|
Post by spyrre on Oct 26, 2008 1:22:01 GMT 3
"Kunhan se ei tulehdu. Ties mitä pöpöjä tai syöpäläisiä näissä rakeissa on." *Kissa silmäili toisen käsivartta ja etsi katseellaan muita vammoja, mutta kun Urlang ei itse näyttänyt olevan moksiskaan, hän pyyhki sapelinsa läheiseen ruohotuppaaseen, sujautti aseen takaisin huotraansa ja palasi sitten hakemaan tämän sisarusta sekä tikariaan. Hän ei tuntenut oloaan kovin hyväksi sotkuisen turkkinsa kanssa ja rinnan päälle rysähtänyt koirakin oli saanut aikaan omat ikävät tuntemuksensa, tosin näitähän olento ei kyllä tuonut oikeastaan julki millään tavalla. Ja vaikka olikin tullut vähemmän pureskelluksi kuin mies, nainen luultavasti näytti vähintään tuplasti häijymmältä verisine olemuksineen. Jos häneen oli aikaisemmin suhtauduttu epäluulolla, niin nyt häntä varmasti pidettäisiin automaattisesti hirviönä jos joku sattuisi näkemään hänet, varsinkin jos lähistöllä oli kuoliaaksi raadeltu ihminen. Tämän johdosta Cathryn ei osannut olla täysin levollisin olemuksin yleisesti käytössä olevan tien varrella, vaan olisi tahtonut lähteä mahdollisimman pian. Ja nyt oli aivan pakko pysähtyä ensimmäisen vastaantulevan vedenlähteen luona, hän ei mitenkään voisi saapastella ihmisten ilmoille paksun verikerroksen peitossa. Tuskin kukaan tulisi kysymään minkä otuksen veri olisi kyseessä, ja tuskin häntä uskottaisiinkaan vaikka hän sanoisi auttaneensa juuri pelastaman julkisen kulkuväylän ihmissyöjäkoirien ikeestä.
Mutta juuri nyt sille ei voinut mitään... ja olivathan he nyt Urlangin mieliksi pelastaneet jo kuolleen naisen. Mies näyttikin jo siirtyneen tutkimaan edesmenneen kuntoa, ja Cathryn liittyisi pian seuraan kunhan oli poiminut maasta revityn viittansa ja käynyt puhdistamassa pahimpia sotkuja päältään laukustaan löytyneillä rievuilla ja leilistä otetulla vedellä. Ikävä kyllä tahmaisuus ja veren lemu ei lähtenyt sitten mihinkään, ja kissa nyrpisteli inhoten kuonoaan vielä tovinkin kuluttua. Hän seisahtui muutaman metrin päähän Urlangista sekä vainajasta varusteensa sekä viittansa käsivarrellaan, mutta käänsi hetken kuluttua katseensa myötätuntoisesti muualle karmeasti revitystä naisesta antaen suosiolla miehen suorittaa kaikki tarvittavat tutkimukset. Hetkeen hän ei sanonutkaan mitään, mutta Urlangin ojentaessa vainajan veistä sekä rahapussia kissa kohotti kulmiaan aavistuksen yllättyneenä ottaen esineet kuitenkin vastaan nyökäten hiukan. No, oikeastaan hän oli kyllä harkinnut käyvänsä naisen taskut sekä tavarat lävitse näkemättä tässä käytännössä mitään sen kummempaa vääryyttä, mutta oli kyllä epäillyt että kookas mies saattaisi olla asiaa vastaan. Eipä hän tästä paljoa rikastunut, mutta tyhmäähän se olisi ollut jättää käyttökelpoisia asioita maahan lojumaan. Cathryn tutkaili esineitä vilkaisten ohimennen maassa lojuvia varusteitakin, ennen kuin käänsi huomionsa miehen löytämään kirjekääröön. Kysymys miehen lukutaidosta nousi nyt ajankohtaisempana kissaihmisen mieleen, mutta hän odotti kuitenkin hetken nähdäkseen mitä toinen tekisi, ennen kuin ojensi kätensä ottaakseen kirjeen kun Urlang ei näyttänyt alkavan sitä availla.* "Sitä ei ole suljettu sinetillä, joten voimme varmaankin vilkaista sitä." *Hän totesi, ja alkoi kääriä pergamenttia varovasti auki saatuaan sen haltuunsa. Ehkä ei ollut kauhean hyväkäytöksistä alkaa availla muille osoitettuja viestejä, mutta tässä tilanteessa Cathryn arveli että olisi oikeutettua tehdä poikkeus.
Vielä kuitenkaan kissa ei alkanut tavata tekstiä sen suuremmalla keskittymisellä, kun mies otti esille ruumiin itsensä aiheuttaman ongelman. Mitäs he tuolle nyt oikein tekisivät? Vainaja oli juuri kovalla vaivalla kiskottu petojen hampaista, joten ei sitä tienviereenkään voisi enää jättää.* "Helpompi kai yrittää polttaa se. Minulla ei ainkaan ole mukana työkaluja haudan kaivamiseen." *Cathryn arveli, etsien katseellaan jotain edes etäisesti kuivalta vaikuttavaa paikkaa lähistöltä, kumartuen sitten ottamaan huovan kuolleen naisen varusteiden joukosta.* "Voisimme ainakin kääriä hänet tähän... Ehkä se on tarpeeksi kuiva syttyäkseen jos saamme vielä jostakin jotain sytykettä."
