|
Post by Tylppy on Dec 9, 2008 10:55:45 GMT 3
Kaikkien taisteluvimmojensa ja odotustensa vastaisesti silmäluomet alkoivat vaipua kiinni. Raskaammin kuin koskaan aikaisemmin mies antoi itsensä vietäväksi syvälle unelle, joka nappasi uhrinsa mukaansa tajuttomuuden tietämille. Dax ei ottanut kuuleviin mieliinsäkään ajatusta, että hän olisi kuolemaisillaan. Ennen nukahtamistaan mielessä käynyt ajatus siitä, ettei enää heräisikään ei ennättänyt herättämään pelkoja vajoavassa mielessä. Mieli, joka tummeni ei nähnyt unia, eikä koiranunesta ollut tietoakaan. Ylpeä mies vajosi tajuttomuuteen, jolloin veltoksi venähtänyt ruumis jaksoi vain liikkua pakottavasti sen verran, että rintakehä nousi ja laski ilman rahistessa kurkussa.
Daxin mielessäkään ei käynyt enää edes toivekuva pelastuksesta saati hyvästä tuurista, sillä tuo lurjushan jouduttaisiin suuriinpiirtein kantamaan tuolta kuulustelupenkkiinkin asti.
|
|
|
Post by submarine on Dec 9, 2008 16:24:51 GMT 3
Kneri ei nukkunut. Uupunut hän oli, ja uni olisi auttanut, mutta hän yksinkertaisesti ei halunnut. Eipä hän koskaan ollut mikään hyvä nukkuja muutenkaan, mutta nyt edes se vähä, jonka hän yleensä toivotti tervetulleeksi, ei löytänyt sijaa. Jos tässä kerran henkikin menisi, niin otettakoon sitten kaikki irti, kuten vain kyettiin. Haudassa voisi nukkua niin kauan, kuin ikinä halusi. Ja pitempäänkin, eipä siellä muutakaan tehty. Ikävä kyllä hän ei vain ollut valmis sinnekään. Hän ei kulisi, niin se vain meni. Jos ei mistään muusta syystä, niin sitten siksi, ettei hän pääsisi niin helpolla. Niin se aina meni, hän ei saisi levätä. Eipä hän edes halunnut, mutta sitä ei oltu koskaan edes kysytty.
"Ei minun anneta, tiedätkö", Kneri vinkui laskiämpärille. Se tiedosti kuulemansa pelkällä hiljaisella murahduksella. "Ne syövät minulta maksan ja keuhkon, mutta eivät ne anna minun kuolla. Tialle ne laittaat kiviä ja paiskaavat takaisin. Niin se vain on. Jättävät vaikertamaan ja potkivat kauemmas. Siksi minä olen hengissä, tiedätkö. Ne nauttivat siitä." Ämpäri vastasi vähintäänkin ikävästi, ja Kneri potkaisi sen seinään. "Siinäpä vielä näet."
|
|
|
Post by Tylppy on Dec 15, 2008 0:39:47 GMT 3
Ihmiset puhuivat, että tajuttomuudessa saattoi nähdä muistoja elämästään - kuvia, ääniä, naurua, laulua kuin mitä tahansa muutakin. Kuvajaiset tai valonpilkahdukset olivat täyttä puppua sammuneessa miehessä. Laskeutuneiden silmäluonte takana ei tapahtunut juurikaan mitään - pikemminkin ei yhtään mitään. Dax makasi kyljellään sellin lattialla hengityksen rahistessa jokaisen, pihisevän hengenvedon aikana. Käytännöllisesti ajatellen miehen olisi voinut julistaa kuolleeksi jo nyt. Sillä eihän mokomasta ihmistä saisi - ainakaan kovin kestävää sellaista, mikäli tuosta johonkin joutuisi joutuin liikkumaan.
