cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 16, 2007 18:10:16 GMT 3
Garel juoksi henkensä edestä, mutta se ei silti estänyt häntä kiinnittämästä huomiota ympäristöönsä. Kujia kyllä oli paljon, mutta hän ei tuntenut näitä, joten riski voisi olla aikamoisen suuri jos niihin juoksisi, ja rakennukset olisivat parhaassakin tapauksessa vain väliaikaisia piilopaikkoja. Ja olihan kyseessä myös vanha tuttu 'ojasta allikkoon'-faktori joka piti ottaa huomioon. Se oli iskenyt aina silloin tällöin, yleensä tilanteessa jossa siitä oli Garelille mahdollisimman paljon haittaa. Tai jotain, ei hän oikeasti pitänyt kirjaa, mutta hänestä tuntui siltä.
Juostessaan Garel yritti epätoivoisesti etsiä vaihtoehtoisia pakoteitä jos tilanne kääntyisi vielä huonommaksi, mutta suurin osa oli kujia joista hän ei tiennyt yhtään mitään. Sen tuo juoksija tosin huomasi kuinka erään talon katolla istuskeleva nuori nainen naureskeli hänelle. Ei Garel tosin kauaa tätä katsonut, liian kiireinen tuo oli pakomatkassaan rotan ja niiden harvojen muiden vielä pakenevien kanssa.
|
|
|
Post by submarine on Aug 16, 2007 18:42:07 GMT 3
Kneriltä alkoivat voimat loppua, eikä siitä päässyt mihinkään. Suussa maistui veri, oletettavasti sitä olikin siellä, sydämentykytys iski läpi pään kuin vasara alasinta vasten, eivätkä keuhkot tuntuneet yksinkertaisesti riittävän. Rotta oli juossut jokseenkin vaiti, korkeintaan hengittäen raskaasti, muttei enää. Nyt hän puuskutti, sylki valui suusta ja tahti alkoi mennä holtittomaksi. Mutta tähän tämä ei voinut päättyä, ei vain voinut. Hän oli vähällä ottaa viereisestä tukea, mutta tajusi pitää kätensä aisoissa, se olisi vain kaatanut tämän - ja todennäköisesti myös hänet. Oli vain jaksettava, oli pakko...
Vaikkei pakoon ryntäävä joukko sitä huohotuksensa ja kohisevan verensä ylitse kuullutkaan, yössä kuului äkisti jo toinen hiljainen naksahdus. Oletettavasti kukaan ei ollut nähnyt sitäkään, kuinka kapteeni oli juostessaan työntänyt tyhjän varsijousen takaisin paikalleen ja vetänyt esiin toisen, täysin samanlaisen - joskin ladatun. Ja jälleen, osoittaen toistuvasti olevansa tarkka ampuja, tämä oli päästänyt vasaman kiitämään hidastamatta askeltakaan. Äskeisen miehen saatua osuman oli Knerin selkäpuoli jäänyt suojaamattomaksi. Rotta ei ehtinyt edes aivan tajuta, mikä tähän iski. Pieni varsijousi ei ollut läheskään yhtä tuhovoimainen, kuin suurempi kaltaisensa, mutta eipä sillä ollut paljoa vastustakaan. Vasama iskeytyi olkaan, upoten luuhun asti. Äkkiä terävä, huumaava kipu työntyi aisteihin. Jo rasittunut Kneri päästi jonkinlaisen älähdyksen kun jalka lipesi alta, heittäen tämän katuun. Eikä kukaan luonnollisestikaan kääntynyt auttamaan. Hän kyllä koetti vielä päästä jatkamaan, mutta turhaan; raskas säkki esti tätä edes nousemasta uupumukseltaan. "Ei, ei, ei, ei!" oli ainut, joka rotan päässä tällä hetkellä kaikui.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 17, 2007 19:34:11 GMT 3
((Vähän sekoitin nyt tuota pakkaa.))
Garel kuuli takaansa valitusta, ja katsahti hetkeksi taakseen, nähden rotan saaneen osuman. Kuinka monta perhanan varsijousta tuolla kirotulla kapteenilla oikein oli, Garel mietti epätoivoisena. Tosin Garelin mietintä loppui siihen kun tuo tunsi törmäävänsä johonkin, ihan vain sen takia kun sattui vilkaisemaan taakseen. Kaatuessaan maahan Garel huomasi tuijottavansa yli kaksimetristä haarniskaa, jonka suunnittelijaa oli ilmiselvästi pyydetty tekemään siitä mahdollisimman uhkaavan näköinen, sen verta hermostuttava yleisvaikutelma tuolla mustalla panssaroidulla hahmolla oli, pääkalloja oli useammassakin paikassa koristeena, suurimman ollessa ulkonäöstä päätellen oikea ihmisen pääkallo rintakehään upotettuna. Henkilöstä haarniskan sisällä ei saanut mitään vaikutelmaa muuta kuin pienestä viillosta kypärässä, niin täydellinen oli haarniskan antama suoja. Metallin suojaamalla mystisellä hahmolla oli käsissään aika mojovan kokoinen kirves, jossa pääkallo-koristelut jatkoivat 'ihastuttavalla' tavalla.
"Eep", oli ainoa mitä Garel sai suustaan, ja yritti suojata itseään käsillään. Hänen hämmennyksekseen kirves ei tehnytkään hänestä viillokkia, vaan hän kuuli raskaiden askeleiden ohittavan hänet, mitä nyt ohimennen välinpitämättömästi astuen Garelin varpaille. Huijari ei tosin uskaltanut huutaa kivusta, peläten että haarniskan kantaja olisi huomannut hänet, Garel nimittäin epäili että haarniskaan pukeutunut ei ollut edes huomannut hänen törmäystään. Tai sitten tuo ei vain yksinkertaisesti välittänyt.
