|
Post by shote on Nov 2, 2009 22:53:07 GMT 3
Frih yritti vaikuttaa vielä pienemmältä kuin oikeasti olikaan. Jos kylässä tosiaan oli poltettu joku, eivät nämä noitavainot voineet olla kovinkaan hyvä asia, eivät sitten lainkaan. Eikös joku ollutkin kutsunut noidiksi taikureita ja pahan avittajia? Noidilla tosin ei ollut siipiä ja Frih toivoikin kovasti kyläläisten tunnistavan hänet hengeksi, eikä miksikään pahan kätyriksi. Oli hän usein saanut mutistuja kiitoksia ihmisiltä autettuaan näitä enemmän tai vähemmän näkymättömissä. Ja entä muut? Kuten vieras nainen oli maininnut, oli heillä sentään mukana vampyyrikin. Käry ei äkillisesti enää tuntunutkaan vain inhottavalta vaan suorastaan vastenmieliseltä ja kuvottavalta. Neuvottomana Frih vilkaisi silmäkulmastaan Syaraa, sillä piti tätä joukon jonkinlaisena auktoriteettina ja toivoi ratkaisua tilanteeseen johonkin suuntaan.
Ja ratkaisun hän saikin, tosin ei sellaista kuin olisi toivonut. Kyläläiset ilmestyivät ensimmäisen houkuttelemina paikalle näyttäen todella, todella pelottavilta ja vihaisilta. Vaistomaisesti siipiään selkänsä taakse piilotellen Frih astui muutaman haparoivan askeleen taakse pitäen koko ajan katseensa tiukasti kyläläisissä. Tytön silmät laajenivat näiden lähtiessä kohti ja Syaran käskyn kajahtaessa ilmoille hänen jalkansa tottelivat ennen kuin aivot ehtivät edes tajuta haltian avanneet suutaan. Askeleet tietä takoen hän suuntasi muiden mukana kohti metsää, tavoitteenaan päästä aina luotettavien puiden suojaan.
Metsä ei onneksi tuottanut minkäänlaisia ongelmia hengelle. Hänhän sentään asui siellä ja oli aina asunut. Ottaen toisinaan vauhtia siivillään Frih pyrki oksiston suojaan, mahdollisimman hyvin pois näköetäisyydeltä ja jatkoi juoksuaan hyppien puusta toiseen ja siirtyen välillä maan kautta parasta reittiä metsästäen. Koko ajan hän pyrki vilkuilemaan muita ja pysymään lähietäisyydellä. Kun pahin paniikki ja säikähdys alkoi laantua, keskittyi hän pyytämään metsää raivaamaan pahimmat esteet sivummalle. Juostessa se toki oli vaikeaa ja tulos lähes huomaamaton, mutta tyttö toivoi auttavansa muiden matkaa edes hieman. Sydän syrjällään hän yritti kuunnella mahdollisesti lähestyviä takaa-ajajia. Kiinnijääminen kun he olivat vielä näin kaukana tavoitteestaan olisi huono juttu.
|
|
|
Post by Vicce on Nov 6, 2009 18:05:26 GMT 3
((Hyppy mukaan toimintaan vihdoin ja viimein. Tässä se taas nähtiin, etten ole kovin kummoinen foorumiräpeltäjä, kun on niin vaikea saada itseään niskasta kiinni. Nohnoh...jos vastaisuudessa paremmin.))
Mukana roikkunut haihattelija ei miettinyt kahdesti huomattuaan väkijoukon ja kuultuaan lajitoverinsa käskyn. Jos jotain, niin taistelua Iathal ei todellakaan kestänyt. Kyllä hän puolustautua osasi, mutta eihän kukaan tuollaista massaa vastaan kaikkine aseineen paljain käsin taistellut, ei ainakaan yksi pieni vaivainen viherpeukalo, joka oli kuluttanut suurimman osan elämästään taistellen ainoastaan hieman vaikeammin leikattavia pensaita vastaan.
Iathalin onneksi Syaran valitsema pakoreitti oli toiselle kuin nakutettu. Suoralla hiekkatiellä haltian nopeus ei ollut kummoinen ja kestävyydessäkin oli parantamisen varaa, eikä sitä kukaan tiennyt, oliko kyläläisillä sattumalta kunnon lauma hevosiakin ratsuinaan. Nehän laukkaisivat kiinni jos minkämoisen vipeltäjän. Metsässä Iathal sen sijaan osasi liikkua - syystä, joka on tullut mainittua kenties tuhanteen kertaan. Metsä oli ystävä. Sen kasvit estivät takaa-ajajia liikkumasta kunnolla, mutta maastoon tottuneelle haltialle eteneminen oli kuin tavallinen arkipäivä, jolloin mies, jolta hän oli kaikken oppinsa saanut, oli huomauttanut, että läksynä kerätyiksi määrätyt kasvit tulisi palauttaa tunnin päästä, joten hopihopi.
