|
Post by Tylppy on Feb 2, 2009 14:59:44 GMT 3
Artloxille siunaantui hetki seurata rotan mylvintää ja leukojen natkutusta. Eläin oli eläin, siitä rotta oli kenties paras mahdollinen esimerkki teurastaessaan yllensä käyviä ihmisraasuja kuin olisi heinää kedolla kaatanut. Kääpiö tunsi aavistuksen verran kateutta, sillä hän tunsi itsensä liiaksikin inhimilliseksi. Hänen vatsassaan näet kouraisi aavistuksen verran kun hän seurasi miten rotta suurinpiirtein käveli puolikuolleiden vartijoiden päällä juurikaan välittämättä jos luu ja liha lätisi kasaan.
"Voidaanko me jo lähteä täältä? Ehkä Dax selviää...minä en taida kestää tätä" poika vikisi tuskin kuuluvalla äänellä huomatessaan miten muutaman vartijan hahmo läheni. Poika ei edes kyennyt näkemään miesten piirteitä kunnolla, sillä hän oli yökännyt ja silmiinsä kirvonnut vesi täyttyi niin pelon, kuin kirpakoiden vatsahappojenkin aiheuttamista kyynelistä. "Vielä mitä! Tästähän tämä seikkailu vasta alkaa. Napita suusi kiinni niinkuin mies ainakin" kääpiö murisi partaansa parantaessaan otettaan nuijastaan. Artlox otatti muutaman harkitun askeleen taaemmas. Ei sillä, että hän olisi pelännyt kahta lähestyvää sotilasta vaan hän teki sen kuroakseen pojan ja itsensä välistä matkaa hieman umpeen. Juoksemisessa kääpiö ei ollut lyhyillä jaloillaan kovinkaan taitava, jolloin hänen oli parempi kuroa väli valmiiksi kiinni ettei soturit päässeet riuskojen jalkojensa kanssa yllättämään häntä.
"Päälle vaan mikäli kykenette te hunsvotit" Artlox mölisi onnessaan. Hänkin saisi tuosta riemusta jotain rotan kylväessä omaa tuhoaan. Mutta toisaaltaan - miten se loukkasikaan kun tunsi itsensä helpommaksi saaliiksi.
|
|
|
Post by submarine on Feb 2, 2009 15:52:45 GMT 3
Rotta sai toisenkin iskun läpi. Selvästikin se ajatteli edes vähän, sillä se käytti vastustajiensa määrää edukseen ja piti huolen, että nämä pysyivät mahdollisimman hyvin toistensa tiellä. Se vaati nopeita jalkoja ja hyvää silmää - ja hyvää kirveskättä, kun tuli tilaisuus. Mutta eipä sekään silti siitä vaivatta selvinnyt; haavoja oli useita, ja moni niistä olisi helposti voinut olla kuolettavakin, jos miehillä olisi ollut hieman parempi tuuri. Nyt ne olivat vain ikäviä, verisiä naarmuja. Mutta niitä ilmaantui tasaiseen tahtiin lisää. Elikko vain kieltäytyi vielä kiinnittämästä niihin huomiota.
Suunnitelmassa oli varmasti montakin aukkoa, eikä aivan pienin ollut se, että vankilassa oli enemmänkin väkeä. Taistelun äänien ylitse kantautui jo runsaasti juoksuaskeleita ja muutama huuto - aseet tanassa paikalle ryntääviä vartijoita. Sen saattoi arvata näkemättä. Rotta tosin ei näyttänyt sitä edes tiedostavan hakatessaan, murjoessaan, potkiessaan ja runnoessaan koko rahan edestä. Mitä enemmän se sai pois pelistä, sitä paremmin se pääsi telomaan loppuja. Ja vimmaisen huumaisesti se silpoi ja pilkkoi.
|
|
|
Post by Tylppy on Feb 7, 2009 15:21:21 GMT 3
Sellissä viruva piesty, turvonneen lihaksen ja veren peitossa jokseenkin eläväksi saneltava mies alkoi kuuntelemaan. Kovinkaan alistuvaiselta ei meteli kuulostanut käytävässä, pikemminkin kapinaa muistuttava älämölö sai Daxin sylkäisemään suustaan veripaakun yrittäessään nousta paikoiltaan. Humina päänsä sisällä kaiketi kävi valehtelemaan vieraasti tutun äänen raikatessa eloon sysäistyssä vankilarakennelmassa. Saattoiko hän uskoa velkojansa tulleen tuolta asti hakemaan perittäviään? Ei kai sentään.
