|
Post by submarine on May 13, 2008 20:18:04 GMT 3
Kaduilla liikkuikin jo myös taskuvarkaitakin. Tai niitä Wolker ajatteli jokaisen nuhruisen, keskenkasvuisen pojan olevan. Suurimman osan ajasta se oli myös hyvin totta. Niitä tuli kapungin liepeiltä ja köyhällistöstä. Kyllä hän tiesi, miksi varastettiin. Kenties perheenpää oli kuollut johonkin, ja rahaa oli pakko saada. Eikä likaisia, osaamattomia poikia juuri työhönkään otettu. Pidettiin vain varkaina. Ja niinpä moni sitten pakon edessä myös ryhtyi oletuksien antamalle uralle. Se oli valiteltavaa, monta hyvää miehenalkua - ja naisenkin - joutui suorastaan pelikkien olosuhteiden orjaksi. Mutta se ei millään tavalla saanut Wolkeria antamaan armoa yhdellekään. Ei tälle roskasakille. Ei nytkään, kun kohti tuli arviolta tusinan vuotta oleva, nokinaamainen poika, joka juoksi täyttä vauhtia pakoon jonkun huutaessa. Hän kulki ensimmäisenä, joten hän ehti reagoida. Säälimättä Wolker kahmaisi kiinni ohimenevän pojan hiuksista, saaden aikaan reilun huudon kun tämä lensi melkeinpä maahan äkkipysähdyksen vuoksi. Empimättä mies väänsi niin, että poika parkui. Tämä ei selvästikään ollut ehtinyt huomata koko vartijaa paetessaan. "Sitä ollaan aamusesta jo toimessa, vai? Nyt tiputat sen, mitä käsistä löytyy, tai kiskon sinulta päänahan irti!" Wolker karjui runnellut kasvot melkein kiinni pojan omissa. Taskuvaras päästi inisten irti kukkarosta, joka kilahti maahan, saaden sisältä löytyviä kolikoita vierimään kivillä. Ja Wolker paiskasi pojan pitkin pituuttaan ja antoi saappaalla vauhtia, kun tämä koetti mahdollisimman nopeasti pakoon. "Jos näen sinut uudelleen tekemässä tuota, leikkaan korvan irti! Toistuvasta varastamisesta rankaistaan reilusti!"
Wolker ei jäänyt katselemaan, kun ihmisten joukosta juoksi paikalle vanhemmanpuoleinen mies, joka alkoi kiireesti haalia rahojaan takaisin. Tämä oli jokapäiväistä, edes vartiosto ei kyennyt estämään rikollisuutta, ainoastaan tekemään jo tapahtuneesta lopun. Ja tämä päivä oli vasta alussa. Näitä pikkupoikia ei viitsinyt edes yrittää rankaista mitenkään todella, sille ei olisi tullut loppua koskaan. Parempi pelästyttää ja piestä hieman. Ne pysyivät ainakin hetken ruodussa. Eikä hän varmasti muistaisi tämänkään kasvoja enää parin hetken kuluttua. Oikeastaan ne oli jo unohdettu.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 13, 2008 20:52:46 GMT 3
Borcha talsi Abigailin perässä katua, tallasi yhä uudelleen niitä samoja kiviä kuin aina ennenkin, ja aina välistä pysähtyi tarkkailemaan tilannetta. Ylhäällä taivaalla Lintunen kaarteli. Borcha oli opettanut sen kirkumaan, jos se näki tappelevia ihmisiä tai konflikteja. Se olikin, kaikkien epäilyksistä huiolimatta, todella oppinut tekemään niin. Joko Borcha oli taitava eläimenkouluttaja, tai Lintunen tavallista viisaampi tuulihaukka. Oli asia miten oli, Borchan silminä se kuitenkin toimi, ja tekikin työnsä kiitettävästi.
