|
Post by submarine on Aug 27, 2008 21:18:00 GMT 3
Loppujen lopuksi Urlangin täytyi myöntää, että hän ei ollut suuremmin hämmästynyt tästä. Paikka oli ollut hyvä väijytykselle, suorastaan ihanteellinen. Myrskyn jäljiltä tielle kaatunut puu, korkeaa pensaikkoa. Suorastaan täydellinen paikka yllättää ohikulkevat vankkurit, joiden piti pysähtyä raivaamaan este tuskaisan hitaasti pois. Ei voinut edes paeta, ryöstäjillä oli kaikki valta tilanteessa. Saattoivat vaatia, mitä halusivat, ja senkin vain, jos olivat tarpeeksi suopeita eivätkä ottaneet heti päiviltä ja ryöstäneet ruumiita.
Oli tapahtunut juuri niin, kuten oli pelättykin. Vankkurit, joiden kyytiin Urlang oli noussut suojelusta vastaan, olivat kyllä kulkeneet hyvän hetken ilman suurempia häiriöitä, vaikka tie olikin ollut rankkasateen jäljiltä yhtä velliä. Mutta sitten oli tultu tähän kirottuun tienristeykseen, ja kaikki oli mennyt pieleen. Urlang oli osannut koettaa miekkansa terää jo nähdessään tielle kaatuneen puun, mutta oli kuitenkin elätellyt toiveita. Vaan eipä se ollut auttanut, tien kummaltakin puolelta oli noussut hetkessä kokonainen rosvojoukko. Ei kovin montaa, ehkä tusinan miestä, mutta yhtä kaikki aseistautuneita ja vaarallisia. Vankkureissa taas oli kauppias ja tämän perhe, yksi haluton vartija ja Urlang itse. Ei todellakaan hyvä tilanne.
Aluksi oli näyttänyt siltä, että rosvojoukko ottaisi vain arvoesineet ja häipyisi, eikä Urlangkaan aikonut tehdä mitään. Se olisi ollut hullua. Hän ei ollut noussut edes vaunuista, odottanut vain. Kun raha ja henki olivat vaihtoehdot, tuntui omaisuus äkkiä hyvin mitättömältä. Mutta sitten rosvot olivat iskeneet silmänsä kauppiaan tyttäreen ja vaatineet ottaa tämänkin suojelusmaksuna itselleen. Sitä Urlang ei jäänyt katsomaan sivusta. Hyvin selvästi ja kuuluvasti hän oli astunut ulos vaunuista ja ilmoittanut, että ensimmäinen nuoreen naiseen koskeva saisi miekasta. Uhkauksella oli ollut painoa, sillä Urlang ei ollut mikään tavallinen mies. Tarkalleen ottaen hän oli reilun puolisen metriä enemmän. Rosvot, jotka joutuivat katsomaan yläkenoon vastatakseen hänen katseeseensa, olivat ottaneet aavistuksen etäisyyttä hänen kohottaessa kilpeään ja miekkaansa. Mutta eivät kauaksi aikaa. Piirittivät vankkureita, kuin susilauma.
Ja siinä seisoi Urlang, nilkkoihinsa asti mutavellissä, turvanaan ainoastaan miekkansa, kilpensä ja huomattava pituutensa. Hän tiesi, ettei todella pärjäisi kaikille. Hänellä ei ollut nopeutta siihen. Yhden, kaksi tai ehkä jopa kolmekin hän olisi voinut saada pois pelistä, mutta kuusi oli liikaa. Iskisivät selkään, kun hän olisi liian keskittynyt eteensä. Hänen takanaan seisova vartijakaan tuskin toisi ratkaisevaa etua. Urlang ei voinut muuta, kuin seisoa tiukasti paikoillaan ja koettaa pitää jokaisen näköpiirissään ja miekkansa ulottuvilla. Mutta kauaa se ei toimisi, armonajan saattoi laskea yhden käden sormin. Kohta rosvot kävisivät päälle, kuin susilauma.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 30, 2008 19:28:59 GMT 3
((Jees, tässä tämä sitten. Pahoittelen sekavaa tekstiä. Toivottavasti en mennyt ottamaan liikaa vapauksia tämän suhteen olettamuksineni.))
*Vankkurien puolustajat olivat kieltämättä varsin tukalassa tilanteessa. Vaikka rosvot olisivat periaatteessa saaneetkin haluamansa omaisuuden ilman veren vuodatusta, tuollaisen ylivoiman turvin nuo eivät näyttäneet oikeastaan välittävän siitä että vaatimusten kiristäminen liian pitkälle varmasti aiheuttaisi ennemmin tai myöhemmin vastarintaa epätoivoisten uhrien suunnalta, näiden tappamista olisi kai suunniteltu joka tapauksessa. Taistelu ei ollut vielä päässyt alkamaan mutta tienmutkassa kävi jo melkoinen elämöinti ryöstäjien esittäessä uhkauksiaan ja vaatimuksiaan, eikä tämä jäänyt huomaamatta eräältä tarkka-aistisemmalta kulkijalta joka oli saapumassa tien mutkan takaa toisesta suunnasta, vaikkei kasvillisuuden tai muun maaston puolesta nähnytkään kunnolla mitä edessä päin tapahtui. Pitkään viittaansa kääriytynyt matkalainen höristi korviaan seisahtuen ennen kuin oikeastaan sai näkyviinsä vilaustakaan tuosta tien ylle näppärästi kaatuneesta puusta jonka taakse vankkurit olivat pysähtyneet, mutta mutkan takaa kuuluvat kiihtyneet äänet sekä metallin kalahdukset kiinnittivät saapujan huomion. Nainen perääntyi muutaman askelen, luikahtaen sitten pois tieltä tätä reunustavaan metsikköön, äänettömin, sulavin askelin kiirehtiessä varjoihin kasvillisuuden sekaan ja keräten etäisyyttä sekä näköestettä maantiellä oleskelevaan joukkioon ennen kuin alkoi edetä jälleen tien suuntaisesti kulkeakseen turvallisen välimatkan päästä ohitse tästä välikohtauksesta. Hän eteni ketterästi kuin kissa, rungon takaa seuraavalle, seisahtuen aina välillä varmistamaan ympäristönsä huppunsa alta kiiluvilla vihreillä silmillään. Tuossa mutaisessa uomassa, jota myös tieksi ajoittain kutsuttiin, oli selkeästi menossa jonkin asteinen väkivaltainen tapahtuma pienehkön ihmisjoukkion kesken, josta kulkija tahtoisi pysyä kauempana jos mahdollista... ainakin toistaiseksi.
Saatuaan korkean pensaikon itsensä sekä tien välille muukalaisen olisi mahdollista päästä ohitse joukkiosta kenenkään huomaamatta sillä edellytyksellä että koplan kaikki jäsenet olisivat tuossa samassa kasassa eikä kasvillisuudessa piillyt enempää apujoukkoja ainakaan tien tällä puolen. Tästä huolimatta kuljettuaan melkein ohitse metakan lähteistä, hän hidasti kulkuaan epäröiden ja vilkaisi vielä ympärilleen. Ikävä kyllä, tämä kyseinen olento sattui olemaan luonteeltaa useinkin uteliaisuuden riivaama, ja nytkin tämä taipumus nosti päätään. Kulku suunnattiinkin vaivihkaa lähemmäs tietä, hahmon painaessa ryhtinsä aina vain matalammaksi mitä edemmäs eteni. Eteen tuli pieni, tiheän kasvillisuuden peittämä harjanne jonka harjan ylitse käytännössä ryömittyään saapuja sai silmiensä eteen kohtuullisen hyvän, vaikkakin oksiston rajoittaman näkymän joidenkin kymmenien metrien päässä kiemurtelevalle tielle.
