|
Post by zube on Dec 15, 2006 12:53:31 GMT 3
Siinä katsellessaan suoraan kohti rottamaisen olennon hammasrivistöä, luultavimmin likaisen keltaista, joka oli nyt paljastunut julkean virneen aikana, alkoi Dragomir vähemmästäkin tuntea olonsa epätodelliseksi. Tilanne oli suorastaan naurettava, vaikkei hänen huuliltaan kyllä löytynyt edes pientä nykäystä hymyyn päin. Hän huokaisi mielessään laimean kiitollisena, ettei tätä tapausta olisi todistamassa kukaan muu kuin Sahafarn, ja se oli sama kuin ei ketään. Rialherran virneen vain pahentuessa suorastaan irvistykseksi, nainen saattoi ohimennen myöntää itselleen, että rotan purukalusto oli kyllä hyvässä kunnossa. Pienesti hampaitaan kirskautellen hän joutui katkerana huomaamaan, ettei hänen omissaan ollut mitään maininnan arvoista, ei enää.
Rialjohtajan ilmeestä saattoi joku hitaampi älyinenkin aavistella, mitä tuo mahtoi tällä hetkellä ajatella. Dragomir sihahti varsin ärtyneesti, kun hänkin alkoi saada tarpeekseen vihjailevasta virneestä, ja julmasta katseesta, joka oli varsin pitkään kohdistunut poikkeamatta häneen. Hän ei ollut tullut paikalle huvittamaan rialherraa vaan kuulemaan vastauksia. Sentään jonkinlaisen selityksen hän kysymykselleen lopulta sai. Se oli kuitenkin kaukana riittävästä. Nainen vilkaisi huppunsa alta rialherran tavoin orjiin päin, ja taisipa katse käväistä samalla matkalla myös ryöväreissä. No miksipä ei noita 'tarveaineita' löytyisi ihmisistäkin. Dragomir ei ainakaan uskonut, että heidän henkensä olisi täällä leirissä yhtään orjaa arvokkaampi.
"Ja mitä se tekee, tarkalleen." Nainen jatkoi, jättäen rialherran viimeisen lauseen omaan arvoonsa. Ehkäpä hän saisi kokeilla, tai pakolla joutuisi. Hetken naisen mielessä käväisi varsin masokistinen ajatus siitä, että hän ehkä voisikin melkein vapaaehtoisesti suostua, jos tuo laite tekisi hänen puolestaan lopun tästä kirotusta ruumiista, ja mielellään vielä oikein kunnolla sitä kurittaen. Ja antaisi uuden ja paremman kehon, joka ei tällä hetkellä ollut paljoa vaadittu. Mutta tuskinpa tuo laite tekisi mitään niin avuliasta. Tuskinpa naisesta jäisi mitään jäljelle, jos hän vapaaehtoiseksi suostuisi. Mutta aina saattoi omaksi ilokseen kuvitella.
|
|
|
Post by submarine on Dec 15, 2006 15:10:33 GMT 3
Stileassseal kykeni vaikuttamaan hyvin paljon häijyltä käärmeeltä, kun halusi. Ja nyt tämän näytti juuri siltä, valtavalta matelijalta vaivaisen saaliin edessä. Rialherra ei edes vaivautunut ottamaan naista tosissaan, leikitteli vain tämän kustannuksella. Mutta miksikäs ei, miksi jättää kertomatta? Tietenkin yllätykset olivat hauskoja, mutta eivät kuitenkaan kovin mielenkiintoisia. Toisin kuin hänen pieni lelunsa... "Katapultti on aina mukava asia piirityksissä, varsinkin jos sitä kykenee käyttämään oikein. Kun valtava järkäle repii tielle jääneen kappaleiksi, on näky loistokas. Mutta jos katapultti onkin valtava ja maagisesti tehostettu, kaikki muu jää varjoonsa. Ja mitä se tekeekään lihalle... Osaatko kuvitellakaan, kuinka puolustajat saattavat vain tuijottaa kohti liitävää, palavaa ja kiljuvaa hahmoa, joka linnan yläpuolella lopulta räjähtää, peittäen kaiken palavaan vereen? Osaatko kuvitella sitä kauhua ja tuskaa, sitä sekasortoa? Ja entäpä, kun taivaalta sataakin sen jälkeen tulipalloja ja lisää ruumiita? Selviääkö yksikään siitä?"
Oikeastaan, Stileassseal toivoi, että selviäisi. Tai tarkemmin, että joku selviäisi keskellä sitä kaikkea. Hän tulisi saamaan suurta nautintoa kyseisen mahtihenkilön tappamisesta. Vielä rialherra tosin ei ollut keksinyt tarpeeksi loistokasta tapaa lopulta teurastaa tämä, mutta ajatuksia oli montakin. Ehkäpä repiä raaja kerrallaan irti? Tai nylkeä elävältä? Tai se klassinen, seivästää vastustajan rintamavarustuksille, näiden omalla lipulla? Tai ehkäpä jotakin aivan muuta... Kuitenkin, hän tulisi nauttimaan tästä.
