|
Post by Cirsicca on Jul 14, 2008 23:17:05 GMT 3
Tää kaverihan on pahemmin sekasin ku mä. Aika rankasti pahemmin. Mitä se nyt noin sätkii, eikös se just ite uhkaillu Kuun Mafialla. Hey kuules ny...Sä et kamu kuuntele mua nyt ollenkaan. Enkös mä just sanonu...Puhu ääneen, älä itelles. Ai niin.
Eteensä hyväksi toviksi skalpellin poistumisen jälkeen tuijottamaan jäänyt ilmestys nosti kätensä kaulalle ehkäisemään alaspäin valuvaa verivanaa kasvamasta. Sen vaaleat kulmat kurtistuivat mietteliäästi. Aika tuntui venyvän ennen kuin puhuttiin taas. Tovista toiseksi toviksi. "No siis. Teknisesti mä en nimenomaan ookaan. Enkö mä just sulle sanonu että mun liekaani kiskoo armeija, ei mafia. Ja sillon ku mä yleensäkään olin Kuussa, mä tuppasin kiskoo enemmän ite sitä liekaa...mutta nyt mä jaarittelen..." Se tosiaan oli alkanut pulputtaa suorastaan. Aivan kuin juuri operoitu jalka, uhkailu skalpellilla ja kaikki muukin olisi kiteytynyt joksikin joka nyt purkautui pulputtavana puheena, kuin lähde. "Mä oon armeijan pikku piski ja jos mä kertosin sulle miks oon täällä niin isot pahat sedät tulis syömään mun pääni, joten en edelleenkään oo kertomassa." Olento maiskautti huuliaan, jotka eivät tosin kamalasti maiskahtaneet kun olivat yhä kuivuudesta karheat. No, ajatus on tärkein...
"Mutta tyypiks, joka uhkailee kovin ärhäkäsi Kuun Mafian suurella kostolla, sä tunnut menevän aika hämmästyttävän veteläks ku kuulit mitä äsken kuulit." Sitten, täysin kirkkain silmin ja pää hieman kallellaan. "Sulaisitkohan sä lopullisesti, jos mä koskisin sua nyt?" Ja hyvin aidon olosta ja äänetöntä mielenkiintoa. Se ei sentään liikkunut, mutta yhtä hyvin se olisi voinut. Kuin kastemato tuijottamassa linnun nokkaan ja miettimässä ääneen, miltäköhän tuo tuossa maistuisi. Täysin kirkkain silmin. Tai ainakin melkein.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 14, 2008 23:57:27 GMT 3
Mieti, mieti. Mitkä ovat realistiset vaihtoehdot? Generaattori kestää ehkä kaksi tai kolme päivää, mikäli saa arkun virransäästötilan toimimaan vielä tämän vuorokauden puolella. Jos ei, aikaa oli vuorokausi ja risat. Laske tämä nyt tarkkaan. Mutta. Mikäli tämä tapaus tuntee Shawin, se ei tule kysymykseenkään. Silloin täytyy vain hävittää ruumis ja myydä käyttökelpoinen eteenpäin välittömästi. Mutta tuo arkku. Sen olisi kestettävä silloin vähintään kolme päivää, enemmän, jotta se onnistuisi tarpeeksi nopeasti.
Kirurgi tuijotti naista oudosti. Jotenkin kuin lihatiskiä, vaikka näyttikin yhä hyvin levottomalta. "Teknisesti. Mitä yhteytesi tarkoittaa käytännössä? Milloin tapasit Shawin viimeksi?" Suoja repäistiin pois kaulasta ja skalpelli laskettiin työtasolle, samoin lähti labratakki, jonka selkämys ei ollut edes kostunut pahimmillaan paahtavasta kuumuudesta huolimatta. Helmastaankin palanut takki lensi vanhoista tikkaista tehdyn aidan pätkän päälle, joka erotti niin sanottua työtilaa nukkumatilasta. "Tänne ei PÄÄSE ketään isoa pahaa setää, täällä äitien rinnoilta riistetyt pojat kasvavat ihmiseläimiksi, jotka syövät niitä setiä mikäli pääsisivät käsiksi." Ylikersantti väläytti valkeita hampaitaan kuivasti kiertäessään pöydän ympäri kaapille, jonka teräksiset ovet olivat lukittu ketjuin ja viritetyin riippulukoin. Kynnet raapivat kevyesti kaapin ruosteista pintaa lääkärin aukoessa lukkoja melkein sivuttain naiseen. Hermostus näkyi jännittyneissä niskalihaksissa ja äänessä, joka ei ollut enää täysin tasainen ja väritön, kuten raunioilla.
Ovi heilahti auki, tosin sisukset peittäen. Jotain Dareio kaivoi hieman ylemmältä hyllyltä ja kallisti itseään oven takaa kulmat rypyssä potilastaan katsoen. Ilme oli tuima ja loukaton totinen. Sitä piti hyvän aikaa, useamman sekuntin ihan liikkumattomana ja saattoi vain arvailla mitä pään sisällä liikkui. Lopulta viimeisen kuitin kohdilla katse kääntyi tuijottamaan takaisin kaappiin ja pieni pala hartioiden ryhtiä melkein pääsi putoamaan. Laske kymmeneen hitaasti, ajattele jalkapallostadionia, Ixin hyppyporttimatriisien rakennekarttaa, EI, ei sitä rakennekarttaa vaan kertaa kofeiinin kemiallinen kaava, piirrä mieleen molekyylikartta siitä. Älä katso sinnepäin. Soolo ei sanonut yhtään mitään, rämäytti vain kaapin oven kiinni ja kantoi sieltä pöydän reunalle kapean matalan laatikon. Tuijotus sen sijaan puhui paljon ja se sanoi: 'Turpa kiin, mua panettaa ku eläintä. Oo ilonen, että mulla on vielä toistaiseksi itsehillintä.'
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 15, 2008 0:49:32 GMT 3
Hullu tai sitten sillä on jotain muuta pahati vinksallaan. Mutta mikäs siinä, piristävää seuraa ainakin, ei käy elämä tylsäksi. Ja kun nyt helvetti soikoon alettiin revitellä, niin levitellään sitten. Itsehän pyysit...ei oo mun vika sit, jos isot pahat sedät tulee ja syö sunkin pääsi. Rehellisesti sanottuna, mua ei viime päivien jälkeen vois vähempää kiinnostaa mitä ne sedät tekee ja kenen päällä...eiku päälle. Mut on tehty jätettäväks kuolemaan.
