|
Post by Nayran on May 16, 2009 14:02:38 GMT 3
Haltia ei välittänyt Spyron hätäisestä asenteesta heidän siinä seistessään, vaan oli pikemminkin yllättynyt, ettei poika rimpuillut irti hänen otteestaan ja pyrähtänyt vielä osittain leimuavan liekkimeren läpi toiselle puolelle turvan. Hetken aikaa Syara tunsi jopa pientä ylpeyttä, joka kyllä laantui sitten koska nyt oli keskityttävä tärkeämpiin asioihin. "Ei. Odota.", olento päätyi vastaamaan.
Ääni tuli vähitellen lähemmäksi ja lähemmäksi, remuavammaksi ja suuremmaksi. Maa jalkojen alla ei tuntunut enään lainkaan niin vakaalta. Se tärisi tämän äänen voimasta, ja tuntui, kuin jokin olisi pyrkinyt esiin sen alta, vain vahvistaakseen Syaran aikaisemmat luulot. Kasvusto ei lainkaan pitänyt siitä, että se poltettiin maan tasalle ja oli päättänyt käydä vastaiskuun, niin tyhmältä kuin se kuulostikin. Mies alkoi jo vähitellen huolestua, sekin nimittäin selkeni, miksi tämä viimeinen oksarypäs niin sitkeästi piti pintansa hänen jo ajat sitten asettamaansa tulta vastaan. Kohta ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin hypätä läpi ja katsoa, kuinka käy.
Kun tätä samaa piinavaa odottelua ja seisoskelua oli kulunut jo hyvän aikaa, Syaralla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yksinkertaisesti toimia. Hän kumartui Spyron puoleen, jotta tuo olisi kuullut tämän hentoa puhetta oksiston julman jylinän läpi. "Spyro! Jos sinä et ymmärrä, mitä nyt on tapahtumassa, niin minä yliarvioin sinut. Tämä pirun puska on elävämpi kuin luulinkaan, ja harmikseni minun on todettava että meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin puskea läpi.", Syara sanoi totisena ja nousi sitten taas pystyyn, silmät järkytyksestä laajeten kun heitä kohti maan alta puskeva uusi oksisto siinsi jo näkökentässä niin, että sen näkemiseen tuskin tarvittiin mitään nykyaikaista välineistöä. Haltia irvisti vihaisesti, vaikka tiesi hyvin, ettei puska siitä välittänyt. Hulluksihan siinä tuli.
Muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen haltia tuli siihen tulokseen, että hänen sanansa olivat olleet tilanteen veroisia. Muuta vaihtoehtoa ei siis edelleenkään ollut. Syara vilkaisi Spyroon, tiukensi otetta pojan kädestä ja huusi; "Hyppää!"
Haltia syöksyi lohikäärmepoika toivottavasti jäljessään läpi roihuavan ja piikikkään puskaston, iskeytyen sen jälkeen vihertävään maahan, joka tuntui polttavan kuumalta ja kaiken lisäksi pisteli. Syara vaipui jälleen kerran tiedon ja tietämättömyyden rajamaille, silmät hitaasti pienen karsastuksen jälkeen sulkeutuen.
|
|
|
Post by spyrre on May 17, 2009 14:00:28 GMT 3
*Tummanruskeat silmät irrottivat katseensa hetkeksi takanaan olevasta polusta vilkaistakseen haltiaa epäuskoisesti. Ikävältä kuulostava ääni läheni lähestymistään ja suippokorva tahtoi silti vain seisoskella odottamassa? Spyro ei osannut päättää mahtoiko miehellä olla vain hyvin teräksiset hermot vai oliko tämä tosiaan jonkin verran kaheli vai mistä oli kysymys, ei kai se nyt muutamaa liekkiäkään voinut noin paljon pelätä vaikka tulta oli tuntunut arastelleenkin? Mutta koska uhka ei varsinaisesti ollut vielä näykkimässä kantapäitä eikä suuremmin näkyvissäkään vaikkakin selkeästi tulossa, purppurapääkään ei rynnännyt minnekään, vaikkakin olisi hyvin mielellään ollut jossakin muualla kuin vain seissyt paikoillaan. No, onneksi heitä piti paikoillaan enää vain pieni määrä oksia, joiden pitäisi palaa kohtapuoliin pois tieltä... Se piti kyllä edelleen tarkasti silmällä sitä mitä takanapäin tapahtui vaikka tarkisti aina vähänväliä miten liekit edistyivät polun raivaamisessa, mutta kun aikaa kului hän alkoi hiljakseen silmäillä epäilevästi jäljellä olevia oksia tarkemmin. Eikö niiden olisi pitänyt palaa jo pois? Kuinka tässä nyt näin kauan kesti? Ja se jonkin ikävän aiheuttama ääni alkoi olla jo sen vahvuinen että sai maankin tärisemään vähäsen. Vaikka ei aivan varma tilanteesta ollutkaan (vaikka epäilyksensähän pojalla tietysti oli) viimeistään silloin kun kasvillisuus alkoi osoittaa merkkejä yllättävän vikkelästä liikkumisesta takana polulla alkoi välikohtauksen syy olla varsin selkeä itse kullekin. Spyron motivaatio häipyä jonnekin muualle alkoi tässä vaiheessa olla korkea ja se ottikin jo pari epäröivää askelta arvellen jo ettei loppupiikistö suostunut palamaan pois ollenkaan. Syarakin näytti tässä vaiheessa onneksi päättävän että oli odoteltu tarpeeksi.* "Mulla on silmät" *Purppurapää ilmoitti vastaukseksi tämän kommenttiin, onnistumatta kuitenkaan tähän hätään kuulostamaan kovinkaan nenäkkäältä. Mahdollisuus siitä että kasvisto päättäisi OIKEASTI käydä päälle ei ollut niitä kaikkein realistisimpia, mutta kun näköaisti kertoi niiden tekevän niin kuitenkin ei auttanut väittää vastaan. Ja niin hölmöltä kuin se saattaisi ajatustasolla tuntuakin, näky päälle vyöryvistä tappurapensaista oli melko kammottava.