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2008 12:43:22 GMT 3
Oikeastaan käden haava ei ollut ainoa vamma, jonka Urlang oli saanut. Se toinen tosin oli tätäkin reilusti vähemmän vakava, mutta olipa olemassa kuitenkin. Niskaan loikannut koira - melkoinen saavutus kun otettiin huomioon miehen pituus - oli näykkinyt ja raapinyt melkoisesti yläselkää. Siitä tulleet haavat olivat pelkkiä raapaleita, joita tuskin tarvitsi edes vilkaista, mutta niistä tuli hyvin nopeasti syyhyttävä, häiritsevä tunne, joka ei ollut hiukkaakaan mukava. Mutta juuri nyt mies ei ehtinyt miettiä mitään haavojaan, sillä hänellä oli parempaakin tekemistä.
"Se on ainakin kuiva", Urlang myönsi naisen tarjotessa huopaa. Hän ei ollut oikeastaan kovinkaan innoissaan polttamisesta, mutta olipa sekin tapa varmistaa, ettei ruumista häpäistäisi. Tuhkathan tästä silti jäisivät, mutta tuskinpa kukaan niitä alkaisi syödä tai potkia. Mies ei ollut mitenkään erityisen uskonnollista sorttia, hän ei ollut koskaan juuri ehtinyt miettiä näitä asioita, mutta hänellekin ruumiin saattaminen lepoon jollakin tavalla oli tärkeää. Kukaties se oli pelkkää mieleen iskostunutta oppia omasta lapsuudesta, mutta eipä sillä oikeastaan ollut mitään väliä. Piti löytää nyt vain tarpeeksi kuiva paikka tarpeeksi kaukana tiestä ja pistää toimeksi. Aikaa oli kuitenkin rajallisesti, ennen kuin pimeäkin laskisi, ja matkaa olisi sietänyt tehdä enemmänkin tänään.
"Katsotaan tuolta", Urlang totesi ja lähti tarpomaan pois tieltä metsikköön. Kosteuttahan se tihkui sateiden jäljiltä, mutta moni puista oli suuri ja tiheäoksainen. Hetken koluamisella löytyi kuin löytyikin suhteellisen kuiva paikka, jonka ympäriltä mies nyhti varmuuden vuoksi vielä sammaleen ja heinät pois. Paikka ei todellakaan ollut mikään täydellinen, mutta se oli kuitenkin kuiva ja hieman suojassakin. Paras mahdollinen tässä tilanteessa, siis. Sytykkeitäkin sai melko hyvin juuri irti revitystä aluskasvillisuudesta. "Minä en ole koskaan tehnyt tällaista", Urlang sanoi kääriessään ruumista huopaan. Sen jälkeen hän etsi omasta repustaan nassakan, jossa oli halpaa viiniä, ja kumosi sen päälle. Kukaties se auttaisi palamaan. Toivottavasi se tekisi niin. Olihan se alkoholia, ja alkoholi paloi.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 27, 2008 1:08:48 GMT 3
*Kissa nyökkäsi vaiteliaana, ja sujautti käärön hetkeksi vyönsä alle siksi aikaa kun he hoitaisivat nämä ikävämmät toimet pois alta. Hän seurasi Urlangin jäljissä tämän kantaessa ruumiin kauemmas tieltä suurten puiden alle, ajatusten kyllä jo askarrellessa muissa asioissa kuin tuntemattomassa vainajassa. Eniten häntä lähinnä huolestutti, etteivät he ehtisi joelle asti ennen illan laskeutumista, ja hän joutuisi viettämään yön tahmaisessa turkissaan. Leilissä oli kyllä vielä vettä, mutta pesukäytössä se kyllä kuluisi loppuun nopeasti. Katse kävi taivaalla arvioimassa puiden latvojen lävitse pilkistävän auringon asemaa, ja laskeutuessaan takaisin maallisempiin asioihin havaitsi miehen löytäneen suhteellisen kuivan kohdan metsän pohjalta johon saattaa vainaja liekkien avustuksella lepoon. Cathryn ei nähnyt polttamisen kannalla mitään moraalista ongelmaa, oikeastaan tämä vaihtoehto oli hänestä melkeinpä parempi kuin hautaus... eikä koko motiivi edes ollut se, että tällä tavalla he pääsisivät huomattavasti vähemmällä vaivalla ja olisivat toivottavasti nopeammin valmiita jatkamaan matkaa. Edesmennyt pääsisi nopeammin palaamaan osaksi maata, eikä jäisi mätänemään pitkäksi aikaa mullan alle ties minkä matojen ruokana. Olihan sekin tietysti osa kiertokulkua, mutta kissan mielestä ajatus oli kuitenkin epämiellyttävä. Urlangin kääriessä kuollutta naista huopaan kissaihminen puolestaan maleksi hiukan pidemmälle keräämään poltettavaa ja kurottautui katkomaan kuivia oksia tuuheaoksaisimpien puiden rungosta.*
"En minäkään. Mutta eiköhän kaikki suju, jos tuli suostuu syttymään eikä lähde leviämään." *Hän vastasi kohauttaen olkapäitään, kumartuen sitten asettelemaan toivottavasti kuivempia risuja ja heiniä vainajan ympärille. Kun Urlang oli vielä kostuttanut kankaan viinillä, kissa otti esiin tulukset, ja tarkastettuaan että maa ympäriltä oli käsitelty niin etteivät liekit heti leviäisi metsään, alkoi iskeä kipinää. Hiukan vaivaa saatiin nähdä tässä kosteahkossa ympäristössä, mutta lopulta Cathryn sai aikaiseksi pienen liekin, joka tuntui tarraavan kankaaseen. Hän laittoi tulukset pois ja suoristautui pyyhkäisten hiukan käsiään revittyyn viittaansa ennen kuin astui kauemmas ja jäi silmäilemään liekkien leviämistä.* "Hän joutuu tyytymään aika köyhiin hautajaisiin, mutta parempaakaan ei kyllä nyt ole mahdollisuuksia." *Kissa hymähti ja nojasi selkänsä puun runkoon, ottaen sitten kirjekäärön vyöltään ja alkoi availla sitä hetken epäröityään. No, nythän olisi hyvää aikaa silmäillä tätäkin, kun he eivät kuitenkaan voisi lähteä ennen kuin ruumis olisi palanut ja liekit sammutettu, elleivät halunneet saada aikaiseksi metsäpaloa.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 27, 2008 9:54:14 GMT 3
Urlang katsoi, kun liekit levisivät yli koko huovan. Se siis sentään syttyi ilman suurempia vastusteluja. Oli pakko myöntää, ettei se näyttänyt kovinkaan erityiseltä, huopa vain paloi ja kärysi. Levisipä tuli ruumiiseenkin, muttei se kuitenkaan ollut mitenkään kovin erityistä. Mies oli ehkä jopa odottanut jotakin suurempaa, mutta tämä ei edes tuntunut miltään. Siinä vain ruumis paloi, tuli ei kunnioittanut suuremmin vainajaa. Se vain poltti ja kärysi kyselemättä ja pyytelemättä. Ehkäpä Urlang oli jopa aavistuksen pettynyt tähän, kukaan ei kuitenkaan koskaan saisi edes tietää koko tapauksesta. Maailma yksinkertaisesti ei välittänyt, vaan kulki vain ohitse.
