|
Post by submarine on Mar 11, 2008 20:08:09 GMT 3
Kneri ei tietenkään virkkonut nytkään miehen käskyntapaiseen toteamukseen sen suurempia. Siinähän sitä oli jo aivan tarpeeksi, että tämä oli kertonut, mitä hänen tuli tehdä. Nuotiota haluttiin, joten sellainen sitten myös tehtäisiin. Ja olisipa rotta tehnyt sen oikeastaan aivan ilman mitään käskyjäänkään, hengiltä paleltuminen kun ei viehättänyt. Se puuhassa tähän aikaan vuodesta oli, että joka hiton kalikka olisi jumalattoman jäässä, mutta se oli vain kestettävä. Tai ehkäpä alimmat oksat eivät olisi...
Kneri tutkaili puutilannetta hetkisen aukean reunalla, aikomatta todellakaan haahuilla hiukkaakaan pidemmälle pimeässä. Alimmat oksat eivät tosiaan olleet yhtä lumisia, kuin muut. Niissä vain oli se ongelma, että ne olivat luonnollisetsi kaikkein suurimmat. Lumen peittämästä maasta olisi vähintäänkin huono lähteä keräämään poltettavaksi mitään, mutta oli se kannattavampaa, kuin valtavien oksien irti repiminen - varsinkin, kun hänellä ei ollut edes kirvestä. Niinpä rial sitten otti puista, minkä sai, ja täydensi sillä, mitä maasta löysi. Hän yritti tietenkin saada pyyhittyä päältä lumet, ja suurimmaksi osaksi se onnistuikin.
Kun oli saanut kerättyä niin paljon, että siitä riittäisi, vei Kneri kantamuksensa sinne, missä mies oli tekemässä laapua, ja asetti puut maahan. Seurasi pieni valmistelu, kun lumi pyyhittiin pääpiirteittäin pois ja tulukset etsittiin. Värkätessään rotta onnistui pudottamaan jostakin kaavuistaan veitsen, joka kolahti jäiseen maahan kaikin puolin syyllistävästi. Hän nappasi sen salamana takaisin piiloon ja toivoi, ettei mies ollut nähnyt äskeistä. Hän itse ei ainakaan nähnyt edes tämän laapukangasta. Rial koetti parhaansa mukaan näyttää siltä, kuin äskeistä ei olisi tapahtunutkaan, kun alkoi tehdä nuotiota. Tuskinpa mies oletti, että hän aseettomana kulki, mutta ei silti ollut hyväksi näyttää, mistä veitsi löytyisi.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 16, 2008 21:11:50 GMT 3
Dennos oli kuitenkin pannut rotan pienen veitsen merkille. Hän, kuten ihmiset yleensäkin, luotti kaikista aisteista eniten juuri näköönsä. Vaikka näön varassa eläminen teki ihmisistä melko lailla onnettomia muiden aistien kanssa, niin oli siitä hyötynsäkin. Soturi ei kuitenkaan maininnut mitään puukosta, vaikka laittoikin sivusilmällä merkille, kuinka nopeasti hiiri-ihminen sen piilotti uudelleen. Epäluulo oli tervettä tällaisessa tilanteessa, jossa kaksi toisilleen tuntematonta syistä tai toisista joutui yöpymään saman laavun alla. Tappaminen ei kuitenkaan pidemmän päälle, ainakaan tässä vaiheessa, palvelisi kumpaakaan. Ei ainakaan Dennoksen päättelykyvyn mukaan.
Mutta jos jättikin puukosta mainitsematta, niin hänen sieluaan suorastaan sattui nähdä otuksen tulentekotarpeet. Noilla onnettomille risuilla tuli ehtisi tuskin syttyä, ennen kuin se jo sammuisi ja he jäisivät pimeyden ja kylmyyden armottomaan syleilyyn. Sidottuaan laavun tiukasti kiinni kantoon ja viereisiin puihin Dennos muljautti silmiään. Hän nosti maasta lyhtynsä ja viittasi metsään päin: ”Minä menen hakkaamaan polttopuita.” hän totesi, selittääkseen äkillisen lähtönsä yksinkertaiselle ’ystävälleen’. ”Älä koske tavaroihini, tai viiltelen jänteesi poikki. Rontti, vartioi.”
