|
Post by submarine on May 17, 2008 21:14:14 GMT 3
"Haista paska", Wolker vastasi vaisuhkosti. Hitto, hänen rintaansa kivisti kunnolla. Tai kivistäminen tulisi myöhemmin, nyt sitä jomotti. Ei, tämä ei tosiaan jäisi tähän. Tästä maksettaisiin vielä takaisinkin sitten joskus, hän laittaisi tuo ämmän vielä huutamaan. Mutta juuri nyt tämä meni vain liian huonosti. Hänen koko rintansa veteli pieniä valitusvirsiä ja kädet tärisivät kahakan huumasta. Nainen osasi tapella, sitä ei voinut millään tavoin kieltää. Mutta vielä sitten joskus...
Wolker ei viitsinyt edes yrittää sanoa naiselle kierroksen jatkamisesta loppuun. Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Mutta ainakin hän voisi sanoa siitä, jos asia tulisi puheeksi. Etenkin ylikonstaapelille. Se hullu ukko osasi rangaista. "Helvettiäkö sinä siinä möllötät? Ala tulla! Taas kuitenkin olit työntämässä jotakin turpaasi", Wolker äyskähti paikallaan tapittavalle Borchalle, haluten purkaa turhautuneisuuttaan johonkin. Ei hän voisi pulleaa miestä piestä, mutta saattaisipa ainakin laittaa tämän juoksemaan.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 17, 2008 21:32:30 GMT 3
Borcha seisoi paikallaan ihan kuin olisi juurtunut siihen. Ulospäin hän näytti tasan yhtä tyhmältä, kuin aina ennenkin, mutta sisällään hän kävi väittelyä.
Ja sitten se toinen Borcha, se joka yleensä aina hiljeni, pääsi kerrankin voitolle. Lihavan vartijan uurteisille kasvoille levisi pingottunut, uhkaava irvistys. Hän otti muutaman harppauksen kohti Wolkeria, ihan sen näköisenä kuin voisi hetkenä minä hyvänsä iskeä tältä leuan mäkeen, ja tyrkkäsi sormensa vasten tämän jomottavaa rintakehää: "Sinä... sinä kusipää! Mitä hittoa, mitä ihmeen perkeleen helvettiä sinä kuvittelit oikein tekeväsi? Hauku sinä minua, miten tykkäät, iske vaikka nyrkillä. Mutta älä koske Abigailiin, tai minä runtelen naamasi ja yli-ison nenäsi niin, että syöt kaislapillillä loppuelämäsi!" vanha vartiomies ärisi ja tökki tahdissa Wolkeria sormellaan. Hän seisoi vähän aikaa hiljaa, ikään kuin miettien seuraavia sanojaan, ja totesi sitten vielä ennen lähtöään: "Ja jos sinä kuvitteletkaan hiiskuvasi kenellekään mitään tästä, varsinkaan Abin osuudesta, pidän huolen että ylikonstaapeli kuulee sinun ammattimaisesta tavastasi käsitellä kriisitilanteita! Ja minä totta vie kerron, minulla ei ole mitään hävittävää. Sinulla taasen taitaa olla, vai mitä, sir?"
Vielä vähän aikaa sanattomana ja punaisena seisottuaan Borcha käännähti kannoillaan ympäri, itsekin perin yllättyneenä siitä, mitä juuri äsken oli sanonut, ja riensi Abigailin perään: "Abigail! Odota!"
Hitto vie! Hän sanoi sille vastaan! Ihan tosissaan sanoi! Hitto soikoon hän kuulisi siitä seuraavana aamuna... ja sitä seuraavana... ja sitäkin seuraavana... potkut tuli...
|
|
|
Post by khiiroo on May 17, 2008 21:42:08 GMT 3
Ei ole todellista. Ei nyt!