Hahmo hymähti itsekseen, kiertäen katseellaan nopeasti tilanteen. Mitä todennäköisimmin kyseessä oli jonkinasteinen ryöstö, eivätkä ryöstäjät olleet saaneet haluamaansa ilman vastarintaa siitä huolimatta että oli harvinaisen selvää kuinka huonot asemat puolustajilla oli. Rohkeaa... taikka sitten vain itsepäistä ja itsetuhoista. Hän seurasi hetken vaiti tapahtumia, katseen kiinnittyessä ensitöikseen tuohon tapauksen väkisinkin silmiinpistävimpään hahmoon. Olikohan tuo enää edes ihminen, nainen pohti itsekseen uteliaana silmäillen kuinka tuo kaukaakin katsottuna vaikuttavan kokoinen miekkonen asettui kilpi ja miekka puolustuksenaan tusinaa ryöväriä vastaan melkeinpä itsekseen. Mutta ikävä kyllä ellei tämä omannut jonkinlaista lähes yliluonnollista taistelutaitoa, miekkonen tuskin pärjäisi upottavassa mudassa noin montaa hyökkääjää vastaan kovinkaan pitkään, tai näin nainen ainakin arveli. No, sinänsähän tämä ei ollut millään tasolla hänen ongelmansa, mutta...
Muukalainen kiersi katsellaan alhaalla parveilevat ryövärit, ojentaen sitten kätensä ja veti hitaasti viittansa alta olallaan roikkuneen puisen jousen, virittäen jänteen näppärin sormin paikoilleen. Hyökkääjiä oli monta, mutta nämä olivat pitkällä etäisyydellä alhaalla tiellä mudassa kahlaten ja hän puolestaan omasi mielestään oikein kiitettävänkin piilon näissä olosuhteissa, joten nainen arvioi mahdollisuuksiensa olevan hyvät. Kun vielä ajateltiin, että maantieryöstäjillä puolestaan ei luultavasti ollut ampujia puolellaan koska nämä tuskin olisivat muuten vaivautuneet käsikähmään uhriensa kanssa henkensä uhalla, hän saattaisi kenties saada aikaan sen ratkaisevan edun epätoivoisten soturien hyväksi... elleivät nämä olleet omalta osaltaan täysin hyödyttömiä. Ja jos olivat, hänellä luultavasti olisi tarpeeksi aikaa ottaa jalat alleen hyvissä ajoin jos tilanne alkaisi kääntyä ikäväksi. Nainen virnisti itsekseen huppunsa varjoissa asettautuen asemiinsa pensaikon juuritasolle, kääntäen hiukan vaivalloisesti, tarkasti varoen liikuttamasta oksia sen enempää kuin oli pakko, jousensa maansuuntaisesti eteensä istuen matalana polviensa varassa. Nuoli ilmestyi toisella olalla riippuvasta viinestä ja asetettiin jänteelle, jonka jälkeen se suunnattiin vakaasti kohti maaliaan. Joustaan jännittäen hän odotti, että ensimmäiset iskut vaihdettiin, vapauttaen sitten nuolen kohti takimmaisia hyökkääjiä. Seuraava nuoli vietiin jänteelle, tähdättiin ja vapautettiin heti edellisen perään. Hyvällä tuurilla ryövärit eivät edes heti huomaisi mitä tapahtui, mutta huonommassakin tapauksessa tämä saisi aikaan ainakin mukavan kaaoksen.*
|
|
|
Post by submarine on Aug 30, 2008 20:41:01 GMT 3
((Puoli tusinaa))
Siitä oli jo hetki, kun Urlang oli viimeksi puristanut miekkaa kädessään tositarkoituksella. Se ei ollut tällainen tilanne, ei läheskään. Pelkkä pieni rähinä, joka oli loppunut lyhyeen ja verettömästi. Vain joku humalainen, jonka ajatukset selvenivät reilusti tämän miekan kalahtaessa maahan. Rosvoista kenelläkään oli tuskin enempää taitoa, kuin tälläkään oli ollut, mutta näillä oli aivan liikaa ylivoimaa. Yksittäin Urlang olisi voinut voittaa jokaisen, mutta tämä päättyisi vain huonosti. Vaan ei ollut muitakaan vaihtoehtoja, keneenkään ei kajottaisi, ei tyttäreen tai muuhunkaan. Siitä hän pitäisi huolen.
Kun rosvot hyökkäsivät, eivät nämä varoittaneet mitenkään ennalta. Melkein kuin yhtenä miehenä jokainen näistä ryntäsi äkkiä eteenpäin, siististi puolet kumpaakin puolustajaa vastaan. Melkein; yksi kolmesta Urlangin kimppuun säntäävästä oli lähtenyt askeleenpuolikkaan aikaisemmin. Päästäen syvältä rinnasta kumpuavan ärähdyksen valtava mies kohotti kilpeään ja iski. Rosvon miekka kalahti vasten laveaa kilpeä, mutta Urlangin ase ei puolestaan kohdannut sellaisia esteitä. Sen tiellä oli vain parkittua nahkaa, eikä siitä ollut vastusta. Terä veti pitkän punaisen juovan rosvon kyynärvarteen. Se tekisi varmasti kipeää, muttei millään muotoa riittänyt edes viivästyttämään tätä.
Urlang ei jäänyt murehtimaan huonoa osumaansa, sillä pitkän kokemuksen harjoittamat vaistot kiljuivat heti liikkeelle. Hän ei jäänyt ottamaan vastaan muita rosvoja, se olisi ollut pelkkää hulluutta ja itsemurhaa. Piti liikkua tauotta, se estäisi kaikkia vastustajia pääsemästä yhtä aikaa kimppuun ja vaikeuttaisi osumista. Äkillisiä, nopeita sivuaskeleita rosvot eivät selvästikään olleet odottaneet, sillä nämä kompuroivat jalkoihinsa ja huitoivat miekoillaan tyhjää. Pitkä mies ei kuitenkaan pysähtynyt siihen, vaan jatkoi liikkumistaan, ottaen pitkiä, harppovia askeleita joka suuntaan miekka ja kilpi uhkaavasti koholla. Hän iskisi heti ja armotta ensimmäistä päälle tulevaa. Ja rosvothan tulivat, yhtä aikaa ja aseet heiluen.