Mustaan haarniskaan pukeutunut tuntematon henkilö lähti harppomaan kohti kaupunginvartijoita, jotka olivat alkaneet olla hieman varuillaan. Ei sitä joka päivä nähnyt kujalta tulevaa hahmoa johon törmäsi epämääräinen henkilö, aiheuttaen tasan tarkkaan ei yhtään minkäänlaista reaktiota haarniskahemmolta. Ja nyt kyseinen herra oli kulkemassa kohti vartijoita, ohittaen rotan tuosta mitään välittämättä, korkeintaan astuen vahingossa päälle mikäli rotta oli tiellä. Tuo tuntematon henkilö antoi aika hyvän vaikutelman pysäyttämättömästä juggernautista*. Lopulta haarniskan kantaja pysähtyi, vain vähän matkan päähän vartijoista jotka eivät enään varsinaisesti juosseet, vaan pikemminkin lähestyivät varovasti. "Haastan teidät taisteluun. Tämä on testi." haarniskan kantaja puhui äänellä joka tuntui äärimmäisen epämukavalta korvissa, metallinen, matala, ja suorasukaisen armoton. Tälle äänelle ei kannattaisi väittää vastaan. Sanomatta enää sanaakaan, asettui tuo valmiusasentoon, katsellen kaupunginvartijoita odottavasti. Tai siis, oletettavasti odottavasti, koska eihän kukaan vartijoista nähnyt tuon silmiä.
Pelottava näky oli saanut Gareli jäämään lumoutuneena paikoilleen, uskaltamatta liikahtaa mihinkään. "Maapähkinöitä?" tuo kuuli yhtäkkiä äänen sanovan vierestään, mikä hätkähdytti Garelia pahasti. Kääntäen nopeasti katseensa äänen suuntaan, tuo näki puhujan olevan nuori tummatukkainen nainen, ehkä 17-vuotias, tyttönen oikeastaan. Tuo oli myös se sama tyttö joka oli aiemmin nauranut pakenijoille, ja ilmiselvästi liittyi jotenkin tuohon omituiseen haarniskoituun hahmoon. Ja nyt tuo tarjosi Garelille maapähkinöitä, hymyillen samalla iloisen oloisena. Garel oli sen verran hämmentynyt että tuo otti vastaan maapähkinät, ja siirsi hämmentyneen katseensa takaisin haarniskoituun mieheen. Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?
((Haarniskoitu hahmo pitää mieluusti itsensä puollustuskannalla, ainakin vielä. Ja korvaa taidon raa-alla voimalla ja kestävyydellä.))
|
|
|
Post by submarine on Aug 17, 2007 21:39:07 GMT 3
Kneri oli varma, että kohta saisi miekkaa, nyrkkiä ja saapasta niin paljon, kuin vartijoilla vain oli antaa, ellei tulisi heti lävistetyksi. Hän koetti vieläkin kammeta säkkiä päältään, mutta lähinnä vain tehdäkseen jotakin, ei koska uskoi sen auttavan jotain. Ehkäpä hän voisi vielä jotenkin paeta kiinni jäätyään. Tai pakkohan tässä oli, hirteen hän ei ollut halukas joutumaan. Ja sinne tässä joutuisi, säkin takia jos ei mistään muusta syystä. Noituudesta, pahojen voimien palvonnasta ja muista samantapaisista syytöksistä. Äkkiä tapahtui kuitenkin jotakin, jota kukaan tuskin oli osannut odottaa. Jokin kolina täytti ilman, kuin jokin haarniska. Vilkaistessaan katua pitkin Kneri sai todeta, että haarniska se tosiaan oli. Maanrajasta katsottuna sotisopa näytti vielä hieman ikävämmältä. Samalla hän kuitenkin oivalsi jotakin äärimmäisen tärkeää: vartijat hidastivat nähdessään sen, näiden huomio herpaantui hetkeksi hänestä. Ponnistaen äärimmilleen Kneri kiemurteli säkkinsä alta, luikkien sitä raahaten tämän huomattavan kokoisen tulijan taakse, kunnioittavan välimatkan päähän. Kaikki muutkin miehen mukana vielä olleista tuntuivat tajuavan, että nyt olisi tilaisuus kadota paikalta, vieläpä hengissä ja kaikkine raajoineen. Vaikka tilanne kummastuttikin jokaista, sillä ei ollut lopulta mitään väliä tilaisuuden tullen. Vilkaisemattakaan taakseen jokainen miehistä kipitti kohti portteja ja metsikköä, aikoen varmastikin kaikota jonnekin, jossa voisi jatkaa ryyppäämisen ja tappelun täyttämää elämäänsä ilman tämäniltaisia.
Kneri olisi ollut halukas liittymään joukkoon, tai oikeastaan vain juoksemaan, mutta ei vain voinut. Tilanne oli jotenkin käsittämätön. Yhtäkkiä valtava, musta haarniska ilmestyi haastamaan joukon vartijoita. Vaikka ei rotta tyytymätön ollut, päin vastoin, tämähän hänet oli pelastanut. Mutta outoa se kuitenkin oli. Varmistettuaan, että kykenisi tarpeen vaatiessa pakenemaan, istui hän kadulle. Oli pakko vetää hetki henkeä, ettei tuupertuisi tähän paikkaan. Samalla hän kuitenkin tarkkaili, miten tilanne edistyisi.
Vartijat olivat selvästi epävarmoja siitä, mitä tämän vastustajan edessä tulisi tehdä. Miekat olivat kyllä tanassa ja valmiina, mutta yksikään rivimiehistä ei osoittanut halua hyökätä. Kapteeni seisoi kuitenkin tuimana edessä, selvästikin arvioiden haarniskamiestä. Ilmeisesti päätöksensä tehneenä tämä viittoi joukkoaan astumaan taaksepäin, tarttuen itse miekkaansa paremmin. "Estät Telianuksen vartioston toimia, typerys. Sinua rankaistaan hirttämällä", tämä ilmoitti kumealla äänellä, varmastikin turhaan. Sitten, varoen, mies lähti astelemaan hitaasti sivulta sivulle miekka valmiina, kuin etsien oikeaa paikkaa. Kapteeni oli kokenut mies, kokeneempi kuin tavallisen vartioston kapteenin olisi olettanut olevan. Tämä oli nähnyt tarpeeksi tajutakseen, että vastustaja ei ollut millään tavalla vaaraton. Kaukaa takaa, sieltä mistä oltiin juuri juostu, kaikui askeleiden kopina. Knerin nopea vilkaisu paljasti, että loput vartijajoukosta olivat saapumassa paikalle. "Juokse vartiotupaan ja hälytä kaikki miehet paikalle. Meillä on täällä ongelma", kapteeni totesi eräälle alaisistaan, joka poistui nopeasti paikalta. Mies ei selvästikään aikonut jättää mitään sattuman varaan tällaisen arveluttavan vastustajan kanssa. Sitten, kokeilevasti, tämä hyökkäsi, survaisten kohti haarniskaan verhoutuneen silmänreikää. Isku oli kokeileva, kapteeni pystyisi tarpeen vaatiessa peräytymään heti, ja olettikin joutuvansa tekemään niin. Tämä halusi saada selvyyden vihollisensa taidoista, ei loikata suin päin kuolemaan.
|
|
|
Post by CutKiire on Aug 18, 2007 18:04:16 GMT 3
Minkäänlaista reaktiota ei tuolta hahmolta irronnut vartijoiden puheisiin. Tuo vain seisoi hiljaisena, katsellen vartijoita. Tietenkin aina siihen asti kun kapteeni hyökkäsi.
