|
Post by Nayran on Jul 17, 2009 12:48:17 GMT 3
Nechal virnuili huvittuneena Spyron vaitonaisuudelle, oikeastaan pojan koko olemukselle. Hän voisi jopa alkaa kaukaisesti pitää tästä nuorukaisesta. Tuollainen pieni olento - miten hän oli eksynyt Syaran tielle? Vampyyri ei jäänyt pohtimaan asiaa pidempään, sillä hän saisi varmasti kuulla tarinasta aivan omanlaisen versionsa, kunhan muita ei olisi ympärillä. Myöhemmin siis.
Seuraten rauhallisesti Syaran hyväksi todettuja johtajantaitoja ja sitä, miten porukka alkoi lipua hiljalleen eteenpäin, vampyyri oli varsin tyytyväinen. Hän itse oli niin hirvittävän antisosiaalinen ja äreä, ainakin aluksi kaikenmailman otusten kanssa kuten jo oli todettu, ettei matkasta olisi yksinkertaisesti tullut mitään jos hänen harteilleen olisi jätetty joukon johtaminen. Ehei. Lachlannista siihen olisi kyllä ehkä ollut, mutta sitä iloa Nechal ei tuolle köriläälle tahtonut suoda.
Vampyyri lähti kulkeutumaan porukan perään, ottaen kuitenkin varsin nopeasti paikkansa edessä, Syaran vierellä. Jälkijunaan hän ei vallanvaihdoksen takia aikonut jäädä. "Juomaa ei enää ole.", otus sanoi tietäen, että haltia ymmärsi.
Huomattuaan että koko joukkio oli selvästikin valmiina lähtöön ja kulkeutuikin jo hyvää vauhtia eteenpäin, Syara teki samoin ja yritti tosiaan pysytellä varmuuden vuoksi joukon nokassa, ei kyllä oikeastaan vapaaehtoisesti, mutta Nechalin tuntien tuo ei varmasti olisi jättänyt tälle muita vaihtoehtoja. Vähän väliä haltia yritti vähän jarruttella saadakseen seistä enemmän muiden luona, keskipisteenä oleminen ei ollut hänen erikoisalaansa.
Syara vilkaisi Nechalia toisen kiiruhdettia vierelleen ja sanottuaan sanottavansa. Hän tyytyi nyökkäämään rauhallisesti ja kaivamaan laukustaan sen pienen laatikon, jonka oli Pimeyden puolella hämäräperäisestä (ei sillä etteikö kaikki olisi ollut siellä vähän hämyä, mutta..) kaupasta hakenut. Haltia avasi laatikon, nosti kaiken muun omituisen tavaran keskeltä pienen pullon joka sisälti tummaa ja paksua nestettä. "Sitä ei riitä koko matkalle, mutta muiden matkaa helpottaakseni ajattelin hakea.", Syara kertoi laskien putelin Nechalin käteen. Laatikko sulkeutui ja sukelsi takaisin laukkuun, mies kääntyi katsomaan joukkiota takanaan ja sulautui nyt hieman enemmän kuitenkin porukan kohdille, edessä talsien kuitenkin, jättäen täten vampyyrillekään muita vaihtoehtoja kuin siirtyä suosiolla vähän taaemmas.
Haltiamies käänsi katseensa lähellä kävelevään kaksikkoon. Hän hymyili lempeästi ja yritti saada katsekontaktia sekä nuoren tytön että pojan kanssa. "Rosette ja Chrono, eikö totta? Oletteko te ennen käyneet vuorilla?"
|
|
|
Post by shote on Jul 20, 2009 13:42:42 GMT 3
Frih sovitti askeleensa muiden tahtiin ja antoi ajatuksien vapaasti harhailla. Luonto oli nyt niin kaunis. Ei sillä, etteikö se aina olisi hänestä ollut, jopa talvella kun kasvit ja monet eläimet piileksivät ja uinuivat. Ensimmäistä kertaa hänen pienessä päässää kuitenkin välähti myös ajatus oikeasti sen kaiken jättämisestä taakseen. Hän ei ihan isojen ihmisten oikeasti tulisi näkemään sitä vähään aikaan ollenkaan, kunhan he sen kerran jättäisivät. Olisi kuitenkin ollut itsekästä vain jäädä ja odottaa muiden tekevän hänenkin edestään töitä. Koska henki kuitenkin oli yksinkertainen, jäi ajatus puhtaasti ikäväksi. Mikäs häntä muka esti palaamasta maailman ääristä, mikäli hän niin halusi?
Nopeasti Frih yritti ajaa synkät ajatukset kauas pois ja keskittyi sen sijaan ympäristöönsä. Polun vieressä karkuun yrittävän kuoriaisen kiireeseen, puun oksalla rönsyävään köynnökseen, korkealla liitävän linnun syöksähtelyyn... Hymyillen hän nosti katseensa taivaalle seuratakseen majesteettisen linnun pyörähtelyä ja kaartamista sen etsiessä mieleistään saalista puiden latvojen yläpuolella. Kenties he törmäisivät matkallaan vielä niin suureen lintuun, että se jaksaisi kantaa hänetkin!
Säihkyvät silmät kääntyivät taivaalta jälleen alas. Varovasti hän kyykistyi tien reunaan ja nosti varovaisesti heleänpunaisen perhosen olalleen. Kai sitä tässä samalla ehtisi taksinakin toimia... Noustessaan pystyyn hän huomasi silmäkulmastaan Nechalin ja Syaran jälleen lähestyneen muuta joukkoa ja ilmeisesti keskustelevan toisen tytön ja tämän seurassa olleen pojan kanssa. Vapaata olkaansa kohauttaen Frih jatkoi matkaa.
((Asia selma, uteliaisuus tyydytetty.))
