|
Post by submarine on Mar 1, 2008 21:14:45 GMT 3
((Trishan kanssa pelattava kutsupeli.))
Päivää ei voinut sanoa mitenkään turhan hääviksi, ei tavalla eikä toisella. Aurinko ei ollut viitsinyt missään kohdin, ei niin aamulla kuin päivälläkään, edes vilkaista, mitä tapahtui sen alla. Oikeastaan se oli pysytellyt poissa jo monta muutakin päivää. Tietenkin se nyt valaisi, mutta jostakin pilven takaa ja hyvin, hyvin innottomasti. Pahin kylähullu oli manannut jo maailmanloppua tulevaksi ja jokin saarnamies huusi syntejä syypääksi, mutta moni totesi yksinkertaisesti, että sattui vain olemaan huono putki päällä. Se ei tosin millään tavalla tehnyt ankeasta harmaudesta ja kylmästä yhtään sen kestettävämpää. Oltiin jo hyvää matkaa talven puolella, ja kyseessä oli Pitkävuoren suurehko, jopa hyvämaineinen kylä. Talvella sinnekään ei valtavasti kulkijoita eksynyt, mutta kevään tullen siitä aina tuli pieni kaupan keskus, mikä tekikin kylästä juuri hyvälaatuisen. Päivä oli jo kääntymässä iltaan ja kaikki vähäkin auringonvalo häipymässä mailleen. Suuri osa ihmisistä oli jo sulkeutunut taloihinsa ja lukinnut ovensa - hyvämaineinenkin kylä oli yöllä paljon ikävämpi paikka, kuin päivällä.
Kneri ei nähnyt kylässä mitään kovinkaan viehättävää. Toisaalta hän ei muutenkaan yleensä ymmärtänyt ihmisten mieltymyksiä. Ainakin juuri tällä hetkellä paikka oli hyytävän kylmä ja kiskurihintainen. Rialeista ei pidetty missään, eikä täälläkään tehty poikkeusta. Siitäkin, että sai nukkua majatalon lattialla, joutui maksamaan paljon. Ja niinpä, koska ei muutakaan oikeastaan voinut tehdä, kuljeskeli luiseva, hintelä rotta sinne tänne. Iänikuisen, jo varmaankin homehtuvan kaavun lisäksi hän oli summittaisesti käärinyt paremmat päivänsä nähneet, jo reikäisen villapusakan ympärilleen. Se ei ollut puhdas tai korea, mutta ainakin se piti pahimman kylmän poissa. Jalkojen ympärille oli kääritty pitkät pätkät kangasta, joka oli otettu ties mistä. Kulahtanut säkkikin rotalla oli mukanaan. Tietenkin Knerin olisi loppujen lopuksi ostettava itselleen paikka lattialta, mikään villapusakka - edes reilusti rotan yllä olevaa parempi - ei pitäisi hengissä lumisateessa pakkasyönä. Mutta hetken voisi vielä kuljeskellakin, ties vaikka jotakin hyvää tapahtuisi. Tuskinpa, todennäköisemmin varas tai rotanvihaaja kävisi päälle puukon kanssa, mutta aina saattoi toivoa. Rotta yski rajusti mennessään, rajummin kuin moneen hetkeen. Kylmyys ei tehnyt hyvää keuhkoille, ei etenkään näille.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 1, 2008 23:56:35 GMT 3
Dennos olisi voinut sanoa sanasen tai pari niille jumalille, jotka ammoisina maailman alkuaikoina päättivät luoda talven maanpäällisten eläväisten riesaksi. Mitään hyvää tämä vuodenaika ei tuonut. Mitään hyötyä siitä ei ollut kellekään. Kasvit kuolivat, eläimet vetäytyivät koloihinsa piiloon pakkasilta ja ihmiset lukittautuivat taloihinsa ja tunkivat suuret kivitakkansa piukkaan puita selvitäkseen pahimpien viimojen yli elävinä. Kysymys kuuluikin; minkä tarkoituksen jumalat olivat talvelle tarkoittaneet? Dennos ei keksinyt talvelle mitään muuta syytä kuin viattomien kiusaamisen, ja se vain vähensi hänen luottamustaan jumalia, henkiä ja kaikkia muitakin vastaavia auktoriteetteja kohtaan.