Hieman kauempana rosvojoukkoa tarkkaili yksi ja sama rotta, kuin aikaisemminkin. Tarkemmin sanoen tämä istui puunlatvassa, hiljaa, liikkumatta. Se, mitä tämä kuuli, mietitytti tätä. Toisaalta, hän voisi heti kavaltaa jokaisen ja saada ehkä jonkin palkkion, mutta toisaalta... Tämä koko hanke oli hullun hommaa, yksinkertaisesti ja selvästi. Katsoessaan viimeisten tuntien tapahtumia tämä oli vakuuttunut siitä. Ja millä perusteella hän jäisi henkiin tämän jälkeen? Stileassseal saattaisi aivan hyvin vaikka syödä hänet, kun ei olisi keskittynyt tähän sotaansa. Mutta tällä hetkellä... tällä hetkellä rialherra ei välittänyt juuri mistään. Pako oli mahdollinen, etäisesti. Ja ottaen kaikki seikat huomioon se vaikutti myös kaikkein varmimmalta tavalta selvitä hengissä. No, sitten kai vain toimeen. Rial loikkasi alas puusta, laskeutuen niin keskelle ihmisjoukkoa, kuin kykeni. Oli huomattavaa, että tämä ei edes tärähtänyt osuessaan maahan - tai päästänyt ääntäkään. "Te olette lähdössä, ja minä tulen mukaanne - tai sitten yksikään ei lähde", rial ilmoitti lähestulkoon välittömästi laskeuduttuaan, ja jatkoi heti. "Ja minä suosittelen, että te lähdette yöllä. Meillä ei ole aivan yhtä hyvää näköä silloin, eikä lämpönäköä. Onko selvä?"
|
|
|
Post by ninyfa on Dec 17, 2006 11:43:09 GMT 3
Rehellisesti saattoi myöntää, että viimeiseksi ryöväreiden mieleen oli tullut tällainen mahdollisuus. Yksi rotistako muka heidän mukaansa? Eihän siinä tuntunut olevan mitään järkeä. Ryövärit katselivat rottaa, joka siis ilmeisesti oli pudonnut puusta suoraan heidän keskelleen, naamat venähtäneinä. Myös ryöväripäällikön suu loksahti auki, vaikka hän yritti nopeasti kätkeäkin hämmennyksensä rotan tarkalta katseelta. Samalla erinäiset kysymykset pyörivät Karlin mielessä. Mistä rotta oli tullut näin yllättäen? Oliko se kuullut kaikki heidän aikeensa? Oliko se ylikasvaneen johtajarotan lähettämä vakoilija? Tietenkin, täytyi olla.
"Tämä on kai joku vitsi, vai?" Mike murahti ennen kuin Karl ehti estämään. "Sinäkö muka meidän mukaan? Sinähän kavallat meidät ensi tilassa! Kuulut noihin ja haluat vain, että näet kun johtajarotta repii meidät kappaleiksi. Eikö niin?" Tummatukkainen ryöväri mittaili rottaa kuonosta häntään aivan kuin aikoisi hyökätä toisen kimppuun. "Seis siihen paikkaan!" Karl ehätti karjaisemaan päästyään taas itsensä herraksi. "Me emme pidä siitä, että toiset komentelevat meitä", ryöväripäällikkö aloitti rottaa katsoen. "Tässä leirissä olemme saaneet kuulla jo aivan riittävästi komentoja. Joten ehdotan, että lopetat komentelun. Mutta kuuntelen kyllä sanojasi. Ehdotuksesi yön puolesta ovat kieltämättä järkeviä. Ja tiedät varmaan, mistä puhut. Mutta me emme ole tyhmiä. Ja meitä on yhdeksän – ja jos palkkasoturi lasketaan mukaan, niin kymmenen – yhtä vastaan. Eli olet hieman heikoilla. Miksi siis neuvoit meitä? Ja mitä takeita voit antaa, että sanaasi voisi luottaa?"
