|
Post by angarath on Jan 4, 2008 19:26:50 GMT 3
Rócell kunteli Ziróa puolella korvalla yrittäen kuitenkin olla päästämättä mitään ohitse. Tyttö kuunteli lintujen laulua ja puiden suhinaa tuulessa. Tuollaisia ääniä ei ollut linnassa kuulunut ja ne saivat Rócelin tuntemaan olonsa kotoisaksi. Olihan hän suurinpiirtein asunut metsissä jo jonkin aikaa.
Rócell hätkästi hereille haave maailmastaan, kun Ziró huomautti varuillaan olosta. Tyttö punastui lievästi, mutta käänsi nopeasti katseensa pois tutkien edessä aukenevaa metsää. Rócell ei ollut kuullut Angelican kysymystä, joten oli hieman ymmällään, kun Ziró aloitti selostuksensa Ajan Vartioista. Tyttö kuitenkin kuunteli nyt tarkkaavaisesti yrittäen saada tuosta jotain tolkkua.
Rócell otti jo muutaman askeleen syvemmälle metsään. ”Kuinka pitkälti tästä on, jos aivan läpi aiomme kulkea?” hän sitten kysyi kääntyen valkean suden puoleen. Tytön selkäpiitä pitkin kulki pieni väristys. Ei hän yleensä metsiä pelännyt, mutta Zirón jutut saivat tuon pois tolaltaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 6, 2008 17:18:53 GMT 3
Angelica kuunteli Zirón sanoja ja palasi takaisin kaksikon lähettyville. Se siis on yksi heistä. hän ajatteli kuullessaan miehen vastauksen Katsotaan kuinka monta valhetta vielä löydän Aquraeilta opituista tiedoistani. Tyttö käveli Rócellin viereen. ”Tunnetko sinä tämän metsän?” hän kysyi kohtalaisen hiljaisella äänellä. Aqurae tarkkaili samalla ympäristöä, sillä jos Zirón jutut todella pitivät paikkansa hän uskoi, etteivät he olisi kauaa yksin.
Angelica käveli takaisin miehen luo. Häntä hermostutti hiukan, mutta hän osasi peittää sen noin suunnilleen. ”Luuletko että tämä pysyy näin rauhallisena vielä pitkäänkin?” Aqurae kysyi yrittäen karkottaa epäilyksensä siitä, mitä kaikkea tässä metsässä saattaisi kohdata. Hän itse ei ollut niinkään liikkunut metsissä eikä siksi tiennyt kaikkia niistä otuksista, joita se piti sisällään.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 6, 2008 22:28:42 GMT 3
Metsä oli hiljaisen oloinen kuten aina, kuten hiljaisuus myrskyä. Tuulen tanssien lehtien parissa vaputtaen niitä puiden otteesta. Hiljaisuus kiersi hiljaa tuon kolmikon ympärillä tuulen ulinan alkaen hiljaa. Sen voimistuvan läsnäolon joka heräilii, läsnäolon joka oli eksynyt magian voimakkaan tuoksun noussen ilmaan. He jotka magian tuulia ja vivahteita aistisivat tunsivat hiljaisuudessa jotain sinne kuulumatonta. Riehuvaa voimaa joka tuntui pieneltä liekiltä joka kasvaisi vielä voimakkaaksi metsäpaloksi.
Tuulenpyörteiden hiljaa tanssittaen lehtiä tunteen kasvaen hetkihetkelä.
Hän avasi silmänsä, yrittäen keskittää katseensa johonkin käsienojentuen tuntien jotain kosteaa ja pehmeää. Sormien upoten sen lävitse. Valon osuen häntä silmiin, kasvojen kääntyen irveeseen. Missä hän oli, kauanko hän oli nukkunut.. Miksi hänen täytyi herätä juuri nyt? Hän olisi vain halunnut nukkua.
Zirón tuntien varmasti syvällä sisimmässään vanhollisen läsnäolon, jonkin kesyttämättömän jonka olisi pitänyt olla kuollut jo vuosia sitten. Pienen voiman tuntuen nousevan hitaasti.
(Tervehdys teille kaikille pelitovereille, toivottavasti pelistä tulee vielä parempi kun se jo on.)
