|
Post by spyrre on Jan 27, 2009 17:46:17 GMT 3
*Ja taas suippokorva meni äkkiä epäilyttävän hiljaiseksi kesken kaiken, jättäen melkoisen äänekkään nuorukaisen ikäväksi hetkeksi täysin pimentoon sen suhteen mitä tämän mielessä liikkui. Purppurapää arveli jo hetken menneensä liian pitkälle niin että mies päätyisi tulokseen että taitaisi sittenkin olla vain turvallisempaa vääntää häneltä niskat nurin, ja se alkoi jo hiljakseen miettiä mitä tekisi jos toinen yrittäisi. Voisiko hän oikeastaan mitään? Tuskin... edellisen yhteenotonkaan arvet eivät olleet vielä kunnolla parantuneet, mutta sinervä silmäkulma ja ikävä ruhje leuan alla onneksi olivat pääasiassa näkymättömissä hupun ja viitan ansiosta... ja se edellinen oli sentään ollut vain iso ROTTA, piru vieköön, ja vielä niin laiha että olisi voinut olla sellaisen kävelevä luuranko. Ja tämä oli sentään häntä pidempi haltia, eikä mikään jyrsijä. Äh, helvetti... no se olisi siinä sitten, ei kai auttaisi.
Nuorukainen puraisi turhautuneena alahuultaan ja silmäsi uudemman kerran vaivihkaa ympärilleen, mutta huomio palasi nopeasti hupun ja pörröisen kuontalon alta kyräilevänä mieheen tämän lopulta puhuessa. Kieltämättä poika oli aavistuksen yllättynyt siitä ettei haltia vieläkään aikonut turvautua sen väkivaltaisempiin keinoihin, mutta toisaalta, se ei tiennyt olisiko sen pitänyt olla helpottunut vai ei. Jos muukalainen olisi äitynyt vaaralliseksi, silloin hän olisi sentään tiennyt mitä tämän pääkopassa liikkui... mutta nyt hän ei osannut hahmottaa tämän ajatusmaailmaa alkuunkaan. Täytyi myöntää, ettei poika ollut lähellekään se kaikkein syvällisin ajattelija mikä löytyi, mutta käytännönjärkeä jos mitään sillä sentään oli... ainakin silloin kun olennon ajoittainen härkäpäisyys ei asettunut logiikan tielle.* "Mä en edes tiedä kuka helvetti sä olet! Miks mä kertoisin kellekään jos sä vaan jättäisit mut rauhaan! Niin että...." *se aloitti jo samaan turhautuneeseen äänensävyyn (ilmeisesti se ei vieläkään ollut sitä mieltä että uhkaajalle vastaanväittäminen kannattaisi jättää tekemättä siitä huolimatta että ajatus tämän vaarallisuudesta olikin jo valjennut sille) mutta keskeytti tuhahdukseen haltian jatkaessa. Jotain outoa tässä nyt oli... Mitä hittoa se suippokorva oli oikeastaan ollut tekemässä tuolla kun edes ajatus mahdollisesta silminnäkijästä sai sen käyttäytymään noin? Ellei sitten... se sepittänyt tätä kaikkea. Miksi, sitä poika ei kyllä keksinyt, mutta sai kuitenkin hiukan lisää motivaatiota silmäillä miestä epäluuloisena. Purppurapää ei suoraan sanottuna nähnyt mitään syytä itselleen todistella kimppuun syyttä hyökänneelle muukalaiselle mitään, mutta mies oli ilmeisesti täysin eri mieltä... eikä luultavasti ottaisi hänen "järkipuhettaan" yhtään vakavammin kuin aikaisemminkaan. Hitto... oliko hänellä oikeastaan vaihtoehtoja tämän kanssa? Poika kirskautti hampaitaan ja murahti hiukan, ennen kuin vastasi hetken mietittyään, hyvin vastentahtoisesti.* "Just. Ja mistä hitosta mä sen tiedän että päästät? Sähän voisit olla vaikka joku metsästäjä tai hullu maagikko tai jotain. Mäkään en oikeastaan hirveästi luota suhun, tiedätkö." *Se huomautti vielä siitä huolimatta että ei oikeastaan epäillyt etteikö haltia olisi voinut vain raahata häntä mukaansa korvista, jos olisi halunnut, mutta eihän nyt noin vain voinut antaa periksi. Se oli periaatekysymys.*
|
|
|
Post by Nayran on Jan 28, 2009 16:45:32 GMT 3
Tällä kertaa Syara päätti jättää tuijottelun ja aikailemisen sikseen, ja aloitti suoraan asiasta. "Olen haltia. Todisteenani minulla on yksinkertaisesti korvani, sekä osittain parantavat voimani. Meille, no, se tulee luonnostaan. Vannon jumalten kautta, että pidän lupaukseni - päästän sinut menemään, tietyn ajan kuluttua. Sinulla on paljon enemmän motiiveja luottaa minuun, kuin minulla sinuun. Enhän edes tiedä, mitä, tai mikä sinä olet. Kuka sinä olet.", haltia lopetti tajuten sitten itsekin, että esittelyt olivat jääneet sikseen.
Pystyen jo hitusen luottamaan siihen, että Spyro oli saanut taottua päähänsä sen faktan; pakeneminen oli turhaa, Syara päästi tuon olkapäistä irti seisoen silti yhä uhkaavasti tuon edessä. Jos poika nyt yrittäisi pakoon, rauhanehdot voisi yksinkertaisesti hylätä, Spyron olisi voinut napata kainaloon ja hän olisi voinut lähteä talsimaan suoraa tietää kohti Tartanéta, Nechalin ja tämän saattueen luo. "En tahdo, että ajattelet itsesi olevan vanki. Sitä et ole, mutta minun on vaarallista olla katsomatta asioideni perään. Ymmärän kyllä mahdolliset tunteesi, sekä luultavasti edessä häämöttävän niskuroinnin, mutta koeta silti jättää se vähälle, poika hyvä - oman itsesi takia." Kohteliaasti mies laski hieman päätään sulkien silmänsäkin. "Nimeni on Syara, olen metsähaltia, sukujuureni kulkevat Vín seuduilla.", haltia sanoi nostaen jälleen päänsä, avaten silmänsä ja odottaen mahdollista esittäytymisvastausta Spyrolta.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 28, 2009 17:53:41 GMT 3
"Mä tiedän kyllä mikä sä olet." *Purppurapää huomautti kuivahkosti, muttei ollut ilmeisesti kauhean vaikuttunut, syytettäköön tästä sen tuttavuudesta saamaa alkusäikähdystä. No hyvä, hän ei muistanut että kauhean moni haltia olisi häntä hätyyttänyt, mutta niitäkin oli kyllä olemassa ja jos tässä tilanteessa olisi ollut kyseessä miehen tummaihoinen ja valkohiuksinen sukulainen, nuorukainen tuskin olisi suostunut edes puhumaan tälle vaan olisi saattanut mieluummin vaikka purra kätensä irti päästäkseen tiehensä. ...tai ehkä kyseessä oli aavistuksen yliampuva esimerkki, mutta fakta oli, että drown nähdessään purppurapäällä ei ollut aikomustakaan jäädä puhelemaan tämän kanssa yhtään mistään. Jonkun toisen haltian kohdalla asia sen sijaan oli tapauskohtainen, vaikka tällä kertaa kyse ei varsinaisesti hänen omasta valinnastaan ollutkaan.