Borchan taas kerran saavutettua Abigailin tuo heitti ilmaan kysymyksen, joko ihan vain kohteliaisuuttaan tai ystävyydenpuuskassa. Joka tapauksessa Borcha vastasi; hän oli jo niin epätoivoinen että teeskenneltykin ystävällisyys oli hänen päivänsä pelastus: "Eipä siellä taida näkyä. Paitsi kostea ilta kapakassa. Niinkuin aina." vartiomies vastasi ja pysähtyi taas katselemaan ympärilleen. Paljon oli väkeä, niinkuin aina. Lähistöllä näytti olevan meneillään kiivas tinkaaminen. Niin kiivas, että seikkalilijaksi määriteltävä, sekalaisiin suojiin pukeutunut mies oli jo kiskomassa esille miekkaa huotrasta. Borcha työntyi Abigailin ohi, ja pahoitteli tälle hetkittäistä poistumistaan: "Hei, mies. Sinä juuri. Ei aloiteta mitään rettelöä, ettei tarvitse mennä viilentymään putkan puolelle." Parrakas seikkailija kääntyi ja sylkäisi maahan: "Mitäs perkelettä se sulle kuuluu? Toi kisko ylimäärästä, mulla on oikeus saada takaisin." "Minulla on ollut tämä hinta näissä tuotteissa jo vaikka miten kauan!" kauppias protestoi. Borcha mulkoili seikkailijaa, joka alkoi selvästi käydä kuumana. Ilmeisesti väittely oli ollut meneillään jo hetken. Vartija astui askelen eteenpäin ja heilautti pamppua uhkaavasti. Seikkailija, joka vaikutti jo tähän aikaan päivästä olevan hiukan humalassa, ei näyttänyt järin vaikuttuneelta. Idiootti hän ei kuitenkaan ollut, vaan sylkäisi vartijan saappaille ja lampsi ilkeästi mutisten tiehensä.
Borcha jäi ravistelemaan kuolaa saappaankärjestään hiukan lannistetun oloisena. Tänään ei ilmeisestikään ollut hänen päivänsä.
|
|
|
Post by khiiroo on May 13, 2008 21:14:07 GMT 3
Abigailin silmiin syttyi liekki. Se ei ollut syntynyt sinne vain koska Borcha olisi hänestä ollut perin sankarillinen käydessään riitapukareiden väliin, eikä sen kasvanut roihu johtunut ihailusta miestä kohtaan tämän päästäessä häntä halveeraaneen miehen jatkamaan matkaansa. Naisen ote miekankahvassa kiristyi huomaamattaan hänen astellessa kohti kollegaansa. "Päästit hänet menemään", hän kysyi yhtä paljon kuin totesi. "Miksi?" Nainen pudisteli päätään ja jatkoi, yhä epäuskoisena tilanteesta jonka olisi kenties tullut olla normaali näinä aikoina - näillä kaduilla. Mutta ei. "Tiedätkö..", hän aloitti hiljaa, mulkaisten vihaisesti kuuntelemaan jäänyttä kauppiasta joka palasikin hyvin vikkelästi kojunsa taakse. "Ihmisten kunnioitusta ei saa, jollei sitä ota. Luulin sinun tietäneen sen jo lukuisten palveluksessa olleidesi vuosien jälkeen." Hänen äänessään oli pettymyksen särö, ja vaikka hänen olemuksensa huokui vihaa, sen kohde ei suinkaan ollut mies hänen edessään. "Tule. Tarjoan sinulle tuopillisen. Ja ei, älä katso minua noin. Työaika eli ei, olemme molemmat nyt sen tarpeessa." Ainakin minä. Kirottu päänsärky ja humalahakuinen juominen! "Mennäänkö? Minä tarjoan."
|
|
|
Post by submarine on May 13, 2008 21:32:47 GMT 3
Wolkeria alkoi hieman hämätä, että hänen kollegansa hidastelivat perässä. Borcha oli juuri pistänyt pisteen jollekin rähinälle, mutta vieläkin sekä Abigail että tämä seisoskelivat paikoillaan. Katua oli, vaikka muille jakaa, ja nämä seisoskelivat hitto sosialisoimassa. Oltiinko tässä vetämässä lonkkaa työaikana? Eihän tässä ollut mennyt edes kauaa vielä. Wolkerista saattoi puuttua paljon, mutta työnsä hän kyllä pyrki tekemään kunnialla. Olkoonkin, että oli paskaa ja kiittämätöntä hommaa, se oli silti tehtävä, ja mitä paremmin teki, sitä nopeammin se oli ohi. Niinpä hän suorikin alikonstaapelin ja toisen ylemmän konstaapelin luokse.
