|
Post by submarine on Jun 9, 2008 13:23:17 GMT 3
Ei tullut kovin suurena yllätyksenä, Knerille ainakaan, ettei matkan varrella näkynyt ketään. Vaikka tietenkään ei näkynyt mitään muutakaan, oli pimeä eikä soihtuakaan voinut sytyttää. Se olisi paljastanut heidät jo kaukaa maatilalla oleville. Niinpä sitä sitten kuljettiin pimeässä, pelkän kuun valaistessa aavistuksen taivalta. Rottia se ei juuri kuitenkaan auttanut, näille näkö oli aina, päivälläkin, toissijainen ja heikompi aisti. Ja se oli lisäksi kai ainoa, jonka saattoi sanoa olevan parempi ihmisillä. Knerin mielestä se teki niistä kaikista sokeita pahemmin, kuin yhdestäkään rialista.
Lopulta, jo hyvän tarpomisen jälkeen, alkoi edessä häämöttää määränpää. Ei sitä muuten olisi nähnyt juuri ollenkaan, mutta siellä poltettiin soihtuja niin, että kajo näkyi kauas. Selvä merkki siitä, että odotettiin. Kneri ei kyennyt erottamaan yksityiskohtia, mutta näytti siltä, että jossakin keskellä pihaa oli suuri patasoihtu tai jokin sellainen, ja pienempiä kiersi ympäriinsä. Paska juttu, se tarkoitti että heitä odotettiin. Eivät ne muuten olisi tuollaista tehneet. Ja mahtoikohan soihtuja tosiaan olla enemmän, kuin maalaisia? Tarkkaa määrää rotta ei tietenkään muistanut, mutta silti niitä tuntui olevan melko reilusti. Paska.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jun 9, 2008 16:22:30 GMT 3
Dennos tarpoi lumihangessa rottien perässä, ja vain kasvava jännitys esti häntä tuntemasta, miten kylmä ui luihin ja ytimiin asti. Pakkanen oli taas melkoisen kova, kuten kirkkaina talviöinä saattoi olettaakin. Kun sitten viimein saavuttiin maatalon luo, viimeisetkin toiveet hevosen saamisesta ilman kahakkaa hiipuivat.
Siellä oli soihtuja, paljon. Enemmän, kuin niitä maalaisia. Joko nuo olivat hakeneet sukulaismiehet avukseen, tai sitten ne olivat ilmoittaneet vartijoille saadakseen löytöpalkkion. Hyvällä tuurilla vartijat antaisivat pitää hevosen varusteetkin. Oli miten oli, hevosen saaminen tallisya tuollaisen vartioinnin keskeltä vaati jotain muutakin, kuin hiljaista rialia. Se vaati oveluutta. Se vaati kylmäpäisyyttä.
Ja se vaati julmuuksiakin. Noh, Dennos oli aina sanonut, että se hevonen oli hänelle tärkeämpi kuin ihmishenki. Nyt olisi tilaisuus todistaa se väite.
"Me emme pääse sinne huomaamatta." Dennos totesi. "Meidän pitää hakea hevonen väkivalloin, mutta koetetaan pitää uhriluku mahdollisimman alhaisena. Tapetaan vaan sen verran, kuin on pakko. Kahdestaan meistä ei ole mihinkään, ei noin montaa vastaan, mutta jos me saamme aiheutettua yleisen hässäkän, voi olla että hevosen saa ulos tappamatta ketään." Dennos tuumasi. Hän kääntyi katsomaan laihaa rottaa: "Minä haluan, että sinä otat lyhdyn, sen joka minulla on, ja suljet sen luukut. Liikut hiljaa ja vaivihkaa päärakennuksen taakse, mikäli vain suinkin mahdollista. Sitten etsit heinäladon, varaston tai minkä tahansa, mihin tarttuu hyvin tuli. ET tallia, luoja varjele. Sytytä se palamaan, ja pakene sen jälkeen. Siinä vaiheessa kun lieskat ovat kyllin suuret, nuo idiootit tajuavat lähteä sammutushommiin. Siinä vaiheessa minä ja tuo..." Dennos viittasi puolileukaista kohden: "...menemme talliin takakautta, mahdollisimman huomaamatta. Uskon, että ruokavaraston ja heinien tamppaaminen sammuksiin ovat siinä vaiheessa ainakin talonväen ensisijainen huolenaihe. Tallissa minä etsin varusteeni ja Rontin, ja sen jälkeen lähdemme helvettiin sieltä. Puolileukainen rumilus saa jäädä tappelemaan, jos se haluaa. Minä haluan vain hevosen." Dennos selitti.