Abigail käänsi päätään aavistuksen, irvisti kivusta ja vilkaisi äänen suuntaan. "Hei, Borcha, ei nyt", hän vastusteli välittömästi ja ähkäisi. Perkele minut nahkoineni nielkööt. Kirottu kipu. Abigail ei myöntänyt tuntevansa tarvetta ystävälle juuri nyt. Ei edes sellaiselle kuin Borcha, johon hän ei suhtautunut enää laisinkaan niin vihamielisesti mitä aiemmin. Mutta kun mies oli jo niin lähellä, ettei hän pääsisi tästä juoksemalla eroon, mikä olisi pelkästään rinnastettavissa heikkouteen ja sellaisia asioita hän ei halunnut muille näyttää, päätti hän pysähtyä. "Mitä nyt?" hän töksäytti töykeämmin kuin oli aikonut.
|
|
|
Post by submarine on May 17, 2008 21:57:32 GMT 3
Wolker tuijotti silmät pyöreinä Borchaa. Oliko tämä todella... eihän tämä voinut... mitä helvettiä? Sehän oli... sehän oli siis Borcha. Pyöreä, hölmö Borcha. Ei tämä voinut uhkailla häntä, hän oli ylempi konstaapeli ja... ja se oli Borcha. Wolker vain tuijotti, osaamatta sanoa, aukoen suutaan hölmistyneenä. Ehkä taistelun hurme oli pistänyt pään pyörälle tai sitten tämä oli vain niin järjetöntä, mutta mies ei kyennyt keksimään mitään vastaansanomista. Ei myöntävää, ei kieltävää, ei yhtään mitään. Hän vain tuijotti, kun pullea konstaapeli lähti Abigailin perään.
Hyvän hetken tuijotettuaan Wolker lopulta sai kakaistua ulos: "Itse olet." Siinä ei ollut järkeä, eikä sitä kukaan muu kuullutkaan, kuin ohi vilistävä poika, joka jäi hetkeksi tuijottamaan ja pakeni sitten paikalta. Sitten, vilkuillen epäluuloisesti ympärilleen, mies lähti aivan hiljaa jatkamaan kierrostaan, tietämättä ollenkaan, mitä hittoa oli juuri tapahtunut.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 17, 2008 22:06:16 GMT 3
Borcha pysähtyi Abigailin eteen ja huohotti hiukan. Juokseminen ei varsinaisesti sopinut hänen ruumiinrakenteelleen, ja vaikkei hänen kuntonsa nyt ihan surkea ollutkaan, pani juokseminen hänet kuitenkin helposti huohottamaan.
"Minä... tuota... oletko sinä ihan kunnossa?" Borcha sai kysyttyä. Hän ei ollut ollenkaan varma, mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Abigail vihasi sitä, kun Borcha huolehti, mutta eipä mies osannut olla huolehtimattakaan, ainakaan tällaisessa tilanteessa. Vaistomaisesti mies kävi läpi Abigailin kasvoja nähdäkseen, oliko tuolla mustelmia tai ruhjeita ainakaan siellä päin. Jos olisi, Borcha kyllä tekisi Wolkerista solmun! Tai oikeastaan, tuskinpa. Hän oli nytkin hyvin hämmästynyt siitä, että oli saanut toisen hiljaiseksi, ihan todella saanut. Eikä se ollut sellaista halveksivaa holjaisuutta, vaan ihan oikea, pelästynyt hiljaisuus. Joskus sitä yllätti omalla rohkeudellaan itsensäkin.
"Miksi ihmeessä te edes tappelitte?"
|
|
|
Post by khiiroo on May 17, 2008 22:25:26 GMT 3
Mitä hänen tähänkin olisi pitänyt vastata? En tietenkään ole kunnossa, ääliö? Ja mitä se olisi hyödyttänyt? Tiesihän hän sen: ei mitään.
"Ei mistään erityisestä. Makuasioista lähinnä", nainen vastasi. Hän ei edes kuvitellut olevansa kovin vakuuttava, mutta oli myös selvää ettei hän tahtonut puhua asiasta enempää.
"Lähdetkö nyt sille oluelle?" hän kysyi vaihtaen aihetta, syystä. "Muistaakseni kysyin sitä jo aiemmin, ennen kuin nimeltä mainitsematon kusipää ahtautui joukkoon ja kukoisti tärkeydessään."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 17, 2008 22:31:02 GMT 3
"No voinhan minä..." Borcha vastasi ja raapi niskaansa. Vähän kyllä arvelutti mennä oluelle kesken vuoron, varsinkin kun Borchalla oli paha tapa siirtyä siitä yhdestä oluesta seuraavaan ja seuraavaan ja seuraavaan ja... humalassa olisi ihan turha yrittää tehdä hommia. Ja jos lähtisi kesken kaiken töistä sen takia, niin ei tarvitsisi seuraavana aamuna tulla takaisin.
