|
Post by spyrre on Jul 6, 2009 16:24:29 GMT 3
"En ole aivan varma mitä tämä on, mutta olen haistavinani pajunkuorta ja joitain yrttejä. Se ainakin turruttaa kipua ja saattaa ehkäistä tulehdustakin. Tuskin siitä ainakaan haittaa on paremman puutteessa." *Cathryn totesi miehen kommenttiin nuuskittuaan voidemaista vihertävää ainetta sisältävää purkkia hetken. Urlangin haava oli selvästi se silmiinpistävin kenelläkään heistä, mutta vaikka lääke ei sitä kyllä mystisesti parantaisikaan saattaisi se helpottaa tuonkin tasoisen vamman kipua sen verran kuin oli tarvis asutuille alueille pääsemiseksi... ellei ollut liian epäluuloinen koskemaan koko aineeseen, tietysti. Kissa itse näytti päättäneen ainakin kokeilla, ja sipaisi ainetta viiltoon olkapäässään jonka verenvuotokin oli jo hiukan rauhoittunut. Olkapää ei oikeastaan paljoa vaivaa vaatinutkaan ja verta vuotamattomat ruhjeet vielä vähemmän, väsymykseen ja rasituksesta kivistävään, riuhdottuun käsivarteen ei oikein mikään muu auttaisi kuin lepo ja aika. Turkki tuntui ikävän tahmealta eikä voide ainakaan siihen auttanut, mutta kieltämättä jomotus alkoi hiljakseen rauhoittua. Luultavasti se jopa tekikin jotain hyödyllistä, sen saattoi jopa asiaan sen kummemmin perehtymätön laittaa merkille.*
"Hengähdetään hetki ennen kuin lähdemme. Vaikka ne ryövärit päättäisivätkin ruveta itsepäisiksi ja tulla takaisin, tuskin ne aivan heti uskaltavat." *Nainen silmäsi ympärilleen nähdäkseen saivatko kaikki itse haavansa sidottua ilman ylimääräistä käsiparia kääntäen sitten katseensa hiljaiseksi menneeseen rialiin joka istui paikallaan ruohikossa ruumiiden keskellä. Mitään se ei ollut sanonut, ehkä se oli vain väsynyt, mutta varmaan sekin oli ottanut jonkinlaista osumaa. Gruut puolestaan näytti yhtä touhukkaalta kuin ennenkin, joten jättirotta jätettiin suuremmitta huomioitta, lukuunottamatta sitä että kissa piti varsin mielellään välimatkaa eläimeen.* "Iksaa, miten sinulle kävi? Tarvitsetko jotain?" *Kysyttiin, tämän sitten ojentaessa purkkia rottaa kohden jos kukaan muu ei ollut sitä vielä itselleen kelpuuttanut.* "Tämä voisi auttaa vähän ainakin siihen palaneeseen kylkeen, jos ei muuta." *Hän hengähti itsekin istuen hetken paikoillaan etsiskellen katseellaan kääpiötä, ennen kuin sanoi mitään, mutta lisäsi sitten ikävämmät uutisetkin vaikka kukaan ei niitä ollut kysynytkään.* "Suippokorvalla kävi huono tuuri. Pitäisi tehdä varmaan ruumiille jotain ennen kuin menemme... jos ei muuta, raahata ainakin pois keskeltä rinnettä."
|
|
|
Post by submarine on Jul 6, 2009 16:52:46 GMT 3
"Eipä siitä haittaakaan ole", Urlang totesi ja otti purkista reilun nokareen sormiinsa. Jotakin lääkeyrttejä se varmaankin oli, tai ainakin siltä se vaikutti. Niinpä hän hieroikin tahnaa haavaansa ilman sen suurempia. Se kirvelsi, mutta niin kirvelsi yleensä kaikki muukin, kun avohaavoista puhuttiin. Saatuaan aineen levitettyä mahdollisimman tasaisesti mies kiersi siteen päälle ja sylkäisi muutaman kerran maahan. Tässä olisi jo hyvin mielellään juonut tuopposen tai muutaman. Kunhan päästäisiin kylään, niin hän tekisi sen heti. "Ei ole paljoa matkaa, otetaan ruumis mukaan", Urlang totesi naisen puhuessa kaatuneesta. Hän ei ollut millään muotoa elämänsä kunnossa, mutta jaksaisi kyllä yhden hintelän haltian kantaa.
