|
Post by Nayran on Feb 5, 2009 0:47:37 GMT 3
Kyllä minä jaksan. Minä pystyn kyllä. Ja minähän istun. Minä en makaa enään. En. Minä en näytä heikkouksia. En.. Haltian ajatellessa, hän huomasi selvästi kuinka hitaasti mutta varmasti hänen silmissään sumeni, ympärillä oli hetken kuluttua vain mustaa.. Kunnes sitten hän taas kuuli Spyron lauseen 'oletko sä kunnossa' ja hätkähti takaisin tähän maailmaan. Syaralla oli itse asiassa pienestä pitäen ollut vähäinen veren määrä, ja tälläinen menetys sai hänet heikentymään huomattavasti. Veri. Se myös oli asia, jossa haltian hyvä ystävä Nechal pystyi auttamaan..
"O-.." Haltia aloitti, mutta ryki sitten välissä selvitellen kurkkuaan. "Olen. Kunnossa, siis.", hän sai sanottua ja hieroi silmiään, ikään kuin poistaakseen mahdolliset pyörtymisen oireet. "Katsotaan sitten.." Syara kääntyi Spyroon päin, ja vasta näin jälkeenpäin ihmetteli, kuinka poika oli oikeasti kuulostanut siltä, kuin olisi ollut huolissaan oppaastaan. Toisaalta olihan hän käynyt vaarallisilla rajamailla, joten kuulokin ehkä osittain reistaili ja.. No, niin, haltia ei oikein tahtonut uskoa sitä.
Siirtyessään istumaan aivan Spyron viereen, Syara tarkasteli tuon kasvoja tarkemmin. Nuorelta hän näytti. Mutta myöskin ihmiseltä poikkeavalta.. No, mies alkoi tunnustella aluksi pojan käsivarsia jotka siinä nyt hollilla olivat, paikantaen kaikki mahdolliset haavat (vasta myöhemmin hän tajusi, että itsekkäintä - ja järkevintä - olisi ollut hoitaa itsensä ensin, varsinkin rajamailla käymisen puitteissa, mutta njaa). Tällä hetkellä hän ei oikeastaan välittänyt, antoiko poika tehdä, hän vain teki. Aluksi haltia veti hihaa vähän ylemmäs, tökäten napakasti sormellaan verta pulppuavaa viiltoa. Pystyisiköhän hän tähän? Haltiaa kyllä heikotti aika lailla.. Hmm. No, hän oli tavallaan luvannut pojalle turvan matkan jälkeen, joten pakko kai se oli. "Tämä ei satu.", Syara sanoi asettaen kätensä ilmaan vähän haavan päälle, sulkien silmänsä, ja pienellä mutta näyttävällä valkoisella magialla haava oli suht koht hoidettu, vaikkakin nyt heikkoudesta johtuen ei yhtä hyvin kuin yleensä. Haltia kohautti olkiaan. "Pahoitteluni, oloni ei ole kovin hyvä. Tuo menettelee." Syara jatkoi haavojen paikantamista ja hidasta parantamista, mutta kaikkia hän ei kuitenkaan tulisi hoidetuksi saamaan, ainakaan vielä. Voimia piti säästää myös häneen itseensä.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 5, 2009 12:22:31 GMT 3
*Haltiaa silmäiltiin jälleen, tällä kertaa kuitenkin yllättävän vaiteliaana, nuorukaisen ilmeisesti olematta kovin vaikuttunut tuon vakuutteluista huolimatta. Suippokorva vaikutti melkoisen huteralta... mutta kauaa toista ei kuitenkaan ehditty kyräilemään tällä kertaa kun purppurapäälle tuli itselleenkin kiire istua alas koska muuten hän pelkäsi vielä kaatuvansa, tuskin se muuten olisi aivan näin toiminutkaan. Jalkapohjat olivat ikävän arat ja vaikka kaikesta päätellen Spyro ei tuntenut oloaan aivan yhtä huonoksi kuin Syara se nyt oli edes ollut pystyssä lähinnä vain silkkaa itsepäisyyttään. Haltia oli kuitenkin tainnut tehdä sen suurimman työn kiskoessaan heidät molemmat tiheikön läpi... Oma vikansahan se oli ollut, nuorukainen jupisi mielessään, tuomatta kuitenkaan kommenttia ilmoille mutta jostain ärsyttävästä syystä tuntien olonsa hiukan syylliseksi vaikka eihän tämä ollut millään tasolla hänen vikansa. Eihän? No ei tietenkään ollut.
