|
Post by Vicce on Jun 4, 2009 18:38:41 GMT 3
((Huu…kolme päivää. No~ eiköhän onnistu. Kuten tässäkin nyt nähtävästi jo selvisi, olen huono ottamaan itseäni niskasta kiinni, mitä foorumivuorojen kirjoitteluun tulee, mutta ehkäpä pieni deadline patistaa tekemään sen vuoron, kun vaarassa on jäädä vuoro kokonaan kirjoittamatta.))
Jo kaukaa Iathal pisti merkille ryhmän monimuotoisen koostumuksen. Pahoitteleva ilme sai poistua uteliaisuuden ja tarkkaavaisuuden tieltä varsin nopeasti ja lopulta se muuttui täysin happamaksi. Ei sentään ollut odottanut tällaista vastaanottoa. Totta, Iathal oli myöhästynyt, mutta tapa, jolla vampyyri nuorta miestä puhutteli, oli kaikkea muuta kuin sovelias. Vai että vielä suippokorva. Tuon nimityksen kuuli nykyään harvoin, mutta kuulipa kuitenkin. Mestarilla oli ollut jotain järkeä päässä sentään, kun tämä oli neuvonut pysymään niin sanotusti omien parissa.
Iathal – niin kiltti kuin yleensä olikin – sai pian pirun olkapäälleen. Sisäinen, ärsyyntynyt ääni oikein rohkaisi haltianuorukaista möläyttämään jotain näsäviisasta tälle koppavalle tapaukselle. Kyseessähän oli selväsi koko sopan aikaansaanut vampyyri. Ei mikään ihme, että tuollainen ajautui ongelmiin. Näyttipä tuo kerjäävän ongelmia jo pelkällä olemassaolollaan. Mokomakin diiva.
Vaikka Iathal kuinka yritti piilottaa ärtymyksensä, se paistoi toisesta läpi kuin aurinko maahan pilvettömältä taivaalta. Aina uudestaan ja uudestaan nuorukainen palasi ajattelemaan termiä, jota toinen tästä käytti. Suippokorva oli yksi Iathalia eniten ärsyttävistä nimityksistä. Toinen oli puskajussi tai vaikkapa viherpeukalo. Hän oli haltia, herbalisti, parantaja. Nämä olivat hyväksyttyjä termejä. Nuorukainen ei ollut vielä saavuttanut sitä ikää, kun kaikki tällaiset saattoi vain kevyellä naurahduksella siirtää syrjään ja ajatella, että omapahan on haukkujan häpeä, jos alentuu tuollaiseen. Ehei…Iathal oli siinä vaiheessa, kun jalan polkeminen ja kiukuttelu oli jo ohi, mutta viisas kosto tuntui enemmän kuin sopivalta.
”Nimeni on Iathal Avannil. Minä…kuulun tähän seurueeseen. Asun kauempana kaupungista, niin päätin liittyä joukkoonne täällä lähempänä kotiani.”, haltia valehteli toiselle. Nimensä toki kertoi totuudenmukaisesti, mutta eihän kenenkään tarvinnut tietää, että nuori kasvinkerääjämme oli jäänyt haihattelemaan nokka ruohonjuuritasolla. Tulisivat varmaan muut ajallaan huomaamaan, kuinka paljon Iathal rakasti kasveja. Toista jopa hieman huvitti tuleva ja samalla hän hieman sääli muita seurueeseen kuuluvia. Mitä kaikkea he joutuisivatkaan kestämään: Oi katsokaa tuolla on tuo ja tuo kasvi…ja tuolla tuo…minun on pakko kerätä ne, pakko. Iathal ymmärsi kyllä myös tehtävän vakavuuden. Hänen rakkaat puskansa ja samalla koko hänen uransa oli vaakalaudalla, jos kristallia ei saataisi takaisin. Ei hän ainakaan aikoisi olla ryhmän hidasteena, vaikka tulisi kasveja matkan varrelta keräämäänkin.
Nuorukainen päätti heittää vampyyrille kysymyksen takaisin, vaikka oli varmaan kuullut toisen nimen jo niin useaan otteeseen. Kosto oli silti saatava: "Entäpä oma nimesi, torahammas?"
((Edit: Sen siitä saa, kun innostuu. Eli editoin vähän vuoroa (lisäsin viimeisen kappaleen). Rakas Iathalini kuvittelee iskeneensä älyllä takaisin, mutta kuten ilmiselvää on, epäonnistui aika loistavasti.))
|
|
|
Post by Nayran on Jun 5, 2009 13:19:11 GMT 3
(( Nyt olisi sitten tosiaan Amutofanin vuoro, jonka jälkeen tulisi minun vuoroni; vaan minäpä en olekaan sitten enään turvallisesti oman kotikoneen äärellä, vaan ihan jossain muualla. Kymmeneksi päiväksi siis poistun keskuudestanne, jonka jälkeen takaan kyllä jatkavani taas aktiivisesti tämän vetämäni pelin parissa. Shote voi joko hypätä vuoroni yli ja jatkaa, tai mikäli tahdot niin odottaa.