Oikeastaan, se ei ollut edes paskempi suunnitelma. Hämäystä tässä tarvittiin, ja mikään ei hämännyt pahemmin kuin ilmiliekkeihin salaa syttyvä ruokavarasto. Varsinkaan, jos oltiin keskellä talvea eikä ruokaa ollut saatavilla.
|
|
|
Post by submarine on Jun 9, 2008 17:34:27 GMT 3
Kneri ei pitänyt tästä, ei hiukkaakaan. Hän olisi mieluummin pysynyt juuri tässä sillä aikaa, kun mies ja puolileuka menisivät ottamaan iskuja hänenkin puolestaan. Mutta hitto vie, ei tässä muukaan auttanut, jos hän ei menisi sovinnolla, pakotettaisiin kohta kahden voimin. Toinenkin rotta olisi aivan varmasti samalla kannalla, joko hän menisi tai kärsisi sitten äkillisesti auenneesta kurkusta. Tämä ei lupaillut hyvää, mutta toisaalta hän olisi ainakin turvassa pahimmalta kahakalta, voisi varmaankin sytyttämisen jälkeen hiipiä helvettiin koko maatilalta ja odotella kauempana.
Kun ei kerran muutakaan oikein voinut, otti Kneri sitten soihdun kauniiseen - tai oikeastaan hiton rumaan - käteen ja lähti pimeässä kohti maatilaa. Mutta ei, ennen kuin oli kaivanut esiin myös viinapullonsa ja tehnyt pienet temput sille. Tässä voisi joutua vaikka tiukkaan paikkaan. Hetken tietä pitkin kuljettuaan Kneri astui sivuun siltä, koska kauempana sitä partioi joku. Hanki ei ollut valtavan syvää, lähinnä vain helvetillisen kylmää sekin. Mutta ainakin rotta uskoi, että pääsisi ladolta näyttävään rakennukseen huomaamatta, koska se oli puoliksi suuren soihdun valokehän ulkopuolella, ja sitä vartioitiin muutenkin huonommin. Tuskinpa uskoivat, että sinne kukaan aikoi, varusteitahan tässä oltiin hakemassa.
Luikkiessaan kohti ovea Kneri näki useammankin miehen pihan puolella. Vain yksi, kauimpana oleva, näytti maalaiselta, muut olivat ilmiselviä vartijoita. Lisäksi turvenuijan vieressä oli joku, jolla oli reilusti kokoa. Kukaties vartijoiden kapteeni tai jotakin, kokonsa puolesta tämä olisi ainakin kelvannut hyvin siihen. Ollessaan jo lähellä ladonovea Kneri tajusi äkkiä, että joku seurasi. Kyseessä ei ollut mikään loistava hiipijä, ja hänen rotankorviinsa se erottui kevyesti. Hänet oli siis kaiketi huomattu, mutta vartija oli liian tyhmä tehdäkseen hälyytystä, vaan tahtoi kaiken kunnian tai jotakin. Ollen, kuin ei olisi mitään huomannutkaan, rotta jatkoi kulkuaan.
Ladossa haisi viljalta - ja viinalta. Kaiketi isäntä keitteli sitä talvella aikansa kuluksi. Se oli hyvä, se helpottaisi tätä kaikkea huomattavasti. Mutta nyt oli tehtävä jotakin perässä tulijalle, joka juuri astui ovesta sisään hänen perässään. Sen suurempia varoittamatta Kneri sytytti äkkiä viinapullon suusta roikkuvan, valellun kangaskaistaleen, käännähti ympäri ja viskasi sen vartijaa päin, ennen kuin tämä ehti edes kunnolla tajuta. Mies huudahti ja koetti hypähtää sivuun, mutta taipui kaksin kerroin melkein täyden viinapullon kolahtaessa tätä voimalla keskelle vatsaa. Ja hetkeä myöhemmin tämä rääkyi tuskasta ja kauhusta, kun koko pullo räjähti raivokkaalla ärjähdyksellä ja kasteli miehen palavalla viinalla. Ei niin lujaa, kuin olisi voinut toivoa, mutta tälle tuli tosiaankin muuta ajateltavaa. Tämän huitoessa Kneri paiskasi avaamansa soihdun pimeyteen, kohti viljaa ja viinoja, ja ryntäsi huitovan ja kiljuvan, mihinkään järkevään kykenemättömän vartijan ohi takaisin pimeyteen, ennen kuin kukaan ehti paikalle.