Vastaus iskuun oli nopea ja voimakas, haarniskoitu hahmo iski miekkaan kirveellään sellaisella voimalla että oli ihme jos vartijakapteeni sai pidettyä aseestaan kiinni. Ja vastaiskun jälkeen tuo salaperäinen henkilö löi kapteenia kohti sellaisella voimalla että torjunnan yrittäminen olisi ollut hyödytöntä, ja mikäli kapteeni ei päässyt pois tieltä ajoissa ei tuo todennäköisesti selviäisi rintakehään suunnatusta iskusta hengissä. Tuon yhden hyökkäyslyönnin jälkeen haarniskoitu hahmo palasi valmiusasentoon, tosin hieman toisella kädellään elehtien kutsuvasti vartijoille.
Nuori nainen Garelin vieressä vihelsi kannustavasti ilmeisesti haarniskoidulle hahmolle, jotain mikä lisäsi Garelin hämmennystä entisestään. Täällä oli nyt jotain pahasti vialla. Ei tuollaista karpaasia kuin tuo haarniskoitu mies oli pitäisi näillä seuduin liikkua, eihän ketään järkevää ihmistä voisi tämä kylä kiinnostaa. Tosin haarniskoidun hahmon tekemiset tuntuivat jonkin verran mielipuolisilta, mutta eiväthän ne nyt vain sattumanvaraista sekoilua voineet olla? Olihan tuo jotakin sanonut 'testistä', Garel mietti, lähes unohtaen varpaissaan tuntuvan kivun. Mutta mitä hittoa se tarkoitti testillä?
|
|
|
Post by submarine on Aug 18, 2007 18:47:13 GMT 3
Kapteeni oli tietenkin odottanut kokevansa vastarintaa, muttei aivan ollut varautunut moiseen iskuun. Miekka kirposi kipeästi kädestä, jättäen koko raajan turraksi iskusta. Raaka voima sai miehen hetkeksi hämilleen, maksaen tälle lähestulkoon henkensä. Mutta viime hetkellä tämä kuitenkin sai harpattua taaksepäin, väistäen täpärästi kirveenterän. Kasvoilta kuvastui nyt varovaisuutta ja kunnioitusta, muttei kuitenkaan pelkoa. Hitaasti, valmiina harppaamaan pois mahdollisen hyökkäyksen tieltä koska tahansa, kapteeni kohotti tielle lentäneen miekkansa, vilkaisten sitä pikaisesti. Terään oli tullut selvä lovi äskeisestä aseiden taistosta. Vastustajalla oli varmasti käytössään jotain tavallista terästä mahtavampaa, tai niin mies ainakin epäili. Silkka miekkataito ei riittäisi. Mies kohotti varautuneen katseen haarniskaa kohti.
Äskeiset miehet, jotka olivat olleet juoksemassa kohti, saapuivat paikalle. Ensin nämä näyttivät olevan aikeissa vain suoraan hyökätä, mutta kapteeni viittoi näitäkin pysymään aloillaan. Vartijoita oli nyt arviolta vajaa kaksikymmentä, ja lisää oli ilmeisesti vielä tulossa - kapteeni tahtoi selvästi olla varma, että voisi tämän vaaralliseksi osoittautuneen vihollisen voittaa. Nyt tämä ei näyttänyt edes aikovan hyökätä samalla tavalla, vaan seisoi rauhallisesti paikoillaan, ilme lujana, miekka vain toisen käden varassa. "Vaadin saada tietää haastajani nimen, ennen kuin suostun tätä vastaan kamppailemaan", kapteeni ilmoitti vakaalla äänellä. "Äskeinen osoittaa sinut osaavaksi soturiksi, mutten siltikään suostu käymään miekkaan vain tällä perusteella." Tämä puhui jokseenkin hitaasti, kuin pitkittäen joka sanaa. Kauempana istuva Kneri veikkasi miehen pelaavan aikaa, jotta loputkin vartijat ehtisivät saapua - oletettavasti vieläpä paremman varustuksen kanssa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 19, 2007 17:50:22 GMT 3
Ison haarniskoidun miehen varusteet eivät varsinaisesti olleet maagisia, mutta olivat ne valmistettu jostain muusta kuin keskiverrosta teräksestä. Ne olivat sekä kestävämpiä että huomattavasti raskaampia kuin keskiverto materiaali jota yleensä käytettiin. Tavallinen ihminen ei olisi mitenkään saanut tuota kasaa metallia liikkelle, ja aseenkin heiluttelu olisi ollut todella hidasta ja kömpelöä, mutta tämän karpaasin liikkeissä ei ollut mitään kömpelöä.
"Nimelläni ei ole merkitystä, olen vain koekappale. Ja nyt, puollustautukaa tai kuolkaa", synkkä ääni vastasi kapteenin tiedusteluun, ja lähti rynnäkköön kohti vartijoita, kirves valmiina niittämään onnettomat vartijat maahan. Ilmeisesti tuo oli kyllästynyt odotteluun. Tuon eteneminen näytti pysäyttämättömältä, ja äärimmäisen vaaralliselta. Se koko ja paino mikä tuolla oli haarniskansa kanssa aiheutti sen tosiasian että mies oli jo itsessään ase, eikä kirves ollut tuon ainoa keino millä tuo voisi tappaa. Epäilemättä tuon haarniskoituihin kouriinkaan joutuminen ei olisi kovin mukava asia.
Ne vartijat jotka eivät kerenneet poistua tuon juggernautin tieltä saivat tuta voimakkaan ja laajan sivuttaisen lyönnin tuosta valtavasta kirveestä, isku joka helposti meni läpi vartijoiden puolustuskeinoista ja heikoista nahkapanssareista. Ne vartijat jotka jäivät kirveen alle eivät enää nousisi vähään aikaan, jos koskaan. Maa oli muuttunut veren ja ruumiinosien tahraamaksi, yhden vartijan jopa katketessa iskun voimasta. Eikä tuo karpaasi aikonut jättää verilöylyä kesken, vaikka tuolla kestikin hetki pysähtyä juoksustaan ja kääntyä takaisin kohti vartijoita, ennen kuin tuo alkoi taas lähestyä, nyt huomattavasti hitaammin. Vaikka tuo pääsikin nopeasti liikkumaan, niin pysähtyminen ei ollut kovin helppoa silloin.
