|
Post by submarine on Aug 29, 2007 19:27:38 GMT 3
((Heh, aivan varmasti Garelilla on reilusti enemmän voimaa. Kneri pyörii enemmänkin sitkeydellä, eikä silläkään loppujen lopuksi kovinkaan hyvin )) Kneri ei vastannut miehelle, kun tämä kehotti puremaan hammasta. Vetäköön sen vain irti, hän huolehtisi kyllä omista asioistaan. Hän vain istui alallaan ja koetti pitää itsensä rentona. Jo pelkkä tarttuminen varteen tuotti kipua, mutta hän pysyi hiljaa asiasta. Itse veto olikin aivan toinen asia. Aluksi tuntui siltä, kuin olkapää olisi yhtäkkiä ollut tulessa, kipu suorastaan säteili läpi ruumiin, kun mies veti. Vasama vastusteli, halusi pitää kiinni lihasta, suorastaan takertui siihen. Tuntui siltä, kuin mikään ei sitä saisi irtoamaan. Mutta lopulta, hitaasti ja haluamattaan, metallisen pään ote alkoi heiketä. Se heilahti aavistuksen, vavahti ja erkani luusta, jota raapi. Siltikään se ei suosiolla irronnut, vaan repi kostoksi vääryydestään lisää lihaa, ennen kuin lopulta hellitti. Verisin hyvästein kärki tuli vetäistyksi irti. Kneri ei huutanut, vaikka tekikin jo mieli. Hetken rotta haukkoi syvään henkeään ja huohotti, ennen kuin kohotti käden tutkimaan jälkeä. Vasama oli selvästikin tehty olemaan vaikeasti irroitettava, kärki oli ollut kolmion mallinen, ja kulma selvä. Upottuaan kokonaan se oli tosiaan repinyt lihaa tieltään, kun se väkivalloin vedettiin vapauteen. Onneksi ei ollut ollut suurempi. Nyt sen tilalla oli selvä reikä, jonka tunsi helposti kauhtuneen ja ohuen karvan läpi. Paranemisen kanssa menisi reilusti aikaa. Mutta ainakin hän eläisi - ellei sitten koko raaja tulehtuisi hengiltä. "Eipä olisi ollut mukava saada tuota kaulaan", tämä pohti tavallisesta poiketen ääneen. Oli kai vielä hieman pyörällä päästään kaikesta tapahtuneesta. Mutta itse asiaa hän kyllä tarkoitti. Kaulaan osuessaan se olisi tappanut, tavalla tai toisella. Joko repinyt koko kurkun auki tai rikkonut jotakin. Käsi kyllä toimi vielä, mutta kipeä se oli. Pitäisi katsoa, josko siihen saattaisi keksiä jonkin siteen.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 30, 2007 18:06:10 GMT 3
Garel veti vasaman ehkä hieman hitaasti, mutta veti kuitenkin. Ja kun vasama lopulta irtosi, Garel melkein horjahti maahan. Tosin vain melkein, sai tuo pidettyä itsensä pystyssä vaikka hieman vaikeahkoa olikin estää oma kaatuminen. Garel katsahti veristä vasamaa joka tuolla oli kädessään, ja irvisti hieman katsoessaan pieniä lihan palasia joita tuossa oli kiinni. Harvinaisen ikävän oloinen vasama, Garel totesi mielessään, ja pisti vasaman maahan, jonka jälkeen tuo hieman yritti pyyhkiä käsiään ruoholla ja lehdillä saadakseen ne puhtaiksi rotan verestä. Se ei onnistunut ihan täydellisesti, eikä tämä oikein tyydyttänyt Garelia, mutta eipä oikein vaihtoehtojakaan ollut täällä metsässä.
"Sinulla oli onni ettei tuo myöskään osunut mihinkään tärkeään verisuoneen, silloin olisit kuollut melko varmasti myös", Garel kommentoi lisäksi rotan kommentin päälle, katsahtaen samalla reikää toisen olkapäässä. Pelkkä näky sai tuon hieman irvistämään. Ei tuo huijari ollut ikinä tykännyt veren tai haavoittumisen näkemisestä, varsinkin kun tuo ei enää nähnyt kuolemaa tai muuten vain veristä touhua päivittäin. Tosin liian usein edelleen.
