|
Post by submarine on Nov 10, 2007 21:07:17 GMT 3
((Tässäpä tällaista alkua. Mukaan kuka haluaa, mutta kaikkein mieluiten joku, jonka kanssa en vielä ole pelannut. Lisäksi olisi mukava, jos hahmo ei olisi yli-inhimillisen voimakas tapaus, joka kykenee yhdeltä istumalta tiputtamaan enemmän esimerkiksi kaupunginvartiostoa, kuin voi sormin laskea. Tästä olisi tarkoitus tulla enemmän lowfantsua, kuin kovin "fantastista", mutta se ei ole kiveen hakattu sääntö.)
Yöllinen hautausmaa, sellaisia pelättiin. Moni ei uskaltanut moisilla paikoilla kulkea ensinkään, pysyi mieluummin lämpimässä ja elävien ympäröimänä. Tummat hautakivet, jotka mätien hampaiden lailla kohosivat utuisesta maasta ja synkät patsaat, kuin vainajat vaanimassa elollista lihaa kurjuutensa keskellä, olivat omiaan ruokkimaan mielikuvitusta. Kovinkaan moni ei ollut halukas ottamaan selvää siitä, olivatko kalmistojen huhut tosiaan vain ylivilkasta mielikuvitusta, vaiko jotain pahempaa. Ja sanottiinhan, että noissa synkissä paikoissa kokoontui ihmisiäkin, jotka vuodattivat verta mustille jumalille ja asioille, jotka ryömivät öisin esiin, kun valvovat silmät olivat muualla - ja pahempaakin; huhut vaihtelivat aina hirviöistä kultisteihin ja sellaisiin asioihin, joita ei voinut edes ajatella. Täysipäinen ei niitä kuulopuheita alkanut tutkia. Vaikka huhut ja taikausko eivät olisikaan pitäneet yöllisiä tunkeilijoita poissa, oli myös paljon luonnollisempia asioita, jotka pitivät siitä huolen - vartijat, lukot, muurit ja vankat portit. Sillä moni hautasi arvoesineitä vainajiensa mukaan ja raha tunnetusti rohkaisi suurintakin pelkuria käymään paikkoihin, joissa ei olisi koskaan halunnut olla. Sama päti myös vartijoihin; täällä partioivat miehen vaativat suurempaa palkkaa, vaikkeivät oikeastaan tehneet läheskään yhtä paljon työtä, kuin virkaveljensä muurien toisella puolella kaupungissa. Vaatimuksistaan huolimatta nämäkin vartijat olivat kuitenkin välttämättömyys, haluttiinpa sitä tai ei.
Tänä yönä näytti kuitenkin siltä, että ainakin muutama päätti uhata sekä yöllisiä kauhuja, että vartiomiesten kylmää terästä. Syy oli yksinkertainen - raha. Mutta toisin, kuin muutamat onnenonkijat, oli tämä joukko suunnitellut tekemisiään jo pitkään. Kaikki oli tarkastettu moneen kertaan, suunnitelmat luettu ja kaikkea harjoiteltu. He tiesivät, kuinka kauan vartijan kierros suunnilleen kesti ja mitä reittiä tuli kulkea. Kaikki oli valmiiksi suunniteltua. Ryhmään kuului neljä, ja jokainen oli valmis tähän. Kneri oli mukana samasta syystä, joka koko muutakin ryhmää - kaikki karuja miehiä - ajoi: kulta ja jalokivet. Kaikki riskit tuntuivat pieneltä sen rinnalla, millainen palkinto odotti. Rotta ei suinkaan ollut päässyt mukaan voimiensa vuoksi, vaan silkasta taikauskosta. Kolme muuta eivät olleet erityisemmin innostuneita rialin - rottaihmisen - ottamisesta mukaan, mutta hän oli kertonut osaavansa käsitellä kalmoja. Se ei ollut ollut täysin totta, eikä hänellä ollut juurikaan kokemusta, mutta kyllä hän tunsi keinoja, joiden sanottiin tepsivän epäkuolleisiin. Tietenkin oli mahdollista, että hautaholveissa liikkuisi levottomia vainajia, mutta rotta toivoi, että ei joutuisi edes yrittämääv konstiensa tehoa. Hän vain pidätteli ainaista, limaista yskäänsä ja luikki muiden perässä kohti holveihin vievän käytävän varmastikin lukittua ovea. He olivat tulleet muurin ylitse köyden kanssa ja kulkeneet kaikki matalina sen varjossa lähelle paikkaa.