"Kuutisen vuotta sitten, ennen ku joku älykääpiö sössi joko tahattomasti tai tahallaan ja seurauksena mä päädyin lusimaan loppuiäkseni. Kunnes kivat armeijan sedät tuli ja tarjos vapaalippua siks ihan samaks loppu elämäks. Sillä pienellä lisukkeella, että rekisterin lisäks musta pyyhitään Kaikki tiedot. Joten turha kysyä kuka mä olen, koska ei mua oikeestaan ookaan. Jännää, eikö? Jos Setä Shaw tietäis, että tämä tyttö on hengissä eikä suinkaan kuollut ja kuopattu..." Kevyt olkien kohautus samalla kun tyttö tiputtautui terveen jalkansa varaan lattialle ja repi tipan kädestään. Se oli yllättävän hyvässä kunnossa, mutta toisaalta sehän oli oikeastaan menettänyt vain verta. Mitä pienistä, kun ei ne pienetkään meistä. Tapaus Lucy pudottautui hoitopöytänsä toiselle puolelle pyyhkien hansikoidulla kädellää hiuksia erikoisten väriten silmien tieltä. "Isolla Punaisella on mahdollista törmätä kannibalistisia kulttuuripiirteitä suosiviin ryhmittymiin..." Pään raivstus. Ole nyt jo hiljaa! Paitsi että. Kannibalismia? Mitä sä kaivat sieltä, kirvestä millä pistää mun pään poikki? Ei, en mä ole mitenkään paranoidi, pienet vihreät miehet vaan tulee minä hetkenä hyvänsä ja varastaa puolet mun aivoista. Just Kidding. Ei ne oo vihreitä, ne on harmaita. Se ei pelaa, joka pelkää ja persoonallisuusprofiilin mukaan Lucy ei tehnyt niin. En sitten teidä tarkottiko ne pelaamista vai pelkäämistä. Sitten katse osui mieheen ja jokin vipatti. Vai onkos tässä nyt jokin muu ongelma...? Miehestä lähtevästä väreilystä oli vaikea olla tekemättä oikeita johtopäätöksiä.
"Että mitä sä aattelit sitte tehä seuraavaks? Kaivatko sieltä esiin kirveen, että voit pätkiä mut paloiks ja myydä eniten tarjoavalle. Vai mikä täällä on kurssi? Ota kaveri pala reittä, naapurisovun merkiks? Vai maistuisko paremmin tissi? Vai nussitko ensin kuin pieni eläin ja pilkot vasta sitten? Suosittelen edellä mainittua järjestystä, palojen naiminen ei varmaan tunnu ihan samalta kun elävän. Hups, sä et tietenkään ollu ees aatellu että voisit tehdä molemmat. Ei ehkä pitäis antaa sulle enempää ideoita, voi vaikka järkkyä mieli. Tai susta päätellen se järkkyminen tekis susta täyspäisen, koska sä et selkeesti sitä ole nyt." Kuin konekivääri. Sävy oli suorastaan pirteä, eikä ainakaan alkuunkaan...pelokas? Ei sinne päinkään. Hei, mä olen nainen, jolla ei ole menneisyyttä, eikä näillä näkymiin tulevaisuuttakaan. Olishan se kiva, jos tietäis kuolleensa hyvään tarkotukseen. Nälänhädän ehkäsemiseks... Cheer up. Mähän se tässä vaan henkeni heitän, jos niikseen tulee.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 15, 2008 1:43:09 GMT 3
Kuusi vuotta... Niihin aikoihin se tapahtui, kyllä vain. Tietäisiköhän Lucy siitä..? Uskalsiko siihen suuntaan edes viitata? Se asettaisi minut heti epäillyksi ja koska ei voi tietää millä tasolla palkkalistoilla tämä nainen silloin oli, ei ole ehkä kohtuullista ottaa kiinnijäämisen riskiä. Ei, ei ole. Hän voi olla palkkatappaja, jolta on jäänyt homma kesken. Aivan, tästä vaietaan turvallisuuden nimissä. Kuitenkin, jotain tälle on tehtävä välittömästi, ennen kuin... Ylikersantin silmät kapenivat ja pieni oivaltava hymy yritti siron komeille piirteille. Ei tietoja. Se on hyvin epäilyttävää ja aiheuttaa ikäviä kysymyksiä, mutta toisaalta anonyymiteetin tuoma suoja oikeilla varusteilla ja muokatulla taustalla tarjoaisi mahdollisuuksia. "Minä olen aina toisinaan miettinyt millaista on olla nainen." Dareio totesi hymyn saadessa hieman lisää itsevarmuutta ja intoa. Aivan selvästi kirurgi oli saanut jokseenkin vaarallisen idean. Laatikon pienet salvat naksahtivat auki. Se todellakin vaatisi generaattorin toimimisen ja arkun pysyvän tarpeeksi pitkään kylmänä..
Kysymysten sarjatuli iski sen verran nopeasti, ettei ensimmäiseen oikein ehditty vastata kun ne melkein nyrjäyttivät ajatukset nurinniskoin. Hei, hetkinen, mitä? Mistä sä...? Laatikon kantta nostaneet kädet pysähtyivät kesken liikkeen ja näki miten lääkintämiehen pää kallistui hieman etukenoon, kulmat kohosivat ja leuka riipahti kevyesti hämmästyksestä. Isoista lihaksista saisi todella hyvin hinnan ja hermoston voisi säästää myöhempiä kokeita varten, jotta voi viimein testata kemikaali 951409:n vaikutusta tai sitten olisi mahdollisuus koehenkilön eläessä suorittaa altistuskoe muunnellulle ruttovirukselle... Tissit. Tuo vartalo on tiivistä kestävyyteen muokattua lihasta ja hapenottokyky hengityksestä päätellen on hyvä merkki fyysisestä kunnosta. Tuo kuppikoko on ainakin B ja ympärys 70-75. Juuri sopivat kämmeniin ja ne hypähtelevät maagisesti painovoimaa vastaan taistellen. Reisilihaksien puristuksen tuntisi upeasti lonkillaan, kyllä se vauhdissa mukana pysyisi aivan takuulla kun vain ottaisi nilkoillaan sääristä kiinni. Nopean hengityksen ja kiihtyneen sykkeen voi silloin tuntea rintojen läpi jyskytyksenä, ne lämpeävät käsissä pehmeiksi ja kiinteiksi, nännit painavat kovina...Voijumalauta! Dare väänsi suorastaan palavan lukittuneen katseensa irti tark'ampujasta ja veti pitkään henkeä, miettien taas sitä kofeiinimolekyylien 3D-karttaa ja Ykseyden Äänen opetuksia. "Zmrd.." Kersantti mutisi puoliääneen yrittäen keräillä aivan täysin ympäriinsä räjähtäneet ajatuksensa. Onneksi kaksikon välissä oli pöytä. Kynnekkäät kädet tärisivät kevyesti laatikon päällä ja jotenkin tuntui, että kasvoja kuumotti pahasti. "Minä olen ihan täysipäinen, kiitos vain, Lucy." Käheä ääni sai jupistua, mutta varsinaisesti mitään fiksua vasta-argumenttia Dareio ei kyennyt muodostamaan. Hyvä harhautus, erittäin hyvä. Näkyykö se jo näin paljon päälle, että tällä helvetin planeetalla ei ole enää yhtään ainuttakaan naista, jota ei olisi jo jyystetty niin puhki, että villasukkakin herättää enemmän haluja? Tiesivätkö ne sen ja lähettivät tämän yksilön tänne ihan vain aiheuttaakseen sisällissodan? Uskomatonta.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 15, 2008 2:00:12 GMT 3
Ystävämme anonymiteetti. Tai vihollisemme. Saattoi olla molempia ja parhaassa tapauksessa vielä yhtä aikaa. No jösses. Sehän meni pois tasapainosta. Ah-ha. Pienet harmaat miehet ovat tulossa, toisin sanoen sä AIOIT pistää mut palasiks. Ja siis hetkinen...Olet miettinyt millaista on olla nainen.
