|
Post by submarine on Oct 16, 2008 23:26:48 GMT 3
Urlang nyökkäsi. Muuta vastausta hän ei oikeastaan edes keksinyt, niin se kaiketi sitten oli. Naisen oli vaikea saada käsitystä hänen kokemuksistaan, ja hänen tämän. Mutta olipa heillä molemmilla loppujen lopuksi yhteistäkin. He olivat kumpikin auttaneet äsken ohikulkijoita pyytämättä sen suurempia. Mies olisi voinut vain katsoa sivusta ja antaa rosvojen viedä tyttärenkin mennessään, mutta hän oli astunut puolustamaan tätä, vaikkei ollut edes tuntenut. Kissa oli pysähtymyt auttamaan, vaikka olisi voinut helposti vain jatkaa matkaansa ja olla itse hieman paremmassa turvassa. Tuskinpa tämäkään oli sitä palkkion takia tehnyt. Ja olivathan he kumpikin sotureita - mies ei voinut enää kutsua itseään sotilaaksi, se oli takana.
"Kaikki ihmiset eivät halua välittää muista", Urlang totesi. "Ikävä kyllä sellaiset ihmiset tapaavat päästä liiankin usein pitkälle. Kai se johtuu siitä, ettei tarvitse välittää muista. Mahtaa olla helppoa, jos voi potkia muita tieltään." Tällä kertaa mies kuulosti happamalta, ja olihan hänellä syytäkin. Jos saattoi sanoa, että hän vihasi jotakin, oli se ihmiset, jotka uskoivat jotenkin olevansa parempia ja muiden yläpuolella, jotenkin että koska se oli helpompaa, se oli oikein. Urlangille oikein tekeminen ei koskaan ollut johtunut helppoudesta. Hän teki oikein, koska se oli oikein, ei koska ajatteli hyötyjä. Niin sen yksinkertaisesti kuului olla.
Äkkiä Urlang pysähtyi tähyilemään eteensä. Kauempana tiellä oli meneillään jotakin, josta hän ei pitänyt yhtään. Jotakin elukoita kierteli jonkin ympärillä. Sitä ei voinut nähdä, koska eläimiä, ilmeisesti koiria, oli paljon, mutta miehellä oli muutama paha aavistus. "Nuo eivät ole mitään kesyjä", Urlang totesi synkeään sävyyn laskiessaan käden miekalle. Matkaa oli vielä toistakymmentä metriä, mutta ohi olisi pakko kulkea. Koirat olivat vielä kiinnostuneita siitä, mitä nyt tekivätkään, mutta kaksikon olisi kuljettava aivan turhan läheltä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 17, 2008 20:42:38 GMT 3
"Siltä se kyllä välillä tuntuu. Se pahin vehkeily ja selkäänpuukotus tuntuu tapahtuvan aina siellä paremmissa piireissä... harmi vain ettei se rajoitu pelkästään sinne." *Cathryn nyrpisti tyytymättömästi kuonoaan ja tuhahti.* "...tosin, kukaan tuskin saisi tunnontuskia puukottaessaan selkään jotakuta sellaista, joten yksin sellainen henkilö tuskin pötkii kovinkaan pitkälle...." *Ilmeisesti nainen ei myöskään arvostanut tätä tiettyä persoonallisuutta erityisen paljon, eikä politiikkaakaan, sen puoleen, vaan rinnasti asiat surutta vaikka tuskin asia aivan noinkaan yksinkertainen aina oli. Joka tapauksessa, olento pysyi mieluiten mahdollisimman kaukana molemmista jos mahdollista, ja jatkuvasti liikkeellä olemalla hankalat hallitsijat taikka itsekeskeiset työnantajat eivät häntä häirinneet... Sen sijaan tien päällä sai olla jatkuvasti varuillaan oikeiden, hengenvaarallisten vaarojen vuoksi mutta parempi se rehellinen taistelu kuin salakavala vehkeily, sitä mieltä hän oli.
Mutta kissan pohdinnat jäivät tällä kertaa lyhyeen, koska jotakin näytti olevan tekeillä. Hänen korviinsa kantautui suuren eläinlauman ääniä, ja pian tiellä maleksiva lauma erottuikin jo edessäpäin. Kissaihminen kohotti kulmiaan ja seisahtui Urlangin keralla, jääden myös silmäilemään kuhisevia ja keskenään nahistelevia koiria. Ei, ne eivät selvästikään olleet mitään hemmoteltuja lemmikkejä, tuskin edes metsästyskoiria. Villiintyneet koirat saattaisivat olla jopa vaarallisempia kuin sudet, jotka yleensä tyytyivät metsäriistaan tai lampaiden näpistelyyn mieluummin kuin hätyyttivät matkalaisia ellei ollut meneillään hyvin ankara ja vähäruokainen talvi. Koirien laita olisi toisin, jos ne olivat eläneet jonkin ihmisyhteisön läheisyydessä ne eivät arastelleet ihmisiä tai vastaavia olentoja lähellekään samalla tavalla.