|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 14, 2006 16:01:34 GMT 3
"Se voisi olla hyvä idea.", sanoi Caer Karlille istahtaen sitten alas nuotion lähettyville. Soturi vaikutti kieltämättä hieman yllättyneeltä Katen esittämän kysymyksen takia. Noitunut? Ehkä nainen oli noiduttu mutta tuskin tuo mies sen takana oli... "En tiedä, hän oli jo tainnoksissa kun pääsin paikalle. Vaikuttaa kovin sairaalta.", vastasi tuo sitten tovin mietiskeltyään, mitä metsässä oikeastaan tapahtuikaan. Palkkasoturin ajatukset olivat jälleen karanneet hetkeksi tuon naiseen oudonlaiseen olemukseen. Ruokahalu ainakin oli tiessään.
Tilanteen keskeytti jälleen parahiksi vankkurit, jotka tulla jyristivät rialeiden leiriin. Muiden mukana kääntyi myös Caerin pää mielenkiinnon herättyä. Lähemmäs tuota leiriä ei silti tohtinut mennä, sillä suuren rottaolennon kadottua, siellä näkyi ilmenneen jonkinlaista eripuraa. Kaiketi kiistaa nokkimisjärjestyksen uudelleenjärjestelystä päällikön ollessa poissa. Lauma selkäänpuukottavia rottia liittolaisena... Jälleen soturi mietti oliko ollut alunperinkään hyvä idea liittyä näiden riveihin. Olisi pitänyt katsoa tarkemmin kenen leiriin saapasteli hämärässä. No, mikä on tehty, on tehty. Kai tämäkin tilanne olisi jollain tapaa käännettävä eduksi.
Vankkureiden kyydissä näytti olevan jonkinlaisen laitteen osia, tai siltä ne näytti. Ja jonkinlainen häkki. Liekö gorillaa etäisesti muistuttava eläin sukua rialeiden päällikölle. Soturi hymähti. "Rottapäällikölle tuli sukulaisia kylään?", arvuutteli tuo vaimeaan ääneen katsellessaan tuon pedon riuhtomista ja elämöintiä hyvän matkan päästä. Jos tuon oli tarkoitus olla jonkinlainen sotakone, niin siitä koituisi varmasti harmia myös 'omille' joukoille. Siitä soturi oli melkoisen varma.
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 14, 2006 18:33:40 GMT 3
"Omituisia he ovat yhtä kaikki. Johtuipa naisen kunto sitten mistä tahansa. Sen ulkonäöstä nyt puhumattakaan", Kate mutisi. Ryövärit eivät tästä aiheesta ehtineet kuitenkaan enempiä jatkaa, sillä vankkurien saapuminen leiriin ja sitä seuraavat tapahtumat veivät heidän mielenkiintonsa. Ryövärijoukosta kuului hiljaista ja pelokasta mutinaa heidän seuratessaan sivusta sitä, mitä lähistöllä parhaillaan tapahtui. Karl huomasi – niin hullulta kuin se ehkä tuntuikin – toivovansa, että ylikasvanut rottien johtaja olisi ollut saapuvilla. Otus sai ainakin pidettyä järjestyksen leirissä. Hetken aikaa tilanne näytti kaikkea muuta kuin järjestäytyneeltä, mutta sitten meininki sentään rauhoittui.
Ryöväripäällikön oikea käsi Mike pudisti epäuskoisena päätään. "Sukulaisia joo. Eikö entisessä ollut jo ihan tarpeeksi? Mutta että tämäkin vielä." "Ja mitähän lie seuraavaksi? Noista tarvikkeista rakentuu varmasti joku helvetinkone, joka sylkee rottia ja muita sekasikiöitä sisuksistaan", pitkä ryöväri Sam arveli kulmiaan rypistellen. Ryöväreidensä puheita puolella korvalla kuunteleva Karl yritti vieläkin tiirailla leirin laitamille metsään, missä oli luullut aiemmin nähneensä jotain liikettä. Hänen täytyi tunnustaa, että näkö ei riittänyt alkuunkaan ja huomiokykykin oli herpaantunut vankkureiden saapumisen ja sitä seuranneen elämöinnin myötä. Ehkä hän olikin kuvitellut koko jutun ja nähnyt omiaan.
