|
Post by submarine on Apr 2, 2008 19:14:32 GMT 3
Paskannaaraaja sai aikaan reiän. Se ei ollut vielä mitenkään suuri, mutta reikä se kyllä oli. Aikaansaannos synnytti rotassa tyydytystä ja helpotusta, hieman samanlaista, kuin oven löytäminen palavassa talossa. Mutta se ei ehtinyt jäädä ihastelemaan saavutuksiaan, sillä tästä reiästä ei mahtunut, kuin sormi. Ja Paskannaaraajalla oli muita osia, jotka se olisi pelastanut paljon mieluummin. Oli reikä, ja nyt tarvittiin enemmän reikää, paljon enemmän. Ja siihen tehtävään rialilta löytyivät verrattomat työkalut.
"Älä sitten riko mitään", varastonpitäjä totesi naiselle kiertäessään varaston toiselle puolelle. Rotisko ei ollut valtava, mutta kokoa sillä silti oli. Sisään mahtui tavaraa, mikä oli melko suotavaa, kun otti huomioon, mistä puhuttiin. "Ja jos sinä saat sen kiinni, niin minä haluan piestä sen ensin. Minun varastoni." Varastoin toisella puolella oli hyvänkokoinen ovi. Ovessa puolestaan oli samalla tavalla jykevä, hyvin, hyvin murtamattomalta näyttävä lukko. Kirjaimellisesti siis, ehkä tarpeeksi jykevällä tiirikalla voisikin tehdä sille jotain. Körmy alkoi kai kaivella siihen avainta jostakin piilostaan, ellei kyseessä sitten ollut jokin äkillinen raapimiskohtaus.
|
|
|
Post by CutKiire on Apr 3, 2008 17:39:14 GMT 3
((Lyhyin vuoro ikinä, mutta minkäs teet.))
Marissa vain kohautti olkiaan vastaukseksi, mutta myöntävään tyyliin. Apaattinen nainen, totta tosiaan. "Yritän olla rikkomatta mitään, jos pystyn käskyjen puitteissa niin tekemään", nainen sanoi hieman alakuloisesti.
|
|
|
Post by submarine on Apr 3, 2008 18:37:14 GMT 3
"Eivät minua sinun käskysi kiinnosta. Jos rikot, niin maksat", varastonpitäjä totesi kiskoessaan ovea auki. Miehen koira luikahti siinä sivussa sisään ja ryntäsi jonnekin räksyttämään. Tämä ei siitä näyttänyt juurikaan murehtivan, veti oven vain sepposen selälleen ja astui sisään. Varasto ei ollut sisältä hiukkaakaan sen hääppöisempi, kuin ulkoakaan. Se oli vain suuri röttelö, jossa oli laatikoita pinottuina. Laatikoitakaan ei ollut valtavasti, mutta paljon kuitenkin, niin että niistä muodostui kuitenkin selviä rykelmiä. Se oli omiaan luomaan pientä sokkeloisuuden tuntua, vaikka tosiasiassa olikin hyvin helppo löytää pois. Sellainen vaikutelma vain tuli, kun joutui kulkemaan päätä korkeammalle kohoavien pinojen välissä. Miehen rakki haukkui jotakin kauempana. Ei ollut kovinkaan vaikea arvata, mitä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 3, 2008 19:41:57 GMT 3
Nainen naurahti vastaukseksi äänellä jossa ei ollut huumorin häivääkään. "Minulla ei ole ollut minkäänlaisia varoja noin vuoteen - joudut perimään Conradilta jos minä jotain rikonkin", nainen sanoi hymyillen alakuloisesti. Enempää tuosta tuskin saisi irti, kun tuo hiljaa kävellen seuraili varastonomistajaa - ainakin siihen asti kun koira alkoi haukkumaan kauempana. Marissa pisti taas jousensa valmiiksi, ja alkoi tarkkailla ympäristöä. Naisella ei ollut niin suuri luottamus koiran kykyyn saada rotta kiinni kuin koiranomistajalla, sillä tuo kyllä tiesi pelon saavan kaikenlaiset olennot kykenemään tavallisesta poikkeaviin tekoihin. Naisen mietteet palasivat hetkeksi parin kuukauden takaiseen 'testiin', saaden tuon värähtämään inhosta.