Oikea paikka löytyi helposti, sillä se oli päivällä tarkastettu moneen kertaan. Silloin hautausmaan portit olivat auki ja ihmiset saivat tulla haudoille. Vartija oli kulkenut ohi vasta hetki sitten, joten aikaa olisi. Tarkasti ja suunnitellusti ryhmän lukoista ja salvoista tietävä alkoi näpertää vahvan ja paksun rautalukon kanssa. Se veisi aikaa, mutta lekalla lyöminen voisi herättää huomita. Siihen oli kuitenkin varauduttu, jos pakko olisi. Loput pitivät vahtia pimeässä, kun lyhyt mies kokeili kaikenlaista lukkoon. Kneri tärisi kylmästä. Tämä oli pelkkää luuta ja nahkaa, laiha kuin kuiva keppi ja omasi suunnilleen yhtä paljon rasvaa. Eikä tämän vanha, saastainen kaapukaan juuri kylmää pitänyt. Sisällä holveissa ei tulisi olemaan hiukkaakaan lämpimämpää, mutta se oli vain kestettävä. Tästä irtoaisi enemmän omaisuutta, kuin hänellä oli koskaan ollutkaan - tai ainakin pitäisi irrota. Vartija oli ainakin kierroksellaan, juuri kuten pitikin. Nyt kun vain terävänenäinen mies saisi oven auki...
((Mukaan voi tulla kuten haluaa, joko jonakin ryhmän jäsenistä (kaksi on kuvailematta ja näinollen käytettävissä), kenties vartijaksi tuppautuneena tai sitten jonain ulkopuolisenakin.))
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 14, 2007 18:42:20 GMT 3
((Oon ekaa kertaa pelaamassa. Mun hahmo on puolhaltija, ei mitään yliluonnollisia kykyjä.))
Nuori nainen, Silvara, kulki hautausmaan viertä pitkin. Silvaralla oli päällä ruskea arkimekko ja sen päällä lampaan villa viitta. Nainen kulki reipasta vauhtia, ilmeisesti hänellä oli kiire tai sitten hän halusi ohittaa hautausmaan nopeasti. Silvara pysähtyi kuitenkin pienen portin kohdalle ja jäi varjoihin piiloon, sillä vartija oli juuri tekemässä kierrostaan. Silvara ei ollut tullut hautausmaalle varkaana, hänen iso-äitinsä oli lähettänyt hänet viemään isänsä sukuhaudalleen korin, jonka sisältöä nainen ei tiennyt. Vartijan mentyä nainen kiipesi vaivattomasti portin yli ja jäi kuuntelemaan, jostai kuului ääniä. Hän laski huppunsa ja hänen vaaleat hiuksensa loistivat kuutamossa, hän keskittyi kuuntelemaan. Ylivoimaisen kuulonsa nainen oli perinyt haltija äidiltään, äänet olivat niin vaimeita, ettei ihmiskorva voinut niitä kuulla.
Iso-äiti oli kertonut kauheita tarinoita Silvaralle ennen tämän lähtöä ja oli vannottanut että hänen pitäisi olla nopea ja palata kotiin ennen aamunsarastusta. Silvara oli kuitenkin utelias ja päätti hiipiä katsomaan mikä äänet aiheutti. Silvara nosti hupun takaisin hiustensa suojaksi, jotta ne eivät paljastaisi häntä. Silvara piiloutui varjoihin ja alkoi hiipien ja kuunnellen paikantaa ääniä...
(( En tiedä onko kirjoitukseni sopiva.. Kerro sinä kokeneempana onko tuossa järkeä.))
|
|
|
Post by submarine on Nov 14, 2007 19:57:24 GMT 3
((Ihan kelpoa tekstiähän tuo. Ei pelkoa, että alkaisin valittaa.))