Soturin lähdettyä pidemmälle metsään hevonen mulkoili hänen peräänsä tajuamatta varmasti yhtään, mitä siltä odotettiin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 16, 2008 21:42:11 GMT 3
Eipä Knerin tulenteosta tosiaan suurempia tullut. Rotalla oli kyllä tuluksensa, ja niitä hakkaamalla tuli kipinöitä, mutta ne tuntuivat olevan vähintäänkin haluttomia sytyttämään risuja, enemmänkin kirkuivat ja tappoivat itsensä mieluummin. Aikansa hän pahoinpiteli tuluksiaan jokseenkin turhauttavasti, mutta lopetti heti, kun mies ilmoitti lähtevänsä hakemaan oikeita puita. Jokseenkin helpottavaa, ettei siihenkään tarvennut ruveta itse. Vaiti rotta istahti aloilleen ja alkoi kaivelemaan säkkiään. Hetken kuluttua suorastaan ilahduttavan tuttu esine sattuikin siihen: pirtupullo. Jos ei lämmikettä yhdellä tavalla, niin sitten toisella.
Kun mies oli mennyt, istuskeli Kneri jäisessä maassa, kitaten reilusti lantrattua pirtuaan kuin pahemmankin luokan ryyppääjä. Se paha siinä toki oli, että neste ärsytti rotan jo raastettua kurkkua melko mahtavasti, ja saikin tämän kakomaan, kuin noutaja olisi ollut tulossa. Se kuulosti kammottavalta ja näytti jokseenkin säälittävältä. Mutta rialia itseään se lämmitti hyvin mukavasti. Joten eipä siitä väliksi, mitä muut ajattelivat. Hetken hän pohti, miten hyvä vahti hevonen todella oli, ja mahtaisiko mies huomata, jos jotakin puuttuisi, mutta päätti olla kokeilematta onneaan. Elukka oli tietenkin jumalattoman tyhmä, kuten ne aina, mutta se kykenisi silti rusauttamaan häneltä pään lysyyn edes suuremmin yrittämättä. Ja se oli aivan tarpeeksi painava syy olla tekemättä mitään, mistä sellainen voisi aiheutua, olipa miten tyhmä hyvänsä. Niinpä hän kittasi viinaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 19, 2008 15:01:51 GMT 3
Dennoksella ei ollut suuria hankaluuksia löytää sopivaa polttopuuta. Taistelukirves ei ehkä ollut parhain mahdollinen väline tähän puuhaan, mutta ajoi se asiansa. Mies huiteli irti kuivia alimmaisia oksia ja keräsi puita riisumansa turkisviitan päälle. Nutusta huolimatta pakkanen puri luihin ja ytimiin asti, ja sai miehen kalisuttelemaan hampaitaan. Kun puita oli Dennoksen mielestä tarpeeksi, ainakin näin alkuun, hän käänsi viittansa toisen pielen puiden päälle ja tarttui sitten viitan kulmiin, raahaten sitä perässään. 'Säkki' tarttui kiinni jokaiseen kumpareeseen ja kiveen, mutta kiroamalla ja kiskomalla se aina irtosi ja matka saattoi jatkua. Pakkaslumi natisi, ja kaukaa metsästä kuului ajoittaista paukahtelua. Kaarna antoi periksi pakkaselle. Oli siis oltava ihan oikeasti pirun kylmä. Huohottaen ja kylmänhikisenä Dennos lopulta saapui leiripaikalle, palava lyhty vyöllään ja kummatkin kätensä kiinni väsäämässään 'säkissä'. Mies oli liian kyrsiintynyt huomatakseen rialin juopottelevan. Ehkä se oli vain hyväkin, sillä hän oli tosissaan alkanut miettiä, miksi ylipäätään raahasi otusta mukanaan. Jos hän vain tappaisi sen metsään ja hoitaisi jutun yksin, pääsisi hän paljon helpommalla.