Harmi että tämä nyt jää näin kamalan sekavaan kehitysvaiheeseen hautumaan, mutta aika varmaa on jo silti, että tuo kolmen päivän deadline otettaisiin käyttöön kun palailen. Näkemiin siis o/ ))
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jun 5, 2009 13:28:20 GMT 3
Rosette seurasi muiden perässä vaitonaisena. Ei hänellä ollut juuri nyt mitään puhuttavaa muille. Hän ei jaksanut puhua ja tuskinpa sitä kukaan ottaisi kovin kuuleviin korviinsa. Tyttö pysähtyi yhtäkkiä muidenkin pysähtyessä. Hän seurasi tapahtumia hiljaa sivusta. Jokin pieni olento kuului puhuvan Nechalin kanssa jotain. Tyttö yritti saada siittä edes jotain selvää vaikkei kyllä ollutkaan kovin erityisen kiinnostunut asiasta. Omapahan oli muiden asia. Rosette pani huomioon Nechalin ärsyttävän asenteen. Se raivostutti tyttöä jokseenkin. Hän jatkoi tapahtumien seuraamista kun joku toinenkin, ilmeisesti haltia, liittyi seuraan ja alkoi kränään jotain Nechalin kanssa.
Chrono pysähtyi Rosetten vierelle jääden nojaan yhteen puuhun tien varressa. Matkan teko hidastui näiden kahden paikalle ilmestyneen johdosta, tai ainakin pojan mielestä. Matka näytti taittuvan muutenkin hitaasti, vampyyri ei edes kunnolla tiennyt mihkä heidän piti mennä, tai niin poika ainakin oli päätellyt.
//Sorke. Tuli vähän lyhyt. En ole kmitään semmoista tyyppiä joka kirjoittaa super hyper pitkiä ropeja.//
|
|
|
Post by Nayran on Jun 15, 2009 12:58:10 GMT 3
(( Noniin, täällä ollaan. Ja tässä tulee vuoroni, ette näemmä siis hypännyt minun ylitseni. Toivottavasti te kaikki jaksatte vielä tästä aukosta huolimatta pelata, pian Spyro ja Syara saapuvat elävöittämään tätä peliä, ja olen ainakin itse ajatellut että vielä joku kuudes pelaaja olisi mukava siihen nähden kuinka passiivisia useimmat hahmot ovat. ^^ ))
Nechal ei vaikuttanut olevaan yhtään ärsyyntynyt haltian huulenheitosta, torahammashan hän tuollaisten silmissä oli. Tosin vaikka se ei ulospäin siis tosiaankaan näkynyt, aiheutti sananvalinta silti pienen loukkaantuneisuuden kipinän syvällä vampyyrin syömenessä.
Hän loihti kasvoilleen mitä tekaistuimman lempeän hymyn, asetti sormensa myöskin tekaistua rauhallisuutta ilmaisten yhteen ja nyökkäsi muutaman kerran. "Aaha, aaha, vai niin. Iathal Avannil, kasvifriikki. Selvä on. Minä olen Nechal", vampyyri mainitsi hymähtäen, kuin ohimennen. Hän sattui vilkaisemaan ympärilleen - porukka oli aikalailla jo hajaantunut. Nechal laski kätensä alas ja tarkensi itselleen jokaisen paikallaolijan olinsijan. Frih oli siirtynyt hieman kauemmas, Rosettekin jäänyt sivuun ja Chrono, tuo hännystelijä, nojasi luultavasti vielä sitäkin kauempana puuhun. Iathalhan siesoi siinä ihan puhe-etäisyydellä ja epätavallisesti hiljentynyt Lachlann rohisi hiljaa vieressä. Mukavaahan se oli olla tiiviisti ja varmasti yhdessä, mutta Nechalia ei oikeastaan tällainen hajanaisuus haitannut, se ei ollut mitään muuta kuin hyväksi hänelle. Pian kaikki kyllästyisivät tehtäväänsä ja jättäisivät hänet rauhaan. .. Eäh, tulisipa Syara äkkiä.. Tästä vampyyrista ei ollut asianmukaiseksi johtajaksi tällaiselle porukalle, joka otti häntä yhä näin aluksi päähän.
Nechal käänsi katseensa metsänhenkeen, jonka osalta koko juttu oli jäänyt täysin kesken. Vampyyri oli tehnyt päätöksensä; Iathal tulisi heidän mukaansa, koska alunperinhän tämän pitikin. Frih sen sijaan.. "Sinä pikkuinen siinä. Frih. Mitä muuta osaat kuin olla ylipirteä, naiivi ja pieni?"
|
|
|
Post by shote on Jun 18, 2009 0:50:18 GMT 3
((Juu, päätin tosiaan odotella vuorosi. Ajattelin Nechalin olevan sen verran avainasemassa kuitenkin. Ja varoituksena! En ole varma, miten minulle käy juhannuksen ja kuinka hyvin olen netin ulottuvissa. Voi olla, että mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei kuitenkaan tapahdu.))
Frih nojasi takanaan olevaan puuhun muiden puuhia tarkkaillen. Joukko oli jämähtänyt paikalleen tielle ja aikaa vain kului. Nechal ja uusi tulokas, Iathal, kävivät sananvaihtoa, jota tyttö kuunteli vain puolella korvalla. Haltia vaikutti suht mukavalta, nimityksestä päätellen piti vielä kasveistakin. Haltiasta hänen katseensa siirtyi jälleen tutkailemaan muuta seuruetta, jäsen kerrallaan.