Iathal viuhtoi eteenpäin Syaran kintereillä miettien, minne nämä oikein aikoivat paeta? Tietenkin takaa-ajajien kärsivällisyys varmasti loppuisi jossain vaiheessa, mutta näin hektisissä ja kiivaissa tilanteissa yleensä aina jotain joko takaa-ajajien tai pakenevien puolelta jotain tilanteen muuttavaa tapahtui. Tämä hetken ajatus täysin toisaalle kostautuikin Iathalille ja aiheutti tämän 'jonkin tilannetta muuttavan' tapahtuman. Epähuomiossa tämä metsässä liikkumaan tottunut olento omaksi yllätyksekseen kompastui maassa makaavaan köynnökseen. Vaaleahiuksinen mies henkäisi, hänen silmät laajenivat järkytyksestä, kun nenän edessä ei enää näkynytkään kauas jatkuva metsä vaan lähestyvä maanpinta. Haltian oli reagoitava nopeasti. Hän käpertyi kerälle kuin kuperkeikkaa tehdessä suojatakseen itseään maahan iskeytymiseltä, kierähti maassa ympäri ja omaksi yllätyksekseen huomasi tilaisuutensa jatkaa liikkumista uudenlaisen liikesarjan jälkeen. Aikaahan siinä kuuli, kun haltia nousi maasta ja tajusi lähteä juoksemaan uudestaan, eikä hän hetkeen edes tajunnut, että oli voinut selvitä moisesta tilanteesta säikähdyksellä. Oli ollut varma, että satuttaa jalkansa niin pahasti, ettei voi jatkaa matkaa ja joutuu joko kuolemaan martyyrikuoleman tovereittensa puolesta näin aikaisessa vaiheessa matkaa tai jäädä kuin kaikissa sankaritarinoissa ryhmän tehokasta liikkumista estäväksi haitaksi. Kohtalo, jota nuori mies ei itselleen toivonut, ainakaan ennen kuin olisi saanut näyttää olevansa hyödyksi tälle joukkiolle.
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Nov 9, 2009 20:57:39 GMT 3
Chronon katse tutkiskeli tienlaidassa olevaa muukalaista. Vaikka kaikkia näitä muitakin hän voisi oikeastaan sanoa muukalaisiksi, eihän tämä tuntenut heistä kuin Rosetten, ei ketään muuta, joten muutkin olivat hänelle yhtälailla muukalaisia, eihän hän oikeastaan muista tiennyt kuin heidän nimensä. Chrono tuhahti hiljaa kuunnellen keskustelua Syaran ja muukalaisen. Välillä katse harhaili tutkailemaan ikauempana olevaa kylää, josta nousi savupilvi taivaalle. Katse kumminkin kääntyi nopeasti takaisin muukalaisen suuntaan tämän mainitessa jonkun poltosta. Sekö tämä haju sitten oli ollut, joka oli pistänyt jokseenkin toisen nenään. Poika tunsi vastenmielisyyttä ja inhoa asiaa kohtaan. Polttaa nyt joku noin vain. Olihan hän itsekkin aikoinaan...
Chronon ajatukset katkesivat ja tämän katse kääntyi kylän suuntaan, josta kuului, ei niinkään kovin hyvältä kuulostavaa mölyä. Samassa Syaran pakoon juoksemis käsky tuli. Kaikki olivatkin varmaan lähteneet juokseen ennen kuin hän lähti. Chronon katse hakeutui vähän sivummalla olevaan tyttöön. '' Rosette.. Tule jo'' Poika huusi toiselle siinä luulossa että toinen jäisi seisomaan paikalleem. Se ei olisi ollut yhtään tavatonta toiselle. Toinen kumminkin lähti juoksemaan hänen peräänsä. l
Paikoittain joku oksa tuntui raapaisevan kasvoihin tai käsivarteen Chronon juostessa metsässä. Sen hetkisestä pienestä koostaan huolimatta hän oli ketterä ja osasi liikkua metsässä. Hän hyppi ketterästi juurien ja joidenkin kaatuneiden puunrunkojen yli. Poika hidasti vauhtiaan hieman varmistaen Rosetten olevan vielä perässä.
Rosette oli lähtenyt juoksemaan muiden perään. Jokseenkin hieman myöhemmin kuin muut. Tyttö suuntasi muiden perässä metsään. Jonkinlainen naurahdus karkasi toisen suusta tämän juostessa. Hänen silmissään ei näkynyt pelkoa sitä kohtaan, että kyläläiset saisivat hänet kiinni. Ei hän pelännyt. Itse asiassa hänen silmiinsä oli syttynyt uusi kipinä. Tästä hän piti. Hän nautti jännityksestä ja vaarasta, tästä näin.
// Sori et oon vähän ollut kadoksissa ja tästäkin tuli vähän outo tai jotain x) Netti ollut kaatuneena jokseenkin ja ollut vähän muita puuhia. Kolareita ja sairaalakäyntejä. //
|
|
|
Post by spyrre on Nov 10, 2009 22:11:29 GMT 3
((No niin, eiköhän tämä tästä. =) ))
*Nainen oli ilmeisesti varsin hyvin perillä käyttäneensä luultavasti epäkohteliaita sanavalintoja viitatessaan Nechaliin, mutta ei näyttänyt piittaavan tästä edes sen vertaa, että olisi puhunut vampyyristä kuin tämä olisi ymmärtänyt puhetta tai olisi ollut edes läsnä. Piikkihammas oli hyvin selkeästi jättänyt epämieluisan ensivaikutelman eikä muukalainen ollut suoraan sanottuna tippaakaan luottavainen sen suhteen että vampyyri olisi seuransa vuoksi kenties saatettu jättää rauhaan näyttäessään nenäänsä muutenkin kaoottisessa kylässä ja tämän huomasi kyllä äänensävystäkin kun hän toi ilmoille viimeisen lauseensa. Mutta vaikka kissamainen olento oli selvästikin päätynyt pitämään tätä verenimijää lähes keskusteluun kyvyttömänä eikä huomioinut tämän läsnäoloa sen enempää puheillaan, niin typerä tämä ei sentään ollut että olisi päästänyt luultavasti vaarallisen olennon silmistään. Pitkäkyntinen, ja näköjään silkkisen mustan turkin peittämä käsi lepäsi edelleen sapelin kahvalla ja vihreät silmät kyllä pitivät tarkasti huolen että kyseinen mies pitäisi etäisyytensä. Vaikka ei siitä numeroa tehnytkään nainen piti silmällä myös muuta joukkiota vaikka suhtautuminen näihin oli huomattavasti vähemmän avoimen epäluuloinen, ennemminkin häntä hämmensi tämä kummallinen joukkio siinä missä päivänvalossa huoletta tarpova piikkihammaskin. Hän oli kyllä nähnyt outoja porukan kokoonpanoja ennenkin ja ollut itsekin osallisena mutkistamassa moisia entisestään, mutta aivan tällaista ei ollut vielä vastaan kävellyt. No, outo tai ei, ei hän voinut kuitenkaan antaa muukalaisten vain kävellä ansaan edes varoittamatta... se, uskottaisiinko hänen varoitustaan olikin sitten kiinni näistä itsestään.