Ajatus rialin murhaamisesta oli kuitenkin soturille vastenmielinen. Tappaminen työkseen oli samantekevää, mutta kaiken kaikkiaan, niin vastenmielinen kuin rial olikin, se ei ollut tehnyt Dennokselle mitään. Se oli vain sattunut väärään paikkaan väärään aikaan. Ihan niinkuin Dennos itsekin. "Koetapa nyt olla edes sen verran hyödyksi, että sytytät tulen." Dennos nurisi ja kiskaisi viittansa puiden alta jahka oli saanut puut suurin piirtein laavun seutuville. Kookkaat halot kolisivat rialin eteen ja osa varmaan päällekin, ellei otus saisi mieleensä siirtyä syrjään. Dennos ravisteli viitastaan tikkuja, kaarnanpalasia ja roskia, ja heitti sen sitten takaisin harteilleen. Ilmeisesti hänen ajatuksensa sentään jossain asiassa kulki samalla tavalla kuin rialinkin, sillä hän kopeloi taas satulalaukkujaan ja veti sieltä esille pienen nassakan. Korkin avattuaan hän kulautti kurkkuunsa jotain, joka haisi vahvasti perunaviinalta. Sen verran vahvasti, että se kaiken kaikkiaan oli varmastikin melko vahvaa perunaviinaa. Paskaltahan se maistui, mutta lämmitti mukavasti.
|
|
|
Post by submarine on Mar 19, 2008 16:40:02 GMT 3
Tässä oli taas yksi hyvä syy siihen, miksi Kneri ei pitänyt talvesta hiukkaakaan, ja vielä vähemmän sen viettämisestä jossakin muualla, kuin asutuksen parissa. Tuli niin kylmä, ettei sormia tuntenut - paitsi tietenkin siitä, että niihin sattui. Viinakaan ei auttanut kunnolla, vaikka polttelikin reilusti kurkusta alas loristessaan. Miehen paluuta odotellessa oli ikävän paljon aikaa vilkuilla ympärilleen pimeään. Metsistäkään Kneri ei pitänyt, ja siihenkin syyt olivat täysin järjellisiä. Sitä oli enemmän, kuin muutama, kohdannut loppunsa joko johonkin ryöstöporukkaan, karhuun tai vaikkapa suteen. Talvella nyt ei karhuja näkynyt, ja rosvotkin olivat vähemmällä, mutta vaikkapa juuri susi oli aivan riittävä hengenmenoon. Sitä paitsi kuka sitä tiesi, mitä hittoa metsissä vaani. Rotta ei ainakaan aikonut ottaa selvää.
Miehen lopulta palattua Kneri otti ilman sen suurempaa viereen ja päälle kolahdelleet puut, ja alkoi kasata niistä huomattavasti siedettävämmän näköistä nuotiota. Ei se mikään erätaidon mestariteos ollut, mutta melko varmasti se jopa syttyisi. Ja katsos kummaa, hetken tai muutaman tuluksilla tahkottuaan rotta onnistuikin saamaan aikaan pienen tulenkuvatuksen, joka alkoi hiljalleen levitä puiden ylitse. Rotta painautui mahdollisimman lähelle, sillä tämä lämmitti huomattavasti enemmän, kuin viina. Tosin kyllä tämä sitäkin vielä kumosi, kun nyt alkuun oli pannut. Maku tuskin oli hiukkaakaan parempi, kuin miehen omassa, mutta olipa kuitenkin viinaa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 20, 2008 20:15:26 GMT 3
Dennos istui lähelle tulta myös, ja riisui turkissaappaansa, tunkien ne kuivumaan liekkien läheisyyteen. Hänellä oli mukanaan myös matkamuonaa, ja pengottuaan pannujaan ja tavarapussejaan tarpeeksi kauan hän jopa löysi ne. Suolalihaa ja leipää tuskin saattoi sanoa kuninkaiden ateriaksi, mutta oli Dennoksella jotakin, joka kenties kertoi jotakin hänen rahatilanteestaan. Edellisestä kylästä hän oli ostanut juureksia, jotka hän pilkkoi pataan kaatamansa veden seuraksi, ja pienessä kääreessä hänellä oli paremman näköistä lihaa vielä yhden tai kahden ruokailuhetken ajaksi. Löysipä hän silavaakin, jota sivellä leivän päälle. Rahasta oli hyötynsäkin; karu kulkurielämä ei ollut ihan niin karua kuin se olisi voinut olla pahimmillaan. Ainakin sitä sai hankittua kunnon ruokaa, jolla selvitä pahimpien laskukausien läpi. Padasta lähti