|
Post by Kalin D. on Jul 16, 2008 1:27:14 GMT 3
Kestävä ruumiinrakenne, saanut varmasti jonkin asteisen sotilaskoulutuksen, vähintään käynyt kaikki Kolmiliiton temppuradat läpi ansiokkaasti. Mutta tulehan Koalition koulutusleirille, siellä ei tömähdykset riitä ja heikkoja ei armahdeta vapatuksella vaan yhdeksällä millillä metallia. Rastat pyyhkäisivät kasvoja hampaiden hakiessa paikkaansa purra korvallista. Niitä oli joskus ollut koko pään peittämään ja muuttamaan lääkäri aivan toisennäköiseksi. Whoa! Tasapaino katosi, maiharin kanta kolahti väärässä asennossa maahan ja lennätti puskun voimasta shakaalimaisen miehen maahan. Ilma karkasi keuhkoista rymähdyksen voimasta ja hetken aikaa Dareio taisteli saadakseen kehonsa toimimaan. Okei, Lucy osaa pistää hanttiin ja hyvin. Tästä tulee sittenkin se kaksintaistelu, jonka halusin. Tästä tulee.. Leveä, susimainen hymy levisi halkomaan kasvot täyteen haastetta ja intoa. Bring it on babe. Nainen sai hyökätä päälle, vain saadakseen terävät kynnet kiinni housujensa vyöhön ja lantioonsa. Toinen lahje oli leikattu siististi irti, mutta kaikki muu oli paikallaan revittäväksi napakoin nykäyksin riekaleiksi. Liha sai kirvota verta ja pumpata adrenaliinin suoniin.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 16, 2008 1:44:33 GMT 3
Jo osittain lennon aikana naisen asento oli kääntynyt. Juuri ennen oman tasapainon uhraamista, se oli vaihtanut jalkojensa tukipistettä niin, että maan tullessa vastaan (tosin miehen kehon pehmentämänä iskuna) ei vaadittu kuin nopea liikahdus, toinen käsi työntämään maasta ja kas...Henkeään haukkomaan pakotettu mies sai huomata jälleen tuijottavansa meripihkaisiin silmiin, jotka välkkyivät. Kuin olisi seurannut myrskyn aallokkoa. Melkein samalla liikkeellä kuin oli päätynyt kasvokkain nainen oli jo istumassa. Paino tarkalleen, hyvin tarkasti, miehen lantioluiden päällä niin, että kuoletettiin suurin osa yläkropan vipuvoimasta samalla kun lukittiin lantio vasten maata toinen jalka toisella ja toinen toisella puolella. Se ei pysähtynyt. Ei vaikka kynnet viilsivät jalkaa, saivat veren vuotamaan lämpiminä vanoina pitkin vaaleaa ihoa. Se oli kuin kone, jonka nopeuden säädin tuntui sulaneen jumiin nopeimmalle vaihteelle. Ylikierroksia, rankasti. Huolestuttavaa kyllä vaikutti siltä, että minkään asteista väsähtämistä ei olisi tiedossa. Ei vielä hyvään aikaan...Toinen käsi kiskaisi jo lähes matkasta irronneet liivit pois nakaten ne jonnekin näkökentän ulkopuolelle.
Ja toinen käsi...? Se tuntui suorastaan viileältä kehon omatuotanteisen lämmön keskellä. Vaaleiden kutrien suojista pihkasilmät nauliutuivat miehen kasvoihin. Mitenkäs se nyt olikaan. Jos mä liu'utan käteni tuohon ja painan tuosta hermopisteestä, samalla kun toinen käsi löytää oma paikkansa. Kynnet raapii vähän ihoa ennen kun sormi painetaan tuohon. Joo. Tossa se piste oli. Ja sitten jos mä painan nyt näistä kohdista yhtä aikaa samalla kun näykin sulta tajun pois...Muistaakseni sen pitäis vaikuttaa jotenkin keskushermostoon...? Katsotaas... Sormet tiesivät mitä tekivät. Huulet etsiytyivät vatsalle, hampaat pureutuivat ihoon. Nyt se teki sen lähes...hellästi. Napakasti, niin että tuntui mutta mieltä järkyttävän...pehmeästi. Kuin kuiskaus aivan korvan juuressa. Ja sormet...painoivat...
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 16, 2008 2:19:18 GMT 3
Wau. Hetkeksi kynnet ja kädet pysähtyivät, jäivät hieman koholleen kyljille soolon jumahtaessa tuijottamaan liivien alta paljastunutta näkyä nollat taulussa. Siis, wau. Tuollaisia ei ole nähnyt kohta neljään vuoteen. Herätys! Ota kiinni, ennen kuin karkaavat! Maalattian hiekka pölähti kevyesti Dareion koettaessa kammeta itseään ylös, ehtimättä toteuttaa itseään ajoissa. Kiinni oli saatava silti, edes hetkeksi, jotta muistaisi miltä pehmeät rinnat tuntuivat, millaista oli tarttua niihin kiinni ja painaa ne yhteen. Ulkona itsekseen riehuva sota katosi muistista täydellisesti, jättäen jälkeensä vain tinnuttavan kirkkaan usvan, jonka läpi henki pölyinen, taistelukentän likaama nainen kaikessa särmikkäässä kauneudessaan. Kosketus kuivan ja kuuman ilmaston kovettamalla iholla sai lihakset jännittymään, rangan taipumaan kaarelle ennen kuin uloshengitys vapautti lihakset putoamaan pää hieman takakenossa hiekalle. Mitä sinä olet tekemässä? Dare haukkoi henkeään tuntiessaan puraisut, hellitti otteensa ja antoi kyntensä sivellä kapeita hartioita ohuita viiruja piirtäen. Ei, en todellakaan estä, koska jos tämä on menossa siihen miltä tämä juuri nyt näyttää - Aivan vapaat kädet. En estä. En takuulla estä. Vielä vähän alemmas ja... Vihreät silmät revähtivät auki jokseenkin järkyttyneinä, tulikuuman aallon räjähtäessä kehon lävitse varoittamatta, repien lihakset kramppiin ja ajatuksen täysin atomeiksi. ...gh!