Ilme oli palannut takaisin varsin juroksi, jos se nyt miksikään oli tällä välillä muuttunut, mutta ainakaan purppurapää ei mekkaloinut enää sen suuremmin. Kai sekin oli hiukan turhan väsyksissä siihen. Ei se laittanut hanttiin edes silloin kun haltia raahautui katsomaan lukuisia raapaleita lähempää, mitä nyt silmäisi kulmiensa alta ja käänsi päänsä muualle. Kieltämättä sen niskakarvat olivat jo hyvää vauhtia nousemassa pystyyn, ainakin noin kuvainnollisesti, mutta muuten se onnistui hillitsemään itsensä aika hyvin alkamatta äkäillä Syaralle. Kai sekin oli jonkin asteen saavutus? Leukoja kyllä napsautettiin äkäisesti kun laihemman puoleinen käsivarsi kuorittiin hihasta ja rikkoutunutta ihoa alettiin tökkiä. Hitto, kuinka turhauttavaa... aivan kuin ei olisi riittänyt olla rääpälemäinen, nahan piti vielä olla niin kirotun ohut että se tuntui menevän puhki jo aivan siitä että sille näytettiin jotain terävähköä. Spyro muisti turhankin tarkkaan arvet jotka kulkivat hänen ranteidensa ympäri ja olisi halunnut piilottaa ne takaisin hihojensa alle, mutta niin noloa kuin tuo olikin, nyt oli murehdittavana jotain muuta kuin vanhoja jälkiä. Se kolmas kaulan ympäri kulkeva ei onneksi ollut aivan niin näkyvillä, mutta typeräksi se tunsi olonsa kuitenkin. Purppurapää oli yrittänyt keskittyä tuijottelemaan kuollutta risukkoa jossain vasemmalla puolellaan, mutta säpsähti hiukan äkillistä loitsuefektiä kääntyen katsomaan mitä hittoa oikein tapahtui. No, ilmeisesti hänen kättään ei ollut räjäytetty taivaan tuuliin tai mitään (vaikka hän oli kieltämättä vähän säikähtänytkin) vaan se repaleinen palkeenkieli ihossa oli ainakin likimain kadonnut. Se ei vastannut miehen pahoitteluille, muttei kyllä valittanut hoidon laatuakaan, vaan hetken silmiään räpyteltyään kääntyi taas luimistelemaan toiseen suuntaan. Oikeastaan sekin oli hiukan yllättynyt ettei Syara kursinut itseään kokoon ensin, mutta ei sitten sanonut mitään. Homma tuntui kuitenkin edistyvän hitaasti. Spyro jurotti paikallaan, sen kumemmin edes katsomatta satunnaisia epämääräisiä vilkaisuja lukuun ottamatta, kunnes se lopulta jonkin ajan päästä avasi suunsa.* "En mä ole kuolemassa, tiedätkö. Sä haiset enemmän vereltä kuin mä." *Huomautettiin sieltä jostain hiusten alta. Kai se epäili että haltia menisi vielä ottamaan itselleen jonkin asteen kohtauksen tätä menoa.*
((Äh, ei tämä "kompaktius" taas ota onnistuakseen. <_<; ))
|
|
|
Post by ashley on Feb 5, 2009 20:18:32 GMT 3
Chronon ja Rosetten esittäytymisen Lachlann kuittasi hajamielisellä nyökkäyksellä. Syaran ryökälemäinen käytös vei haltian huomiota aivan tarpeeksi. Hän kuunteli synkkänä Nechalin selostusta tilanteesta ja vaikeni. Jokin hänen olemuksessaan kuitenkin viesti, ettei hän lähimainkaan ollut tyytyväinen selontekoon, mutta vaihtaen puheenaihetta haltia kiri vampyyrin vierelle. "Minulle ei, kuten ei käsittääkseni kenellekään, kerrottu, mistä nimenomaan alamme selvittää _sen_ olinpaikkaa tai hallussapitäjää. Koska juttu on niin arkaluontoinen, sen yksityiskohdat käydään läpi vasta matkalla, toisin sanoen, sinä valaiset asianlaidat meille." Lachlann kulki pitkin askelin, muttei silti toista nopeammin. Hänen liikkeensä olivat kaikkea muuta kuin sulavat, hän ennemminkin tarpoi hitaasti. Silmiään siristellen hän vilkaisi taakseen etsien hiljaista parivaljakkoa katseellaan. Heidänkin olisi hyvä olla kuuloetäisyydellä. "Sinä siis kerrot meille kaiken jahka Syarakin on liittynyt seuraan. Sinun on nyt kuitenkin hyvä tietää, että meidät, no minut, on kylän puolesta varustettu hyvin. Mitä ikinä tarvitsemmekin, tiedä, että se on mahdollistaa ostaa kylistä, jotka ovat matkamme varrella. Voit miettiä sitä." Lachlannin kumea ääni vaikeni. Hänen hengityksensä tuhina viiksien ja parran keskeltä säesti lintujen ääniä. (Tiedoksi kanssapelaajille. Olen viikonlopun aivan kiinni, voitte pelata ilman minuakin, jos sormia syyhyttää. Muutenkin olen huomannut, että 4 päivän sääntö koskee yksin minua kun taas teillä muilla on 40 minuutin sääntö käytössä =P Sorge.)
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Feb 6, 2009 22:48:24 GMT 3
Chrono tarttui maassa olevaan laukkuunsa. Hän heitti sen olalleen ja katsahti Rosetteen. Nyt he sitten lähtisivät. Pitkään aikaan he eivät varmaan kylään palaisikkaan. Poika ei ollut varma jäisikö ikävöimään tätä paikkaa. Varsinaisesti hän ei ollut halunnut lähteä tänne, mutta hänen oli pakotettu lähteen oikeastaan. Rosetten ei pitänyt edes tulla mukaan, mutta tyttö oli tarjoutunut hänelle seuraksi. Ettei hänen tarvinnut olla ''yksin''.
Rosette laittoi laukun paremmin selkäänsä ja otti askeleen irti seinästä muiden perään. Hän katseli taivaalle lähtien sitten muiden perään. Hetken matkaa kuljettuaan hän käänsi katseensa Chronoon. Tämä oli jäänyt paikoilleen seisomaan tuijottelemaan taivaalle. Poika oli varmaan uppoutunut ajatuksiinsa. '' Chrono. Tule jo!'' Tyttö huusi pojalle ja sai tämän hätkähtämään irti ajatuksistaan. '' Tullaan, tullaan...'' kuului vastaus kauempaa ja poika juokis Rosetten kiinni. '' Mihkä sinä oikein jäit?'' tyttö kysäisi pojalta. '' Uppouduin vain ajatuksiini hetkeksi, ei mitään kummempaa. '' poika vastasi. Tyttö hymähti ja käänsi katseensa edellä kävelevään Nechaliin ja Lachlanniin. '' Tiedoksi vain sitten että minä en passaa ketään sitten. Saatte itse laittaa itsellenne ruokaa jos haluatte syödä...'' Rosette sanoi heidän kuljettuaan jonkin matkaa. Hänellä oli ollut varma siitä että muut pitivät häntä jonakin ruoan valmistajana.