ihan mukiinmenevä tuoksu, kun se kiehui hiljalleen tulen yllä. Dennos odotteli ruokansa valmistumista kittaamalla viinaksia. Jotakin sitä piti juoda, jotta pysyisi hereillä. Viimeinen asia, mitä hän tänä yönä aikoisi tehdä, olisi silmien ummistaminen tässä seurassa. Parempi vaan pysyä valppaana ja varmistaa, että hiiri-ihminen ei saisi päähänsä ryöstää hänen tavaroitaan, ja henkeään siinä sivussa. Ikuisesti hän ei kuitenkaan voisi valvoa, joten hän päätti taas 'olla jalo' ja tehdä itsestään mahdollisimman hyödyllisen liittolaisen 'Naalle'. "Onko sinulla ruokaa? Voit saada muhennosta, sitä jäänee yli." Dennos lupasi. Suuressa armossaan hän lisäsi vielä perään, että 'Naa' voisi myös saada hiukan parempaa juomista kuin halpaa viinaa. Dennos ei tietenkään voinut olla varma, oliko 'Naan' viina halpaa vai kallista, mutta hän hänen arvionsa rialin varallisuudesta oli tasoa 'pennitön' tai 'pennitön ja veloissa'. Hän ei ollut vielä varma, kumpi. "Minulla on puoli nassakkaa hyvälaatuista rommia. Sen luulisi pitävän lämpöisenä vaikka pakkanen miten purisi." mies virnisti ja paljasti samalla, että oli saanut ilmeisesti iskun tai pari suuhunsa elonsa aikana.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2008 22:11:42 GMT 3
Kneri katseli vähintäänkin ahnaasti, kun mies teki ruokaa. Tietenkin hän yritti peitellä sitä, mutta tuijottamista ja kuolaamista oli kovin vaikea peitellä. Hänellä itsellään oli jotakin leivänkannikoita, joita olisi voinut pilailevan vähättelevästi haukkua koviksi. Ja muutama ruotoisa kala niin vahvassa etikassa, että se olisi saanut kuolleetkin vaikeroimaan - paitsi että juuri nyt se purkki oli oletettavasti vähintäänkin jäässä. Kunnon ruoka tietenkin viehätti, mutta mies tuskin antaisi. Tai ei tietenkään antaisi, miksi muka olisi antanut? Kun toinen yhtäkkiä ilmaisikin, että oli halukas jakamaan laittamansa appeen, tuijotti Kneri hetken tätä jokseenkin järkyttyneenä. Ensiksi mieleen tuli, että tämä yritti myrkyttää hänet, mutta järki sanoi, että se olisi ollut vähintäänkin epäkäytännöllistä miehen itsensä kannalta. Sama päti kaikenlaisiin tyrmäysaineisiin sun muihin hämärämpiin keitoksiin. Oikeastaan rotta ei voinut keksiä mitään suoranaista juonta miehen anteliaisuudesta, mikä oli oikeastaan huolestuttavaa. Kenties tällä oli mielessään jotakin, jota hän ei osannut edes ajatella? Ja vielä rommiakin...
Kneri odotteli hyvän hetken vaiti, mutta viitsimättä kuitenkaan edes teeskennellä välinpitämätöntä. Kuono väpätti siihen tahtiin, että aikoi pian rynnätä aivan itsekseen ahmimaan keittyvää muhennosta ja kulauttelemaan rommiakin. Rotta empi empimistään ja punnitsi mahdollisuuksia sille, että kuolisi jotenkin miehen ruokien ottamisesta vastaan. Mutta lopulta ahneus, tuo aina yhtä ihastuttava motivaatio, vei voiton. Täysin vaiti rial otti kupin ja kauhoi muhennosta siihen, jonka jälkeen vetäytyi syömään sitä. Sellaiset asiat, kuin kiitoksen pyytäminen, tuntuivat olevan kovin vaikeita tämän jyrsijänaivoille.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 20, 2008 22:50:12 GMT 3
Dennos myhäili tyytyväisenä huomatessaan rotan ottavan ruuan vastaan. Vielä hiukan 'jaloa ja avointa, ystävällistä mieltä', ja rotta olisi vaaraton sen lyhyen aikaa kun he joutuisivat yhdessä kulkemaan. Olkoon se aika todellakin lyhyt, ja unohtakoot Dennos sen pian. Aito välittäminen kun oli kaukana hänen teoistaan. Mikäli hän ei olisi ollut kaulaansa myöten paskassa, hän olisi jättänyt rialin pelastamatta alkujaankin. Mitä hittoa sen turha elämä hänelle kuului?
