shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Jul 26, 2006 12:13:59 GMT 3
Tanya hymähti vain toisen ystävät huomautukselle. Ei hän heitä varsinaisina ystävinä ollut tarkoittanutkaan. Nainen otti hevosen suitsista kiinni ja piteli tuota paikoillaan. Vilkuili välillä ympärilleen metsään. Hän käänsi sitten katseensa nopeasti miehen puoleen. Ilme oli melkoisen ällistynyt ja sitten tuo vain hymähti. "Älä nyt höpsi.. Eivät ne minua haltiaksi tunnista.. Nopeasti nyt.." Tuo vielä hoputti. Kyllä hän ymmärsi toisen sanojen merkityksen, mutta ei hän tällä hetkellä siitä niin huolissaan ollut. Miksi tämä mies oli edes saanut kyseisen lordin vihat niskoilleen? Hienoinen kulmien kurtistus kävi haltian kasvoilla, ja mietteliäisyys viipyi noilla hetken. Tanya havahtui kokonaan kuitenkin, kun nuorukainen alkoi nousta hevosen selkään, ja nainen otti paremmin kiinni suitsista pitääkseen hevosta aloillaan, yrittäen saada selkään nousun siten helpommaksi. Hän puisteli sitten päätään pienesti. "Jos jätän teidät nyt tähän yksin oli vaivani täysin turha. Kyllä minä pärjään. Kuten olen aiemminkin sanonut: en ole hyvissä väleissä kuoleman kanssa. Sitä paitsi.. Minähän olen vain vaivainen eläin.." Tanya sanoi naurahtaen ja päästi hevosen suitsista irti perääntyen hiukan taaksepäin. Yhtäkkiä pimeys tuntui tihenevän naisen ympärillä, ja kadottavan tuon melkein sisäänsä, niin että vain suttuinen siluetti näkyi. Tuon muoto muuttui. Nainen tuntui kutistuvan ja värit muuttuivat tummemmiksi, kunnes sitten ihan mustiksi. Sumeus ja pimeys hellittivät naisen ympäriltä, mutta nainen ei enää seisonutkaan tuossa, vaan miestä tuijotti suurikokoinen musta pantteri, jonka silmät olivat vähintään yhtä siniset kuin tuon haltianaisen. "No koskas mennään?" Kuului sitten kaikuva ääni miehen ympärillä, vai kenties se olikin toisen pään sisällä. Tanyan häntä liikkui sulavasti, mutta välillä nytkähtäen, hän oli melko jännittyneessä tilassa, ja selkä- ja niskakarvatkin olivat nousseet pystyyn. Korvat liikkuivat ympäriinsä yrittäen tavoitella hiljaisia ääniä metsästä. Hän saattoi kuulla pienen hiirenkin nyt.
|
|
|
Post by R.C. on Jul 27, 2006 9:09:28 GMT 3
(( Reiska muuten ymmärsi tuon ’ystävät’ vitsinä ja höysti siitä oman sarkastisen vitsinsä takaisin... mutta esitin sen epäselvästi tehden vähän hallaa hahmolleni. *oikoo antamaansa käsitystä* ;^^ ))
Velho itse vaikutti hieman epäileväiseltä naisen noin suoralta kädeltä tyrmätessä hänen omasta mielestään varteenotettavan ja vähintään toisen kannalta edullisen suunnitelmansa. Vaan koskapa ei ollut aikaa tai tarvetta jäädä asiasta väittelemään, tyytyi hän kohauttamaan vain harteitaan: ”Teet tietenkin kuten itse parhaaksi katsot, en ole sinua siitä estelemään. Tiedä kuitenkin, että liikut nyt omalla vastuullasi, eikä minusta välttämättä ole vastapalvelusta tekemään, toisin sanoen auttamaan, mikäli jokin menee vikaan. Edessäpäin saattaa odottaa melkoisesti ongelmia...”, muistutti nuorukainen hieman kireään sävyyn, sillä naisen yllättävä valinta lyöttäytyä hänen pakoseurakseen ei tuntunut tässä tilanteessa lainkaan järkevältä. Oli totta, ettei nuoren velhon yksinään olisi varmaankaan käynyt nyt kovinkaan hyvin, mikäli vihollinen oli vähänkään varustautuneempi tehtäväänsä vangita hänet, vaan eipä toisenkaan mukaantulo häntä pahemmin vakuuttanut. Saartotilanne taisikin olla melko vakava metsämaalla. ”Näin pohjoisessa metsässä ei sitä paitsi ole kovinkaan tavallista törmätä tuollaisiin viidakon villipetoihin, jos mitään tiedän...”, totesi nuori velho tuohon naisen muka vähemmän huomiota herättävään ulkomuotoon, jollaiseen muuntautumista oli vähäisestä ihmetyksestään päätellen joskus aiemminkin todistanut. Oli kuitenkin totta, että matalana liikkuva kissapeto sulautuisi sekin pimeyteen paremmin ja livahtaisi ehkä kuitenkin onnistuneesti ohi vihollisen rintamasta, mikäli näille tulisi täysi työ varsinaisen kohteensa kanssa. Tässä valossa haltian päätös ei vaikuttanut sittenkään hullummalta, vain hävyttömämmältä. Kääntäessään hevosta suitsineen ympäri tuumasi nuorukainen itsekseen, oliko naisen tarkoituksen kohdalla lopulta kyse edellämainitusta vaiko silkasta auttamisen halusta. Se jäisi nähtäväksi... ”Kun kerran tiedustelijanne törmäsi näin nopeasti vihollisiini, sanoisin vastakkaisen suunnan olevan turvallisempi, mikäli nyt mikään enää on. Menkäämme tätä tietä...”, järkeili nuorukainen ja suuntasi ratsuineen kohti tiestä loittonevaa maastoa. Hän oli havainnut liki olemattoman polun, jota oriin oli helpompi laukata, muutoinhan joutuisa ratsastus ryteikössä ei olisi tullut alkuunkaan kyseeseen. Nuorukainen ei yhtä kaikki vieläkään kannustanut hevostaan sen huimempaan juoksuun, sillä hän ei halunnut elikon murtavan jalkaansa ja taittavansa siinä hötäkässä itsekin niskaansa.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Jul 27, 2006 11:44:56 GMT 3
(Juuh.. Mie ymmärsin sen kyllä ^^, miulta sit kans tiedote ihan varmennukseksi että Tanyan kaikki puhe on nyt mielen sisäistä..)