******
Seinän toisella puolella Conrad ja kääpiö kuulivat koiran haukunnan, ja valmistuivat siihen, jos rotta sattuisi yrittämään pakoa samaa reittiä pitkin kuin aikaisemminkin. Eihän sitä koskaan tiedä, ja palkkasoturista tuntui, että rotta pelkäsi Marissaa enemmän kuin häntä. Oma vikansa, mies mietti virnistäen.
|
|
|
Post by submarine on Apr 3, 2008 23:09:26 GMT 3
Paskannaaraaja oli törmännyt uuteen, hyvin vaikeanpuoleiseen esteeseen. Tämä este oli suuri, haiseva, ja käytännössä pelkkää lihasta ja hammasta. Rakki louskutti reiällä ja koetti parhaansa mukaan kiskoa rottaa - tai ainakin jotakin sen raajoista tai muista ulokkeista - pois kolostaan. Se oli melko varma, että kyseessä oli sama koira, kuin aikaisemminkin, tai sitä se ainakin toivoi. Yksi koira oli tarpeeksi ikävä, mutta jos niitä juoksenteli enemmänkin ympäriinsä, näytti jo melkoisen synkältä. Mutta aivan ensin oli päästävä eroon tästä kyseisestä. Vinkuessaan ja parhaansa mukaan murjomista vältellessään Paskannaaraaja keplotteli hiilihankonsa mahdollisimman hyvään asentoon. Kauaa sen ei tarvinnut odotella, sillä koira ei juuri tällaisista teknisistä asioista ymmärtänyt. Kun rakki seuraavan kerran tunki pakolla kuonoaan jo hyvällä mallilla olevaan reikään, survaisi rial sitä kaikin voimin piikillä päähän. Ulisten elukka kavahti taaksepäin ja ryntäsi pois näkyvistä. Se tuskin oli saanut mitään kuolettavia vammoja, mutta hiilihanko läpi nahasta oli riittänyt ajamaan sen pois - ainakin hetkeksi. Hetkeäkään tuhlaamatta Paskannaaraaja keskittyi taas järsimään. Ei kestäisi enää juuri yhtään...
"Helvetin helvetti!" varastonpitäjä karjaisi, kun kuuli koiransa ulisevan. Körmy ryntäsi lootapinojen ohi miekka tanassa, huutaen ilmeisesti kaikkia tuntemiaan hävyttömyyksiä rotalle. Sitten kuului kalahtelua ja vinkunaa ja karjaisuja. Oli vaikea sanoa, kuka huusi mistäkin. Tuskaisat kiljahdukset kun tapasivat olla valitettavan paljon raivoisien huutojen kaltaisia.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 4, 2008 15:44:56 GMT 3
((Lyhyttä))
Sanaakaan sanomatta Marissa juoksi varastonomistajan perässä, jousi viritettynä. Kun rotta tulisi näkyviin, tuo ampuisi, riippumatta siitä halusiko vihainen mies antaa rotalle löylytyksen vai ei. Nainen tottelisi määräyksiään.
****
Conrad ja kääpiö kuuntelivat meteliä joka kantautui laatikkopinon takaa, ja palkkasoturi oli alkanut etsiä reikää laatikkopinossa. "Perhana, miksi hitossa me enää muuten odotellaan? Törkätään näitä pois tieltä, ja syytetään rottaa", soturi totesi ärtyneenä tilanteeseen, muttei kuitenkaan tehnyt mitä uhkasi. Marissan esille tuoma näkökulma esti tätä toimimasta mielensä mukaan, tuo ei halunnut joutua ylempiensä vihan kohteeksi. Tosin kovin kauaa ei kestäisi ennen kuin tuo alkaisi oikeastikin törkkimään laatikoita pois tieltä vähät välittämättä siitä, miten niiden omistaja asiaan suhtautuisi.
|
|
|
Post by submarine on Apr 6, 2008 16:09:13 GMT 3
Tilanne ei oikeastaan ollut ollenkaan niin yksinkertainen, kuin olisi ollut suotavaa. Sen sijaan, että Paskannaaraaja olisi tullut ulos, koetti mies suolistaa sitä suoraan reikäänsä, jonka se oli kyllä saanut jyrsittyä jo valmiiksi, mutta josta ei ollut vielä tullut ulos. Ja se puolestaan yritti luonnollisesti huitoa miehen miekkaa pois ja seivästää tämän polvilumpioita. Mikään suuri kolo ei ollut kyseessä, se oli säälittävän pieni, niin että siitä tuskin olisi kukaan päässyt läpi, mutta rotalle se kyllä olisi riittänyt.