"Eeeh", Iksaa vastasi naiselle, tietämättä oikeastaan yhtään itsekään, halusiko mitään - ja jos halusi, niin mitä se oli. Tai oikeastaan olisi ollut hyvinkin mukavaa, jos ei olisi sattunut joka paikkaan. Hän tarttui ojennettuun purkkiin ja haisteli sitä hetken. Se oli kitkerää, eikä varmastikaan maistuisi hyvältä. Mutta olipa sitä ennenkin joutunut syömään kaikkea ikävää penikkana, kun parantaja oli tuputtanut. Niinpä, kun kerran lupailtiin kyljenkin parantumista, Iksaa jätti empimiset sikseen ja tunki paksua tököttiä suuhunsa parhaansa mukaan. Se oli todellakin pahaa, aivan kuten kaikki parantamiseen tarkoitettu, ja rotta joutui hetken kakomaan että sai edes nieltyä. Mutta alas meni kuitenkin, olkoonkin ettei olo parantunut yhtään. "Hiitos."
|
|
|
Post by spyrre on Jul 6, 2009 18:17:08 GMT 3
*Kissa nyökkäsi hyväksyvästi soturin toteamukselle ottaa edesmennyt haltia mukaan kylään, kun matkaa tosiaan ei ollut paljoa jäljellä, olisi parasta että miehen omaiset saisivat tehdä tälle mitä halusivat jos tällä sellaisia olisi. Ruumiin tuojia tuskin katsottaisiin kauhean hyvin kun heidän joukkionsa oli mitä oli, nainen epäili, mutta ei sitten uhrannut asialle sen enempää ajatusta koska nuiva tai vihamielinen reaktio olisi melkeinpä odotettavissa. Sääli, toki hän olisi mieluummin saattanut haltian elävänä kotikyläänsä, mutta hän ei oikein osannut kokea syyllisyyttäkään tämän kohtalosta koska ei mielestään olisi voinut tehdä montaakaan asiaa paremmin jolla sivullisen henki olisi kenties säästynyt. No, ehkä he olisivat voineet olla ottamatta "pelastettua" kaksikkoa mukaansa, mutta kukaan heistä ei ollut vakavissaan olettanut että ryövärit tulisivat vielä loppumetreillä tuollaisella joukolla.
Cathryn käytti hetken lepotauon juoden vettä tuomastaan leilistä ja tutkien josko oli onnistunut saamaan ruhjeita tai haavoja muuallekin huomaamattaan, kunnes havahtui oivallukseen että rial popsi yrttivoidetta kitaansa. Silmänräpäyksen hän vain tuijotti yllättyneenä, kunnes kiirehti oikaisemaan ennen kuin Iksaa söisi kaiken.* "Ei noin, ei sitä pidä syödä! Sitä laitetaan vammoille, näin." *Hän osoitti olkapäätään esimerkiksi, ja etsiskeli sitten pari suurempaa kangasriekaletta sidetarpeista ojentaen sen rotalle.* "Laita tämä vielä siihen päälle, ettei siihen mene enempää likaa." *Opastettiin vielä varmuuden vuoksi jos tämä olisi hiukan hakoteillä tämänkin seikan suhteen, ennen kuin kissakin keskittyi sitomaan jonkinlaisen riekaleen olkapäähänsä ja alkoi sitten hiljakseen nousta jaloilleen ilmeisesti kaavaillen lähtevänsä kohtapuoliin hakemaan loppuja tavaroitaan ja sammuttamaan nuotiota jotta matkan loppumetrien taittaminen voisi jatkua.*