Garel kuuli nuoren naisen oksentavan siinä vaiheessa kun yksi kirveen alle jääneistä vartijoista oli katkennut iskun voimasta, ja läheltä piti ettei Garel oksentanut itsekin. Näky oli sen verran raaka. Kohta tosin tuo tyttö taas vihelteli kannustavasti, ja Garel ei voinut kuin ihmetellä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 19, 2007 18:44:08 GMT 3
"Pikkupakana ja hullu sinä olet!" kapteeni huusi vastaan, väistäen pois rynnäkön tieltä. Jotkut tämän miehistä eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita, vaan jäivät auttamatta rajun hyökkäyksen tielle. Näiden tuskaiset huudot halkoivat ilmaa, kuten valtavan hahmon kirves lihaa. Muutama sai iskettyä tätä selkäpuolelle, mutta hätäiset lyönnit eivät saaneet aikaan mitään, kimmahtelivat vain panssarilevyistä kuin pikkukivet muurista. Tämä epäpyhä ilmestys levitti suurta kauhua joukkoihin. Miten taistella moista hirviötä vastaan?
Kun hirvitys sitten pääsi läpi joukosta ja kääntyi, jättäen kuusi hyvää miestä isketyiksi hengiltä, perääntyivät loput pelosta vääristynein katsein. Mutta kapteeni kohotti miekkansa, huutaen: "Salaman ja liekin vartijat, älkää pelätkö tätä epäsikiötä! Levittäytykää, älkää painautuko yhteen! Pysykää lujina!" Käskyjen lujuudes hälvensi huomattavasti vartijoiden kauhua. Nämä levittäytyivät mahdollisimman erilleen toisistaan, jotteivät tarjoaisi haarniskoidulle vastustajalle montaa kohdetta yhtä aikaa ja alkoivat vältellä tätä kokonaan, pyrkien hallitusti perääntymään ja väistelemään sivuille. Tarpeen vaatiessa nämä juoksivat kujillekin kiertääkseen pois vaarallisista paikoista. Jos tämä tahtoi saada kiinni, pitäisi miehiä kohti rynnätä, jolloin tämän oma paino varmasti vaikeuttaisi vain välttelyyn keskittyviin osumista.
Hetkeä myöhemmin muiden äänten yli kohosi uusi, voimakkaampi huuto: "Taistelkaa, Telianuksen palvelijat! Lähettäkää demoni takaisin manan majoille!" Kun miehet kohottivat katseensa, näkivät he katolla kaksi hahmoa ja hurrasivat. Molemmilla oli käsissään koristellut sauvat ja yllään kaavut. Loitsijoita. Kasvot oli peitetty hopeisilla naamioilla, jotka esittivät ilmeisesti heidän palvomaa jumaluuttaan. Kneri päätti, ettei enää missään nimessä istuisi näin lähellä. Hän oli oppinut, että kun loitsut otettiin mukaan taisteluihin, ei ollut viisasta olla lähettyvillä. Siksipä rotta raahasikin itsensä ja säkkinsä sinne, missä mies ja tyttö olivat. Lävistetty olka poltti kuin tulessa.
Loitsijat olivat selvästi valinneet paikkansa huolella - heillä oli keinot osua vastustajaan, mutta tällä ei näennäisesti heihin. Kenties olivat siirtyneet sinne jollakin yliluonnollisella tavalla, tai sitten yksinkertaisesti kiivenneet. Eikä kestänyt kauaa, ennen kuin molemmat kävivätkin toimeen. "Muuttukoon varustuksesi pehmeäksi lyijyksi!" toinen huusi, aloittaen pitkän litannian. Tämän kumppani taas tuntui suosivan suorempaa keinoa, heilauttaen koristellulla sauvallaan samalla kun huusi sanan. Ilma haarniskan ympärillä leimahti silkaksi karjuvaksi, vellovaksi tuleksi. Vartiosto perääntyi säpsähtäen.
|
|
|
Post by CutKiire on Aug 20, 2007 18:48:32 GMT 3
Tappaja seurasi vartijoiden hajaantumista, ja kulki noita kohti vääjämättömällä askelluksella. Se kertoi ettei tuota kiinnostanut kauanko tässä menisi, mutta samalla kertoi sen että pakoon olisi mahdotonta päästä, koska tämä ei yksinkertaisesti suostuisi pysähtymään. Sangen hermostuttavaa vaikka tuo ei koko ajan väisteleviä ja paossa olevia vartijoita onnistunutkaan saamaan kiinni, ainakaan vielä. Tosin tuo ei näyttänyt väsyvän niin maan millään, niin todennäköisesti lopulta olisi vartijoille käynyt huonosti, jos velhot eivät olisi saapuneet paikalle.
Garel, ja ilmeisesti myöskin Garelin vierellä oleva nuori nainen luulivat taistelun olevan jo ohi. Huijari alkoi jo valmistautua pakenemaan, ja kuuli naisen mutisevan jotain 'opetuksen antamisesta' maageille, kun nuo katsoivat liekkimeren ilmestyvän raskaasti haarniskoidun hahmon ympärille. Garel kuuli parin vartijan hurraavan, ja tuo nuori nainen hänen lähellään näytti olevan aikeissa lähteä jonnekin, kunnes yhtäkkiä nainen pysähtyi, ja katsoi virnistäen liekkien sekaan, jonne ei edes nähnyt kunnolla. Garelin niskakarvat nousivat pystyyn. Taistelu ei tainnutkaan olla vielä ohi, tuo ajatteli, päätellen sen lähinnä naisen virneestä.
Yhtäkkiä liekkien keskeltä kuului korviahuumaava raivon karjaisu, joka sai useimmat vartijoista kavahtamaan, ja monet taistelua katselleet päättämään että ehkäpä turvallisin paikka olisi jossakin kauempana, kuten vaikkapa naapurikylässä. Ja samaan aikaan karjaisun lähtiessä liekeistä lensi ulos jotain, nimittäin jättiläismäinen kirves jota tappaja käytteli, mutta tällä kertaa se oli käytössä heittoaseena, ja tähdättynä kohti velhoja. Aseen koko oli tarpeeksi suuri että se osuisi molempia, tosin vain toiseen osuisi terä, olettaen etteivät nämä kerkeäisi väistämään, mikä olisi tosin melko hankalaa heiton nopeuden vuoksi. Ei tosin mahdotonta.