Joten, siinä vaiheessa kun oltiin menossa, Spyro ei väittänyt vastaan. Ei sitä innokkaaksi ryntäämään leimuaviin piikkeihin voinut sanoa, mutta koska suunta jossa nämä olivat sijaitsi kätevästi juuri vastakkaisessa suunnassa kuin vihamielisesti kohti rymisevä pensasto, se vain nyökkäsi hiukan, yritti vetäistä viitanrähjäänsä ja reppua eteensä suojaksi lähinnä piikeiltä ja sen isompia viivyttelemättä kirmasi suippokorvan perässä läpi. Kokemus tuskin oli miellyttävä mutta matka oli lyhyt, ja tällä kertaa nuorukainen oli jopa sen verran ajan tasalla ettei päätynyt tekemään yhtä sulavaa mahalaskua kuin viimeksi vaan oli nopeasti jälleen pyrkimässä jaloilleen. Pensaikon suuntaan luotiin vainoharhainen katse kuin hän olisi odottanut että kasvit eivät luovuttaisi noin vähällä, ennen kuin purppurapää hoksasi ettei pitkin pituuttaan lojuva suippokorva ollutkaan nousemassa. Se tuijotti hetken yllättyneenä silmiään räpytellen, kunnes liikahti lähemmäs ja kumartui tönäisemään miekkosta varovasti.* "Hei? Mitä tapahtu? Oletko hengissä vielä?"
|
|
|
Post by Nayran on May 24, 2009 20:20:38 GMT 3
No, pyörtyminen todistautui tällä kertaa vain sellaiseksi satunnaiseksi pieneksi päähänpistoksi, eikä sitä kestänytkään kuin muutamia sekunteja. Shokkitajuttomuus, vai mikähän se nyt olikaan. Liekit eivät olleet haltioiden, tai ainakaan Syaran parhaita ystäviä, se oli varmaa.
Mies avasi silmänsä ihan hetken Spyron tökkäyksen jälkijunassa ja päätyi epänormaaliin tapaan ärähtämään tuolle. "Älä töki siinä.", se tiuskaisi, ja no, kävikö otusta tosiaan syyttäminen? Ei tulen lävitse hyppeleminen ollut ihan jokapäiväistä puuhaa, kun otti vielä huomioon, kuinka poikkeavan heikkona haltia oli koko päivän remunnut. Nyt sen pitäisi taas kerätä voimiaan tulevia haasteita varten, yhden asian ollessa varma; Pimeyteen se ei olisi enää matkaamassa. .. Ainakaan vähään aikaan.
Kun haltia oli lempeän mukavasti viileän tuulen, kuin tilauksesta, avulla toipunut hieman vihaamastaan kuumuudesta, se sai itsensä nostettua istumaan ja siitä aina seisomaan asti. Tapahtui muun maussa vaatteiden putsailua, mahdollisten haavojen ja sen, oliko kaikki tallessa, tarkistelua.. Viimeiseksi vielä katsottiin, että Spyronkin suunnalla kaikki oli ok ja sitten nyökättiin. Mission complete, vai kuinka?
Pyörtymyksen aiheuttaman sekavuudenkin kaikottua, Syara pysähtyi katsomaan Spyroa ja joutui pakottaa itsensä seuraavaan; ".. Anteeksi. Anteeksi että ärähdin.", haltia sanoi suhtkoht väliinpitämättömän kuuloisena ja kohautti perään epämukavasti olkiaan. Hänen päänsä takana komeili vielä epämukava kuhmu ja ihoa nipisteli, mutta siinäpähän olivat ja tulisivat pian varmasti menemäänkin. "Nyt tuota.. Hmm.. Sinä olet varmaan itse kunnossa? Siltä ainakin näytät.", Syara sanoi nyökäten itsekseen, kerta oli tästä asiasta aikalailla varma. "Minun vuokseni matkaan ei ainakaan enään tarvitse tulla mutkia. Voimme puolestani siirtyä suoraan muiden luo, en usko, että he ovat vielä pitkälle päässeet.", haltia totesi ja päätyi sitten vilkuilemaan ympärilleen. "Missä se sinun kissasi on?"