Talvi ja ajatus taas yhdestä vastenmielisestä yöstä laavussa palelemassa, hevosen hajuinen karvasteleva villapeitto harteilla olivat ajaneet Dennoksen Pitkävuoren kylään, hakemaan suojaa mistä tahansa mihin pääsisi sisälle. Majatalo nyt oli ensimmäisenä mielessä. Hevosen saisi talliin, tavarat saisi lukittuun huoneeseen ja juottolan puolella voisi sitten sukeltaa mallasherkun tarjoamiin iloihin ja lämmittää kehoa sisältä päin. Kuninkaallisen välskärin mukaan (oli turha kysyä, mistä hän kuninkaallisen välskärin tunsi. Hän ei sitä kellekään kertoisi, olisi mielellään itsekin ollut tuntematta...) hän ei olisi saanut juoda enää tippaakaan. Hänen elimistönsä ei enää kestäisi juomista kovin pitkään, ja nykyään esiintyvät, ajoittaiset verenkusemiset ja punaiset oksennukset voisivat tulla pysyviksi vaivoiksi ja johtaa jopa kuolemaan. Puhumattakaan siitä, että tämä ainainen poltteleva kipu äityisi oikein kunnolla hankaloittamaan elämää. Nykyään se pysyi aika hyvin kurissa tietyllä yrttiseoksella, ja poltteli pirusti vain silloin kun tuli juotua kamalasti. Eli siis noin viikon kahden välein. Joka aamu juomisen jälkeen Dennos lupasi piinaavissa tuskissaan, ettei ikinä joisi. Ja viikon kuluttua jano ajoi hänet uudelleen läträämään. Mutta minkäs mies luonteelleen mahtaa. Kun janottaa, pitää juoda. Sen ovat suuremmat voimat niin päättäneet.
Raskaan mustan sotahevosen parta alkoi olla jo melkoisen kuuran peitossa. Tummanharmaa lommoinen haarniska kolisi hevosen takamuksen päällä keikkuvien tavaroiden kattona ja suojeli niitä lumisateelta. Ketjupaitakin oli riisuttu ja asusteli nyt omassa pussissaan. Näin kylmillä ilmoilla teräkseen verhoutuminen johtaisi nopeasti hengiltä paleltumiseen. Ellei Dennos sattuisi saamaan hommia keneltäkään, hän viihtyisi mieluusti koko talven paksussa turkisviitassa ja sonnustautuisi sotisopaansa vasta kevään korvilla, kun se ei einää jäätyisi perseeseen kiinni.
|
|
|
Post by submarine on Mar 2, 2008 0:34:42 GMT 3
Kävellessään - tai ainakin noin nyt suunnilleen, Kneri enemmänkin luikki - talojen vieriä pitkin rotta huomasi äkkiä, kuinka vierestä oli menossa joku aavistuksen paremmalta näyttävä ihminen. Tai tarkemmin sanoen tämä ei näyttänyt paremmalta, oikeastaan hyvinkin ajan kalvamalta, mutta ainakin tällä näytti olevan rahaa jopa metallihaarniskaan ja hevoseen. Sitä paitsi mies oli matkalainen ja vieläpä - rotan jokseenkin rajoittuneen ihmistuntemuksen mukaan - jokseenkin vanhanpuoleiselta näyttävä. Ei vanha, mutta vanhanpuoleinen. Tällä siis oli varmaankin rahaa. Ja raha oli kaikin puolin mukavaa.
Ilman sen suurempia ilmoitteluita Kneri lähti luikkimaan aktiivisemmin samaan suuntaan, kuin mihin mies oli menossa. Rotalle se kävi jotenkin luonnostaan, tämä yksinkertaisesti näytti kulkiessaan siltä, että suunnitteli jotakin valonarkaa. Se oli omiaan antamaan hyvän käsityksen sille, jota seurattiin. Sitä paitsi rial vilkuili miestä. Tai omasta mielestään hän vain katsoi tätä, mutta sellaiselle, joka oli tottunut ihmiskasvoihin, se näytti hyvinkin epäilyttävältä vilkuilulta. Kaiken kaikkiaan se, että rotta olikin äkkiä lähtenyt kulkemaan samaan suuntaa, kuin kukaan sammakkoa älykkäämpi, olisi pitänyt heti aiheuttaa tässä samanlaisia reaktioita, kuin sängynlaidalla istuva, hullusti virnuileva yövieras sahan ja köyden kanssa. Tai jotakin sinne päin. Mitään ei tietenkään vielä sanottu.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 2, 2008 1:18:34 GMT 3
Dennos oli niin uppoutunut omiin synkkiin ajatuksiinsa talvesta ja sen kaikista negatiivisista puolista, ettei hän edes alkuun huomannut rialia perässään. Vasta kun hänen hevosensa alkoi käännellä päätään vaivaantuneena ja nostella etujalkojaan siihen malliin, ettei se pitänyt tilanteesta ollenkaan, soturi havahtui. Hän katsoi ensin eteensä, sitten sivuilleen, ja lopulta hiukan takaviistoon. Tuossa vaiheessa hän oli näkevinään vilaukselta jotakin, joka vaikutti sellaiselta hiiri-ihmiseltä. Tai hiiri-ihminen nyt oli väärä sana, sillä mitään inhimillistä Dennos ei noista karvaisista rotankutaleista ollut kuuna päivänä löytänyt. Vastenmielisiä varkaita ja huijareita ne olivat jokainen, puukottivat omiaan selkään eivätkä kyenneet minkäänlaiseen kunnialliseen kanssakäymiseen.
