vielä perään silmäänsä? Mitä sen päässä oikein pyöri? Ei se näköjään johtajaksikaan yrittänyt sen kummemmin pyrkiä, joten koko juttu oli vampyyrille periaatteessa aivan sama. Pitäisiköhän hänen käyttäytyä sen mukaisesti?
Vampyyri asteli eteenpäin täysin rauhallisesti, kunne nainen taas avasi suunsa. Perkele soikoon, oliko se nyt niin hankalaa ymmärtää? Vampyyri vilkaisi toista takanaan, melko väliinpitämättömästi. "Et varmaan niin, mutta sinä tulit tänne nimenomaan auttamaan. Niin että parasta olisi.", Nechal sanoi äänensävyllä joka selvästi kertoi keskustelun loppuneen tähän. Chronon kiinnostuneisuuden alhainen taso tähän juttuun nähden (vaikka olikin kaiketi Rosetten ystävä..) nosti hänen henkistä arvoansa vampyyrin silmissä.
"Oh.. Hei muuten.. Minulla on pieni.. Ilmoitusluonteinen asia.", vampyyri sanoi hiljaa mutisten, kohdistaen puheensa ensisijaisesti Lachannille, muistaen tuon sanat 'ei tarvitse huolehtia hengestä tai suojelusta'. "Tehän kaikki tiedätte että minä olen vampyyri, eikö totta? No, eikö ole aika kummallista, että tässä minä kävelen, kirkkaassa päivänvalossa?" Nechal piti pienen tauon. "Sain Pimeydestä sellaista litkua. Ihan meitä vampyyreja varten. Yksinkertaisesti sanottuna, juo tätä, niin et pala päivänvalossa." Toinen tauko. "Kannan pulloa täällä taskuissani, mutta sitä on jäljellä ihan enään muutama annos. Sen jälkeen meidän täytyy kulkea öisin ja nukkua päivisin. Sille minä en voi mitään, teidän on vain pakko tottua uuteen unirytmiin." Vampyyri lopetti ajatellen, että sieltä tuli jo kaikki tarpeellinen info. Hän todellakin odotta Syaran saapumista porukkaan, rakas ystävä kun voisi olla hänen puolellaan asioissa ja toimia ikään kuin juuri puolestapuhujana.
Ashley
Haltia näytti olevan yhtä kuuro ruoanlaittokeskustelulle kuin Chronokin. Hän tarkkaili tien reunustamia puita ja kuka tietää, mitä kaikkea hän siellä aisti olevan. Näin lähellä kylää ei ollut yhtäkään kantoa tai ketunkoloa, jonka sijaintia Lachlann ei tuntisi. Nechalin kertoessa asiaansa Lachlann oli miltei häpeissään ja vihoissaan itselleen. Hänen olisi pitänyt huomata tämä seikka aikaisemmin, siis se, että vampyyri oli täällä kirkkaassa päivänpaisteessa. Mikä hänen hoksottimiaan ja tarkkailukykyään vaivasi? Olisi ryhdistäydyttävä. "Se ei haittaa mitään", Lachlann käänsi katseensa rauhallisesti toiseen tämän päästyä loppuun. "Mietinkin, miten olisimme voineet välttää tulen teon muulloin kuin ehkä ruoan valmistuksessa. Mutta tämä ratkaisee asian itsestään. Ja toisekseen," Lechlann virnisti hävyttömän hyväntuulisena, "meidän ei tarvitse vahtia untasi karkaamisen varalta ja jakaa vuoroja, jos kerta se aineesi on lopussa. Toden totta, tämä oli hyvä uutinen. Jatkamme tänä yönä niin kauan kuin tällä nukkumisella jaksamme. " Haltia raapi kurkkuaan mietteliäänä. "Toivottavasti metsästysretkesi voivat olla lyhyitä, toisin sanoen, juot niistä, mitä metsästä ja matkalla yleensä tulee vastaan. Ja ymmärrät varmasti, ettet metsästä yksin. Jotkut meistä tarkkailevat puuhiasi."
Nayran
Totta puhuen, Nechal oli hieman ymmällään haltian reaktiosta. Ei haittaa? Yöllä kaikki tulisi olemaan toisin täällä Althiarassa. Se olisi täysin erilaista kuin päivällä liikkuminen, tosiaan. Vahtimiskommentille vampyyri sen sijaan irvisti. "Joopa joo. Ainahan minä voin lähteä lätkimään yöaikaankin, ei minua mikään estä. Kuka teistä muka minut saisi kiinni? Olen nopea." Sen sijaan metsästysretkien vahtivuoroille, no, vampyyri irvisti kahta kauheammin. "Anteeksi nyt vain, mutta mitä-..", Nechal ehti jo aloittaa, mutta kuittasi asian murahtamalla. Turhaa se kai kuitenkin olisi ollut, kiukuttelu.
Porukka siis aikoi asettaa unirytmiään jo nyt hieman myöhempään? Kai se oli sitten hyödyllistä antaa tarkempaa tietoa. Piru vie, se siitä salaperäisyydestä. Toivottavasti Syaralla kestäisi vielä kauan aikaa saapua. "Litkua riittää vielä kahden päivän ajaksi, ehkä vähän vajaiksi sellaisiksi. Jos alan kiemurrella ja krampata niin kannattaa varmaan kantaa minut varjoon...", vampyyri mutisi hiljaa, potkaisten edessään olevaa kiveä kerran ja uudemmankin. "Mihin me siis olemme nyt menossa? Emme varmaan vielä mihinkään pitkälle ainakaan, Syaran takia?"
Ashley
Lachlann oli hiljaa mielessään tyytyväinen, että toinen osasi lopettaa vastaan hangoittelun aivan itse. Vampyyrin kramppi- ja varjoonkantamispuheille haltia örisi hyväksyvästi. Kysymys määränpäästä sai Lachlannin kuitenkin pysähtymään. Hän ei vastannut heti vaan katsoi hetken suoraan toisen kasvoihin. "Mehän seuraamme sinua", Lachlann sanoi lopulta äänellä, joka ei kysynyt tai epäröinyt. "Sinä tahdoit meidät pois portilta."
Nayran
Nechal pysähtyi myös, kääntäen katseensa omituisen varmaan Lachlanniin. Tosiaan. "Niin tahdoin, mutta en minä nyt.. Sen kummemmin ole mitään miettinyt.", vampyyri sanoi hiljaa kohauttaen olkiaan. Hän kääntyi katsomaan eteenpäin, suurta kaukaisuudessa siintävää vuorta. Matka-aikaa sinne oli vaikea arvioida, välimatkojen pohtiminen kun Althiarassa tuppasi muutenkin olemaan yllättävän vaikeaa. Vain ne, jotka tiesivät, tiesivät. "Emme vieläkään tosiaan voi kulkea sen kauemmas. Syaran pitää saada meidät kiinni.." Nechal silmäili myös muihin suuntiin, mutta siellä näkyi tällä hetkellä pääasiassa vain tiheähköä lehtimetsää. Tällä hetkellä he olivat leveällä kauppamatkustajien suosimalla hiekkatiellä, joka yksinkertaisesti johti pois ja sisään kaupungista ja Tartanén kylään. "No.. Yksinkertaisin vaihtoehto olisi kai kulkea suoraan eteenpäin, kohti tuota vuorta.", vampyyri sanoi närkästyneen oloisena, hän ei nimittäin tiennyt vuoren nimeä. Hänen tietonsa rajoittuivat Tartanén kylän kalvavaan nimeen. "En ole mikään maailmanmatkaaja, en ainakaan tällä puolella Althiaraa. Pimeyden tunnen kuin omat taskuni, mutta täällä liikkumisessa teidän täytyy olla aktiivisesti mukana, koko ajan. Joka tapauksessa.. Ehdotan hidasta lipumista vuorta kohti."
