|
Post by submarine on Apr 7, 2008 16:06:30 GMT 3
Kneri tuijotteli taloa, jota kohti oltiin menossa. Se oli vain jokin maalaistönö, ei sen kummempaa, pelkkä maanviljelijän talo. Talvella niissä ei kovinkaan paljoa tehty, hoidettiin lähinnä vain eläimiä ja elää kitkutettiin ensi kesään. Niissä oli tietenkin omat ongelmansakin, kuten vaikkapa se, että rialeita tavattiin tervehtiä talikoin ja veitsin. Knerillä oli vähintäänkin huonoja kokemuksia. Syrjäisämmät, vähäisesti puolustetut maatalot tuppasivat suhtautumaan epäluuloisesti melkein mihin tahansa vähänkin uhkaavaan, ja rotat luettiin sen listan kärkeen. Mutta toisaalta, mukana oli myös noin nyt suunnilleen asiallisen näköinen mies, eikä tässä muutenkaan oltu asumaan jäämässä. Tuskinpa mitään suurempaa sekasortoa tulisi, vaikka kohteliaisuuksia ei kannattanutkaan odotella.
Paremman tekemisen puutteessa Kneri vain istuskeli hevosen selässä, kun se köpötteli lähemmäs maataloa, ja yritti näyttää mahdollisimman harmittomalta. Se tosin oli keuhkojaan ulos köhivän, jokseenkin teräväkulmaisen ja saastaisen rotan kohdalla täysin hukkaan heitetty yritys. Mutta ainakin hän onnistui edes jokseenkin näyttämään siltä, ettei aikonut ensi töikseen vetää esiin veistä ja rynnätä silpomaan lapsia ja juomaan näiden verta. Se oli jo oikein hyvä ensiaskel. Ohimennen rial tosin pohti, josko onnistuisi viemään vaikkapa kanan, muttei kuitenkaan ollut tarpeeksi tyhmä sitä todella aikoakseen. Vaikka tietenkin, jos tilaisuus tulisi, niin luonnollisesti hän tekisi sen.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 12, 2008 14:43:56 GMT 3
Ei kulunut kauaakaan, kun matkalaiset huomattiin. Tällaisina kirkkaina päivinä heidät erotti helposti valkeutta vasten, ja koska talvisaikaan harvempi matkasi tietä pitkin, pihalla lunta luonut isäntä lopetti oikein työnsä heidät huomatessaan. Lapset ryntäsivät vastaan jännityksestä kiljahdellen, mutta pysähtyivät kuin seinään päästessään sen verran lähelle, että matkalaisten ulkomuodon saattoi erottaa. Lapset tuijottivat heitä hetken ja juoksivat sitten vinhaa vauhtia takaisin maatalon neljän rakennuksen ympäröimään pihaan. Yksi kävi kiskomassa isännän hihaa. Tämä iski lapionsa lumihankeen ja lähti vastaan. Yksi lapsista oli ehtinyt vilistää sisälle, ja sieltä tuli pian ulos nuorempi mies jousen kanssa. Tämä otti hyvin pian isännän kiinni, ja kaksikko saavutti pian kuuloetäisyyden tulijoihin.
Dennos pysäytti ratsunsa ja nosti kätensä: "Tulemme hyvin aikein." Parraskas isäntä mulkoili heitä turkishuppunsa alta. Hän ei pitänyt ilmeisesti soturin ulkomuodosta, mutta takana kyyristelevä rotta näytti olevan vielä vastenmielisempi tapaus: "Mitä te haluatte? Ei meillä ole myydä ruokaa." "En minä ruokaa haluakaan. Tarvitsen majapaikan ratsulleni. Palaan hakemaan sitä viikon kuluessa. Huolehtikaa siitä siihen asti." "Mikset huolehdi itse?" isäntä murisi ja hänen vieressään seisova nuori mies yritti nähdä rialin, joka jäi ikävästi soturin paksujen turkiksien peittoon. "Emme halua ikävyyksiä, olemme kunniallisia kansalaisia!" isäntä totesi ja nyökkäsi sanojensa vakuudeksi. Dennos rypisti otsaansa, otti vyöltään pussin ja heitti sen lumiselle tielle isännän eteen. Se kilahti. "Siinä on kymmenen hopearahaa. Luulisi riittävän yhden hevosen vahtimisen palkaksi."