* "Ehkä ne ovat napanneet jonkun eläimen. Mutta luulisi että ne söisivät mieluummin jossain muualla kuin keskellä tietä." *Cathryn silmäili koiria aavistuksen epäluuloisesti heilauttaen häntäänsä puolelta toiselle, nostaen kätensä hitaasti jousensa kaarelle, epäröiden kuitenkin hiukan. Vaikka kesyttömiä olisivatkin, hän ei olisi tahtonut tappaa pahaa-aavistamattomia eläimiä joita hänellä ei ollut pienintäkää halua syödä, ellei ollut pakko. Jos he vain yrittäisivät ohitse, koirat saattaisivat tulkita että he uhkasivat niiden saalista ja hyökätä, mutta jos ne olisivat jo tyydyttäneet nälkänsä ne saattaisivat myös päästää heidät ohitse tai jopa perääntyä pienellä suostuttelulla.* "...voisimme yrittää kiertää ohitse kauempaa tienpenkalta." *Hän ehdotti tutkaillen katseellaan maastoa tien molemmin puolin, vilkaisten sitten Urlangia huppunsa alta.* "...tai sitten yrittää pelästyttää ne pois tieltä. Yksinäisen matkaajan kimppuun ne saattaisivat luultavasti käydäkin, mutta sinun näkemisesi saattaa saada ne ajattelemaan kaksi kertaa. Kenties." *Kissa kohautti jälleen olkapäitään. Voisihan tietysti olla että näin ei kävisikään, mutta mitä hauskaa elämässä nyt olisi ilman pientä uhkapeliä? Heillä nyt ei kuitenkaan ollut aikaa kovinkaan paljoa tuhlattavaksi sattumalta tielle osuneeseen villiintyneeseen eläimistöön. Kumpi hyvänsä vaihtoehto saattaisi saada heidät ohitse sen suuremmitta ongelmitta, ensimmäinen todennäköisemmin kuin toinen, mutta myöskin jonkin verran hitaammin.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 19, 2008 16:05:47 GMT 3
"Niillä on saalis, eivätkä ne lähde sen luota, kuin raatoina", Urlang vastasi. "Ja niitä on enemmän, kuin meitä. Eivät siis varmaankaan pelkää. Eivät ne kimppuun käy, jos kerran on ruokaa, mutta ne voivat hermostua, kun joudumme kulkemaan läheltä. Luulevat, että aiomme viedä saaliin." Urlang oli joutunut aikoinaan tekemisiin myös sotakoirien kanssa. Eivät nämä tietenkään olleet yhtä suuria, kuin ne raajojen repimiseen tarkoitetut raskaat pedot, mutta olipa niistä kuitenkin tullut opittua melkoinen rippunen pelonsekaista kunnioitusta koiria kohtaan. Ei saanut todellakaan alkaa ajattelemaan, että ne olivat pelkkiä helposti voitettavia eläimiä. Ne kykenivät repimään isommankin miehen maahan.
"Pakko tuosta on ohi mennä. Ehkä ne eivät ala vihoittelemaan, jos mennään rauhassa", Urlang totesi. "Mutta pidä aseet esillä, äläkä jää jälkeen tai näytä helpolta saaliilta. Pidä katse niissä ja mennään rauhallisesti." Urlang ei ollut varma siitä, mitä tekisi, jos koirien ateria paljastuisi siksi, mitä hän pelkäsi. Siis jos kyseessä olisi ruumis. Ei sitä voisi niinkään jättää, se oli varmaa, mutta koiria oli ainakin puoli tusinaa. Hän veti kuitenkin miekan esiin - varmuuden varalle - ja alkoi lähestyä varovasti, puhuen samalla matalalla äänellä naiselle. Eläimet pelästyivät kaikkein pahiten, jos niiden eteen ilmestyi aivan varoittamatta. Näin ne saisivat sentään varoituksen.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 22, 2008 15:33:56 GMT 3
"Niin minäkin vähän luulen" *kissa myötäili miehen epäilyksiä, heilauttaen häntääntä nopeasti puolelta toiselle. Hän olisi arvellut että olisi ollut turvallisempaa kiertää ohitse kauempaa vaikka joutuisikin remuamaan metsikön halki, mutta Urlang näkyi arvelevan että he pääsisivät helpommin ohitse vain kävelemällä eläinten ohitse. Täytyi myöntää sen verran, ettei Cathryn varsinaisesti ollut koiranystävä, mutta olisi kai ollut liioiteltua sanoa että hän niitä vihaisikaan, nainen ei vain syystä tai toisesta luottanut niihin. Tosin, vihjauskin siihen suuntaan kuinka koirilla oli taipumus jahdata kissoja puihin niin olento närkästyisi varmasti... eikä hän halunnut millään tavalla tukea moista loukkaavaa stereotypiaa siitä huolimatta ettei ollut suurimman osan ajasta moksiskaan siitä mitä muut mahdollisesti hänestä saattaisivat kuvitella. Rajansa kaikella... Yksin ollessaan kissaihminen olisi luultavasti pelannutkin varman päälle ja kiertänyt, mutta Urlangin jo lähtiessä kohti eläimiä, hän hetken epäröityään vain kohautti olkapäitään, laski kätensä sapeleiden kahvoille ja asteli kookkaan miekkosen perään. Tuskin muutama hurtta kuitenkaan oli lähelläkään isoimpia ongelmia joita hänellä oli ollut, vai mitä? Kyllähän ne räksyttivät ja purivat ja haisivat pahalle ollen yleisesti ottaen epämiellyttäviä, mutta eivät ne kuitenkaan pahansuopia olentoja olleet.
