|
Post by angarath on Dec 22, 2007 12:00:08 GMT 3
(( Tässä nyt sitten ekstra lyhyttä.. Mikäköhän on, kun ei kirjoittaminen luista senkään vertaa..? )) Rócell katseli kahta muuta viitsimättä itse keskusteluun liittyä. Neito kun ei niin hirveästi ymmärtänyt mistä nuo puhuivat. Mutta kun Ziró alkoi selittää Rócell kunteli tarkaavaisesti yrittäen ymmärtää edes jotain. Kun mies viimein hiljeni uskalsi neito avata suunsa. ” En taida olla aivan perillä asioista. Liittyykö tämä jotenkin minuun? ” hän kysyi epäröiden. Rócell oli ymmärtänyt suurimman osan, muttei aivan kaikkea. ” Voisitko selittää hieman tarkemmin sen, kuka teitä vainoaa? Vai voiko sitä vainoamiseksi sanoa..? ” Neito kysyi vielä vaientuen sitten odottamaan vastausta kummalta osapuolelta tahansa. Kunha hän vain saisi selvityksen.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 22, 2007 14:20:40 GMT 3
((Ja Angelica taas sekoilee ^^))
Angelica kuunteli kummissaan mistä Ziró puhui. Hän ei aluksi ymmärtänyt mitä mies ajoi tällä takaa, mutta kun hän sitten alkoi selittää nuoren Aquraen valtasi pelko. Hän oli kyllä lukenut tuosta ajasta, mutta ei ollut pitänyt sitä niinkään tärkeänä, mutta nyt se sai aivan uuden arvon hänen mielessään. Kun Ziró sitten sanoi olevansa yksi heistä Angelica säikähti entistä enemmän. Hän otti vaistomaisesti miekkansa esille, sillä se yleensä lievitti pelkoa, mutta sanoilta ei niilläkään pystynyt suojautumaan.
Angelican hengitys kiihtyi hänen mainitessa Aqwellmaagit ja hänen kansansa. Hän ei ollut uskoa korviaan sillä hänelle oli annettu aivan erilaiset selitykset kaikesta. Heille oltiin valehdeltu. Ei kerrottu totuutta siitä mitä virallisesti tapahtui vaikka Aquraet eivät yleensä salanneet mitään suurta varsinkaan historiallista tapahtumaa. Angelica tosin uskoi, etteivät ne kaksi vielä elossa olevaa Aqwellmaagia olleet koskaan virallisesti kokeneet koko maagisodan kauheuksia, sillä kaikkeen silti liittyi eräs hyvin tunnettu henkilö, joka heidät sitten virallisesti tuhosi. Vai oliko Dragos ajan vartija? Sitä Angelica ei tiennyt. Nyt hän ei oikeastaan tiennyt enää mitään tai ainakaan hän ei ollut varma enää mistään. Oliko kaikki valhetta? Mikä oli totta?
Angelica oli nyt hyvin hermostunut ja peloissaan. Hän ei ymmärtänyt enää mitään eikä uusista ajatuksista tullut loppua. Tämä ei ole näin. tämä ei ole näin... Aqurae hoki mielessään ja taipui kaksin kerroin kiljaisten pienesti. Nuori Aqurae oli nyt sietokykynsä rajamailla, sekoamisen partaalla eikä pystynyt tekemään asialle sillä hetkellä mitään. Kaikki oli tullut niin äkkiä ja hän oli liian heikko sillä hetkellä niin fyysisesti kuin henkisestikin.
|
|
|
Post by lonelywolf on Dec 23, 2007 17:21:11 GMT 3
Ziró vain seisoi paikallaan hiljaa kuin patsas, katsoen nuoren aquraen tuskaa, sillä hän hyvin tiesi ettei voinut asialle mitään, se vain oli kestettävä tai kuoltava. ”Jotkut asiat pidetään piilossa, kun toiset tuodaan julki.” susimaagi sanoi, kuin lukien toisen ajatukset. ”Aquraet ovat tietäneet tästä aina, mutta omaksi parhaakseen, he sulkivat itsensä pois muusta maailmasta, vain suojellakseen itseään ajan vartijoilta. Siksi muu maailma ei tunne teitä.” mies jatkoi, ja tuijotti jäänsinisillä silmillään Angelicaa. ”Mutta me muut, me uhmasimme kohtaloa ja kuolimme ajan vartijoiden käsistä.” Ziró sanoi hiljaa.