isännän asenne näytti muuttuvan heti. Hän katseli pussia avoimen kiinnostuneena ja siveli leukaansa. Nuori mies kuiskasi jotain hänen korvaansa, mutta vanhempi mies huiskaisi tälle kättään: "Kymmenen hopeaa... tästä ei seuraa meille mitään vahinkoa?" "Tuskin sitä on vahinkoa rahasta ennenkään seurannut." Dennos vastasi. Hän ei vauvautunut peittelemään omahyväistä hymyään. Köyhät oli helppo ostaa...
|
|
|
Post by submarine on Apr 12, 2008 15:17:50 GMT 3
Kneri koetti vain parhaansa mukaan pysyä hiljaa, liikkumatta, ja poissa näkyvistä miehen takana. Samalla hän koetti näyttää myös mahdollisimman harmittomalta, mutta kuitenkin siltä, että voisi tarpeen vaatiessa osoittaa olevansa aivan jotakin muuta. Se ei ollut mitenkään turhan helppoa. Tällaisten epäluuloisten ihmisten kanssa asioiminen ei ollut muutenkaan helppoa. Mutta hyvällä tuurilla tätä ei tarvitsisi kestää pitkään muutenkaan, mies tarjosi melkoisen avokätisesti rahaa konistaan huolehtimisesta. Niinkin avokätisesti, että rottaa alkoi jo kiinnostaa, paljonko tällä kolikoita kukkarossaan olikaan. Ei niin, että hän suunnitteli heti ensitöikseen ryöstämään tätä veitsellä uhaten, mutta kyllähän raha aina kiinnosti.
Maatalon isäntä ja perheensä pää näytti pohtivan hyvän hetken tarjousta ja vilkuilevan aina ohimennen rottaa, joka miehen takana kyyristeli. Ahneus, epäluulo ja inho nahistelivat kaikki vallasta tämän kasvoilla. Mies oli aivan varmasti kuullut kaikenlaista rialeista, ja suurimmassa osassa siitä oli varmasti myös vinha perä. Ja jos tämä koskaan oli nähnyt yhtäkään rottaa henkilökohtaisesti, ei tämä varmastikaan ollut mitenkään muuttanut mielipiteitä. Sellainen kenen tahansa seurassa laski tämän luotettavuutta heti pari pykälää. Ja oli muutenkin epäilyttävää, että joku mies vain ilmestyi, vaati pitämään huolta hevosesta ja maksoikin melkoisesti. Mutta toisaalta, kymmenen hopearahaa oli tosiaan sievoinen summa... "No, jos nyt sitten. Mutta jos tässä on mitään konnankoukkuja, niin minä kerron heti kaupunginvartijoille", mies lopulta totesi ja noukki pikaisesti rahapussin maasta samalla, kun viittoi nuorempaa miestä ottamaan hevosen. Tämä näytti siltä, että aikoi sanoa vastaan, mutta nieli karvaasti eripuransa ja asteli lähemmäs odottamaan, että ratsastaja ja tämän saastainen matkakumppani nousisivat pois.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 13, 2008 15:07:44 GMT 3
"Voi, kerro pois." Dennos totesi ja hyppäsi ratsunsa selästä. Hän kaivoi tavarakasasta esille reppunsa. Ilmeisesti siellä oli kaikki, mitä hän kuvitteli tarvitsevansa matkan aikana, sillä hän ei täyttänyt reppuaan enää satulalaukuista löytyvillä esineillä. "Älkää koskeko laukkuihin. Tiedän, mitä niissä on sisällä." soturi totesi ja kohensi reppua selässään. Hän vilkuili hieman haikeasti panssariaan, jonka joutuisi myös jättämään matkasta. Mutta pakkohan se oli myöntää, ettei moisesta olisi paljoakaan apua talvipakkasina. Eikä Dennos toivonut joutuvansa tappeluihin, ja jos joutuisikin, niistä voisi aina yrittää neuvotella tietään ulos.
Epäluuloinen oli isäntä, mutta epäluuloinen näytti olevan sotaratsukin. Se kalvoi kuolaintaan ja näytti siltä, että on valmis kenkäisemään nuoren miehen pään metrien päähän heti kun tuo tulisi tarpeeksi lähelle. Dennos silitteli sen turpaa ja rauhoitteli sitä: "Ole hyvä poika. Mutta mikäli kohtelevat huonosti, pure korva irti." mies leperteli. Hän otti ohjat ja ojensi ne sitten kohti nuorempaa: "Kohdelkaa sitä hyvin."