|
|
|
Post by submarine on Jul 6, 2009 20:45:38 GMT 3
Iksaa tuijotti hetken hämillään naista ja tämän selittelyjä. Miten niin ei pitänyt syödä? Mikä parantava aine toimi muka muutenkin kuin syömällä? Rotta ei ainakaan ollut koskaan kuullut sellaisesta, ja suhtautui suorastaan epäilevästi moisiin väitteisiin. Syömällähän yrtit käytettiin, niistä parantui. Jos piti tehdä haavalle jotain, niin sitten se sidottiin. Mutta toisaalta rialin kylkeen koski jo niin reilusti, että vähän hullumpaakin oli valmis kokeilemaan. Niinpä Iksaa, hetken emmittyään, alkoi kuin alkoikin hieroa tahnaa purkista kylkeensä. Ensimmäiseksi hän huomasi, että se ainakin viilensi ja helpotti. Se rohkaisi levittämään hierottua koko kyljelle. Ja tuntuihan se tosiaan auttavan, olkoonkin ettei yksikään kunnon parantaja olisi koskaan ruvennut tällaiseen. Kun oli todennut maailmansa jälleen hieman romahtaneen, alkoi Iksaa ohjeen mukaan sitoa haavaansa. Siitä tuli hieman enemmän ja hieman vähemmän, muttei kuitenkaan aivan halutun laista. Mutta ainakin se piti, jos ei muuta. Rotta kokeili hieroa hieman ihmeainetta rikkinäiseen käteenkin, mutta se oli turhaa. Siinä ei ollut mitään oikeaa haavaa, ei ulkopuolella. Se oli rikki sisältä, luista.
Urlang, hetken aloillaan istuttuaan, liittyi hänkin naisen seuraan. Kääpiökin oli vielä hengissä, mutta istuskeli tällä hetkellä vain aloillaan. Eipä tätä voinut kai alkaa siitä syyttämäänkään. Mies jätti rotan ja tämän omiin oloihinsa ja kiipesi itsekin kukkulan laelle keräilemään telttaa ja muita tarpeita kasaan. Tämän jälkeen kaikki turha jännitys voisikin olla siinä hyvin pitkäksi hetkeksi. "Ja minä kun luulin, etten olisi vielä liian vanha tällaiseen", mies mutisi itsekseen.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 8, 2009 19:14:35 GMT 3
*Cathryn nyökkäsi rohkaisevasti rotalle tämän päätyessä hyvin epäilevästi käyttämään lääkettä muutoin kuin syömällä, ja viimeisteli sitten oman sidoksensa olkapäässään. Rannetta tutkittiin myös ohimennen ja siihen kietaistiin kangasriekale lähinnä vain tuen vuoksi vaikkei tuossa ulkoista haavaa tai varsinaista vammaa oikeastaan ollutkaan, vaikka raaja aristikin hiukan kovasta käsittelystä. Kun lääkintätoimet oli jotakuinkin suoritettu kissa nousi keräilemään aseitaan ja muita varusteita jättäen sidetarpeet vielä toistaiseksi jos joku niitä tarvitsi, ja alkoi sitten kiivetä rinnettä ylös leiripaikalle. Vaiteliasta kääpiötä hän vain vilkaisi nyökäten hiukan myötätuntoisesti sanomatta kuitenkaan mitään, koska arveli että olisi parasta antaa tämän olla omassa rauhassaan.