|
|
|
Post by Nayran on Feb 7, 2009 1:43:29 GMT 3
(( Ei mitään ashley, joskus sitä vain ehtii ja joskus ei. Minullakin on tässä tuloillaan kymmenen päivän lomajumitus. Voin muuten jo nyt pahoitella Nechal-paran puolesta hänen seuraavia tekemisiään, ehkäpä herran suhtautuminen paranee hänen hyväksyttyään sen, että saattue todellakin on tulossa mukaan. ))
Nechal oli kyllä tyytyväinen päätettyään diktaattorimaisesti matkan alkavan juuri nyt, ja muiden seuraavan häntä - mutta se, että Lachlann tuli tarpomaan ihan siihen hänen vierelleen, häiritsi. Kaksi nuorimmaista olivat edes älynneet pysyä taaempana. Närkästyneenä myös haltian käskevästä kielikuvasta, Nechal kohautti olkiaan varsin väliinpitämättömänä. "Niinpä kai kerron. Niinpä se kai on pakko." Lachlannin jälkimmäisen lauseen jälkeen vampyyri mulkaisi tuota pahasti. Hänellä oli selvästikin ja jatkuvasti jotain toista vastaan. Saattoi johtua Nechalin tuomitsevanpuoleisista ensivaikutelmista, ken tietää. "Minullakin on rahaa, ja se toinenkin haltia on kuulemma 'varustettu kylänsä puolesta'. Joten siitä on kai turha huolehtia. Minähän kannan muutenkin, tunnetusti, kaikkea tarvitsemaani mukanani - aina. Jos sinä ja muut tarvitsette jotain, se viivästys laitetaan sitten teidän piikkiinne." Tilannetta ja koko reissua olisi luultavasti helpottanut, jos itse sankarilla olisi ollut edes hitusen positiivisempi asenne muita (kuin Syaraa) kohtaan. Ehkä kaikki helpottuisi tutumman henkilön liittyessä seuraan. Vaan eihän vampyyri tosiaan ollut mitään saattuetta toivonut, hän olisi paljon mielummin hoitanut omat asiansa itse. Mutta minkäs teet..
Kuultuaan tytön ensi kertaa itse asiassa puhuvan, Nechal käänsi katseensa tuohon. Itse asiassa se oli pelkkä vilkaisu/mulkaisu, jonka jälkeen katse oli taas väliinpitämättömänä edessä päin. Ei Lachlann suinkaan ollut ainoa, joka sai nauttia vampyyrin asenteesta tuntemattomia kohtaan. "Tiedoksi vain, neiti näpsäkkä, että tuossa tapauksessa sinä lennät porukasta pihalle. Minä voin terveellä maalaisjärjellä ilmoittaa, että sinusta tuskin on muutakaan hyötyä - mahdollisissa fyysisissä konflikteissa olisit vain tiellä. Leikit sinä kuinka kovaa tahansa, olet yhä vain nainen, ja tunnetusti naiset ovat näissä kokkaus puuhissa parempia. Jos tahdot olla porukalle hyödyksi, ja olla myös osa sitä, suosittelen että jätät tuon 'she-man' sonnan heti ensikäteen ja suostut pysymään sinun osassasi. Minun osani, esimerkiksi, on johtaa, koska minulla luonnollisesti on eniten infoa tästä asiasta.", Nechal saarnasi varsin selväsanaisesti, päättäen vielä kuitenkin lisätä; "Syarakin osaa valmistaa ruokaa. Ja kai varmaan jompikumpi teistä kahdestakin. Voidaanhan sitä sopia jonkin näköisistä vuoroista, kunhan vain sinä - nainen - et ala hyppiä silmilleni tuolla jo nyt rasittavalla asenteellasi ja pysyt poissa tieltäni. Sama koskee sinua, herra kääpiö, sekä sinua, tappi. Onko selvä?" Vampyyri ei selvästikään ennen ollut tekemisissä kovinkaan monen elävän olennon kanssa.
|
|
|
Post by Nayran on Feb 7, 2009 1:57:33 GMT 3
"Niin varmaan haisenkin. Saattaa olla rotuero, kuka tietää. Vaan en ole kuolemassa minäkään, joten turhaan huolehdit." Yleensä Syara ajatteli kaiken järkevästi, ja puhui suoraan. Jos hänellä oli kamala olo, kuten esimerkiksi nyt, hän ei vähätellyt sitä lainkaan, vaan sanoi yksinkertaisesti, että nyt on huono. Vaan tuntiessaan, että Spyro oli pääsemässä liian lähelle, alkoi muuri vähitellen rakentua haltian ylle. Se tarkoitti itseään vähättelevää, muut etusijalle laittavaa, ärsyttävän kilttiä hippi Syaraa. Sitä, minkä kanssa poika (sekä kaikki muut) tulisivat harvinaisen tutuiksi matkan aikana.
Etsittyään kaikki verta vuotavat ruhjeet ja paikattuaan ne kömpelösti olon vuoksi, alkoi haltia vihdoin tutkia itseäänkin. Aivan kuten hän arvelikin. Pahempi, kuin kertaakaan aiemmin. Jopa osa vuosia vanhoista haavoista oli päässyt aukenemaan. Hitto, hän ei todellakaan ollut hyvä vetämään, saati sitten suojaamaan, ketään muuta hypellessään tiheikön läpi. Spyro todellakin oli taakka, mutta yhä vain tärkeä sellainen, hänen itsensä kannalta.
Pitkään aikaan ei haltia sanonut yhtään mitään, kunnes sitten parsittuaan itsensäkin kokoon osittain, hän yritti nousta seisomaankin harvinaisen kömpelösti. "No.. No niin.", Syara sanoi hiljaa onnistuneen mutta hitaan pystyyn ponnistuksensa aikana. "Parempi että.. Että jatkamme matkaa saman tien. Turhaan pitää muita..odottamassa. Tai..tuota..tuhlata.. Mitä se on.. Niin, aikaa.", haltia virkkoi sekavan oloisena, mutta silti jo tokenemaan päin. Hän tuli askeleen lähemmäs Spyroa ja ojensi tuolle kättään. "Parempi että.. Hmm. Pidät siitä kiinni ja tiukasti. En usko että selviät sumun läpi omin nokkinesi..eksyt vaikka.. Vaikka yrittäisit kuinka seurata minua."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 7, 2009 12:38:48 GMT 3
((En minäkään ketään hirtä vaikkei aivan joka päivä kirjoittaisikaan, vaikka itsellä sattuu nyt olemaan vähän kirjoitusvauhti päällä. Tämä on nyt tätä varsinkin tällä hahmolla ties kuinka pitkään kestäneen kirjoitusblokin jälkeen... Kyllä se varmaan tästä hiljakseen ohikin menee. <__< ))
*Kuullessaan haltian selityksen nuorukainen käänsi hiukan päätään silmäten tätä. Rotuero? Tuskin nyt sentään... ellei sitten tarkoitettu sitä että hänen verensä taisi olla hiukan hitaampaa vuotamaan ulos. Tai no... hitostako hän oikeastaan noista suippokorvista tiesi. Kai se tiesi itse mitä teki, vaikka Spyroa hämäsi kuinka miehen asenne oli taas muuttunut kokonaan. Eikö se vielä hetki sitten ollut piruillut, komennellut ja syyttänyt häntä vakoojaksi ja nyt se oli... tuollainen? Olikohan kyseessä joku temppu? Purppurapää ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan käänsi hiukan tuhahtaen katseensa taas muualle. Itseasiassa se oli varsin hiljaa, ellei satunnaista jupinaa tai pieniä kivun säpsähdyksiä joita se ei ehtinyt hillitä, laskettu. Kun homma viimein oli ohi, se hivuttautui sivummalle menemättä kuitenkaan kovin kauaksi. Vaivihkaa se nyt viimein katsoi mitä Syara oikein oli tehnyt päästyään hiukan omaan rauhaansa. Eihän tuo typerä ohut nahka mitenkään uuden veroinen ollut... mutta mitä mies olikin tehnyt, se oli toiminut... ainakin tarpeeksi hyvin. Spyrolle ilmeisesti riitti hyvin pitkälle se ettei vuotanut verta tai sattunut kovin paljoa. Pieni jomotus ehkä oli jopa pienempi paha verrattuna vieraaseen maagikkoon... vaikka periaatteessahan ei tuo ollut oikeastaan tainnut olla niin kauhean kamalaa. Mutta se ei tarkoittanut että nuorukaisen olisi tarvinnut pitää siitä millään tavalla.
