|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 18:37:56 GMT 3
Mies hymyili naiselle."Hyvä on, tehkäämme niin." Mies kohensi tulta ja kun Virva oli nukahanut, mies laski tuon vuoteen viereen pienen palan pajua johon oli kirjailtu haltiakielellä sana.
Mies oli poistunut majatalosta jo yöllä.
Hän suuntasi pohjoiseen.
|
|
|
Post by nirna on Jan 30, 2008 18:46:44 GMT 3
Virva heräsi alakerran hyörinään varhain aamulla. Hetken hän tosiaan luuli nähneensä unta, mutta vielä aristava nilkka, sohva makuusijana ja lattialla lojuva pajun pala kertoivat kaiken olleen totta. Virva nosti palan maasta ja kuljetti sormeaan haltiakielisen sanan päällä. Ehkä hän joskus saisi tietää, millaisen viestin mies oli hänelle jättänyt, hänen omat taitonsa eivät vielä riittäneet äitinsä kielen lukemiseen.
Mimosa tuli ystävänsä huoneeseen pian tämän herättyä. "Huomenta kultaseni," nainen virnuili ja laski tuomansa aamiaistarjottimen pöydälle. "Vieraasi poistui yöllä, eikä jättänyt sinulle viestiä. Oliko hän... kiihkeä?" nainen kysyi suorasukaisesti ja Virva nauroi. "Suudelmissaanko? Todellakin, mutta hyvin vakava. Onneksi hän lähti, muuten lähtöni olisi vaikeampi... Oletko pakannut minulle tarpeeksi evästä? Pohjoisen tie on harvaan asuttu, tiedät että tarvitsen täyttäviä kuivaruokiasi", Virva sanoi ystävälleen, joka kiirehti keittiöön pakkaamaan lähtijän ruokapakkauksia.
Ennen illan pimentymistä Virva on jälleen matkalla, ja yön muisto mielessään hän lähti kohti taistelua, joka voisi tietää kuolemaa.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 19:10:54 GMT 3
Alanir käveli hilljaisella metsäpolulla, hän oli jatkanut matkaansa jo puolitoista päivää, pohjoiseen. Pohjoiseen, hänkin oli suuntaamassa pohjoiseen, miksi hän oli valehdellut.. Hän oli menossa taistelemaa.. Kumpa hän vain tiesi kummalla puolella tuo nainen oli.. Kunhan he eivä kohtaisi kentällä..[/ii] Alanir tuhahti ja irvisti suoraansanottuna. Hänelle oli jo maksettu, hän tappaisi sen joka hänen eteensä tulisi.....Vai pystyiskö hän siihen?
Alanir kiristi varustereppunsa hihnaan sen porautuen hänen hartiaansa. Olkoon kipu rangaistus..
|
|
|
Post by nirna on Jan 30, 2008 19:30:22 GMT 3
Virva taivalsi pohjoisen tietä ja lepäsi harvoin. Kerran maantierosvot kävivät hänen kimppuunsa, mutta nainen selvisi heistä helposti, saaden vain uuden viillon, tällä kertaa oikean silmän oikealta puolelta alas poskelle. Nainen joutui haavansa vuoksi pysähtymään seuraavaan kylään, missä ei ollut kunnon parantajaa. Vanha puoskari ompeli haavan rumin tikein, ja Virvan piti kaikin voimin hillitä itsensä, kun puoskari vielä laskutti häneltä usean kultakolikon verran.
Seuraava kontakti tapahtui vasta puolentoista viikon päästä, kun Virva saapui viimeiseen kylään ennen joukkonsa leiriä. Kylä oli tyhjentymässä, kukaan ei halunnut jäädä sotureiden jalkoihin. Virva pääsi sentään vielä täyttämään pakkauksensa eräästä puodista, ennenkuin senkin pitäjä lähti. Lukitessaan ovia puotipuksu herkesi keskustelemaan Virvan kanssa, joka oli jäka oli jäänyt kaupan ulkopuolelle pakkaamaan reppuaan. "Mihin kaunis neito on matkalla? Minun kyydissäni pääsisit nopeasti kauemmas täältä," mies jutteli ja hymyili irstaasti nuorelle naiselle. Virva naurahti. "Katsohan tätä", nainen sanoi ja veti viittansa sivuun paljastaen miekkansa, heitti sitten auki olleet hiuksensa sivuun ja paljasti poskensa haavan. "Kaunis ja neito? Soturitar, sanon minä. Menehän jo, etten aloita taisteluani sinusta," nainen sanoi ja nauroi miehen lähtiessä kiireen vilkkaan kärryilleen.