"Minä en sitten ainakaan mene tuota konetta kyhäämään, tulee siitä sitten mikä tahansa", Kate ilmoitti viitaten vankkureista paljastuneeseen tavaraan. "Häh, nainen!?! Luuletko, että ne antaisivat meille jonkin niin tärkeän tehtävän? Nuo rotathan pitävät meitä pikemminkin kävelevinä ja hengittävinä lounaina, jotka heidän päällikkönsä on jostain syystä toistaiseksi säästänyt. Ajattelevat varmaan, että johtajalla viiraa päästä. Me olemme niille orjiakin alempana. Eivät ne varmasti edes ajattele voivansa luottaa meihin edes sitä vertaa", Mike puhui kovaan äänen hiiltyen hieman Katen yksinkertaisuuteen. "Eikös sillä johtajalla sitten viiraa päästä, häh?" Sam kysyi hymähtäen. Ryövärit naureskelivat toisen sutkautukselle ja mieliala keveni hieman. Karl oli tästä tyytyväinen, sillä hän näki, että jokainen uusi tapahtuma rottien puolelta sai ryöväreiden pinnan kiristymään entisestään. Eikä mikään ihme, kun tulevaisuudesta ei voinut sanoa juuri mitään varmaa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 15, 2006 16:01:45 GMT 3
Kaapuun pukeutunut hahmo oli jo käynyt hyvän hetken keskustelua rialin kanssa. Kumpikin näytti olevan aivan valmis siihen, että toinen yhtäkkiä syöksyisi kiinni toiseen. Toinen piteli petonsa remmiä selvästi vain puolittain, ja toisalla oli miekkansa aivan iskuvalmiina, joskin alhaalla. Aina välistä ensin mainittu iski ruoskallaan petoa, kun se vaikutti käyvän rauhattomaksi. "Ja Stileassseal on muualla?" tämä kysyi hiljaa iskettyään taas kerran "lemmikkiään". "Stileassseal on keskustelemassa jonkin lähetystön kanssa. Palaa varmaankin pian", toinen vastasi mahdollisimman hillitysti. "Kuuntele sitten tarkkaan: mikäli haluat säilyä hengissä, tulet kertomaan minulle kaikesta, mitä rialherra ikinä aikookin." "Minä en ole typerä, satun pitämään hengestäni enemmän, kuin-" "Sitten varmasti ymmärrät, miksi sinun tulisi auttaa minua", kaapupukuinen keskeytti. "Minulla on monia tapoja saada sinun kaltaisiasi hengiltä vaikka kuinka kaukaa." Toinen rial pysyi hetken hiljaa. Tämä tiesi jo, kenen kanssa oli tekemisissä, eikä pitänyt siitä. Kyseinen suuruudenhullu oli kylläkin harmittomampi, kuin rialherra, mutta yhtäkaikki vaarallinen -ja häikäilemätön. Mutta liittoutuminen tämän kanssa ei tullut kysymykseenkään. Stileassseal... kuunteli häntä nytkin, ja tiesi kaiken tästä keskustelusta. Rialherra tosin uskoi, että hän ei tiennyt jutun toimivan molempiin suuntiin, mutta niin paljon hänkin sentään oli ottanut selville. Jos hän sanoisi liittoutuvansa toisen kanssa, kuolema tulisi hyvin pian. Ja jos hän kieltäytyisi, voisi silti sattua...
"Minä... mietin sitä." "Ja mietikin kunnolla. Ja nyt, minä haluan nähdä nuo säälittävät ihmiset lähempää. Kutsu ne tänne", toinen totesi, ennenkuin yhtäkkiä käännähti ympäri, kuin vieteri, iskien ruoskallaan jo ennenkuin oli kääntynyt. Siima osui erääseen orjaan, joka tottapuhuen oli tehnyt kaiken aivan, kuten pitikin. "Saastat! Nopeampaa, kovempaa, paremmin, uurastakaa! Minä syötän teidät tällä, jos ei tuloksia näy!!" hahmo kirkui uskomattoman kimeästi heristellessään samalla ketjua toisessa kädessään. Ilmeisesti tämä oli tikahtumaisillaan ylempiarvoisuuteensa. Tosin yksikään orja ei aikonut sanoa sitä, vaan alkoi kantaa tavaraa kahta nopeammin.
Mietittyään asioita hetken toinen rial totesi, että olisi vain parempi tehdä vielä, kuten sanottiin. Tämä työnsi miekan tuppeensa ja keräsi sitten ääntään. "Huomio! Jokainen ihminen ilmestyköön paikalle heti!" Ääni ei kylläkään ollut läheskään yhtä kantava, kuin rialherran oli ollut, mutta varmaankin ajaisi asiansa.
|
|
|
Post by zube on Oct 18, 2006 11:39:18 GMT 3
Sahafarn joutui hyvin pian myöntämään, että hän oli tulkinnut kaapuun pukeutunutta henkilöä aivan väärin. Toinen suorastaan kihisi raivoa. Kimeä kirkuminen kuului aivan hyvin miehenkin korviin asti, niin sattuvana, että Sahafarnin olisi ollut vaikea erottaa sanoja, vaikka ne olisikin puhuttu hänelle tutulla kielellä. Ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi, mitä hahmo tahtoi muiden rialeiden tekevän. Kankaat revittiin pois vankkureiden päältä, ja mies sai lyhyen hetken aikaa tarkastella niiden sisältöä. Hän ei ollut kovin suuri asiantuntija missään sotalaitteissa, no, ei oikeastaan missään rakennelmissa. Joten vankkureiden sisältö oli hänelle täysi mysteeri. Ainoastaan noista riimuista mies olisi voinut kiinnostua enemmän, ja ehkä niitä tutkimalla saada jotain vihiä tulevasta, mutta eikös juuri silloin kolmannenkin vankkurin sisältö paljastunut.