Kneri puhalsi vaiti luiseviin käsiinsä, koettaen turhaan lämmittää niitä edes hieman. Se oli vain hetken helpotus, lakkasi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Sormet olivat aavistuksen tunnottomat, kuten koko muukin ruumis. Mutta ei hän sellaisen takia aikonut lähteä, ei tietenkään. Hän oli kyllä tuntenut kylmää, eikä siitä pelästynyt. Se vähä liha, joka luiden ympärillä roikkui, valitti omistajalleen turhaan ahdinkoaan. Vilkuillessaan ympärilleen punertavasilmäinen rotta näki, että jokainen joukosta oli yhtä lailla jännittynyt. Johtajantapainen, ruma ja karun arpinen katujen kasvatti, halkihuulinen ja repalekorvainen, vahti pimeyttä runneltu käsi miekalla. Tämän lähellä kyyristeli nainen. Tämä ei ollut millään tavalla kaunis, eikä olisi ollut sitä edes ilman saastaista tukkaa ja useita groteskeja arpia ja lävistyksiä. Kneri oli kuullut, että tätä liian hanakasti lähentelevät olivat pian muutamaa sormea köyhempia. Vaikka hän näkikin paremmin pimeässä, kuin ihmiset - tai ainakin rotunsa puolesta hänen olisi pitänyt nähdä, mutta käytännössä asia olikin toinen -, halkoivat kummankin silmät yötä, kuin veitset. Sitten oli vielä tietenkin kolmas mies, lukkoseppä. Kneri tiesi, ettei ollut hyvä kysellä turhan paljoa, mutta oli kuitenkin saanut selville, että kyseessä tosiaan oli lukkoseppä, rehellistä työtä tekevä ja arvostettu - tai ainakin oli ollut vielä hetki sitten. Lyhyt ja lihava ukko tiesi, että olisi epäiltyjen listan kärkipäässä yön jälkeen ammattinsa johdossa, ja aikoi kuulemma suoraan hautausmaalta ensimmäiseen meren ylitse lähtevään laivaan. Rotta pohti, josko tekisi saman.
Kaiken kaikkiaan tilanne oli hyvin, hyvin houkuttava. Neljä henkilöä ja ylimystön hautakammioiden sisältö. Kneri oli varma, ettei tulisi saamaan läheskään neljäsosaa kaikesta, mutta ei suuremmin välittänyt. Rahaa olisi silti valtavasti. Hän vain toivoi, ettei joutuisi tositilanteeseen todistamaan osaamistaan - sitä oli vähänlaisesti. Tietenkin hänellä oli säkki kaikenlaista mukana, mutta siltikin. Lukko ei ainakaan tuntunut olevan helppo tai yksinkertainen, sillä vaikka muutama etenemisestä kertonut ääni olikin kuulunut, eteni pullea mies vaivalloisesti. Tämä kyllä tunsi lukot, teki töitä vaativille asiakkaille, joten siitä ei ollut kyse. Lukko oli yksinkertaisesti suunniteltu pitämään taidokkaitakin tapauksia poissa sieltä, mitä suojeli. Ainoa vaihtoehto oli kai vain odottaa.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 15, 2007 15:40:57 GMT 3
((Hyvä että kelpasi, en ehdi viikonloppuna koneelle, joten älä ihmettele.))
Silvara pysähtyi suuren hautapaaden taakse, äänet tulivat sen takaa. Silvara oli utelias tietämään mikä äänet aiheutti, mutta pelkäsi paljastuvansa. Niimpä hän laittoi äänten paikan mieleensä ja päätti kiertää paikan ympäri ja yrittää löytää paikkaa, josta näkisi äänten aiheuttajat. Hänhän ei voinut olla varma millaisia olentoja äänien takana oli. Silvara yritti haltijoista perimänsä kuulon avulla paikantaa vartijat, hän ei kuullut vartijoiden askeleita. Hän arveli vartijoiden olevan kauempana, sillä hauatusmaa oli suuri.