"Noniin juniori! Olisi aikasi pistää sitä töppöstä toisen eteen ja olla hyödyksi! Etsi se pirun selli!" kääpiö mylvi lakanan valkoiselle nuorukaiselle, joka tärisi kauttaaltaan. Mikäli kiireisellä nuijankäyttäjällä olisi ollut aikaa, hän kaiketi olisi huomannut myös tummat läikät nuorukaisen housuissa. Mutta sellaiseen ei todellakaan ollut aikaa - sillä vastaan juoksevat soturit olivat jo hänet tavoittaneet. Mylvivää naurua tuuheiden partakarvojensa välistä päästäen Artlox löi nuijallaan harkitusti kohti miekkaa, jonka terä oli pistoonsa valmis. Nuija rusahti kevyen tuntuisesti vaste rystysiä, ja kämmenselkää joka piteli miekkaa kuin kevyttä rakastajaa otteessaan. Typerä nuorukainen käytti liikaa aikaansa opittujen liikkeiden ja asentojen hallitsemiseen osatakseen lukea vastustajaansa juuri lainkaan. Mutta nuoruuden tuoma hömelyys tai itsevarmuus - kummastako niistä nyt olisi vastukseksi hänelle, tai hullulle rotalle. Rottaa tuskin vilkaisten kääpiö keskittyi väistämään rivakoiden nuorten miesten liikkeitä. Nuijansa kivipäätä kuin varttakin apunaan käyttäen kääpiö pääsi makeasti vauhtiin nuijiessaan itsevarmoja pikkupaskiaisia hieman pienemmiksi.
|
|
|
Post by submarine on Feb 7, 2009 16:01:25 GMT 3
Knerikin kuuli jotakin. Melko varmasti hän kuuli sen paremmin, kuin mies, rotat nyt vain olivat siinä parempia. Joka tapauksessa jossain kuului olevan käynnissä suuremmankin luokan kahakka. Vaikea sanoa, mitä se tarkalleen oli, mutta joku - todennäköisesti monta jokua, koska olivat vielä hengissä - oli tullut sisään ja alkanut huitomaan. Mitään optimistisesti rotta ei tietenkään asiaan suhtautunut, koskaan eivät asiat kuitenkaan olleet niin hyvin, mutta kukaties tästä seuraisi jotakin. Kukaties se jokin ei veisi yhtään raajaakaan. Olisihan se ihan mukavaa elää hetki pidempään.
Rotalla alkoivat miehet loppua kesken, kun viimeistä vietiin. Juoksuaskeleet kyllä kertoivat, että pian tulisi lisää. Oletettavasti runsaanpuoleisesti. Rottakin ilmeisesti jopa tiedosti sen, sillä se ei enää käyttänyt terää, vaan murjoi viimeisintä kirveensä hamaralla. Miekkakäsi, toinen olka ja rinta saivat kokea kaikki osansa - vaikka siitä tulikin pari veristä haavaa lisää myös rotalle. Joka tapauksessa, pikapuoliin elikolla oli maassa makaavan, henkeään kivuliaasti haukkovan miehen pudonnut miekka kädessä, ja aseen terä tämän kurkulla. Kuin milläkin panttivangilla. Siitä eivät varmaankaan pitäneet ne vartijat, jotka ryntäsivät ulkoaulaan vain hetken perästä.