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 7, 2008 12:12:01 GMT 3
((Toivottakaahan pelin uusin jäsen Ziegrand mukaan peliin! Hieman tietoa hänen hahmostaa, eli hän tulee pelaamaan niin sanotulla villimaagilla, eli hän eli aikoinaan myös legendojen aikakaudella mutta ei koskaa osallistunut maagien sotaan, toisin kuin Ziró. Hänen maaginsa on nukkunut läpi aikojen, ja nyt on aika tullut hänen herätä jälleen maailmaan.))
Ziró asteli metsän reunalla, tuijottaen jäänsinisillä silmillään tuon pimeyden keskelle muristen hiljaa itsekseen. Hän ei pitänyt ollenkaan pimeydestä, sillä se kätki kaiken sen pahan, mitä maailmassa oli joskus voinut olla, ja koskaan ei tiennyt milloin tuo paha heräisi ja lähtisi jälleen maailmaan. Mutta valitakseen kahdesta pahasta, oli susimaagin valittava tuo pimeä polku varman kuoleman sijasta, ja hän murahti kahdelle takanaan, käskien heitä seuraamaan, ja olemaan varuillaan. ”Pysykää lähelläni, sillä tuo metsä on vanhempi kuin te, se on minun nuoruuteni ajoilta, ajoilta jolloin mahti vielä loisti kirkkaana, eikä turmeltuneena.” Ziró lausahti molempien mieleen, astuen synkkään metsään.
Kuun valo katosi kokonaan heidän yltään, ja ne pienetkin yölintujen äänet vaipuivat pimeydessä ja katosivat kokonaan. Tuntui kuin metsä olisi yrittänyt tukehduttaa heitä pimeydellään, ja tuo etova haju joka ympäröi heitä oli silmiä kirveltävä. Zirón niskakarvat nousivat pystyyn tuulen kulkiessa heidän ympärillä, ja hän alkoi murisemaan vihaisella, että pelokkaalla äänellä. Jokin oli vialla metsässä. ”Pysykää lähelläni!” susimaagi karjaisi kahdella, ja vilkuili pelokkaana ympärilleen. Täällä on voima joka ei kuulu maailmaan minun tavallani, mutta heitä ei olisi pitänyt olla elossa enään. He kuolivat monia tuhansia vuosia sitten maagien sodassa, ja he jotka selviytyivät kuolivat hulluuteen magian lähteen saastuttua. Ziró mietti kuumeisena, ja murisi koko ajan.
Tuo voima minkä susimaagi tunsi lähettyvillä, oli voima joka oli tuhonnut maailman aikoinaan, sama voima joka kiersi hänenkin suonissaan. Voimakas magia. ”Tälle voimalle te ette voi mitään, sillä se saattaa jopa olla liikaa minulle.” Ziró lausahti yllättävän tyynesti Rócelille sekä Angelicalle. ”Täällä asuu mahti jonka olisi pitänyt kadota maailmasta jo kolme tuhatta vuotta sitten, mahti joka aikoinaan rikkoi maailman. Sama mahti joka asuu minussa.” hän jatkoi muristen vihaisesti. Susimaagi tarttui magian lähteeseensä, ja punoi niin tulen, kuin ilman, että maan punoksia heidän ympärilleen suojaksi pimeyttä vastaan, sekä aseeksi tuota mahtia vastaan. ”Tule esiin pimeydestä. Sinä joka kannat ainoaa mahtia sisälläsi!” Ziró karjaisi pimeyteen, ja valaisi koko aukean magiallaan.
|
|
|
Post by angarath on Jan 9, 2008 20:19:06 GMT 3
(( Anteeksi, kun kesti ja lyhytkin tästä taisi tulla ^^' ))
Rócell tutki metsää hetken. ”Ei en tunne. Olen kävellyt aivan tässä lähellä, mutta aivan metsään en ole uskaltautunut”, tyttö vastasi Angelicalle madaltaen itsekin hiukan ääntään. Rócell astui muutaman askeleen lähemmäs Ziróa Aquraesta mallia ottaen. Tyttö ei halunnut jäädä toisista jälkeen, sillä hän tiesi, ettei voisi mitenkään selvitä kaikista metsän vaaroista yksin.