Palkkasotilaan vartalo tärisi hetken ja rentoutui kuin iskusta. Kädet tipahtivat maahan ja hengitys katkoi hetken, ennen kuin suostui täyttämään keuhkot kunnolla ilmalla. Ei näin. Ei näin. Ei näin. Ei näin. Ei näin. Siitä viime kerrasta taisi tosiaan olla aika kauan aikaa. Tämä ei ole todellista! Tämä on väärin! Hyvä, että edes vyö oli jo auki. Eeeeei...! En edes ehtinyt nähdä vilaustakaan mirristä! Tämä on... Voi hyvä jumala. Katastrofi. Tummat kulmat rypistyivät ja lääkintämies painoi silmänsä kiinni uristen kurkustaan pettyneen vihaisesti, peittäen kasvonsa käsillään. Nolostus iski välittömästi ja Dareio halusi vain upota maan rakoon pysyäkseen siellä seuraavan vuosikymmenen aivan hiljaa.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 16, 2008 2:33:11 GMT 3
Hiljaisuus. Vaalean naisen katse ja ilme kuvasti ehkä parhaiten hyvin suorasukaista yllättyneisyyttä. Se katse liukui omista käsistä mieheen, käsiin ja uudestaan. Katse jäit tarkistelemaan miehen kynsikkäitä käsiä, jotka olivat kohonneet peittämään kasvoja. ...Tziis. Emmä ny muistanu että se ihan noin...Mutta toisaalta. Mies, sun kuntos on päässy vähän ruostumaan. Sitten huulille alkoi tapahtua jotain. Suupieli nyki, nyki hieman enemmän ja kohosi. Ja sitten toinen suupieli kohosi toisen rinnalle. Ja se virne, joka niille kohosi oli Pedon välähdys. No Worries, kynsikäs. Mä en ajatellu jäädä ilman, joten mähän en ole vielä lopettanu. Miehet... Vaikka hymyä ei nähnyt niin sen äänen, joka naisesta lähti samalla kun paikalleen jämähtäneet ja lähes poispäin nykäistyt sormet laskeutuivat takaisin iholle ja lähtivät liikkeelle, saattoi kyllä kuulla. Itseasiassa sitä ei voinut olla kuulematta. Se ei ollut naurua. Ei varsinaisesti. Se oli...se oli...kehräystä? Hiljaista käheän karheaa hurinaa, joka tuntui tunkevan ihon alle ja saavan ihokarvat pystyyn. Ainakin ne ihokarvat.
Muahan ei jätetä ilman. Jos sä laukeet tosta, sussa on pakko olla latautuneita rahkeita vaikka maailman tappiin asti. Pitää vaan löytää... Sormet liukuivat, raapaisivat ja painoivat kokeeksi. Lämmin värähdys. ...löytää... Sormet seisahtuivat. Mitäköhän tosta tapahtuu...? Sormet painoivat, etsivät pisteen ja painoivat hieman lisää samalla kun huulet jo sipaisivat lämmintä ihoa. Hiljaisuus ja sitten "Heureka!" ja ääni, jota ei voiut kutsua kuin hykerrykseksi. Hyvin, hyvin tyytyväiseksi hykerryksi. ...Resetointi nappula. No niin herra tohtori. Toinen erä. Sun kroppas on siihen halukas, olet sä tai et. Se kumartui eteenpäin, paljas rintakehä paljasta rintakehää vasten. Omansa pehmeämpänä vastuksena sotilaan kovalle. "Niiiin, että mikä se mun nimi oli?" Hiljainen käheä kuiskaus miehen omasta verestä värjäytyneiltä huulilta. Ja jos silmiin uskalsi katsoa...Niin. Oli ehkä parempi ettei uskaltanut.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 16, 2008 3:12:41 GMT 3
Ruosteessa, todella pahasti. Häpeällisen pahasti, tarpeeksi, että oli hyvin kiitollinen asumismuodostaan. Suojalta oli matkaa lähimpään asutuskeskukseen kilometrejä ja matka oli tehty vaikeaksi kulkea ansoilla, eikä kyllä vuori itsessäänkään ollut helposti lähestyttävä. Nyt eritoten siitä oli kiitollinen. Kukaan muu ei tiennyt, eikä tulisi ikinä tietämään. Tämä taisi olla selvä peli tältä erää. Voisi luovuttaa ja lojua nyt vain tässä hetken aikaa itseään keräillen. Siihen asti, että sosiopaatti tajusi erikoisen panttivankinsa jatkavan. Hei, mitä..? Mä en kuule tästä enää ylös pääse ainakaan tuntiin.. Epäusko kuohahti palleasta sitä mukaa kun oma keho teki jotain, mikä ei ollut enää kantajansa hallinnassa. Miten..? Ja vitut, mä en tiedä miten sä tuon teit, mutta kyselen myöhemmin. Kysymykset saattoi kysyä sitten kun sai aivonsa takaisin sieltä jostain alakerrasta. Sillä hetkellä tuli jopa melkein kiire palata asiaan, vääntää kyynärpäät alleen ja nostaa ylävartalonsa irti. "Okei." Käheä ääni karahti ja soolo nielaisi kurkkuaan selvittäen, nyökäten aavistuksen vaivautuneena. "Okei. Lizard. Voitit." Dare sai aikaan voipuneen vinon hymyn ja puisti päätään. Pakko tietyllä tavalla ihailla, muijalla on pokkaa kun miettii tilanteen.
Silmiin uskalsi katsoa, kunhan oli potkaistu uudelleen käyntiin. Uudemman kerran ei tarvinnut käskeä, vaikkakin vauhti hidastui asteen verran. Ei, ei hidastunut vaan muutti taajuuttaan sen verran, että raiskausyrityksestä taittui rajut, mutta jonkinlaisen vinksahtaneen yhteisymmärryksen löytäneet otteet. Pakolla ei tainnut olla enää syytä yrittää ottaa haluamaansa, joskin oli korkea aika työntää nainen hartiasta kyljelleen ja hiekalle. Hampaat etsivät paikkansa purra, kulkea kaulalta nänneille. Varovaisuus jäi sitten siihen, vaatteiden riekaleet nyhdettiin irti ja pois, kuten oli alkuperäinen suunnitelma. Saakelin vyö, irtoa jo!
Ei sen näin pitänyt mennä nyt alkuunkaan, mutta toisaalta, olisi typerää jättää tilaisuus käyttämättä hyväkseen. Sitä ei myöhemmin antaisi itselleen anteeksi, vaikka juuri nyt tämä koko riihitys ja härkiminen on melkein kummallisella paikkaan. Nyt tai ei koskaan. Tunnin tai kahden päästä tilanne on kuitenkin taas jotain aivan muuta ja tyttö voi olla jo pakastimessakin, eikä kylmä liha ole oikein.. Ei. Sitten taas viiden vuoden päästä on hyvä mieli, ettei edellisestä kerrasta ole sitä yhdeksää vuotta. Niin kauan kuin hälytysjärjestelmä toimii ja fyysinen puoli kestää, tästä ei nousta. Siis lattiasta ylös.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 20, 2008 19:00:46 GMT 3
...1-1... Blitz hymyili liskonhymyä valkeat hampaat välähtäen ja katse silmissä hieman ehkä huolestuttavastikin läikähdellen. Terä oli taitettu. Jokin, joka oli alkanut raivoisana raiskauksena oli kiskaistu näkymättömään liekaan ja siinä samalla muutettu joksikin, joka ei ollut inhimillistä hellyyttä, ei myöskään silkkaa eläimellistä väkivaltaa, mutta joka varsin ehdottomasti tulisi vielä olemaan molemminpuolista nautintoa. Vastaan ei pistetty kun käsi työnsi ja pakotti kierähtämään selälleen hiekalle. Hymy suli virneeksi, jonka takainen ajatusmaailma oli ehkä terveellisintä jättää rauhaan. Tarvetta vastaantaistelulle ei kuitenkaan enää ollut ja he molemmat tiesivät sen. Kuivan maan pöly kirveli haavoissa saaden virneen vain syvenemään.