Se odotti sivummalla sen aikaa kun Syara paikkaili itseään, vilkuillen välillä silmäkulmastaan haltian puuhia. Kiitoksen sanoja ei kuulunut, mutta karkuunkaan se ei kuitenkaan yrittänyt, vaikka arveli että nyt olisi saattanut olla hänen paras mahdollisuutensa kun mies oli vähemmän vikkelässä kunnossa. Mutta ei kyllä ollut hänkään ja ympäristö näytti vähintäänkin pahaenteiseltä. Nyt sillä olikin enemmän aikaa katsella maastoa ja pitää näkemästään entistä vähemmän. Kun Syara viimein alkoi olla valmis ja pyrkiä ylös, vääntäytyi purppurapääkin jaloilleen mutta jäi hetkeksi silmäilemään tokkuraisen oloista haltiaa kulmakarvat koholla. Se katseli hetken tätä punnitsevasti, vilkaisten epäröiden tiheän, epämiellyttävän näköisen sumun suuntaan. Oliko mies vakavissaan menossa jo? Sehän puhuikin ihan sekavia. ...no, kai se tiesi itse.* "En mä nyt mikään pentu ole" *purppurapää protestoi hiukan Syaran ojennellessa taas kättään mutta se jäi tällä kertaa yllättävän pienimuotoiseksi. Se katsahti uudestaan sumun suuntaan, pyöräytti hiukan silmiään antaen yllättäen myöten vain jupisten hiukan lisää. Hitto, oli niin paljon helpompi äkäillä jollekin, joka antoi takaisin, eikä vain... ollut tuollainen. No, tuskin tuo sumukaan oli mitään tavallista sumua, kai se oli parempi pelata varman päälle vaikka hän tunsikin olonsa typeräksi.* "Mihin hittoon sä olet edes menossa? Tässä paikassa on jotain... väärin." *Kysyttiin hetken kuluttua pienen epäröinnin jälkeen vaikka Spyro epäilikin ettei haltia luultavasti vastaisi.*
|
|
|
Post by Nayran on Feb 8, 2009 12:47:30 GMT 3
Ei Syara oikeastaan odottanutkaan Spyrolta minkäänlaista kiitosta, vaikka hänen itsensä vaistot tekivätkin niin. Muurin takana haltia kuitenkin oli liian kiltti edes äksyilemään tuollaisesta turhanpäiväisestä seikasta. "Nuorempi sinä ainakin olet.. Ja sinä tiedät jo vastauksen. Sanoin aiemminkin, että me olemme menossa ostoksille. Tarvitsemiani asioita ei valitettavasti saa mistään muualta, joten ei väliä, kuinka 'väärä' tämä paikka onkaan, me menemme." Mies nosti Spyron seisomaan taluttaen tuon nyt ensikäteen pois pehmeästä pöpeliköstä. Ja ennen kaikkea lämpimästä, sillä vaikka elettiinkiin kevään ja kesän sulokasta vaihdosaikaa, oli Pimeydessä järisyttävän kylmä. Jopa maa jalkojen alla tuntui kenkienkin (no, reikäisten kenkien..) läpi jäätävältä. Missään ei ollut lunta tai jäätä - oli vain kylmä.
Syara tunnusteli ympäristöä katseellaan. Hän varmisti ettei missään näkynyt minkäänlaisia vakoojia, lähtien sitten astelemaan kylmää ja kivikkoista, ylöspäin kulkevaa polkua pitkin. Oli haudanhiljaista, vain sieltä täältä saattoi kuulla pienen epämääräisen eläimen äänähdyksen, sekä toki Spyron ja Syaran askeleet. Ja hengityksenkin. Parivaljakko lähestyi jo sitä tiheämmän puoleista sumua, jossa ei sitten tulisi näkemään kunnolla eteensäkään. Syara vilkaisi poikaan. "Vaikka oletkin ihan lähelläni, et silti ole turvassa. Pidä tiukasti kiinni ja ole varovainen. Kuuntele."
Hiljalleen sumu lisääntyi, pian sitä todellakin oli niin paljon, ettei eteensä nähnyt. Haltia oli luonnollisesti opetellut tien ulkoa, mutta tietämätön luultavasti kuolisi siellä vaellellessaan. Syara asteli eteenpäin hitaasti mutta määrätietoisesti.