Pian Urlangkin liittyi seuraan, saaden vastaukseksi nuivan naurahduksen naisen suunnalta.* "Hitto, jopa minä alan kohta tuntea oloni vanhaksi tällä menolla. Tämä on kyllä ylivoimaisesti arvaamattomin tienpätkä jolla olen tähän mennessä kulkenut." *Hän totesi keräillessään vielä käyttökelpoisia varusteita maasta nuolien seasta. Reppuun oli uponnut parikin nuolta jotka jouduttiin nyhtämään irti ja pysähtyi hetkeksi tarkastelemaan niiden saamaa vahinkoa. Ainakin yksi leili oli hyvin selkeästi puhki ja käyttökelvoton ja laukun sisältämiin tekstiileihin oli varmasti ilmaantunut uusi reikä tai pari, mutta tilanne voisi olla huomattavasti pahempikin. Leili jätettiin maahan nuotion vierelle Cathrynin pakatessa muut tavarat takaisin mukaan, ja kääntyessä sitten heittämään hiekkaa jo varsin matalalla liekillä palavaan nuotioon.* "Luulen, että lähtöni seuraavaan paikkaan viivästyy jonkin verran. En kyllä liiku yhtään minnekään ainakaan viikkoon jos löydän hyvän majapaikan. Olkoon ne perhanan rauniot tähän hätään." *puuskahdettiin olennon viimeistellessä askareitaan hänen sitten nostaessa laukkunsa olkapäälleen jousensa seuraksi ja jäädessä silmäilemään vaiteliaasti ensin rinteen alla makaavaa liikkumatonta haltiaa vilkaisten myös alas heinikkoon jääneitä rottia sekä kääpiötä. Myös metsän reunaa tarkkailtiin ohimennen siltä varalta että siellä sattuisi näkymään liikettä. Nämä lähimenneisyyden tapahtumat olivat tehneet selväksi ettei voinut olla liian varovainen... tai jos voi, se oli varmasti pienempi paha kuin yllätetyksi tuleminen.*
|
|
|
Post by submarine on Jul 8, 2009 21:10:18 GMT 3
"Minä tyytyisin huonompaankin", Urlang tokaisi ohimennen sitoessaan parhaansa mukaan telttakangasta järjestykseen. Kovinkaan esimerkillisen tiukkaa tai hyvää siitä ei tullut, mutta juuri nyt hän ei jaksanut välittää sellaisesta. Ensinnäkin hän oli juuri selvinnyt hengissä suunnilleen viisinkertaisen joukon hyökkäyksestä, ja toiseksi kylä oli tarpeeksi lähellä muutenkin. Tavarat vain kasaan, muusta voisi murehtia perillä. Kuten jo sanottua, onnea ei varmaankaan kannattanut venyttää enää yhtään, eikä paikoillaan seisoskelulle ollut enää mitään muutakaan syytä. "Ja sitten menoksi", mies totesi kerättyään varusteensa. Saman hän huusi rotalle ja kääpiöllekin, jotka kumpikin kömpivät pystyyn hetken perästä. Hän itse asteli mäkeä alas haltian ruumiin luokse, kokeili varmuuden vuoksi vielä kaulaa ja nosti sitten olalle. Ruumis ei paljoa painanut, ei edes väsyneenpuoleiselle Urlangille. Vainajan pää tosin hakkasi hänen kilpeään vasten, mutta tuskinpa tämä enää siitä valittaisi. Joka toisella askeleella kuuluva kolahdus ei tosin ollut niin kauhean mukavaa matkamusiikkia, mutta sen kesti kuitenkin - eihän matkaa ollut enää paljoa.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 10, 2009 19:58:49 GMT 3
*Cathryn nyökäytti päätään hymähdyksen keralla Urlangin kokoillessa telttakangasta, silmäillen ympärilleen kukkulan reunalta. Hänkin oli kerännyt tavaransa varsin nopeasti kasaan laukkunsa pohjalle, paikoitellen varmaan melko epäsiististikin, mutta turhaan nyt tuollaisista asioista murehtimaan vaikka hän yleensä hiukan huolellisempi olikin. Kissa ei väittänyt vastaan kun mies ilmaisi olevansa valmis lähtöön, vaan käänsi katseensa metsänreunasta ja potkaisten mennessään rikkinäistä leiliä maassa asteli häntäänsä puolelta toiselle heilutellen alas rinnettä hakemaan heinikkoon vielä jääneitä tavaroita. Hän ei jutustellut paljoakaan rotalle tai kääpiölle saapuessaan vaan otti talteen sidetarpeet sekä muutamia rosvoilta aikaisemmin sivuun ottamiaan esineitä joista arvli olevan jotain hyötyä. Ainakin joitain tikareita ja veitsiä päätyi reppuun, mutta ei oikein ollut varaa hamstrata enää sen enempää turhaa aseistusta vaikka rahanarvoista tavaraa nekin olisivat olleet. Kissa kanniskeli mukanaan jo valmiiksi sankarijoukolta nappaamiaan esineitä, kookkaimmasta päästä ollen varmaankin nuija jonka hän oli ottanut tajuttoman vähäpukeisen naikkosen näpeistä. Laukku painoi kieltämättä jo aika lailla tämän ansiosta ja olisi varmaan jo itsessään kelvannut aseeksi jos sillä olisi tahtonut huitaista jotakuta päin näköä tai vain pudottaa varpaille. Toistaiseksi moiset sovellutukset oli kuitenkin jätetty käyttämättä.