Kerrankin hiljaa Frih yritti saada tilanteen itselleen selväksi. Matkan varsinainen syy, vampyyri, ei selvästikään ollut innostunut hänen läsnäolostaan. Eihän yksi jäsen lisää voinut harmiksikaan olla, eihän? Osasihan hän huolehtia itsestään, oli aina osannut. Pieni henki ei ollut kuitenkaan koskaan matkustanut kauas kotimetsästään. Ulkona oleva maailma oli suuri ja pelottava, mutta ei tätä retkeä voinut välistäkään jättää missään nimessä. Vaikka suuressa maailmassa olisi kuinka monta isoa ilkimys niin kyllä hän-
Ajatuksen katkaisivat Nechalin sanat. Mitä hän osasi, mikä oli hänen erikoisuutensa, jolla päästä porukkaan. Frih ei ollut koskaan ollut erityisesti aseiden perään ja tulipallot ja vastaavat olisivat vain tuhonneet hänen rakasta metsäänsä. Silloin hengen silmät kirkastuivat. "Metsä! Minä... minä tunnen metsän. Sen kasvit kuuntelevat minua tarvittaessa." Kuin esimerkiksi hän kääntyi nojapuunsa puoleen ja hymyili pienelle silmulle ystävällisesti. Hitaasti, raukeasti suorastaan silmusta kasvoi kiemurteleva verso hänen kämmenelleen. Pirteästi hymyillen hän kääntyi taas muiden puoleen. "En ole varma, kuinka kiltisti muut metsät kuuntelevat. Kyllä niiden pitäisi." Huultaan purren Frih jäi odottamaan muiden reaktiota.
|
|
|
Post by Vicce on Jun 21, 2009 19:53:38 GMT 3
Kasvifriikki. Siinäpä oli sellainen uutukaisen uusi, kekseliäs termi, jota haltia ei ollutkaan aikaisemmin kuullut hänestä itsestään käytettävän. Vampyyri hankki itselleen jälleen Iathalin mielessä yhden uuden, kielteisiä tunteita herättävän muistijäljen, johon varmasti palattaisiin myöhemmin. Nyt oli kuitenkin turha haastaa riitaa, sillä tällä ryhmällähän oli tärkeä tehtävä edessään. Tai…ainakin pitäisi olla. Iathalin katse kiersi kaikki mukana olijat. Miten he nyt tällä tavoin olivat levällään? Eikö tätä tehtävää pitänytkään ottaa niin vakavasti? Tosin, kertoihan Iathalinkin suhtautumisesta jotain se, että hän oli myöhästynyt retkikunnan lähdöstä. Tähän ryhmään tarvittiin johtaja ja mielessään Iathal oikein rukoili, ettei kukaan ehdottaisi häntä. Silloin koko tehtävä oli tuhoon tuomittu.
Vaan hetkinen…kaikki eivät tainneet olla edes paikalla? Ryhmässähän piti olla toinenkin haltia Iathalin lisäksi. Voi miksi tämän nimi ei nyt tullut mieleen. Ihan kielen päällä se oli. Sy-Syto-Syra-…joku sellainen se varmasti oli. Harmillista tämä hajamielisyys. Eihän tässä nyt voinut edes kysyä, minne toinen oli joutunut.
Pian, Nechalinkin kiinnitettyä huomionsa tähän pieneen tapaukseen, käänsi Iathal myös katseensa toiseen. Voi kun suloinen tyttö. Näytti tosin olevan ryhmän mukana näytti olevan hieman ex tempore, ennalta suunnittelematta, hetken mielijohteesta jne. Ainakin sen perusteella, että toinen ei ollut mukana ryhmän kokoamisen aikoihin ja, että Nechalin kysymyksestä päätellen, toisen mukaantulo ei ollutkaan vielä varmaa.
Haltian silmät suurenivat ihastuksesta, kun metsän puu näytti tottelevan tyttöä. Nuorukaisen suu loksahti auki sekunnin murto-osaksi, ennen kuin tämä tajusi sulkea sen näyttäessään varmaan harvinaisen hölmöltä. Hetkeäkään ajattelematta Iathal otti useamman askeleen kohti Frihiä, eikä epäröinyt hetkeäkään kysyä toiselta: ”Neiti hyvä, tarkoittaako tämä sitä, että te saatte surukielon luovuttamaan muutaman kyyneleen ilman, että sitä täytyy odottaa kolme päivää ja kolme yötä?”
