|
Post by R.C. on Dec 31, 2006 16:05:44 GMT 3
(( Jeps, sehän se. ^^ Kannattaa ainakin siirtyä johonkin sen otuksen tieltä, muistaakseni hahmosi kulki samassa käytävässä. Eli tervetuloa vaan mukaan joukkoon onnettomaan. Tai jotain. ))
|
|
|
Post by submarine on Dec 31, 2006 16:43:28 GMT 3
((Ok. Katsotaan, mitä tästä seuraa.))
Vaikka kyseinen metelöivä oli-mikä-oli olikin varmasti kaikkein äänekkäin olento käytävässä, ei se siltikään ollut nähtävästi ainoa. Valtavan jyrinän jatkuessa sisään ryntäsi toinenkin hahmo, hieman keskivertomiestä lyhyempi. Tällä hahmolla oli päällään juuri sellaiset hupulliset kaavut, joita pidettiin, kun ei haluttu muiden näkevän mitään siitä, miltä näytti. Toisessa kädessään - jonka pitkä hiha myös peitti - tällä oli jonkinlainen pitkävartinen, painava ase. Sen toisessa päässä oli kaksi suurta puolikuunmuotoista terää vastakkain niin, että toisen suu osoitti eteen ja toinen taakse. Tupsahtaessaan saliin tämä pysähtyi aivan hetkellisesti katsomaan kokonaistilannetta, kuin sen tuottama ihmetys olisi aivan toviksi mennyt yli jopa paniikista. Mutta sitten, sanomatta mitään tai jäämättä kuuntelemaan mitään, tämä yksinkertaisesti ryntäsi eteenpäin, etsien oletettavasti jotakin piiloksi soveltuvaa. Jokainen harppaus, joka kuljetti tätä lattiaa pitkin, sai aikaan kuuluvan, metallisen kolauksen.
Kaikki oli aluksi mennyt niin hyvin, ja nyt tämä... Se hiton lohikäärme oli mennyt heräämään! Tämä mietti epämääräisesti rynnistäessään salin ylitse, välittämättä juuri kenestäkään tai mistään. Kun mitään parempaa vauhtoehtoa ei tuntunut olevan, tämä sukelsi lähimmän alttarin taakse. Ei mikään loistava piilo, mutta kun muitakin oli paikalla, hän ei sattuisi ensimmäiseksi pedon silmiin...
((Eli oletettavasti hahmo ryntäsi alttarin numero kuusi tai seitsemän taakse. Mahdollisesti kauemmaksikin. Mutta jos kellään ei ole sanottavaa asiasta, niin numero kuusi on kyseessä.))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 2, 2007 3:47:18 GMT 3
Kunnollista selkoa ei virkoava mies ehtinyt asioiden kulusta päässään muodostaa, kun hänet jo autettiin, tai vedettiin pystyyn aarrekasasta. Joitakin kolikoita ja epämääräisiä vaatteisiinsa takertuneita esineitä nopeasti irti puisteltuaan kiskaisi mies vielä katanansa esille selästä. Jos asiat todella olivat niin heikolla mallilla kun oli kerrottu. Saattoi olla, että kohta tarvittaisiin vielä kättäpitempää. Soturin siirtyessä rymyämään aarrekasan pariin vilkaisi mies varovaisesti kultakasan ylitse vain nähdäkseen oudon hahmon selkäpuolen tuon pysähtyessä ja sitten kääntyessä aikomuksenaan ampua kultakasaan asettamaansa panos, mistä yksisilmäinen mies ei ollut ollenkaan tietoinen. Päänsä tuo ehti kuitenkin vetää piiloon ennen kuin muukalainen ehti kääntyä kokonaan.
"Se näyttää mielipuolelta." Kuiskasi mies hiljaa muukalaisen sivuprofiilin nähtyään. Hyvä jos tuo lausettaan ehti loppuun asti sanoa, kun jo räjähti. Koko rysähdys tuli aivan yllättäen. Rahoja ja arvoesineitä sinkoili ympärillä niinkuin kultakasa itse olisi joku vihamielinen eläin jonka he olivat herättäneet, ja joka nyt suorastaan kuohahti aikomuksenaan nielaista onnettomat aarteenmetsästäjät syövereihinsä. Vaistomaisesti kyyristyen odotti mies jo kovan valuutan ja muun tavaran iskeytymistä itseään vasten, mutta niin ei koskaan käynyt. Viedessään kätensä silmiensä edestä, näki tuo miten soturi oli onnistunut pelastamaan myös hänet suojaksi kohotetulla kilvellään. Kuulo oli moisen jyräyksen jäljiltä hieman poissa, mutta etäämpää tunnelista kantautuva ääni kyllä erottui, ja se sai miehen miltei kananlihalle.