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jul 24, 2009 19:26:52 GMT 3
Rosette katseli välillä jalkoihinsa ja välillä eteenpäin kävellessään. Tyttö käänsi katseensa Nechaliin tämän kiiruhtaessa Syaran vierelle. Tyttö hymähti hiljaa katsellen näiden touhuja hetken ennen kuin vilkaisi muuta porukka nopeasti. Hän oli ainoa joka oli ''normaali'' joukosta, hän oli ainoa ihminen. Jotkut varmaan pitivät outona, että näin nuori ihmistyttö lähti tälläiselle matkalle, mutta hän oli tottunut siihen. Hän oli aina matkustamassa sinne tänne. Hän oli kirkolla, luostarilla tai miksi sitä nyt sanoi, töissä. Hän asui luostarissa, sillä hänellä ei ollut muuta paikkaa mennä. Rosette syntyi vuorilla, hänen vanhempansa kuolivat kun hän oli 2 ja hän joutui veljensä kanssa orpokotiin asuun. Hän eli kumminkin siellä ihan tavallista ja onnellista elämää siihen asti kun hän täytti 13. Hänen ollessa 11 he löysivät veljensä kanssa Chronon yhdestä luolasta. Luolan suu oli tukittu, mutta nämä olivat löytäneet jonkun tien sinne. Chrono oli ollut syvässä unessa, mutta oli yhtäkkiä herännyt Rosetten ja tämän veljen tullessa sinne. Chrono oli vanha demoni, vaikka näyttääkin nuorelta, oikeastaan hän on jo ylitse 400 vuotta vanha. Hän oli pettänyt muut demonit ja nämä olivat vanginneet hänet luolaan. Rosette ja tämän veli vapauttivat hänet sieltä.
Rosetten ollessa 13 hänen kyläänsä hyökkäsi demoneita. Koko kylän aika kuin pysähtyi ja kaikki kuin jäätyivät paikalleen, kaikki muut paitsi hän, sillä luostarin väki sekä Chrono kerkisivät pelastamaan hänet. Sen jälkeen hän joutui asumaan luostariin ja alkoi tehdä töitä siellä. Hän ei itse oikeastaan ole mikään nunna vaikka häntä siksi luullaan joskus. Luostari ei ollut mikään tavallisin luostari, se oli luostari, jonka väki tuhosi pahoja demoneita, vampyyreitä ja muita olioita.
Rosette oli vaipunut ajatuksiinsa. Hän muisteli menneitä. Hän havahtui ajatuksistaan Syaran kysymykseen. Missä välissä toinen oli tuohon tullut? Hän ei ollut lainkaan huomannut toista. '' Joo. Olen asunut siellä 13 vuotta ennen kuin jouduin muuttamaan pois. Olen käynyt siellä nykyäänkin silloin tällöin'' Rosette vastasi toiselle hymyillen lempeästi.
Chrono käänsi katseensa Syaraan. '' Semmoiset 300 vuotta olen siellä ollut ennen kuinpääsin lähteen...'' poika sanoi jokseenkin tylsistyneen kuuloisena. Puheenaihe vuorista ei sinänsä häntä kiinnostanut. Rosette vilkaisi poikaan kääntäen katseensa sitten maahan painaen kätensä kaulassa olevan kellon näköisen kapistuksen päälle puristaen sitä.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 25, 2009 17:18:25 GMT 3
*Siinä sitä sitten tallustettiin eteenpäin sekavanpuoleisena laumana, purppurapään hiukan epävarmana olostaan vieläkin hakeutuessa mielummin hiukan taaemmas porukan reunamille, aivan jälkeen kuitenkaan jättäytymättä. Spyroksi ohimennen nimetty nuorukainen piti vieläkin silmällä etunenään kirmannutta suippokorvaa, muttei ehkä aivan niin tarkasti kuin aikaisemmin siitäkään huolimatta että tämä oli oikeastaan ainoa henkilö jonka hän millään tavalla tästä joukosta tunsi. No, eihän hän sinänsä Syaraakaan tuntenut, mutta kuitenkin. Muut haltiat olivat käyneet melko hiljaisiksi, niin tosin kaikki muutkin, edes sen suurempia esittelyjä ei käyty joten poika arveli olevansa ainoa niinsanottu muukalainen joukossa. Tai ehkä muut olivat esittäytyneet keskenään odotellessaan, mutta toisaalta Syarakaan ei kysellyt keneltäkään mitään vaikka oli juuri myös saapunut. Hänkin siis luultavasti tunsi kaikki jo ennalta.