Amutofan
Rosette katsoi muita hiljaa. Hän huokaisi hiljaa ja hieroi takaraivoaan vähän haukotellen samalla. Häntä väsytti. Hän ei ollut tottunut näihin aikaisiin herätyksiin. Ne olivat kamalia, ainakin tytön mielestä. Hän ei ollut ikinä osannut herätä aikaisin, ja sen takia Chrono joutui joskus herättämään hänet ''raaemmin'' keinoin. No ei nyt kauhean raaoin, mutta kuitenkin. No tällä retkellä tytön täytyisi oppia heräämään aikaisin tai hän voisi olla pulassa. Muut olisivat hänellä ainakin kiukkuisia, jos hän nukkuisi myöhään, eikä heräisi millään vaikka muut yrittäisivät. Tyttö vilkaisi nopeasti Chronon suuntaan . Hän tuli jonon hännillä, kun oli jäänyt ajatellessaan kauemmas. Nopeasti tyttö nopeensi askeliaan ja tuli pojan vierelle.
Chrono kuunteli luonnon ääniä rauhallisena. Hän ei paljon hetkauttanut korviaan muiden puheille, tai oikeastaan vaan Nechal ja Lachlann puhuivat. Hän vilkaisi taakseen nopeasti varmistuakseen, että Rosette oli vielä tulossa perässä, eikä ollut jäänyt jonnekkin. Kohta tyttö tulikin hänen vierelleen. Poika vilkaisi sivusilmällä tytön kaulalla roikkuvaan kellon tyyppiseen ''koruun'', vaikka ei se oikeasti kovin sellaista muistuttanut. Esine oli visusti suljettu, eikä muutakuin Rosette ja Chrono pystynyt aukaisemaan sitä. Chronolle se oli kumminkin vaikeaa, koska juttu aukesi vain jos hän tulisi todella vihaiseksi.
"Viisituhatta kultarahaa ja tämä tikari.", huppupäinen mies sanoi näyttäen tärisevässä kädessään mustanpuhuvaa, pientä ja terävää tikaria, toisessa muutamaa näytekappaletta viidestätuhannesta samanlaisesta. Tikarin aura oli melkein käsin kosketeltavissa, mikä kiinnosti vampyyria suunnattomasti. Se oli varmaa: hän halusi sen, mikä tarkoitti, että hän tulisi myös saamaan sen. Eikä tosiaan sen puoleen, etteikö rahakaan olisi häntä houkuttanut. Vampyyrin kädessä oleva pieni ja hohtavan valkoinen kristalli alkoi jo koostaan huolimatta olla varsinainen taakka, sillä se myös omituisesti poltteli hänen kättään, joka kertoi ettei hän ollut sovelias sitä kantamaan. Ei todellakaan.
Tämän faktan huomioon ottaen, vampyyrillä ei ollut mahdollisuuksia. Hän halusi pitää kristallia itsellään tietyistä syistä, mutta kerta se osoittautuikin olemaan hänelle liikaa, hän luovutti. Vaihtokauppa tapahtui, jonka jälkeen huppupäinen ohikulkija katosi sumuun. Virallisesti varkaan maineen saavuttanut vampyyri kohautti olkiaan ja lähti kulkemaan syvemmälle Pimeyteen, toivoen löytävänsä edes jotain löytämisen arvoista.
Tapahtuma kalvoi Tartanén kylän porteilla seisovan vampyyrin, Nechalin, mieltä. Oli kalvanut jo noin vuoden verran. Jos hän ei olisi ikinä luovuttanut kristallia ohikulkijalle, missä hän voisikaan olla nyt? Mitä hän voisikaan olla nyt? Hymähtäen Nechal alkoi tarkistaa, oliko hänellä varmasti kaikki mukanaan. Lempeän lämmin aamutuuli hyväili vampyyrin hiuksia, kuljettaen mukanaan muutaman harvinaisen kukan siitepölyä, joille hän totta kai oli allerginen. Nechal vain oli oppinut vastustamaan oireitaan, ja täten kaikki oli hyvin. Nauttien tästä tuulesta (vielä kun pystyi), hän nojasi kylän porttiin ja odotti harmillisesti pakollista matkaseuraansa saapuvaksi.
Amutofan
Aamu sarasti hiljalleen. Ensimmäiset kirkkaat auringon säteet pistivät ikkunasta sisälle. Vaikka ikkunan eteen oli vedetty verhot, se löysi siltikin tiensä sisälle. Se pisti jostain pienestä raosta sisälle. Sängyssä makaava hahmo katsahti ikkunaan hieroen silmiään ja mumisten jotain vihaisena. Hahmo käänsi kylkeään turhautuneena silmiin pistävistä auringon säteistä ja veti peiton korviin asti. Hän oli väsynyt viime yön jälkeen ja halusi nukkua myöhään. Hän ei ajatellut sillä hetkellä muuta kuin nukkumista pitkään. Hän ei muistanut sillä hetkellä sitä toista tärkeää asiaa. Hahmo ei kuullut ulkoovelta kantautuvia koputuksia eikä huutoja, tämä oli jo nukahtanut.
Chrono oli jo herännyt aikaisin. Hän oli muistanut sen tärkeän asian, toisin kuin eräs toinen. Hän oli viime illalla pakannut tavaroita ja nyt laittoi vielä muutamia. Hän katsahti kelloa(onko tolloin ees kelloi?) ja nousi sängyltä. Poika hieroi päätään kävellen eteiseen ja napaten punaisen ''takkinsa'' naulasta. Se ei oikeastaan ollut edes takki. Semmoinen liivin tyyppinen. Poika avasi oven ja astui raikkaaseen piha ilmaan. Poika nuuhkaisi ilmaa huokaisten. Hän suunnisti Rosetten kotia kohti. Saavuttuaan sinne poika koputti oveen. Hetken odottaen saamatta kumminkaan vastausta poika koputti uudelleen. Kun vastausta ei vieläkään kuullut, hän tarttui oven kahvaan ja avasi oven. Kuinka tavallista Rosettelta. Hän jätti aina oven lukitsematta. '' Rosette! Rosette! Oletko jo hereillä?!'' poika huuteli eteisestä jättäen ulkokenkänsä sinne ja suunnistaen sitten tytön makuuhuonetta kohti. Sieltä hän löysi Rosetten makaamasta sängystä. Chrono huokaisi ja käveli tytön lyö ja tyrkäten tätä. '' Rosette! Herää jo, Rosette!'' Tyttö mumisi pojalle jotain ja veti peiton päänsä yli.
Ashley
"Miten kaunis aamu näin surulliselle päivälle", Lachlann ajatteli silmiään siristellen kirkkaassa auringossa. Hän oli herännyt jo hämärän, suorastaan pimeän aikaan ja seurannut tunteja horisontin valkenemista. Samalla hän oli pureskellut neftipähkinöitä ja mietiskellyt. Neftipähkinöiden ansiosta hänellä oli nyt päänsärkyäkin, mutta hän oli todella tarvinnut niitä. Ja mietiskelyä. Ei sillä, että mitään olisi konkreettisesti ratkennut, mutta ei siitä ollutkaan ollut kyse. Hänen mielenrauhansa oli nyt jota kuinkin vakaa ja se oli tärkeintä. Hän tunsi itseensä valmiiksi. Kylä oli varustanut hänet pikkuomaisuudella. Hänen laukkuihinsa ja taskuihinsa oli kätketty niin kultaa kuin hopeaakin. Eikä suinkaan vain kolikkoina vaan päinvastoin suurimmaksi osaksi haltiakoruina. Tavara, jonka voisi tarvittaessa vaihtaa vaikka hevosiin.