Tää erä on jo mun.
Myöntyminen miehen hallintaan ei kuitenkaan muuttanut altavastaajaa passiiviseksi. Kaikkea muuta. Kun vuosien kerroksiksi kasaamat ruosteet rapisivat muistojen yltä, mielikuvat menneestä elämästä selkenivät ja elävöityivät. Aivan kuin ne olisivat odottaneet vain ja ainoastaan sitä toisen elollisen kosketusta levitäkseen käsiin. Ja nyt...jokainen uusi muisto raotti kauan ...aivan liian kauan... suljettuna ollutta arkkua. Liikahdus liikahdukselta siitä arkusta tihkui repertuaaria, joka antoi mielelle, keholle ja ennen kaikkea käsille aivan uudenlaisia kykyjä. Hiekanvärisen teltan kuivuudesta halkeilevalla maalattialla kaksi vuosien, elettyjen elämien ja repaleisten sielujen kantajaa janosi muuttumista yhdeksi silkan alkukantaisen tarpeen ajamina. Suostuvaisen pehmeäksi käsissä muuttunut nainen ei hangoitellut enää vastaan, mutta ei toisaalta myöskään pakottanut vastaustajaansa euforialla eteenpäin kuten ensimmäisessä erässä. Muistikuvat olivat avanneet oven myös sille oivallukselle, jonka mukaan se, joka pystyi ajamaan toisen ihmisen puolihulluksi nautinnosta pelkillä käsillään kykeni myös lietsomaan kestävyyttä kasvamaan kymmenen potensseissa, aikaa venymään ja vääristymään sekä kahden kehon rytmiä löytämään aivan omanlaisensa taajuuden. Jos tää jää mun viimeseks ateriaks, niin sehän nautitaan huolella, ajan kanssa ja asiaankuuluvalla hartaudella...
Liikkeet sulivat yhteen, erkanivat, sulivat ja erkanivat jälleen hien helmeillessä ja pulssin jysähdellessä läpi ruumiiden muuttuen yhdeksi liikkeiden tahdin kanssa. Kädet liikkuivat, koskivat, sipaisivat ja liukuivat. Kynnet, sormenpäät, kynnet, sormenpäät, kynnet... Mun keho on aina ollu...väline...jonkun väline...Mafia...Armeija...jonkun...aina...Mut nyt...MUN. Mun välineeni. Mä sanon mitä sillä tehdään, miten ja kuka...Mä san... Ajatus katkesi leikaten. Miehen liike sai ekstaasin rihman sipaisemaan mieltä, järjen sumenemaan, pakotti jokaisen solun iskeytymään lukkoon ja kehon jännittymään kuin venytetty soittimen kieli. Samassa jo jokainen säie laukesi samanaikaisesti, kuin joku olisi ottanut tiukan otteen ja repäissyt niin että mieli ehti vain inahtaa ennen ruumiista irtoamista. Blitz haukkoi henkeään tuijottaen silmät auki revähtäneinä läpi yllään kaartuvan teltan katon, Ei-Aivan-Mihinkään. ...Jumalauta... Kristallinkirkas välähdys solahti mielen lävitse naisen muuttuessa hetkeksi aivan hervottomaksi. Johan loppui ilo aikaiseen, saattoi lääkintämies ehtiä toteamaan. Että tässäkö se nyt sitten ol... -NAKS- Kädet tarrautuivat olkavarsiin lähes kouristuksenomaisesti ja mieli naksahti takaisin sijoilleen ruumiin havahtuessa. Ja mitä palannut katse sanoi? Se sanoi seuraavaa: ...äskeisen jälkeen...Sulla ei ole enää toivoakaan. Nyt lekuri katotaan mihin sun kehostas on. Eikä armoa anneta...
Lääkintämies Dare, joka hetkeä (Vai oliko siitä jo kauemmin?) aiemmin oli halunnut häpeissään valua maan ytimeen saattoi hitaasti oivaltaa kehonsa kestävän...ja kestävän...ja...kestävän. Sekuntien muuttuessa minuuteiksi ja minuuttien venyessä. Järki yritti saada äänensä kuuluviin. Yritti huhuta, ettei kehon olisi kuulunut toimia näin, ettei sen kuulunut kestää, että pitäisi lopettaa, ettei tämä ollut...Mutta oli kuin jokin olisi repäissyt yhteyden kehon ja järjen väliltä katki, eikä lopettaminen enää olisi vaihtoehto. Aika sulautui punertavaksi usvaksi, jota rikkoivat vain satunnaiset äännähdykset ja otteessa kytevän olennon kehon taipuminen ja rentoutuminen. Jännittyminen ja raukeus. Uudestaan ja uudestaan ja...Mustuus ja kristallinen kirkkaus. Nyt mä muistan, muistan miks...ei vaan matkat ja huiput vaan nämä hetket. Hetket huippujen jälkeen. Ajatukset kristallinkirkkaita, ei ylimääräistä melua, ei päämäärätöntä välkettä. Vain...vapaus...ja hiljaisuus...ja... Uusi aalto, joka muutti kirkkauden jälleen usvaksi. Ruumis suli ruumiiseen. Ei tietoa enää mikä raaja kuului ja jos kuului niin kenelle. ...todellakin jo liian kauan...
Uusi kirkkaus ja jäinen hiljaisuus. Kuollut vai elossa? olisiko väliä? Miks pelätä ku kuolema korjaa joskus kuitenkin... Kuumaa, kylmää, kuumaa, kylmää ja väreitä pitkin hitaasti nautinnolliseen hulluuteen ajettavaa kehoa. Kirkas välähdys ja euforian piikki, joka hetkeksi repäisi mielen irti ruumiista ja vaiensi hälisevän maailman. ...mutta jokanen hetki elossa on kotiinpäin. Jokanen hetki... Kahtena jalokivenä kiiluvat silmät tuijottivat lävitse, kuin mieli eläisi aivan toisessa ulottuvuudessa kuin miehen otteessa liekehtivä keho. ...pitää todistaa, että halutaan pitää hengissä. Yhtenä palana...arvokkaampi...enemmän iloa...pitää... Ajatukset alkoivat taas palata kehon yhteyteen ja vajota nautinnon tukehduttavan pinnan alle. ...saada... Kynnet painuivat iholle ja siitä läpi, oman kehon palaessa. ...tarviin... Ajatukset liukuivat ulottumattomiin, viimeisen jäädessä eksyneenä harhailemaan punaisessa sumussa. ...mua...