Kissa odotteli kärsivällisen oloisena puuhun nojaillen yhden haltioista pohdiskellessa hänen kertomaansa ympäripyöreää tilanneraporttia miettien itsekin seuraavaa liikettään tämän vastoinkäymisen tultua melko puun takaa hänenkin suunnitelmilleen, kun kylän suunnalla alkoikin melkoinen metakka. Nainen käänsi katseensa nopean, tuskastuneen sihahduksen keralla suoristautuen välittömästi nojailustaan puuhun. Yksi kiljuva maajussi keräsi nopeasti kadulta melkoisen kasan samanmoisia kaapineena käsiinsä näköjään kaikkea mahdollista terävää talojensa nurkista käydessään vastaan tätä kamalaa kummajais-invaasiota joka vetelehti jonkin matkan päässä kylän rajalta.* "Hitto. Olisi vain pitänyt lähteä samantien" *nainen jupisi siitä huolimatta että hoksasi sekuntia myöhemmin että se olisi merkinnyt joukon jäämistä varoituksetta, mutta ei kommentoinut enempää vaan heitti nopealla liikkeellä jaloissaan lojuvat varusteensa olkapäälleen. Siihen ei tarvinnut edes Syaran huutoa kun lynkkausjoukko lähti tömistelemään kohti jotta kissa lähtisi liikkeelle. Vilkaistuaan ensin pikaisesti tietä pitkin sekä toiseenkin suuntaan pellon yli tämä suuntasi askelensa sekunnin epäröityään samaan suuntaan kuin muutkin läsnäolijat.
Spyro, joka oli seurannut tilannetta kauempaa vaihdellen levottomana painoa jalalta toiselle hätkähti melkoisesti kun epämiellyttävää porukkaa alkoi kerääntyä metelin keralla tielle heidän eteensä. Suoraviivaisellekaan ajatuksenjuoksulle ei tuottanut suuriakaan vaikeuksia hoksata että näillä tuskin oli hyvä mielessä varsinkaan äskeisten tietojen valossa ja edelleen varsin levotonta naamaa näyttävä purppuratukka ryntäsi sen enempää epäröimättä muutaman kirosanan keralla poikki mutaisen pellon kohti metsänreunaa kun muutkin liikkuivat sinne suuntaan. Ehkä tässä olisi ollut tilaisuus painua minkä jaloistaan pääsi juuri vastakkaiseen suuntaan kuin haltia ja vampyyri näillä ollessa muita huolia, mutta jostain syystä nuorukainen ei näyttänyt osoittavan aikomuksia tähän suuntaan. Hän silmäsi hetken huolissaan pikkutytön suuntaan mutta tämä pyrähti jo pakoon minkä jaloistaan pääsi kenties jopa hiukan nopeammin kuin reppuunsa tottumaton ruipelo poikanen. Vampyyri sekä Chrono ja Rosette puolestaan näkyivät epäröivän, pian nämäkin kuitenkin seurasivat perässä sen havainnon mukaan mitä Spyro ehti pinkoessaan olkapäänsä ylitse katsoa. Ehkä heitä ei seurattaisi enää kunhan kyläläiset vain saisivat vihansa kohteet ajettua kylänsä laitamilta? Purppuratukka oli kyllä suhteellisen vikkelä koivistaan lyhyellä matkalla, mutta hän ei ollut kummoinenkaan kestävyysjuoksija. Etummaiset pakenijat kirmasivat jo jonkin verran hänen edellään ja perässäkin tulevat olisivat varmaan pian kantapäillä. Tosin, se, että edellä kirmaava pikkutyttö otti ja pyrähti äkkiä puuhun kuin mikäkin lintu pisti nuorukaisen pasmoja sekaisin ja se oli hetkellisesti vähällä kompastua kunnes toipui yllätyksestään ja jatkoi matkaansa. Toinen haltiakin näkyi kompuroivan edessä vielä pahemmin mutta pääsi onneksi jaloilleen. Nuorukainen vilkaisi vielä olkapäänsä yli tarkastellen sitten kaatunutta lähestyessään siltä varalta että tämä tarvitsisi apua... onneksi tämä taisi kuitenkin jatkaa kirmaamistaan melko joutuisasti pahannäköisestä voltista huolimatta ilman suurempia haavereita.*
|
|
|
Post by Nayran on Nov 13, 2009 17:47:50 GMT 3
(( Njoo, ei varmaan kannata säikähtää jos joku jättää yhden vuoron kirjoittamatta x) ))
Tilanne vaikutti toistaiseksi hyvältä, sillä olivathan kaikki ainakin lähteneet juoksemaan, toisin kuin Syara oli luullut, hänen mielestään kun oli parempi aliarvioida tällainen porukka kuin olettaa että kaikki olisivat ruudinkeksijöitä, ainakin näin aikaisessa vaiheessa. Sievoisen etumatkan saanut joukkio onnistui kuin onnistuikin pitämään haalimansa etumatkan, ja haltian toiveen mukaan vihainen väkijoukko hellitti hiljalleen. Osa heistä jäi jo aikaisessa vaiheessa kylän luo, osa lähti puolivälissä taaksepäin, ja heitä seurasi vielä muutaman miehen porukka.