Sietäisi kohdella. Elikkö maksoi enemmän kuin näiden surkea maatila, ja oli muutenkin spturille maailman tärkeimpiä asioita. Vähemmästäkin oli valmis tappamaan muutaman.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 15:25:11 GMT 3
"Niin kerronkin", isäntä vastasi, koettaen ilmeisesti parhaansa mukaan antaa edes kovan kuvan itsestään. Tämä vilkuili hevosen selästä itseään soheltavaa rottaa vähintäänkin inholla ja otti muutaman askeleen taaksepäinkin. "Niin todella kerronkin." Kun nuorempi mies - joka ei tuntunut olevan millään tavoin ihastunut niin jonkin hämärämiehen hevosen hoitamiseen, kuin itse valtavaan ja ärhäkkään eläimeenkään - oli ottanut elikon vastaan, lähti tämä viemään sitä jokseenkin aristellen sisälle. Isäntäkään ei turhan kauaa paikalla viitsinut olla, vaan sulloi rahapussin tiukasti jonnekin piiloon ja lähti taakseen vilkuillen.
Kneri ei ollut oikeastaan hiukkaakaan varma siitä, että mies toimi kovinkaan järkevästi. Ei kestäisi turhan kauaa, ennen kuin talonväki kuulisi, mikä olisi asioiden todellinen laita, viimeistään silloin, kun joku vartiomies kiertäisi kertomassa ja etsimässä. Ja sitten miehen olisi turha hakea hevostaan edes miekka tanassa. Vaikka oikeastaan, jos kaikki menisi edes suunnilleen, kuin oli suotavaa, niin kaksikko olisi syytön jo huomenna. Rotta vain tiesi, että asiat hyvin harvoin menivät niin. Mutta eihän hänen oikeastaan tarvinnut murehtia, kyseessä ei ollut hänen omaisuutensa. Se oli säkissä hänen mukanaan.
Siristellessään silmiään ja koettaessaan nähdä edes jotain kirkkaassa aamupäivässä, jota lumi ei millään tavoin lieventänyt, sattui Kneri melkeinpä ohimennen näkemään jonkin etäisesti ratsastavan ihmisen muotoisen läiskän kaukana tiellä, jota pitkin oli tultu. Vaivautumatta ajattelemaan mahdollisia seurauksia rotta tönäisi miestä kyynärpäällä ja osoitti näkyä kohti. Miehellä oli aivan varmasti parempi näkö, kuin hänellä, mutta tuskinpa tämäkään saisi mitään selkoa siihen, kuka ratsastaja oli. Tämä oli vain yksinkertaisesti liian kaukana. Mutta olipa kyseessä kuka tahansa, ei se välttämättä lupaillut mitään hyvää. Tämä kun oli oletettavasti tulossa kaupungin suunnasta.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 13, 2008 15:48:38 GMT 3
Dennos pyörähti rialin suuntaan harvinaisen nopeasti, ja ilmeestä päätellen oli hetken luullut tämän iskeneen häntä veitsellä. Kipua ei kuitenkaan tuntunut, ja näytti se rotta osoittavankin jonnekin. Soturi nosti katseensa ja siristi silmiään.
Perkele. Se oli ihminen, ja se oli tulossa kaupungista. Ja sillä oli ratsu. Jos se olisi viestintuoja, se luultavasti olisi vieläpä nopea ratsu. Joten se olisi täällä hyvin pian. Jos sillä olisi uutisia hänestä ja rotasta, heidät olisi paljastettu jo ennen kuin he ehtisivät rämpiä sadankaan jalan päähän. Lisäksi pakeneminen valkoiselle erämaalle olisi enemmän kuin epäilyttävää. Mutta jotakin tässä oli tehtävä... mies siristi silmiään ja kurtisti kulmiaan. Hän vihasi tällaisia aivotyötä vaativia ongelmanratkaisutilanteita. Hän ei ollut niissä kovin hyvä. Kaiken kaikkiaan, hän oli vain ihan tavallinen mies, joka osasi tapella. Ja viestintuojaakaan ei nyt murhaamaan kannattanut alkaa, kun murhasta tässä yritettiin juuri päästä eroon.
