|
Post by submarine on Nov 17, 2008 20:52:58 GMT 3
"Parempi pitää vahtivuoroja. Toinen nukkuu ja toinen valvoo vahtimassa", Urlang totesi. Häntä väsytti, siitä ei ollut epäilystäkään. Hän olisi kaikin mokomin nukkunut juuri niin pitkään, kuin vain ikinä oltaisiin annettu, mutta eipä tässä kuitenkaan voinut vaatia, että toinen pysyisi ylhäällä koko yön vain, jotta hän voisi nukkua hyvin. Kummallakin olisi aavistuksen helpompaa, jos ponnistukset jaettaisiin molempien kesken tasan. Ja tässä olikin taas yksi syy sille, miksi oli parempi liikkua joukolla. Yksin saattoi toki selvitä päivisin pahemmastakin pinteestä, kun vain oli tarpeeksi terävänä, mutta jokaisen oli kuitenkin pakko nukkua jossakin vaiheessa, ja harva kykeni havahtumaan ajoissa jos vaara uhkasi. Monta paria silmiä huomasi edes jotain silloinkin, kun osa niistä oli kiinni.
Urlang nyökkäsi toiselle tämän ehdottaessa nuotiota, muttei kuitenkaan lähtenyt mukaan. Nainen löytäisi yksinkin polttopuita, jos niitä olisi, ja jonkun oli kuitenkin laitettava muuten leiriä kasaan. Se joku oli Urlang siitä yksinkertaisesta syystä, että muita ei nyt näkynyt olevan. Hänellä oli omissa kantamuksissaan ainakin teltta. Se ei ollut mikään tilava, eikä hän ollut varma, halusiko toinen välttämättä edes nukkua siinä, mutta hän ainakin halusi. Mies alkoi purkaa matkatavaroitaan sen mukaan, kuin näki niitä tarvitsevansa. Huovat, taljat ja muut sellaiset tarvitsi jo pelkästään nukkumiseen, mutta vesileilitkin alkoivat olla tyhjillään, joten hän asetti ne aavistuksen syrjään täyttämistä varten. Leiriä tehdessään hän näki aavistuksen vanhaa tuhkaa, joka vahvisti, että paikalle oltiin tosiaan jääty ennenkin.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 17, 2008 23:07:37 GMT 3
"Se on hyvä idea. Minä voin ottaa ensimmäisen vuoron auringonlaskun jälkeen ja valvoa pimeimmät tunnit, näen paremmin pimeässä." *Nainen vastasi, ennen kuin saapasteli polttopuita saalistamaan. Hetken kuluttua palatessaan hänellä oli mukanaan jonkin verran kuivinta oksastoa jotka hän oli löytänyt. Ei siinä nyt paljon ollut vaikka hän oli katkaissut muutaman suuremmankin karahkan, mutta ehkä niillä pärjäisi nyt ensi hätään ennen kuin pitäisi hakea lisää. Yön myöhemmässä vaiheessa olisi luultavasti kuitenkin parempi että liekit kutistuisivat hiillokseksi, joka lämmittäisi vielä mutta ei näkyisi aivan niin kauas kuin roihuava tuli. Kissa vilkaisi Urlangin puuhasteluja ennen kuin alkoi kasata tulisijaa paikalle missä pieni kasa tuhkaa ja hiiltä tahrasi maankamaraa. Hänen itsensä askareet taisivat jäädä pienemmänpuoleisiksi leirin suhteen, kunhan tuli olisi tehty. Hän ei näyttänyt kantavan mukanaan telttaa eikä paljon muutakaan, vaikka kaikkein tarpeellisimmat varusteet tämän kompaktista laukusta löytyisivätkin.
Kun hän hetken puuhastelun jälkeen oli saanut aikaiseksi laukustaan ottamaansa kuivaa kangasriekaletta apunaan käyttäen kitukasvuisen, rätisevän liekin joka kuitenkin näytti hiljakseen leviävän muuallekin sytykkeisiin olento katsahti ylös nopeasti pimenneelle taivaalle. Onneksi kaikki oli jo melkein tehty, eikä heidän tarvinnut matkata pidemmälle pimeässä... pitkä heinikko kätkisi heitä jonkin verran kauempaa katsottuna ellei tulen hehku pistänyt silmään, mutta savun haju pitäisi myös suurimman osan villieläimistä loitommalla. Kissa liikutteli hetken korviaan mietteliäänä, nousi sitten tulen ääreltä ja meni hakemaan vesileilinsä laukkunsa viereltä. Ohimennen hän poimi Urlanginkin esille jätetyt, vajavaiset vesipullot mukaansa ennen kuin suuntasi askelensa itsekseen hyräillen joen suuntaan. Vaikka vesi virtasi vuolaasti, sai leilit silti täytettyä kunhan etsi jonkin hiukan suojaisamman paikan kivenlohkareen takaa penkereen vierestä jossa virta ei heti napannut pulloja mukaansa. Täytetyt pullot asetettiin maahan heinikkoon kissan nostaessa oman vettä valuvan leilinsä ja otettuaan hörpyn vettä hän riisui viittansa ja kaatoi vettä kasvoilleen ja kaulalleen puhdistaakseen tahmaista turkkiaan ja hiuksiaan. Urlang tuskin tarvitsisi leiliään aivan välittömästi, joten olento käytti hetken tarkastellakseen vihamielisen koiran aikaansaannoksia, johon hänellä ei oikeastaan ollut ollut aikaa ennemmin. Ujoksi kissaa ei ainakaan voinut moittia, tai ainakaan hän ei epäröinyt poistaa tiellä olevia vaatekappaleita yläruumiiltaan täksi aikaa. No, tuskin paikalla tirkistelijöitä olisi muutenkaan ja vaikka olisikin, eivät nämä silmiinsä saisi kuin pääasiassa mustaa turkkia. Päälle hypänneen koiran kynnet olivat jättäneet jälkeensä joitain turkin alle käteytyviä ruhjeita ja muutaman haavan kylkeen ja hartiaan, mutta ne paranisivat nopeasti joten kissa ei oikeastaan vaivautunut kuin pesemään ne ja kiskoi sitten vaatetuksen takaisin niskaansa.
