trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 16, 2008 19:48:23 GMT 3
Kaupunki tuli vääjäämättä vastaan jossain vaiheessa. Sillä ei voinut mitään, ja se oli odotettavissa. Kun kaupungit savut erottuivat selvinä vasten kirkasta taivasta ja kun Dennos saattoi melkein vannoa haistavansa kaupungin kuvottavan löyhkän (se tosin taisi olla ihan psykologista), hän viimein pysähtyi ja kääntyi rialia päin. Mies ojensi kätensä varmistettuaan, että tie oli nähtävästi vapaa matkustajista, ja irrotti köyden rialin ranteista: "Noin. Sinä saat viedä viemäreihin, minun ei oe tullut niissä uiskenneltua. Täällä, siis." mies lisäsi ja värähti taas kerran kuvottavista muistoista.
No, yksi hyvä puoli talvessa oli. Se paska ei ainakaan HAISISI niinkuin kesähelteillä. Se oli jotain unohtumatonta. Kuumassa muhineet mädät sianraadot ja muu enemmän tai vähemmän pilaantumiseen taipuvainen paska olivat raahautuneet eteenpäin tahmeassa viemärivellissä ja laittaneet miettimään kaiken tämän merkitystä. Oli vaatinut valtavasti mielenlujuutta jatkaa matka loppuun asti.
|
|
|
Post by submarine on Apr 17, 2008 15:09:22 GMT 3
Kneri hieroskeli hetken ranteitaan saadakseen niihin taas vetreyttä, kun mies lopulta otti köyden pois. Kokemus ei ollut mitenkään erityisen mukava, eikä hän ollut mitenkään pahoillaan sen loppumisesta. Muutenkin köysistä oli vaikea keksiä mitään muuta, kuin huonoja muistoja, etenkin kun niillä sidottiin häntä. Se yksikin kerta, joka oli melkein jäänyt viimeiseksi. Mutta eipä sillä nyt ollut väliä. Pitäisi löytää se viemäri ja odotella pimeän tuloa. Ei rotta mitenkään paskatunnelissa ryömimistä odotellut, mutta oli sekin hoidettava pois alta. Mitä nopeammin, sen parempi.
Suuremmin miehelle puhumatta Kneri lähti hakemaan viemäriaukkoa - sopivan matkan päästä tietenkin. Hän tunnistaisi sen kyllä heti, kun näkisi, eikähän sellaisen löytäminen ollut oikeastaan kenellekään vaikeaa muutenkaan. Se olisi siedettävän suuri reikä, maanrajassa oleva tekele, kaiken järjen mukaan lähellä jokea. Kaltereista tai muistakaan suojakeinoista tuskin olisi mitään pelkoa, sillä rialit osasivat kyllä pistää hajalle aivan mitä tahansa, kun oli vähän aikaa ja hampaat. Jälkiä harvoin korjattiin, se olisi ollut turhaa työtä. Hetkisen kiertelyn jälkeen Kneri näki, kuin näkikin reiän, joka ei voinut olla oikeastaan mitään muutakaan, kuin etsitty aukko. Tämä kyseinen oli vieläpä jostain syystä katettukin. Kokonaan se ei ollut veden yläpuolella, mutta aivan tarpeeksi, jotta sisään pääsisi. Hetken hän osoitteli sitä miehelle, ja lähti sitten hakemaan itselleen hyvää paikkaa, jossa odotella iltaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 20, 2008 16:06:07 GMT 3
Dennos seuraili rialia ja tämän löydettyä viemärin meni kurkistelemaan siitä sisälle, turvallisen matkan päästä: "Jo on kuvottava loukko." hän totesi ja nyrpisti nenäänsä. Hetken pimeää viemäriä pällisteltyään mies marssi muutaman kymmenen jalan päähän ja lysähti siihen istumaan. Kukkulat suojaisivat kyllä näköyhteyksiltä, eikä näillä main tuskin kukaan liikkunutkaan. Ja piilopaikan löytäminen keskeltä valkoista lumihankea oli tasan niin vaikeaa, että oli kaikille parempi vaan istua tähän lähelle suuaukkoa ja odotella siinä iltaa. Turha mutkistaa jo valmiiksi monimutkaista asiaa.
