trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 5, 2009 21:44:58 GMT 3
"Juu, ollaanhan sitä." Malek totesi ja vilkaisi maassa liekehtivää kilpeään. Hän ei aikonut osallistua sammutustöihin ainakaan tällä hetkellä. Ilmeisesti hän oli sitä mieltä, että oli tehnyt ihan tarpeeksi uhmatessaan sitä isokokoista talttahammasta. "Saatanan ikävä ja helvetin iso, mutta ainakin sillä oli järkeä paeta." Malek totesi ja kiinnitti aamutähtensä vyölleen: "Yhtään ajatusta siitä, mistä helvetistä niitä tänne tunki?"
Eipä Malek suuremmin ajatellut, että vanhus mitään osaisi sanoa, mutta kysyipä kuitenkin varmuuden vuoksi. Palkkasoturi pani myös merkille, että ukkeli näytti sangen hyväkuntoiselta ikäisekseen. Miekasta ja sen käyttötavasta päätellen takana oli kaikkea muuta kuin ihan rauhallisia vuosia. Kenties tämä oli jonkinsortin sotaveteraani. No, hyvä vaan että paikalla oli muitakin, jotka osasivat asiansa. Oli ainakin selvitty hengissä ja suhteellisen vähillä vammoilla. Olihan palovamma nyt ikävä, mutta asiat olisivat voineet olla melkoisen paljon huonomminkin. Malek rohkeni väittää, että kokemattomampi kaveri olisi nopeasti kokenut saman kohtalon, kuin se Malekia edeltänyt vartija. Siksipä hänellä oli taas yksi syy lisää suhtautua nuorempiin vähän alentavasti. Vanhoihin veteraaneihin mies sentään tajusi suhtautua asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Tai ainakin itsensä veroisina, ellei nyt alettu rehellisyyden nimissä ihan ihailusta puhua.
Vanhan miehen aloitellessa juttua Malekin kanssa Zinja luikahti vähän kauemmaksi. Hän hypisteli tikariaan ja katseli liekehtiviä taloja. Hyvin pian huomio kuitenkin kiinnittyi taas siihen rialiin ja sen rottaan. Itse asiassa Zinja taisi olla vähän kiitollisuudenvelassa tuolle otukselle. Olihan se estänyt häntä syöksymästä omaan kuolemaansa, vaikka moinen oli siinä tilanteessa tuntunut toissijaiselta. Kunhan olisi saanut ison rotan huomion pois isästä. Zinja oli kuitenkin liian arka hieromaan tuttavuutta ihan noin vain, joten hän pysytteli pidemmällä ja tyytyi vain katselemaan rialia uteliaasti.
|
|
|
Post by submarine on Jan 5, 2009 22:30:34 GMT 3
Mies kohautti olkiaan kysymykselle. "Ajan kysymyshän se vain oli, juuri näiden pirujen takia teikäläisiä, palkkasotureita, on pyörinyt täällä jo hyvä tovi. Ne paskarotat ovat ryöstelleet lähitienoota jo hyvän hetken, ja nyt koettivat näköjään isompaa saalista. Ja jumalattoman sotkun onnistuivatkin saamaan aikaan", tämä vastasi, heilutellen turhaantuneen oloisesti käsiään. Nainen tämän takana pysyi hiljaa ja silmäsi ympäristöä, kuin olisi olettanut jostain vielä putkahtavan rotan tai kaksi. Ilmeisesti omalla puolella olevaa rottaa tämä silmäsi melkoisella epäluulolla hyvän hetken, muttei kuitenkaan näyttänyt aikovan tehdä mitään. Tällä ei ollut edes nuolta jousenjänteellä.