Siistiydyttyään hän täytti leilinsä vielä uudestaan ja kahisteli sitten heinikon halki molempien pullojen kanssa takaisin leiriin ojentaen toisen niistä Urlangille.* "Miten ne puremat jaksavat? Tarvitsetko apua vai saatko ne sidottua itse?" *Olento kysyi silmäten arvioivasti hurtan puruluunaan käyttämää käsivartta. Vammojen hoitaminen, vaikkeivat ne varsinaisesti vakavia vielä olleetkaan, olivat ylimpänä askarelistalla hänen mielestään, sitten sen jälkeen voisi vakavasti alkaa harkita syötävää. Täytyi myöntää että hänellä oli jo melkoinen nälkä.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 17, 2008 23:37:50 GMT 3
Naisen ehdotus kävi järkeen, eikä Urlangilla oikeastaan ollut edes suurempaa halua alkaa väittämään vastaan tai alkamaan marttyyriksi. Oli parempiakin tapoja laittaa itsensä peliin, kuin vahtivuorojen kohdalla. Hän nukkui mieluusti ensin, olisipa sitten ainakin edes hieman terävämpi, kun pitäisi itse käydä vahtiin. Hän ei ollut liioitellut tullessaan siihen tulokseen, että alkoi tosiaan olla melkoisen väsynyt. Mies ei koskaan ollut ollut niitä parhaita valvojia. Hän oli joutnut toki valvomaan paljonkin, ja ikävinä aikoina, mutta se oli korkeintaan tehnyt siitä vielä ikävämpää. Samaan tapaan kuin orjatyökään ei tehnyt kenestäkään todellisuudessa vahvaa, vaan poltti loppuun. Ne neljä vuotta aikoinaan eivät olleet onnistuneet puristamaan hänestä kaikkea, mutta eivät todellakaan auttaneetkaan.
Urlang käänsi häveliäästi katseensa toisen tarkastaessa kuntoaan. Nuorempana hän olisi kukaties tehnyt sen hitaammin, muttei enää tässä iässä. Ei häntä enää yksinkertaisesti kiinnostanut. Kukaties halu oli kuollut sotimalla, kukaties ruoskimalla. Mutta hiljaa se oli joka tapauksessa. Nuoruuden kiihko oli kadonnut vain jonnekin vähin äänin, eikä miehellä ollut mitään käsitystä siitä, milloin tarkalleen. Se kaikki tuntui jotenkin nyt vain turhalta melulta tyhjästä, mitättömyyksien perään haikailusta. Olipa miten oli, ei hänkään epäröinyt suuremmin kiskoa nuttuaan päältään hetken perästä. Se oli hikinen, likainen ja muutenkin huonossa kunnossa. Olisi paras pestä se kohtapuoliin.
"Saan minä", Urlang vastasi perehtyessään itsekin käteensä. Ei mitään turhan vakavaa, lihahaavoja. Kipu oli rikki revityn nahan tapaista, ei revenneen lihaksen. Mies tunsi kyllä eri tuskien erot. Haavat täytyisi vain puhdistaa hyvin ja sitoa suojaa varten, eikä se enempää tarvitsisikaan. Tämä oli ollut onneksi vain hyvin mitätön seuraus kun otti huomioon, mitä oli yritetty. Eikä edes turhaan, oltiinhan siinä sitten onnistuttukin. "Taidanpa hoitaa tämän heti", Urlang totesi ottaessaan paitansa ja astellessaan itsekin joelle toisen esimerkkiä noudattaen.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 20, 2008 22:29:27 GMT 3
*Kissa nyökäytti päätään hiukan Urlangin vastaukselle ja istui sitten tulen ääreen poimittuaan laukkunsa käsiinsä. Kookas miekkonen oli saanut osakseen pahempia haavoja kuin hän, mutta eipä tämäkään ollut kuolemankielissä huolimatta siitä että he olivat taistelun jälkeenkin olleen tien päällä useampia tunteja ilman sen kummempaa hoitoa kuin korkeintaan nopeaa haavojen puhdistusta vedellä jos sitäkään. Cathrynillä ei kuitenkaan ollut tapana tehdä asioista isompia ongelmia kuin ne olivat, ainakaan kovin usein, eikä hän ollut kovinkaan huolissaan häijynnäköisistä, mutta luultavasti vain pintaa raapaisseista puremista. Ja no, mikä ei tappanut, se vahvisti.
