cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 21, 2007 15:35:03 GMT 3
((Spyrreä odotellessa))
"Hitto", yksinäinen matkaaja mutisi katsellessaan vuoren rinteeltä alas. Hän oli eksyksissä, lähinnä omaa syytään. Hän ei ollut suostunut ottamaan karttaa mukaan reissulle alueelle, vaikka se olisi ollut aika hyödyllinen. Ei tuo nuori nainen vain ollut sitä sorttia.
Tuo eksynyt oli hieman... tuota, värikäs. Vaatetus oli valittu ilmeisesti parhaista mahdollisista sinisistä ja purppuraisista vaatteista, ja etenkin pieni kirkkaansininen baretti tuon päässä korosti vaikutelmaa lievästä sekopäisyydestä entisestään. Lyhyehköt hiukset olivat myös hieman häiritsevän näköiset, koska osa hiuksista oli purppuraista, osa mustaa ja osa valkoista, sopien kuitenkin täydellisesti yhtenäiseen 'sekopää'-väriteemaan. Myös aivan liian isolta näyttävä sotavasaran tapainen (se näytti koristuksiltaan, ja kooltaan aivan liikaa jonkun hullun suunnittelemalta, että sitä olisi voinut kutsua oikeaksi sotavasaraksi), johon tyttö nojasi, korosti häiriintynyttä vaikutelmaa. Miten ihmeessä tuommoinen sangen nuori, ja melko pienikokoinen nainen kantoi mukanaan tuommoista raskasta turpakäräjä-vekotinta? Sekopäisyyden kruunasi pieni purppurainen neliön muotoinen tatuointi (tai ainakin se näytti tatuoinnilta...) joka ympäröi tuon toista silmää. Outo tyyppi.
Juuri nyt tämä epätavallinen ryökäle oli hieman eksyksissä. Tai jos häneltä kysyttäisiin, niin hän ei ollut eksyksissä, koko muu maailma vain oli jostain syystä hukassa. Ensimmäinen joka olisi väittänyt asiaa saivarteluksi olisi saanut huomata, että kyllä, tuo tyttönen pystyy lyömään vasarallaan. Ja aika hemmetin kovaa vieläpä. Ihmettelijän tosin pitäisi odottaa sen verran aikaa, että tajuttomuus häipyisi ennen kuin kommentin voisi heittää, mutta mitäpä siitä. Nyt sillä ei ollut mitään väliä, ja tyttönen olisi voinut antaa anteeksi kyseisenlaisen kommentin, jos toinen osaisi neuvoa tuon määränpäähänsä.
Ja mikä vielä pahempaa, hänellä oli tylsää.
((Siinäpäs se, aloitukseksi vähän turhan lyhyt, mutta kyllä siitä kaikki tarpeellinen selviää.))
|
|
|
Post by spyrre on Oct 21, 2007 16:08:15 GMT 3
*Ilma oli niin viileää ja raikasta täällä ylhäällä, että vaikka se pistelikin imeytyessään keuhkoihin sai se tuntemaan olonsa äärimmäisen virkistyneeksi. Tietysti näissä korkeissa paikoissa oli muitakin viehättäviä piirteitä karuudestaan huolimatta kuten kauniit näköalat, lähellä kelluvat pilvet sekä ennenkaikkea, rauhallisuus. Pieni huokaisu karkasi kurkusta, tummien mantelinmuotoisten silmien tähyillessä ylös taivaalle laajalla kivenlohkareella loikoillen. Toki, täällä oli varsin rauhallista sekä turvallista koska ohikulkijoita oli varsin vähän näissä korkeuksissa satunnaisia reitiltään eksyneitä lukuunottamatta, mutta tässäkin yleensä positiivisessa piirteessä oli varjopuolensa: aika saattoi joskus käydä pitkäksi, päivät, viikot ja jopa vuodet kiersivät paikallaan kaikki toistensa kaltaisina kun niitä oli loputtomiin kulutettavissa. No, tietysti tämä oli hyödyksi jos tahtoi lukea kaikessa rauhassa niitä tiiliskivimäisiä, vaikeaselkoisia opuksia joita oli henkilökohtaisen kirjaston karttuviin hyllyihin ajan myötä kertynyt, mutta pidemmän päälle kun kaikki oli luettu eikä opiskelu sattunut juuri silloin huvittamaan ei voinut kuin pistää nokkansa ulkoilmaan suojaisan kallioluolan uumenista. Pitäisikö lähteä pienelle retkelle, ehkä etsimään uusia mielenkiintoisia opuksia? Toisaalta, laiskotti sen verran, ettei oikein olisi aivan vielä viitsinyt… Haukotus. Äkkiä jokin sai olennon valpastumaan aavistuksen, vaikkei hän näennäisesti liikkunutkaan paikaltaan. Aivan kuin kookkaiden kivenlohkareiden ja kitukasvuisen vuoristokasvillisuuden seassa olisi liikuskellut jotakin elävää, joka ei ollut lintu, vuorikauris taikka mikään täälläpäin elelevä pikkunisäkäskään. Katsos vain. Muukalainen ei tuntunut olevan edes kovin kaukanakaan. Hetken käännettä pohdiskeltuaan olennon kasvoille pyrki pieni virneentapainen syystä jos toisesta, tämän päättäessä ohimennen silmätä tapausta lähemmin. Lohkareelta suoristautui pitkä, kevyeen laventelinväriseen kaavuntapaiseen vaatteeseen kääriytynyt hahmo, venytellen hiukan ennen kuin käänsi hupun alta tarkastelevat silmänsä suuntaan, jossa tuo kirkkaanvärinen vasaraa raahaava tunkeilija kiroili kartanpuutettaan. Ohuet huulet mutristuivat mietteliäästi, kummallisen naisen noustessa sitten äänettömästi jaloilleen ja sulavin, kuin melkein leijailevin askelin siirtyi läheisen korkean kivenlohkareen kupeeseen jääden siihen nojaillen seuraamaan vieraan puuhia pää uteliaasti aavistuksen kallellaan. Hän ei tehnyt oloaan oikeastaan mitenkään tiettäväksi mutta ei pyrkinyt pysymään piilossakaan, joten jos äkkäsi edes vähän ympärilleen katsella, saattoi äänettömän tarkkailijan kyllä havaita jos hänen suuntaansa katsoi… yllättäen tuon ympäristöön sopimattoman värinen vaatetus ei kuitenkaan ollut niin huomiota herättävä kuin harmaassa ympäristössä olisi voinut olettaa. Se ei vetänyt huomiota puoleensa, mutta näkyi kuitenkin selkeästi siinä vaiheessa kun loputkin vaiteliaasta hahmosta oli huomattu.*
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 21, 2007 17:35:30 GMT 3
"Mietitääs... Jos tämä nyt oli se oikea vuori, niin täältä pitäisi näkyä joku niistä maamerkeistä", outo vieras mietti ääneen, ja tähyili ensin vuorenrinteeltä avautuvaa näkymää kohti, hitaasti siirtäen huomionsa muille alueille. Alhaalla avautuvat näkymät eivät tuntuneet tutuilta, reitti jota pitkin tuo oli tullut tuntui oudolta, vuorenrinteet näyttivät oudoilta, outo nainen näytti oudolta, kivet näyttivät - hetkonen, outo nainen?! Alunperin hieman ajattelemattomasti noteerattu tuntematon naisihminen sai nyt osakseen vähän enemmän keskittyneen katseen.