Pantterin siniset silmät kohosivat mieheen. "Ainahan minä liikun omalla vastuullani.." Tanyan äänessä kuului pienoinen naurahdus mukana. Valoisammassa kissa olisi näyttänyt hymyilleen. Tanya myös uskoi, että kaikkein parhain tapa päästä ulos tästä saartoringistä olisi kahden voimalla helpompaa, mutta myöskin hiukan turvallisempaa. Tanyan läsnäolokin tuntui hiipunevan koko ajan, mutta se johtui lähinnä tuon kaulassa olevasta amuletista. "Tiedän kyllä.. Mutta tähän olomuotoon olen tottunut, ja tilannetta tarkastellen se on hyödyllisin meille molemmille. Olisin voinut myöskin ottaa suuren harmaakarhun turkin, mutta suuri ja ääntä aiheuttava karhu ei ole meille hyödyksi, vaikka sen tassuista löytyykin voimaa." Tanya oli pitkään kulkenut tässä muodossa, ja sitä oli todella vaikea huomata, varsinkaan kun tassut eivät päästäneet ääntäkään. Mutta Tanya ei aikonut jättää tätä miestä jälkeensä, vaikka itse jäisi huomaamatta. Panttereilla oli myös kynnet ja hampaat, eikä tavallinen Tanya omistanut muita aseita kuin tylpät hampaansa, joilla ei vahinkoa tekisi hiireenkään. Kissa vain hurahti lyhyesti toisen sanoille ja lähti seuraamaan polun sivussa, välillä kadoten pimeyteen kokonaan, mutta ääntäkään ei tuosta saattanut kuulla.
|
|
|
Post by R.C. on Jul 30, 2006 12:40:45 GMT 3
Nuorukainen nyökkäsi pantterin ajatuksille ja jätti tämän toistaiseksi etenemään omia aikojaan siirtääkseen huomionsa taas polulle edessään. Ajoittain seudulle eksyvien samoojien tallaama väylä oli mutkitteleva kuin käärme ja niin kapea, että hevonen saattoi vain juuri ja juuri mahtua sillä ravaamaan. Alituiseen vastaan kohoavat havupuut olivat sentään sen verran korkeita, ettei niiden oksia tarvinnut väistellä, mutta pensaskerros oli vastaavasti myös niin tiheä, ettei sen sekaan olisi hevosta uskaltanut ohjatakaan. Petollisia kiviä ja kuoppia vaani tällaisessa korvessa kaikkialla. Maasto alkoi viettää vähitellen alaspäin vuoriston jäädessä heidän taakseen. ”Kohta vastaamme pitäisi tulla jyrkänne, jonka solassa kulkee lähinnä paikallisten ryöväreiden käyttämä leveä tie. Jos meillä on vähänkään tuuria, vihollinen ei ole sulkenut tuota reittiä yhtä tehokkaasti kuin taaksemme jääneen, yleisen kulkuväylän, mutta tähän ei kannata luottaa...”, viesti nuori velho haltialle nyt äänettömästi kuten tuokin hänelle, toivoen toisen yhä ymmärtävän sanojaan kissapetomaisesta olemuksestaan huolimatta. Ilmeisesti nuori mies oli liikkunut näillä main vaivihkaa ennenkin, sillä pian kaksikon tien näyttikin katkaisevan syvä kuilu, jonka kieleke työntyi tarpeeksi pitkälle piilottaakseen mahdollisen alapuolellaan kulkevan tien varjoonsa. Kallioreunan tuolta puolen kohosi kosteaa usvaa ja samasta suunnasta kantautui vuolaan virran kohinaa. Ei kestänyt kauankaan ennen kuin velho löysi rinteen tiheän kasvuston kätkemän polun, jota pitkin hevosen oli helpompi laskeutua. Heidän ehdittyään turvallisesti kosken äärellä kulkevalle sileälle kalliotielle ohjasi hän ratsunsa edelleen kohti muuhun metsään päin johtavaa, leveämpää väylää. Kiviseen maahan osuneiden kavioiden kopinan oli saattanut toivoa hukkuneen kosken pauhun alle, ja nyt edessä oli taas pehmeämpää maata, joka vaimensi kaiut paremmin. Arkkimaagi kävi kuitenkin valppaammaksi, sillä mikäli hänen arvionsa osui kohdalleen, olivat he jo hyvin lähellä hänen takaa-ajajaansa. Vastaus tuli viimeistään kaksikon ylle varoittamatta laskeutuvan pimeyden myötä. Vaikutti aivan kuin yö olisi kyllästynyt odottelemaan vuoroaan ja kirinyt tänä iltana muutaman tunnin etuajassa taivaalle. Tämä mustuus oli kuitenkin niin sankka ja läpitunkematon, etteivät edes hämärään tottuneiden petojen tarkat silmät voineet sitä katseellaan lävistää. Ilmiö oli siis ehdottoman luonnoton, vaikka velho oli osannut jotakin tällaista jo odottaakin. Näkökenttänsä pimetessä hän heilautti itsensä alas hevosen selästä ennen kuin ratsu ehtisi pillastumaan, tavoitti maankamaran ja kierähti siitä tien sivuun juuri kun jokin osui oriin kylkeen kaataen elikon ja tappaen sen lähes välittömästi. Heidät oli yhtä kaikki huomattu ja hyökkäys oli alkanut.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Aug 3, 2006 11:46:50 GMT 3