No siitä kunniasta nyt olisi niin väliäkään, tekopyhät naiivit paskat saivat Dennoksen usein vihaiseksi. Mutta olisi se ollut tavattoman mukavaa jos olisivat omanneet edes alkeelliset käytöstavat. Suurempana uhkana Dennos ei kuitenkaan rialia pitänyt, joten hän päätti antaa sen olla. Hänellä oli sangen vankka kokemus aseellisista konflikteista eikä yksi laihanpuoleinen kulunut rial vastannut hänen käsitystään realistisesta uhasta. Välittääkseen samaisen viestin karvaiselle varjostajalleen hän sangen suurieleisesti kurottautui raapimaan niskaansa, ja samalla tuli puolivahingossa kiskaisseeksi huppua hiukan syrjemmälle. Turkishupun alla välähteli kirkas kirveenterä, johon oli aikojen saatossa päässyt muodostumaan muutama syvempi lovi. Kovin terävältä se silti vaikutti, ja kovasti sellaiselta jolla haljottiin puiden sijaan kalloja.
|
|
|
Post by submarine on Mar 2, 2008 14:54:33 GMT 3
Kneri ei oikeastaan ollut kovinkaan harmissaan siitä, että oli tullut huomatuksi, ei ainakaan enempää, kuin rotanvaistot vaativat. Hän ei ollut edes yrittänyt suoranaisesti piilotella mitenkään, sillä sille ei yksinkertaisesti ollut tarvetta. Mies olisi huomannut hänet viimeistään, kun hän olisi puhunut tälle. Ihmisillä kun oli outo tapa antaa rahaa, kun sitä tarpeeksi pyysi - viimeistään siksi, että tahtoivat päästä hänestä eroon. Mitä enemmän sitä oli, sitä helpommin sitä sai. Knerillä ei ollut aavistustakaan, miksi tämäkin toimi näin.
Miehen reaktiot tuntuivat olevan pitkälti sitä, mitä olisi voinut olettaakin. Kneri näki tämän pienen vihjauksen hyvin - vaikkakin lähinnä vain siksi, että tuo ase, jonka rotta arvaili olevan kirves, heijasteli hiipuvaa auringonvaloa. Ja se olikin sitten ainoita asioita, jotka rial tästä oikeastaan silmillä kykeni selvittämään. Tässä hämärässä hän ei nähnyt muuta, kuin suuren, utuisen hahmon - vaikka ei hän olisi juuri paremmin nähnyt tätä edes kirkkaassa valossa. Rotta ei tietenkään tiennyt aivan tarkkaan, mutta hänen käsityksensä mukaan rialeilla oli huomattavasti huonompi näkö, kuin ihmisillä. Mutta toisaalta, hän oli saanut selville paljolti kaiken tarvittavan tästä ilmankin. Hän haistoi hevosen ja miehen helposti, kuuli hengityksenkin, kuuli oikeastaan jopa senkin, kun miehen jalka hankasi hevosta vasten. Oli outoa, miten ihmiset selvisivät niin hyvin ilmeisesti lähestulkoon pelkällä näöllään.