Poika ei vastannut miehen puolittaiseen kysymykseen siitä huolimatta että tämä ilmaisi ettei tiennyt hänestäkään mitään. Seikka sai kyllä sen kulmat rypistymään hiukan, mutta toisin kuin usein aikaisemmin se ei rynnännyt ilmoittamaan että kuinka paljon isompi ja tultasyöksevämpi hän OIKEASTI oli, ja kuinka olisi parasta pysytellä hyvissä väleissä hänen kanssaan ellei halunnut tulla popsituksi (tämä osa nyt tietysti oli suureksi osaksi bluffia) vaan purppurapää pysyi vaiti. Tämä taktiikka oli muutamia kertoja jopa toiminut ja saanut vastapelaajan ainakin harkitsemaan hänen hätyyttämistään uudestaan, mutta usein saattoi käydä myös niin että ilmoitus johtaisi vain suurempiin ongelmiin. Hän ei oikeastaan uskonut että juttu olisi uponnut tähän suippokorvaan niinkuin hän toivoi... ja, no, kieltämättä häntä myös nolotti melkoisesti.
Huomattuaan miehen irrottavan otteensa olento peräytyi kyllä nopeasti kauemmas, mutta vain muutaman askelen verran, jääden kyräilemään paikoilleen. Se ei ollut niin typerä että olisi yrittänyt juosta nyt sen äskeisen, hyvin lyhyeksi jääneen pakoreissun jälkeen, mutta väläytti kyllä hiukan teräviä hampaitaan. Nuorukainen piti siitä, kun asiat pysyivät yksinkertaisina: musta oli mustaa, valkoinen valkoista, vastaantulija oli joko muukalainen, mukava taikka paha. Tällainen taas sai hänet lähinnä ymmälleen. Hän tajusi kyllä, että hänelle olisi voinut käydä hyvin huonosti jos toinen olisi niin tahtonut, mutta kuitenkaan nuorukainen ei osannut luottaakaan Syaraksi esittäytyneeseen haltiaan noin vain. Purppurapää ei sanonut hetkeen mitään vaikka tajusikin miehen katselevan häntä odottavasti ja hetken aikaa hän harkitsi vakavasti vastaamatta jättämistä. Hetken kuluttua hupun ja pörrötukan alta mutistiin kuitenkin yksi sana.* "Spyro." *Se sanoi, pudistellen sitten hiukan itseään aivan kuin muutenkin sotkuinen vaatetus olisi muka kärsinyt äskeisestä jotenkin, mutta kai se oli vain epätietoisuuden aikaansaamaa sijaistoimintaa. Muuta nuorukaisesta ei irti saanut, ei sukunimeä, ei kotipaikkaa, saati sitten sitä rotua. Ota nyt tuostakin selvää.*
|
|
|
Post by Nayran on Jan 28, 2009 22:03:02 GMT 3
"Tiedän, että tiedät. Kerroin sen syynä, miksi sinun tulisi luottaa minuun.", Syara sanoi hiljaa ja soinnukkaasti väliin. Kuunnellen ja katsellen pojan loppuväkerryksen. Hän huomasi selvästi, että tuota (kuten monia lukuisia muitakin Spyron kohtalon kohdanneita) ihmetytti haltian kummallinen käytös. Näin siis tosiaan oli käynyt ennenkin, kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kyseessä oli ollut hänen ja nimeltämainitsemattoman Pimeyden asukkaan huippusalaisen tapaamisen silminnäkijä, eräs varsin härkäpäinen, mikäpä muukaan kuin kääpiö. Tässä tapauksessa, koska keskusteluun ei tämän yksilön kanssa ollut mahdollisuuksia, oli Syaran pakko tyytyä tappamaan kääpiö. Tosin, yksistään hänen kätensä eivät tahrautuneet vereen; Pimeyden asukas oli myös auttanut häntä, tehnyt itse asiassa suuremman osan likaisesta osasta. Toinen taas ei ollut niinkään harmillinen, oikeastaan varsin helppo tapaus. Puuvanhus Syaran lempimetsästä. Haltia oli yksinkertaisesti jättänyt ottamatta huomioon tavallaan ystävänsäkin juurtumispaikan, ja piti eräänlaisen köhköh tuokion suoraan puun nenän alla. Vanhan ja viisaan, Syaran kaltaisen olennon kanssa oli totta kai helppo keskustella, ja saada puu vaikenemaan. Haltia myös antoi jotain vastikkeeksi, totta kai.
Spyro vaan ei sattunut olemaan yhtä helppo tapaus. Saati sitten yhtä hankala kuin kääpiö. Hän oli jotain siltä väliltä; jotain, jonka kanssa kykeni keskustella eikä ollut tappamisen arvoinen, mutta joka ei tuntunut olevan niin kamalan rauhaa rakastava ja hiljainen kuin puuvanhus. Ainoa keino jonka Syara onnistui keksimään, oli joka tapauksessa se, että hän raahaisi Spyron mukaansa. Näin siis myös, pitkän pitkän varmistelun jälkeen tuli 100 % varmasti tapahtumaan.