Tanya jolkutti oriin vierellä polun ja pensaiden rajamailla. Välillä korvat nytkähtivät kuin kuullen jotain raksahduksia metsästä. Mahtoi tuo näyttää mielipuoliseltä kun korvat tuolla lailla viuhuivat. Vilkaisipa kerran nuorukaiseenkin kuunnellessaan tuon sanoja. "Toivotaan että olet sitten oikeassa, muuten voi tulla aika tukalaa.." Tanya vastasi melkoisen kuivasti ääni hiukan kaikuen. Tanya odotti jo kovasti että he olisivat tästä ohitse sillä paikka ei mitenkään vaikuttanut lupaavalta. Solat olivat aina parhaita väijytyskohteita, joten ehkä olisi ollut vain parasta kulkea jyrkäänteen harjaa? Mutta ei, jos tämä mies haluaisi välttämättä solaan, niin solaan he menisivät.. Tanyan teki mieli pyöräyttää silmiään. Hetkeksi kissa pysähtyi kuilun reunalle katsomaan alas. Normaalisti nyt Tanyan kasvoilla olisi ollut varsin tyytymätön ilme, ja kulmat erittäin kurtussa. Hän kääntyi katsomaan polulle kääntyvää kaksikkoa, miestä oriineen. Entistä varovaisemmin askelin Tanya lähti seuraamaan tuolle polulle. Tielle joka ei olisi turvallinen. Alas päästessään Tanya huomasi että kosken pauhaus häiritsi hänen kuuloaan. Tämä ei ollut todellakaan turvallinen paikka. Hän oli jälleen siirtynyt hevosen sivustalle jolkottamaan. Tanyan korvat luimistuivat ja tuon askellus alkoi käydä matalampana, kun he saapuivat pehmeämmälle alustalle. Kissan häntä liikkui vaanivan hitaasti puolelta toiselle. Hän ei pitänyt tästä paikasta, varsinkaan nyt. Pimeyden laskeutuminen sai tuon selkäkarvatkin nousemaan harjanteeksi ja pystyyn. Kynnet työntyivät tassuista, ja Tanya haravoi aluetta etsien elollisia olentoja, niin kuin ensimmäisissä opeissa, joita hänelle oli opetettu, kun he olivat hänen opettajansa kanssa istuneet keskellä metsäaukiota. hänen näöstään ei ollut mitään hyötyä täällä, pimeys oli liian sankkaa. Hän värähti kun tunsi yhden elollisen katoavan, kun ori sai osuman itseensä. Haltia tunsi piston sisällään. Ori oli ollut varsin mukava otus, vaikka hän ei edes tiennyt sen nimeä. Sitten hän viestitti maagille: "Oletko kunnossa?" Tanya painui lähemmäs maata. Ehkä nämä olennot näkivät kaiken tämän pimeyden lävitse?
|
|
|
Post by R.C. on Aug 4, 2006 10:10:45 GMT 3
Tukevaa maata jalkojensa alle tavoitettuaan oli nuori velho jäänyt keskittyneenä odottamaan seuraavaa iskua sen sijaan, että olisi syöksähtänyt mihinkään suuntaan kuin päätön kana pinkomaan. Parhaillaan metsämaastossa häälyvän pimeyden hämmentämät tekivät helposti moisen virheen tullakseen vain pian selän takaa tyrmätyiksi, sillä vihollinen oli ilman muuta lukenut joukkoihinsa kyvyn nähdä hämärässä yhtä selvästi kuin kirkkaassa päivänvalossa. Sokeuden pelko ei nuorukaista kuitenkaan vaivannut, vaan hän sulki silmänsä tarpeettomina ja hiljensi mielensä tasolle, jolla hänen kuten muidenkin ki-energiat ottivat havaittavan muodon. Kyseinen tietoisuuden ulottuvuus oli hyvin lähellä näkyvää maailmaa, ja juuri täällä etenivät äänet, joita ei voinut tavallinen korva tavoittaa. Samaisella hetkellä vaikutti nuorukainen kuin vaipuneen horteeseen, ja vähintään hänen suuntaansa viestityt sanat kaikuivat eri tavalla kuin aikaisemmin. Oikeastaan velho oli hyvinkin perillä tilanteesta, ja tiesi nyt tarkalleen, missä toinen liikkui. Vielä aiemmin olisi arkkimaagi tuskin turvautunut näin alkukantaisiin kykyihin, vaan loitsinut vain nopean purkuloitsun pimeyttä vastaan tai tehostanut näköään sen seassa. Nyt vähäiset voimat oli kuitenkin säästettävä tiukempaan tilanteeseen. ”Pimeys päättyy todennäköisesti muutaman virstan säteellä täältä. Jos olet nopea ja vaivihkainen, onnistut ehkä pakenemaan, ennen kuin loppuosa saartojoukosta ehtii paikalle...”, saattoi haltia kuulla kohta mielessään, ja samalla nähdä mielikuvan jonkinlaisesta hohtavasta ja vääristyneestä, sarvekkaasta olennosta paikassa, josta nuorukaisen salatut