Silvaran kiertäessä ääniä hän yritti saada selville millaisia olentoja haudan edessä seisoi. Olentoja näytti olevan neljä, heidän sukupuoltaan ei saanut selville pimeässä, mutta Silvara huomasi erään hahmoista pälyilevän ympärilleen ja päätti mennä pienemmän haudan takakulmalle tarkkailemaan hahmoja toivoen ettei pälyilevä hahmo olisi huomannut häntä. Jos hän kuului johonkin rotuun joka näki pimeässä, hän olisi pulassa. Vaikka Silvara itse oli vain puoliksi haltija näki hän ihmisiä paremmin pimeäss, mutta oli tietenkin muitakin rotuja jotka näkivät pimeässä. Hahmot näyttivät olevan menossa hautaan, Silvara oli kuullut haudanryöstäjistä, nämä saattoivat olla vaarallisia. Silvara ei voinut hakea paikalle vartijoita, sillä hän oli itsekkin hämärissä puuhissa hautausmaalla. Silvara ei keksinyt muuta keinoa kuin seurata hahmojen touhua ja yrittää keksiä mitä tekisi. Haudanryöstö oli vakava rikos ja tuomiot olivat usein ankaria, ainakin niin hänen iso-äitinsä oli kertonut. Silvara päätti seurata hahmojen touhua ja viedä vasta sitten kori isänsä sukuhaudalle. Silvara siirtyi paremmin piilossa olevan hautapaaden luo, mistä oli kyllä himena huonompi näkyvyys, mutta hän pystyi kuitenkin seuraamaan hahmoja...
|
|
|
Post by submarine on Nov 15, 2007 18:03:56 GMT 3
((Heh, en itsekään taida ehtiä.))
"Pistä vauhtia, se palaa kohta", karski mies ärähti hiljaa lukon kanssa askaroivalle. Tämä ei selvästikään ollut tottunut tällaiseen öiseen elämään ja kylmyyteen, sillä tämän läpi kävi pelokas värähdys toisen käskiessa. Tämän sormet tärisivät pulluudestaan huolimatta, sillä mies oli joutunut tehtävänsä takia vetämään näppäryyttään haittaavat nahkahanskat käsistään. Siitä huolimatta tämäkin nieli valituksensa ja keskittyi vain pyörittämään tiirikkaa ja pihtejä lukossa. "Tässä menee, en minä ole tätä tehnyt enkä edes nähnyt. Liikaa välilevyjä..." ukko mutisi tehtävässään. "Minua sinun välilevysi kiinnosta, hoida se auki."
Kneri vilkuili ympärilleen, vaikkei nähnytkään kuin aivan etäisen valon, jonka soihtu toi. Pian se kuitenkin katosi jonkin taakse, eikä näkynyt enää. Kestäisi vielä, ennen kuin se ilmaantuisi jälleen. Ja se olikin hyvä. Hetken rotta uskoi, että oli nähnyt pimeydessä liikkuvan jotain, mutta ei punertavine silmineen kyennyt mitään enää näkemään, vaikka kuinka yrittikin. Tämän pälyily kuitenkin paljasti, että tämä epäili jotakin, jos joku tosiaan vakoili joukkoa. Äkkiä pullea lukkoseppä hihkaisi hiljaa, saaden Knerin unohtamaan äskeisen harhanäyn. Tämä työnsi työkalunsa pois ja kiskaisi ovea kerran. Naristen vanha, paksu ja vahvistettu uksi kääntyi auki. Sisällä oli vielä pimeämpää, kuin kelmeän kuun valossa ulkona, mutta soihtuja kyllä sytytettäisiin, kunhan vain päästäisiin pois näkyvistä. Ja niin ryhmä alkoi vähin äänin työntyä sisälle, vetäen oven vain kiinni perässään. Sitä ei tietenkään lukittu, sillä heillä ei ollut avainta, ja se olisi muutenkin haitannut suuresti paluuta.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 15, 2007 18:46:46 GMT 3
Silvara näki hahmojen avaavan haudan ja menevän sisään. Hän mietti seuraisiko hahmoja, mutta haudan sisällä hän ei pääsisi piiloon. Hetken harkittuaan Silvara päätti odottaa vielä hetken ja käydä sitten vilkaisemassa oven raosta pääsisikö hän haudassa sellaiseen piiloon, josta hahmot eivät huomaisi häntä. Pian oven sulkeuduttua Silvara kuuli vartijan askelien lähestyvän ja painautui tiiviimmin kiinni haudan seinään ja veti viittaa ympärilleen. Silvara oli onnellinen, että hänen iso-äitinsä oli käskenyt Silvaraa laittamaan tumman harmaan paksun viitan, sillä yleensä Silvara käytti hopean harmaata puuvilla viittaa. Vartija käveli haudan toisella puolella olevaa polkua pitkin, hän ei kiinnittänyt mitään huomiota haudan oveen, josta näki selvästi sen olevan avattu. Tosin kaikkiin hautoihin, jotka oli ryöstetty oli ovi jätetty auki, jotta vartijat tietäisivät mitkä haudat eivät enää kaipaisi vartijointia. Vartija kyllä vilkaisi hautaa, muttei tuntunut olevan millänsäkkään vaikka haudan ovi oli murrettu.