|
|
|
Post by Tylppy on Feb 11, 2009 20:24:20 GMT 3
"Etsi selli, etsi selli, etsi selli. Selli, selli" soperrus livahti nuorukaisen suupieliltä. Hontelot, pitkät jalat tuskin kannattelivat loppua ruumiista nuorukaisen lähtiessä liikkeelle. Hän ei tajunnut suunnasta tai esteistä yhtään mitään - luonnollisen lahjakkaana hänen kulkunsa kävi läpi joka ikisen tukipalkin jota päin hän käveli. Jokaikinen ovenkahva ja ripa repi mustelmia nuorukaisen käsivarsiin. Jokainen askel kävi kauhua riipivänä etenpäin pojan kuitenkin tajutessa liikkua varjoissa ja piiloutua askelia kuullessaan. Hän ei kuitenkaan ikinä tajunnut, että mistä suunnasta äänet häntä lähestyivät. Ymmärrys ja tajunta eivät kulkeneet ollenkaan käsikädessä pojan puoliksi juostessa ja puoliksi nelin jaloin vauhkoen ja kompuroiden eteenpäin. "Selli. Etsi selli, etsi Dax. Dax" hokema haki toinen toisiaan poikkeavia muotoja pojan jättäessä repivät taistelun äänet taakseen. Lisää juoksuaskelia suunnisti kohti paikkaa, jonne rotta oli jäänyt hirviömäisyydessään poimimaan vartijoita kuin kukkia kedolta. Rinnastettu vertaus tuntui pahalta. Ei sittenkään voinut yhdistää kedonkukkasia ja rottaa keskenään - ei mitenkään, ei koskaan. Ei missään tapauksessa.
"DAXX???" seiniä riipivä suhina kaikui käytävässä mitä pitkin hontelo ilmestys kulki eteenpäin silmät vauhkoina ympärilleen etsien. Mielipuoliseksi sivustakatsojien silmissä näyttäen poika alkoi kuikuilla pikkuruutuisista ovista sisään etsien oikeaa ovea.
|
|
|
Post by submarine on Feb 11, 2009 21:23:25 GMT 3
Ihme kyllä, ei rotta oikopäätä teurastanutkaan vartijaa, jota osoitteli miekalla, vaan työnsi sen kiinni tämän kurkkuun, ja korisi merkitsevästi paikalle saapuville vartijoille. Kai tällä oli tarpeeksi järkeä panttivankien ottoon, kun sekin nyt kerran oli tapahtumassa. Vartijatkin pysähtyivät sen nähdessään, joko riskistä tapattaa oma mies turhan päiten, tai sitten siitä hämmennyksestä, että elukalla oli tarpeeksi korvien välissä koko hommaan. Joka tapauksessa etummaiset pysähtelivät ja jälkimmäiset törmäilivät selkiin. Kukaan ei laskenut aseitaan, mutta merkitseviä katseita kuitenkin vaihdettiin. Kukaan ei myöskään liikkunut, ei pois tieltä, eikä lähemmäskään, mutta jo kasvoiltakin näki, etteivät miehet aikoneet antaa tällaisen kestää loputtomiin. Alkuhämminki kuitenkin sai nämä pysähtyämään.
Leukapuoli rotta ei mitä ilmeisimmin ollut tyytyväinen seurauksiin. Se tarrasi miekalla uhkaamaansa kiinni hiuksista vapaalla, pitkäkyntisellä kädellä ja lähti kuolaten ja kurluttaen raahaamaan tätä pakolla vartijajoukkoa kohti, yhä miekka kurkulla. Epäröiden ja haluttomasti nämä astuivat kuin astuivatkin sivuun, tai ainakin perääntyivät yhtä nopeaan tahtiin. Aseet esillä ja uhmakkaan näköisinä, tosin, mutta perääntyivätpä kuitenkin. Ja rotta vilkuili merkitsevästi kääpiötä.