"Pitäisi vissiin nuotio sytyttää, pysyisivätpähän ainakin villieläimet loitolla", Garel mietti ääneen, ja alkoi taas kehitellä jotain nuotion tapaista, alkamalla keräillä maasta tarvikkeita nuotioon.
|
|
|
Post by submarine on Aug 30, 2007 22:13:59 GMT 3
Kneri jatkoi vielä hetken tunnustelua. Olkapää luonnollisesti vuosi, muttei kuitenkaan suihkuttanut verta ympäriinsä tai edes valunut vuolaana. Oli tosiaan osunut vähemmän vaaralliseen paikkaan. Niinpä hän, hetken pohdittuaan, kaivoikin säkistään esiin vain hieman kangasta ja sitoi sen suojaamaan reikää. Se oli hänen tavanomaista sidettään, tarkemmin sanoen säkkikangasta, jota toisinaan tuli tarvinneeksi. Varmistettuaan, että sidos pysyi paikoillaan rotta kiskoi vaivalloisesti hihan takaisin ylös, aristellen kättään. Hän ei pitänyt kivusta, mutta reikä itsessään kiehtoi, kuinka se yhtäkkiä oli vain repäisty lihaan, kuin kyseessä olisi ollut jokin eloton aine... Mutta sitä ei parantunut silti sormeilla liikaa, muuten kalpea liha olisikin pian mustaa ja valuisi visvaa. Hänellä oli kyllä vedellä lotrattu pirtupullo mukanaan, mutta juomisia ei tehnyt mieli tuhlata, ei ennen kuin se todella tulehtuisi.
"Eipä ollut myrkytettykään", Kneri totesi vielä kuivasti, vilkaisten ohimennen maassa makaavaa vasamaa, jonka saattoi nähdä vain hädin tuskin pimeässä. Hän vilkaisi uudelleen säkkiinsä, kaiveli hetken ja löysi oikean pussin. Sieltä löytyivät tulukset. Puolihuolimattomasti rotta heitti raudan ja kiven miehelle. "Käytä niitä." Ja oltiin sitten tällaisessa tilanteessa. Hän oli aikonut viipyä vain yön ja lähteä aamusta, eikä palata ainakaan saman vuoden puolella takaisin. Mutta sitten olikin joutunut jo pakenemaan hullun lailla, tullut ammutuksi ja pelastunut täpärästi. Tämä oli huono merkki, aivan varmasti. Hänelle yritettiin kertoa jotain. Tajuttuaan asian rotta olisi halunnut hetimiten perehtyä luihin saadakseen selvyyden sekavuuteen, mutta pimeys esti. Kunhan mies vain sytyttäisi tulen, hän voisi katsoa.
|
|
|
Post by CutKiire on Aug 31, 2007 17:55:09 GMT 3
Kerättyään tarpeeksi puita nuotioon, Garel otti rotan tarjoamat tulukset. Hetken tuo tosin meinasi jättää ottamatta, kun tuolla oli omatkin tulukset jossakin takin taskuissa, mutta olihan se helpompaa vain ottaa toisen tulukset vastaan ja hoitaa homma niillä. Kovin kauaa ei kestänyt ennen kuin nuotio oli syttynyt, jolloin Garel asettui hieman rentoutuneena istumaan tuon nuotion eteen. Tosin Garelia hieman ärsytti se, että hän oli jossakin vaiheessa kadottanut matkatarvikkeensa. Todennäköisesti se oli tapahtunut silloin kun hän oli ollut humalassa, varmaankin oli jossakin majatalon huoneessa parhaillaan, ja sinne ne jäisivätkin. Kirotut sekopää kultit, Garel mietti itsekseen. Eniten tuossa harmitti se, että ruokatavarat olivat jääneet hänen osaltaan sinne. No, kyllä hän yhden illan ja aamun voisi ilman ruokaa viettää, mutta huomenna pitäisi kyllä löytää jotain.