|
|
|
Post by spyrre on May 25, 2009 23:34:20 GMT 3
*Ilmeisesti suippokorva oli selvinnyt elossa tälläkin kertaa vaikka hetken aikaa näyttikin kuolleemmalta, ainakin päätellen siitä millainen ärähdys siitä lähti kun sitä tökkäsi. Nuorukainen räpäytti silmiään moiselle ottaen sitten suoristautuen etäisyyttä.* " No voin potkasta seuraavaksi" *Se huomautti avuliaasti, irvisti ja keskittyi sitten pudistelemaan tuhkaantuneita vaatteitaan. No, oikeastaan se ei ollut edes sen isommin ottanut nokkiinsa, loppujenlopuksi se oli aika helpottunut siitä ettei kyseessä ollutkaan mikään tuota dramaattisempi kohtaus... Eihän hän vieläkään ollut kyllä varma luottiko Syaraan kauheasti, muttei hän erityisemmin halunnut toisen heittävän henkeään jalkoihinsakaan, se vielä olisi puuttunut. Äh, no, ainakin sitä oltiin nyt taas sillä puolella pöpelikköä kuin kuuluikin. Spyro vilkaisi vielä epäluuloisesti tappuroihin siltä varalta että ne päättäisivät alkaa kurottelemaan alkuperäisen kantamansa ulkopuolellekin, ja seurasi oudoksuvasti viimeisten oksien kasvaessa paikalleen täyttämään niiden lomaan poltettua kulkuväylää. Toistaiseksi olikin selvitty yllättävän pienin menetyksin tällä toisella reissulla pensaikon läpi, ainakaan purppurapää ei ollut saanut kuin tuhkaa päälleen ja muutamia naarmuja lähinnä käsivarsiinsa sillä viimeisellä ryntäyksellä. Liekit olivat tehneet korkeintaan tuhojaan vain vaatetukselle ja vaikka se olikin tarkistanut ensitöikseen olisiko kipinä tai toinenkin tarttunut kankaaseen pakoreissun lopulla ja sammuttanut nopeasti ne mitä löysi, ihoon tai edes hiuksiin ei roihu ollut jättänyt muuta kuin korkeintaan sitä tuhkaa. Haltiasta nuorukainen ei puolestaan ollut niinkään varma ja silmäsikin tätä vaivihkaa pudistellessaan pahimpia nokia päältään, vaikka arvelikin että jos hutera suippokorva oli selvinnyt siitä ensimmäisestä reissusta ei tämän huomattavasti helpomman luulisi ainakaan pahempaa jälkeä tekevän. Vaikka olihan Syara nyt kai väsyneempi sen kaiken ympäriinsä juoksemisen jälkeen... hm. No, omapa oli vikansa, ei Spyro ainakaan tuonne ollut vongannut.
Nuorukainen antoi haltian keräillä itseään rauhassa hetken aikaa sanomatta mitään ja kiinnitti huomionsa lähinnä määrittämään vahinkoja vaatetuksensa ja piikeistä tulleiden raapaleiden suhteen, kuten ilmeisesti mieskin teki heti kun oli taas ajan tasalla. Se silmäsi suippokorvaa tämän pahoitellessa aiempaa ärähdystään, kohauttaen kuitenkin myös vain olkapäitään vastaukseksi.* "Enköhän. Helppoahan se oli tähän suuntaan." *Spyro totesi kysymykseen, olihan tällä kertaa suurimman vahingon ottanut itseensä vain vaatetus. Sekin olisi voinut olla ikävä asia ellei kaukonäköisesti laukkuun olisi ostettu uusia tilalle. Nuorukainen kohautti harteitaan uudestaan Syaran ilmoittaessa matkan voivan jatkua vaikka sitä kieltämättä hiukan epäilytti vieläkin koko systeemi, mutta ei vain viitsinyt väittää enää vastaan. Kun puhe tuli taas kissasta, se kävi nopeasti levottomaksi ja vilkaisi epävarmasti ympärilleen.* "Eh...en tiedä. Ehkä... se saattoi mennä takaisin sinne mistä tultiin. Luulisin." *Purppurapää alkoi taas olla huolissaan nyt kun sillä oli taas aikaa sellaiseenkin ylellisyyteen. Tuskin kissa pensaikkoon oli mennyt, siitä hän oli melko varma, mutta muuten nuorukainen ei kyllä osannut sanoa mihin eläin olisi voinut harhailla. Metsä oli iso... ja ties mitä petojakin siellä oli. Onneksi karvapallo oli kuitenkin vikkelä ja sitkeä tapaus, mutta silti...*
|
|
|
Post by Nayran on May 31, 2009 14:47:58 GMT 3
Syara seurasi Spyron esimerkkiä ja vilkuili ympärilleen suuressa metsässä, jokseenkin tältä kohtaa harvassa. Hän etsi katseellaan pensaikon kahahduksia tai muita vastaavia merkkejä, valkoista hännänpäätä esimerkiksi. Myös mahdollista sähinää tai maukumista kuulosteltiin, mutta haltia ei silti pystynyt havaitsemaan mitään muuta kuin satunnaisia, havahduttavia lintujen lehahduksia pois puista. No, kaitpa poika tiesi parhaiten oman kissansa tekemiset, kaitpa otus todella oli kunnossa. Toivottavasti oli, Syaralla ei nimittäin ollut mitään eläimiä vastaan.