(( Tönkköä tekstiä, pahoitteluni. ))
|
|
|
Post by spyrre on Feb 8, 2009 15:00:39 GMT 3
*Purppurapää napsautti taas hiukan leukojaan mutta ei yllättäen alkanut kinata vaikka ei selvästikään pitänyt siitä että häntä paimennettaisiin kuin lasta. Eihän sillä tietenkään ollut oikeasti hajuakaan minkä ikäinen Syara oli, mutta siitä huolimatta se oli tainnut edes hyväksyä sen seikan että oli tätä nuorempi pähkäilemättä asiaa sen enempää. Kai se oli jo tottunut olemaan todennäköisesti se nuorin lähiympäristössään eikä se seikka vaatinut enää niin paljoa sulattelua kuin moni muu asia. Kuten se fakta, että haltia oli sanojensa mukaan tullut OSTOKSILLE tänne täysin kuolleen näköiseen paikkaan. Ilmeisesti täällä sitten oli jossain jotain, vaikkei siltä näyttänytkään. Se seurasi ymmällään pois pensaikosta vain huomatakseen että siellä muutaman askelen päässä odotti vielä ikävämpi yllätys. Spyro tuntui oikeasti säikähtävän melkoisesti tuota täysin äkillistä ja ennakoimatonsa lämpötilan pudotusta ja oli vähällä loikata takaisin sinne mistä oli tullut. Tämä käänne oli oikeastaan vielä ikävämpi kuin aikaisempi piikkipensaikko jonka läpi oli työnnytty ilman sen "isompaa" kuin haavoja saaden, tämä pakkasilma sai purppurapäästä tuntumaan hetkellisesti siltä että hänen keuhkonsa jäätyisivät siihen paikkaan. Onneksi pahin tunne meni hetken kuluttua ohitse vaikka ei näissä olosuhteissa kadonnutkaan. No, tässähän sitä olisi ollut taas mainio tilaisuus tehdä tenä, mutta Spyro ei oikeastaan edes valittanut vaikka olihan moinen ollut melkoinen järkytys.* "Onko se... paikka.. kauhean kaukana?" *Se sai kysyttyä hetken kuluttua huolestuen olosuhteista jo enemmän. Kai se oli tapellut pahimmat tappelunsa toistaiseksi piikkipensaikon toisella puolella, tai oli päättänyt että oli tässä paikassa mieluummin Syaran vanavedessä kuin jäisi itsekseen. Huppu vedettiin nopeasti takaisin päähän ja repaleiseen viittaan kääriydyttiin niin hyvin kuin mahdollista Spyron seuratessa aluksi epäröiden perässä kohti sumua toivoen kovasti ettei matka olisi kovin pitkä.
Nuorukainen katseli huppunsa alta lähestyvää sumuseinämää levottomana yrittäen siinä sivussa olla kompastumatta kivikossa rämpiessään. Tuostakin taisi olla luonnollisuus kaukana, hämmentynyt purppurapää ei muistanut koskaan kuulleensa että tällaisessa pakkasessa voisi esiintyä sumua. Se oikeastaan vain nyökäytti hiukan vastaukseksi Syaran varoitukseen ennen kuin kaksikko saapasteli suoraan tuohon kummalliseen sääilmiöön. Spyro ei pitänyt siitä ettei nähnyt käytännössä mitään, mutta yritti korvata puutetta terästämällä kuuloaan ja yrittämällä hyödyntää normaalisti hyvää hajuaistiaankin, vaikka kylmä kosteus saikin hänet aivastamaan. Jälleen kerran, itsekseen ollessaan se olisi jo kääntynyt takaisin, mutta yritti nyt pysyä mukana parhaansa mukaan ja tarkastella ympäristöä varuillaan niillä aisteillaan jotka sillä oli käytettävissään. Nuorukainen ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa tältä kaikelta, mutta epäili että kyseessä tuskin olisi mitään mukavaa.*
((Ei haittaa, aivan ymmärrettävähän tuo oli.))
|
|
|
Post by Nayran on Feb 10, 2009 16:01:46 GMT 3
Syara ei, yllätys yllätys, oikein itsekään ollut sumun paras ystävä. Se oli niin arvaamaton ja petturimainen (miehellä oli tapanaan käsitellä luontoa ja siellä esiintyviä asioita/ilmiöitä ikään kuin henkilöinä), ikinä ei tiennyt mitä se piti sisällään.. Vaikkakin, no, sillä oli samoja piirteitä kuin haltialla itsellään, joten mikäpä hän oli sitä syyttämään. Olisi pitänyt sen sijaan tuntea syvämietteistä empatiaa sumua kohtaan. Köh, sekopää.
Muistelujen kierros sen kun jatkui; ensimmäinen kerta, kun haltia oli ohittanut tämän sumun. Vai oliko se ollut toinen? Kyllä, toinen. Ensimmäisellä kerralla mukana oli ollut se vampyyri, Nechal.. Hmm. Haltia oli ollut heikko. Vaikka ensimmäinen kerta orjantappuratiheikön läpi olikin onnistunut (Nechalin avulla), ei toinen kerta ollut yhtään sen helpompi, vaikka siitä mies suoriutuikin aivan yksinään. Verta oli vuotanut paljon, eikä Syara ollut tajunnut pitää sen kummempaa lepo- tai parannustuokiota. Hän näki näkyjä. Sumussa siis (ne olivat mahdollisia jo tiheikössäkin..), mies näki näkyjä - harhakuvia ja illuusioita, rotkoa kohti houkuttelevia ääniä, sieluja ja aaveita. Olihan haltia toki saanut kokemuksesta traumoja, mutta jälleen kerran, muuan ohikulkija oli saanut hänet pelastettua varmalta kuolemalta. Hitto, mitä mies olisikaan tehnyt ilman näitä Pimeyden yllättävän mukavia ihmisiä.. Tai no, otuksia.
Juuri nyt ja tällä hetkellä, Syara toimi itsekin eräänlaisena mukavan otuksena ja auttajana. Spyrolle nimittäin. Siitä olisi melkein tullut hyvä mieli, ellei hän itse olisi ollut se, joka pojan oli mukaan pakottanut. Spyron aivastaessa haltia vilkaisia toista nopeasti ja veti lähemmäs itseään. "Shh poika! Ole ihan hiljaa..", mies sanoi kuiskaten ärtyisästi ja jatkoi matkaansa kylmällä ja kivikkoisella tiellä. Hänellä oli ollut vielä jotain sanottavaa Spyrolle, vaan koska hän unohti sen ja oli muutenkin käskenyt toista olemaan hiljaa, antoi haltia asian olla.