Siinäpä olikin sitten tilaisuutta enemmän, kuin tarpeeksi. Etenkin, kun viitisen minuuttia myöhemmin isännänkin keitokset ilmoittivat olevansa kovin kuumissaan.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jun 11, 2008 17:50:50 GMT 3
Dennos odotti kärsivällisesti, kun laiha rial lähti matkaan. Hän oli ottanut kirveen esille, varmuuden vuoksi. Toivon mukaan sitä ei tarvitsisi käyttää, mutta kaikkeen tuli varautua. Soturi odotti, odotti, odotti vielä lisää ja... maatalon pihassa repesi helvetti. Varastosta singahti esille ilmiliekeissä oleva mies, joka huitoi ja huusi sydämensä kyllyydestä. Vartijat kääntyivät katsomaan, kuinka ihmissoihtu ryntäsi vauhkona kohti ei-mitään, yrittäen taputella lieskoja mataliksi. Kaksi muuta pihalla seisonutta riensi juoksijan avuksi ja yritti sammuttaa tätä. Sillä välin varastossa leimahti; ilmeisesti jokin erittäin hyvin syttyvä oli joutunut liekkien nielemäksi, ja nyt se jokin oli ottanut tulta oikein kunnolla.
Dennos näki tilaisuutensa koittaneen. Hän kiersi kaarevasti kohti tallia, tai sitä rakennusta, minkä oletti olevan talli. Aluksi kaikki sujuikin hyvin, eikä kukaan huomannut. Mutta sitten tuuli kääntyi, onni hylkäsi, ja Dennos huomasi tuijottavansa äkisti kääntynyttä, kookasta hilparimiestä suoraan tämän kasvoihin. Sinä onnettomana silmänräpäyksenä hän tiesi, että kirveelle tosiaan tulisi töitä. Voi helvetin helvetti, miksi tässä kävi AINA näin, kun hän yritti jotain? Hilparimies karjaisi mukaansa yhden vartiomieheltä vaikuttavan, ja kaksikko ryntäsi päin. Dennos kirosi ja tarttui paremmin aseensa kuluneeseen nahalla pinnoitettuun kahvaan; "RONTTI TÄNNE PERKELE!"
Koiria kuuli usein kutsuttavan moisella tavalla, mutta harvempi sitä käytti hevosiin. Ilmeisesti nimenomainen hevonen kuitenkin oli moiseen tottunut, sillä isännän hätäistä karjahdusta alkoi seurata kumea jyskytys. Suunnilleen samoihin aikoihin kun Dennos saisi niskaansa hilparia, Rontti sai murrettua pilttuunsa lukon, ja potkittua oven syrjään. Sen valtavat kaviot kopisivat vasten kivistä lattiaa sen aloittaessa tuhoavan rynnäkkönsä kohti pidätteleviä tallinovia.
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2008 18:38:27 GMT 3
Soturin mukana ainakin nimellisesti hiipinyt rotta ei näyttänyt hiukkaakaan harmistuneelta, kun tuli huomatuksi. Se tarrasi molemmin käsin kirveeseensä ja kohotti sen valmiuteen, kun mukaan huudettu vartija ryntäsi miekka korkealla kohti. Huutoa, korinaa, miekka kaarsi alaspäin, kun kirves jo lopetti kaarensa. Se jätti peräänsä rikki rusautettua lonkkaa, verta, ja kärsinyttä panssaria. Parkaisen, vapaalla kädellä vammaansa painaen nuorehko kaupunginvartija kaatui maahan, eikä ruma rotta todellakaan antanut hengähdystaukoa. Ensimmäinen hivautus meni ohitse lähinnä koska tämä kaatui, mutta toinen kirvoitti uuden kiljaisun, kun kirveenterä melkeinpä katkaisi koko hauiksen, jättäen käden täysin toimintakyvyttömäksi.