"Lisää demoneita", huudahti mies kuulematta kunnolla edes omaa ääntänsä. "Häivytään äkkiä!", jatkoi tuo etsien katseellaan kaoottiseksi muuttuneesta aarrekammiosta poistumistietä. Nopeasti pääteltynä kaikki tunnelit olivat poistumisteitä. Niistä yhdessä vastassa olisi vain jokin iso olento jota tuo ei mielellään jäisi kohtaamaan, toisen varrella vaanisi lauma susimiehiä, ja kolmas oli jokseenkin estetty tuon kummallisen räjäytteiljämaakarin toimesta. Olisiko otettava riski ja paeta samaa reittiä kun paikalle oli tultukin. Se saattaisi tietää kohtalokasta taistelua.
Oli miten oli, mitä muut suunnittelivat, sitä tuo ei tahtonut jäädä utelemaan, vaan etsi katseellaan kohtalaisen selkeän polun takaisin tuon oven luo. Tämän jälkeen miehen katse osui loukkaantuneeseen soturiin. Tottakai tuokin olisi tavalla tai toisella tästä hävityksestä saatava pois, katanansa selkäänsä sujauttaen kumartui yksisilmäinen mies nopeasti tuon puoleen. "Ja nyt äkkiä pois täältä ennen kun mikä lie norsudemonilauma rynnistää ylitsemme!", huudahti tuo ja yritti parhaansa mukaan auttaa loukkaantunutta ylös ja matkaan, vilkaisten sitten taas Maroofin suuntaan, jos tuo kykenisi auttamaan vielä osaltaan.
(( laitoin vuoroni tähän vaikka en tiedäkään miten räjähdyksessä muille vielä kävi... ))
|
|
|
Post by merril on Jan 2, 2007 17:55:58 GMT 3
(( Akula, vuorossasi "loukkaantuneella soturilla" tarkoitit kenen hahmoa? *Haluaa olla varma, ettei lähde kirjoittamaan vuoroaan tyystin tapahtumien oikeasta kaavasta irtaantuen* ))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 2, 2007 23:55:35 GMT 3
(( Sinunpa hyvinkin Merril. Käsittääkseni se on ainut sellainen, vai olinko väärässä? ))
|
|
|
Post by merril on Jan 3, 2007 18:57:42 GMT 3
(( Ei, ei, oikeassa olit. *Nyökyn* Halusin vain varmistua, kuten jo mainitsin. Rupean piakkoin vuoroa naputtelemaan, huomenissa toivottavasti jotakin valmiiksi saan. ))
|
|
|
Post by merril on Jan 4, 2007 15:20:36 GMT 3
Maroof tuntui joukkiosta aloitekyvykkäimmältä, joten Taibosu päätti sanatonta yhteistyösopimusta seurata, sekä rukoilla, että he uuden johtajansa turvin selviäisivät kukin hengissä tästä koettelemuksesta. Miehen tyrkätessä itämaisen soturin käsiin joukon monimutkaisiakin, oletettavasti maagisia esineitä, tuo rupesi niitä kiireisesti tutkimaan seikkailijan sekä kuolemaa pakoilevan miehen innostuksella. Ikävä kyllä, mies ei ollut loitsija, ja vaikka tämä tunsikin tämän tästä esineitä käsitellessään maagista voimaa joistakin esineistä, ei tästä ollut loitsuvoimaa esiin kutsumaan. Mutta miehen murheet tällä saralla olivat piakkoin ohitse- tämän huomion vei täysin voimakas räjähdys, joka sai miehen lentämään nurin, ja suurimman osan tämän syliin sysätyistä maagisista esineistä joko hukkumaan lentävien aarteitten sekaan tahi hajoamaan tämän varoittamatta tulleen iskun johdosta. Maailman pyöriessä miehen silmissä kullankeltaisena tovin tällä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata huumaantuneena sivusta, kunnes kaikki asettui kutakuinkin aloillensa. Tämä yritti kohottautua istumaan, mutta moinen yritys juuri räjähdyksen jälkeen ei ottanut onnistuakseen- sitten miekkonen muisti siinä samassa, kuka oli, tuolta kun sattumoisin äskeinen hullunmylly oli moisen tiedon riistänyt. Pienoinen tilannekatsaus palautti myös mieleen, missä tämä oli, jota seurasi puolestaan kirous miehen äidinkielellä, vaikka tämä ei ottanut kuuleviin korviinsa sanojansa. Miehen korvissa soi ja raikui, ja tämän päätä jomotti kuin lekalla olisi lyöty, mutta tämä pakotti itsensä polvillensa ja paikallistamaan muut onnettomat seikkailijat.