Kukaan ei koskaan ollut yrittänytkään väittää Blitzin mieltä ainakaan yksioikoiseksi tai normaaliksi. Joskus se olikin ja sehän siinä oli häiritsevintä. Yhtenä sekuntina vastassa oli täysin normaalisti ja harkiten käyttäytyvä olento, joka seuraavalla sekunnilla levisi käsiin kuin tuli ilotulitetehtaassa. Paljon erilaisia kirkkaita värejä ja räiskähtelyä. "Eli sä et aikonu myydä mua vaan ottaa mun rinnat ja tehdä itestäs naisen?" Kulmankohotus joka ei edes herranen aika ollut paheksuva, vain mietteliäs. "Mut ei se kannata, usko mua. Rintavarustus on lähinnä vaan koko ajan tiellä. Ei siitä oo mitään iloo meille, jotka sitä kannetaan. Paljon hauskemmat ne on, ku niitä ei tartte kantaa, voi vaan leikkiä. Ja älä edes ala puhumaan mulle naisten hormooneista. Yhtenä hetkenä oot ihan iisisti ja seuraavana kiipeät puuhun, kun panettaa niin jumalattomasti. Teitä sentään panettaa vaan tasasesti koko ajan. Ei mitään vuoristorataa." Vasen käsi teki liikkeen, jossa oli kaksi huippua ja lasku siinä välissä.
"Joten suosittelen mieluummin vaan palotteleen ja myymään tai pitään jonain koekaniinina ku käyttään sukupuolenvaihdokseen. Mun naiselliset palat kun on aika ärhäköitä. Niillä on ihan oma tahto. Onko sun generaattorissa jotain vikaa? Mä voisin varmaan fiksata sen." Ei taukoja, ei hetken hengähdystaukoa, vain pieni hymy suupielessä, pirteä äänensävy ja aiheenvaihdos yhdestä aivan totaalisen toiseen seuraavassa hetkessä. Samalla kun nainen, jonka ei varmaan olisi edes pitänyt kävellä ponkkasi jo liikeelle. (Bah. Se on vaan lihasvamma. Mitä sitten jos olo on vähän lääkehuurunen ja heikko. Ei se ennenkään ole paikallaan pitänyt.) No ei ainakaan silloin, kun takana oli valvottuja vuorokausia, lääkkeitä ja stressitilanteita. Naks vain ja voitaisiin käydä vaikka loputtomasti. Siihen asti, että virta loppuisi kuin leikaten. No. Hätääkö tässä. Todennäköisesti ehdittäisiin kuolla ennen sitä. Turha siis murehtia. Potilas otti ja ponkkasi osittain rammaksi kiitettävää vauhtia kohti teltan oviaukkoa ja siitä uloskin, ellei Dare saanut itseään koottua estääkseen. Ja se taas, noh, se taas vaati koskemista outoon olentoon.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 15, 2008 2:30:31 GMT 3
"Eeeei, en välttämättä myydä vaan.." Hetkinen, mikä se suunnitelma nyt oli? Dare rypisti kulmiaan ja yritti haalia ajatuksiaan kasaan. "En ota rintojasi, en ainakaan irti." EI, sanoitko sen ääneen? No sanoit tietenkin. Silmät puristuivat hetkeksi kiinni kun liian nopean vastauksen tajusi. Rintakehää vasten painuvat runsaat maitorauhaset eivät voi mitenkään olla tiellä, ne puskevat juuri oikeaan paikkaan. Hormoonitoiminta taas on ehkäistävissä oikeanlaisella lääkityksellä, johon vaikuttavia kemikaaleja pitäisi löytyä varastosta vielä, elleivät ne ole ehtineet jo pilaantua kuumuudessa. Jotain vastalausetta, asiallista inttämistä tai tylytystä aikoi tulla, mutta lopulta lääkintäupseeri vain aukoi suutaan unohtaneena mitä oli sanomassa. Nyt se tulee, saan ajatuksen ytimen kyllä ulos. "Ei mua paneta oikeestaan ikinä, ellen mä oo tulitaistelus tai näe tiss..." Lause katkesi, koska se ei todellakaan ollut sitä, mitä piti sanoa. Toiseksi, hyvin treenattu kirjakieli karkasi vahvasti murtavaan sekoitukseen Kuun slangia ja Ixin kielelle ominaista karhean naksahtelevaa sointia. Yskäisy. Pintaverenkierto kasvoilla tuntui käyvän entistä kiivaampana. Eikä vain kasvoilla.
"Lucy, jos minä haluaisin hyödyntää anonyymiteettisi, käyttäisin tunnistamiseen tarvittavat kudokset, kuten silmät, sormenjäljet, mallintaisin geenini jäljittelemään sinun geenejäsi ja tutkisin vasemman kätesi huolellisesti." Tulihan se sieltä, vihdoinkin, kun keskittyi aivan täysin ja pakotti äänensä tasaiseksi. Usko nyt, äläkä.. HEI! Laatikon salvat naksahtivat kiinni ja ylikersantille tuli yllättävän kiire rymytä tutkimuspöytänsä yli naisen perään. Ykseydelle kiitos hyvin väljistä maastohousuista. Suojan oviaukkoa peitti raskas musta muoviläppä, joka liikahteli pienesti ilmavirrasta. Monen askeleen päässä se ei ollut, tilalla oli ovelta luolan perälle syvyyttä vain viitisen metriä ja leveyttä hieman vähemmän. Hiekka pölähteli maihareiden alla ja gepardimaisen solakka mies livahti oven ja naisen eteen puolikyyryssä, osoittaen rystystensä kynnellä kohti. Liian lähellä, ei voinut osoittaa vaan jokin vaisto (tai horjutettu itsehillintä) sai sotilaan tarttumaan pientä naista tukevasti harteista. "Sinä et voi mennä ulos. Haava voi ottaa lämpöä ja tulehdusarvoillasi sinulla ei ole asiaa rasittaa jalkaasi lainkaan. Et myöskään tule kestämään UV-säteilyä, palat ja kehität aggressiivisen ihosyövän vartissa, joten et ole menossa minnekään." Tällä kertaa naputus tuli tiukan lääkintämiehen auktoriteetilla, jolla muristiin jääräpäiset marinet takaisin kuljetuskaluston kannettavaksi ja sairastuvalle. Ainakin hetken aikaa Dareio sai pidettyä ajatuksensa läjässä ja siihen vaadittiin piikki ammattitautia, joka ei osannut mennä koskaan vapaalle.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 15, 2008 2:46:01 GMT 3
Se kyllä pysähtyi, mutta oli kuin pienikokoinen nainen olisi vakaasti nojannut olkiaan piteleviin käsiin. Vähän lähemmäs, että voi tapittaa kunnolla sieltä alaviistosta. "Ja tällä kaikella on väliä miks? Kun kerran nirhastat minut kohta kumminkin ties millä seipäällä että saat silmät ja muut tarvitsemasi...eli et tissejäni...talteen?" Se kuulosti ihan pikkuriikkisen...hmmm...närkästyneeltä? Mistä lie johtui? Sitten hoikat kädet kohosivat ja laskeutuivat kämmenet edellä kiinni pitelevän miehen rintakehälle, kuin vastalauseena sille, että nainen itse oli ainoa kiinni pideltävä.