Kukahan ihme tuokin nyt oikein oli, ja mitä se täällä teki, nuori nainen mietti. Hieman ihmeteltiin toisen outoa vaatetustakin (ja samalla tyttönen ei ollenkaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, että hän itse näytti monta kertaa oudommalta), ja sitä että miksi noin hienolta naiselta näyttävä oli täälläpäin. Ei tuo näyttänyt varsinaisesti semmoiselta tyypiltä, joka tykkäsi luuhata hiljaisten vuorten suojassa. Pikemminkin semmoinen joka majaili hienoissa lukaaleissa, ja sippaili viiniä semmoisista omituisista laseista. Vähän höhlää. Ei tosiaan sellaista porukkaa jonka olettaisi haahuilevan vuoristossa, ja tarkkailevan tapahtumia. Toki tietenkin oli sitten sellaisia omituisia yksittäistapauksia, joten ehkä tämä oli semmoinen. Tämä oli lopputulos johon nuori, ja välillä hyperaktiiviselta ylipirteältä ärsytysmaatilta vaikuttava tyttönen päätyi. Päättelyprosessi oli periaatteessa ihan looginen, ja siihen päästiin sangen nopeasti. Tytön vahvuuksia olikin nopeus, joka tosin välillä oli myös pieni heikkous. Hyperaktiivisuus, ja ylipirteys olivat yleensä suoraan liitoksissa nopeuteen, ja niin oli nytkin.
"Tuota, kukas sinä olet?" tyttönen huusi toiselle melko pian sen jälkeen, kun nainen oli havaittu. Minkäänlaista varovaisuutta ei ollut huomattavissa, tämä ei ollut ilmeisestikään mikään sellainen henkilö, joka aina tarkastaisi ruokansakin jottei siinä ollut myrkkyjä. Itseasiassa tämä oli sen sorttinen henkilö, että hän saattaisi jopa popsia ruoan vaikka epäilisikin sen olevan myrkytetty. Aika huoleton persoona siis.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 21, 2007 19:46:08 GMT 3
*Ehti siinä minuutti- pari kulumaan ennen kuin “outo nainen” lopulta pisti toisen silmään, herättäen varsin ymmärrettävää kummastusta. Tuijotus jatkui kuitenkin vielä hetken puolin jos toisin, kunnes tyttö lopulta päätti avata sanaisen arkkunsa ja tivata että kuka pahus se tuolla kivikossa oikein rymysi. Kaapupukuinen nainen ei oikeastaan liikkunut, mitä nyt kallisti päätään hiukan lisää.* ”Zinochana” *tämä vastasi sitten tasaisella äänellä, huutamatta, mutta kuitenkin niin ettei toisella ollut mitään vaikeuksia kuulla. Ilmeisesti tuo kummallinen kirjainhässäkkä oli kyseessä olevan hiipparin nimi, tai ainakin se että sillä vastattiin tuolla tavalla, antoi näin ymmärtää.* ”Ja, jos saan kysyä, kuka mahtaa olla harhautunut reitiltään näin syrjäiselle seudulle?” *Kuului kysymys hupun alta pian aikaisemman repliikin jatkoksi, äänestä tällä kertaa kuvastuessa jopa jonkinlaista uteliaisuutta. Zinochanaksi itsensä esitellyt suoristautui kivenjärkäleensä kyljestä, astellen sitten siihen samaan, hiljaisen sulavaan tyyliin lähemmäksi uteliaisuutensa heränneenä. Tai no, toki vaikka satunnainen ohikulkijakin olisi varmasti mielenkiintoisempaa juttuseuraa kuin kivenmurikat ja olihan siitä nyt aikaa kun kukaan oli tänne eksynyt. Tämä vieras nainenkaan ei vaikuttanut kovinkaan huolestuneelta valtavalla sotavasaralla aseistautuneen muukalaisen suhteen, päinvastoin, erikoisen näköinen ase sai myös osakseen kiinnostuneita silmäyksiä siinä missä muutenkin erikoinen vieras. Ei sillä, että kaapupukuinen hahmokaan olisi vaikuttanut mitenkään kovin tavalliselta kumman asustuksensa sekä sijaintinsa johdosta, naisen tullessa lähemmäksi, saattoi havaita jotakin muutakin kummaa: niin sirot pitkäsormiset kädet jotka pilkistivät kaavun hihoista kuin hupun alta osittain erottuvat kasvotkin olivat väriltään melkeinpä samaa laventelinviolettia kuin kaapukin, lisäksi iho näytti valaistuksesta riippuen kiiltävän kuin olisi koostunut pienistä sileistä suomuista, jotka vaihtoivat hiukkasen sävyään valon mukaan. Kasvoista tuijottivat suuret, jopa haltioiden mittapuulla melkein liian suuret, mantelinmuotoiset silmät, jotka hupun varjoista näyttivät kauttaaltaan mustilta, minkäänlaista pupillia tai silmänvalkuaisia ei edes ollut näkyvissä. Hupun alta pilkisti myös muutaman suortuvan verran melkein olkapäille ylettyviä vaaleita hiuksia. Olento seisahtui muutaman metrin päähän, sujauttaen kätensä leveiden hihojensa sisään, pään kallistuessa uudestaan aavistuksen verran tämän mittaillessa itseään ilmeisesti jonkin verran lyhyempää muukalaista.* ”Olette ilmeisesti eksyksissä. Minne olette matkalla?”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 21, 2007 20:21:41 GMT 3
Vastaus hieman kummastutti tuota nuorta naista. Kuka hitto sitä nyt omaa noin vaikeaselkoisia nimiä? Ehkäpä johtuen seurasta jossa tuo yleensä vietti aikaansa, tuo arvasi että jokin ei ollut niin kuin piti. Sitä oli kumma miten helposti sitä tajusi outoudet, kun kohtasi niitä usein. Tai kun oli itse yksi iso, valtava (sillai kuvaannollisesti) kasa outoutta. Omituisuus ei ollut mitään sellaista mitä tämä kyseinen tyttönen kavahti, melko lailla päinvastoin. Täysi järjettömyys saattoi tuon huvittuneeksi, vaikkei tuo nyt ollutkaan ihan niin hyvä havaitsemaan epäloogisuuksia maailmassa kuin tuon äärimmäisen kyseenalainen roolimalli.