Muiden ohella Cathrynkin maleksi takaisin kukkulan juurelle, kohti ihastuttavaa näkyä miehenjätistä, joka retuutti elotonta haltiaa olkapäällään. Näky ei ollut miellyttävä, eikä sitä varmasti olisi askelten aiheuttama kilven ja tämän kallon kontaktista kertova kolahduskaan, mutta käytännössä haitta ei ollut tosiaan suurikaan edes naisen mielestä, suippokorva ei tuosta enää kuolleemmaksi tulisi. Hän käänsi katseensa ruumiista astellessaan Urlangin läheisyyteen, nyökäten ilmaistakseen valmiutensa ja asteli sitten kohti vähän matkan päässä eteenpäin kiemurtelevaa tietä jatkaakseen tätä eteenpäin. Vaikkei asutus vielä olisikaan horisontissa häämöttänyt, ei enää kuluisi kauaakaan kun se sinne ilmaantuisi.*
|
|
|
Post by submarine on Jul 10, 2009 20:34:42 GMT 3
Iksaa tuijotteli ruumiita hetkisen, ja lähti sitten huudon kuultuaan kiertämään kukkulaa ja seuraamaan muuta joukkoa. Rotalla ei ollut vieläkään yhtään sen parempaa tietoa siitä, mitä kuolema nyt oikeastaan oli, mutta ainakin sitä oli tullut tehtyä paljon parissa päivässä. Eikä käsi ollut yhtään vähemmän kipeä, vaikka kylki olikin nyt parempi. Gruut ei ollut läheskään yhtä halukas lähtemään, mutta pienellä töykkimisellä sekin alkoi lyllertää perään. Tämä ei ainakaan ollut tehnyt siitä yhtään ihmisystävällisempää, ja Iksaa alkoikin jo hiukkasen pelätä asian puolesta. Siitä ei hyvä heiluisi, jos se alkaisi hyökkäillä vastaantulijoiden kimppuun, ei yhtään.
Urlang ei sen suuremmin katsellut taakseen pistäessään mittavaa jalkaa toisen eteen. Ruumis olisi muutenkin tehnyt tiirailusta melkoisen vaikeaa, mutta ei siellä mitään edes ollut. Hän oli nyt paljon kiinnostuneempi siitä, mitä löytyisi edestä kuin takaa. Joka toisella askeleella kolahteleva pää saattoi hieman häiritä, haavoista puhumattakaan, mutta ainakin miehen puolesta matka edistyi oikein mukavasti. Sää oli mukava, olkoonkin ettei siihen ollut mitään aihetta, ja tie oli luja. Kylä ei olisi enää kaukana, ja sitten olisi ohi aivan varmasti kaikkien aikojen rankin matka. Kunhan mitään uusia mukavia yllätyksiä ei enää tulisi, oltaisiin perillä jo ennen puoltapäivää. "Ei ole minusta ainakaan suureksi sankariksi, jos se on koko ajan tällaista. Ei sellaisesta selviäsi järjissään - tai hengissä."