sanat kantautuivat. Ääni sekin tuntui muuttuneen, kuin madaltuneen ja voimistuneen. Velhon vaietessa omituinen näky raukesi ja pimeyden ote kiristyi jälleen. Kuten arkkimaagi oli epäsuorasti maininnut, lieni kaksikko toistaiseksi etulyöntiasemassa, sillä saartorinkiä ylläpitäneet olivat vielä pahasti metsässä hajallaan. Asetelma toimi kuitenkin kuin hienon hämähäkinseitin tavoin: kun saalis tarttuisi johonkin kohtaan, kiiruhtaisi loppuosa väijyjistä paikalle minkä kerkeäisivät. Tätä velho ei aikonut jäädä odottelemaan. Oli pidettävä puolensa ja paettava nyt, kun vastustaja oli vielä heikko. Mahdollisuudet pienenisivät sitä mukaa kun lisää kiusanhenkiä ehtisi paikalle. Vihollinen ei sekään jäänyt vielä taustatukea vartomaan, vaan pian kantautui kaksikon ympäriltä vaimeaa havinaa. Kissapedon jäätyä aluksi huomioitta jatkoi ensimmäinen hyökkääjä tämän ohitse, liikkuen melkoisella nopeudella epätasaisessakin maastossa. Toinen saattoi vainuta tulijan haltiaksi, ja nämä suippokorvathan olivat tunnetustikin vikkeliä kintuistaan. Vauhti jätti kuitenkin kenet hyvänsä samaisen rodun edustajan varjoonsa. Matalana ja aloillaan odottava nuorukainen hymähti mielessään. Vaikka hän ei elottomia kappaleita nyt voinutkaan erottaa, saattoi ensimmäisen tulijan liikkumistavasta päätellä tämän kantavan katanaa. Moista asetta vastaan oli turha käydä edes Scalescentin kaltaisella hienolla tikarilla sohimaan, saati paljain nyrkein sitten. Oli keksittävä muuta. Hetken armonajalla arkkimaagi olikin haalinut vyötteensä pusseista käsiinsä jonkinlaista jauhetta, jota hieroi paksut kerrokset tikarillaan verille viiltämiin kämmeniinsä. Kohta vihollisen ehdittyä kohdalleen kohotti valheellisen avuttomalta vaikuttanut nuori velho yllättäen katseensa ja kätensä tulijaa kohti, vapauttaen verestään tulen, jonka luomisen lahja ei vaatinut häneltä sen kummempia loitsuja. Kohde ei odottanut aivan näin lämmintä vastaanottoa, vaan hukkui karjaisten sinertäviin liekkeihin, jotka jopa lävistivät nyt hienoisen lisukkeensa voimin pimeyden ja osoittivat tarkasti kohdan, jossa kamppailu oli alkanut. Nuoren velhon hankittua itselleen ja toiselle elävän soihdun hämärään huomasi pantterikin varmasti saavansa seuraa. Tulen kajossa nyt paremmin erottuva, pitkä ja solakka, mustanpuhuva hahmo oli pysähtynyt jonkin matkan päähän eläimestä ja katsoi tähän arvioivasti valkeilla silmillään. ”Shrèèwyrh.”, lausahti musta haltia vieraskielisen sanan joka haltioiden keskuudessa saattoi kuitenkin olla yleisesti tunnettu. Se tarkoitti ’muodonmuuttajaa’. Tulokas kohotti riimuin kirjotun katanansa toista kohden, mistä päätellen lämpimämmän kanssakäymisen kahden sukulaisrodun välillä saattoi unohtaa.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Aug 4, 2006 11:22:21 GMT 3
Tanya kuunteli. Hän tunnusteli ilmaa ja sen väreitä, pysyen paikoillaan ja valmiina. Tuon sisällä oli alkanut kasvaa pientä kiukkua, tosin hän oli todennut sen aiheettomaksi kiukuksi, mutta minkäs nainen luonteelleen mahtoi. Hän oli ehtinyt ystävystyä oriin kanssa. Tanya vilkaisi paikkaa jossa tiesi oriin ruumiin makaavan. Sitten hän havahtui hiukan maagin äänelle ja pää kohosi hiukan. korvat suuntautuivat maagin suuntaan. ”Et kai aio itseksesi tänne jälkeen jäädä?” Oli milteinpä automaattinen vastaus Tanyalta. Eipä tuo tietenkään olisi valmis jättämään ketään jälkeensä, se olisi hulluutta edes ajatella moista. Tosin nyt olisi keskityttävä siihen kuinka he pääsisivät tästä liemestä ensin, jotta pako olisi mahdollista. Jostain syystä Tanya ajatteli monikossa, no kyllähän hän osasi yksikseen ajatella yksikössäkin, mutta jos hän oli jonkun seurassa ei hän koskaan edes ajatellut pakenemista häntä jalkojen välissä jättäen seuransa jälkeensä. Hetken aikaa hän ehti jopa ihmetellä näkyä joka hänelle oli avautunut, mutta sen oli hän pian pyyhkäissyt mielestään. Nyt ei ollut aika moisille toisarvoisille ajatuksille. Ohi kiitävä haltia sai Tanyan varuilleen. Hän kykeni juoksemaan tässä muodossaan yhtä