"Tuota... Kay", tuo vastasi toisen kysymykseen, pitäen pienen paussin ennen kuin kertoi nimen. Hetken tuo mietti kertoisiko oikean nimensä, tai edes yleisimmän lempinimensä, mutta päätti ettei kannattaisi. Ei sitä kuitenkaan ikinä tiennyt, vaikkei tuota vielä etsittykään mistään erityisemmästä syystä. Tosin, olihan aina punatakki, mutta tuo paskiainen tuskin edes tiesi hänen nimeään. Kirottu kusipää, tuo mietti. Ja taas, ajatteluprosessi oli hyvin nopea, pieni tauko ei vaikuttanut paljoa muulta kuin lyhyeltä epäröinniltä. Vikkelä tuo oli kaikessa, mukaan lukien ajattelussaan.
Toisen tarkkailuun vastattiin myös tutkivalla, ja uteliaalla katseella, mutta tämän tarkastus oli nopeampi. Ja ehkä hieman puolihuolimaton, mutta kyllä siitä pääkohdat tulivat selville. Omituiset silmät pistettiin merkille, ja näille tuo hieman hymähti. On aika turhaa naamioitua jollain tapaa, jos silmät ovat sataprosenttisen omituiset. Tämä koski osittaen myös tyttöä, koska tämänkin silmissä oli omat omituisuutensa, iiris oli purppurainen, ja joku oli unohtanut pistää tytön silmiin pupillit. Aika outoa, mutta sitähän Kayksi itsensä esitellyt oli aivan täysin. Olisi ehkä ollut oudompaa jos tuolla ei olisi ollut paranormaaleja silmiä, kuin se että silmät olisivat olleet normaalit. Jos kaikki muu oli normaalia, niin miksi ihmeessä silmät olisivat poikkeus?
"Täällä jossain pitäisi olla semmoiset rauniot. Tiedätkös? Semmoiset joihin yleensä säilötään 'asioita joita ei olisi pitänyt ikinä edes tehdä'", Kay vastasi omituisen naisen kysymykseen, käyttäen sarkastista äänensävyä vastauksen loppupuolella, samalla päättäen että välttäisi toisen kokonimen lausumista aina kun mahdollista. Ei tuo enää edes muistanut muuta kuin alun, Zino. "Ei olis sattunut näkymään lähiseuduilla?" tuo kysyi toiveikkaasti?
|
|
|
Post by spyrre on Oct 21, 2007 21:17:04 GMT 3
*Kauttaaltaan laventelinsävyinen olento pisti toki merkille tuon pienen epäröinnin ennen kuin toinen kertoi nimensä, mutta ei näyttänyt antavan asian häiritä itseään. Sen sijaan sitä tuntui kiinnostavan enemmän nämä havaitsemansa kummalliset piirteet joita poimi keskustelukumppanistaan ja kirjattiin jonnekin muistin syövereihin. Tosin tätä oli kuitenkin hiukan hankalampi päätellä lähinnä sen takia, että kokonaan mustista silmistä oli vaikea lukea mihin suuntaan olento milloinkin katsoi vai tuijottiko mokoma vain suoraan eteensä. Omaa ”kummallisuuttaan” nainen ei näyttänyt sen kummemmin pyrkivän piilottelemaan vaikka huppuaan ei päästään riisunutkaan, ja hihoihin viedyt kädetkin taisivat olla vain tavaksi tullut ele. Kayn esittämä kysymys, tai ehkä lähinnä esitystapa, puolestaan sai tämän kohottamaan kulmiaan huvittuneena huppunsa alla sekä räpäyttämään hitaasti suuria silmiään. Tarkemmin katsottuna olento tuntui muutenkin räpyttelevän silmiään melko harvakseen jos joku nyt sattuisi tuollaisen pikkuseikan merkille laittamaan, mutta ainakin piirre oli omiaan saadakseen katseesta entistä läpitunkevamman tuntuisen.* ”Semmoiset rauniot?” *toistettiin huvittuneena, olennon sitten vastatessa. Säilötään asioita joita ei olisi pitänyt tehdä? Sepä kuulosti mielenkiintoiselta.* ”Jos tarkoitat niitä pohjoisen suunnassa olevia, niin ei, ei ole näkynyt lähiseuduilla. Olet melkein neljän päivämatkan verran harhassa.” *Kasvoille hupun alla hiipi kevyt virne, naisen nyökätessä päällään kyseiseen ilmansuuntaan.* ”Olet onnistunut eksymään suunnastasi melkoisen taitavasti.”
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 22, 2007 17:32:21 GMT 3
Vastauksen saatuaan, tyttönen hiljeni hetkeksi, mutristaen suutaan mietteliään näköisenä, katsellen pohjoiseen päin. Neljä päivää? Eihän se nyt niin hidasta voinut olla, tuo mietti. Kyllä sitä kuhan vain tietäisi mitä tekee, pääsisi huomattavasti nopeammin. Ja jos on eräitä mukavia pikku apukeinoja, joita Kaylla kyllä oli... Ja sitten senkin voisi pistää harkintaan, että tuota outoa naista voisi todenäköisesti käyttää hyödykseen. Tosin siihen ei kannattaisi luottaa, joten ehkä pitäisi kokeilla pomon antamaa mielenkiintoista härveliä. Juu, tätä voisi kokeilla. Kyllähän sitä nyt pääsee jo yhdessä päivässä, kuhan vain vähän oikaisee. Höhlät yrittäisivät kiertää tiellä olevat vuoret, kun niistä pääsee paljon nopeammin yli!