Susimaagi kääntyi ympäri, alkaen pakata tavaroita pieneen reppuun, jäämättä sen kummemmin odottamaan. ”Nyt kun olen tuonut itseni esiin, on minun lähdettävä, sillä he tietävät minun olevan täällä. Olen kirjoittanut magialla kaikkialle nähtäväksi mistä minut voi löytää.” Ziró lausahti, heittäen täytetyn reppunsa sängyn viereen. Olen tuhonnut meidät kaikki, vain sen takia että minä olen olemassa.. hän ajatteli, ja astui ovelle, avaten sen sepposen selälleen sanoen Meialle: ”Tiedät mitä sinun on tehtävä sisko, pakene ja piiloudu, sillä ajan vartijat ovat tulossa, eivätkä he jätä ketään eloon tänne päästyään.” Hieman aikaa Meia vain seisoi jähmettyneenä paikallaan, katsoen lasittunein sekä vettynein silmin Ziróa.
”Ottaisin sinut mukaan kyllä, mutta en voi. Kaksi susimaagia samassa paikassa on liian vaarallista, enkä tahdo sinun kuolevan samalla tavalla kuin minun.” Mies sanoi hiljaa pala kurkussa. ”Kohtalo ei tuonut meitä yhteen tälle matkalle, vaan sille on minun lähdettävä, ja myös jäätävä sinne, sillä sieltä ei ole paluuta minulle minne menen.” Ziró jatkoi hymyillen, jolloin Meia vain nyökkäsi, ja katosi varjoihin tavalliseen tapaansa. Susimaagi kääntyi kahden muun puoleen katsoen heitä palavin silmin. ”Lähtekää vielä kun voitte, sillä kuolema seuraa minua minne sitten menenkin, eikä minun seurassani enään ole turvallista. Minne menen, sinne ette voi seurata ilman että sieltä elossa tulette takaisin.” Ziró sanoi kovemmalla äänellä, kävellen lähimmän ikkunan luokse, katsoen horisonttiin, missä iso valkoinen susi juoksi näkyvistä.
Nyt susimaageja on enään jäljellä vain yksi, ja sinun on jatkettava sitä linjaa sisko, minun aikani on nyt tullut. Ziró mietti, ja tarttui kiinni magian lähteestä, täyttäen itsensä tuolla magialla, joka tuntui polttavan hänet sisältäpäin, ja punoi tulen punoksia ilmaan, hyvästiksi tälle maailmalle, ja kääntyi kuuta kohti huutaen jotain vanhalle kielellä, kunnes viimein astui takaisin huoneeseensa sanoen: "Lähden aamunkoitteessa, jos haluaa heittää henkensä hukkaan, saa lähteä mukaan, mutta ketään en pakota menemään yhtään sen pitemmälle kuin itse tahtoo. Uusi seikkailu alkaa tästä!"
|
|
|
Post by angarath on Dec 23, 2007 21:47:05 GMT 3
((Mph.. Mikä on kun ei saa mitään tänne rustattua..?))
Rócell seisoi paikallaan katsellen Angelicaa huolestuneena. Se ei osannut tehdä mitään sen paremmin, kuin Zirókaan. Neidolle oli pikkuhiljaa alkanut valjeta mistä oli kyse. Kun mies alkoi puhua kuunteli Rócell tarkkaavaisesti. Hän halusi saada mahdollisimman paljon selville asiasta.
Kun Ziró mainitsi Meian olevan susimaagi yllättyi Rócell suuresti. Hän ei ollut havainnut minkäänlaista magiaa toisesta. Saattoi se johtua vain siitä, ettei neito ollut palvelijaan sen kummemmin huomiota kiinnittänyt. Rócell ei kuitenkaan kysynyt mitään, vaan antoi miehen jatkaa.