Vaikka Urlang osasikin reagoida parhaalla mahdollisella tavalla, ei toisesta vartijasta voinut sanoa samaa. Liikkeelle lähtemisen sijaan tämä tuki keihäänsä mahdollisimman hyvin jalat harallaan mudassa ja onnistuikin survaisemaan pahasti omien ahdistelijoidensa kärjessä tulevaa. Paha kyllä siitä ei ollut mitään apua kahden muun suhteen, joista kumpikin oli kiinni miehessä, ennen kuin tämä ehti pistää uudelleen. Kumpikin tuli olkapää edellä, runtaten koko painollaan tätä vasten. Vartija kompuroi taaksepäin ja tajusi kauhukseen, ettei pitkästä keihäästä ollut mitään apua, kun vastassa olevat rosvot alkoivat pakottaa tätä pois jaloiltaan.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 5, 2008 1:09:03 GMT 3
*Naisen ei tarvinnut montaakaan silmänräpäystä odotella taistelun alkua. Ryövärit kaarsivat lähemmäs uhrejaan, hajaantuivat sitten ja hyökkäsivät kahdessa joukossa kahden puolustajan kimppuun. Näiden ensimmäisten siirtojen ja näiden aiheuttamien reaktioiden mukaan muodostettiin nopea tilannearvio, ennen kuin jousi suunnattiin ja nuoli vapautettiin kohti keihäineen epätoivoiseen tilanteeseen joutunutta miestä päin hyökkääviä vihulaisia. Kookas mies oli näyttänyt pärjäävän, joten nainen oli päätynyt tarjoamaan tukeaan toiselle huonommin pärjäävälle... tiedä häntä ehtisikö apu tätä pelastamaan, mutta ainakin antaisi miehelle paremmat mahdollisuudet. Toinen nuoli vedettiin jänteelle, tähdättiin, ja päästettiin lentoon vielä saman minuutin sisään kohti samaista joukkiota, ja sen perään jälleen seuraava, tosin hiukan suuremmalla viiveellä tilanteen seuraamisen mahdollistamisen vuoksi, ja luultavasti kohden vaihteeksi tuota toista joukkiota. Nainen ei mielellään tarkoittanut nuoliaan suoraan kuolettaviksi, mutta tiesi kyllä että tässä tilanteessa ei oikeastaan voisi järkevästi välttää vakavia loukkaantumisia jos hän halusi olla tippaakaan hyödyksi. Viholliset täytyi saada kyvyttömiksi taisteluun, joka ei varoituslaukauksilla luultavasti onnistuisi... ja ei sitä taistelun tiimellyksessä liikkuvaan maaliin tähdätessä voinut koskaan olla täysin varma osuisiko täsmälleen sillä tavalla kuin oli ajatellut tai osuisiko ollenkaan... vaikka nainen pitikin itseään hyvänä ampujana. Nuolet oli kuitenkin suunnattu kohden hyökkääjien selkää, ampujan ilmeisesti päätettyä että kyseessä oli joko ryövärien, tai sitten puolustajien henki. Kun tilanne oli jo tälle kannalle mennyt, tästä tuskin uhreitta enää selvittäisiin.*
|
|
|
Post by submarine on Sept 5, 2008 8:42:42 GMT 3
Urlang oli ryntäämäisillään toisen vartijan avuksi, olkoonkin että se olisi ollut silkkaa itsemurhaa kolmen muun rosvon ravatessa hänen kintereillään. Mutta kun äkkiä toisen kimppuun käyneen rosvon selkään tömähti nuoli, joka sai tämän älähtämään ja menemään veltoksi, jätti hän sittenkin sen tekemättä. Yllättävä käänne sotki hänen aikomuksiaan, mutta valittaakaan ei voinut. Ilmeisesti jossakin lähistöllä oli joku jalo sielu. Tai sitten kyseessä oli ollut pelkkä harhalaukaus, ja siellä olikin rosvo. Joka tapauksessa, sitä ei ehtinyt nyt miettiä.
Urlang piti katseensa ja aseensa ahdistelijoissaan ottaessaan askeita taaksepäin. Äkkiä hän pysähtyikin suorastaan kutsuvasti hetkeksi, niin että kärkimmäinen pääsi tarpeeksi lähelle kohtasi vain valmiina olleen kilven ja miekan. Ennen kuin tämä ehti tehdä mitään, Urlangin oma miekka suhahti kurottavan käden alta ja leikkasi syvälle tähän. Kammottava haava vatsassaan rosvo kaatui taaksepäin kohti mutaista maata. Mutta tämä ei koskaan päässyt perillä, sillä Urlangilla ei ollut nyt aikaa murehtia mitään. Valtava mies sysäsi kaikin voimin juuri vainajien joukkoon vihittyä, niin että tämän jalat irtosivat maasta. Heti takana olleet saivat tämän päälleen, sotkeutuivat tähän ja kaatuivat ähisten ja huutaen maahan.
Rosvojen pyrkiessä pystyyn Urlangilla oli hyvää aikaa valmistautua. Hän harppasi eteenpäin, ja kun ensimmäinen suoriutui ylös, koukkasi hän yhtäkkiä alas niin, että sai miekkaa pitelevän kätensä tämän lanteille. Ja sitten hän vetäisi takaisin ylös, paiskaten miehen olkansa yli ilmaan. Tämä ei ehtinyt edes tajuta mitään, ennen kuin kohtasi maan. Muta saattoi pehmentää aavistuksen, mutta sen alla oli silti kovaa maata, ja rosvo kohtasi sen naamallaan. Kuului sairaalloinen rusahdus, kun tämä osui, ja sitä seurasi läsähdys muun ruumiin seuratessa mutaan. Mies ei liikkunut mihinkään suuntaan, vaan jäi vain makaamaan kädet levällään, kasvot mudassa.
Urlang itse ei ollut ehtinyt katsoa oikeastaan yhtään, mitä oli onnistunut heitollaan tekemään, sillä heti viskattuaan hän oli joutunut jo kohtaamaan viimeisen, joka oli iskenyt enemmänkin vain, koska ei tajunnut tilannetta täysin. Urlang kohtasi sen kilvellään ja sivalsi pidätellyssä kaaressa miestä kylkeen. Hän ei ollut iskenyt lujaa, ei omasta mielestään, mutta silti rosvo ähisi ja piteli kaksin käsin verta vuotavaa kylkeä. Roisto ei pystynyt tekemään mitään kivultaan hetkeen, ja se antoikin hyvän tilaisuuden hieman arvioida omia mahdollisuuksia. Nuoli, joka suhahti tuskanhuutojen säestämänä melkein läpi toisen vielä vartijan kimpussa olevan rosvon olasta, auttoi tajuamaan tilannetta.
"Tiputa se ja käy siihen istumaan, niin pääset vielä hengissä kotiin", Urlang totesi syvällä, matalalla äänellä, miekka rosvoa kohti osoittaen. Tällä ei mennyt kauaa ymmärtää, että se oli tosiaan järkevintä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 9, 2008 1:06:46 GMT 3
*Tilanne oli ohitse varsin nopeasti. Naisen nuolten vietyä kahden rähinöitsijän tappelunhalut ja pitkän miehen pärjättyä oikeasti varsin mainiosti loppujen kanssa ei päässyt kulumaan kuin muutamia minuutteja viimeisten eloonjääneiden alkaessa jo harkita asiaansa uudelleen. Ammuttuaan toisen nuolen jousiampuja pysähtyi kolmas jo jänteellä päästäen sen sitten löystymään seurattuaan tilannetta hetken aikaa. Rähinä tuntui olevan ohitse, ja molemmat puolustajat näkyivät olevan jopa yhtenä kappaleena. No, säästyisipä sitä nuolia. Hiljakseen olento suoristautui jaloilleen pensaikossa kuitenkaan sen kummemmin vielä tekemättä läsnäoloaan tiettäväksi, haluten vielä hetken pitää asioita silmällä. Kun oli varma että kukaan ei saisi enää päähänsä mitään tyhmää nuoli sujautettiin jänteeltä takaisin viineen askelten alkaessa kuljettaa häntä kohden tietä. Jousi heitettiin matkan varrella riippumaan olkapäälle, naisen oikeastaan astellessa tarkoituksella äänekkäämmin kuin olisi normaalisti tehnyt koska ei halunnut että häntä luultaisiin vielä yhdeksi metsässä piileksineeksi ryöväriksi jos hän vain ilmaantuisi yllättäen. Parempi suhtautua kuitenkin vielä hiukan varoen.*
