|
Post by R.C. on Nov 29, 2006 14:49:55 GMT 3
Kookas soturi jätti mustasta haltiasta huolehtimisen sikseen kun vaikutti siltä että tuo oli jo eloton ja viimeistään vaiheessa, jossa kammioon astunut psykopaatti kävi maassa viruvaa miestä lähestymään. Tällöin Maroof lähti määrätietoisesti mutta vaivihkaa hankkiutumaan kauemmas rellestäjästä. Eihän soturi voinut tietää vaaran olevan vähäksi aikaa ohitse vaikka tulitus kuulostikin toistaiseksi tauonneen. Tarjolla olevia näköesteitä parhaansa mukaan hyödyntäen onnistui mies siirtymään alttarin varjosta kookkaamman aarrekasan taakse piiloon, huomaten samaisessa suojassa kyyristelevän muitakin seikkailijoita.
Ensinnä katse tavoitti nuoren naisen, jonka kanssa hän oli susia vastaan taistellut ja sittemmin kasvaneella joukolla käytävää seurannut. Hän heilautti tytölle kättään hakeutuessaan tämän seuraan. Toinen vaikutti olevan yhtä ymmällään tilanteen saamasta käänteestä kuin soturikin. Entä missähän päin silmäpuoli mies mahtoi lymytä?, tuumi Maroof ja katseli ympärilleen kunnes tavoitti syvennyksen aarrekasassa ja sieltä pilkistävää vaatetusta. Samalla tarkkailulla huomasi hän hieman haavoittuneen varkaankin ja nyökkäsi tälle pienesti. He kaikki olivat nyt selvästi samassa sopassa.
Varmistaakseen valkeahiuksisen miehen kunnon hilautui Maroof tätä kevyesti ravistelemaan. Toinen ei vaikuttanut olevan ainakaan verissään, ja hengityskin kuului selvästi. Vihollisen seuraavat sanat saivat soturin jähmettymään. Hän kuunteli uhkaukset loppuun kunnes käänsi kasvonsa taas muiden seikkailijoiden taholle, irvistäen. ”Liekö tuon demonin sanoihin järkeä luottaa?”, epäili Maroof vaimeasti ääneen, kuitenkin niin hiljaa kuiskien ettei hirviöksi haukuttu henkilö saattaisi niitä kuulla. ”Minusta olisi viisainta järjestäytyä ja tehdä yhteistyötä tästä vaarasta selvitäksemme. Yhdessä keksimme ehkä keinon selättää tuo mies ennen kuin hän tekee meistä selvää yksi kerrallaan...”, jatkoi soturi ajatuksiaan toisille, mikäli nämä sattuivat olemaan lähettyvillä. Muussa tapauksessa hän elehti muille kutsuvasti kootakseen pienen joukon edes hetkeksi yhteiseen aivoriiheen. Se tuntui soturista ainakin tällä hetkellä järkevimmältä tavalta setviä tilannetta.