Näkyviin tullut olento ei herättänyt Sahafarnissa mitään kauhua tai ihailua, häntä ainoastaan ärsytti tuon sekopäinen metelöinti. Miehen kulmat alentuivat hitaasti, synkän ilmeen kertoessa, ettei hän pitänyt tulevasta lainkaan. Sentään tuollaisia petoja ei ollut tuotu mukana enempää, siitä olisi voinut seurata ongelmia. Mies seurasi kuinka peto iski häkkinsä oven avanneen rotan ilmalentoon ja vähintäänkin pois tajuistaan. Se sai hänet jo puistelemaan päätään. Sahafarn ei kaivannut lenteleviä rialeita keskelle sotaansa, varsinkaan jos niiden olisi pitänyt olla hänen apunaan. Sentään kaapuun pukeutunut hahmo pystyi pitämään petonsa kurissa. Sahafarnia häiritsikin enemmän toisen välinpitämätön asenne siihen, että peto aina välillä onnistui runtelemaan rialin tai pari.
Sitten kajahti ilmoille käsky kokoontumisesta, hieman yllättävänä sinäänsä, sillä Sahafarn oli saanut aiemmin aamulla sen käsityksen, ettei vielä pitkään aikaan tulisi uutta tiedonantoa. Mutta kyllähän tämä kelpasi, kaikki mahdollinen tieto otettiin kyllä vastaan, oli se sitten kuinka epämääräistä tahansa. Rialherran poissaolo toi kyllä pieniä epäilyksiä mieleen. Sahafarn oli luvannut ottavansa käskyt rialherralta, tosin se nyt oli ollut enemmänkin muodollisuus ja kohteliaisuus, mutta kyllä hän mielellään edelleen näkisi, että rialjohtaja oli edes paikan päällä, jos ei sitten äänessä. Mies katsahti vierellään nuokkuvaan naiseen, ja antoi katseensa vain synketä entisestään. Ei hän alkaisi raahata tajutonta naista mukanaan. Päinvastoin, mies päätti vaivuttaa naisen sikeämpään uneen. Hän ei tahtonut ottaa sitä riskiä, että Dragomir heräisi juuri sillä hetkellä, kun mies oli kuuntelemassa tiedonantoa. Niinpä Sahafarn laski kätensä naisen otsalle, kuin kokeillakseen oliko toisella mahdollisesti kuumetta. Hänen ei tarvinnut keskittyä kuin hetken ajan, nainen kun oli tiedottomana kykenemätön vastustelemaan, ja loitsu oli tehty. Sen seurauksia mies ei tahtonut nyt miettiä, vaan nousi ehkä hieman hätäisesti ylös, vilkaisten vielä nopeasti valtijattareensa. Toinen nukkui levollisena, mikä sai miehen toivomaan vähän typeränä, että nainen olisi yhtä rauhallinen herätessäänkin. Mies kiiruhti sitten jo kutsun suuntaan. Eikä ilme pahemmin piristynyt, kun hän asteli aina vain lähemmäs tuota rähisevää ja arvaamatonta petoa, jonka rinnalla hänen pitäisi huoletta pian taistella?
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 18, 2006 14:32:06 GMT 3
Ryöväriporukan naamat vakavoituivat jälleen, kun he kuulivat seuraavan rottien puolelta tulevan käskyn. "Pitääkö meidän tuotakin vielä kuunnella? Eikö riitä, että ollaan kuuliaisia sille ylikasvaneelle johtajalle?" joku ryöväreistä murahti selvästi harmistuneena. "No mennään nyt ainakin kuulemaan, mitä siellä on kerrottavana. Jospa vaikka hyökkäyssuunnitelmiin olisi tullut joku muutos", Karl arveli ja kehotti kädenliikkeellä ryöväreitä lähtemään perässään.
Vaaleatukkainen Kate vilkuili uteliaana hevosmiehen suuntaan, joka ainakin näytti noudattavan käskyä ilman suurempaa epäröintiä. Mutta tämän seurassa oleva nainen ei tullut hänen mukanaan, vaan jäi kauemmaksi. Kate ei saanut selvää, mitä oudolta näyttänyt nainen parhaillaan puuhasi tai oliko hän ehkä edelleenkin noiduttu, niin kuin Kate mielessään kuvitteli. Hetken ryövärinainen mietti vielä sitä, miten Ronnyn oli mahtanut käydä. Oliko mies tosiaan kompastunut metsässä rottiin ja joutunut näiden tappamaksi? Vai oliko toinen jättänyt porukan omasta tahdostaan? Katen oli hieman vaikea uskoa tätä, sillä hän oli ollut siinä käsityksessä, että Ronny oli viihtynyt ryöväriporukassa. Vaikka mies olikin kuulunut siihen vasta muutaman viikon ajan.