Melko pian Urlang alkoi huomata paitsi koruttomuutta, niin myös suoranaisia ikäviä puolia. Kävi selväksi, miksi hautarovioita seurattiin kauempaa: käryävän lihan haju oli äärimmäisen kuvottava, ja sai hänetkin voimaan pahoin. Se ei ollut mikään paistuvan lihan tuoksahdus, vaan palavan, käristyvän lihan ja sihisevän rasvan löyhkä. Hajua ei todellakaan kestänyt pitkään, ja niinpä mieskin otti melko nopeasti etäisyyttä. Hänen matkatoverinsa oli kuin olikin ottanut jo kirjekäärön auki. Hänkin oli kiinnostunut siitä, mitä siinä sanottiin, ja tuli kuuloetäisyydelle.
Tuskinpa kenellekään olisi ollut kovin suuri yllätys kuulla, että Urlang oli täysin lukutaidoton. Hän ei ollut koskaan joutunut tekemisiin minkään kirjallisuutta muistuttavankaan kanssa, joten hänelle kirjaimet olivat jokseenkin mysteeri. Hän kyllä tajusi, mikä oli kirjoitus- ja lukutaidon hyöty, mutta hänen elämässään ei yksinkertaisesti ollut ollut tilaisuuksia oppia. Kukaties hän opettelisi sen vielä, sillä se voisi tosiaankin olla sen arvoista. Nytkin hän olisi voinut jo itse käydä läpi kirjeen. Nainen tosin tarkasteli sitä sellaisella tarkoituksella, että Urlang uskalsi arvata tämän ymmärtävän sisällön. Niinpä hän jäi odottamaan, josko tämä lukisi ääneenkin.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 30, 2008 17:04:39 GMT 3
*Näiden vaatimattomien hautajaisriittien toimitus ei tosiaankaan ollut millään asteella menossa miellyttävämpään suuntaan edes liekkien alkaessa muuttaa käryävää lihaa tuhkaksi. Kissa nyrpisti kuonoaan ja nosti hiukan hihaansa nenänsä suojaksi käryn leijuessa kuvottavana jopa sinne hiukan kauemmas jossa hän availi pergamenttia. Hän toivoi että ruumis olisi edes palanut nopeammin että heidän ei tarvitsisi haistella tätä kauaa, mutta näin kosteassa ympäristössä oli yleisesti ottaen jo pieni ihme, että tuli oli yleensäkään syttynyt. Hän vilkaisi tuon hautajaisrovion irvikuvan suuntaan huolissaan siitä, että tuli päättäisi sittenkin vielä sammua ja jättää heidän vaivoikseen puoliksi käristyneen vainajan ennen kuin alkoi tihrustaa kääröön kirjoitettuja sanoja tarkemmin. Urlangin hivuttautuessa lähemmäs ilmeisen kiinnostuneena viestin sisällöstä, nainen luki muutaman rivin lyhyehköstä kirjeestä ääneen, hymähtäen sitten kun oli nopeasti silmännyt tekstin loppuun.* "`Sää on ollut huono, enkä ole nukkunut kovinkaan hyvin, mutta olen pian lähdössä kotimatkalle...` Hm, en usko, että tällä on mitään tekemistä tämän meidän huono-onnisen "ystävämme" kanssa." *Kiiluvat silmät saivat hetkeksi hiukan pettyneen vivahteen kun kääröstä tuntui paljastuvan vain arkipäiväisiä kuulumisia luultavasti jollekin perheenjäsenelle taikka rakkaalle, olennon kohauttaessa sitten olkapäitään. Teksti silmättiin vielä kerran lävitse, mutta kun oli selvää ettei siitä selviäisi mitään sen ihmeempää käärö rullattiin jälleen kiinni. Pergametti ei ollut valaissut tippaakaan koirien raateleman naisen arvoitusta, eikä oikeastaan mitään muutakaan.* "Kirjeen on allekirjoittanut joku "Ormbet". En kyllä tiedä mitä hyötyä tästä informaatiosta meille voisi olla. Nainen saattoi olla vain jonkinlainen kylien välejä kulkeva viestinviejä." *Käärö naputti mietteliäästi turkin peittämän käden pieniä, kissamaisia anturoita, olennon silmätessä sitten rovion suuntaan.* "...ehkä tämä pitäisi polttaa ruumiin mukana. Tuskin me tällä mitään teemme... Eikä se kuitenkaa enää löydä tietään tarkoitetulle vastaanottajalle."