|
|
|
Post by spyrre on Jul 14, 2009 17:13:00 GMT 3
*Cathryn käveli ehkä hiukan aiemmasta hidastunutta askelvauhtia väsymyksen alkaessa näykkiä häntäkin kantapäistä, mutta onneksi jäljellä oli vielä sen verran energiaa että matelua ei eteneminen ollut vieläkään. Hän muisti kuitenkin väsyneenäkin vilkaista epäluuloisesti taakseen rialin lähtiessä perään Gruutin kanssa pitääkseen jättirottaan aiemmankaltaisen, terveen välimatkan. Otus oli ruumiiden kanssa telmittyään ja rosvojen ruumiiksi muuttumista edistettyään veren ja kaiken muun epämiellyttävän peitossa, eli vielä jonkin verran epämiellyttävämpi kuin normaalisti. Sama ajatus ison, äksyn jyrsijän käytöksestä pälkähti ohimennen kissankin päähän kuin Iksaankin hänen miettiessään mahtaisiko rotta osata ymmärtää eri tilanteita jolloin vastaantulijoiden kimppuun saisi hyökätä vai alkaisiko se kenties tehdä omia johtopäätöksiään päästyään aterioimaan ihmismäisillä olennoilla tarpeeksi usein. Kuitenkin moinen pohdiskelu jätettiin toistaiseksi pienemmälle vaivalle, naisen arvellessa että Iksaa ainakin ymmärsi eron jollei Gruut itse, ja olihan rial hallinnut rottansa tähänkin mennessä.
Urlangin pohdiskelut kirvoittivat hänen kurkustaan kuitenkin naurahduksen siirtäen huomion muihin aiheisiin, vaikkei Cathryn tuntenutkaan oloaan tähän hätään yhtä puheliaaksi kuin aikaisemmin.* "En tiedä ovatko ne sankarihommat ketään meistä varten. Vaikea kuvitella että päätyisi joskus bardien kertomuksiin tai historian lehdille." *Hän sanoi hitunen väsymystä äänessään.* "Tuskin sellaisia oikeita sankareita on oikeasti olemassa lähellekään niin montaa kuin tarinat antaisivat ymmärtää, ja kaunisteltujahan ne jutut aina ovat. Ellei sitten ole puhe niistä henkilöistä jotka kuvittelevat itsestään liikoja ja ovat joko liian itsepäisiä tai tyhmiä antaakseen periksi, kuten ne aikaisemmin vastaan juosseet maanvaivat." *Hän vaikeni tuhahtaen hetkeksi ja silmäili maisemaa eteenpäin, toivoen jo pian erottavan horisontissa ensimmäisiä kylää ympäröiviä peltoja joka kielisi että oltaisiin melkein perillä.*
|
|
|
Post by submarine on Jul 14, 2009 18:21:06 GMT 3
"Ei tietenkään päädy yhtään mihinkään taruun. Ne, jotka todella tekevät urotyöt, ne jotka ovat 'sankareiden' astinkiviä, saavat nimettömän kuoleman kaukana kotoa", Urlang totesi, muttei kuitenkaan sanonut enää mitään muuta asiasta. Ei tämä niinkään katkeranpuoleiselta kuulostanut, vaan pelkästään väsyneeltä. Sitä hän alkoikin jo olla. Tällainen matka ei todellakaan käynyt levosta, edes levätessä. Hänkin toivoi jo hyvin hartaasti, että kylä tulisi pian näkyviin. Olkoon vaikka kukkulan laelta monen tunnin kävelymatkan päästä. Se olisi kuitenkin antanut melkoisesti puhtia.