Kun Ziró sitten antoi tilaisuuden lähteä mukaan oli Rócell heti valmiina. ” Minä ainakin lähden . Ei minulla ole täällä oikein muutakaan tekemistä ”, hän sanoi ja pienen innostuksen pilkahduksen saattoi havaita neidon äänestä. Vihdoinkin hän pääsisi tekemään jotain hyödyllistä. Vaikka sitten kuolemaan, mutta silti.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 24, 2007 12:56:58 GMT 3
Asiat pyörivät Angelican mielessä entistä tiuhemmin Zirón selittäessä asian oikeaa laitaa. Aqurae oli aivan hiljaa, mutta hän hengitti edelleen raskaasti. "Aquraet ovat pelkureita. Miksi me olemme paenneet tätä todellisustta valhein ja pitäneet oikeat asiat salassa? Miksi?" tyttö kysyi aivan hiljaa itseltään Aquraeksi, muttei tiennyt mihinkään vastausta. Angelica polvilaan maassa kasvot kohti lattiaa nyt taas ihan hiljaa kuunnellen susimaagin sanoja. Meia raukka. Toivottavasti hän selviää suuremmitta vaikeuksitta Aqurae mietti itsekseen nyt kun uudet ristiriitaisen asiat olivat lakanneet olemasta ja hänen mielessään oli taas rauha ja kaikki oli selkeää. Angelica repäisi palan siitä mekosta, joka hänellä nyt päällään oli ja sitoi sen silmille, ja kun Ziró oli poistunut huoneesta hän otti peiton ja vaihtoi sen alla vaatteensa takaisin tavalliseen asuunsa kiinnittäen aseensa vyölleen. Aqurae pysyi edelleen selkä ovellepäin, maagiin päin. Kyyneleet valuivat hänen poskiltaan, mutta silti hänellä oli jotenkin rauhallinen olo. "Minä lähden mukaasi" Angelica sanoi hiljaa kääntyen ympäri: "Sillä minulla ei ole mitään menetettävää. Koko ikäni en ole tiennyt totuutta, mutta nyt kun kerroit kaikki selkeni. Eikä minusta ole enää palaamaan sinne mistä lähdin. En halua enää olla piilossa kaikelta tai elää tietämättä mitään mitä on tapahtunut, tapahtuu tai olisi kuulunut tapahtua. Haluan olla vapaa siitä kaikesta mihin muut Aquraet on kahlittu. Elämään tietämättöminä ja harhauskoisina pelkästään Aquraeiden salatussa valtakunnassa." Aquraen silmistä valui vielä kyyneleitä, mutta hän ei viitsinyt vaivautua pyyhkimään niitä pois.
|
|
|
Post by lonelywolf on Dec 27, 2007 0:50:48 GMT 3
Ziró ei tiennyt olisiko hänen pitänyt nauraa vaiko itkeä, hän ei osannut enään tiedostaa tunnetta sisällään. Jotenkin koko maailma oli jälleen kääntynyt päälaelleen viimeisen hetken aikana, että susimaagi ei enään erottanut mitä oli tapahtunut ja milloin. ”Olisi vain parasta itsellenne, kun lähtisitte pois luotani mahdollismman pian ja mahdollisimman kauan, sillä tuon vain kuolemaan ympärilleni, missä sitten ikinä kuljenkin, ja saan vain surua aikaan ilon sijasta.” Ziró rikkoin hiljaisuuden sanoillansa, katsellen jonnekkin kaukaisuuteen. ”Olen todistanut sen juuri tänä iltana, kun tuomitsin koko tämän kylän kuolemaan itseni takia, vain sen takia että olen olemassa tässä maailmassa, mitä minun ei pitäisi tehdä.” hän jatkoi nopeasti, mutta viimeiset sanat jotenkin juuttuivat hänen kurkkuunsa.
Ziró harppoi äkisti reppunsa luokse heittäen sen selkäänsä, sekä miltein juoksi avoimen ikkunan luo, mistä kuu paistoi pilvettömältä yötaivaalta. Susimaagi ravisti hieman päätään, ja pyyhki nopeasti kämmenselällään silmänsä kuivaksi, sekä veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. ”Meidän pitäisi lähteä pian, sillä haistan heidät jo itäisessä tuulessa.” mies sanoi pala kurkussa, ja jatkoi hiljaa: ”Tämä yö enteilee kuolemaa.” Samassa ja kova tuuli alkoi puhaltamaan huoneessa, heitellen sängyn vaatteita huoneessa, kunnes lakkasi yhtä nopeasti kuin alkoikin, mutta sen sijaan että heitä olisi ollut kolme huoneessa, olikin heitä neljä. Siniseen kaapuun pukeutunut hahmo seisoi huoneessa, katsellen tummilla silmillään Zirón selkää.
”Valitsit huonon hetken paljastaa itsesi Susimaagi!” hahmo rääkäisi käheältä kuulostavalla äänellä, osoittaen luisella sormellaan miestä. ”Hauska nähdä jälleen sinuakin Sammael Talmudicin Ajan Vartija.” Ziró lausahti takaisin sarkastisella äänensävyllä, kääntyen hitaasti ympäri typerä virne naamallaan. ”Minä valitsin juuri oikein hetken paljastamiselleni, sillä tiedän että minut on jo tuomittu kuolemaan, mutta tiedän myös sen että en kuole ilman että jättäisin jotain muistettavan arvoista.” susimaagi jatkoi muristen, ja hänen silmänsä alkoivat hohtaa kuolettavan jään hohtoisena.