Vaikka takaa-ajajia olikin enää vähän, he osoittautuivat hyvin sitkeiksi. Siinä vaiheessa metsä alkoi loppua ja Syara arvella, ettei osa porukasta enää jaksaisi juosta pidempään, täytyi hänen tehdä jotain. Haltia jättäytyi ihan hitusen verran jälkeen muista, juoksi hitaammin jonkin matkaa takaperin, mumisi jotain itsekseen, kaarsi kädellään nätin puoliympyrän ilmaan ja jatkoi juoksuaan. Takaa-ajajat eivät päässeet enää etenemään; Syara oli luonut ikään kuin suojamuurin, mutta se oli hyvin heikko eikä tulisi kestämään kauaa. Hän olisi mielellään käyttänyt hieman..epäsuvaittua taikaa, mutta väkeä oli liikaa. Metsänkin läsnäolo oli näemmä ollut liikaa, sillä se oli houkutellut paikalle nuoren ja uteliaan pojankoltiaisen herran..no, vaivaksi.
Tämän pienoisen taian takia miehet luovuttivat ja lähtivät solvauksia huudellen takaisinpäin, vannoen näiden nappaamista, kuten tapana oli. Syara pysähtyi. Hän vilkaisi pois kulkevien miesten suuntaan, sen jälkeen porukkaa joka siinä ympärillä pörräsi. No harm done, luultavimmin, huolimatta Iathalin kaatumisesta ja muutaman hitaista reflekseistä. Nechal, Spyro, Rosette, Chrono, Frih, Iathal, uusi omituinen kissanainen ja-...
Syara hiljeni. Yksi puuttui.
|
|
|
Post by Vicce on Nov 19, 2009 22:16:29 GMT 3
Takaa-ajajien vihdoin ja viimein lopetettua jahtinsa ja Syarankin jo pysähdyttyä, Iathalkin uskaltautuu lopettaa pakenemisensa. Hengästymistä oli tuskin havaittavissa, mutta luonnollisesti kaikesta tästä jännityksestä miehen sydän hakkasi lujaa rintakehässä. Nyt kun vaara oli ohi, sai nuorukainen tilaisuuden tarkistaa, tuliko paon aikana epähuomion aiheuttamasta kaatumisesta mitään vammoja, jotka tarvitsisivat välitöntä hoitoa. Jalkaan ei ainakaan sattunut, mikä jo itsessään kertoi, että haltia oli saattanut selvitä tilanteesta pelkällä säikähdyksellä. Tarkemman syynäyksen tuloksena todettiin, ettei kaatumisesta ollut aiheutunut muuta kuin pieni pintanaarmu polveen. Ei mitään, mitä tarvitsisi juuri nyt hoitaa, sillä naarmu vuosi tuskin pisaraakaan verta, ei nyrjähdyksiä ja mikä tärkeintä: ei yhtä ainuttakaan murtumaa. Todellinen onnenkantamoinen, tyhmän tuuria koko kaatumisesta selviäminen. Iathal oli suorastaan vihainen itselleen. Kuinka päättömästi sai juosta, ettei osannut havainnoida ympäristöään tarpeeksi selvästi? Varsinkin, kun kyseessä oli vielä haltia, joka ennen tätä matkaa vietti suurimman osan ajastaan metsässä.
Havahtuipa haltia myös katsahtamaan ryhmän muutkin jäsenet läpi kaikkien saavuttua paikalle. Keneenkään ei näyttänyt sattuneen pahemmin. Hyvä niin, sillä olisihan äskeisestä saanut aikaan vaikka minkämoista vahinkoa, jos asiat vain olisivat menneet toisin. Pahimmassa tapauksessa suuri osa tästä sekalaisesta sakista olisi tällä hetkellä matkalla roviolle. Mistä lie ihmiset saava päähänsä moisia typeryyksiä? Ymmärtäisihän sen sitten, jos ihmiset olisivat jonkinmoinen vähemmistö, joita muut olennot metsästäisivät sukupuuton partaalle, mutta kun näin ei ollut. Ihmisillä ei ollut mitään hätää rotuna. Yksilö saattoi jäädä vampyyrin hampaisiin tai noidan pauloihin, mutta ei yhden ihmisen menetys oikeuttanut koko lajia käymään käsiksi yhteen noitayksilöön ja raa'asti polttamaan tätä. Toisaalta taas omaa typeryyttäänhän ihmiset siinä esille toivat. Kuinkahan monta kertaa täysin viatonkin ihmisneitokainen oli roviolle syyttä suotta joutunut vain siitä syystä, että oli väärässä paikassa, sanoi jotain väärää tai näytti väärältä? Tarpeetonta vihamielisyyttä, josta voitaisiin päästä eroon lisäämällä tuon rajoittuneen rodun tietoja muista. Mutta ei. Kun ihminen on mahtava, ihminen on voittamaton ja ihmisellä on oikeus olla erossa luonnon tähän asti täysin toimivasta järjestelmästä. Yksi ihminen vastaa monta tuhatta mitä tahansa muuta oliota ja älköön kukaan koskaan tähän yhden rodun etuoikeuteen puuttuko.