Viimeisen Määränpään lopulta saapuessa se tuli kuin isku alasimeen. Se purjehti sisään vasta silloin kun kaksi toisistaan hengenhädässä juovaa olentoa oli ajettu äärimmilleen, viimeisen kuilun reunalle. Synkronoidusti, kuin näkymättömän kapelimestarin tahdittamana, iskulleen samanaikaisesti kaiken karrelle polttava tuli ja ikijääksi muuttava tuuli tulvahtivat jokaisen solun läpi muuttuen kädeksi, joka tönäisi toisiinsa kietoutuneet elolliset alas kuilun reunalta. Vain pieni sysäys lisää ja tajunta olisi yhtä hyvin voinut naksahtaa suoraan OFF-asentoon. ...whiii... Ihoa vasten painuneiden sormien ote helleni kehon valahtaessa tuhkaksi palaneena vasten verta janoavaa maata. Vaaleat hiukset levisivät hien, pölyn ja veren kirjavoittamaksi sädekehäksi, josta jokunen itsepäinen säde valahti kasvoille. Silmät raottuivat ja olennosta pääsi hiljaa hyrisevä ääni. Veri viilloista pisaroiden olento nauroi kehräten kuin HYVIN-HYVIN-TYYVÄINEN kissaeläin. Vaihe yksi...Suoritettu. Pilko vaikka heti, mutta piru vie jos unohdat. Katse etsi piirteitä, silmiä, jotain mitä lukea. Vieläkö tappaa halua? Ei nimittäin olis eka kerta kun naiminen olis pelastanu mun henkeni... Ajatus toi mukanaan muiston varkain takavasemmalta ja sai jonkin sanomaan -NAKS- Nauru katkesi kuin seinään ajo ja kasvot muuttuivat ilmeettömäksi ja lukemattomaksi naamioksi. Oikea käsi liukui pitkin olkavartta kuin unohtuneena. Vanki? Väline? En helvetissä enää! Tapa. Syötä vaikka naapurille, mutta mähän en takaisin mene! Sen kun vaikka leikit mun geeneillä, mä... Aivot ottivat sekunnin murto-osaksi taiteellisen tauon. Heureka!
-NAKS- Kaulalle liukunut oikea käsi painui vasten ihoa ja...ihon alla sykkivää suonta. "Arteria carotis communis sinister, joka jakautuu carotis communis internaksi ja..." Oikea käsi, oikea käsi...oik...Ilmeettömyyden halkaisi hymy, jolla olisi voinut leikata lasia. ...mun vuki... Hymy, jossa oli jotain luonnottoman...hilpeää. Samalla hetkellä kun hymy tuli kulman takaa kämmenestä työntyi jotain hyvin teräväreunaista, joka painui vasten kaulan ihoa ja niin kovin, kovin, lähellä sykkivää suonta. Ei vielä aivan läpi, mutta lähes. "Ei toki mikään lekuri sivallin, mut kyl sil yhen arteriacarotismikälien auki repii. Testattu on. Joten nyt ihan paikka ja kuulolla...aye?" Häiritsevän epänormaalia pirteyttä. Kenelläkään ei-siis-kenelläkään voinut riittää energiaa vasta päättyneen rupeaman jälkeen. Ei ainakaan tällaiseen. Eihän? Mutta kukapa olisi kertonut sen narkkariäidin vialliselle lapselle, jonka aivot eivät meneillään olevaan tilaansa ajettuina lainkaan tiedostaneet ihmisruumiin fysiikan rajallisuuksia. Seuraamukset tulisivat, kierrokset loppuisivat vasta kun joku tunkisi täyteen unilääkkeitä tai keho ottaisi omansa viimein romahtamalla väsymyksestä, jota pää ei kyennyt tuntemaan eikä nukahtamalla poistamaan. Mutta juuri nyt mielen mukaan kantajansa olisi voinut juosta vaikka maratoonin Ison Punaisen keskipäivän helteessä. Mikä uni? Mikä väsymys? Hölynpölyä. Ei merkkiäkään. Vain järkähtämättömän vakaa käsi kaulalla terineen, odotuksesta raskas hiljaisuus ja kiiluvat silmät, jotka loppuun poltetuiksi olivat aivan...aivan...aivan...liian kirkkaat.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 20, 2008 23:29:06 GMT 3
Tän voi myydä, tosiaan ja hinta tulee olemaan aivan helvetin kova. Tällä laadulla triplat. Kestävyys, kehonhallinta - sekä omansa, että muiden. Sillä voisi hivuttaa hinnan kattoon, mutta tuotteen markkinointi tulisi olemaan hankalaa, koska ne paskiaiset haluaisivat kuitenkin itse kokeilla tai saada todistusaineistoa. Se taas ei tee hyvää kauppatavaran psyykkeelle, eikä fyysisellekään puolelle, joten siihen on kehitettävä jokin kaikille edullinen ja toimiva ratkaisu...Voi Ykseys, miten tuo nainen tekee sen..?! Soolon oli hyvin vaikea suhtautua naiseen, joka eli virvatulena mukana, ohjasi pienillä kosketuksilla ja painalluksilla hermopisteisiin. Osiltaan se sai lääkärin tuntemaan itsensä tietämättömäksi ja turhautuneeksi siltä osin ihmisen anatomiaa, mutta ei voinut olla tuntematta myöskään tietynlaista vallatonta voitonriemua päästessään itse kokemaan miten se tapahtui. Sivusta seuraaminen olisi ollut kovin tylsää ja vähemmän opettavaa. Takaraivossa jäyti jatkuvasti varovaisuus, joka putoili aina toisinaan jättäen suojautumisen ja riskien miettimisen unohduksiin, kunnes viimeinenkin ripe epäilystä ja pahimman pelkoa putosi. Siinä oli se piste kun kaikki oli puhtaasti vaistonvaraista ja luonnonmukaista. Ajatukset rahasta, varusteista, uudesta generaattorista, kaikesta muusta, katosivat jäljettömiin. Puhdas, häiritsemätön euforia ilman lääkeaineita oli jotain harvinaista ja arvokasta, Dare ei loppuviimein halunnut pilata roihuavaa hetkeä ajattelemalla liikaa. Ei enää. Hetki venyi vartiksi, tunniksi, lopulta useampaan tuntiin ilman pysähdystä. Tekniikka oli kehittynyt ja sitä oli käytetty selvästi molempiin, mutta lääkintämiehen biorakenteet ja muokkaukset kestävyyden parantamiseen eivät olleet tarkoitettu aivan tähän. Asiansa se silti ajoi siihen asti, että raja vihdoin tuli vastaan.