Cathryn hidasti myöskin hiukan askeliaan päästyään vain paria askelta vaille Urlangin rinnalle välttyäkseen vaikuttamasta koirien mielestä siltä että oli ryntäämässä eläinten kimppuun. Sen kummempaa epäröintiä ei liikkeissä kuitenkaan ollut, mutta pörröiset korvat tuntuivat kuin itsestään painuvan sitä luimumpaan mitä lähemmäs räkyttävä lauma tuli. Kissa sinänsä ei ollut niinkään kiinnostunut minkä elukan rakit olivat onnistuneet nappaamaan, hän tahtoi vain esteen ohitse niin pian kuin mahdollista, mielellään ilman rähinöintiä. Lähemmäs tullessaan hän kuitenkin vilkaisi niiden keskelle nähdäkseen minkä ympärillä koirat parveilivat, mutta siirsi pian vihreiden, kaventuneiden silmiensä tuijotuksen takaisin lähimpiin eläimiin. Se vielä puuttuisi että nuo kirppukasat luulisivat hänen havittelevan saalistaan... tai kuvittelevan, että hänestä mahdollisesti saisi toisen sellaisen. Kissa tuhahti, ja vastasi matalalla äänellä Urlangin joutavaan jutusteluun jonka ainoa tarkoitus oli saada koirat tajuamaan etteivät he olleet niistä kiinnostuneita, eikä edes paljastanut hampaitaan vaikka olisi oikeastaan halunnutkin. Ainakin vähäsen.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 22, 2008 15:58:54 GMT 3
Urlang laski seitsemän koiraa. Hän teki sen tosin hätäisesti, eikä hänellä ollut hyvä laskupää, joten saattoipa luku heittääkin. Villejä koiria ne olivat, sen näki heti. Melko laihoja, mutta kuitenkin myös vahvoja. Ja pelottomia, se pitäisi muistaa. Niillä oli nyt saalis, eivätkä ne epäröisi puolustaa sitä kaikella raivolla, joka niiltä vain löytyi. Se näytti vieläpä melko suureltakin näin kauempaakin, niin että ne kaikki repivät sitä yhtä aikaa. Hyvä saalis, nälkäisiä koiria ja tunkeilijoiksi tulkittavia ohikulkijoita. Se oli kieltämättä hyvin huono yhdistelmä, ja muutama eläimistä vilkuili kaksikkoa jo hyvän matkan päästä ja ärähteli. Kun he tulivat lähemmäksi, moni niistä keskeytti, alkoi haukahdella ja paljasti murinan säestämänä hampaitaan. Ne eivät kuitenkaan hyökänneet, eivät ainakaan vielä, sillä nyt niitä kiinnosti enemmän syödä. Urlang tiukensi siitä huolimattakin otettaan miekastaan.
Kun päästiin lähemmäs, kävi suorastaan kivuliaan selväksi, ettei hurtilla ollut mitään eläintä, vaan ruumis. Kyseessä oli nuorehko nainen, joka oli kyllä yrittänyt mitä ilmeisimmin puolustautua; maassa lojui miekkakin. Koirat olivat kuitenkin olleet liian paha vastus, ja mitä ilmeisimmin naisen oli tappanut auki revitty kurkku. Nyt tämä tosin näytti jo kammottavalta, koirat olivat repineet lihaa luista ja kalusivat kaikki parhaansa mukaan vainajaa - tai olivat kalunneet, nyt ne kaikki ärisivät niiden mielestä liian lähelle uskaltaneille. Kukaan tuskin olisi enää tunnistanut tätä, vaikka olisi tuntenutkin. Urlang pysähtyi. Hän ei pitänyt hiukkaakaan siitä, mitä aikoi, muttei ollut missään aikeissa vain jatkaakaan matkaa. Tämä ei ollut oikein, ruumista ei saanut jättää tällä tavoin tänne. Nainen ei ollut ollut kuolleena edes kauaa, ehkä korkeintaan vartin. Ei, tämä pitäisi haudata tai ainakin ottaa pois koirilta, jos ei mitään muuta. Miehen matkakumppani ei ehkä siitä pitäisi, mutta eivät he vain ohikaan voisi kulkea. Se olisi ollut yksinkertaisesti väärin.
"Meidät pitää ottaa se pois niiltä", Urlang totesi lyhyesti ja ytimekkäästi. Hän vilkaisi naista nähdäkseen, miten tämä suhtautui. Aikaa ei ollut ainakaan hukattavaksi, sillä häirityksi tulleet koirat olivat alkaneet raahata ruumista kauemmas. Niitä oli monta, ja ne saivat kuin saivatkin kevyehkön vainajan liikkeelle.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 22, 2008 17:53:18 GMT 3
*Koirat alkoivat käydä levottomiksi ja äksyiksi heidän lähestyessään, kissan jännittyessä myös varuillaan sormien naputellessa sapeleiden kahvoja. Hän silmäili koiria tuikeasti mutta ei hidastanut askeleitaan kuin aavistuksen verran, suunnaten kulkunsa kuitenkin niin selkeästi kuin mahdollista lauman ohitse eikä sitä, saati niiden saalista, päin. Kuono rypistyi hiukan uhittelevien räksyttäjien edessä ja olento mitä luultavimmin pörhisti hiukan turkkiaan, tätä vain ei oikeastaan vaatetuksen ja hiusten seasta nähnyt kuin vain pitkästä heilahtelevasta hännästä joka oli käynyt melkoisesti pörröisemmäksi kuin äskettäin. Pian jopa tuo korkeuksista alas tähyilevää Urlangia huomattavasti lyhyempi olento alkoi hahmottaa vilauksia petojen saaliista: ensiksi nenään iski vahva veren lemahdus, joka ei ollut odottamatonta, mutta kun nahistelevien takkuturkkien ruhojen takaa näkyi välähdys veristä kangasta ja jotain ikä näytti epäilyttävästi ihmisen kädeltä, oli tapauksen laita nopeasti selvä. No jo oli, ne olivat tosiaan menneet nappaamaan jonkun matkalaisen? Eivätkö maantierosvot olleet onnettaren mielestä tarpeeksi jäynää, vaan siihen piti vielä lisätä ihmissyöjäkoiria saman tien varrelle? Cathryn silmäili raadeltua naista myötätuntoisesti mutta ei oikeastaan reagoinut mitenkään pistäessään merkille että koirat alkoivat raahata ruumista kauemmas. Ne eivät olleet hyökkäämässä... he taitaisivat sittenkin päästä ohitse ilman sen suurempaa välikohtausta.