Korisevan rotan kohotaessa jälleen kirvestään pieneksi teurastukseksi äityvän kahakan keskellä, tajusi vartija olevansa tätä menoa kuollut. Tämä heitti vasemman kätensä miekkaa kohti, voidakseen edes jotenkuten käyttää sitä, mutta liike menikin pelkäksi säälittäväksi, hyödyttömäksi suojaukseksi, kun kirves tuli alas. Rusahdus oli niin nopea, ettei tämän edes ehtinyt tajuta, kuinka koko käsi oli katkennut kyynärpäästä. Vaan ei murskaava terä siihen pysähtynyt, ei todellakaan. Se iski läpi edes hidastamatta, ja upposi vatsaan. Napsahdusta seurasi suorastaan repivä ääni, kun leveä, ruosteinen terä kiskaistiin irti. Isku oli repinyt läpi miehen vatsasta, kuin se olisi ollut pelkkää ilmaa, halkonut suolet ja sisäelimet ja melkeinpä katkaissut selkärangankin. Verta suihkuava, kammottavalta näyttävä ruumis heitti henkensä heti.
Ruumiinnesteitä tihkuva, äkkiä kovin punasävyiseksi käynyt rotta päästi ilmoille kammottavan, kurluttavan, suorastaan riivatun raivonhuudon. Siitä kaikesta teki vielä kammottavampaa se, että se kiskoi teurastetun katkottuja suolia tämän avatusta mahasta toisella kädellä ja heilutti suorastaan haastavasti kirvestä toisella.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jun 11, 2008 19:02:52 GMT 3
Dennos olisi voinut kuvottua rotan brutaaleista voitonmerkeistä, ellei hänellä olisi ollut tekemistä oman hilparimiehensä kanssa. Se nimittäin oli kanssa syöksynyt kohti, mutta syöksy oli loppunut lyhyeen kun soturi oli astunut syrjään ja iskenyt kammottavan kirveensä kiinni hilparimiehen oikeaan käteen. Se puri kevyesti läpi suojauksen ja veri tahrasi kiiltävän kirveenterän. Toisin kuin rotta, dennos näytti pitävän hyvää huolta kirveestään. Hilparinsa kanssa huitova parkaisi, mutta horjahduksesta huolimatta sai otteensa korjattua. Hän tarttui aseeseen uudelleen kaksikäsin ja tyrkkäsi. Dennos huitaisi kuitenkin naurettavan helposti hilparin sivuun, ja vartijan horjahtaessa taas soturi iski uudelleen siihen samaan käteen. Tällä kertaa hän huitaisikin sitten kunnolla. Jostakin kohtalon pikusta moiset murhaosumat menivät aina raajoihin. Dennos ei muistanut, kuinka monta kättä oli viime aikoina leikannut irti, mutta taas tuli laskuihin yksi lisää. Vartijan vihainen murina vaihtui ujeltavaksi huudoksi ja tuo lysähti toisen polvensa varaan. Rakas hilpari kolahti vasten kuuman veren loskastamaa maata. Kauaa mies ei kuitenkaan ehtinyt vapista, sillä Dennos iski seuraavaksi vasten rintakehää, ja lennätti miekkosen selälleen maahan, valtava avohaava keskellä rintaa. Siinäpä tuo sitten sätki ja huusi ja ruiski vertansa joka puolelle. Jotain armontapaista se kai aneli, mikäli Dennos sai sanoista selvää. Eikä hän aikonut miestä käydä silpomaan tämän enempää. Se oli poissa pelistä, se riitti.
Pikkuinen tappelunpoikanen, kädet suolissa karjuva rotta ja mölyapinan lailla ulvova kädetön olivat kiinnittäneet tehokkaasti jokaisen pihallaolijan huomion. Dennoksen mieli toimi kuitenkin tällä kertaa nopeammin kuin yleensä; hän ei halunnut enempää ruumiita. Ja tuskin halusivat nuokaan. Nopealla liikkeellä mies harppasi eteenpäin, kiskaisi kädettömän miehen maasta ja nosti nojaamaan vasten rintakehäänsä. Hän uhkasi tämän kurkkua ei millään pienemmällä kuin tapparalla, ja nyökkäsi tallille päin: "Antakaa hevonen, niin kukaan ei kuole." mies vilkaisi rotan suolestamaan nuorta vartijaa. "Kukaan muu ei kuole. Hevonen ja tavarat! Nopeasti!"
Panttivanki hengitti rohisten ja aneli edelleen armoa. Dennos tosin ei ollut varma, oliko nauha vaan jäänyt päälle. Mies vaikutti aika toistaitoiselta ja sekaiselta.