Aikaa ei voinut mitata millään tavalla. Ainoa valopilkku, oli vaivaisen kokoinen ristikkoruutu paksussa puuovessa. Mutta valoksi, ei voinut kutsua hämärää ikkunaluukun toisellakaan puolen. Elämä pimeässä luukussa, ja sen ympärillä ei muuttunut kellonajasta huolimatta yhtikäs mihinkään. Vartijat käyskentelivät tiettyinä kellonaikoina vartiokierroksellaan, välillä joku onneton vankilassa vierailija käytiin poimimassa mukaan. Välillä kuului tuskaista ulvontaa, raipaniskuja, kuuman tervan aikaansaamoja litsahduksia vasten kivilattiaa. Mikään ääni ei ajanut vajonnutta mieltä hereille.
|
|
|
Post by submarine on Dec 15, 2008 16:30:37 GMT 3
Kneri hihitteli hieman katsellessaan tiedottomana sellin lattialla makaavaa miestä. Tai eihän hän kirjaimellisesti hihittänyt, rotalle se olisi ollut vähintäänkin kunnioitettava suoritus, mutta tunsi kuitenkin huvittuneisuutta. Siitä oli vilpittömyys yhtä kaukana, kuin tuoreus mädästä juustosta. Omaa, pientä vallan kahvaansa hän siinä ilakoi. Jos olisi halunnut, olisi hän kaikin mokomin voinut ainakin helpottaa miehen oloa. Niin uskomattomalta kuin se kuulostikin, tiesi hän yhtä ja toista puukottamisen lisäksi puoskaroimisesta. Mutta eipä auttaisi miestä millään tavalla. Saisi mädäntyä pystyyn ja kuolla, hän ei koskisi sormellakaan tähän. Pieni ilo sekin, mutta tässä kohtaa kannatti olla onnellinen aivan mistä tahansa. Ja niin hän olikin, pian ei välttämättä voisi enää edes surra.
|
|
|
Post by Tylppy on Dec 26, 2008 1:04:12 GMT 3
Sellien välittömässä läheisyydessä liikkui odottamaton seuralainen. Mustat, tuikkivat silmät tapittivat alapuolellaan häämöttävää näkyä. Maassa retkotti mies vailla tiedon häivääkään. Ja aivan, siis aivan aivan alapuolellaan hihitteli jättikokoiseksi kasvanut rotta, joka piti arvoisanaan viihteenä vaskiämpäriä. Tiesikö siimahäntä mitä tuossa ämpärissä yleensä edes pidettiin? Jopa nuo, pienet neulanpäänkokoiset silmät rävähtivät kauhusta. Ja vaikka tuo pieni jyrsijä, jos kuka eli saastan keskellä niin kykeni sekin pienillä aivoillaan hieman enemmän ajattelemaan mitä yli-iso siimahäntä. Vaaleanpunainen, pieni hiirulaisen nenä haisteli ilmaa muutaman nuuhkaisun verran ennen kuin se lähti kipittämään neljällä koivellaan poikki kattoparrun.
"Siis mitä...laitoit lemmikkisi asialle? Voi Merlinin rasvaiset kinkunposket! Hohoohohohohohoho, anna mun kaikki kestää. Tuleeko se kanssa sitten selittämään, että miten hienosti se löysi Daxin?! Mitä? HÄÄÄH?!" julmetunmoinen nyrkki lätkäisi vihreään viittaan sonnustautuneen pojan takinpielusta. Kääpiö omasi suurissa kourissaan sen verran voimaa, että hento nuorikko oli lentää siltä seisomalta maassa lojuvaan hevosenulostuskasaan. "Niin...niin minä vähäsen ajat..." "SINÄKÖ ajattelit?! Hohohahahahhuuuhhahahahahahahahah, kuules poika, sinun herneaivoillasi ei kukaan kykene ajattelemaan. Laittaa nyt hiiri...MITÄ sinä kuvittelit, kerropas se...sinusta ei ole ollut kuin vaivaksi siitä lähin kun sinutkin poimittiin mukaan..ei sitten mit...Kappas..." kääpiö sulki möreän suunsa nähdessään, miten monen ruskeantäplän verhoama hiirulainen juosta kipitti toriväen uhmakkaiden askelmien alta pois. "Ja miten se sen kertoo...antaa lapun vai?"