Parasta olisi siis yrittää olla juomatta yhtään. Mutta Abigailia Borcha ei viitsinyt eikä sen koommin halunnutkaan vastustaa. Varsinkaan nyt. Ehkä, jos nainen saisi oluen tahi pari, tuo avaisi sanaisen arkkunsa ja Borcha saisi tietää, mitä oli tapahtunut? No, sitä sopi toivoa. Vaikka tuskinpa edes viina saisi Abigailia puhumaan, varsinkaan hänelle. Hänhän oli tyhmä, eikä hän kuitenkaan ymmärtäisi.
|
|
|
Post by khiiroo on May 17, 2008 22:48:01 GMT 3
"Hyvä. Muuten suoristaisin valmiiksi vinon nenäsi", hän murjaisi. Silti, tässä mielentilassa se ei ollut niinkään vitsi.
Hyvän matkan taitettuaan hän saapui Borcha perässään kapakan eteen, jonka edessä kiikkui tuulessa kyltti, jonka tekstiä hän ei osannut lukea mutta tunsi paikan maineelta. Murtunut varvas. Kuka helvetti antaisi kapakalle nimeksi Murtunut varvas? Itseasiassa, kuka olisi niin tyhmä että antaisi ylipäätään millekään muulle nimeksi Murtunut varvas, kuin oikeasti murtuneelle varpaalle? Hän astui silti sisään ovesta.
Ensimmäinen ajatus joka valtasi Abigailin oli: helvetin läävä. Borchan ja hänet vastaanottanut isäntä oli sonnustautunut ennen varmasti valkoisiin esiliinaan, jossa oli nyt veri- ja oksennusjäämiä. Tiskillä makasi muutama paatunut juoppo, tällä kertaa tosin sammuneina, jotka Abigail sysäsi surutta kumoon. Toinen miehistä ulvahti, mutta vaikeni kummasti saatuaan monosta. "Yksi olut minulle ja toinen mokoma tälle miehelle", hän murahti ja viittasi Borchaan.
Kapakka oli harvinaisen tyhjä. Lounasaika oli lopuillaan, ihmiset olivat palanneet jo töihinsä ja äidit kaitsemaan lapsiaan. Miltein tyhjässä salissa, vaikkei paikkaa saattanutkaan kelvolliseen majataloon verrata, istui heidän lisäkseen enää muutama soppaa kauhova asiakas ja aivan salin perällä neljän miehen joukko, jotka vaimensivat ääntään heti kun he olivat astuneet sisään. Abigail ei piitannut palaneen puupennin vertaa miehistä.
"Tiedätkö mikä tässä ottaa eniten päähän?" hän kysyi Borchalta. "Se, että annoin asian olla. Yksi lysti, jos niin oli viisaampaa, mutta tiedätkö miten minun tekisi mieli nyt kuristaa Wolker?"
Isäntä laski oluet ja toi ne heidän luokseen. "Yksi nei.. öngh." Abigailin käsi oli kiertynyt miehen kauluksen ympärille. "Jos oli aikeissa kutsua minua heikomman sukupuolen edustajaksi, älä. Ymmärrätkö?" Kun puhiseva isäntä nyökkäsi, Abigail hellitti otettaan. "Hyvä poika." Köhien isäntä korjasi: "Yksi olut sinulle, yksi herralle", hän sanoi ojentaen olutta Borchan suuntaan.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 17, 2008 23:02:47 GMT 3
Borcha mulkoili myös ympärilleen kapakassa. Murtunut varvas ei ollut hänen kantapaikkojaan, hän kävi yleensä Ohravellissä. Se oli melko tasokas paikka, ainakin tähän läävään verrattuna. Mutta oli Borcha täälläkin kiskonut kerran jos toisenkin. Kun janotti, oli oikeastaan se ja sama, missä se jano sammutettaisiin.
Tiskille päästyään mies istahti jakkaralle ja nojasi kätensä vasten sen likaista pintaa. Hän kääntyi katsomaan Abigailia kun tämä puhui, ja otti vastaan oluensa. Voi miten... ei! Borcha muistutti itseään siitä, että oli jo vaarassa saada potkut muutenkin, ja suurin ponnistuksin siirsi tuoppinsa vähän syrjemmälle.