"Ei, kyllä minä luulen että sinne pääsee vielä tänään", Kay sanoi itsevarmana, ja pisti selkäreppunsa maahan, ja alkoi kaivelemaan sieltä tavaraa, pistellen niitä repun viereen jotta ne olisivat poissa tieltä. Esineistö mitä tuohon repun viereen karttui oli hieman... outoa. Plus se että sitä tuntui olevan enemmän kuin reppuun pitäisi mahtua, eli repussa oli varmaankin jotain maagista. Mutta takaisin esineistöön, sieltä löytyi muun muassa jonkinlainen eväspaketti, kaksi tupessa olevaa puukkoa, joista toinen koosta päätellen oli tarkoitus käyttää ruuan syönnissä apuna, vanha ja kuluneen näköinen pehmoeläin, pieni pussukka jonka sisältö kilisi, lasinen pallo johon oli kaiverrettu hymynaama etupuolelle, pari erilaista pulloa, ilmeisesti enimmäkseen täynnä vettä, ynnä muuta epämääräistä. Lopulta nuori nainen löysi etsimänsä, ja voitonriemuisena otti esiin kohtuullisenkokoisen laatikon, ja asetti sen maahan eteensä. Ennen kuin tuo varsinaisesti suuremmin alkoi laatikon kanssa puuhastella, tuo tunki massiivisen tavaramäärän takaisin reppunsa syvyyksiin.
"Tällä kyllä homma luonnistuu", tyttö sanoi virnistäen, ja napsautti laatikon auki. Sisällä oli pehmusteiden suojaama, hieman varsijouselta näyttävä vekotin. Kokonaisuuteen kuului mukavan kokoinen heittokoukku, parikymmentä metriä narua, ja tietenkin laukaisin. Naru ei ollut erityisen paksua, mutta se näytti olevan tehty jostakin epätavallisesta materiaalista, joten ulkonäkö saattoi olla hämäävä.
"Mistä vetoa niin pääsen raunioille ennen kuin yö on laskenut - tietenkin sillä oletuksella etten taas eksy matkalla", tyttö virnisti, asetellen barettinsa hieman paremmin päähänsä, ennen kuin otti omituisen esineen kätösiinsä. Iso vasara tungettiin myös reppuun, jotain mikä näytti lievästi sanottuna omituiselta, ja hankalalta, koska vasaran pää ei meinannut mahtua suuaukosta sisään. Jos oli ollut pienintäkään epäilystä repun maagisuudesta, niin nyt se viimeistään haihtui kokonaan.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 22, 2007 22:13:18 GMT 3
*Violettikasvoinen nainen näytti jonkin verran kummastuneelta tytön ilmoittaessa pääsevänsä perille jollakin kikalla jo yhden päivän aikana, jääden uteliain olemuksin silmäilemään kuinka vieras alkoi penkoa reppuaan. Kaikenlaista tavaraa tuolta pussukasta näytti löytyvänkin, paljon enemmän kuin sinne olisi pitänyt sopia. Olento tosin ei näyttänyt erityisemmin tyrmistyvän asiasta, päinvastoin. Näppärä pussukka… hän muisteli joskus itsekin omanneensa hiukan samantapaisen, mutta ei tähän hätään muistanut mihin oli sen lykännyt viimeksi käsistään. No, ei sillä nyt niin väliä ollutkaan. Reppua itseään kiinnostavampaa oli kuitenkin se roina mitä sieltä löytyi, ja olento taisi hiukan kurottaa kaulaansakin nähdäkseen paremmin. Vaikka tulkitsikin käytöksen itsekin aavistuksen epäkohteliaaksi, hän ei oikeastaan tähän hätään piitannut vaan jäi silmäilemään vierestä mitä Kaylla oikein oli mielessään.* ”…tuollako aiot edetä neljän päivän matkan yhdessä?” *Kysyttiin varsin kummeksuvaan äänensävyyn höystettynä kulmakarvojen kohotuksella toisen avatessa laatikon ja ottaessa esille tuon varsijousen ja heittokoukun risteytyksen. Olento oli selvästi varsin ihmeissään siitä, että tuollaista kapinetta voisi käyttää jotenkin nyt käsillä olevaan tarkoitukseen. …eikös vuorikiipeily yleisesti ottaen ollut kuitenkin huomattavasti hitaampaa ja vaarallisempaa verrattuna tasaisemmalla maalla liikkumiseen, vaikka kyseessä olisi niin hiukan pidempikin matka? Hmm. Pitkät sormet ilmaantuivat jostain hihan kätköistä pyyhkäisemään mietteliäästi leukaa.* ”…käykö pussillinen kultarahoja?” *Nainen sitten äkkiä ehdotti, ilmeisesti yllättäen tarttuen toisen luultavasti puolitosissaan heittämään vedonlyöntiin. Oho, olikohan se aivan tosissaan? Kultarahoja ihan? Kyllä sitä löytyi kummaa porukkaa täältä vuoristosta. Olikohan kyseessä joku pitkästynyt, uhkapelaamiseen mieltynyt erakko vai mikä?*
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 23, 2007 15:51:35 GMT 3
Kay oli lähes täysin keskittynyt näpertelyyn vekottimensa kanssa toisen tarttuessa vedonlyöntiin. Ei kuitenkaan kokonaan, sillä tuo kuitenkin tajusi mitä toinen oli sanonut (tosin pienellä viiveellä), ja vastasikin siihen pistettyään omituisen härvelinsä toimintakuntoon "Pussillinen kultarahoja? Hmm... Ok. Sinun on parempi päästä paikalle sitten", nuori nainen sanoi kohauttaen olkiaan, ennen kuin alkoi tähyilemään hetkeksi pohjoiseen päin. Matkanvarrella näytti olevan pari vuorta, ja muuten vaan hankalaa maastoa ihan kivasti. Tavallinen, selväjärkinen ihminen ei olisi välttämättä lähtenyt Kaynkaan varusteilla noin uhkarohkeaan yritykseen edes normaalilla vauhdilla, saati sitten tuon umpihullu aikomus päästä raunioille ennen pimeän tuloa. Katseltuaan tarpeeksi matkasuuntaansa, Kay otti varsijousi-heittokoukullaan ylempänä näkyvän kohdan vuorenrinteestä tähtäimeensä. Katsottuaan hetken mietteliäänä lievästi jyrkkää nousua, tuo virnisti kieronoloisesti, ja yhtäkkiä pinkaisi juoksuun kohti tuota rinnettä. Olihan se teoreettisesti mahdollista yrittää tehdä se tuolla lailla, mutta selväjärkinen ihminen tuskin uskaltaisi yrittää putoamisen riskien vuoksi, saati sitten sen, että se hengästyttäisi aika tuhannen nopeasti. Järkevä ihminen käyttelisi hakkuja ja sen semmoisia tuossa, saati sitten ylempänä vuoren jyrkentyessä niin, että kiipeäminen olisi täysin mahdotonta ilman hakkuja tai vastaavia apuvälineitä. Tätä pinkojaa ei nämä tosiasiat kiinnostanut, ja fysiikan laitkin olivat turhaa tietoutta. Tuo vain eteni sangen nopeasti ylöspäin, tiputellen matkallaan kiviä lähes koko ajan. Ja kun vuori alkoi näyttämään liian jyrkältä juoksu-tempaukselle, tähtäsi Kay