Kate pudisti epäuskoisena päätään ja istahti uudestaan maahan, josta hän oli hetki sitten ponnahtanut seisomaan rotan ilmestyessä äänettömästi ryöväreiden keskelle. Se jos mikä jo oli epäilyttävää. Puhumattakaan toisen puheista. "Ei kai me aiota odottaa yöhön asti niin kuin tuo ehdottaa?" Kate kysyi. Sam istahti naisen viereen ja nosti sormen huulilleen. "Kuunnellaan ensin, mitä sillä on sanottavanaan. Luota pomoon." Kate pudisti huolissaan päätään, mutta sulki suunsa ja jäi muiden ryöväreiden kanssa seuraamaan, mitä rotta aikoisi tehdä.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Dec 31, 2006 0:09:22 GMT 3
Nuori palkkasoturi mulkoili paikalle ilmaantunutta rialia epäillen tuon tarkoitusperiä. Havaintojensa perusteella isompi rottalauma ennenpitkää murhaisi toisensa vähempilukuiseksi, ja hengissä säilyisivät vain vahvat ja nokkelimmat, joskin heidänkin asemansa olisi ilmeisesti lähes jatkuvasti vaakalaudalla. Murhanhimoisiakin he näyttivät olevan, varsinkin johtajat. Eli nyt oli hyvin mahdollista että tuo ryöväriporukkaa lähestynyt olento yritti saada heidät kaikki murhautettua, tai ehkä puhui totta ja halusi poistua itsekin.
Voimasuhteita mietittyään soturin mielestä olisi varsin typerää ilmiantaa isohko ryövärijoukko noin samankokoiselle rottajoukolle. Rialeiden tappiot olisivat taatusti epäkäytännöllisen suuret ainakin nyt kun ryöväreille oli syy epäillä petosta, tai peräti väijytystä. Toisaalta rottia vastaan taistelemisesta kenelläkään porukasta tuskin oli kokemusta.
Parempi kai antaa Karlin hoitaa tilanne - ajatteli Caer, kuitenkin arvaillen yksinäisen rialin tarkoitusperiä mielessään. Rialpäällikkö oli tosiaan iso, ja mielipuolen oloinen... Soturi veti syvään henkeä ja sieppasi nuijan vyölenkistään käsiinsä ja pyöritteli paksua puuvartta ajatuksissaan, ennen kuin kumartui sitten, ja istahti alas. "En minä ainakaan uhraisi heikäläisenä henkeäni päällikön puolesta.", totesi tuo hiljaa Katen ja Samin suuntaan kuultuaan näiden lyhyen keskustelun asiaa koskien.
|
|
|
Post by ninyfa on Jan 13, 2007 17:24:26 GMT 3
((Tässä on mennyt jo aikaa, eikä peli ole liikkunut. Toivoisin siis rotan suulla vastausta ryöväreille tai muuten täytyy ilmeisesti jatkaa jotenkin muuten..))
|
|
|
Post by submarine on Jan 15, 2007 20:21:45 GMT 3
((Juu. pakkohan se kai on. Toivotaan, että Zube vielä palaa joskus, tai sitten jonkun on *poistettava* sen hahmot. Valitettavaa, mutta välttämätöntä jatkumisen kannalta.))
Rial näytti aivan siltä, että olisi voinut tarpeen vaatiess vain rynnätä kenen tahansa ihmisen kimppuun koko joukosta, ja repiä tältä kurkun auki jos vain kykenisi. Olisi ollut lievä ilmaus sanoa, että se haisi, eikä ollut varmaa, oliko sen turkin tai vaatteiden - jos niitä nyt saattoi vaatteiksi sanoa - todellinen väri edes ruskea. Rotta ei tosiaankaan näyttänyt soveltuvan minkäänlaiseen kanssakäymiseen minkäänlaisten olentojen kanssa, paitsi jos siihen liittyi pieksemistä hengiltä. Mutta tällä hetkellä se näytti nielevän halunsa, jotka sellaisia asioita koskivat. "Se on niin, kuin minä sanon!" rial ärisi ärtyneenä ihmisten vastaanväittämisestä. "Täällä ei tule kukaan olemaan hengissä enää kohta, paitsi ehkä Stileassseal, joka tappoi kaikki muut. Ja minä en tosiaankaan aio olla täällä enää silloin."
Hetken rotta kääntyili ympäri, kuin oikein odottaen, että saisi rynnätä kiinni johonkin, aivan vain painottaakseen sanojaan jollei muuten. Mutta se kuitenkin hillitsi itsensä ja jatkoi taas. "Koko asia on hyvin yksinkertainen: minä tiedän, miten käsitellä näitä saastoja, te ette. Ja minä tiedän, mihin Stileassseal kykenee, ja miten tältä saattaa jopa päästä pakoon, jos tämä huomaa. Ja minä tiedän erittäin hyvin, milloin on oikea aika poistua huomaamatta. Voin ehkä jopa poistaa muutaman vartijan. Mutta jos päätätte lähteä ilman minua, paljastan koko porukan, ja teidät kaikki tapetaan. Ja jos te aiotte tappaa minut, jäätte kiinni kuitenkin", tämä sähisi hiljaa, vilkuilleen aina välistä Stileasssealia, joka tosin näytti juuri nyt kiinnostuneen naisesta.