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2008 19:25:17 GMT 3
Yleiseksi kauhuksi ja inhoiksi rotta kiersi hyvää vauhtia kuolleen suolia kaulaansa, kuin mitäkin kammottavaa amulettia. Ne valuivat verta ja tämän viimeistä ateriaa, mutta rottaa se ei selvästi kammottanut hiukkaakaan. Se vain kurlutti paikalle ryntääville ja asetti melkeinpä härnäävästi ruosteisen ja lovisen kirveen armoa anelevan kaulalle. Mutta niin tyhmä se ei ollut, että olisi vetäissyt tältä lutkut auki, ei ainakaan vielä. Raa'asti tapettu vartija kuitenkin todisti, että se tekisi senkin varmasti hetkeäkään epäröimättä. Oikeastaan se kaiketi halusikin tehdä sen.
Kneri odotteli kauempana, reilusti poissa silmistä ja mielestä. Tämä ei mennyt aivan kauheasti, vaikka ei todellakaan loistavastikaan. Tietenkin ne oli huomattu, vaikka oli tullut harhautuskin. Mutta ainakin oli panttivanki. Ehkä tämä toimisi, ehkä. Oli parempia toimia, muuten hän jättäisi ne tuonne ja juoksisi.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jun 11, 2008 20:02:14 GMT 3
Dennos nyökkäsi uudelleen tallin ovia kohti: "Hevonen! NYT!" hän toisti äskeisen vaateensa. Vartijat vilkuilivat toisiaan. Maatalon asukkailla oli kovempi kiire sammuttaa varastoaan, kuin olla katsomassa mitä täällä tapahtui. Isäntä näytti anelevanjumalilta, että edes osa viinasta oli säästynyt. Viinallako se aikoi lapsensa ruokkia? Että Dennos vihasi vastuuttomia ihmisiä...
Lopulta yksi vartijoista ilmeisesti päätti tehdä jotain, ja lähti hitaasti kohti tallin ovia. Dennos perääntyi ja raahasi haavoittunutta mukana. Vartija tarttui tallin oven salpaan, ja avasi sen. Kookkaissa ovissa oli jo halkeamia. Tömistely ja hirnunta sisällä taukosi hetkeksi. Vartija tarttui kiinni oveen ja alkoi kiskoa sitä auki. Dennos tunnisti hevosensa hurjan katseen heti, kun sen ruma turpa tunki esille ovenraosta. Kookas elikko sysäsi oven auki sellaista vauhtia, että sitä avannut vartija pyllähti takamukselleen hankeen. Edelleen täydessä satulassa, roippeet selässään, vaahdolla rinnuksensa ja kaulansa koristellut hevonen tanssi ulos. Sitä ei oltu harjattu pariin päivään, ja hiki oli varmasti hiertänyt satulan alle kipeitä haavoja. Dennoksen mielessä kuohahti, mutta viisaasti hän päätti pysyä hiljaa. Hän hoitaisi Rontin kuntoon, jahka nämä mulkut olisi jätetty taakse.
Hetken aikaa valtava hevonen pyöritteli silmiään. Se ei ilmeisesti oitänyt liekehtivästä varastosta, ja vaistot käskivät sen paeta kauas kauas kauas pois. Se ei kuitenkaan lähtenyt. Dennos maiskautti suutaan ja eläin kolisi varusteineen hänen luokseen. Pikaisella vilkaisulla kaikki oli tallella. Kallis haarniskakin.
"Hyvä. Nyt heitätte aseet mäkeen, ja annatte meidän mennä kauemmaksi. Mikäli yritätte mukaan, annan tämän tuolle." Dennos nyökkäsi leukapuolista rottaa kohti: "Minä annan armoa, mutta se ei. Se tykkää suolista."
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2008 20:24:17 GMT 3
Ruma rotta ei näyttänyt suuremmin pitävän siitä, että tämä päättyi tähän. Ei se niin tyhmä ollut, että olisi rynnännyt yksin koko vartijajoukkoa vastaan, mutta tällainen risoi sitä selvästi. Mutta kun kerran ei ollut enää lisää tappamista tulossa, se kuittasi käyntinsä iskemällä tekemäänsä ruumista kasvoihin niin, että rusahti. Vainajaa tuskin näytettäisiin lapsilleen. Se sai vartijat raivoihinsa ja huutamaan kuolemaa elukalle, mutta vaikea näiden oli mitään tehdä, kun uhkailtiin toistaa sama temppu toisellekin. Niinpä nämä kyräilivät paikalta poistuvia, joista ainakin toinen taas kyräili murhanhimoisesti takaisin. Varmastikin monenkin mielestä tämä oli mennyt reilusti huonommin, kuin oli suunniteltu.