Ja montaa sekuntia ei kulunut ennen kuin mustaa haarniskaa kantava ihmijättiläinen ryntäsi ulos liekeistä karjuen raivosta, aseenaan vain pelkkä massiivinen kokonsa ja haarniskansa. Tosin kuten jo aiemmin mainittua, tämä lähinnä tarkoitti sitä että hänen aseensa ei yltäisi niin pitkälle kuin aiemmin. Yksi onneton vartija ei kerennyt väistyä karpaasin tieltä, ja kolossi kaappasi tuon panssaroituihin kouriinsa ilman minkäänlaista vaikeutta, ja vauhdista nakkasi tuon päin toista vartijaa kuin jonkinlaisen räsynuken, joka heitetyn kumppaninsa kanssa kuoli tai haavoittui vakavasti. Vaikea sanoa, mutta rusahdus ja voihkinta oli todella ikävän kuuloista. Todennäköisesti vartijat saivat pari iskua läpi sinä aikana kun tuo kääntyi rynnätäkseen uuteen kohteeseensa, mutta panssarinsa ansiosta iskut olivat melkoisen hyödyttömiä, kun käytännössä ainoa paikka mihin tuota voisi 'helposti' haavoittaa olisi silmäaukko tuon kypärässä, tai mikäli joku onnistuisi jotenkin osumaan haarniskan liitoskohtiin. Tosin liitoskohdatkin olisivat melko hyödyttömiä, johtuen rengashaarniskasta jota tuo piti näiden herkkien paikkojen suojana.
Uusi ryntäys osui taas yhteen onnettomaan, tällä kertaa tosin karpaasi ei nakannut vartijaa mihinkään, vaan yksinkertaisesti kaappasi tuon mukaansa, ja piteli tuota toisella kädellään kuristusotteessa, jossa tuo säilytti tuon pysähtyessään, ja kääntyessään päin vartijoita taasen. "Kapteeni, mikäli ette halua verilöylyn jatkuvan niin kauan että kiinnitän huomion siviileihin, ota viisi parasta miestäsi ja käy minua vastaan. Mikäli voitatte, olen kuollut, ja mikäli te häviätte, ja kuolette, lupaan lopettaa verilöylyn, ja kadota kylästä, koska koe päättyisi siihen. Mikäli taas ei...", jätti alkoi taas puhua sillä karmivalla äänellään, ja pienen puheensa lopuksi nosti yhdellä kädellä kurkkuotteessa olevan vartijan ilmaan, ja piteli tätä hetken paikoillaan. Sitten tuo alkoi puristaa. Vartija yritti kirkua kivusta, mutta kuristava ote esti sen. Inhottava rutina kuului selkeästi, ja verta näkyi valuvan tuon hirviön sormien välistä. Lopulta kuului viimeinen naps, ja miehen ruumis tippui maahan. Pää tosin ei, mikä oli vielä tuon hirvityksen otteessa. Panssaroitu karpaasi heitti tuon irtopään kapteenin jalkojen juureen, missä se oli todella hyvin näkyvillä. Irtopään kasvoilla oli todella hirvittävän näköinen kuolonirve, jotain mikä sai lähimmät vartijat tuntemaan olonsa enemmän kuin kauhistuneiksi.
"Ja mikäli epäilet minun valehtelevan ja kieltäydyt, niin ei siitä ole minulle väliä. Sitten minä vain jatkan tappamista ja todennäköisesti tapan huomattavasti enemmän kuin jos valitset tuon vaihtoehdon, koska ei teistä ole kovin hyvin pysäyttäjikseni", hirviö jylisi.
|
|
|
Post by submarine on Aug 20, 2007 21:16:05 GMT 3
Ei ollut epäilystäkään, etteivätkö vartijatkin olisi uskoneet tilanteen loppuneen siihen. Nämä tosiaan hurrasivat ja sylkivät halveksivasti liekkeihin, uskoen jumaluutensa nimessä komennetun tulen polttaneen vastustajan jo tuhkaksi, ellei kokonaan olemattomiin. Kapteenikin katsoi tuimalla tyytyväisyydellä. Kauempana Kneri oli aivan yhtä valmis katoamaan paikalta. Yhtäkkiä moni pää kääntyi suu auki tuijottamaan kirvestä, joka kiisi ilman halki katolla yhä seisovia loitsijoita kohti. Toinen oli yhä syventynyt litaniaansa, vaikka uhkaa luultiinkin jo voitetuksi. Toinen oli kuitenkin valppaampi, kuten tämänkaltaisten täytyikin olla, ja onnistui loikkaamaan sivuun, kuitenkin lähestulkoon syöksyen alas kiveykseen. Toinen taas ei ehtinyt mitään, vaan sai kahvasta päähänsä, mennen hervottomaksi ja mahdollisesti jopa saaden surmansakin. Tämä luiskahti harjan taakse näkyvistä, mahdollisesti kokonaan pudoten katolta.
Tällä kertaa vartijat joutuivat täydellisen kaaoksen valtaan. Moni antoi periksi kauhulle ja ryntäsi suunnasta välittämättä pakoon nähdessään, kuinka jättiläismäinen mies loikkasi lieskoista kuin kuolema hornan liekeistä. Suurin osa yhä paikallaan olevista pysyi vain, koska ei kauhultaan kyennyt pakenemaan. Kapteenin komennot kaikuivat nyt kuuroille korville. Raa'asti teurastetut vain lisäsivät kauhua. "Taistelkaa, taistelkaa! Minä käsken teitä!" koetti kapteeni pitää yllä järjestystä, mutta turhaan. Muutama suostui jopa tottelemaan, muttei saanut aikaan mitään, joko vain kuoli tai tylsytti miekkaansa.