|
|
|
Post by Tylppy on Feb 15, 2009 19:15:03 GMT 3
Selkä lepäsi vasten saastaista kiviseinää. Katseensa lähes sokeaksi murjottuna Dax yritti nähdä edes sellin toiseen päähän, jossa epäonninen ja äärimmäisen raivostuttava lusmu rotta majaili. Mitä pieni turriainen oli odottanut saavansa aikaan rahajahdissa, tai pikemminkin - mitä Dax oli kuvitellut saavuttavansa nahjuisessa otuksella? Apua? Hetkellisesti mies oli todella kuvitellut saavansa rotasta jonkinlaisen apurin itselleen lynkkausyössä, mutta mitä oli tapahtunut? Pieni vikisijähän oli lentänyt seinään kuin leppäkeihäs ja sille tiennyt jäi. Versta suustansa räkäisten mies hengitti rahisten. Hengenveto viilsi rintaa. Kipu - tuo uusi, jumalainen rakastajansa ei näemmä ollut jättänyt saastaista nilviäistä rauhaan, vaikka hän sentään olonsa jo hieman turremaksi tunsikin.
Kääpiö nautti elämästään. Eikä hän olisi laittanut ollenkaan pahakseen, jos olisi päässyt jylisemään korkein juoppolauluisin sävelin tuota tarmokkuutta, joka hänen paksussa kallossaan juoksenteli. Hullusta elukasta huolimatta Artlocks oli huomannut valinneensa oikein siirtyessään rotan matkaan. Peto ei tuntenut sääliä, ei edes häntä kohtaan. Puhumattakaan että elukka olisi tajunnut mitään itsensä suojelemisesta tai suojelusvaistosta. Kääpiö oli visusti päättänyt olla pohtimatta millaisia puruja eläin pääkopassaan kantoi, mutta siitä huolimatta hän lähti kuitenkin kulkemaan rotan ja tämän vangin perässä. Nuijastaan armottomasti kiinni pitäen tumma silmäinen miekkonen oli valmis antamaan verestä märän nuijansa iskeytyä keneen tahansa vapaaehtoiseen nulikkaan.
|
|
|
Post by submarine on Feb 15, 2009 20:18:32 GMT 3
Knerille alkoi valjeta, että jotain oli meneillään. Ääniä, taistelun ääniä. Huutoja. Joku oli tullut sisälle, todennäköisesti isolla porukalla, ja oli pakolla tulossa läpi vartijoista. Ainakin jotkin äänistä myös lähestyivät. Sitä nyt ei kannattanut edes toivoa, että häntä - tai miestä - varten oltiin tulossa, mutta kukaties pakomahdollisuus kuitenkin ohimennen aukeaisi. Ei tarvitsisi, kuin saada ovi auki, niin sitten alla olisi jo nopeat jalat. Ja kun pääsisi pakoon, olisi vain yksi rotta muiden joukossa. Ainoa este oli ovi, kirottu ovi. Rotta vihasi tällaista, joka sai hänet niin hyvin tietämään, miten voimaton oli.
Suurin osa vartijoista, jotka syrjään astuivat, näytti siltä, että aikoi aivan varmasti tehdä rotasta selvää, kun sen silmä välttäisi. Muutama oli haluton edes väistämään. Mutta rotta mulkoili kaikkialle villisti päätään viskoen, ja ravisteli vankiaan ja sörkki tätä miekalla siihen malliin, ettei totisuudesta ollut mitään epäilyksiä. Oli kuitenkin selvää, että kauaa ei panttivangilla kiristäminen pitelisi, ei yksi mies ollut sen arvoinen - etenkin, kun tämä melko varmasti voitiin lukea jo pikapuoliin kuolleeksi.
|
|
|
Post by Tylppy on Feb 22, 2009 14:08:47 GMT 3
Nuorukaisen liikekyky, jota tuskin edes nopeaksi saati sitten hiljaiseksi kyettiin nimeämään johdatti lapsukaisen kuitenkin oikeaan suuntaan. Seikkailuluonteesta kaukana oleva poika alkoi kurkistella ristikko-ovista jokaiseen, joka hänen huolimattoman ja säälittävän omaisen matkansa aikana tuli vastaan. Hikikarpalot valkoista ihoa pitkin valuen solkenaan poika huomasi hengityksensä vapisevan kauttaaltaan. Jokaista askelmaansa peläten nuorukainen haroi läpi kymmenkunta ovea, jos toistakin kuullen takaansa lähestyvän murinan kertovan ihan riittävästi. Artlock ja tämä mielipuolinen rotta olivat lähteneet seuraamaan häntä - eikä poika tositoiminkaan halunnut olla liian lähellä. Askeleitaan kiiruhtaen säikky katse löysi viimein oikean oven.