Knerin mielestä kaikki oli mennyt uskomattoman paljon paremmin, kuin olisi voinut toivoa. Hän odotti, että soturi ja rotta olivat tarpeeksi kaukana, ennen kuin tuli viereen. Tässä taidettiin olla vielä aivan kokonaisiakin, niin uskomatonta kuin se olikin. "Ne lähtevät perään, ne tekevät aina niin. Oli panttivankia tai ei", rotta totesi. Jos mies löytyisi matkalta hengissä, ei näillä olisi enää mitään syytä olla jahtaamatta ja tappamatta. Jos siis löysivät ja saivat kiinni. Sama päti, jos tämä löytyi kuolleena. Ja jos tätä ei löytynyt ollenkaan, oletettiin yleensä muuten vain pahinta ja lähdettiin perään. Niin se vain meni.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jun 11, 2008 20:45:32 GMT 3
"Minulle se on se ja sama. Minä ratsastan helvettiin täältä, saavat noukkia kaverinsa tienvierestä. Ja sitä EI tapeta. Saatanan brutaali paska." Dennos murisi leukapuolelle, katsomatta tätä kuitenkaan. Maatalo näkyi vielä selvästi, mutta matkaa oli sen verran, että Dennos ehtisi heivata miehen maahan ja ratsastaa tuulispäänä tiehensä. Rotilla voisi kenties olla ongelma. Mutta sehän ei enää olisi Dennoksen ongelma.
Kun oltiin edettu sen verran pitkälle, että maatalo oli enää vaan isompi valopilkku tuonnempana, Dennos heivasi haavoittuneen hevosensa selkään. Mies oli menettänyt tajunsa. "Se on minun, minä pyydystin sen." Dennos totesi rotille. Hän tarkisti satulalaukkunsa, ja huomasi ilokseen, että kaikki oli tallella. Ylimääräinen rahasäästökin. Soturi kampesi itsensä hirmustuneen ja kuolaintaan kalvavan hevosen selkään. Se liikahteli siihen malliin, että ratsastaminen sattui sen selkää. Vielä ei olisi kuitenkaan aikaa alkaa hoitamaan kulumia. Jos Dennos ratsastaisi koko yön, hän pääsisi sen verran pitkälle, että olisi kuivilla. Näillä teillä liikkui niin paljon muitakin ratsumiehiä, jopa talvella, että yhden jäljittäminen tulisi yksinkertaisesti liian hankalaksi. Se voisi olla pidemmän päälle jopa mahdotonta, varsinkin, jos sataisi lunta. Ja sitä tuskin joutuisi kauaa odottamaan.
Dennos kaiveli vyöltään rahakukkaronsa, joka oli nykyään niin laiha, että Dennosta hävetti, ja heitti sitten maahan neljä kultaa: "Siinä on vaivannäöstäsi." hän totesi kookkaamman rotan suuntaan. Pienelle hän olikin antanut jo osuuden, se pitäkööt sen. Jos hän antaisi sille tässä jotain, niin iso paska veisi ne kumminkin.
Mutta mukiloitua Dennos ei jättäisi tähän. Rotat söisivät sen, ja tuo hullu musertaisi kaikki osat jauhoksi. Dennos vihasi ehkä ihmisiä, mutta rialeita hän vihasi vielä enemmän. Varsinkin tuota leveää ja rumaa. Tätä ottaisi varmasti päähän, kun ei saisi nautiskella ihmisruholla. Se tieto paistaisi Dennoksen kurjaan elämään kuin aurinko vähän aikaa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2008 21:15:52 GMT 3
Iso, ruma rotta noukki kolikot maasta. Se ei kiitellyt millään tapaa, pohti ehkä korkeintaan, pitäisikö kinuta lisää. Se tuli kaiketi kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ollut sen arvoista, ja keräsi vain rahansa talteen. Se oli tyytymätön, ja Kneri oli kivuliaan tietoinen siitä, keneen se purkaisi turhautuneisuutensa. Oikeastaan se teki sitä hieman jo nyt, potkaisen ohimennen kipeästi häntä lonkkaan. Tietenkään ei voinut protestoida, se oli otettava vastaan ja kyyristeltävä ja vinguttava. Niin se vain meni, hän otti mitä annettiin. Vastapalvelukseksi tuo ei tappanut häntä - ja tuli siinä sivussa sitten antaneeksi suojaakin.