Dennos ei oikeastaan tiennyt, mitä sitten tapahtuisi, jos kaupungissa selviäisi varkaan jo lähteneen teilleen ajat sitten. Silloin pitäisi ehkä vaan lähteä itsekin, ja vetää iso rasti kartan päälle näiden alueiden kohdalle. Tänne ei enää sen jälkeen olisi asiaa. Murha oli aina murha, eikä sitä hevillä unohdettaisi.
Koska odottavan aika oli pitkä, päätti Dennos käyttää aikansa hiomalla kirvestään ja öljyämällä sen. Hän kurtisti kulmiaan todetessaan mielessään, että hyvin pian sille saattaisi tulla käyttöä. Mikäli nälkäiset ja viluiset rotat saisivat päähänsä typeriä ajatuksia, olisi kirves korvaamaton työväline. Asian setviminen puhumalla olisi luultavasti yhtä tehokasta kuin teräksen hiominen pesusienellä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2008 16:42:55 GMT 3
Viitsimättä itsekään sen tarkemmin pohtia Kneri istahti miehen lähelle ja köhi taas herttaisesti hetken keuhkojaan ulos. Se, mistä hänen yskimänsä lima oikein tuli, oli mysteeri, joka monesta saisi varmasti jäädäkin sellaiseksi. Luisevan rotan sisuksissa ei nimittäin varmastikaan ollut tarpeeksi tilaa kaikelle sille, mikä sieltä ulos tuli. Tai sitten siellä oltiin hyvin ahtaasti. Kun ei parempaakaan keksinyt, alkoi Kneri aikansa kuluksi tehdä paljolti samaa, kuin mies vieressäkin. Sivussa paljastui myös hyvin, että hän ei ollut läheskään yhtä aseeton, kuin olisi voinut olettaa. Suuremmin arkailematta rotta kiskoi säkistään esiin äärimmäisen ruman, ruosteisen ja lihavanpuoleisen hakkuukalun, joka oli kuin jonkin teurastajanvälineen ja veitsen äpärälapsi. Sillä ei ollut edes tuppea. Rial kokeili terää sormella, ja alkoi sitten itsekin hioa omaa asettaan. Sille voisi tulla käyttöäkin. Mitään hienostuneisuutta ei tappokalussa ollut, mutta lihaan se purisi, kuten mikä tahansa raskas ja terävä.
Lihakirveenrumiluksensa - ja monen veitsen - kanssa puuhatessaan Kneri vilkaisi ohimennen miestä, ja hetken pohdittuaan totesi tälle: "Jos minä kuolen, niin sinäkin olet vainaa. Minä voin saada niihin jotain järkeä, mutta sinä et." Toteamus heitettiin melkein uhkauksen sävyyn, Kneri halusi painottaa asiaansa. Ensinnäkin jo aivan siitä syystä, että hän ei missään nimessä tahtonut tulla minkään nälkäkuoleman partaalla olevan lajikumppaninsa järsimäksi. Jos mies tietäisi, että olisi käytännössä kuollut ilman häntä, välittäisi tämä reilusti enemmän hänen hyvinvoinnistaan. Ja toiseksi se oli oikeastaan aivan tottakin. Rotta oli samaa lajia, ja se tarkoitti sentään jotakin. Hän osasi neuvotella asioista, käydä vaikka kauppaa. Ja, mikä tärkeintä, hän osasi puhua samaa kieltä. Sillä oli merkitystä. "Muista se", Kneri lisäsi vielä mahdollisimman painavasti loppuun, ennen kuin alkoi kaivella hampaitaan veitsellä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 20, 2008 16:56:50 GMT 3
Dennos vilkuili rotan aseita tämän hoidellessa niitä. Karkeita olivat, Dennos oli nähnyt parempia kerjäläisilläkin, mutta ne olivat teräviä. Terävä oli aina terävä. Kun rotta puhui hänelle, oikein katsoi häntä varta vasten sitä varten, oli Dennoksen vaikea pidätellä nauruaan. Ei sillä, etteikö rotta olisi ollut oikeassa. Valitettavasti rotan kuollessa laskisivat Dennoksen omatkin mahdollisuudet ikävän paljon. Mutta se äänensävy, millä rotta asiansa esitti, ja loppuun heitetty 'muista se' saivat Dennoksen naureskelemaan melkeinpä isällisesti. Vähän siihen tapaan, kuin nauretaan pikkupojille näiden uhotessa. "Pidänhän minä." Dennos totesi ja vakavoitui. Hän käänsi kirvestään niin, että sen kahva oli päin rialia, ja tökkäsi tätä sillä olkapäähän: Ja muista sinä, että ilman minua sinusta ei ole niille pahassa tilanteessa mitään vastusta. Että eiköhän hoideta homma kahteen pekkaan ja nätisti, ettei tarvitse helvetissä katua."