"Spyro.", haltia toisti nyökäten. Seuraten Spyron siistiytymisrituaalia, hän veti saappaitaan ylemmäs, jotka olivat vähän päässeet valahtamaan kaiken hyppelyn keskellä. "No, Spyro.. Meillä siis on sopimus? Tulet mukaani, ja minun itse päättämäni ajan kuluttua, mikäli soveliaaksi osoittaudut, voin päästä sinut menemään."
|
|
|
Post by spyrre on Jan 29, 2009 0:01:06 GMT 3
*Spyroksi esittäytynyt purppurapää jupisi itsekseen jotain vilkaisten varuillaan haltian suuntaan tämän liikahtaessa, mutta se pahin äläkkä taisi onneksi toistaiseksi olla ohi.* "Mulla ei taida olla hirveästi valinnanvaraa, eihän?" *Se huomautti, vastentahtoisesti, ja ajatus selvästi ärsytti sitä että se joutuisi antamaan periksi. Mutta muutakaan järkevää ratkaisua tilanteeseen ei selvästikään juuri tällä hetkellä ollut... ehkä haltia saattaisi puhuakin totta ja päästää hänet menemään muutaman päivän päästä tajuttuaan ettei häntä kannattanut raahata vaivoinaan. Ja vaikka ei päästäisi, niin kauan kuin häntä ei sidottaisi mihinkään, hän saattaisi varsin hyvinkin saada tilaisuuden livistää... jonnekin? Oikeastaan nuorukainen ei tiennyt minne menisi ja mitä tekisi seuraavaksi, mutta... No, kai hän jotain keksisi. Ei tämä välikohtaus oikeastaan aiheuttaisi hänelle mitään suurempaa kuin korkeintaan haahuilua jossain missä hän ei välttämättä muuten haahuilisi, jos haltia vain puhui totta. Jos ei, hän voisi olla suuremmissakin ongelmissa. Hm. No, tähän hätään ei muuta voinut... mitään häntää heiluttavaa, mielistelevää sylikoiraa suippokorvan oli kuitenkin turha odottaa, Spyro ei sellaiseen alkaisi sitten millään siitäkään huolimatta että olisi voinut antaa auliilla yhteistyöllä itsestään paremman kuvan toisen vakuuttaakseen. Luottamus ja myötämielisyys tulisivat toisilla keinoilla ja ajallaan, jos olivat tullakseen.* "Mihin hittoon sitä sitten edes ollaan menossa? Ostamaan sellaista pahuksen kristallijuttua, vai?" *Kysyttiin hetken kuluttua, asiaankuuluvan nyreään äänensävyyn. Hän muisteli Syaran maininneen jotain vastaavaa aikaisemmin, mutta oli silloin ollut liian keskittynyt epäluuloisuuteen kuin kiinnittämään asiaan huomiota. Kiiluvien silmien katse harhaili vaivihkaa taas tutkimaan pöpelikköä valkoisen vilahduksen varalta, nuorukaisen miettiessä hiukan huolissaan minne kissa oli mahtanut luikahtaa.*
|
|
|
Post by ashley on Jan 29, 2009 1:04:01 GMT 3
(*palaa Pimeyden Ruhtinaskunnasta, jonka rinnalla Danten kuvaama Helvetti on kylmä sauna. Päästää muut viimein odotuksesta. Valitettavasti tämä ei ollut viimeinen kerta Pimeyden Ruhtinaskunnassa, mutta täytyy vain luottaa siihen, että ashley aina sieltä kuitenkin palaa* Olipahan aika opiskelu näissä pelimme "alkumuodollisuuksissa" . Meninkin näemmä aivan sekaisin jo kylissä. Siis Tartanén kristalli on viety ja matka alkaa sieltä? Korjaan sitten jossain vaiheessa hahmoesittelyn infot..krhm)
"Miten kaunis aamu näin surulliselle päivälle", Lachlann ajatteli silmiään siristellen kirkkaassa auringossa. Hän oli herännyt jo hämärän, suorastaan pimeän aikaan ja seurannut tunteja horisontin valkenemista. Samalla hän oli pureskellut neftipähkinöitä ja mietiskellyt. Neftipähkinöiden ansiosta hänellä oli nyt päänsärkyäkin, mutta hän oli todella tarvinnut niitä. Ja mietiskelyä. Ei sillä, että mitään olisi konkreettisesti ratkennut, mutta ei siitä ollutkaan ollut kyse. Hänen mielenrauhansa oli nyt jota kuinkin vakaa ja se oli tärkeintä. Hän tunsi itseensä valmiiksi. Kylä oli varustanut hänet pikkuomaisuudella. Hänen laukkuihinsa ja taskuihinsa oli kätketty niin kultaa kuin hopeaakin. Eikä suinkaan vain kolikkoina vaan päinvastoin suurimmaksi osaksi haltiakoruina. Tavara, jonka voisi tarvittaessa vaihtaa vaikka hevosiin.
Kylä ei ollut vielä herännyt. Ehkä se oli yhteinen sopimus olla häiritsemättä tai ehkä kaikki kammosivat suurta rikollista, joka tänään täällä vielä olisi. Lachlann sai siis kävellä hiljaisten pihojen poikki, vain muutama nälkäinen koira seurasi häntä toiveikkaana, mutta nekin kääntyivät sitten pois. Haltiamies hieman hämmästyi nähdessään jo kaukaa pitkän hahmon portin pylvästä vasten. Lachlann oli luullut saapuvansa ensin, oli liian aikaista vielä. Neftipähkinöistä, kauniista horisontista ja valmistautumisesta huolimatta vastenmielen aalto pyyhkäisi hänen ylitseen. Hän ei koskaan ollut perustanut vampyyreista.
Haltia saapui portille vaiti, katsellen rauhallisesti Nechaliin. Hän oli pidempi toista ja hänen ihonsa kieli jatkuvasta ulkoilmaelämästä. Terveyden perikuva vaaleanharmaan vampyyrin vierellä. "Ja joukko muuttuu tästä vain kirjavammaksi", ajatteli Lachlann synkästi. 16-vuotias ihmistyttö tuon tyypin seuraan? Ja tahtomattaan hän heitti Nachaliin uhkaavan katseen. Lachlannilla oli mielipiteensä saattueesta; siinä pitäisi olla puolisen tusinaa haltiasoturia. Toisin kuin kylän neuvosto, hän ei luottanut vampyyrirosmon sanaan lainkaan. Mutta häneltä ei niin vain livistettäisikään. Eikä hiiviskeltäisi öisin kuristelemassa muita. Haltia huokasi syvään tulevan työtaakkansa edessä ja painoi katseensa varpaisiinsa.