Hiljaisen suhinan vaihtuessa äänien kakofoniaksi mies viimein ymmärsi kuulevansa myös sekasortoon ilmestyneen uuden äänen- raskaan ruumiin tömistelyn käytävää pitkin, jonka mittasuhteet eivät tehneet kunniaa olennon kokoluokalle. Yksisilmäinen mies vei kuitenkin pian soturin huomion puoleensa, tarttuen Taibosua olkapäästä ja huutaen jotakin vasten tämän typertyneitä kasvoja. Vaikka pääosa puheesta ei onnistunut muodostamaan järkevää lausetta, miehen ollessa kykenemätön tulkkaamaan puhetta huumaantuneessa tilassaan, elekieli sekä yleinen äänenkäyttö olivat tarpeeksi vihjaamaan idän onnensoturille tuon aikeista- ja tämä nyökkäsi miehen puheille vastaukseksi, pyrkien sitten jaloillensa. Onneksi tämä ei sentään koipiaan ollut loukannut pahasti, vaikka tuolla lukuisia haavoja olikin jo kyljessään sekä käsivarsissaan. Tai ainakaan nykyisten kipujensa sekä adrenaliinivirtauksensa keskellä ei moisia tuntenut. Ennen karkuun pyrähtämistä tämä kuitenkin kompuroi nopeasti kyyryssä aarteitten luokse ja nappasi äskettäin tutkimistaan esineistä ensimmäisenä käsiinsä osuvan sauvan- pitkä, jostakin keraamisesta aineesta kasaan laitettu esine, jonka tämä oli tuntenut olevan maaginen, ennenkuin oli edes vilkaissutkaan esineen lukuisia riimuja. Tokihan tuiki tavallinenkin velhoudesta kuullut matkaaja tiesi, ettei sauvoista ollut juuri iloa ilman komentosanaa- mutta Taibosu luotti erääseen toiseen kuulopuheeseen, koskien sauvojen mahdin synkempiä puolia. Sanottiin, että pistotut sauvat saattoivat joskus väkivaltaisesti vapauttaa mahtinsa hajotessaan.
Siispä, miekkonen syöksähti esiin aarteitten takaa, paniikin vaihtuessa nyt tasaisen sekavaan taisteluun pitää jokainen lihas ja mieli toiminnassa, ja nakkasi kaikin voimin terveellä kädellään sauvan kohti ulottuvuuksien halki matkannutta mielipuolta, ennenkuin syöksyi kohden yksisilmää sekä Maroofia, kompuroiden joka askeleella kunnes pääsi muutaman askeleen päähän näistä, ja huudahti ilmoille ainoan sanan, joka paikallisesta kielestä ilmestyi tuon jyskyttävään, kivuliaaseen päähän.
"Juoskaa!"