Nainen vilkaisi vain lyhyesti joelle poistuvan Urlangin perään jättäen tämän sitten omiin oloihinsa kääntäen huomionsa varusteisiinsa ja kaivoi esille hupenevat ruokavaransa. Leipää, pieni pala juustoa, kuivalihaa, ja kimpale nahkaan käärittyä hiukan tuoreempaa lihaa, ilmeisesti kissaihminen oli täydentänyt ruokavarojaan jossakin vaiheessa matkansa varrella joustaan käyttäen. Liha asetettiin melkein liekkeihin kääreineen päivineen kypsymään, Cathrynin alkaessa sitten leikata alle puoleen väliin kuluneesta leivästään palaa vyöltä otetulla veitsellä. Palaa pureskellen hän silmäsi ohimennen oliko Urlang onnistunut putoamaan jokeen ja alkoi sitten silmäillä miettivästi siltaa sekä maastoa tien suunnalla. Suoraan sanottuna hän ei ollut vielä aivan varma aikoisiko hän oikeasti nukkua paljoakaan tänä yönä sitä huolimatta että oli periaatteessa luovuttanut toisen vahtivuoron matkaseuralleen, jonka hän kuitenkin oli tuntenut hyvin vähän aikaa. Tuskin hän ääneen asiaa sanoisi, mutta hän luultavasti tuntisi olonsa turvalliseksi jos pitäisi tarkkailisi tilannetta itse edes toisella silmällään. Jos tiedossa ei olisi ollut takaa-ajon mahdollisuutta, kissaihminen olisi ollut rennompi asian kanssa, mutta se, ettei hän näyttänyt asiaa päällepäin, ei tarkoittanut ettei mahdollisuus olisi ollut hänen mielessään. Yksin matkatessaan hän oli tottunut turvautumaan itseensä tällaisissa asioissa, vaikka ei hän varsinaisesti epäillytkään että matkaseura olisi huolimatonta tai keksisi puukottaa selkään hänen nukkuessaan.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 20, 2008 23:54:30 GMT 3
Urlang pesi veristä kättään joen reunalla viimeisten auringonsäteiden häilyvässä valossa. Haavat kirvelsivät melkoisesti, kuten ne yleensä tapasivat tehdä. Puhtaaksi vamma oli kuitenkin saatava, koska muuten se voisi tulehtua pahasti. Ihmisiä oli kuollut verenmyrkytyksiin, eikä se todellakaan ollut vaikeaa. Kiertelevän elämä oli likaista, ja likaisuus sai kaikki vähänkin likaiset haavat suorastaan mätänemään. Se oli vieläpä kohtalokastakin, ja parani hyvin huonosti. Eli siis kaikin puolin vähintäänkin huono vaihtoehto kunnon hoidolle. Parhaimmillaankin. Vaikka hän olikin koettanut parhaansa mukaan pitää kättä puhtaana, niin siitä huolimattakin haavoihin oli päässyt jo kaikkea tomusta hikeen. Pitäisi laittaa side, että se myös pysyisi puhtaana. Näitä asioita oli matkalaisen pakko oppia, ellei halunnut menehtyä hyvin pian haavakuumeeseen tai johonkin muuhun vastaavaan.
Iksaata väsytti. Tai kukaties kyse oli uupumuksesta, sikäli mikä niillä mitään eroa edes oli. Nälkäkin hänellä oli. Lisäksi hänellä oli vielä pieniä ongelmia suunnankin kanssa. Hän oli kulkenut tämän päivän suunnilleen eteenpäin, muttei ollut hiukkaakaan varma siitä, minne tarkalleen oli menossa. Oli se toiminut ainakin tähän asti melko hyvin, mutta tähän asti hänellä oli ollut myös ruokaa, vettä ja muutenkin kaikkea hyödyllistä. Nyt ne alkoivat loppua, eikä hänellä ollut aavistustakaan, mistä hankkia lisää. Hän ei ollut edes aivan varma, mistä oli ne hankkinut. Tai siis kyllähän hän tiesi, mistä, muttei tiennyt, missä se paikka oli. Palaaminenkaan ei tuntunut järkevältä.
Jatkaessaan matkaansa Iksaa näki jossakin hiljalleen syventyvässä pimeydessä loimotusta. Se oli vielä kaukana, mutta oli mahdotonta erehtyä siitä; tulta. Lisäksi hän kuuli veden kohinaa. Löytö oli lupaava, vaikka nostattikin tiettyjä kysymyksiä. Joku oli tehnyt tulen, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä mieltä se joku olisi hänestä. Mutta sinne päin hän oli jo menossa, ja sieltä olisi mahdollista saada vettä ja ruokaa. Ja lämpöä, niin hän kuin Gruutkin olivat jo hieman kylmissään. Se oli ilmoittanut siitä hänelle jo muutamaan kertaan. Hän katseli hetken kauempana värisevää liekkiä, pohti tilannetta ja kohotti pitkän keihään paremmin olkaansa vasten, ennen kuin jatkoi.
Joelle päästyään Iksaa löysi melkeinpä suoraan edestään sillan. Hän - kuten hänen matkakumppaninsakaan - ei viitsinyt salailla läsnäoloaan turhan paljoa, vaan kulki kaikessa rauhassa natisevien poikkipuiden ylitse. Ainakaan kukaan ei luulisi, että hän koetti hiipiä yllättämään.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 21, 2008 1:38:42 GMT 3
*Valo katosi taivaalta nopeasti. Vihreät, tulen hehkussa kiiluvat silmät seurasivat säteiden haipumista, eikä kissaihminen pitänyt kiirettä illallisensa kanssa. Hän pureskeli leipää odotellessaan lihan kypsyvän vähän ja lisäsi tuleen tikun pari. Periaatteessahan hänellä ei kyllä ollut mitään raakaa lihaa vastaan, kunhan se oli peräisin tuoreesta terveestä eläimestä hän olisi aivan hyvin voinut syödä tämän sellaisenaankin, mutta nainen arveli että nyt kun läsnä oli seuraa, olisi ehkä vieraanvaraisempaa olla hotkimatta verta valuvaa kimpaletta tämän silmien edessä. Eikä hän ollut aivan varma Urlangin ruokatilanteestakaan, kyllä tällä varmaankin jotakin evästä mukanaan oli, mutta hän kyllä jakaisi mielellään omasta varastostaankin jos tarpeen olisi. Matkaa oli vielä jäljellä, mutta ei enää niin paljoa että olisi ollut tarpeen säästää muonaa kynsin hampain, eikä tuore liha kovin pitkään säilyisikään.