Kylä oli tosiaan miltei tyhjä. Virvan suunnistaessa kohti vuoria ja joukkojensa piilopaikkaa, hän mietti tulevaa taistoa. Hänet oli kutsuttu taistelemaan haltioiden joukkoihin, he taistelisivat Pohjoisten alueiden omistuksesta seudulla elävien peikkojen kanssa. Ja samalla hän mietti, josko tohtisi näyttää Alanirilta saamansa sanan jollekin...
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 19:42:48 GMT 3
Karkea ääni herätti hänet jälleen, kuten aina. "Sinä herää, me maksaa sinulel tieto puoliverinen. Ei nuku vaan kertoo tietoa" Alanir avasi silmänsä ja raapi karheaa leukaansa ja hieroi kylkeään johon oli saanut nuolen tulomatkallaan. Rotu veljiltään. "Odota Ruzifah minä kerron sinulle hetikun aika on sopiva." Mies virnisit peikon tullen häntä kohti tuon vetäen miekkansa samantien sen hohtaen pientä sinistä valoa. "Varoitan sinua, minä olen täällä koska maksoit, mutta minua et murjo kuten alaisiasi, minä murjon takaisin." "Joo jo! Sinä syödä ja sitten kerto!" "Kerron." "Hyvä!" Peikko käveli kumarassa pois. Alanir sulki silmänsä jälleen. Miksi hän näki unta hänestä, se särki hänensydäntään yhtä pahasti kuin hieman tulehtunut haava kyljessä
|
|
|
Post by nirna on Jan 30, 2008 19:53:00 GMT 3
Virva saapui haltioiden luokse ennen pimeää. Nämä ottivat hänet kylmästi vastaan, epäilivät hänen taistelutaitojaan tuoreen haavan vuoksi ja käskyttivät lopulta kosteaan luolaan tehtävänjakoon. Virva lähetettiin heti tiedustelemaan peikkojen leiriä, ja nainen lähti enemmän kuin mielellään pimeän turvin kohti vihollista. Näiden puolisukulaisten halveksunta sai hänet kaipaamaan Alaniria, ja elämää jossain muualla. Mitä tahansa muuta kuin sitä, ettei kuulunut mihinkään.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 19:56:11 GMT 3
Peikot nukkuivat, kaikki peikot tuntuivat nukkuvan, niiden seassa kulki hiisiä jotka olivat hereillä ja muutama örkkikin. Suuren nuotion loimussa istui hahmoja, muutama huputettukkin. Palkkasotilaita noita jumalan ja kuninkaan hylkäämiä henkiä jotka tekivät sen työn mikä heille maksettiin, olkoot edessä sisko tai äiti, taikka oma lapsi.
peikot olivat maksaneet kovalla rahalla muutamia palkkasotilaita heille.
Alanir itse istui eräässä teltassa nuotion lämmössä hiljaa vuollen oksaa teräväksi.
|
|
|
Post by nirna on Jan 30, 2008 20:28:15 GMT 3
Virva löysi nopeasti peikkojen leirin. Se oli pystytetty melko aavalle maalle, mutta Virva ryömi lähemmäs pimeyden ja kumpareiden varjossa. Hiipiessään lähemmäs leiriä hän oli miettinyt, miksi teki tätä. Jokin aika sitten eräs haltia oli tullut hänen luokseen ja pyytänyt mukaan tähän taisteluun, ja toivoen saavansa uusia tietoja äidistään Virva oli päättänyt lähteä mukaan. Mutta tuntiessaan koko ajan itsensä uhatummaksi Virva huomasi, että ehkä kukaan ei muistelisi häntä tämän taistelun jälkeen. Haltioille hän olisi yksi kuraverinen, joka oli saanut kunnian taistella täysveristen veljiensä omistushalun puolesta. Viholliselle hänen ruumiinsa olisi vain yksi monista vastapuolen kaadetuista.