Sitten Paskannaaraajalla välähti. Se oli jo kolmas kerta samana päivänä, pieni ihme tämän jyrsijän nuijituilla aivoilla. Sekä mies, että valtava ihmisnarttu olivat sisällä, eivätkä varmasti pääsisi jyrsitystä kolosta ulos. Niillä menisi aikaa kiertää, enemmän aikaa kuin sillä paeta pihan poikki. Pihalla ei ollut, kuin se puujalka ja kääpiö. Puujalka ja töppöjalka. Kumpikaan ei pääsisi lujaa. Siinä samassa rial hylkäsikin yrityksensä tunkea pakolla läpi kolostaan, ja sätki sen sijaan ylös siihen tahtiin, että varastonpitäjä survoi hetken kiroillen tyhjää, ennen kuin tajusi tilanteen. Eikä se siihen loppunut. Niin vaikuttava, kuin tämä äkillinen päähänpisto olikin, ei se ollut myöskään ainoa. Pakolla ylös mennessään Paskannaaraaja työnsi kaikin voimin laatikoita, joista ainakin muutama korkein antoi periksi ilman taistelua. Ja kun ne antoivat, kiskoivat ne loputkin mukanaan. Jos kääpiö ja mies olivat olleet minkäänlaisissa valmiusasemissa, saisivat nämä nyt niskaansa kelpo määrän lootia, joita tuskin saattoi sanoa kevyiksi. Laatikot rytisivät alas, jotkin niistä antoivat periksi, herkkä keramiikka rutisi ja kilisi särkyessään, lootat oksensivat surmattua sisältöään naulojen irrotessa. Ja Paskannaaraaja, jolla oli kova kiire rynniä aivan mihin tahansa avoimeen suuntaan, toivoi, että laatikoiden lisäksi rikkoutuisi kaksi toivottavasti liian lähellä seisonutta. Tai ainakin, että näillä olisi liian kiire väistellä voidakseen estellä.
|
|
|
Post by CutKiire on Apr 7, 2008 19:50:24 GMT 3
"Mitäs helvettiä", Conrad mietti ääneen kuullessaan rotan puuhailevan jotain kieroa, mutta ei hoksannut tarpeeksi nopeasti mitä otus suunnitteli. Conradin onneksi kääpiö hoksasi, ja tyrkkäsi miehen pois tieltä - raskaampi kääpiö onnistui melko helposti kaatamaan Conradin ja itsensä pois kaatuvien laatikoiden edestä, mutta kuten rotta arvelikin, nuo eivät kyllä onnistuisi lähtemään tuosta kovin nopeasti perään. Conrad ja kääpiö molemmat kiroilivat nähdessään rotan lähtevän taas pakoon, kun seinän luota kuului taas uusi rysähdys...
***
Marissa katseli sivusta varastonomistajan rehellisesti sanottuna melko surkeita yrityksiä seivästää rottaa, kuitenkin ollen aika varma siitä että lopulta rotta joutuisi pulaan - eihän tällä ollut pakopaikkoja? Sitten kuului rysähdys seinän toiselta puolelta, ja nainen arvasi heti mitä oli tapahtunut. "Anteeksi", nainen totesi ja kirjaimellisesti nosti varastonomistajan pois tieltä, välittämättä kovin paljoa siitä miten tuo siihen suhtautuisi. Kun mies oli pois tieltä, tuo alkoi potkia seinää reiän lähistöltä. Seinä ei aiheuttanut niin suuresti ongelmia suurelle ja vahvalle naiselle, ja kohta tuossa olikin jo aika muhkean kokoinen aukko, ja nainen astuikin siitä läpi, tosin hieman jupisten kipeää jalkaa. Tarpeeksi ison reiän tekeminen oli kuitenkin vaatinut voimaa, eikä seinä nyt niin heikkoa materiaaliakaan ollut, joten ei se ollut kummakaan että naisen jalkaan vähän sattui. Aiemmat vammat myös tuntuivat ikäviltä.