Näytti jo siltä, että koko joukko vain pakenisi, kun haarniskoitu tappaja lopettikin. Tämän synkät sanat eivät luvanneet mitään hyvää, mutta katsoessaan eivät vartijat nähneet kapteeninsa kasvoilla kuitenkaan mitään muuta, kuin lujaa määrätietoisuutta. Tämä kohotti vapaan kätensä ylös, osoittaen haarniskaa syyttävästi sormellaan. "Sinä olet vain jokin pieni saasta, ilman minkäänlaista kunniaa tai mieltä! Mutta tiedä tämä, tyhjä pakana: minä olen ollut sodissa, joissa pelkällä voimalla ei ole väliä, joissa voimakkainkin kuolee yksin! ja sinä olet tehnyt saman virheen! Asetut kokonaista kirkkoa vastaan, et vain muutamaa vartijaa! Ja tulet kokemaan seuraukset, minä vannon sen! Et lähde täältä hengissä!" Kuuluivat sanat, joiden raivolla ei ollut rajoja. "Otan haasteesi vastaan!"
Yhtäkkiä kapteeni pyyhkäisi vyölleen, tarttuen toiseen varsijousistaan. Taistelun aikana, saadessaan hengitystilaa, hän oli ladannut sen. Mutta kyseessä ei ollut tavallinen vasama, vaan huolella riimuin kirjailtu, useaan kertaan lumottu. Se oli tämän ainut, annettu osoituksena jumalansa kyselemättömästä palveluksesta ja kyvyistä, joilla tukea sitä. Irrotessaan jousesta se syttyi lieskoihin, ärjyen kuin helvetillinen peto. Se tappaisi tämän saastan, kapteeni tiesi sen. Sytyttäisi lieskoihin, jotka eivät tulisi sammumaan moneen tuntiin. Samalla hetkellä iski velho katolla uudelleen sauvaansa kohti haarniskaa, huutaen mahdin sanat niin lujaa, että uskoi kurkkunsa rikkoutuvan. Taikakalu murentui tomuksi, kun viimeinenkin pisara mahtia jätti sen, ammentaen kaiken voimansa vastustajan tuhoamiseen. Haarniskan ympärille syttyi lieska, joka olisi saanut metallinkin juoksemaan kuin veden. Itse loitsija näytti uuvuttaneen itsensä täysin tällä voimainnäytöksellään, vajoten vain puoliksi tajuissaan kattoa vasten, jaksamatta päätään kohottaa. Ja vain silmänräpäystä myöhemmin osui tähän kapteenin vasama. Mies itse joutui suojaamaan kasvojaan molemmin käsin tulelta, jonka kuumuus riitti tuntumaan selvästi sinnekin, missä mies, rotta ja tyttö seisoivat. Lähettyvillä seisoneet vartijat tuskin olisivat hyvässä kunnossa. "Tiedä... tiedä että Telianuksen kirkko ei... ei epäröi maksaa mitään hintaa tuhotakseen vastustajansa!" kapteeni huusi lieskoihin, jossa mikään tuskin voisi selvitä. "Valitsit... sanasi väärin! Velho oli... paras mies täällä!" tämä sylki ilmoille, ennen kuin ei enää voinut kestää kuumuutta, vaan ryntäsi kujalle pakoon. Lähempänä itse lieskoja eräs vartijoista oli syttynyt tuleen silkasta kuumuudesta, moni kakoi ja raapi itseään, huutaen, ja ne harvat, jotka vielä olivat kykeneviä liikkumaan, ryömivät pakoon. Lähimpien talojen ikkunalasitkin halkeilivat ja kivi punoitti. Eräs kattokin leimahti tuleen, kun mahdin lieska nuolaisi sitä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 21, 2007 18:54:52 GMT 3
Haarniskoitu hahmo otti kapteenin huudot vastaan stoalaisella tyyneydellä, ja näytti olevan aikeissa lähteä kävelemään tätä kohti, mutta ei kerennyt jouduttuaan keskelle helvetillistä maagista pommitusta, liekkien räjähtäessä tuon ympärillä.
Garel tunsi kuumuuden myöskin, ja yritti alkaa ryömiä suojaan kuumuudelta. Tuollaisesta helvetillisestä pätsistä tuskin selviäisi muu kuin itse paholainen, ja ilmeisesti vartijatkin olivat ajatelleet noin. Ja tyttö joka oli kiinnittänyt suurta huomiota koko tapahtumasarjaan oli myöskin ilmeisesti samaa mieltä, asia jonka Garel päätteli tuon puheista kun nuori nainen alkoi puheskella itsekseen. "Hitto vie! Koe taisi päättyä. Perhana, no eipä siinä voi mitään, aika palata tuloksien kanssa..." tyttönen sanoi, joskin tuo jäi seisomaan alueelle millä kuumuus vielä vaikutti, ja alkoi kaivelemaan jotain esiin takkinsa kätköistä. Päästyään vähän kauemmaksi suojaan Garel jäi katselemaan tuota salaperäistä naista, ja ihmettelemään mitä tuo oikein teki. Nainen oli saanut kaivettua esiin jonkinlaisen käärön, joka oli pistetty rullalle. Nuori tyttö ei aikaa paljoa hukannut käärön avaamisessa, mutta hämmentyi todella. Käärö oli tyhjä. "Voisiko olla...?" tuo kääntyi pelonsekaisen kunnioituksen vallassa katsomaan liekkeihin. Eihän tuolta mikään voinut selvitä. Garel alkoi myös tuijottaa liekkeihin, mutta toivoi todella että kaikki olisi ohi. Eihän mikään voinut tuolla selvitä, eihän?