Äkkiä jokin herätti kissan ajatuksistaan. Hän kohotti päätään ja katseli ympärilleen yrittäen hahmottaa mistä oli kysymys. Ilmassa tuntui heikko haju, joka ei ollut ollut siellä aikaisemmin. Lisäksi sillan suunnalta kuului ääniä, aivan kuin joku olisi kävellyt sitä pitkin. Hän ei ollut kuullut ääniä veden kuohunnan ylitse ennen kuin kulkija oli jo yli puolivälin, mutta kyseessä oli ennemminkin terävä hajuaisti joka sai Cathrynin kääntämään päänsä ylityskohdan suuntaan. Nuotio roihusi aivan hänen edessään ja hän nousi hiljaa siirtyen hiukan sivummalle nähdäkseen paremmin hämärään astuen samalla maassa makaavan jousensa luokse. Muussa tapauksessa nainen olisi saattanut olettaa että kyseessä olisi voinut olla ryväreiden takaa-ajo-joukkio ja huudahtaa varoituksen joella kyykkivälle miehelle, mutta kuonon nappaama haju viittasi johonkin muuhun jota ei välttämättä voisi yhdistää ryöväreihin. Kissaihminen kumartui vaiti ottamaan jousensa ja sujautti nuolen jänteelle muttei jännittänyt sitä vielä, jääden sitten odottamaan. Näkyviin oli ilmestynyt lyhyt, epäinhimillinen hahmo keihäs olallaan, jolla oli seuranaan toinen, pienempi samankaltainen olento, joka tosin näytti kulkevan kahden jalan sijaan kaikilla neljällä. Rial? Tai kaksi? Cathryn ei ollut aivan varma tältä etäisyydeltä olivatko nuo kaksi samaa lajia, mutta ilmeisesti niitä ei kuitenkaan ollut tuon enempää. Hän antoi olentojen siis ylittää sillan rauhassa, seuraten mitä nämä tekisivät seuraavaksi. Jos he eivät vaikuttaisi helpoilta saaliilta, rotat saattaisivat aivan hyvin vain jatkaa matkaansa ohitse, ja silloin hänellä ei olisi mitään niitä vastaan. Mitä nyt hän tuntisi vielä pienempää halua nukkua, kun tietäisi lähistöllä liikkuvan rialeita.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 21, 2008 2:35:22 GMT 3
Urlang kuuli, kuinka silta keinahteli. Se oli vähällä mennä ohitse joen kohinan vuoksi, mutta kukaties hän oli yhä aavistuksen varautunut. Vaiti, antamatta vihiä itsestään, mies kohotti katseensa äänten aiheuttajaan. Hän ei saanut selvää kunnolla, mutta ihminen se ei ollut. Ja hahmo oli tarpeeksi selvä, jotta hän kykeni tekemään hyvän arvauksen. Rotta. Hän oli melkoisen iloinen siitä, ettei ollut tullut jättäneeksi miekkaansa leirin luokse, sillä sille saattaisi nyt tulla käyttöä. Ihmiset - ja monet muut - hän tuomitsi aina näiden omien ansioiden mukaan, mutta rottien kohdalla luotti kernaasti yleiseen mielipiteeseen. Hän oli tavannut muutamia, eikä yksikään niistä ollut koskaan osoittanut edes alkukantaista välittämistä muiden hyvinvoinnista. Ei yksikään. Se puhui hyvin puolestaan.
Urlang odotti, kunnes rotta oli päässyt melkein sillan päähän, ennen kuin asteli nopeasti miekka vedettynä tielle. Nämä olivat loppujen lopuksi pelkurimaisia olentoja, antamalla tarpeeksi ikävän vaikutelman ne sai häipymään nopeasti. "Painu pois, sinua ei kaivata täällä!" Urlang karjaisi kohottaen miekkaansa uhkaavasti. Outoa kyllä otus ei laskenutkaan keihästään tanaan, vaan ottikin varuillaan askeleen taaksepäin. Mies pani nopeasti merkille, että sillä oli melkoinen lemmikki mukana. Se oli melkein, kuin tavallinen rotta, paitsi että kokoa löytyi enemmän kuin lampaalla.
Iksaa oli varuillaan. Iso mies oli loikannut tielle jokseenkin täytenä yllätyksenä. Tämä oli lähtenyt liikkeelle niin nopeasti, ettei hän suuremmin ollut osannut reagoida. Ei käynyt vielä ainakaan päälle, mutta uhkaili kuitenkin varteenotettavasti. Etenkin, kun kyseessä oli varmasti suurin niistä harvoista ihmisistä, jotka rotta oli elämänsä aikana nähnyt. Ja tällä oli miekka. Suurimman lisäksi tämä näytti uhkaavan jäädä myös hänen viimeiseksi koskaan näkemäkseen, mikäli hermostuisi todella. Äkillisestä uhkailusta ja pelottelusta huolimatta Iksaa ei tarttunut kunnolla keihäästään kiinni edes varuiksi. Se tuskin olisi auttanut, mikäli oikeaa käyttöä olisi tullut. Sen sijaan hän koetti parhaansa mukaan käydä tyynnyttelemään Gruuttia, joka oli hermostunut kunnolla äkillisestä uhasta ja alkanut sähistä. Rottauros raihoittui melko helposti. "Ei... vaaraa. Väsynyt", Iksaa takelteli ilmoille, koettaen parhaansa mukaan saada päähänsä huonosti suuhun sopivia sanoja.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 22, 2008 18:48:35 GMT 3
*Urlang näkyi huomaavan saapujan hyvissä ajoin ilman naisen varoitustakin ja tarttuvan miekkaansa, joten Cathryn jäi tarkkaavaisena toistaiseksi taka-alalle jousineen seuraten katseellaan tapahtuman edistymistä. Rial näkyi säikähtävän miehenjärkäleen rynnätessä miekka koholla eteensä ja toinen rottakin alkoi sähistä, mutta hiukan yllättäen kahdella jalalla kulkeva rotta ei turvautunutkaan keihääseensä ja pyrkinyt iskemään sitä soturin sisuksiin eikä edes juossut pakoon vaan sen sijaan kävi rauhoittelemaan seuralaistaan. Kissa kohotti hiukan kulmiaan, hän oli ollut valmiina ampumaan jos näyttäisi siltä että jompi kumpi rotista kävisi aggressiiviseksi, mutta laski nyt hiukan joustaan... vaikkakin epäluuloisena vain vähän, nuoli pysyi edelleen jänteellä. Oliko tässä nyt joku koira haudattuna? Ehkä loppu rottalaumasta piileskeli jossakin lähistöllä ja tarkoituksellisen äänekkäästi siltaa tallustellut kaksikko toimi jonkinasteisena harhautuksena antaakseen tovereilleen mahdollisuuden hyökätä yllättäen takaa? Kissa mutristi kuonoaan ja tähyili joen yli, mutta ei saanut silmiinsä tai kuonoonsa vihjeitä muiden jyrsijöiden läsnäolosta. Taakseenkin hän vilkaisi, mutta vasta sen jälkeen, koska piti varsin epätodennäköisenä että rialjoukko olisi päässyt hiipimään ylitse jostakin muualta kuin sillan kohdalta. Voisivathan ne tietysti olla olleet väijyksissä pidempäänkin odottamassa leiriytyviä ohikulkijoita, jotta vastarannalle jääneet yksilöt voisivat harhauttaa heitä ja... Mutta jotenkin nainen ei oikeastaan pitänyt tätäkään rottien tapaisena, koska vaikka tie olisikin yleisessä käytössä, ei sitä voinut arvioda varmasti koska matkalainen seuraavaksi pysähtyisi juuri tänne. Voisihan se ollakin mahdollista, mutta hän oli tutkinut ympäristön, ja jos lähistöllä olisi isompi joukko jyrsijöitä hän olisi varmasti sen huomannut vaikka ihmisiltä nämä voisivat pystyä kätkeytymäänkin.