((No niin…Heitin surukielon ihan vain päästäni. Kyseessä olisi siis kasvi, jonka pisaroita käytetään joissain rohdoissa – en tiedä vielä missä – ja jos niitä pisaroita haluaa, joutuu yleensä odottamaan useamman päivän – yleensä puhutaan kolmesta – kerta niitä ei ole kasvista jatkuvasti saatavilla. Ja kerrallaan niitä vuotaa vain pari.))
|
|
|
Post by Nayran on Jun 26, 2009 14:33:11 GMT 3
(( Tässä vuorossani tapahtuu sitten sellainen ihme, että siirrän tuon sivujuonen, joka nyt on kulkenut omia teitään jo monen viestin verran, mukaan pääjuoneen. Uusina hahmoina tavataan siis Syara ja Spyro, joiden esittelyt löytyvä kyllä hahmoista. Ja Spyrre siis tulee nyt mukaan tähän peliin, luultavasti vuorojonon häntäpäähän. ))
Nechal katseli pientä metsänhenkeä arvioiden, puntaroiden ja niin edelleen, varsin vakavana. Tulisivatko he todella tarvitsemaan tällaisia taitoja? Vampyyrin silmin ne olivat todellakin aikalailla turhia, mutta ehkä hän ei vain ollut tarpeeksi avarakatseinen. Jos tämä pikkutyttö osaisi tosiaan pitää huolen itsestään eikä tulisi varsinkaan hänen tielleen, niin itsekeskeinen kun Nechal kykeni välillä olemaan, niin ei kai hänestä haittaakaan olisi.
Vampyyri joutui siirtyä sivuun kun Frihistä varsin innoissaan oleva viherpeukalo saapui kyselemään tuolta typeriä kasviaiheisia kysymyksiä. Hän oli juuri avaamassa ärtyneenä suutaan, mutta sitten.. Metsästä näkyi astelevan jokin suorastaan ihana näky, kuin pelastava enkeli keskelle piinaa ja tuskaa. Syara. Vaan hetkonen - hänen seurassaan oli joku? Joku poika?
---
Syaran kasvoille kohosi pieni hymy heti kun hän, tai siis he, pääsivät lähemmäs muita, eikä haltia tavallaan ollut enää 'yksin'. Hän hypähti sulavasti pois tiheikön keskeltä hiekkatielle ja kävi läpi paikallaolijat yksi kerrallaan. Oli Nechal, Lachlann, Iathal, Rosette, Chrono ja.. Joku pieni tyttö, josta täytyisi ottaa selko. Vaan vielä ei ollut sen aika, olihan hän toki Spyron kanssa vasta saapunut eikä ollut sopivaa heti alkaa kuulustella tuntematonta. "Paikalla vihdoin.", haltia tokaisi ja asteli lähemmäs Nechalia. Hän olisi mielellään viettänyt hetken jos toisenkin kahden kesken toisen kanssa jutellen, asioista joita oli saanut selville ja niin edelleen, mutta sekin olisi ollut epäsopivaa ja eritoten epäkohteliasta.
Olihan tässä jo ehditty käydä läpi piikkipuskat ja koppavat lohikäärmeet, puhumattakaan varustekaupan öttimönkiäisistä tai vaikkapa juuri tästä Spyro nimisestä pojasta, joka oli hänen tielleen asettunut. Eihän olisi tosiaan ollut hyvä, jos poika olisi päässyt teille tietämättömille kailottamaan näkemästään. Siitä mitä Syara metsässä teki, siitä mitä ei haltioiden silmissä katsottu hyvällä. Mies kantoi rotuaan kunnialla eikä millään soisi ulkopuoliseksi tulemista. Vaan ei siitä sen enempää.
"Porukka taitaa olla sitten kutakuinkin kasassa, ja uusiakin kasvoja näyttää olevan.", Syara sanoi vilkaisten lempeästi Frihiin päin, hän tunnisti toisen metsänhengeksi eikä oikeastaan pistänyt pahakseen tällaisen olennon matkaseuraa. "Oletteko vielä päättäneet suuntaa?", haltia kysyi osoittaen kysymyksensä oikeastaan kaikille, yrittäen kerätä porukkaa aktiivisuudella kasaan.
|
|
|
Post by shote on Jun 29, 2009 13:47:56 GMT 3
Kuultuaan Iathalin kysymyksen Frih kääntyi toista kohti silmät ilosta säteillen. Tiosen pisteet nousivat hänen silmissään tuntuvasti. Kasvien ystävä ja tuntija ei voinut olla paha ihminen, eihän? "Se riippuu kukkasesta. Surukielot ovat laiskoja, mutta kyllä niihin toisinaan vähän vauhtia saa." Henki väläytti parhaan hymynsä tyytyväisenä vastaukseensa. "Pidätkö niistä?" Sen kummemmin ajattelematta tyttö siirtyi suoraan sinutteluun toisen puhuttelusta huolimatta.
Frih'n huomio kääntyi jälleen äkisti uuden parivaljakon ilmestyessä paikalle. Tästähän oli tulossa varsinainen kohtauspaikka. Haltia ja nuorehko poika. Lisää ihmisiä, joista pitäisi päättää ovato nämä hyviä vai ilkeitä. Tässähän menee pieni henki aivan sekaisin! Asia kuitenkin helpottui haltian hymyillessä. Ilkeät eivät hymyile, eiväthän? Ja viimein näytti siltä, että seurue pääsisi eteenpäin, Frih toivottavasti mukana.