"Se kirottu rotta juoksi tuonnepäin!" nyt jo pystyyn noussut palkkasoturi huusi kumppanilleen, ja osoitti Paskannaaraajan pakosuuntaan päin.
|
|
|
Post by submarine on Apr 7, 2008 21:51:15 GMT 3
Varastonomistaja osoitti jälleen hyvin selvästi ja lujaa, että omasi huomattavan laajan kirosanojen varaston. Mies kiroili niin siitä, että tuli nostelluksi, kuin siitäkin, että nainen potki seinään reiän. Huomattavasti enemmän tämä kirosi jälkimmäistä. "Voi perkeleiden kevät!" körmy huusi tuijottaessaan reikää järkytyksen ja raivon sekaisesti. Hetkeksi tämä näytti täysin unohtavan, mitä ympärillä tapahtui, ja toljotti vain silmät pyöreinä sitä hävitystä, jonka varasto oli juuri tullut kokeneeksi. Se ei tosin kestänyt kovinkaan kauaa, vaan tämä kävi toimeen. Pihisten ja kihisten varastonpitäjä suori juuri syntyneestä reiästä ulos, ja asettui hyvin ratkaisevalla tavalla rotan perään aikovan joukon tielle, osoittamatta aikomustakaan liikkua mihinkään suuntaan, paitsi jos tämä yritettäisiin kiertää. "Se oli perkele kallis veto tuolta ämmältä, helvetin hullut! Tajuatteko te pirut, että tuosta reiästä pääsee jokainen rosvo sisään!? Ja millähän minä tämän korjaan!?" mies kailotti päin puujalan naamaa niin, että sylki lensi, huitoen villisti käsillään ilmaa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 9, 2008 17:56:05 GMT 3
Marissa katsoi eteensä astunutta raivopäätä hieman epäröiden, ja vilkaisi Conradiin päin. Tämä teki hyvin selkeän käsiliikkeen, jonka merkitys oli tuskallisen selvä naiselle. Tajusikohan varastonomistaja nyt ihan täysin mitä oli mennyt tekemään, nainen mietti. Eikö tuo nyt olisi jo luullut tajunneen tekonsa riskit siinä vaiheessa, kun nainen nosti miehen tieltään melkoisen vaivatta? Toisaalta, mitä voisi odottaa niin epäluuloiselta varastonomistajalta, että tämä ei edes palkannut minkäänlaisia vartijoita vahtimaan arvotavaroita? Vai oliko väitteet arvotavaroista potaskaa, ja mies oli vain pennynvenyttäjä jolle kaikki halpakin roina oli arvokasta? "Anteeksi", Marissa sanoi raivoajalle, ja tarrasi miehen miekkakäteen, ja parin nopean liikkeen seurauksena oli kaatanut miehen maahan, ja oli vääntänyt miehen käden hyvin ikävään asentoon.
Naisen ote oli yliluonnollisen voimakas, ja vääntö seurasi samaa sarjaa. Miehen kättä väännettiin niin, että kivun täytyisi olla aika ikävää, ja Marissa tiesi sen. Hän väänsi käden sen keston äärirajoille, juuri sellaiseen asentoon ettei mitään murtuisi tai rikkoontuisi, mutta niin että kivun täytyisi olla sietämätöntä. Hän oli nähnyt tämän tapaista tehtävän turhan paljon sinä aikana kun häntä ja muita saman onnettoman kohtalon jakaneita koulutettiin uuteen ja 'ihanaan' elämään. "Idiootti", Conrad aloitti kävellessään maahan painetun luo, "Minä sain juuri nyt tarpeekseni sinun idiotismistasi. Olet pihi idiootti parhaimmassakin tapauksessa, vaikka toivoinkin että ensi vaikutelmani oli väärä. Rotta tuhosi sinulta ties kuinka paljon edestä arvokasta tavaraa, ja miten toimit kun ainoa keino saada rotta kiikkiin hajoittaa marginaalisen arvon edestä seinää? Sinä estät tämän toiminnan. Herranjestas, jos sinulla on kerta niin helvetin arvokasta rojua täällä, niin miksi helvetissä sinulla ei ole täällä yhtään vartijaa?! Saakeli, sinähän ansaitset tulla ryöstetyksi, perhana vieköön. Ja minä kun luulin että komentaja vähätteli sanoessaan seuraavansa sitä sekopää maagia, kun hän kertoi kyllästyneensä ihmisten järjettömään typeryyteen nykyään", Conrad pauhasi erittäin vihaisen oloisena. "Kaltaisesi jästipäät ovat syy siihen, että maailma on niin helkkarin paska paikka", yksijalkainen palkkasoturi totesi, ja potkaisi varastonomistajaa päähän. Mikäli ensimmäinen potku ei riistänyt miehen tajuntaa, niin tuo hieman sekopäisen oloinen palkkasoturi jatkoi potkimistaan kunnes taju häipyisi onnettomasta miehestä. Conrad ei piitannut paljoa siitä nähtiinkö tämä teko, tai kuuliko joku sen, koska hän oli lopen kyllästynyt.