|
|
|
Post by submarine on Oct 30, 2008 18:52:38 GMT 3
"Se voi olla tärkeäkin, tuo nimi. Ei kannata heittää pois, jos tämä Ormbet tulee vastaan jossakin. Epätodennäköistähän se on, mutta ei sitä koskaan tiedä", Urlang vastasi. Ei hänkään ollut tietenkään millään tavoin optimistinen vastaanottajan löytymisestä, mutta eipä yksi käärö paljoa tilaakaan vienyt. Aivan yhtä hyvin sen voisi ottaa mukaankin, jos se jonakin päivänä kaikkea todennäköisyyttä vastaan kuitenkin löytäisi tiensä perille. Eihän naisella välttämättä ollut mitään tekemistä saajan kanssa, saattoi tosiaan olla pelkkä lähetti, mutta mistäpä sitä koskaan tiesi. Mies ei aikonut lähteä etsimään, se olisi ollut mitä suurimmalla todennäköisyydellä pelkkää ajanhukkaa, mutta toki hän voisi sivumennen kysäistä jonnekin saapuessaan. Ei siitä haittaakaan ollut.
Koko tapaus oli kaiken kaikkiaan melko surullinen. Jos kaksikko olisi ollut jonkin verran aikaisemmin paikalla, oltaisiin ehkä tältäkin voitu välttyä, mutta ei Urlang itseään - tai tietenkään toistakaan - mistään syyttänyt. Näin vain oli käynyt, tällaiselle ei yksinkertaisesti voinut mitään. He eivät olleet tienneet koko asiasta, sattuneet vain paikalle. Mutta oli silti turhauttavaa tietää, kuinka pienestä tämäkin kaikki olisi ollut kiinni. Kukaties, jos he eivät olisi jutustelleet, vaan tarponeet vain eteenpäin, olisi matkalaisia nyt kolme, eikä kaksi. Mutta kuten sanottua, tästä ei voinut syyttää mitään tai ketään. Pelkkää sattumaa kaikki. Niin mitätöntä ja silti määräsi kaikesta.
"Kukakohan hän oli?" Urlang kysyi ääneen, enemmänkin yleisesti kuin odottaen oikeaa vastausta. "Ei voi sanoa edes, kumpaan suuntaan hän oli matkalla, oliko kirjoittanut kirjeen tai miksi oli ylipäänsä liikkeellä. Jokin tarina hänelläkin oli, mutta nopeasti se loppui. Ei ole reilua elämä."
|
|
|
Post by spyrre on Nov 3, 2008 19:07:56 GMT 3
*Kissa kohotti hiukan kulmiaan Urlangille kun mies halusi säilyttää käärön. Hän itse näki esineen tähän hätään hyödyttömänä, eikä hänkään uskonut että jonkun sattuman kaupalla he saattaisivat törmätä tähän allekirjoittaneeseen "Ormbetiin", kuka tämä sitten ikinä lienikään, niin että he voisivat palauttaa tyhjänpäiväisiä kuulumisia sisältävän kirjeen hänelle, tai vastaavasti onnistua jotenkin toimittamaan sen nimettömälle vastaanottajalle tuntemattomaan osoitteeseen. Cathryn oli päätynyt johtopäätökseen että kuollut nainen oli ollut viestinviejä joka ei ollut kohtalon oikusta ehtinyt perille määränpäähänsä... traagista, mutta myöskään kissaihminen ei näkynyt ottavan asiaa mitenkään niskoilleen painamaan vaikka pieni viivästys olikin tällä kertaa maksanut ihmishengen. He eivät tosiaan olleet tienneet asiasta millään tavalla, viivyttely ei ollut ollut heidän valintansa joka oli johtanut onnettomuuteen, vaan ennemmin oli ollut silkkaa onnea että he olivat osuneet kohdalle ennen kuin koirat olisivat syöneet uhrinsa kokonaan tai raahanneet sen muualle. Olisi vaatinut vielä enemmän onnea osua paikalle juuri oikealla hetkellä... ja olihan hän jo kerran saman päivän sisällä ehtinyt auttamaan joukkiota matkalaisia. Mutta, no... säälihän se oli silti.*
"Se on reilua hyvin harvoin." *Nainen vastasi hiukan kyynisesti, mutta kohautti sitten olkapäitään.* "En usko, että hän oli kirjoittaja, tai tuskin edes vastaanottaja... Mutta jos ilmenisi että hän olisi lähtöisin kylästä jonne olemme menossa tai jos kirjeen vastaanottaja sattuisi olemaan siellä, voisimme pitää käärön sitten tallessa siihen asti. Mutta jos emme löydä ketään, joka tuntisi häntä tai Ormbetia, niin tuskin me heitä enää kohtaamme. Mutta voisi olla hyvä idea mainita ihmisille siellä ryöväreitä ja noista koirista, niin matkalaiset osaavat paremmin olla varuillaan tällä tiellä." *Käärö sujautettiin epäilyksistä huolimatta takaisin vyön alle talteen, eihän tuo loppujen lopuksi paljoa painanut, ja katse kääntyi vaiteliaana tarkastelemaan roviota ennen kuin nousi mittailemaan auringon korkeutta taivaankannella. Joelle olisi vielä matkaa, mutta ehkä he vielä ehtisivät sinne ennen pimeää.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 3, 2008 20:11:24 GMT 3
"Ei sillä ole enää väliäkään, kuka hän oli", Urlang totesi. Epämiellyttävää, mutta tottahan se oli, nainen oli kuollut ja polttohaudattu, enää tämän elämällä ei ollut väliä. Olipa tämä sitten ollut köyhä viestinviejä taikka aatelinen, ei kuollut kostunut elämästään mitään. Se oli ohi, ja sitten olivatkin kaikki tasavertaisia. Jokainen kuoli lopulta, ja kuolleena oli, no, kuollut. Omalla kolkolla tavallaan ajatus oli aavistuksen lohduttava; kun kuoli, niin oli yhtä hyvä, kuin kaikki muutkin. Orja olisi yhtä hyvässä asemassa, kuin herransakin, ja surkeinkin ruttopotilas rikkaimman veroinen. Paitsi jos uskonto tuotiin mukaan kuvaan, ja sellaisia mies ei ollut ehtinyt vielä miettiä. Kuitenkin, kaikki kuolleet kaatuivat samalla tavalla.