Ryövärijoukko jää sopivan etäälle vaaralliselta vaikuttavasta pedosta ja saapuneista vankkureista, sekä sen lähistöllä hyörivistä otuksista. Kenelläkään ei ollut mitään halua mennä sen lähemmäksi, kuin oli pakko. Karl tosin asteli ryöväripäällikön ominaisuudessa rohkeasti hieman muita edemmäksi ja jäi näennäisen levollisena odottamaan, että rotta puhuisi suunsa puhtaaksi.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 19, 2006 17:25:45 GMT 3
Käskyn kuuluessa rottien leirin suunnalta nousi myös Caer seisomaan sijaltaan, ja huokaisi syvään. Olisiko Ronny nyt sitten löydetty tai saatu kiinni jostain. Jospa siellä nyt haluttiin vastuullisen päätä vadille tai jotain. No, oli miten oli, paras se oli kuitenkin käydä kuulemassa mitä sanottavaa tuolla kaapuun pukeutuneella hahmolla olisi.
"Ja taas sitä mennään...", hymähteli soturi astellessaan muiden mukana kuuntelemaan kaapumaakarin asiaa. Kädellänsä vyölenkissä roikkuvan nuijan teräksisen pään päällä pidellen tuo sitten jäi katselemaan ja odottelemaan uutisia.
|
|
|
Post by submarine on Oct 19, 2006 18:33:42 GMT 3
Kaapuun verhoutunut hahmo oli juuri tällä hetkellä uppoutunut hakkaamaan ruoskallaan kannustusta kaikesta, joka vain sattui tarpeeksi lähelle. Moni orjista oli päättänyt jo siirtyä viisaasti kauemmas -vaikkakaan ei liian kauas, jotta siihen ei kiinnitettäisi huomiota, joka tietenkin tietäisi lisää ruoskaniskuja. Täytyi kuitenkin sanoa, että hahmon iskujen jakeleminen oli suorastaan ihailtavan kiihkeätä, suorastaan fanaattista, ja sitä sävelsi valtava tulva hoputusta äänellä, joka oli jo kohoamassa ihmisten korvilla kuultavan yläpuolelle. Ilmeisesti tämä oli jo niin huumaantunut omasta riehumisestaan, että oli menettämässä ainakin hetkellisesti kosketuksensa todellisuuteen -eräs orjista sai niin lujan iskun, että tämän niska selvästi katkesi, ja sai kuoltuaankin vain lisää ruoskaa.
Kauempana toinen rial, jolla nyt sattui olemaan ainakin hetkellisesti hieman valtaa ja jota oli jo yritetty suostutella petturiksi, tarkasteli tapahtumia. Pirun pikkurotta oli menossa jo niin fanaattiseksi, ettei sillä ollut edes rajoja... Ja mikäli mihinkään oli uskomista, tämän fanaattisuus oli vieläpä pyhää laatua -itselleen. Tämä ilmeisesti oli uskonut jo melkoisen kauan -monia vuosia- että olisi jonkinlainen messias. Hän oli kerännyt tietoja tästä -kuten moni muukin saman ammatin harjoittaja- lähinnä sen jälkeen, kun tämä oli järjestänyt kohtauksensa ja lähestulkoon aloittanut jälleen uuden sisällissodan. Mutta mitäpä hän suuruudenhulluista, varsinkin kun joku todella mahtava oli tulossa. Tai ei sittenkään, Stileassseal oli jostain syystä pysähtynyt... Ei sille vaikuttanut olevan järkevää syytä, tämä vain oli sattunut pysähtymään jonnekin, eikä tätä näkynyt.
Hetkeä myöhemmin rialin mietteet keskeytti se, että ihmiset saapuivat uudelleen. Mietittyään hetken tämä astui nyt jo melkoisen hullun rialin luokse, koski tätä hyvin pehmeästi olkaan ja hypähti matalaksi ruoskan iskiessä aivan pään yläpuolelta. Kaapuun pukeutunut aikoi ilmeisesti iskeä heti uudelleen, mutta sattui huomaamaan ihmiset, sysäsi toisen edestään syrjään ja asteli herran elkein näiden eteen. Ohimennen peto sai taas hieman lisää ruoskaa. "Ja kuka teistä on johtaja?"
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 21, 2006 18:28:10 GMT 3
Ryöväripäällikkö katseli hieman sekavin tuntein rottaa, joka näytti kiihdyttäneen itsensä jonkinlaiseen hurmostilaan. Jos hän oli pitänyt rottien tällä hetkellä poissaolevaa johtajaa mielipuolisena, niin tässä nyt oli joku, joka kyllä vei voiton kaikesta. Kesken kaiken rotta kuitenkin keskeytti puuhansa ja kysyi kieltämättä järkevän kysymyksen. Karl vain ei olisi halunnut vastata siihen, mutta joskus päällikkö joutui tekemään sellaistakin, mistä ei suuremmin pitänyt.
"Minä olen näiden ryöväreiden päällikkö", Karl vastasi selkeällä äänellä yrittäen pitää katseensa rotassa ja päänsä pystyssä, ettei eläin näkisi hänen pelkoaan ainakaan niin selvästi. Samalla Karl viittasi takanaan seisoskelevien ryöväreiden suuntaan kädellään. Jotta tilanne ei jäisi rotalle epäselväksi, hän jatkoi vielä Caeriin viitaten: "Tämä soturi vastaa pitkälti itse itsestään, eikä kukaan ole velvoittanut häntä liittymään ryövärijoukkoon, vaan hän on tehnyt sen omasta tahdostaan. Siksi katson, että hän kuuluu porukkaamme, vaikka onkin vapaa tekemään itse omat ratkaisunsa. Minä en ole hänen käskijänsä." Puhuessaan Karl hypisteli taskussaan olevaa levyä, joka oli kauan sitten viskattu hänen eteensä ryövärileirissä. Jos tässä tulisi tiukka paikka, niin siitä saattaisi olla hyötyä. "Hän taas", Karl jatkoi vielä sinnikkäästi hevosmieheen viitaten "on oma herransa, enkä ole hänenkään käskijänsä."