Lähes mustat silmät itsekin omaava kääpiö katseli säälittävää poikaa, ja tämän vielä säälittävämpää lemmikkiä. Vai olisiko hänen pitänyt tuokin ajatus asettaa toisin päin. Säälikö hän enemmin lemmikkiä, ja sitten säälittävämpää poikaa? Artlox ei ollut täysin varma, kumpi ajatuksistaan oli käyttökelpoisempi - mutta molemmat saivat kelveta tuohon väliin. Pienestä rahjuksesta kun ei juurikaan ollut mihinkään. Kääpiö kaivoi vyöltään vyökotelon ja rojahti istumaan tallien heinäkasaan tupakoimaan. Pikkuinen lorvelo, sai ihan itsekseen supista siimahäntäntä kanssa - kääpiön kiinnostus oli lakaistu jo kauan sitten. Miestä vain lähinnä kiinnosti Daxin, ja tämän palkintorahojen olinpaikka.
|
|
|
Post by submarine on Dec 29, 2008 20:27:47 GMT 3
Kneri havahtui hetkeksi pohdinnoistaan, jotka olivat käyneet jopa yllättävän monisyvyisiksi ja mutkikkaiksi. Hän näki hiiren. Tai oikeastaan hän ei nähnyt tarkalleen hiirtä, vaan jonkin pikkujyrsijän. Hän oletti sitä hiireksi, mutta tarkalleen ottaen hän näki siinä lähinnä jotakin aivan muuta. "Katso nyt, eivät ne anna paskan kuolla. Tuovat ruokaakin, jos ei muuten saa", Kneri totesi laskiämpärille, ennen kuin sysäsi sen tuhahtaen syrjään ja suoristautui. Eipä tässä oltu tosiaan hetkeen syöty.
Knerillä ei oikeastaan ollut nälkä. Hän ei usein tuntenut sitä. Mutta sen sijaan hänellä oli sitäkin vakavampi turhautumisen sekainen kurjuus, jota oli pakko jakaa muillekin. Lisäksi rotta kaipasi vielä aavistuksen tekemistä, ennen kuin mahdollisesti pääsisi pyövelin pakeille. Niinpä hän rusautti kaikki nivelet, jotka muisti omaavansa, ja venytteli hetken. Se olisi voinut näyttää melkeinpä puoliksi energiseltä, ellei äkillinen liikkuminen olisi sortanut rottaa ainakin kahteen räkäiseen köhään. Sitten hän kyyristyi ja loikkasi suorastaan kevyen näköisesti. Reilusti korkeammalle, kuin ihminen olisi voinut hypätä.
Hetkeä myöhemmin Kneri putosi selälleen lattiaan ähkäisyn kera. Tarkalleen ottaen hän oli saanut otteen, mutta luisevien sormien pidossa oli tiettyjä ongelmia. Toisaalta rotan vähillä massoilla putoaminenkaan ei ollut aivan niin paha ongelma. "Olisi ollut liian pieni muutenkin."
|
|
|
Post by Tylppy on Jan 4, 2009 15:29:38 GMT 3
"Ahaah, eli Dax siis on tuolla" rosoinen parta rahisi vasten nahkaista hanskaa kääpiön silitellessä mietteliäänä pitkää leukapartaansa. "Ja asian on aivan, täysin, varmaa? Tietenkin sen onnettoman lurjuksen oli pakko jäädä nalkkiin...Pitääkö tässä taas KAIKKI hoitaa itse?" Artlox sipaisi vielä kerran partaansa ennen kuin nappasi toisesta suupielestään roikkuvan piipun käteensä. Ele oli niin raivokas, että maassa kyyristelevän hontelon nuorukaisen oli väistettävä vilkkaan pois lentävien piipuntuhkien karistessa maahan.