Kylä ei ollut vielä herännyt. Ehkä se oli yhteinen sopimus olla häiritsemättä tai ehkä kaikki kammosivat suurta rikollista, joka tänään täällä vielä olisi. Lachlann sai siis kävellä hiljaisten pihojen poikki, vain muutama nälkäinen koira seurasi häntä toiveikkaana, mutta nekin kääntyivät sitten pois. Haltiamies hieman hämmästyi nähdessään jo kaukaa pitkän hahmon portin pylvästä vasten. Lachlann oli luullut saapuvansa ensin, oli liian aikaista vielä. Neftipähkinöistä, kauniista horisontista ja valmistautumisesta huolimatta vastenmielen aalto pyyhkäisi hänen ylitseen. Hän ei koskaan ollut perustanut vampyyreista.
Haltia saapui portille vaiti, katsellen rauhallisesti Nechaliin. Hän oli pidempi toista ja hänen ihonsa kieli jatkuvasta ulkoilmaelämästä. Terveyden perikuva vaaleanharmaan vampyyrin vierellä. "Ja joukko muuttuu tästä vain kirjavammaksi", ajatteli Lachlann synkästi. 16-vuotias ihmistyttö tuon tyypin seuraan? Ja tahtomattaan hän heitti Nachaliin uhkaavan katseen. Lachlannilla oli mielipiteensä saattueesta; siinä pitäisi olla puolisen tusinaa haltiasoturia. Toisin kuin kylän neuvosto, hän ei luottanut vampyyrirosmon sanaan lainkaan. Mutta häneltä ei niin vain livistettäisikään. Eikä hiiviskeltäisi öisin kuristelemassa muita. Haltia huokasi syvään tulevan työtaakkansa edessä ja painoi katseensa varpaisiinsa.
Amutofan
'' Rosette! Hei Rosette!'' Chrono huusi tytölle uudelleen, mutta tämä ei vastannut mitään. '' Koeta nyt nousta, ettei tartte väkivaltaiseksi ruveta.'' Poika sanoi vitsaillen, ainakin osaksi. '' Ei nyt... Anna minun nukkua hetken...'' Tyttö kuului mumisevan peiton alta. Poika katsoi tyttöön ja huokasi. Hän hieroi takaraivoaan. Hetken odotettuaan vielä, ja kun tyttö ei noussut, poika tarttui tyttöön ja veti tämän kirjaimellisesti lattialle. Tyttö älähti jotain pudotessaan lattialle. '' Hei, mitä sinä luulet tekeväsi? Yritin nukkua...'' Rosette mumisi nousten istualleen hieroen päätään. '' Ei ole aikaa nukkua enään, olisit mennyt aikaisemmin nukkumaan. Etkö muista että meillä on se lähtö tänään?'' Chrono sanoi hetken päästä. '' Tänään? Olin ihan unohtanut.'' Tyttö sanoi nousten nopeasti seisaalleen. '' Eilen illalla muistin vielä ja minulla meni nukkumaan meno hieman myöhäiseksi juuri sen takia, kun pakkasin kaiken tarvittavan mukaan. '' tyttö sanoi hetken päästä häipyen samalla huoneesta. Nopeasti tyttö kävi vaihtamassa vaatteensa palaten takaisin huoneeseensa. Tyttö otti pöydän luota laukun, jossa oli hänen pakkaamansa tavarat. '' Joko me lähdetään?'' Tyttö kysäisi häippästen keittiöön.
Chrono katsoi Rosetten perään huokaisten. Ei muisti tuosta huonommaksi voisi mennä. Poika käveli tytön perässä keittiöön. Tyttö nappasi leivän pöydältä mennen eteiseen. Tyttö otti takkinsa ja laittoi sen päälleen mennen sitten pihalle. Hän odotti kun Chrono tuli sisältä lukiten oven sitten tämän perässä. '' No niin, onko sinulla nyt kaikki mukana?'' Poika kysyi ja katsoi tyttöön. '' Kyllä pitäisi...'' tyttö vastasi. '' No mennään sitten...'' Chrono nosti laukkunsa olalleen lähtien kävelemään kohti paikkaa jossa oli määrä tavata muut. '' Kostan kyllä sinulle sen aamullisen...'' Rosette mumisi pojalle. Hän nosti katseensa sitten portin suuntaan nähden Nechalin ja Lachlannin.
Nayran
Millainenkohan se olisi, tämä saattueporukka? Hänhän tunsi heistä vain yhden. Ja heissä oli vain yksi ainoa, johon hän pystyi luottaa. Toivottavasti Syara ei antaisi muille liian synkeää kuvaa itsestään, ettei sentään - .. No, koskapa hän olisi sitä tehnyt. Olihan Syaralla se maailmankuulu muuri, Nechal ajatteli pyöräyttäen pienesti silmiään. Mokomakin Shakespear. Hmm, tutun lisäksi porukkaan olisi liittymässä toinen sekavataustainen haltia, josta taasen Nechalilla ei ollut mitään hajua. Hän oli huomannut Syaran pienen reaktion, kun se nimi, Lachlann, mainittiin, mutta sen enempää vampyyri ei siitä saanutkaan kuulla. Turhauttavaa. Ketäs vielä? Ah, ai niin. Se demoni. Hmm, ehkäpä hän olisi hieman enemmän minun makuuni, minun kaltaiseni.. Toisaalta taas, demonilla oli mukanaan nainen, jonka hän luultavasti tunsi varsin läheisesti. Tämäkin oli hyvin turhauttavaa vampyyrin mielestä. Periaatteessa hän siis tulisi olemaan yksin.
Jo kauan ennen Lachlannin itse asiassa päästyä Nechalin luo, tämä jo tuijotti tuota epäluuloisesti. Haltian hahmo vaikutti uhkaavan isokokoiselta, jopa niin kaukaa. Joku kaunis yö tuo köriläs tulisi ja taittaisi vampyyrilta niskat poikki, oli oikeastaan kaikki mitä Nechal sillä hetkellä ajatteli. Vaan haltian vihdoin saavuttua vampyyrin kohdalle, tämä nyrpisti nokkaansa ylimielisesti. "Voi ihanaa (pilkallisen sarkastinen sävy), ylikasvuinen kääpiö. Mikä sinä olet minua katseellasi uhkailemaan.. Mokomakin. Hah. Mitähän seuraavaksi? Pinkkejä Pimeyden keijukaisia, anyone?", Nechal sanoi virnuillen viimeisimmälle - omasta mielestään hauskalle - letkautukselleen. Hän itse asiassa oli vielä jatkamassa puhettaan, joka kenties ärsytti Lachlannia, joten luojan kiitos, vampyyri lopetti ajoissa nähdessään Chronon sekä Rosetten lähestyvän kauempaa, ei lainkaan niin uhkaavina kuin mitä haltia oli ollut. Melkeinpä helpottuneena silminnäkijöistä tämän puhevuoroa seuraavalle mahdolliselle raakaluonteiselle murhalle (Nechal tuomitsi näet aina ulkonäön perusteella), vampyyri nousi pystympään vetäen kätensä tuulen sotkemien hiuksiensa läpi, jääden seuraamaan kahden hahmon lähestymistä - uskaltamatta vilkaistakaan enään haltiaan päin.