"No ainakaan se ei kerro kellekään, ei edes ylikonstaapelille. Minä pidin siitä huolen." Borcha totesi, ja vaikutti hetken aikaa olevan aika ylpeä itsestään. Hän oli puolustanut Abigailia ja onnistunutkin siinä erinomaisesti. Se oli saavutus. Varsinkin, kun vastassa oli Wolker. "Kannattaa vaan hoitaa se kostohomma töiden ulkopuolella. Ei ole mukava menettää hommiaan tuollaisen takia." Borcha totesi hiljaa. "Kun olet edennytkin urallasi kivasti. Ties vaikka olisit joskus itse ylikonstaapeli ja saisit kyykyttää naama-Wolkeria miten mielit."
|
|
|
Post by khiiroo on May 18, 2008 13:11:55 GMT 3
"Minä vähät välitän enää tästä urasta", Abigail paukautti sen kummempia kaunistelematta. "Ainoa syy miksi edes teen tätä on se, että toisesta työstä tienaan vielä tätäkin huonommin. Ja joudun elättämään itseni lisäksi myös tyttäreni. Kai sinä hänet muistat?" Hetken ajan naisen silmissä loisti äidillinen huoli ja rakkaus, mutta se katosi siinä silmänräpäyksessä kun hän pudisti päätään ja kumosi lisää juotavaa kurkkuunsa. "En edes usko tahtovani ylikonstaapelin virkaan. Mieti nyt. Kuinka monen tiedät vihaavan häntä? Kuinka suuret paineet hänellä on niskassaan?" Abigail pudisti uudelleen päätään. "En usko jaksavani kantaa sellaisia paineita harteillani. Näissä nykyisissäkin on jo tarpeeksi ellei peräti liikaa." "Sanot siis pistäneesi luun kurkkuun hänelle?" hän kysyi hymyillen. "Olen ylpeä sinusta." Tällä kertaa hän ei valehdellut. "Ja olet oikeassa. Mitä se kosto hyödyttäisi? Ei mitään. Vaikka toisaalta, olisihan sekin alku."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 18, 2008 13:48:37 GMT 3
"Kyllä minä sinun tyttäresi muistan." Borcha totesi hyväntuulisesti. Hän oli tyytyväinen, suorastaan säteili, nyt kun Abigailkin oli kehunut häntä hänen hienosta suorituksestaan. Ilme kuitenkin synkistyi kun nainen siirtyi puhumaan työstään ja urastaan, ja siitä ettei jaksaisi enää välittääkään, vaikka saisi potkut. "Eihän tästä hommasta paljoa saa, mutta on sekin vähä rahaa." vartija muistutti. "Vähäkin on enemmän kuin ei mitään. Lapset tarvitsevat ruokaa ja tästä tulee sentään rahaa säännöllisesti. Ja voisihan sitä paskempikin työ olla. Ei minulle ihan heti tule mieleen, mikä olisi paskempaa kuin vartijana olo, mutta varmasti sellaisia on." Borcha sanoi puoliksi huumorimielessä ja puoliksi tosissaan. "Ja minusta sinä olet hyvä vartija. Sinussa on enemmän miestä kuin niissä nuorissa juipeissa yhteensä. Sanokoot Wolker mitä vaan, kyllä jokainen vartiotupa tarvitsee niitä toiminnan miehiäkin. Ei kaikki ratkea pelkällä politiikalla."
Borchalta oli mennyt kovin kauan oppia, ettei Abigailista saanut puhua naisena, mutta harvemmin hän puhui tästä miehenäkään. Nyt hän halusi kuitenkin parantaa tämän oloa, eikä oikeastaan edes valehdellut. Olihan Abigailissa enemmän miestä kuin niissä nuorissa ja onnettomissa, vaikka tuo nyt Borchan mielestä nainen olikin. Ja hyvä, että oli. Jos Abigail olisi ollut mies, se olisi tehnyt Borchasta homon. Ja se tie johtaisi hirsipuuhun, ennemmin tahi myöhemmin.