"Mahtaako olla jokin ongelma? Ei tämä työ tekemättä lopu", Wolker totesi tylysti, rupeamatta millään tavoin kaunistelemaan ajatuksiaan. Hän ei ollut kuullut, mistä puhe oli, mutta tuskin ainakaan mistään työnteon ihanuuteen liittyvästä. Vielä ei mukaan vedetty mitään uhkauksia valittamisesta kenellekään, etenkään ylikonstaapelille, mutta kyllä ne sieltä tulisivat, jos tällainen peli jatkuisi. Ja jos hän uskaltaisi mainita tästä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 13, 2008 21:50:30 GMT 3
Onneksi lähistöllä ei ollut tarjolla koskematonta vesisaavia. Borcha olisi varmasti hukuttautunut siihen.
Abigailin ilmaistessa pettymyksensä, tosin nättiin pakettiin verhoiltuna, miesparka tuntui kuivuvan kokoon kuin puhkaistu sianrakko. Hän näytti itse asiassa juuri siltä, että olisi voinut hetkenä minä hyvänsä purskahtaa itkuun ja päättää päivänsä omalla pampullaan. "No ainakin se lopetti... turha sitä on alkaa haastamaan riitaa, jos sen saa loppumaan ilman verenvuodatusta." Borcha yritti selitellä. Abigailin ehdotukseen juomisesta hän olisi muuten suhtautunut suurellakin ilolla (tai ainakin vähemmällä synkistelyllä), mutta nyt hänen kauhistunut ilmeensä johtuikin lähelle pyrkivästä Wolkerista. Alikonstaapeli yritti vinkata naiselle, että mies valtavan tuulenhalkojansa kanssa oli pyrkimässä lähemmäksi, mutta liian myöhään; Wolkerin suu kävi jo ennen kuin Borchan hitaat aivot ehtivät saada aikaiseksi mitään varoitusta muistuttavaakaan.
"Ei, herra, me tässä vain... keskustelimme mahdollisesta tarpeesta pidättää tuo mies." Borcha huitaisi hätäisesti jonnekin sinne, mihin seikkailija oli ajat sitten hävinnyt. Hän oli helvetin huono valehtelija, sen näki sokea otsanahallaankin. "Mutta nyt kun... tilanne meni ohi näin kivuttomasti ja mieskin näyttää kadonneen, niin ajateltiin jatkaa matkaa." Borcha loi hätäisen katseen Abigailiin, ilmeisesti siinä pelossa että nainen päättäisi ihan vaan tavan takia väittää Wolkerille vastaan.
Hyvähän Abigailin oli, hän ja Wolker olivat samanarvoisia. Mutta jos Abigail väitti vastaan, niin Wolker purki kiukkunsa Borchaan, eikä mies totta vie halunnut ylimääräistä paskaa jo valmiiksi likaiseen niskaansa.
|
|
|
Post by khiiroo on May 14, 2008 16:19:16 GMT 3
Ja kuinka mieluusti Abigail olisikin väittänyt vastaan. Mutta koska Borcha sen sijaan näytti olevan ratkeamassa liitoksistaan, näki hän paremmaksi olla väittämättä vastaan, nielaisten kaikki keräämänsä vastaväitteet. Mutta aivan siihen hän ei asiaa luonnollisestikaan osannut jättää. Koko matkan Wolkerin rinnalle ja siitä edemmäs hän kulki varpaillaan sipsutellen ja huudellen "työmoralistia" falsettiäänellä, piittaamatta Borchan anelevasta katseesta. Mokoman manipuloivan mielen kierouksia. Jos hän usuttaisi miehet toistensa kimppuun, olisi siinä miltein oluttuopillisen verran huvitusta. Miltein. Muttei päästyään aivan Wolkerin tuntumaan hän lopetti. Miehen pilkkaaminen - huolimatta Abigailin neutraaleista tunteista miestä kohtaan - ei olisi kaukonäköisesti viisasta, eikä mukavaa. Borcha kärsisi, se oli varmaa, mutta jopa hän saattaisi joutua luvulle siitä kuinka tuli käyttäytyä kollegojaan kohtaan. Ylikonstaapelin kohtaamisen ajatteleminen sai hänet värähtämään.