Lopulta kylä tulikin näkyviin, vaikkei todellakaan nopeasti tai aikaisin. Oltiin jo reilusti yli puolenpäivän, kun lopulta kaukana alkoi häämöttää erehdyttävästi jotakin etäisen ihmisasutukselta näyttävää. Pellot olivat tosin paljon selvempi merkki. Kylä oli tosiaan jo näkyvissä, ja uskoipa Urlang erottavansa muuritkin jo. Tällä kylällä sentään oli sellaiset. "Ei enää pitkään. Ei enää yhtään pitkään", mies mutisi itsekseen.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 22, 2009 19:53:58 GMT 3
*Synkkä toteamus sai vastaukseksi myhähdyksen ja jonkinlaisen puolittaisen nyökkäyksen, naisen itsensä luultavasti kallistuessa jopa hiukan sen kyynisyyden puolelle. Keskustelu ei ollut oikein itävällä pohjalla väsyneen ja yhdellä hengellä harvenneen joukon keskuudessa eikä edes Cathryn jaksanut sitä suuremmin yrittää elätellä viimeisten kilometrien valuessa hiljakseen ohitse joten matka taittui siis luultavasti hiljaisissa merkeissä, lähinnä askelten, luonnon äänien ja kuolleen haltian pään kopsahtelun Urlangin kilpeä vasten säestäessä menoa. Reissu eteni, mutta vaikka ei madellen, kuitenkin varsin hitaasti matkalaisten mielestä. Viimeinkin mahdolliset epäilyt siitä ettei kirottu tienpätkä koskaan loppuisi kumosi tervetullut näky horisontissa. Maastosta erottuvat pellot pistivät kissan silmään nopeasti, ja hän huomauttikin havainnostaan muillekin väsynyttä toiveikkuutta äänessään. Peltoja seurasivat ladot ja muut rakennukset, ja lopulta itse kaupungin muuritkin. Mutta vaikka asutuilla seuduilla nyt oltiinkin eikä villieläimistä tai ryövärijoukoista ollut enää suurtakaan vaaraa, piti kaupunki sisällään aivan omat vaaransa... jos sinne sisälle edes päästäisiin. Cathryn mittaili kateellaan muureja ja lähestyvää porttia toivoen, että kylä oli edes puoliksi niin tottunut muukalaisiin kuin hän oli ymmärtänyt. Hän ei olisi millään jaksanut alkaa kinastella mahdollisten virkaintoisten vartijoiden kanssa tai kiipeillä muurien ylitse pimeässä vain päästäkseen lepäämään neljän seinän suojaan sekä täydentääkseen varusteitaan. Myös huoli rottien lähitulevaisuudesta alkoi olla ajankohtaisempi, vaikka nainen melkein arveli että vartijat tuskin vaivautuisivat yrittämäänkään pitää yksittäisiä rottia ulkona kaupungista jos ne eivät laumassa tulleet, niitä oli melkein kaikkialla muutenkin. Tuskin portinkäytön evääminen päättäväistä jyrsijää kauaakaan pidättelisi. Cathryn henkäisi väsyneesti, oikaisi ryhtinsä ja kantamuksensa astellessaan kohti sisäänkäyntiä ja toivoi ettei hänen vaatteitaan tahrannut niin suuri määrä verta että hän olisi näyttänyt vieläkin entistä epäilyttävämmältä sisään pyrkiessään. Tosin, kärsineen näköisiä olivat muutkin, eiköhän ollut aivan uskottavaa ilmoittaa totuudenmukaisesti ryöväriväijytyksestä jos joku kysyisi.*
|
|
|
Post by submarine on Jul 22, 2009 20:46:54 GMT 3
Koskapa oltiin vielä reilusti päivän puolella, olivat kylän portitkin auki. Muutama vartija - nyt kun lähempää nähtiin - kyllä seisoskeli tuijottelemassa, mutta vaikka tietä pitkin saapuva joukkio oli vähintäänkin outo, ei kumpikaan miehistä alkanut hankalaksi. Sillä saattoi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että tulijoita oli kolmisenkertainen määrä, ja jokaisella aseita. Lisäksi Urlang oli kauniisti verinen ja riitti melkein kahdeksi mieheksi muutenkin. Vaivautuneesti nämä vain tervehtivät, vilkuilivat muualle ja päättivät selvästikin jättää mahdolliset ongelmat muiden hoidettaviksi. Muurien sisäpuolellakin riitti tuijottelijoita, mutta eipä muutama näistäkään ollut ihminen. Mitä ilmeisimmin väen annettiin olla niin kauan, kuin mitään ongelmia ei ilmaantuisi. "Se taitaapi olla sitten hyvästien paikka", Urlang totesi. "Taidan joutua juoksemaan asian jos toisenkin perässä täällä. Mutta tulipahan sekin matka tehtyä."