Näin sanottuaan mies palasi hiomaan kirvestään, ja katseli välillä taivaalla paistavaa aurinkoa. Edessä olisi pitkä pakkaspäivä, ja sitäkin pidempi, kylmä pakkasilta. Kokemuksen syvällä rintaäänellä Dennos tiesi sanoa, että viemärin lahoavat jätteet pitäisivät ilman lämpöisempänä kuin täällä. Olihan sekin jotakin. Ja viemäreissä ei tuullut.
Sekin oli jotakin. Nyt heillä oli kaksi hyvää ja kaksisataa ehdottoman huonoa asiaa viemäreihin tunkeutumisesta.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2008 17:21:32 GMT 3
Kneri pohti hetken, josko olisi viitsinyt ruveta vaikka selittämään, että olisi kuitenkin paremmassa asemassa miehen kuollessa, muttei jaksanut kuitenkaan. Olihan se periaatteessa jopa mahdollista, jollakin tasolla - siis jos hän antaisi aivan sovussa kaiken edes aavistuksenpuolikkaan verran käyttökelpoiselta näyttävän, hoipertelisi hakattuna pois viemäreistä ja mahdollisesti olisi paleltumatta hengiltä. Jostain kumman syystä rotta tosin ei arvostanut näitä ruhtinaallisia mahdollisuuksiaan kovinkaan paljoa. Varsinkaan, kun aivan yhtä hyvin joku saattaisi vaikkapa päättää vain syödä.
Niinpä sitä sitten odoteltiinkin hiljaa, palellen, ikävystyneinä ja murhasyytteisinä viemärin suulla pimeää. Ainoa hyvä puoli asiassa, jonka Kneri keksi, oli se, että talvella aurinko häipyi yhtä nopeasti tilaisuuden saatuaan näkyvistä, kuin kultakolikko kerjäläislaumassa. Ei siis tarvinnut odotella loputtomiin, kylmä ja pimeä tuli suorastaan kiitettävän nopeasti. Ja sitten olikin aika käydä toimeen, mikä ei millään tavoin houkutellut. Varmistettuaan, että käden ulottuvilla oli koko ajan ainakin nelisen teräasetta, nousi Kneri ylös ja asteli viemäriaukolle. Ei näkynyt niin kaltereita, kuin oikeastaan mitään muutakaan. Haju oli vähintäänkin tuttu, ja toi mieleen yhden jos toisenkin muiston jostain kaukaa. "Tarvitaan soihtu", rotta totesi miehelle, ja päätti sitten saman tien jatkaa, niin paljon kuin se kurkkua raiskasikin. "Jos tulee pieniä rottia, niin potki niitä pois ja katso suoraan päin. Laita ne pelkäämään. Jos tulee suuria, älä missään nimessä katso niitä silmiin, mutta koeta näyttää suurelta", rial antoi pientä opastusta. Olisihan se parempi, ettei mies alkaisi mulkoilla päin paikallista johtajaurosta. Siinä lentäisi nopeasti veri.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 20, 2008 17:32:03 GMT 3
Dennos kuunteli tarkkaan, mitä rial puhuil. Niin paljon kuin egon päälle ottikin totella rialia, RIALIA, niin nyt oltiin astumassa sen maailmaan. Ihmisten maailmassa Dennos päätti, rialien maailmassa 'Naa' päätti. Kehtaamatta kysyä, mistä tunnistaisi onko yksittäinen vastaantulija rialiksi iso vai pieni, tai että mitä niille keskikokoisille pitää tehdä, Dennos asteli viemärin suulle ja veti esille kirveensä. Kyllä, sanoisi rial mitä tahansa, niin kirveestä ei luovuttu. Dennos olisi astellut viemäriin vaikka alasti, kunhan vain kirvestä ei otettaisi pois. Se oli hänen pelastajansa, ja sen ansiosta hän oli hengissä vielä tänäkin päivänä. Kahta varvasta ja sormea höyhempänä, arpisena ja kolhittuna, mutta silti hengissä.