"Ja sitä paitsi, jos saat saat kenkää tuvasta, Wolker saa kaikki ylennykset ja siitä tulee vielä ylpeämpi. Jonkun pitää olla siellä kisaamassa sen kanssa, ettei ala luulla liikoja itsestään."
|
|
|
Post by khiiroo on May 18, 2008 14:49:04 GMT 3
"Raha.." hän maisteli sanaa suussaan ja nyökkäsi, kuin saatuaan hyvän makuisen makeisen. "Vastahan sanoinkin sen ollevan ainoa syy miksi ylipäätään olen yhä täällä. Muualla voisi olla parempaa. Sodasta ei ole nyt tietoakaan, mutta muuten olot on mitä on." "Ja mitä minä ylennyksillä enää? Toista se on sinun kohdallasi. Sinulla on oikeus vihata Wolkeria sen vuoksi, että hän riisti ylennyksen nenäsi edestä. Minun urallani hän on pelkkä kärpäsenpaska huomisen historiassa, jos ymmärrät." Hän ei ymmärtänyt, muttei jaksanut uskoa Borchankaan ymmärtävän.
Abigail huikkasi isännän suuntaan ja sai eteensä uuden kolpakon. "Olen seissyt ase kourassa vain odottamassa myrskyn puhkeamista. Mitä olen kuullut kirjekuriireilta on kaikki toisin muilla mailla, vaikka kuulema pahalta näyttääkin." "Liittyisin armeijaan, jos vain tietäisin missä sen voisin tehdä. Palkkamiekan ammatti vain on pirun riskialtista, enkä hennoisi luopua tyttärestäni kovinkaan pitkäksi aikaa. Kuinka hän mahtaisi pärjätä yksin? Ei mitenkään!" Abigail ei vain ollut siitä kovin varma. Siksi hän ehkä yrittikin peittää epävarmuuttaan tyhjällä sanahelinällä. "Entäpä sinä? Olemme puhuneet vain minusta, mutta entäpä sinä? Kuinka perheesi voi?" Abigail kysyi ja kumosi viidennellä kolpakon tyhjäksi. Hän huikkasi uudelleen isännälle, joka silmiään pyöritellen marssi taas täyttämään tyhjentynyttä lasia.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 18, 2008 15:39:04 GMT 3
"No jaa. Ei minusta olisi siihen hommaan kai ollutkaan. Olen liian tyhmä siihen. Se nyt ei ole varsinaisesti salaisuus kellekään, vähiten minulle. Mutta sen lyhyen aikaa, kun olisi saanut enemmän rahaa, olisi pojalla ollut mahdollisuus parempaankin... no pääsi se sentään sepälle oppiin. Siitä saa rahaa, jos on hyvä." mies totesi ja huljutteli väljähtynyttä oluttaan kolpakossaan. "Ihan hyvin kotona kai menee. Vaimon kanssa ei, muttei siitä sen enempää..." Borcha ei mielellään vetänyt keskustelua siihen, mitä oli tapahtunut muutama vuosi sitten. Silloin, kun hän oli pilannut kaiken. Välinsä Abigailin kanssa, välinsä vaimon kanssa... piti vaan hyväksyä se, että Abigail löytäisi parempaakin miesseuraa edes turhia etsimättä. Parempaa, kuin lihava, tyhmä, saamaton Borcha. Borcha suorastaan kuuli Wolkerin äänen narisemassa päässään, toistamassa yhä uudelleen samaa: "Onko sinustakin ehkä tulossa sellainen? Sellainen känninen idiootti?"-litaniaa.
"Tytär täyttää pian viisi vuotta. On kauhean iloinen ja herttainen tyttö. Ja poika pärjää sepän opissa hyvin. Olemme saaneet paljon kehuja hänen ahkeruudestaan. Hyvä vaan, on tainnut saada aivot äitinsä puolesta. Hänellä on mahdollisuudet vaikka mihin, kun vaan jaksaa yrittää. Hyvällä tuurilla voi joskus jättää taakseen tämän kaupungin ja mennä isompaan. Isossa kaupungissa liikkuvat isommat rahat." vartija tuumasi ja kurtisti kulmiaan Abigailin nopealle juomatahdille. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Turha se kai olisi.
|
|
|
Post by khiiroo on May 18, 2008 17:46:26 GMT 3
"Niin se aika vain menee. On se hassu juttu miten vuodet tuntuvat lyhenneen", hän sanoi, imaisten alahuultaan.