Iksaa ei tiennyt, mitä olisi pitänyt tarkalleen tehdä. Kukaties hänen olisi kuulunut mennä auttamaan, mutta juuri nyt hän ei millään muotoa tuntenut jaksavansa. Ei hän paljoa ollut edes tehnyt, jos asiaa nyt mietti, mutta jännitys ja hurme olivat omiaan viemään voimia vähemmälläkin huitomisella. Hän nosti keihään olalle ja meni Gruutin luokse istumaan. Aivan mitään tällaista hän ei ollut odottanut joutuvansa tänään kohtaamaan, ei todellakaan. Hänellä oli ollut nälkä jo muutenkin. Nyt, kun saattoi taas ajatella sellaista, se mylläsi pitkin vatsaa ja antoi todella ilmoittaa itsestään. Lihaksiinkin särki. Kaiken kaikkiaan tämä ei ollut niitä parhaita päiviä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 9, 2009 20:11:41 GMT 3
Malek nyökäsi; vai tätä varten täällä oltiin. Tämä ei siis kaiketi olisi hänen viimeinen kohtaamisensa tuon tulta syöksevän rotan kanssa. Tieto ei nyt varsinaisesti ollut se, minkä malek oli toivonut kuulevansa, mutta eipä se mitään muuttanut. Raha oli rahaa ja rahaa Malek nyt tarvitsi. Niin ikäviä palovammat kuin olivatkin. "Kenelle täällä voi ilmoittaa naamansa? Minä ja tuo... tuo..." Malek etsi pyörähdellen katseellaan Zinjaa, kunnes havaitsi tämän lähestymässä sitä keihäsrialia. Mies nyrpisti nenäänsä ja siristi silmiään, kääntyen taas vanhan miehen puoleen: "...ja tuo syöpäkasvaimeni olemme valmiit opettamaan niille rotille jutun jos jonkinmoisen. Kunhan siitä maksetaan kunnolla. Maailma on raaka ja pylrii rahalla." palkkasoturi totesi. Vaikka hänen lauseensa saattoi ilmeestä päätellen luokitella vitsiksi, piili sen sisällä kuitenkin totuus. Olihan se ikävää, jos jonkun asumista näin hankaloitettiin, mutta Malek oli kuitenkin palkkasoturi eikä hyväntekijä. Ellei tästä saisi kunnolla kilisevää, niin ei hän pelkkää hyvää hyvyyttään persenahkaansa vaarantaisi.
Zinja olisi varmaan vaarantanutkin. Hän oli jostakin kumman syystä hyväsydäminen ja auttamishaluinen hölmö. Ehkä maailma joskus tekisi hänestä paatuneen, kuten se teki Malekistakin, mutta ainakin vielä tyttö suorastaan hohti silkkaa hyväntahtoisuuttaan. Aina silloin, kun ylipäänsä kiinnitti johonkin huomiota. Ja nyt hän tosiaan oli kiinnittänyt huomiota johonkin. Hitaasti ja empien tyttö käveli lähemmäksi rialia, potki matkalla hiukan isänsä kilpeä kuin olisi juuri sitä varten siihen kävellytkin, ja jatkoi taas vähän lähemmäs. Kun hän oli päässyt tarpeeksi lähelle, hän köhäisi varovasti: "Tuota... anteeksi? Etkö sinä ole se, joka tuossa taklasi minut vasten kivetystä aiemmin? Ajattelin, että minun varmaan pitää kiittää... tai sellasta." Zinja mutisi varovasti rialin suuntaan.
Malek muljautti silmiään. Voi herranjumala, rialilleko se meni juttelemaan? Olisi saman tien jutellut koiralle tai päästäiselle. Tuskin tuo otus edes ymmärtäisi mitään syvällisempää. Niitä piti käskyttää, kuten koiria tai hevosia. Ei niiden kanssa nyt voinut keskustella, saatana soikoon.
|
|
|
Post by submarine on Jan 9, 2009 21:31:09 GMT 3
Vanhahko miekkamies oli alkanut pyyhkiä veriä pois miekkansa terästä. Pyyhittävää riittikin, sillä tämä ei selvästikään ollut antanut iän painaa, vaan oli ottanut hengen pois rotalta jos toiseltakin. Kysyttäessä tämä kohotti katseensa, antaen käsiensä kuitenkin jatkaa, ja vastasi: "Minullepa kaiketi. Minä olen täällä pormestarin lisäksi se vanha ukko kapakan nurkassa valittamassa, se joka korjaa joutessaan huonekaluja, se joka tulee myös korjaamaan ne talot, joista ne huonekalut tulivat, se joka iskee vartijakokelaille keihään käteen ja hakkaa vaikka pakolla opin kalloon ja se, joka on mitä ilmeisimmin pakotettu nyt pitämään kaikkea muutakin kasassa."
Nähtävästi tajutessaan, miten turhaantuneelta kuulosti, huokaisi mies syvään kerran tai kaksi, kohautti sitten olkiaan ja ojensi käden kätelläkseen. "Anteeksi vaan. Väki ei vain ole turhan oma-aloitteista tällä hetkellä. Pelkää liikaa henkensä puolesta - ja nyt varmasti pelkää entisestään. Saa rutistaa aivan kaiken esiin silkalla sitkeydellä. Minä olen tosiaankin pormestari Juur Klingen, ja siinä sivussa vartijoiden kapteeni ja yleinen apumies. Ja sinä olet hiukkasen näitä muita onnenonkijoita lupaavampi näky", Juur jatkoi, osoittaen kädellään niitä palkkasotureita, jotka saattoi myöskin nähdä. Näitä oli vähemmän, kuin oli äsken ollut, ja suurin osa osoitti esimerkillistä taituruutta täydellisessä välinpitämättönyydessä mitään kohtaan. Muutama tivasi maksua jo nyt niistä rotista, jotka oli tullut tappaneeksi - itsepuolustuksena.