Vartijan mentyä Silvara odotti vielä hetken ennen kuin hiipi lähemmäs hautaa, silloin hän kuuli toisen vartijan huutavan: " Hei! Tänne on ilmestynyt kori! Se ei ollut tässä äsken kun kävin kierroksella, täällä on joku asiaton." Silvara tiesi heidän huomanneen hänen korinsa, hän toivoi etteivät vartijat katsoisi koriin, sillä iso-äiti ei ollut kertonut Silvarallekkaan mitä korissa oli. Silvara tiesi ettei pääsisi posi hautausmaalta jollei heti lähtisi, mutta utelias kun oli hän päätti ottaa riskin ja hiipi kohti haudan ovi aukkoa...
|
|
|
Post by submarine on Nov 15, 2007 19:18:21 GMT 3
Kneri räpytteli silmiään soihdunvalossa. Kun ovi oli kiinni, oli se uskallettu sytyttää. Nyt jopa sen luoma himmeä valo tuntui silmissä pitkän pimeyden jälkeen. Pian oli kuitenkin jo mahdollista tarkkailla hyvin ympäristöä. Hautatunnelien maanpäällinen osa oli koruton ja pieni, eikä siellä näkynyt yhtä ainoaa arkkua. Yksikään ylimystöön kuuluva ei selvästikään ollut jättänyt tätä maailmaa hetkeen, sillä koristelematonta kivilattiaa peitti pölykerros, eikä muitakaan käyntien jälkiä näkynyt. Vain jokin pienjyrsijä oli aikaa sitten kuollut ja käynyt jo tunnistamattomaksi eräässä nurkassa. "Aletaan mennä, aikaa ei ole loputtomiin", johtajantapainen totesi, viitaten soihdulla pimeyteen. Maan alle johti loiva, kivetty tunneli. Sieltä löytyisi useita hautoja, jokainen arvokkaan henkilön. Ja liittyipä tähän kaikkeen vielä huhukin.
Kneri muisteli muita seuratessaan, että hautaholvien sanottiin olevan jo olemassa olevien joukkoon rakennettuja - haltiahautoja tai jotain sellaista. Se oli pelkkä huhu, eikä sitä kukaan voinut todistaa, mutta toisinaan tosiaan sanottiin, että edelliset holvit oli muurattu peittoon ja uudet tehty niiden tielle. Se, jos mikä, olisi hyvin kiintoisaa. Tunneli jatkui alas pitkän matkaa koruttomana, ainoastaan tomu ja hämähäkinseitit sitä kaunistamassa. Kneri tunnusteli luisevilla sormillaan tiilien rakoja perässä luikkiessaan. Jotkin olivat ajan kanssa murtuneet, mutta suurin osa oli kestänyt hyvin. Oli hiljaista, ainoastaan askeleiden äänet rikkoivat vaitonaisuutta. Ilma oli tunkkaista ja kylmää, eikä sen hengittäminen tuntunut hyvältä keuhkoissa. Mutta ei joukko pelkkää huonoa happea kauhistuisi.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 16, 2007 19:50:30 GMT 3
Silvara uskaltautui viimein hautakammioon sisään ja pysähtyi kuuntelemaan. Soihdun kalpea valo näkyin kauempana ja Silvara mietti ilmaisisiko itsensä vai yrittäisikö päästä haudasta ja hautausmaalta ennen kuin vartijat alkaisivat tutkia kauan sitten ryöstettyjä hautoja. Hän päätti odottaa hetken ja mietiskellä, haudanryöstäjät tai mitä he sitten olivatkin voisivat tehdä hänelle pahaa tai sitten he voisivat yhdessä yrittää päästä ulos haudasta.