....mutta ilmeisesti Urlangilla oli omat suunnitelmansa. Nainen vilkaisi toista nopeasti silmiään räpytellen kääntäen huomionsa kuitenkin nopeasti takaisin koiriin haluamatta päästää niitä silmistään siitäkään huolimatta että ne olivat peräytymässä.* "Miksi? Sehän on jo kuollut" *Hän huomautti epäröivällä äänensävyllä, mutta hymähti sitten hiukan. Kissa kieltämättä oli pelännytkin että miekkonen saattaisi toimia näin huomatessaan uhrin ihmiseksi... tiedä häntä, ehkä hän itsekin olisi harkinnut vastaavaa jos olisi havainnut oman lajitoverinsa kuolleena hyökkäyksen uhrina. Ehkä. Vaikea kuitenkin sanoa, koska nainen ei ollut vielä joutunut koskaan sellaiseen tilanteeseen lähinnä sen vuoksi että hänen kaltaisiaan oli hyvin vähän liikkeellä alueilla joilla hän liikkui. Toki hän tunsi empatiaa muitakin rotuja kohtaan kuten varmaan jo aiemmin oli tullut selväksi, ja hän tuskin olisi epäröinytkään jos koirien uhri olisi ollut vielä elossa, mutta kun kanssamatkaajaa oli jo mahdoton pelastaa kissa ei oikein nähnyt asiaa vaivan arvoisena. Ikävä kyllä vaikutti siltä, että Urlang oli jo päättänyt että tahtoi hauvoilta pois näiden aterian, eikä tässä tilanteessa oikein ollut varaa kinastelulle. Cathryn vilkaisi koirien raahaamaa ruumista uudestaan, huokasi ja pyöräytti hiukan silmiään. Olkoon.* "Ne tuskin antavat sitä sinulle suosiolla." *Kissa huomautti vetäisten sapelinsa huotristaan ja pyöräyttäen niitä kerran ympäri. Hän ei selvästikään ollut kovinkaan innoissaan tilanteesta, mutta jos mies päättäisi käydä lauman kimppuun, Cath tuskin juoksisi pakoon sillä aikaa.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 22, 2008 19:52:26 GMT 3
"Tiedän", Urlang vastasi. Oikeastaan mies ei itsekään kuulostanut hiukkaakaan tyytyväiseltä tilanteeseen. Eikä hän ollutkaan, tämä ei todellakaan ollut hänelle mikään näytön paikka. Hän piti tästä aivan yhtä vähän, kuin nainenkin. Mutta hän ei nähnyt tätä niin, että oli vaihtoehtojakin. Tämä oli velvollisuus, mies ei edes harkinnut mitään muuta. Vakavilla mielin hän veti miekkansa esiin ja kurotti ottamaan kilvenkin. Yksinään koirat eivät ehkä olleet vaarallisia, mutta niitä oli monta. Jos ne pääsisivät kiinni, voisivat ne yksinkertaisesti ylivoimalla repiä maahan. Ja se olisikin sitten loppu, kuten onneton vainaja oli todistanut. Piti pysyä liikkeessä ja estää niitä pääsemästä yhtä aikaa kiinni - vielä enemmän kuin rosvojen kanssa, koirat olivat suorastaan ällistyttäviä toimimaan laumana.
"Häiritse sivusta. Minä isken suoraan edestä", Urlang totesi nopeasti saatuaan kilven kunnolla käteensä. Koirat olivat selvästi alkaneet tajuta, että jotakin oli meneillään, sillä ne olivat lopettaneet ruumiin raastamisen tyystin ja ärisivät nyt kaikki kaksikolle. Kaiketi pysähtyminen oli saanut ne hermostumaan. Ei tällainen eläinten tappaminenkaan mukavaa ollut, mutta ne olivat kuitenkin vain koiria.
Varoittamatta suuremmin mies hyökkäsi eteenpäin. Koirista yksi oli jonkin verran muita suurempi, se olisi paras hoitaa pois laskuista saman tien. Kukaties se oli lauman johtajakin. Ärähtäen hän huitaisi sitä miekalla, mutta hurtta livahti kauemmas. Äkkiä kaikki koirat alkoivat huutaa räksyttää hampaat irvessä. Suunnilleen puolet niistä hyökkäsi yhdessä hujauksessa häntä kohti varoittamatta ja villisti, ja toinen puoli teki saman naiselle. Ne liikkuivat pirullisen nopeasti, hampaat louskuen, koettaen päästä kiinni. Urlang pisti yhtä lailla vauhtia, koettaen ottaa yhteen vain yhden pedon kanssa kerrallaan, ja onnistuikin saamaan yhden itsensä ja muiden väliin. Se loikkasi hampaat louskuen kohti, koettaen saada miekkakädestä otteen, ja kohtasi juuri ja juuri ajoissa väliin tullen kilven.