Kaikki tuntui siltä kuin katsoisi hidastettua maailmaa, sinisiin pukeutunut punoi äkisti maagisen pallon käteensä, viskaisten sen Ziróa kohti, iskeytyen voimalla miestä päin peittäen huoneen savuun. Aika tuntui palaavan jälleen normaaliin, ja savu alkoi pikkuhiljaa väistyä, mutta siellä susimaagi edelleen seisoi paikallaan, sama typerä virne naamallaan, edessään magiasta punottu kilpi, ja toisessa kädessään liekehtivä miekka. ”En ajatellutkaan tämän olevan näin helppoa.” Sammael nauroi käheällä äänellään, ja hänenkin käteensä ilmestyi kuin kopio Zirón miekasta. ”Joko olet valmis sanomaan rukouksesi susimaagi!” Sammael jatkoi ärhähtäen. ”Kuljen täällä nimellä Ziró!” mies ärhähti takaisin muristen uhkaavasti, ja punoi tulenpyörteitä ajan vartijan ympärille, peittäe hänet sillä. ”Sama se millä nimellä kutsut itseäsi, sillä minulle sinä olet joka tapauksessa kuollut!” Sammael huusi, ja tukahdutti magiallaan liekit, ja hyökkäsi miestä kohti.
Jälleen aika tuntui hidastuvan miesten iskeytyessä kiinni toisiinsa, pyörien nopeasti ympäri huonetta miekkojen iskeytyessä toisiinsa äänekkäästi. ”Olet oppinut viimekertaisista virheistäsi!” Sammael huudahti, kun kaksikko ensimmäisen kerran erkani toisistaan. ”Sinähän minut opetit taistelemaan, jos et muista!” Ziró naurahti takaisin, ja hyökkäsi tällä kertaa ensimmäisenä kohti. Miekat kalkahtelivat toisiaan vasten miesten pyöriessä rajusti ympäri, heitellen huonekaluja pois tieltään sinne ja tänne, aina missä vain sattui olemaan vapaata tilaa aina sillä hetkellä. Toistamiseen kaksikko erosi toisistaan, mutta tällä kertaa Ziró herpaantui vain hetkeksi, mutta se riitti toiselle. Sammael punoi ilman punoksia, lähettäen ne päin susimaagia, ja liian myöhään Ziró ne huomasi, ennen kuin makasi selällään maassa verta valuvana. ”Mutta näköjään et muista koskaan pitää yllä herpaantumatonta mieltä Ziró.” Sammael naurahti, tullen lähelle miestä. ”Sillä se tuo tällä kertaa kuoleman luoksesi.” hän nauroi pirullisesti, ja iski miekallansa. Miekka kalahti ikävän kuuloisesti alas, mutta ei ruumiseen, vaan Ziró pitelikin kiinni siitä kynsillään. Samassa huoneen täytti jäätävä valo, ja vain hetki kului kun jokin rämähti vauhdilla seinää vasten, ja liukui siitä maahan. Tutun lämpivän valon tulviessa jälleen huoneeseen, miehen paikalla seisoi isohko valkeaturkkinen susi, jonka suuren käpälän alla Sammael makasi tajunsa menettäneenä.
|
|
|
Post by angarath on Dec 28, 2007 16:56:30 GMT 3
Rócell tuhahti toisen sanoille. ” Tuskin on minulle parempi jäädä tänne, jotta joku voisi taas löytää minut ja raahata siihen ällöttävään taloon. Mieluummin kuolen ja olen samalla hyödyksi ”, Neito sanoi niin hiljaa, että ei uskonut kenenkään sitä kuulevan. Inho kuitenkin kuulsi Rócelin äänestä erittäin selkeästi. Hän ei kuitenkaan tiennyt kuinka paljon tarkempi Angelican kuulo oli tavalliseen ihmiseen verrattuna.
Rócell seurasi katseellaan kuinka Ziró kulki ikkunan luo. Neito jäi tuijottamaan kirkasta kuuta. Rócell oli juuri avaamassa suutaan kysyäkseen mieheltä miksi niin kova kiire lähtemisen suhteen, kun tuuli alkoikin puhaltaa huoneessa. Ensin Rócell ei huomannut uutta tulokasta, koska katsoi edelleen ulos ikkunasta, mutta kun käheä ääni alkoi puhua käännähti neito salamannopeasti ympäri.
Rócell ei tiennyt mitä voisi tehdä, joten päätti vain katsella sivusta. Kun sanasota muuttuikin sitten taisteluksi perääntyi neito ikkunan luo niin kiinni seinään kuin mahdollista. Rócell oli valmiina, jos hänen apuaan tarvittaisiin, mutta se ei näyttänyt olevan tarpeen. Kerran neito meinasi mennä väliin, mutta huomasikin sen aivan turhaksi. Kun Ziró muuttui suureksi valkoiseksi sudeksi ei Rócell osannut tehdä muta kuin tuijottaa tätä suu auki.