Iksaa katsoi Gruutin läpi, kun oli ensin varmistunut siitä, ettei itse ollut saanut itseensä mitään aikaisemmin huomaamatta jääneitä reikiä. Ei ollut, eikä ollut valtava rottakaan. Se oli nopea otus, ja sen oli selvästi saanut huomata se epäonninen rial, jolta se oli repinyt auki niin kurkun kuin vatsankin. Ja sitten se oli nyhtänyt siitä irti lihaa. Reilusti. Iksaa tunsi olonsa melkoisen epämukavaksi tuijottaessaan raatoa, joka oli levitetty kaiken kaikkiaan laajalle. Hän ei ollut mitenkään varma, olisiko rottaa pitänyt palkita siitä, mutta se oli tehnyt sen nähtävästi jo itsekseenkin. Ainakaan sillä ei olisi nälkä tänä iltana. Äkkiä Iksaa tajusi, että joku puhui hänelle. Hieman hämillään hän kääntyi ja näki sen saman narttupenikan, jonka oli aikaisemmin pistänyt maihin. Kiittikö tämä häntä? Näinkö todella? Se oli rialille jokseenkin uusi kokemus, se että ihminen kiitti. Huomattavasti äskeistä enemmän hämillään hän mutisi takaisin jotakin, josta ei itsekään saanut mitään selvää, ja jäi seisomaan paikoilleen tietämättä hiukkaakaan, mitä nyt piti tehdä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 9, 2009 21:54:57 GMT 3
Malek hymähti nauruntapaisen vanhan miehen sanoille ja tarttui tämän ojennettuun käteen vasemmalla kädellään. Oikeasta puuttui sormia ja siinä oli vielä palovammakin. Joka muuten sattui ihan saatanasti. Malek vihasi palovammoja. Hän vihasi niitä enemmän, kuin palkeenkieliä. "Vai että pormestari. Päivää vaan. Minua sanovat Malekiksi." Malek esittäytyi. Hän jätti Zinjan esittelemättä, koska ei katsonut tuon olevan läheskään tarpeeksi arvokas esiteltäväksi näinkin monen asian miehelle. Vähän kuin olisi alkanut saman tien esitellä muuliakin pormestarille ja olettanut, että tätä kiinnosti.
Muuli. Hitto vie, se muulikin piti etsiä. Malek ei ollut huolissaan siitä, oliko se vielä elossa, sillä se oli aika sitkeä ja ennen kaikkea helvetin pelkurimainen elikko. Ihan varmana se olisi jossain piilossa. Kyllä se löytyisi. Helvetti, Malek oli ainoa tässä kolmen porukassa, jolla oli munaa laittaa vastaan, kun joku tuli aukomaan.
Hän tosin taisi olla ainoa sillä saralla ihan muutenkin. Muulikin oli ressukka ruunattu.
Zinja raapi kättään taas vähän epävarmana siitä, oliko rial ymmärtänyt hänen sanansa. Hän ei ainakaan ymmärtänyt sen vastausta, mutta kenties vikinä olikin tarkoitettu tuolle isolle rotalle rialin edessä.
"Kiva rotta sinulla." Zinja totesi, kun ei siihen hätään muutakaan keksinyt.
|
|
|
Post by submarine on Jan 9, 2009 22:23:12 GMT 3
"Päiviäpä sitten, Malek. Nyt on hiukka hoppua, mutta arvostaisin sitä, jos viitisisit tuossa myöhemmin tulla vaihtamaan sanasen. Taisitpa nimittäin tulla tuossa äsken todistaneeksi, että olet oikea mies tähän. Sanotaanko vaikka, että vanha pormestari saattaa tietää hieman enemmän, kuin on antanut roskaväelle ymmärtää", Juur totesi, muttei antanut miehelle tilaisuutta vastata, halusipa tämä eli ei, vaan kiirehti kauemmas. Melko pian alkoi kantautua ilmoille huudettuja komentoja, kun tämä järjesteli kaaosta edes jollakin tapaa. Kaikkein ensimmäiseksi kaiketi tulien sammuttamisen, hengissä selviämisestä ei ollut paljoa iloa jos kylä paloi ympäriltä.