Mies odotti vielä ihan hetken, jotta poika sai rauhassa miettiä kissansa kohtaloa ja niin poispäin. "No.. Tahdotko etsiä sen vai pärjääkö se?", Syara kysyi lopulta hieman vaivaantuneesti. Haltia olisi itse halunnut jo jatkaa matkaa, mutta vaikka Spyro nyt 'vankina' olikin, taisi hänelläkin silti olla oikeus matkan hidastamiseen. Olihan Syaralla itselläänkin ollut. Vaikkakin se reissu oli ollut ihan pakollinen, Pimeydessä käynnistä oli kulunut jo niin pitkä aika ja..eh..ehkä kissan etsintäkin oli pakollista. Siinä nyt oli sentään kyse elävästä olennosta?
Haltia katseli yhä Spyroa odottaen ja kysyvänä. Etsintä vai matkan jatkuminen?
|
|
|
Post by spyrre on May 31, 2009 23:34:40 GMT 3
*Valkoisesta kissasta ei näkynyt jälkeäkään mailla halmeilla, vaikka toisaalta ei Spyro ollut odottanutkaan että tämä olisi jäänyt kovinkaan lähelle epäilyttävää ilmapiiriä huokuvaa pensaikkoa sen jälkeen kun hän oli hävinnyt näkyvistä. Kuitenkin ajatus siitä ettei hän tiennyt missä pieni eläin oli, oli varsin levottomuutta herättävä vaikka kissa oli tosiaan viettänyt joskus pidempiäkin aikoja omin nokkinensa... silloin tämä tosin oli oleskellut luultavasti lähinnä kylässä tai sen reunamilla josta purppurapää sen lopulta harharetkiltään palattuaan löysikin, eikä keskellä villiä metsää. Saattaisihan melkein puolivilli kissankuvatus pärjätäkin, mutta nuorukainen ei kyllä ollut tippaakaan innostunut ajatuksesta jättää tämä jälkeensä. Näin oli joskus menneisyydessä tosiaan käynyt, mutta ei todellakaan pojan omasta tahdosta.
Purppurapää ei tuntunut saavan eläintä silmiinsä, vaikka oli haltiasta piittaamatta siirtynyt joitain metrejä kauemmas siihen suuntaan kuin missä muisteli kissan viimeksi nähneensä. Syaran kysymys sai sen kuitenkin kääntämään katseensa ja tuijottamaan hetken kuin epäillen oliko suippokorva nyt tosissaan. Se oli pelännyt että edessä voisi olla uusi vastentahtoinen eroaminen eläimestä ellei se olisi jossakin ihan lähietäisyydellä, eikä ollut odottanut että hänelle annettaisiin tuollaista valinnanvaraa.* "...mä en tahdo jättää sitä tänne." *Se vastasi lopulta, kun suippokorva ei tehnyt elettäkään peruakseen puheitaan. Jos tuollaisen vaihtoehdon saisi, Spyro tahtoisi tietysti ehdottomasti etsiä pienen eläimen käsiinsä jos se oli mitenkään mahdollista.* "En löydä kyllä sen jälkiä mistään.... Mut jos mennään takaisin päin hiljakseen niin ehkä se löytää meidät jos on lähistöllä." *Ehdotettiin hetken miettimisen jälkeen, nuorukaisen nostaessa sitten jo repun maasta ja tallusteli muutaman askelen eteenpäin. Se oli vaihteeksi niin tohkeissaan menossa että oli näköjään unohtanut melkein kaiken muun mielestään.*
|
|
|
Post by Nayran on Jun 4, 2009 12:58:07 GMT 3
"Syara-setä, minun pallo, minun pallo! Se meni tuonne! Katso! Se meni tuonne!", pieni haltiapoika huusi hädissään osoittaen sormellaan metsän rajojen ulkopuolelle. Syara katseli hetken pallon perään, pudisti sitten lempeän isällisesti hymyillen päätään ja lähti rohkeasti astelemaan pallon perään. Poika ulisi perässä; hän ei ollut vielä kertaakaan poistunut metsän rajojen ulkopuolelle, sillä se oli nuorimmaisilta näinä aikoina jyrkästi kiellettyä. Otolliseen aikaan oli tämäkin poika tosiaan syntynyt.