Joukon etunenässä tapahtui jotain, vampyyri sanoi jotakin jonka jälkeen haltia ojensi tälle jonkin esineen. Ohimennen Spyro laittoi tämänkin merkille, muttei sen tarkemmin nähnyt eikä tuijotellutkaan vaan päätyi silmäilemään hiukan kummeksuvasti pikkutyttöä joka näkyi peuhaavan tienvierustan pöpelikössä. Hetken hän arveli että tämä olisi mennyt ja löytänyt perässä vaivihkaa roikkuvan eläimen, mutta ilmeisesti tämä puuhailikin jotain muuta. Katse kiersi kasvillisuuden tarkemmin hiukan kauempaakin, ja ohimennen hän oli näkevinääkin vilahduksen valkoista vehreydessä, mutta poika epäilikin että Kissa pitäisi jonkinlaisen etäisuuden ainakin porukan edessä liikuskelevaan verenimijään eikä välttämättä kovin lähelle uskaltautuisikaan. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt odottelemaan vaikka oikeastaan olisi mielellään tehnyt niin, vaan käänsi huomionsa muualle. Syara kuului jutustelevan ihmistytön ja tämän seurassa olevan nuorukaisen kanssa jotakin Spyron kuunnellessa puolella korvalla kauempaa. Jaha, tyttö oli vuoristolainen, maasto oli siis ainakin hänelle tuttua... olihan purppurapää itsekin joskus vuorilla käynyt, mutta siitä oli aikaa ja... Chronon nyreämmänpuoleinen vastaus keskeytti kuitenkin sen ajatukset, saaden tummanruskeiden silmien katseen kääntymään suuntaansa melko hölmistyneenä, epäilevän kulmakarvankohotuksen keralla. Hetkinen nyt, väittikö tuo vakavissaan olevansa yli 300 vuotta vanha? Spyro ei ollut kovin vakuuttunut lausahduksesta ja oli vähällä huomauttaakin asiasta, mutta ei sitten sanonutkaan mitään. Sen sijaan hän silmäsi kyseistä olentoa ensimmäistä kertaa hiukan tarkemmin, vaivihkaa ilmaakin haistellen. ...ehkä se ei sittenkään ollut ihminen niinkuin seuralaisensa kuten hän oli luullut, tai jotain. Olihan matkaseurue puoliksi melko kummallinen yhdistelmä muutekin, ettei se kai olisi niin odottamaton käänne.*
|
|
|
Post by Nayran on Jul 28, 2009 12:34:01 GMT 3
Syaraan ei oikeastaan iskenyt Chronon nyrpeä tyyli. Tuollaistako vierailla oli olla Nechalin kanssa? Haltia yritti miettiä miksi viisaiden neuvosto oli valinnut toisen päältäpäin ainakin hankalan persoonan mukaan, eikö yhdessä kiukkupussissa ollut tarpeeksi vaivaa jo alkujaan? Rosettelle puolestaan ainakin ulkonäöltään nuori haltiamies vilautti vähintään yhtä lempeän hymyn kuin tuon oma oli ollut. Hän nyökkäsi. "Vuoret ovat tutut minullekin. Olen jo pitkään käynyt siellä säännöllisin väliajoin, vaikkakin se on viime aikoina jäänyt vähän vähemmälle.", Syara sanoi ja Chronoa hän tyytyi vain vilkaisemaan, nyökäten toki tuollekin.
Haltia vilkuili hetken ympärilleen, eikä aivan heti pystynyt paikallistamaan Spyroa. Taakseen katsottuaan hän kuitenkin erotti purppuraisia kutreja jotka valuivat alas tumman hupun alta ja pystyi taas olla rauhassa. Vaikka tuon lyhyen retken aikana nuorukaiseen oli ehtinyt jo kehkeytyä vähäinen luottamus, se sitten tosiaan jäi myös vähäiseksi. Jos poika pääsisi karkaamaan ja lavertelemaan siitä, mitä Syara oli tehnyt, hyvää ei siitä seuraisi. No mutta, tarpeeksi nyt taas siitä..
Jatkaen pientä tutustumiskierrostaan, haltiamies siirtyi Iathalin vierelle. Tuo sattui, huvittavaa kyllä, olemaan Syaraa aavistuksen verran pidempi ja se sai aikaan pienen alemmuuskompleksin, mutta no, mitäpä pienistä. "Iathal, herbalisti?", toinen haltia kysyi toiselta, hymyillen tällekin yksilölle, vilkaisten myös tien vieressä leikkivää Frihiä. "Tunnetko hänet? Vaikuttaisitte olevan samaa maata minun kanssani, kun pidemmän päälle luonnosta puhutaan." Syara oli kyllä vaihtanut porukan kanssa muutaman sanan jo silloin ensitapaamisessa, Tartanén kylän neuvoston kokouksessa siis, mutta nyt itse matkan aikana tutustuminen kävisi sutjakammin, ja ystävällisenä hartiaparkana häntä ei voitaisi epäillä yhtään mistään. Täydellistä.
Nechal tutkiskeli itsekseen Syaralta saamaansa pientä pulloa; piru vie, tässähän pitäisi elää vielä monta päivää sitten auringon alaisena. Ei tällainen vetele. Typerä haltia, vampyyri ajatteli, mutta alistuneesti sekä väliinpitämättömästi hymähtäen hän asetti pullon yhteen lukuisista taskuistaan. Pakon alla täytyi tehdä asioita, se vain nyt oli hyväksyttävä. Yöllisistä metsästysretkistään Nechal ei silti ollut luopumassa, sanoivatpahan porukan jäsenet sitten mitä hyvänsä.
Vampyyri vilkaisi taakseen. Hän oli taas jäänyt porukan etunenään Syaran livettyä muille juttelemaan. Nechal seurasi tarkasti tutun haltiamiehen puhetta, liikkeitä, ylipäätänsä kaikkea. Kieroilija, se se oli.
|
|
|
Post by shote on Jul 31, 2009 18:50:50 GMT 3
Luonto on aina yhtä kiinnostava ja muuttuva, mutta lopulta sekään ei riitä tyydyttämään uteliaan ja ailahtelevan hengen kiinnostusta. Frih tarvitsi runsaasti virikkeitä, tekemistä, kohdetta johon purkaa energiaansa. Vuodet eivät olleet tehneet uteliaisuudelle ja lapsekkaalle ihmitykselle oikeastaan mitään. Siksi hän tunsi olonsa harvinaisen puulla päähän lyödyksi kuultuaan Chronon viettäneen niin monta, monta vuotta vuorilla jumissa. Hän itse olisi varmaan posahtanut komean pilven kera. Äänensävystä hän kuitenkin päätti olevan fiksumpaa jättää kokonaan kommentoimatta asiaan. Mieleen palasi lause, joka hänelle oli sanottu vuosia sitten: älä puutu muiden asioihin, vaikka ne vaikuttaisivat kiinnostavilta. Ikävä kyllä se usein palasi mieleen vasta hengen tehtyä juuri toisin.