((-.-'))
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 28, 2007 22:44:39 GMT 3
Angelica piti edelleen kasvonsa kohti Ziróa kun tämä puhui. Hän tiesi ettei se ollut totta, mutta antoi toisen puhua ilman omia välikommenttejaan, mutta ilmeisesti Rocell ei viitsinyt olla kommentoimatta. Vaikkakin toinen ilmaisi ajatuksensa hyvin hiljaa tyttö kuuli sen selkeästi ja häntä alkoi kiinnostamaan mistä talosta Rocell puhui, mutta päätti jättää senkin asian tuonnemmaksi. Aqurae ei haistanut mitään erikoista, mutta tunsi jonkun lähestyvän ja vetäisi vaistomaisesti miekkansa esille ja meni valmius asentoon. Samassa hän tunsi voimakkaan tuulen huoneessa. Kun tuuli sitten lakkasi paikalla oli joku muukin heidän lisäkseen. Ajan vartija! tyttö huusi mielessään kun Ziró sanoi miehen nimen ja sen että hän todella oli ajan vartija. Angelica epäili selviäisikö Ziró tästä yksin, muttei uskaltanut auttaa, koska ei itse virallisesti ollut maagi, mutta hän ei kuitenkaan laskenut aseitaan ei sitä hän ei tekisi ennen kuin oli varmasti turvallista tehdä niin.
Angalica oli osittain iloinen siitä, ettei nähnyt mitä tapahtui, sillä hänestä jotenkin tuntui, ettei Zirón ilme ollut niitä kilteimpiä tai ystävällisimpiä. Sen kyllä tunsi vähemmästäkin, jos oli vähänkin normaalia tarkemmat aistit. Aqurae perääntyi hiukan kaksikon aloittaessa oman miekka mittelönsä. Se oli hyvin saman oloinen kuin hänen ja Satarin, mutta erosi monessakin suhteessa. Ajan vartijan sanat saivat Angelican kuitenkin säikähtämään, sillä kaikki tapahtui niin äkisti. Samassa hän tunsi kylmyyden ja näki kuinka valoa alkoi tunkeutua ohuen kankaan, jonka hän oli sitonut silmilleen, läpi. Aqurae hypähti taaksepäin kuullessaan voimakkaan rämähdyksen. Samalla, kun huone täyttyi taas lämmöllä, Angelica silmillä oleva side löystyi ja valui alas. Tyttö näki valkeaturkkisen suden säpsähtelevissä silmissään kunnes hän sitten korjasi liinansa oikealle paikalleen.
Angelica oli hetken paikallaan ja laittoi miekkansa takaisin paikalleen ja käveli Ziró suden luokse. Hän laskeutui polvilleen ja kietoi kätensä suden kaulan ympärille halaten tätä. "Et sinä tuo pelkkää surua Ziró. Minä en ainakaan usko niin" Aqurae sanoi hiljaa Zirólle halaten tätä edelleen. Kesti hetken enne kuin Angelica päästi irti. Hän jäi vielä istumaan siihen kasvot sutta kohden hieman hymyillen. Nuori Aqurae ei vielä pystynyt nousemaan ylös tällä kertaa jonkin oman syyn vuoksi, mutta hän odotti silti että he pääsisivät lähtemään. Että hänen elämänsä uusi vaihe alkaisi. Aika jolloin hän pystyisi olemaan sellainen kuin oli.
|
|
|
Post by lonelywolf on Dec 30, 2007 20:21:03 GMT 3
Ziró painoi käpälällään tiukasti Sammaelia huoneen lattiaa vasten, yrittäen murtaa Ajan Vartijan selkärangan rikki, ihan vain silkasta huvista, sekä vihasta heitä kohtaan. ”Olen jälleen tuominut yhden kansa kuolemaan itseni takia nuori Aqurae.” susi puhui suoraan neidon mieleen telepatialla. ”Tämä kylä kuolee vain sen takia, että minä asuin täällä aikani, ja piileskelin heiltä.” maagi jatkoi, ja nuolaisi hellästi toisen naamaa karhealla kielellänsä. ”Heitä on yhteensä seitsemän tässä maailmassa.” hän puhui nyt molempien mieleen, nousten Sammaelin päältä pois, jolloin hän vain katosi mustan savun myötä. ”He ovat Seitsemän tornin Ajan Vartijoita, maan äärien vartijoita, jotka huolehtivat että tämä maailma pysyy tasapainossa, niin hyvän kuin pahan kanssa. Ja jos syystä tai toisesta on maailma järkkymässä, heidän työtään on pistää voimat tasapainoon, kuten tässä tapauksessa metsästää meitä jotka olemme järkyttäneet maailmaa jo sen synnystä alkaen.” susimaagi jatkoi, muristen välillä.