Kneri ei antanut näyn vaikuttaa suuremmin itseensä. Teräaseiden näkeminen tuntui uhkaavalta, mutta niille tuskin tulisi käyttöä, hän ei aikonut käydä tätä ryöstämään. Hän ei ollut niin tyhmä. Niinpä rotta pysyi yhä vaiti ja luikki samaa tasaista tahtia miehen perässä. Melko pian rial tosin sai kovan yskänkohtauksen, joka pakotti hänet pysähtymään joksikin aikaa paikoilleen ja köhimään. Se kuulosti pahalta ja painoi hänet kaksin kerroin, suorastaan vavisutti koko ruumista. Tämä tapaus oli sairas, kenties tarttuvastikin. Mutta se olikin sitten ainoa ääni, jonka tämä päästi, ennen kuin jatkoi miehen perässä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 2, 2008 17:08:39 GMT 3
No voi hirven penis, eikö se vieläkään tajunnut jättää häntä rauhaan? Dennos muljautti silmiään; no luimikoot sitten perässä, kunhan tajuaisi pysytellä tarpeeksi pitkän matkan päässä. Varsinkin, kun se kuulosti sairaalta. Keuhkotautia Dennos vähiten kaipasi keskellä talvea. Ja koska hänen yleiskuntonsa oli mitä oli, hän oli viime vuosina sairastunut mahdottoman helposti kaikkiin tarttuviin tauteihin. Ilmeisesti se johtui jotenkin tästä juoppojen taudista, joka häneen oli iskenyt. Sairaudet tunnetusti vetivät toisia sairauksia puoleensa. Tavallinen kansa selitti sen johtuvan sairauden hengistä ja kirouksista, mutta kuninkaallinen välskäri, joka keitti Dennokselle apua polttelevaan mahaan, kertoi että se johtui heikosta kunnosta. Vanhat ja valmiiksi sairaat sekä pienet lapset sairastuivat helposti uusiinkin tauteihin, kun taas aikuinen voimainsa tunnossa oleva mies selvisi helposti pahemmankin tautiaallon yli sairastumatta. Dennos uskoi häntä. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, miksi se toimi näin, mutta kaipa se oli loogista. Terveet aikuiset miehet olivat kaikista vaikeimpia vastustajia tappelussa kuin tappelussa, mikseivät he siis olisi olleet jotenkin vahvempia tautejakin vastaan?
Tautien ajattelu sai Dennoksen muistamaan taas, että hänen olisi pian otettava parantava yrttiliemensä. Sitä varten olisi ollut hyvä päästä majataloon, liemi kun piti lämmittää ennen juomista. Mies antoi hevoselleen vähän pohkeita, ja kookas ratsu vaihtoi rauhallisen kävelynsä kevyeksi hölkyttelyksi. Kovin pitkälle mies ei kuitenkaan ehtinyt ratsastella, kun ratsun korvat taas muljahtivat ympäri ja se veti terävästi ilmaa suurentuneisiin sieraimiinsa. Dennos pysäytti sen ja siristi silmiään.
Äänistä päätellen hän ja tämä rotta eivät olleet ainoat liikkeellä tähän aikaan illasta.
|
|
|
Post by submarine on Mar 2, 2008 18:31:53 GMT 3
Knerikin pysähtyi, kun kuuli jonkinlaista metakkaa takaansa. Jotakin epäselvää huutamista ja lujia, estottomia juoksuaskeleita. Oli melko vaivatonta arvailla, että jotakuta ajettiin takaa. Alitajuisesti rotta painui välittömästi hieman kyyryyn, painautui talon seinää vasten. Järjellä ajatellen hän ei tietenkään ollut, kuin sivustakatsoja siinä, mitä mahdollisesti olikaan tapahtumassa, mutta siitä huolimatta tuntui suorastaan pakottavalta kyyristellä varjoissa.
Takaa-ajo kyseessä tosiaan oli, eikä edes millään tavalla kovinkaan erikoinen. Kneri seurasi, kun näköpiiriin ryntäsi mies, joka ilmeisesti puristi jotakin käsissään. Tämä oli keskipituinen ja melko kevytrakenteinen, ei mitenkään kovin erityisen näköinen. Mies oli kietonut liinan naamalleen ja vetänyt hupun päähänsä, jotta tätä ei tunnistettaisi. Tällä ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään suuntaa tai edes vetää henkeä, sillä vain muutaman vaivaisen loikan päässä tämän perässä juoksi toinenkin mies. Tämä oli se, josta tuli huutoa, joskin huohotuksen katkomana. Huutojen sisältö oli paljolti sitä, mitä olisi voinut olettaakin, kaikki käskymuodossa ja pysähtymiseen liittyvää. Tämä oli varmastikin vartiostoon kuuluva, sillä tällä oli päällään uniformu. Miekkaansa tämä ei ollut vetänyt, mikä oli kaikin puolin järkevää, ellei halunnut epähuomiossa seivästää itseään. Kaikin puolin tavanomainen tilanne, varas ja lainvartija, kumpikin juoksemassa elantonsa vuoksi. Kneri ei ainakaan aikonut rikkaa ristiin laittaa, kun huohottavat juoksijat tulivat lähemmäs. Tällaisia näki usein.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 2, 2008 19:04:00 GMT 3
Dennos ei ehtinyt saada hevosta kunnolla hallintaansa, kun kookas elikko otti jo pari ensimmäistä aggressiivista juoksuaskelta kohti jahdattavaa ja jahtaajaa. Sotahevosena sen ensimmäinen reaktio uhkaan oli hyökkäys. Soturi älähti ja tarttui kiinni ohjista, jolloin kookas eläin kavahti takajaloilleen. Maahan tippui kolisten jos jonkinmoista pannua, astiaa ja ruokapakettia, ja jahdattava pysähtyi kuin seinään välttyäkseen ilmaa potkivien valtavien kavioiden iskulta. Sellaisen kun sai yläruumiiseensa, oli kuolo lähellä.