Oikeastaan rial oli hyvin peloissaan koko tästä keskustelusta. Stileassseal voisi milloin tahansa taas keskittyä häneen, ja alkaa taas tarkkailla hänen silmiensä ja korviensa läpi. Tämä oli tehnyt sitä koko ajan, paitsi keskittyessään johonkin muuhun. Mutta kaikeksi onneksi tämä ei kuitenkaan ollut saanut tietää, että hän oli itse löytänyt keinon saada asian toimimaan joten kuten toisinkin päin. Ainakin hän näki, mitä tämä näki, ja tunsi erittäin rajallisesti ajatuksia. Mutta sentään tällä hetkellä hän tiesi, että rialherra ei ollut keskittynyt tähän. Mutta se voisi muuttua milloin tahansa. Olisi parasta hoitaa asia loppuun, ja palata tekemään jotakin yhdentekevää. "Muistakaa, minä tulen mukaan tai te kuolette", Rial totesi yksiselitteisesti, ja asteli sitten sitten pois.
|
|
|
Post by ninyfa on Jan 21, 2007 11:33:04 GMT 3
Ryöväripäällikkö kuunteli epämieluisan vierailijan puhetta vaiti ja ainakin jossain määrin epäileväisenä. Rotan suusta tuli kyllä selvää asiaa, sitä ei voinut mennä noin vain sivuuttamaan, mutta siltikin hänestä oli melkein mahdoton uskoa, että voisi jättää ryöväreidensä turvallisuuden ja hengen tuon olennon käsiin. Varsinkin kun he viimein, kieltämättä liiankin pitkän jahkailun jälkeen, olivat päättäneet ryhtyä toimimaan ja ottaa itse ohjat omiin käsiin. Ja Karl oli puheensa päätteeksi tyytyväisenä huomannut lukeneensa joukkonsa ilmeitä ja eleitä oikein. He tosiaan halusivat lähteä täältä lipettiin, jotkut vielä nopeammin kuin toiset. Tunnelma ryöväreiden keskuudessa oli hetkeksi muuttunut hilpeämmäksi ja näytti siltä, että he voisivat vihdoin itse päättää tekemisistään. Sitten rotta oli ilmaantunut joukon keskelle ja homma oli hetkessä mennyt poskelleen. Karl tunsi turhautuvansa.
Ja nyt rotta vielä saneli ehtoja, uhkaili ja näytti lähtevän pois varmana siitä, että ryövärit nielisivät sen sanat noin vain ilman vastaväitteitä. Karl palautti mieleensä rotan olemuksen ja ilmeet, kun se äsken oli vilkuillut ylisuuren johtajansa suuntaan. Kieltämättä silloin oli näyttänyt siltä, että rotta todellakin pelkäsi johtajaansa, ehkäpä enemmän kuin mitään muuta. Karl arveli jossain määrin ymmärtävänsä rottaa. Ehkäpä se olikin noista kaikista viisain ja näki paremmin kuin kukaan muu, millainen hullu sen johtaja oli. Ehkäpä ryöväreiden kannatti kuitenkin yrittää. Ehkäpä. Sitten ryöväripäällikkö ärähti rotan loittonevalle selälle: "Olkoon sitten. Tulet meidän mukaan. Mutta omaksi parhaaksesi toivon, että lähtö ei suuremmin lykkäänny. Me menemme heti kun voimme, eikä sinua silloin odotella. Kuuletko!"
Sam kiinnitti hetkeksi huomionsa palkkasoturiin, joka oli istahtanut siihen lähettyville. "Joo, totta sanot. Kyllä mäkin olisin ennen kaikkea kiinnostunut omasta nahastani, mutta näyttää vähän siltä, että ihan kaikki noista ei tajua, missä mennään", ryöväri vastasi viitaten peukalollaan rottien leirin suuntaan. "Eikä me taideta olla paljoa viisaampia", Kate mutisi Karlin vastauksen kuultuaan, mutta niin hiljaa, ettei edes Sam kuullut, mitä hän sanoi. Muut ryövärit, joista suurin osa oli vielä seisomassa, istahtivat maahan ja naamat näyttivät synkiltä. Karl tunsi velvollisuudekseen selittää: "Tuo rotta pelkää johtajaansa kuin ruttoa. Kai kaikki näkivät sen? Tämä voi olla ainoa mahdollisuus, jos todella haluamme pois täältä. Se oli kuunnellut meitä jossain näkymättömissä. Ties kuka muukin täällä on kuunnellut. Jos se pelossaan, kostonhimossaan tai missä liekään auttaa meitä, niin sitä apua ei ehkä kannata sivuuttaa. Tää riski on pakko ottaa." Ryöväreiden keskuudesta kuului myönteistä mutinaa. "Joo, eli sit vaan odotellaan", Mike totesi muiden puolesta. Kate huokaisi syvään, mutta alistui itsekin odottelemaan. Hulluahan tässä olisi ollut yrittää mitään uhkarohkeaa yksin nyt, kun paon mahdollisuus sentään siinsi tulevaisuudessa. Vaikka se tuntuikin vielä kaukaiselta.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 21, 2007 22:10:19 GMT 3
Caer istui hissukseen maassa pyöritellen nuijaansa käsissään seuraten lähellä käytävää keskustelua. Muiden pakenemisidea voisi auttaa hänet löytämään aivan uuden tavan hyödyntämään rottalaumaa, jos se sattuisi pääsemään jossainvälissä muurien sisäpuolelle. Tälläkertaa hän vaan odottelisi piilossa ja tarkkailisi mitä tapahtuu.