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jul 2, 2009 17:11:10 GMT 3
Rosette tutkaili joukkoa sivulta. Se oli täynnä sekalaista porukkaa. Vampyyristä, haltioista, metsänhengestä, demonista, ihmisestä ja tuosta yhdestä pojasta, joka tuli Syaran mukana. Jotenkin syvällä luissaan tyttö tunsi, ettei poika ollut tavallinen ihminen. Tyttö tutkaili nyt näitä uusia paikalle tulleita henkilöitä, Syaraa ja Spyroa. Ne nyt sitten olivat varmaan ne viimeset, jotka kuuluivat tähän porukkaan. Tyttö oli kumminkin luullut että heidän porukastaan puuttui vain yksi henkilä, Syara, mutta ehkä hän oli sitten ollut väärässä. No kumminkin, ei tytölle siitä kovin paljon haittaa ollut vaikka joukko lisääntyisikin, voisi vain olla parempi kulkea isommalla porukalla, jos satuttaisiin törmään vaikka vihollisiin, muutamalla henkilöllä puolustautuminen voisi olla vaikeampaa jos vastassa olisi paljon.
Chrono ei näyttänyt sen enempää kiinnostuvan Syarasta ja Spyrosta, vilkaisi näihin päin, mutta käänsi katseensa muualle. Poika ihmetteli sitä, että heillä oli vain aikaa seisoskella tässä, hän halusi lähteä jo. Ei hän tässä nyt mitään löytyisi jos he vain seisoisivat paikallaan.
'' Ollaanko me nyt menossa jonnekkin vai jäädäänkö me tähän jaarittelemaan? Tällä vauhdilla kestää ikuisuus löytää se kristalli'' Rosette aukaisi lopulta suunsa hetken päästä. Häntä ärsytti se että he vain seisoivat tässä paikallaan. Tyttö ei enään nojannut puuhun vaan oli siirtynyt kauemmas siitä.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 3, 2009 16:10:13 GMT 3
((Nyt on ilmeisesti sitten minun vuoroni? Että terve vain sitten kaikille, ja pahoittelut sekavasta vuorosta. ^^; ))
*Ehkä metsikössä rytistelevä kaksikko ei sittenkään ollut eksynyt toisen osapuolen varsin painokkaista epäilyistä huolimatta, vaan saattoi sittenkin olla pääsemässä jonnekin. Lopultakin puurivistön takaa alkoi erottua enemmän valoa ja näkyviin ilmaantui avoimempaa maastoa jota halkoi leveähkö hiekkainen tie. Lähistöllä olisi siis vihdoin ja viimein jonkinlaista asutusta, tai siis normaalimpaa sellaista, arveli haltiamiehen perässä vaiteliaana talsiva lyhyt purppurahiuksinen ilmestys, tuntien mielessään aavistuksen pientä ärtymystä. Tämä oli ilmeisesti se kylä, jonne hän oli alunperin ollut tulossakin ellei olisi kulkenut harhaan siinä kirotussa ryteikössä... Miltä kaikelta sitä olisikaan vältytty jos hän olisikin osannut kulkea hiukan enemmän länteen... Hitto, ainakaan hän ei olisi tullut törmänneeksi tähän ehkä hiukan kahelimmanpuoleiseen suippokorvaan, vaikka tarkemmin ajatellen hän olisi voinut kyllä törmätä johonkin paljon pahempaankin. Eh, no jaa. Ehkä sellaistakin olisi luvassa tässä kohtapuoliin, jonkin matkan päässä tiellä erottuikin jo jonkinlaisen kylän reunimmaisia rakennuksia ja lähellä näitä vetelehti varsin mielenkiintoinen joukkio porukkaa. Kaikkeen sitä mukaan joutuikin.
Syaran vanavedessä pienen matkan päässä kuljeksiva nuorukainen hidasti hiukan askeliaan entisestään nähdessään tuon väkijoukon, mutta seurasi kuitenkin näitä kohti jo iloisesti kirmaavan suippokorvan perässä vaikka silminnähden epäröikin. Eihän hän nyt peloissaan ollut, ei tietenkään, hän ei vain oikein tiennyt kuinka olisi asennoitunut tähän tapaamiseen. Olisiko pitänyt tervehtiä, vaikka hänen ei oikeastaan olisi edes pitänyt olla täällä? Paikallaolijoita viittansa hupun alta pilkistävien kummallisen purppuranväisten hiussuortuviensa alta silmäilevä poika astui tielle jääden kuitenkin hiukan kauemmas sen reunaan kahden vaiheilla sanomatta loppujen lopuksi mitään. Kieltämättä purppuratukka tunsi olonsa melko kummastuneeksi päästessään tekemään hiukan tarkemman katsauksen tiellä vetelehtivään joukkoon. Mukana oli useita haltioita mistä hän ei ollut yllättynyt, ihmistyttökään ei ollut kauhean kummallinen ilmestys eikä näin päällisin puolin tämän lähistöllä välinpitämättömänä roikkuva nuorukainenkaan, sen sijaan pieni tyttö ja varsinkin se olento jonka luokse Syara ensitöikseen kiirehti pistivät hyvin selvästi silmään. Oliko se.... vampyyri? Mitä hittoa se täällä teki, näiden muiden kanssa? Nuorukainen ei tarvinnut kovinkaan kauaa aikaa vetää omat johtopäätöksensä Syaran käytöksen sekä tämän aiemmin sanomiensa asioiden perusteella, eikä tämä ollut kyllä omiaan saamaan häntä ainakaan vähemmän kummeksuvasti. Hän oli olettanut haltiamiehen mainitsevan "tuttavan" olevan myös haltia, tai kenties ihminen tai vastaava, mutta tiellä seisoskeleva verenimijä tuli suurena yllätyksenä. Varsinkin tähän vuorokauden aikaan. Hetken muita ja varsinkin vampyyriä vähän matkan päästä seurailtuaan poika vilkaisikin hämmentyneen oloisena taivaalle kuin varmistaakseen että aurinko tosiaan möllötti taivaalla siellä missä pitikin.