Cathryn epäröi hetken, laski sitten joustaan ja alkoi astella lähemmäs rialeita ja Urlangia silmäillen talttahampaita arvioivasti. Hän yllättyi hiukan kuullessaan rotan takeltelevat yleiskielen sanat ja vilkaisi miekalla aseistautunutta miestä ennen kuin katse palasi uudestaan nopeasti rialiin. Nyt lähempää katsottuna hän oli melkoisen varma, että vain toinen jyrsijöistä oli sellainen. Molemmat olivat rottia, ja toinenkaan ei selvästi kokonsa puolesta ollut niitä tavallisimpia vipeltäjiä, mutta rial se ei ollut.* "Oletteko yksin? Huomaan kyllä jos valehtelet ja yritätte hiipiä kimppuumme yöllä." *Olento kysyi sormeillen jousensa jännettä, katse terävänä rialissa, vilkaisten toistakin rottaa ohimennen vaikka sanat oli selvästi osoitettu sille aiemmin puhuneelle. Kissa ei ollut myöskään tunnettu mistään suuremmasta myötätunnosta rialeita kohtaan, mutta hän oli välillä törmännyt joihinkin yksilöihin joiden kanssa saattoi jotenkin tulla toimeen, vaikka luottamaan sellaiseen hän ei olisi ihan heti erehtynytkään. Ehkä rotta pyrki hämäämään teeskentelemällä heikkoutta, mutta... jotenkin Cathryn olisi odottanut näiltä olennoilta jonkinlaista muuta harhautusta. Harvemmin rialit turvautuisivat tällaisessa siihen oletukseen että satunnaiset ohikulkijat saattaisivat kokea myötätuntoa niitä kohtaan, koska usein sellainen olisi epätodennäköistä.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 22, 2008 20:55:41 GMT 3
Rotta oli joko typerämpi, tai älykkäämpi, kuin lajikumppaninsa, Urlang ei ollut varma. Mutta sen hän tiesi, todellakin tiesi, ettei se varmastikaan ollut millään tavoin rehellinen. Yksi piru kaltaistensa joukossa. Hän ei aikonut päästää sitä askeltakaan lähemmäs, olkoonkin ettei se ollut vielä tehnyt mitään. Se tekisi, jos saisi tilaisuuden, siitä ei ollut epäilystäkään. Koetti esittää hyväntahtoista, että voisi yöllä tulla ja tappaa hänet ja Cathrynin, syödä ruumiit ja viedä kaiken minkään arvoisen. Hän oli kerran nähnyt, kun tällaiset pedot söivät elävältä hyvän miehen, ja kuva oli kaikkien vuosien jälkeenkin kirkkaana hänen mielessään. Hänen isänsä oli vain vaivoin selvinnyt hengissä tällaisen paholaisen väijyttyä pellon reunassa.
"Älä puhu sille", Urlang totesi tiukkaan ja lopulliseen sävyyn naiselle. "Ala häipyä, rotta, ennen kuin laitan sinut häipymään. Virtaa pitkin", mies totesi rotalle, kohottaen uhkaavaan sävyyn miekkaansa. Ja juuri kuten hän oli olettanutkin, alkoi otus hipelöidä keihästään, sekin varmasti viety joltakin epäonniselta, ja vinkua jotakin omalla, epäluonnollisella kielellään. Hän saattoi olla lempeä sielu, ainakin yleensä, mutta rottien kohdalla se kaikki oli turhaa. Ne eivät kokeneet ihmisten tunteita, olivat pelkkiä saastaisia eläimiä. Tämäkään ei voinut puhua totta, koska se oli yksinkertaisesti rotta. Se oli aivan tarpeeksi hyvä todiste.
Iksaa ei pitänyt tästä millään muotoa. Mies uhkaili niin selvästi, että hän tajusi sen helposti vaikkei edes koettanut ymmärtää puhetta. Tämän viereen ilmestynyt vaikutti suopeammalta, ainakin hieman. Mies otti kuitenkin uhkaavan asennon miekka valmiina iskuun. Rotta teki ehkä virhearvion, mutta hän oli väsynyt, uhattu ja tunsi itsensä epävarmaksi heiluvalla sillalla. Malttamatta kiskoa vaikeasti tulevia sanoja päästään hän otti varuillaan toisenkin askeleen taakse, siirtäen otettaan keihäällä. Ase ei osoittanut vieläkään ketään kohti, mutta ainakin rotan molemmat kädet olivat nyt sen varrella. Hän ei aikonut tehdä mitään, jos mieskään ei tekisi, muttei halunnut kokeilla myöskään tämän miekkaa nahkaansa vasten.