Rotan kadottua näköpiiristä tuo uskalsi hiljaa mainita mietteensä asiasta. "Näyttää hänellä olevan nyt toistaiseksi yliote... Toisaalta varautuisin pidemmänpäälle hankkiutumaan tuostakin eroon.", sanoi mies nyökäten päällään kohti rotan menosuuntaa. Rotta saattaisi vaarantaa hänenkin suunnitelmansa.
Soturi vaihtoi asentoa ja kaiveli sitten matkatavaroidensa joukosta palan kuivaa leipää ja alkoi paremman tekemisen puutteessa syömään sitä. Kovaa mutta ei vielä homeista. Kuivasta leivästä palasia hampaillaan raastaessaan tuo katseli vähemmän tarkkaavaisen oloisena rottaleiriä kohti. Tästä hyökkäysyrityksestä oli muodostumassa melkoisen varmasti pannukakku.
|
|
|
Post by submarine on Jan 21, 2007 22:58:44 GMT 3
((Skippaamme varmaankin yöhön. Rialeiden puolelta ei päivän aikana tapahdu mitään ihmeellisempää. Jos joku on kuitenkin vastaan, niin voin tehdä uuden vuoron tilalle. Zuben hahmoja on varmaan paras vieläkin vain välttää.))
Päivä eteni, miten eteni - odottavasta se ehkä tuntui hyvinkin pitkältä. Sinä aikana tapahtumat eivät leirin puolella olleet kovinkaan merkittäviä. Orjat näyttivät saavan palaset pois kärryistä ja alkavan nyt kasata niistä sitä, mikä siitä ikinä olikaan tarkoitus tulla. Stileassseal oleskeli leirinsä keskellä, paukuttaen ilmeisesti suurenpuoleisia kivenlohkareita palasiksi. Ainakaan tämä ei näyttänyt keskittyvän todella mihinkään, vaan pelkästään viihdyttävän itseään ajatuksilla, joita ei ollut kovinkaan vaikea kuvitella. Rialit ärisivät toisilleen, partioivat, söivät jotakin etäisesti ruoalta vaikuttavaa, mulkoilivat pehmeälihaisia ihmisiä ja yksinkertaisesti olivat ikävästi paikalla.
Illan mittaa, kun aurinko alkoi laskeutua, jotain kuitenkin tapahtuikin. Kaksi kauempana leiristä vartioimassa ollutta rottaa löytyi hengettöminä, miekat toistensa rinnassa. Löydön tehneet kaksi muuta rialia olivat tietenkin asiasta aivan hiljaa, päättäen hyödyntää näin löytynyttä ravintoa ja keräten aseet ja arvoesineet visusti itselleen. Se, mitä ruumiista oli jäljellä peiteltiin sammalen alle, piiloon katseilta ja mahdollisen pahan päivän varalle. Lisäksi näytti siltä, että yksi rialeista oli oma-aloitteisesti kiivennyt hieman leirin ulkopuolella puuhun, sitonut narun kaulaansa ja hypännyt alas. Tästäkin löydöstä oltiin erittäin hiljaa, kun se paljastui. Pelkkä narunpätkä jäi puunoksaan heilumaan. Nämä asiat ojäivät kuitenkin vain niiden neljän - tai ehkäpä viiden - rialin tietoon, jotka ne löysivät. Muutenkin alkoi vaikuttaa siltä, että jokainen rotta - Stileasssealia ja sitä tiettyä, joka liikkui ympäriinsä - oli jotenkin oudon unelias. Vaikka näiden olisi ehdottomasti tullut olla valppaina ja valmiina tappamaan heti, kun tarvetta olisi, jokainen näytti suorastaan nuokkuvan hilparinsa vartta vasten. Aivan, kuin jonkin aineen vaikutuksesta...