Kaikista parasta lieni lähteä vastaan. Mutta miehen ja rotan tunnistaisi jokainen. Kenties, jos Dennos saisi tuon rotan piilotettua jonnekin, tulija ei tunnistaisi häntä. Olihan murha tapahtunut kuitenkin yöllä... mutta maatalon väki oli nähnyt rotan hänen kanssaan. He kyllä kertoisivat siitä heti viestintuojalle, joka ratsastaisi heidät ratsullaan kiinni ja antaisi postävää oikeutta.
Kaiken kaikkiaan, mikäli kyseessä oli viestintuoja, he olisivat kusessa.
"Onko sinulla ideoita, hiiri?" Dennos kysyi ja raapi leukaansa. "Minulla nimittäin ei."
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 16:15:55 GMT 3
Knerillä oli pitkälti samanlaisia aatteita tilanteesta, kuin miehelläkin. Sieltä oli tulossa joku, ja se joku saattoi hyvin olla juuri heidän peräänsä. Eikä tätä voisi hengiltäkään ottaa, jos se nyt olisi edes onnistunut, koska sitten paettaisiin jo todellisiakin syytteitä. Ehkä korkeintaan piestä tajun pois, ottaa hevosen ja jättää hankeen, mutta rotan luonnollisella tuurilla tämä paleltuisi hengiltä. Jos se oli viestintuoja, oltiin kaulaa myöten siinä itsessään. Ja vaikkei edes olisi, niin siitä huolimattakin tämä olisi melko varmasti kuullut jotakin. Hiton hitto.
Kneri ei koskaan ollut tottunut ajattelemaan turhan tehokkaasti, lähinnä vain nopeasti ja tarttumaan ensimmäiseen järkevään ideaan. Paeta tai piiloutua ei voisi, ja paikallaan seisominenkin oli täysin hyödytöntä. Loogisinta oli varmaankin vain mennä sitten kohti, aivan vain siksi, että mistään muustakaan ei ollut mitään hyötyä. Mutta entäpä jos... Ja sitten tuli se idea, johon Kneri tarttui. Se oli järkyttävän kömpelö ja voisi kaikin puolin hyvin kariutua jo aivan ensimetreille, mutta jos oli valittavan sen ja typeränä seisoskelun väliltä, niin eipä siinä sitten mitään. Rotta kaivoi äkkiä esiin köyttä säkistään ja ojensi sen miehelle. "Sido minut. Minä olen vanki ja ruttoinen", Kneri totesi, ojentaen kiiruusti käsiään. Hän elätteli toivetta, että voisi kenties vedota vaikkapa inhoon pitääkseen miehen kaukana. Eikä täällä sitä paitsi ruttoista rottaa ja sellaisen metsästäjää haettu.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 13, 2008 16:29:47 GMT 3
Dennos tuijotti rialia vähän aikaa.
Piti antaa hiirulaiselle tunnustus. Kaikessa kömpelyydessäänkin, se oli suunnitelma, ja se voisi onnistua. Dennos otti köyden ja sitoi sen kiireesti rotan ranteiden ympäri. Näin tehtyään hän nyökkäsi eteenpäin, kohti lähestyvää ratsastajaa, ja nykäisi köyttä. Siltä varalta, että maatalon väki vielä katselisi puuluukkujen takaisista ikkunoistaan, mies kenkäisi rialia kevyesti rintaan. Se olisi tarpeeksi tuuppaamaan tuon kumoon, muttei tarpeeksi satuttamaan toden teolla. Tai siis, Dennoksen mielestä se ei ollut tarpeeksi satuttamaan, mutta Dennos oli iso ja leveä mies, jota tuskin kovin pienistä edes sattui. "Noniin, paskiainen, eteenpäin. Ei jouda vuodattelemaan sairasta verta keskellä yleisiä kulkuväyliä." mies murahti. Hän lähti tasaista tahtia kohti ratsastajaa, ja piti huolen siitä että nyki köyttä tarpeeksi antaakseen välinpitämättömän ja vahingoniloisen kuvan kieroutuneesta metsästäjästä. Hän olisi Darron, ja metsästi työkseen sairaita rialeita ja muita kuvottavuuksia. Hän oli huomannut itse olevansa moisille kirouksille immuuni, mutta hevonen piti viedä maataloon turvaan, se ei isäntänsä tapaan ollut immuuni minkään sortin sairauksille.