Tän jälkeen mä olen valmis mihin vaan, tappamaan, tuhoamaan, räjäyttämään planeetan, rakentamaan täysin biomekaanisen ihmisen, kehittämään uuden biologisen aseen, kurva - ydinkärjen jos niikseen tulee. Aivan kuitti.. Tärisee. Pohje kramppaa. Tai ehkä sitten kun tämä kramppi menee ohi.. Dare puuskutti ja yritti hillitä hengitystään vaivalla tuijottaen takaisin kirkkaisiin silmiin alapuolellaan. Miten tuollaisen staminan sai aikaan, sitä ei tarkalleen vieläkään tiennyt, mutta hieman haisua kokemus oli tuonut. Se herätti uteliaisuuden ja nosti naisen arvoa kauppatavarana huomattavasti. Ei, tätä ei todellakaan oltaisi tappamassa ravinnon nimissä. Ajatuksen saattoi lukea ilmeestä, joka oli yhtä aikaa yllättynyt, ihaileva ja voitonriemuinen. Lääkintämies jopa hymyili kunnolla, enemmän kuin häivähdyksen. "Ei mitään romanttista baby, mutta sä merkitset mulle käsittämättömän paljon." Käheytynyt ja melkein täysin kadonnut ääni sai sanottua pienillä yskähdyksillä. Tuossa ilmeettömyydessä on nyt jotain outoa, mutta... Tummat kulmat rypistyivät muodostaen viirut väliinsä. Kaulavaltimo...? Hälytyskellot soivat hetken liian myöhään.
"Devka!" Sotilas jähmettyi paikoilleen vaistomaisesti, paljastaen hampaansa kapeaan irvistykseen. Jostain kantautui laahaava ääni kuin hidas ruoskan heilautus. "Lisää temppuja, miten en ole yllättynyt? Miten teit tuon?" Puhetapa oli taas kääntynyt virallisempaan, takaisin kirjakieleen. Raivon ja jonkin asteisen ylpeyden loukkaantumisen näki selvästi, se puski esiin ruumiinkielestä asennon hyökkäävyytenä ja jännittyneistä lihaksista. Katseen olisi voinut uskoa tappavan, mutta vihreät silmät eivät luvanneet mitään niin helpottavaa ja kaunista kuin kuoleman - ne lupasivat vähintään yhtä pitkän aktin väkivaltaa ja kidutusta, jota kuolema ei armahtaisi.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 20, 2008 23:45:50 GMT 3
"Tst. Tst. Enkä mä oo yllättyny siitä, että sä varmaan mietit tälläkin hetkellä miten musta sais eniten rahaa kasaan. Sori nyt, mut mä just totesin että mua ei kauppaa enää kukaan. Kukaan muu ku mä ite. Joten..." Vastausta kysymykseen ei selvästikään ollu tulossa. Awww. Tohtori Setä, elä ny noin murhanhimoselta näytä. Se tuikahti silmissä, mutta käsi vain painui pikkaisen tiiviimmin ihoon. Väärä liike ja sitä voisi vahingossa kiskaista itse oman kaulansa auki. "Ekaks. Ennen ku päätät mitä kaikkee kivaa teet mulle tästä hyvästä voisin varottaa, että jos mun aivotoiminta lakkaa kaikki se tieto mitä muhun on säilötty tuhoutuu. Itseasiassa sama käy, jos niitä yritetään kiskoo musta väkisin ulos. Että hillitse himos ja kuuntele hetki tai paremminki vastaa yhteen kysymykseen. Oikeilla välineillä, oikeissa puitteissa pystysit sä poistaan musta PALAUTETTAVA-leiman? Ettimään sen miten se on tähän kehoon tungettu ja poistaan sen?" Kaupankäyntiä? Alastomana, uhkailevansa miehen alla ja suorastaan hilpeästi, vaikka tietyistä pienistä piirteistä saattoikin huomata, että otus ei erehtynyt ajautumaan luottavaisuuden suvantoon. Ei varsinkaan kun tuo uusi ääni tunki kuvioihin. Blitz oli varsin selvillä siitä, että tokkopa hän olisi ainoa jolla tässä ihmiskasassa olisi temppuja hihoissa. Tai ainakin ihopoimuissa...
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 21, 2008 0:15:36 GMT 3
Kulmat kohosivat hetkeksi ja ilme kävi 'no, niin tietenkin mietin..' tilassa hetkellisesti. Kyllä, oli paljonkin mielessä - luonnollisesti. Irvistyksessä kävi väre, joka kertoi terän käyvän jo kipeää ja pieni sihahdus nopeasti keuhkoihin vedettyä ilmaa kulki hampaiden välistä. Ei hyvä. Nainen ei ole edes vielä ehtinyt alkaa kunnolla kuivua, enkä mä ulos kun ollaan taas taistelutilanteessa. Eipä voi sanoa normipäiväksi... Jotain liikkui lääkintämiehen takana mytyssä vaatteita, jotka olivat potkittu nilkkoihin ja jotenkin äkkiseltään vain pois. Ääni oli pieni, mutta sen saattoi noteerata himmeän metallin hehkuisen ruskon liikkuessa laskosten välissä. Olisi pitänyt tietää, turvajärjestelmä lukitsemassa dataa, ilman sitä se olisikin ollut liian helppoa. Itsetuhomekanismi on kuitenkin jo hieman liioittelua. Dare yritti tuhahtaa ylimielistä naurua pienesti, liikuttamatta päätään. "Luottaisitko sinä kehosi tajuttomana käsiini operoitavaksi?" Vastapalloa. Kyseessä ei ollut mikään tavallinen kirurgi, kuten oli varmasti jo käynyt aikaa sitten selväksi. "Minä kykenen tekemään melkein mitä tahansa biomekaniikkaan liittyvää oikeilla välineillä ja useimmiten myös niukimmilla välineillä, joita minulle suodaan kentällä." Hiljainen laahaava ääni jatkui, vaikka matala puhe sitä vähän peittikin.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 21, 2008 0:40:46 GMT 3
Voi herranen aika sentään. Miehet! Eikö ne koskaan kuuntele. Ja muahan kuunnellaan kun mä puhun... Vaaleat kulmat kurtistuivat liikkeen rekisteröityessä näkökentän laitamilla ja äänen yhdistyessä siihen. Hetkinen. Anteeksi hetkinen, mutta mikäs helvetti tuo nyt sitten on? Pieni ärtymys häivähti piirteiden yli, väräytti hieman hymyä ja sai vasemma käden liikahtamaan äkkinäisesti oikean vierelle. Sormet painuivat iholle ja tekivät nopean ja terävän liikkeen juuri oikeasta kohdasta. Se oli tarkkaa, hyvin hyvin, tarkkaa. Sormet katkaisivat hermostollisen yhteyden tahdonalaisen lihasten ja niiden ohjauskeskuksen väliltä vain hetkeksi, mutta se riittäisi lamauttamaan liikuntakyvyn toviksi. Muutamaksi minuutiksi korkeintaan, kun taidot olivat ruosteessa ja tilanne muutenkin kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Lihasten äkillinen raukeaminen sai miehen painon jysähtämään Blitzin itsensä päälle ja lähes salpaamaan hengityksen. Ei ihan se, mitä suunniteltiin, mutta ainakin päästiin kurkottamaan sen verran miehen olan yli, että nähtiin takana liikuskellut ylimääräinen tekijä. Mikä piru...? Silmät laajenivat hieman. Sepä se.