Ashley
"Jos ei minun kauneudestani kirjoitettu lauluja, niin eipä sinustakaan syntyneet vampyyriviettelijöistä varoittavat tarinat", haltia virkkoi ykskantaan kuulostamatta lainkaan närkästyneeltä. Ehkäpä miltei pahoillaan olevalta, vanhatpojat eivät voi näitä asioita koskaan täydeksi leikiksi laittaa. Puhuessaan hänkin katseli porttia lähestyvää parivaljakkoa. Hän ei ollut oikein perillä heistä itsekään, kuten ei ollut nuorisosta ylipäätään. Silmät loistaen soturi ei kuitenkaan tähystänyt tätä uutta polvea, hän päinvastoin humahti taas mietteisiinsä, ja näinä hetkinä hän tuijotti katse tyhjänä yhteen pisteeseen ja milloin imeskeli huultaan ja viiksenkärkiään tai kynsi päänahkaansa. Hän jännitti toisen haltian tapaamista. Hän oli erittäin selvillä siitä tunnustuksesta, mikä Syaralle annettiin tietyissä piireissä. Mutta Lachlann oli satoja vuosia palvellut yhtä lippua ja vaakunaa, eikä epäluulo ostettavissa olevia henkilöitä, olivat nämä kuinka hyviä ja harmonisia haltioita hyvänsä, jättänyt häntä rauhaan. Hän oli niin monesti kokenut, miten palkkasoturit kääntyivät hänen edellään takaisin ja virtasivat vihollista pakoon, hänen saadessa kahlata tuon sonnan läpi, oikealle ja vasemmalle iskien. Lachlann odotti siis kuumeisesti yhtä hahmoa ilmestyväksi. Hän tahtoi nähdä Syaran, tuntui, että saadessaan katsoa toista silmiin, hän voisi lukea niistä jotain. Vaikka hän hyvin tiesi, ettei tällä retkikunnalla vielä voisi olla sabotoijia, ettei Syara yksinkertaisesti voisi toimia kenenkään muunkaan laskuun, tämä ajatus vaivasi häntä. Hän kaivoi taskustaan neftipähkinän ja heitti sen suuhunsa.
Amutofan
Rosette katseli kahta hahmoa portilla koko ajan, kun he lähestyivät näitä. Tyttö ei tuntunut sävähtävän haltiaa eikä sen paremmin vampyyriäkään. Oli niitä tullut nähtyä useampiakin. Tyttö kertasi mielessään, keitä oli tulossa mukaan. Portilla näytti seisovan ainakin se vampyyri, jonka takia he olivat lähdössä, sekä yksi haltia. Tämän nimeä hän ei muistanut, mutta vampyyrin nimi taisi olla joku Nechal. Mukaan oli menossa he kaksi ja sitten taisi tulla vielä toinenkin haltia, jos tyttö oikein muisti. Tyttö vilkaisi syrjäsilmällä Chronoon, joka näytti katselevan portille päin. Tyttö hymähti hiljaa ja käänsi katseensa taas menosuuntaan. Kauaa heillä ei kestänyt, kun he olivat jo muiden tykönä. Tyttö asettui hieman kauemmas muista nojaten takana olevaa seinää vasten.
Chrono asettui Rosetten viereen. Poika otti laukkunsa olaltaan ja laski sen maahan vierelleen. Poika vilkaisi muihin päin sivusilmällä. Hän saattoi näyttää hieman oudolta demoniksi. Hän oli aika lyhyt, ei kauhean. Hän oli jopa hieman Rosettea lyhyempi. Hetken muita tarkkailtuaan poika käänsi katseensa taivaalle. Yksi haltia oli siis tulossa vielä. Kestäisiköhän tällä vielä kauankin tulla? Hän oli luullut, että he olisivat Rosetten kanssa viimesiä tapaamispaikalla, koska tyttöllä oli kestänyt, mutta eivät he olleetkaan viimesiä.
Nayran
Vampyyri irvisti Lachlannin miltei tylsistyneen oloiselle vastaukselle, hän jopa tuhahti. Teki mieli keksiä vielä jotain enemmän riipaisevaa, mutta välttääkseen turhan tunteidenpurkauksen, jätti hän asian sikseen. Tämä yksilö ei näköjään ollutkaan aivan sitä miltä näytti. Lachlannin suhtautuminen Nechalin kuivaan ja sarkastiseen vitsiin oli miltei ärsyttävää tasoa, vampyyrin mielestä. Ei sillä ollut stereotypian mukaisen kääpiön luonnetta. Se oli selvästikin, karusta ulkonäöstään huolimatta, ärsyttävän kärsivällinen ja rauhallinen haltia. Hän siis saisi kestää kahta tällaista yksilöä, loistavaa. Osittain haltiat kyllä muistuttivat Nechalia, mutta eivät aivan täydellisesti. Niissä ei ollut sitä jotain, sitä.. Synkkää olemusta, jonka vampyyri omasi. ..Syaralla ehkä vähän mutta.. Eäh. Aivan yhdentekevää. Harvinaisen häiritsevää oli myös haltian omituinen halu pähkinöitä kohtaan. Näyttivät olevan neftipähkinöitä. Mokomakin puunhalaaja, raakalainen, syödä nyt omiaan. "En minä mikään ruusu ole - paraskin puhuja - mutta kukkivathan ne perunatkin.", Nechalin oli vihdoin pakko purskauttaa ulos suustaan. Hän tosin mukaili haltian ykskantaista virkkomista, sitä äänensävyä.
Rosetten ja Chronon astellessa paikalle, Nechal vilkuilu näitä omaan tapaansa närkästyneen epäluuloisesti. Vilkuilun tehokkuutta lisäsi muunmuassa se, ettei tyttö, saati sitten poika, sanonut mitään. Kumpainenkin oli vain pulpahtanut paikalle kuin sienet sateella, hiljaisen salakavalasti. "Te ootte.. Te olette.. Varmaan sitten ne kaksi, joita tässä vielä odoteltiin.", Nechal sanoi kuivasti vilkaisten kerran molempia, ei kovin tyytyväisenä näkemästään. Demoni oli selvästi lyhyempi kuin mitä Nechal oli, tai mitä hän oli ajatellut, ja koska ulkonäkö oli Nechalille pätevä syy toisien tuomitsemiseen yhä vain, näky oli vieläkin surkeampi. Pituus, se on se pituus.
Rosette sen sijaan.. No, ei hänkään kohonnut Nechalin ajatusmaailmassa sen korkeammalle, mutta kukapa olisi. Loistavaa, mukaan tulisi myös nunna. Unelmaseuralainen. Joku kaunis yö (kyllä, jälleen kerran) tämäkin henkilö tulisi - ehkä yhdessä Lachlannin kanssa - manaisi hänet, tunkisi kliseisesti sipuleita hänen kurkkuunsa, seivästäisi ja laittaisi vielä nätin ristin kaulaan, voiton merkiksi. Pah mitä porukkaa.
Arvellen, ettei Lachlann aikonut jatkaa tästä, vampyyri teki sen. "Mukaamme liittyy vielä yksi haltia, Syara, mutta hän on tällä hetkellä..", pitkä miettimistauko, "..asioilla. Hän ottaa meidät myöhemmin kiinni." Vampyyri vilkaisi melko säikähtäneen näköisenä Lachlannia, josko tuo vaikka olisi saanut jotain vihiä hänen taukonsa johdosta. Toisaalta, vaikka Syara seurapiirimies olikin, hän ei uskonut että kukaan Lachlannin kaltainen olisi häneen ikinä törmännyt. "Voimme sitten varmaan lähteä, sen kummemmin ihmettelemättä." Vampyyri kääntyi lähteäkseen, viitta kauniisti heilahtaen, ja nosti hupun päähänsä.