Ehkäpä noin viitisentoista minuutin kävelymatkan jälkeen, joka oli kyllä jossain määrin yllättävän lyhyt aika, parivaljakko alkoi saapua alueelle, jossa sumu ei ollut niin suuresti vallassa ja ympärilleen pystyi jopa nähdä. Vielä ehkä noin sadan metrin päässä kauempana heistä siinsi tummanpuhuva ja pieni kylä, joka oli myös haltian itsensä määränpää. Hymy levisi Syaran huulille.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 10, 2009 17:31:28 GMT 3
*Nuorukainen vilkaisi Syaraa närkästyneenä ja oli vähällä huomauttaa ettei se hänen vikansa ollut jos huono ilmasto häiritsi hänen hengitystoimintojaan (no ei se asiaa aivan noin olisi sanoiksi pukenut, mutta kuitenkin) mutta ei sitten sanonutkaan mitään, tuhahti vain. Toinen paidanhiha vedettiin suun ja nenän suojaksi suodattamaan edes vähän tuota mainittua hengitysilmaa pahimmasta kosteudesta ja kylmästä, vaikka tämä ikävä kyllä tarkoitti sitten sitä ettei Spyro haistanut enää muuta kuin kankaaseen imeytyneen veren... ei sillä, että se olisi tilannetta enää kovinkaan paljoa pahentanut koska ei hän haistanut täällä oikein mitään muutenkaan ilman että luultavasti yskisi keuhkonsa ulos tai jotain muuta kivaa. Purppurapää tuntui vaihteeksi uskovan yllättävän hyvin mitä sille sanottiin, nyt ainakin niin kauan kun se näki selvää järkeä haltian sanoissa ettei tämä vain yrittänyt komennella huvikseen. Tuskin poika olisi täältä itsekseen minnekään osannut, mutta ei varsinaisesti ollut kuitenkaan peloissaan, ennemminkin levoton ja epäluuloinen. Hiukan ironista että purppurapää suhtautuikin ympäristöönsä suuremmalla epäluulolla kuin Syaraan joka sentään oli raahannut hänet tänne. Mutta kun tämä kerran oli niin tehnyt, luulisi haltian nyt osaavan kulkea täällä. Mistä sitä tiesi mitä tuolla aistit tukahduttavan sumun seassa oikeastaan liikkuikaan heidän lisäkseen? Spyro oli aina välillä kuulevinaan omituisia ääniä jostain kauempaa mutta ei tietenkään nähnyt mikä ne aiheutti vaikka yritti katsoakin. Ehkä se oli ollut vain mielikuvitusta, poika arveli, kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut eikä haltiakaan tuntunut reagoivan sen kummemmin.
Onneksi pienistä pääkopan sisällä naputtavista epäilyksistä huolimatta, Syara taisi sittenkin tietää minne oli ollut menossa koska sumu alkoi hälvetä. Ei kokonaan, mutta kuitenkin niin että Spyrokin sai silmiinsä sen jonkin matkan päässä jäköttävän rakennusryhmittymän. Ai tuonne sitä oltiin menossa? Vastoin odotuksia tässä oudossa paikassa taisi sittenkin olla jonkinlaista elämää. Purppurapää oli ainakin yllättynyt nähdessään kokonaisen kylän piilossa tuon tukahduttavan sumun keskellä.* "Miten tällaisessa paikassa voi olla kylä? Eihän täällä ole yhtään mitään." *Se ei voinut olla ihmettelemättä pieneen ääneen vaikka hiljaa oli käskettykin olemaan. Mutta jos tuonne oltiin kerran menossa, tuskin sinne sentään hiipimään pääsisi vaikka olisi mykkäkoulussa koko seuraavan päivän. Ainakaan Spyro ei olettanut että kyseessä olisi mitään niin vaivihkaista toimintaa, ei "ostoksia" hänen käsittääkseen sillä tavalla tehty. Ja oikeastaan, Syarakin näytti olevan varsin tyytyväinen edessä olevaan näkyyn, syystä tai toisesta.*
|
|
|
Post by ashley on Feb 11, 2009 14:48:04 GMT 3
Parin sekunnin ajan Lachlann oli hölmistynyt tästä yllättäen leiskahtaneesta nimittelystä. Rosetten nenäkkyys hävisi Nechalin purkaukselle. Mutta desibeleissä ei mikään vetonut vertoja haltiamiehelle, joka vampyyrin ehtiessä juuri ja juuri loppuun, oli läkähtyä kiekkuunsa. "Po-po-poissa tieltä?!" Lachlann jylisi ja matkalaisia lähistöllä nokkineet varpuset lehahtivat hätääntyneinä pensaisiinsa. Mies astahti Nechalin eteen varjostaen auringon valon pois tämän kasvoilta. Hän seisoi siinä hengästyneen oloisena, sillä raivon pidätteleminen oli täyttä työtä. Mieluusti hän oli jysäyttänyt nyrkkinsä vasaran lailla tuon iljetyksen otsaan, mutta tuon ja vain tuon kallon sisällä oli elintärkeää tietoa. Toistaiseksi. "_Sinä_ et tee täällä minkäänlaista työnjakoa. Sinä laulat hyvin nopeasti kaiken "infosi" jahka saattue on täysin kasassa. Johtaja! Pässin pallit! Jos vangin asemasi on vaikea muistaa, muistutan siitä hyvin mielelläni köysillä ja suukapulalla. Joten se turpavärkki siihen malliin." Lachlannin karjunta oli lennättänyt ikävästi sylkipisaroita ympäriinsä ja mies pyyhkäisi suupieltään. Hän vilkaisi hiljeten Rosetteen. Tässä kiihkossa ei olisi ollut myöskään vaikeaa vääntää nirpanalta niskoja nurin (sillä Nechal oli ollut erittäin oikeassa mitä tyttöön tuli), mutta rivit täytyisi pitää yhtenäisinä...Hmm, ja olihan tytön tuloon jokin järkeväkin syy. Pakko olla. Hän ottaisi siitä selvän myöhemmin, kun vampyyri ei olisi läsnä. Näissä omissa ajatuksissaan ollen, Lachlann väistyi Nechalin tieltä ja oli aikeissa jatkaa eteenpäin.
|
|
|
Post by Nayran on Feb 12, 2009 20:49:26 GMT 3
(( No niin, siinä vierähtikin sitten minun laskujeni mukaan neljä päivää, elikkäs taitaa taas olla minun vuoroni vastata. ^^ ))
Ihan ensikäteen Nechal hämmentyi haltian reaktiosta, vaikka olikin joka tapauksessa osannut sitä odottaa. Sekavaa. Hän puolikuunteli tuon räyhäystä, jonka jälkeen pyyhkäisi hieman kasvojaan hihaansa toisen sylkyisän ärhäkän puhetavan johdosta. Ihan aluksi vampyyri pyöräytti silmiään. "Kääpiöt..", se sanoi hiljaa mutta katsoi sitten taas haltiaa, joka oli jo näemmä jatkamassa matkaansa. Vampyyri oli nyt jo myös tyystin unohtanut naisen 'asennevamman' ja oletti toki automaattisesti, että viesti oli mennyt perille. Hän asteli paikaltaan Lachlannin vierelle kävelemään. "Et kyllä sen kummemmin ole sinäkään. Jos olet sujut sen kanssa niin hyvä on, ei sitten, en ole mikään johtaja. Mutten ala leikkiä teidän pientä vankiorjaannekaan, siitä voit olla varma."