"Dax, Dax - rotta" pimeyteen katsellessaan nuorukainen huomasi hiirensä rimpuilevan kämmentensä otteesta ikkunaluukulle. Oven oli tottavie oltava oikea. "Dax! Me tultiin hakemaan teikäläistä" ovesta sisään pihisten poika yritti siristellä silmiään nähdäkseen sisälle paremmin.
Paikaltaan hievahta mies sellinpuolella ei voinut uskoa korviaan. Tuttu, aina niin säälittävän säikky ääni vinkui ovella saaden miehen naurahtamaan - onnistuen kuitenkin kuulostamaan tukehtuvalta koiralta. "Jestas - saatiin Kneri oikein pitopalvelu. Mitä sanoitkaan? 'Jos saat tilaisuutesi paeta, niin pakenet yksin' - niinkö se oli. Mahtaakohan toimia myös toisin päin"
|
|
|
Post by submarine on Feb 22, 2009 14:33:07 GMT 3
Kneri tunsi itsensä hyvin, hyvin hämmentyneeksi. Tämä ei yksinkertaisesti ollut mahdollista, ei häntä voitaisi tällä tavalla pelastaa. Ei se vain mennyt näin. Ei, tämä ei tapahtunut oikeasti. Tai ainakin se menisi kohta pieleen, niin sen oli oltava. Ei tuollainen kimittävä poika oikeasti voinut missään tällaisessa onnistua, ei voinut. Tämä oli väärin. Äkillisestä positiivisesta käänteestä hämmentynyt ja kauhistunut Kneri jäi istumaan nurkkaansa ja tuijottaamaan jokseenkin häiriintyneen näköisesti ovelle, kuin äkillisen pelastajan tulo olisikin merkinnyt sitä, että pian kuoltaisiin kaikki. Rotan tasapaino alkoi taas keikkua pahemman kerran - kuppia oli potkittu melko hyvin tänään.
|
|
|
Post by Tylppy on Feb 24, 2009 20:03:37 GMT 3
Hämmennys, joka koetteli myös Daxin sumeaa mieltä äärimmäisen sumealla tavalla sai miehen tuijottamaan ovea silmiään uskomatta. Juniori - joka toden totta kurkisteli oven pienestä tihrustamisaukosta tuijotti vauhkonoloisena takaisin. Taukoamaton hikivirta lapsenomaisilla kasvoilla oli niin tuttu näky, ettei sitä virheelliseksi voinut edes todeta. Dax, jonka rajoittunut näkökenttä toimi kuitenkin puolituisesti hyväksi luettavalla tavalla.
"Paskat - tule ihmeessä sisälle poju, kyllä täällä tilaa riittää" heiluvaa rottaa vilkaisten nuorukainen ei osannut vastata möreän käheälle äänelle mitään. Hikikarpaloihinsa hukkuen pojan koltiainen tutkaili ympärilleen osaamatta yhtään päättää miten saisi ovea auki. Ympärilleen pälyillen nuorukainen näki miten suuri väkimäärä läheni. Rotan raskas turkki näkyi vilahtavan suunnalta ja toiselta, kun taas Artlocksin pää vilahti vain kerran tai kaksi soturien piirittäessä ahkeraan pieneen suppuun liikehtinyttä kolmikkoa. "En minä kyllä tätä osaa avata" vikisten nuorukainen alkoi kolistella käytävällä etsien jotain kättä pidempää. "Nerokasta laittaa pentu aikuisten asialle" toiveikkaaksi synkkyydestään nouseva mies alkoi raahautua pystyyn paikaltaan -seinää pitkin tukien.
|
|