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jan 29, 2009 19:56:44 GMT 3
'' Rosette! Hei Rosette!'' Chrono huusi tytölle uudelleen, mutta tämä ei vastannut mitään. '' Koeta nyt nousta, ettei tartte väkivaltaiseksi ruveta.'' Poika sanoi vitsaillen, ainakin osaksi. '' Ei nyt... Anna minun nukkua hetken...'' Tyttö kuului mumisevan peiton alta. Poika katsoi tyttöön ja huokasi. Hän hieroi takaraivoaan. Hetken odotettuaan vielä, ja kun tyttö ei noussut, poika tarttui tyttöön ja veti tämän kirjaimellisesti lattialle. Tyttö älähti jotain pudotessaan lattialle. '' Hei, mitä sinä luulet tekeväsi? Yritin nukkua...'' Rosette mumisi nousten istualleen hieroen päätään. '' Ei ole aikaa nukkua enään, olisit mennyt aikaisemmin nukkumaan. Etkö muista että meillä on se lähtö tänään?'' Chrono sanoi hetken päästä. '' Tänään? Olin ihan unohtanut.'' Tyttö sanoi nousten nopeasti seisaalleen. '' Eilen illalla muistin vielä ja minulla meni nukkumaan meno hieman myöhäiseksi juuri sen takia, kun pakkasin kaiken tarvittavan mukaan. '' tyttö sanoi hetken päästä häipyen samalla huoneesta. Nopeasti tyttö kävi vaihtamassa vaatteensa palaten takaisin huoneeseensa. Tyttö otti pöydän luota laukun, jossa oli hänen pakkaamansa tavarat. '' Joko me lähdetään?'' Tyttö kysäisi häippästen keittiöön.
Chrono katsoi Rosetten perään huokaisten. Ei muisti tuosta huonommaksi voisi mennä. Poika käveli tytön perässä keittiöön. Tyttö nappasi leivän pöydältä mennen eteiseen. Tyttö otti takkinsa ja laittoi sen päälleen mennen sitten pihalle. Hän odotti kun Chrono tuli sisältä lukiten oven sitten tämän perässä. '' No niin, onko sinulla nyt kaikki mukana?'' Poika kysyi ja katsoi tyttöön. '' Kyllä pitäisi...'' tyttö vastasi. '' No mennään sitten...'' Chrono nosti laukkunsa olalleen lähtien kävelemään kohti paikkaa jossa oli määrä tavata muut. '' Kostan kyllä sinulle sen aamullisen...'' Rosette mumisi pojalle. Hän nosti katseensa sitten portin suuntaan nähden Nechalin ja Lachlannin.
// Vastailin Nayranin pyynnöstä tai käskystä tai jotain XD. Hieman sekavaa tekstiä, pahoittelen//
|
|
|
Post by Nayran on Jan 29, 2009 23:48:20 GMT 3
(( Danten helvetti on ihana, näin sivuhuomautuksena. Vaan selvä, hyvä tietää tuokin, ei siinä mitään. Nimen Tartané tosiaan asetin kylälle, josta kristalli on viety, ja toinen kylä jonka tietääkseni nimesin oli siis tämä Ví, Syaran kotikylä. Nostan hattua opettelusi johdosta. Ja hah, käskystä? Nayran the omnipotent, kiitos. xD Se siis oli Amutofan enemmänkin vain tietoa tarjoava huomautus, kerta kolme/neljä päiväähän oli meidän asettamamme deadline -> Ashley ei vielä ollut Pimeyden Ruhtinaskunnan matkansa ohella ehtinyt vastata -> Nechalilla en oikein voinut vastata Rosetten kodissa tapahtuviin asioihin; sinulla oli jälleen oikeus naputella vuorosta. Salakavalasti Ashley tosin oli tänne sitten vastannut viestin lähetyspäivää seuraavana aamuna, joten tavallaan siis järjestys nyt hieman väkersi omiaan, mutta tuohan siis ei tosiaan haittaa sen yhä olemassa olevan faktan takia, että Rosetten kodissa tapahtuviin asioihin on melko hankala lähteä vastaamaan. Järjestys ei kyllä ollut vielä ainakaan niin virallinen, jos siis vaikka jatkaisimme tällä? Minä, Ashley, Amutofan. Ja sitten jossain vaiheessa siihen perään Spyrre. .. Voi apua minkä romaanin onnistuin saamaan sulkujen sisään. ))
Millainenkohan se olisi, tämä saattueporukka? Hänhän tunsi heistä vain yhden. Ja heissä oli vain yksi ainoa, johon hän pystyi luottaa. Toivottavasti Syara ei antaisi muille liian synkeää kuvaa itsestään, ettei sentään - .. No, koskapa hän olisi sitä tehnyt. Olihan Syaralla se maailmankuulu muuri, Nechal ajatteli pyöräyttäen pienesti silmiään. Mokomakin Shakespear. Hmm, tutun lisäksi porukkaan olisi liittymässä toinen sekavataustainen haltia, josta taasen Nechalilla ei ollut mitään hajua. Hän oli huomannut Syaran pienen reaktion, kun se nimi, Lachlann, mainittiin, mutta sen enempää vampyyri ei siitä saanutkaan kuulla. Turhauttavaa. Ketäs vielä? Ah, ai niin. Se demoni. Hmm, ehkäpä hän olisi hieman enemmän minun makuuni, minun kaltaiseni.. Toisaalta taas, demonilla oli mukanaan nainen, jonka hän luultavasti tunsi varsin läheisesti. Tämäkin oli hyvin turhauttavaa vampyyrin mielestä. Periaatteessa hän siis tulisi olemaan yksin.