Kaikki oli ollut oikeastaan pelottavan yksinkertaista, tuumi ryöväreiden yläpuolella puussa istuva, aikaisemmin näihin yhteyttä ottanut rotta. Ohimennen tämä sylkäisi suustaan sormiluun, jota oli imeskellyt. Muutama tikari selkään, eikä kukaan epäillyt mitään. Oikeastaan tämä epäili, että lavastaminen oli saattanut olla jopa pientä ylireagointia, etenkin sen yhden raahaaminen vielä hengissä puuhun ja hirttäminen, mutta sitä nyt ei tarvinnut juurikaan pohtia. Rialit tuhosivat aivan oma-aloitteisesti kaikki jäljet, joita oli saattanut ollakaan. Mutta nyt olisi mietittävä, oliko mikään irtonainen lanka jäänyt sitomatta kiinni. Stileassseal mietti itsekseen eikä keskittynyt keneenkään muuhun. Kolme kuollutta vartijaa parhaasta lähtösuunnasta, loput nuokkumassa aineissa. Se oli nyt tai ei koskaan. Heitettyään alas nyrkin kokoisen kiven merkiksi saapumisestaan tämä laskeutui niin sulavasti, että kahahdustakaan ei kuulunut.
|
|
|
Post by ninyfa on Jan 26, 2007 19:19:33 GMT 3
Ryöväreiden päivä meni siitä eteenpäin odotellessa. Vaikutti siltä, että he olivat jo ehtineet tottua sellaiseen, sillä kukaan ei ainakaan ääneen purnannut vallitsevaa tilannetta. Vain Kate näytti happamalta ja istui muista hieman syrjemmällä nojaten päätään polviinsa.
Leirissä valmistettiin ruokaa niistä tykötarpeista, mitä oli jäljellä, katseltiin kyräillen ja varuillaan rottien suuntaan, pelattiin korttia. Ryöväripäällikkö Karl osallistui korttipeliin, mutta vilkuili aina itsekin välillä rottien suuntaan. Näytti siltä, ettei puusta pudottautunut rotta ollut ainakaan suoraa päätä mennyt lavertelemaan muille, varsinkaan johtajalleen. Muuten rotat eivät käyttäytyisi noin normaalisti. Sikäli kuin rottien käytöstä saattoi kutsua normaaliksi. Karlin mielestä se oli siitä aika kaukana.
Illan myötä rottien valppaus näytti herpaantuvan. Aivan kuin ne tosiaan olisivat puoliunessa. Ryöväripäällikkö ei osannut täysin varmasti arvata, mistä moinen johtui, mutta arveli, että eräällä tietyllä rotalla oli jotain tekemistä asian kanssa. Hyvä niin. Varovasti ryövärit kokosivat ne tavarat, joita he olivat päivän aikana levitelleet maahan, jälleen reppuihinsa ja sammuttivat muut nuotiot niin, että vain yksi jäi palaamaan. Eihän tässä ihan pimeässä voitu olla, vaikka hämärähommiin oltiinkin ryhtymässä.
Äkkiä putosi kivi ja sitten rotta oli jälleen ryöväreiden keskuudessa. Kaikkien katseet kääntyivät tulijan suuntaan ja ryövärit hiljenivät kuuntelemaan, mitä rotalla oli nyt sanottavanaan.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 26, 2007 20:22:13 GMT 3
Palkkasoturi oli ajatuksissaan istunut aina hämärtymisestä auringonlaskuun hivuttauduttuaan hieman kauemmas muusta lerin väestä ja havahtui vasta myöhemmin, kun oli jo pimeää. Tuo oli pitkän harkinnan jälkeen tullut siihen tulokseen, että omille teille lähteminen nyt olisi ehkä paras mahdollinen vaihtoehto. Aikaisemmin tuo oli kuullut pakoa suunnitelleen rialin kertovan jotain vartijoista eroon hankkiutumisesta. Tuo saattoi olla potaskaa, ja ehkä ansakin. Pimeässä saattaisi vaania lukuisia rottia hilpareineen odottelemassa yksinäisiä kulkijoita. Toisaalta, jos tuo oli puhunut totta olisi tilanne nyt kaikista otollisin. Ryövärileiriä hetken katseltuaan tuo alkoi pikkuhiljaa olla varma siitä, ettei ollut mitenkään aktiivisen tarkkailun kohteena. Hitaasti tuo livutti kätensä reppunsa kantohihnojen alle, ja nousi. Kilpensä tuo asetteli selkäänsä repun päälle. Kypäräänsä tuo päätti kantaa kädessään, sillä hämärässä se päässä kulkemisesta olisi lähinnä haittaa. Sotanuija vyölenkissä roikkuen ujuttautui soturi kohti pimeyttä vähän väliä taakseen leiriin vilkuillen. Etäisesti tuo ehti vielä nähdä yhden rottamaista muistuttavan hahmon lähestyvän leiriä, muttei ollut aivan varma, oliko tuo hahmo rial.
Kaikki soturin varusteet eivät suoranaisesti tukeneet hiljaisesti liikkumista, mutta toisaalta tuo oli jo valmiiksi hankkiutunut sen verran etäälle muusta leiristä, ettei nuo todennäköisesti itse pitämistään äänistä erottaisi etäisiä kilahduksia, jos edes välittivät koko asiasta. Ensimmäiset puut selkänsä taa jätettyään alkoi Caer pikkuhiljaa pitää huomaamatonta pakoaan onnistuneena, sillä minkäänlaista sekasortoa tai muuta paljastumiseen viittaavaa ei ollut havaittavissa. Hieman rentoutuneempana, mutta silti valppaasti ympäristöään tarkkaillen, jatkoi tuo matkaansa syvemmälle metsään pitäen silti linnoituksen sivustallaan. Suoraan poispäin ei ollut vielä kiire hävitä.