Hetken päästä haltiamies palasi pienimmäisen valkean pallon kanssa. Hän laski sen pojan käsiin, joka näytti jo valmiiksi varsin onnelliselta pallonsa puolesta. Niinpä poika päätyi pikaisesti halaamaan vanhempaa, siitä mistä nyt ylettyi - hän ei ollut kovin pitkä. Syara häkeltyi. "Kiitos setä! Iso kiitos!", poika huudahti iloisena, juosten sen jälkeen takaisin kylää kohti, nauraen.
Syara havahtui jälleen ajatuksistaan, mies oli eri taitava uppoamaan niihin. Hän nyökkäsi Spyrolle. "Selvä on. Jos hyvin käy, sitä ei tarvitse edes sen kummemmin etsiä. Matka kohti muita siis.." Syara vilkaisi hieman epäröivästi näitä muutamaa askelta, mitkä purppurapää jo uskaltautui ottamaan - päätyen kuitenkin luottamaan toiseen, olihan tämä karkaamisen halu jo aiemminkin todettu hyvin pieneksi. Seuraten Spyron esimerkkiä Syara nosti maassa lepäävän laukkunsa olalleen ja lähti astelemaan rauhallisesti toisen perään, saavuttaen tuon kuitenkin niin, että oli jo pian tallustelemassa äkkipikaisen lohikäärmepojan vierellä.
Matka ulos metsästä tulisi tuntumaan hyvin lyhyeltä piinaavan Pimeyden reissun ja oksiston läpi tulemisen jälkeen. Syara päätti johtaa tietä kuitenkin kaukaa siitä paikasta, jossa hän ja Spyro olivat huonoissa merkeissä ensi kertaa tavanneet ja nuorukainen oli vastentahtoisesti joutunut haltian matkaan. Oli toki mahdollista, että kissa olisi lymynnyt siellä, mutta koko paikka vain vaikutti nyt väärältä eikä Syara tuntenut suurempaa halua nähdä sitä uudelleen.
Astellessaan pitkin pientä ihmisten, eläinten ja kaikkien vastaavien otusten raivaamaa metsäpolkua, Syara vilkuili yhä vain pusikkoihin, puihin ja ruohon sekaan nähdäkseen edes pientä hävähdystä valkeasta turkista. Haltia oletti Spyrolla olevan paljon suuremmat mahdollisuudet paikantaa tämä oma kepeä otuksensa, mutta pystyihän hänkin yrittää.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 7, 2009 23:04:56 GMT 3
"Ei se varmaan kauhean kauas ole tässä ajassa menny jos sille ei ole tapahtunu mitään." *Purppurapää sanoi kuulostaen kuitenkin taas jonkin verran levottomalta lauseensa loppua myöten. Se tuntui olevan huomattavasti levottomampi kissansa suhteen kuin suurimmasta osasta muista asioista ympärillään eikä se tähän hätään tullut edes ajatelleeksi karkaamisen mahdollisuutta vaikka taas suopeammassa ympäristössä oltiinkin, sen tämänhetkinen motiivi oli nyt lähinnä pienen eläimen löytäminen. Se pikkuseikka että tämä "etsintä" johtaisi siihen suuntaan mihin haltiakin taisi olla pyrkimässä muun joukkionsa seuraksi oli nyt toistaiseksi sivuseikka ja varsinkin kun sen oli tavallaan jopa sallittu hakea Kissaa, (tai siis sitä ei väkivalloin raahattu juuri vastakkaiseen suuntaan) poika ei edes kehitellyt mitään suunnitelmia pakoonluikahtamisen varalle. Se taisi olla melko suorasukainen ajatustoiminnoissaankin ja keskittyi pääasiassa yhteen tärkeään asiaan kerrallaan. Vaikka ei varsinaisesti pysähtynytkään odottamaan haltiaa Spyroa ei ollut mitenkään vaikea saavuttaa kun se hetken ympäristöä silmäiltyään lähti tallustamaan siihen suuntaan kuin mistä arveli heidän alunperin tulleen. Kun haltia saavutti hänet, se vilkaisi tätä ohimennen hupun alta pilkistävän kuontalonsa alta mutta kiinnitti huomionsa sitten uudestaan ympäröivään pöheikköön. Kasvillisuudessa ei kuitenkaan näkynyt vipeltävän mitään pientä ja valkoista, ainoa eläin mitä nuorukainen onnistui saamaan silmiinsä oli sattumanvarainen varis joka keikkui läheisen kelon yläoksilla. Linnusta ei ikävä kyllä sattunut olemaan mitään hyötyä käsillä olevan tavoitteen kanssa joten raakkuja jätettiin omaan arvoonsa. Etsintäreissu taisi alkaa melkoisen tapahtumaköyhästi. Spyro ei aloitellut edes keskustelua ellei sille mennyt jotakin sanomaan, ja saattoi ajoittain Syaran kannalta ehkä hiukan epäilyttävästi pysähtyä tutkimaan ympäristöä tai haahuilla hiukan sivummalle polulta