"Mene sinä edeltä." Dennos patisti. Rial saisi hoitaa diplomatian ja muun turhan paskan, ja etsiä lyhimmän reitin ylös. Mitä lyhempi, sen parempi. Dennos astuisi mukaan kuvioihin vasta kun olisi aika tapella tai isotella. Isottelu nyt ei sinällään ollut hankalaa, hän oli kookas ja leveäharteinen mies. Mutta se, mikä teki vaikutuksen ihmisiin, ei ehkä tehnyt vaikutusta rialeihin. Ja lisäksi, kävivät pienetkin ihmiset kimppuun jos niitä oli tarpeeksi. Pitäisi vaan toivoa, että tämä tuttu rial osaisi johtaa heidät vähemmän suosittuja viemäreitä pitkin kaupunkiin.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2008 17:56:41 GMT 3
Suuremmin empimättä Kneri astui viemärireikään ja lähti jokseenkin kumarassa menemään pitemmälle. Ei niin, että tämä olisi mitenkään ollut kutsuvaa, kaukana siitä, mutta turha oli ainakaan hidastella. Mennessään hän totesi osuneensa täysin oikeaan arvaillessaan, että kalterit oli järsitty pois. Sen hän huomasi siitä, että oli vähällä teloa itsensä seinistä törröttäviin raudanpätkiin. Itse kaltereita ei näkynyt enää missään, joten ne oli joko viety tai sitten ne lepäsivät joenpohjassa. Viemäreissä ei voinut sanoa olevan suoranaisesti lämmin, mutta niissä oli silti lämpimämpi, kuin ulkona. Soihdun valossa saattoi nähdä hyvin ainakin sen, että alkuperäisten kaivajien jälkeen vakituiset asukkaat olivat kaapineet melkoisesti seiniä ja laajentaneet tunneleita. Varmasti ne olivat myös kaivaneet täysin omia kolojaan kauemmas. Aikailematta sen suuremmin paskatunnelin suulla Kneri lähti eteenpäin, etsien reittiä.