"Oletteko kunnossa siellä?" *Nainen huudahti lähemmäs rytisteltyään, ennen kuin astui aluskasvillisuuden seasta tienpengermälle naputellen sormillaan jousensa vartta huolettoman oloisesti, ettei kenellekään varmasti jäisi epäselväksi kuka aiemmat nuolet oli ampunut. Lyhyemmänpuoleinen jäntevä nainen ei kuitenkaan toistaiseksi tullut vielä tuon lähemmäksi, vaan silmäili kuin uteliaana huppunsa alta läsnäolijoita ja tiesulun taakse juuttuneita vankkureita vaikka oikeasti hän oli vielä varovaisella kannalla sotureiden suhteen siitä huolimatta että oli juuri auttanut näitä. Vaikka oli pukeutunut peittäviin vaatteisiin ja viittaan, ei kuitenkaan ollut kovin vaikea normaalivalaistuksessa hahmottaa hupun alta kiiluvat vihreät silmät ja kissamaiset kuonokkaat kasvot, tai hoikkien paljaiden sormien musta turkispeite. Vaikka ei sitä sen kummemmin ilmaissutkaan, olento ei koskaan voinut olla aivan varma kuinka vieraat, juuri adrenaliinivyöryn kokeneet ihmiset sattuisivat reagoimaan varsinkin jos eivät olleet aikaisemmin törmänneet vieraampiin rotuihin positiivisessa mielessä jos hänen näköisensä olio vain remuaisi esiin metsästä.* "Olipa onni että satuin olemaan liikkeellä täällä päin... vaikka hyvinhän te täällä näytitte pärjäävän." *Kissaihminen totesi kierrettyään katseellaan maassa viruvat ryövärit väläyttäen sitten hiukan hammaskalustoa paljastavan virneen. Ääni ei kuulostanut kovinkaan vakavalta, ennemminkin päin vastoin, mutta toinen vapaa käsi lepäsi kyllä vaivihkaa lähellä vyöllä riippuvaa sapelia valmiina tarttumaan siihen jos tarvetta syystä tai toisesta ilmenisi.*
|
|
|
Post by submarine on Sept 9, 2008 8:56:25 GMT 3
Urlang kääntyi kyllä nopeasti metsän suuntaan kuullessaan jonkun tulevan ja puristi miekastaan tiukemmin, muttei tehnyt kuitenkaan mitään typerää. Juuri auttaneille ei maksettu takaisin kalvalla, ei ainakaan teräpuolella. Ihminen tämä laupias sielu ei selvästikään ollut, eikä Urlang koskaan ollut nähnyt samankaltaista olentoa, mutta toisaalta hän oli nähnyt vähän muutenkin. Eikä hän ollut koskaan antanut turhan paljon arvoa ulkonäölle, ei itsensä eikä muidenkaan suhteen. Oli luuloja ja oli tosiasioita, ja tosiasia oli, että tämä tulokas oli juuri auttanut melkoisesti.
"Pärjäsimme, koska saimme apua", Urlang vastasi. Ääni oli suorastaan epäluonnollisen syvä, mutta toisaalta sillä oli aivan liikaa tilaa ja pitkä matka. Kukaties se joutui olemaan sellainen aivan vain päästäkseen ulos asti. Mies joutui katselemaan tulokasta jokseenkin alakenoon, vaikka koettikin painoa aavistuksen kumaraan ollakseen olematta aivan niin uhkaavan näköinen. "Olemme kaikki kiitollisia avustasi, koska ilman sitä olisimme kaikki liian kuolleita kiitollisuuteen." Puheissa ei ollut oikeastaan mitään ylikehua tai liioittelua, niille Urlang ei antanut oikeastaan mitään arvoa. Toinen vartija oli ollut jo - kirjaimellisesti - veitsenterän päässä kuolemasta, ja sitten rosvot olisivatkin olleet hänen kimpussaan. Kolme hän kykeni lyömään, ei kuutta.
Vaikka Urlang olikin hyvin avoin ja suopea kaikenlaisten tapausten kohdalla, ei sama ajattelutapa näyttänyt, ikävä kyllä, sopivan kenellekään muulle paikalla olevalle. Toinen vartija mulkoili pelastajaansa, kuin koiran oksennusta, ja vaunuista kurkisteli itse kauppiaskin. Tämä oli myös suuri mies, muttei samalla tavalla, kuin Urlang. Tähän tapaan liittyi paljon ruokaa, eikä kukaan tavannut pitää sillä tavalla kasvanutta kovinkaan pelottavana. "Kauhea epäsikiö! Se aikoo kuitenkin tappaa meidät kaikki, hoiti vain muut pois tieltä!" kauppias huusi vankkureista, osoitellen sormella kissaihmistä. "Jätti, iske siltä pää harteilta, ennen kuin se murhaa sinut!" Tämä oli selvästi näitä tapauksia.
Urlang katsoi hetken naista edessään, ja kohotti sitten miekkaansa uhkaavasti. Kasvoilla ei näkynyt mitään empimistä tai moraalia. Ja sitten suuri mies pyyhki miekkansa terän puhtaaksi hihaan ja työnsi sen takaisin huotraansa. Kilpensäkin hän työnsi pois. "Jos voin pyytää, niin tarvitsisin varmaankin apua näiden onnettomien ryöväreiden haavojen sitomisessa", Urlang totesi kissalle, kuin ei olisi edes kuullut äskeistä käskyä, ja meni sitten kiskomaan kasvonsa murskannutta mudasta, ennen kuin tämä hukkuisi siihen.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 10, 2008 1:24:19 GMT 3
*Kissa kallisti päätään hyväksyvästi ainakin tuon suuren miekkosen suhtautuessa tilanteeseen varsin asiallisesti tajuten selvästikin kuinka vakava äskeinen vastoinkäyminen oli ollut. Usein suurikokoisiin vahvarakenteisiin miehiin liitetty stereotyyppi aggressiivisesta mutta tyhmästä persoonasta ei onneksi ainakaan toistaiseksi pätenyt tähän yksilöön, vaan tämä tuntui omaavan muutakin kuin pelkkää lihasta ja testosteronia, josta nainen oli varsin tyytyväinen. Se vielä olisi puuttunut että avustettuaan matkalaisia hän saisikin niskaansa vain kaikkea uutta pelkääviä maalaisjuntteja... mikä epäilemättä olisi tapahtunutkin jos kookas mies ei olisi ollut läsnä. Nainen laittoi, ei kovinkaan yllättyneenä mutta pettyneenä, merkille muiden reaktiot kääntäen sitten kiiluvat silmänsä kohti vankkureista ilmaantunutta pyöreähköä miestä. Pitkäviiksinen kuono mutristui hiukan kuin tyytymättömään ilmeeseen, olennon kääntäessä sitten katseensa hiukan toista kulmaansa kohottaen pitkään soturiin. Käsi sormet hipaisivat sapelin kahvaa, hänen kuitenkaan vetämättä asetta esille. Soturia silmäiltiin odottavaan sävyyn kissan ilmeisesti odottaessa mitä tämä tekisi seuraavaksi. Sen suurempaa huolestumista tilanteen suhteen hänessä ei kuitenkaan ainakaan päällepäin näkynyt, koska nainen oli loppujen lopuksi aika vakuuttunut siitä että ehtisi kyllä väistää vaikka toinen noudattaisikin kehotusta ja hyökkäisi kiltisti niinkuin kunnon palkkamiekka konsanaan... vaikka hän kyllä närkästyisi jos joutuisi tekemään niin.*