katsomaan jotain mitä oli mielestään saanut silmiinsä. Kuitenkin se joka kerta palaili melko nätisti takaisin toisen jalanjälkiin vaikka sitä ei olisi erityisemmin patistellutkaan. Jonkin aikaa sitä saikin kulkea, ilman että näkyi mitään kissaan viittaavaakaan, vaikka nuorukainen välillä yritti kutsuakin sitä jos arveli kuulleensa jotain pensaikosta. Pian kun oli päästy kuolleesta metsästä vihreämpään maastoon nuorukainen alkoi ilmeisesti myös laittaa merkille ettei takaisin menty ihan samaa reittiä kuin mitä oli tultu ja oli juuri vähällä huomauttaa asiasta, kun se äkkiä napsauttikin leukansa kiinni ja pysähtyi katsomaan taakseen. Kuinkas ollakaan, polulla viitisen metriä kaksikon perässä tassutti valkoinen kissankuvatus äänettömin askelin kuin olisi ollut siinä koko matkan, pysähtyen myös napittamaan kaksikkoa pää hiukan kallellaan kun huomasi näidenkin seisahtuneen. Spyron hölmistynyt ilme muuttui nopeasti närkästyneeksi.* "Ai siinä sä olet. Et sitten viitsinyt sanoa mitään?!" *Se purnasi äärimmäisen viatonta naamaa näyttävälle kissaeläimelle, mutta tömisteli sitten takaisin päin rapsuttamaan mokomaa korvan takaa. Katti puski takaisin, nuuhkien sitten korviaan luimuun vetäen pojan verentahrimia hihoja ja käsivarsia kuin ihmetellen mitä mokoma purppurapää oli oikein mennyt sähläämään kun sitä ei oltu pitämässä silmällä.* "Löytyi. Perhanan karvapallo." *Spyro totesi lyhyesti palatessaan takaisin haltian suuntaan, onnistumatta kuitenkaan olemaan kuulostamatta melko helpottuneelta jupinastaan huolimatta. Nyt se ei oikeastaan enää ollut niin kiinnostunut siitä mihin suuntaan oltiin matkalla, ainakaan siltä kannalta että nuorukaisen suunnalta olisi kuulunut vastalauseita. Kissankuvatus näykyi pysähtyneen istumaan keskelle polkua muka nuolemaan käpäläänsä vaikka se oikeasti tarkasteli kaksikon liikkumista keltaisilla silmillään ennen kuin luikahti jonnekin pensaikkoon. Purppurapää ei enää tästä huolestunut vaikkei otusta joka hetki nähnytkään, nyt kun sen tiesi olevan lähistöllä eläin kyllä ilmaantuisi taas jalkoihin ennemmin tai myöhemmin.* ((No kirjoitin nyt näin tämän, katti löytyisi suht ongelmitta. Voit täydentää tapahtumia, kirjoittaa vielä tästä reissusta tai skipata melko suoraan muun porukan lähistölle, miten vain haluat. Ja, eh, pahoittelut pituudesta. En oikeasti tajunnut kirjoittaneeni noin paljon. )
|
|
|
Post by Nayran on Jun 16, 2009 12:22:09 GMT 3
(( No, katsotaan nyt mitä tulee kirjoitettua ^^, eikä tarvitse pyytää anteeksi pituutta, jaksan kyllä lukea. Ja selvisin muuten takaisinkin, mweh. ))
Syara seuraili melkolailla hiljaa vierestä pojan etsintää, päätettyyän ettei itse voisi kamalasti asiaa auttaa, taisihan katti joka tapauksessa pelätä haltiaa. Vaikka hän ei lopettanut valkoisten hännänpäiden tiirailua niin ei hän kyllä huhuiluakaan aloittanut, sehän ei olisi muuta saanut aikaan kuin pelottanut kissan tiehensä. Antaa Spyron hoitaa nämä, eihän se kuitenkaan karkaamassakaan ollut, näytti olevan niin keskittynyt vain ja ainoastaan tähän yhteen asiaan. Putkiaivo.
Haltia kääntyi katsomaan Spyroa, kun tuo löysi kissansa. Hän pysähtyi itsekin, hymyili ehkä hitusen lempeästi ja pudisti pienesti päätään. Kyllä tuo poika sitten jaksoi, olihan se nyt aivan ilmiselvää että hän oli ollut huolissaan. No, Spyro oli Spyro, ja pääasia, että katti kuitenkin löytyi. Syara oli arvellutkin, ettei sen ihan koko aikaa tarvitsisi mukana pyöriä, sellaisiahan kissat olivat. Kyllä se löytäisi itse takaisin nuoren isäntänsä luo, ainakin nyt kun tiedettiin että se todella seurasi heitä kuin hai laivaa. "Hyvä. Nyt ei tarvitse enää huolehtia tuostakaan. Voimme kai jatkaa eteenpäin, kylän suulle ei ole enää pitkä matka.", Syara sanoi ja vilkaisi perään taivaalle. "Eikä heidän lähdöstäänkään ole voinut kulua kuin korkeintaan puoli tuntia. Arvelisin, että vähemmän. Loistava ajoitus."