Peräpöydästä kuului sekavaa keskustelua, ovi kilahti auki samaan aikaan kun tyhjä lasi täyttyi yhä uudelleen. Ikkunoiden ulkopuolella hengitti elävä, sykkivä kaupunki, joka liukui etäisellä tavalla heidän ohitseen kuin jossain kaukana näiden ikkunoiden takana. Aika-ajoin kolistelivat kärryt hitaasti ohi, silloin tällöin kuuluvat etäiset huudot sekottuivat tunnelmalliseen musiikkiin kaupungin toisella laidalla - ikkunoista näkyi, kuinka lasipullot vaihtoivat käsiä. Talojen väliin jäävässä tilassa, kujalla, seisoi rähjäinen mies ja piti kättään kaverinsa olkapäällä - kaverin, joka oli kuollut ja haudattu ehkä kymmenen vuotta sitten.
Naisen huulille nousi hymy, äidillinen hymy - jollakin tapaa rakastava, pohjimmiltaan välinpitämätön, mutta lohduttava.
Puheensorina virisi nousevasta humalasta. Keskipäivä hiipi karkuun auringonvalon jalanjäljissä, jättäen suurempien talojen varjossa seisovan kapakan oman onnensa nojaan.
Lisää ihmisiä. Lisää tarinoita tyhjien kuorien alla, pirstoutuneita unelmia ja unohdusta, jonka humala huuhtoisi mukanaan seuraavaan aamuun. Ja katsoessaan kalpeita kasvojaan tummentuneen lasin pinnasta, hän mietti myös omaa tarinaansa. Joko tämä ilta olisi viimeinen? Joko hän viimein saisi luovuttaa?
Kuinka irrallisella pohjalla elämä loppujen lopuksi olikaan. Ja niin uusi asiakas, kilahdus ja varjo rikkoutui uuden kolpakollisen myötä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 18, 2008 18:05:27 GMT 3
Borcha istui vaiti Abigailin vieressä, tunkipa tälle jossain vaiheessa omankin kolpakkonsa nenän eteen. Hän ei halunnut kieltää tätä juomasta, osaltaan siksi että saisi taas turpaansa ja osaltaan siksi, ettei se kuitenkaan hyödyttäisi mitään. Niinpä hän päätti vaan pitää huolen siitä, ettei kukaan käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja yrittäisi hyötyä hänen humaltuneesta ystävästään. Mielelläänhän Borcha olisi ollut enemmänkin, kuin ystävä, mutta se ei ollut niin helppoa. Tuskin mahdollistakaan. Kaikki tosiasiat olivat häntä vastaan.
Hänen avioliittonsa Aelan kanssa ei ollut mikään hyötyavioliitto. He olivat menneet naimisiin korviaan myöten rakastuneina ja nuorina. Mutta siitä oli aikaa. Jossakin vaiheessa elämä oli kai muuttanut jompaakumpaa, tai kumpaakin. Ja tunne oli hiipunut. Ensin se oli muuttunut sairaalloisen mustasukkaiseksi ja riitaisaksi, sen jälkeen välinpitämättömäksi, ja lopulta kumpikin oli vain luovuttanut. He eivät enää edes nukkuneet samassa sängyssä. Borcha nukkui makuuhuoneessa, Aela tyttären kanssa tämän huoneessa. He eivät puhuneet, ja jos puhuivatkin, muuttui se pian tappeluksi. He välttelivät tapaamasta toisiaan. Vaimo vietti osan öistään naapurissa. Kyllä Borcha tiesi, mitä hän siellä teki. Eihä se suuremmin häntä edes liikuttanut.
Tavallaan se oli surullista. Kumpikaan heistä ei kai olisi halunnut tunteen sammuvan, mutta niin vain oli käynyt. Borchan epäonninen flirttiyritys Abigailin kanssa oli vaan murtanut padon. Se oli tehnyt siitä, mistä kumpikin oli vaiennut, totta. Siitä vaimo oli suuttunut. Idyllin hajottamisesta. Hän olisi kai halunnut vain vaieta. Leikkiä, että kaikki oli niinkuin ennenkin. Vaikka mikään ei ollut. Eikä Borcha halunnutkaan sen enää olevan. Hänen tunteillaan oli jo uusi kohde, oli ollut jo kauan. Se, ettei niihin koskaan tulisi vastakaikua, ei tehnyt niistä ollenkaan sen olemattomampia.
"Mitä jos sinä lopettaisit tuon jälkeen?" Borcha viimein kysyi, kun aikaa oli jo kulunut melko tovi. "Minä voin saattaa sinut kotiin, ja voit mennä vaikka nukkumaan. Tai jotain. Minun pitää palata töihin."
|
|