Kovin hiljaa ja mietteliäänä tuo mies siis oli, vain katsellen pikkuhiljaa kirkkaammaksi käyvään nuotioon.
|
|
|
Post by submarine on Aug 31, 2007 18:30:32 GMT 3
Kun mies sai nuotion sitten sytytettyä, etsi Kneri käsiinsä oikean pussin. Se ei eronnut millään tavalla muista, samanlainen nahkainen, nyörillä suljettu nyytti, joka olisi mahtunut kädelle. Sisältä paljastui liuta pienehköjä luita, niin paloja kuin kokonaisiakin. Olipa mukana muutama hammaskin. Etsittyään sopivan paikan rotta alkoi heittää niitä. Hän päästi kaikki maahan, tutkaili hetken, keräsi ne takaisin ja heitti uudelleen. Jokainen tulos pidettiin mielessä. Toimitusta tuntemattomalle se kaikki olisi näyttänyt yhdentekevältä, luut laskeutuivat miten laskeutuivat, toisinaan päällekkäin, toisinaan vierekkäin. Mutta hän kyllä tunsi luiden heittelemisen. Tänään tuntui tosiaan olevan vastauksiakin luvassa. Kneri saattoi havaita monia merkkejä heitoissaan. Häilyvässä liekkien valossa hän tuijotti paloja. Jokin tulos alkoi ilmaantua. Rotta siirtyi heittelemään vain osaa luista, varovaisesti tarkkaavaisena.
Saatuaan pitkähkön toimituksensa päätökseen Kneri siivosi luut takaisin paikoilleen ja vilkaisi miestä. Hän ei pitänyt loitsijoista, mutta aina ei voinut valita. Jos tämä kerran takaisi turvaa, oli se hyväksyttävä. Niin hän uskoi luiden kertoneen, eikä nähnyt syytä alkaa epäilemään sitä. Tiellä tulisi ilmeisesti olemaan huomattavia vaaroja. Rotta kaivoi esiin pirtupullonsa, ravisteli sitä hetken ja ojensi ohimennen miehelle. "Ota", hän tarjosi yksinkertaisesti. Olisi parempi tietää lisää tästä, eikä vahva alkoholi koskaan ollut haitaksi moisessa, etenkin kun tämä oletettavasti oli juonut jo kylässä. "Mihin aiot mennä nyt?"
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 1, 2007 18:13:19 GMT 3
Huijari havahtui mietteistään toisen tarjotessa tuolle pirtua. Hieman tuo katsoi epäluuloisesti pulloa, ennen kuin otti tuon pullon vastaansa, nuuhkaisi hieman, ja kohautti sitten olkiaan, kun ei haistanut niitä myrkkyjä joiden hajun tuo oli oppinut tunnistamaan ajan kanssa, ja kulautti hieman pullosta kurkkuunsa. "Kiitos", Garel sanoi ojentaessaan pullon takaisin rotalle. Kovin paljoa tuo ei ollut ottanut, säilyttäen pienen varauksellisuuden. Eihän tuo kuitenkaan tuntenut rottaa, joten olisi hyvä pitää sen verran selvänä että pystyisi kiinnittämään huomiota epäilyttävään käytökseen.
"Enpä tuota tiedä. Ei ole oikein ollut suunnitelmia parin viime kuukauden aikana mistään, eikä todennäköisesti vielä pitkään aikaan mitään ilmaannukkaan", Garel vastasi olkiaan kohauttaen. Äänessä ei ollut kovinkaan paljon sammallusta, huomattavasti vähemmän verrattuna niihin kertoihin kun tuo oli puhunut kapakassa.
"Ja voisin esitellä itseni, olen Garel", tuo hetken pohdinnan jälkeen sanoi, ja ojensi mustaan hanskaan kiedotun kätensä, ja katsoi toista silmiin molemmilla silmillään, tosin omituinen pirunsilmä ei toiselle näkynyt tummennetun monokkelin takia.