Nechal käveli eteenpäin maantietä, joka oli tähän aikaan aamusta täysin tyhjillään. Kaupustelijat lähtisivät matkaan vasta noin puolen tunnin päästä, ja Althiara alkaisi jälleen elää. Pitkä hiljaisuus vallitsi jälleen, vaikka omituisesti tuntuikin, ettei se enään ollut niin painostava. ".. Tiedän että tappaisit minut varmasti mielelläsi, mutta et voi tehdä sitä. Senkin jälkeen kun olen kertonut tietoni - jättäisit minut mielelläni oman onnenin nojaan - mutta et voi tehdä sitä. Muistatko mitä neuvosto sanoi? Te olette saattueena myös velvollisia suojelemaan minua. Jos tehtävä ei toteudu, kuolema ei ole pahin mahdollinen rangaistus minulle. Minut tahdotaan elävänä, sen takaan."
|
|
|
Post by Nayran on Feb 15, 2009 20:11:14 GMT 3
Täällä sitä taas oltiin, täällä kylässä. Kylässä vain; sillä ei nimittäin ollut nimeä. Yleisen käsityksen mukaan sitä sai kutsua miksi tahtoi, jotkut olivat jo pienryhmissä suunnitelleet virallisen nimen järjestämistä kylälle, mutta tuskin siitä mitään kuitenkaan tulisi. Kylä oli monelle tärkeä ja merkittävä paikka, sinne liittyi muistoja ja sen sellaista, eikä se olisi enään sama asia, jos sitä ei enään saisikaan kutsua siksi, miksi tahtoi. Syaralle esimerkiksi kylä oli oli 'se paikka'.
Haltia vilkaisi Spyroa ja hymähti. "Pimeydessä asuu porukkaa ihan siinä missä toisellakin puolella Althiaraa. He eivät ole sen pahempia kuin toisenkaan puolen asukit, heillä vain on tiettyjä elämäntapoja joihin he ovat tottuneet ja joita muualla luultavasti kummeksutaan. Minäkin kummeksuin, aluksi." Nuuhkaistuaan vielä kunnollisen annoksen jo hieman sumutonta ilmaa keuhkoihinsa, haltia lähti astelemaan pienen kukkulan rinnettä alaspäin kylää kohti. "Kohta voit taas hengittää kunnolla. Huomaan, että sumun kanssa sinulla on vaikeuksia sen suhteen. Katsotaan jos kylässä olisi mitään helpottavaa, joudumme me vielä mennä takaisinkin.."
Kylän portit eivät olleet mitään niin massiivista ja hienostelevaa kuin esimerkiksi Tartanén kylällä; mustat, ruosteiset ja pienet. Hieman goottilaisia koristuksia siellä täällä, mutta osa niistäkin oli vääntynyt epämuotoon ja saranatkin olivat rikki. Ihastuttavaa, todellakin. Astellessaan porteista sisään, hymy haltian kasvoilla kirkastui jälleen. No, kirkastui on ehkä hieman väärä verbi, se oli sellainen haikeantyytyväiseniloinen "täällä taas"-tyylinen hymy, enemmänkin. Talot eivät näyttäneet sen kummemmin portteja paremmilta, lahonneita harmaista laudoista rakennettuja puutaloja, joissa tosin selvästikin asui otuksia jos millaisia. Jos se vain mahdollista oli, voisi sanoa että kylään saapuessa ilma kylmeni vielä entisestään. Katukuvaa voisi kuvata suorastaan aavemaiseksi, kylä vaikutti autiolta vaikka sitä se ei todellakaan ollut.
Puikiteltuaan siellä täällä astelevien ja liitelevien kaiken näköisten, kokoisten ja muotoisten otuksien ohi, haltia saapui pienen ränsistyneen mökin eteen. Käyräisestä savupiipusta tuprusi ulos jos minkälaista sählää ja ilmassa leijaili miltei miellyttävä tuoksu. Vetäen yhä Spyroa perässään, Syara koputti pienesti oveen ja astui sitten sisään. Pienen tiskin takana istui keski-ikäinen silmälasipäinen mies (siniharmaa iho ja melkeinpä hohtavat silmät, suipot korvat), joka hymyili viekkaasti nähdessään Syaran.
"Kas.. Vanha toverinihan se siinä. Syara kultaseni.", mies sanoi salamyhkäisesti ja nyökkäsi toiselle tervehdykseksi, vilkaisten hieman puntaroiden Spyroa, muttei vielä maininnut toisesta mitään. Hän ei voinut olla virnuilematta syvemmin nähdessään viillot Syaran ihossa tarkemmin. "Iltaa ystäväni.", Syara vastasi takaisin rauhallisesti. "Olen tullut jälleen pitkän matkan, ja aion mennä suoraan asiaan. Tulin hakemaan sitä ja tiedät kyllä mitä. Se tavallinen määrä, uskoisin. Minulla ei ole aikaa jäädä lörpöttelemään turhia tällä kertaa, olen pahoillani. Nechal odottaa minua jo saapuvaksi.."