Kun oltiin kuljettu jonkin aikaa klaustrofobisissa, haisevissa tunneleissa, tuli vastaan ensimmäinen rotta. Kneri pysähtyi, kun näki sen juoksevan ohi pienemmästä sivuhaarasta ja toivoi, että se vain jatkaisi matkaansa. Mutta eipä tietenkään, valo ja uudet tulijat olivat omiaan kiinnittämään huomiota. Rial jarrutti heti, vilkuili hetken miestä ja toista rottaa, ja lähti sitten luikkimaan lähemmäs. Tullessaan se vikisi. Se ei ollut mikään kovin valtaisa otus, vaan melko luiseva ja laiha tapaus. Se näytti kyllä kiinnostuneelta, muttei osoittanut suoranaista halua repiä kurkkuja - osittain siksi, että varmasti pelkäsi. Kneri tunsi itsensä jokseenkin onnekkaaksi. Kyseessä oli pienehkö, nälkäinen ja lisäksi vielä aseeton ja yksinäinenkin rotta. Tämän kanssa voisi keskustella ilman, että se koettaisi tauotta purra. Hän astahti eteenpäin sen tielle ja vikisi sille muutaman hetken. "Sanat" sopivat paljon paremmin kurkkuun. Kohti tullut rotta ei näyttänyt erityisen jutustelualttiilta, mutta pysähtyi kuitenkin. Keskustelu, jos sitä keskusteluksi saattoi sanoa, meni varmasti täysin ohi mieheltä. Kumpikin rial vinkui ja vikisi toiselle, kyyristeli, viittoi käsillään ympäriinsä ja näytti hieman siltä, kuin olisi koettanut arvuuttaa jotakin sanaa. Välistä Kneri myös raapi toista rottaa niskasta, ja välistä se teki samaa hänelle. Oli täysin mahdoton sanoa, millä tässä kanssakäymisessä oli merkitystä, ja millä ei. Se oli melkein, kuin jotakin tragikoomista rituaalia. Eikä mitään selityksiä tarjottu välissä vierestä seuraavalle.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 20, 2008 18:13:50 GMT 3
Saatana mikä farssi!
Muulla tavalla Dennos ei yksinkertaisesti osannut kuvailla tätä tapahtumaa. Matkan alku oli ollut mukava, niin mukava kuin se vain viemärissä voi olla. Eteenpäin, kenenkään häiritsemättä. Eteenpäin oli hyvä. Eteenpäin tarkoitti lähemmäs ulosmenoreittiä. Se oli aina hyvä.
Mutta sitten tuli tämä rotta. Dennos ei tiennyt, oliko se iso vai pieni rotta, eikä oikein tiennyt pitäisiko kovistella ja potkia vaiko katsella maahan ja näyttää isolta. Dennos päätyi seisomaan typeränä rialin takana ja puristamaan kirvestään. Ja sitten rial oli aloittanut jonkun kumman rituaalin, johon kuului toisen rähjäisen turkin ruoppaamista, eläimellisiä ääniä ja huitomista. Se oli ikään kuin tanssi, vaikka mitään näin kaukana tanssista olevaa Dennos oli tuskin koskaan nähnyt. Dennos päätti jatkaa kirveen puristamista ja seisomista. Aina välistä hän mulkoili rialeita pahasti, niin että jokainen varmasti ymmärtäisi saavansa turpiinsa heti kun yrittäisi mitään. Juuri tällä hetkellä Dennos olisi varmasti elehtinyt samalla tavalla mille tahansa, mikä vastaan tuli, oli se miten suuri ja voimakas tahansa. Hän halusi pois, ja oli valmis pilkkomaan jokaisen, joka seisoi sen halun tiellä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2008 18:53:07 GMT 3
Aikansa vinguttuaan, raavittuaan ja muutenkin kaikin puolin mielenkiintoisesti käyttäydyttyään Kneri kääntyi lopulta miehen puoleen. Tämä ei näyttänyt hiukkaakaan tyytyväiseltä asioihin, mutta eipähän se hänen ongelmansa ollut. "Se on vain joku pikkurotta, koettaa selvitä hengissä", Kneri selitti, mikä tarkoitti melko selvästi, että kyseessä oli tosiaan ollut peräti kommunikointi. Arvellen, että saisi kirveestä päähänsä, jos siinä olisi ollut kaikki selville saatu, hän jatkoi pikaisesti: "Se tietää kyllä, mistä pääsee pois. Ilmeisesti se paikka on kauempana. Mutta se haluaa perille viemisestä ruokaa, sinun vaatteitasi ja hamp... kyn... siis miekan. Tai tuon kirveen. Tai jotakin. Ruokaa jo nyt etukäteen."