Ja nyt sitä tekemistä. Silmät kiersivät jälleen joukkiota, kunnes osuivat hieman taaempana kulkevaan poikaan. Poikaan, jolla oli hiukset kuin kukkanen, väriltään ainakin. Nätit ja erikoiset, tosin mikäpä Frih oli sanomaan siipineen. Hän kumartui jälleen laskemaan vapaakyytiläisensä alas kaikessa rauhassa. Suoristuessaan hän oli sopivan puhe-etäisyyden päässä tästä uteliaisuuden uudeksi uhriksi joutuneesta pojasta. Spyroko hän oli nimeltään, sinnepäin. Reippaana, mutta pohjimmiltaan hieman varuillaan henki täräytti: "Oletko sinä ollut paljonkin ulkomaailmassa? Tai siis, metsän ja kylän ulkopuolella." Täydellistä, sopivasti aiheeseen liittyvä kysymys. Kyllä tytön täytyi ihan onnetella itseään mielessään, vertaus toisen hiuksistä niittykukkiin oli ollut aivan kielen päällä.
|
|
|
Post by Vicce on Aug 4, 2009 8:29:35 GMT 3
Pitkän aikaa Iathal oli ollut vajoneena omiin ajatuksiinsa, kunnes toisen haltian sanat hänet tästä puolihorroksesta herättivät. Haltia katseli ympärilleen hieman hämillään, kuin ei aivan olisi ollut perillä, missä nyt mentiinkään. Viimeisin asia, mitä vaaleatukkainen muisti oli metsänhengen kysymys, joka Iathalin hämärän muistikuvan mukaan koski surukieloja. Haltianuorukainen oli mennyt niin kaikkien niiden mahdollisuuksien lumoihin, joita metsänhengen mukanaolo ja kyvyt herbalistille soivat, että viimeaikojen tapahtumat olivat menneet puolitarkkaavaisuudella. Metsänhengen kaukaiseen kysymykseen oli vastattu nyökäten ja silmät säihkyen. Syaran ja Spyron mukaantulo oli myös huomioitu, mutta sille ei oltu annettu laisinkaan tilaa kasviajatusten keskellä ja kaikki muu olikin nuoren mielessä sumeaa. Mukana hän oli tainnut roikkua, kerta oli samassa paikassa, missä muutkin.
Haltian huomio kiinnittyi taas lajitoveriinsa. Syara sai kysymykseensa vastaukseksi yhä hieman pölmistyneen nyökkäyksen ja kun toisen huomio kiinnittyi metsänhenkeen, myös Iathal vilkaisi tähän. Iathal avasi suunsa vastatakseen Syaran toiseen kysymykseen, mutta huomasi unohtaneensa täysin, oliko edes kysynyt metsänhengen nimeä aiemmin, joten eipä siinä oikeastaan auttanut arvioida, tunsiko tämä toisen vai ei. Haltian viimeiseen toteamukseen Iathal sentään kykeni nyökkäämään. "Luonto ja... tietenkin kasvit ovat minulla veressä, mielessäni ja elämässäni. Mm...Sya-...-rako oli nimesi?" Iathal yritti saada ajatuksensa kokoon. Nyt ei ollut sopiva hetki miettiä, mikä oli mennyt nuorelta, ailahtelevalta mieleltä ohi, vaan nyt piti keskittyä siihen, mitä parhaillaan teki.
((Hallelujaah~ back in business. Tuhannet anteeksipyynnöt katoamisesta. Olen huono seuraamaan oman vuoroni aikaa ja sitten, kun se tulee, en saa mitään ajoissa aikaiseksi. Saa lyödä puulla päähän.))
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Aug 4, 2009 14:25:10 GMT 3
Rosette puristi edelleen kellontyyppistä kapistustaan kaulassaan. Hän nosti sitä hieman ilmaan katsellen sitä tutkivasti. Miksi asiat olivat näin? Miksi osa Chronoa oli lukittu tähän kapistukseen? Miksi demoni oli lukittuna tähän? Hän ei edes ollut paha. Ennen hän oli ollut pahempi, mutta nyt. Chrono oli pettänyt muut demonit ja nämä olivat rangaisseet tätä. Tämä oli ''nukkunut'' syvässä unessa monta sataa vuotta. Hän oli veljensä kanssa pelastanut tämän. Sen jälkeen heidän kylänsä tuhottiin. Sen jälkeen tytöllä oli pieni muistikatkos, hän ei muistanut mitä siinä välissä oli tapahtunut, ennen kuin hän joutui luostariin asuun. Hän oli kuullut jotain, että hän oli ollut huonossa kunnossa ja tajuttomana useita viikkoja. Hänelle ei oltu kerrottu mitä sillä välin oli tapahtunut. Muistikatkoksen jälkeen hän muisti olleensa luostarissa. Hän oli alkanut auttamaan muita, hän oli alkanut tuhoamaan demoneita ja muita pahanolentoja. Hän oli ruvennut huolehtimaan tästä kapistuksesta, siitä hommasta, joka sen kantaminen teetti. Kun hän vapauttaisi toisen demonipuolen, jota hän ei käyttänyt kuin silloin kun oli tarve sillä Chrono kilesi häntä, se vei hänen voimiansa, ja kuka tietää jos hän ennenpitkää kuolisi siihen.
Rosette huokaisi päästäen kapistuksen käsistään. Hän karkoitti kaikki epämiellyttävät ajatukset kertaheitolla pois. Hän silmäili muutam porukkaa, ja huomasi porukan hännillä tulevan Spyron ja tälle juttelevan Frihin. Tyttö hidasti vauhtiaan niin, että pääsi toisten vierelle kävelemään.