"Mä katsos olen suhteellisen kiintynyt silmiini, kiitoksia vain. Kuten oikeestaan kaikkiin muihinkin osiini ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan mä en voi sanoa olevani täysin tyytyväinen suunnitelmaan, jossa mut hakataan paloiks tai tarvittavat palat napsitaan pois, että sä pääset eroon mitä kammoas nyt sitten tällä kuivuneella maapläntillä pakoilet. Sitäpaitsi mun geenit jos kopioit, ni ekan kerran ku törmäät siihen että joku skannaa sut ni sinne tulee ruutuun välkkyyn iso punanen teksti, jossa lukee "Armeijan Omaisuutta. Palautettava välittömästi. Ei kierrätykseen." ja kiva virkavalta kiikuttaa sut oikeen hyvään talteen." Sillä sopimuksella oli hinta. Luuletko, että mä olisin täällä, jos se hinta ei ois sisältäny liekaa, josta on melkein mahoton päästä eroon. "Eikä siinä auta mitkään taustanmuutokset. Koska Se on geeneistä kiinni." Ja lopultakin se veti henkeä. Hetkeksikään katsettaan irrottamatta. Ei, vastassa ei nyt todellakaan ollut raavas marine, vaan jotain paljon pelottavampaa. Jotain, joka oli vielä monin kerroin jääräpäisempi. "Niin." Se oli kuin piste suunnattomalla vuodatukselle ja sitten ei ollutkaan jäljellä kuin tuo hiljainen, häiritsevän intensiivinen ja liikahtamaton tuijotus. Niin.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 15, 2008 3:21:24 GMT 3
Pidä etäisyys, yritä edes, vaikka haluatkin hellittää lihakset ja koukistaa kädet. "Lucy, et ole ehkä aivan täysin selvillä tämän planeetan tilanteesta. Täällä ei käydä enää sotaa, täällä vain selviydytään. Sinä - juuri sinä - voit olla minulle korvaamattoman arvokas, olit elävä tai kuollut. Huomattavasti arvokkaampi kuitenkin elävänä, koska kudos säilyy erittäin huonosti näissä olosuhteissa, eikä generaattori toimi kunnolla." Ylikersantti selitti niin kärsivällisesti kuin vain kykeni, mutta käsien laskeutuminen rintakehälle sai äänen tärähtämään ja katse nousi tuijottamaan jonnekin naisen pään yli pitkin seiniä. "Minä olen jo päässyt eroon siitä, mitä pakenen, mutta mikäli sinä aiot ottaa yhteyden täältä jonnekin.. En voi sallia sitä, en missään nimessä."
Dareio tuijotti kyllä oman aikansa aivan kaikkialle muualle, muttei kohti naista, ennen kuin alaviistosta alkoi tulla sitä Kovaa Informaatiota. Kulmat rypistyivät ja katse laski viimein kysyvän tiukkana. Onko tuo muka totta? Kyllä, geeneihin pystyi rakentamaan vaikka mitä, kuten HotBoil-biorakenteen, joka suojasi tappavalta kuumuudelta tiettyyn pisteeseen asti. "Toisin sanoen, olet käyttökelvoton uuden identiteetin tai anonymiteetin rakentamista ajatellen. Se tekee sinusta käytännössä melkein arvottoman, Lucy." Lämäri oli kerännyt sen verran itsehillintää, että saattoi laskea katseensa ja tuijottaa meripihkan sekä kullan värisiin silmiin vakavana, painottaen asian ilottomuutta. "Olet yhtä kuin kuollut ja ellet ole kuollut, olet raiskattu ja myyty orjaksi ja/tai muhennokseksi eniten tarjoavalle heti kun minä olen ottanut sinusta riemun irti." Fitch veti henkeään ja huokaisi keuhkonsa tyhjäksi. "Voit myös näiden selviytymistodennäköisyyksien pohjalta kertoa mitä teit sektori 47:lla ja miten pääsit joukkueesi kanssa tänne?" No niin, takaisin asian ytimeen, vaikka jostain syystä hartioista yhä vain pitävät kädet tuntuivat puristavan hiljlleen hieman kovempaa.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 15, 2008 3:41:15 GMT 3
Naisen sinkoilu puolelta toiselle tuntui hieman asettuvan. Ei täysin, mutta hieman. Asioiden vakavuus saattoi vaikuttaa asiaan. Olihan tässä loppujen lopuksi kyse pitkälti loppu elämästä, joka saattaisi osoittautua huomattavan lyhyeksi. Toisaalta, kuolluthan tässä olis pitäny olla jo hyvän aikaa muutenkin. Tämäki vähä oli jo lisäaikaa. Nyt kullanhohtoisiin pihkasilmiin tuli kuitenkin lisäksi jotain muuta, joka oli todennäköisesti miehen näkökulmasta huomattavasti häiritsevämpää. Tapa, jolla katse kulki muuallekin kuin kasvoihin. Lähti kyllä kasvoista, mutta kulki koko matkan varpaisiin asti. Aivan koko matkan ja sitten takaisin. "Riippuen siitä, mitä tarkotat riemun ottamisella ei se välttämättä ole mulle epämiellyttävin loppu. Jos ystävällisesti voit lopettaa kerrasta, etkä esimerkiksi palottelemalla hengiltä..." Uusi katsahdus alaspäin. "Ei, ei se kuulosta ollenkaan pahalta tavalta kuolla." Ja sitten otettiin askelta taaksepäin. Vaihtoehtoina oli päästää irti tai seurata askelta perässä.