"Marissa, painu nyt saakeli soikoon sen kirotun rotan perään", Conrad käskisi naista heti kun päähänpotkittu menettäisi tajuntansa. Nainen tottelisi välittömästi, pistäen taas tunteettomuuden naamion kasvoilleen kun tuo lähtisi viimeinkin rotan suuntaan, taas jousi esillä. Hiljaisuus ja ilmeettömyys saivat naisesta aikaan hieman epäinhimmillisen vaikutelman, kun sen lisäsi tuon hieman outoon ulkonäköön. Joka tapauksessa, tuo lähti taas rotan perään, välittämättä siitä mitä Conradille tapahtuisi. Hiljaa mielessään nainen toivoi palkkasoturille käyvän kehnosti, sillä se tarkoittaisi sitä että hän saisi palata takaisin herransa luo raportoimaan. Olisihan siinäkin vaihtoehdossa omat hirveytensä, mutta ainakaan hänen ei tarvitsisi tehdä julmuuksia ihmisille ja olennoille, jotka eivät välttämättä olleet sitä ansainneet.
Kääpiö oli katsonut välikohtausta melkoisen kauhistuneena, mutta ei uskaltanut tehdä mitään hermostuttavan naisen vuoksi - ja Conrad oli keskustellut hänen kanssaan varastonomistajan ja Marissan ollessa varastossa aiheista, jotka estivät tuota käymästä onnettoman avuksi. Hän kuitenkin päätti, että hänen täytyisi palata kumppaniensa luokse - ja välittää Conradin antama viesti klaanipäälliköilleen. Kääpiö arveli tämän kiinnostavan heitä aika lailla, vaikka siihen liittyikin joitain... epämukavuuksia. Joka tapauksessa, tuo lyhyt tanakka mies lähti takaisin hajonneelle aidalle, ja mikäli vartijat eivät vielä olisi paikalla, tuo kehoittaisi jotakuta hakemaan ne paikalle.
|
|
|
Post by submarine on Apr 9, 2008 18:34:50 GMT 3
Raivoissaan ja jokseenkin holtittomana varastonpitäjällä ei ollut paljoakaan mahdollisuuksia naista vastaan, kun tämä tarrasi kädestä kiinni. Tietenkin tämä yritti, mutta liian myöhään. Melko nopsaan mies osoitti hyvin selvästi, että osasi kiljua lujaa ja korkealta. Sekä apua, että tuskasta. Miekka kalahti maahan, kun tämä vääntelehti. "Karl! Karl! Vartijoita! Apua! Apua! Vartijat! Rosvoja, tappajia! Apua!" varastonpitäjä karjui tuskissaan sellaisena virtana, että oli melkeinpä mahdotonta saada selvää. Huutamistaan tämä jatkoi siihen asti, kunnes sai muutaman potkun päähänsä. Ne vaiensivat hyvin nopeasti. Vastaan tämä oli tietenkin yrittänyt panna, mutta turhaan. Nenä murskana mies korahti ja jäi sitten hervottomana makaamaan maahan.
Varastonpitäjän vähintäänkin raa'alla pahoinpitelyllä oli muitakin hyvin selviä vaikutuksia, kuin vain tämän vaientaminen. Sen näki moni, ja hyvin harva näistä piti näkemästään millään tavalla. Muutamat tuijottivat jokseenkin typertyneinä ja muutamat kaikkosivat pikapikaa paikalta, jotta eivät kokisi mahdollisesti samaa. Ja sitten oli suuri osa niitä, jotka tekivät, kuten kunnon väkijoukon kuului tehdä, kun jotain tapahtui: nämä alkoivat toikkaroida sinne tänne, kiljua ja huitoa ympäriinsä. Huudettiin vartijoita, murhaajia, ryöstöjä, kertaalleen raiskausta ja tulipaloakin. Se keräisi aivan varmasti huomiota, nopeasti ja paljon.