|
|
|
Post by submarine on Sept 1, 2007 19:55:05 GMT 3
Kneri otti pullon mitäänsanomattomasti vastaan, pistäen sen syrjään. Itse hän ei ottanut, täytyi pysyä terävänä. Hän halusi saada selville asioita miehestä, eikä siinä auttanut ainakaan humala. Ei mieskään tosin juuri ollut kurkkuaan kostuttanut, mutta ehkäpä tämä ottaisi vielä uudelleen. "Muutaman päivän matkan päässä on pieni satamakaupunki. Sieltä pääsee ainakin muualle, vaikkei olisikaan mitenkään kiinnostava", rotta totesi välinpitämättömän kuuloisesti. Ainakin itselleen Kneri suunnitteli pikaista laivamatkaa, oletettavasti mahdollisimman kauas. Sillä vaikka mies olikin nopeasti vilkaisten melko tavanomaisen näköinen, rotalla oli kyllä tunnusmerkkejä. Kapteeni ei ollut läheskään varmasti hengetön, ja saattaisi usuttaa ties kenet hänen peräänsä. Ei hänellä tarkkaa tietoa ollut, mutta ilmeisesti näiden edustama kirkkokunta ei ollut aivan mitätön. Oli siis parempi lähteä muualle.
Kun mies ojensi kättä, oli Kneri ojentamassa pulloa siihen, kuten oli tavallisesti tottunut tekemään, mutta tajusi kuitenkin työntää sen uudelleen pois. "Minua voit kutsua rotaksi", hän vastasi, tarttuen käteen - mies saattaisi harmikseen huomata lianneensa hanskan, kun tutkisi sitä uudelleen. Tavallisesti hän ei paljastanut nimeään kenellekään, eikä nytkään aikonut sitä tehdä. Oli typerää paljastaa nimensä jokaiselle vastaantulijalle tietämättä ollenkaan, mitä tämä aikoi tiedollaan tehdä. Rotta hyväksyttiin tavallisesti nimeksi, hän käytti sitä usein. Ehkäpä olisi piakkoin aika keksiä jokin muu...
|
|
|
Post by CutKiire on Sept 2, 2007 14:26:53 GMT 3
Garel kiinnitti hieman huomiota siihen ettei rotta ottanut itse juomaansa, pitäen tämän seikan mielessään myöhempää varten. "Ehkäpä sinne siis, ja sieltä katsoa sitten eteenpäin", Garel totesi olkapäitään kohauttaen rotan määränpäälle. Se tuntui sopivalta paikalta jossa olisi paljon väkeä, ja täten todennäköisesti ihan kivasti ansainti mahdollisuuksia. Olisihan sitä sellainenkin riski että joku matkalainen tunnistaisi hänet jostakin niistä huijauksista joita hän oli tehnyt eri puolilla Myrkmereä, mutta tuskinpa. Suurin osa hänen huijauksistaan oli niin pienen mittakaavan juttujakin että hävinneet eivät ikinä menettäneet kovin paljoa, joten mitään erityistä syytä ei kenellekään olisi edes etsiä häntä käsiinsä. Toivottavasti.
Rotan esittely yksinkertaisella 'rotta'-sanalla antoi Garelille pari mahdollista tiedonpätkää toisesta, joita tuo alkoi pohdiskella välittömästi kädenpuristuksen jälkeen. Ensinnäkin toinen ei halunnut antaa itsestään mitään tietoja, mikä oli ilmiselvää, ja toiseksi tuo ei välittänyt piilotella tätä aietta, koska ei viitsinyt keksiä edes yksinkertaista valenimeä. Mutta mikäs siinä, Garel ajatteli. Kyllä Garelkin käytti valenimiä silloin kun teki huijauksiaan, etenkin silloin kun Hexalia sattui olemaan mukana, ja välttipä tuo kertomasta sukunimeäänkään kenellekään, tosin tällä tiedolla olisi ollut merkitystä vain todella harvalle. Ehkä niille jotka tarvitsevat magiaansa kohteen nimen, muttei kovin monelle muulle Celdorin ulkopuolella.