Mies nyökkäsi ymmärtäväisesti ja katseli ympärilleen. "Selvä on, Syarani. Hetki pieni." Hänen hopeanhohtoiset pitkät hiuksensa hulmusivat hetken ilmassa toisen kääntyessä ympäri, lähtiessä hakemaan 'sitä ja tiedät kyllä mitä'. Syara seisoi hetken hiljaa paikallaan salaperäisen miehen poistuttua takahuoneeseen. Hän piti Spyroa tiukasti vierellään, pitäen tuota jälleen kädestä kiinni. Täällä hän ei todellakaan saisi lähteä vaeltelemaan yhtään minnekään. Haltia vilkaisi lohikäärmettä sivusilmällä. "Kaikki hyvin?"
|
|
|
Post by spyrre on Feb 16, 2009 13:19:32 GMT 3
*Syaran selitys sai purppurapään oikeastaan entistä enemmän ymmälleen. Maasto oli kivistä, karua ja järkyttävän kylmää, hän ei ymmärtänyt miten mikään pysyisi elossa täällä jossa ei ollut elävää ruohonkorttakaan näkyvillä. Kyse saattoi tosiaan olla vain vuodenajasta, mutta Spyro ei osannut hahmottaa niin täysin erilaista ilmastoa niin lähellä "omaa maailmaansa" että olisi edes osannut ajatella vaihtoehtoa että kun kasvit piikkipensaan toisella puolella jäisivät lumen alle, ne voisivan puhjeta täällä. Täällä... hetkinen, mitä se suippokorva oli sanonut?* "...pimey--?" *Taas asiat menivät hiukan viiveellä perille purppuraiseen pääkoppaan, mutta kun se lopulta tajusi mitä haltia oli sanonut räpäytti se silmiään hyvin yllättyneenä ja katsahti ympärilleen uudestaan, hiukan tarkemmin, kuin se olisi mukamas voinut nyt paikan nimen tietäessään nähdä jotain uutta. Pimeys... termi kuulosti jotenkin etäisesti tutulta, eikä kyseessä nyt tainnut olla se kaikkein tavanomaisin valonpuute vaikka se oikeastaan olikin ensimmäisenä tullut mieleen. Hän oli kyllä kuullut tämän mainittavan ja yritti nyt muistella niitä puolella korvalla kuunneltuja huhuja, joista hän ei kyseisellä hetkellä ollut ollut kiinnostunut. Eivätkä suurin osa niistä huhuista olleet kovinkaan mukavia... eikä Spyro ollut osannut olettaa että kyseinen paikka sijaitsisi jossakin näin lähietäisyydellä eikä jossakin mystisessä kaukaisessa maassa. Mitähän niin tärkeää täällä muka oli, että haltia oli halunnut tulla johonkin tällaiseen paikkaan?
Heidän lähestyessään kylää Spyro veti hiukan vaivautuneena hihansa kasvoiltaan haltian huomauttaessa tästä.* "Täällä on vaan... kylmä." *Se mutisi puolustuksekseen, tuskastuen hiukan kun tuli ajatelleeksi että takaisinkin tosiaan piti vielä mennä. Hitto... palelihan hän nytkin, mutta pitemmän päälle hän ei mahtaisi mitään sille että alkaisi hiljakseen hyytyä jos joutuisi kestämään näin kovia pakkasasteita kovin pitkään, varsinkin rikkinäisissä vaatteissaan. Äh... no, onneksi liikkeellä pysyminen sentään auttoi jonkin verran. Ja kylän kaduille päästessään purppurapää sai muutenkin muuta ajateltavaa itselleen. Se katseli ränsistyneitä rakennuksia ja oli kieltämättä melkoisen utelias niiden muutaman näkemänsä elävän olennonkin suhteen. Osan roduista se varmaan tunnistikin, mutta ei välttämättä kaikkea näkemäänsä. Onneksi se sentään tajusi olla tuijottamatta sen pahemmin vaan yritti ennemminkin pitää vähän matalampaa profiilia nykimällä taas huppuaan hiukan alemmas. Huomio kiinnittyi kuitenkin nopeasti siihen ilmassa leijuvaan outoon hajuun, jonka lähdekin ilmeni nopeasti kaksikon suunnatessa askelensa tuon mökin ovelle. Spyro oli helpottunut päästessään edes hetkeksi sisätiloihin jossa luultavasti ei ollut niin kylmä, mutta tiskin takana odottikin ikävämpi yllätys. Saadessaan silmiinsä tumma-ihoisen ja valkeahiuksisen miekkosen, se säpsähti ja oli vähällä juurtua niille jalansijoilleen ovensuuhun, mutta kiskoutui sitten vastahakoisesti haltian vanavedessä sisälle. Kiiluvat silmät, tumma iho, vaalea tukka ja suipot korvat... jos mies ei ollutkaan oikeasti drow, musta-haltia oli kuitenkin ensimmäinen asia joka nuorukaisen mieleen pälkähti. Voi helvetti. Tämä tästä nyt vielä puuttuikin... vaikka se oli saanutkin pienen rytmihäiriön havainnon johdosta se ei sanonut mitään vaikka silmäilikin vierasta olentoa huppunsa alta varuillaan. Syara taisi kuitenkin tuntea tämän.... ja järkevästi ajatellen, heti kun Spyrolla oli hermoja tehdä niin, tajusi kyllä että tällä yksilöllä tuskin oli ollut yhtään mitään tekemistä sen tapauksen kanssa joka oli onnistunut säikäyttämään purppurapään oikein kunnolla menneisyydessään. Se siis jäi paikalleen, (tervehtimättä, eihän hänellekään oltu mitään sanottu) ja kuunteli kaksikon sananvaihtoa silmäillen samalla vaivihkaa ympärilleen huoneessa... jonkinlaisessa kaupassa, ilmeisesti. Tietysti se väkisinkin kiinnostui siitä mystisestä asiasta josta miekkoset puhuivat niin salaperäiseen sävyyn, seuraten katseellaan kun tummaihoisempi ilmestys katosi jonnekin takahuoneeseen. Hmm. Kohta sitä luultavasti sitten näkisi mikä oli se eeppinen asia, jonka takia täällä oltiin? Poika yritti ohimennen nykäistä kättään takaisin itselleen levottomana tilanteesta, mutta ei sitten viitsinyt yrittää uudelleen kun Syara ei päästänyt irti. Ei Spyro olisi oikeastaan edes halunnut haahuilla itsekseen mihinkään, mutta kaipa haltia päätti pelata varman päälle. Kuullessaan kysymyksen purppurapää vastasi lähinnä kohauttamalla olkapäitään ja mutisten pörröisen tukkansa alta jotain myöntävää, haluamatta kiinnittää enempää huomiota itseensä. No, ehkä vieras (öh, vieraampi) suippokorva ei aikonut mitään pahaa, mutta poika silti tunsi olonsa epämukavaksi. Kun lähdettäisiin, se olisi tyytyväinen vaikka joutuisikin takaisin ulos.*
|
|