Rócell yritti olla näyttämättä pientä pelkoa sisältään ja onnistui siinä melko hyvin. Hän kuitenkin tiesi, että Ziró voisi sen koska tahansa aisti, jos haluaisi. Rócell huomasi, että Ziró oli aistiut jotain epätavallista. Tyttö ei tiennyt oliko se jotain vaarallista, vai vaan jokin metsän eläin. Hän meinasi kysyä sudelta, mutta tyytyi pitämään suunsa kiinni ja seuraamaan tapahtumia puoliksi peläten ja puoliksi toivoen, että metsästä tulisi joku.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 10, 2008 17:17:02 GMT 3
((Tervetuloa vain ziegrand^^ ))
Angelica pysyi Zirón lähettyvillä osittain hänen käskystään ja osittain siksi että hän tunsi nyt jonkukn toisenkin läheisyyden. Hän yritti olla välittämättä ympäriltä kuuluvista äänistä, jista jotkut tuntuivat jokseenkin uhkaavilta. Aquraen olo muuttui hieman turvallisemmaksi, kun mies loi heidän ympärilleen suojauksen. Angelica veti hitaasti ja mahdollisimman äänettömästi miekkansa esille ja vaihtoi hieman asentoaan Aquraeille tyypilliseen hyökkäys-puolustus asentoon. Hän teki sen vaikka tiesi hyvin ettei hänellä olisi mitään iloa miekoistaan magiaa vastaan ja jos se olisi vahvempaa kuin Zirón hänellä ei olisi muitakaan mahdollisuuksia, mutta se jotenkin rauhoitti hänen oloaan hieman.
Angelica vaistosi myös Rócellissa pelkoa ja ymmärsi kyllä syyn. Mitäköhän tästäkin vielä seuraa? hän kysyi itseltään yrittäen pitää mielensä vakaana. Aqurae oli taas kerran iloinen ettei nähnyt mitään, sillä hänestä tuntui, että häntä olisi pelottanut enemmän metsän näkeminen ja siellä samaan aikaan oleminen kuin, että sitä ei nähnyt. Hän myös oletti myös, että hänelle saattaisi tulla ongelmia, koska hän tiesi ettei ollut niitä mestareita mielensä hallitsemisessa vioittuneen geeniperimänsä tähden. Se oltiin huomattu jo silloin kun hän oli Aquraessa, mutta siihen ei oltu kiinnitetty huomiota niinkään.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 10, 2008 17:30:21 GMT 3
Jokin halusi hänen huomionsa, jokin kutsui häntä aisti hänet, käski hänen tulla esiin, ei hän ei halunnut hän halusi nukkua vielä, nukkua pois pahanmaailman kokonaan, mikä tämä aistimus on? Magiaa magiaa, se on vieläkin hengissä. Magia on vielä hengissä, minun on nähtävä se.
Metsä tuntui maagisesti värähtävän kun läheinen kumpu alkoi halkeilemaan sydämmenlyöntien tahtiin. Se rasahti kuin kuivunut savi ja kilahti. Hänen astuen esiin, enemmänkin kaatuen käsiensä ja jalkojensa varaan kyyryyn. Hänen sekaiset ja villin oloiset hiuksensa olivat häntä lapaluihin asti takussa ja täynnä helmiä ja sulkia, hänen vyötäröllään roikkui karu käyräveitsi ja toisella puolella kaunis riimutettu miekka jonka kahva oli eläimen luuta ja nahkaa. Tuon kääntäen päänsä hitaasti kohti maagista elementtiä jonka hän aisti monien vuosien jälkeen. hänen ilkikuriset harmaat silmänsä ja pienihymynsä joka paljasti kaksi terävää kulmahammasta kuin sudella Tuon kasvojen ollen nuoret ja villit. "Älä huuda sielä, en minä ole vaarallinen. Rauhoitu." Tuo istui takamukselleen hänen vartaloaan verhosi turkikset ja nahkaiset shortsit ja turkisliivi ja paljon outoja tatuointi kuvioita ja sulkia ja luita haukotellen ja venytellen maiskutellen.