"Olisi varmaan hyvä sopia vartiovuorot yönajaksi. Parin kolmen tunnin vuorot? Eihän sitä todennäköisesti mitään satu, mutta ei kannatta olla turhan varomaton", Garel tiedusteli rotalta, pitäen itsekin hieman mielessään kapteenin. Vaikka mies ei pitänyt kulttia niin isona uhkana kuin rotta, niin hän oli jo ajat sitten huomannut että varovaisuus kannattaa aina. Huijari oli pistänyt Myrkmeren alueen uskonnolliset tavat merkille, ja tiesi suurinpiirtein mitä jumalia palvottiin eri alueilla. Kylässä ollut kultti ei ollut lähialueiden pääasiallinen uskonnollinen auktoriteetti, mutta se oli kuitenkin sen verran suuri tai varakas että ongelmia voisi syntyä jonkin verran. Mutta olisi aika idioottimaista kultilta lähteä kahden kadonneen kapakkatappelijan perään, joten Garel ei uskonut että vaara olisi kovin suuri. Mutta eihän sitä ikinä tiennyt…
|
|
|
Post by submarine on Sept 2, 2007 15:44:11 GMT 3
Kneri luotti tähän mieheen aivan yhtä vähän, kuin tämä häneen. Kyseessä oli selvästi vähemmän rehellinen henkilö, sellaiset oppi tunnistamaan ajan kanssa. Muttei kuitenkaan mikään aivan tavallinen varas, tämä oli todellakin käyttänyt paon yhteydessä loitsua apunaan, mahdollistanut paon sen kanssa. Ja vaikkei hän juuri loitsijoista pitänytkään, tarkoitti se kuitenkin, että tällä oli älyä. Sellainen saattoi olla vaaraksi. Mutta ainakin tällä hetkellä he olivat samassa veneessä, joka tarkoitti kyseenalaista rauhaa. Siitä huolimattakin hän olisi tyytyväinen, kun pääsisi laivaan ja pois tältä seudulta. Muutama muukin asia teki siitä jo lähestulkoon tarpeellista.
"Kaiketi niin. Voin ottaa ensimmäisen vuoron", rotta vastasi. Hän ei ollut läheskään yhtä varma siitä, ettei mitään tapahtuisi. Tietenkin se olisi ollut toivottavaa, mutta ainakin tiellä tulisi seuraavien päivien aikana olemaan liikennettä - arvatenkin enemmän poispäin. Puiden välitse saattoi etäisesti nähdä, että tuli raivosi vieläkin vahvana. Se tulisi varmasti tuhoamaan monia rakennuksia, ennen kuin talttuisi - jos nyt talttuisi ollenkaan. Velhoista ei koskaan tiennyt, tämäkin oli kai saanut surmansa omasta taiastaan. Ja taas sen näki, miten epäluotettavaa ja typerää loitsiminen oli. Kneri kokeili varmemmaksi vakuudeksi, että omisti vielä veitsen. Se oli kyllä paikoillaan ja valmiina tartuttavaksi. Aseen olemassaolo toi varmuutta.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 3, 2007 19:34:31 GMT 3
"Selvä", Garel totesi nyökäten, ja alkoi valmistella itselleen makuusijaa. Lähinnä tuo keräsi hieman lehtiä maahan tyynyksi, ja potki pahimmat kivet ja risut pois tieltä. Tuon pitäisi jostakin saada kyllä lisää matkatarvikkeita, ruoka tärkeimpänä, mutta olisi se hyvä saada huopakin jostain. No, toivottavasti seuraavasta kylästä voisi ostaa jotain - rahaa ei kyllä Garelilta puuttunut, kiitos lukuisten huijaustempausten mitä tuo oli tehnyt. Mies asettui makaamaan jo tuohon valmistelemalleen paikalle, muttei vielä aikonut ruveta lepäämään. Tuo kaivoi takkinsa kätköistä esiin pienen käärön, kartan, ja alkoi tutkiskella sitä. Kyllä, matkan varrella olisi pari kylää, joista pitäisi pystyä hankkimaan tarvikkeita. Hyvä, eipähän ainakaan tulisi pulaa kaikkein kriittisimmistä tarvikkeista. Tosin ammustilannetta ei voisi parantaa kylistä ostelemalla, koska eiväthän ne sellaisia osaa valmistaa. Ei, hänen pitäisi joko varastaa, tai muuten hankkia ammuksia demoninmetsästäjiltä. Ei se pari kolmekymmentä luotia mitä tuolla oli riittäisi enää kovin pitkään. Pakko kai sitä olisi hankkia palkkasoturina noilta töitä, Garel mietti huokaisten hieman samalla kun tunki karttansa takaisin taskuunsa.