"Tuskinpa se yllätys olisi, tiet eivät koskaan ole turhan turvallisia", Urlang vastasi toiselle. Hän ei halunnut kuulostaa pessimistiseltä, mutta niin se vain oli. Jos halusi matkata hiemankaan syrjäisempiä teitä pitkin, oli melkeinpä välttämätöntä liikkua ryhmässä. Muuten tulisi ryöstetyksi ja hakatuksi nopeasti. Tapetuksikin, jos huono tuuri kävisi. Rosvot ja koirat eivät olleet mitään aivan ennenkuulumattomia asioita. Rosvoja näki aina ja kaikkialla, ja näin syrjemmässä eläimetkään eivät olleet mikään poissuljettu riski. Niin surkeaa kuin se olikin, maailma ei yksinkertaisesti ollut mukava paikka. Urlang olisi kaikin mokomin ottanut paremmankin, mutta sellaista ei ollut saatavilla. Sen eteen piti tehdä töitä.
Urlang katsoi vielä hetken ruumiin puoleen. Se palaisi vielä hyvän hetken, mutta liekit olivat jo suurimmaksi osaksi matalia, eivätkä ne varmaankaan leviäisi märässä metsässä. Eivät vaikka hän ei olisikaan aikaisemmin nyhtänyt kasvillisuutta pois ympäriltä. Hän oli tarpeeksi varma asiasta, että voisi jatkaa matkaansa ilman suurempia pelkoja. "Parempi varmaankin lähteä", mies totesi. "Sinähän sanoit matkaa olevan vielä toiseksikin päiväksi, emmekä me ole vielä taittaneet ensimmäistäkään. Ja aurinko laskee jossakin vaiheessa."
|
|
|
Post by spyrre on Nov 7, 2008 19:22:04 GMT 3
*Kissa kohautti vain olkapäitään miehen toteamukselle. Kieltämättä, ikävä kyllä, sillä, kuka kuollut oli tuntui olevan nyt harvinaisen vähän merkitystä... Isku oli varmasti kova edesmenneen läheisille kunhan naisen kohtalo selviäisi heille tavalla tai toisella ja asiaa tuskin auttaisi se seikka että tämä oli ilmeisesti kuollut turhaan toimittaessaan jonkun kuulumisia sisältävää kirjettä. Heräsi vain kysymys, että miksi nainen oli ollut liikkeellä yksin alunperinkään... Olisiko hän voinut harhautua kohtalokkaasti erilleen muusta joukkiosta, vai olisiko hän tosiaan kulkenut uhkarohkeasti yksikseen... Mutta näitä asioitahan he tuskin tulisivat enää saamaan selville. Ainoat jotka olisivat saattaneet tietää olivat koirat, mutta sen lisäksi etteivät ne luultavasti olleet kovin puheliaita ne kaksi eloon jäänyttä olivat paenneet tiehensä. ...mutta kummallista kuitenkin, koska kuten Urlang totesi, oli kyllä yleisessä tiedossa, ettei yksikseen liikkuminen pidemmällä matkalla yleensä ollut hyvä idea. Tosin, kyllähän kissaihminen itsekin syyllistyi moiseen vähän jatkuvasti. Hm.*
"Ei yllätys, mutta kertominen voisi antaa mahdollisista uhista tarkempaa tietoa, tai tämä tapaus voisi kantautua naisen omaisten korviin. Ja tiedä häntä vaikka se rosvokopla olisi etsintäkuulutettu, tai jotain. Joskus lainvartijat saattavat maksaa tiedoista jotka voivat johtaa rikollisten vangitsemiseen." *Cathryn arveli, mutta ei kovinkaan kärkkäästi vaikka pieni lisätienesti ei olisikaan pahitteeksi. Hänellä oli ajoittain huonojakin kokemuksia siitä millaisiksi varsinkin syrjäisten kylien epäluuloinen vartiokaarti saattaisi heittäytyä, informaationkauppaus tällaisessa tilanteessa ei oikeastaan ollut vaivan arvoista varsinkin jos sai alkaa todistelemaan ettei ollut ihmissyöjähirviö vain siksi että oli karvainen ja omasi ihmistä näyttävämmän purukaluston. Mutta onneksi tämä kylä jonne he olivat suuntaamassa ei ollut niitä kaikkein takapajuisimpia paikkoja, joten nainen laittoi ajatuksen korvansa taakse tulevaisuutta varten jos informaation jakamiselle ilmenisi hyödyllinen tilaisuus.