Kauaa ei päättymästi kiljuvan väkijoukon tarvinnutkaan huudella, sillä muutaman hetkisen perästä läpi työntyi kyynärpääpelillä ja ihmisiä tieltä tuuppien kaksi selvää vartiomiestä esille. Näillä oli uniformut ja selvästi esillä pidetyt miekat, jotka oli lisäksi nyt vieläpä vedettykin. Nämä tuskin olivat mistään vartiotuvasta rynnistäneet sankarilliseen rikosten torjuntaan huudot kuultuaan. Oli kaikin puolin todennäköistä, että kaksikko oli ollut jo muutenkin lähettyvillä ja tutkimassa, mitä oikein oli meneillään. Nähdessään jonkin täysin tuntemattoman hämäräveikon seisomassa tiedottomaksi piestyn varastonomistajan yllä, alkoivat kumpikin vartijoista pitää melkoista mekkalaa ja lähestyä miekat tanassa miestä. Nämä eivät näyttäneet miltään kirkassilmäisiltä alokkailta, vaan kumpikin vaikutti asiansa osaavalta kujien konkarilta. Miehet lähestyivät puujalkaa varuillaan temppujen varalta, mutta kuitenkin valmiina ryntäämään heti tämän kimppuun, jos pakoyrityksiä tai aseiden vetämistä näkyisi. "Pois sen miehen luota! Ota miekkasi ja heitä se maahan! Kädet niin, että näkyvät!" toinen miehistä, arpisempi, huusi käheällä äänellä. Kaksikko oli lähtenyt levittäytymään molemmin puolin miestä, niin että saisivat tämän napattua helpommin. Turhia typeryyksiä ja itsestäänselvyyksiä ei alettu kyselemään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Apr 11, 2008 16:48:34 GMT 3
Marissa havaitsi nopeasti rotan oletetun kulkureitin, hajonneen portin, ja lähti perään. Eihän hän oikein ollut varma mihin suuntaan rotta oli juossut, maassa olevasta lumesta ei oikein erottanut runsaasti yksittäisiä jälkiä. Naista tosin ei epävarmuus siitä oliko hän oikeilla jäljillä vai ei haitannut ollenkaan. Hän joutuisi seuraamaan käskyään kunnes saisi uuden, ja jos hän ei ole rotan perässä, niin hän voisi toimia käskynsä mukaan luovasti tulkiten. Tosin, jos hän olisikin oikealla polulla, niin sitten rotta olisi pulassa. Ja todennäköisesti minäkin, Marissa ajatteli juostessaan kujia pitkin yrittäen päästä rotan jäljille. Nainen joutuisi rotan kiinni saadessaan palaamaan Conradin luo, ja hänestä tuntui että se olisi huono asia... Paitsi tietenkin jos mies oli vainaa, jolloin Marissan täytyisi vain palata linnoitukseen. Ei niin huono juttu, varsinkin kun hänen lapsensa odotteli siellä jo melko varmasti.
*******
Conrad tajusi hölmöytensä huomatessaan kahden vartijan ilmestyvän aukosta aidassa, mutta ei jäänyt sitä murehtimaan sen kummemmin. Conrad liikkui niin nopeasti kuin puujalalla voi vain liikkua, ja meni varaston seinässä olevasta reiästä sisään välittämättä vielä etäämpänä olevien vartijoiden huudoista. Palkkasoturi vilkuili ympärilleen, yrittäen keksiä jotain keinoa päästä pois tästä sangen kehnosta tilanteesta, ja huomasi laatikkokasat. Hän alkoi hymyillä, ja juoksi niin hyvin kuin puujalkainen mies voi reikää lähimpänä olevan kasan luo, ja kaatoi sen reiän suuntaan, aikomuksenaan peittää reikä ainakin osittain - tai murskata takaa-ajajat laatikoilla. Ollessaan kasan takana tuo ei nähnyt reiälle, mutta hän oli varma etteivät ainakaan molemmat vartijat olleet päässeet ennen kaatoa sisälle - ja jos olivat, niin toinen olisi todennäköisesti jäänyt laatikoiden alle. Palkkasoturi luotti kykyynsä päihittää yksi vartija, olihan hän vammastaan huolimatta selvinnyt useammista sodista - mutta kaksi olisikin sitten eri juttu. Parhaassa tapauksessa vartijat eivät olleet kerenneet reiästä, ja reikä oli tukittu, jolloin Conrad voisi toteuttaa suunnitelmansa ongelmitta.