Rotan otettua ruokaa Dennos katui heti, ettei ottanut sitä ensin itse. Kuinkakohan paljon saastaa se oli ripotellut hänen keittonsa mausteiksi? No jaa... sama kai se enää tässä vaiheessa oli... Dennos täytti oman kuppinsa muhennoksellaan ja alkoi ruokailla. Hevonen hänen takanaan polki jalkaa kiukkuisena. Silläkin taisi olla nälkä. Valitettavasti Dennoksella ei ollut rehua mukanaan, hän oli ajatellut voivansa ruokkia ratsunsa kylän tallilla. Vaan niin ne suunnitelmat muuttuivat. Soturi söi yhtä vaiti kuin rialkin, mutta seuraili tätä koko ajan katseellaan. Syötyään hän kaivoi esille aiemmin mainitsemansa romminassakan. Ei pitäisi juottaa jyrsijää liikaa, tai se vielä kuolisi. Tosin, olisiko se nyt niin paha juttu? Dennos kulautti rommia suoraan nassakan suulta ja heilautti sitä ilmassa: "Onko sinulla kuppia?"
Jos rial osoittautuisi heikoksi viinapääksi (tai voisihan se olla vaikka millainen juoppo kokoisekseen, mutta se nyt vaan sattui olemaan melko hintelä), Dennos voisi ehkä seuraavana iltana juottaa sen sammuksiin ja nukkua sen jälkeen turvassa aamuun asti. Kalliiksi tämä yhteismatkaaminen tulikin... mies mietti taas kerran, miksei vain teurastaisi hiirulaista ja jättäisi metsään makaamaan.
Hän huomasi, taas kerran, ettei ollut vielä ihan niin korruptoitunut. Ja oli siitä hyvin pettynyt. Omatunto oli paha asia, ja sen olisi mieluusti vaientanut lopullisesti tällaisissa tilanteissa.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2008 23:14:37 GMT 3
Jos Kneri oli joskus pöytätavoista kuullut, ei hän todellakaan osoittanut millään tavalla niitä tuntevansa. Ensin rotta latki keittoa, kuin eläin, ja mässytti sitten kuuluvasti ja roiskuvasti sellaista, jota ei voinut suoraan kulautella alas kurkustaan. Tämä söi paljain käsin, köhi välistä niin, että hyvällä tuurilla pataankin lensi roiskeita, raapi välistä itseään soppaisin kynsin ja osoitti muutenkin erittäin selvästi, missä oli ihmisen ja rialin ero. Rotta tuntui jotenkin vapautuvan tässä tilanteessa kaikista vähäisistäkin yrityksistä olla edes suunnilleen sivistynyt. Se oli suunnilleen yhtä ruokahalua herättävää, kuin teloitus jollakin kevyellä, pienellä ja tylpällä. Vaikkapa puulusikalla - juuri sellaisella, jota rotalla ei ainakaan näkynyt missään.