Haltia vilkaisi vielä kerran kissaa, joka heidän takanaan kökötti, päättäen sitten että nyt oli tosiaan mentävä. Hän kaarteli vielä muutaman kerran niin, että epäilyttävä aukio oli varmasti kierretty ja lähti sitten suoraan kohti metsän laidassa häämöttävää polkua; sekä sen äärellä häämöttäviä pieniä hahmoja.
(( No niin, eiköhän tämä sivujuoni ala olla sitten aikalailla lopuillaan. Jos minä vaikka sitten seuraavassa vuorossani siirtäisin nämä sulavasti (köh köh) toisen pelin puolelle? Ellet sinä sitten halua sitä tehdä tai ellei tässä ole vielä jotain tapahtumassa ~ ? ))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 17, 2009 17:33:59 GMT 3
*Purppurapää nyökäytti hiukan haltian toteamukselle kokien kai turhaksi purnata asiasta enää kun taisi olla jo aika selvä että suippokorva oli kuin olikin päättänyt raahata hänet mukaansa. Hän ei myöskään erityisemmin kokenut halua kokeilla vieläkö Syara mahtoi seikkailun jälkeen juosta häntä nopeammin kun vastaus mitä luultavimmin oli edelleen myöntävä. Jos mies halusi päästä selittämään muulle etsintäjoukolle minkä takia perässä kirmasi lyhyt ja tilanteesta hämillään oleva purppuratukka, niin siitä vain sitten, ei tuo kumma suippokorva loppujenlopuksi vaikuttanut kovinkaan vaaralliselta. Nyt kun kissakin näkyi taas hätyyttävän käpyjä sekä pikkueläimiä jossakin eripuraisen kaksikon sivustassa, matkakin jatkui eteenpäin vaiteliaissa olosuhteissa. Spyro tallusti perässä, antaen itsekin osaltaan ajoittain kyytiä huono-onnisille tielleen eksyville kävyille, ennen kuin päätti lopulta huomauttaa mielestään oleellisesta asiasta.* "Onko tässä joku syykin miksi me vielä hypitään nämä päällä?" *Se kysäisi, nykäisten merkitsevästi varsin epäsiistiksi käyneen paitansa hihaa, kyllästyneenä reikäisiin kenkiinsä ja verestä tahmeaan kankaaseen. Sen verran kyllästynyt se jopa oli, että sen saisi lähes köyttää jonnekin tai antaa edes jonkin todella painavan selityksen jos tahtoi estää sitä toteuttamasta päähänpistoaan käydä pikaisesti hankkiutumassa parempiin pukimiin, joka saisi sen kyllä heti tyytyväisemmäksi. Sen pahempia vastahankoja se luultavasti ei tällä lyhyellä jäljellä olevalla matkalla ehtinyt enää keksimään, vaikka se kieltämättä epäröikin hiukan rynnätä noin vain mukaan jonkinasteisen tavoitteenkin omaavaan joukkioon. No, jos jotain kysyttäisiin, niin se saisi luvan olla suippokorvan homma setviä. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten läsnäolonsa kenellekään sivulliselle selvittäisi, ellei kertoisi suoraan mistä hitosta oikein oli ollut kyse, Syara vain ei välttämättä hirveästi pitäisi siitä että se tämän mukana kanniskelema pahanonnen kirja otettaisiin puheeksi ihan vain siitä päätellen millainen reaktio oli seurannut ihan vain siitä että Spyro oli vahingossa sattunut näkemään sen. Tämä vaihtoehto oli vielä harkinnan alla, eikä nuorukainen ollut vielä päättänyt mitä asian suhteen tekisikään.*
((Tervetuloa taas takaisin. ^^ Ei kai tässä sen kummempaa enää ole, jos et mitään keksi niin minun puolestani kaksikko voi putkahtaa tuonne muiden joukkoon. Tiivistin itsekin aikalailla asioita tässä, jatkossa voi sitten selventää vielä jos tahtoa tai tarvetta on. Mietin muuten sitäkin, että kun monilla muilla tuntuu olevan tässä useampi hahmo ja kaipailit aktiivisempia hahmoja lisää, minä voisin vaikka tuoda palkkionmetsästäjähahmoni vielä mukaan vähän tuohon Spyron rinnalle, vai miten on? Hahmoja ja toimijoita saisi näin siis lisää ilman kuudetta pelaajaa? Vaikka voihan senkin tietysti hommata jos tarpeelliseksi kokee tai sopiva ehdokas löytyy.))
|
|
|
Post by Nayran on Jun 26, 2009 13:50:33 GMT 3
Syara oli jo hyvää vauhtia matkalla tuon lulultavasti juuri näiden etsimän joukkien luo, kunnes pojalla tuntui olevan jotain tärkeämpää tekemistä. Haltia pysähtyi ja kääntyi katsomaan Spyroa, tajuten sitten itsekin ettei välttämättä ollut niin kovin.. Edustavan näköinen. Tutkailtuaan hetken repaleisia ja toden totta veren tahrimia vaatteitaan, hän päätti että olisi tosiaan ehkä parempi vaihtaa puhtaisiin ja ehjiin vaatteisiin, kerta sellaiset tuli ostettua. Ennen kuin he menisivät muiden luo. Se vähentäisi myös mahdollisia ennakkoluuloja. "Hyvä idea.", haltia päätyi toteamaan.