"Mä olen elollinen datansiirtojärjestelmä." Kädet olivat irronneet rintakehästä askelen myötä ja olento kiskoi oikean käden hansikastaan paljastaen sen alle kätkeytyvän käden. Se ei totisesti ollut rikki, kaikkea muuta. Ihon alla kohoumina näkyi kapeita liuskoja, jota erottuivat hädin tuskin käden normaalista anatomisesta rakenteesta. Näytti siltä, että yhdestä niistä vilkutti valo himmeästi läpi ihon. Kämmen käännettiin näkyville. Keskellä sitä oli pieni kuvio, kuin minikokoinen sulkuportti. "Ja meidät lähetettiin sektori 47:llä hakemaan dataa, jota ei missään nimessä haluttais joutuvan vääriin käsiin. Turha kysyä mitä, se on kyllä mulla, mutta hyökkäyksen alkaessa mulla ei ollu edes pienintä mahdollisuutta harkita sen purkamista, joten se on koodattuna...ja tallessa." Nyt hansikoimaton käsi, jonka iho oli pehmoisen sileä polttoarpisen vasemman rinnalla kohosi ja sormet hakivat otain sileiden hiusten suojista niskan tuntumasta. Kevyesti olkia kohautettiin. "Tosin sillä tiedolla, joka muhun on kaikkien vuosien aikana säilötty tai mitä mussa yleensä ON säilytetty on tapana vähän vuotaa. Mä esimerkiks tiedän, että kun sä kiroot, sä kiroot Ixin kielellä, vaikka mulla ei oo harmainta hajuakaan mistä mä sen tiedän." Uusi olkien kohautus ja katseen siirtyminen harhailemaan ympäristöön. Ihan niin kuin juuri kerrottu informaatio ei nyt olisikaan ollut niin kovin tähdellistä. "Ja ai niin..." Kuin sivuhuomiona. "Mä olen teknikko. Erikoistunut tietotekniikkaan, koodienpurkuun ja räjähteisiin eikä mulla oo vielä koskaan tullu eteen koodia, jota en ois purkanu." Uusi olkien kohautus. Oliko sillä nyt niin väliä. Todennäköisestihän mies vain päätyisi irroittamaan pään ja myymään sen hulppeaan hintaan eniten tarjoavalle.
-Naks- Käsi kohosi ja jos ei lääkintämies reagoinut riittävän nopeasti sieltä ei ollut tulossa avokämmentä kasvoihin, vaan napakkaa nyrkin iskua tarkasti palleaan. "Ja mä oon koulutettu ihan helvetin tarkka tarkk'ampuja, koulutettu käyttään pistooleita ja tappeleen viimeseen, joten helvetti jos annan sun vaan palotella mut ja tarjota naapureilles iltapalana!" Sähähdys ja sitten oltiinkin tulossa päälle jalasta ja miehen omista kynsistä huolimatta. Laidasta toiseen kuin heiluri. "Eikä mun nimi jumalauta ole mikään Lucy. Se on Blitz....Eliza...Lizard! Jos kerran haluut raiskata ja tappaa niin tee ny piru vie edes oikeella nimellä!"
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 15, 2008 4:22:49 GMT 3
Kersantti kyllä noteerasi ilmeen muutoksen, sekä katseen, joka kulki päästä varpaisiin herättäen epämääräisen kiusaantumisen tunteen vyönsoljesta alaspäin, mutta sen merkitys meni yksinkertaisesti ohi. Aivan täysin ohi. Ei vain ymmärtänyt. Ihmisten tunnetiloja kuvastavat ilmeet olivat aivan silkkaa hepreaa, josta ei ottanut mitään tolkkua. Niitä ei osannut yhdistää mihinkään, ne tuntuivat tulevan tyhjästä ja kun henkilö avasi sanaisen arkkunsa oli viesti taas jotain ihan muuta. Ei, ylikersantti Fitch ei omistanut lainkaan ihmistuntemusta tai empatiaa analysoida tunnetiloja. Vain se mikä sanottiin suoraan meni yleensä perille asti. Kuten nyt tämä, mikä sai kulmat kohoamaan uudelleen ja ajatuksen yrittämään harhautua. Oma lupaus oli heitetty uhkaukseksi, mutta eihän siihen logiikan ja järjen mukaan kuulunut reagoida noin? Ote irtosi epäluuloisen hitaasti, koska nainen perääntyi kauemmas ovelta. Oliko tässä jokin juoni? Mistä on kyse? Tarkoittaako tuo, että saan vai yrittääkö nainen huijata? Tietynlainen valppaus säilyi, kädet laskeutuivat sivuille, mutta pysyivät irralleen vartalosta kohotettuina ja kehon painopiste pysyi hieman edessä matalalla.
Elollinen datansiirtojärjestelmä? Kuinka se toimii nykyään? Ovatko ne liittäneet käyttäjäänsä muistin ja vastaanottimen vai onko se tehty biotechillä käyttämällä orgaanisia aineita, joilla saadaan aikaan vaikeammin hakkeroitava rakenne? Se voisi osiltaan selittää muistijälkien 'vuotamisen' kantajan omaan kudokseen ja mikäli muistisiru on sijoitettu lähelle aivokalvoa ei sen pitäisi olla mikään ihmekään, mutta miten paljon labratutkijoilla on todellista käytännön kokemusta tästä? Tuskin paljoa, ellei maailma ole paljoa muuttunut, ihmiskokeet ovat varmaankin pannassa tai niitä on rajoitettu merkittävästi koetulosten varmistamiseksi ja pitkäaikaisen testaamisen mahdollistamiseksi. Loppukäyttäjillä on kuitenkin aina kiire markkinoiden elävyyden vuoksi ja kilpailu.. Siis mitä? "Ymmärsit mitä sanoin? Ymmärsit siis täysin mitä sanoin kun puhuin ixiä?" Dare vaikutti jokseenkin järkyttyneeltä. Taas. Äärimmäisen harva Ulkopuolinen ymmärsi sanaakaan kielestä, jota puhuttiin koneille ja biomekaanisille laitteille. Ne salaisuudet talletettiin tarkasti Ixin Kahdeksan Hypyn Portin taakse, sen hyppyporttimatriisin, josta ei päässyt läpi ainoakaan alus, joka ei pitänyt sisällään merkinantosignaalia. Miten KUKAAN vieras ymmärtäisi suoraan kieltä, jonka oppimiseen meni tuplasti pidempään kuin galaksin muiden kielien kanssa? Hakkeri. Voi Ykseyden Ääni, hakkeri. Dareio jäi tuijottamaan naista ja kuuli hetken aikaa vain ja ainoastaan sirukortin surinan raha-automaatissa. Uusi suunnitelma lähti liikkeelle heti, se olisi paras pistää testiin ja käytäntöön välittömästi kun lämpötila ulkona laskisi tarpeeksi käydä katsomassa generaattoria.