Naisen huomio palasi kohta miehen puhuessa takaisin maassa käryävään ruumiiseen.* "Olet oikeassa. Perille emme kyllä tänään tai huomennakaan ehdi mitenkään, mutta pääsisin mielelläni ainakin joelle asti ennen pimeää. Tuskin tuo tuli tuosta leviää näin märällä ilmalla." *Kissa silmäili arvioivasti kitukasvuisia savuttavia liekkejä, potkaisi varmuuden vuoksi pari oksaa kauemmas tulesta ennen kuin kumarsi hiukan ruumiille ja kääntyi astellakseen takaisin tielle päin. Hän harkitsi hetken aikaa ottavansa ohi mennessään edesmenneen varustelaukunkin mukaansa, mutta ei sitten tehnyt niin koska ei kaivannut enempää turhia kantamuksia. Ja olihan hänellä jo kuolleen naisen veitsi sekä rahakukkaro.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 7, 2008 20:31:59 GMT 3
Urlang nyökkäsi naisen sanoille, sanomatta kuitenkaan mitään. Juuri nyt hän ei edes keksinyt mitään, mitä olisi voinut lisätä toistelematta jo sanottua. Nyt olisi tärkeämpi vain jatkaa matkaansa, että päästäisiin ainakin hyvään paikkaan ennen auringonlaskua. Sen jälkeen olisi melkein mahdotonta jatkaa matkaa, eikä leiriytymisestäkään tulisi suuremmin mitään. Mies tiesi kokemuksesta, millaista räpeltämistä oli saada mitään aikaan pimeässä. Eli siis melkoista. Parempi vain suosiolla pitää kiirettä, eikä jäädä kokeilemaan.
Urlang katseli hetkisen vainajan matkatavaroita naisen jätettyä ne omaan arvoonsa, muttei itsekään ottanut niitä mukaansa. Hänellä oli omastakin takaa kantamuksia, eikä hän tehnyt mitään lisätaakalla. Olihan hän jo sisään katsonutkin, eikä siellä ollut mitään turhan tähdellistä. Mutta tielle jäänyttä miekkaa hän jäi tuijottamaan. Ase näytti kelvolta, ehkäpä jopa hyvälaatuiselta. Tiellä siitä ei olisi mitään hyötyä kenellekään, korkeintaan se hautautuisi mutaan ja menisi pilalle. Tai sitten joku rosvo veisi sen ja käyttäisi väärin. Sitä paitsi miekat olivat kalliita, eikä toinen olisi koskaan pahitteeksi.
Haluamatta hidastella enempää Urlang meni hakemaan miekan mudasta, ja pyyhki sen sitten puhtaaksi. Jäämättä tarkastelemaan asetta sen enempää hän suuntasi naisen perään. "Kaipa tätä voisi tavallaan pitää maksuna hyvästä työstä", mies pohti päästessään toisen tahtiin.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 7, 2008 22:38:21 GMT 3
*Cathryn ei ollut näyttänyt mitenkään erityisen kiinnostuneelta vainajan miekan suhteen, mutta silmäsi sitä nyt uteliaana kun Urlang näkyi poimineen sen mukaansa. No, olihan hänellä jo omat sapelinsa, ja miekka ei ollut yhtä helposti mukana kuljetettava kuin tikari, joita hänellä oikeastaan oli yllään useampiakin. Mutta hyvä, ettei käyttöesine ollut jäänyt lojumaan mudan sekaan, ehkä miekasta olisi enemmän hyötyä miehelle kuin aikaisemmalle omistajalleen... tai ainakin Urlang voisi myydä sen eteenpäin, jos tarvitsisi rahaa.* "En usko, että entinen omistaja väittää enää vastaan. Etköhän ole ainakin tuon verran ansainnut" *Hän vastasi viitaten toisen verisiin hartioihin ja purtuun käsivarteen. Ei sillä, että pelastusoperaatiota oli millään tasolla palkkion toivossa lähdettykään tekemään, pieni lohtuhan muutama kolikko ja yksi miekka olivat kun kyseessä oli tällainen vaara ollut. Moraaliset syythän olivat tällä kertaa olleet heidän, varsinkin Urlangin motiivina, ja niistä harvemmin sai materiaalista palkkiota.* "Toivottavasti tämä oli viimeinen vastoinkäyminen tälle päivälle. En jaksaisi nyt rähinöidä heti muutaman tunnin sisään uudestaan kenenkään kanssa ennen kuin olen levännyt vähän." *Nainen heitti viittansa takaisin jäntevän kehonsa peitoksi ja venytteli kiinnitettyään soljen vilkaistuaan ensin ryvettynyttä ja revittyä kangasta. Reppu ja jousikin päätyivät takaisin paikoilleen olkapäälle ja jalat alkoivat tavoitella jälleen tuota joustavaa, ripeää mutta kevyttä askellusta jolla pitkäkin matka taittuisi paremmin ilman suurempaa rasitusta.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2008 0:08:36 GMT 3
"Toivottavasti", Urlangv vastasi, ja tosiaan toivoi itsekin rauhallista matkaa. Yleinen olotila oli laskenut muutaman pykälän äskeisen jäljiltä. Ensinnäkin hän oli asteen verran entistä väsyneempi. Hän oli valtava mies, ja vastaavasti hänellä oli valtavat kädet ja jalat. Niiden liikuttelu vaati paljon, eikä se mennyt hiukkaakaan niin, että isompi mies jaksoi suhteessa yhtä paljon. Urlang väsyi nopeammin, niin hän oli huomannut. Oikeastaan hänen piti syödä ja juodakin enemmän, koska hänellä oli suurempi vatsa. Se ei koskaan ollut mitenkään erityisen positiivista, etenkin kun hänellä ei ollut rahaakaan kovinkaan paljoa. Ei ollut todellakaan kauhean positiivista olla suuri. Siitä oli vain haittaa haitan perään.
Hiljalleen jäseniin hiipivän raukeuden lisäksi koiran raastama käsi oli kipeä. Kovin pahoja haavoja ei ollut tullut, mutta siitä huolimattakin ne tuntuivat ikävästi. Kun tulisi leiriytymisen aika, pitäisi käsi puhdistaa ja sitoa paremmin, ettei se tulehtuisi tai menisi pahemmaksi. Vähäpätöinenkin haava saattoi tappaa, jos sen päästi tarpeeksi pahaksi eikä hoitanut. Sotaväessä oli moneen kertaan nähtyä, kuinka itsessään vähäpätöiset haavat ehtivät huonoissa oloissa mädäntyä ja kuolettaa koko ympäröivän lihan niin, että raaja piti leikata kokonaan pois. Mies oli itsekin joutunut kerran tai kaksi pitelemään jotakuta sahan heiluessa. Se ei ollut mitään mukavaa puuhaa.
