Post by cutter on Mar 17, 2008 18:28:02 GMT 3
Lämpö auttoi Kayta jonkin verran - muttei tarpeeksi jotta tuo olisi täysin pystynyt toimimaan. Kay jaksoi juuri ja juuri vääntää itsensä istumaan seinää vasten, mutta siihen se sitten jäikin. Lämmön ansiosta Kay oli saanut ihonsa parannettua, mutta sisäelimet olivat vielä melko lailla muussina. Tätä ei tosin näkynyt enää, verisen valkoisen ihon peittäessä sisäpuolella olevat vammat. Paita ja takki olivat repeytyneet sen verran pahasti, että oli kyseenalaista kauanko tuo niitä enää pitäisi päällään. Varsinkin kun tuo ilmeisesti tarvitsisi keskittymistä jotta pystyisi muuttamaan kätensä tavallisiksi, sillä ne olivat edelleen ne hermostuttavat viikatteentapaiset.
"M-minun t-t-täytyy levätä h-hieman", Kay sanoi, köhien verta ennen kuin sulki silmänsä. Ensin tuo saattoi näyttää kuolleelta, etenkin ottaen huomioon tuon vitivalkoisen huomion, mutta kyllä tuo vielä hengitti. Tajuttomuus oli tuon ruumiille yksi keino auttaa paranemista, kun aivot eivät ole hermoilemassa ja aiheuttamassa kaikenlaisia pikku ongelmia. Tosin tämä sitten tarkoitti sitä, että nyt Zinochanan olisi pakko kantaa tuota. Vaikka tuo vitivalkoinen nainen oli pieni, niin tuolla oli yllättävän paljon painoa kokoisekseen, epäilemättä johtuen tuon erikoisuudesta. Plus täysluiset viikate-raajat melko varmasti painoivat kymmeniä kiloja molemmat.
Lohikäärmeen temppu kineettisillä voimilla toimi joten kuten - tahti hidastui ihan kivasti, mutta ne eivät pysähtyneet. Kiire siinä silti olisi, nyt vain ei täytynyt toimia täysin virheettömästi selvitäkseen tuosta ongelmitta. Ja kun haarniskat lopulta onnistuivat rysäyttämään oven alas, no, lattiat eivät murskanneet niitä. Ne pysähtyivät kun haarniskat astuivat niille - epäilemättä tämän paikan lumous oli asialla. Koko palatsi tuntui olevan jokaista sinne tunkeutujaa vastaan. Paljoa iloa ei tästä tosin haarniskoille ollut, sillä ohuelle jääsillalle ne eivät oikein pystyneet astelemaan. Ne jäivät kuilun toiselle puolelle, katsellen sieltä uhkaavan näköisinä jonkin aikaa, ennen kuin lopulta kääntyivät palatakseen juhlasaliin jatkamaan vartiotaan.
Pieni levähdyspaikka ennen seuraavaa koetusta oli samankaltainen kuin aiemmatkin - kolme sisääntulo-reittiä, kaksi aukinaista reittiä eteenpäin ja yksi suljettu. Kammiossa oli taas yksi ruumis, univormuine kaikkineen. Tämä oli naispuolinen haltija, ja oli kuollut jonkinlaiseen pistohaavaan, pyöreä reikä vatsassa kieli siitä. Verta ei ollut maassa kovin paljoa, ilmeisesti tuo oli melko lailla vuotanut kuiviin jo aiemmin.
Kay ei heti heräilisi tajuttomuudestaan - tuo tarvitsisi hieman aikaa parantuakseen sangen ikävistä sisäisistä vammoistaan.
Kaksi aukinaista käytävänsuuta olivat tavallistakin pahaenteisemmät - toinen oli pimeä käytävä, josta kuului jonkinlaista jytinää kauempaa, ja runsaasti liikettä. Toinen avonainen suuaukko oli hiljainen, ja himmeä vihreä hohde joka valaisi käytävää ei luvannut hyvää. Myöskään se, että arkkitehdillä oli näköjään pääkallo-fetissi ei auttanut asiaa, käytävänsuukin kun näytti pääkallolta, puhumattakaan seinissä ja katossa olevista pääkallo-kohokuvioinneista. Toisen käytävän meluun verrattuna täysi hiljaisuus oli sangen pahaenteistä.
"M-minun t-t-täytyy levätä h-hieman", Kay sanoi, köhien verta ennen kuin sulki silmänsä. Ensin tuo saattoi näyttää kuolleelta, etenkin ottaen huomioon tuon vitivalkoisen huomion, mutta kyllä tuo vielä hengitti. Tajuttomuus oli tuon ruumiille yksi keino auttaa paranemista, kun aivot eivät ole hermoilemassa ja aiheuttamassa kaikenlaisia pikku ongelmia. Tosin tämä sitten tarkoitti sitä, että nyt Zinochanan olisi pakko kantaa tuota. Vaikka tuo vitivalkoinen nainen oli pieni, niin tuolla oli yllättävän paljon painoa kokoisekseen, epäilemättä johtuen tuon erikoisuudesta. Plus täysluiset viikate-raajat melko varmasti painoivat kymmeniä kiloja molemmat.
Lohikäärmeen temppu kineettisillä voimilla toimi joten kuten - tahti hidastui ihan kivasti, mutta ne eivät pysähtyneet. Kiire siinä silti olisi, nyt vain ei täytynyt toimia täysin virheettömästi selvitäkseen tuosta ongelmitta. Ja kun haarniskat lopulta onnistuivat rysäyttämään oven alas, no, lattiat eivät murskanneet niitä. Ne pysähtyivät kun haarniskat astuivat niille - epäilemättä tämän paikan lumous oli asialla. Koko palatsi tuntui olevan jokaista sinne tunkeutujaa vastaan. Paljoa iloa ei tästä tosin haarniskoille ollut, sillä ohuelle jääsillalle ne eivät oikein pystyneet astelemaan. Ne jäivät kuilun toiselle puolelle, katsellen sieltä uhkaavan näköisinä jonkin aikaa, ennen kuin lopulta kääntyivät palatakseen juhlasaliin jatkamaan vartiotaan.
Pieni levähdyspaikka ennen seuraavaa koetusta oli samankaltainen kuin aiemmatkin - kolme sisääntulo-reittiä, kaksi aukinaista reittiä eteenpäin ja yksi suljettu. Kammiossa oli taas yksi ruumis, univormuine kaikkineen. Tämä oli naispuolinen haltija, ja oli kuollut jonkinlaiseen pistohaavaan, pyöreä reikä vatsassa kieli siitä. Verta ei ollut maassa kovin paljoa, ilmeisesti tuo oli melko lailla vuotanut kuiviin jo aiemmin.
Kay ei heti heräilisi tajuttomuudestaan - tuo tarvitsisi hieman aikaa parantuakseen sangen ikävistä sisäisistä vammoistaan.
Kaksi aukinaista käytävänsuuta olivat tavallistakin pahaenteisemmät - toinen oli pimeä käytävä, josta kuului jonkinlaista jytinää kauempaa, ja runsaasti liikettä. Toinen avonainen suuaukko oli hiljainen, ja himmeä vihreä hohde joka valaisi käytävää ei luvannut hyvää. Myöskään se, että arkkitehdillä oli näköjään pääkallo-fetissi ei auttanut asiaa, käytävänsuukin kun näytti pääkallolta, puhumattakaan seinissä ja katossa olevista pääkallo-kohokuvioinneista. Toisen käytävän meluun verrattuna täysi hiljaisuus oli sangen pahaenteistä.