Rottansa kohdalla Iksaa tiesi aina, miten piti olla. Nimittäin ylpeästi. Gruut oli kiistatta hänen suurin ylpeytensä lähde. Niinpä hän kohottautuikin hieman, röyhisti rintaansa ja näytti hyvinkin tyytyväiseltä. "Minun. Hyvä rotta, siittää monta jälkeläistä, vahva", Iksaa vastasi, vetäen puolittain pakolla Gruutin lähemmäs korvasta. Ja sitten, kuin ei olisi hiukkaakaan pelännyt sormea pitempiä hampaita, työnsi hän sormet sen leukoihin ja avasi ne, kuin mikäkin esittelijä. "Hyvä rotta. Ei tauteja", hän selvitti osoittaessaan sormella esimerkillisen punaista kieltä. Rotta itse näytti siltä, kuin sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 9, 2009 22:44:20 GMT 3
Malek huikkasi jonkinlaisen nopean hyvästin pormestarin perään ja päätti, että todellakin pistäytyisi myöhemmin kuulemassa lisää asiasta. Ilmeisesti Zinjasta oli ollut kerrankin hyötyä; taistelu tulirotan kanssa oli todistanut, ellei mitään muuta, niin sen, ettei Malek ollut millään tasolla turha mies. Ja nyt oltiin sitten saamassa duunia. Hienoa. Malek olisi voinut itse asiassa jopa kiittää Zinjaa hyvästä ohjeesta, mutta ajatus katosi taas, kun hän tyttönsä näki. Se oli tosiaan hieromassa keskustelua sen rotan kanssa. Malek pudisti hivenen päätään.
Ilmeisesti jättiläisrotta oli viimein saanut rialin avaamaan sanaisen arkkunsa. Itse asiassa se näytti Zinjasta aika ylpeältä esitellessään lemmikkinsä parhaita puolia. Zinja ei oikeastaan osannut sanoa juuta eikä jaata siitä, oliko tuo jollakin tasolla parempi rotta kuin ne useimmat, mutta ilmeisesti ainakin rialin mielestä se oli hyvä. Ja näyttihän se ainakin tehneen selvää jostakusta... Zinja yritti olla katselematta sinne päin, sillä moinen kasa suolia leviteltynä sai hänen vatsansa vääntymään ylösalaisin. Siltä se ainakin tuntui. "On se hieno." Zinja nyökytti ja yritti näyttää siltä, että tiesikin jotain asiasta. Rialin osoitellessa rottansa suuta, tai ehkä hampaita, tai... ikeniä, tyttö kumartui ihan inan lähemmäksi, kuin tarkistaakseen että kaikki tosiaan oli, kuten pitääkin.
"Ja mitäs täällä?"
Zinja vilkaisi olkansa yli. Malek näytti talsineen hänen taakseen. Mies mulkoili rialia ja tämän rottaa hiukan nenänvarttaan pitkin. Olihan rotta auttanut häntä kiinnittämään vastuksen huomion, mutta ei se nyt ollut mikään syy ajatella tätä minkäänlaisena suurena poikkeuksena lajissaan. Eipä Malekilla toisaalta ollut syytä inhotakaan sitä. Niinpä hän päätti mulkoilla sitä sanomatta mitään. Zinja kun tuntui hoitavan puhumisen hänenkin puolestaan: "Tämä on Malek. Se on minun isäni..." "No en helvetissä ole!" "... ja minä olen Zinja." tyttö esittäytyi rialille.
|
|
|
Post by submarine on Jan 10, 2009 0:17:45 GMT 3
Iksaa katseli niin tyttöä kuin miestäki, kun toinenkin ilmaantui paikalle. Jollei hän erehtynyt, tämä oli se, joka oli saanut ajettua sen palavan, valtavan rotan pakoon. Ainakin tämä haisi palaneelta, oli mustunut ja tällä oli kai samanlaiset varusteet. Eli todennäköisesti kyseessä oli sama mies. Iksaa koetti pitää nimen muistissa, vaikkei ollut varma, kuuliko sitä alun perinkään oikein, eikä uskonut muistavansa sitä kovinkaan pitkälle. Ihmisillä oli hankalia nimiä. Osoittaakseen kuitenkin, että oli kuullut, ja ainakin vaikuttaakseen kiinnostuneelta, jos ei muuta, nyökkäili hän. Sen hän oli oppinut ihmisiltä. Nyökkäily vaikutti kätevältä tavalta antaa sellainen vaikutelma.