|
|
|
Post by submarine on Apr 11, 2008 17:20:00 GMT 3
Paskannaaraajalla oli etumatkaa, se tiesi sen. Äskeinen veto oli ollut hyvä, suorastaan nerokas. Rotalla ei ollut aavistustakaan, mistä se oli äkkiä murjotuilla aivoillaan moisen keksinyt, mutta eipä sillä oikeastaan ollut mitään väliäkään. Se oli toiminut, ja nyt oli etumatkaa. Mutta vaikka puujalkainen mies saattoikin maata nyt pää murskana laatikoiden alla, olisi se pitkä ihmisnarttu kuitenkin tulossa perään. Hetki sillä menisi, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Jos se ajoi takaa, oli parempi vain juosta. Lujaa ja pitkälle. Pieneksi harmikseen - monimutkaisuudesta oli sille aina harmia - Paskannaaraaja tuli äkkiä haarakohtaan, josta johti kolme kaikin puolin yhtä hyvältä näyttävää reittiä. Jokin niistä veisi melko varmasti umpikujaan, ellei sitten useampikin. Tuskaantuneena rotta kulutti pienen hetken tuijottaen ympärilleen ja vinkuen hiljaa. Mutta sitten apuun tuli nenä. Siihen kiiri lukemattomia kaupungin hajuja, joita rial ei koskaan ollut suuremmin oppinut tuntemaan. Mutta oli myös yksi, josta se ei voinut erehtyä, jota se oli käytännössä koko nelivuotisen elämänsä saanut vetää keuhkoihinsa. Ihminen ei tietenkään olisi sitä voinut havaita ei rajoittuneella nenällään, mutta Paskannaaraaja oli rotta, ja rottaa parempaa nuuhkijaa tuskin oli. Ilmassa leijui häivähdys viemäreitä, häivähdys turvaa. Epäröimättä hetkeäkään Paskannaaraaja ryntäsi vasempaan haaraan, nyt toiveikkaampana ja itsevarmempana, kuin äsken. Sen tarvitsisi vain seurata kuonoaan. Kuono löytäisi kotiin.
Kun varastonpitäjän pahoinpidellyt - ja kukaties tappanutkin - kelmi yhtäkkiä säntäsi pakoon, huusivat molemmat vartiomiehet melkoisia kirouksia ja syöksyivät perään. Nuorempi näistä, kaiketi kuumapäisempikin, koetti tunkea oikopäätä tämän perään reikään, mutta toinen, järkevämpi, tarrasi tätä paidankauluksesta ja pakotti pysähtymään. Eikä mitenkään turhanpäiväisesti, sillä suunnilleen silmänräpäystä myöhemmin laatikkopino rysähtyi lattiaan vähintäänkin ikävästi. "Pysähdy ja antaudu, tai tapamme sinut siihen paikkaan! Pakenijoille ei anneta armoa" vanhempi vartiomies karjui seinän lävitse, ja kääntyi sitten pikaisesti kohti ihmisjoukkoa, joka seurasi nyt suorastaan kiinnostuneena. "Painukaa sinne vartiotuvalle ja sanokaa niille hiton laiskottelijoille, että minä pieksen jokaisen, joka ei tällä sekunnilla raahaa takamustaan tänne!" tämä huusi ja huitoi ihmisille, joista muutama tottelikin. Suurempia ihmettelemättä kumpainenkin lainvartija lähti kiertämään varastoa miekka tanassa, aikomatta selvästikään käyttäytyä hellävaraisesti.
|
|
|
Post by CutKiire on Apr 13, 2008 13:11:11 GMT 3
Conrad virnisti tyytyväisenä huomatessaan, että kumpikaan vartijoista ei kerennyt sisälle. Hyvä, se antaisi hänelle juuri tarpeeksi aikaa toteuttaa suunnitelmansa, joka toivottavasti toimisi. Eihän sitä ikinä tiennyt mikä voisi mennä pieleen, mutta teoriassa hän voisi pelastautua - ainoa ongelma olisi sitten pääseminen pois kaupungista, mutta hän oli aika varma että mitään kovin tarkkaa kuvausta hänestä tuskin levitettäisiin - väkijoukot eivät yleensä osanneet antaa kovin tarkkoja kuvauksia, kun jokainen kertoo vähän eri juttua. Mutta silti, ei kannattaisi luottaa sellaiseen liikaa, sen palkkasoturi kyllä tiesi.
Conrad käveli taas yhden seinän vierellä olevan laatikkopinon luokse, ja otti päällystakkinsa pois päältä, ja tunki sen laatikoiden väliin. Takin materiaali oli herkästi syttyvää, joten kun taistelussa jalkansa menettänyt soturi iski siihen tuluksilla pari kertaa kipinöitä, se syttyi melko nopeasti. Ja laatikot seurasivat perässä melko nopeasti. Conrad ei jäänyt sitä enempää katselemaan liekkejä, sillä hän ei tahtonut tukehtua savuun - tai kuolla liekkeihin. Liekit olivat jo sillä mallilla ettei niitä helposti voinut sammuttaa, ja kohta varastokin jo olisi syttynyt tuleen, ja tähän Conrad luottikin. Palkkasoturi hiipparoi varastossa kauemmas avonaisista ovista ja liekeistä, mutta kuitenkin liikkuen niin että olisi koko ajan lähempänä uloskäyntiä kuin liekkejä - tosin mikäli vartijakaksikko näkisi hänet jos hän menisi lähemmäs ovea, hän ottaisi riskin pysymällä paikoillaan.