Ärähtäen Urlang pysyi liikkeessä, kurottaen kilven takaa miekalla äsken torjumaansa koiraa, jonka ympärillä pyöri vieläkin muita pakoon. Isku kuitenkin viuhahti ohi eläimen painautuessa taakse, vaikkakin vain aivan hiukan. Mies vaihtoi äkkiä iskun suuntaa, mutta ärisevä koira pakeni pois tieltä, päästäen seuraavan kimppuun. Urlang otti taka-askeleita kilpi koholla. Tämä ei mennyt todellakaan kovin hyvin.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 22, 2008 20:54:48 GMT 3
*Cathryn vastasi jonkinasteisella epämääräisellä mutinalla ja huokaisi pudottaen turhat kantamuksensa jousta myöten maahan. Nopeasti hänkin arvioi petojen määrän silmämääräisesti ja kirosi hiukan mielessään. Jos etäisyyttä olisi ollut enemmän hän olisi voinut tiputtaa nuolillaan ainakin pari hurttaa ennen kuin loput pääsisivät hänen kimppuunsa, mutta nyt aika ei millään riittäisi, häneltä mitä luultavimmin revittäisiin kurkku ennen kuin olisi saanut lentoon ensimmäistäkään nuolta, tai sitten vaihtoehtoisesti heti sen jälkeen... kumpikaan vaihtoehto ei miellyttänyt, joten täytyi tyytyä vanhanaikaiseen käsikähmään. Epäluuloisiksi heittäytyneet koiratkin olivat jo selvästi äkänneet mitä oli meneillään ja kävivät puolustamaan saalistaan, jota Cathryn ei oikeastaan olisi edes halunnut. Kuitenkin Urlangin hyökätessä kohti suurinta koiraa, syöksähti nainen sapeleineen sivustalle vetäen noin puolet laumasta peräänsä. Kirottua kuinka vikkeliä nuo nelijalkaiset olivat... mutta onneksi niin oli kissakin. Hän liikkui nopeasti ja kaarrellen päästämättä eläimiä silmistään ja estääkseen niitä saartamasta häntä, mutta ikävä kyllä ilmeisesti neljällä jalalla mentiin tässäkin tapauksessa nopeammin kuin kahdella, vaikka nainen taisi kuitenkin antaa hurtille enemmän jahdattavaa kuin Urlang. Kun ensimmäinen eläin hyökkäsi tavoitellakseen olentoa hampaillaan kissa pyörähti refleksinomaisesti sivummalle ja sapeli viuhahti jo kesken liikkeen kohti koiraa toisen pysyessä valmiina seuraavan varalta.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 22, 2008 21:56:46 GMT 3
Urlang piti askeleensa nopeina ja hallittuina. Vaikka pitikin liikkua epäröimättä ja vikkelään, ei saanut hätiköidä. Siinä vielä kompastuisi. Tässä piti pitää pää kylmänä ja lihakset kuumina, ei toisin päin. Mies piti kilven houkutteena, heiluttaen sitä mahdollisimman houkuttelevasti. Koira tekikin, kuten hän toivoi, ja hyökkäsi louskuttaen sitä kohti. Urlang ei kuitenkaan päästänyt sitä kiinni, vaan sysäsi lujaa eteenpäin, niin että kilpi osui eläimen kalloon ja sai sen haparoimaan. Seuraavassa hetkessä tuli sivulta miekka ja iski syvään sen kylkeen. Se ei kai kuollut, mutta se tipahti vinkuen.
Äkkiä selkään iskeytyi jotakin kovaa, painavaa ja räksyttävää. Se oli se koira, jonka hän oli koettanut jo iskeä hengiltä, mutta joka oli vetäytynyt nopeasti ja jäänyt ikään kuin taka-alalle. Tai se oli ainoa selitys, jonka Urlang kykeni tilanteessa nopeasti keksimään. Joka tapauksessa se oli jumalaton ongelma, sillä rakki napsi niskaa ja koetti saada otteen. Urlang pyöri parhaansa mukaan ja viskoi päätään huitoessaan kilvellä ja miekalla kahta muuta koiraa, jotka kumpikin olivat nähneet tilaisuutensa ja sännänneet kohti. Mies olisi tarvinnut ainakin toisen aseistaan niskassa riehuvaa varten, mutta nyt ne molemmat pitelivät loitolla kahta muuta koiraa, joista kumpikin kävisi aivan yhtä pahaksi uhaksi, jos ne pääsisivät lähelle. Ei hyvä, ei yhtään yhtään hyvä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 23, 2008 23:11:43 GMT 3
*Ainakin toistaiseksi Cathrynilla oli omat ongelmansa niiden kolmen kimpussaan pyörivän räksyttäjän kanssa joten Urlang saisi hetken aikaa pärjätä omillaan. Kuului surkea ulahdus kun sapeli iski hyökännyttä koiraa niskaan saaden eläimen lysähtämään kasaan maankamaralle. Nainen jatkoi liikettään ja pyörähti kohti seuraavaa uhkaa joka näytti suuttuneen entisestään toverinsa kohtalosta ja sapelit huiskahtivat eteen kohti koiran päätä. Mutta edellisen hyökkääjän kömmähdyksestä viisastuneena tuo laiha mustavalkoisen kirjava peto painui matalaksi ja luikahti sivustalle hyökäten uudelleen. Kissa sähähti kirouksen terän vain viiltäessä koiran hartiansivustaa, hän ei ollut tottunut taistelemaan näin matalalla liikkuvia vastustajia vastaan. Hän pyörähti samantien uudestaan ja hypähti kauemmas, mutta raivokkaasti louskuttava otus iski hampaansa hänen viittansa liepeeseen, vain vähän ohi kyljestä iskien. Mutta tämäkin oli aivan tarpeeksi paha, kun vahva rakki alkoi riuhtomaan vaatetta ja naista nurin. Kiskominen olikin vähällä saada Cathrynin menettämään tasapainonsa ja tästä lähti yllättynyt, hyvin paljon vihaista kissaa muistuttava rääkäisy. Tämän tempauksen onnistuttua melko tehokkaasti pysäyttämään naisen sai toinen ympärillä kiertelevä koira tilaisuuden hyökätä ja loikkasi kohti toisesta suunnasta tämän kurkkua tavoitellen. Kissa toimi refleksinomaisesti ja kirjaimellisesti kaatui pois tieltä vetäisten koiran kiskoman vaatekappaleen tiukalle ja sivalsi molemmilla sapeleilla hyppäävää koiraa. Ärisevä mustavalkoinen eläin tosin kiskaisi voimakkaasti vastaan heti huomatessaan kangasta vedettävän ja aiheutti sen että riuhtaisun voimasta naisen isku ei osunut aivan niin kuin hän oli tarkoittanut vaan kurkun sijaan terät silpaisivat petoa rintaan ja kylkeen, varmasti kivuliaasti, mutta ei kuolettavasti. Ulvahtaen se putosi maahan kyljelleen päätyneen kissan jalkoihin ja sai välittömästi saappaan leukaansa tyrmäten sen hetkeksi. Ketterästi Cathryn kiskaisi jalkansa uudestaan alleen jääden kuitenkin vielä kyykylleen siksi aikaa että pystyi pudottamaan toisen sapelinsa ja avaamaan viittansa soljen jättäen vaatteen riepoteltavaksi. Tällä aikaa viittaa repivä hurtta tosin havaitsi saaneensa saaliinsa nurin ja päästi irti kankaasta ja syöksähti tavoittelemaan olentoa hampaillaan.