Voi pyhä perkele... tuli ihan mieleen veljen kanssa kännissä keksityt kootut selitykset, kun isä huomasi romminassakoidensa kadonneen ja epäili oikeutetusti hulttioperillisiään syyllisiksi. Mutta, Dennos muisti ainakin yhden kerran kun sellainen selitys oli mennyt läpi.
Ainakin hän kovasti uskotteli muistavansa.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 16:57:48 GMT 3
Kneri vingahti, kun mies antoi kenkää rintaan. Tietenkin olisi ollut mukava väittää, että se oli pelkkää näyttelemistä, mutta kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään turhan vankka eläjä. Se oli sattunut oikeasti, eikä edes aivan vähän. Mutta siitäkin huolimatta rotta nieli kaikki mahdolliset valituksensa ja meni vain mukana. Mitään mukavaa se ei ollut, mutta eipä miestä voinut ainakaan syyttää epäuskottavuudesta. Haluamatta jäädä itse hiukkaakaan huonommaksi rial alkoi vaikertaa köhiä, ja hidastella niin, että tuli pakolla eteenpäin kiskotuksi. Hän pyrki näyttämään siltä, että voisi millä hetkellä hyvänsä oksentaa sisälmyksensä pihalle ja kuolla siihen paikkaan. Se rooli onnistuikin hyvin.
Aikansa siinä meni, mutta lopulta oltiin niin lähellä, että ratsastaja ja kaksikko erottivat toisensa. Ja nyt oltiinkin sitten tiukassa paikassa, sillä kyseessä ei tosiaan ollut mikään turvenuija, vaan huolella pidettyyn, kovin virallisen näköiseen uniformuun sonnustautunut mies. Tämä oli laihanpuoleinen luikku, teräväleukainen ja -nenäinen. Ja tämä tuijotteli kookkaan ratsunsa selästä kaksikkoa vähintäänkin pistävästi. Kneri hoki mielessään toivetta, että mies menisi vain ohi, ja vaikersi ja köhi vielä hieman lujempaa. Seuraavassa hetkessä hän kirosi, että oli tehnyt sen, sillä ratsastaja pysähtyikin. "Mikä olet miehiäsi? Miksi liikut aamutuimaan jalan saastainen rotta narussa?" ratsumies tiukkasi heti ja suoraan toiselta, vaivautumatta esittelemään itseään tai käyttämään edes puolikohteliasta sävyä. Kneri näki, kuinka tämän toinen käsi siirtyi suitsista miekankahvalle.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 13, 2008 17:15:03 GMT 3
Dennos ei muistanut, koska olisi viimeksi pelännyt. Jos peloksi ei laskettu nyt lievää jännitystä erinäisissä tilanteissa, niin tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun Dennos oikeasti voi ajatella pelkäävänsä ihan kunnolla. Hänen sydämensä takoi ja sanat yrittivät takertua kurkkuun. Dennos yski lapaseensa ja yritti saada äänensä toimimaan. Nyt ei ollut varaa epäonnistua, tai kävisi huonosti. "Olen metsästäjä. Tavallaan." Dennos vastasi sitten ja nuolaisi harvoja, likaisia hampaitaan. Hän kiskaisi köydestä ja osoitti rottaa sormella: "Olen seurannut tätä kuvatusta jo vähän aikaa. Levittää ruttoa karjaan. Sain sen kiinni toissapäivänä metsän reunasta ja raahasin tänne." soturi selitti. Hän ei ollut mainittava näyttelijälahjakkuus, mutta toisaalta, eipä hänen tarinansa mitään kovin vaativaa näyttelemistä tarvinnut. Se oli omalla tavallaan ihan uskottava. Enempiä Dennos ei kertonut, vaikka aluksi oli aikeissakin. Olisi epäuskottavaa horista koko elämänkerta, paras kun vaan vastasi kysymyksiin sitä mukaa kun niitä tuli. Tosi lieni parasta mainita jotain hevosesta, maataloon mies olisi kuitenkin menossa. Niinpä Dennos näytti olkansa yli maataloon suuntaan: "Ja oli minulla hevo, pirun kallis hevo onkin. Vein sen turvaan maataloon, jottei saa mitään tauteja tästä syöpäläisestä. Uskon, että moisella on keuhkorutto. Katsokaa nyt, miten se köhisee." mies totesi ja kiskaisi taas hiukan narua, puoliksi kehottaakseen rialia köhisemään henkensä edestä, ja puoliksi ollakseen taas oikein erinomaisen töykeän ja epäsystävällisen oloinen.