|
|
|
Post by submarine on May 14, 2008 16:38:11 GMT 3
Wolker pysyi vaiti, lähtemättä härnäykseen. Kiusatkoon nainen nyt, hän nauraisi vielä myöhemmin. Jostakin. Vaikka viimeistään siitä, kun joku roisto iskisi tältä naaman halki. Ei oltaisi enää kauniita tai korskeita. Pitkään työtä tehneen vartijan tiesi tavallisesti arvistaan, ja niiltä oli mahdotonta välttyä. Tietenkin työetuihin kuuluva - tai oikeastaan ainoa, hitto vieköön - puoskari kykeni tekemään omansa, mutta, kuten pelkkä hänen naamaansa katsominen riitti kertomaan, ei tämäkään ihmeitä voinut tehdä. Vanhemmalta Karlilta puuttui nenä, oli saanut tilalle puisen, Ragar säilytti hampaita yöt sängyn vieressä. Ja monella muulla monia muita vammoja.
Näytti siltä, että vammoista saattoi olla pikapuoliin luvassa lisää kokemuksia. Kääntyessään kadunkulmasta Wolker näki tilanteen, joka ei todellakaan kuulunut aivan niihin tavallisimpiin. Jokin kiista oli menossa. Toinen osapuoli oli joukko jotakin itsensäruoskijoita, tavallisia rätteihin käärittyjä fanaatikoita piiskat kädessä ja toistensa selkiä jonossa hakkaamassa. Ja, mikä mielenkiintoisinta, näitä hulluja vastassa seisoi toinen joukko samanlaisia. Kaikki ne tautiset, likaiset, luisevat, pesemättömät miehet ja naiset huusivat uskomatonta kyytiä toisilleen, lainaten välillä ties mitä pyhän kirjansa kohtaa ja paasaten hullunkiilto silmissä. Suurin osa jatkoi silti samaan aikaan myös itsensä pieksemistä, niin että väittelyä seosti läiskekin. Kahakka tukki hyvin tehokkaasti tien ja aiheutti hämminkiä. Tuijoteltuaan hetken Wolker tuli siihen tulokseen, että oli kai pakko mennä katsomaan, mitä hittoa oli meneillään. Kiertolaishullut näyttivät kaikki siltä, että voisivat alkaa ruoskimaan itsensä lisäksi myös jokaista eri mieltä olevaa ilman sen suurempaa ärsytystä, mutta pakko se vain oli. Muuten hänet piestäisiin aivan toiselta taholta, jos tästä kehkeytyisi jotakin ikävämpää. "Mennään katsomaan, mistä nuo hullut huutavat. Kukaan ei tee mitään typerää, ennen kuin on pakko."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 14, 2008 16:55:59 GMT 3
Borcha oli suunnattoman helpottunut Abigailin jättäessä suuremmat härnäykset sikseen. Kenties tuokin kuunteli joskus itsesuojeluvaistoaan. Tuskinpa tilanne jäisi tähän, ei naama-Wolkerin eikä Abigailinkaan puolelta, ja tapahtui mitä tahansa, Borcha kärsisi kumminkin. Mutta ainakaan kärsimystä ei ollut luvassa nyt. Eikä Wolker edes pilkannut häntä häiriköijän karkuunpäästämisestä. Tosin, ei siihen ollut etiketin mukaan syytäkään. Borcha oli estänut konfliktin, eikä kenkien päälle sylkeminen ollut tarpeeksi paha teko raahata joku putkaan. Sitä sattui yhtenään.