[Caer on poistunut alueelta]
|
|
|
Post by submarine on Jan 26, 2007 20:55:51 GMT 3
Rial katsoi lyhyen hetken ympärilleen, arvioiden parhaansa mukaan ihmisjoukkoa. Yksikään ei näyttänyt siltä, että tulisi aidosti hidastamaan kulkua enemmän kuin muutkaan. Hitaita, ehkäpä hyvinkin hitaita, mutta se olisi etu hänelle. Jos jotain tapahtuisi, hän olisi kaukana, ennen kuin ihmiset päättäisivät edes juosta. Ja ehkäpä jotakuta voisi iskeä puukolla jalkaankin, jos pako näyttäisi uhkaavasti epäonnistuvan. Silloin hän juoksisi ja muu joukko syötäisiin. Ja juuri siksi hän halusikin nämä mukaansa. Mutta jos tästä selvittäisiin, hän kyllä poistuisi näiden seurasta ilman sanaakaan.
Sanomatta mitään rotta viittasi metsikköön ja lähti itse kävelemään sitä kohti, pyrkien parhaimman mukaan päästä muiden edelle. Tämä tiesi, että Stileassseal oli vielä tälläkin hetkellä hullussa tilassaan, mutta siihen ei ollut luottamista loputtomiin, ja hän halusi olla kaukana silloin kun tämä havahtuisi. Hengiltä revityksi tuleminen ei kiehtonut, eikä mikään muukaan tämän tapa tappaa. Muut saisivat kokea sen, jos jonkun pitäisi...
|
|
|
Post by ninyfa on Jan 28, 2007 12:04:28 GMT 3
Ryöväreiden kaikki tarmo meni tähän yritykseen ja varovaisuuteen niin, että he eivät kiinnittäneet huomiota palkkasoturin hiljaiseen poistumiseen paikalta. Karl oli jo aiemmin mielessään miettinyt, että toivottavasti tuolle nuorelle soturille kävisi hyvin. Päättipä hän sitten tehdä mitä tahansa.
Rotan viittauksesta viimeinen nuotio sammutettiin, koko ryöväriporukka nousi jaloilleen ja lähti hiljaa varovaisin askelin rotan perässä. Ryöväreiden etunenässä kulki Karl ja joukon perää pitivät Sam ja Mike pyrkien varmistamaan sen, että rotat eivät pääsisi yllättämään joukkoa takaapäin. Toisaalta tässä pimeydessä saattoivat rotat päästä heidän kimppuunsa huomaamattakin, olihan niillä varmastikin enemmän tuntemusta tästä maastosta ja ne liikkuivat pimeässä paremmin kuin ihmiset.
Karl huomasi heti, että rotta piti yllä hyvää vauhtia. Selvästikään se ei aikonut viipyä ryöväreiden keskuudessa yhtään pidempään kuin oli välttämätöntä. Tunne oli kieltämättä molemminpuolinen, eikä Karl välittänyt siitä, vaikka rotta katoaisikin heidän näkyvistään. Hänelle oli tärkeämpää se, että ryövärit pääsisivät ehjin nahoin pois leirin lähettyviltä.
Silmät ja korvat tarkkoina ryövärit hiippailivat pois leiristä ja yhä kauemmaksi metsään. Pimeydestä huolimatta heidän pitäisi nyt kulkea rivakasti eteenpäin, sillä mihinkään tähän lähettyville ei voinut jäädä. Mitä nopeammin ja mitä kauemmaksi noista hulluista elukoista, niin sen parempi. Kukaan ei kompastunut, eikä mitään muutakaan uhkarohkeaa yritystä pilaavaa näyttänyt tapahtuvan. Karl pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Kaikki näytti hyvältä.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 14:45:15 GMT 3
((Ei hitto minä olen typerä... unohdin täysin, että Akula oli poistunut. Voisiko joku ampua minut?))
Rial tosiaankin piti yllä hyvää vauhtia, ja olisi pitänyt vieläkin parempaa ellei mukana olisi ollut ihmisiä. Mutta tässä tilanteessa oli kuitenkin parempi, että Stileasssealilla - tai nyt kenellä tahansa asianomaisella - olisi monta maalia, eikä vain yhtä nopeasti liikkuvaa. Vaikka tilanne näyttikin kaiken kaikkiaan pahalta, oli sentään pimeää, ja se auttaisi monessakin asiassa. Ensinnäkin heidät olisi vaikeampi nähdä. Ja jos - oikeastaan "kun" tuntui todennäköisemmältä - Stileassseal tulisi perään, tämä ei todellakaan liikkuisi hiljaa. Sen mukaan, mitä rotta asioista tiesi, tämäkään ei kaikesta huolimatta nähnyt pimeässä, joten tämä ei edes yrittäisi olla turhaan varovainen, vaan rynnisi päin. Tai ainakin kaiken järjen mukaan rialherran kuuluisi tehdä niin. Salamurhaaja ei kuitenkaan tahtonut jäädä ottamaan asioista selvää.