"Siinä tapauksessa, hyvä herra, minun ei olisi tarvinnut kuin tehdä samoin kuin noille kahdelle kaverille ilman että minun olisi edes tarvinnut tulla esille" *Huomautettiin tilanteeseen nähden rennolla näpäytyksellä, naisen väläyttäessä uuden, tällä kertaa vielä hiukan leveämmän virneen pienen silmäniskun keralla uutta verityötä vaativan miekkosen suuntaan, ilmeisesti aivan tarkoituksella purukalustoaan esitellen, koska tiesi vallan mainiosti millainen vaikutus tällä usein oli vastaantulijoihin. Se pirulainen ei sitten millään tuntunut suhtautuvan asiaan vakavissaan... vaikka tosiasiassa kahden soturin, varsinkin sen suuremman, liikkeitä pidettiin kyllä tarkasti silmällä. Kun toinen lopulta laski aseensa ja siirtyikin varmasti palkanmaksajan pettymykseksi auttamaan juuri henkihieveriin pahoinpideltyjä ryöväreitä, kissa rentoutui vilkaistuaan vielä varmuuden vuoksi toistakin soturia siltä varalta että tämä päättäisi kokeilla onneaan.* "Sinähän jalomielinen olet" *olento naurahti hiukan, kohauttaen sitten olkapäitään.* "Toki. Voin katsoa mitä voin tehdä, minulla saattaa olla hiukan sidetarpeitakin mukanani." *Katse kiersi ne kuutisen maassa enemmän tai vähemmän lojuvaa ryöväriä, joista ikävä kyllä ainakin kaksi kappaletta taitaisi olla avun ulottumattomissa, mutta pienellä onnella ainakin osa saattaisi selvitäkin ehkä jopa vain arvella tai parilla. Kissaihminen laski olaltaan käsiinsä pienen kassin, joka mukanaan hän alkoi varovasti lähestyä lähintä elossaolijaa, joka luultavasti taisi olla mies, jota Urlang oli viiltänyt miekallaan.*
"Suosittelen, että olet kiltisti, ellet halua jäädä tänne mudan sekaan makaamaan" *lausahdettiin ryövärille leppoisaan sävyyn, naisen vetäessä laukustaan esille nipun sidekangasta. Voisi kyllä olla että tämän yksilön paikkaaminen vaatisi hiukan kovempiakin otteita, mutta sittenpä sen näkisi olisiko tällä minkäänlaista tulevaisuutta elävien kirjoissa jos tämä nyt edes antaisi petomaisia piirteitä omaavan naisen tutkia itseään.*
|
|
|
Post by submarine on Sept 10, 2008 8:41:59 GMT 3
Urlang ei kuunnellut vastaanväitteitä, eikä suurimmaksi osaksi edes saanut niitä osakseen, kun parhaansa mukaan hoiti haavoja. Hän ei ollut mikään parantaja, vaan käytti sotilasratkaisuja. Vakavia haavoja niillä ei saanut hoidettua, mutta sidottua kuitenkin, jolloin saisivat edes lisää aikaa ja pysyisivät hengissä. Sitten näiden olisikin etsittävä itse oma auttajansa. Urlang ei tuntenut ketään, jonka olisi voinut tähän hätään etsiä käsiinsä, ellei kissaihminen sitten jonkin ihmeen kaupalla ollut.
Ensi teoikseen Urlang hoiti keihäänpiston, joka ei ollut kovinkaan paha. Se tuskin tulisi aiheuttamaan pitkää vaivaa, kunhan vain sitoi kunnolla. Eniten vaikeuksia aiheutti se, että rosvoista tämä kaikki oli jokseenkin uskomatonta ja antoi syytä melkoiseen hämminkiin. Kuolema ei kuitenkaan kiehtonut ketään, joten loppujen lopuksi tolpillaan olevatkin päättivät lopulta pysyä hiljaa ja antoivat osaavien hoitaa hommansa. Kauppias sen sijaan esitti hyvinkin suuria vastalauseita ja vaati Urlangia välittömästi raahaamaan puun sivuun. Ilmeisesti tämä todella luuli, että hän oli seidhe, kaiketi jättiläinen, ja omasi samansuuntaiset voimat. Ei, edes Urlang ei olisi kyennyt siihen, ja hän neuvoikin käyttämään vain suosiolla kirvestä. Se ei selvästikään miellyttänyt.
Nuolet osoittautuivat huomattavasti kiperämmiksi, kuin keihäänpisto. Urlang tiesi kyllä, mitä niille piti tehdä, mutta hänen taidoillaan se ei vain onnistunut. Toiselta, siltä joka oli saanut sen selkäänsä, varsi olisi pitänyt leikata ulos. Olkapäähän tullut oli jo niin pitkällä, että se olisi pitänyt vain työntää läpi. Mutta hän ei yksinkertaisesti osannut. Yritti kyllä, muttei siitä mitään tullut. Naamansa tuhonneellekin hän teki siteet, mutta epäili niidenkin tehoa. Hän oli oikeastaan, kaiken kaikkiaan, vain kovin keskinkertainen lääkintämies, ja omaksi suureksi pettymyksekseen oli paljon parempi aiheuttamaan kammottavia vammoja, kuin tekemään niille mitään.
Kissan huomion kohteella asiat eivät oikeastaan olleet läheskään niin huonosti, kuin olisi ehkä luullut ensinäkemältä. Urlangin lyönti oli ollut vain pikainen ja kevyt, mutta miekka oli silti leikannut tältä kyljen auki. Se näytti kammottavalta, mutta lähinnä veren vuoksi. Todellisuudessa mitään kovin tärkeää ei ollut mennyt rikki. Ei mies missään taistelukunnossa enää ollut, tuskaa haavasta kyllä irtosi, mutta paljon pienemmässä hengenvaarassa, kuin toverinsa. Ainakin siis, jos kissa osaisi hoitaa. "Miksi... helvetissä te oikein... autatte meitä?" rosvo ähisi istuessaan alas ja vetäessään nuttuaan pois antaakseen paremman näkymän. Tämä oli kai todennut, että olisi jo kuollut, mikäli voittajat olisivat niin halunneet, eikä pääsisi edes pakoon tässä tilassa.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 24, 2008 1:33:56 GMT 3
*Silmättyään vielä kerran varuillaan mahdollisesti vihamielistä, juuri pelastettua ihmisjoukkiota siltä varalta että joku näistä saisi päähänsä jotain typerää, kissa käänsi huomionsa miekanviillon saaneen ryövärin suuntaan kun oli varma ettei saisi keihäästä selkäänsä. Laukku käsissään hän kyykistyi lähemmäs uhria katsellen tätä tutkivasti. Silminnähtävästä hämmennyksestään huolimatta kivuissaan kärvistelevä miekkonen osoittikin ihailtavaa yhteistyöhalukkuutta sen seikan kannustamana että häntä lähestyttiin siteitä eikä teräasetta ojentaen, ja nainen pääsi jopa katsomaan kunnolla millaista tuhoa "jätin" miekka oli saanut aikaan. Kylki oli verestä märkä ja viilto pitkä, mutta miehen onneksi se ei näyttänyt ulottuvan päällimmäisiä lihaksia ja nahkaa paljoa syvemmälle. Nainen hymähti hiukan vilkaisten olkansa ylitse mitä kyseisen vahingon aiheuttanut miekkonen puuhasi, ennen kuin kohautti olkapäitään ja vastasi ryövärin kysymykseen.* "Tiedä häntä. Ehkä siksi että kukaan meistä ei enää saavuta mitään vaikka te kuolisittekin nyt kun kaikki on jo ohi muutenkin." *Samaan aikaan kagasrievulle kaadettiin hiukan vettä leilistä, ja mustaturkkinen käsi ojentui painamaan sen haavalle pyyhkäistyään sitä muutaman kerran. Kissa kuulosti siltä kuin olisi oikeastaan vasta itsekin ajatellut miksi toimi niin kuin toimi ja osoitti suopeutta sellaista joukkiota kohtaan joka ei varmasti olisi toiminut samoin vastakkaisessa tilanteessa, mutta asia ei näyttänyt kuitenkaan häiritsevän häntä sen kummemmin... Toisaalta, ihmiskasvoihin tottuneen ei välttämättä ollut aivan helppo tulkita kuonokkaiden, turkinpeittämien ja täysin eri lajin edustajan kasvojen tuntemuksia kovinkaan hyvin.* "Älä silti ymmärrä väärin. En ole mikään parantaja, joten kun olen tehnyt sen mihin pystyn, saatte painua tiehenne ja etsiä jonkun osaavamman. En oikein usko että hänelläkään--" *tässä kohtaa kissa nyökäytti hiukan päätään sen toisen, kovakouraisemman avuliaan yksilön suuntaan" "--on sen kummempaa lääkärinkoulutusta."