Ryöväripäällikön teki mieli sanoa muutakin, kuten kysyä esimerkiksi sitä, kuka rotta oikein oli ja mikä asema hänellä oli rottien leirissä kookkaaseen johtajaan nähden. Karl aprikoi mielessään, antaisiko rottien johtaja tämän ruoskanheiluttajan kysellä näin vapaasti, jos olisi itse saapuvilla. Mutta tällä haavaa oli viisaampi keskittyä kuuntelemaan, mitä rotta vastaisi.
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2006 21:09:39 GMT 3
((Akula ilmoitti tässä, että jättää tämän vuoron välistä/ainakin jää viimeiseksi. Joten Zube voi vastata.))
|
|
|
Post by zube on Oct 27, 2006 10:39:47 GMT 3
Sahafarn oli jättäytynyt tarkoituksella ryövärijoukon taakse, noiden keräännyttyä omaan kasaansa. Mies ei ollut tahtonut mennä yksinään yhtään sen lähemmäksi sitä suurta petoa. Ja ehkä hän siinä samalla yritti huomaamattomasti sulautua osaksi tuota ryövärijoukkoa. Tällä hetkellä mies olisi mielellään laskenut itsensä osaksi ryöväreitä, näitä ihmisiä, kuin että hänet huomioitaisiin erillisenä. Sahafarn ei varmaankaan olisi ollut tässä tilanteessa yhtä epävarma, jos hänen valtijattarensa olisi ollut edes tajuissaan. Siinä tapauksessa hän varmaankin olisi astunut rohkeammin esiin ja esittäytynyt. Mutta nyt mies toivoi, ettei häntä edes huomattaisi. Hän pakotti katseensa pysymään kaapuun pukeutuneessa olennossa, ja varoi edes vilkaisemasta taakseen, puunjuurakossa nukkuvaan naiseen. Ehkäpä Dragomiria ei huomattaisi, ja hän säästyisi selityksiltä. Mies sai kuitenkin pian huomata, ettei hän ollut onnistunut soluttautumaan osaksi ryöväreitä. Sahafarn katsahti Karliin synkkä ilme edelleen kasvoillaan, toisen viittoillessa hänen suuntaansa. Juuri nyt Sahafarn olisi ollut aivan tyytyväinen vaikka Karl olisikin ilmoittanut johtavansa heitä kaikkia. Mutta, mies arvosti ryövärijohtajan rehellisyyttä, ja onnistui siksi vääntämään kasvoilleen kohteliaan hymyn, hänen nyökätessä kiitokseksi toiselle. Kiitolliselta mies ei kuitenkaan enää hetken päästä näyttänyt, kun hänen ilmeensä synkkeni taas ja kulmat rypistyivät alas hänen vaipuessa mietteisiinsä. Silloin tällöin vilkaistiin kulmien alta tuota kaapuun pukeutunutta, mutta ainakin vielä mies pysyi vaiti. Hän puhuisi jos sitä suoraan vaadittaisiin, muttei muuten. Ainakin vielä tällä hetkellä hänen johtajansa tässä leirissä olisi rialherra. Tosin eipä kyseinen rial ollut vieläkään paikalle ilmaantunut. Mikä herätti vain lisää ajatuksia ja epäilyksiä. Eikai vain rialeiden leirissä ollut menossa vallanvaihto? Sellaista Sahafarn ei kaivannut, kun tälläkään hetkellä ei ollut aivan selvillä kehen luottaa tässä leirissä.
|
|
|
Post by submarine on Oct 29, 2006 20:12:02 GMT 3
Hahmo näytti kuuntelevan varsin välinpitämättömänä sitä, kuinka yksi ihmisistä alkoi esittäytyä tälle. Tosiaan, miksi hän, koko tämän paikan kehittynein ja varmasti älykkäin olento vailla vertaansa, olisi kiinnostunut pelkistä surkeiden ihmisten asioista muuten kuin astinlautoina? Hän oli näitä kaikkia parempi, ja kykenisi ilman muuta manipuloimaan surkeat olennot vaikka tuhoamaan halutessa toisensa. Eikö hän ollutkin Issaitical, koko lajinsa perijä ja ainut oikea hallitsija? Eikö hän ollutkin kaikista mahtavin, kaikista voimallisin, kaikista älykkäin? Niin, hän oli! Ja koko elämänsä hän oli kasvattanut mahtiaan, tullut mahtavammaksi ja odottanut omaa hetkeään. Ja nyt tulisi se hetki, tästä se kaikki alkaisi. Kun hän olisi saanut tämän säälittävän linnapahasen omakseen, tuhonnut jokaisen vastustelijan ja ylivertaisella älyllään alistanut jokaisen, kaikki vasta alkaisi! Sitten hän keräisi oman pienen armeijansa hylkiöistä ja varkaista, ja marssittaisi sen kaikkien pienten kylien ja asumusten kimppuun täällä. Ja ennenkuin kukaan ehtisi tehdä mitään, hänen mahtinsa suojiin virtaisi jo valtavia määriä halukkaita olentoja, hirviöitä ja eliittiä. Ja kaiken keskellä olisi hän itse, mahtavin kuningas kaikista maailmassa. Ja lopulta hän marssittaisi loputtomat joukkonsa viereisiä valtoja vastaan, ja alistaisi ne kaikki! Kukaan ei voisi seisoa hänen tiellään! Hänen joukkonsa olisivat voittamattomia! Issaitical, nyt ja aina! Hänestä tulisi vielä jumala!