Pian vanhemman vaaleahiuksisen tytön hoputtava kommentti kuitenkin katkaisi sen keskittymisen ja sai purppurapään hiukan enemmän ajan tasalle. Ilmeisesti Syara oli puhunut totta aikaisemmin siitä kristallisysteemistä, se tajusi. Oli varsin selvää että jonnekin tämä porukka oli kovasti lähdössä, ja tuskin kristallista puhuva tuntematon tyttö palturia syöttäisi. Tilanne saattoi siis tavallaan sittenkin olla vähän selkeämpi kuin miltä oli vaikuttanut nyt hetken sulattelun jälkeen... Kuitenkaan se ei oikein tiennyt mitä olisi seuraavilta hetkiltä odottanut. Pahin käänne olisi varmaan se, että hänet hätistettäisiin jaloista muualle, mutta siitä huolimatta ettei nuorukainen ollut mukaan pyytänytkään sitä jostain syystä jännitti hiukan mitä tapahtuisi. Hän ei ollut soturi tai muukaan suuri taitaja, ja se oli luultavasti hyvin selvää päällekin päin. Mutta, tuota... olihan siellä jostain syystä pikkutyttökin? Oliko sekin lähdössä mukaan?*
|
|
|
Post by Nayran on Jul 5, 2009 17:46:06 GMT 3
(( Jeps. (: ))
Nechal oli jo vastaamassa Syaran kysymykseen matkan suunnasta, kerta näemmä kukaan muu ei ollut sitä tehdessä, mutta tytön avatessa suunsa vampyyri käänsi katseensa tähän. Häntä suoraan sanottuna ärsytti, millainen ihminen, ja nimenomaan ihminen, kuvittelee että voi ottaa rennosti, pysytellä kauempana hiljaa ja olla kuin ei olisikaan puuhun nojaten, ja sitten kun tälle itse nähtävästi sopii, ehdottaa lähtöä? Pah. Kaikkea sitä. Nechal tyytyi kuitenkin sanojen sijaan vain sähähtämään varoittavasti Rosettea päin, kiinnittäen sen jälkeen huomionsa hetkeksi aikaa tähän jo aiemmin ihmeteltyyn poikaan joka näytti tosiaan hännystelevän Syaran perässä. Hänestä pitäisi kyllä kysyä, heti sen jälkeen kun olisi ensin vastattu esitettyyn kysymykseen..
"Emme oikeastaan.", vampyyri mutisi hiljaa tuhahtaen perään. Hän ei tullut, ei ainakaan näinä ensimmäisinä tunteina kovin hyvin toimeen tämän porukan kanssa, kerta oli vähän sitä lapsellisempaa sorttia. Kiukuttelulta ei voitu välttyä, olento ei vain yksinkertaisesti halunnut mennä hakemaan tätä niin kovin tärkeää kristallia. Juttu ei koskettanut häntä lainkaan, muuta kuin tosiaan oman hengen kohdalta. "Mutta minusta meidän täytyisi suunnata vuorelle päin. Siellähän niitä hupputyyppejä liikuskelee. Tosin en tiedä, se..henkilö...oli pimeyden puolella, joten loogisintahan se olisi matkata sinne mutta..", Nechal keskeytti lauseensa vilkaisten tätä vielä kovin epämääräistä ja tuntematonta porukkaa. ".. Enpä usko että se näin aluksi on kaikista järkevintä.", hän jatkoi kääntäen kysyvän katseensa, muuten kyllä melko närkästyneenä, Spyroon päin. "Kuka hän on, Syara?"
Syara hätkähti jo nyt alkaneista mietteistään vuorelle menon osalta, olisiko se todella järkevää vai ei, kun Nechal esitti kysymyksen pojasta jonka haltia oli ehkä minuutiksi pariksi jo tyystin unohtanut. Hän kääntyi Spyron puoleen, asteli pojan luo ja toi tuon selästä työntäen eteensä Nechalin luo. "Spyro. Hänestä ei tule olemaan vaivaa, poika on täysin minun vastuullani. Pahoittelen ylimääräistä lisää, mutta hänen.. Tietyistä syistä, hänen täytyy pysytellä mukanani. Kerron myöhemmin.", haltia vastasi luoden jälkeenpäin lyhyen mutta merkitsevän katseen Nechaliin.