(( En edes uneksi tietäväni hahmojenne tarkkaa sijaintia, joten jos näkemykseni on väärä, voitte vapaasti korjata tai jättää tietyt osat vuorostani vaille huomiota. =) ))
|
|
|
Post by merril on Dec 2, 2006 22:31:45 GMT 3
(( Haitanneeko ketään, jos vuoroni tähän väliin änkeän? ))
|
|
|
Post by R.C. on Dec 3, 2006 11:43:13 GMT 3
(( Minulle sillä ei ole niin suurta väliä, en tiedä järjestyksessä seuraavasta. Onko meillä jo joku järjestys? *rapsuttaa päätään* ))
|
|
|
Post by merril on Dec 5, 2006 19:58:07 GMT 3
(( Tiedä häntä. Itse olen yrittänyt tämän tästä viestiä pistää, mutta järjestys on ollut mitä milloinkin eri osissa Myrk-kampanjaa. Pistän viestiä luultavasti huomenissa tahi viimeistään seitsemäs päivä. Hieman tarpeetonta sosialisointia näin itsenäisyyspäivän alla, jonka mieluusti jättäisin väliin, mutta parhaani mukaan yritän selvitä siitä kunnialla ja katsoa, josko saisin sydänvertani vuodatettuani seuraavaan vuorooni. *Hymy* ))
|
|
|
Post by merril on Dec 9, 2006 18:04:23 GMT 3
Muidenkin kovaonnisten aarteenetsijöiden syöksyessä suojaan valtaisan aarrevuoren tarjoamaan tilapäiseen piiloon, Taibosu oli yhtälailla ilahtunut ja huolissaan tilanteen edistymisestä- demonin kuolettavat aseet eivät olleet koituneet turmioksi läsnäolijoille, joka oli selvästi onnenpotku. Toisaalta, yksikään näistä lukuisista urhoista ei ollut asettunut hirviötä vastaan, joka taasen viittasi siihen, että näillä oli enemmän tervettä järkeä kuin taitoa taistelukentillä, joka puolestaan johti uuteen umpikujaan. Ken asettuisi tämän mielipuolisen paholaisen kanssa kasvotusten kunnian kentillä? Eihän Taibosu voinut näitä poloisia kohtalokumppaneitaan syyttää, mutta tieto siitä, että he lukumäärästään huolimatta olivat selvässä alakynnessä niin aseellisesti kuin taisteluhalun kannalta kertoi jo pitkälti onnensoturin sekä tämän kohtalokumppaneiden synkästä tulevaisuudesta- eritoten sen lyhyestä pituudesta.
Kookas soturi oli viimeisin suojaan saapunut- jos kultakasan nurjaa puolta nyt suojaksi pystyi kutsumaan. Demoninen hovinarri saattaisi muitta mutkitta kävellä valtaisaa kammiota ympäri ja yhyyttää piileskelijät kuin lauman pahaa-aavistamattomia suolakurkkuja lasipurkista. Kun koonsa puolesta suuri soturi herkesi puhumaan, tuskissaan raskaasti hengittävä itämainen soturi yritti parhaansa saadakseen selvää kuiskuttelusta. Tuo hivuttautui vaivalloisesti lähemmäs joukkiota, irvistäen hieman miekkosen oikean kyljen räjähtäessä kivun supernovaan miehen liikkuessa. Haavoittunut mies tuskin pystyisi rehtiin miekkamittelöön ryhtymään, ja pitkä odottelu saattaisi koitua kohtalokkaaksi, vaikka irvinaamainen hirviö ei päättäisikään päättää heidän kärsimyksiään. Jo nyt verenhukka sai miehen pään tuntumaan kevyemmältä kuin se tavallisesti oli, vaikka miehen pää tuntuikin olevan pilvissä tämän suunnitellessa seuraavaa mahtavaa urotekoaan. Tuo yskähti vaivalloisesti ja otti osaa keskusteluun parhaansa mukaan, vieraan kielen tuntuessa nyt aina vain vieraammalta miehen ajatusten keskittyessä pääsijaisesti hänen vammoihinsa.
" Demonien ja riivaajien sanat ovat vailla kunniaa, ja totuus on heidän synkillä kielillään kirous- meidän...meidän ei tulisi luottaa olentoon", Taibosu kuiskasi aavistuksen verran takerrellen. Vaihtaen hitaasti asentoaan, tuo asettui nojaamaan graniitti-koroketta vasten, jolla suuri kultavuori lepäsi, ja hänen hengittämisvaikeutensa tuntui helpottavan ainakin hitusen verran. Mies käänsi jälleen katseensa muihin, tällä kertaa huomattavasti kirkkaamman katseen laskeutuessa Maroofin silmiin. " Kohtalon oikusta en ole kantava mukanani siunattuja aseita, mutta perimätieto kertoo, että kyseiset aseet ovat vahvan magian ohella ainoat asiat, jotka pystyvät päihittämään sikiävän pahuuden, jota vastustajamme palvoo. Kenties...kenties aarteitten kätköissä olisi loitsusauva tai ase, jolla voisimme päihittää yhteisen vihollisemme, ennenkuin hänen pahuutensa kasvaa liian voimakkaaksi yhteisen voimamme pysäytettäväksi?"