Paikalla oli kuitenkin ikävä kyllä myös noita vähemmän avuliaita henkilöitä. Lihavan, ja ilmeisesti myös harvinaisen typerän miekkosen pitämä älämölö jätettiin hyvin pitkälti omaan arvoonsa kun tämä huutaen vaati kookasta miestä raahaamaan kaatuneen puun itsekseen tieltä ja vaikka mitä, vaikka olennon korvat luimistuivatkin hiukan hupun alla. Tämä tuntui haukkuvan kovempaa kuin purevan, joten nainen ei oikeastaan odottanut suurtakaan uhkaa tämän suunnalta, ainakaan niin kauaa kun hän ei osoittaisi minkäänlaista mielenkiintoa miestä tai tämän omaisuutta kohtaan. Hm... mitähän tällä mahtoi olla vankkureissaan, kyseessä taisi ollakin jonkinasteinen kauppias... Kissan hetkellisesti hiukan väärään suuntaan harhailevat ajatukset siirtyivät pian kuitenkin toisille poluille tämän kohottaessa kangasta paikkaamansa rosvon haavalta nähdäkseen nyt puhtaasta viillosta miten olisi parasta toimia.* "Tämä voisi vaatia muutaman tikin pysyäkseen paremmin kiinni... Ikävä kyllä minulla ei taida olla ompelutarvikkeita." *Olento totesi silmäiltyään hetken, vetäen sitten sidetarpeet esille päätyen ilmeisesti tulokseen että jossittelusta ei pääsisi puusta pitkään. Parasta sitten kai vain sitoa haava ja siirtyä eteenpäin. Sidottuaan miehen kyljen kissaihminen auttaisi tämän nilkuttamaan pois kurakosta jonnekin vehmaammalle tienreunustalle jos tämä niin tahtoi, ennen kuin kääntyi ja asteli kohti jättiä ja tämän potilaita.*
"Miltäs vaikuttaa?" *kysyttiin järkelemäiseltä miekkoselta, olennon seisahtuessa kuitenkin hetkeksi vilkaisemaan ja korjaamaan hiukan vahinkoa kasvoihinsa ottaneen ryövärin siteitä. Muutaman roiston tilanne vaikutti siltä, että näille jäisi luultavasti melkoiset arvet muistoksi tapahtuneesta jos he selviäisivät, nainen pohti, pohdiskellen ohimennen oliko sittenkin tehnyt virheen sekaantuessaan välikohtaukseen ja loi pienen silmäyksen vankkurien luona mekastavaan kauppiaaseen. Hän ei erityisemmin pitänyt tästä miehestä... eikä toinen sotilaistakaan vaikuttanut erityisen kiitolliselta. Ehkä hänen olisi parasta vain jatkaa matkaa mahdollisimman pian.*
|
|
|
Post by submarine on Sept 24, 2008 9:37:31 GMT 3
Rosvo kohautti pienesti olkiaan kuullessaan vastauksen. Ilmeisesti tämä päätti, että jos joku oli tarpeeksi hullu auttaakseen, niin se oli tämän ongelma, eikä valittamista ollut. Tämä vain katseli toisen hoitaessa haavaa ja puri hammasta, kun välistä kirpaisi. "Taitaapi olla reilua varoittaa", rosvo totesi, kun kissa auttoi tätä tienreunaan. "Ette te tällä tästä selviä. Meitä on enemmänkin, iso rosvojoukko metsässä, ja ainakin se yksi tulee kyllä teidän peräänne. Minä kerron sille kyllä kysyttäessä, kuka teki ja mitä, en ala teitä suojelemaan. Mutta tiedättepähän ainakin." Sanottavansa sanottuaan mies lähti nilkuttamaan takaisin metsään. Kai tämä oli päättänyt, että näin paljon painoi kiitollisuudenvelka, ja se oli paras kipata nopeasti harteilta.
Urlang oli saanut juuri käytyä läpi joukon, ja oli itsekin kantamassa näitä sivummalle, kävelemiseen kykenevää lukuunottamatta. Mies nosti rosvoja olalleen suorastaan pelottavan helposti ja laski sitten taas kauemmas. "Ei turhan hyvältä. Syviä haavoja, ei voi paljoa tehdä nyt", Urlang vastasi. Hän ei kuulostanut syyttävältä, enemmänkin vain totesi, miten asia oli. Ja mitäpä tässä syyttelemäänkään, rosvot olivat päättäneet itse hyökätä. Tämä oli ollut pelkkää itsepuolustusta. Ikävää, mutta pakko oli ollut.
Vankkureiden luona metakka kasvoi, ja Urlang kuuli uhkauksen jos toisenkin siihen suuntaan, että kauppias aikoi lähteä nyt heti ja jättää hänet tänne "tuon saastaisen menninkäisen" kanssa. Eipä se kuitenkaan häntä huolettanut kovin hirveästi; elleivät hevoset kyenneet kiskomaan täysiä vankkureita yli puunrungon, niin lähtemisen kanssa oli eräs käytännön ongelma. Tarkalleen ottaen Urlangia ei oltu edes palkattu, hän oli vain saanut matkan suojelemista vastaan, joten hän ei nähnyt oikeita syitä ruveta edes auttamaan tällaista epäkiitollista, moraaliköyhää miestä. Paljoa tämä ei ansainnut.
"Sinä tulit hyvällä hetkellä. Minne päin mahdat olla matkalla?" Urlang kysäisi kissalta teeskennellessään vieläkin, ettei kyennyt kuulemaan vankkureista kantautuvaa mölinää. "Olisi ehkäpä järkevintä jatkaa samaa matkaa, minua kun ei taideta enää edes päästää heidän mukaansa", hän jatkoi viitatessaan olkansa ylitse. Sitä hän ei viitsinyt lisätä, mutta kaiken lisäksi hän oli juuri itsekin päättänyt olla jatkamatta tuossa seurassa.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 26, 2008 16:00:38 GMT 3
*Kissa katsahti kulmaansa kohottaen ryöväriä.* "Siis jos olisimme vain tappaneet teidät, jäisimme ilman kostoa?" *Hän huomautti, huokaisten sitten haikeaan tyyliin. Vaikea sanoa oliko se vain draamaa vai ei, mutta nainen tuntui olevan ainakin puolittain vakavissaan vaikka piilottikin tuntemuksen sen tyypillisen leppoisan olemuksen alle.* "Kiittämättömyys on maailman palkka" *hän hymähti vielä, tällä kertaa kylläkin repliikin aivan tarkoituksellisen traagisesti ääntäen... turkin peittämillä kasvoilla tosin käväisi hetken ajan vakavampi mietteliäämpi ilme olennon seuratessa katseellaan miehen nilkuttamista metsän pimentoihin. Hän ei vaivautunut kysymään kenestä ryöväri puhui, koska tiesi yrittämättäkin ettei tämä enää pukahtaisi sanaakaan vaan tämän "kiitollisuuden osoitus" oli luultavasti rajoittunut tuohon varoitukseen... Ja olihan tuo jo kertonut hänelle senkin että metsän siimeksessä piileskelisi suurempikin populaatio näitä samanmoisia lainsuojattomia. Nainen ei sinällään ollut yllättynyt, mahdollisuus oli kyllä käynyt hänen mielessään aikaisemminkin, eikä hän luultavasti olisi sekaantunutkaan ryöstöön jos ei olisi ollut varma että tällä hetkellä paikalla oli vain muutama öykkäri, sehän olisi ollut silkka itsemurha. Ei hänen nuolillaan nyt montaa kymmentä hyökkääjää kerralla kaadettaisi. Käsi laskeutui hetkellisesti jousen varrelle ja kosketti sileäksi käsiteltyä puuta. Loppujen lopuksi olisi varsin helppo estää eloonjääneitä kantelemasta lopulle porukalle siitä ketkä olivat heidän tappionsa takana, jos nämä kerran päättivät käyttäytyä niin kuin olisi jotenkin harvinaista ja täysin anteeksiantamatonta pitää puolensa ja kieltäytyä tulemasta ryöstetyksi. Reaktio onnistui jopa hetkellisesti huvittamaan naista aavistuksen. Hänen mieleensä ei olisi edes pälkähtänyt vastaavassa tilanteessa odottaa että vastustamaan kykenevät eivät olisi tehneet niin, ja kaiken lisäksi vielä osoittaneet odottamatonta myötämielisyyttä haavoittuneita vastustajia kohtaan. Vaatimus tuntui hyvin epärealistiselta.... ja epäreilulta. Mutta ikävä kyllä, maailma harvoin oli "reilu" paikka elää. Jos odotti jokaiselta vastaantulijalta kunniallisuutta ja empatiaa, joutuisi pettymään aivan liian usein.