Hänestä uhkui vahvana villimagia luonto ja sen hurjuus.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 10, 2008 19:17:41 GMT 3
Zirón kurkusta edelleen nousi uhkaavan kuuloinen murina, tämän vain tuijottaessa murhaavasti edessä nousevaa olentoa, joka pian rääkäisi hänelle, että olisi hiljaa. Sen sijaan että susimaagi olisi hiljentynyt, hän nosti äänensä jälleen kuuluville. ”Sinä joka kannat ainoata voimaa sisälläsi, katoa tästä maailmasta, sillä et kuulu siihen, et kuulu maailmaa mikä ei magiaa tunne!” susi huudahti takaisin, alkaen hehkumaan sinisenä, muuttaen muotonsa takaisin ihmiseksi, pidellen kiinni liekehtivästä miekastaan, jota peitti myös samat riimut mitä tuon toisen olennon miekassa oli. ”Olet herännyt väärään paikkaan, ja väärään aikaan shamaani. Ja luulin että olitte kaikki kuolleita, sillä te ette ottaneet osaan maagien sotaan, vaan katositte jo paljon ennen sitä.” maagi sanoi, katsoen palavin silmin toista maagia.
”Te ette koskaan välittäneet maailmasta, vaan annoitte sen tuhoutua kun itse piilouduitte tulevalta tuholta, ja annoitte hulluuden varaan joutuneiden maagien hajottaa entinen maailma, joka myös legendojen aikakautena tunnettiin.” mies jatkoi yllättävän tyynellä äänellä, mutta joka huokui voimaa sen kaikuessa mustassa metsässä. Yhtäkkiä Ziró alkoi käärimään takkinsa hihoja ylöspäin, paljastaen näin hennot riimut käsissään, jotka nyt hohtivat kylmän sinisinä susimaagin pitäessä kiinni magian lähteestään. ”Nimeni on Ziró shamaani, ja olen yksi maageista ajalta, jolloin magia vielä kukoisti loistossaan ja vallassaan.” mies lausahti toiselle, päästämättä häntä katseestaan.
Legendojen aikakauden toinen maagi oli herännyt pitkästä unestaan, ja Ajan Vartijat heidän takanaan valmiina tappamaan kaikki jotka pystyivät käsittelemään ainoaa voimaa.
|
|
|
Post by angarath on Jan 15, 2008 15:59:32 GMT 3
((Tönkköä ja lyhyttä.. Ja kestikin niin vietvän kauan.. -.-' Ja Ziegrandin unohdin toivottaa peliin tervetulleeksi ^^' Tervetuloa siis))
Ensin Rócell pelästyi hieman uuden hahmon äkkinäistä tuloa, mutta nopeasti pelko vaihtui uteliaisuudeksi. Tyttö tunsi hahmosta uhkuvan voiman. Ei tunu tavalliselta maagilta.. hän ajatteli hieman hämmentyneenä. Rócell ei ollut mikään asiantuntija maagien suhteen, joten päätti pysyä hieman loitommalla ja olla puuttumatta Zirón ja toisen maagin keskusteluun.
Rócell tarkkaili toista sivuummalta. Tuo ei ollut aivan tavallinen maagi. Sen tyttökin jo tajusi. Rócell katseli toista kiinnostuneena, mutta silti hieman varuillaan. Hahmon ulkomuoto oli melko paljon tavallisesta poikkeava. Tyttö sai riistettyä katseensa irti toisesta huomatessaan Zirón vetäneen hihansa ylös. Rócell kummasteli hieman riimuja, mutta päätti olla sekaantumatta asiaan ja astui muutaman askeleen taaemmas odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 17, 2008 15:57:57 GMT 3
((Jokseenkin outo ja lyhyt))
Angelica hätkähti hieman metsästä kuuluvaa huutoa, mutta ei perääntynyt. Hän tunsi myös toisen magian läsnäolon, jota hän oli itse asiassa olettanutkin tuntevan ennemmin tai myöhemmin. Kun sitten Ziró alkoi taas puhua, nuorelle Aquraelle vihdoin ilmeni kuka tai, mikä siellä oli. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut Shamaania, jolle myös löytyi kelvollinen selitys Zirón puheista.
Angelicasta tilanne oli hieman kiusallisenouto, sillä hän havaitsi heti muutamia ristiriitaisia tilanteita ja vähän muutakin ylimääräistä. Aqurae ei pystynyt tekemään mitään, koska ei halunnut sekaantua tähän tilanteeseen niinkään ja ilmeisesti Rócellkin oli samaa mieltä pysyessään kauempana.