Huijari suunnitteli teeskentelevänsä nukkuvansa ainakin alun, ihan vain kaiken varalta. Eihän tuo tarvinnutkaan ihan niin paljon unta kuin tavalliset ihmiset, kiitos omalaatuisen sukuperimän, ja ehkäpä myöskin osittain kirouksen joka liitti Garelin ja Hexalian yhteen ansiosta.
|
|
|
Post by submarine on Sept 3, 2007 20:20:27 GMT 3
Kneri odotti aloillaan, juurikaan liikkumatta, kunnes mies oli saanut makuusijansa tehtyä. Hän tuijotteli nuotioon, yskäisten välillä kertaalleen. Tulta hän ei ainakaan aikoisi pitää yllä, mikäli se ei kestäisi tarpeeksi kauan. Houkutteli vain turhaa huomiota. Hän odotteli jonkin aikaa, kunnes uskoi miehen nukkuvan. Varma ei voinut olla, tämän kasvot olivat toiseen suuntaan, mutta ei tämä ainakaan ilmaissut olevansa enää valveilla, ja tuskin teeskenteli. Ei siinä olisi ollut juurikaan järkeä. Ääneti rotta veti esiin veitsensä, käyrän ja hieman ruosteisen. Siitä ei oltu vieläkään pyyhitty edellisiä veriä, hänellä ei ollut tapana tehdä niin. Hän käänteli asetta sormissaan, tutkiskellen sen himmeää terää tulen loimussa. Terävä, kuten aina, hyvä leikkaamaan lihaa. Mies oli tosiaan vaiti, varmasti unessa. Vilkaistuaan tätä vielä kerran hän veti hihaansa ylemmäs, levittäen vasemman kätensä sormet. Veitsenkärki tuntui sopivan niin hyvin keskelle kämmentä...
Hiljaisuudessa Kneri painoi asetta vasten kämmentään. Hitaasti se rikkoi ihon ja työntyi sisään. Hetki paikallaan, ja sitten terä vetäistiin yli käden. Ensimmäinen kerta oli kokeileva, kuten aina. Sitten toinen, ristiin, rohkeammin. Kolmas seurasi helposti, viilsi jo moneen kertaan arpista kättä. Mutta yksikään ei ollut hätiköity, ei niin ettei rotta olisi saattanut nähdä kaikkea, nähdä jokaista syvää, turmelevaa viiltoa lihallaan. Hän tunsi selvästi kivun, mutta se ei ollut pääasia tässä, viillot itsessään olivat. Kuinka ne repivät lihaa, rikkoivat sitä ilman sääliä, viilsivät kuin se ei olisi ollut edes elävää. Juoksutettuaan lopulta veistä kätensä yli kahdeksan kertaa, laski rotta nyt uuden veren koristaman aseensa pois. Hän huohotti kevyesti, kuten aina. Se aiheutti kipua, eikä hän pitänyt kivusta, mutta se myös silpoi lihaa. Siitäkään hän ei pitänyt - siitä hän huumaantui. Antaessaan hengityksensä tasaantua hän veti sormea yli viiltojen reunojen, tunnustellen niitä. Ne eivät kuuluneet siihen, mutta kuitenkin kuuluivat. Sitä oli mahdotonta kuvata pelkin sanoin, sitä koko mielihyvää, jonka tieto lihan turmelusta toi. Jotkut saattoivat tehdä samaa kivun takia, mutta hän teki sitä silkasta huumasta itse viiltoja kohtaan. Hetkellisesti muu tuntui unohtuvan.