Kneri oli äkkiä muuttanut mieltään sen suhteen, että kaikki olisi mennyt vain ja ainoastaan huonosti. Tämä viimeisin käänne oli suorastaan hyvä asia. Tietenkin rotta vaati paljon, mutta kyseessä oli tosiaan vain vaatiminen. Sen voisi lahjoa parilla vanhalla korpulla nyt, ja pelotella sitten pakoon ilman mitään myöhemmin, kun se oli opastanut perille. Kaikin puolin hyvä kauppa. Eräs tietty kiintoisa piirre tässä rotassa tietenkin oli, ainakin jos sattui olemaan rial, mutta sen mainitsemista miehelle Kneri ei pitänyt tähdellisenä. Kunhan vain antaisi jotain syötävää, niin kaikki kyllä oikenisi.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 20, 2008 19:04:46 GMT 3
Dennos ei tosiaan näyttänyt ollenkaan mieltyneeltä suunnitelmaan. Siinä vaiheessa, kun tuttu rial alkoi vaatia häntä riisuutumaan ja luopumaan kirveestään alkoivat soturin kasvot punoittaa vaarallisesti. Hänen sieraimensa laajenivat ja ääni muuttui matalammaksi ja se puhuttiin yhteen purtujen hampaiden välistä: "Ruokaa sittiäinen voi saada, mutta voit sanoa sille että kirveen se saa vain, jos aikoo kantaa sitä kallossaan lopun elämäänsä..." Dennos murisi ja kaivoi laukustaan jotain esille. Se näytti olevan yhden päivän matkamuonapakkaus. Talvella matkamuonakin oli arvossaan, mutta toisaalta, jos matka pois paskaliejusta maksaisi paketillisen suolalihaa niin Dennos maksaisi sen hymyssä suin.
Tämä matka vain vahvisti Dennoksen mielipiteitä siitä, miten kuvottavia rialit olivat. Ja ihmiset. Tällä hetkellä Dennos vihasi avoimesti kaikkea elävää, vähemmän elävää, ja kuollutta. Paska sai hänessä aikaan sellaisen reaktion. Varsinkin, jos se oli takertunut hänen turkissaappaisiinsa. "Käske sen sitten toimia nopeasti." Dennos murahti. Hän soi vieraaseen rialiin äkäisen katseen. Vai kirvestä se halusi... Dennos antaisi sille vähän kirvestä, jahka hetki olisi oikea...
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2008 19:26:39 GMT 3
"Minä sanon, että saa kaiken, kun ollaan perillä", Kneri totesi välittäessään suolalihoja, jotka otettiin vastaan astetta suuremmalla innolla, kuin tarjottu käsi happoon hukuttaessa. Häntä ei suuremmin huolettanut, että mies alkaisi vaikkapa valittaa epärehellisyydestä tai jostakin; tämä ei ollut osoittanut muutenkaan olevansa mikään lain, järjestyksen tai rottien ystävä. Tarkemmin miettien kaksi ensimmäistä ja jälkimmäinen tosin olivat melko vaihtoehtoisia, mutteivät kaiketi koskaan yhtä aikaa voimassa. Sillä välin, kun rotanrääpäle tunki lihaa kitaansa niin nopeasti, kuin kykeni, Kneri vilkuili hieman ympärilleen. Alettiin tulla suunnilleen sinne, missä rottia alkaisi jo näkyäkin. Hän haistoi heikosti yleisen rialeiden hajun. Olisi parempi antaa oppaaksi osoittautuneen syödä nyt, ja liikkua sitten mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Muuten se haluaisi pysähdellä ahmimaan aivan joka kohdassa.