Mutta silti jotain tuli näkyviin tuolta helvetillisten liekkien keskeltä. Tuskaisen hitaasti tuolta raahusti esiin hahmo, asia joka sai harvat vielä katselevat tuntemaan olonsa melko varmasti turvattomiksi. Tosin huoli paljastui kohta turhaksi kun hahmo pääsi pois liekeistä. Haarniska joka karpaasilla oli ollut yllään oli monin osin sulanut, ja hirviö jätti askeliensa jälkeen sulaa metallia muutama tippa kerrallaan. Kypärän silmäaukko oli sulanut umpeen, ja kourat olivat sulaneet yhteen enimmäkseen, tosin oikeassa kädessä oli vielä jotain sormien tapaista jäljellä ihan haarniskassakin. Tuskien mitä tuo hirvitys koki täytyi olla helvetilliset, ja haarniskan liikuttelun täytyi olla lähes mahdotonta. Hyvin, hyvin hitaasti tuo hahmo askelsi aivan tytön eteen, ja pysähtyi sitten siihen. Hahmo hehkui kuumaa edelleen, eikä vaikutus varmasti haihtuisi hetkeen. Hitaasti tuo kolossi nosti oikean kätensä kypärän tasalle, ja onnistui vääntämään osittain sulanutta kouraa tarpeeksi jotta sai otteen kypärästä, ja repäisi kypäränsä irti päästään. Kypärän alta paljastuneen miehen pää näytti karmealta. Silmät ja iso osa lihasta silmien ympärillä oli palanut pois, ja puhdas kuumuus oli polttanut muutenkin jälkensä tuohon kaljuun päähän. Tuo käänsi tyhjät silmäkuoppansa tyttöä kohti, ikään kuin tuo olisi vielä nähnyt jotain. Kauempaa katseleva äärimmäisen kauhistunut Garel oli näkevinään pientä punaista hehkua verisistä ja palaneista silmäkuopista. "K-koe o-on suoritettu", karpaasi sanoi, tällä kertaa ilman sitä metallista sivujuonnetta jonka oli täytynyt johtua kypärästä, mutta palanut kieli aiheutti runsaasti ongelmia tappokoneelle. Nuori nainen katsoi ihaillen karpaasia, ja nyökkäsi. Vaikka tuo järkälemäinen mies tuskin osallistuisi taisteluihin ilman runsasta maagista apua, oli tuon selviytyminen jo melkoinen ihme. "Hyvä, pomo taitaakin jo odotta, joten eihän jäädä tänne turhaan kuppaamaan", tyttö sanoi virnuillen - johon karpaasi nyökkäsi -, ja kaivoi jostakin taskujensa kätköistä pienen pallon. Garel tunnisti riimun mikä siihen oli kaiverrettu, johtuen siitä syystä että hänellä itsellään oli hieman samantapainen. Hänen omansa oli tosin eräänlainen pitkän matkan kutsukivi, mutta tuo taisi olla jotain muuta, olihan riimu väännetty väärinpäin. Tyttö hieraisi kiveä, ja lausui jonkun sanan jota Garel ei ihan kuullut, ja purppuraisen välähdyksen saattelemana hermostuttava parivaljakko oli kadonnut. Huijarilla ei ollut pienintäkään halua ottaa selville että minne, eikä myöskään kuka kaksikon 'pomo' oli.
Garel alkoi taas suunnitella lähtöä, ja uskoi että homma hoituisi melko helposti. Vartijat olivat liian hajallaan ja henkisesti murskana että nämä yrittäisivät mitään, joten Garelilla ei ollut kovin suurta kiirettä nousta ylös ja katsella ympärilleen. Eri toten tuo katsoi missä rotta oli. Rotta oli herättänyt hänen uteliaisuutaan hieman, ja todennäköisesti tekisi hyvää hieman puhua jonkun kanssa, jotta tämä hirvittävä näky mitä hänen oli pitänyt todistaa unohtuisi.
((Ja näin tämä 'pieni' välikohtaus tuli päätökseen. Pitäisi todennäköisesti joskus piirtää kuva siitä kun tuo karpaasi kävelee ulos liekeistä.))
|
|
|
Post by submarine on Aug 21, 2007 19:46:54 GMT 3
Kneri yski muutamaan kertaan seuratessaan, kuinka järjettömän kuumat liekit ulvoivat ja polttivat kaiken, mihin ylsivät. Hän ei olisi ollut yllättynyt, vaikka kivikin olisi alkanut pehmetä tuossa. Sammumaan päin se ei ainakaan ollut. Mahdin tuli näytti ruokkivan itseään silkalla ilmalla, kutistumatta hiukkaakaan. Mahtoiko velho olla tehnyt kohtalokkaan virheen taikojensa kanssa? Rotta ei kyennyt näkemään kunnolla kirkkaiden lieskojen sekaan, mutta sekin katto, jolla tämä oli maannut, vaikutti olevan tulessa. Jostain kaukaa kuului heikkoja huutoja, joista oli mahdotonta saada selvää. Ei ollut epäilystäkään, etteikö palo tulisi leviämään johonkin asti. Hän ei aikonut olla paikalla enää silloin.
Rotta oli aikomassa jo poistua, mutta näky naulitsi paikoilleen. Ei tuo ollut mahdollista, ei vain ollut. Se oli haarniskassa kulkenut mies, mutta yhä hengissä. Tämä näytti sairaanloiselta, mutta eli kuitenkin. Tämä oli astellut esiin lieskoista, jotka halkoivat kuumuudellaan ikkunoita silmänräpäyksessä ja tukehduttivat metrien päästä. Hän oli näkevinään, kuinka tämän yltä jopa valui sulaa metallia. Ei voinut olla tavallinen ihminen, ei ihminen ollenkaan. Jokin taikuuteen liittyvä, epäluonnollinen. Hän astui lähestulkoon vaistomaisesti taaksepäin, vaikkei tämä ollut vielä lähelläkään. Ilmestys herätti ehkäpä vielä enemmän kauhua näin, palaneena, astellen liekeistä jotka olisivat tappaneet minkä tahansa tavallisen miehen, osoittamatta minkäänlaisia merkkejä kuolemisesta.
Kneri otti vielä lisää askeleita, kun hahmo tuli lähemmäs. Hän ei olisi halunnut katsoa tätä, ei saastua tämän epäluonnollisesta olemuksesta. Mutta punertavat silmät eivät totelleet, eivät suostuneet irroittamaan otettaan tästä, vaativat saada lisää. Hän vain tuijotti, unohtaen vasaman olassaan ja kaiken muunkin. Hyvin hiljaa, tiedostamatta sitä itsekään, rotta mutisi sanoja, joita oli mahdoton saada selville. ja sitten valtava hahmo - ja tyttö jota hän ei oikeastaan ollut edes tiedostanut suuremmin - olivat poissa. Hän tuijotti tyhjää vielä tovin, havahtaen kuitenkin lopulta.