nopeasti, mutta haltiana, vaikka olikin metsähaltia, jäisi alakynteen melko nopeasti. Yhtäkkinen valo sai kissan pupillit muuttumaan erittäin ohuiksi kun ne olivat tuonne kääntyneinä. Mies oli siis maagi. No ehkä se ei sitten ollut ihme että tuo oli selvinnyt vammoistaan niin nopeasti… Ajattelu jäi tyystin sikseen, kun Tanya kuuli itsestään mainittavan. Pantteri käänsi päätään, mustanpuhuvaan hahmoon katseensa laskien. Silmät viiruuntuivat. Tuo ei sanonut hyvää. Mistä tuo edes tiesi hänen olomuodostaan? Tanyan omaa olemusta ei voinut havaita kissan olemuksen ylitse. Amuletti esti sen. Amulettiakaan ei nyt tosin saattanut nähdä, sillä se oli kissan turkin sisässä, Tanyan tavoin. Kissa kyyristyi valmiina hyökkäämään. Hän odotti että haltia tekisi aloituksensa. Olisi tyhmää hyökätä suin päin. Katanat eivät olleet muiden miekkojen tavoin yhtään mukavia. Tanya oli kokeillut alkuvuosiensa typeryyksissä moisen seikan. Olipa ehkä ihme että hän oli näinkin pitkään selvinnyt hengissä, sillä monesti hän oli ajatellut saaneensa kuolettavan haavan. Nyt hän kuitenkin oli täysin valmistautunut tähän vastukseen. Tuli mitä tuli, hän aikoi päästä tältä tieltä elävänä. Pantterin kurkusta nousi matala kovin epänaisellinen murina, joka oli miltein kuulumattoman matala, mutta kuului silti voimakkaana.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 9, 2006 18:27:34 GMT 3
Kuten nuorukainen oli varoittanutkin, ei vihollinen kaiketi ollut tarpeeksi tyhmä kuitatakseen mustan pantterin olemassaolon pohjoisessa sekametsässä pelkällä olankohautuksella. Ilman muuta moinen näky herätti kysymyksiä ja sitä enemmän epäilyksiä, mitä lähempänä etsintäkuulutettua elukka tuli havaituksi. Tähän eivät lumotut amuletitkaan auttaneet. Uhkaava murina sai mustan haltian pysymään ainakin hetken jos toisen aloillaan, ellei syynä sittenkin ollut joku aivan muu aivoitus, kuten toinen sai kohta huomata: Samalla hetkellä kun vihollinen edessäpäin näytti tekevän siirtonsa ja astuvan rohkeasti askeleen eteenpäin, miekkansa koholla ja hienoinen, epämiellyttävä hymy huulillaan, kantautui pantterin takaa pensaista aivan vaimea kahahdus. Tavallisen ihmisen korva ei tuota ääntä olisi tuskin tavoittanutkaan, mutta haltianainen lieni sentään tulevan senhetkisessä olomuodossaan varoitetuksi. Jos pantteri käännähti ympäri tai vilkaisi taakseen, saattoi tuo juuri ehtiä havaitsemaan kohti heitetyn, kevyen mutta kestävän metalliverkon. Kaikesta päätellen aiemmin mainittu kuulustelu tuntui kiehtovan vastustajaa suorasukaista tappamista enemmän. Ehkäpä tämä kuului heidän ohjeisiinsa. Nuori velho oli ensimmäisestä koetuksesta selvittyään saanut niin ikään kohdata ansaan ahdistamisen uhkan. 'Minä hittona he minua pitävät, villipetona?', ajatteli hän ärtyneenä väistettyään täpärästi ensimmäisen pimeydestä singotun metalliseitin. Pelkäsikö vihollinen heikkoakin velhoa jopa siinä määrin, ettei edes yrittänyt enää lähestyä tappaakseen? Tuskin. Hänet haluttiin vain elävänä kiinni, mihin toimintakyvyttömäksi tekeminen oli ilman muuta yksinkertaisin ja pimeydessä kenties tehokkain keino.
(( en ehti hirveästi tarkistelemaan näitä kirjastovuoroja, mutta jotain sentään.. ))
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Aug 10, 2006 22:13:11 GMT 3
Kai siihen oli sitten alistuttava. Mutta muoto oli ylittänyt hyödyllään, vaikka oikea olemus oli tullutkin ilmi. Tanya piti kuitenkin tarkasti silmällä tuota mustaa haltiaa. Sillä oli varmasti jotakin pimeää mielessään, ja se ei välttämättä liittynyt mitenkään tuohon ikävän terävän näköiseen katanaan.. Kahahdus havahdutti kissapedon. Pää liikahti ja tuo hypähti sivuun silkasta reaktiosta, saaden verkon sujahtamaan ohityseen ja nyt kohti tuota mustaa haltiaa, joka oli hetki sitten seissyt pantterin edessä. Nuo siniset silmät kääntyivät kohti pensaikkoa ja sitten maagia. "Joskohan me nyt haluttaisiin livahtaa paikalta?" Tanya kysyi hiukan ärtyneen kuuloisena. Ei hän toki ollut miehelle vihainen. Hän vain inhosi verkkoja yli kaiken.