Isku tuli melkein pystymetsästä, sitä ehti lähteä väistämään, mutta tömähdys kävi rintakehään. Kynnet kohosivat välittömästi, asettuivat laajemmalle ja sotilas pudottautui matalaksi kyyryyn, huojauttaen itsensä joustavasti päkijöilleen. Taistelulajin valmiusasennon saattoi tunnistaa muinaiseksi Capoeiraksi. Tulihan se totuus sieltä. Hyvä. Säästyy seerumia ja vaivaa. Laatikko sai pysyä pöydällä, sen sisältöön ei tarvinnut käydä enää käsiksi. "Sustako sitten on johonkin yhtäkkiä? Nousiko sijotuksen arvo sanoil vai teoil?" Dare pudotti kirjakielen, antaen äidinkielensä ja Kuusta tarttuneen slangin värittää puheeseensa katutappelijan asenteen ja itsevarman uhon. Tämän jopa hänenkaltaisensa sosiopaatti ymmärsi. "Näytä mulle, mut tiä sitte, että mä en välitä paskan vertaa oli sulla pallit tai toosa allas, saman kohtelun saat - siihen asti että häviit." Okei, se oli haaste, jonka häviäminen tiesi varmaa ja ansaittua raiskausta. Voitosta irtoaisi ainakin soolon puolelta jotain vielä parempaa. Näytä mulle. Kämmen kurotti eteen, kääntyi ja teki kutsuvan eleen. "Sä oot Lucy niin kauan, ett ansaitset nimes takas."
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 15, 2008 5:10:51 GMT 3
Nainen otti takapakkia, kuin olisi vasta nyt sisäistänyt miehen pöyristyksen hetkeä aiemmin. Ixiä? Siis... "Ei emmä ymmärrä mitä sä sanot, muusta ku äänensävystä. Selkeetä kiroomista, mutta mä tiedän mitä kieltä sä puhut...? Oikeesti...pitääkö sulle kaikki vääntää rautalangasta?" Sähinä oli kadonnut ja se raivokin...tai ei aivan. Se oli muuttanut muotoa. Ja nyt otus vain seisoi siinä tuijottaen kutsuvasti liikkuvaa kättä. "Ansaita mun nimeni? Miten sä oikein kuvittelet että mä alunperinkään ansaitsin nimeni? En hitossakaan tällä tavalla." Riisuttu hansikas oli pudonnut kädestä. Merpihikaiset sielunpeilit tuijottivat toista ja hitaasti niihin syttyi suorastaan poltteleva tuike. "Mä sain nimeni siks, että oon notkee." Niin, että mietipäs sitä. Oikein kunnolla ja hartaasti. "Ja aika monesta muustakin syystä."
"Mutta mä tappelen lähietäisyydeltä vain yhdellä tapaa..." Tauko samalla kun sormet laskeutuivat repaleiselle sotilaan paidalle ja yhdellä nopealla liikkeellä kiskaisivat sen pään yli. Oli sillä sentään...rintaliivit. Sentään. Mutta kun väljä paita oli poissa...niin. Hoikka varsi. Todellakin timmi. Tatuoitu, mutta vain paikoitellen. Muilta kohdin sileää ja suorastaan koskettamaan kutsuvan pehmyttä. Juuri oikeista paikoista. "...enkä mä kyllä voi sanoa mun tavalla vielä kertaakaan varsinaisesti hävinneeni." Suupieli taipui ylöspäin, synnytti vinon ja oikeasti lähes kiusoittelevan virnistyksen. Timmi ja silti kutkuttavan siro. Varsi, joka läsnäolollaan karjui korvan juuressa ottamaan otetta. Oli olemus ja ulkonäkö kuinka eksoottinen tahansa, kokonaisuutena ne yhdistyivät johonkin, joka jos ei ihan yltänyt miehen henkilökohtaiselle mittapuulle, niin ainakin oli kiusallisen lähellä sitä. "Joten. Kummalla tavalla haluat tämän hoitaa?" Hoikat sormet etsiytyivät vaaleina pääosin hohtaviin suortuviin. Toinen käsi kohosi ylös kuten miehen oma hetkeä aiemmin, mutta kutsuun taipui vain yksi hoikka sormi. Toinen käsi liukui hiuksista oman varren sivustaa pitkin lantiolle.
Mä olen ollu muiden orja kuusi vuotta. Kuusi helvetin vuotta. Kuinka monta miestä mä olen sinä aikana nähnyt. Lukemattomia. Kuinka monta miestä on sinä aikana tehny muutakin kuin nähnyt mut? Anna kun mä...ei...ei...ei kyllä tuu mieleen. Luuletko sä hihhuli olevas ainoo kiimanen täällä? Ja sitäpaitsi, nyt riitti pelaaminen muiden sääntöjen mukaan. Kuus vuotta, kuus helvetin vuotta. Jos mulla ei oo jäljellä ku parit hassut tunnit tai vuorokaudet ennenku joku tällä planeetan pahasella joko silpoo mut tai raiskaa mut hajalle niin hitto soikoon mä aion nyt ja just nyt pelata omilla säännöilläni. Ja niihin kuuluu se, että jos täällä joku muhun käy käsiks niin olkoot sitten koko perkeleen planeetan komein kundi. Oli kuinka sekasin tahansa. Piste. Antakaa kuolemaan tuomitulle nyt piru vie viimeistä ateriaa. Joten liiku mies. Sä et totisesti voi väittää etteikö tekis mieli...Mikään ei estä. Ala tulla. Koska mä en mihinkään nyrkki-kynsi-hammashippaan lähde. Joko tehdään tää mun tavalla tai ei tehdä ollenkaan.
Hyvin hitaasti ja suorastaan kiusoitellen käsi liukui lantiolta selän puolelle. Sen saattoi aistia liu'uttavan sormet hakasten alle. Vain pienen pieni liike. Ihan pienen pieni. Ihan, ihan pieni. -Klik- ja liivien saattoi aistia löystyvän... "Olikos se nyt niin, että sua ei paneta ku tappelut ja tissit?" Ja kiireetön vaalean kulman kohotus. Liiku ja anna mun näyttää yksi syy sille, miksi mä oon ansainnu nimeni. Kaikki niistä.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 15, 2008 23:00:00 GMT 3
Mitä tämä nyt oikein on? Yritätkö harhaut--VOIJUMALAUTAMIKÄKROPPA! Leuka tipahti ja puolustusasento herpaantui hieman. Tämä ei ollut yhtään mitä soolo oli suunnitellut, ei yhtään. Tässä piti tulla rähinä, kunnon tappelu, jossa olisi voinut repiä suulaan likan riekaleiksi. Sitten taas paikata uudelleen ja ottaa palkintonsa kun uhma oli murrettu ja näytetty kaapin paikka tällä hiekkalaatikolla. Tämä ei mennyt yhtään niiden sääntöjen mukaan, joilla Dareio oli oppinut pelaamaan hengenvaarallisella planeetalla jengien ja ryhmittymien kanssa. Niin, siis mikä se kysymys oikein oli? Katsetta oli äärimmäisen vaikea saada ylös, etenkään pienen naksahduksen jälkeen. Lyö, hyökkää. Ei. Anna mennä, ota se. EI. Älä antaudu, älä tee mitä se haluaa. Sisäisen kamppailun saattoi nähdä helposti päällepäin; Kynnekäs tärisi ja nieleskeli ankarasti kuivaa palaa kurkustaan, yrittäen vaivanloisesti pudistaa päätään ja irroittaa katsettaan. Mitään lääkintämies ei myöskään saanut suustaan ulos, ei järkevää vastausta, eikä kyllä sitten tyhmääkään, ei mitään.