Silvara ei ehtinyt juuri miettiä vaihtoehtojaan, kun hautojen luota alkoi kuulua puhetta. Oliko joku kuullut hänen tulevan..
|
|
|
Post by submarine on Nov 17, 2007 0:01:41 GMT 3
Kneri - kuten koko muukin joukko - kyllä kuuli, kun ylhäällä ovi aukesi - se oli yksinkertaisesti liian raskas, että kukaan voisi mitenkään avata sitä ääneti. Saranat kitisivät, kuin kidutetut lepakot. Soihtua pitelevä mies kääntyi ympäri, pälyillen villisti pimeyteen - kuten kaikki muutkin. Jokainen - Kneriä myöten ja pulleaa lukkoseppää, joka näytti halukkaammalta juoksemaan, lukuunottamatta - oli laskenut kätensä aseen kahvalle, valmiina kiskaisemaan muutaman tuuman terästä esiin heti, jos joku hyökkäisi. Jokaisen mielessä ryntäilivät samat ajatukset: oliko vartija huomannut heidät? Jos niin oli, olisivat he kaikki enemmän, kuin vaikeuksissa. Haudanryöstämisestä menetti päänsä - tai ainakin raajojaan. Ja vaikka yksi tai kaksi vartijaa tuskin tuottaisivat vaikeuksia, tulisi näitä varmasti enemmän, mikäli yksi olisi juossut hakemaan apua - ja sen vartijat usein tekevät.
Kesti monta jännittynyttä sydämenlyöntiä, ennen kuin haudanryöstäjät alkoivat epäillä, ettei kyseessä ollut vartija ensinkään, vaan jotain aivan muuta. Vartijat eivät hiipineet ja luikkineet, vaan pitivät meteliä, koska toivoivat niin ajavansa lainsuojattomat pakoon tai ainakin pelottavansa näitä - pahin, mitä yksikään lainvartija halusi, oli törmätä joukkoon käytännössä moraalittomia, aseisettuja laitapuolen kulkijoita. Yhtäkään antautumiskäskyä tai varoitushuutoa ei kuulunut kaikuvan käytävissä. Ei, nyt oli meneillään jotakin muuta. Roistojoukko rentoutui hieman - Kneriä lukuunottamatta. Rotta toivoi hartaasti, että sieltä ei ollut tulossa mitään, mitä hän pelkäsi ehkä ilmaantuvan. Kukaan ei ainakaan jatkanut matkaa - joku oli tullut, eikä tätä aiettu päästää selän taakse.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 18, 2007 16:16:37 GMT 3
Silvara tiesi joukon kuulleen hänen tulonsa. Hän pysähtyi ja yritti piiloutua varjoihin ja hengitti mahdollisimman äänettömästi. Jos joukkio huomaisi hänet hän voisi menettää henkensä, topsin jos vartijat tulisivat tarkistamaan hautoja menettäisi hän luultavasti silloinkiin henkensä. Silvara punnitisi vaihtoehtoja ja päätti kuitenkin vielä odottaa ja yrittää paikallistaa vartijat tarkan kuulonsa avulla. Vartijat olivat hautasmaan aidan luona lähellä juuri tätä samaista hautaa. Hän ei siis luultavastikkaan pääsisi pois ilman että hänet huomattisiin, tappaisivatko haudan ryöstäjät hänet jos hän lupaisi olla kertomatta heistä ja auttaisi heidät pakoon. Hän päätti odottaa kunnes vartijat lähtisivät liikkeelle ennen kuin päättäisi mitä tekisi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 18, 2007 18:51:30 GMT 3
Vartijat, jotka vastoin kaikkia toiveitaan joutuivat todella vaivaamaan itseään työssään, pälyilivät ympärilleen pimeyteen, etsien korin tuojaa soihtujensa valossa. Näitä se ei huvittanut hiukkaakaan, he eivät ymmärtäneet sitä eivätkä olleet halukkaita ottamaan selvää siitä, joka teon takana oli. Kumpikin olisi vain halunnut tienata mukavan palkkansa toimessa, jossa ei juuri koskaan joutunut kävelemisen lisäksi tekemään mitään erityisempää, eikä murehtia äkkiä ilmestyviä koreja. "Joku kakara vain livahtanut viemään jotain hautalahjoja", toinen vartijoista pohti kovaan ääneen - niin kovaan, että juuri tämä mahdollinen kakara kuulisi sen ja pakenisi, eikä hankaloittaisi heidän rauhaisaa yötään jäämällä vaikkapa kiinni. "Turha murehtia. Otetaan tauko ja katsotaan, mitä sieltä löytyy. Ties vaikka olisi piirakkaa", toinen vastasi, noukkien korin vapaaseen käteensä. Mieskaksikko talsi kohti vartiotupaa, aikomatta asialla suuremmin vaivata päätään. Näitä kiinnostivat paljon enemmän korin mahdolliset herkut.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 19, 2007 14:27:47 GMT 3