Näiden sanojen myötä itäisten maiden monitaiturisoturi tuntui jälleen lysähtävän hieman ryhdissään, ja hetkellinen kivunsekaisen mielen tuottama kirkas hetki oli tiessään, paniikin ja ruumiin kipuviestien haudatessa kirkkaan soturin veitsenterävän mielen alleen. Esi-isät olisivat ylpeitä hänestä, Taibosu tuumi heikon hymyn karehtiessa hänen huolitelluilla kasvonpiirteillään- demonit olivat hänen kansansa ikiaikaisia vihollisia, ja kuolema taistelussa tällaista olentoa vastaan ei olisi todellakaan epä-kunniakasta. Tosin, voitto moisesta olennosta olisi ollut miehelle mieluisampi vaihtoehto...mutta yhtäkaikki, muinaiset ovat sanoneet, että viisas hyväksyy elämän monet hedelmät sellaisina kuin ne tarjotaan. Jokainen hedelmä ei voi olla miellyttävän makea ja vailla matoja. Nyökätessään hiljaa itsekseen näiden oppien sanoille, Taibosu kuljetti sormensa huotrallensa, tarkistaen yhä miekkansa olevan läsnä. Hän oli vailla nuolia, joten hänen jousensa oli yhtä tyhjän kanssa, mutta hänen vaalimansa miekka oli karaistua Kara-Turin miekkaterästä, taideteos jo itsenään- kenties ase saisi maistaa vielä kerran verta oikeamielisyyden nimissä...joskin tieto siitä, että ase tuskin kykenisi edes haavoittamaan heitä uhmaavaa kieroutunutta pahuutta, horjutti miehen kunniantuntoa ja levollisuutta kuoleman edessä.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Dec 14, 2006 19:45:14 GMT 3
Jonkin aikaa tajuttomana kultavuoreen osittain hautautunut mies alkoi pikkuhiljaa osoittaa jälleen elonmerkkejä soturin ravistellessa tuota hieman. Silmäänsä raottaen tuo pyörähti vaivalloisesti mahalleen noustakseen ylös, mutta havaitessaan muutaman muun matalana pysyttelevän hahmon lähettyvillä tuo jätti liikkeen puolitiehen. Mitä hittoa nuo tuossa ryömivät? Mies kurtisti kulmiaan kysyvästi ja muisteli hieman missä oli. Ainiin, tämä on aarrekammio... Aikaisemmat tekemisensä vain hämärästi muistaen tuo mietti hetkisen mitä nyt oli tekeillä. "Mitä te täällä ryömitte?", kysäisi yksisilmäinen mies Maroofilta hiljaisella äänellä, uskaltamatta vielä kuitenkaan nousta. Hän muisti kyllä kellarin portin jälkeen tulleen syvän kuilun, ja oli epäillyt sen olevan kenties jonkin hornanhengen kotikuoppa, mutta ainakin tällähetkellä oli liian hiljaista. Kuvittelisi sellaisen pitävän enemmän meteliä jos se samassa kammiossa olisi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 21, 2006 20:27:57 GMT 3
"Eh, tolloja mitä tolloja", tappaja mietti ääneen, ja seuraili sivusilmällä mitä tuo joukko suunnitteli. Mies katsoi yksitellen jokaisen jäljellä olevan ja näkyvissä olevan pedastaalin päällä olevia esineitä. Miehen kasvoilla oli inho. Eivätkö tämän maailman ihmiset ja muut friikit osaa käyttää omia aivojaan, vaan luottavat kaikessa magiaan? Idiootit, Narri ajatteli, ja katsahti ohimennen mitä tuo kammiossa oleva joukko puuhasi. Kokoontuivat näköjään yhteen. Pitäisiköhän niitä muistuttaa vaarasta. Vissiinkin, tuo ajatteli, hymähtäen. Eiväthän nämä tollot ymmärtäneet yksinkertaista terveen järjen ja logiikan sääntöä: sekopäisen tilannetta totaalisesti hallitsevan mielipuolen näköpiirissä ei kannatta alkaa suunnittelemaan mitään vastaiskuja.