Seuraavaksi tapahtumat saivatkin sitten sarjan ikäviä käänteitä. Varkaan (tai mikä lie mies nyt ikinä olikaan) perässä huohottanut vartija saavutti jahdattavansa ja tämä tajusi olevansa satimessa. Jahdattu teki päätöksensä silmänräpäyksessä; hän kääntyi ympäri ja iski kurjaan kuoloonsa tietämättään syöksynyttä vartijaa alavatsaan terävällä puukolla. Mies lysähti kasvot kalvenneina vasten varasta ja tuijotti hämmentyneenä mukulakivetystä. Varas kiskaisi aseensa irti vartijan kehosta ja antoi sen lysähtää kivetykselle. Sitten hän syoksyi lähimmälle kujalle ja katosi näkyvistä yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
Dennos sai riehuvan ratsunsa aisoihin, ja hypähti alas satulasta. Hän polvistui pikaisesti vartijan ruumiin viereen, tarkistamaan oliko miehessä enää mitään henkeä. Ei saanut ymmärtää väärin, ei Dennos nyt varsinaisesti mikään ihmisystävä ollut. Mutta eihän sitä nyt vain voinut jättää makaamaan tuohon, jos vaikka olisi vielä hengissä. Hoitoa se tarvitsisi, ja äkkiä, tai vuotaisi kuiviin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 2, 2008 20:47:01 GMT 3
Se, mitä äkkiä tapahtui, sai Knerin melkoisen ymmärrettävästi tuijottamaan. Yhtäkkiä ratsastaja karautti kohti pakenevaa varasta jostakin rotalle täysin järjettömästä syystä, ja kiskoi sitten hevosen vielä pystyyn. Rial ei koskaan ollut pitänyt hevosista, eikä näky riehuvasta, huitovasta elikosta ainakaan asiaa parantanut. Mitä helvettiä mies oikein teki? Halusiko tämä pysäyttää varkaan vai? Toisaalta rotan mielenkiinto kiinnittyi myös tavaroihin, jotka kolisivat miehen varusteiden joukosta katuun. Siinä näytti olevan paljonkin sellaista, mitä oli mukava omistaa - tai myydä, jos ei muuta. Kyllä, kaikkea tuollaista hyödyllistä. Seuraava käänne sai rialin kuitenkin tuijottamaan jälleen. Yhtäkkiä jahdattu, ahdingossa ollut, käänsikin tilanteen ympäri. Kneri ei ollut osannut odottaakaan mitään sellaista, mutta ei sekään käsittämätöntä ollut. Se tapahtui kuitenkin nopeasti, mies survaisi toista vatsaan ja katosi silmänräpäyksessä jonnekin saaliinsa kera. Rotta pani hyvin nopeasti merkille, että ratsumies oli paljon kiinnostuneempi puukosta saaneesta, kuin tavaroistaan.
Maassa makaava mies oli selvästi huono-onninen. Veitsi ei ollut tehnyt mitään siistiä, pientä viiltoa, vaan varas oli iskenyt sen varmasti kaikin voimin sisään, eikä suuremmin varonut ulos kiskaistessakaan. Haava oli järkyttävän avonainen ja siitä vuosi vuolaimenaan verta, niin että puna tulvi läpi vaivaisesti pitelevien sormienkin. Mies oli vielä hengissä, tämän silmät pyörivät päässä ja suu haukkoi henkeä, kuin kalalla, mutta tämä oli varmastikin kaiken avun ulottumattomissa, terä oli tehnyt aivan liikaa vahinkoa, että sitä kukaan puoskari voisi parantaa ajoissa. Ei tämä enää edes tajunnut kunnolla, että joku kumartui ylle. Shokki oli saanut tämän sekaisin. Siinä tämä sitten haukkoi viimeisiä hengenvetojaan lumisella kadulla.