".. Vaan tosiaan.", Syara jatkoi vääntäen naamansa peruslukemille ja katsahtaen vuoria kohti. "Se voisi olla järkevää. Pääsisimme ainakin pois tästä kylän alueilta pyörimästä." Haltia laski kätensä Spyron selältä ja asteli rauhallisesti muiden edelle hiekkatiellä, tiiraili sitten vuoria käsi silmien yläpuolella aurinkoa pitelemässä. "Vaikka ne näyttävätkin olevan tässä ihan vieressä, vuoret ovat silti yllättävän kaukana. Saamme matkata päiviä sinne päästäksemme, mutta matkan varrella tapaamme varmasti ihmisiä ja muita olentoja joilta..kysellä. Niin."
Vaaleahiuksinen haltiamies kääntyi kannoillaan katsomaan takanaan olevaa porukkaa. Hän kävi jokaisen henkilön yksittäin läpi ja levitti kasvoilleen sitten lempeän hymyn. "Menisimmekö?"
|
|
|
Post by shote on Jul 8, 2009 23:04:13 GMT 3
Frih tunsi pienen sydämensä jättävän lyönnin väliin joukkion toisen naishenkilön puhuessa. Hän oli ehtinyt jo autuaasti unohtaa muidenkin olevan olemassa. Hän ei ollut välittänyt heistä, sillä tähän mennessä he olivat vain olleet hiljaa lähistöllä, eivät välittömän huomion keskipisteenä. Tytön mielessä välähti pikaisesti syyllisyys ja nolostus hänen kuunnellessaan toisen sanoja. Olihan seurue joutunut pysähtymään osaksi hänen vuokseen, hänen liittymishalunsa takia. Kuten aina ollessaan epävarma, Frih pyöritteli hiussuortuvaa sormiensa välissä ja pureskeli huomaamattaan huultaan. Ikävät mietteet kuitenkin karisivat mielestä, kuin vesi ankan selästä. Eihän niistä nyt mitään hyötyä ole, hän ilmeisesti pääsi mukaan ja se oli tärkeintä. Loppureissun ajan hänen vain pitäisi katsoa etäisyyttään Nechaliin. Ei mitään syytä suututtaa toista tai saada häntä muutamaan mieltään.
Vuoret. Niistä Frih oli kuullut paljon ja nähnyt kaukaa, mutta ikinä hän ei ollut kiivennyt yhdellekään. Silmät syttyivät jälleen paloon ajatuksesta ja yhtäkkiä paikallaan seisominen tuntui ylitsepääsemättömältä haasteelta. Huomaamattaan hän siirteli jalkojaan ja näpräsi mekkonsa kangasta. Toivottavasti se kestäisi reissun, se oli hänen suosikkinsa. Siivet värähtelivät hienoisesti auringossa hänen takanaan. Kuin ohimennen hänen korvansa poimivat uusimpien tulokkaiden nimet vampyyrin puheesta. Syara ja Spyro. Ehkä hän muistaisi ne vielä huomenna. Ehkä.
Kun Frihn ajatukset palasivat jälleen maan pinnalle pilvistä, ehti hän juuri parahiksi kuulla Syaran viimeisen sanan. Hän todella alkoi pitää tuosta henkilöstä. Hänhän sentään hymyili ystävällisesti, ei tuollainen henkilö voisi olla sotkeutunut mihinkään ilkeään ja pimeään, höpsis. Pienen innostuneen äännehdyksen kera henki astastahti askeleen eteenpäin. Matka alkaisi tästä, tästä askeleesta. Sitten hän otti toisen, seuraavan ja vielä yhden. Frih jatkoi kulkuaan eteenpäin peittämättä sen enempää hymyään, kuin innostustaankaan. Eikä tyttö uhrannut ajatustakaan mahdollisuudella, että jollakulla olisi jotain reittiä vastaan. Eihän silloin tarvinnut kuin pysähtyä uudestaan.
((Muuten, tuli tässä mieleen. Mites Lachlann hoituu tulevaisuudessa?))
|
|
|
Post by Nayran on Jul 11, 2009 14:35:27 GMT 3
(( Ajattelin roikottaa miestä vielä hetken joukkion mukana, vaikka olenkin melko varma että Ashley ei aio katoamisensa myötä peliä jatkaa. Kun porukka saapuu johonkin mahdolliseen kylään matkan varrella, voi Lachlannin jonkun hyvän syyn puitteissa jättää sinne. Jos Ashley myöhemmässä vaiheessa kuitenkin ilmestyy, niin ei haltian takaisin tuleminenkaan ole mahdottomuus~ ))
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jul 13, 2009 22:48:09 GMT 3
Rosette tuijotti Nechalin suuntaan vihaisena. Luuliko tämä pelottavansa häntä noilla sähähtämisiä? Hän ei pelännyt toista ei todellakaan, miksi olisi. Siksikö, että toinen oli vampyyri, pah. Tätä tyttöä vampyyrit eivät pelotelleet tai olivat sen jälkeen historiaa. Mielellään hän olisi tätäkin yksilöä jo tappamassa, mutta ei hän voinut tehdä sitä, he tarvitsivat tämän kristallin etsimistä varten.
Vuoret, sinne siis olimme nyt suuntaamassa. Rosette jätti hetkeksi Nechalin omaan rauhaansa nostaen katseensa vuorille päin. Ne siintivät horisontissa, nousten korkealle. Tyttö ei ollutkaan käynyt pitkään aikaan vuorilla. Siitä oli varmaan jos vuosi kun hän li viimeksi ollut siellä, silloinkin työ asioilla.