(eipähän tämä mitään.)
|
|
|
Post by R.C. on Aug 19, 2006 15:57:38 GMT 3
"Shiisch grarrdyin! Morewendi nui dah?!"( "Kirottu elukka! Emmekö voi vain tappaa sitä?" ), sähähti pantteria ensimmäisenä ahdistellut musta haltia toverilleen, jäädessään kissapedon paettua lähes itse tämän heittämän verkon alle. Hän joutui nyt hyvän aikaa setvimään katanaansa metallisen punoksen sotkuista. "Nerewind, miraha Shaloh krynn daramir dahir. Nuirast deres kramirh Shaloh?" ( "Emme, Valtias haluaa itse kuulustella kaikkia velhon vaikutuspiirissä liikkuvia henkilöitä. Vai haluaisitko todella uhmata häntä?" ), vastasi verkon heittänyt tähän varoittavasti, etsien paennutta jo katseellaan. Asettaan selvittelevän ilme synkkeni, eikä hän sanonut enää mitään, vaan puisteli vain pienesti päätään, käyden itsekin pantterin senhetkistä sijaintia selvittämään. He molemmat aistivat kyllä paremmin pimeässä, mutta puiden ja pensaiden läpi eivät sentään edes mustien haltioiden sokeat katseet voineet nähdä. "Veris magirahir garihim. Shasht!"( "Velhon vangitseminen on joka tapauksessa ensimmäinen tavoitteemme. Tule jo!" ), sihahti musta haltia toiselle, molempien lähtiessä suuntaan, jossa kelmeä, sinertävä valo yhä hehkui.
Ilman tuota kirotun pimeydenkin lävistävää tulta, joka kärvensi yhä maassa kiemurtelevaa vihollista, olisi nuori velho tuskin osannut väistää puoleensa viskattua verkkoa, ja olisipa samaisen vaaran aistiminen saattanut pantterillekin tuottaa vaikeuksia. "On vaarallista sukeltaa suin päin tähän pimeyteen, näkemättä ja tietämättä, mikä meitä odottaa. Jos tuolla edessäpäin on yhä vihollisia väijyksissä, olemme heille naurettavan helppoja kohteita.", muistutti nuorukainen kärttyisänä takaisin, sillä hän ei pitänyt tilanteesta yhtään enempää kuin haltianainenkaan. Nyt arkkimaagi sentään arveli hahmottavansa, kuinka piiritysrengas oli rakentunut, sillä ensimmäinen hänen kimppuunsa käyneistä oli tullut yhdestä suunnasta, verkko taasen singottu vastakkaisesta. Oli vain yksi tie eteenpäin, pois piirityksestä, ja sitä oli pakko käyttää, vaikka sitten tässä täydellisessä hämärässäkin. "Mene edeltä ja kuulostele hieman, koska liikut meistä matalampana, hiljaisemmin ja huomaamattomammin.", kehotti velho pantteria taas salatuin ajatuksineen, ja aina viestiessään tällä tavoin saattoi toinen nähdä väläyksen selin kääntyneestä olennosta, joka ei takuulla ollut vain ihminen, toisin kuin sinertävän tulen kajosta erkaneva nuorukainen päältä päin näytti. "Jos jotakin yllättävää tapahtuu, palaa nopeasti takaisin. Seuraan perässäsi ja valmistaudun puolustamaan meitä mahdollisilta loitsuilta. Voisin kuvitella vihollistemme osaavan niitä, ja heillä on kaiken lisäksi runsaasti aikaa punoa voimaa kirouksiinsa.", lisäsi velho vilkaistessaan eteenpäin kiiruhtaessaan taakseen toiseen, odottaen kissapedon livahtavan ohitseen. Hän oli vetänyt esiin tikarinsa ja kastanut sen hetkeksi maagiseen tuleen, jolloin terä loimusi nyt samaa sinertävää valoa kuin maahan kaatuneen vastustajan ruumiskin. Tämän hehkun turvin lähti nuorukainen loittonemaan paikalta niin nopeasti kuin suinkin heikossa kunnossaan saattoi, suuntaan, jonka uskoi olevan turvallisin mahdollinen.
(( Valtias on tässä tapauksessa Syrra, mutta rivimiehillä ei ole lupaa lausua jotakin niin suurta nimeä ääneen. ^~ ))
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Sept 5, 2006 23:28:00 GMT 3
Tanya lähti myöskin jolkottamaan kohti tietä pois tästä piiritysrenkaasta. Koko voima ei varmasti vielä ollut täällä, joten nyt oli liikuttava nopeasti, kun oli vielä hyvät mahdollisuudet paeta. Tanya livahti mustana kimalluksena maagin ohitse turkin välkähtäessä palavasta terästä. 'Ole varovainen sitten.. Sinut he haluavat..' Tanya sanoi vielä ennen kuin livahti sivummalle tiestä ja aluskasvillisuuden sekaan, josta häntä ei pystyisi huomaamaan niinkään helposti, vaikka pimeässä osaisikin vaistota paremmin. Haltian askeleet muuttuivat kevyemmiksi jos se vain oli mahdollista, kun hänen aistinsa teroitettiin äärimmilleen. Hän toivoi ettei edessä ollut vielä ketään, sillä tästä kaikesta oli ollut niin suuresti vaivaa, että hän alkoi jo väsyä. Hän ei ollut väsynyt pitkään aikaan. Tanya harkitsi jopa olomuotonsa vaihtamista, mutta joku saattaisi aistia sen. Tanya suuntasi jälleen mielensä ympäristöön etsimään elinlähteitä. Ainakin saisi varoituksen ajoissa, jos niitä mustia haltioita olisi lähellä. Pian hänen mieleensä putkahti jopa ajatus ja pohdinta, että millainen tämä Valtias oikein mahtoi olla. Ehkä hän oli syynä manteretta riivaavaan sotaankin? Pyh.. elämän tuhlausta.. Mokomatkin luulivat olevansa niin paljon kaikkia muita ylempänä.