Eipä kestänyt montaakaan hetkeä, ennen kuin kuului huuto, joka sai opportunistisen Knerin säpsähtämään pystyyn. Rotta katsoi siihen suuntaan, josta varaskin oli tullut, ja näki siellä seisomassa toisen vartiomiehen. Hänen ei olisi tarvinnut ymmärtää edes sanoja tietääkseen, mitä tämä huusi. Tilanne näytti tällä hetkellä vähintäänkin syyllistävältä. Ja niin kuuluivat myös olevan kovat "MURHAAJIA! VARTIANTAPPAJIA!" -huudot. Voi paska. Suunnilleen samalla hetkellä, kun Kneri päästi innokkaasti haalimansa tavarat putoamaan kolisten takaisin maahan, alkoi joku kyläläinenkin huutaa murhaajaa ovensuusta. Kneri oli tällä hetkellä äärimmäisen tyytyväinen kahteen hyvään jalkaansa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 3, 2008 9:48:58 GMT 3
Dennos tajusi vartijan vetelevän viimeisiään, ja tajusipa senkin ettei hän voisi tuota enää pelastaan. Paska nakki, mutta vartijan hommilla oli huonotkin puolensa. Mies ehti tarttua kiinni kuolevan olkapäästä, ikään kuin se nyt olisi kuolevaa jollakin tapaa auttanut, kun kuuli hätäisesti huudetun syytöksen halkovan hiljaista iltaa. Mies nosti häkeltyneenä katseensa kauempana seisovaan vartijaan. Tuskin hän sai suutaan auki, kun joka kylän pakolliset vanhat kyylät jo näkivät tilaisuutensa tulleen. Silmät hehkuen he aukoivat oviaan ja yhtyivät huutoon, osoitellen Dennosta laihoilla sormillaan. Ja mkiksipä eivät olisi osoitelleet? Dennos oli vieras, hän oli kumartunut vartijan ruumiin ylle, hänellä oli haarniska ja aseita ja hän näytti muutenkin rettelöintiin taipuvaiselta.
Kaiken kaikkiaan Dennos olisi itsekin epäillyt itseään, jollei olisi tiennyt paremmin. Ja koska selittelystä tuskin olisi apua, ja koska hän ei halunnut päättää kurjaa elämäänsä tuppukylän kivityksessä, hän ponnahti pystyyn ja päätti jättää selittelyt sikseen. Hän toivoi, ettei maahan olisi kolissut mitään kovin tärkeää tai henkilöllisyyttä paljastavaa tavaraa kiivetessään vaivalloisesti ratsunsa selkään. Dennoksen jaloissa ei kehumista ollut, kun oli nopeudesta kyse, mutta hevonen karasi kiitettävää vauhtia.
|
|
|
Post by submarine on Mar 3, 2008 17:12:46 GMT 3
Knerille ei tuottanut suurempia ongelmia paeta minkään sortin vartijoilta. Oikeastaan rotalle oli hioutunut ajan kuluessa jo jonkinlainen vietti, jonka mukaan "Lain nimessä!" tarkoitti todellisuudessa "Juokse!". Ja kyllähän sitä sitten juostiinkin taas hyvin lujaa. Jos rial osasi sanoa itsestään mitään vahvoja puolia, oli se juokseminen - tai ainakin vauhti, kestävyys olikin sitten toinen asia. Hevonen olisi ollut tässä tilanteessa äärimmäisen mukava, kuten mies osoittikin todeksi, mutta se oli yksi niistä monista asioista, joita rotta ei koskaan tulisi hankkimaan kuitenkaan. Sen lisäksi hänellä oli vieläpä säkkinsäkin, jota ei kyllä jätettäisi, ennen kuin pakon edessä.