"HUOMIO!" arpinaama karjaisi äkkiä, ja tähtäsi tuolla aseellaan tarkasti ja varmasti tuon kokoontuneen joukon keskelle, ja laukaisi aseen. Tällä kertaa vain yksi luoti lähti aseesta, ja eikä osunut kehenkään, mutta sehän olikin tarkoitettu vain peloitteeksi. Luoti iski kipinää, ja lennätti hieman kivenpalasia osuttuaan maahan. "Show jatkuu älykääpiöt!" tuo jatkoi hieman rauhallisemmin, ja käveli suurempia kiireitä pitämättä kohti aarrekasaa, pitäen asettaan valmiina, ja mustaa kuulaa toisessa kädessään. Mies piti myöskin koko ajan silmällä noita kammiossa olevia aarteenmetsästäjiä, jotka olivat saaneet vähän enemmän kuin olivat halunneet.
Pian tuo oli päässyt melko lailla aarrekasan eteen, mihin tuo myöskin pysähtyi hetkeksi, ja hienosti asetti mustan kuulan sopivalle korkeudelle tuohon kasaan, katsoi sitä hetken, naurahti tyytyväisen oloisena, ja kääntyi. Mies käveli taas saman matkan takaisin, päästäkseen kepilleen, samalla tavalla pitäen tuota aarteenmetsästäjä joukkoa silmällä pienimmänkin liikkeen varalta.
((Tik-tok-tik-tok... Plot is beginning to thicken.))
|
|
|
Post by R.C. on Dec 23, 2006 1:07:43 GMT 3
(( En tiedä muista mutta minä putosin tässä kohtaa aika pahasti tilanteesta. Cut, kuinka hahmosi voi tietää noin tarkasti muun joukon sijainnin jos nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän sen aarrevuoren takana? Ja siis nähdä ja tulittaa kohteitaan niin etevästi kuin kirjoittamastasi saa käsityksen? Tuntui että tapahtumat etenivät nyt vähän turhan nopeasti, sillä ainakin oma hahmoni olisi varmasti vetäytynyt piiloon heti kun oli vähänkään vaarana tulla nähdyksi tai joutua tulilinjalle. Olen siis vähän hukassa oman vuoroni osalta, olettaen että seuraava vuorokierros lähti jo käyntiin ilman iiriksen kommenttia...? ))
|
|
|
Post by CutMhlii on Dec 23, 2006 10:24:35 GMT 3
((Ai olivatko he sen takana kokonaan... Tjah. Hmm... Korjaan tuon vuoron sitten myöhemmin, ja olin näköjään unohtanut iiriksen kokonaan. Vissiinkin syynä se että hällä oli viime sivulla vastaus ilman oikeaa accountia, ja en hoksannut että se oli siinä. Minun möhlini. Jättäkää tuo vuoro huomioimatta, kirjoitan sitten paremman iiriksen vastauksen jälkeen.
Anteeksi tuosta möhlistä. ))
|
|
|
Post by iiris on Dec 28, 2006 21:27:41 GMT 3
((eh, olen pahoillani etten ole pistänyt mitään postausta varmasti kuukauteen, mutta jätän vielä tälläkin kertaan väliin..))
|
|
|
Post by R.C. on Dec 29, 2006 13:58:09 GMT 3
(( Kiitos että ilmoitit, iiris. =) Näin ollen pelipallo taitaa olla yhä Cutterilla, jos hän haluaa viilata vuoroaan tjn. Tässä on ollut nyt sen verran taukoa ja joulua että olen vielä vähän pihalla kaikesta, mutta enköhän ajallani pääse aika pian takaisin juoneen mukaan. ^^ Yritän ainakin. ))
|
|
|
Post by merril on Dec 29, 2006 17:54:28 GMT 3
(( Ilmoittelenpahan vain, etten vielä kuolla kupsahtanut totaalisesti- odottelen Cutterin pelivuoroa, jotta voisin omaa vuoroani sittemmin naputella. ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 30, 2006 18:05:56 GMT 3
Vaikkei Narri nähnytkään missä aarteenmetsästäjät tarkalleen olivat, oli tuo nähnyt minne nuo olivat livahtaneet, ja äänistä päättelemällä tuo myös pystyi päättelemään missä nuo onnettomat olivat. Hieman tuo virnisti, itsekseen miettien miten turhaa ja typerää tuo noiden välttely oikeastaan oli. Ei tosin kauaa. Olihan hänellä tehtävää tehtävänään, ja tuo tollojoukko ei seisoisi suunnitelman A-kohdan tiellä... B-kohta sen sijaan olisikin sitten eri asia, mutta toisaalta, sekaantumista oikeastaan odotettiinkin. Eihän B-kohta edes toimisi kovin hyvin ilman jonkinlaista sekaantumista jonkun suunnalta. Mitä olisikaan taisto ilman vihollista, Narri mietti, vihellellen tyytyväisenä. Kun paikalla ei ollut Jackia, tai ketään muutakaan tuttua vihollista, niin eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä ensimmäinen vastaantullut idiootti, ja testata tämän kelpoisuus. Tai tässä tapauksessa, näiden.