Muutama asia pyöri taas Angelican mielessä ja kaikki vaikuttivat koskevan sitä Shamaania, joka oli jossain lähellä. Hän tajusi että heille tulisi vielä lisää ongelmia jos magiaa käyttäviä olisi kaksi, mutta samalla se saattaisi hyödyttääkin jotenkin. Kaikki oli taas varsin sekavaa kuten aina.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 17, 2008 21:21:47 GMT 3
Shamaani kallisti päätään pienesti ja laski kätensä kivelle jolla oli liikkuen eläimellisesti, hänen jalkansa olivat notkeat ja jäntevät hänen liikkuen kolmella raajalla enemmänkin. "Ainoaa mahtia?Meidän mahtimme on erillaista susimaagi. Sinä olet hillitty magia, minä olen luonto." Tuo sanoi hiljaa ja hymyili tuulen alkaessa leikkimään hänen hiuksissaan. "Ai että selviytyjä, noh niin olen minäkin koska minä otin vaarin ennusteista ja annoin mahtini nukuttaa minut ja suojella minua." Tuo hymyili ja hänen kasvojensa kuvioinnin alkaen hiljaa hehkumaan myös sulkien ja helmien täyttämät hiukset kilahtelivat rauhallisesti häne hartioihinsa luoden kalahduksia kuin tietyssä rytmissä.
"Soitellen sotaan sinä aiot lähteä kuten ne kaikki. Oma vikanne se oli.." Tuo nuolaisi huuliaan ja pyyhki kasvojaan kämmenellään kuin varon sormiesa osuvan kasvoihinsa. Hänen maaginen auransa oli tyyni mutta samalla kuin luonto. kesyttämätön. "Me Shamaani teimme niinkuin luonto meitä opasti, se joka antaa meille voimamme." Tuo kosketti hellästi nurmea sormillaan ja se alkoi heilumaan tuon magiasta.
"Emme kuten te."
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 25, 2008 11:01:05 GMT 3
Ziró murisi hieman katsellessaan tuota shamaania, luonnon maagia, mutta laski miekkansa, antaen sen kadota kädestään aivan yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. ”Villiä magiaa sanot sinä, mutta kaikki magia tulee yhdestä lähteestä, ja se magia on turmeltunut nyt, ja tappaa jokaisen kantajan ajan myötä, myös sinut.” mies lausahti kylmästi, tuijottaen toista. ”Kukaan joka magiaa kantaa, ei selviydy siitä elossa lopulta, se on sen hinta, että joskus aikojen takaa lähdettä kerran kosketti.” hän jatkoi, ja hiljaa hänen riimujensa hehku alkoi tummumaan, ja pian ei riimuja enään näkynyt miehen käsissä, tämän päästäessä otteensa magian lähteestä.
Ziró käännähti kannoiltaan, ja vilkaisi kahta muuta matkaajaa takanaan. ”Tulkaa, me menemme vielä kun on aikaa, sillä meillä ei ole asiaa tuon kanssa, vaan meidän on kiirehdittävä, jos haluamme pysyä Ajan Vartijoiden edellä ja elossa.” Susimaagi sähähti hiljaa, lähtien kävelemään kohti shamaania, ja siitä ohi, kääntäen selän koko ihmiselle, jos hän edes sellainen oli, vaan oliko edes itse. ”Tulkaa!” mies karjaisi hieman kovempaa, kääntyen jälleen Angelicaa, sekä Rócell-neitoa kohti, ja pysähtyi hieman kauemmaksi shamaanista.