Onneksi läheskään kaikki ihmiset eivät olleet samanlaisia. Useimmat ymmärsivät, useimmat tiesivät muista ja ottivat nämä huomioon ihan asialliseen tapaan. Muutenhan tässä maailmassa oltaisiin jo sodassa rotujen välillä. Ei...tuo yksi kylä, jonka ohi seurue oli kulkenut, oli varmasti poikkeus monien muiden joukossa. Suljettu yhteisö tai-...Hetkinen...ainahan oli senkin mahdollisuus, että joku oli lumonnut nuo ihmiset? Joku, joka syystä tai toisesta oli päättänyt, ettei tämä seurue koskaan saisi haltuunsa etsimäänsä ja joka täten yrittäisi kaikin mahdollisin tavoin estää seurueen eteneminen yhtäkään askelta edemmäs. Epätodennäköistä, mutta mahdollista.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 24, 2009 20:47:00 GMT 3
*Suurin osa takaa-ajajista luovutti kun päästiin kylän laitamilta, mutta muutama sinnikäs yksilö näkyi roikkuvan vielä perässä suhteellisen sokean murhanhimon vallassa. Hiukan turhankin sokean, kun otti huomioon ettei takaa-ajettavina ollut pelkkää lapsilaumaa tai edes yksittäistä piikkihammasta. Kun miehet rynnivät perässä vielä usean minuutin jälkeen muiden käännyttyä ketterin askelin jossakin joukon etunenässä juokseva, aina välillä olkansa yli silmäävä kissamainen nainen alkoi jo hapuilla joustaan käsiinsä mittaillen paha-enteisesti etumatkaansa. Hän oli lähtenyt pakoon muiden lailla, toki ylivoiman edessä, mutta jos asiaa ajatteli vastassa olisi kuitenkin ollut joukko metsästäjiä ja maajusseja aseinaan lähinnä maataloustyökaluja, veitsiä ja halkoja hyvin kyseenalaisella taistelukokemuksella. Kenties ne olisivat joukolla saaneet naisen nalkkiin vaikka tämä olisi aseitaan osannutkin käyttää jos hän olisi jäänyt yksin jälkeen, mutta ainakin olento itse oletti että olisi vienyt varsin monta näistä mukanaan henkiin jäävien moraalia melkoisesti tölväisten. Kenties se tölväisy olisi vienut mukanaan vielä muutaman muun vaikka niin hyvää tuuria ei kävisikään että olisi ajanut loput pakosalle. Mutta vaikka ei varsinaisesti ollut halunnut ottaa yhteen vihaisten maanviljelijöiden kanssa, hänen kärsivällisyytensä alkoi kulua loppuun jahtaajien sinnikkyyden vuoksi. Metsänreuna läheni, ja nämä juoksivat vieläkin mukana, joidenkin pakenijoiden alkaessa luultavasti jo väsyä. Kuitenkaan kissankasvoinen olento ei ehtinyt kuin hapuilla ensimmäistä nuolta kädellään kun aiemmin puhunut haltiamies hidasti ilmeisesti suunnitellen jotakin. Vihreät silmät seurasivat melko kummastuneina tämän menoa olennon vetäessä kuitenkin varmuuden vuoksi jousensa olaltaan valmiiksi, kuitenkaan ampumatta ja jatkaen matkaansa eteenpäin.
Jonkin verran perässä rymistellyt purppuratukka näytti myös varsin hölmistynyttä naamaa Syaran päähänpiston vuoksi, mutta hoksasi nopeasti mitä tällä oli mielessä ja näkyi hidastamisen sijasta kiitävän tämän ohitse vielä nopeammin haluamatta olla kovinkaan lähellä kun mies tekisi mitä sitten ikinä tekisikään. Mitä sitten ikinä tapahtuikaan, se tosiaan sai takaa-ajajat pysähtymään melkoisen pian ja metelöimään tyrmistyneinä tämän johdosta entistä enemmän. Kissa hidasti askeleitaan ja jäi jonkin matkaa vielä kauemmas liikuttuaan silmäilemään epäluuloisena jousensa kanssa, Spyron puolestaan pysähtyessä vasta kun oli mielestään kerännyt tarpeeksi välimatkaa Syaraan ja rähinöiviin maajusseihin. Nuorukainen seisahtui kun muutkin näkyivät hidastavan, vilkuili epäluuloisena ja jäi sitten tasaamaan hengitystään kädellään viereiseen puunrunkoon nojaten, päästämättä kuitenkaan silmistään takanaan vallitsevia tapahtumia. Miehet vetäytyivät kissamaisen muukalaisen seuratessa myös katseellaan näiden menoa, vielä laskematta jousta käsistään ennen kuin vihulaiset olivat poistuneet näkyvistä eivätkä osoittaneet merkkejä takaisin tulemisesta. Siltä ne eivät kyllä näyttäneet, kaipa haltian kikkailu oli säikäyttänyt nämäkin sen verran ettei moiseen enää ollut haluja.* "Näppärä temppu, mitä sitten ikinä teitkään. Olin jo vähällä käyttää kovempia otteita." *Nainen huomautti Syaran astellessa takaisin ja kiersi myös katseellaan läpi muunkin joukon. Hän ei ainakaan ilmaissut huomaavansa mitään erikoista tämän kokoonpanossa.*
|
|
|
Post by Nayran on Nov 26, 2009 16:09:56 GMT 3
"A-..aa..niin..", Syara vastasi epämääräisesti, tuskin edes kuunnellen mitä nainen oli sanonut, ja vilkuili yhä muuta porukkaa. Aika ajoin Syara osasi olla hyvinkin törkeä, mitä omiin ajatuksiin uppoamiseen tuli, mutta pohjimmiltaan haltia tuskin sitä tarkoitti, riippuen toki henkilöstä. ".. Pieni taika vain.", hän jatkoi ja vilkaisi kissanaista sekä tuon aseistusta hymähtäen hiljaa. "Luultavasti parempi vaihtoehto mitä epäilyttävyyteen tulee." Haltia mietti, oliko hän vain käyttänyt liikaa energiaa pienen tempaukseensa ja oli siksi liian väsynyt tekemään tämän kaltaisia tarkistuksia, vai oliko todella niin, että..