Jo kauan ennen Lachlannin itse asiassa päästyä Nechalin luo, tämä jo tuijotti tuota epäluuloisesti. Haltian hahmo vaikutti uhkaavan isokokoiselta, jopa niin kaukaa. Joku kaunis yö tuo köriläs tulisi ja taittaisi vampyyrilta niskat poikki, oli oikeastaan kaikki mitä Nechal sillä hetkellä ajatteli. Vaan haltian vihdoin saavuttua vampyyrin kohdalle, tämä nyrpisti nokkaansa ylimielisesti. "Voi ihanaa (pilkallisen sarkastinen sävy), ylikasvuinen kääpiö. Mikä sinä olet minua katseellasi uhkailemaan.. Mokomakin. Hah. Mitähän seuraavaksi? Pinkkejä Pimeyden keijukaisia, anyone?", Nechal sanoi virnuillen viimeisimmälle - omasta mielestään hauskalle - letkautukselleen. Hän itse asiassa oli vielä jatkamassa puhettaan, joka kenties ärsytti Lachlannia, joten luojan kiitos, vampyyri lopetti ajoissa nähdessään Chronon sekä Rosetten lähestyvän kauempaa, ei lainkaan niin uhkaavina kuin mitä haltia oli ollut. Melkeinpä helpottuneena silminnäkijöistä tämän puhevuoroa seuraavalle mahdolliselle raakaluonteiselle murhalle (Nechal tuomitsi näet aina ulkonäön perusteella), vampyyri nousi pystympään vetäen kätensä tuulen sotkemien hiuksiensa läpi, jääden seuraamaan kahden hahmon lähestymistä - uskaltamatta vilkaistakaan enään haltiaan päin.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 30, 2009 0:28:52 GMT 3
(( Jos metsään haluat mennä nyt, niin.. Toisin sanoen, jälleen siellä. ))
Syara piti siitä että poika oli noin terävä. Hänhän oli aivan itse huomannut, ettei hänellä ollut valinnanvaraa. Hurmaavaa, kerrassaan hurmaavaa. Aivan kuten haltiakin osasi Spyron temperamentista päätellä, ettei tämä tulisi alistumaan, ei ainakaan välittömästi tai käskystä, tai mitään. Se oli Syaran kannalta katsoen tätä asiaa mädän luonteen mukanaan tuoma harmillinen yksityiskohta, mutta hän ei voinut muuta kuin hyväksyä sen. Niskuroikoot vaan, ei hän sillä mitään saavuta. Korkeintaan potkun takapuoleen ja vihamielisen kehoituksen totella.
"Voi, poikaseni. Ei sitä noin vain osteta.. Tämä kristalli on ainutlaatuinen Tartanélle. Kuten sanoin, minun varsin jääräpäinen ys-.. Tuttavani meni ja varasti sen. Ja kadotti sen, minun tietääkseni. Se pitäisi saada takaisin, tai sitten kuten sinä nyt sen niin helposti onnistuit sanoiksi pukemaan, hankkia uusi. Tiedä sitten, mistä. Joka tapauksessa, jos näin ei tapahdu, Nechalilta - eli minun tutultani - viedään henki. Kristallin vastineeksi ikään kuin vaikka eihän.. No, niin. Ironiaa." Syara lopetti katsellen ympärilleen ja nuuhkien, tunnustellen ilmaa. Mitään uhkaavaa hän ei havainnut, joten oli siis turvallista jatkaa. Hänellä oli ollut, ja yhä oli tapaaminen hoidettavanaan, mutta se ei nyt onnistunut. Luultavasti jos Syara olisi jättänyt Spyron äänenkantaman ulkopuolelle, mikä oli tapaamisen kannalta pakollista, olisi poika paennut henkensä edestä. Hyvin, hyvin turhauttavaa. Tämän kyseisen tapaamisen jälkeen olisi vielä vuorossa ollut pienimuotoinen 'kauppareissu' matkaa varten, joka oli sinäänsä pakollinen. Ehkä se voisi jopa onnistua, vaikka sitten tämä iilimato mukana.
"Nechal ja tämän saattue ovat luultavasti vielä Tartanén porteilla, vaan me emme ole menossa sinne vielä. Minä en ole vielä täysin varustautunut, ja uskon, että myös sinulle olisi hyvä hankkia jotain asianmukaisempaa. Tämä ei nimittäin ole mikään huviretki, joten.." Syara lähti astelemaan takaisin kohti aukiota josta nämä olivat lähteneet, aikeenaan jatkaa matkaansa siitä edespäin - Pimeyden puolelle. Tokihan hän voisi selittää reissun jollain keinolla.. Ehkäpä elämän synkemmällä puolella valmistettiin paremmat varusteet Syaran käyttöön? Varmistaen, että Spyro seurasi tätä kuten hän oli tarkoittanut, haltia jatkoi. "Minun täytyy hankkia muutama asia. Tule."
|
|
|
Post by ashley on Jan 30, 2009 1:53:10 GMT 3
"Jos ei minun kauneudestani kirjoitettu lauluja, niin eipä sinustakaan syntyneet vampyyriviettelijöistä varoittavat tarinat", haltia virkkoi ykskantaan kuulostamatta lainkaan närkästyneeltä. Ehkäpä miltei pahoillaan olevalta, vanhatpojat eivät voi näitä asioita koskaan täydeksi leikiksi laittaa. Puhuessaan hänkin katseli porttia lähestyvää parivaljakkoa. Hän ei ollut oikein perillä heistä itsekään, kuten ei ollut nuorisosta ylipäätään. Silmät loistaen soturi ei kuitenkaan tähystänyt tätä uutta polvea, hän päinvastoin humahti taas mietteisiinsä, ja näinä hetkinä hän tuijotti katse tyhjänä yhteen pisteeseen ja milloin imeskeli huultaan ja viiksenkärkiään tai kynsi päänahkaansa. Hän jännitti toisen haltian tapaamista. Hän oli erittäin selvillä siitä tunnustuksesta, mikä Syaralle annettiin tietyissä piireissä. Mutta Lachlann oli satoja vuosia palvellut yhtä lippua ja vaakunaa, eikä epäluulo ostettavissa olevia henkilöitä, olivat nämä kuinka hyviä ja harmonisia haltioita hyvänsä, jättänyt häntä rauhaan. Hän oli niin monesti kokenut, miten palkkasoturit kääntyivät hänen edellään takaisin ja virtasivat vihollista pakoon, hänen saadessa kahlata tuon sonnan läpi, oikealle ja vasemmalle iskien. Lachlann odotti siis kuumeisesti yhtä hahmoa ilmestyväksi. Hän tahtoi nähdä Syaran, tuntui, että saadessaan katsoa toista silmiin, hän voisi lukea niistä jotain. Vaikka hän hyvin tiesi, ettei tällä retkikunnalla vielä voisi olla sabotoijia, ettei Syara yksinkertaisesti voisi toimia kenenkään muunkaan laskuun, tämä ajatus vaivasi häntä. Hän kaivoi taskustaan neftipähkinän ja heitti sen suuhunsa.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 30, 2009 2:01:07 GMT 3
*Spyro murahti epämääräisesti nykäisten uudestaan huppuaan haltian valaistessa tämän mystisen kristallin asiaa.* "Eikö ole aika tyhmää pölliä jotain ja hävittää se sitten." *Se huomautti siinä teräävyydenpuuskassaan, alkaen aavistella ettei kyseessä välttämättä ollutkaan se ihan kaikkein yksinkertaisin reissu jos Syara ei kerran edes tiennyt mistä tällaisen kristallin vanhan tilalle saisi. Ehkä heidän (ikävä kyllä siis hänenkin) pitäisi käydä läpi kymmeniä kauppiaita ja kauppapaikkoja löytääkseen sellaisen... tai vielä pahemmassa tilanteessa alkaa jäljittää sitä edellistä paikoista, minne miehen "tuttava" olisi voinut sen hukata. Ja jos näin oli käynyt, joku muu oli varmaan jo löytänyt sen ja poiminut mukaansa, ja sitten he pääsisivät etsimään tätä häiskää... Äääh, hitto, tässähän voisi mennä pieni ikuisuus. Purppurapää potkaisi huono-onnista männynkäpyä kenkänsä kärjellä turhautuneesti. Hän piti siitä, että asiat pysyivät yksinkertaisina, ja tämä vaikutti jo nyt liian mutkikkaalta ja vaivalloiselta hänen makuunsa. Pienenä lieventävänä asianhaarana koko tavoitteelle tietysti toimi se, että kyseessä ainakin haltian sanojen mukaan olisi tärkeä esine, ja sen löytymisestä riippui sen erään henkilön henki eli kyseessä ei ollut aivan turhanpäiväinen juttu. Kai. Nuorukaisen täytyi enää päättää se että kuinka paljon toisen puheista oikein uskoisi, mutta toistaiseksi hänellä ei kyllä ollut mitään mikä olisi todistanut haltiaa vastaankaan. Eihän sitä tiennyt, ehkä epäilyttävä suippokorva sittenkin voisi puhua totta, niin oudolta kuin ajatus tuntuikin. Ehkä.