''Sinähän et kuulu alkuperäiseen porukkaan, ethän? '' Rosette kysyi. '' Kokouksessa ei muistaakseni puhuttu...'' tyttö mietti hetken, oikeastaan itsekseen, mutta kumminkin ääneen. '' Mistä tulet?'' Tyttö kysyi uteliaana kumartuen hieman eteenpäin nähdäkseen toista edes hieman hupun alta. '' Olen Rosette ja tuo on kaverini Chrono. Hauska tutustua '' Tyttö sanoi esitellen itsensä ja Chronon toiselle. Hän hymyili toisille lempeästi vakavoittaen ilmettään sitten hieman. '' Spyro, eikö se ollut nimesi? Oletko tavallinen ihminen?'' Rosette kysyi häntä hetken vaivanneen kysymyksen. Hän ei tarkoittanut mitenkään olla töykeä udellessaan tämmöistä asiaa, mutta hän halusi tietää.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 4, 2009 22:33:42 GMT 3
*Lyhyemmänpuoleinen purppurapää oli kyllä tiedostanut jotenkin pikkutytön jättäytyvän jälkeen muista, mutta hätkähti kuitenkin hiukan tämän varsin äkillistä kysymystä. Tummat silmät räpsähtivät muutamaan kertaan kääntyessään tuohon pieneen olentoon, jota nuorukainen ei vielä tainnut nähdä minään kummempana kuin jostain syystä mukana olevana lapsena, ennen kuin tämä sai jonkinlaista vastausta suustaan. Eh, "ulkomaailmassa"? Tarkottiko se tätä nimenomaista kylää ja metsää? Ilmeisesti, kai tyttö itse oli täältä kotoisin. Tämän käyttämä ilmaisu onnistui huvittamaan nuorukaista aavistuksen kunhan hän toipui yllätyksestään.* "Mä? No... olen, jos näitä paikkoja tarkoitat. En ole oikeastaan täältä päin." *Se totesi, raaputtaen epäröivästi vasneta poskeaan, jonka poikki kulki kapea vaakasuora arpi. Autuaan tietämättömänä Frih:n hienoista rinnastuksista hiuksilleen nuorukainenkin silmäili toista hiukan uteliaasti kävellessään, vilkaisten ohimennen joukon etunenäänkin. Syara näköjään puheli nyt toisen haltian kanssa... Huomio kääntyikin pian takaisin alkuperäiseen kohteeseensa kun suippokorvan sijainti oli tarkastettu.* "...entä sä? Olet tulossa mukaan myös?" *Nuorukainen oli kieltämättä vieläkin hiukan kummissaan tämän pikkutytön läsnäolosta, eikä oikeastaan huomannut ensimmäisen kysymyksensä hölmöyttä ennen kuin oli jo sanonut sen. Tuskin noin pieni tyttö oli kovinkaan kaukana kotoaan vielä ollut... mutta, oli kuitenkin tulossa? Hän oli käsittänyt että edessä olisi vaarallinen matka, miksiköhän....
Ajatukset keskeytti äkkiä vanhempi vaaleahiuksinen tyttö, joka oli yllättäen myös jättäytynyt hiukan jälkeen muista. Poika hätkähti uudestaan, niin sille, että hänelle äkkiä puhuttiin kuin kysytylle kysymyksellekin. Siinä se nyt tuli, se yksi kysymys jonka hän oli pelännytkin tulevan esiin ennemmin tai myöhemmin. Spyrolla ei oikeastaan ollut aavistustakaan miten olisi osannut asian perustella, joten hän päätyi vain nyökkäämään hetken epäröityään.* "En oikeastaan" *Se mutisi vastaukseksi haroen vaivautuneena pörröistä tukkaansa. Seuraava kysymys oli onneksi helpompi, eikä poika oikeastaan suuremmin epäröinytkään vastatessaan.* "Idän suunnalta... jostain Myrkmeren maiden lähistöltä. On sinne jonkin matkaa." *Rosetten hymyyn ja tervehdykseen vastatiin myös hupun alta ja tälle nyökättiin uudemman kerran tytön varmistaessa purppuratukan nimeä. Olemuksensa perusteella korkeintaan 16 kesäinen nuorukainen oli selkeästi aavistuksen ulkona siitä mitä oli meneillään, mutta ainakin se vastasi kun kysyttiin. Ainakin jollakin tapaa. Tosin nimeä seurannut jatkokysymys sai sen jälleen räpyttelemään silmiään ja menemään vaivautuneeksi. Pahus, siinä tuli se toinen kysymys, johon hän ei välttämättä olisi halunnut vastata... Hetken epäröityään purppurapää kohautti olkapäitään ja mutisi jotakin epämääräisemmän puoleista.* "Eh... No miten sen ottaa. Onko sillä jotain väliä?" *Ympäripyöreä tokaisu ei tainnut varsinaisesti kieltää mitään, mutta mitään ei myöskään suoraan myönnetty... Nuorukainen oli kai joko arvellut että asian kieltäminen suoraan olisi turhaa, tai sitten tämä oli vain varsin huono valehtelija. Kenties hiukan molempia. Mutta ilmeisesti se ei olisi tahtonut keskustella kyseisestä seikasta enempää, päätellen siitä kuinka se melkein heti perään lisäkysymyksiä välttääkseen yritti muuttaa puheenaihetta nyökkäämällä Chronon suuntaan.* "Entäs tuo? Onko se muka oikeasti yli 300 vuotias?"
|
|
|
Post by shote on Aug 5, 2009 15:47:43 GMT 3
Olen poissa Myrkmerestä 6.8.-9.8. Assyilla, eli jos vuoro jää jumiin tuolle välille, en voi vastata. Hypätkää reilusti yli sitten vain.
|
|
|
Post by Nayran on Aug 7, 2009 11:19:41 GMT 3
(( Selvä on, Shote. Ehdit kyllä takaisin ennen kuin vuorosi on ohi, mutta jos ei ihan heti sinä päivänä innosta kirjoittaminen niin yhden vuoron yli hyppääminen ei tuota paljoa harmia. ))
Sellaisiahan nuo tieteilijät olivat, hajamielisiä ja poissaolevia. Iathal oli todellakin vaikuttanut olevan jossain muualla, mutta Syaran ystävällinen olemus ja hymy hänen kasvoiltaan eivät häipyneet minnekään. Sisäisesti haltia tunsi pientä ihmetystä lajitoveriaan kohtaan, mutta kuittasi sen ajatuksissaan huvittuneena. Hänelläkin oli ollut mahdollisuus valita kirjaviisauden tie, mutta kaikki mitä Syaralla sillä hetkellä oli, rakentui pääpiirteittäin kokemusten perustalle. Tulevaisuudesta ei koskaan voinut tietää, mutta Iathalin kaltaiseksi intoilijaksi haltia tuskin haluaisi päätyä. Korkeintaan hiljaa mielessään.