Nechal katseli miehien perään ja vähän kauemmaskin. Hän oli huomannut saman kuin Syara, eikä oikein tiennyt, mitä ajatella. Tokihan se kääpiöhaltia oli ollut ärsyttävä, ylimielinen ja kaikkea muuta mahdollista, mutta jos Nechalin täysin totuudenmukaista mielipidettä kysyttiin, olisi hän mieluummin antanut jonkun muun tästä porukasta jäädä jälkeen, ehkä jonkun vähemmän potentiaalisen. Vampyyrin mielestä ei ollut hyvä, ettei hän voinut vetää tuhahtelevaa ja välinpitämätöntä rooliaan yllä enää kauaa. Tilanne Nechalin silmissä näytti nimittäin uhkaavasti siltä, että kaikki työ kaatuisi Syaran niskaan. .. Tai no oikeastaan, mitäpä väliä sillä, jos tämä pieni huviretki osoittautuisi täydeksi fiaskoksi näiden kakaroiden kanssa heti alusta alkaen? Mitäpä siitä. Eihän Nechal välittänyt. Eihän?
"...Lachlannia ei näy.", Nechal tokaisi, asetti kädet taskuihinsa ja potkaisi pienesti maata. Syara käänsi katseensa naskalihampaiseen ystäväänsä, ja voi olla, että ihan hetken, edes ihan pienen hetken ajan hän näytti epäilevältä. Ei, eihän Nechal nyt niin tekisi. "Tiedän.", Syara vastasi ja käänsi katseensa metsään päin. Eettisesti ja moraalisesti korrektia olisi ollut kääntyä takaisin ja lähteä katsomaan, mitä oli käynyt. "Me emme voi silti riskeerata mitään, joten ellei teistä joku ole vapaaehtoinen lähtemään takaisin tuonne, ei ole paljoa, mitä voimme asian suhteen tehdä.", haltia vastasi melko kylmään sävyyn ja katsahti muita vakavana. "Lachlann on vahva haltia. Hän osaa pitää itse huolen itsestään, ja mikäli minä jotain hänestä kuulemani perusteella tiedän, hänellä ei ole hätää.", Syara jatkoi, vaikkei oikeastaan itsekään ollut niin kamalan varma sanoistaan. Tämä oli kuitenkin tapa, jolla yleensä näissä tilanteissa puhuttiin.
|
|
|
Post by shote on Nov 30, 2009 23:05:23 GMT 3
((Hieman myöhässä, huppista. Ehdin tästä nyt näköjään kuitenkin ennen amutoa tämä kippaisemaan.))
Huomattuaan muidenkin pysähtyneen Frih hidasti vauhtinsa ja ympärilleen pälyillen hypähti alas puusta. Todettuaan vihaisten kyläläisten todellakin olevan lähdössä hän uskalsi romahtaa maahan haukkomaan henkeä. Jestas, pakomatkat eivät todella olleet pieniä henkiä varten, jos häneltä kysyttiin. Turhan vaivalloista ja paniikkia-aiheuttavaa, kerta kaikkiaan. Hengityksen tasaannuttua tyttö nosti päätään nurmelta vilkaistakseen ihmiset läpi. Kaikki näyttivät olevan paikalla ja kunnossakin vielä. Sivusilmällä hän seurasi Syaran ja joukkon mukana tulleen erikoisen kissanaisen keskustelua. Vasta, kun Nechal mainitsi Lachlannin puuttumisen, havahtui hän. Toden totta, se hiljainen haltia jota hän ei ollut lainkaan puhutellut puuttui. Nimenkin kuuli vasta nyt.
"Hän... hänhän oli iso ihminen ja haltia. Miksi he hänelle olisivat mitään tehneet? Tai siis, tuskin kukaan turhan tarkkaan katsoi, montako ja keitä me olimme." Ääni väristen Frih nousi seisomaan ja katseli puhuessaan kumppanista toiseen. Hyvin usein tyttö valitettavasti antoi pelolleen vallan, eikä nytkään olisi millään halunnut takaisin niiden ihmisten lähelle, oli siellä metsää tai ei. Lisäksi hänestä tuntui, että tämä oli niitä tapauksia, joissa mikään ei enää auttanut. "Tai siis, emmehän me voi marssia sinne ja vaatia häntä takaisin tai jotain, se olisi... um... epätodennäköistä", hän jatkoi. Jälleen katse kiersi hermostuneena joukkiota ja hetken henki toivoi voivansa muuttua vielä pienemmäksi. Ehkä hänen ei olisi pitänyt kuitenkaan sotkeutua tähän asiaan. Isot ihmiset olivat hänet tavatessaan monesti kutsuneet toista epätahdikkaaksi ja ymmärtämättömäksi. Entäs jos se oli niin tässäkin asiassa?