Silta heilahteli ikävästi ja Gruut alkoi taas sähistä tajutessaan, että Iksaa oli hermostunut. Ja hän oli. Toisaalta hän olisi voinut vain juosta ja toivoa, ettei mies lähtisi perään, mutta hän oli väsynyt ja halusi vain ruokaa ja vettä. Miehen seuralainen antoi pientä toivoa siitäkin, että tämä voisi vielä mennä hyvin. "Väsynyt, nälkä. Ei harmia", Iksaa selitti mahdollisimman nopeasti, välittämättä hiukkaakaan siitä, että jätti puolet sanoista pois. Ne olivat se vähemmän tärkeä puoli, ja juuri nyt oli hyvä hieman karsia hienouksia nopeuden nimissä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 22, 2008 22:51:54 GMT 3
*Cathryn ei ollut aivan varma mitä hänen olisi pitänyt ajatella tästä uudesta vastaan kävelleestä muukalaisesta ja tämän rotasta, mutta oli selvää että Urlang oli melkoisen selvillä omista aatoksistaan. Rial ei vastannut hänen kysymykseensä, mutta toisaalta se tuntuikin puhuvan yleiskieltä melko huonosti ja vastasikin miehen seuraavaan ärähdykseen lähinnä vinkumalla, mistä kissan korvat eivät kyllä ottaneet tolkkua sen enempää kuin luultavasti miehenkään. Hän mutristi hiukan kuonoaan, mutta päästi jousensa hitaasti laskeutumaan päätyen hetkeksi nojaamaan maata vasten pystyyn asetettuun kaareen, jos ei leppoisasti, niin ainakin vähemmän uhkaavana. Teko saattoi tuntua uhkarohkealta, mutta toisaalta pitkä jousi ei näin lyhyeltä matkalta ollut muutenkaan se kaikkein käytännöllisin ase, ja joutuisihan rotta, jos aikoi hyökätä, ryntäämään ensin epäluuloisen miehenjärkäleen ohitse joka seisoi hiukan hänen edellään. Kissaihminen oli hiukan kummissaan ja epäilevä, muttei tuntenut oloaan uhkatuksi. Rottia oli kuitenkin vain kaksi, eikä toinen ollut edes rial, vaikka eihän tämä seikka siitä mitenkään vaaratonta tekisi. Hän silmäili taas sähisevää, kookasta jyrsijää ja sitten rialia, joka Urlangin uhkauksen myötä hapuili parempaa otetta keihäästään, muttei tehnyt vieläkään mitään, ja kohautti sitten olkapäitään.* "Anna sen mennä. Jos niitä ei ole tuon enempää, ne tuskin hyökkäävät. Meillä ei ole mitään arvokasta, ja me emme ole se helpoin saalis varsinkin kun tiedämme että ne ovat täällä." *Nainen haukotteli hiukan, väläyttäen hampaitaan kuin alleviivatakseen viimeistä lausettaan. Ei ollut varmaa kuinka hyvin rial yleiskieltä ymmärsi, mutta aseet ja melkoinen purukalusto tuskin menisivät kielitaidottomaltakaan ohitse. Voisihan rotta tietysti tulla takaisin rial-lauman kanssa, mutta olisi luullut että se ei olisi silloin näyttäytynyt näin.* "Jos sen lauma olisi lähellä, se olisi pysynyt piilossa, jotta ne olisivat voineet yllättää meidät. Nyt se tuskin onnistuu enää niin helposti." *Hän huomautti vielä, kohautti uudestaan olkapäitään ja alkoi kävellä takaisin nuotiolle päin, näyttäen, ettei aikoisi sekaantua aiheeseen sen enempää. Nainen ei näyttänyt aikovan alkaa hyysätä rottia sen enempää, mutta piti niiden pahempaa hätyyttämistä turhana.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 22, 2008 23:23:13 GMT 3
Urlang epäröi. Hän ei tehnyt sitä siksi, että olisi jotenkin epäillyt erehtyneensä sittenkin rotan suhteen, vaan koska matkakumppani ei kannattanut hänen toimiaan. Hän ei halunnut riitaantua tämän kanssa, ei ainakaan minkään rotan takia. Eipä se häntä oikeastaan liikuttanut, elikö vai kuoliko se, hän oli ollut kiinnostunut lähinnä vain itsensä ja naisen turvallisuudesta. Mutta olipa se silti myönnettävä, että rotta ei ollut hyökännyt vielä. Tietenkään se ei tehnyt siitä viatonta tai sen aikeista mitenkään hyviä, mutta kukaties se oli tosiaan väsynyt ja nälkäinen juuri nyt, eikä uskaltanut yrittää vielä mitään. Ovela piru, luuli voivansa hämätä tällä tavoin.
Ikävä kyllä Urlang keksi ajatellessaan myös sen ainoan tavan varmistua, ettei saastainen otus luikkisi yöllä leiriin ja murhaisi häntä ja Cathryniä yön turvin. Tappaakaan sitä ei voinut, koska nainen oli vastaan. Se oli otettava leiriin. Niin kuvottava kuin ajatus olikin, ei rotta voisi tehdä mitään, jos se ei pääsisi ensin jonnekin piiloon. Mies ei todellakaan olisi edes harkinnut tätä muuten, mutta kun se oli kuitenkin jo näin lähellä ja tiesi heistä. Se oli siis otettava vangiksi. Tai huijattava siis uskomaan, että se pääsisi kaikessa rauhassa leiriin. Hän ei varmasti tulisi nukkumaan hyvin tämän takia, mutta kuitenkin paremmin kuin tietäen, että jossakin lähellä vaani rottia. Otus olisi kuitenkin liian typerä tajuamaan, mistä oli kyse.