"Nyt jos kuuntelisit etkä keskittyis jännittään joka ainosta vitun lihastas ja piiskaan mua hännälläs henkihieveriin, etkä ainakaan leikkis samaan aikaan ku mä yritän takoa järkeä sun mielenvikaseen kalloos. Mikä estää tekemästä sitä operaatiota niin että mä oon hereillä? Mitä ikinä ne muhun asensikin, ne asensikin sen niin että mä olin tajuissani, koska eivät uskaltaneet antaa rauhottavia, eivätkä anesteasialääkkeitä. Varmuuden vuoksi. Joten sä voit tehdä sen, mitä tarttee tehdä mulle selvinpäin. Ja vastineeks...Kiikuta mut johonkin yhteyksien päähän ja mä pidän huolen, että sun koko identiteettis tulee uudelleen kirjotetuks. Ei olis eka kerta. Samalla voisin kirjottaa omanikin. Lisäks mä luovutan ilomielin kaikki ne tiedot, mitä mussa on säilöttynä sulle. Mä vaikka purankin ne sulle ihan omakätisesti." Oikean käden kämmenen terävyys oli kadonnut ja kumpainenkin käsi painui omalle kasvonsa sivustalle naisen nostaessa päätä niin, että pääsi katsomaan miestä silmiin. "Ja lisäks...jos pidät mut matkassa ja kunnioitat sopimusta, voin taata että täältä saa aina kun sattuu panettaan." Tuikkivia silmiä ja jälleen ärtymyksestä pois pyyhkäistyjä piirteitä. Liskonhymy, jossa oli kaikessa järjettömyydessään ja vaarallisuudessaankin (tai juuri siksi) jotain häiritsevän lumoavaa. "Mietipä sitä siinä kun keräät yhteyksiäs kasaan ja mieti haluatko silpoo mut vai tehdä diilin. Mä venailen tässä." Kädet antoivat pään laskeutua paljaalle rintakehälleen ja liukuivat sitten kutittelemaan niskaa ja harteita. Tarjous oli esitetty, mies joko tarttuisi siihen tai tekisi mielensä mukaan. Todistettu oli, että naisella oli keinonsa heittää kapuloita rattaisiin, vaikka kuinka...
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 21, 2008 1:06:21 GMT 3
Vielä vähän.. Melkein kiinni... Se jokin, biotech-häntä, kurkotteli kiinni puoliksi irroitetussa reisikotelossa olevaa veistä. HEI! MITÄ?! GAH! Hämmästys oli vähintään yhtä suuri kuin ensimmäisellä hermoja kokeilevalla tempulla lihasten vain lakatessa toimimasta ja pudottaessa jäntevän kehon voimattomana maihin. Tämä alkaa olla jo liikaa, kohta joltakin lähtee henki, ellei tämä pelleily lopu! Himmeä metallin hohde lähti rottamaisen keinoihon suomuista, jotka suojasivat rakennetta sisällään. Jänteitä, rustoa, kestävä tukiranka ja hännän pään erikoistarkoituksiin uniikkina valmistettu kapea hampaikas kisko olivat takuulla jotain, mitä ei joka päivä nähnyt. Äkkivilkaisullakin näki, että kyseessä oli kallis lisäosa, joka liikkui hermojen tahdonalaisena. Operaatio oli varmasti kestänyt viikkoja valmisteluineen, puhumattakaan työn vaatimasta tarkkuudesta. Pikkuhiljaa lääkintämies alkoi todellakin näyttää enemmän pirulta kuin pelastavalta enkeliltä.
Liikuntakyvyttömäksi pudotettu soolo joutui tyytymään mielessään kiroamiseen ja raivonsa kasaamiseen tiiviiksi lyijynharmaaksi möykyksi palleansa tienoille. Tila sai Dareion kiehumaan vihaa ja purkamatonta turhautumista, joka vain odotti tilaisuuttaan päästä valloilleen. Keho ei vain liikkunut, vaikka aivot yrittivät lähettää signaaleja repiä nainen alla kappaleiksi välittömästi. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko alkaa kuuntelemaan tarjousta, josta ei oikeastaan ollut varaa kieltäytyä. Se taas korpesi entistä enemmän täysin yksin toimivaa palkkasotilasta. Jonkun muun ehdoilla, oikeastaan vailla vaihtoehtoja, mikäli halusi säilyttää oman hyödyn. Ruumiinhallinnan palautumiseen otti oman aikansa, tunto palasi hitaasti ja ensimmäinen merkki liikuntakyvyn palaamisesta oli käheä ähkäisy ja pieni pään liikahdus. Minuutin verran lääkintämies vain puhtaasti yritti palauttaa tunnon ja komennon raajoihinsa, myös siihen yhteen ylimääräiseen.
"Tiesitkö.." Käheä ääni murisi hampaiden välistä. "Olet yksi helvetin narttu." Käsivarret työnsivät ylävartalon koholleen, jotta rastatukkainen pystyi katsoa paremmin tarkka-ampujaa. Viha oli sen verran laantunut, ettei murha ollut aivan ensimmäisenä mielessä, muttei kyllä täysin poissakaan. "Tiedät, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tuo sopimus, mutta haluaisin ennen viimeistä sanaani muistuttaa, että näissä olosuhteissa suoritetut operaatiot ovat hyvin kivuliaita ja vaikeita suorittaa korkean infektioriskin vuoksi. Kyllä, sen voi tehdä ilman nukutusta tai kipulääkitystä, mutta hallussani olevalla välineistöllä en kykene samaan tarkkuuteen kuin täysin kliinisissä olosuhteissa." Puhe tuli tasaisena, pakotetun rauhallisena sihahduksina, joskin tihkuen myrkkyä ja rikkihappoa. "Tarvitsen kuitenkin uuden identiteetin äärimmäisen kipeästi, joten minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä tämä sopimus, vaikka sen ehdot eivät minua täysin miellytäkään." Viimeisestä osasta sopimusta Dare ei sanonut mitään, ei yhtään mitään. Tehtyään kantansa selväksi lämäri nyhti itsensä sen verran ylös, että pyörähti pois päältä ja jäi istumaan maahan housujaan takaisin päälleen repien. Häntä piiskasi muutaman kerran hiekkaa ja asettui väljästi kiertämään vasenta jalkaa maastohousujen päällä. Ommeltu viilto ja nepparit pitivät housut kasassa hännän ollessa piilossa, silloin kun piilotteluun ei ollut tarvetta samainen aukko teki olon vähän mukavammaksi. Isoihin lihaksiin tunto palasi nopeammin, mutta sormet eivät vielä aivan totelleen mikä kiukutti kirurgia entistä enemmän.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 21, 2008 1:22:08 GMT 3
Nainen oli hiljaa. Lopultakin. Kuunteli vain ja tuijotti suortuviensa lomasta. -NAKS- Oli kuin joku olisi taas mennyt ja kääntänyt kytkintä jossain mielen perukoilla. Hymy katosi, hiipui kuin juoksuhiekkaan heivattuna. Hetken ajan. Ohikiitävän hetken ajan se oli täysin eleetön ja ilmeetön. Jotain, jota joku asiaan paremmin perehtynyt olisi voinut kutsua suruksi. "Tervetuloa mun maailmaani." Vain hiljainen lausahdus, jolle ei annettu minkään näköistä kiinnekohtaa. Ei sitä oikeastaan edes haluttu, että mies ymmärtäisi tarkalleen mihin ilmaan heitetyistä kirouksista tuo liittyisi. Sopimukseen, josta ei voitu kieltäytyä. Sopimukseen, jolla luovutit itsesi kokonaan jollekin toiselle taholle, jonka pillin mukaan tanssit koko pienen elämäsi. Tervetuloa meikäläisen maailmaan tosiaan...