Mutta toisaalta, Abigail oli ihan oikeassa. Ei kunnioitusta saanut, ellei sitä koskaan vaatinut. Borcha vaan oli aika huono vaatimaan mitään, hän oli enemmän niitä antajia. Osa torin vakituisista kauppiaista oli tosin mieltynyt häneen, ja hän sai heiltä leivät, pannut ja hevosenkengät vähän halvemmalla kuin yleensä. Nämä olivat sitä vähän vanhempaa myyjäkuntaa, jotka Borcha oli avuliaasti pelastanut kenties useitakin kertoja liian kiivailta tinkaajilta. Ainakin osa siis arvosti hänen hiljaista ja uhrautuvaa työtään kansalaisten puolesta. Muut vartijat tuskin, heistä hän oli vaan hempeä, höpsö ja lihava. Kenties pitäisi joskus antaa periksi sille ilkeämmälle Borchalle ja pamauttaa jotakin takaisin. Hitto, niin hän tekisikin. Seuraavalla kerralla kun joku syyttäisi häntä turhasta, hän sanoisi tälle suorat sanat.
Harvinaisessa itsevarmuudenpuuskassaan mies sattui äkkäämään yhden likaisen katupojan, joka pälyili lähellä olevaa taloustavarakojua liiankin uteliaasti. Poika huomasi hänen katseensa ja otti pari askelta sivulle. Borcha irvisti. Pikkupoika pinkaisi karkuun sivukujalle, ja vanha vartija tunsi syyllisyyden nipistävän heti reilusti rintalastasta; oliko se nyt sitten kivaa? Puoliksi toivoen, että poika tulisi takaisin, Borcha jatkoi Wolkerin ja Abigailin perässä, kunnes Lintunen taivaalla kiljaisi. Vartija käänsi päänsä vain nähdäkseen saman, minkä Wolkerkin. Joku kumma juttuhan siellä oli meneillään, ja vain Borcha oli kykenevä kävelemään melkein tilaisuuden keskelle ennen kuin huomasi mitään. Ilman Lintusta hän olisi varmaan kävellytkin.
Vanhan vartijan suu loksahti auki. Kaksi jonoa toisiaan ruoskivia ihmisiä seisoi napit vastakkain ja solvasi vastakkaista jonoa minkä kerkesi. Haukkuja, ruoskan pauketta, lisää haukkuja, lisää pauketta. Punaiset viirut raidoittivat jonottajien selkiä näiden paasatessa kiihkoissaan oman uskonsa paremmuudesta. Borca ei tähän hätään keksinyt mitään, mikä olisi tehnyt itsekidutusta vaativasta uskonnosta hyvän, mutta ei kai se hänen asiansa ollutkaan. Riitti kai, että nuo itse tiesivät. "Selvä, sir." Borcha vastasi totutusta tavasta Wolkerille, ja siirtyi sitten tämän takana lähemmäksi outoa tilannetta.
|
|
|
Post by khiiroo on May 14, 2008 17:37:14 GMT 3
Abigail kääntyi ja tuli takaisin miesten luo. Hän viittasi kadulla meuhkaaviin fanaatikkoihin kasvoillaan kysyvä ilme. "Pappeja?", hän kysyi katsellen huvittuneena lahkolaisia. "Taidankin muistaa säädöksen, joka kieltää julkiset uskonnon nimissä tehdyt kokoukset ilman erillistä lupaa. Ja onko heillä sellainen?" hän kysyi virnistellen, viittoen edelleen ihmisjoukkoon, joiden toiminnan väkivaltaisuus oli ilmeisesti lisääntymässä. "Tahdon nähdä sen."
Tälläistä sääntöä ei tietenkään ollut, tai jos olikin ei Abigail tiennyt siitä mitään. Mutta kun adrenaali purkautui hänen veressään, naisen silmiin syttyvä kiihko kertoi siitä, ettei hän itseasiassa piitannut tippaakaan.