"Kuulkaapas tollot", hyvin pukeutunut arpinaama sanoi pohtivalla äänensävyllä, samalla kun heitteli kädessään olevaa metallikuulaa huolettomasti ilmaan, "mitä jos tehtäisiin niin, että te kaikki siellä, mitä teitä nyt on, neljäkö se nyt oli, juoksisitte karkuun mahdollisimman lujaa? Näh, eihän tästä olisi mitään hupia ilman yleisöä. Mutta joka tapauksessa, shown täytyy jatkua", hyvinpukeutunut sekopää totesi, ja alkoi hitaasti kävellen kiertää kammiota, huolettoman oloisesti. Mies koko ajan piti silmällä minne aarteenmetsästäjät livahtivat entisestä olinpaikastaan, eihän tuo edes yrittänyt saada noita suoraan näköpiiriinsä. Mies kuin ohi mennen törkki alttareilta tavaraa alas, aina huomatessaan esineen alttarilla. Pari heikompaa esinettä särkyi pudotessaan maahan, mutta kyllä pari esinettä jäi ehjäksi.
Kierrettyään kierroksensa loppuun, hymyilevä pirulainen käänsi huomionsa taas suurempaan aarrekasaan. Hän lopetti metallikuulan heittelyn, virnistäen hieman. "Mutta nyt voitaisiin siirtyä illan ensimmäiseen isoon pamaukseen, niin sanottuun introon. Vaikka minä nyt aion räjäyttää ihan kivasti näitä teidän aarteita, melko varmasti jokunen jää jäljellekin. Mutta mikäs siinä. Ikinä ei voi voittaa täydellisesti, mutta voit aina varmistaa ettet häviä mitenkään. Äh, mitäs sitä turhia hempeilemään", tuo puheleskeli tyytyväisen oloisena, ja harppoi sangen nopeasti aarrekasan luo. Mikäli hän ei nähnyt kunnolla aarteenmetsästäjiä, eivät hekään nähneet kunnolla häntä, vaan joutuivat lähinnä luottamaan kuuloon, ja epämääräisiin näköhavaintoihin aarrekasan takaa. Tai alttarin tai minkä takana nuo nyt milloinkin piileskelivät. Mies asetteli varovaisesti kuulan jonkin verran aarrekasaan, varmistaen että se pysyisi siinä kunnolla. "Ah", psykopaatti äännähti iloisena kätensä jäljestä. Pommi räjäyttäisi ihan kivasti aarteita palasiksi, ja bonuksena lennättäisi kivasti kaikki pikku esineet toiselle puolelle aarrekasaa, ja ehkä sivuille myöskin. Muttei sinne suunnalle missä hän oli. Fysiikan lait ovat sitten mukavia, Narri mietti huvittuneena, ja ärtyneenä muisti etteivät kaikki tämän maailman asiat välittäneet niistä ollenkaan. Niin kuin se idiootti lohikäärme joka oli yritännyt napata tuon lounaakseen... Sentään se oli ymmärtänyt fysiikan lait sitten kun hän oli ampunut mokoman elikon kallon täyteen luoteja, tappaja mietti kävellessään rauhallisesti kauemmas räjähteestä, takaisin tutun kävelykeppinsä luo.