Virva jäi seuraamaan leirin elämää ja arvioi joukkojen määrää. Peikojen lisäksi vihollisen joukoissa oli erinäisiä palkkasotureita, sekä hiisiä ja örkkejä. Virva jäi hyvän matkan päähän miettimään, olisiko oman hengen riskeeraaminen halveksivien sukulaisten arvoista.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 20:34:26 GMT 3
Virva pystyi kuulemaan pienen napsakhduksen takaansa kun raskas saapas katkaisi oksan. Tumman varjon piirtyen tuon yläpuolella ja äänen kuinka lima sylkäistiin sammaleeseen kurkkutorvesta. ja maiskuttelua. "Ja mikäs helvetti täällä on." möreä ja humaltuneen kuuloinen ääni tiedusteli.
|
|
|
Post by nirna on Jan 30, 2008 20:46:45 GMT 3
Virva kierähti ympäri ja sohaise taakseen miekallaan. Hän osui takana seisonutta jalkoihin, ja olento huusi tuskasta. Virva kimpaisi matkaan, mutta joutui kaartamaan takaisin kohti leiriä kun vihollisen taistelijat tulivat joka puolelta ihmettelemään, mistä melu johtui. Virva veti viitan ympärilleen ja hupun päähänsä. Hän toivoi sulautuvansa muihin kaltaisiinsa, ehkä palkkasotureihin, hiipiessään vihollisen leirissä, telttojen välissä, toivoen saavansa pian tilaisuuden livahtaa vapauteen.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 21:10:45 GMT 3
Palkkasotilaat eivät tienneet itsekkään kuinka monta heitä oli. Erään napaten Virvaa hartiasta. "Mihin se meni näitkö!" Mies ei jäänyt oikein odottamaan vastausta, hän lähti pois päin. "Mennään sen sekasikiö oppaan luokse,se kertoo että täällä kävi vakooja." "Joo saakelin haltia perse."
Muutama peikko havahtui unestaan. muristen ja puhuen hiisien kanssa jotka selittivät tilannetta niile hitaasti.
Alanir laski veitsensä maahan ja tikun vetäen miekkansa esiin tullen paksu turskis viitta ja huppupäässä ulos teltasta katselle ympärilleen.
Se siitä täydellisestä muistelusta...
|
|
|
Post by nirna on Jan 30, 2008 21:23:06 GMT 3
Virva hätkähti erään palkkasotilaan tarttuessa tätä hartiasta, mutta naisen onneksi sotilas oli liian kiihtynyt jäädäkseen odottamaan vastausta. Naispuolista palkkasotilasta peikkojen riveissä tuskin seisoi, hänet olisi heti tunnistettu äänestä.
Kaikki lihakset taisteluvalmiudessa Virva hiipi telttojen seassa ja etsi kiihkeästi tietä pois. Hän huomasi olevansa vain muutaman teltan päässä leirin laidasta, ja hän eteni toivoen, ettei kukaan enää häntä pysäyttäisi.
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 21:26:53 GMT 3
"Seis." ääni osui Virvaan kuin nuoli kauriiseen metsästäjän vapauttaen sen tuntien vaanimisen jälkeen. "Mihin luulet olevasi matkalla? Pelottaako sinua taistella haltioita vastaan?"
Ääni oli tuttu vaikka yön karheuttaman. Virva tunsi tuon äänen.
|
|
|
Post by nirna on Jan 30, 2008 21:40:51 GMT 3
Virva jähmettyi, lihakset pingoittuivat entisestään. Oliko tämä totta? Oliko tuo ääni tosiaan sama, joka vain kaksi viikkoa sitten oli hänelle tullut niin rakkaaksi? Virva kääntyi kohti puhuttelijaansa; hämärässä hän juuri ja juuri erotti Alanirin.
"Haltioitako? Heitä en pelkää, puolihaltiat ovat toinen asia" Virva virkkoo ja jännittää, vieläkö mies tuntisi hänen äänensä. Hän ei kuitenkaan vielä uskalla riisua huppuaan, josko hän olisi sittenkin erehtynyt?
|
|
|
Post by Ziegrand on Jan 30, 2008 21:54:40 GMT 3
Alanir katsoi tuota hahmoa hiljaa, sitten hän tajusi sen. Nainen oli ollut tosissaan, taisteluun lähdöstä
"Sinä..." Alanir sanoi hiljaa, huppunsa varjoista, hän hymyili pienesti.
|
|