-NAKS- Vakavuus katosi kuin tuuleen pyyhkäistynä naisen liikkuessa ja kiskoessa katseensa irti hännästä, johon ne olivat hyväksi toviksi liimautuneet. Virne palasi ja kaikista vaatteistaan karistettu olento suoristautui. Ainoana verhonaan hiukset, jotka eivät yltäneet kunnolla edes olkapäille ja tatuoinnit, joita ei paljoakaan peitteeksi voinut kutsua. Paljaat jalat päästivät tuskin ääntäkään olennon tassutellessa suunnalle, jossa ainoa todella käyttökelpoinen asusteensa, liivinsä, sattui sijaitsemaan. Huulet mutristuivat hieman. "Joskus pitää tehdä myönnytyksiä saadakseen mitä haluaa. Luuletko että mä olen täällä mielelläni? Saati tässä tilanteessa, että mä edes TARVIIN sun apuas. Mutta ymmärrät sitä tai et, mä oon ihan yhtä riippuvainen sun avustas ku sä mun. Joten jos mä olen helvetin narttu sä oot kyllä yks saatanan rotta." Konekiväärin tykitystä taas vaihteeksi muistuttava puhe heitettiin päin toispuoleisen virnistyksen ja silmien luonnottoman kirkkaan tuikkeen kera. "Ja lähinnä aattelin, että hankkiuduttais ensin täältä huitsin helvettiin ja etsittäis joku paikka missä sä voit leikellä mut auki ja mä voin tehdä oman osuuteni. Olis kiva jos sulta sattuis löytyyn ylimäärästä vaatetta tai joudut katteleen meikäläisen osia paljaampina kun ehkä on hyväks." Rintaliivit naksahtivat kiinni ja katse seisahtui riekaleiksi revittyihin housuihin ja repaleiseen paitaan. No sukat ja saappaat sentään oli kiskottu pois jo operointivaiheessa. Joten hah. Rintaliivit, sukat ja saappaat. Aika pro asustus.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 21, 2008 1:58:17 GMT 3
Myönnytyksiä. Pfth! Soolo pyöräytti silmiään ja nousi jaloilleen puistellen hiekkaa vaatteistaan. "Olet itse hankkiutunut tähän tilaan, jäänyt joukoistasi jälkeen tai epäonnistunut suojaamaan toveriesi henkeä tulitaistelussa mitä jäljistä kykenin päättelemään." Kynnekäs käsi laskeutui pöydälle ja soolo kiersi sen ympäri, nostaen esille ottamansa laatikon takaisin kaappiin. Sitä ei tarvittu enää. Onneksi. Jotain muuta kuitenkin tarvitsi.. Vihreät silmät tuijottivat naista pitkään viiruiksi kavenneina ja kynnen kärki rapsutteli leuan pieltä. Aivan.. Jotain oli unohtua. Lääkäri palasi kaapille ja etsi hyvän aikaa, puhuen samalla taakseen katsomatta. Se vaikutti hieman myös halveksinnalta, äskeisenkin episodin jälkeen. "Rotta käy, minua on kutsuttu paljon pahemmillakin nimillä. Parempia tiloja varten olisi päästävä täysin pois tältä planeetalta, mikä ei ole helppoa. Yleisesti ottaen tietyt tahot pitävät huolen, että täältä ei nouse ilmakehästä irti mitään, eikä myöskään laskeudu. Se saa minut miettimään miten pääsit tänne." Laatikot kolahtelivat, mutta viimein se oikea löytyi. Neula valmisteltiin pistosta varten, eikä kirkas neste pienessä pullossa näyttänyt varmastikaan houkuttelevalta kynsikkään lääkärin sitä mitatessa pöytänsä ääressä. "Ensimmäinen askel kohti tavoittamatonta on pistää generaattori kuntoon, jotta vedensuodatin saa tarpeeksi virtaa toimiakseen. Ilman vettä tästä luolasta ei ole mitään järkeä poistua." Pisarat putoilivat neulan kärjeltä ja jälleen tunteettoman viileäksi rauhoittunut mies käveli suorilta vangista liikekumppaniksi muuttuneen nuoren naisen luo. "Ehkäisyyn, ellet välttämättä halua hankkiutua raskaaksi huonoimmissa mahdollisissa oloissa." Sen enempää Dare ei informoinut tai varoittanut kun piikki jo iskettiin pakaraan ja talla oli pohjassa. Kävi hyvin selväksi mikä miehen kanta siihen mahdollisuuteen oli. "Voit tuntea olosi heikoksi ja huonovointiseksi jonkin aikaa, mutta se menee ohi nopeasti mikäli kykenet oksentamaan muutaman kerran."