Kissa hymähti uudelleen, laski sitten kätensä jouselta ja kääntyi päätään hiukan pudistaen astelemaan kohti jättimäistä soturia, joka nosteli muita vahigoittuneita rosvoja tien sivuun kevyesti kuin nämä olisivat olleet lapsia. Vaunuista loukkauksia ja käskyjä vuoron perään huuteleva kauppias sai osakseen närkästyneen katsahduksen, naisen uhraamatta kuitenkaan tähän enempää huomiota kuin ärsyttävästi inisevälle itikalle vaan huomio palasi takaisin Urlangiin tämän puhuessa. Kissan kurkusta kuului myötämielinen äännähdys tämän seuratessa kuinka loputkin haavoittuneet päätyivät tien pientareelle enemmän tai vähemmän yhtenä kappaleena, ja siitä sitten takaisin metsään jotka siihen kykenivät. Sormet naputtelivat taas hiukan jousen vartta, mutta siihen se sitten jäikin, asetta ei pyritty eleelläkään vetämään olalta jännitettäväksi. Ryövärit selviäisivät jos selviäisivät, tästä eteenpäin se ei oikeastaan ollut hänen asiansa. He kaksi olivat jo nyt tehneet enemmän kuin heidän olisi tarvinnut.
Alkoi käydä entistä hankalammaksi jättää hetki hetkeltä äänekkäämmäksi käyvä kauppias huomiotta ja kissan toinen repaleinen, usealla korulla lävistetty korva nyki ärsyyntyneeseen tyyliin samoin kuin suurimmaksi osaksi viitan helman alle kätkeytyvä pitkän hännän pääkin. Jo viittä vaille lähdössä oleva olento kallistikin hiukan päätään soturin kysyessä hänen määränpäätään.* "Oletko varma? Jäät paitsi palkkapussistasi" *nainen huomautti nyökäyttäen päätään vankkurien suuntaan ilmeisesti olettaen jätin olevan jonkinasteinen palkkasotilas, mutta jatkoi pian vilkaistuaan vielä kuin punnitsevasti mekkaloivan kauppiaan suuntaan* "...tosin epäilen hän tuskin maksaa tarpeeksi että hänen kuuntelemisensa olisi vaivan arvoista." *Olento virnisti hiukan raaputtaen sitten hiukan vakavoituneena poskeaan vihreiden silmien seuratessa tietä siihen suuntaan johon hän alunperin oli ollut matkalla.* "Muutaman päivämatkan päässä on kylä, jossa huhujen mukaan eräs varakkaampi henkilö palkkaa seuruetta tutkimaan joitakin epäilyttäviä raunioita jossakin. Ja ruoka on kuulemma hyvää. Ajattelin mennä katsastamaan paikan." *Olento vastasi hetken kuluttua, kohauttaen sitten olkapäitään.* "Jos tuo paikka kiinnostaa, olet tervetullut mukaan... kunhan et kutsu minua menninkäiseksi. Ikäviä otuksia." *Kauppiasta vilkaistiin närkästynein elein, ennen kuin kissaihminen pudisti vaatteitaan kuin siistiäkseen niitä ja kääntyi jatkaakseen matkaa poispäin kaatuneesta puunrungosta.* "No, parempi jatkaa samantien, tule jos olet tulossa. Onnea sen puun siirtämisessä! Toivottavasti onnistutte ennen kuin loput ryövärijoukosta saapuvat!" *Viimeiset kaksi lausetta oli suunnattu tuolle lihavahkolle miehelle josta olento ei selvästikään erityisemmin pitänyt. Jäähyväiset huikattiin varsin hilpeään sävyyn ja pienen kädenheilautuksen keralla, ennen kuin kissa asteli tiehensä pienen häijyhkön hymyn käydessä nykimässä suupieliä. Kauppiaalla mahtoi olla mielenkiintoinen urakka edessään ellei tämä halunnut kääntyä takaisin etsimään kiertotietä... Ainakaan hän ei ollut nähnyt tällä mukanaan enempää työvoimaa, joten jos suuri mies lähtisi, kauppias joutuisi itsekin töihin sen yhden jäljelle jäävän vartijansa seuraksi, ja silti urakassa luultavasti kuluisi melkoisesti aikaa. Ehkä tämä pistäisi typeryksen miettimään asennettaan uudemman kerran.... vaikka todennäköisesti ei. Vaikka se leppoisa olemus ei usein kissan päältä rakoillut, tämä ei selvästikään ollut vahingoniloisten tuntemusten yläpuolella, mokoma.*
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2008 19:08:47 GMT 3
Urlangin ei tarvinnut kauaa punnita tilannetta. Hän oli avulias, ei orja. Kauppias voisi itse raivata puunsa tai kääntyä ympäri, kukaan ei pakottaisi tätä jäämään. Kukaan ei ollut suoranaisessa hengenvaarassa, joten ei tässä kannattanut alkaa itseään syyllistämään. Täysin eri asia olisi ollut, jos mies olisi osannut pyytää, tai olla edes hiljaa. Silloin hän olisi toki voinutkin auttaa, mutta nyt se oli yksi savuna ilmaan kadonnut mahdollisuus. "Se kuulostaa hyvältä. Sitä paitsi kaipaan suotuisampaa seuraa. Hetki pieni", Urlang vastasi ja kääntyi astelemaan vankkureita kohti.
Lihava kauppias tuijotti hiljaa ja kysyvästi Urlangin tonkiessa jotakin vankkureiden perästä. Hetkistä myöhemmin hän veti esiin selkäreppunsa, josta löytyi kaikenlaista matkaamiseen tarvittavaa. Valtava mies nosti sen selkäänsä ja kiinnitti kilpensä sen päälle. Paketti pysyi hyvin kasassa, eikä haitannut paljoakaan liikkumista. Sanaakaan sanomatta hän lähti astelemaan kissaihmisen suuntaan, vilkaisemattakaan taakseen. Tämä matka ei ollut alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta Urlang yritti lopettaa sen kuitenkin niin. Eli toisin sanoen unohtamalla mahdollisimman nopeasti mokoman.