Silvara piileksi pimeässä haudassa ja seurasi tarkalla kuulollaan sekä vartijoita että haudanryöstäjiä, joiden kanssa oli samassa haudassa. Vartijat kuuluivat puhuvan korista ja sen sisällöstä, hänen pitäisi uskaltautua pois haudasta ja saada tuo kori takaisin itselleen. Hän päätti kehitellä outoja ääniä hautausmaan toiselle laidalle, jolloin hän toivoi vartijoiden jättävän korin vartiotupaansa ja menevän yhdessä etsimään äänten aiheuttajaa. Silvara ei kuitenkaan tiennyt, kuinka saisi aiheutettua ääniä, joita vartijat lähtisivät etsimään.
Hän päätti uskaltautua haudanryöstäjien puheille ja pyytää näiltä apua. Jos he tappaisivat hänet hän tietäisi yrittäneensä. Hän toivoi, että haudanryöstäjät suostuisivat hänen pyyntöönsä..
|
|
|
Post by submarine on Nov 19, 2007 16:31:59 GMT 3
Ryöstäjäjoukko odotti epävarmasti paikoillaan, tietämättä mitä oikein odottaa. Ei voinut mennä tarkistamaan, mikä hautatunneliin oli astunut, eikä eteenpäinkään voinut tietenkään jatkaa, ennen kuin tilanne olisi selvillä. Nelikko oli siis juuttunut aloilleen, kunnes oven avannut itse ilmaantuisi paikalle. Kneri ei pitänyt siitä hiukkaakaan, epävarmuus ahdisti. Hänen sormensa kiertyivät veitsen kahvalle tiukemmin, kuin rotta olisi hakenut turvaa ruosteisesta, vääntyneestä ja lovisesta aseestaan. Mutta olipa rosvojoukossa kuitenkin yksi, joka ei selvästikään jakanut muiden epäröintiä - arpinen ja monin karkein lävistyksin varustettu nainen. Tämä ei näyttänyt olevan hiukkaakaan huolissaan, pikemminkin turhautunut äkillisestä pysähdyksestä. Kneri tiesi tämän kuulopuheiden perusteella vaaralliseksi, vaarallisemmaksi kuin tavallisen lainsuojattoman. Tämän sanottiin viettäneen vuosia merillä, eikä todellakaan minään kauppiaana tai matkalaisena - merirosvo. Rotta ei olisi kummastellut, vaikka olisi saanut kuulla tämän myös johtaneen laivassaan. Olipa naisen tausta, mitä oli, ei tämä nähtävästi aikonut kuluttaa aikaansa viivytyksiin. Lyhyt miekka kourassa vahvasti vanhalta viinalta ja saastalta haiseva hurjimus harppoi selvittämään, kuka häirikkö oikein oli. Tämä ei puhunut, koska pelkäsi vartijoiden kuuntelevan - tai sitten halusi yllättää. Kukaan haudanryöstäjistä ei tohtinut tätä suuremmin käydä estelemään, sillä jokainen piti liikaa sormistaan. Tuskin nainen ainakaan tappaisi, mikäli tunkeilija osoittautuisi vaarattomaksi, mutta raahaisi kyllä varmasti kovalla kädellä muiden nähtäväksi.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 19, 2007 17:44:24 GMT 3
Silvara päätti että hän näyttäistyisi haudanryöstäjille. Silvara päätti puhua ja käevllä samalla, silloin joukkio tietäisi kuka hän oli ja miksi oli haudassa. " Tiedän että teitä on siellä neljä, olen aseeton ja täysin ulkopuolinen. Vartijat löysivät korini, jonka olin jättänyt isäni sukuhaudalle iso-äitini käskystä. Olen puolihaltija ja kuulen tarkemmin kuin te ja tiedän vartijoiden haluavan tutkia korin sisältöä, minä en tiedä mitä se sisältää. Pyydän siis että autatte minua saamaan korin takaisin nii en kerro mitään." Silvara puhui hitaasti ja rauhallisesti vaikka häntä jännitti. Hän tiesi, että puhuteltava rentoutuisi helpommin, jos puhuja itse olisi rauhallinen.