"Jos se kauppias oli järkevä, on tämä jo melkein kotonaan", Urlang pohti ääneen kulkiessaan. Asia ei oikeastaan huolettanut häntä, mietitytti lähinnä. Lihava mies, tämän tytär ja heidän vartijansa olisivat hyvin ehtineet jo kauaksi kaatuneesta puusta, jos vain halusivat. Mutta jos nämä olivat alkaneet kuitenkin raivata runkoa, ei siitä olisi suoriuduttu vielä huomennakaan. Täytyi kaiketi vain toivoa, että olivat olleet järkeviä. Muuten voisi odottaa kova kohtalo.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 10, 2008 20:59:26 GMT 3
*Myöskään kissa ei malttanut odottaa että pääsisi siistiytymään ja lepäämään muutamaksi pimeäksi tunniksi, ja hän veti esiin hiukan epäsiistin kartan jota silmäsi kävellessään. Pimeä ei varsinaisesti häntä haitannut koska kissamaisen ulkonäkönsä lisäksi hän myös näki kiitettävästi vähäisissä valaistusolosuhteissa, mutta hänkään ei mielellään liikkunut pimeällä ellei ollut pakko. Tarvitsisihan hänkin leponsa, ja pimeän aikaanhan suurin osa vaarallisimmista saalistajistakin oli aktiivisimmillaan. Ja kyllähän oli selvää että hänen seuralaisensa tarvitsisi aikaa hoitaa haavansa.* "Hän ei kyllä vaikuttanut olevan mikään järkevyyden perikuva" *Cathryn totesi silmäillessään karttaa. Hän ei kuulostanut varsinaisesti pessimistiseltä, kyseessä oli vain vaikutelma joka oli syntynyt sen onneksi lyhyen kohtaamisen aikana jolloin hän oli joutunut tekemisiin kyseisen kauppiaan kanssa. Sen lisäksi että tämä olisi mielellään päästänyt päiviltä auttajansa tämän ulkonäön vuoksi, tämä oli myös ajanut hetken mielijohteesta tiehensä henkilön, josta olisi varmasti ollut suuri apu puun siirtämisessä ja varmasti muussakin. Ei, kissa ei pitänyt kauppiasta kovinkaan älykkäänä persoonana, ei sillä, että häntä olisi erityisemmin enää tämän kohtalo kiinnostanutkaan. Sääli tosin niitä muita ihmisiä jotka olivat riippuvaisia tuon kyseisen idiootin päähänpistoista ja saattaisivat tämän takia menettää henkensä... Mutta kissa ja Urlang olivat tehneet mitä olivat voineet heidän hyväkseen, ja nyt asia oli takana päin. Hän ei kuitenkaan sanonut tätä ääneen, vaan hetken kuluttua vaihtoi puheenaihetta avatessaan uudestaan suunsa.* "Meillä on muutama tunti aikaa päästä joelle, ennen kuin tulee pimeää. Saattaa mennä tiukalle viivytysten takia, mutta luulisin että voisimme ehtiäkin. Olisi parasta jäädä yöksi siihen lähelle." *Cathryn seurasi kynnellään pergamenttiin piirrettyä viivaa, joka kiemurteli puita esittävien kuvioiden keskellä ja ristesi vähän matkan päässä sinisävyisellä värillä piirretyn viivan kanssa. Olihan kissa tainnut mainita suunnitelmastaan jäädä veden lähistölle jo aikaisemminkin, mutta tarkistaessaan etäisyyksiä tämä oli kai kokenut kohteliaaksi mainita matkakumppanillekin mitä oli suunnitelmissa. Vihreät silmät tihrustivat vielä hetken merkintöjä ennen kuin kartta käärittiin taas ja laitettiin pois, ellei Urlang tahtonut katsoa sitä tarkemmin.
Matka jatkuisi luultavasti aiemman kaltaisen kevyen jutustelun merkeissä. Jonkinlaisen aasinsillan kautta Cathryn luultavasti päätyisi taas ennemmin tai myöhemmin kertomaan hurjia juttuja kuinka hän oli nahistellut milloin missäkin ja minkäkin kanssa, kaikesta päätellen nainen piti synkkiä puheenaiheita pitkästyttävinä ja vaikka pystyikin ajattelemaan vakavammin silloin kun se oli tarpeen, hän ei yleensä viitsinyt tehdä niin jos ei ollut pakko. Tosin kissakin alkoi hiljakseen väsyä kuraisella tiellä rämpimiseen vaikka ei aivan niin nopeasti kuin kookkaampi miekkonen, mutta onneksi harvenevan puuston takaa alkoi kuulua hiljakseen lähenevää veden jyrinää. Tienkulman takaa ilmaantui näkyviin metsän reuna ja tietä reunustavan tiheän heinikon keskellä kuohui joki, jonka yli kulki silta.* "Viimeinkin" *kissa huokaisi venytellen, ja suuntasi askelensa kohti kuohujen yli johtavaa siltaa. Hämärä oli jo kohtapuoliin laskeutumassa, mutta vielä toistaiseksi taivaanrannassa erottui hiukan valoa pilviverhonkin läpi.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 10, 2008 22:36:04 GMT 3
Urlang päästi pienen huokauksen, kun lopulta ilmestyi näkyviin joki. Perillä oltiinkin viime hetkellä, sillä aurinko oli jo laskemassa hyvää vauhtia. Valoa ei olisi enää kovinkaan kauaksi aikaa, joten mies oli luonnollisesti halukas leiriytymään mahdollisimman nopeasti ja sytyttämään tulen. Kun nuotio olisi saatu aikaan, ei olisi enää niin suurta huolta siitä, että jouduttaisiin hapuilemaan pimeässä. Sittenpä hän voisi pesaista haavansakin ja levätä sitten hetken. Olisi ollut typerää mahtailua ja suoranaista valehtelua väittää, ettei häntä ramaissut jo melkoisesti. Hän ei kuitenkaan ollut enää mikään aivan nuori mies, jos ei vielä vanhakaan, eikä päivä todellakaan ollut ollut rauhallinen.