(heh.. Jostain syystä arvelinkin asian oleva näin..)
|
|
|
Post by R.C. on Sept 6, 2006 11:14:54 GMT 3
’Aivan niin...’, ajatteli nuorukainen vain omassa mielessään pantterin sanoihin, saatuaan tuon viimein kehoitettua hieman kauemmas itsestään, toisin sanoen metri toisensa perään parempaan turvaan. Haltianaisella olisi nyt huomattavasti suuremmat mahdollisuudet selvitä, mikäli edessäpäin ei olisi enää enempää esteitä. Jos taasen velho itse jäisi takanaan seuraavan vihollisen satimeen, olisi kissapedon hankalampi kääntyä häntä enää auttamaan. Kutsuisiko arkkimaagi toista tuekseen, jos sitä tarvitsisi? Ei tietenkään. Hän antaisi pantterin jatkaa pakoaan vaikka omalla kustannuksellaan, eikä toinen mahtaisi tälle mitään. Näin nuorukainen oli ainakin alustavasti suunnitellut.
Velho lähti kiiruhtamaan polkua pitkin tietäessään tulevansa havaituksi riippumatta siitä, samoilisiko hän hitaasti pusikoiden halki vai kulkisiko rivakammin valmiiksi tallattua väylää käyttäen. Vaimeasti mutisten hän viskoi huomaamattomasti jälkeensä yhdestä vyöllään riippuvista pusseista ottamiaan mustia terälehtiä, jotka maahan pudotessaan muuttuivat mustiksi ruusuiksi. Kukat näyttivät harmittomilta, mutta olivat kaikkea muuta jos niiden päälle erehdyttiin astumaan. Tällöin ruusut riehaantuivat kasvamaan pitkiksi köynnöksiksi ja sotkeutumaan silmänräpäyksessä uhrinsa jalkojen ympärille, kietoen ja vangiten koko ruumiin hetkessä piikikkääseen syleilyynsä. Okaat levittivät kehoon halvaannuttavaa myrkkyä, ja kun mustat nuput avautuivat, sihisi niistä jokaisen terälehtien lomassa myrkkyhampainen, musta käärmeenpää. Tätä omituista kasvin ja matelijan symbionttia kutsuttiin kärmesruusuksi. Moni sen tutkija ja käsittelijä oli kohdannut ennenaikaisen kuoleman, eikä velho itsekään ollut aikoinaan jäänyt tuota tuskallista kokemusta köyhemmäksi, tosin vain omasta, tieteellisestä uteliaisuudestaan.
Kohta selkänsä takaa kantautuvia parkaisuja kuulostellessaan arveli nuorukainen ainakin yhden ellei kahdenkin mustan haltian ehtineen tutustua kylvämiinsä ruusuköynnöksiin. Loput vastustajista seuraisivat heitä nyt varmasti hitaammin. Puoldemoni hymyili jokseenkin sadistisesti ja hänen kultaiset silmänsä hohtivat hieman hämärässä. Lähes samantien velho ravisteli kuitenkin päätään, vakavoitui ja siirsi koko huomionsa eteensä. Pantteria ei enää näkynyt. Hyvä. Toisaalta arkkimaagin tyytyväisyys olisi saattanut karista kuullessaan, mitä haltianainen ehti jo hyvän matkaa edettyään havaita: Tien molemmilla puolilla odotti pimeyteen sulautuneena vihollinen, jotka aikaisemmista vastustajista poiketen olivat pukeutuneet tummaan, kaapumaiseen asuun eivätkä kantaneet käsissään teräviä aseita vaan sauvoja. He vaikuttivat kuin valmistautuneen lukemaan ja vapauttamaan loitsunsa. Jo nyt sauvojen päät hehkuivat pahaenteisesti, ja nuo mustat velhot vaikuttivat hieman poissaolevaisilta. Kissapetoa ei ainakaan vielä havaittu, ellei tuo harhaillut aivan vihollisen kinttuihin pyörimään.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Sept 6, 2006 22:20:51 GMT 3
Tanyan silkäkarvat värähtivät aina kun takata kuului vaimea parahdus. Korvat viuhuivat epäluuloisina kuunnellen jokaisen raksahduksen. Tämä alkoi olla jo karmivaa. Vihdoin aistit poimivat jotain edestäpäin. juuri ajoissa niin ettei hän todellakaan mennyt astelemaan ilmeisesti maagien - tai jollaistenkin sellaisten - jalkoihin. Musta pantteri painautui matalammaksi pensaikkoon, ja siniset silmät tarkastelivat poissaolevilta vaikuttavia haltioita. Hän olisi luultavasti pystynyt hiipimään toisen velhon ohitse, mutta sitten hän jättäisi kultasilmäisen pulaan. Ei! Hänen omatuntonsa ei jättäisi häntä rauhaan, jos hän kehtaisi edes harkita moista vaihtoehtoa. Hiljaisesti peto kääntyi takaisinpäin kulkemaan. Hän etsi kultasilmäisen olinpaikkaa aisteillaan, ja suuntasi äänettömästi toista kohti.