Nuorukaisella ei tietenkään ollut aavistustakaan mitä oli ilmaantumisellaan pilannut, mutta aivan kuin aistien Syaran mielentilan vilkaisi tätä terävästi hiustensa alta haltian alkaessa pohdiskella vaihtoehtoisia toimintatapoja. Oli tosiaan harvinaisen läpinäkyvää, että mitä luultavimmin Spyro OLISI painunut tiehensä jos mies olisi erehtynyt jättämään hänet itsekseen jonnekin, mutta poika ei uskonut että hänellä kävisi niin hyvä tuuri. Tummat kulmakarvat kohosivat hiukan haltian puhuessa vaikkei toinen luultavasti sitä nähnytkään, kuitenkaan se ei kysynyt vielä mitään. Se osasi laskea yhteen sen verran, että "Nechal" olisi luultavasti tämä toistaiseksi ei kovin fiksulta tuntuva "tuttava", ja "saattue" tarkoitti sitä, etteivät he olleet menossa kolmistaan. Tartanesta Spyrolla ei puolestaan ollut hajuakaan missä tämä oli, mutta se oli ilmeisesti kuitenkin määränpää... jonne mentäisiin jonkun sivumutkan kautta?* "Ei mulla ole rahaa." *Huomautettiin kuitenkin varuste-asian kohdalla avuliaana mutkistamaan asioita. Hänen varusteensa olivat ne, jotka hänellä oli yllään, ja siitä ei pääsisi minnekään ellei haltia päätyisi heittäytymään anteliaaksi, jota purppurapää ei oikeasti odottanut. No, omapa oli vikansa, kun oli mennyt sieppaamaan hänet, sai nyt sietää seuraukset. Ja seurauksia olisi luultavasti vielä edessäkin. Hah.
Huomattuaan Syaran astelevan kohti äskeistä aukiota, Spyro seurasi ilman sen suurempaa meteliä, vaikkakin tietysti pienen asiaankuuluvan viivyttelyn jälkeen. Hän tosin ei tajunnut mitä miekkonen aukiolta vielä haki, ellei sitten reitti sinne, mihin tuo aikoi ostoksille kulkenut vain tuohon suuntaan. Mutta oli miten oli, Spyro olisi mielellään kiertänyt kaukaa koko paikan, epäluuloisten silmien eksyessä väkisinkin sinne johon haltia oli aikaisemmin jättänyt jälkensä kasvistoon. Hän kiersikin tuon pisteen monen metrin päästä, seuraten sitten epäröiden haltian kulkua, yrittäen etsiskellä katseellaan tietä tai polkua jota pitkin matka saattaisi jatkua.*
|
|
|
Post by Nayran on Jan 30, 2009 17:21:48 GMT 3
(( Ja kun olen tässä jo useaan otteeseen maininnut tuon "Pimeyden", niin siitä voisi mainita sen verran, että se on periaatteessa vain Althiaran pimeä puoli. Yksinkertaisesti nimeltään siis vain Pimeys. Tummanpuhuvalla ja synkällä puolella Althiara asustavat kaikki kyseiseen lokeroon asetettavissa olevat rodut, muunmuassa kaikenlaista mustaa magiaa harrastavat otukset, ns. langenneet 'hyvien' rodun edustajat, 'hyvien' rotujen synkät sukulaiset, demonit, vampyyrit, haamut aaveet noidat etc etc~ Elämä siellä on kaikinpuolin vähän kurjempaa kuin kaikkialla muualla, alue on hyvin sumuinen ja yleisesti ottaen tutkimaton sekä salaperäinen muualla asuville otuksille.))
Kun melkein oltiin jo saavuttu aukiolle, Syara vilkaisi Spyroa melko mitäänsanomattomasti. Eihän pojalla tietenkään ollut rahaa. "Kyllähän sen arvasi. Ei tarvitsekaan olla, minulla on kyllä, ja tarpeeksi, joten älä sinä siitä huolehdi.", haltia sanoi, eikä äänestä ollut kuultavissa mitään tiettyä äänensävyä, se oli suhtkoht neutraali. Syara ei voinut olla virnistämättä pienesti ja itsekseen kun poika karttoi sen paikan, kiven, jossa hän oli istunut ja hiljaa manannut. Huvittavaa.
Rikkoakseen hiljaisuuden, joka ei kyllä sinäänsä häirinnyt haltiaa, mutta joka tapauksessa - hän puhui jälleen. "Kyllä, on varsin tyhmää varastaa jotain ja kadottaa se saman tien. Vaan Nechal on Nechal." Syara vilkaisi jälleen Spyroa. "Itse asiassa nyt kun tarkemmin mietin, hänhän muistuttaa aivan sinua. Yhtä jääräpäinen, typerä ja.. No, kukapa sinut paremmin tuntee kuin sinä itse. Hah, tulette varmasti hyvin toimeen hänen kanssaan."