"Tuo näyttää hyvältä paikalta pystyttää leiri", Urlang totesi siltaa ylitettäessä, osoittaen pienen matkan päässä virrasta näkyvää paljasta paikkaa. Se näytti sopivalta, todennäköisesti joku muukin oli sitä käyttänyt. Ylittäessään jokea mies puristi tiukasti kiinni sillan reunasta. Tarkalleen ottaen hän ei osannut uida, eikä sillä välttämättä olisi ollut edes väliä, virta oli vuolas ja todennäköisesti syväkin. Ja kivikkoinen, todennäköisesti sinne tipahdettuaan olisi nopeasti ja kaikki raajat hajalla alajuoksulla. Parempi olla kokeilematta.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 17, 2008 19:56:34 GMT 3
*Cathryn tarkasteli miehen osoittamaa vähäkasvustoisempaa paikkaa ja nyökkäsi hyväksyvästi ja suuntasi myös askelensa sitä kohti. Vellovan ja jyrisevän veden yli kurottautuva silta oli rakennettu jämäköistä tukeista ja kesti leikiten heidän painonsa joen riepottelusta huolimatta. Puu tosin oli märkää ja liukasta ja palkit pitivät jatkuvasti pientä natinaa kun niille astui, mutta vaikka kumpainenkin matkalainen taisi silmätä ainakin kerran varovaisena alas väkivaltaiseen virtaan ylitys tuskin olisi vaikea ellei kukaan heittäytynyt tyhmänrohkeaksi tai huolimattomaksi. Naista ei ainakaan huvittanut alkaa pelleillä tuon kurimuksen yllä ja hän kulki kepeästi saappaiden askelet kopsahdellen märän puurakennelman poikki likimain keskikohdan paikkeilta. Hän ei pitänyt kiinni kaiteista eikä näyttänyt olevan huolissaan, mutta kovin lähelle sillan reunoja hän ei mennyt. Kuitenkin katsellessaan veden voimakasta virtaa hän oli oikeastaan tyytyväinen ajatellessaan heidän tulevaa leiripaikkaansa. Eihän joen varsi se kaikkein turvallisin paikka ollut koska sateen sattuessa vesi saattaisi nousta nopeastikin ja pyyhkäistä varomattoman leirin mukaansa, mutta se hyvä puoli siinä oli, ettei tämän yli varmasti päässyt kuin yhdestä kohtaa ellei halunnut riskeerata hukkuvansa matkalla eikä hän ollut huomannut vielä suurempia myrskyn merkkejä ilmassakaan.* "Jos joku aikoo tulla peräämme tänä yönä, hän saa liikkua melkoisen hiljaa jos tahtoo ylittää joen ja yllättää meidät näin läheltä siltaa." *Hän totesi tyytyväiseen sävyyn vaikuttamatta olevansa sen kummemmin huolissaan vaikka oli selvästikin pohdiskellut mielessään aiemman rosvojoukkion jäsenen uhkausta. Mitä useampi ryöväri yrittäisi hiipiä sillan ylitse sitä helpommin ylitysreittiä silmällä pitävä henkilö heidät havaitsisi ja rosvot jäisivät hankalaan tilanteeseen keskelle vaarallista uomaa jos he osaisivat varautua toisella puolella. Vaikka olisikin nukkunut mielellään kunnolla tapahtumarikkaan päivän jälkeen Cathryn arveli että olisi parasta valvoa edes osa yöstä, aivan vain varmuuden vuoksi, vaikka saattoihan se olla ettei mitään takaa-ajajia tulisikaan. Mutta kissa ei ollut selvinnyt hengissä näin pitkään ottamalla tyhmiä riskejä vain oman mukavuutensa vuoksi.
Toiselle puolelle päästyään hän asteli tarkastelemaan miehen löytämää paljasta kohtaa tarkemmin laskien sitten tavaransa maahan pienen keskellä heinikkoa olevan aukion reunalle. Keskellä tosiaan näkyi joitain hiiltyneitä puunkappaleita, kyseessä taisi olla aivan jokin aika sitten jonkun muunkin matkalaisen käyttämä välipysäkki. Luotuaan pienen yleissilmäyksen ympäröivään maastoon nainen venytteli ja rusautti sitten yllättävän äänekkäästi rystysiään valmistautuen tarttumaan toimeen.* "Parempi laittaa pieni tuli pystyyn nyt saman tien, kun vielä on edes jotenkin valoisaa." *Hän totesi ja kuljeksi sitten vain vyöllä riippuvat sapelinsa mukanaan kohti muutaman kymmenen metrin päässä taas alkavan metsikön reunaa ilmesesti polttopuita etsiskelemään. Toivottavasti he onnistuisivat sytyttämään kosteassa ilmassa nuotion nyt toisenkin kerran, vaikka tällä kertaa epäonnistuminen tosin tietäisi vain viileitä olosuhteita ja kylmää ruokaa sen suurempien moraalisten pulmien sijaan.*
|
|