”En väitä että tie edessämme tulee olemaan helppo, tai että emme tulisi kohtaamaan vaikeuksia, sillä sitä juuri matkamme tulee olemaan. Menemme maan ääriin aina seitsemän tornin läpi minne minun matkani lopulta päättyy, ja jos sinne minua seuraatte niin myös teidän, sillä kukaan elävä ei sinne saa astua, muuten kuin kuoleman porttien läpi.” Ziró jälleen puhui molempien mieleen, ja kyyristyi Angelican lähelle, auttaen neidon pystyyn, ja tukien häntä. ”Se tie mikä edessämme aukenee, ja mikä on meidän kuljettava, tulee olemaan sellainen mitä harva ihminen on koskaan elämänsä aikana edes kolmasosaa siitä matkannut. Aina yli maanrangan vuoriston, sekä läpi polttavan aavikon.” susi jatkoi, katsellen molempia välillä suurilla sinisillä silmillänsä.
Ziró tuki Angelicaa, vetäen häntä perässään Rócell-neidon viereen, katsoen häntä syvälle silmiin. ”Nuori lohikäärme, tämä matka tulee olemaan uuvuttava ja myös vaarallinen, mutta koskaan en sinua jätä jos mukaani haluat tulla, sillä me lähdemme nyt.” ja sen sanoen hän talutti nuoren Aquraen ikkunan luokse, käskien hänen nousta selkäänsä ja jäi odottamaan Rócell-neitoa. "Minun on parempi pysyä suden muodossani, sillä silloin ei minusta virtaavaa magiaa erota, ja näin saamme olla rauhassa ainakin hetken, ja saada etumatkaa muutaman päivän verran. Ja tänä yönä tarjoan teille kyydin ulos täältä susimaagien tapaan, siis nouskaa molemmat selkääni, ja antakaa uuden seikkailun alkaa!” hän jylisi viimeiset sanat ulvoen, ja jäi tuijottamaan kuuta hohtavilla silmillänsä.
|
|
|
Post by angarath on Jan 1, 2008 17:52:40 GMT 3
Rócell katseli Ziró sutta suu auki näyttäen täysin tärähtäneeltä. Kyllä tyttö oli tiennyt, että susimaagi pystyisi muuttumaan sudeksi, mutta kun se tapahtui niin äkkiä ja varoittamatta ei Rócell paljon muuta osannut tehdä. Kun Angelica meni valkean suden luo ja halasi tuota käänsi tyttö nopeasti katseensa ulkona loistavaan kuuhun muka kiinostuneena. Rócell ei ollut tottunut isovanhempiensa luona hellyyden osotuksiin, joten ei tiennyt miten niihin pitäisi suhtautua. Tyttö tunsi olonsa hämmentyneeksi ja jostain syystä myös hieman nolostuneeksi. Rócelin kasvoille kohosi hento puna, jota hän yritti parhaansa mukaan piilotella toisilta pitäen katseensa tiukasti ikkunasta ulos suunnattuna.
Mutta kun Ziró alkoi puhua telepatialla käänsi Rócell vaistomaisesti katseensa suteen. Tyttö kuunteli tarkkaavaisesti vaaleaturkkista sutta, eikä huomannut lainkaan, kuinka Sammael katosi savuna ilmaan. Rócelin ilme oli vakava, mutta silmissä pilkahteli hillittyä riemua. Zirón katsoessa Rócelia silmiin vastasi tämä katseeseen rävähtämättä. ”Tiedän”, hän kuiskasi sudelle hymyillen hiukan. Tyttö todellakin tiesi, ettei Ziró hätä jättäisi. Rócell oli tuntenut nuo kaksi vasta todella vähän aikaa, mutta silti hän tiesi, että pystyisi luottamaan kumpaankin täysin.
Rócell ei epäröinyt hetkeäkään Zirón kehottaessa nousemaan selkään. Tyttö nousi suden selkään jättäen eteensä tilan Angelicalle. Suden turkki oli ihanan pehmeä ja liukkaan tuntuinen Rócelin käsien alla, mutta silti siitä sai hyvän otteen. Nyt tyttö ei edes yrittänyt piilotella innostusta, vaan vapautti kauan pidätellyn hymyn. Tuskin kumpikaan Rócelin matkakumppaneista sitä edes näki.
(( Nyt tuli sentään hieman pituutta, mutta muten outoa -.-'))
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 1, 2008 18:04:21 GMT 3
Angelica kuuli toisen telepaattiset viestit ja hänellä oli tapansa mukaan vaikea tulkita niitä, mutta hän kuitenkin suunnilleen ymmärsi sen mitä pitikin. Aqurae tunsi Zirón nuolaisun poskellaan ja se sai hänet punastumaan hieman.Tämä tunne. En ole tuntenut tätä ennen tyttö ajatteli kun susi auttoi hänet vähän pystympään. Joudummeko taistelemaan ajan vartijoita vastaan? Angelica ajatteli hieman peloissaan, mutta karkoitti sen heti mielestään.