Silvara pysähtyi niin, että joukkio näkisi hänet ja piti kätensä esillä. Hän ei voinut tehdä muuta kuin odottaa joukkion reaktiota.
|
|
|
Post by submarine on Nov 19, 2007 18:08:28 GMT 3
Seurasi hölmistynyt hiljaisuus, kun nelikko vain tuijotti. Kneri ei ollut mikään ajatustenlukija, mutta kykeni helposti näkemään, mitä muut ajattelivat - aivan varmasti samaa kuin hän itsekin. Tässäkö oli heidän ahdistelijansa, jokin puolirotuinen tyttö? Tätäkö oltiin pelätty? Tapauksessa oli ironiaa, joka ikävä kyllä meni täysin hukkaan ryöstöjoukossa. Näitä tilanne ei huvittanut hiukkaakaan, päin vastoin. Tällainen loukkasi ylpeyttä kuin sylkäisy päin naamaa, neljä karskia hautarosvoa säikkymässä aseetonta, selvästi taistelutaidotonta naista! Kneri ei voinut sanoa, että tiesi paljoakaan ylpeydestä, mutta muilla se kyllä kolkutti - paitsi lukkosepällä, joka näytti lähinnä helpottuneelta. Rotta epäili, että kohta lentäisi veri.
Ensimmäiseksi ajatuksensa sanoi julki suuresti rypistyneiden kulmiensa alta tuijotteleva mies. Tämän ääni kuulosti olevan hyvin lähellä raivoa, kun tämä äyskäisi: "Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mikään hiivatin kori!" Juuri sillä hetkellä tämä näytti unohtavan varovaisuutensa ja pelkonsa ulkona vaanivista vartijoista - jotka tosin olivat nyt jo turhia, vaikkei tämä sitä tiennytkään. Nainen, joka puolihaltiaa oli lähtenyt raahaamaan esiin, ei selvästikään aikonut tuhlata aikojaan suunpieksäntään. Tällä oli jo miekka tanassa, ja sen tarkoitus oli selvä; todistajat hengiltä ja pian sittenkin. Tämä oli varmasti tarpeeksi paatunut tekemään sellaista silmää räpäyttämättä. Mutta kaikesta raivostuneisuudestaan huolimattakin mies esteli tätä ja tarrasi miekkakäden ranteesta kiinni. "Ei täällä ketään tapeta - ei ainakaan aseettomia naisia", mies totesi, luoden ankaran silmäyksen arpiseen naiseen. Tämän katse kapeni uhkaavasti, mutta lopulta miekka työnnettiin kuitenkin pois. "Me emme aio mitään koreja lähteä hakemaan - etkä lähde sinäkään. Tulet mukaamme ja kuljet ensimmäisenä. Saatat jopa olla hyödyksi. Jos juokset pakoon, et elä huomiseen", mies totesi selvästi ja ankarasti. Tämän ja puolihaltian välissä oli kyllä hieman matkaa, mutta ainakin mies itse näytti uskovan voivansa kuroa sen vaivatta kiinni.
Sivusta tarkkaileva Kneri oli hyvillään siitä, että sai taas yhden esteen lisää itsensä ja mahdollisten vaarojen väliin.
|
|