Nainen valmistui jo pinkaisemaan siltä seisomalta väkijoukon keskellä, oikaistessaan miekkavyötään ja nostaessaan miekkaansa pois huotrasta. Mutta tuntiessaan tovereidensa katseet selässään ja yrittäessään jollakin tavoin ymmärtää (tai muistaa. Eihän hän ollut vaivautunut kuuntelemaan, yllätys kyllä) mitä Wolker oli juuri sanonut, hän hellitti otetta miekkansa varresta. "Pah."
Hän marssi kuitenkin jo edemmäs, viitsimättä katsoa tulivatko miehet hänen vierellään, takanaan vai liukenivatko kuin vesi autiomaahan. "Anteeksi arvon ihmiset", Abigail huusi kauempana kolisevien rattaiden, hevosten hirnunnan ja väen melun ylitse. Kukaan ei tuntunut reagoivan. Tästä selvästi turhautuneena, hän polvistui ja alkoi etsiä käteensä jotakin jolla viskata lähintä mölöttäjää päähän...
|
|
|
Post by submarine on May 14, 2008 18:11:49 GMT 3
"Ne mitään pappeja ole", Wolker totesi, haluttomana ottamaan minkäänlaista kontaktia koko tapaukseen, mutta voimatta oikeastaan muutakaan. Hän ei ollut mitenkään erityisen uskonnollinen, oli päättänyt enemmänkin pysyä erossa kaikesta tällaisesta. Jos nämä olisivat olleet pappeja, sekin olisi ollut jo aivan tarpeeksi. Mutta nämäpä olivatkin hulluja huutamassa maailmanloppua, kuolemaa ja tuskaa, ja valmiina myös jakamaan sitä kaikkea, jos erimielisyyksiä tulisi. Tässä ei ollut enää kyse mistään sielun kiroamisesta, vaan hengenlähdöstä. Suurin osa arpien ja haavojen peittämästä joukosta tuskin osasi enää edes pelätä mitään. "Miekka tuppeen, idiootti", Wolker lisäsi kiireesti naisen alkaessa kiskoa asettaan esiin, kuin mikäkin typerys. Se oli muutenkin vastoin kaikkia sääntöjä, kuten myös tarkalleen ottaen lakia, mutta tässä tilanteessa se oli eniten vastoin aivotoimintaa. Miekka kädessä väkijoukkoon huitomaan ryntäämisestä voisi saada syytteitä sivullisten tappamisesti ja paljon varmemmin pääsisi eroon virastaan, mutta sitäkin varmemmin tapattaisi itsensä. Ainakin tässä tilanteessa.
Näytti pahasti siltä, että Abigail aikoi ruveta ratkaisemaan ongelmaa huonoilla tavoilla. Eipä niin, ettei ajatus kiihkouskovaisten kivittämisestä olisi kiehtonut Wolkeria, olisihan siinä heti yksi rauhanrikkoja vähemmän, mutta kun hän oikeasti pelkäsi näitä. Aivan järjestään, nämä olivat vaarallista sakkia. Ja Borchaa oli varmasti turha edes toivoa ratkaisemaan mitään, pirun pallomaha sekin oli. Yrittäen näyttää mahdollisimman kovalta ylempi konstaapeli suori möllistelevän ja ruuhkautuvan väen läpi silvottujen huutokilpailuun. Harmi vain, että vaikka hän kuinka koetti kiinnittää näiden huomiota itseensä, ei yksikään korvaansa lotkauttanut. "Hiton hienoa", Wolker totesi loputa, koetettuaan sekä huitoa käsillään että karjua. Hän ei tiennyt, miten tästä oikein edetä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 14, 2008 19:16:34 GMT 3
Borchakaan ei ollut oikein varma, mikä keino olisi ollut se viisain. Jos menisi itse tuonne kaiken keskelle, saisi hötäkässä varmasti turpiinsa. Jos alkaisi raahata yksitellen porukkaa putkaan, saisi taas turpiinsa. Vanhempi vartija kiinnitti katseensa Wolkeriin. Se piipitti jotain, yritti saada huomiota itseensä. Abigail oli kumartunut noukkimaan jotain, kai viskatakseen sillä jotakuta.