Muhennoksensa syötyään Kneri nuoli tarkkaan joka soppapisaran käsistään, vilkaisi miehen romminassakkaa ja ojensi sitten muhennuskulhoaan, joka oli varmasti puhdas ainakin ruuasta - kuola saattoikin sitten olla toinen asia. Olettaen, että väkijuomaa tuli, nautti rotta senkin hyvin samaan tapaan: piteli kuppia tasassa ja lipitti sitä siitä kielellään. Näin hän olisi tehnyt omalle pirtulleenkin, ellei pullon suu olisi ollut liian kapea siihen. Ihmisten tapa juoda ei tuntunut mitenkään luonnolliselta. Piti jotenkin kallistella päätään ja valuttaa juotava sinne, vaikka oli täysin hyvä kielikin. Vaikka oikeastaan ihmisillä se tuntuikin olevan naurettava nysä. Kneri oli tosiaan juomisvuosiensa aikana onnistunut kuin onnistunutkin kehittämään aivan siedettävän viinapään - ainakin kokoonsa nähden. Mutta laihakse latrattu pirtu oli tehnyt jo oman osansa, ja rommi loput. Päähän se meni. Ja niinpä rotta sitten huojui hyvin ansiokkaasti tulen edessä ja järsi ja nuoli itseään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä putsasi kielellä jalkapohjiaan, alkoi varmasti vahvavatsaisempaakin kuvottaa. Puhumattakaan sitten niistä muista paikoistaan. Mutta notkea selkä rialilla ainakin oli, se oli tämän kunniaksi sanottava.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 21, 2008 0:29:03 GMT 3
Kuvottava?
Ei, se ei tehnyt kunniaa tälle näylle. Jos rialin syöminen olikin ollut jotain vastenmielisen ja hirvittävän rajamailla huojuvaa sottaamista, oli känninen rial sen verran kauhea, että Dennos päätti sillä hetkellä olla juottamatta rialille enää KOSKAAN mitään vettä vahvempaa. Ei tälle rialille, eikä millekään rialille missään päin maailmaa. Dennoksen oma ruokahalu oli kadonnut sitä mukaa kun rial eteni omassa syömisessään, ja lopulta hän oli päätynyt katselemaan tiukasti nuotiota ja nielemään viimeiset juurespalasensa kokonaisina. Pureskeleminen tai millainen ruuan veulaaminen suussa tahansa olisi luultavasti saanut aikaan sietämättömän, hallitsemattoman oksennuskohtauksen.
Rommia Dennos litkikin sitten puhtaasti siitä syystä, ettei olisi tätä farssia enää selvänä kestänyt. Rommia, tai jotain muuta juovuttavaa, olivat varmaan ne hengetkin nauttineet, jotka rialit tähän maailmaan loivat. Tai sitten rialit olivat tiivistyneet saastasta ja mudasta ja muusta kuvottavasta ja inkarnoituneet maan päälle edustamaan kaikkea sitä kuonaa, mitä maailma piti sisällään. Ei pitänyt ymmärtää väärin, Dennos ei arvostanut tässä maailmassa oikein mitään itsensä ja kirveensä lisäksi, mutta lähes kaikki oli silti asteikossa humalaisen rialin yläpuolella. Sen alapuolella taisi itse asiassa olla vain uloste, tai auringonpaisteessa viikon muhinut taistelukenttä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 21, 2008 11:54:48 GMT 3
Ehkäpä mies olisi ollut ainakin hieman helpottunut, mikäli olisi kuullut, että Kneri olisi kyllä alkanut nuolla itseään, olipa humalassa eli ei. Kännisyys sai tämän vain tekemään senkin astetta suuremmalla antaumuksella. Tai toisaalta, ehkäpä se tieto ei olisi helpottanut tätä hiukkaakaan, vaan päin vastoin. Kun valtava, keuhkotautinen rotta nuoli nivusiaan, siitä oli vaikea repiä mitään positiivista. Kun Kneri oli imeskellyt häntäänsäkin sitten oman aikansa, aina tyvestä kärkeen, lopetti hän lopulta mielenterveydelle vaaralliset puuhansa. Se sivuhuomio, ettei rotta sylkenyt ulos mitään missään vaiheessa, antoi tälle varmasti paljon arvostusta miehen silmissä. Hetken aikaa näytti siltä, että tämä voisi ehkä jopa olla tekemättä mitään kuvottavaa hetkeen. Se oli tietenkin turha toivo.