Iksaa sormeili keihäänvartta hermostuneesti, silmäillen samalla suurta miestä. Ihmiset eivät kasvaneet noin suuriksi, eivät ainakaan ne joita hän näki. Kukaties tämä oli jokin erityinen tapaus. Rotta ainakin toivoi suuresti, etteivät kaikki ihmiset täälläpäin kasvaneet tämän kokoisiksi tai olleet näin ärhäköitä. Tämän matkakumppani oli pienempi, mutta ei tämä oikeastaan ollut ihminenkään. Jotakin muuta. Hän ei ollut nähnyt tällaista ennen, ja olisi voinut parempana hetkenä olla jopa kiinnostunut. Nyt kiinnostuksen tosin vei näkökentän peittävä - ja yhä miekkaa heiluttava, mikä oli hyvin tärkeää - mies.
Iksaa alkoi olla jo melkein varma, ettei tämä kuitenkaan ollut sen arvoista, ja lähteä perääntymään. Vettä saisi toiseltakin puolelta rantaa. Mutta äkkiä ihmismies kuitenkin astui pois tieltä ja viittoi häntä seuraamaan. Iksaa pohti hetken tilannetta. Jotakin tässä oli, ei miehen mieli näin nopeasti ollut vain muuttunut. Mutta vaikka olikin epäluuloinen, oli rotta myös kylmissään, väsynyt ja nälkäinen ja muutenkin levähdyksen tarpeessa. Hän raapi hetken Gruutia, jotta se rauhoittuisi, ennen kuin lähti seuraamaan. Lähellä leiriä mies ärähti lyhyesti ja viittoi Iksaan keihästä kohti, ja sitten maahan. Sen hän tajusi helposti, ja jätti suosiolla aseen leirin reunalle, ennen kuin istui alas tulen ääreen. Lämpö tuntui hyvältä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 23, 2008 0:04:18 GMT 3
*Cathryn vilkaisi vielä olkapäänsä ylitse ennen kuin istui aiemmalle paikalleen nuotion äärelle tutkimaan illallisen edistymistä. Hän seisahtui kuitenkin paikoilleen yllättyneenä huomatessaan Urlangin kävelevän pian hänen perässään... ja miehen perässä seurasi rottaparivaljakko kohden leiriä. Nainen räpäytti silmiään muutamaan kertaan ja katsahti miestä hiukan kulmiaan kohottaen. Ei hän aivan tätä ollut tarkoittanut kehottaessaan jättämään rotat rauhaan... mutta toisaalta, niinkuin mies luultavasti oli ajatellutkin, nyt jyrsijällä ei ainakaan ollut mahdollisuuksia yllättää ketään tai hakea apujoukkoja. Hän oli silti melko yllättynyt miehen päätöksestä nähtyään tämän suhtautumisen rialiin alunperinkin. Ei hänkään aivan ensitöikseen olisi rialia leiriinsä laskenut, mutta.... no, ei hän ollut aikonut nukkua muutenkaan joten tekisikö tuo suurtakaan eroa. Varsinkin kun rotta näytti luopuvan aseistuksestaan suosiolla, ja jättävän keihäänsä maahan vähän matkan päähän leiristä. Niin tyhmä kissa ei ollut että olisi olettanut rottien olevan vaarattomia ilman aseita ja yksin ollessaan hän olisi voinutkin olla huomattavasti epäluuloisempi, mutta nyt hän epäili että vaikka rial olisikin saattanut laskelmoida selviävänsä hänestä, Urlang tuskin olisi niin helppo nakki tämänkään mielestä ja he molemmat yhdessä vielä vähemmän.
Olento hymähti ja istui sitten häntäänsä heilutellen takaisin tulen ääreen, laskien jousensa maahan viereensä ja alkoi muina kissoina tarkastella kääreessään tulessa savuavaa lihankappaletta.* "Pysyyhän kaverisi aisoissa? En takaa mitä tapahtuu jos se yrittää purra meitä." *Hän kysyi samanlaisella äänensävyllä kuin mitä olisi voinut käyttää säästä keskustellessaan tulen ääreen istuneelta rialilta vilkaisten tämän mukana seuraavaa kookasta rottaa. Hän ei tuntenut oloaan kovinkaan miellyttäväksi ajatellessaan tuon kokoisen jyrsijän hampaita itsessään, pitkillä hampaillaan se voisi tehdä varmaan jopa pahempaa jälkeä kuin koira, eikä hän sietäisi moista eläimeltä vaikka se muuten saisikin oleskella rialinsa kanssa samalla nuotiolla. Nyt vain jäi nähtäväksi ymmärtäiskö vieras kieltä niin paljon että tajuaisi mitä hän oli sanonut.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 23, 2008 0:51:31 GMT 3
Urlang ei näyttänyt vähääkään suopealta, vaikka olikin päästänyt rotan leiriin ilman sen suurempia. Tosiasiassa häntä kiinnosti juuri nyt enemmän saada haava sidottua, sillä se oli jäänyt kesken. Hän siirtyi sivummalle tekemään sitä, ettei rotta saisi mitään turhia ajatuksia. Miekan hän kuitenkin piti reilusti käden ulottuvilla ja valmiina. Otuksesta ei olisi ainakaan mitään hyötyä, vahtivuoroa sille ei todellakaan annettaisi. Aamulla olisi parempi ajaa se pois heti ensi töiksi ja katsoa, ettei lähtisi seuraamaan. Tässä oli jo mahdollisesti rosvojoukko perässä, ylisuuria rottia ei tarvittu lisäharmiksi.