vekottimellaan ylemmäs, ja laukaisi sen, välittämättä pysähtyä koko tempauksen aikana. Heittokoukku kiinnittyi ylempänä olevaan pikkutasanteeseen, ja oli näin tukena sekopäiselle pikku hurjapäälle. Naru joka kiinnitti heittokoukun ja varsijousentapaisen yhteen näytti olevan venyvää materiaalia, koska matka jonka heittokoukku oli kulkenut oli lähempänä neljääkymmentä kuin kahtakymmentä metriä. Käyttäen naruna apunaan, Kay jatkoi juoksemistaan aika omituisen näköisessä kulmassa, koska jyrkkyys oli melkoinen. Ei nyt ihan mitään täyttä yhdeksääkymmentä astetta, mutta ei se mitenkään hirveän kaukana ollut. Parin hassun sekunnin kuluessa Kay oli päässyt pikkutasanteelle, ja katsahti alas kohti omituista naista. Tyttönen oli kulkenut parissa minuutissa matkan, johon useimmilla menisi perinteisempiä keinoja käyttäen helposti puolikin tuntia. "Nähdään rauniolla!" Kay huusi alas hilpeänä, ja jatkoi matkaansa melkoisella vauhdilla, juosten loivemmat kohdat vuoressa, ja käyttäen vekotintaan jyrkemmillä kohdilla. Myöskin perinteisempää kiipeilyä tuo teki, mutta huomattavasti nopeammin kuin yleensä. Oli aika vaikuttava näky kuinka tyttö kiipesi pystysuoraa seinämää pitkin kuin jokin hämähäkki, ilmeisesti täysin tietämättömänä siitä hengenvaarasta mikä voisi odottaa pienimmästäkin erheestä. Tuolla vain oli täydellinen luottamus itseensä näköjään, ja aika notkea ruumis. Pieni sekopää akrobaatti. Kymmenen minuuttia lähdöstään maan kamaralta, outo tyttönen oli lähinnä piste korkealla, ja eikä tuo näyttänyt olevan hidastelemassa ihan lähiaikoina. Tytön nopeus oli aivan uskomaton. (('Kay' elvistelee ))
|
|
|
Post by spyrre on Oct 25, 2007 18:45:41 GMT 3
*”Kay” ei selvästikään epäillyt kykyjään taikka tuota pikkuista laitetta tippaakaan, vaan muukalaisen esittämä vedonlyönti hyväksyttiin tuosta vain oikeastaan ilman minkäänlaista punnitsemista. Nainen pisti tämän huvittuneena merkille, jääden sitten pää edelleen hiukan kallellaan katsomaan kuinka tyttönen ampaisi lähes välittömästi liikkeelle vaarallisen kivikon poikki. Tuolla pikkuisella oli kyllä sisua, ei sitä muuta voinut sanoa… mutta pystyisiköhän se tosiaan siihen mitä oli mennyt uhoamaan? Se olisi mielenkiintoista nähdä. Olento oli aina ollut melkoisen kiinnostunut ”villielämästä” (nuorempana hänellä oli ollut lähes jatkuvasti useita lemmikkieläimiä hoivissaan, vaikka muut olivatkin pitäneet sellaista lähinnä outona käytöksenä) ja varsinkin lajien sisäisistä kummallisista poikkeuksista ja nyt tällaisen huvittavan pikku vipeltäjän tullessa vastaan hän tunsi sisällään pitkästä aikaa sen pienen palavan uteliaisuuden liekin, jonka oli jo pelännyt hiipuneen. Ehkä tyttö onnistuisi tässä jonkin ihmeen kaupalla, vaikka purppurainen muukalainen piti tätä kuitenkin oikeastaan melko pienenä mahdollisuutena. Toki tämän alkuvauhti oli vaikuttava, jo nyt pikkuinen kiiti eteenpäin ylös vuoren seinämää kuin hyönteinen, mutta tuolla menolla noin pieni otus väsyisi luultavasti varsin nopeasti mikä voisi olla vaarallista noissa korkeuksissa. Puhumattakaan edes lähempänä huippuja vallitsemasta hyvin kylmästä ja vähä-happisesta ilmapiiristä. Sellainenkin mahdollisuus olisi olemassa että tämä ei edes selviytyisi yrityksestään, ehkä edes myöhässä, vaan edes perille. Se olisi Zinochanan mielestä suuri sääli. Katseltuaan vielä hetken paikaltaan tytön etenemistä korkeuksissa, joissa yksikin jalan lipsahdus saattaisi koitua kohtaloksi, nainen irrotti katseensa tästä vilkaistakseen suuntaan, jossa kivikon sekaan sulautuva luolan suuaukko sijaitsi. No, annetaan tytölle sen verran etumatkaa, että käydään hakemassa luvattu palkkio taskun pohjalle, ihan vain siltä varalta että uhkarohkea tempaus onnistuisikin. Olento kääntyi ja liukui kivikon poikki, ilmaantuen sitten jälleen hetken kuluttua takaisin näkyviin pienen pussukan keralla, joka työnnettiin talteen toiseen hihoista. Nyt taisi sitten olla hyvä aika lähteä. Vaikka Kayta ei luultavasti enää tästä katsottuna näkynyt, oli silti varsin hyvin tiedossa minne tämä suuntasi, eikä suorimman reitin laskelmointi tuohon pisteeseen ollut vaikeakaan tehtävä. Ilman enää sen kummempaa viivyttelyä nainen alkoi kohota ilmaan jalansijoiltaan, ja liikkua kiihtyvällä nopeudella kohden vuoria, joille Kay oli hetki sitten kirmannut. Minkäännäköisiä loitsuefektejä ei ollut näkyvissä eikä yhtään taikaa lausuttu, olento vain yksinkertaisesti irtautui maan vetovoimasta ilman mitään kummempia hienouksia ja leijui tiehensä kättäänkään liikauttamatta, aiheuttaen vain muutaman näkymättömän tuulenpuuskan noustessaan. Oikeastaan mielenkiintoisena huomiona edes tuo ilmeisesti varsin kevyestä kankaasta tehty asustekaan ei reagoinut mitenkään pakolliseen ilmavirtaan, vaan käyttäytyi aivan kuin nainen olisi vieläkin vain seisoskellut tyynessä ilmassa maan kamaralla kohti vuorenhuippuja liihottamisen sijasta. No, ilmeisesti Zinochanalla itsellään ei ollut vaikeuksia päätyä sovittuun paikkaan määräaikaan mennessä, Kay itse olisi suurempi arvoitus.*
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 25, 2007 19:57:48 GMT 3
"Hmm-hm-hmm-hm", Kay hyräili itsekseen edetessään nopeaa tahtia ylös- ja eteenpäin. Ongelmia tuolla ei näyttänyt olevan juurikaan, hyvin harvoin tuo joutui pysähtymään hetkeksi miettimään mihin suuntaan edetä. Välillä tosin hankalempien vuoren osien kohdalla piti hetkeksi pysähtyä, ja miettiä että mites sitä siitä edettäisiin. Yleensä nämä pysähdykset eivät paria sekuntia kauempaa kestäneet, kun nuori nainen joko käytti hilavitkutintaan, tai lähti hämähäkkimäisesti kiipeämään hankalaa maastoa pitkin. Ei mikään suuri yllätys ollut, että tuo lopulta pääsi ensimmäisen vuoren ylempiin osiin suhteellisen lyhyessä ajassa.