Piikki helähti ja rikkoutui isoon roskalaatikkoon suojan seinustalla. Miten tämän nyt oikein hoitaa? Generaattori. Aivan, se on tällä hetkellä tärkein hoitaa kuntoon, mikäli tuo narttu sen saa korjattua. Vesihuolto, muonaa on kiitos hyökkäyksen. Aseistusta riittää myös, mutta matkaa varten ei ole hyötyä ottaa kaikkea mukaan. Labra on pakattava tai räjäytettävä, riippuen kuitenkin siitä onko tänne mahdollista palata hakemaan tutkimustuloksia enää missään vaiheessa... Tiedeupseeri tuijotti tyhjää miettien, räpytellen vain välillä silmiään. Ilmeisesti hän ei ollut tottunut ihmisseuraan, eikä muutenkaan puhumaan paljoa ajatuksistaan tai suunnitelmistaan, ennen kuin ne oli aika toteuttaa. "Työkalupakki on oven vieressä ulkona. Lämpötila ulkona on jo ehkä laskenut tarpeeksi sinulle." Ne vaatteet, suojavarusteet, joita tulisi tarvitsemaan. "Hetki.." Kasvojaan hiestäen sotilas siirtyi aivan luolan perälle, pyyhki maasta hiekat paljastaen alta arkun kannen. Se auki ja tavaraa alkoi lentää kohti. Tämä tuntuu niin typerältä. Minä en toimi taisteluparin kanssa, minulla ei pitäisi olla syytä varustaa ketään ilman maksua, mutta tämä tilanne on erikoistapaus. Se häiritsee silti, mutten tiedä miksi olen näin vaivaantunut ja jatkuvasti vihainen. Isot kevlar-hansikkaat, jykevää tekoa olevat tummanvihreät haalarit ja mustat bokserit. Muuta ei irronnut. Heiteltyään tavarat keskelle tilaa ylikersantti jäi vain katsomaan tapahtuiko jotain vai pitikö vielä sanoa ääneen.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 21, 2008 2:19:29 GMT 3
-NAKS-"Ihanko totta? Ja mitäköhän sä todella tiedät siitä, miten mä olen tähän tilaan 'hankkiutunu' tai miks mä olen hengissä ja ne muut ei? Mitäköhän vittua sä yleensäkään tiedät mitään mistään? Joten jospa vaan pistäisit suus suppuun mun menneestäni ja valinnoistani. Pidät huolen omista asioistasi, kulta ja mä meen kattoon sen gen..." Lause katkesi kesken kun piikki iskettiin perslihakseen ja koko olento tuntui jähmettyvän aloilleen. Päästämättä ääntäkään. Se ei edes inahtanut. Jähmettyi vain. Sä et just tehny, mitä mä luulen että sä teit? Älä sano mulle että sä olet niin idiootti, että sä menit tekemään mitä mä luulen että sä teit kysymättä multa ensin. Miehen sanat tulivat kuin hidastettuina. EI JUMALAUTA! Kädet puristuivat nyrkkiin ja vedettiin syvään henkeä miehen astellessa teltan toiseen päähän. Hengitä, hengitä, hengitä. Ehkä se ei tunnu missään. Eiiiiii se mitenkään vaikuta. Mutta kun jumalauta sulla on kohtaus päällä niin...
Jostain syystä nainen seisoi paikallaan yhä toisen viskatessa tuomansa vaatteen maahan enemmänkin kuin merkitsevästi. Aivan hiljaa, kuin patsas. Sitten se hitaasti käänsi päätään. Vieläkään mikään muu kehossa ei liikkunut kuin pää. "Mä oon maho. Synnyin steriilinä. Sen lisäks armeija on steriloinut mut vielä varmuuden vuoks. Mussa ei kasva mikään vähääkään ihmistä muistuttava. Sen sijaan mussa on sellanen pikku vika, että kun mulla on tietyn tyyppinen hetki menossa muhun EI HELVETTI SOIKOON PIDÄ PISTÄÄ MITÄÄN YLIMÄÄRÄSTÄ! Mikä vitun lääkäri sä olet kun et tajua kysyä ennen ku piikität mitä sattuu ja millä sattuu..." Oli kuin koko keho olisi jännittynyt, joka ikinen säie kropassa. Ja ensimmäistä kertaa koko absurdin tapaamisen aikana nainen todella kuulosti, Todella Vihaiselta. Niin selkeästi, että jopa tunnepuoli sosiopaatti saattoi aistia sen raivon sanojen takana. Suu aukesi jatkamaan avautumista, mutta sen pidemmälle ei päästy. Pihaustakaan ei ehtinyt kuulua, kun koko kroppa iski lakon päälle. Silmät pyörähtivät ympäri ja puolipukeinen olento romahti maahan. Jokainen lihas, joka ainoa, nykien ja koko hoikanjäntevän varren pakottautuessa kaarelle.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 21, 2008 2:42:10 GMT 3
"Viisi vuotta soolona tällä planeetalla opettaa kaikenlaista." Palkkasotilas totesi ykskantaan lähinnä lievästi ärtyneenä. Nyt olisi erittäin hyvä hetki avautua, mikäli haluaisi avautua. Houkuttelisi kyllä katsoa miten tyttö reagoi jos latelisi ansioluettelon - myös ne kyseenalaiset osat. Ei ehkä aukoisi noin paljon päätään, mutta ei siitä ole mitään hyötyä. Alkaisi vain rähjätä enemmän. Niin, sitä listaa oli maineen molemmin puolin aivan tarpeeksi saamaan taisteluplaneetan konkaritkin kavahtamaan kauemmaksi kenttä-Mengelestä, jonka ei pitänyt minkään järjen mukaan olla enää edes elossa. Ainakin leukomisesta päätellen sille generaattorille alkaisi tapahtua vihdoinkin jotain. Dareio pakkasi tarvikkeensa takaisin kaappiin ja koppasi aikaisemmin keinoihon siirtoon tarkoitetun melkein puhdasta alkoholia sisältävän lasin käteensä. "Hm?" Lasi oli jo nousemassa huulille kun raivoaminen alkoi. Maho? Sehän oli hyvä uutinen. Kulmat rypistyivät kevyesti ja kirurgi otti siemauksen ilmekään värähtämättä. Vasta jälkipolte kurkussa aiheutti uudemman nielauksen ja pienen raskaan karahduksen. Pelkoa raskaudesta, mutta.. Lääkäri jäi kuuntelemaan pää hitaasti sivulle kallistuen sitä mukaan kun äänenvoimakkuus kasvoi. ....voi Ykseys. Lasilla ja sormella osoitettiin kohti kun kipakka palaute alkoi. "Tämä on taistelukenttä, täällä ei ole aikaa kysellä ja jos käy huonosti niin..." Lause katsesi tarkka-ampujan pudotessa. ...shit happens. Niin. Sitten käy mitä käy. Juotava oli pakko jättää pöydän reunalle ja jotenkin tympääntynyt soolo käveli kouristelevan naisen viereen, katsellen tätä hyvän aikaa kädet lanteillaan. "No, kiitos kun kerroit Lizard." Sanoissa oli teennäistä pirteyttä ja kiitollisuutta, joka oli tarkoitettu vain sarkasmiksi. Kuinkahan tämän nyt ottaisi parhaiten... Kynnekäs laskeutui maahan istumaan, repi sätkivän ja tempovan kehon syliinsä, kietoi jalkansa painamaan naisen alaruumista paikoilleen, lukitsi pään hartiaansa ja leukaansa vasten otsasta pitäen ja köytti käsivartensa vyötärön ympärille. Siinä sai riuhtoa niin paljon kuin mieli teki, irti ei päässyt. Ainakin on hetken hiljaa. Se generaattori. Vesihuolto. Päiväreppu on pakattuna kyllä, mutta tästä tulee pitempi reissu mikäli viestiyhteyksiä koetetaan saada kuntoon. Sitä kautta voisi olla mahdollisuus lähettää viesti muualle tukiasemia pitkin, ehkä jopa Arkille asti. Mikäli Anteater on vielä hengissä, voisi pyrkiä tavoittamaan ja pyytää palvelusta takaisin. Mikähän ammustilanne on..? Olisi pitänyt laskea lippaat kun kantoi ne sisälle.. Ajatus todellakin kulki jossain aivan muualla niin pitkään kuin kohtausta jatkui, groteski kramppaaminen ei saanut silmääkään räppäämään. Otekin hellitti vasta kun keho sylissä osoitti rentoutumisen merkkejä.
|
|