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 23, 2008 23:48:28 GMT 3
Urlang ei ollut varma siitä, kumpi kaksikosta oli huonommassa tilanteessa. Hänellä oli raivokas koira niskassa, mutta nainen oli kaatunut, ja se oli pahin, mitä saattoi tapahtua. Tätä olisi pakko auttaa nyt heti, ennen kuin jokin rakeista olisi kiinni kurkussa. Tämä oli nyt juuri siinä tilanteessa, johon ei koskaan olisi saanut joutua, eikä mies antaisi itselleen anteeksi, jos tämä maksaisi siitä. Hänhän tätä oli vaatinut ja vetänyt toisenkin mukaan puolittain vastentahtoisesti. Mutta ensin oli päästävä eroon omista ahdistelijoista ennen kuin hän olisikin se, joka tarvitsi apua. Ja nopeasti sittenkin.
Äkkiä Urlang vetikin kilven pois kohti hyökkäävän koiran tieltä. Eläin oli ollut aikeissa iskeä siihen kiinni, ja joutui pieneen hämminkiin äkillisestä käänteestä. Eipä se kuitenkaan ehtinyt kauaa murehtia menetystään, sillä kilpi palasi takaisin lujaa. Eläin kavahti taaksepäin, mutta jäi liian hitaaksi ja metallivahvisteinen reuna kalahti sitä kalloon lujaa rusahduksen saattelemana. Se ei ehtinyt inahtaakaan kaatuessaan, vaan lysähti veltosti maantielle. Toisin kuin edellinen, tämä oli aivan varmasti kuollut. Urlang oli iskenyt lujaa. Vielä jäi viimeinen koira, joka oli hiukkasen toista nokkelampi ja pysytteli kauempana miekasta, mutta ahdisti kuitenkin miestä. Kukaties se oli joskus saanut kokea, millaista jälkeä ase teki. Oli miten oli, se antoi Urlangille vihdoinkin tilaisuuden saada vieläkin tiiviisti selkään takertunut rakki irti.
Heilutellen uhkaavasti miekkaansa toiselle koiralle Urlang alkoi hakata kilpikätensä kyynärpäällä selässään olevaa kaikin voimin. Se ei todellakaan ollut mitään helppoa, sillä hänen piti vääntelehtiä hullun lailla osuakseen, mutta kipeää teki kuitenkin varmasti. Isku toisensa perään upposi hurtan kylkeen, ja pian se alkoikin hellittää. Pitkä mies lopetti huitaisemalla kilvellä pään yli selän taakse. Osuipa se minne osuikaan, putosi koira selästä ja paino hellitti. Enää se ei tehnyt muuta, kuin ynisi. Urlang keskittyi viimeiseen.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 24, 2008 0:46:41 GMT 3
*Viitastaan juuri vapautunut Cathryn näki silmäkulmastaan mustavalkoisen välähdyksen ja heittäytyi kiroten eteenpäin kauemmas hyökkäävästä koirasta. Ikävä kyllä etäisyyttä oli sen verran vähän että hän ei kauas ennen kuin eläin ryntäisi hänen niskaansa joten oli pakko toimia nopeasti. Hän pyörähti välittömästi selälleen osuessaan maahan, ja silmänräpäystä myöhemmin hurjistunut takkuturkki rysähti hänen päälleen koko painollaan iskien ilmat pihalle olennon keuhkoista, mikä ei tuntunut alkuunkaan mukavalta. Mutta oli nainen pahempaakin kokenut. Hengen haukkominen sai nyt odottaa hetken, kun oli tähdellisempääkin tehtävää koiran alkaessa hyvin hanakasti tavoitella kurkkua hampaisiinsa. Jäljellä oleva sapeli oli vedetty terä sivuttain suojaamaan kaulaa ja kasvoja, mutta irvistelevä koira iski käpälänsä sitä vasten ja yritti sitten saada leukansa käsiksi kissan kasvoihin. Mutta sitten kuului yllättynyt ulvahdus, joka päättyi epämääräiseen korinaan. Kuin tyhjästä ilmestynyt ohutteräinen tikari oli isketty syvälle sen kurkkuun ja puhkaissut mennessään niin valtimot kuin henkitorvenkin. Hetken se sätki vielä tuskissaan ennen kuin valahti veltoksi ja kiroileva kissa alkoi sysätä raatoa sivuun. Aiemmin maahanlyöty luppakorvakin oli alkanut toipua tämän hetken aikana, mutta nähdessään suurimman osan kumppaneistaan maassa ja ollessaan itse haavoittunut sen halut käydä kimppuun olivat laskeneet jonkin verran saaden sen epäröimään... varsinkin, kun lauman johtaja oli ilmeisesti kuollut. Eikä laumakumppanin veressä lähes rypevä, hampaitaan paljasteleva kissa ollut varsinaisesti rohkaiseva näky vaikkei tämä ollut vielä aivan päässyt jaloilleen.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 24, 2008 14:06:46 GMT 3
Nainen ei ollutkaan niin suuressa ahdingossa, kuin Urlang oli hädissään ensin luullut. Tämä pärjäsi oikeastaan hyvin, vaikka olikin joutunut maihin. Ainoastaan yksi, jo kertaalleen lyöty koira oli enää tämän kimpussa, ja sekin alkoi vaikuttaa epäröivältä. Ei ihme sinänsä, sillä sen laumaa oli hakattu melkoisella vauhdilla maahan. Nälkäinenkin eläin alkoi nopeasti harkita uudelleen, jos henki oli uhattuna. Ainakin, jos se siis vielä oli järjissään. Ja olivatpa koirat jo saaneetkin hieman syödäkseen.