Ajatellessaan omaa, kiistämätöntä mahtiaan hahmon molemmat hansikoidut nyrkit alkoivat pikkuhiljaa kohota, kuin asia olisi ollut niin uskomattoman mahtava. Jos rosvojoukko tai muut ihmiset olivat luulleet rialherran olleen hullu, saattoivat he ehkäpä olla nyt melkoisen epämukavissa oloissa; tämä oli ollut agressiivinen, helposti ymmärrettävä hullu, nyt kyseessä oli selvästi suuruudenhullu, agressiivinen ja vaikeasti ymmärrettävä henkilö. Se ei tosin näyttänyt hahmoa itseään häiritsevän. Mitäpä hän, Issaitical, mahtavin kaikista, olisi piitannut muista? Niin, ei mitään! Ja hänellä oli enemmän kuin tarpeeksi valtaa moisen osoittamiseen, katsokoon ala-arvoiset tavalliset nyt hänen mahtiaan! Haltioituneena omasta täysivaltaisuudestaan hahmo näytti vilkuilevan ympärilleen, ennenkuin huomasi kuormien luona orjan, joka ei näyttänyt tekevän aivan muiden veroisesti työtä. Sitä tosin varmaankin vaikeutti se, että tämä ei edes päässyt käsiksi mihinkään alas laskettavaan, mutta hällä väliä!
"Haa!" hahmo kirkaisi, ennenkuin syöksi kätensä epäonnisen uhrinsa suuntaan kaikin voimin. Lähellä olijat saattoivat jopa kuulla rusahduksen, kun käsi koki paljon kovempia, kuin sen olisi kuulunut kestää. Se ei tosin tätä näyttänyt paljoa surettavan: yhtäkkiä tämän ruumiin läpi kulki melkoinen valon sykähdys, joka virtasi kädestä kohti orjaa, joka ei vielä edes tajunnut mitään. Seuraavassa hetkessä se yllättäen räjähti suihkuttaen verta ja muita ruumiinnesteitään kaikkialle ympärilleen. Ympärillä muut orjat ryntäsivät kirkuen kauemmas. Hetken kuluttua se vähä, mitä tästä oli jäljellä, kaatui mossahtaen maahan. Hahmo oli seuraavassa hetkessä heti hakkaamassa ruoskallaan kaikkea, mikä eteen sattui. "Kuka teille antoi luvan lopettaa!!!! Tehkää pikkupaskat, saastat, surkimukset, idiootit, mutaa syövät hyönteiset!" tämä kiljui. Melko nopeasti orjat päättivät ruumiin olevan pienempi paha, kuin raivoava hullu ja palasivat takaisin uurastukseensa.
"Ja minä haluan puhua sinun kanssasi", tämä jatkoi, osoittaen pelkästään ryöväreiden päällikköä. "Te muut tottelette pelkästään häntä, ja hänen kauttaan nyt pelkästään minua! Kaikki paitsi johtaja poistuvat! HETI!"
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 4, 2006 14:44:56 GMT 3
Ryöväripäällikkö tunsi mahassaan ilkeän muljahduksen katsellessaan hullun rotan yhtä hullua teurastusta ja hänen oli käännettävä katseensa pois. Muutkin ryövärit näyttivät huonovointisilta ja olisivat mielellään olleet tällä hetkellä jossain muualla. Karl vilkaisi hevosmiehen ja Caerin suuntaan ja tulkitsi ainakin hevosmiehen ilmeen niin, ettei tämä ollut suuremmin pitänyt hänen sanoistaan. Karl harmitteli tätä, sillä hän toivoi, että nykyisessä tilanteessa he ihmiset voisivat olla myötämielisiä toisilleen.
Rotan seuraavat sanat eivät suinkaan olleet ryöväreiden ja vielä vähemmän ryöväripäällikön mieleen. Eihän tämän näin pitänyt mennä. He olivat hölmöyksissään erehtyneet kuuntelemaan kookasta rottajohtajaa ja tämän lupauksia, joiden toteutumisesta ei ainakaan tällä hetkellä näyttänyt olevan mitään takuita. Koko liittolaisuus perustui ainakin Karlin mielestä enemmän uhkailuun ja pelotteluun kuolemaakin kauheammilla rangaistuksilla, elleivät ryövärit tottelisi. Eihän sellainen yhteistyö pitkälle kantanut. Ja nyt tämä uusi johtaja, joka vaikutti täydelliseltä kahjolta ja järkensä tyystin menettäneeltä, vaati heitä tottelemaan itseään.