Äkkiä Iksaata häiritsi ohimennen kuultu, tuskaisa vinkaisu sivummalta. Hänellä oli paljon enemmän korvaa kaikelle sellaiselle, kuin millenkään ihmispuheelle. Hän etsiskeli hetken katseellaan äänen lähdettä, ja tajusi sitten sen olevan se rotta, jonka hän oli ensiksi saanut maihin. Se oli vielä hengissä, mutta ei ollut mennyt mihinkään. Oikeastaan se ei ollut edes liikkunut paljoa siitä, mihin hän oli sen kaatanut. Verta tosin oli nyt enemmän. Puoliksi uteliaana Iksaa astui lähemmäs, uskomatta rotasta koituvan mitään vaaraa. Eikä siitä koitunutkaan, se korkeintaan mulkoili tuskaisena ja peloissaan. Iksaa ei tiennyt hiukkaakaan, mitä sille olisi pitänyt tehdä. Olihan se tavallaan koettanut tappaa, tai oikeastaan hyvinkin aktiivisesti, mutta ei se nyt voinut mitään tehdä. Sillä oli tarpeeksi vaikeuksia pysyä hengissä. Mihinkään se ei ollut ainakaan menossa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 10, 2009 21:38:11 GMT 3
Zinja tai Malek eivät kiinnittäneet minkäänlaiseen vikinään huomiota, ennen kuin Iksaa sai heidätkin huomaamaan haavoittuneen. Se oli ilmiselvästi hengissä, ainakin toistaiseksi, ja näytti siltä, ettei siitä olisi kellekään vaaraa. Niinpä Malek laski irti aamutähtensä kahvasta ja tyytyi vain kävelemään lähemmäksi Zinjan ja rotan mukana. Ihan ensimmäiseksi hänelle tuli mieleen, että mokoma otus ansaitsisi tulla muhjotuksi vasten katua. Malekilta ei enää vuosien tappamisen jälkeen herunut paljoa sääliä ihmisille, joita vastaan hän oli taistellut. Vielä vähemmän häneltä herui sääliä rialeille, jotka juuri äsken olivat yrittäneet kaikkensa repiäkseen hänet muiden muassa riekaleiksi. Miehen suu venyi vinoon ja ivaavaan hymyyn. Onneton yritys se oli ollutkin, ja päättyisi vielä onnettomammin. Mutta kenties tuosta talttahampaasta voisi kiskoa jotain tietoja irti. Se oli kuitenkin raukkamainen pelkuri, lajilleen tyypilliseen tapaan. Ja ennen kaikkea itsekäs. Se voisi laverrella jotain, jos sille tarjoaisi vastineeksi mahdollisuuden paeta. Tai, perhana, mahdollisuuden hoitoon ja eloonjäämiseen. Paskat siitä, toteutettaisiinko moista oikeasti.
"Voiko se puhua? Tai vikistä tai jotain. Koeta kiskoa siitä irti jotain äskeiseen liittyen. Vaikka se, minne se palava paskarotta nyt suurimmalla todennäköisyydellä menee haavojeen nuolemaan." Malek käski Iksaata. Hän ei ollut ollenkaan varma siitä, tiesikö tuo mitään. Oikeastaan sillä ei olisi mitään väliä. Voitaisiin vain laskea plussaksi, jos hän marssisi pormestarin eteen muassaan jotain muutakin hyödyllistä kuin uskomattoman pätevät asetaitonsa ja kiistämätön karismansa.
|
|
|
Post by submarine on Jan 11, 2009 0:31:30 GMT 3
Iksaa vilkaisi mieheen, ja sitten rottaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, olisiko se suostunut kertomaan mitään silloinkaan, jos ei olisi saanut äskettäin keihästä vatsaansa, eikä ollut kovinkaan optimistinen siitä nyt. Tajuissaan se kyllä oli, mutta haava oli yksinkertaisesti saanut sen putoamaan. Kukaties se olisi päässyt ylös, jos sillä olisi ollut reilusti enemmän tahdonvoimaa ja vankempi varsi, mutta hänen nähdäkseen se oli jo yrittänyt ja epäonnistunut. Ruipelo rotta muutenkin, Iksaan nähdäkseen vasta korkeintaan kolmikesäinen. Se ei ollut mikään soturi tai taistelija, hän ei uskonut sen osaavan edes käyttää veistään kunnolla. Ja nyt se oli paniikissa ja vuosi kuiviin alleen. Ei voinut mitään, hän tunsi kaikesta huolimattakin sääliä. Aivan hitusen vain, se ei todellakaan olisi tuntenut mitään sitä kohtaan, jos olisi saanut veitsensä hänen mahaansa, mutta siltikin.