|
|
|
Post by spyrre on Jul 23, 2009 15:23:38 GMT 3
*Kerrankin Cathryn sai havaita olleensa aavistuksen liian pessimistinen. Portin vartiointi oli vähäinen ja vaikka vartijat selvästikin vierastivat lähestyvää outoa verentahrimaa joukkoa nämä näyttivät lähinnä vilkuilevan vaivautuneina muualle kuin päättävän alkaa kuulustella porukkaa sen enempää. Tilanne olisi toki saattanut olla eri jos vartijoita olisi ollut enemmän tai saapujia vähemmän koska yksittäinen kummallinen matkalainen oli varmasti mukavampi kuulusteltava kuin suurempi aseistettu joukkio, joten itsekseen liikkumaan tottunut kissa sai todeta jälleen yhden "laumassa liikkumisen" eduista. Hän nyökkäsi kevyesti jos jompikumpi vartiomies sattui vahingossa vilkaisemaan hänen suuntaansa mutta ei kiinnittänyt näihin sen enempää huomiota kun nämä näyttivät päästävän ohitse. Askeleitaan hiukan sisään päästyään hidastaen nainen asteli muiden perässä mukalakivillä kivettyä pääkatua, tuntien tyytyväistä malttamattomuutta sen suhteen että rasittava matka oli toistaiseksi ohitse. Katse alkoikin melkein välittömästi tutkia kadunvarren rakennuksia, epäilemättä lepopaikkaa sun muuta tarpeellista etsien.
Mutta, kuten Urlang pian totesikin, tarkoitti matkan pää myös epämääräisen porukan hajoamista. Kissa nyökkäsi kulkiessaan ja levitti kuonolleen hymyn väsymyksestään huolimatta.* "Niin taitaa olla. Tai mistä sitä tietää vaikka vielä törmäisimme myöhemmin, mutta..." *olento kohautti olkapäitään ja loi katseen muihin ympärillään.* "Kiitokset kuitenkin matkaseurasta teille kaikille, vaikka olisin toivonut että matka olisi sujunut huomattavasti paremmissa merkeissä." *Katse kävi Urlangin kanniskelemassa vainajassa olennon ollessa hetken vaiti, ennen kuin hymähti vaisusti ja kohensi kassia sekä jousta olallaan.* "Minä menen ensitöikseni kyllä etsimään yösijaa ja ruokaa. Jos täällä on majatalo jossakin, viivyn siellä luultavasti jonkin aikaa. Olette toki tervetulleita seuraan jos satutte näkemään minut jossakin. Mutta, näkemiin nyt tältä erää." *Hän totesi, nyökkäsi hyvästit ja jos kukaan ei millään tavoin pidätellyt alkoi astella kohti toriaukiota jonka reunamilta oletti jonkinasteisen majatalon mahdollisimmin löytävän, tippaakaan piittaamatta matkalla keräämistään oudoista katseista.*
|
|
|
Post by submarine on Jul 23, 2009 16:08:40 GMT 3
Urlang ei nähnyt tarpeelliseksi enää vastata mitään, olihan hänkin jo hyvästinsä sanonut. Sen sijaan mies heilautti kättään suunnatessaan kohti kylän keskusta, josta saisi kaiketi vastauksia kysymyksiinsä. Ensinnäkin nyt siihen, että mitä pitäisi ruumiille tehdä. Kaiketi joku tunsi edesmenneen, tai viimeistään vartiostolle voisi jättää kuitenkin ruumiin. Sitten pitäisi kierrellä vielä hieman selvittelemässä asioita, ja vasta sitten odottaisi kunnon lepo. Urlang toivoi, ettei koko toimituksessa menisi kovinkaan kauaa, vaikka osasi kyllä epäillä muuta. Mutta olisipa ainakin jotakin, jolle juode tuopponen ja toinenkin. Sitten myöhemmin.
Iksaa, kun ei muutakaan keksinyt, heilautti jonkinasteisen hyvästin ja lähti itsekin omaan suuntaansa. Kylässä oli niin paljon möllöteltävää, ettei rotta edes tiennyt mistä olisi aloittanut. Jostakin kai, mutta oikeastaan juuri nyt oli nälkä. Ruokaa varmaankin löytyisi jostakin, eikä Gruutkaan varmasti vastustelisi ajatusta. Mutta mikähän tuo oli...
|
|