Hieman kylmempi sää sai Kayn hetkeksi pysähtymään, ja ihailemaan maisemia. Mukavan näköistä tuolla alhaalla. Liitelevää naista ei oikein huomattu, ehkä johtuen erosta matkassa, tai sitten siitä, ettei tuo oikein edes katseellaan etsinyt toista. Oli vaikea sanoa kumpi vaihtoehto oli todennäköisempi, sillä tyttösen silmät olivat kyllä erittäin tarkat, mutta olivatko ne ihan noin tarkat, niin sitä ei oikein kukaan osaisi sanoa. Ehkäpä kyseessä oli hieman molempia, kuka tietää.
Pienen maiseman ihastelu tauon jälkeen Kay jatkoi pitkää matkaansa, hyppien, kiiveten, ja juosten yliluonnollisen taidokkaasti pitkin vuorta. Kovin kauaa ei kestänyt, ennen kuin tuo saapui vuoren huipulle, jossa tuo pysähtyi toisen kerran, tällä kertaa syystä. Nyt tarkistettiin hieman missäpäin sitä oltiinkaan. Parin minuutin ajan tuo etsiskeli katseellaan raunioita, hetken jo arvellen että toiset vuoret estivät näkymän, kunnes lopulta se osui Kayn tarkkoihin silmiin. Ei tuo mitään yksityiskohtia erottanut, mutta sen tuo näki, että jonkinlaista muinaista rakennelmaa siellä oli. "Täääydellistä!" tuo huudahti iloisena, ja aloitti ensimmäisen helpon osuuden matkastaan: alastulo. Tai no, selväjärkinen ihminen olisi nähnyt sen edelleen vaarallisena, mutta helpompana, ei täysin riskittömänä matkana jonka voisi juosta, pomppia ja laskea alas. Ja kyllä, Kay tosiaan aloitti alastulon laskemalla vähän matkaa alas käyttäen reppuaan jonkinsorttisena pehmusteena. Kahjo mikä kahjo.
"Hii!" Kay kikatti matkallaan alas. Normaali ihminen olisi saanut vatsanväänteitä pelkästä tyttösen menon katselustakin. Rotkojen yli loikittiin vaarallisen näköisesti, ne tosin ylitettiin aina, olivat ne isoja tai pieniä. Välillä hermostuttavankin pitkät loikat alas tehtiin ongelmitta, ja hyppäämällä ihan vain suoraan alas, loukkaantumatta pätkääkään, tai ainakaan niin että se näkyisi. Ja sitten loivemmat kohdat, niissä taas juostiin aivan hirvittävän kovaa. Jos joku oli epäillyt, että tuossa tyttösessä ei ollut mitään erikoista, niin nyt tiedettiin paremmin. Monet temput jotka tuo teki olivat inhimmillisen äärikyvyn rajoilla, ja ne tehtiin hengästymättä ollenkaan. Mokomakin salaperäinen pikku sekopää.