"Syara.", mies vastasi nyökäten samalla. "Haltiana minunkin on tehtävä osuuteni kotikontujen ja kantojen suojelemiseksi. Vaikka en kasvituntemukseltani ole lähelläkään sinua, osaan silti arvostaa sitä, mikä on luotua ja hyvää.", haltia kertoi rauhallisesti asettaen sitten hetkeksi vain kätensä Iathalin olalle. "Hienoa, että olet mukana, Iathal. Sinua tullaan varmasti tarvitsemaan, omat lahjani eivät riitä loputtomiin."
Laskettuaan kätensä Syara sattui vilkaisemaan taakseen. Jaahas, Spyro oli näemmä saanut seuraa. Haltian tie kulkeutui hitaasti toisen suippokorvan viereltä taaemmas mukaan raahattua poikaa kohti. Huomattuaan, että purppurapää oli jo ehtinyt avata suunsa, Syaraan iski pieni vainoharha, vaikka luulisihan sen nyt olevan selvää ettei tästä pojanrääpäleestä tulisi olemaan sen enempää harmia. "Kaikki kunnossa?", haltia kysyi vilkaisten sekä Rosettea että Frihiä, lopuksi vielä Spyroakin. Metsänhenki ja tyttö kun saattoivat alkaa kysellä sopimattomia kysymyksiä, eikä se tietenkään käynyt päinsä. Hymy ei kuitenkaan kadonnut miehen kasvoilta mihinkään, ja hän yritti parhaansa mukaan olla vaikuttamatta kamalan hyökkäävältä.
Haltia sen kuin jatkoi jutusteluaan. Pah, Nechal ajatteli, mutta päätti antaa asian olla koska muiden onnellisten keskustelujen miettiminen ei auttanut häntä lainkaan. Vampyyrin päässä pyörivät ajatukset ristiinnaulitsemisesta ja tästä ärsyttävästä päivänvalosta, ilman minkäänlaisia apulitkuja. Ei riittänyt että hänet olisi tapettu, piti kiduttaa ja piinata. Nechalin odotukset tämän matkan suhteen eivät olleet kovin korkealla, eikä hän uskonut että neulan etsiminen heinäsuovasta tulisi onnistumaan tälläkään kertaa. Althiara oli valtava paikka ja koska kristallin..luovutuksesta oli kulunut enemmän kuin yksi päivä, se oli varmasti ehtinyt jo kauas. Vampyyri muisti polttavan tunteen kädessään. Pieni kivenmötikkä oli ollut kiehtova ja kaunis, mutta se aiheutti enemmän harmia kuin Nechal oli osannut kuvitella.
Vampyyri siristi silmiään. Joukkio oli nyt noussut pienen mäen harjanteelle joka sattui olemaan tien kulkureitillä. Vielä reilun kävelymatkan päässä mutta silti jo näkyvissä oleva piskuinen kylä, joka oli rakennettu vuoren juurelle, siinsi edessäpäin. Nechal päätti olla vielä mainitsematta asiasta. Hän tyytyi vilkaisemaan taakseen, lähtien sitten astelemaan alas loivaa mäenrinnettä.
|
|
|
Post by Vicce on Aug 14, 2009 20:05:25 GMT 3
Kaikille mahdollisille maanpäällisille ja ulkopuolisille voimille kiitos, Iathal ajatteli. Hän oli kuin olikin muistanut toisen haltian nimen oikein, vaikka nuorukaisen ajatukset olivat vielä hetki sitten olleet yhtä puuroa. Iathal piti sitä yleensä äärimmäisen nolona, jos hän ei sattunut muistamaan jotain, mutta minkäs sille mahtoi. Ei nuori voinut mitään sille, että hänelle oli koko hänen elämänsä ajan tolkutettu, että on tärkeämpi muistaa jokaisen kasvin tieteellinen sekä maallikkonimi ainakin kolmella eri kielellä, jotta tulisi ymmärretyksi muuallakin kuin omilla kotikonnuilla, kuin jonkun yksittäisen tuttavuuden nimi. Vieläkin tärkeämpää oli totta kai tietää vähintään kolme kasvin käyttötarkoitusta ja loput voisi tarkistaa omasta, kaikkialla mukana kannettavasta muistiosta, mikä itse asiassa tälläkin hetkellä lojui Iathalin laukun pohjalla kaiken varalle. Nämä olivat tietenkin vain opiskelusääntöjä, eikä kukaan herbalisti käytännön toiminnassa rupeaisi latelemaan ulkomuististaan kolmea K:ta (kolmea kasvin käyttötarkoitusta). Ei varsinkaan, jos kyseessä oli hätätilanne.
Hätätilanteista Iathalin mieleen tulikin eräs ohje, joka toiselle oli niin usein jouduttu toistamaan: On hyvä suunnitella elämäänsä etukäteen, mutta vielä tärkeämpää olisi elää hetkessä, jotta voisi joka sekunti toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Valitettavasti tämä kallisarvoinen neuvo ei näyttänyt olevan syöpynyt kovin hyvin nuoren haltian päähän, joka jälleen kerran huomasi vajonneensa hetkeksi ajatuksiinsa. Onneksi kyse oli vain hetkestä ja Iathal ehti kyllä kuulla toisen sanat ja vastata niihin jälleen nyökkäyksellä. "Ymmärrän...oh?" Iathal hätkähti hieman ja katsahti Syaran käteen olallaan. Ei nuorukainen muuten olisi sen suuremmin siihen noteeranut, saati sitten kavahtanut, sillä toisen ote tuntui varsin mukavalta, mutta tähän asti ainoat, jotka olivat väärin ilmaistuna käyneet Iathaliin käsiksi, olivat hänen vanhempansa ja opettajansa. Ihmetteleekin siksi, miten toinen nyt noin tuttavalliseksi heti heittäytyi. Menihän tämän opettajaltakin ainakin..kaksi- tai kolme-...kymmentä vuotta, ennen kuin hän uskalsi halata Iathalia. Osittain Iathal kyllä ymmärsi opettajaansa varsin hyvin: kukapa haluaisi ensimmäisinä opetusvuosina herättää epäilyä opettajan minkäänlaisesta sopimattomasta suhteesta oppilaaseensa.