Tungettuaan turpaansa pakkomielteisesti kaiken lihan, vaikka se selvästi olikin tuottanut pieniä ongelmia, jäi rotta vilkuilemaan toista rottaa ja miestä, ja lähti sitten viemään näitä eteenpäin. Kneri seurasi sitä vaiti ja ympärilleen tiiraten. Kaikkein eniten häntä huoletti se, että olisi pakko yskiä. Hajut ainakin pahenivat sitä mukaa, mitä pitemmälle mentiin. Aina välistä jostain kauempaa kuului vaimeaa vikinää ja muita ääniä, ja kauempana vilahti aina välissä selvä rial. Jossakin aivan lähellä olisi varmasti pesä, jos toinenkin. Sen näki jo siitä, että seiniä oli kaavittu paljon rankemmin täälläpäin. Kneri ei oikeastaan yllättynyt yhtään siinä vaiheessa, kun huomasi, että heitä seurasi muutama uteliaan ja nälkäisen välimaastossa oleva rotta. Yksi tunki päänsä esiin seinään kaivetusta kolosta, kun kuljettiin ohi. Muutamia näkyi edessäkin tuijottamassa, mutta ne luikkivat jonnekin, kun tultiin lähemmäs. Tässä vaiheessa ne olivat vasta kiinnostuneita, mutta Kneri tiesi äärimmäisen hyvin, että kauaa se ei sellaisena pysyisi. Kohta tulisi joku näykkimään. Nämäkin näyttivät olevan lähinnä vain pienenpuoleisia. Paitsi viitisen metriä edessä seisova tapaus, joka ei liikkunut mihinkään suuntaan. Se oli suuri, melkeinpä taaimmaisena tulevan miehen kokoinen. Opastanut rotta pysähtyi ja vinkui. Knerikin teki pitkälti samoin.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 20, 2008 19:43:51 GMT 3
Dennos oli vaiti seurannut kahta liikkuvaa rialia, ja mitä pidemmälle he kulkivat, sitä hermostuneemmaksi mies kävi. Hänen kätensä hikoilivat ja ilman lapasia ote kirveestä olisi alkanut varmasti tuntia liukkaalta. Kokeneena soturina ja monen taistelun konkarina mies piti kuitenkin jännityksen poissa raajoistaan. Oli paskapuhetta, etteivätkö kunnon sotilaat olisi koskaan juosseet karkuun tai pistäneet selkään. Tosiasiassa kukaan ei koskaan olisi kehittynyt kunnon sotilaaksi, saati sitten veteraaniksi, ellei olisi useita kertoja elämässään sekä juossut karkuun, iskenyt selkään että lyönyt vyön alle, silmiin tai muualle yhtä raukkamaiseen kohtaan. Raukkamainen iskukohta oli häviäjien keksintö, jolla he selittivät noloa sortumistaan. Tosiasiassa jokainen noista raukkamaisista kohdista oli vain heikko kohta, tehty hyväksikäyttöä varten. Jos aikoi saada miehen, tai rotan, hengiltä, piti lyödä siihen mistä oli suurin hyöty. Ei sitä puutakaan latvasta kaadettu.
Dennos havahtui mietteistään, kun kaksi edellä kulkevaa rialia pysähtyivät ja alkoivat vikistä. Dennos nosti katseensa liejusta ja sammaleisista, saastaisista seinistä. Mikään niistä rialeistä, mitä hän oli eläessään nähnyt, ei ilmeisesti ollut ollut iso rial. Jos hän oli joskus sanonut jotain rialia isoksi, hän häpesi tokaisuaan nyt syvästi, sillä tiesi olleensa rankasti väärässä. Mies otti vaistomaisen askelen taaksepäin, muttei laskenut katsettaan. Hän oli ihminen. Ihmisenä hänen vaistojensa vastaista olisi ollut irrottaa uhasta se yksi ainoa aisti, josta hän saattoi olla ylpeä. Joten, niin typerää kuin se ehkä olikin, mies piti rialiin katsekontaktin. Jossain vaiheessa hän tajusi siirtää sen pois, ja rukoili ettei se ollut liian myöhään. Hän siirtyi tuijottamaan seinää ison rialin vieressä.
'Naa' ja se toinen rial vikisivät ja näyttivät pelokkailta. Dennos yritti tehdä, kuten tuttu rial oli neuvonut, ja näyttää vieläkin isommalta kuin mitä oli. Niin isolta, ettei kimppuun haluttanut käydä, mutta samaan aikaan niin harmittomalta, ettei kimppuun ollut pakko käydä ihan vaan kunniamielessä. Tuskin rialeilla kunniakäsitystä oli, mutta kyllä nekin puolustaisivat asemaansa johtajina kuten mikä tahansa elukka.