Äkillinen kavioiden kopse jonkin ajan kuluttua havahdutti Knerin. Hänen päänsä kääntyi silmänräpäyksessä tien suuntaan, samalla kun muu ruumis painautui matalaksi, valmiina ampaisemaan pakoon. Mutta ratsastaja ei ollut hänen, tai miehen perässä, ei edes huomannut nuotiota. Vaikkei pimeässä nähnytkään kunnolla ja tulija meni lujaa, oli tämä silti selvästi menossa kohti kaupunkia, ei pois sieltä. Kuka lieni, ei sillä ollut väliä. Äskeinen oli ryöstänyt rotalta ajantajun, mutta ylös vilkaistessaan hän saattoi nähdä, ettei kuu ollut vielä juuri liikkunut. Aikaa oli kulunut ehkäpä puolisen tuntia. Hän odottelisi, kunnes uskoisi kolmen tunnin suunnilleen kuluneen, herättäisi miehen ja koettaisi sitten itse nukkua. Verisen veitsen hän työnsi pois näkyvistä, säkkiinsä jonka sulki kunnolla. Hän tulisi pitelemään siitä kiinni unissaankin - ja olisi valmis näyttämään miehelle, ettei aikonut tulla ryövätyksi, jos tarve oli.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 4, 2007 18:28:42 GMT 3
Garel teeskenteli nukkuvansa jonkin aikaa, kuitenkin kääntyen makaamaan toiseen suuntaan ennen kuin rotta teki temppujaan veitsellä, joten Garel ei tiennyt mitä rotta teki. Tosin Garelin sukuperän synkempien puolien takia tuo haistoi verta, mutta oletti sen olevan rotan haavasta peräisin, joten tieto rotan itsensä viiltelystä jäi pimentoon, eli huijarilla ei ollut aavistustakaan siitä kuinka kahjo tuo rotta oli. Yleensä tyypit jotka viiltelivät itseään eivät olleet sitä seuraa jonka seuraan halusi jäädä pitemmäksi aikaa.
Garel kiinnitti hetken huomiota tiellä kulkeneeseen ratsastajaan, muttei välittänyt tästä sen enempää. Ei tuo liittynyt heihin. Sen jälkeen tuo alkoi pikkuhiljaa ruveta vajoamaan unten maille. Tarvitsisi tuo kuitenkin unta, ja rotta ei ollut yrittänyt tehdä mitään. Ilman keskeytyksiä tuo nukkuisi siihen asti että rotta herättäisi tuon, tosin uni oli sangen keveää. Yritykset lähestyä tuota unessa olisivat vaarallisia lähestyjälle.
Vahtivuoronsa tuo hoitaisi ilman sen kummempia kommervenkkejä, pitäen silmällä tietä, ja metsääkin osittain. Eihän sitä ikinä tiennyt mistä riskejä voisi ilmestyä.
|
|
|
Post by submarine on Sept 4, 2007 21:47:40 GMT 3
Herätettyään miehen omaan vahtivuoroonsa Kneri nukahti nopeasti, mikä oli pieni yllätys. Tavallisesti hän ei nukkunut kovinkaan paljoa tai usein. Mutta toisaalta, tällä hetkellä hän oli väsynyt, niin väsynyt ettei enää edes ymmärtänyt sitä kunnolla. Nukkuessaan hän näki sekaisia unia, joissa oli aavistus kuumetta mukana. Ehkäpä haava oli tosiaan saanut aikaan taudinpoikasen. Tällä hetkellä, toisin kuin oli uskonut, rotta oli tosiaankin suojaton. Herätessään hän tuskin olisi tyytyväinen asiaan, mutta tällä hetkellä hänellä ei ollut mitään valtaa asiassa.
Tapahtuipa sitten niin, että että miehen vahti ei ollutkaan aivan turhaa. Sillä kuun ollessa jo laskussa, reilusti yli puolenyön, asteli tietä pitkin joku. Tämän saattoi kuulla helposti, tulija ei salaillut kulkuaan. Ilmestyessään lopulta näkyviin, saattoi tästä nähdä, että kyseessä oli pitkähkö, hyväryhtinen mies, vaikkei pimeässä enempää. Aluksi tämä näytti olevan kulkemassa vain ohi, mutta huomasikin nuotion ja jäi katselemaan sitä. Pimeässäkin erottui tämän kantama suuri sotavasara, jolla oli varmasti niin kokoa kuin painoakin. Katseltuaan hetken mies lähti astelemaan kohti, pitkävartinen aseensa rennosti olkapäällä kannettuna. Tällä ei ollut kiirettä, tahti oli rauhallista. Ei ollut selvästikään tulossa murskaamaan kalloja, ei ainakaan kyselemättä. Kun mies pääsi nuotion valopiiriin, saattoi tämän huomata arpiseksi, keski-ikäistä vanhemmaksi ja kaljuksi. Vankka ilmestys, vaikkei tietenkään mitään verrattuna siihen haarniskoituun teurastajaan, jonka takia kylässä yhä liekit löivät. Tämän ympärillä oli kuitenkin selvä vaikutelma kokeneesta veteraanista, se näkyi sekä ruumissa että asenteessa. "Mahtaako nuotiolta riittää tilaa vielä yhdelle?" tämä kysyi kumealla äänellä, viitaten rotan laiminlyönnin johdosta hiipumaan päin olevaan tuleen.