Iksaa lämmitteli aavistuksen kylmettyneitä jäseniään tulen loimussa. Lämpö katosi niistä hyvin koko päivän tarpomalla. Liekit kuumottivat mukavasti ja vetreyttivät, ja rotta hieroikin jalkapohjiaan koettaessaan päästä mahdollisimman lähelle loimotusta. Häntänsä hän koetti saada erityisen lähelle, siinä oli paljon paljasta nahkaa ja se kylmettyi kaikkein helpoimmin. Hän hieroskeli sitäkin parhaansa mukaan ja taputteli molemmin käsin saadakseen veren kiertämään paremmin. Gruut pysyi tiukasti kiinni hänessä ja koetti sekin lämmitellä. "Gruut tottelee. Pysyy, jos minä pysyn", Iksaa vastasi oudolle naiselle, raapien ohimennen rottansa korvantausta. "Hyvä rotta, siittää paljon. Vahva, luja. Minun", hän lisäsi. Nainen sitä tuskin kykeni edes ymmärtämään jo valmiiksi rikkinäisen kuuloisesta äänestä, mutta toteamuksessa oli ylpeyttä mukana. Gruut oli hänen rottansa, ja hän oli sen penikasta asti kasvattanut. Ja hyvin olikin, niin tottelevaisuudeltaan kuin ominaisuuksiltaankin. Suuri, mustanpuhuva rotta oli aivan varmasti hänen suurin saavutuksensa.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 23, 2008 2:26:16 GMT 3
*Cathryn vilkaisi olkansa yli kun nyreän oloinen Urlang siirtyi kauemmas sitomaan vammaansa, kääntäen sitten huomionsa takaisin nuotioon ja siinä sivussa vaivihkaa rottiin. Rial tuntui käyttäytyvän yllättävän hyvin toistaiseksi, joten kissakaan ei tuntenut tarvetta olla epäkohtelias, vaikka epäluuloisuudestaan hän ei kyllä päässyt eroon vaan piti kyllä molempia rottia silmällä silloinkin kun ei varsinaisesti siltä näyttänyt. Rial myös ymmärsi yleiskieltä, ainakin jotenkin, ja vastasi esitettyyn kysymykseen esittelemällä rottansa, herättäen jälleen pientä oudoksuntaa nuotion toisella puolella istuvassa naisessa. Mistä lähtien nuo jyrsijät olivat ymmärtäneet kotieläinten päälle? Hyvä kun tulivat toimeen edes keskenään tai kenenkään muunkaan muuten kuin kovalla laumahierarkialla, vaikka kai niitä säyseämpiäkin yksilöitä saattoi näkyä joskus. Hän ei kuitenkaan näyttänyt tätä epäilystä päällepäin, ja tiedä häntä olisiko rotta osannut hänen ilmeitään niin hyvin lukeakaan.*
"Hyvä sitten." *Hän totesi lyhyesti ja kurottautui avaamaan kärventynyttä käärettä lihapalan ympäriltä käteensä ottamalla tikulla tarkistaakseen kypsyyttä. Laukusta otettiin pieni pussi, josta ripoteltiin hiukan yrttisuolaa. Ei Cathryn mikään kokki ollut, eikä hänen taitonsa kovin monimutkaisiin ruokalajeihin riittänyt, mutta ei häneltä kiinnostustakaan aiheeseen löytynyt kunhan osasi täyttää vatsansa ruualla, joka maistui edes suht miellyttävältä. Samalla hän puheli rialin hiukan varautuneesti kanssa, koska ei oikeastaan tiennyt mitä muutakaan olisi tehnyt. Rotta taitaisi kuitenkin olla läsnä ainakin aamuun asti, mykkänä jurottavalle aika tulisi olemaan pitkä, varsinkin jos rial ei antaisi aihetta tähän. Eihän se, että hän kuunteli mitä olento sanoi tarkoittanut että hän uskoisi kaiken mitä tämä kertoisi.* "Sen nimi on Gruut? Entäs sinä?"
|
|
|
Post by submarine on Nov 23, 2008 14:36:19 GMT 3
Urlang kuunteli puolella korvalla naisen ja rotan puhetta sitoessaan haavaansa. Se siis osasi kuin osasikin puhua, eikä vain ollut kakistellut muutamaa - varmasti suurella vaivalla - sille opetettua sanaa herättääkseen sääliä. Pieni muutos edellisiin, joilla ei ollut niin halua kuin kykyäkään mihinkään muuhun, kuin omaan, eläimelliseen vinkumiseensa. Otus ei siis ollut aivan typerä, mikä oli tietenkin vain ja ainoastaan huono asia. Typerää rottaa saattoi huijata, mutta älykäs rotta voisi tajutakin jotain. Ei se tietenkään ollut edes hänen tasoisensa ajattelija, mutta ei tämä silti miestä saanut ainakaan ilosta loikkimaan.
"Iksaa", rotta vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi. Osittain hän teki sen siksi, ettei keksinyt mitään muutakaan, mitä siihen lisätä. Hän oli Iksaa. Mutta toisaalta se johtui myös siitä, että ihmiskieli ei sopinut hiukkaakaan hänen suuhunsa. Se tuli ulos väärin ja vaivalla. Se oli liian monimutkaista ja vaati ajattelua. Rotat eivät puhuneet toisilleen tällä tavalla. Mutta tärkeä sitä oli silti osata, sen hän tiesi, ja piti itseään onnekkaana, kun oli saanut opittua sitä. Tämäkin tapaus olisi varmasti mennyt ikävämmäksi, hänelle, ja rumemmaksi, taaskin hänelle, ilman sitä. Ihmiset tuntuivat tuntuivat suhtautuvat heti paremmin, kun niille puhui.
Kun Iksaa alkoi olla lämmin, mihin ei oikeastaan mennyt kovinkaan kauaa, alkoi hän muistaa muutkin tarpeensa. Hänellä oli nälkä, muttei suuremmin ruokaa. Se oli ongelma, joka pitäisi hoitaa mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Nälkä ei ollut mikään mukava asia. "Ostan ruokaa? Nälkä, maksan", Iksaa koetti parhaansa mukaan viestiä naiselle, kaivaen samalla jotakin matkasäkistään. Se jokin paljastui muutamaksi pitkäksi rotanhampaaksi ja kovia kokeneeksi kolikoksi, joita tarjottiin ilmeisesti maksuna.
|
|