Ashley
Demonin ja ihmistytön tullessa luo, haltia oli ottanut jo reippaasti suunnan heitä kohti. Hän tunsi jonkinlaista huojennusta. Mistään mitättömästä syystä ei näin nuorta poikaa oltaisi valittu matkaan. Nyt vasta läheltä Lachlann pystyi laittamaan merkille huomattavan nuoren iän ja vaatimattoman koon. Jos demoni-ihminen olisi ollut järkälemäinen pahansuopuuden esikuva, kaikki olisi ollut liian ilmeistä, ja hänen olisi täytynyt joka tapauksessa aloittaa rakentaa käsitystään ikään kuin puhtaalta pöydältä. Mutta tämä...näytti niin järjettömältä suunnitelmalta, että sen takana täytyi olla nerokkuutta. Tytöstä hän ei ajatellut mitään, kuten ei aikaisemminkaan mitään ajatellut. Haltian äänensanomattomissa olettamuksissa tyttö olisi se, joka keräisi polttopuita ja valmistasi ruokaa.
Päästessään lähemmäs kahta tulokasta, haltia ehti jo aloittaa:"Minä olen Lachlann,josta teille on kerrottukin..." mutta puhe pysähtyi kuin seinään vampyyrin kerrottua asiansa.Hiljaisuuden vallitessa Lachlann käänsi päänsä silmät sirrillään Nechalia kohden. "Asioilla."
Pääskyt lensivät korkealla yhä kirkkaammaksi päiväksi kasvavaa aamutaivasta vasten. Niiden huoleton "tsrii tsrii" istui erikoisen huonosti maan kamaralla vallitsevaan pingottuneeseen tunnelmaan. Lachlann tuijotti suoraan Nechaliin, hän odotti vastausta kuin sotilaaltaan. Siksi toisen käytös taukoineen ja ilmeineen, joka sinällään oli aivan normaalia kelle tahansa vapaamuotoisessa "seurustelussa",hämmensi haltiaa. Hän kätki tuon hämmennyksen, mutta koetti Nechalin kasvoja mittaillessaan ratkaista, oliko toinen todella näin luihu (se oli L:n tuomio säikähtäneestä katseesta) vaiko koetettiinko häntä itseään provosoida jotenkin. Tosin, Lachlann tajusi, että vaisto, joka aina suojeli häntä ryhtymättä mihinkään vampyyreiden kanssa, sai tässäkin yksilössä kaiken näyttämään vastenmieliseltä. Eipä silti, yksilöhän oli hyvin paatunut rikollinen, se pitäisi pitää mielessä. Eikä hermostua kaikesta. No niin.
Amutofan
Rosette katseli muihin hiljaa. Hän tunsi viileän ilman ihollaan. Tuuli leikitteli tytön hiuksilla silloin tällöin. Jokseenkin se inhotti tyttöä, koska hiukset tulivat välillä silmille ja ne piti taas siirtää pois, mutta oli se myös ihanankin tuntuista. Se vilvoitti kivasti. Tyttö vilkaisi Chronoon vierellään. Hän meinasi avata suunsa ja sanoa jotain, mutta sulki sittenkin suunsa. Hän käänsi katseensa taivaalle jääden katselemaan lintuja, jotka lensivät heidän ylitseen.
Chrono katseli maata jalkojensa juurella. Hän ei ollut varma olivatko he viimeisiä, mutta yksi ainakin oli tulossa. Tämä kumminkin tuli varmaan matkan varrelta. Poika käänsi katseensa Lachlanniin. '' Chrono ja....'' Poika keskeytti puheensa tökäten Rosettea kylkeen. '' Mitä sinä...?!'' Tyttö sanoi vihaisena pojalle havahduttuaan ajatuksistaan. '' Ai, Anteeksi. Olen Rosette Christopher'' Tyttö esitteli itsensä haltialle kääntäen katseensa sitten Nechalin suuntaan. He lähtisivät nyt, se viimeinen tulisi sitten varmaan matkan varrelta. Tytön mieltä jäi hetkeksi raastamaan, millä asioilla tämä toinen haltia mahtoi olla.
Nayran
Se, että Nechal pääsi keskeyttämään Lachlannin lauseen, oli toiselle kuin erävoitto. Kosto, vaikke ei niinkään suloinen. Ehkä neljäsosan siitä, kuka tietää. Opetellessaan kahden vastasaapuneen nimiä, tunsi vampyyrikin hiljaisuuden painostavan tunnelman, jota taivaalla lentävät pääskyt turhaan yrittivät lievittää. Itse asiassa ne tekivät tilanteesta vielä ahdistavamman. Vaikka painostuneisuus ei ollutkaan ihan sitä ääripäätä, muunmuassa mitä Nechal oli kokenut, ei hän silti pitänyt sitä hyvänäkään merkkinä. Taukoa ei siis olisi kannattanut pitää. Hitto.
".. Niin. Asioilla. Näin minulle sanottiin, älkää katsoko minua noin. Se on sen jäpikän oma asia mitä se vapaa-ajallaan puuhaa.", vampyyri sanoi, heivaten täten kaiken painolastin kaukana kituvan Syaran harteille. Se oli ikään kuin vanha ja arvostettu rituaali. Nechal teki jotain, ja Syara sai maksaa siitä. Kärsivällisenä ja ärsyttävän rauhallisena, samanlaisena miltä Lachlann vaikutti, Syara usein hoitikin maksuosan ilman sen kummempaa vastaväitettä. Se laittoi Nechalin miettimään, miten kukaan ylipäätänsä kykeni olla tuollainen. Yleensä vampyyri kuitenkin suhtautui siihen 'anna toisen maistaa omaa lääkettään' taktiikalla, ja leikki olevansa vähintäänkin yhtä ärsyttävä. Sitä sen sijaan Syara ei ikinä ottanut tosissaan, koska osasi miltei lukea ystävänsä ajatukset.
Ärtynyt, jälleen kerran, Nechal oli myös siitä, että hänen lähtökysymyksensä oli sivuutettu, vaikka se retorinen kysymys olikin. No, kerta kellään ei ainakaan vastaväitettä näyttänyt olevan, vampyyri kääntyi kohti kaupungin kaunista porttia, ja omaan yksinkertaiseen tyyliinsä lähti hiljaa astelemaan poispäin noista kolmesta, ilmoittaen tapahtuvan vasta jälkeenpäin; "Mennään sitten. Matkallakin ehtii papattaa."
Ashley
Chronon ja Rosetten esittäytymisen Lachlann kuittasi hajamielisellä nyökkäyksellä. Syaran ryökälemäinen käytös vei haltian huomiota aivan tarpeeksi. Hän kuunteli synkkänä Nechalin selostusta tilanteesta ja vaikeni. Jokin hänen olemuksessaan kuitenkin viesti, ettei hän lähimainkaan ollut tyytyväinen selontekoon, mutta vaihtaen puheenaihetta haltia kiri vampyyrin vierelle. "Minulle ei, kuten ei käsittääkseni kenellekään, kerrottu, mistä nimenomaan alamme selvittää _sen_ olinpaikkaa tai hallussapitäjää. Koska juttu on niin arkaluontoinen, sen yksityiskohdat käydään läpi vasta matkalla, toisin sanoen, sinä valaiset asianlaidat meille." Lachlann kulki pitkin askelin, muttei silti toista nopeammin. Hänen liikkeensä olivat kaikkea muuta kuin sulavat, hän ennemminkin tarpoi hitaasti. Silmiään siristellen hän vilkaisi taakseen etsien hiljaista parivaljakkoa katseellaan. Heidänkin olisi hyvä olla kuuloetäisyydellä. "Sinä siis kerrot meille kaiken jahka Syarakin on liittynyt seuraan. Sinun on nyt kuitenkin hyvä tietää, että meidät, no minut, on kylän puolesta varustettu hyvin. Mitä ikinä tarvitsemmekin, tiedä, että se on mahdollistaa ostaa kylistä, jotka ovat matkamme varrella. Voit miettiä sitä." Lachlannin kumea ääni vaikeni. Hänen hengityksensä tuhina viiksien ja parran keskeltä säesti lintujen ääniä.