"Miten sellaisesta tehtävästä voisi selvitä? Tuohan on kenties...ehkä parhaiten vartioitu tyrmä. Ja ja se ei ole yhtään tavallisen sellinkaltainen paikka..." nuorukainen suoristi itsensä. Tihrustavat silmät tarkistelivat suurena kohoavaa kivirakennusta - vartijoita tosiaankin taisi sikistä jokaisesta mahdollisesta ikkuna-aukosta. Puhumattakaan, että ovien edessä partioi hetkittä vähintään neljä siististi sotilasasuun pukeutunutta miestä. "Sanoiko kukaan, että tämä olisi helppoa?!" Artlox murahti. Päänsärky oli leviämässä voimakkaana virtana kääpiön otsalohkoon, ja tuon onnettoman nilviäisen puhe takasi sen, että päänsärky levisi kyllä kaikkialla paksuun kalloonsa. "Kyllä ne sen sieltä jossain vaiheessa ulos tuovat. Mestattavaksi vähintään...meitä on vaan kaksi, tai yksi pikemminkin. Ja tuonne ei ole menemistä, jolloin on parempi odottaa Daxin tulevan tuolta ulos...toisaaltaan, pahoin alan pelkäämään, ettei se paskahousu maksa velkojaan vielä hetkeen. Pitänee itse teurastaa se hoviherra..." piippu oli jälleen eksynyt kääpiön suupielten lomaan, vaikkei piipun sisuksissa enää ollutkaan tupakkaa poltettavaksi. Nuorukainen näki visusti järkevämmäksi olla vaiti ja katsella miten piipun suupala rutisi talttamaisten kivihampaiden välissä.
|
|
|
Post by submarine on Jan 4, 2009 16:23:45 GMT 3
Poika ja kääpiö eivät olleet ainoat, joita vankila kiinnosti. Nämä tosin olivat paikalla aikaisemmin, jos ei mitään muuta. Melko lähellä näitä, pimeästä, ilmaantui rotta. Jostakin loukosta kaiketi. Samanlainen ylisuuri, käsillä varustettu tapaus, kuin nyt tyrmässä viruva. Mutta tämä ei ollut mikään luisevat tai kitukasvuinen tapaus, vaan äärimmäisen jykevä ja melko suurikokoinen. Tällä rotalla oli lihasta, luuta ja muutakin massaa. Se näytti siltä, kuin se olisi melkein tehty tappelemaan. Mitä ilmeisimmin se tiesi sen itsekin, ja oli kokeillutkin reilusti, sillä tältä puuttui puoli alaleukaa. Kärkeä ei yksinkertaisesti ollut. Toisessa kädessään rotankuvatus kantoi vähintäänkin ikävännäköistä kirvestä.
Suuremmin epäröimättä varjoista ilmaantunut - ja monen mielestä sinne varmaankin myös reilusti paremmin sopinut - rotta lähti kohti kääpiötä ja poikaa tämän vierellä. Se ei näyttänyt hiukkaakaan iloiselta, eikä millään muotoa koettanut myöskään vaikuttaa sopuisalta. Sen hengitys korisi ja kurlasi äänekkäästi ja sylki valui alas katkenneesta leuasta. Eikä se niin main peitellyt kirvestäänkään mitenkään, päin vastoin näytti siltä, että olisi kaikin mokomin voinut kokeilla sitä ensimmäiseen vastaantulijaan. Ja se oli selvästi kiinnostunut kaksikosta.
|
|
|
Post by Tylppy on Jan 4, 2009 16:54:29 GMT 3
Poika ei uskaltanut sanoa enää mitään. Syliinsä poimittu ruskeatäplikäs hiirulainen sai hajanaisia silityksiä turkkiinsa. Poika, vaikka vähän yksinkertainen olikin katseli hiirtään murheellisena. Kyllä nuorukainen tiesi, ettei hänen hontelosta varrestaan tai mitättömistä voimistaan ollut juurikaan yhtään mitään apua, mutta kyllä hänen pieneen itsetuntoonsa kolisi kääpiön runtelevat sanat. Eikä hän voinut sille mitään, että hänen ja tuon pienen jyrsijän välillä - kuin minkä tahansa muunkin eläimen välillä vallitsi täydellinen yhteisymmärrys. Voima, tai taito, mikä pojalla oli, ei kuitenkaan ollut kovinkaan kehittynyt. Päinvastoin. Alkeisasteella oleva taito vaati nuorukaiselta paljon ponnisteluita, ja oli ihme, että tuo pieni nisäkäs oli koskaan ymmärtänyt pojan tarkoituksia. Jollain kummallisella tavalla eläin oli kuitenkin löytänyt Daxin, ja tämän seurassa viruvan jättikokoisen rotan...josta hän ei tosin ollut kertonut vielä kääpiölle. Silloin nuorukainen olisi voinut saada jo isänkädestä hulluine höpötyksineen. Siimahäntäinen jyrsijä kämmenellään eläin iski kuitenkin varoittamatta hampaansa pojan sormeen. Tuskaisesti kirahtaen poika ravisutti kättään, jolloin pikkuinen eläin tarrasi kiinni hihansuuhun ja pinkoi piiloon. Veristä läikkää sormessaan katsoen poika vilkaisi ympärilleen.