Hetken aikaa maasto oli vain korkealla sijaitsevaa kivistä vuoristoa, ennen kuin Kay alkoi ylittää seuraavaa vuorta. Mikäli mystinen nainen oli pysynyt nuoren naisen tahdissa, näkisi tuo ettei hengästymisen merkkejä ollut. Vähän olivat vaatteet nuhjaantuneet, mutta itse tyttöseen ei ollut tullut minkäänlaista jälkeä, pienen pölyn lisäksi. Ja sama tahti jatkui. Mutta kestäisikö tytön onni loputtomiin, yksi kivivyöry, tai vuoristossa asusteleva omituinen öttömönkiäinen, ja hups, ongelmia. Vielä ei mitään sellaista ollut tosin tullut vastaan, ja matka lyheni sekunti sekuntilta huimaavaa vauhtia.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 10, 2007 22:40:05 GMT 3
*Matka vuorenhuippujen poikki oli luultavasti huomattavasti helpompi sen matkalaisen kannalta jonka ei tarvinnut varpaallaankaan hipaista noita vaarallisia rinteitä, mutta eipä se edellä kirmaava tyttönenkään turhia viivytellyt. Zinochana ei ollut ollut yllättynyt että vauhdilla liikkeelle lähtenyt ”Kay” ei enää ollut paljain silmin näkyvissä hänen saapuessaan luolasta takaisin ulkoilmoihin, ennemminkin häntä kummastutti se seikka, että tytönhupakko ei ollut vieläkään ilmestynyt näkyviin vaikka hän oli jo liitänyt melkeinpä ohitse ensimmäisestä huipusta. Katsohan mokomaa. Olento tosin ei edes pyrkinyt suoraan ylitse korkeimmista huipuista eikä oikeastaan edes seuraillut rinteitä kovinkaan lähietäisyydeltä, lähinnä kaarsi ohitse kaikkein suorinta reittiä, ylittäen vain ne huiput joita ei voinut kiertää pienellä, muutaman asteen kurssinmuutoksella. Näin ollen hänen reittinsä ei kieltämättä ollutkaan aivan yhtä ”suora” kuin edellä kulkijan, mutta eipä liitelijä paljoa aikaa hukannutkaan. Tuulet olivat vaarallisia näissä korkeuksissa liikuttaessa, mutta muutamaa normaalia kovempaa puuskaa lukuun ottamatta hän ei oikeastaan kohdannut paljoakaan vaikeuksia, ja näistäkin ”esteistä” selvittiin ilmeisen kokemuksen turvin. Zinochana ei varsinaisesti edes pyrkinyt seuraamaan tyttöä ainakaan näin aluksi, vaan hän pyrki kevyesti huippujen välissä vellovien pilvimassojen lomassa liidellen kohden määränpäätä, ollakseen sitten sopivasti paikalla näkemässä josko tyttö yltäisi puheidensa tasolle ja ehtisi raunioille ennen auringon laskua. Siihen asti odoteltuaan olento harkitsi että voisi lähteä etsimään uhkarohkeaa vuorikiipeilijää jos tämä ei ollut päässyt perille, vaikka siinä vaiheessa se, että tämä olisi vielä elossa eikä suistunut alas kuolemaansa olisi melko pieni mahdollisuus. No, joko tämä pääsisi perille, tai sitten ei, sen näkisi sitten. Reittien eroavaisuudesta johtuen kaksikko luultavasti ei pistänyt toistensa silmiin suurimman osan matkan ajasta, paitsi siinä vaiheessa kun he alkoivat lähetä samaa määränpäätä. Pilvimassasta vilahti häivähdys jotakin laventelin väristä ja kimmeltävää, ilmaantuen sitten hiukan paremmin näkyviin alkaessaan laajoja kaarroksia tehden pudottaa korkeutta raunioiden yläpuolella. Suurien nahkaisten siipien kannatteleva pitkäkaulainen liskomainen hahmo laskeutui kevyesti kivikkoon kääntäen sitten päänsä uteliaasti kohti vuoristoa jonka ylitse oli juuri saapunut, laskostaen siipensä kylkiään vasten. Ilmeisesti hänen ei kauaa tarvinnutkaan odotella, vuoren rinteellä näkyi jo nyt pieni, hyvin nopeasti alaspäin liikkuva piste. No jo oli… Kay oli ehtinyt jalkaisin vuorten ylitse melkein yhtä nopeasti kuin hän oli? Tytön kyvyt olivat kieltämättä ihmetystä herättävät. Tässä ei ollut kyseessä millään tavoin normaali ihmistyttö, vaikka johan Zinochana oli tämän päätellyt aivan vain olemuksestakin. Kaapuun pukeutunut nainen hymähti itsekseen, pudisti ihmetellen päätään, ja istui sitten läheiselle lohkareelle odottamaan saapujaa, joka lähestyi raunioita päätä huimaavaa vauhtia. Vaikutti siltä, että Kay olisi pian joitakin kultarahoja rikkaampi, naiselle itselleen tällainen ”häviö” oli varsin pieni menetys.*
|
|
|
Post by CutTodKiire on Nov 13, 2007 16:55:35 GMT 3
((Nyt tulee kyllä hieman turhan lyhyttä, mutta olkoot))
Alhaalla etenevä nuori nainen ei huomannut mitä kaukana yläpuolella tapahtui, syynä se tosiasia että tuo keskittyi enemmän pitämään vauhtia yllä kuin kiinnittämään huomiota paljon mihinkään. Etenemisreittikin pysyi juuri ja juuri mielenkiinnon piirissä, tyttösen keskittymiskyvyssä oli melko vakavia puutteita. Mokomakin pikku sekopää.
Kuitenkaan loppumatkalle ei tullut enempiä ongelmia, yhdessä vaiheessa tosin tuo aiheutti kivivyöryn, mutta mitäpä haittaa siitä tuolle olisi ollut, kun kivivyöry osui hänen alapuolelleen? Ei niin mitään, ellei meluhaittoja lasketa mukaan. Toki sitä voisi hieman miettiä minkälaista vahinkoa se aiheuttaisi muille otuksille joita vuoristoissa liikkuu, mutta eipähän tällaiset Kayta mietityttänyt. Jos tuo olisi hoksannut tämän, olisi tuo saattanutkin tuntea empatiaa, mutta yleensä tuo ei tajunnut tekevänsä vahinkoa. Toisaalta, silloin kun tuo tajusi, se oli yleensä tahallista. Ja kun tuo tyttönen alkoi vahingoittaa tarkoituksellisesti jotain, siitä ei ikinä seurannut mitään hyvää. Aurinko oli jo kyllä alkanut laskeutua Kayn saapuessa raunioille, mutta valoon se ei vielä ainakaan ollut vaikuttanut. Iloisesti viheltelevä sekopää huomasi tämän myös, ja alkoikin katseellaan etsimään salaperäistä naista. Kun tuo huomattiin, hetken Kay käväisi hämmentyneenä, mitenkäs toinen oikein olikaan jo paikalla? Eipä sitä tosin mietitty paria sekuntia kauempaa, vaan tuo pirteästi askeltaen käveli kohti naista, pysähtyen tämän eteen naama virneessä. "Sanoinhan!" tuo hihkaisi. Kaylla ei matkasta ollut muita vaivoja näköjään tullut kuin pöly ja vaatteiden nuhjaantuminen, ei tuo ollut edes väsynyt. Omituinen ryökäle.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 31, 2007 23:49:39 GMT 3