Ohitettuaan aukion ja käveltyään siitä vielä hieman eteenpäin, alkoi metsä vähitellen vaikuttaa huonovointiselta, paikoin jopa kuolleelta. Nyt oltiin selvästi Pimeyden rajamailla. Edessä alkoikin vähitellen häämöttää harmittoman - mitä se ei todellakaan ollut - näköinen tiheikkö. Mitä lähemmäs tultiin, sitä selkeämmin kaikki erottui; tiheikkö oli piikkistä sekamelskaa, suoraa kulkuväylää tuskin oli näkyvillä missään. Tiheikkö levittyi myös hyvin laajalle, ja olisi kestänyt päiviä, jos sen olisi aikonut kiertää. Helpointa-.. Tai no, nopeinta oli vain rämpiä läpi, mitä selvästikin monet olivat tehneet. Oksastoissa ja sen kuolettavissa piikeissä oli nimittäin erotettavissa sekä verta että vaatteeiden ja ihon riekaileita. Syara pysähtyi tiheikön eteen ja käänty katsomaan Spyroa. "Ne (<- viitaten vaatteiden ja ihon palasiin, sekä vereen) nostattavat huomattavasti halua kulkea tästä läpi, eikö totta?, haltia sanoi virnistäen hyvin hyvin pienesti. Jos ei siihen aikaisemmin ollut sattunut kiinnittämään huomiota, oli haltian iholla (mistä kohdista se nyt paljaana oli) harvaan havaittavissa parantuneita mutta minimaalisen arven jättäneitä viiltoja. Hän oli tehnyt tämän lukuisia kertoja ennenkin. Kokeneinkaan erämies ei pääsisi livahtamaan tämän luonnonoikun ohi naarmuitta.
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Jan 30, 2009 19:01:39 GMT 3
// Nyt on sitten varmaan taas minun vuoroni vastata vai?//
Rosette katseli kahta hahmoa portilla koko ajan, kun he lähestyivät näitä. Tyttö ei tuntunut sävähtävän haltiaa eikä sen paremmin vampyyriäkään. Oli niitä tullut nähtyä useampiakin. Tyttö kertasi mielessään, keitä oli tulossa mukaan. Portilla näytti seisovan ainakin se vampyyri, jonka takia he olivat lähdössä, sekä yksi haltia. Tämän nimeä hän ei muistanut, mutta vampyyrin nimi taisi olla joku Nechal. Mukaan oli menossa he kaksi ja sitten taisi tulla vielä toinenkin haltia, jos tyttö oikein muisti. Tyttö vilkaisi syrjäsilmällä Chronoon, joka näytti katselevan portille päin. Tyttö hymähti hiljaa ja käänsi katseensa taas menosuuntaan. Kauaa heillä ei kestänyt, kun he olivat jo muiden tykönä. Tyttö asettui hieman kauemmas muista nojaten takana olevaa seinää vasten.
Chrono asettui Rosetten viereen. Poika otti laukkunsa olaltaan ja laski sen maahan vierelleen. Poika vilkaisi muihin päin sivusilmällä. Hän saattoi näyttää hieman oudolta demoniksi. Hän oli aika lyhyt, ei kauhean. Hän oli jopa hieman Rosettea lyhyempi. Hetken muita tarkkailtuaan poika käänsi katseensa taivaalle. Yksi haltia oli siis tulossa vielä. Kestäisiköhän tällä vielä kauankin tulla? Hän oli luullut, että he olisivat Rosetten kanssa viimesiä tapaamispaikalla, koska tyttöllä oli kestänyt, mutta eivät he olleetkaan viimesiä.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 30, 2009 20:31:43 GMT 3
((Kyseessä luultavasti siis on paikka, jonne ei tuosta vain kävellä? Spyro mitä luultavimmin ei sitten tiedä aiheesta melkein mitään, kuin korkeintaan kuullut huhupuheita jos paikka on kuitenkin yleisessä tiedossa... Jos ei, niin tuskin sitten niitäkään. Liikkunut kuitenkin sen verran pienissä ympyröissä, parka. ))
*Syaraa vilkaistiin taas hupun alta, tällä kertaa hiukan yllättyneeseen sävyyn tämän antaessa ymmärtää että saattaisi jopa tuhlata hiukan valuuttaakin nappaamansa rähjäisen olion eteen. Purppurapää ei kuitenkaan kommentoinut mitenkään, murahti vain ja kohautti pienesti olkapäitään. Hän ei ymmärtänyt haltian käytöstä, mutta kai se oletti jostain syystä jotenkin hyötyvänsä nuorukaisen läsnäolosta tai jotain, ei kai se muuten olisi noin käyttäytynyt. Sen enempää Spyro ei kuitenkaan ehtinyt tähän hätään asiaa pähkäillä, kun se sai pääkopalleen muuta puuhaa, kuten mulkoilla epäluuloisesti vaihteeksi jotakin muuta kuin haltiamiestä, eli siis tuota pahuksen epäilyttävää kivenmurikkaa. Vaikka mitään ei ollut suoraan myöntänytkään, viimeistään nyt oli harvinaisen selvää että poika oli nähnyt tuolla jotakin, mistä ei ollut pitänyt tippaakaan. Kun kivi oli kierretty, se kuitenkin rauhoittui taas ainakin sen verran, että palasi kyräilemään lähinnä edellä kulkevaa "opastaan". Vilkuili se tosin ympärilleen pöpelikköön aina välillä vieläkin, niinkuin aikaisemminkin, nuuhkien ajoittain vaivihkaa ilmaakin.
Haltian piikittelevä repliikki tappoi kuitenkin pian sen murjottavan hiljaisuuden, ja irrottivat uuden äkäisen, matalan ärähdyksen purppurapään suunnalta, tämän olematta selvästikään tippaakaan imarreltu vertailusta. Ymmärrettävästi, kyllä.* "...sanoo häiskä, joka istuu keskellä aukiota tekemässä jotain hämärää ja suuttuu, kun joku joka ei kävele silmät kiinni menee ohi. Tosi fiksua." Spyro napautti, irvistäen miehelle nenäkkäästi huppunsa alta. Terävät kulmahampaat välähtivät hetken aikaa, kadoten sitten pian takaisin nyreään ilmeeseen jämähtäneiden huulien taakse. Sanasotaa oli selvästikin luvassa, varsinkin jos oli sitä hakemassa... paitsi että tuskin nuorukainen olisi osannut pitää suutaan muutenkaan kiinni äkätessään jotakin huomauttamisen arvoista... oli haltiamies isompi ja selvästi vahvempi tai ei, se ei näköjään purppuratukkaa hillinnyt.