Taibosu itse ei ollut erityisen varma, toimisiko hänen heikonpuoleinen hyökkäyksensä- sauva saattaisi yhtä hyvin säilyä ehjänä matkastaan ilmojen halki, tai hajotessaan päästää ilmoille pienen savuhattaran. Tai sitten sauva repisi auki ulottuvuuksien välisen portin Yhdeksään Helvettiin, ja sitten heillä kaikilla olisikin jo muuta mietittävää tuon yksittäisen demonin lisäksi. Tämä saattoi vain toivoa ja rukoilla, että esi-isät olisivat suosiollisia tänä iltana.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 9, 2007 13:30:12 GMT 3
(( Tuleeko iiriksen vuoro nyt vai replaanko minä? oÔ ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 9, 2007 15:49:06 GMT 3
(( Tuleeko iiriksen vuoro nyt vai replaanko minä? oÔ )) ((Minunhan tässä tuota pitäisi kysyä. Mutta minun mielestäni voitaisiin vielä odotella iiristä, eihän viime vuorosta ole kuin viisi päivää aikaa))
|
|
|
Post by R.C. on Jan 9, 2007 17:37:29 GMT 3
(( Ai tosiaan, sinäkin uhkasit jäädä välistä. ;^^ Pahoittelen, olen kaiketi turhankin valveutunut vuorottaja. As if. *virn* Varromme siis iiristä. ))
|
|
|
Post by iiris on Jan 9, 2007 22:18:08 GMT 3
((taidanpa joutua totemaan ettei tästä tule mitään.. Kuten olette varmaan huomanneet. Vedämpä Lydian pois kuvioista etten enempää jarruta teidän pelaamista. See ya!))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 11, 2007 18:32:41 GMT 3
Kun tuo omituinen meteli alkoi kuulua, muutama ajatus kulki muukalaisen päässä: A. Se ei voisi käyttää häneen magiaa B. Entä jos se ei tarvitsekaan magiaa? Ajatus B voitti äänestyksessä 100-0, joten tuo psykopaatti päätti valita suhteellisen fiksusti. Eli otti jalat alleen. "Sori, ei monologeja nyt, on hiukka liian kiire. Nähdään myöhemmin idiootti-friikit!" tuo huikkasi, edes katsomatta taakseen. Aika vikkelästi tuo pinkoi karkuun. Ei tosin mitenkään pelokkaasti, tuo ei oikein yleensä tuntenut pelkoa. Maalaisjärki pikemminkin oli ilmoittanut että mikäli tuo aikoi toteuttaa suunnitelmiaan vielä jatkossakin, olisi kammiosta päästävä pois mahdollisimman nopeasti.
Toisesta todellisuudesta tullut psykopaatti ei nähnyt kun yksi aarteenetsijöistä nakkasi sauvan, olihan tuo jo hyvän matkaa kohti sen käytävän kulkuaukkoa josta oli tullutkin. Ja sauvan iskeytyessä maahan tuo oli jo siellä sisällä, kiristäen vain tahtia ryminän lähestyessä. Ei tuo halunnut riskeerata turhia, tuskin olisi riskeerannut turhia sauvankaan tapauksessa, vaikka tuolla jonkin sortin immuniteetti tuon maailman yliluonnollisia voimia kohtaan ilmeisesti olikin. Ei tuo halunnut saada tietää poikkeuksista ikävällä tavalla. Mutta toisaalta, eipä tuon nyt tarvinnutkaan, kun tuo pakeni sangen nopeasti paikalta. Vähän tuota harmitti että tuo joutuisi etsimään uudet ehdokkaat suunnitelman B-osan kohteiksi, mutta sille ei nyt voinut mitään. Murphyn laki.
Tuon juoksuaskeleet kaukuivat pimeydessä kun tuo pakeni paikalta, välittämättä ollenkaan mitä tapahtuisi kammiossa, tietämättä mitä tapahtui sauvan osuessa maahan, tai tietämättä mikä sinne edes oli tulossa. Kyllähän tuo tiesi sentään tuhonneensa lähes kaiken arvokkaan sieltä, mikä hieman lohdutti tuota, vaikkei saanutkaan suunnitelmaansa täydellisesti ohi. Mutta silti, parempi välttää tappio, kuin häviön uhalla tavoitella voittoa.
((Ja Narri häipyy paikalta, mahdollisesti tehdäkseen jatkoa suunnitelmilleen. Mikäli joku ei ole vielä hoksannut, musta haltia on melko lailla jo vainaa. Ja viimeinen juonikuvio minun kohdaltani tähän kampanjaan lähenee kohti päätöstään...