"Hei....hei kuule...apua" piipittäen poika yritti kiskaista kääpiötä käsivarresta, mutta kompastuikin jalkoihinsa ja kaatui maahan. "Ole vaiti nulikka...yritän miettiä", piippuaan pureskeleva kääpiö ei katsettaankaan hivuuttanut vankilarakennuksesta.
|
|
|
Post by submarine on Jan 4, 2009 17:55:20 GMT 3
Ensin rotta näytti siltä, kuin se olisi aikonut juuri alkaa kirvesmurhaan, jonka jälkiä siivottaisiin kolmen kadun leveydeltä, mutta pysähtyikin sitten, kuin olisi vain jäänyt odottamaan. Se näytti yksinkertaisen aggressiiviselta, paremminkaan sitä ei voinut kuvailla. Jos sillä olisi ollut kasvot, joilla saattoi tehdä ilmeitä, olisi se varmaankin ollut ikuisesti raivon partaalla. Eikä se vain tuijottamiseen jäänyt, rotta vapisi aavistuksen jopa silminnähden, ja sen hengitys oli yhtä kurlutusta ja korinaa. Ilmeisesti sen oli tehtävä valintoja joko kuolaamisen tai sylkeen tukehtumisen välillä. Mitään se ei sanonut tai tehnyt, se vain tuijotti. Etenkin poikaa, joka oli jo nähnyt sen. Ohimennen se kohotti tälle kirvestä.
|
|
|
Post by Tylppy on Jan 4, 2009 21:58:52 GMT 3
Maassa viruva nuorukainen oli tuskin viittätoista - noin ihmisiässä mitattuna. Ihmisrääpäleellä oli likaisen siniset silmät, jotka olivat säikyt kuin villieläimen. Kaikkialla pälyilevät silmät olivat vähällä heittää ympyrää nuorukaisen silmäkuopissa. Pojalla oli myös onneton hiuskuontalo, vaaleat...hyvin vaaleat, lähes valkoiset haituvat sojoittivat jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan niin takkuisena, että tuota olisi saanut enemmänkin leikellä että olisi saanut jotain ryhtiä hontelon pojan ulosantiin. Ääni, mikä tuosta mokomasta myös lähti oli kuin nuoren, kimakan naisen. Sillä esiin astellut rotta sai pojasta irtoamaan huudon. Kimakan, yhtenään jatkuvan kiljunnan, jolloin kääpiönkin oli pakko kääntyä katsomaan hullunkohtausta saavaa nulikkaa.
"Mitäs halvattua....oho" kääpiö unohti hetkeksi piippunsa pureksinnan ja jäi katsomaan kuolaavaa, rampaleukaista rottaa "jopas on kokoa"
|
|
|
Post by submarine on Jan 4, 2009 22:23:43 GMT 3
Rotta tuijotti hetken kääpiötäkin, kun tämä oli tullut avanneeksi suunsa. Taaskaan ei ollut mitenkään kovin helppo sanoa, aikoiko se kenties vastata jotakin, vaiko koettaa lyhentää tätä päänmitan tai kaksi. Rotasta yksinkertaisesti uhkui väkivaltaa, kuin se olisi todellakin kuulunut siihen. Tietenkin se, että se piteli kirvestä melkeinpä valmiina iskuun, oli omiaan lisäämään vaikutelmaa. Mutta muutenkin se yksinkertaisesti tuntui uhkaavalta. Se silmäili kääpiötä julkean ilmeisesti, kuin olisi pohtinut tämän mahdollisuuksia taistelussa.