Pian hän ilmestyikin tielle - kutakuinkin poikkiteloin sille seisomaan - ja nuo siniset silmät katsoivat maagia. 'Edessä on ongelma meillä kahdella...' Hän ilmoitti äänettä. Pantteri jäi tuohon seisomaan odottaen jotakin reaktiota. Keksisikö maagi jotakin?
|
|
|
Post by R.C. on Sept 7, 2006 10:31:45 GMT 3
Velho hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi havaitessaan pantterin silmien kimalluksen hehkuvan tikarinsa kajossa. Nuorukainen oli kiinnittänyt tietynlaisen lyhdyn virkaa toimittavan aseensa vyötteelleen, jossa se valaisi vähemmän huomiota herättävästi ja jätti hänen kätensä vapaiksi. Hän rypisti harmistuneena kulmiaan kissapedon varoitukselle, vaikka oli tuollaisen kuulemista osannut jo puolittain odottaa. Mustat haltiat tekisivät tietenkin kaikkensa tehtävänsä suorittamiseksi, sillä vähempään heillä ei ollut varaa, mikäli mielivät korkea-arvoista mutta ankaraa herraansa miellyttää. Sybaresin valtiaan tyytymättömyyttä ei lienisi mukava tuntea nahoissaan.
Tehtyään haltianaisen tietojen perusteella selkoa siitä, kuinka monta, miten kaukana ja mitä heillä olisi edessäpäin vastassaan, saattoi arkkimaagi käydä hahmottelemaan tilanteen kannalta järkevintä toimintatapaa. Vähäisetkin vihjeet vastustajasta vaikuttivat auttaneen häntä siinä määrin, ettei alustavien päätelmien tekoon tuhlautunut liikoja aikoja: ”Onnistuisit luultavasti livahtamaan tuossa olomuodossasi heidän ohitseen, mutta minun tuloni nämä viimeistään havaitsisivat, poikkeaisinpa sivuun polulta tai en. Tässä tapauksessa hyökkäys lienee paras puolustuksemme, kun kerran näyttää siltä, ettet aio pelastautua omia aikojasi...”, totesi velho ja vilkaisi kissapetoon, joka ei nähtävästi ollut ilmoituksensa myötä lähdössä vielä mihinkään. Toisen valintaan hän suhtautui jälleen kaksinaisin tuntein, muttei ainakaan valittanut päätöksestä enempää.
”Kaksi mustaa maagia siis...”, toisti nuorukainen hitaasti ja risti ohuet sormensa yhteen venytelläkseen ja naksauttaakseen ne vetreiksi tulevaa varten. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja punnitsi tilannetta mielessään, puhuen siitä pian myös vaimeasti ääneen: ”Jos olisin voimissani, torjuisin todennäköisesti helposti molemmat noista amatööreistä, vaan jos yritän sitä tässä kunnossa ja epäonnistun, olemme todellisissa vaikeuksissa. Lienee siis parempi, että keskitymme kumpikin yhteen näistä vastustajista.”, arveli velho ja jatkoi seuraavissa sanoissaan suunnitelmansa yksityiskohtiin: ”Jos onnistuisit hiipimään vaikkapa polun vasemmalla puolella olevan velhon taakse ja yllättämään tämän, on hyvä mahdollisuus, että hänen keskittymisensä herpaantuu, mikä on maagille usein varsin kohtalokasta. Otan puolestani hoideltavakseni tien oikeanpuoleisen tapauksen. Ajoitus tulee olemaan hyvin tärkeä, sillä haluan heidän kohdistavan huomionsa ensin itseeni ja alkavan viimeistellä kirouksiaan, jolloin sinun taasen on helpompi iskeä. Uskoisitko pystyväsi tähän?”, lisäsi velho lopuksi, vaikka taisi kysymyksellään tiedustella pikemminkin toisen halukkuutta osallistua koko hankkeeseen kuin sitä, riittäisivätkö pantterin kyvyt tehtäväänsä. Mitä tahansa saattaisi yhtä kaikki tapahtua, jos jokin menisi vikaan. Nuorukaisen kultaiset silmät tarkastelivat kiinteästi kissapetoa ja tämän katseessa mahdollisesti kuvastuvia tunteita.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Sept 8, 2006 17:14:12 GMT 3
Tanya kuunteli vakavilla mielin maagin puhelua. Välillä hän vilkuili ympäristöönsä epäillen että joku saattaisi paikantaa heidät tästäkin. Tai sitten kultasilmä oli hoidellut takaa-ajajat, jotka olivat heidät ehtineet löytämään. Hän tuhahti vain mielessään toisen ehdottelulle, että hän pakenisi paikalta. Tanya oli itse hankkinut itsensä tähän sotkuun, joten hän olisi tässä sitten mukana loppuun asti. Sitä paitsi haavoittunut maagi yksinään oli paljon vähemmän verrattuna heidän sen hetkiseen kokoonpanoonsa.
Tanya mietti hetkisen. Vasemman puoleinen maagi olisi siis hänen kohteensa. 'Hyvä on.. minä odotan sitten merkkiäsi.' Naisen ääni kaikui tyhjyydessä, ja pian tuo musta kissaeläin oli kadonnut tieltä pensaikkoon ilman että päästi ääntäkään. Pensaikko ja aluskasvillisuus suhisivat vain ohitse, kun pantteri kulki niiden välistä ääntäkään päästämättä. Pian hän oli jälleen tuolla paikalla, jossa oli juuri vähän aikaa sitten seisonut ja huomannut maagit. hän siirtyi tien vasempaan reunaan ja lähti rotkon reunaa lähestymään painuen matalammaksi ja kadoten aluskasvillisuuteen ja pimeyteen. Hän keskitti mielensä jälleen mahdollisimman laajalle alueelle. Nyt ei olisi mukavaa tulla yllätetyksi. niin hän lähti kiertämään toista maagia mahdollisimman kaukaa ja varovaisesti, jotta pääsisi asettumaan lähistölle valmiina hyppäämään tuon kimppuun, kunhan Kultasilmä antaisi vain merkin.
|
|