*painuu tekemään jotain muuta*))
|
|
|
Post by R.C. on Jan 13, 2007 18:49:22 GMT 3
Yksisilmäisen miehen sekä itämaisen soturin huudot tiivistivät pitkälti Maroofinkin tulkinnan tilanteen tukaluudesta ja parhaasta mahdollisesta toimintatavasta, toisin sanoen pikaisesta paosta paikalta. Eikä paluu aiempaan käytävään tuntunut tässä tapauksessa sekään lainkaan huonommalta vaihtoehdolta, olihan kerran koeteltu reitti karpaasille jo ennestään tuttu, ja sijaitsi sitä paitsi kauimpana siltä luolan suuaukolta, jolta jumalaton ärjyntä kantautui. Paljon mieluummin taistelisi kookas soturi susia vastaan kuin ottaisi yhteen vihollisen kanssa, jonka nuolia ei voinut edes nähdä, saati jättäytyisi aarrekammioon tuloaan tekevän pedon jalkoihin.
Sen enempää aikailematta lähti Maroof siis kahden muun perään pinkomaan, suojaten selustaansa samalla parhaansa mukaan maagisella kilvellään demonin mahdollisiin päähänpistoihin varautuen. Vaan vilkaistessaan hätäisesti aarrekasan tuolle puolen ehti karpaasi parahiksi näkemään, kuinka friikki, joka haukkui heitä friikeiksi, oli niin ikään ottanut jalat alleen ja katosi jo tulosuuntaansa. Lievä hermostus ehti pyyhkäistä soturin ylitse hänen tiedostaessaan, missä molemmat käytävistä saattaisivat taas myöhemmin kohdata, mutta hän jätti kyseisen seikan sen ajan murheeksi. Tärkeintä oli nyt ehtiä turvaan paikalle rynnistävän hirviön tieltä, ja toivoa ahtaiden käytävien hidastavan petoa edelleen.
Juuri ennen syöksymistään turvalliseksi toivotulle tielle käännähti soturi vielä katsomaan, josko hän ehtisi nähdä vilauksen kammioon pyrkivästä vaarasta ja olla siten viisaampi vastaisuudessa. Tämä tavoite ei ehtinyt täyttyä, mutta sen sijaan havaitsi hän hieman aiemmin sisään sännänneen muukalaisen. ’Ystävä vaiko vihollinen?’, aprikoi soturi pienen hetken mielessään, vaan koskapa ei tuntenut tässä vaiheessa olevansa enää huonoimmassa mahdollisessa asemassa, päätti hän huutaa vielä varoituksensa toiselle: ”Hei sinä siellä! En suosittelisi jäämään tähän paikkaan, mikäli pidät henkeäsi aarteita arvokkaampana! Pohjoiskäytävään pakeni juuri vaarallinen kaistapää, joten jättäisin sinuna senkin tien pois laskuista. Mutta me muut emme kyllä pistä ylimääräistä taistelijaa pahaksemme, jos ylikasvaneet sudet eivät pelota.”, kartoitti soturi muukalaiselle pikaisesti tilannetta, kadotakseen tämän jälkeen edeltä menneiden tavoin käytävän pimeyteen.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Vain hetkeä myöhemmin antoivat viimeisetkin kivimassat käytävän ja kammion välissä periksi niitä raastavalle aarteen vartijalle, joka paksun pölypilven ja ympärilleen sinkoilevan maa-aineksen saattelemana vyöryi kammioon kuin itse helvetistä aineellistuneena. Sairaalloisen vihertävä hehku paloi paholaismaisella liekillä pedon tyhjistä silmäkuopista, levittäytyen epäpyhänä hohteena tuon jokaista karstaista suomua hivelemään. Luiseva kallo kääntyili puolelta toiselle ja terävät hampaat kalisivat toisiaan vasten kuoleman mädännäisyyttä uhmanneen lohikäärmeen tavoitettua määränpäänsä ja pysähdyttyä viimein aloilleen. ”Kukaan ei vie aarrettani!”, karjui ontto, kaunainen ajatus kammiossa, kunnes madaltui vaimeammaksi muistojen kaiuksi: ”Kirottua, en pääse ulos, olen haavoittunut ja heikkenen... ja kumppanini, missä hän on? Ei kai vain... kuollut! Vainuan hänen lojuvan luolan suuaukolla!”, raivosi rauhaton sielu, jota väkevä kirous onnistui yhä raadon sisällä ylläpitämään. Luurankomainen jättiläinen puisteli vihaisesti päätään ja riipi kynsillään samalla syvät urat lattiaan. ”Ei, en suostu kuolemaan näin helposti, nääntymään hengiltä omaan pesääni. He tappoivat rakkaani, mutta eivät vie kultaani! Kirous langetkoon ylleni... aivan, kirous on hyvästä...”, alkoi peto mielipuolisesti sihistä, ja havahtui hieman kyräilyistään. Se veti ilmaa keuhkoihinsa kuin reikäiseen säkkipilliin ja hönkäisi rappioituneista sisuksistaan ulos valtavan, vihertävän pilven myrkyllistä, tautista kaasua, joka alkoi uhkaavasti levitä ympäri kammiota...