Loppujen lopuksi rotta näytti päätyvän väkivallan sijasta jonkinlaiseen väliratkaisuun, ja rusautti niskojaan niin, että kuulosti siltä kuin ne olisivat murtuneet. Sitten se kurlutti jotakin, josta oli täysin mahdotonta saada selvää, ja toisti sen muutamaankin kertaan. Vasta kolmas, tai kukaties neljäs, oli edes suunnilleen ymmärrettävä terävällekään. Se kuului olevan suunnilleen toteamus siitä, että se oli samalla asialla. Kai.
|
|
|
Post by Tylppy on Jan 6, 2009 16:32:06 GMT 3
"Enpä ole ikinä nähnyt mitään....noin rumaa ja suurta rottaa" kääpiö oli unohtanut piippunsa. Kääpiön ruskeiden, tuuheakarvaisten kulmien takaa pilkottivat kiiluvapintaiset silmät. Kääpiö katsoi suurta eläintä mielenkiinnon ja uteliaisuuden valtaamana, kun taas nurinkurinen poika tunsi silkkaa kauhua ja hysteriaa. Poika kirkaisi kun kuolatippa levahti katuun. "Olesha nyt sinä onneton paksupää", lasta nuhdellen kääpiö väistyi ylös kompuroivan nuorukaisen tieltä. Poika oli hämmästyttävän nopeasti kerännyt itsensä ja yritti kuroutua itseään lyhyemmän kaapion taakse - piiloutuakseen.
"Rotta...siis...vai että 'linnaan' päin menossa?" kääpiö nyökkäsi peukalollaan kohti suurta kivirakennusta. "Kovat on pelit" kirves, jota ei voinut olla huomioimatta sai kääpiöltä myös mairittelevan mulkauksen.
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2009 16:57:17 GMT 3
Rotta korisi ohimennen jotakin epäselvää kääpiön silmistä, ilmeisesti itsekseen, muttei mitenkään selventänyt asiaa hiukkaakaan. Eikä se vastannut tämän toteamuksiinkaan muuten, kuin osoittamalla tätä kirveellään, kun tämä vilkaisi asetta. Se ei ollut mikään kaunis tai hyvin pidetty, vaan sen terä oli lovinen, varsi kulunut ja melko sitä tahrasi melko varmasti vanha veri. Mutta yhtä kaikki se näytti siltä, että sillä olisi hyvin voinut katkoa muutaman pään tai raajan. Kaiken kaikkiaan se sopi oikein hyvin omistajalleen, joka näytti siltä, ettei tällä olisi ollut mitään moista vastaan.
Hetken tuijotettuaan ja suuremmin selittelemättä rotta lähti kohti vankilaa. Se ei edes yrittänyt piilotella, vaan suuntasi suoraan kohti vartioitua ovea. Eikä se edes yrittänyt peitellä kirvestään.
|
|
|
Post by Tylppy on Jan 8, 2009 22:49:01 GMT 3
"Hullu"...naiselliseen oktaaviin noussut sävellaji irtosi nuorukaisesta. Artlox oli pakotettu katsomaan äänen päästäjää. Vain todetakseen, että ääni oli aito ja todellaki lähti tärisevästä nulikasta. Nuorukainen oli säälittävä, kun taas eteenpäin römyävä rotta oli kaikkea muuta. Eläin herätti pelkoa jo pelkällä ulkonäöllään, eikä taasen kukaan käynyt epäilemään eikö tappajan näköinen mielipuoli ollut kyvykäs surmaan keskellä kirkasta päivänvaloa.
"Luulisin, että nyt jos koska on korkea aika käyttää hyödyksi niitä hyveitä mitä saa" kääpiö puraisi piippuaan, nosti housujaan ja poimi vaunuihin nojanneen aseen itselleen. Nuija, joka nojasi raskaana vaunuihin nousi vaivatta kääpiön olkapäälle. "En aio jäädä tästä näytöksestä sen vähempiosaiseksi, haluan nähdä saako tuo rotjake ulkonäöstään irti sen mitä luulen." Hilpeästi virnistäen kääpiö vilkaisi nulikkaa jaloissaa. Hetken arvioiden, kääpiö kurtisti kulmiaan ja totesi tylysti "Paikka". Ja paikoilleen nuorukainen jäikin, kun kääpiö taasen lähti kulkemaan rotan takana - kohti helvettiin päätyvien varkaidenlinnaa.
|
|