Vaikka viina nyt ei suoranaisesti ollutkaan saanut Kneriä nuolemaan itseään, sai se hänet rentoutuneemmaksi. Oikeastaan niin rentoutuneeksi, että rotta alkoi hangata hampaitaan yhteen. Ensinnäkin tästä lähti melkoinen ääni, hieman kuin kiviä olisi hangattu vastakkain, ja lisäksi tällä oli vähintäänkin mielenkiintoisia seurauksia. Rotan silmät nimittäin alkoivat tutista. Ne näyttivät siltä, kuin olisivat yrittäneet ponnistella irti päästä ja sitten päättäneet välistä heittää pieneksi tanssiksi. Kuka tahansa olisi epäillyt heti, että rialissa oli nyt pahasti jotain vialla, mutta tämä itse vaikutti melkoisen rauhalliselta.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 24, 2008 21:41:04 GMT 3
Dennos piti katseensa tiukasti kaikkialla muualla kuin rotan kasvoissa, kun tämä alkoi muljata silmiään. Hampaiden naristeleminen valitettavasti kuului, vaikkei rottaan päin katsellutkaan. Niinpä Dennos yritti pitää mielensä kiireisenä miettiessään, miten lähteä purkamaan tätä visaista pulmaa.
Pitäisi varmaan etsiä se oikea murhamies. Kyllä. Mitä ilmeisimmin oikea murhamies, jolla olisi mukanaan varastettu tavara (mikäli se nyt oli jotakin varastanut), hälventäisi mukavasti epäilyksiä Dennoksen yltä. Ongelmaksi kuitenkin nousi se, ettei Dennoksella ollut hajuakaan siitä, mistä lähteä murhaajaa hakemaan. Yksi asia oli lähes varma; mies tuskin jäisi kylään ja yrittäisi kaupata tavaraansa siellä. Mutta mistä päin lähteä etsimään? Lumituisku oli varmasti peittänyt kaikki jäljet, ja peittäisi vastakin. Dennos vilkaisi rialia (ja katui tekoaan heti) aprikoiden. Lopulta hän päätti antaa tälle muuta ajateltavaa kuin hampaidensa narskuttelun: "Onko sinulla hyvä vainu? Hyvä nenä? Snif snif, tiedäthän?" soturi kysyi ja heilautti romminassakkaa ilman halki. Tuli rätisi ja kaukaa metsästä kuului edelleen aika ajoin kaarnan paukahtelua. Nuotion valopiirissä oli kuitenkin mukavan lämmintä, ja tuli oli saanut pienen laavunkin lämpenemään. Pakkanen pysyttelisi poissa niin kauan kuin liekeillä riittäisi syötävää. Puita oli kuitenkin sen verran, että niiden kanssa pärjäisi aamuun. Sen jälkeen pitäisi viimeistään päättää, mitä tehdään. Kaupungin vartijat lähtisivät etsimään murhamiehiä (ja rottia) lähimaastosta, ja tutkisivat metsät ja muut optimaaliset piilot ensimmäiseksi.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2008 22:29:58 GMT 3
Kneri nopetti narskuttelunsa ja jäi tuijottamaan miestä, joka selvästi epäili hänen älynlähajojaan. Halusiko tämä, että hän jäljittäisi sen varkaan, kuin koira, tai jotakin sellaista? Kysymykseen hän ainakin tiesi vastauksen hyvin: hänellä oli uskomaton nenä verrattuna näihin ihmisiin. Rotta oli lähestulkoon poikkeuksetta typertyneen huvittunut siitä, kuinka sokeita ihmiset olivat. Ilman silmiään niistä tuli täysin avuttomia. Rialit kykenivät kuonollaan saamaan selville melkeinpä kaiken tarvittavan toisistaan, ihmiset eivät haistaneet edes sitä, oliko kyseessä mies vai nainen. Luottivat liikaa silmiinsä. "Haistan minä tästä, mitä sinä söit aamulla", rotta kitisi epätasaisella ja oudosti painottavalla äänellä, joka laittoi taas korvat kärsimään jo aivan ymmärtämisen vuoksi. Pitkä puhe oli vastoin yritystä vaikuttaa täysin aivottomalta, mutta toisaalta jo pelkkä ääni riitti siihen aivan kelvosti. Kuin sanojen vahvistustukseksi hänen kuononsa nuuhki niin, että viikset heiluivat. Vaikka oikeastaanhan se oli tehnyt sitä jo aikaisemminkin.