Urlangin viimeinen vastustaja oli eri mieltä siitä, miten koirat käyttäytyivät. Joko se oli jo nälästä sekaisin, tai sitten ei vain käsittänyt tilannetta, mutta joka tapauksessa se ei osoittanut aikomusta antaa periksi. Sen sijaan se ärisi ja paljasteli hampaitaan, osoittamatta mitään pelkoa. Mies ei lähtenyt sitä kohti, vaan odotti miekka ja kilpi koholla. Äkkiä koira hyökkäsi. Urlang oli valmiina ja iski miekalla, mutta olipa se sitten orastava sääli taikka aivan pelkkä puhdas virhearvio, niin isku meni aivan hiukkasen ohitse. Epäröimättä hetkeäkään rakki iski hampaansa kurottuneeseen kyynärvarteen.
Urlang irvisteli koiran yrittäessä kiskoa ja riuhtoa. Laiha ja tavallisen kokoinen koira ei saanut painavaa ja suurta miestä maahan, mutta ikävää jälkeä se kyllä teki. Urlang ei viitsinyt jäädä katsomaan, miten ikävää se kykenisi saamaan aikaan, vaan rysäytti ähkien eläintä kilvellä. Se helpotti hieman, mutta tarvittiin vielä toinen isku, että se irrotti. Hampaat olivat iskeneet monta haavaa vieri viereen käteen, mutta mitään ei kai ollut rikki. Joka tapauksessa ynisevä koira lähti luikkimaan ontuen ja aristellen kohti metsää. Siitä oli selvästi hakattu kaikki sotaisuus pois.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 25, 2008 1:20:44 GMT 3
*Cathrynin vammauttamalla koiraeläimellä oli selvästi jonkinasteinen ongelma. Toisaalta se olisi halunnut puolustaa maassa verissään makaavaa toveriaan, lauman johtajaa sekä reviiriä ja saalista näiltä tunkeilijoilta, mutta toisaalta siihen sattui kovasti, eikä hiljakseen kasvavassa lammikossa makaava mustavalkoinen liikkunut. Oikeastaan suurin osa muistakin laumalaisista näytti kaatuneen mikä ei sinänsä ollut rohkaisevaa, ja loppujen lopuksi vain harvinaisen tyhmä eläin haaskaisi henkensä pelkän suupalan takia ellei ollut jo ennestään tekemässä kuolemaa. Tai tähän tulokseen kolmella jalalla ontuva ja vertaan maahan valuttava luppakorva alkoi päätyä. Se paljasteli kyllä hampaitaan, ärisi ja louskutti tuolle pienikokoiselle mutta häijysti luimistelevalle ja sähisevälle kaksijalkaiselle, mutta eläimen hengitys oli kivuliaan raskasta ja häntä oli hyvää vauhtia painumassa takajalkojen väliin.
Kissa kieltämättä ei näyttänytkään tähän hätään kovin iloiselta. Hän sähisi äänekkäitä solvauksia jollakin tuntemattomalla kielellä kuolleelle koiralle tyrkätessään raadon sivuun päältään. Nainen oli jälleen silmänräpäyksessä jaloillaan vaikka haukkoikin hiukan henkeään äsken saadun tällin voimasta, mutta muita vammoja oli oikeastan mahdotonta havaita kaiken sen vielä lämpimän koiranveren alta joka peitti olennon vaatteita ja turkkia. Nopea silmäys ympäristöön paljasti että vain pari rakkia oli enää jaloillaan, yksi kummallakin raadonryöstäjällä, joten kissa laskelmoi että nahina oli mahdollista lopettaa nyt nopeasti. Jäljellä oleva sapeli huitaisi uhkaavasti, ja kun mahdollisimman aggressiivisesti hampaitaan esittelevä vereltä lemuava otus hypähti kohti uhittelevaa koiraa, oli se eläimen hermoille liikaa. Se ulvahti kauhistuneena ja kompuroi kauemmas, painuen sitten kuntoonsa nähden yllättävän nopeasti jonnekin pöpelikköön. Kissaihminen ei vaivautunut hätistämään karvapalloa enempää vaan vei iskunsa tarkoituksella ohi maalistaan kun vastustaja kadotti halunsa tappeluun.