Iathal hymyili Syaralle ja nyökkäsi toiselle uudestaan. "Ki-kiitos. Minä yritän parhaani, niin...klisheiseltä kuin se kuulostaakin." Haltia katsahti vielä viereltään katoavan lajitoverinsa perään ja käänsi pian katseensa eteensä nähdäkseen, missä nämä jo todella olivatkaan ja minne tie ryhmää vielä veisi tämän vuorokauden osalta. Vampyyri kulki selvästi edellä. Toisen kanssa Iathal ei kyllä järin halunnut olla tekemissä. Sehän voisi vaikka...upottaa epäluonnollisen terävät kulmahampaansa herbalistin hentoon kaulaan. Ajatus kyllä hieman nauratti nuorta miestä. Ei taitaisi vampyyri tykätä rehuilta maistuvasta verestä, mikäli veressä ylipäänsä maistui mitään uhrin ruokavaliosta.
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Aug 17, 2009 23:31:31 GMT 3
Rosette katseli Spyroa hiljaa tämän vastatessa hänen kysymyksiinsä. '' Myrkmeren maiden lähistöltä.'' tyttö ajatteli. Hän ei kovin hyvin tuntenut paikkaa. Toinen meni jokseenkin vaivautuneen oloiseksi hänen jatkokysymyksensä takia, joka koski toisen ihmisyyttä. '' Ei. Anteeksi, olin vain utelias, kun kukaan muu tästä porukasta ei ole ihminen niin kuin minä. En tarkoittanut olla tungetteleva'' tyttö sanoi hymyillen pahoittelevasti.
'' Tulet vähän niin kuin lennosta mukaan vai? '' Rosette sanoi hymyillen. '' Ei minunkaan kuulunut tulla mukaan, mutta ei ole mitään parempaakaan tekemistä oikeastaan.'' tyttö jatkoi katsellen eteensä hymyillen iloisena. Hän nautti oikeastaan tälläisistä ''tehtävistä'', ne toivat seikkailua elämään.
Spyron kysyessä kysymyksensä Rosetten katse kääntyi vilkaisemaan toiseen vierellään ja sitten vähän edellä päin kävelevään Chronoon. '' No joo, siinä jossain 400-500 sadan tienoilla. '' hän vastasi pojalle. '' Mutta...'' Tyttö meinasi sanoa perään vielä lisää, mutta Syara keskeytti hänet kysymyksellään.
Rosetten katse kääntyi haltian suuntaan. '' On...'' Tyttö vastasi toisen kysymykseen hieman jokseenkin ihmetellen. Mitä varten toinen nyt tuollaista kysyi yht'äkkiä. Eihän mikän näyttänyt edes olevan huonosti, vai oliko? Ei tyttö ainakaan huomannut mitään. '' Miksi ei olisi? '' tyttö kysäisi.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 18, 2009 19:20:56 GMT 3
*Spyro oli helpottunut siitä ettei Rosette esittänyt enempää kysymyksiä hänen rotuaan koskien kun hän melko selvästi meni väistämään kysymyksen. Oikeastaan siitä tuli myös hiukan huono omatunto koska hän ei oikein vieläkään pitänyt tämäntyylisistä salailuista sun muista, mutta oli mennyt jo ajan kuluessa tajuamaan että joskus oli parasta pitää hiukan matalampaa profiilia varsinkin niiden kaikkein arimpien aiheiden suhteen vaikka toinen oikeastaan vaikutti ihan vaarattomalta ja mukavalta. Mutta kuitenkin. Hän nyökkäsi jälleen vastaukseksi lisäämättä kuitenkaan aiempaan repliikkiinsä mitään tytön jatkaessa hänen mukaantulostaan, mutta kohotti hiukan kulmiaan kun tämä sanoi ettei kuuluisi alkuperäiseen porukkaan oikeastaan itsekään. Purppuratukka ei ollut aivan varma mitä tästä sanoa, vaan nyökkäsi uudemman kerran, mutta kun puhe siirtyi Chronoon se meni melko epäilevän näköiseksi kun väitettiin että tämä oli vielä muutaman sata vuotta aiemmin mainittua vanhempi. Ei se kyllä yhtään siltä näyttänyt, vaikka....