Rialeilla oli aivan varmasti parempi hajuaisti, kuin yhdelläkään ihmisellä, siitä Kneri olisi lyönyt vetoakin. Mutta jonkin sattumanvaraisen ihmisen jahtaaminen läpi umpihangen olisikin sitten aivan eri asia, kuin pieni nuuhkiminen. Rotalla ei edes ollut mitään, mistä ottaa hajujälkeä. Hän oli tehnyt moista kerran, mutta se oli ollut kesällä, ja hänellä oli ollut sen naisen nenäliina. Hän itse ei ollut mitenkään turhan varma siitä, että kykenisi tekemään samaa nyt.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Mar 24, 2008 22:41:31 GMT 3
"No se on hyvä. Mitä sinä tarvitset sen varkaan jäljittämiseen? Kai sinä osaat jäljittää? Jos oletamme, että pääsemme huomaamatta murhapaikalle, osaatko sinä jäljittää miekkosen siitä?" Dennos uteli. Hän ei tiennyt ollenkaan, miten hyvä nenä rialeilla oli, mutta näemmä se oli melko hyvä. Mies hillitsi halunsa kysyä, mitä hän sitten oli syönyt aamulla, sillä hän ei sitä muistanut (hän oli ollut melkoisessa krapulassa syödessään, ja osa oli aivan varmasti tullut samaa tietä ylöskin). Utelun sijaan mies päätti odottaa vastausta. Mikäli rial ei osaisi jäljittää miestä millään tavalla, kutistuisivat heidän mahdollisuutensa ikävästi. Pitäisi kysellä kapakoista ja sen sellaista, eikä moisen onnistumisesta ikinä voinut olla varma. Ja mihin ihmeeseen Dennos jättäisi hevosensa ja varusteensa siksi aikaa? Ei Rontti tullut toimeen omillaan montaa päivää näissä pakkasissa. Olisi etsittävä joku maalaistalo pitämään huolta hevosesta. Se oli kallis ja ehdottoman hyvä hevonen. Lisäksi soturi oli kiintynyt siihen. Pitkillä, yksinäisillä matkoilla halki puuttomien arojen se oli hänen ainoa seuransa.
Mies ravisteli päätään. Rommi. Se oli rommi. Se aina sai hänet ylitunteelliseksi. Mies veti pois kätensä, jolla oli alkanut sivellä kookkaan ratsunsa tappavan isoa etukaviota, ja yritti räpytellä sumua pois silmistään. Pitäisi pysyä terävänä nyt. Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty. Pysyäkseen mahdollisimman terävänä hän hörppäsi vielä yhden kulauksen rommiaan ennen kuin sulki nassakan korkin ja viskasi pullon reppunsa viereen lumihankeen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2008 23:17:06 GMT 3
Kneri pohti vaiti, tuijotellen jonnekin tyhjyyteen. Kaipa se periaatteessa voisi toimiakin, eikä muita vaihtoehtoja juuri edes olisi. Pahalta näytti muutenkin, vartiomiehet löytäisivät heidät täältä hyvällä tuurilla jo huomenna, ja jos oikein onnistaisi, pakenemalla saisi etsintäkuulutuksia jokaisen hiemankin suurempaan kylään ja kaupunkiin lähiseuduilla. Tietenkin rial oli ihmisen silmään pelkkä rial, mutta kuitenkin. Voisi olla parempi koettaa hoitaa asia. "Jotakin, josta saa hajun", Kneri vastasi hetkisen pohdittuaan. käytännössä kyse oli aivan mistä tahansa, mikä vain mitenkään oli ollut missään kosketuksessa mieheen. Sen sortin paikassa oli liikaa ihmisiä, että hän olisi vain voinut nuuhkia itsensä perille. Olisi mahdotonta sanoa, mikä sekoittuneista hajuista oli oikea. Joten hän tarvitsi jotakin miehelle kuulunutta.
Oikeastaan Kneri ei jaksanut juuri nyt edes miettiä paljoa. Häntä väsytti ja hän oli kiskonut rommia ja viinaa. Teki mieli nukkua, vaikka rotta pelkäsi pahasti, että mies laittaisi hänet vartiotehtäviin. Helppoahan se olisi, kun oli itse se suurempi ja vahvempi. Mahtaisikohan tämä päästää laapunsa alle nukkumaan? Tuskin, se olisi ollut järjetöntä, mutta olipa tämä ruokaansakin jaellut. Ehkäpä päästäisikin, mutta hän ei alkaisi pyydellä...
|
|