Syara asteli jälleen hieman kauemmas metsän reunassa häämöttävästä määränpäästä ja löysi kuin löysikin pian jonkun varsin ison puskan. Hän ei vaivautunut lähtemään järvelle, vaikka se tässä lähellä olikin, siellä olisi voinut peseytyä mutta siinä puuhassa olisi kestänyt vielä kauemmin. Kyllä he matkan varrella varmasti tulisivat vielä monen järven luo, sillä niitä Althiarassa riitti. Haltia vilkaisi Spyroa ja osoitti tuolle varsin selkeästi toista läheistä puskaa, jonka taakse nuorukainen voisi mennä vaatteensa vaihtamaan. Syara itse sai homman hoidettua varsin nopeasti, ja hän viikkasi kuivunutta verta ja reikiä täynnä olevat vaatteensa takaisin laukkuunsa. Ei niitä ollut sopivaa jättää luonnon helmaan, sillä siitä eivät kasvit ilahtuisi.
Haltia astui pois puskan takaa, uusissa prameissa vaatteissan ja laukku jälleen nätisti olallaan, samoin kuten jousipyssy ja viinikin. Hän odotti vielä hetken kunnes Spyrokin oli saanut haluamansa vaihdoksen valmiiksi (anteeksi pieni Spyron liikuttelu, voit kirjoittaa tapahtumasta sitten itse tarkemmin seuraavassa vuorossasi, mutta koska pääpelinkin puolella on nyt minun vuoroni niin ajattelin hoitaa homman tässä samalla x) ) ja lähti sitten, jälleen kerran, rauhallisesti kävelemään metsän reunaa kohti, varmistuen koko ajan vain enemmän ja enemmän että tässä tosiaan kökötti se porukka joka heidän oli pitänyt löytää.
(( Eli tosiaan, kirjoitan vielä toisen kerran pääpelin puolelle niin sivujuoni taitaa sitten aikalailla olla tässä. ^^, Voit varmaan hypätä sitten vuorojonon perään, elikkäs Nayran -> Shote -> Vicce -> Amutofan -> Tähän nyt sinä eli Spyrre~ ))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 26, 2009 15:24:48 GMT 3
*Spyronkin mielestä idea siistiytyä hiukan vähemmän rikkinäiseen vaateparteen oli varsin hyvä, joten se päätyi vain nyökkäämään ja saapastelemaan sen isompia viivyttelemättä vaihtamaan vaatetustaan kissankuvatus pienellä viiveellä perässä seuraten. Ei siinä kovinkaan kauaa mennyt kun se hankkiutui ikäviksi käyneistä pukimista eroon ja kohta se saapastelikin takaisin pudistellen roskista huomattavasti siistimpää, vaikkei luultavasti kovinkaan entistä paljoa koreampaa asukokonaisuuttaan. Vanhan kärsineen viitan se oli surutta heittänyt takaisin niskaansa uusien vaatteiden seuraksi eikä se näköjään edes ollut ajatellut asiaa kahdesti, käytäntö ennen muotitietoisuutta, ilmeisesti. Tosin saattoi olla pieniä epäilyksiä siitä mahtaisikohan se tietää mitä jälkimmäinen sana tarkoitti, mutta no jaa... Vanhat vaatteet päätyivät vielä ruttuun laukun pohjalle, kai nuorukainen arveli että niistä voisi olla jotain hyötyä tulevaisuudessa, mutta rikkinäisiin kenkiin se oli jo niin kyllästynyt että jos lähellä olisi ollut järvi tai joku vesistö, ne olisivat luultavasti päätyneet jonnekin kyseisen lätäkön pohjalle. Näin tämän mahdollisuuden puuttuessa ne väin jäivät pöpelikköön niille sijoilleen.
Matka jatkui ja, kaksikko, joka muodostui kissasta ja pojasta, haahuili melko hiljaisin olemuksin haltian perässä kohti metsän reunaa. Kun puurivin reuna ja sen takana kiemurteleva tie alkoi hiljakseen tulla esille, vihjasi purppurapään hajuaisti että lähistöllä tosiaan oleskeli isompi porukka odottelemassa. Havainto sai sen hidastamaan hiukan askeliaan ja jättäytymään jälkeen, mutta seurasipa se kuitenkin Syaran vanavedessä muun porukan luokse, vaikkakin hiukan epäilevämmin. Kissa puolestaan näkyi kadonneen jonnekin pensaikkoon.*
((Selvä, seuraavaksi sitten siirtyminen. Ja vuoroa odottelemaan. ^^ ))
|
|