"Ei voi, pelkää, sattuu", Iksaa vastasi miehelle, jonka vielä juuri ja juuri muisti olevan Malek. Ei hänen tarvinnut edes koettaa, näkihän rotasta, että kyseleminen oli tällä hetkellä turhaa. Hän joutui ohimennen tyrkkäämään pois Gruutin, joka koetti hivuttautua lähemmäs. Hän kyllä tiesi, mitä se aikoi. Näkemättä oikeastaan mitään syytä pelätäkään Iksaa kumartui rotan ylle, ja tarttui tähän kiinni. Hänellä ei ollut mitään suurempaa taitamusta minkäänlaisessa haavojen hoidossa, mutta hänkin tiesi, mitä likainen, kurainen maa ja syvät haavat saivat yhdessä aikaan. Rotta nousikin melko helposti, joskin ilman suurempaa yhteistyötä. Se oli melko kevyt, ja Iksaa oli tuntevinaan luita nahan läpi. "Pitää hoitaa, ei puhu muuten", Iksaa totesi.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 11, 2009 18:42:40 GMT 3
"No voi nyt helvetti!" Malek puuskahti. Hän tarttui Zinjaa korvasta, kun tyttö oli aikeissa mennä tutkimaan vieraan rialin haavoja: "Sitten et tuhlaa siihen yhtään sidettä. Jos pitää sitoa haavat, niin revit vaikka omista vaatteistasi sitten riekaleita. Tai ei, revit jonkun muun vaatteista. Minulla ei ole rahaa hoitaa kuntoon rottaa, joka hetkeä aiemmin yritti kovasti saada minusta henkeä. Puhumattakaan halusta hoitaa sitä kuntoon!" "En minä kuntoon, minä sen verran, että saadaan siitä tietoa irti." Zinja vikisi ja varpusteli. Korvasta kiskominen sattui. Malek päästi pian irti, ilmeisesti ihan siitä syystä, että rial tosiaan tulisi varmaan hoitaa ja pitää elossa, jotta siitä saisi mitään irti. Heilautettuaan murahtaen kättä kasvattinsa kysyvälle katselle hän vetäytyi sivummalle ja antoi tytön kumartua katsomaan rialin haavoja. Osasi tämä sentään haavoja hoitaa.
Niin niin, rialin haavioja vaan hoidettiin perkele. Hänellä oli tässä käsi mustana ja rakkuloilla ja tyttö perkele hoisi rialin haavoja. Hienoa. HIENOA.
Zinja tuskin huomasi, että Malek kaikkosi jonnekin. Hän päätyi siihen tulokseen, että pelkkä haavojen sitominen voisi pitää rialin hengissä hetken aikaa. Jos se saisi tulehduksen, niin se kuolisi. Ihan niin paljon Zinja ei säälinyt, että olisi viitsinyt tuhlata kalliita tulehdusyrttejä rialiin. Ei ainakaan nyt vielä. Voi olla, että katsellessaan kuumehoureessa makaavaa hänen mielensä olisi äkkiä muuttunut. Hän ei oikeastaan suhtautunut useimpiin vihollisiinkaan vihollisina. Ne olivat yleensä vain toisella puolella, eivät sen enempää ikäviä persoonia kuin hänenkään puolellaan olevat. Mutta mieluummin ne nyt saisivat kuolla kuin hän tai hänen ystävänsä. Maailma nyt vaan toimi sillä tavalla, että joskus joutui tappamaan.
Zinja oli tavallaan tyytyväinen siitä, ettei osannut käyttää asetta. Hänen ei tarvitsisi tehdä päätöstä siitä, kuka kuolee ja koska. Malekille moinen ei ollut temppu eikä mikään. Mies vain mätki ja tappoi, kunnes kukaan ei enää uhannut. Jos joku jäi kitumaan haavoittuneena, niin se joko tapettiin tai jätettiin lojumaan ja kuolemaan itse. Yleensä tapettiin.
|
|
|
Post by submarine on Jan 11, 2009 19:43:09 GMT 3
Iksaa puoliksi kantoi ja puoliksi raahasi toisen rotan mukanaan parempaan paikkaan hoitoa varten. Tarkalleen ottaen se parempi paikka oli kaivonvierus, jota vasten hän asetti sen nojaamaan. Olipa rotta itse mitä mieltä tahansa tästä, ei sillä ollut suuremmin mahdollisuuksia väittää vastaankaan. Rauhalliselta se ei ainakaan näyttänyt, ehkä korkeintaan hämmentyneen ja panikoivan välimaastossa haahuilevalta. Se varmaankin mietti, miksei sitä ollut jo tapettu, miksi ihmisillä oli puolellaan toinen rotta, ja etenkin että miksi sitä autettiin. Iksaa ei edes koettanut sanoa sille mitään, se oli paniikissa ja sitä kiinnosti varmasti enemmän oma, maahan valuva verensä, kuin mikään puhuminen.