Tämä oli kai tämän tapauksen loppu sitten. Kneristä se oli tavallaan sääli. Jos ei mistään muusta syystä, niin siksi että hän oli päässyt hetkeksi eroon kurmottajastaan. Sitä paitsi tässä oli ollut yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka eivät olleet läpipaskoja. Toki tämäkin oli esitellyt itsestään huonon puolen, jos toisenkin, mutta kuitenkin. Ei hän sitä surrut, että tuskin näkisi tätä enää, mutta olisi ollut mukavampi, jos useampi ihminen olisi ollut edes hieman tämän kaltainen. Tai kukaties muutama olikin, hän kun ei koskaan niitä turhan paljoa tuntenut, mutta suurin osa varmasti kuitenkin läpipaskoja. "Pitää kai häipyä", Kneri totesi.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Jun 11, 2008 21:27:15 GMT 3
"Näin on." Dennos totesi. Tie haarautuisi vähän matkan päässä, ja Dennos ottaisi sen tien, joka veisi kauas seuraavaan kylään, ja sitä kautta parissa päivässä rajalle. Hän ehtisi pois maasta ennenkuin kukaan mahdollisista kiinniottajista olisi niskassa hengittämässä. Jos ne nyt edes jaksaisivat lähteä perään. Varmasti ne vähän aikaa juoksisivat, mutta eivät ne jaksaisi ikuisuuksiin. Ja naapurimaassa Dennos olisi turvassa. Siinä maassa hän oli aatelinen, ja kuninkaan suosiossa. Tulkoot sinne väitöksiään esittämään.
Tässä loppuisi paitsi yksi hänen elämänsä paskimmista vaiheista, myös hänen tuttavuutensa tämän potkitun, keuhkotautisen rotan kanssa. Se jäisi kai tuon isomman alistettavaksi ja nöyryytettäväksi. Eipä Dennos sitä nyt haluaisi ottaa sen kummemmin niskoilleen, ja tuskin se tulisikaan. Mutta pienen hetken hän tunsi myötätuntoa sitä kohtaan. Sen verran vahvaa, että olisi voinut antaa tuolle läksiäisiksi viimeiset romminsa. Ellei tuo iso olisi niitä heti vienyt.
"No, se on hyvästit sitten. Enpä voi sanoa toivovani, että tapaamme vielä. Mutta jos tapaamme, en katkaise sinun selkärankaasi." dennos totesi laihan rotan suuntaan, ja onnistui näyttämään pienen aikaa melkein ystävälliseltä. Isompaa rottaa hän vilkaisi inhoten, eikä sanonut tälle halaistua sanaa enää.
Vailla kaikkea eeppisyyttä mies iski pohkeensa ratsunsa kylkiin ja ohjasi sen ei auringonlaskuun, vaan synkkään pimeään talviyöhön, jonka paukkuva pakkanen sai hänen henkensä huuruamaan. Hetken aikaa ratsukko vielä näkyi, kunnes se katosi näkyvistä. Hetken kuluttua oli jo kadonnut kolinakin, ja vanha palkkasoturi kookkaine ratsuineen oli poissa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2008 21:47:04 GMT 3
Kneri ei vastannut, katseli vain miehen perään. Siellä se sitten meni. Ei tämä ollut mitenkään mieltäylentävää, etenkään kun kohta tulisi perässä muutama iloinen ilmestys, aikeinaan nylkeä hänet - ja ohimennen toisenkin rotan - hengiltä. Oli kai parempi lähteä ilman mitään suurempia. Eikä tässä muutenkaan ollut tarvetta millekään suuremmille, ei oltu saavutettu yhtään mitään. Oikeastaan oltiin astetta huonommin, kuin aluksi. Mutta ei sen väliä, hän ei palaisi tänne enää. Hän menisi muualle.
Ja niinpä, kaikessa hiljaisuudessa, kuun loistaessa hangelle, rotat katosivat pimeyteen juuri niin vaivihkaa, kuin vain rotat pystyivät. Se otti ne omikseen ja kietoi sisäänsä. Ja pian oli, kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Eikähän niitä ihmisille koskaan ollutkaan, ei näitä rottia. Oli vain rottia rottien joukossa.
|
|