Ryöväripäällikön päässä surisi, kun hän yritti keksiä jotain ratkaisua tilanteeseen. Kieltäytyminen ei tuntunut järkevältä, sillä hän arvasi kyllä mitä siitä seuraisi. Eikä vain hänelle itsellään vaan myös ryöväreille ja mitä todennäköisimmin hevosmies ja Caer luettaisiin samaan sakkiin. Tahtomattaankin Karl huomasi joutuneensa sellaiseen tilanteeseen, että hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisivat myös vieraiden ihmisten kohtaloon. Eikä hän halunnut olla vastuussa siitä, että hevosmies ja Caer joutuivat kokemaan kaamean kuoleman kiduttamalla puhumattakaan siitä, että niin kävisi jollekulle ryövärille. Ja lisäksi vielä sekin, että hevosmies oli vastuussa naisesta, joka kulki hänen mukanaan.
"Kuulitte mitä hän sanoi!" Karl karjaisi ryöväreilleen. "Oletko järjilt...", takkutukkainen Mike aloitti, mutta ei päässyt alkua pidemmälle. Karl vilkaisi luottomiehensä suuntaan ja pudisti päätään. "Menkää. Nyt!" Ryövärit eivät heti liikahtaneet mihinkään, mutta sitten Mike kääntyi kannoillaan ja lähti harppomaan kohti ryöväreiden aikaa sitten sammunutta nuotiota ja telttoja. Tummatukkaisen ryövärin esimerkkiä noudattaen muutkin ryövärit jättivät päällikkönsä, kuten tämä oli käskenyt, ja lähtivät Miken perään. Vaaleatukkainen Kate näytti selvästi huonovointiselta, ja yksi ryövärimies tuki häntä käsipuolesta melkein raahaten naisen mukanaan pois rotan lähettyviltä. Karl seisoi paikallaan katsellen rottaa alta kulmain toivoen mielessään, että myös Caer ja hevosmies tottelisivat rotan käskyä. Toisaalta hän ymmärsi täysin, jos nuo olisivat asiasta jotain muuta mieltä.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Nov 6, 2006 13:38:56 GMT 3
Caer päästi pienen huokauksen jälleen. Joukkoa marssitettiin edestakaisin yhden järkijättöisen rotan käskystä. Tai oikeastaan kahden. Miten lie noiden järjestelmän hierarkia sitten olikaan. Ilmeisesti joukon johtaja valittiin sen mukaan, kenellä järjen valo oli himmeimmillään. Noh, toivottavasti rotat eivät repisi Karlia kappaleiksi ja söisi tätä, kun tuon yksin rottien sekaan olisi jäätävä. Olisihan se sääli, sillä mies vaikutti kovin mukavalta.
Caer hyväksyi tilanteen tyynenrauhallisesti ulkoisesti, ja kääntyi lähteäkseen takaisin leiriin. Soturi vilkuili kuitenkin vähän väliä taakseen nähdäkseen tapahtuisiko loppujoukon paikalta takaisin poistuttua mitään radikaalia. Sitten tuon katse osui Kateen, näemmä nainen ei pitänyt erityisemmin jyrsijöiden näkemisestä? Olihan se sangen perinteistä että pienet rotat ja hiiret saivat hameväen pomppimaan pöydille ja tuoleille, mutta ylisuuret sellaiset saivat näemmä aikaan pahoinvointia. Eipä soturillakaan liiemmin ruokahalu kasvanut rottajohtajan tapaamisen johdosta.
|
|
|
Post by zube on Nov 7, 2006 13:01:28 GMT 3
Sahafarn ei enää tiennyt tarkalleen mitä tuosta hullusta rotasta pitäisi ajatella. Nytkin mies saattoi vain katsella rialin mielipuolista ilmettä, ja kuvitella mitä tuo pienessä vinksahtaneessa päässään tälläkin hetkellä mahtoi ajatella. Jotain mielipuolisen sairasta ja järjetöntä se luultavimmin oli, ainakin rotan hurmostila oli sen kaltainen. Ja vaikkei rotta julistanut suunnitelmiaan ääneen, Sahafarn osasi kyllä aavistaa, että toisen ajatukset liittyivät enemmän tai vähemmän valtaan ja johtajuuteen. Miksei sitten maailman valloitukseen ja jumaluuteen asti, kun oli hullusta kyse.