Viisi vuotta tällä helvetin hiekkapallolla täyttä sotaa, kaaosta, irtonaisia raajoja, biologisia kokeita, aivoja seinillä ja purkeissa, tuskaa ja huutoa, puhdasta selviytymistaistelua. Sektorilla 4 on kaksi naista, ehkä vain yksi tähän mennessä. Ellei sekin ole jo kuollut. Nähnyt kerran vilaukselta, ei tehnyt mieli enää. Paitsi taas puolen vuoden jälkeen. Älä katso tuonne. Älä antaudu, häviät muuten. Pakko katsoa. Ei se noin houkuttelevalta näyttänyt pöydällä, mutta jalka oli hoidettava, desinfioitava ja leikattava tulehtunut kudos pois.. Lucy on tapettava, ellei tuo teknologia kädessä ja todennäköisesti aivoissa olisi liian arvokasta. Järjestelmä todennäköisesti lakkaa toimimasta tai vähintään lukittautuu jos elintoiminnot lakkaavat. Siihen on oltava suojamekanismi, muutoin ensimmäinen vihiä saava leikkaisi pään irti ja kantaisi kotiinsa tietoineen. Hakkeri. Kyllä, siinä on takuulla suojaukset, joita kukaan täällä ei voi murtaa. Miksi helvetissä nuo liivit tekevät tuollaiset vihjailevat laskokset rintojen päälle? Tältä planeetalta on päästävä pois, jotta tiedoista tai tytöstä itsestään on mitään pitkäntähtäimen hyötyä. Toimiiko Phobos-vuoren radioasema? Tuskin, mutta jos Lucy osaisi korjata ne generaattorin lisäksi...Älä saatana hymyile noin, mä en voi ajatella!
Ylikersantti irvisti viimein ja ravisteli päätään, antoi käsiensä laskea sivuille. Viimeistä lihasta myöten jännitetty keho suoristui ja otti hiipivän keinuvat askeleensa lähemmäksi pakotetulla rauhallisuudella. Älä. Aivan edessä, kädet nyrkkeihin puristettuina Dare kallisti päänsä ja nuuhkaisi kevyesti hiekasta pölyisiä hiuksia. Luovuta. Matala murina karkasi syvältä kurkusta, paljastettujen hampaiden takaa. Älä. Terävähköt hampaat kurottivat hiusten lomaan, puraisivat korvallista kipakasti. Luovuta. Järkipohjalle perustuva ajattelu katosi, putosi jättäen jälkeensä rangan vain kaikkein perimmäisimmille vaistoille ja tarpeille. Kynnekkäät kädet tarttuivat niskaan ja käsivarteen, väänsivät siron naisen terävällä nykäisyllä takakenoon, taivuttivat hieman alas. "Sä... olet helevetin kiero huora.." Dare sähisi hampaidensa välistä huulille, katseli palaen erikoisia silmiä ja kasvoja läheltä. Miten kauneuden, himon ja tarpeet saattoikaan työntää niin helposti taka-alalle ja ajan myötä myös unohtaa kun niille ei ollut minkäänlaisia ärsykkeitä..? Ja sitten tulet sinä, Lucy, pilaat erakon mielenrauhan ja pitkään harjaantuneen kylmäverisen harkintakyvyn vain... vain olemalla siinä elävänä. Puhumalla. Jumavita, puhumalla. Olemalla. Puolittain irvistävät huulet ottivat suudelman puremalla, unohtaneena romanttiset muistikuvat hellyydestä ja varovaisuudesta. Iso Punainen ei tuntenut sellaisia käsityksiä, eikä myöskään Selviytyjä, joka julmaa planeettaa kotinaan piti.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 15, 2008 23:26:38 GMT 3
Lopultakin! Miksi helvetissä urosten pitää olla niin jumalattoman hitaita. Se ei väistänyt, ei edes yrittänyt. Puraisu korvalehdessä sai värähtämään, mutta ei pelosta tai edes varsinaisesti kivusta. Ehei. Rajut otteet tuntuivat, kipulääkkeen vaikutus alkoi siis hiipua. Hyvä niin. Paljon, paljon parempi niin. Ja vartensa taipuessa vastustelematta miehen otteessa olennon toinenkin suupieli taipui ylös, hampaat välähtivät valkoisena rivinä ja ääni, joka oli tähän asti pysynyt vaiti pulppusi teltan tuuliseen huminaan kuin puro erämaahan. Nauru. Kupliva, kirkas kaiken käheyden allakin ja sävyssään suorastaan...lietsova. Hyvä poika. Ainakin sä osaat piru vie ottaa otteen. Silmien pihka välähti kultaa ja purennan kaltainen suudelma ei jäänyt vastaamatta. Jumalauta mä saatan olla pieni ja siro, mutta sulle selvii nyt ja tässä, että mä oon kaikkea muuta kuin hauras!