Liikuttuaan jonkin matkaa rial jähmettyi paikoilleen, tarttuen välittömästi toiseen pitkistä veitsistään. Joku oli tulossa, mutta väärästä suunnasta. Tämäkään ei kuulunut varovan ollenkaan, vaan suorastaan halusi aiheuttaa meteliä. Potkaistun kiven osuessa puuhun jonkin matkan päässä rotta tarrasi molempiin aseisiinsa, valmiina vetämään ne esiin yhdessä hetkessä. Ihmisistä ei juuri ollut väliä. Mitään ei vielä näkynyt, mutta äänistä saattoi suunnilleen päätellä, missä niiden aiheuttaja oli - suoraan edessä ja lähestyi. Pelkästään itse mekastaja ei kuitenkaan ollut nyt ainoa murhe; jos joku jäljellä olevista vartijoista olisi vielä tarpeeksi tarmokas tajutakseen mitään maailman menosta ympärillään, tämä kyllä huomioisi koko leiriä - oman nahkansa takia jos ei muuten.
Jos kuunteli oikein tarkkaan, pimeässä vastaan kulkeva vaikutti selitävän itselleen jotakin kiihtyneellä, kimeällä äänellä. Sanat olivat täysin epäselviä, eikä niitä yksinkertaisesti voinut ymmärtää. Taas yksi kivi potkaistiin pois tieltä ärsyyntyneen sadattelun saattelemana. Se alkoi muistuttaa rialia jostakin, jota tämä ei halunnut miettiä tarkemmin. Olisi pakko tehdä kohta jotain, tai muuten kaikki olisi hukassa - ja paras vaihtoehto olisi varmaankin yksinkertaisesti vaientaa metelöitsijä. Olipa kyseessä mikä oli, se ei enää jatkaisi tätä kurkku auki. Valmistautuen loikkaamaan kiinni tulijaan rotta tosiaan veti molemmat veitsensä ja painautui maata vasten. Ihmiset saisivat tehdä mitä lystäsivät.
|
|
|
Post by ninyfa on Feb 20, 2007 20:51:38 GMT 3
Rotta oli käytännössä kadonnut ryövärijoukon ensimmäisenä kulkevan Karlin näkyvistä. Pahinta tässä kai oli se, että hänellä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mihin päin olisi viisainta mennä. Rotalla varmaan oli tarkkaakin tietoa suunnista ja siitä, mitä metsässä oli, mutta sen tiedoista ei nyt ollut paljonkaan apua.
Ryöväripäällikkö pysäytti kulkunsa ja pian kaikki ryövärit olivat kokoontuneet päällikkönsä lähettyville. Monet vilkuilivat ympärilleen pimeässä metsässä, mutta vielä näytti hyvältä – ainakaan mitään yleishälytystä ei ilmeisesti oltu annettu, sillä metsä ei onneksi vilissyt rottia. Sitten jostain kauempaa kuului rytinää. Karl pinnisti kuuloaan, mutta muuta ääntä hän ei kyennyt erottamaan. Ilmeisesti joku, tai jokin, kuitenkin lähestyi metsässä heitä. "Kuuletteko?" ryöväripäällikkö sihahti toisille. "Jep. Joku siellä on. Eikä varmaan se meidän kanssamme paennut rotta", Sam vahvisti Karlin kuuleman. "Se piti sen verran hyvää vauhtia, että en pysynyt perässä. Ja varmaan parempi näin", Karl mutisi ja viittasi sitten kädellään oikealle. "Varmaan parasta lähteä tuonne. Olen suunnista hiukka sekaisin, mutta jos menemme tuonne, niin emme törmää tuohon rymistelijään emmekä taatusti palaa takaisinpäinkään. Vai?"
Ryövärit näyttivät olevan samaa mieltä, sillä kukaan ei esittänyt vastaväitteitä. Karlia mietitytti, oliko rotta kenties törmännyt tuohon ääntä pitävään liikkujaan ja jos oli, niin mitä siitä seuraisi. Mutta hän heitti ajatuksen mielestään. Ryöväreiden oli todellakin korkea aika poistua tästä hullunmyllystä, tällä kertaa lopullisesti. Koko joukko lähti siis päällikkönsä perässä ja katosi metsän pimeyteen.
((Ryövärit ovat poistuneet metsän uumeniin. Kiitos kaikille pitkästä ja vaiherikkaasta pelistä!))
|
|