Äh, meni jo. Hän oli mukana, eikä halunnut metsään. Se haltia oli kadonnut jonnekin ja hän oli saanut käsityksen, että heidän olisi hoidettava hommansa ilman turhan suuria viivytyksiä muutenkin. Tämä ei nyt vain ollut kovin hyvä alku.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 8, 2009 15:19:57 GMT 3
*Nainen kohautti pienesti olkapäitään ripustaen ohimennen jousensa takaisin paikalleen.* "Minusta nuoli jalkaan tai otsaan on aika yksiselitteinen eikä pahemmin jätä tilaa epäilyksille. Mutta mikä vain toimii, tietysti." *Hän huomautti pienen epämääräisen hymyn keralla, mutta jätti sen suuremmat kommentoinnit turhina sikseen. Hän ei ollut erityisen innostunut velhoiluista vaikkei samanlaista epäluuloa kuin purppuratukka osoittanutkaan mutta olihan se selvää että näin tilanne oli hoitunut kaikkein väkivallattomimmin. Olento ei näyttänyt olevan moksiskaan haltian vähäpuheisuudesta vaan vilkaistuaan ympärilleen hän otti aavistuksen etäisyyttä matalaan ääneen välikohtausta kiroten ja alkoi kaivella reppuaan. Näkyviin kiskaistiin jonkin verran epäsiisti käärö joka paljastui varsin pian kartaksi kissan avatessa sen ja alkaessa silmäillä riipustuksia tuskastuneena. Aina kaikki ei mennyt kuten kaavailtiin kuten ei nytkään, ja oli aika laatia suunnitelma B. Tapansa mukaan hän ei tietenkään ollut pohtinut tätä enempää kun A oli vielä tuntunut käyttökelpoiselta vaan huolehtiminen tapahtuisi sitten kun moinen olisi ajankohtaista eikä monta päivää etukäteen. Kun vampyyri kuitenkin avasi suunsa päästäen sieltä jopa ymmärrettäviä sanoja nainen kohotti uudestaan uteliaana katseensa puuhistaan vaikkakin pysyi vaiti lähinnä sivusta seuraten.
Spyro oli tovin taakseen epäluuloisena tuijoteltuaan päätynyt istahtamaan puunsa alle ja piti myös suhteellisen matalaa profiilia vaikka katse etsiskelikin muita matkatovereita. Pikkutyttö lennähti alas puusta säpsäyttäen poikaa uudestaan, mutta vaikka tätä silmäiltiinkin taas melko ihmettelevään sävyyn huomio kääntyi pian etsimään matkan varrella kaatuilleen nuoremman haltian sekä hiukan perässä tulleet Chronon ja Rosetten. Jokin nyt ei kuitenkaan ollut aivan kohdallaan, mutta purppuratukka ei onnistunut hoksaamaan mikä oli vialla ennen kuin Nechal totesi jonkun puuttuvan. Nuorukainen rypisti kulmiaan ja vilkaisi ympärilleen uudelleen. Hän ei tunnistanut sanottua nimeä, mutta havaitsi pian sen yhden hiljaisen haltian puuttuvan. Tämän kanssa ei oltu missään vaiheessa vaihdettu sanaakaan tai tehty minkäänlaista tuttavuutta mutta äkillinen häviäminen onnistui kyllä järkyttämään. Mitä suippokorvalle oli tapahtunut? Oliko se eksynyt joukosta vai.....? Nuorukainen istui hetken paikallaan silmiään räpytellen ja kuunteli pikkutytön pelokasta sanatulvaa ennen kuin korotti hiukan epäröiden ääntään kun alkoi kuulostaa siltä ettei asialle tehtäisi mitään. Eihän tällainen nyt käynyt.* "Ei kai sitä voi noin vaan jättää! Mä voin käydä katsomassa näkyykö sitä jos kukaan muu ei uskalla. Jos se jäi vain jälkeen se saattaa olla tulossa tai jos ne hullut sai sen kiinni niin ei ne ole varmaan vielä raahanneet sitä kovin kauas jos se on vielä elossa...." *Se totesi levottomaan äänensävyynsä Syaran otettua asia puheeksi. No, olihan kadonnut ollut varmaan jo aika varttunut haltia (parrasta päätellen ainakin, tosin Spyro ei ollut kummoinenkaan määrittelemään tarkkaa ikää ulkonäön perusteella) ja varmaan osaisi yhtä ja toista, mutta tuntui silti väärältä vain jatkaa matkaa jos oli mahdollisuus että lynkkausporukka olisi saanut jonkun kynsiinsä. Tässä vaiheessa tosin sivusta seuraillut kissamainen olento hymähti ja puuttui puheeseen.* "No hyvä, oletetaan, että löydät hänet vielä elossa niiden maajussien käsistä. Mitä ajattelit tehdä itseksesi asialle ennen kuin hänet tapetaan tai raahataan kylään?" *Tämä huomautti mukamas uteliaana, saaden purppuratukan puraisemaan alahuultaan ja menemään melko turhautuneen näköiseksi.*
|
|
|
Post by Nayran on Dec 13, 2009 15:32:27 GMT 3
(( Unohdin mainita Helsingin reissuni. No, eipä mitään, täällä olen taas ja näemmä ehdin vielä sopivasti vastatakin. :) ))
"Hän on oikeassa.", Syara vastasi suhtkoht tylyyn äänensävyyn, miettien kuka tämä mystinen 'hän' oikein on, eihän haltia ollut hyvänen aika edes tajunnut kysyä naisen nimeä, vieläkään. No, kertoisi jos kertoisi, ehkä se tulisi ajan myötä joka tapauksessa esille. Syara katsoi Spyroa merkitsevästi, eikä hänen katseensa antanut paljoa varaa venkuroinnille. Oli tarpeeksi paha, että yksi oli jäänyt jälkeen, mutta että sen lisäksi vielä Spyrokin? Ehei, se oli suippokorvalle itselleenkin aivan liikaa, sillä maajussien alkeellisten kidutusmetodien ohjailemana poika olisi hyvinkin voinut avata suunsa ja kertoa kaiken, aivan kaiken. Se ei käynyt päinsä. "Vaikka pääsisitkin takaisin, et voisi tehdä mitään. Lachlann pystyy yksinkin parempaan kuin mitä sinun avullasi saavuttaisi. Minä en turhaan ala nyt herkistellä. Me jatkamme matkaa vä-..", Syara oli toteamassa miltei käskynomaisesti, siirryttyään taas lempeästä ja mukavasta haltiatilastaan tähän varsin omituiseen kovapäiseen asenteeseen, kunnes hän huomasi jotain mielenkiintoista, mitä tämä kissanainen oli ottanut esiin.