Iksaalla ei, kuten sanottua, ollut juurikaan kokemusta mistään haavojen sitomisesta, muuten kuin omakohtaisesti välistä, mutta osasi hän kuitenkin arvioida muutaman asian itsekin. Hän oli osunut kunnolla viimeisellä, survaissut keihään suoraan vatsaan. Mutta vaikka se olikin syvä haava, ei hän kai ollut saanut aikaan niin pahaa jälkeä, kuin olisi ollut mahdollista. Esimerkiksi repinyt suolia hajalle. Rotta ei varmaankaan vuotaisi hengiltä edes jos haavan olisi jättänyt sitomatta, mutta huonommaksi se kyllä menisi. Ja se vain tarkoittaisi vielä hitaampaa kuolemaa.
Iksaa ei ollut edes kovinkaan vakuuttunut siitä, että millään tavoin halusi tulla tappaneeksi sitä. Hänen puolestaan olisi ollut kaikin puolin suotavaa, jos se olisi selvinnyt hengissä. Jos ei muuten niin siksi, että hän ei halunnut tappaa. Keihäänsä hän kyllä oli valmis kohottamaan itsepuolustuksessa, mutta toisen rialin tappaminen tuntui huonolta. Se oli yksinkertaisesti sitä vastaan, mitä hänelle oli opetettu. Ja sitä paitsi, kun hän nyt katsoi maassa tärisevää, heikosti ylös yrittävää rottaa, tunsi hän yksinkertaisesti sääliä. Olkoonkin, että se olisi mielellään tappanut hänet. Hän toivoi, että nartunpenikka osasi asiansa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 11, 2009 20:10:25 GMT 3
Kummankin rialin onneksi Zinja näytti osaavan asiansa. Ei hän selkeästi ollut mikään taituri, mutta hänessä oli kyllä ainesta tulla sellaiseksi. Jo nyt tytön kädet osasivat suhteellisen hyvin käsitellä haavaa, ensin märällä rätillä ja sen jälkeen pihdeillä. Hän pyrki poistamaan haavasta kaikenlaiset sinne kuulumattomat asiat, ja kaatoi sen jälkeen leilistään vettä sen päälle. Moinen oletettavasti kirvelisi ihan kunnolla, mutta se vähentäisi tulehtumisen vaaraa. Tietenkin sitä olisivat vähentäneet yrtitkin... Zinja mulkoili olkansa yli. Malek näytti häipyneen jonnekin, ilmeisesti etsimään Rusinaa. Tyttö käänsi sitten katseensa haavoittuneeseen rialiin ja empi vähän aikaa. Koska Malek ei ollut nyt näkemässä ja koska Zinjalla oli nyt enemmän kuin yksi annos yrttejä mukana, päätti hän lopulta kaivaa ne esiin. Hän oli kovasti ajatellut, ettei tuhlaisi niitä tähän rialiin. Mutta voi olla, että se jopa jollakin tavalla olisi kiitollinen saamastaan avusta. Siitä voisi olla hyötyä pidemmän päälle.
Äkkipikaisen ottoisänsä ollessa muualla Zinja otti yhden vyöllään roikkuvista humareistaja heitti yrttejä sinne. Hän hieroi ne kapulalla rikki ja kaatoi taas leilistä vettä päälle. Muodostuneen vesimäisen, kokkareisen tahnan Zinja sitten levitti sormin rialin haavaan. Sen jälkeen hän alkoi etsiä jotakin, josta repiä side tuon ympärille. Hänellä ei ollut nyt tarvikkeitaan mukana, kun Rusina oli laukannut karkuun. Niin kuvottavaa, kuin se ehkä olikin, päätti Zinja lopulta hyödyntää ruumista. Sellaisia täällä ainakin oli. Hän kävi repimässä yhdeltä ruumiilta paidan, varmisti ettei se ollut kovin verinen ja teki sitten puukkonsa avulla siitä suikaleita. Lopulta haavoittuneen rialin ympärille oli kenties hiukan haparoiden kierretty side. Parempi tuo kuitenkin oli, kuin ei sidettä ollenkaan. Yrttien ansiosta haava tuskin edes tulehtuisi.