Amutofan
Chrono tarttui maassa olevaan laukkuunsa. Hän heitti sen olalleen ja katsahti Rosetteen. Nyt he sitten lähtisivät. Pitkään aikaan he eivät varmaan kylään palaisikkaan. Poika ei ollut varma jäisikö ikävöimään tätä paikkaa. Varsinaisesti hän ei ollut halunnut lähteä tänne, mutta hänen oli pakotettu lähteen oikeastaan. Rosetten ei pitänyt edes tulla mukaan, mutta tyttö oli tarjoutunut hänelle seuraksi. Ettei hänen tarvinnut olla ''yksin''.
Rosette laittoi laukun paremmin selkäänsä ja otti askeleen irti seinästä muiden perään. Hän katseli taivaalle lähtien sitten muiden perään. Hetken matkaa kuljettuaan hän käänsi katseensa Chronoon. Tämä oli jäänyt paikoilleen seisomaan tuijottelemaan taivaalle. Poika oli varmaan uppoutunut ajatuksiinsa. '' Chrono. Tule jo!'' Tyttö huusi pojalle ja sai tämän hätkähtämään irti ajatuksistaan. '' Tullaan, tullaan...'' kuului vastaus kauempaa ja poika juokis Rosetten kiinni. '' Mihkä sinä oikein jäit?'' tyttö kysäisi pojalta. '' Uppouduin vain ajatuksiini hetkeksi, ei mitään kummempaa. '' poika vastasi. Tyttö hymähti ja käänsi katseensa edellä kävelevään Nechaliin ja Lachlanniin. '' Tiedoksi vain sitten että minä en passaa ketään sitten. Saatte itse laittaa itsellenne ruokaa jos haluatte syödä...'' Rosette sanoi heidän kuljettuaan jonkin matkaa. Hänellä oli ollut varma siitä että muut pitivät häntä jonakin ruoan valmistajana.
Nayran
Nechal oli kyllä tyytyväinen päätettyään diktaattorimaisesti matkan alkavan juuri nyt, ja muiden seuraavan häntä - mutta se, että Lachlann tuli tarpomaan ihan siihen hänen vierelleen, häiritsi. Kaksi nuorimmaista olivat edes älynneet pysyä taaempana. Närkästyneenä myös haltian käskevästä kielikuvasta, Nechal kohautti olkiaan varsin väliinpitämättömänä. "Niinpä kai kerron. Niinpä se kai on pakko." Lachlannin jälkimmäisen lauseen jälkeen vampyyri mulkaisi tuota pahasti. Hänellä oli selvästikin ja jatkuvasti jotain toista vastaan. Saattoi johtua Nechalin tuomitsevanpuoleisista ensivaikutelmista, ken tietää. "Minullakin on rahaa, ja se toinenkin haltia on kuulemma 'varustettu kylänsä puolesta'. Joten siitä on kai turha huolehtia. Minähän kannan muutenkin, tunnetusti, kaikkea tarvitsemaani mukanani - aina. Jos sinä ja muut tarvitsette jotain, se viivästys laitetaan sitten teidän piikkiinne." Tilannetta ja koko reissua olisi luultavasti helpottanut, jos itse sankarilla olisi ollut edes hitusen positiivisempi asenne muita (kuin Syaraa) kohtaan. Ehkä kaikki helpottuisi tutumman henkilön liittyessä seuraan. Vaan eihän vampyyri tosiaan ollut mitään saattuetta toivonut, hän olisi paljon mielummin hoitanut omat asiansa itse. Mutta minkäs teet..
Kuultuaan tytön ensi kertaa itse asiassa puhuvan, Nechal käänsi katseensa tuohon. Itse asiassa se oli pelkkä vilkaisu/mulkaisu, jonka jälkeen katse oli taas väliinpitämättömänä edessä päin. Ei Lachlann suinkaan ollut ainoa, joka sai nauttia vampyyrin asenteesta tuntemattomia kohtaan. "Tiedoksi vain, neiti näpsäkkä, että tuossa tapauksessa sinä lennät porukasta pihalle. Minä voin terveellä maalaisjärjellä ilmoittaa, että sinusta tuskin on muutakaan hyötyä - mahdollisissa fyysisissä konflikteissa olisit vain tiellä. Leikit sinä kuinka kovaa tahansa, olet yhä vain nainen, ja tunnetusti naiset ovat näissä kokkaus puuhissa parempia. Jos tahdot olla porukalle hyödyksi, ja olla myös osa sitä, suosittelen että jätät tuon 'she-man' sonnan heti ensikäteen ja suostut pysymään sinun osassasi. Minun osani, esimerkiksi, on johtaa, koska minulla luonnollisesti on eniten infoa tästä asiasta.", Nechal saarnasi varsin selväsanaisesti, päättäen vielä kuitenkin lisätä; "Syarakin osaa valmistaa ruokaa. Ja kai varmaan jompikumpi teistä kahdestakin. Voidaanhan sitä sopia jonkin näköisistä vuoroista, kunhan vain sinä - nainen - et ala hyppiä silmilleni tuolla jo nyt rasittavalla asenteellasi ja pysyt poissa tieltäni. Sama koskee sinua, herra kääpiö, sekä sinua, tappi. Onko selvä?" Vampyyri ei selvästikään ennen ollut tekemisissä kovinkaan monen elävän olennon kanssa.
Ashley
Parin sekunnin ajan Lachlann oli hölmistynyt tästä yllättäen leiskahtaneesta nimittelystä. Rosetten nenäkkyys hävisi Nechalin purkaukselle. Mutta desibeleissä ei mikään vetonut vertoja haltiamiehelle, joka vampyyrin ehtiessä juuri ja juuri loppuun, oli läkähtyä kiekkuunsa. "Po-po-poissa tieltä?!" Lachlann jylisi ja matkalaisia lähistöllä nokkineet varpuset lehahtivat hätääntyneinä pensaisiinsa. Mies astahti Nechalin eteen varjostaen auringon valon pois tämän kasvoilta. Hän seisoi siinä hengästyneen oloisena, sillä raivon pidätteleminen oli täyttä työtä. Mieluusti hän oli jysäyttänyt nyrkkinsä vasaran lailla tuon iljetyksen otsaan, mutta tuon ja vain tuon kallon sisällä oli elintärkeää tietoa. Toistaiseksi. "_Sinä_ et tee täällä minkäänlaista työnjakoa. Sinä laulat hyvin nopeasti kaiken "infosi" jahka saattue on täysin kasassa. Johtaja! Pässin pallit! Jos vangin asemasi on vaikea muistaa, muistutan siitä hyvin mielelläni köysillä ja suukapulalla. Joten se turpavärkki siihen malliin." Lachlannin karjunta oli lennättänyt ikävästi sylkipisaroita ympäriinsä ja mies pyyhkäisi suupieltään. Hän vilkaisi hiljeten Rosetteen. Tässä kiihkossa ei olisi ollut myöskään vaikeaa vääntää nirpanalta niskoja nurin (sillä Nechal oli ollut erittäin oikeassa mitä tyttöön tuli), mutta rivit täytyisi pitää yhtenäisinä...Hmm, ja olihan tytön tuloon jokin järkeväkin syy. Pakko olla. Hän ottaisi siitä selvän myöhemmin, kun vampyyri ei olisi läsnä. Näissä omissa ajatuksissaan ollen, Lachlann väistyi Nechalin tieltä ja oli aikeissa jatkaa eteenpäin.