Ajatukset keskeytyivät kuitenkin tämän aiheen suhteen kun Syara ilmaantui yhtäkkiä jostakin. Spyro napsautti suunsa kiinni ja loi suippokorvaan epäilevän katseen. Kaikki kunnossa? Juurihan sitä oltiin lähdetty ja käveltiin suoraa tietä, eipä tässä paljoakaan ollut vielä voinut mennä pieleen, eihän? Mitä luultavimmin miekkonen taisi vahdata häntä, tai niin poika ainakin tilanteen tulkitsi. Se ei vastannut, osittain siksi että tyttö oli jo tehnyt niin, päätyi vain kohauttamaan pienesti olkapäitään. Toisaalta, jos tässä mitään hyvää oli, niin ainakin jos joku menisi kysymään jotain hankalaa kun suippokorva oli lähistöllä, Syara saisi luvan keksiä selityksiä niin kuin tahtoi, koska purppurapää itse oli lähinnä kahden vaiheilla sen suhteen sanoisiko jotain hiukan totuuteen viittaavaa vai ei yhtään mitään. Valeiden keksimisen suhteen sillä ei pahemmin ollut mielikuvitusta, vaan sen versio aiheesta oli melkein aina vain jättää joitain tiettyjä osia koko totuudesta mainitsematta.*
|
|
|
Post by Nayran on Aug 21, 2009 18:37:53 GMT 3
Nechal oli jo kiitettävästi päässyt pienehkön mäen, jonka poikki tie kulki, rinteen alas. Hän oli ehtinyt jonkin matkan päähän muun joukon edelle, muttei silti suunnitellut pakoa, kuten aina niin ystävällinen Lachlann jo varmasti ajatteli. Vilkaistessaan taakseen, Syaraa ja Iathalia vanhemman näköinen (saattoi johtua parrasta) haltia vaikutti myös jo vilkuilevan kylään päin. Olikohan siellä toiselle jotain erityistä, vai katseliko suippokorva kaukaisuuteen ihan muuten vain? Vampyyri kohautti olkiaan, käänsi katseensa taas eteenpäin, mutta hetkeksi vain, sillä seuraavaksi hänen oli aivan pakko katsahtaa yksin jätettyyn herbalistiin, sekä tien laidassa pomppivaan pikkuiseen Frihiin. Kaikkea sitä, ei hän olisi ikinä kuvitellut kulkevansa tällaisessa seurassa, ei edes pakon alaisena, vaikka nyt olikin niinkin ikävästi päässyt käymään.
Sen jälkeen Nechal katsahti taasen sinne suuntaan, missä Syara seurusteli muiden kanssa. Tuokaan ei ollut vielä huomannut, että vuoren juurella oleva kylä näkyi jo, vaikkakin se oli vielä pitkän kävelymatkan päässä. Vaistomaisesti vampyyri päätti jo itsekseen kiristää kävelytahtiaan, vaikka muut eivät sitten pysyisi mukana, samahan se periaatteessa hänelle oli. Mitä pikimmiten toinen kuitenkin pääsisi pois tästä kiusallisesta alkutilanteesta, mahdollisesti jopa tutustumaan paremmin muihin sen sijaan että kävelisi hiljaa itsekseen muiden edellä, sitä parempi se oli.
Toden totta, Syara vahtasi Spyroa. Yksinkertaisesti sanottuna, kyllä vain, niin se oli, niin sen täytyi olla. Sisimässään haltia oli aina hieman epäileväinen ventovieraita kohtaan, ja hänen täytyi vähintään saada tietää, mistä Frih ja Rosette olivat tulleet Spyrolle puhumaan. Etteivät vain olisi kyselleet mitään epäilyttävää?
"Oi ei, kunhan huolehdin turhia.", Syara vastasi ja vilautti jälleen pienen, lempeän hymyn. Vilkaistessaan Spyroa tosin, haltian ilme oli hetken aikaa hieman vakavampi. Saihan purppurapäällä hänen puolestaan ystäviä olla tästä joukosta, mutta vielä haltia ei tiennyt esimerkiksi juuri Frihin tai Roseten taustoista yhtään mitään, vaaleahiuksinen tyttö ja pieni metsänhenki olivat hyvin hämäriä vielä hänen silmissään. Toisaalta taas, ehkä haltia vain kyyläsi liikaa. Ehkä hänen olisi pitänyt lopettaa. "Kun te nyt tänne nyt näin pakkauduitte.", haltia jatkoi ja siirtyi sitten osittain Frihin viereen kävelemään, hieman etuviistoon toisesta. "En olekaan ikinä ollut näin lähellä aitoa metsänhenkeä. Ja ajatella, että luonto on minulle vielä tärkeä.", Syara kertoi naurahtaen hiljaa ja ystävällisesti. "Frih oli nimesi? Mm? Onko teillä metsänhengillä.. Jotain erityistä tuota.. Työnkuvaa, mikäli sana ei ole täysin väärä?"
(( No niin, ohjailinpas tuossa vähän Ashleyn hahmoa, mutta koetan jotenkin järkevästi saada sen pois pelistä, kerta en usko, että Ashley enää jatkaa. Ja tuota, mikäli kaikille vain sopii, minusta olisi ihan hyvä sellainen käytäntö vielä, että seuraavan kirjoittajan vuorolla saisi kyllä vastata niin kauan, kuin kyseinen kirjoittaja itse ei ole vastannut, niin kuin tässä muutamat ovat jo tehneetkin. Sitä seuraavan vuorolla taas sitten ei enää, vaikka itsestä seuraava jättäisikin vastaamatta, koska muuten homma menee liian sekavaksi. Vuorot vaihtuisivat kuitenkin normaalisti kolmen päivän välein, eli jos jollain menee esimerkiksi neljä päivää vastata eli yksi päivä seuraavan vuorolle, ei seuraavalle ole siitä eteenpäin kolmea päivää aikaa vastata, vaan kaksi. Sivuhuomautuksena, minun selityksistäni saa hyvin selvää.
Eli jos minä vaikka näin esimerkiksi en tänään vastaisi, vaan tekisin sen vasta huomenna, jolloin vuoro on jo Shoten, niin saisin kyllä tehdä sen, mikäli Shote ei ole vielä ehtinyt vastata. Jos taas olisi, en luonnollisesti saisi vastata. Shoten vuoroaika pysyy joka tapauksessa kolmessa päivässä. Jos minä taas en olisi omalla vuorollani vastannut, en Shoten vuorolla, eikä Shotekaan olisi vielä vastannut ja vuoro siirtyisi Viccelle, minä itse en saisi enää vastata, mutta Shote saisi, niin kauan kuin Vicce ei vain ole vastannut. Sopisiko siis tällainen, mikäli vain tajusitte? x) ))
|
|