Rauhallisesti, ja elegantistikin jopa tuo nosti ensin keppinsä maasta, ja otti taas revolverinsa esille sen piilosta tuon takin alta. Rauhallisesti, ja hätäilemättä tuo otti hyvän asennon, ja tähtäsi pieneen mustaan kuulaan. Kohde oli helppo erottaa kiiltävän kullan keskeltä, ja siihen osumattomuus olisi epäpätevyyttä. Ja sitä epäpätevyys ei ole vaihtoehto, Narri mietti, ja painoi liipasinta.
Vaikka räjähdys ei ollutkaan mikään isoin mahdollinen, oli se silti melkoisen vaikuttava, tai olisi ainakin sellaisille henkilöille jotka eivät olleet tottuneet kovin isoihin räjähdyksiin, eli suurinpiirtein kaikki paitsi pommin räjäyttäjä olisivat huoneessa olijoista vaikuttuneita. Eri arvoesineet ja maagiset esineet lentelivät ympäri huonetta räjähdyksen suuntaisesti, lähinnä toiselle puolelle kammiota pommin asetuspaikan takia, mutta joitain pienempien esineiden kimmokkeita lensi myös puolelle jolla Narri oli. Suurin osa esineistä oli tuhoutunut, joko itse räjähdyksestä, tai mahdollisestä räjähdyksen heittämästä ilmamatkastaan. Ei kuitenkaan läheskään kaikki. Olihan osa aarrekasastakin jäänyt paikoilleen, ei tosin kovin moni. Ja nämäkin olivat pääasiassa mustuneita. Jokunen kangasesinekin oli kasassa ollut, ja nämä olivatkin nyt tulessa, valaisten kammiota paremmin. Narri oli aivan ihastunut silti siitä miten paljon oli joka tapauksessa tuhoutunut tuon pikku-pommin voimasta. Olihan tuo ollut melkein kotopuolen kranaatin tehoinen. Tosin vain melkein, ja aika kaukana isoimmista pommeista mitä Narri oli käsitellyt. Mutta suhteellisen vaikuttava silti. "Eikös ollutkin hienoa torvelot?" Narri kysyi virnuillen, ja vähän katseli ympäri kammiota, yrittäen löytää katseellaan jotain merkkiä aarteenmetsästäjien olinpaikasta, tai vielä parempaa, verta. Toivoi tuo jonkin verran aiheuttaneensa tuskaa noille onnettomille, jotka luulivat saaneensa niskaansa suuren onnen.
((Siinä revisioitu vastaus, ja plot still thickens.))
|
|
|
Post by R.C. on Dec 31, 2006 12:50:59 GMT 3
Maroof vilkaisi hyvillään itämaiselta vaikuttavaa soturia tämän käydessä lähemmäs tuomaan julki mielipidettään. Vieraan miehen jo kärsimät vauriot pistettiin merkille ja kulmat rypistyivät hetkeksi, lähinnä ymmärrykseksi, ettei toisesta välttämättä olisi tuossa kunnossa miekoin mittelemään. Ajatuksesta nuoren naisen usuttamisesta taisteluun oli kookas karpaasi niin ikään luopunut, ei sillä, ettäkö olisi tätä vähätellyt, vaan lähinnä jostakin perimmäisestä aatteesta asettua suojelemaan niitä, joilla oli vielä koko elämä edessään. Hän saattoi olla vanhanaikainen jästipää näkemyksissään, mutta sentään hyväntahtoinen ja rehti tarkoituksessaan.
Toisen ajantasalla olevan soturin kuiskimat sanat kirvoittivat hyväksyvän nyökkäyksen ja hymyn karpaasin kasvoille. Eipä hän olisi itse tullut ajatelleeksikaan, että pelastus saattoi vartoa samassa kammiossa kuin vaarakin! Itämaisen miehen ideassa oli ytyä. ”Totta turisivat kun sanoivat suuren viisauden asuvan maillasi!”, virnisti Maroof kiitollisesti kuiskaten ja tuoden näin julki oletukset, joita toisesta oli ehtinyt jo tehdä, olivatpa ne perusteettomia tai eivät. Vaan ehkäpä kookkaan miehen yksinkertaisuudelle ei vielä tässä vaiheessa ehtinyt nauraa, näyttihän sentään selvältä, ettei hän aikonut antaa periksi.