Mies laski katseensa maahan, pudisteli pienesti päätään ryövärijoukon takana. Hän ei voinut ymmärtää enää, miksi oli täällä. Ja tätä kysymystä hän joutui miettimään kahta kauheammin sen jälkeen, kun oli todistanut silmiensä edessä kuinka äsken vielä elävä rial räjähti kappaleiksi. Tämä näky sai miehen jopa älähtämään tukahtuneesti, eikä hän voinut järkytykseltään hetkeen muuta kuin tuijottaa jäljelle jäänyttä kasaa, josta ei enää edes tunnistanut, mikä olento oli tapettu. Kaapuun pukeutunut rial oli teurastanut kaltaisensa ilman mitään ymmärrettävää syytä, ja se näytti olevan Sahafarnille liikaa. Rialin kirkuminen tuntui riipaisevalta korvissa, yhdessä ruoskaniskujen kanssa, ja Sahafarn oli liikahtanut perääntyäkseen jo ennen kuin rial ehti käskeä heitä poistumaan paikalta.
Hän lähti mielellään. Rialin sekopäisyys tuntui raastavan järjen myös Sahafarnin omasta päästä. Mies käveli jotenkin turtana leiripaikkaansa kohti, osaamatta lainkaan huolehtia Karlin vuoksi. Ehkä hän ei ollut aivan täysin tajunnut, että joku joutuisi vielä jäämään yksinään rialin kanssa. Itse mies ei olisi siihen pystynyt. Kuinka hän voisi keskustella asiallisesti sellaisen kanssa, joka tuntui kuuntelevan vain omaa vääristynyttä mieltään. Muutenkin Sahafarn alkoi tajuta, aivan liian myöhään vain, että hän oli lupautunut johonkin, mikä olisi täysin hänen periaatteitaan vastaan. Mies ei tahtonut osallistua järjettömään teurastukseen. Hän oli tullut tänne löytääkseen yhden pienen maagisen esineen, ei tuhoamaan koko linnaa ja jokaista sen asukasta. Tai ehkä hän oli lupautunut johonkin vielä hirveämpään?
Mies vilkaisi Caerin tavoin olkansa yli kävellessään poispäin kokoontumispaikalta. Hän yritti tulkita ryöväreiden kasvoista heidän tuntemuksiaan. Oliko kukaan täällä enää toiveikkain mielin? Ehkäpä jokunen harkitsi jopa pakenemista. Sahafarn olisi hyvinkin voinut olla yksi heistä. Mutta hän oli typeränä tuonut haavoittuneen valtijattarensa mukanaan leiriin, eikä mies uskaltaisi vaarantaa naisen henkeä enää sen pahemmin. Jo nyt tilanne leirissä oli liian epävarma.
|
|
|
Post by submarine on Nov 7, 2006 17:46:06 GMT 3
Issaitical seurasi hetken kädet puuskassa, kuinka loput säälittävän typeristä ihmisistä poistuivat paikalta, jättäen vain niinsanotun johtajansa. Eikö näiden alkukantaisten idioottien järjettömyydelle ollut mitään rajaa? Hehän olivat jättäneet johtajansa aivan suojatta tänne, vailla mitään mahdollisuuksia selvitä, jos hän itse niin haluaisi. Vaikka eihän tietenkään yhdelläkään näistä ollut mitään mahdollisuuksia selvitä muutenkaan -jo hänen pelkkä älynsä olisi ollut tarpeeksi voittamaan jokaisen näistä naurettavista, sivistymättömistä typeryksistä. Ehkäpä hänen tosiaan pitäisi sittenkin tuhota tämä mies, aivan vain jotta loput tottelisivat hieman paremmin. Tai ehkäpä olisi vielä parempi ensin tuhota tämä, ja sitten nostaa ruumis palvelemaan aivottomasti häntä. Mutta ei, juuri nyt tästä olisi enemmän hyötyä hengissä. Joten pakko kaiketi pidätellä itseään... Rial tuhahti vielä lyhyesti ihmisten typeryydelle.
"Tämän pitäisi olla hyvin yksinkertaista", tämä totesi, ennenkuin joutui hetkellisesti ruoskimaan petoaan taas ruotuun. "Sinä teet mitä minä sanon, loput tekevät, mitä sinä sanot. Jos niin tapahtuu, kaikki toimii. Mikäli niin ei tapahdu, kaikki kuolevat. Sen ei pitäisi olla liian vaikeaa ymmärtää. Ja nyt, ensimmäinen käskysi on tuoda tänne jokainen löytyvä päätä suurempi esine. Kiviä, kantoja, ei väliä mitä, kunhan tuot", rial jatkoi. Tämä näytti pitävän jopa näin yksinkertaista käskyä jonkinlaisena nerokkuutena.
Puhuessaan Issaitical ei onnistunut huomaamaan, kuinka tämän takana jokainen hengestään pitävä rial -käytännössä kaikki- olivat hajaantuneet hiljaa niin, että tämän ja erään tulijan väliin jäi selvä reitti. Vielä rialin puhuessa suunnitelmistaan Stileassseal oli saapunut takaisin ja jäänyt seisomaan suunnilleen viiden metrin päähän. Tämä kuunteli ilmeisen kiinnostuneena, mitä toinen oli käskyttämässä, valtava miekka pystyssä tämän vieressä. Jokainen muu tosin varmasti huomasi asian, mieskin kykeni helposti näkemään tämän. Ja silti Issaitical puhui suurista suunnitelmistaan...
|
|