*Nainen pudisti itsekseen päätään katsellessaan Kayn lähestymistä vuorenrinnettä pitkin. Tyttö oli uhkarohkea, jopa niissä määrin, että oli jo pieni ihme sinänsä että tämä oli selvinnyt hengissä tänne asti… Ilmeisesti hänen jalkansa olivat yli-inhimillisen tarkat ja ketterät, lisäksi edes vuorenhuippujen kylmyys ja ylempänä oheneva ja hengitystä vaikeuttava ilma eivät näyttäneet pysäyttävän tuota pientä olentoa. Tämä ei voinut olla millään tavalla luonnollista, Zinochana mietti. Oliko joku vahvistanut tyttöä ja tämän kykyjä maagisin tai muiden keinojen avulla, mutta miksi? Ja minkä ihmeen takia valita pikkuinen, hyvin nuori tyttönen jonkun vanhemman ja vahvemman kohteen sijasta? Olento oli ymmällä, mutta tunsi samalla kiinnostuvan tästä ilmeisen ainutlaatuisesta ihmisestä… jos tätä enää siksi pystyisi kaiken ”parantelun” jälkeen sanomaan. Pieni hymy nousi naisen kasvoille tämän havaitessa Kayn yllättyneen ilmeen tytön huomatessa laventelikaapuisen olennon jo odottelevan itseään, muttei liikahtanut paikoiltaan ennen kuin Kay oli saapunut hakemaan palkkiotaan. Kuin antaisi keksin koiralle palkinnoksi taitavasta tempusta… Zinochana tosin ei nähnyt tässä mitään väärää. Miksi olisi? Ei hän ollut tyttöä tähän vaaralliseen tempaukseen pakottanut… saati edes ehdottanut asiaa.*
”Niinpäs sanoit. Minun olisi pitänyt uskoa.” *Tummasilmäinen nainen totesi, ojentaen sitten hihansa suojista vetämänsä pitkäsormisen käden jolla lepäsi pikkuinen samettikankaasta ommeltu pussi.* ”Kuten lupasin… Olet palkkiosi ansainnut.” *Hän hymyili, kiiltävien mustien silmien vaellellessa sitten tytöstä vähän matkan päässä levittäytyvien raunioiden suuntaan.* ”En muista kuulleeni, että näissä raunioissa olisi mitään kovin erikoista, mutta kuitenkin näit ilmeisen suuren vaivan päästäksesi tänne” *Olento vaihtoi äkkiä puheenaihetta vetäen kätensä uudemman kerran piiloon hihojensa uumeniin* ”…mikä täällä aiheuttaa sinussa moista mielenkiintoa, jos saan kysyä?” *Öh. Ilmeisesti tämä oli naisen tapa kysyä mitä niin helkkarin kiinnostavaa moisessa kivikasassa piili, että sen takia kannatti vaarantaa henkensä. Hän ei vain tuntunut osaavan kommunikoida ilman kaikenmaailman kiertoilmaisuja sekä kiemuroita.*
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 2, 2008 21:18:18 GMT 3
Kayn omituisuuden taustat olivat toden totta salaperäiset, eivätkä ne ihan heti paljastuisi toiselle varmastikaan. Jos edes paljastuisivat. Pikku mysteeri ei yleensä levitellyt enempiä tietoja itsestään, tai ei ainakaan ilman syytä. Varovaisuus ennen kaikkea, vaikka olikin hieman epäselvää mikä ihme voisi uhata tuollaista omituista, ja epäilemättä hyvinkin vaarallista tyttöstä. Ei olisi todennäköistä että tuolla olisi vain käynyt uskomaton tuuri, ja yksikään vuorten otuksista ei olisi yrittänyt tehdä tuosta välipalaansa niihin aikoihin kun tuo oli harhaillut eksyksissä ties kuinka kauan.
"Ha! Kiitos!" Kay sanoi virnistäen, ja tunki pussukan selkäreppuunsa, kuten myös pienen mekaanisen laitteensa jota tuo oli käyttänyt matkansa avittamiseen. Ei tuo kyllä välttämättä olisi sitä tarvinnut, sen verran taitavasti tuo oli liikuskellut vielä hetki sitten, vaikkakin silloin tuskin olisi ennen aikarajan päättymistä tuo päässyt perille. Kaikella on kuitenkin lopulta rajansa. "Ah nämä rauniot? No, jos täysin rehellisiä ollaan, niin varsinaisesti NÄMÄ rauniot eivät ole se varsinainen juttu. Ei, se mitä on näiden alla onkin sitten jo tyystin eri juttu... Ja useampi tuhat vuotta vanhempi juttu. Tuskin ihan jokaisen tiedossa on se mitä täällä alla on, ehei", tyttö sanoi virnistäen kierosti, ja osoitti kiviseen maahan. "Muinainen palatsi, jonka joku jumala ilmeisesti kirosi sinne, koska palatsin omistaja oli tämän kyseisen jumalan mielestä epämiellyttävä tai jotain. En nyt muista yksityiskohtia, mutta kuitenkin. Palatsin omistajalle kävi vielä huonommasti, mokoma joutui erääseen muinaiseen temppeliin muutaman tuhannen mailin päässä täältä, ja kirottiin sinne ikuisiksi ajoiksi", Kay selosti, kuitenkin välillä pysähdellen muistelemaan. Ei tuota selvästikään jaksanut kiinnostaa yksityiskohdat, jotain mikä oli sopiva jatko tuon luonteeseen.
"Ja sinne pääsee... Tuota... Mites pomo sen sanoikaan..." tyttönen pysähtyi miettimään. "Eh. Mitäs sitä hienostelemaan", tuo totesi, laski repun maahan ja otti vasaransa takaisin esiin, hymyillen leveästi. "Suosittelisin varomaan, Zino", omituinen tyttö varoitti, ja alkoi takoa maata koko valtavalla voimallaan. Maa tärähti, ja kiviä lenteli sinne tänne, jotkut aika isoja. Ja maa tärähti uudestaan. Ja uudestaan. Tytön voimat olivat selvästikin yliluonnollisia, ja kuka tietää mitä kaikkia temppuja tuolla oli vielä hihassaan?
Lopulta maa antoi kokonaan periksi, ja parinkymmenen metrin laajuinen alue maata tippui alas, ehkäpä viitisen metriä. Tyttö oli putoamisalueella, mutta salaperäinen nainen oli saattanut hoksata hypätä pois.
"Hii- auts!" tyttö kiljui hilpeästi, kunnes tömähti maahan. "Heh! Katoshan tuota!" Kay sanoi naurahtaen. Oli vaikea sanoa minkälaiseen paikkaan tyttö oli tipahtanut - paitsi tietenkin se tosiasia että nyt se oli raunioina. Iso huone tuo kuitenkin oli, ja pylväät pitelivät kattoa (joka toimi raunioiden alustana) ylhäällä. Kaikki näytti todella muinaiselta, ja kammiosta oli muutama oviaukko edemmäs muinaisen palatsin raunioihin. "Kiinnostaisiko sinua seurata, Zino?" tyttö kysyi ilkikurisesti toiselta.
|
|