Abigailin ajatus nyt oli lähinnä sitä, mikä Borchalle tuli mieleen. Hänen sydämensä täyttyi puhtaasta, kapinallismielisestä ilosta kun hän tarttui kiinni läheiseen heinävaunuun. Näytti siellä olevan jauhosäkkejäkin, mutta samapa tuo. Tyytyväisenä siitä, että saattoi kerran elämässään näyttää naama-Wolkerille, miten näitä töitä oikeasti tehtiin, vartija otti oikein kunnon otteen pienikokoisten vaunujen pieluksesta, jännitti kaikki lihaksensa äärimmilleen, ja sitten... viskasi koko vaunun jauhosäkkeineen ja heinineen päivineen kahden metrin päähän älämöitsijöistä, ja heille turhaan karjuvasta Wolkerista.
Kärryt rysähtivät rikki pyöriä myöten ja saivat ihmisjoukon ensimmäiset, toiset ja vielä kolmannetkin hyppäämään taaksepäin. Valkoinen jauho pöllähti ilmaan ja lenteli kaikkialle kuin lumisade. Heinät vaan yksinkertaisesti levisivät joka puolelle.
Moisesta tempista lähtevä ääni oli jotain niin suunnatonta, että sitä edes paikalla seisovat uskonnolliset fanaatikot eivät voineet sivuuttaa. Koko katu tällä tienoin näytti hiljentyneen melko tehokkaasti. Borcha tunsi höivähdyksen ylpeyttä katsoessaan Wolkeria; revi siitä kokemusta, juippi.
"Nyt voitte sanoa asianne, sir. He varmaan kuuntelevat."
|
|
|
Post by khiiroo on May 14, 2008 20:02:25 GMT 3
.. ja niin kivi seurasi pöllähdyksen jäljessä, ohittaen täpärästi lähinnä olleen fanaatikon päänupin. "Ja huti." Hän nosti miekkaansa aavistuksen huotrasta, teräksen kolahtaessa vasten terästä. "Ja nyt te äpärät kuuntelette mitä meillä on sanottavaa. Ymmärrättekö?" Hölmistyneiden nyökkäysten klovnikatras kävi vastauksesta. "Nyt näyttää siltä, arvon herrat, että saimme heidän jakamattoman huomionsa. Puhukaa siis, tai minä teen sen enkä tee sitä yhtä hienotunteisesti kuin uskon teidän tekevän", hän huomautti hiljaa Borchalle ja Wolkerille. Nainen väläytti hurmaavan, vinon hymyn ja jäi taka-alalle odottamaan.
|
|
|
Post by submarine on May 14, 2008 20:27:26 GMT 3
Wolker oli äkkiä alkanut harkita vakavissaan Abigailin kuristamista itsesuojeluvaiston kuuntelemisen vuoksi. Tai ainakin hän alkaisi pitää huolen siitä, ettei hitto vieköön enää joutuisi samaan partiovuoroon tämän kanssa. Joko tämä oli todella niin tyhmä, ettei tajunnut, tai oikeasti kuolemanhaluinen. Tässä seisoi kaksi joukkoa räjähdysherkkiä paskiaisia kiljumassa tapon partaalla toisilleen, ja akka heitteli kiviä ja käski näitä! Miksi vartiostoon tuli idiootteja? Vai tekikö vartiosto ihmisistä idiootteja? Tai oikeastaan se taisi olla ihan vain niin, että piti olla idiootti ryhtyäkseen tähän. Juuri tämäkin tilanne todisti sen.