Nayran
Ihan ensikäteen Nechal hämmentyi haltian reaktiosta, vaikka olikin joka tapauksessa osannut sitä odottaa. Sekavaa. Hän puolikuunteli tuon räyhäystä, jonka jälkeen pyyhkäisi hieman kasvojaan hihaansa toisen sylkyisän ärhäkän puhetavan johdosta. Ihan aluksi vampyyri pyöräytti silmiään. "Kääpiöt..", se sanoi hiljaa mutta katsoi sitten taas haltiaa, joka oli jo näemmä jatkamassa matkaansa. Vampyyri oli nyt jo myös tyystin unohtanut naisen 'asennevamman' ja oletti toki automaattisesti, että viesti oli mennyt perille. Hän asteli paikaltaan Lachlannin vierelle kävelemään. "Et kyllä sen kummemmin ole sinäkään. Jos olet sujut sen kanssa niin hyvä on, ei sitten, en ole mikään johtaja. Mutten ala leikkiä teidän pientä vankiorjaannekaan, siitä voit olla varma."
Nechal käveli eteenpäin maantietä, joka oli tähän aikaan aamusta täysin tyhjillään. Kaupustelijat lähtisivät matkaan vasta noin puolen tunnin päästä, ja Althiara alkaisi jälleen elää. Pitkä hiljaisuus vallitsi jälleen, vaikka omituisesti tuntuikin, ettei se enään ollut niin painostava. ".. Tiedän että tappaisit minut varmasti mielelläsi, mutta et voi tehdä sitä. Senkin jälkeen kun olen kertonut tietoni - jättäisit minut mielelläni oman onnenin nojaan - mutta et voi tehdä sitä. Muistatko mitä neuvosto sanoi? Te olette saattueena myös velvollisia suojelemaan minua. Jos tehtävä ei toteudu, kuolema ei ole pahin mahdollinen rangaistus minulle. Minut tahdotaan elävänä, sen takaan."
Ashley
Lachlann ei ottanut enää mitään kantaa tähän johtajuuskeskusteluun. Hän enemmän tai vähemmän tunsi olevan tämän asian yläpuolella, eikä edes vaivaitunut kuvittelemaan, millaista hänen olisi, jos Nechal olisi retkikunnan johtaja. Samalla tavoin haltia oli myös kuuro jatkuvalle kääpiönimittelylle. Oli muutamia kääpiöitä, osa jo kuolleita, joita hän arvosti suuresti, eikä pilkka oikeastaan osunut nilkkaan. Lachlann eteni nykäyksittäin eteenpäin hiljaisuuden vallitessa.
Sitten Nechal aloitti jälleen puhumisen. Lachlann kuunteli, vilkaisten nopeasti ja päätään kääntämättä toiseen. "Usko tai älä, minä itsekin tiedän tehtäväni täällä" haltia olisi tahtonut kuulostaa enemmän ironiselta, muttei oikein osannut. Nechal tuntui kaiken aikaa pätevän ja pyrkyröivän, mikä toisaalta saattoi olla vain osa sopeutumista nykyiseen asiantilaan. Sitä se sai olla mieluusti ja niin paljon kuin halusi. Pahin skenaario olisi, jos vampyyri yrittäisi paeta ja onnistuisi. "Kuulehan, Nehkhal", haltia äänsi toisen nimen ihastuttavalla hoolla, joka korisi kurkusta. Sama äänne, jolla hänen oma nimensä lausuttiin. Hän paljasti etuhampaansa ja siristi silmiään. Jotain, mikä kai olisi tulkittava vienoksi hymyksi. "Sinun ei tarvitse huolehtia hengestäsi tai suojeluksestasi. Keskitytään kaikki timanttiin." Ihan kuin Lachlann olisi vinkannut silmää.
Amutofan
Rosette katsoi hieman ärtyneen näköisenä Nechalin suuntaan. '' En tullut tänne passaamaan teitä....'' tyttö sanoi vielä ennen kuin lopetti puhumisensa. Hän ei todellakaan ollut tullut tänne vain passaamaan toisia. Ei todellakaan. Hän ei muutenkaan ollut hyvä missään kokkauspuuhissa. Hyvä kun osasi itsellensä ruokaa pistää. Hän ei ollut paljon itsellensä tehnyt ruokaa. Hänen ei ole tarvinnut tehdä eikä hänellä ole koskaan oikein ollut aikaakaan valmistaa ruokaa, joten miten siinä sitten edes jotain oppisi. Tyttö silmäili edelleen hieman vihaisen oloisena vampyyrin suuntaan tämän sanomisista. Oli ärsyttävää että aina naiset aliarvioitiin näissä fyysisissä jutuissa. Voisivathan naisetkin ihan hyvin pärjätä siinä. Naisilla oli älyä, jota ei useimmilla miehillä ole. Naiset osaavat ajatella parasta tapaa tehdä jotain asiaa, kun taas miehet tekevät sen heti ensin ajattelemattakaan asiaa. Miehet käyvät suoraan kimppuun. Rosette huokasi ja vilkaisi Chronoon ennen kuin käänsi katseensa taivaalle.
Chrono kuunteli sivusta muiden puheita ottamatta niihin sen enempää kantaa. Hän aisti hieman raskaan ilmapiirin heidän ympärillään. Tai oliko se edes niin hieman raskas vai vähän enemmän. Näin alussa ei ainakaan tuntunut välien olevan hyvät. Poika tunki kädet taskuihinsa tylsistyneen oloisena.
Nayran
Nechal kuunteli hiljaa Lachlannin puhetta ja tuon lopetettua tyytyi vain kohauttamaan olkiaan ja hymähtämään. Omituinen mies, totta tosiaan. Iskikö se vielä perään silmäänsä? Mitä sen päässä oikein pyöri? Ei se näköjään johtajaksikaan yrittänyt sen kummemmin pyrkiä, joten koko juttu oli vampyyrille periaatteessa aivan sama. Pitäisiköhän hänen käyttäytyä sen mukaisesti?
Vampyyri asteli eteenpäin täysin rauhallisesti, kunne nainen taas avasi suunsa. Perkele soikoon, oliko se nyt niin hankalaa ymmärtää? Vampyyri vilkaisi toista takanaan, melko väliinpitämättömästi. "Et varmaan niin, mutta sinä tulit tänne nimenomaan auttamaan. Niin että parasta olisi.", Nechal sanoi äänensävyllä joka selvästi kertoi keskustelun loppuneen tähän. Chronon kiinnostuneisuuden alhainen taso tähän juttuun nähden (vaikka olikin kaiketi Rosetten ystävä..) nosti hänen henkistä arvoansa vampyyrin silmissä.
"Oh.. Hei muuten.. Minulla on pieni.. Ilmoitusluonteinen asia.", vampyyri sanoi hiljaa mutisten, kohdistaen puheensa ensisijaisesti Lachannille, muistaen tuon sanat 'ei tarvitse huolehtia hengestä tai suojelusta'. "Tehän kaikki tiedätte että minä olen vampyyri, eikö totta? No, eikö ole aika kummallista, että tässä minä kävelen, kirkkaassa päivänvalossa?" Nechal piti pienen tauon. "Sain Pimeydestä sellaista litkua. Ihan meitä vampyyreja varten. Yksinkertaisesti sanottuna, juo tätä, niin et pala päivänvalossa." Toinen tauko. "Kannan pulloa täällä taskuissani, mutta sitä on jäljellä ihan enään muutama annos. Sen jälkeen meidän täytyy kulkea öisin ja nukkua päivisin. Sille minä en voi mitään, teidän on vain pakko tottua uuteen unirytmiin." Vampyyri lopetti ajatellen, että sieltä tuli jo kaikki tarpeellinen info. Hän todellakin odotta Syaran saapumista porukkaan, rakas ystävä kun voisi olla hänen puolellaan asioissa ja toimia ikään kuin juuri puolestapuhujana.