Uutta ajatusta sulatellessaan käänsi kookas mies huomionsa jälleen kohti aarrekasaa, johon vajonnutta muukalaista hän oli yrittänyt jo herätellä. Parahiksi näytti silmäpuoli nyt virkoavankin, ja tiedustelevan kummissaan kuulumisia: ”Nyt on kuule piru irti. Täällä kammiossa riehuu joku helvetin sekasikiö. Juhlat ovat ohi.”, tiivisti Maroof tunnelmat ja tarttui ronskisti miestä käsivarresta, auttaakseen tuon ystävällisesti pystyyn. ”Mutta toverimme tässä keksi varsin oivan keinon välttyä pälkähältä, joten väistäpäs vähän niin pääsen etsimään meille apua. Hyvän alun olet kaivannolle jo saanutkin aikaan, joten tästä kohtaa on hyvä jatkaa.”, tuumi soturi ja hätisteli toisen samalla taakseen tieltään, alkaakseen puolestaan itse aarremonttua tutkimaan.
Suurin osa kasassa lojuvista esineistä olivat tietenkin hyödyttömiä rikkauksia, jotka monessa muussa tapauksessa olisivat varmasti helpottaneet kenen hyvänsä elämää, vaan eivät pahemmin tässä tukalassa tilanteessa. Löytyi myös itämaisen soturin mainitsemia maagisia kapistuksia, joista Maroof ei mitään ymmärtänyt. Kiroten Rhordasin ennenaikaista kuolemaa siirsi hän vekottimet Taibosulle, josko tuo olisi niiden käyttötarkoituksen arvannut. Jonkin aikaa rikkauksia siirreltyään osui karpaasin käteen kookas kilpi, joka sai hänen kasvonsa kirkastumaan. Eikä suotta, sillä samassa räjähti! Niin tyystin oli Maroof työhönsä syventynyt, ettei hän tähän mennessä ollut pistänyt vihollisen sanoja kuin puolella korvalla merkille, luottaen muiden ehtivän tarkkailla selustaa.
Vaistomaisesti kilven eteensä kohottaen onnistui soturi torjumaan suurimman osan iskun voimasta sinkoilevista aarteista, arvellen pian jälkeenpäin esineeseen todella liittyvän jonkinlaisia poppaskonsteja, sillä suojaavan seinämän kantama ulottui harvinaisen laajalle, jopa välittömässä läheisyydessä oleviin. Soturi toivoi tosin, että muutkin olivat tähän mennessä löytäneet jotakin turvaa itselleen. Tärskyn voimasta kimposi hän hieman taaksepäin ja jäi hetkeksi selvittelemään päätään ja soivia korviaan, etsien samalla muita seikkailijoita katseellaan varmistaakseen, että nuo olivat kunnossa.
Kuulonsa toivuttua hieman shokistaan havahtui Maroof uudenlaiseen uhkaan: Neljännestä käytävästä oli kajahtanut jylisevä karjaisu, ja kuulosti siltä kuin jokin iso otus olisi lähtenyt kauempana liikkeelle. Raskaat, riipivät askeleet kumisivat lähemmäs ja kammion katosta alkoi sataa pikkukiviä, kun valtava voima teki työtään päästäkseen ahtaiden käytävien läpi eteenpäin. ”Mitä nyt tapahtuu?!”, tuskaili soturi kauhuissaan, käännettyään katseensa vasemmalle ja luoteeseen, josta tuo jyrinä kantautui. Eikö heillä ollut demonissakin jo tarpeeksi vaivaa? Nyt se pirulainen oli arvatenkin mennyt herättämään jonkun luolissa vuosisatoja uinuneen suuren pahan...
|
|
|
Post by submarine on Dec 31, 2006 14:53:21 GMT 3
((Hmmh, näyttää siltä, että minun hahmoni työntyy nyt mukaan. Varmistan vielä, että kyseessä tosiaan on se siellä nukkunut lohikäärme, joka nyt tulee?))
|
|