Kädet pyristuvat kirvestä nyt tiukemmin. Mikäli taistelu oli tullakseen, niin sitten se tulisi. Vastaanpanematta hän ei ainakaan kaatuisi.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2008 20:04:27 GMT 3
Kneri ei ollut hiukkaakaan varma siitä, oliko hyvä vai huono asia, että edessä seisova rotta oli lihava. Suuret rialit tapasivat olla, niillä oli kirjaimellisesti painoa sanoilleen, kun ne vaativat muilta osansa. Toisaalta se tarkoitti, että sitä ei uhannut nälkäkuolema, eikä se ollut hulluna kiinni missä tahansa liikkuvassa, mutta toisaalta se tarkoitti myös sitä, että se oli tottunut syömään usein ja paljon. Ei mikään turhan hyvä asia. Rial ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen, mutta kiinteästi se kuitenkuin tuijotti. Ja sillä oli miekkakin. Ei mikään kaunis miekka, mutta miekka kuitenkin. Lisäksi se sihahteli. Kun asiaa mietti, niin oikeastaan Kneri ei nähnyt, kuin yhden vaihtoehdon tässä kaikessa. Se olisi hyvinkin ikävä, mutta kahakatta ohi pääseminen olisi sen arvoista. Ainakin tämän rotan kohdalla. Takana kyyristelevät rialit saisivat aivan varmasti ajatuksen, jos toisenkin tästä, mutta niitä olisi äärimmäisen paljon siedettävämpi piestä, paeta tai muuten vain kohdella, kuin suurta ja lihavaa. Jos tämä nyt edes toimisi. "Anna kaikki ruoka, mitä löytyy. Ja viina, etenkin viina", Kneri totesi kiireesti miehelle, vilkuillen samalla rottaa edessäpäin. Olisi tuskin epäselvyyksiä siitä, mitä hän suunnitteli.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 20, 2008 20:17:06 GMT 3
"Mitä?" Dennos parahti, ja hänen äänensä kaikui viemärissä kumeana ja kuuluvana kuin koiran haukahdus: "Ei minulla nyt viinaa ole mukana keskellä paskaviemäriä!" mies sihisi hiljaisemmin, tajutessaan että oli ehkä tyhmää huutaa. Ehkä se provosoisi ihrarottaa vyörymään kimppuun, ja se olisi ikävää. Dennos kaiveli reppuaan, mutta ikäväkseen hänellä oli mukanaan vain kaksi onnetonta matkamuonapakkausta. Hänellä oli hevonen ja satulalaukut turhia kantamuksia, kuten ruokaa, varten. Mies ojensi 'Naalle' kaksi pakkausta matkamuonaa, ja hänen ilmeensä oli lannistunut. Tutkittuaan vielä reppuaan hetken aikaa hän totesi, että enempää ruokaa sieltä ei tosiaan löytynyt. Sen sijaan Dennoksella oli jotain, minkä hän oli ostanut vaimolleen kaukaa etelästä. Isosta kaupungista, isolla rahalla. Mies mietti hetken, olisiko sen arvoista antaa esine paksulle rialille. Hän päätyi siihen, ettei ollut. Sillä vaikka paksu rial päästäisi heidät ohi, niin pienet kävisivät joukolla kimppuun havaittuaan jotain niin kaunista ja arvokasta.
Koska hyökkäys oli paras puolustus (paskaa. Se muuten oli hevonpaskaa), mies otti tukevamman asennon ja yritti näyttää oikein isolta ja voimakkaalta. Hän hengitti puuskuttaen ja liikutteli kirvestään paskaveden yläpuolella, antaen hyvin selsäti ymmärtää että oli monia ihmismiehiä tappanut kokenut soturi. Varmasti sellainen uros, jolle ei viitsisi ryppyillä, ellei olisi henkiinjäämisen takia ihan pakko. Hän luotti siihen, että isolla rialilla olisi itsepuolustusvaisto, ja että se tyytyisi ottamaan vastaan ruuat ja antaisi heidän mennä.
|
|