No, ehkä se oli ihan vain hyvä, että hiljakseen kummallisemmaksi muuttuva ympäristö katkaisi jälleen muutenkin lyhytjänteiseltä vaikuttavan Spyron keskittymisen. Se ei ollut asiaa aivan heti huomannut, mutta tajutessaan metsän ilmapiirin muuttuneen äkkiä aiemmasta, se alkoi jälleen hidastella askeleitaan nuuhkien ilmaa hämmentyneenä. Hetkinen, mitäs tämä nyt sitten oli olevinaan? Ympäristö oli muuttunut vain pienen ajan sisällä vehmaasta kasvustosta kitukasvuiseen, paikoitellen jopa kuolleeseen metsikköön? Ei kai maasto voinut muuttua noin nopeasti ihan tuosta vain... ellei tuo perhanan suippokorva ollut taas tehnyt jotain kummallista. Ilmeisesti poika ei ollut koskaan käynyt paikassa jonne oltiin matkalla, tai luultavasti edes lähellä sellaista. Kun näkyviin vielä ilmestyi tuo pitkissä piikeissään kaikkea epämiellyttävää esittelevä jumalattoman kokoinen orjantappurapöheikkö, Spyro odotetusti seisahtui nopeasti tuijotellen pensaikkoa äärimmäisen vasta-hakoisena. ...ei hän Syara nyt aivan vakavissaan ollut TUOSTA läpi menossa? Hän oli ollut vastahakoinen jo seuraamaan kuolleeseen metsäänkin, saati sitten TUONNE.* "...älä sano että aiot rämpiä läpi tosta?" *Purppurapää nuuhki ilmaa pensaston suunnalta epäilevänä, silmäili verisiä vaatteenriekaleita oksissa ja nyrpisti nenäänsä.* "Miksi pirussa kukaan ei ole vaan polttanut tuota pirun pöheikköä maan tasalle, kun tästä selvästikin kulkee porukkaa? Tai luulisi että olis tehneet edes polun. Älytöntä..."
|
|
|
Post by Nayran on Jan 30, 2009 23:09:29 GMT 3
(( Aivan oikein, Amutofan. ))
Vampyyri irvisti Lachlannin miltei tylsistyneen oloiselle vastaukselle, hän jopa tuhahti. Teki mieli keksiä vielä jotain enemmän riipaisevaa, mutta välttääkseen turhan tunteidenpurkauksen, jätti hän asian sikseen. Tämä yksilö ei näköjään ollutkaan aivan sitä miltä näytti. Lachlannin suhtautuminen Nechalin kuivaan ja sarkastiseen vitsiin oli miltei ärsyttävää tasoa, vampyyrin mielestä. Ei sillä ollut stereotypian mukaisen kääpiön luonnetta. Se oli selvästikin, karusta ulkonäöstään huolimatta, ärsyttävän kärsivällinen ja rauhallinen haltia. Hän siis saisi kestää kahta tällaista yksilöä, loistavaa. Osittain haltiat kyllä muistuttivat Nechalia, mutta eivät aivan täydellisesti. Niissä ei ollut sitä jotain, sitä.. Synkkää olemusta, jonka vampyyri omasi. ..Syaralla ehkä vähän mutta.. Eäh. Aivan yhdentekevää. Harvinaisen häiritsevää oli myös haltian omituinen halu pähkinöitä kohtaan. Näyttivät olevan neftipähkinöitä. Mokomakin puunhalaaja, raakalainen, syödä nyt omiaan. "En minä mikään ruusu ole - paraskin puhuja - mutta kukkivathan ne perunatkin.", Nechalin oli vihdoin pakko purskauttaa ulos suustaan. Hän tosin mukaili haltian ykskantaista virkkomista, sitä äänensävyä.
Rosetten ja Chronon astellessa paikalle, Nechal vilkuilu näitä omaan tapaansa närkästyneen epäluuloisesti. Vilkuilun tehokkuutta lisäsi muunmuassa se, ettei tyttö, saati sitten poika, sanonut mitään. Kumpainenkin oli vain pulpahtanut paikalle kuin sienet sateella, hiljaisen salakavalasti. "Te ootte.. Te olette.. Varmaan sitten ne kaksi, joita tässä vielä odoteltiin.", Nechal sanoi kuivasti vilkaisten kerran molempia, ei kovin tyytyväisenä näkemästään. Demoni oli selvästi lyhyempi kuin mitä Nechal oli, tai mitä hän oli ajatellut, ja koska ulkonäkö oli Nechalille pätevä syy toisien tuomitsemiseen yhä vain, näky oli vieläkin surkeampi. Pituus, se on se pituus.
Rosette sen sijaan.. No, ei hänkään kohonnut Nechalin ajatusmaailmassa sen korkeammalle, mutta kukapa olisi. Loistavaa, mukaan tulisi myös nunna. Unelmaseuralainen. Joku kaunis yö (kyllä, jälleen kerran) tämäkin henkilö tulisi - ehkä yhdessä Lachlannin kanssa - manaisi hänet, tunkisi kliseisesti sipuleita hänen kurkkuunsa, seivästäisi ja laittaisi vielä nätin ristin kaulaan, voiton merkiksi. Pah mitä porukkaa.
Arvellen, ettei Lachlann aikonut jatkaa tästä, vampyyri teki sen. "Mukaamme liittyy vielä yksi haltia, Syara, mutta hän on tällä hetkellä..", pitkä miettimistauko, "..asioilla. Hän ottaa meidät myöhemmin kiinni." Vampyyri vilkaisi melko säikähtäneen näköisenä Lachlannia, josko tuo vaikka olisi saanut jotain vihiä hänen taukonsa johdosta. Toisaalta, vaikka Syara seurapiirimies olikin, hän ei uskonut että kukaan Lachlannin kaltainen olisi häneen ikinä törmännyt. "Voimme sitten varmaan lähteä, sen kummemmin ihmettelemättä." Vampyyri kääntyi lähteäkseen, viitta kauniisti heilahtaen, ja nosti hupun päähänsä.
|
|