Dennos ei ollut koskaan ollut kovin uskonnollinen mies, mutta tässä tilanteessa häntä todella harmitti, että oli jäänyt rukoukset viime aikoina vähiin. Hän lupasi pyhästi sielunsa kautta rukoilla joka ilta tästä iäisyyteen, jos hänen ontuva tarinansa uppoaisi ratsumieheen.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 17:46:50 GMT 3
Ratsumies ei tosiaan näyttänyt nielevän kuulemaansa pureksimatta. Tämä jäi tuijottamaan mitään sanomatta miestä, selvästi miettien. Ja kaikki kolme kyllä varmasti tiesivät, mitä tämä mietti. Mies tiesi, että etsittiin miestä ja rottaa, ja tässäpä sellaiset olivatkin melkein, kuin tilauksesta. Ja vieläpä sellaisessa paikassa, että kaiken järjen mukaan olivat täysin samat. Mutta toisaalta, ei kuultu kertomuskaan aivan surkea ollut, saattoihan se jopaa pitää paikkansa. Vaan oliko sillä edes väliä? Syyllisiksi nämä kyllä uskottaisiin, jos tämä ottaisi kiinni. Mutta tietenkin oli se mahdollisuus, että rotta oli oikeasti ruton kourissa. Tämän sairaalloista ulkonäköä ei ainakaan voinut näytellä.
Äkkiä Kneri ei enää kestänyt vaiti. Sydän jossakin korvien tienoilla hän sinkosi ulisten ja jotakin käsittämätöntä huutaen, suu vaahdossa ja limaa roiskien kohti ratsastajaa sellaisella vauhdilla, että köyden kiristyessä lensi pitkin pituuttaan nykäisyn voimasta. Miehen hevonen nosti siitä valtavan äläkän ja kavahti takajaloilleen samalla, kun tämä yritti parhaansa mukaan karjau ja reuhtoa sitä kuriin. Hetken rääyttyään tämä onnistuikin, ja jäi tulistuneesti tuijottamaan lumisella tiellä vääntelehtivää rialia. "Pidä se pirun tautipesäsi kurissa! Minä teen selvää sekä siitä, että sinusta, jos päästät sen karkuun!" mies ärähteli ja huitoi sanojensa painoksi kiivaasti kädellään. Sitten tämä kannusti hevosensa melkoiseen äkkilaukkaan, niin ettei joutuisi olemaan yhtään ainoaa hetkeä lisää missään epidemiaksi pyrkivän saastan lähelläkään. Oma turvallisuus oli astunut mahdollisten velvollisuuksien tielle.
Kneri saattoi taas hengittää.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 13, 2008 17:59:33 GMT 3
Dennos olisi voinut vajota maahan helpotuksesta. Hänen sydämensä, se joka äsken oli hakannut kiivaasti ja sitten lopettanut melkein kokonaan, läpätti nyt tiheämmin kuin ikinä. Jalat vapisivat ja köysi oli herpaantua valtavista kourista puristusvoiman muututtua olemattomaksi. Suurella vaivalla Dennos sai jalkansa liikkeelle. Hän nykäisi köyttä ja lateli rialin suuntaan sarjan latteita kirouksia. Onneksi ratsumies oli rutonpelossaan siinä vaiheessa ratsastanut jo hyvän matkaa, eikä varmasti olisi heti kääntymässä takaisin päin. Niinpä hänen vapinansa jäisi siunatusti toiselta huomaamatta.
Helpotus pakotti hymyn soturin kasvoille ja taisipa tämän kurkusta karata muutama matala naurahduskin: "Hyvin tehty, rottamies." hän kehaisi. Lienisi parasta kävellä vielä ainakin hetki tällaisella kokoonpanolla, kunnes poikettaisiin tieltä ja etsittäisiin näkymättömämpi reitti kaupungin liepeille. Siellä alkaisi sitten olla aika tutustua hiukan kaupungin viemäristöön. Mutta se aika kun liikuttiin tiellä, oltaisiin metsästäjä ja ruttoinen rotta. Ja hyvinhän rial näytti vetävän roolinsa, melkein teki Dennoksen itsensäkin mieli juosta ratsumiehen perään. Itse asiassa rialin rynnättyä ratsumiestä kohti oli Dennos saanut itsekin melkoisen sätkyn, ja oli sen jälkeen hyvin kiitollinen siitä, ettei ollut sentään niin vanha ettäkö suolenhallinnassa olisi alkanut olla ongelmia.