Voi paska, voi paska, voi paska! Tilanne oli niin huono, kuin vain mitenkään mahdollista. Olisi ollut edes pieni kylä ilman muuria, mutta tämäpä olikin sitten juuri sitä sorttia, jolla sellainen oli. Puuta ehkä, mutta hittoa sillä ollut mitään väliä. Rotta ei voinut muuta, kuin pinkoa, minkä laihoista kintuistaan pääsi henki hinkuen - etäisyyden ottaminen oli nyt kuitenkin se kaikkein tärkein aluksi. Rial oli vieläpä melko varma, että kuuli enemmänkin juoksuaskeleita, kuin vain yhdet. Se sai kiskomaan vielä hieman lisää vauhtia jaloista. Ihmisiä saatettiin viedä tyrmään aivan sovussa, jos tulivat, mutta rotilla harvemmin oli sitä onnea mukanaan. Miksi helvetissä häntä potkittiin aina päähän tavalla tai toisella? Se perkeleen hevosmieskin oli kadonnut näkyvistä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 3, 2008 22:08:20 GMT 3
Dennos kävi sillä hetkellä mielessään mahdollisia pakovaihtoehtoja. Hänen olisi päästävä ulos. Mikäli hän ehtisi ratsastaa portille ennen kuin vartijat puhaltaisivat hälytystorviinsa, hänellä olisi mahdollisuus ratsastaa siunattuun vapauteen ja miettiä turvallisessa paikassa, kuinka toimia tästä eteenpäin. Hänen oli tarkoitus tehdä hommia täällä päin tulevaisuudessakin, eikä se onnistuisi jos tieto murhaajasta leviäisi viereisiinkin kyliin. Kovin moni ihminen ei kuitenkaan kanniskellut mukanaan haarniskaa ja ratsastellut ympäriinsä sotahevosella. Hänet olisi helppo tunnistaa.
Kaviot hakkasivat kivetystä. Nyt olisi ehdittävä portille ennen kuin... hitto vie! Hälytystorven kimeästä äänestä ei saattanut erehtyä. Nyt olisi toimittava mahdollisimman rauhallisesti. Päästyään lähelle porttia Dennos pysäytti ratsunsa ja pakotti sen etenemään hiljaista, rauhallista käyntiä. Hevonen hörisi ja polki jalkaa, mutta sen hengitys ehti tasaantua siihen mennessä kun kookas spturi saapui pohjoiselle portille. Se oli totta kai kiinni, ilta kun oli. Kaksi vartiomiestä seisoi sen edessä ja näytti keskustelevan kiivaasti. Toinen havahtui kuullessaan kavionkopsetta ja nosti katseensa. Dennos nosti leukaansa: "Avatkaa portti. Minä olen lähdössä." "Yötä vasten?" vartiomies kysyi epäillen ja kurkki Dennoksen taakse. Vielä takaa-ajajat eivät kuitenkaan olleet näköetäisyydellä. Vartija siirsi katseensa takaisin Dennokseen: "Mihis teillä tuli kiire?" "Olin ostamassa lääkettä vaimolleni. Hän asuu läheisellä maatilalla. Synnytyskipuja. Olen saanut tarvitsemani, päästäkää minut nyt viemään helpotusta naisparalle."
Nyt se helvetin portti auki, ruojat, tai täällä alkaa ihan oikeasti putoilla päitä... soturi tunsi sydämensä pammailevan kiivaasti. Nyt ei saisi menettää malttiaan.
|
|
|
Post by submarine on Mar 4, 2008 9:03:37 GMT 3
Miehen uskottelut olisivat voineet tuntua paljon uskottavammilta, ellei Kneri olisi päättänyt parahiksi rynnätä paikalle. Läähättävä rotta jäi vilkuilemaan villisti ympärilleen, ennen kuin tajusi, mitä oikein oli meneillään ja jäi tuijottamaan silmät pyöreinä ja kyyristellen vartijoita. Mutta oikeastaan uskottavuuden lasku ei johtunut mitenkään suoranaisesti tämän ulkonäöstä, vaan siitä että tämä oli rial. Jokainen kunnollinen - ja järkevä - ihminen suhtautui aina epäilevästi rottiin ja nyrpisti näille naamaansa aivan siitä etuoikeudesta, että oli ihminen. Nämäkin kaksi vaikuttivat varmasti heti astetta happamammilta, kun huomasivat rotan, joka näytti olevan peräti samaa seuruetta, kuin mieskin.
Kneri itse koetti parhaansa mukaan näyttää niin rauhalliselta, kuin kykeni. Siinä vain oli se paha, että tällä hetkellä hän kykeni huonosti. Rotta luimisteli ja kyyristeli paikoillaan, vilkuili ympärilleen ja vaihtoi tauotta jalkaa paikoillaan. Tällä hetkellä päässä kiljui pieni ääni aivan uskomattoman lujaa, että hyvin lähellä oli kuolema. Se vaati ryntäämään heti jonnekin pakoon paikallaan seisoskelun sijaan. Ja Kneri koetti parhaansa mukaan olla tottelematta, niin houkuttelevaa kuin se olikin. Hoitaisivat vain puhumisen, ennen kuin itsehillintä loppuisi...