"Hiivatun kummajaiset ja hirviöt! Minua eivät tuollaiset pidä pilkkanaan!" kauppias ähisi vankkureistaan Urlangin selälle. Sitten tämä napsautti kovinkin dramaattisesti sormiaan ja kiljaisi: "tapa ne!" Urlang vilkaisi olkansa ylitse, nähdäkseen vain saman yhden ja ainoan empivän vartijan, jolla oli nyt kaiken lisäksi pitkä ja syvä haava silmäkulmasta leukaan asti. Hän melkein sääli tätä. Vartija ei tehnyt ainakaan elettäkään hyökätäkseen, mutta se oli pelkkää järkeä, eikä mitään kunniantuntoa. Kaksi yhtä vastaan, ja tämä pelkäsi kumpaakin.
"Mennään, aurinko laskee ennemmin tai myöhemmin", Urlang totesi kissalle kävellessään. Taakse jäi hetki hetkeltä vihaisemmaksi käyvä kauppias perheineen ja yksi epäonninen vartija.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 26, 2008 20:58:25 GMT 3
*Myös kissa käänsi uteliaana päätään kuullessaan kauppiaan (joka ilmeisesti oli vieläkin typerämpi kuin hän oli odottanutkaan) rääkäistessä dramaattisen käskyn viimeiselle, epäonniselle soturilleen. Lopulta olennon hermot pettivät tämän tilanteen edessä ja tämä repesi äänekkääseen, kurkusta kantautuvaan nauruun, välittämättä enää tippaakaan minkäänasteisista kohteliaisuusseikoista, jos nämä nyt olivat edes syynä hänen aikaisempaan itsehillintäänsä.* "Hyvää matkaa teillekin!" *Hän huikkasi sydämellisesti olkansa ylitse, jatkaen sitten askeliaan turhaan nopeuttamatta eteenpäin, yhä hiukan itsekseen hihitellen. Ei, se ei sitten millään ottanut asiaa vakavissaan, vaikka ei välttämättä olisi ollut kaukaa haettua vaikka kauppiaalla olisikin ollut jousi vankkureissaan, mutta toinen asia olisikin sitten se, olisiko miekkonen osannut/pystynyt käyttää sitä. Tuskin kauppiaalla kuitenkaan olisi ollut selkärankaa edes yrittää ampua heitä kahta selkään, koska jos hän tekisi niin, ainakin kissaihminen mitä luultavammin ampuisi takaisin ellei miekkonen jotenkin ihmeen kaupalla saisi tähän täydellistä osumaa.*
"En ymmärrä miten hermosi kestivät tuota tyyppiä" *Nainen lausahti päätään pudistaen kun matkalaiset olivat lopulta kahden. Hän katsahti taivaalle kuin mittaillen auringon korkeutta kävellessään joustavin askelin hiukan itseään luultavasti monta kymmentä senttiä pidemmän miekkosen edellä, mutta toinen luultavasti saavuttaisi hänet ongelmitta pidempien askeleidensa johdosta.* "...en muuten pilaillut siitä rosvojoukosta." *Hän huomautti pian, nostaen katseensa jonnekin sinne toisen kasvojen suuntaan, yllättäen huomattavasti vakavamman näköisenä.* "Meidänkin on parasta olla varuillamme. Saattavat olla pitkävihaista porukkaa, ja me kaksi emme ole niitä kaikkein huomaamattomimpia yksilöitä." *Kissaihminen oli päättänyt tuoda julki tietonsa, jotka oli yhdeltä ryöväriltä "kiitollisuuden osoituksena" saanut, arvallen tämän olevan kummankin matkalaisen parhaaksi. Hän kieltämättä oli harkinnut josko hän olisi pystynyt liikkumaan nopeammin ja huomaamattomammin ominpäin, mutta ei sitten ollut evännyt sen ainoan mukavamman ihmisen seuraa. Ja vaikka he eivät niin väkijoukkoon sulautuisikaan, vielä vähemmän kaksin kuin yksin, oli kahdella henkilöllä kuitenkin myös kaksi silmäparia, sekä useampi miekka... eikä täällä maastossa edes erityisemmin ollut tähän hätään väkijoukkoja mihin yrittää sulautua muutenkaan. Lisäksi yksin matkustaminen oli pidemmän päälle tappavan tylsää. Hän ei tiennyt kuinka nopeasti mahdolliset takaa-ajajat saapuisivat jos saapuisivat, mutta ei uskonut että se tapahtuisi nyt vielä hetkeen, elleivät haavoittuneet olleet yllättävän nopeita liikkeissään, mutta oli vielä siinä uskossa että he saattaisivat hyvinkin selvitä sen suuremmitta ongelmitta jos olisivat nopeita liikkeissään ja ehtisivät kylään ennen kuin ryövärit pääsisivät sen kummemmin lähietäisyydelle. Tuskin niillä niin paljon pokkaa olisi, että ne aivan kaduille riehumaan tulisivat, ja luulisi niillä olevan parempaakin tekemistä kuin nostaa sen kummemmin jahtia pystyyn kahden henkilön takia, jotka olivat uskaltaneet puolustautua hyökkäykseltä.* "Nimeni on muuten Cathryn. Hauska tavata." *Kissaihminen hyppäsikin äkkiä toiseen puheenaiheeseen, virnistäen sitten jälleen siihen samaan hilpeään tyyliinsä.*
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2008 22:17:22 GMT 3
Urlang kohautti olkiaan kysymykselle. Lihava kauppias ei voinut tehdä mitään, ei todella määräillä häntä. Tämä saattoi vain huutaa. Hän oli joutunut kestämään monta vuotta sellaisia, joiden ei tarvinnut edes vaatia, vaan jotka sanoivat mitä hän teki. Sanoivat siksi, että jos hän ei tekisi juuri niin, kuten sanottiin, rankaistaisiin häntä. Se kaikki oli nyt vihdoin takanapäin, mutta siltikään Urlang ei kyennyt vakavissaan tuntemaan itseään mitenkään hermostuneeksi pelkästä kiljumisesta. Ei sillä tavalla, ei oikeasti. Tympääntyneeksi kyllä, muttei hermostuneeksi. Nämä ihmiset eivät voineet hänen vapauttaan viedä, eikä sitä voisi viedä enää kukaan muukaan, mikäli se hänestä riippui.
"Jos rosvoja on paljon, tulevat ne perään. Tosin eivät vielä hetkeen", Urlang vastasi. Kyseessä ei ehkä olisi mikään lähimmäisenrakkaus, vaan pelkkä tarve kostaa. Niin se vain meni, piti kostaa jos edes jotakin edes etäisesti itseen liittyvää kohtaan tehtäisiin väärin. Kaikissa jengeissä näkyi sellaista. Urlang tiesi liikaa jengeistäkin. "Vaikka tuskin ne rosvot meidän peräämme tulevat, olemme kuitenkin menossa jalkaisin eri suuntaan, kuin vankkurit. Vaikka voihan tietenkin olla, että jos se on suuri joukko, niin tapaamme kuitenkin pari tiellä. Vaikka toivottavasti ei", Urlang jatkoi pohtimisiaan. Hän toivoi sitä monestakin syystä.
"Laageyn Urlang. Laagey ei ole täällä, se on... tai ei sen väliä, se ei ole täällä. Turha tarina", Urlang vastasi. Hän ei olisi viitsinyt juuri nyt alkaa kertomaan sitäkään, koska se olisi aivan varmasti johtanut siihen, miten hän oli päätynyt sieltä tänne. Ja se oli pitkä tarina, jonka saattoi lyhentää vain, jos halusi vähätellä sitä. Urlang ei halunnut. Sitä paitsi eihän hän ollut edes varma, missä Laagey tarkalleen ottaen oli. Hän ei ollut edes täysin varma, missä itse oli nyt. Se oli kaikki hieman monimutkaista.
|
|