|
|
|
Post by CutKiire on Sept 5, 2007 18:32:32 GMT 3
Rotan herätettyä Garelin tuo odotti sen verran että rotta nukahti, ennen kuin kaivoi takkinsa kätköistään esiin pistoolinsa. Ei tuo mitään rottaa uhannut, vaan latasi aseensa, ja laski samalla jäljellä olevat ammukset. "Perhana, näitä on tosiaan pakko hankkia lisää", tuo mutisi itsekseen laskiessaan ne vähät ammukset mitä tuolla oli jäljellä. Usein pistooli riitti jo pelkäksi bluffi-aseeksi ihan vain sen takia etteivät kovin monet tienneet miten ne toimivat, lukuunottamatta tietenkin celdorilaisia. Onneksi celdorilaiset eivät kovin hanakasti levittäneet teknologiansa salaisuuksia eteenpäin, ellei siitä ollut heille suurta hyötyä. Eli ei oikeastaan koskaan.
Kun muukalainen alkoi lähestyä tieltä päin, Garel oli varuillaan, ja oli asettanut aseensa sellaiseen paikkaan, että sen saisi vedettyä esiin, ja käyttöön parissa sekunnissa. "Kyllä kai", Garel sanoi hieman epäröiden. Vanhahko mies ei vaikuttanut kaikkien aikojen vaarallisimmalta tappajalta tai mitään, mutta huijari oli oppinut jo kauan sitten ettei ulkonäkö kertonut koko totuutta. Olihan tuo ensimmäistä kertaa Hexalian tavatessaan luullut kyseistä psykoa tavalliseksi punapääksi naiseksi. Kyseinen harhaluulo tosin kesti arviolta kolme sekuntia, ennen kuin Hexalia osoitti tyypillisen viehtymyksensä väkivaltaiseen käytökseen. "Ja ketäs saan puhutella?", Garel tiedusteli vastasaapuneelta, edelleen hieman varautuneena.
|
|
|
Post by submarine on Sept 5, 2007 19:57:30 GMT 3
Mies istui rauhallisesti alas, laskien vasaransa ja kantamuksensa vierelleen. Kolahduksesta päätellen tämä kantoi jonkinlaista panssariakin repussaan, muttei luonnollisesti ollut ottanut sitä ylleen matkallaan. "Vain pelkkää miestä, joka ei osaa muuta kuin heiluttaa asetta ja tappaa", tämä vastasi vetäessään hanskoja käsistään. Niitä, kuten tämän kasvojakin, koristi monta arpea, toiset pieniä, toiset suuria. Puuttuipa tältä vasemmasta kädestä keskisormikin. Jonkin aikaa mies oli vain vaiti, lämmitteli käsiään nuotion loimussa ja tuijotti kaukaisuuteen.
"Niin, niinpä niin. On sitä tullut nähtyä yhtä sun toista. Pieniä sotia ja kahakoita, suurempiakin", tämä totesi, ilmeisesti pohtien itsekseen. "Ja vaikka se onkin helvettiä, jossa ei ole järkeä, etsii sitä kuitenkin vain lisää. Eikä se lopuksi enää tunnu miltään, aina vain uudelleen ja uudelleen, kaikki käy yksinkertaiseksi. Sitä elää tai sitten kuolee, iskee minkä ehtii, tekee kuten käsketään ja näkee lopussa, selvisikö siitä vai ei." Jatkettuaan hetken yksinpuheluaan tämä näytti valpastuvan ja vilkaisi toiseen. "Jos viitsit antaa anteeksi, en ole nähnyt ristin sielua viiteen päivään. Tai yhden näin, mutta tämä mieli puhua miekalla. Yksinäinen vaellus saa miettimään liikaa", tämä pahoitteli ja rykäisi muutaman kerran. "Et sattuisi tietämään, mitä tuolla tapahtui?" mies vaihtoi aihetta, osoittaen puiden välistä näkyvään lieskojen kajoon ja kylään.
|
|