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 4, 2008 19:39:06 GMT 3
Dennos huomasi vartijoiden katseen happanevan ja kääntyi nopeasti kurkkaamaan olkansa yli. Tällä kertaa rotan näkeminen oli helpotus; Dennos oli luullut vartijoiden jo saavuttaneen hänet. Mies kääntyi katsomaan portilla seisovaa kaksikkoa uudelleen. Kaipa hänen olisi sitten otettava tuo paskiainen mukaan, muuten se kuitenkin lavertelisi koko jutun tälle parille ja Dennos joutuisi veritöihin. Samassa kusessä sitä nyt kuitenkin uitiin, ja niin kauan kun pelattiin yhteen, oli parempi mahdollisuus selviytyä: "Missä saatanassa sinä olit taas? Olen kieltänyt sinua luikkimasta omille teillesi. Pitääkö sinut taas piestä, että muistat sen?" Dennos ärähti rotan suuntaan ja nyökkäsi sitten tuohon katse portinvartijoissa: "Orjani. Hyvin huono sellainen. Sairaskin kaiken lisäksi. Taitaa olla keuhkotautia." Dennos totesi ja toivoi, että rotta tajuaisi yskiä. Vartijat mulkaisivat toisiaan; ajatus tautia levittävästä loisesta kylässä oli kummankin mielestä äärimmäisen kuvottava.
"Noh... jos nyt sitten... tapana ei ole aukoa portteja tähän aikaan. Mutta jos kerran vaimolla on hätää niin..." toinen vartija mulkaisi rottaa iljettyneenä. Selvästikin poispääsyn syy oli kaikkea muuta kuin empatia vaimoparan kipuja kohtaan. Kukaan ei halunnut päästää likaisia rottia levittämään keuhotautia, tai mitään muutakaan inhottavaa tarttuvaa tautia kyläläisten riesaksi. "Sanokaahan vaimolle terveisiä." vartija huikkasi kun puinen portti oli kammettu auki. Dennos nyökkäsi ja ohjasi ratsunsa ulos portista. Viime tipassa, sillä vartijoiden soihtujen loimun saattoi jo erottaa kauempana näkyvien pikkuruisten talojen seinillä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 4, 2008 20:47:13 GMT 3
Knerin oli pakko hieman ällistellä miehen kekseliäisyyttä tilanteessa. Oikeastaan rotta ällisteli yleisesti ottaenkin sitä, miten ihmiset kykenivät olemaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka kuolema odottaisi nurkan takana. Eivät kaikki, mutta jotkut. Ensin hän oli vähällä väittää vastaan tälle, mutta sai kuitenkin tarpeeksi ajoissa pidettyä turpansa kiinni. Sitä tässä nyt kaikkein vähiten kaivattiin. Rial yritti parhaansa mukaan näyttää kovinkin alistuvalta, vaikka samalla olikin vähällä hyppiä paniikista paikoillaan. Kohta tulisi kuolema, kuolema! Ihmisillä ei ollut hajuakaan siitä, millaiset vietit jylläsivät aivan jokaisen rialin päässä. Nämä kai luulivat, että rotat aivan huvin vuoksi käyttäytyivät, kuten käyttäytyivät.
Vaati melkoisesti itsehillintää, ettei Kneri rynnännyt suoraan portista minne pimeyteen, kun portit alkoivat kääntyä auki. Se olisi ollut liian epäilyttävää jopa rialilta ihmisten silmiin, aivan varmasti. Mutta siinä vaiheessa, kun hän oli jo luikahtanut ulkopuolelle ja tajusi vilkaista taakseen, tuli jalkoihin reilusti enemmän liikettä. Raavaat miehet tuskin pysähtyisivät pariin nietokseen - mikä olikin sitten jo reilusti paremmin, kuin Knerillä. Rotta nimittäin sai todeta, että lumessa oli yhä yhtä helvetillistä rämpiä, kun se ylsi yli polven, etenkin säkin kanssa. Siitä jäi sitä paitsi ura lumeen! Mutta hitto, hän olisi tässä säässä kuollut ilman sitä. Perkeleen perkeleen perkele! Kohta olisi koko vartiosto perässä - tai ainakin hänen perässään, mieshän pääsisi hevosellaan kevyesti karkuun...
|
|