Hälläväliä kivusta, jota ommeltu reisi aiheuttaa. Tikit kestää, sillä tyylillä millä tämä eläin ne ompeli, ne kyllä kestää. Saavat luvan kestää. Ja se on vaan lihashaava. Pelkkä lihashaava. Käsi, joka oli jäänyt vapaaksi kiertyi tiukasti miehen niskan taakse, ei vain laskeutuakseen siihen vaan ottaakseen ihan kunnon otteen. Syy selvisi siinä vaiheessa kun taaksepäin taivutettu nainen jännitti kätensä ja jännitti vartensa. Jalat irtosivat maasta, loukkaantuneen jalan valittava vihlonta sai hymyn vain syvenemään. Lisko oli ansainnut nimensä monin keinoin, mutta ei...ei todellakaan vähiten notkeutensa ansiosta. Jalat kietoutuivat lanteille. Vaarana tietysti oli, että mieheltä menisi tasapaino liikkeen myötä, mutta väliäkö sillä? Trust me, my little beastie. Mä pääsen sun päälles vielä, jos mä haluan päästä. Koska my dear. Mä just tajusin, että naiminen on ku polkupyörällä ajoa. Joitain asioita ei vaan unohda. Ainakaan sellasia, missä on ollu ihan saatanan hyvä. Ootas kun mä pääsen testaamaan muistanko mä vielä mistä kehon nappulasta tapahtu mitäkin jännää. Tohtori hyvä, ennen ku mä annan sun tehdä itestäni sun pienen koekaniinis, sä saat luvan olla mun. Sillä sekunnilla kun miehen huulet erehtyivät erkanemaan edes millin murto-osiksi sai vastauksensa syvänä huohottavana kuiskauksena. "Mä en koskaan sanonu leikkiväni kiltisti..." Siinä samassa liikahdus kuroi eron yhteen ja naisen hampaat pureutuivat huuleen. Kipua ja nautintoa. No Sir, mä oon liian hullu ollakseni kenenkään kiltti tyttö.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jul 16, 2008 0:25:30 GMT 3
Sä naurat? Helvetti, sä et tasan naura. Täällä ei ole mitään nauramisen aihetta, ei nyt eikä myöhemmin. Soolo irvisti raivon kuohahtaessa laavan katkuisiin ajatuksiin, ote kiristyi satuttamaan, väänsi vartalon pahemmin kaarelle. "Turpa kii nyt.." Kähinästä ei paljoa sanoja enää erottanut, vain sen välttämättömän viestin mennä perille. Ota kiinni, rusenna, kannattele se, minkä nyt omistat. Tasapaino piti, jäykempi ja rustoisempi keho mukautui painopisteen siirtymiseen luonnollisesti, laski kehon tukipisteen alemmaksi, mutta testinä lisätukea ei tullut lainkaan. Pidä itses siinä jos jotain haluat saada. Mä en sua tue tätä enempää, apua et saa. Kuumuus ei koskenut lääkintämiehen ihoon, auringon kajo ei polttanut nahkaa karrelle, mutta ruumiinlämmön tunsi kohoavan viimein sykkeen noustessa nopeaan tahtiin. Pitävätkö tikit? Pitävät, mutta parempi olisi jos eivät. Muut vammat? Ei ehtinyt tarkistaa. Tee se nyt. Rokotteet voi antaa myöhemmin. Ote irtosi käsivarresta, kämmenselkä silitti rystysten kynsillä kyljen linjaa piirtäen lantiolle muodon, kääntyen kosketukseksi reittä myöten. PURE. Dare ähkäisi pistävästä kivusta huulessaan, riuhtaisi lyhyellä lyönnillä kyntensä siihen ehjään reiteen. Vain hieman ihosta rikki, etteivät valtimot ja lihakset vaurioidu liikaa, mutta tuntua se sai ja jättää arpia. Veri sai tihkua huulesta suudelmaan rautaiseksi vivahteeksi ja värjätä hampaat. Se sattui, vaikka pieni loppuviimein olikin. Se myös provosoi, löi takaraivoon ja puski väkivallan aaltona teoiksi. Se tappoi hellämieliset ajatukset ja haaleat muistot vastakkaisen sukupuolen kunnioittamisesta.
Silloin joskus, silloin kun oli vielä ollut nuori ja sinisilmäinen, suorastaan kirkasotsainen lupaava lääkärin alku Arkilla, tämä olisi ollut pahaa painajaista. Tämä olisi ollut kauhukuva, joka valaisi harmaan kalsean moraalisen krapulan alas harteilta sydämeen asti. Silloin joskus, kun olin naiivi ja uskoin rakkauteen. Silloin joskus kun minulla oli vielä tulevaisuus.
Tarkk'ampuja tempaistiin irti voimalla, heitettiin päin työpöytää karahtavan kirouksen saattelemana. "Zmrd!" Tuskin ehtivät kädet irrota ja tempaista jalkoja irti kun kolhuisen vyönsolki helähti auki. Ei ollut jäljellä minkäänlaista vihjettäkään miehestä, joka oli joskus ollut arvostettu ja hyvässä asemassa oleva kirurgi yhdellä galaksin suurimmista asemista. Arkin väki ei tunnistaisi enää samoiksi kasvoja, joilla leiskui raivo ja loppumattomaksi lietsottu himo tiede- ja lääkintäupseerin seuratessa heti perässä. Ei ollut upseerille sopivaa kohdella ketään huonosti, ei etenkään purra suorilta niskaan, tarttua takaa kurkkuun ja lanteille. Sen Dareio kuitenkin teki petoeläimen ajatuksella, piittaamattomana omasta turvallisuudestaan niin naisen kuin ympäristönkään puolelta.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 16, 2008 0:57:02 GMT 3
Hiekanvärisessä teltassa keskellä kuivaa ja kuollutta tyhjyyttä ei ollut muita kuin he kaksi. Kaksi muistoa jostain, jotka joskus kenties olivat olleet lähes kuin ketkä tahansa toiset maailmassa, jossa tunnettiin vielä nuo mystiset teemat rakkaus ja hellyys. Tunnettiin toivo. Mun tulevaisuuteni on joko tässä tai nurkan takana. Loppu tulee todennäkösesti ennemmin kuin myöhemmin ja se tuskin tulee olemaan mukava. Älä luulekaan, että sä voisit vaientaa mut. Mä en naura, mutta...sä tiedät että mä nauran silti. Oli kuin meripihkaiset silmät olisivat muuttuneet kahdeksi kiiluvaksi valoksi hämärässä. Niiden katseessa oli jotain niin häilyvää ja levotonta, että niihin oli lähes mahdoton olla katsomatta. Ja kun katsoi, edes vilkaisi, silmiin näki huulten muodon niiden alapuolella. Hymyn. Pehmeän. Hymyn. Nälkäisen. Ja mitä enemmän kipu puski kehoon, sitä syvemmäksi se muuttui.
Suhteellisen kevyt nainen oli suorastaan helppo sysätä päin pöytää, mutta se otti osuman vastaan lähes yllättävän sitkeästi. Kämmenet pöytää vasten tuo kiskoi itsensä ylös juuri parahiksi saadakseen miehen toisen käden kurkulleen ja toisen lanteilleen. Ehei. Ei käy. Enkös mä just todennyt, että nyt pelataan mun säännöillä. Mun eikä kenenkään muun. Jos tää on mun viimenen ateria niin mähän piru vie sanon miten sen syön. Kädet painuivat vasten pöydän viileää pintaa ja salaman nopeasti koko hoikka kroppa jännittyi, kädet antoivat vauhtia ja keho osui kehoa vasten. Oman kehonsa painoa ja pöydän tuomaa ponnistusalustaa hyödyntäen otus sähäti hiljaa antaessaan täysin harkiten oman tasapainonsa kadota pakottaakseen miehen kehon maanpintaan ja alleen. Koska jos se joutuisi alle...KUN se joutuisi alle, se ei enää tietäisikään mikä piru kimppuunsa kävi. Mä kidutan sut nautinnolla henkihieveriin. Mun säännöt, mun.
|
|