Oli aika lähteä, siihen ei tarvittu muiden neuvoja tai luiden heittämistä. Kneri vilkaisi ympärilleen, huomaten miehen lähettyvillä. Tämän hän uskoi tunnistavansa äskeisestä juottolasta ja paon ajalta. Jokin velho, ilmeiseisesti. "Pitäisi... KH! KH! Pitäisi lähteä", rotta totesi tälle, osaamatta aivan täysin ajatella tämän kaiken jäljiltä. Limainen yskä häiritsi puhetta. "Tuolla on metsää, eivät edes huomaa kenenkään poistuneen.", hän lisäsi, osoittaen porttia, ennen kuin sortui taas yskimään. Se oli kaiketi aukikin, vaikkei hän pimeässä voinutkaan nähdä selvästi. Toinen käsi haavoittuneenakaan Kneri ei aikonut jätää säkkiään mihinkään, vaan tarrasi siihen nyt pelkästään yhdellä, kohottaen ehjälle olalleen. Eteneminen oli hidasta, mutta kukaan ei ollut tulossa estämään. Jokainen kykenevä yrittäisi kai pian sammuttaa paloa, ei jahdata muutamaa tuhon aikana pakenevaa. Rotta pysähtyi vain, kun erään talon katto romahti sisään, mutta jatkoi sanomatta mitään.
|
|
CutEiJakkaKirjautua
Guest
|
Post by CutEiJakkaKirjautua on Aug 22, 2007 18:26:28 GMT 3
Garel vilkaisi vielä kerran hirvittävää näkyä kylän keskellä, kaikkia niitä ruumiita, ja eritoten osittain sulanutta kypärää jonka valtava haarniskoitu mies oli viskannut maahan. Garel värähti hieman, ja kääntyi poispäin, lähtien rotan kanssa pois tuosta kylästä. Paljoa tuo ei puheleskellut, lähinnä nyökkäsi rotan sanoille, ja keskittyi pääsemään helvettiin tuosta 'sivistyksen' tyyssijasta. Ei olisi kovin ihme vaikka useampi kaupungin asukaskin päättäisi jättää kaupungin, paikat joissa tapahtui verilöylyjä tuppasivat pistämään ihmisten mielet sekaisin hiljalleen, kun ikävistä asioista muistot tulivat mieleen päivittäin. Garelkin oli kokenut tuota joskus, sotatantereet joilla tuo oli ollut olivat yleensä olleet hyvinkin brutaaleja paikkoja. Etenkin viimeinen sota haltioita vastaan oli ollut Celdorissa hyvinkin verinen, joka oli lähestulkoon aiheuttanut yhden haltiarodun tuhon.
Garel yritti ajatella jotain muuta, ja alkoi keskittyä vain tiehen edessään.
|
|
|
Post by submarine on Aug 22, 2007 19:32:40 GMT 3
Kneri oli uupunut. Hän oli ollut sitä jo ennen tätä kaikkea, ja nyt vain enemmän. Hän oli saanut nyrkkiä, juossut jalkansa tunnottomiksi ja vasama tökötti vieläkin olassa. Se olisi pakko ottaa pois ennen nukahtamista, veisi vielä koko raajan muuten. Ajatus hengiltä mädänneen käden sahaamisesta olasta lähtien ei viehättänyt. Mies voisi kaiketi auttaa asiassa, kun oli kerran mukaan tulossa. Mutta ensin olisi löydettävä jokin yöpymäpaikka. Metsää kyllä oli, joten se tuskin osoittautuisi hankalaksi. Porteilla ei tosiaan ollut kukaan vartiossa. Jos olikin vielä äsken ollut, oli tämä varmasti nyt keskittyneempi tulipaloon. Pieni oviaukko itse suuren puuportin sivussa ammotti auki. Oletettavasti aikaisemmin paenneet olivat poistuneet sitä kautta, ehkäpä rikkoneet lukonkin paetakseen. Rotta astui siitä, vilkuillen vartijan poissaolosta huolimattakin ympärilleen. Paon loppuminen huolimattomuuteen olisi ollut kaiken huippu.
Muurin ulkopuolella metsä siintelikin himmeässä kuunvalossa, äärimmäisen kutsuvana ja suojaisana. Kneri lähti vaiti sitä kohti, ajattelematta enää kovinkaan suuria. Vajaan kymmenminuuttisen kävelyn kuluttua metsä olikin jo yllä. "Olisi paras mennä pois aivan tieltä", rotta totesi kuivasti, astellen aluskasvillisuuden läpi sivummalle. Paikka, johon hän pysähtyi, ei ollut millään tavalla muita parempi. Se vain sattui olemaan se, joka tuntui sopivalta. Siitä oletettavasti näkisi päivällä juuri ja juuri tielle, eikä kaksikkoa olisi helppo huomata. Laskettuaan säkkinsä maahan ja varmistettuaan, että se pysyisi suljettuna, kiinnitti Kneri huomionsa vasamaan. Kun vasen kaavunhiha oli konstailtu pois, näki tilanteen paremmin. Se oli uponnut syvälle, varmaankin luuhun, ja tuntui olevan tiukassa. Hammasta purren hän koetti kiskoa varresta, mutta turhaan. Se aiheutti ainoastaan kipua. Läpikään sitä tuskin saisi, luu oli tiellä. Pitäisi kiskoa pois, ehkä leikata liha ensin auki. "Viitsisitkö kiskaista?" hän kysäisi mieheltä, osoittaen itsepäisesti paikallaan pysyvää kiusaa. Miehellä olisi ainakin enemmän voimia.
|
|
|
Post by CutKiirees on Aug 29, 2007 18:40:38 GMT 3
((Jups, alan taas tervehtyä, joten vastailenpa tähän, tosin liian lyhyesti kyllä. )) Garel seuraili rottaa, myöskin vilkuillen epäluuloisena ympärilleen. Onnekseen tuo ei nähnyt kenenkään kiinnittävän heihin huomiota, joten pako oli ilmiselvästi onnistunut, 'kiitos' hirvitykselle joka oli surmannut lukuisia vartijoita, ja todennäköisesti jäisi elämään tämän kylän tarinoissa ja legendoissa vielä pitkään. Mutta, se oli onneksi jo ohi. Garel vain nyökkäsi rotan ehdotukselle, olihan se melkoisen ilmiselvää. Kun nuo olivat päässeet metsään, alkoi huijari katselemaan joskos tuohon saisi johonkin nuotion pistettyä, hyödyt siitä olisivat suuremmat kuin haitat tällä hetkellä. Tosin tuo homma keskeytyi kun rotta pyysi apuaan. "Tuota, yritetään", Garel vastasi, ja astui lähemmäs. Garel ensin hieman tutki että miten tuo vasama tarkalleen ottaen oli ennen kuin hän otti vasamasta kunnon otteen, valmistautuen nykäisemään. "Pure hammasta", mies kehoitti ennen kuin tuo nykäisi niin lujaa kuin pystyi, tosin kovin paljoa voimakkaampi kuin rotta tuo ei ollut, ryökäle kun ei kovin paljoa keskittynyt lihaksien hankintaan. ((Ja jätän sinulle sen päätöksen siitä irtoaako vasama.))
|
|