Angelica kuvitteli mielessään niitä paikkoja mitä Ziró mainitsi samalla kun he kulkivat eteenpäin ensin Rócell neidon viereen ja siitä ikkunalle. Hänellä meni hetki ennen kuin hän pääsi Zirón selkään, mutta pääsi kuitenkin. Nuoren Aquraen mielessä pyöri ajatuksia koskien lähinnä tulevaa seikkailua ja kaikkea mitä se voisi pitää sisällään.
Angelica piti Zirón pehmeästä turkista kiinni ja kuunteli kun tämä ulvoi. Hän kävi mielessään läpi kaikkea sitä mitä nyt tässä oli tapahtunut ja punastui hieman uudelleen muistaessaan mitä oli tehnyt ennen kuin susi oli häntä nuolaissut kasvoihin. Aqurae oli nyt hieman sekaisin kaikesta. Hän oli kokenut nyt pienen ajan sisällä paljon erilaisia asioita, uusia tunteita ja kokemuksia, joista hän ei tulisi säästymään jatkossakaan.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 1, 2008 18:43:04 GMT 3
Ziró ulvoi hieman, katsellen ulos avoimesta ikkunasta pilvettömälle taivaalle, ja odotti että molemmat saisivat hyvän otteen hänestä, ja viimein jännitti jalkalihaksensa valmiiksi hyppyä varten. ”Pitäkää kiinni nuoret neidot, sillä tämä kyyti voi olla hieman pomppuisaa.” susimaagi puhui molempien mieleen hieman naurahtaen, ja jännitti jalkalihaksensa äärimmilleen, ponnahtaen vauhdilla ulos huoneesta ikkunan kautta. Tuuli ulvoi Zirón ympärillä tämän tippuessa takaisin maata kohti vauhdilla, mutta juuri kun susi osui maahan, ponnahti hän vauhdilla nopeaan juoksuun ulos kaupungin portteja kohti. Päästyään hieman lähemmäksi portteja, ja saatuaan katsekontaktin niihin, jännitti hän jälleen itsensä hyppyyn, ja ponnahti yli kaupungin suojauksen tuulen kieppuessa hänen ympärillään.
Päästyään porttien ulkopuolelle, Ziró laskeutui vauhdilla takaisin maanpinnalle, katsahtaen taaksensa nopeasti jättäen viimeiset hyvästi kaupugille, ja aloitti uudelleen nopean sekä pomppuisen juoksunsa kohti lähintä metsää, sillä hän tiesi että maanteillä olisi vaarallista kulkea, sillä se oli liian näyvillä päiväsaikaan, mutta metsä toisi heille tarvittavan suojan ainakin hetkeksi aikaa. Päästyään turvalliseen etäisyyteen kaupungista, Ziró hidasti kulkuaan kunnes viimein pysähtyi kokonaan, hengittäen hieman raskaasti ja puhui jälleen kaksikon mieleen naurahtaen: ”Toivon mukaan syömänne ateria on vielä vatsoissanne, sillä ruokaa ette tule saamaan vielä hetkeen, mutta jos voisin pyytää teitä laskeutumaan selästäni, sillä vaikka olenkin maagi, niin olen silti ihminen, enkä jaksa kovin kauaa tällaista rääkkiä.” Susimaagi polvistui alas, antaen paremman mahdollisuuden Angelicalle, sekä Rócell-neidolle laskeutua hänen selästään. ”Tästä on meidän jatkettava matkaa jalan, mahdollisimman nopeasti, emme pysähdy ennen kuin aurinko nousee jälleen, vasta silloin voimme levähtää, ja jatkaa jälleen matkaa pimeän tultua.” Ziró jatkoi, ja jäi odottamaan että kummatkin pääsivät alas hänen selästään.
|
|
|
Post by angarath on Jan 2, 2008 11:37:52 GMT 3
Rócell tarttui suden sileään karvaan niin tiukasti, kuin vain suinkin uskalsi. Matka tosiaan oli melko pomppuista, mtta tuuli tuntui ihanan virkistävältä puhaltaessaan tytön ympärillä sekoittaen tämän hiukset. Rócell huomasi, että matka suuntautui metsää kohden ja iloitsi siitä hiljaa mielessään.
Zirón pysähtyessä Rócell huokaisi helpotuksesta. Tuuli oli aluksi tuntunut virkistävältä, mutta jo muutamassa minuutissa se alkoi käydä ärsyttävämmäksi. Tyttö liukui alas suden selästä ja katseli hieman ympärillrrn selvittäen missä oikein oli. Väsymys painoi Rócelia hiukan, mutta hän yritti työntää sen pois mielestään. Tyttö ei myöskään muistanut, milloin oli viimeksi syönyt. Oli siitäkin jo jonkin aikaa, mutta Rócell ei sanonut toisille mitään.