Syvän vihan pystyi jo nyt kuulemaan Zirón äänestä, sekä katkeruuden toista kohtaan, joka oli löytänyt keinon selvitä aikojen halki ilman, että oli joutunut pakoilemaan ja tappamaan elämänsä halki, mutta hän ei sitä aikoisi ääneen sanoa, vaan tyytyi kuolettavaan hiljaisuuteen. Perheeni kuoli Ajan Vartijoiden käsistä, kun toinen maagi vain nukkua untansa, tietämättä maailman muuttumisesta. Susimaagi ajatteli, katsahten shamaania silmäkulmastaan. Jos hän ei välitä siitä missä maailma nyt ajelee, niin painukoon takaisin unten maille, ja nukkukoon toiseen aikaan. Hän mietti, ja miehen silmät loistivat kylmän sinisinä vihasta.
|
|
|
Post by angarath on Jan 27, 2008 18:23:41 GMT 3
(( Kyhh.. ^^' Ei taaskaan kovin pitkää tullut... Ja outo on juu tiedän xD ))
Rócell kuunteli kahden puheita ymmärtämättä siitä juuri mitään. Magia kuulosti kovin monimutkaiselta, mutta silti niin kiehtovalta. Ziró ei kuulostanut kovinkaan innostuneelta Shamaanin ilmestymisestä. Rócell ei oikein tiennyt miksi ja kummatuikin, kun Ziró käski heitä lähtemään. Tyttö ei liikahtanutkaan paikaltaan, vaan seisoi siinä aivan ymmällään. ”Aiomeko jättää hänet tänne?”, Rócell kysyi Zirólta vieläkin paikallaan seisten. Mikä miestä oikein vaivasi? ”Mistä on kyse?”, tyttö jatkoi kyselyään. Rócell halusi selvittä asiat, ennen kuin lähtisi minnekkään. Hän saattoi olla ainut, joka ei tajunnut jutusta juuri mitään, mutta ennen hän ei lähtisi, kunnes saisi vastauksensa.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 31, 2008 21:22:56 GMT 3
Angelica kuunteli tyynenä kahden maagikon keskustelua ja laittoi samalla aseensa pois. Hän ymmärsi suunnilleen Zirón hermostuksen aiheen, mutta vain suunnilleen. Shamaani kuulosti siltä kuin olisi ärsyttänyt susimaagia tahallaan. Nuorella Aquraella ei myöskään ollut mitään sitä vastaan, että he olisivat lähteneet ja jättäneet shamaanin siihen missä nyt olikin, mutta hänelle oli myös aivan sama mukaan tulemisen suhteen.
Angelica totteli Zirón käskyä ja lähti hänen peräänsä, mutta Rócell neidolla oli ilmeisesti kanttia laittaa vastaan. No mikäs siinä eihän Angelica nähnyt liinan alta mitään, joten se saattoi johtua monestakin syystä. Hän ei viitsinyt kysellä mitään ylimääräistä, koska hänellä ei ollut virallista syytä siihen. Aqurae ymmärsi asiasta riittävästi pysyäkseen mukana tapahtumista.
((lyhyt on vähän hommaa niin en ehdi kunnolla kirjoittamaan eikä ole inspiraatiota nyt))
|
|
|
Post by Ziegrand on Feb 1, 2008 16:10:53 GMT 3
Toinen kallisti päätään pienesti ja pudisti päätään katsoen sitten aukeaa metsää ympärillään. "Hyvä on, kai minun sitten täytyy tulla sinun mukasii Susimaagi.." otti askelia eteenpäin, mutta pysähtyi sitten Katsoen Rócell:ia ja hymyili.
"Oletpa sinä kaunis olento." Tuon villit hiukset tuntuivat tanssivan tuulessa joka kiusasi häntä. tuo liikutti päätään jällen katsoen Aqwellia. "Ja sinäkin.. Sinulla on kaunista matkaseuraa, miettien vain että miten olet heidät mukaasi saanut. Tuollaisen juron ja vanhan suden joka tuntuu syyttävän tapahtumista menneistä sitä joka teki niin kuin voima hänelle sanoi.."
"Susimaagi, pelkäätkö sinä niin paljon noita jotka yrittävät määrätä ajan olennoille jotka ovat itse ajattomia heidän saamallaan voimalla?
Tuo kyyristyi katsellen nurmea ja kosketti sitä kämmenellään. Minä en, luontoäiti on puolellamme.. Tuo sanoi ja nousi käsilleen seisomaan ja siitä pyörähtäen jaloilleen hänen hiustensa helmien naksuen toisiaan vasten kuin tuulikellot tuon raapien sitten tatuoituja käsiään haukotellen kulmahampaat vilkkuen. Me olemme sama, me olemme eri... Veli
|
|