|
|
|
Post by submarine on Jan 18, 2007 23:12:25 GMT 3
Hahmo, joka oli hetkeä aikaisemmin piiloutunut korokkeen taakse, alkoi nopeasti harkita uudelleen valintaansa kun alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että hän voisi jäädä tänne yksin. Koko idean toimivuus oli ollut juuri siinä, että lohikäärmeellä olisi ollut joku muu tapettavana sen aikana, kun hän olisi etsinyt ulospääsyn. Mutta nyt ei näyttänyt siltä, että sellainen olisi toiminut mitenkään. Parempi juosta, ja juostakin lujaa. Eikä siihen sopinut mukaan se, että hänellä oli erittäin raskas ja suuri ase mukanaan. Pois vain, ei se ollut henkeä tärkempi, tämä totesi viskatessaan sen maahan ja noustessaan seisomaan.
Ohimennen tämä huomasi silmäkulmastaan, kuinka jokin kimmelsi melkoisella voimalla. Vaikka tilanteessa olisikin pitänyt suoraan juosta, tämä kääntyi vilkaisemaan sitä. Sekalaisesta kasasta rikkauksia pilkisti miekka, jonka terä suorastaan hohti. Ajattelematta edes asiaa hahmo vain kahmaisi sen mukaansa, kaiketi järkeillen, että olisi paras ottaa jokin muu ase, kun kerran oli heittänyt yhden pois. Ja sitten mentiin, lujaa ja ilman turhia pohtimisia. Joku mies oli huutanut jotakin ja rynnännyt yhteen käytävistä, ja tätä olisikin kai paras seurata. Pidellen miekkaa niin, että käsi peittyi mahdollisimman hyvin hahmo ryntäsi perään käytävään.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 19, 2007 0:09:11 GMT 3
Yksisilmäisen miehen pystyyn auttama mies oli paiskannut jonkinlaisella sauvalla jonkinlaista kummallista kulkijaa, joka ennen paikalta pakenemistaan syyti ilmoille kaiketi solvauksia. Tähän yksittäiseen hahmoon entisen salamurhaajan huomio ei ehtinyt liiemmin kiinnittyä, sillä pakenemisen tarve ei osoittanut tuon mielessä minkäänlaisia hälvenemisen merkkejä. Saliin oli ilmestynyt toinenkin aikaisemmin huomiota vaille jäänyt kulkija, joskaan tähän ei kiinnitetty liiemmin huomiota. Jääköön taakse, enää ei kannata henkeään vaarantaa. Paitsi...
Oman nahkansa pelastamisen lisäksi miehen mielessä käväisi ajatus siitä miten paljon rikkauksia huone sattui sisältämään, ja miten ne rikkaudet nyt olivat levinneet ympäriinsä lattioille ja seinustoille. Potentiaalinen rikastumisen mahdollisuus.
Siinä samassa kun mies säntäsi liikenteeseen, tuo kumartui, ja poimi maasta satunnanvaraisesti lähettyville aiemmin lentävän esineen, joka oli jonkinlainen hopeanvärinen, hyvässä lykyssä hopeinen rannesuojus tai ranneke... tai ehkä osa jotain suurempaa haarniskakokonaisuutta. Se saisi tehdä matkamuiston virkaa. Tarkemmin tuo ei tavaraa jäänyt tutkimaan, vaan säntäsi sen kanssa saman käytävän suuaukosta, kuin mistä jokin aika sitten oli kammioon saapunutkin. Perässään tuo kuuli jonkin paljon suuremman ja pahansuovemman olennon onton haudantakaisen äänen, joka oli niin karmaiseva, että se sai miehen lisäämään vauhtia entisestään. Taakseen vilkaisematta tuo hävisi käytävän hämärään.
[Khann on poistunut aarrekammiosta]
|
|