Kun Ziró sanoi, että pitäisi jatkaa matkaa jalan, tuli Rócelin mieleen eräs asia. Toiset eivät taineet olla vielä nähneet tytön omaavan siivet, sillä hän oli pitänyt ne visusti peitossa viittansa alla. Voikohan sellaisenkin vaistota..? Rócell kysyi itseltään muistaen, kuinka Ziró oli hänet heti lohikäärmeeksi tunnistanut saavuttuaan linnaan. Rócell päätti kuitenkin antaa asian olla ja ottaa sen vasta sopivamman hetken tullen esiin.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 2, 2008 15:37:09 GMT 3
Angelica piti kunnolla kiinni Zirón juostessa eteenpäin välillä voimakkaasti pomppien. Tuuli virkisti häntä ja selvensi osittain hänen mieltään, sillä se laittoi Aquraelle muuta ajateltavaa nyt toistaiseksi. Kun he lopulta pysähtyivät Angelica arveli heidän olevan metsässä. Hän laskeutui suden selästä heti Rocellini jälkeen ja tunsi pehmeän maan jalkojensa alla. Yhtäkkiä Aquraen mieleen tuli eräs asia, jota hän sitten kysyi: ”Ziró onko Ajan vartijoissa Dragor nimistä henkilöä?” häntä epäilytti muuan asia siitä, mutta hän ei kuitenkaan voinut auttaa asiaan.
Angelica kuunteli luonnon ääniä ja käveli vähän matkaa eteenpäin. ”Minne suuntaan jatkamme?” hän kysyi ja kääntyi takaisin Ziróón päin. Hänelle ei itse asiassa ollut mitään väliä minne ja mihin aikaan vuorokaudesta he matkaisivat, koska hän ei nähnyt mitään. Nuori Aqurae kuunteli luonnosta kantautuvia ääniä. Suurin osa linnuista oli ihan hiljaa vain muutama äänteli, ja muutamat pikkueläimet rapistelivat lähistöllä, mutta muuten vaikutti olevan täysin hiljaista ja turvallista.
((hieman outo))
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 3, 2008 11:26:18 GMT 3
Ziró murisi hiljaa, katsoessaan metsän syvyyksiin. Hän ei ollenkaan pitänyt pimeästä, sillä siellä myös pimeän olennot viihtyivät, paikassa jonne auringonvalo ei yltänyt, eivätkä miekat koskeneet. Mutta muuta vaihtoehtoa ei heillä ollut, susimaagi tiesi sen, heidän joko oli otettava tämä tie, ja kärsittävä seuraukset metsän sisällä, tai kulkea avoinna, jolloin riski oli kahta kauheampi, ja kuolema taattu. ”Jatkamme jalan tästä, läpi metsän.” hän sanoi murahtaen, ja alkoi kävellä metsän rajaa kohti. ”Emme pysähdy ennen kuin olemme turvallisesti auringon ulottuvilla, sillä tuolla asuu olentoja, mitä ette ole koskaan kuin kuvitelleet, ja he nauttivat pimeydestä, mutta se riski on meidän otettava, sillä avoimessa maastossa kulkeminen toisi varman kuoleman, joten kahdesta pahasta on valittava vähiten paha.” Ziró lausahti kahden mieleen.
Pikaisella vilkaisulla Ziró katsahti silmäkulmallaan Rócell-neitoa, joka tuntui olevan uponneena mietteisiin. ”Pitäkää mielenne avoinna, älkääkä antako sen harhailla.” susimaagi näpäytti molemmilla, tarkoittaen sanansa kumminkin lohikäärmeelle. ”Jos haluatte selvitä hengissä, pitäkää päänne kylmänä, ja kiinni siinä missä se juuri on.” hän jatkoi nopeasti, ja naurahti hieman omalle vitsillensä. Ilme pian kumminkin muuttui Angelican alkaessa kysymään Ajan Vartijoista, ja kysyi oliko Dragor yksi heistä. Zirón ei tehnyt mieli vastata, sillä hän tiesi hyvin mitä voisi tulla käymään, jos yksikin oli aikaisemmin ollut toiminnassa Ajan Vartijoiden kanssa, se vaarantaisi jokaisen hengen, sillä Vartijoilla oli keino löytää ihmiset keitä he olivat koskettaneet. ”Dragor on Ajan Vartijoista nuorimpia, mutta ei kumminkaan köyhimpiä voimassa. Hän on iältään nuori, mutta hän on sitäkin salakavalampi sekä nopeampi tapoissaan.” Ziró sanoi hiljaa.
|
|