"Noin. Toivottavasti se pitää sen hengissä." Zinja totesi ja käytti loput leilinsä vedestä käsiensä pikaiseen huuhteluun. Hän voisi nostaa kaivosta lisää. "Laitoin yrttejä, niin ei pitäisi edes tulehtua."
|
|
|
Post by submarine on Jan 11, 2009 22:04:06 GMT 3
Rotta ei ainakaan itse helpottanut hoitoaan hiukkaakaan. Se valitti, rimpuili minkä nyt pystyi ja oli selvästi siinä uskossa, että se tapettaisiin pikapuoliin jollakin tuskallisella ja mutkikkaalla tavalla. Iksaa katsoi sivummalta, puuttumatta asiaan tavalla tai toisella. Rotta kun ei ollut missään kunnossa käydäkseen tämän kimppuun, ja kaikenlainen väliintulo olisi varmasti vain häirinnyt. Penikka näytti osaavan asiansa, tai niin Iksaa ainakin uskoi siitä, että tämä teki monimutkaisia asioita. Hän itse ei olisi tiennyt edes, mistä aloittaa. Tai tiesi hän sen, että jos puristi tarpeeksi lujaa, niin veri ei vuotanut. Koska se ei päässyt ulos. Koska siis puristettiin. Sillä tavalla lujaa.
Kun ei muutakaan oikein voinut tehdä, meni Iksaa noukkimaan jälleen keihäänsä ja etsi itselleen rätin. Terässä oli reilusti verta, ja varteenkin asti oli päässyt. Jos ei putsaisi, niin menisi kärki pilalle. Hieman ruosteessa se oli nytkin, muttei turhan pahasti. Hän piti siinä yleensä jotakin lumppua suojana. Ase oli tänään pitänyt hänet aivan kiistatta hengissä, eikä sitä saanut jättää hoitamatta. Muuten se pettäisi silloin, kun olisi se pahin hetki. Se kostaisi. Iksaa oli oppinut jo penikkana, että kaikessa asui henki. Niitä piti kunnioittaa, tai ne eivät katsoisi hyvällä.
Ruumiiden tuijottelu ja pienet pohdinnat hengistä asioissa toivat Iksaalle mieleen sen. Hän muisti vieläkin äärimmäisen hyvin, kun se oli tapahtunut. Siinä ei olisi voinut auttaa yhtään mikään enää, ei paraskaan haavojen hoitaja. Etenkin hän muisti sen, kuinka täysin murskaksi isketyn pään silmät olivat pullistuneet kumpikin päästä. Ja kuinka hän oli pyyhkinyt aivoja omalta naamaltaan häkellyksissään vielä hyvän hetken. Se ei ollut mikään hyvä muisto, ja hän hätistikin sen kauemmas ja keskittyi vain putsaamaan keihästään.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jan 14, 2009 22:17:05 GMT 3
Kun toinen rial oli sidottu ja toinen syventyi keihäänsä pariin tunsi Zinja olonsa hiukan hämilliseksi. Koska hän ei halunnut häiritä mielenkiintoista rialia työssään hän päätti istua kaivonreunalle ja katsoa, millaista tuhoa oli oikeastaan sattunutkaan. Hassua ajatella, että tämä kaikki oli vähän aikaa sitten ollut täysin ehjä ja ehyt kyläidylli. Nyt kaikki oli enemmän tai vähemmän sekaisin. Eipä siinä silti; tällainen näkymä oli palkkasoturille paljon tutumpi kuin seesteinen ja siisti maalaisidylli. Sellaisessa unelmassa elävät harvemmin tarvitsivat palkkamiekkojen palveluksia.
Tai no, olihan palkkamiekkojakin erilaisia. Sellaisia, jotka tekivät likaista duunia, kuten hän ja Malek, ja sellaisia, jotka pestautuivat mieluummin vaikka henkivartijoiksi, turvaksi matkalle tai muuta vastaavaa. Malekilla oli tapana pestautua siihen pestiin, joka takuulla piti sisällään tappelemista. Kenties se toi miehen elämään sisältöä. Zinja oli vähän murheissaan siitä, että isän tarvitsi hakea sisältöä niin sitkaasti muualta. Zinja ei tuntunut olevan tarpeeksi missään tilanteessa.
Tyttö oli taas niin vaipunut omiin ajatuksiinsa, ettei huomannut Malekia. Mies palasi takaisin mukanaan parivaljakon vanha ja ehdottoman säikähtäneen näköinen muuli Rusina.
|
|