Piru. Taisi olla niin, että tästä rialista oli kuin olikin johonkin. Vastentahtoisesti Dennos myönsi, ettei se ehkä ollutkaan turha. Kuvottava se oli, ja vastenmielinen. Mutta jo vain, tyhmä ja turha se ei todellakaan ollut.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 18:42:34 GMT 3
Kneri ei aivan saattanut uskoa, että oli todella onnistunut saamaan ratsastajan häipymään. Pienessä epäuskossaan hän nousi ylös ja silmäili kuumeisesti tämän etääntyvää hahmoa. Eipä näyttänyt ainakaan aikovan tulla takaisin. Rotta ei kuitenkaan huvittanut jäädä lähimaillekaan hetkeksikään. Kenties mies päättäisikin äkisti, että olikin tullut höynäytetyksi. "Aletaan mennä", Kneri vastasi. Mies oli kovakourainen ja hän olisi mieluusti ottanut jo narun pois ranteitaan hiertämästä, mutta oli vain kestettävä. Viemäreissä se kyllä lähtisi, ei rialeita kiinnostanut, millaista väkeä kulki ohi. Tai kiinnosti kyllä, mutta aivan eri mielessä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 13, 2008 19:07:35 GMT 3
Dennos lähti tallustelemaan eteenpäin kantamuksineen. Hän roikotti köyttä toisessa kädessään, muttei nykinyt sitä nyt, kun sille ei ollut uskottavuuden nimissä tarpeita. Kenties hän olisi nykinytkin, ellei tämä olisi ollut rotan idea. Mutta se oli ollut, ja hitto vie hyvä olikin. Tai no... ainakin tarpeeksi hyvä. Ja tarpeeksi oli aina tarpeeksi.
Tien seuraaminen ei ollut ollenkaan hankalaa, eikä matkanteko äskeisen lähetin hevosen raivaamaa uraa pitkin niin kuluttavaa kuin se olisi ollut kukkuloilla rikkumattomassa pakkashangessa. Niinpä matka eteni mukavaa tahtia. Tätä menoa saavutettaisiin kaupunki ennen hämärää, ja voitaisiin sitten odotella jossain 'mukavammassa' paikassa pimeää. Valoisaan aikaan viemäriin tunkeutuminen olisi ollut kuin punainen vaate paaluvarustuksilla partioiville vartijoille. Harvempi sitä viemäreihin ihan ilman mitään syytä meni, eväsretkelle ylikokoisien rottien kanssa.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2008 19:57:11 GMT 3
Knerillä ei ollut mitään erityistä valittamista matkasta. Hänellä oli kylmä, eikä hän nähnyt edes niin hyvin, kuin muuten, koska lumi häikäisi. Ja käveleminenkin väsytti. Mutta ne nyt olivat vain tavallisia murheita, ei mitään erikoista. Hän kulki miehen perässä, pakottautuen pysymään samassa vauhdissa - osittain siksi, ettei halunnut joutua erilleen, mutta osittain myös siitä yksinkertaisestä syystä, että hänet oli sidottu ja miehellä oli naru. Matkan aikana ehti hieman ajatellakin, mikä ei oikeastaan ollut mikään turhan positiivinen asia. Liika ajatteleminen mutkisti asioita. Jos totta puhuttiin, talvi oli ehdottomasti kaikista huonoin aika lähteä viemäreihin. Niin uskomatonta kuin se olikin, valtavien rottien saastaisiin tunneleihin tunkeutumisellekin oli hyvät ja huonot hetkensä. Talvella rotilla oli kylmä, pakkanen tappoi niitä, ja nälkä. Ne olivat valmiita syömään mitä tahansa ja kenet tahansa ja riitelemään tämän vaatteista vaikka siihen pisteeseen, että alkoivat lynkata toisiaan. Ei todellakaan mitään houkuttelevaa. Täytyisikin pitää mies visusti itsensä ja kaikkien esiin työntyvien välissä. Ei niin, että Kneri olisi halunnut tälle suuremmin pahaa, tämä oli siedettävä, mutta hän arvosti kuitenkin huomattavasti enemmän omia sisuskalujaan, kuin tämän omia. Ne kun olivat huomattavasti tärkeämpiä elämisen kannalta.
|
|