Ikävä kyllä näin ei näköjään ollut käynyt Urlangin karvakuonon suhteen. Cathryn huomasi viimeisen koiran iskevän salamana kiinni tämän käsivarteen ja otti jo muutaman nopean askelen lähemmäs ennen kuin mies sai iskettyä terävähampaisen elukan irti. Tämän seuratessa äsken tiehensä painuneen kaverinsa esimerkkiä kissa sähähti vielä tämän perään, vilkaisi maassa lojuvia eläimiä nähdäkseen vieläkö joku niistä liikkui, kääntyen sitten katsomaan Urlangia.* "Seuraavaksi kun saat päähäsi rynnätä keskelle laumaa purevia elukoita, saat kyllä tehdä sen itseksesi." *Nainen huomautti ja yritti irvistäen pyyhkäistä suurimpia veriä naamaltaan hihaansa silmäten kuitenkin toista tutkivasti nähdäkseen oliko tämä vielä yhtenä kappaleena. Ilmeisesti oli, vaikka vähän pureskeltuna.* "Tuo käsi ei kyllä näytä hyvältä. Toivottavasti tämä oli mielestäsi vaivan arvoista..." *No, ainakin tämän paikallisen ihmissyöjäkoiralauman pääluku oli laskenut seitsemästä yksilöstä kahteen, joten niitä ei ainakaan olisi montaa ohikulkijoiden kimppuun hyökkäilemässä... riippuen siitä, selviäisivätkö kaksi paennutta yksilöä vammoistaan.*
|
|
|
Post by submarine on Oct 25, 2008 13:41:19 GMT 3
"Lihahaava vain", Urlang vastasi. Ei hän vammojaan vähätellyt, oli vain päättänyt niin nopealla vilkaisulla. Ihon koira oli kyllä riekaloinut hyvin, ja nirhonut hieman lihastakin, mutta se ei kuitenkaan ollut saanut repiä kauaa. Jälki ei ollut niin kamalaa, kuin aluksi olisi voinut luulla verisestä käsivarresta. Tällaiset haavat vuosivat aina, ja punan alta oli vaikea arvioida tarkalleen mitään. Haava pitäisi kyllä puhdistaa ja sitoa, mutta suoranaista kiirettä sillä ei vielä ollut. Nyt piti tehdä jotakin tärkeämpää. "Hieman sidettä, niin se on uuden veroinen", mies totesi.
Puhdistettuaan miekkansa ja laitettuaan sen sekä kilpensä pois Urlang meni ruumiin luokse. Läheltä se näytti vielä pahemmalta. Olisi ollut mahdotonta kiinnittää huomiota jokaisen vammaan erikseen, mutta yksinkertaisesti vainaja oli revitty ja melkein mahdoton tunnistaa. Tässä kuolemassa ei ollut mitään runollista tai ylevää, koirat olivat tappaneet tämän ja repineet sitten melkeinpä kappaleiksi. Näky toi miehen mieleen paljon huonoja muistoja. Hän kuitenkin kumartui epäröimättä ruumiin luokse. Jos sillä olisi vielä ollut silmät, hän olisi sulkenut ne, mutta nyt hän vain työnsi etsivästi käden ruumiin taskuihin. Hän ei ollut aikeissa alkaa varkaaksi, vaikkei nyt suoranaisesti olisi tätä niin nähnytkään, mutta kukaties niistä löytyisi jokin vihje siitä, kuka nainen oli ollut ja mistä tämä tuli. Urlang etsiskeli aikansa, mutta vielä hetki sitten hyvien vaatteiden taskuista ei löytynyt muuta, kuin kevyehkö kukkaro ja veitsi. Mies kohautti olkiaan ja ojensi ne matkakumppanilleen. "Kuolleet eivät tarvitse rahaa, olkoon tämä maksu vaivoistasi." Kuten sanottua, ei Urlang nähnyt tätä oikeastaan varastamisena. Kuollut oli kuollut, mihin tämä enää tässä maailmassa tarvitsi rahaa? Hän itse ei mielellään tehnyt tällaista, siitä tuli huonoa onnea, mutta kenties nainen ei ollut niin vastaan.
Ruumiin vieressä lojuvasta matkarepusta löytyi lähinnä sellaista, mitä olisi voinut olettaakin: muonaa, huopa, tulentekotarpeita, siteitä, kaikkea mitä nyt yleensäkin. Mutta niiden lisäksi siellä oli juuri se, mitä mies oli toivonutkin; kirjekäärö. Se oli suljettu, mutta siinä ei ollut leimaa, vaan naru. Ei siis ainakaan mikään kovin virallinen kirje. Hänelle siitä ei kuitenkaan suoranaista iloa ollut, sillä hän ei osannut lukea sanaakaan. Mutta oli kuitenkin niitä, jotka osasivat, eikä kääröstä löytyvä tieto miksikään menisi. "Tämä voi kertoa, kuka hän oli."
Sitten Urlang nosti ruumiin mutaiselta tieltä. Nainen oli ollut kevyehkö jo eläessään, eikä tämä paljoa hänen käsissään painanut. Mies katsoi tätä hetken hiljaa, mietteisiinsä syventyneenä, ja havahtui sitten. "Oli miten oli, meidän pitää haudata ruumis. Tai polttaa se", Urlang totesi. Kumpikaan ei ollut turhan hyvä keino juuri nyt, ei heillä ollut edes lapiota ja sateen jäljiltä oli vielä märkää. Mutta jo miehen äänensävy kertoi, ettei tämä aikonut suostua vain jättämään kuollutta ja jatkamaan matkaansa.
|
|