".. Sinulla on kartta?", haltia kysyi hypoteettisesti saavuttuaan naisen luo. Hän kumartui hieman, kysyen varovasti katseellaan lupaa katsoa. Tällaisessa paikassa keinot nähdä kattavasti koko maailma ja alue olivat jokseenkin harvinaisia, vaikkeivat silti mitään maailman suurimpia ihmeitä. Se oli oikeastaan taas yksi niistä syistä, miksi Syara oli mukana. Hän tunsi Althiaraa ja tiesi suunnilleen, missä mikäkin oli, ikään kuin epätäydellinen ihmisnavigaattori. Haltia silmäili karttaan piirrettyjä viivoja tarkkaan.
Nechal katseli hiljaa suuntaan josta he olivat tulleet. "Kartta. Pah.", vampyyri mumisi itsekseen, laittoi kätensä puuskaan ja kääntyi kannoillaan astelemaan toiseen suuntaan. "Heikoille ja tietämättömille, sanon minä. Vuorilta näkee kaiken. Jatketaan matkaa."
|
|
|
Post by spyrre on Dec 25, 2009 23:29:15 GMT 3
((Eh, taisi mennä vähän määräajan ylitse, pahoittelut siitä. Kirjoitin kuitenkin kun seuraava ei ollut vielä ehtinyt.))
*Spyro oli silminnähden tyytymätön saamaansa vastaukseen, muttei osannut sanoa mitään vastaan väitteille, jotka oikeastaan olivat aivan aiheellisia vaikkei sitä mielellään myönnettykään. Hetken purppuratukka näytti siltä että olisi meinannut sanoa jotain, mutta muutti sitten mielensä ja vain tyytyi alahuultaan puraisten kääntämään tuskastuneen katseensa jonnekin alaviistoon kenkiensä suuntaan. Tämä ei kyllä ollut oikein... mutta hänen kykynsä eivät tainnet riittää asian oikaisuun paremmalle tolalle. Kissankasvoinen nainen ei kommentoinut enää, nyökäytti vain pienesti päätään kuin tyytyväisenä että asiaan oli saatu tolkkua ja käänsi sitten silmänsä takaisin pitelemäänsä kääröön kuunnellen kuitenkin puolella korvalla Syaran napakkaa käskynjakoa. Suippokorvan huomio tuntui harhailevan kuitenkin varsin pian olennon pitelemään karttaan eikä vielä toistaiseksi nimetön nainen estellyt elelläkään kun tämä pyrki katsomaan piirrosta tarkemmin.* "Se on jopa hyväkin, pitänyt toistaiseksi paikkansa kiitettävästi." *Tämä totesi, tarjoten sitten ohuelle nahalle piirrettyä merkistöä haltialle nähtäväksi. Kartta näyttikin keskivertoa riipustusta reilusti paremmalta vaikka aivan kaikkea siihen ei tietenkään oltu voitu merkitä, mutta maasto, maamerkit ja tunnetut muutamaa hökkeliä isommat kylät näkyivät kyllä jopa melkein koko mantereen alueelta. Näytti siltä että karttaan oli silloin tällöin tehty myös uusia merkintöjä femiinimmällä käsialalla vaikkakin hiukan epäsiististi mustetta roiskuttaen. Vuoristo ja kaksi taakse jäänyttä kylää oli merkitty karttaan, mutta näiden läheltä alkoi kummallinen tyhjä alue jossa ei ollut mitään merkintöjä. Ei ollut mikään yllätys, että Pimeyden alueen mannuista ei ollut piirtäjällä tietoja ja tuskin haluakaan mennä katsomaan vaikka oli näköjään tiennyt missä raja likimain sijaitsi. Naisella ei näyttänyt olevan suurempaa kiirettä saada karttaansa takaisin vaikka hän sen verran pitikin silmällä ettei suippokorva keksisi omia sitä itselleen, mutta vampyyrin napina kauempana tuntui kiinnittävän kiiluvien silmien huvittuneelta tuntuvan huomion itseensä.* "Ajattelitko juosta vuorelle, kiivetä huipulle ja tähyillä sieltä ympärillesi? En tiedä kuinka hyvä näkö teikäläisillä on, mutta jotenkin epäilen että satojen kilometrien korkeus, sääolosuhteet ja sumu saattavat olla liikaa sinullekin. Ainakin silloin jos etsit jotakin viereistä vuorta pienempää asiaa." *Huomautus lausuttiin likimain samalla puoliksi uteliaalla, puoliksi huvittuneella sävyllä kuin silloin kun nainen oli puhunut purppuratukalle, eikä tätä näyttänyt haittaavan tippaakaan holhoava repliikkinsä. Kaipa piikkihampaan asenne ei ollut omiaan tekemään oliosta naisen silmissä mitenkään erityisen vakavasti otettavaa tuttavuutta siitäkään huolimatta että tämä tiesi Nechalin edustavan varsin vaarallista lajia.*
|
|
|
Post by shote on Mar 6, 2010 23:09:22 GMT 3
Alan vähän epäillä, että tämä voi julistaa kovin kuolleeksi?
|
|
|
Post by Nayran on Mar 7, 2010 14:30:19 GMT 3
(( Pikkuhiljaa. Mitä nöyrimmät anteeksipyyntöni. *Kumar* ))
|
|