*******
Marissa saapui kujien liittymään, eikä oikein osannut sanoa minne hänen olisi pitänyt mennä. Harkiten hetken hän valitsi oikean polun, toivoen ettei se ollut oikea. Saattaisihan hän silti törmätä rottaan tosin, ainakin jos kujat risteilisivät - mikä ei olisi kovinkaan harvinaista. Sivukujia ja käännöksiä oli siellä täällä, joten pian Marissa oli eksyksissä melko totaalisesti. Jossakin lähistöllä oli jotain ällöttävän hajuista - etenkin naisen herkentyneille aisteille - ja hän pyrki kulkemaan siitä poispäin.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 15:07:44 GMT 3
Vartijoilla ei kauaa kestänyt kiertää varaston ympäri oville, jotka kumpikin huomasi heti avonaisiksi. Eikä se ollut ainoa asia, jonka nämä näkivät. Pimeästä, pelkkien katonrajassa olevien pikkuikkunoiden valaisemasta varastosta ahnaasti puuta nuolevat tulenlieskat sattuivat heti silmään. Sisään kohkaamisen sijaan vartiomiehet jäivätkin jokseenkin hämmentyneinä ulkopuolelle ja vilkaisivat toisiaan miekat koholla. Näillä ei selvästikään ollut aavistustakaan siitä, mitä takaa-ajettava tavoitteli tuikkaamalla tuleen rakennuksen, josta tuskin pääsisi pois. "Mitä pirua se aikoo? Onko se hullu?" toinen miehistä kysyi vilkuillessaan sisälle. "Oli hullu eli ei, niin ei se tuolta pääse, kuin tätä kautta. Sulki itse sen reiän, eikä millään yltä ikkunoihin. Eikä se edes mahtuisi. Jotain se aikoo, pysytään vahdissa", vanhempi vastasi takaisin, tihrustaen kulmat kurtussa sisälle. "Eikö meidän pitäisi tehdä jotain tulelle?" "Emme me sitä kuitenkaan saisi sammumaan, ei vaikka siellä ei mitään rosvoa olisikaan. Toivottavasti vain ei leviä."
Paskannaaraaja oli päätynyt jonkinlaiselle pienelle aukealle, jota reunustivat melkoisen ränsistyneet röttelöt. Irvistelevät rotiskot näyttivät siltä, kuin voisivat hetkenä minä hyvänsä romahtaa omasta painostaan. Ehkä se olisi ollut vain hyvä. Pihankuvatuksen keskeltä rotta löysi, kuin löysikin etsimänsä. Siellä komeili viemärinaukko, haisevana, saastaisena ja kaikin puolin kutsuvana. Oli tosin eräs perustavanlaatuinen ongelma: kyseessä ei ollut mikään unohdettu ja rikkinäinen reikä, vaan paksulla, vahvalla ritilällä varustettu ja tiukkaan suljettu. Eikä sitä saisi auki millään kevyellä nykimisellä. Pettymyksen ja paniikin välimaastossa Paskannaaraaja hipelöi epätoivoisesti ritilää, joka ei kuitenkaan taianomaisesti ponnahtanut auki. Se saattoi nähdä jo turvallisen pimeyden ja haistaa viemärivirran. Se oli jo melkein kotona. Mutta sitten tielle oli tullut tällainen ikävä, ilkeä este. Rial vikisi epätoivoissaan ja koetti tuskastuneesti kiskoa ritilää paikoiltaan, mutta sillä olisi painonsa puolesta voinut murskata vaikka pieniä kivenlohkareita, eikä se todellakaan yhtä ylisuurta rottaa totellut. Seuraavana epätoivon siivittämänä tekonaan Paskannaaraaja koetti alkaa hosuen ja huitoen kampeamaan kantta paikoiltaan hiilihangollaan. Sekään tuskin saisi ihmeitä aikaan, mutta rottaa ei juuri nyt kiinnostanut mikään arvio.
|
|