"Mitäs helvettiä täällä on meneillään?" Wolker lopulta sai kakaistua ulos. Puhuttaisiin nyt sitten, kun oli tilaisuus. Tuli taas pientä hämminkiä, ja sitten toisen jonon kaikista pahiten silvottu ja lävistetty - esimerkiksi nauloilla - astui eteen huitoen väkäpäisellä ruoskalla itseään selkään niin, että lätisi. "Väärä usko, lahkolaisia!" mies korisi ja sai aikaan paljon huutoja, itsensä rääkkäämistä ja osoittelua. "Jumalanpilkkaa!" Olisi ollut vähättelyä sanoa tilannetta hankalaksi, ja sitä hankaloitti vain lisää se, että toinen jono huusi tietenkin aivan samaa. Tässä oli jokin pienimuotoinen uskonskisma menossa, eikä Wolker uskonut voivansa tätä millään turhan helpolla tavalla ratkaista - eikä uskonut sitä muistakaan. Mitä helvettiä sanotaan fanaatikoille, kun halutaan ne jonnekin muualle? Melkeinpä apua pyytäen arpinaamainen mies vilkuili Abigailia ja Borchaa. Melkein, muttei tosiaankaan täysin. Eikä ainakaan Borchaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 14, 2008 20:40:24 GMT 3
Borcha kohotti kulmiaan ja osoitti vyöllä roikkuvaa torvea. Hänellä oli sellainen tunne, ettei nyt varmaan tulisi mitään, jos alettaisiin kolmestaan yrittää, Pitäisi kutsua apua. Ihan kunnolla apulaisia, niin saataisiin hajotettua pahasti mellakaksi pyrkivä sanaharkka ihan alkuunsa.
Mikä siinä olikin, että nuoret tykkäsivät niin kovasti tehdä kaiken yksin? Silloin kun Borcha oli nuori, niin... no jaa, eipä heillä tainnut olla eroa Wolkerin ja Abigailin kanssa kuin kahdeksan vuotta. Ehkä siinä ajassa kuitenkin ehti muuttua yksi jos toinenkin asia. Borchalla ei ainakaan ollut ongelmia pyytää apua, kun sitä tarvittiin. Sillä tätä ei hoidettaisi kolmeen pekkaan. Ei todellakaan. Tässä tarvittaisiin varmaan yksi jos toinenkin kaveri. Kolmestaan saisi nokkiinsa, eikä Borchalla ollut aikomuksena kuolla fanaatikkojen potkimana. Se olisi ollut aika häpeällinen loppu yli kahden vuosikymmenen palvelukselle.
"Kutsutaan muut partiot, sir, ja hajotetaan se kovalla kädellä jollei puhe auta. siihen asti pitää vaan pyrkiä pitämään tilanne rauhallisena. Sir." Borcha lisäsi nopeasti. Vaikkei hän arvostanut Wolkeria enempää kuin keskivertoa lehmänpaskaa, hänen oli kuitenkin muistettava kohdella tätä oikein kunnioittavasti. Se olisi paitsi ohjesäännönmukaista, myös ihan käytännöllisesti katsottua viisasta. "Vai mitä sinä ajattelet?" Borcha lisäsi sitten Abigailille, ja hymyili taas oikein erinomaisen tyhmästi. Jopa tällaisessa tilanteessa.
|
|
|
Post by khiiroo on May 15, 2008 19:42:12 GMT 3
Nainen kohautti olkiaan. "Nämä hölmöt janoavat verta, kunhan se ei ole heidän omaansa. Minusta puheet on jo pidetty. Niin heidän kuin meidänkin puolesta. Mutta koittakoot puhua kymmentä senttiä terästä vatsastaan. Sen tahtoisin itsekin nähdä. Kutsu siis partiot, Borcha", Abigail sanoi äänellä joka jätti hyvin vähän arvailun varaan. Hän ei pyytänyt, hän käski.
Nyt heidän ympärilleen oli kerääntynyt, aivan kadunpäihin, väkijoukko joista osa katseli kummissaan fanaatikkoja, osa heitä, osa yhtyi messuamiseen hoilaten "Vääräuskoisia, vääräuskoisia!" kun toiset vaativat lujalla äänellä asuntojensa ikkunoista mölyämisen loppumista, tai tulisivat lopettamaan sen itse.
"Tämä alkaa riistäytyä käsistä."
|
|