Ashley
Haltia näytti olevan yhtä kuuro ruoanlaittokeskustelulle kuin Chronokin. Hän tarkkaili tien reunustamia puita ja kuka tietää, mitä kaikkea hän siellä aisti olevan. Näin lähellä kylää ei ollut yhtäkään kantoa tai ketunkoloa, jonka sijaintia Lachlann ei tuntisi. Nechalin kertoessa asiaansa Lachlann oli miltei häpeissään ja vihoissaan itselleen. Hänen olisi pitänyt huomata tämä seikka aikaisemmin, siis se, että vampyyri oli täällä kirkkaassa päivänpaisteessa. Mikä hänen hoksottimiaan ja tarkkailukykyään vaivasi? Olisi ryhdistäydyttävä. "Se ei haittaa mitään", Lachlann käänsi katseensa rauhallisesti toiseen tämän päästyä loppuun. "Mietinkin, miten olisimme voineet välttää tulen teon muulloin kuin ehkä ruoan valmistuksessa. Mutta tämä ratkaisee asian itsestään. Ja toisekseen," Lechlann virnisti hävyttömän hyväntuulisena, "meidän ei tarvitse vahtia untasi karkaamisen varalta ja jakaa vuoroja, jos kerta se aineesi on lopussa. Toden totta, tämä oli hyvä uutinen. Jatkamme tänä yönä niin kauan kuin tällä nukkumisella jaksamme. " Haltia raapi kurkkuaan mietteliäänä. "Toivottavasti metsästysretkesi voivat olla lyhyitä, toisin sanoen, juot niistä, mitä metsästä ja matkalla yleensä tulee vastaan. Ja ymmärrät varmasti, ettet metsästä yksin. Jotkut meistä tarkkailevat puuhiasi."
Nayran
Totta puhuen, Nechal oli hieman ymmällään haltian reaktiosta. Ei haittaa? Yöllä kaikki tulisi olemaan toisin täällä Althiarassa. Se olisi täysin erilaista kuin päivällä liikkuminen, tosiaan. Vahtimiskommentille vampyyri sen sijaan irvisti. "Joopa joo. Ainahan minä voin lähteä lätkimään yöaikaankin, ei minua mikään estä. Kuka teistä muka minut saisi kiinni? Olen nopea." Sen sijaan metsästysretkien vahtivuoroille, no, vampyyri irvisti kahta kauheammin. "Anteeksi nyt vain, mutta mitä-..", Nechal ehti jo aloittaa, mutta kuittasi asian murahtamalla. Turhaa se kai kuitenkin olisi ollut, kiukuttelu.
Porukka siis aikoi asettaa unirytmiään jo nyt hieman myöhempään? Kai se oli sitten hyödyllistä antaa tarkempaa tietoa. Piru vie, se siitä salaperäisyydestä. Toivottavasti Syaralla kestäisi vielä kauan aikaa saapua. "Litkua riittää vielä kahden päivän ajaksi, ehkä vähän vajaiksi sellaisiksi. Jos alan kiemurrella ja krampata niin kannattaa varmaan kantaa minut varjoon...", vampyyri mutisi hiljaa, potkaisten edessään olevaa kiveä kerran ja uudemmankin. "Mihin me siis olemme nyt menossa? Emme varmaan vielä mihinkään pitkälle ainakaan, Syaran takia?"
Ashley
Lachlann oli hiljaa mielessään tyytyväinen, että toinen osasi lopettaa vastaan hangoittelun aivan itse. Vampyyrin kramppi- ja varjoonkantamispuheille haltia örisi hyväksyvästi. Kysymys määränpäästä sai Lachlannin kuitenkin pysähtymään. Hän ei vastannut heti vaan katsoi hetken suoraan toisen kasvoihin. "Mehän seuraamme sinua", Lachlann sanoi lopulta äänellä, joka ei kysynyt tai epäröinyt. "Sinä tahdoit meidät pois portilta."
Nayran
Nechal pysähtyi myös, kääntäen katseensa omituisen varmaan Lachlanniin. Tosiaan. "Niin tahdoin, mutta en minä nyt.. Sen kummemmin ole mitään miettinyt.", vampyyri sanoi hiljaa kohauttaen olkiaan. Hän kääntyi katsomaan eteenpäin, suurta kaukaisuudessa siintävää vuorta. Matka-aikaa sinne oli vaikea arvioida, välimatkojen pohtiminen kun Althiarassa tuppasi muutenkin olemaan yllättävän vaikeaa. Vain ne, jotka tiesivät, tiesivät. "Emme vieläkään tosiaan voi kulkea sen kauemmas. Syaran pitää saada meidät kiinni.." Nechal silmäili myös muihin suuntiin, mutta siellä näkyi tällä hetkellä pääasiassa vain tiheähköä lehtimetsää. Tällä hetkellä he olivat leveällä kauppamatkustajien suosimalla hiekkatiellä, joka yksinkertaisesti johti pois ja sisään kaupungista ja Tartanén kylään. "No.. Yksinkertaisin vaihtoehto olisi kai kulkea suoraan eteenpäin, kohti tuota vuorta.", vampyyri sanoi närkästyneen oloisena, hän ei nimittäin tiennyt vuoren nimeä. Hänen tietonsa rajoittuivat Tartanén kylän kalvavaan nimeen. "En ole mikään maailmanmatkaaja, en ainakaan tällä puolella Althiaraa. Pimeyden tunnen kuin omat taskuni, mutta täällä liikkumisessa teidän täytyy olla aktiivisesti mukana, koko ajan. Joka tapauksessa.. Ehdotan hidasta lipumista vuorta kohti."
Amutofan
Rosette katsoi muita hiljaa. Hän huokaisi hiljaa ja hieroi takaraivoaan vähän haukotellen samalla. Häntä väsytti. Hän ei ollut tottunut näihin aikaisiin herätyksiin. Ne olivat kamalia, ainakin tytön mielestä. Hän ei ollut ikinä osannut herätä aikaisin, ja sen takia Chrono joutui joskus herättämään hänet ''raaemmin'' keinoin. No ei nyt kauhean raaoin, mutta kuitenkin. No tällä retkellä tytön täytyisi oppia heräämään aikaisin tai hän voisi olla pulassa. Muut olisivat hänellä ainakin kiukkuisia, jos hän nukkuisi myöhään, eikä heräisi millään vaikka muut yrittäisivät. Tyttö vilkaisi nopeasti Chronon suuntaan . Hän tuli jonon hännillä, kun oli jäänyt ajatellessaan kauemmas. Nopeasti tyttö nopeensi askeliaan ja tuli pojan vierelle.
Chrono kuunteli luonnon ääniä rauhallisena. Hän ei paljon hetkauttanut korviaan muiden puheille, tai oikeastaan vaan Nechal ja Lachlann puhuivat. Hän vilkaisi taakseen nopeasti varmistuakseen, että Rosette oli vielä tulossa perässä, eikä ollut jäänyt jonnekkin. Kohta tyttö tulikin hänen vierelleen. Poika vilkaisi sivusilmällä tytön kaulalla roikkuvaan kellon tyyppiseen ''koruun'', vaikka ei se oikeasti kovin sellaista muistuttanut. Esine oli visusti suljettu, eikä muutakuin Rosette ja Chrono pystynyt aukaisemaan sitä. Chronolle se oli kumminkin vaikeaa, koska juttu aukesi vain jos hän tulisi todella vihaiseksi.