Chrono nosti katsettaan muiden suuntaan. Vihdoin ja viimeinkin he olivat lähdössä. He olivatkin seisseet tässä jo aika kauan. Poika otti reppunsa maasta ja laittoi sen selkäänsä. Hän käveli Rosetten vierelle hiekkatielle.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 14, 2009 18:32:40 GMT 3
*Lyhyt nuorukainen päätyi pitämään matalaa profiilia hiukan kauempana, pistäen merkille aavistuksen helpottuneena ettei monikaan läsnäolijoista näyttänyt kiinnittävän saapujiin sen suurempaa huomiota. Hän ei pitänyt siitä, että joutui suuren joukon tuijotuksen kohteeksi kerrallaan, mutta se näytti olevan turha pelko. Ei sillä, että hän olisi tietenkään pelännyt, ei tietenkään. No, ei tämäkään täysin huomiotta jäänyt, koska purppurapää huomasi kyllä porukan etunenässä oleskelevan verenimijän näyttävän varsin tyytymättömältä. Hän kohotti hiukan kulmiaan tämän sähähdellessä isottelevasti äsken puhuneen tytön suuntaan näkemättä äskeisessä repliikissä mitään syytä moiseen, kuunnellen Syaran ja vampyyrin alkavaa sananvaihtoa.
Aihe saikin epätietoisena painoaan jalalta toiselle siirtelevän purppuratukan höristämään korviaan kiinnostuneempana kuin aikaiseemin. Se, miksi puhuttiin vuorista ja Pimeydestä ja kaapuhiippareista oli tosin pieni mysteeri, koska tilanne oli selitetty pojalle hiukan eri tavalla eivätkä kaikki palat oikein sopineet yhteen. Selvä, siis se tuttava, "Nekhal" oli siis tuo vampyyri, ja se oli vienyt kristallin joka haluttiin nyt takaisin. Mutta jos tämä olisi "hukannut" esineen, joka hänen käsittääkseen tarkoitti pudottamista vahingossa jonnekin, niin mitä tekemistä noilla mainituilla tyypeillä oli asian kanssa? ....ehkä joku oli varastanut kiven varkaalta, tai jotain, vai? Niin se kai oli. Purppurapää ei vain ollut vieläkään aivan selvillä sen suhteen millainen kristalli oli kyseessä, vaikka hänelle hyvin ympäripyöreästi oli mainittukin, se kuitenkaan tuskin oli mikään tavanomainen kiiltävä koriste, muuten kaikki suurempi vaiva olisikin ollut hänen mielestään melkoista ajanhukkaa. Nämä olivat kuitenkin tähän hätään sivuseikkoja. Se asia, joka eniten pisti nuorukaisen korvaan oli puhe Pimeydestä. Hitto, ei hän sinne halunnut. Vuori nyt ei ollut paha juttu sinänsä vaikka olisihan siinä kiipeämistä ja viileää ilmastoa, mutta ne vähät kokemukset mitä hänellä Pimeydestä oli, eivät olleet kovinkaan miellyttäviä. Poika rypisti vaiteliaana hiukan kulmiaan sulatellen uutta saamaansa informaatiota (vasten tahtoaan se alkoi oikeastaan hiukan kiinnostua siitä että mitä hittoa oli meneillään) eikä heti äkännyt että aihe oli siirtynyt matkasuunnitelmista muualle. Se hätkähti hiukan ja onnistui näyttämään melkoisen pöllämystyneeltä kun Syara saapasteli tökkimään löytönsä muiden nenän eteen näytille, mutta mulkaistuaan olkansa yli haltiaa närkästyneenä moisesta kohtelusta purppuratukka ei tuonut ilmoille sen suurempia vastalauseita. Se ei kyllä ollut kauhean mielissään äkkiä supistuneesta välimatkasta vieraaseen verenimijään, vaan mutistuaan muodon vuoksi jotain tervehdykseksi tulkittavaa huppunsa alta ja silmäiltyään tätä auringossa huoletta tepastelevaa pimeyden oliota varautuneena nuorukainen otti muutaman askelen verran etäisyyttä ja jäi vähän matkan päähän pudistelemaan vaivautuneena vaatetustaan.
Yllättävää kuitenkin, ettei ylimääräisen, ruipelommanpuoleisen nuorukaisen raahaaminen mukaan tuntunut aiheuttavan sen suurempia vastalauseita vaan Syaran epämääräiseksi jäävä selvennys näköjään hyväksyttiin. Kun edes lisäkysymyksiä ei vielä kuulunut purppurapää vilkaisi vaivihkaa muihin näiden alkaessa liikehtiä haltiamiehen usutuksesta eteenpäin. Hetken aikaa se epäröi, päästi sitten pienen alistuneen huokauksen ja kohennettuaan laukkunsa asentoa olkapäällään alkoi maleksia joukon mukana. Aina välillä tosin luotiin puolittaisia vilkaisuja kasvillisuuteen tien reunoilla kuin jotain olisi etsitty, mutta se ei suuremmin hidastanut vauhtiaan näin tehdessään.*
|
|