|
Post by R.C. on Jun 2, 2007 13:07:56 GMT 3
(( Oli se ehkä lievästi autohit , mutta yleensä mieluummin kierrän näissä tilanteissa johonkin kompromissiin kuin alan valittaa. Sen sijaan hahmosi ei luultavasti näe lämpösäteilyä kuten kirjoitit sillä hahmoni raajat ovat metallia ja toinen käsi on nyt lähinnä romuna. No probs eniwei. ^^ Ehdin vastata seuraavan kerran maanantaina. ))
Pian pimeyteen astuessaan Neeko tunsi silmiensä pinnalla kelluvien visiireiden aktivoituvan hämäränäköön. Niiden ja taskulamppunsa turvin hän saattoi edetä luolassa lähes yhtä vaivatta kuin kirkkaassa päivänvalossa. Moderni tekniikka oli sitten mahtavaa kun se toimi, tuumi nainen ja vilkaisi kulmiaan kurtistaen räjähdyksen voimasta rampautunutta tekokättään. Mahtaisiko sen muoto palautua enää ennalleen, vaikka tällä metallilla oli kyky uudistaa vähitellen itseään? Soturitar huokaisi ja siirsi huomionsa taas eteensä, sillä nyt hän oli saapunut käytävien risteykseen. Tässä vaiheessa näytti viimeistään ilmeiseltä, ettei tunneliverkosto ollut vain sattumalta rinteensyrjään syntynyt. Neljä karkeasti louhittua tietä, yksi jokaiseen suuntaan, lähti pienestä kammiosta johon hän oli saapunut. Kahdesta käytävästä tuulahti raikasta ulkoilmaa, toiset taas näyttivät viettävän alaspäin, yksi suoraan kohti vuoren sisustaa. Neeko käännähti lievästi uteliaana katsomaan samaiseen suuntaan, eikä tällöin huomannut toiselta uloskäynniltä lähestyvää muukalaista. Toisen oli täytynyt liikkua suorastaan kissamaisin askelin, muutoin soturittarella olisi totisesti ollut syytä soimata itseään. Nainen käännähti yllättyneenä ympäri kuullessaan kysymyksen ja myös ymmärtäessään sen läpikäymänsä koulutuksen ansiosta. Hän osoitti vaistomaisesti kiiltävän laitteensa sokaisevan valon kohti vierasta, eikä vaikuttanut tätä sanottavammin pelkäävän, vaikka toisella olikin jo sapeli koholla. Neeko arveli paikallisen pelkäävän heistä kahdesta enemmän, olihan hän itse varsin omituinen näky. Nainen oli pukeutunut kokomustaan asuun ja pitkään viittaan. Hänen violetit, olkapäille ulottuvat hiuksensa lienivät harvinainen näky tällä aikakaudella, kuten myös metallista kiiltävä, rujo kätensä. Soturitar kantoi selässään kookasta asetta joka muistutti lähinnä valtavaa miekkaa ja vyötteellään hänellä oli vielä liuta omituisia vempaimia, joista oli vaikea ottaa selvää. Jos naisella oli jotakin piilossa viittansa alla, ei sitä saattanut paljain silmin erottaa. ”Olen Neeko… Neeko Yashka.”, vastasi nainen rauhallisesti, sillä hänellä ei ollut syytä salata henkilöllisyyttään. ”Olen täällä lähinnä olosuhteiden pakosta.”, lisäsi hän hieman olkiaan kohauttaen. ”Entä kuka itse olet?”, tiedusteli hän vuorostaan toista naista tarkkaillen. Olikohan manuaalissa mainittu mitään tästä rodusta? Neeko koetti kaivella tietoja muististaan, mutta ei toistaiseksi onnistunut muukalaista sen paremmin kartoittaa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 5, 2007 1:16:05 GMT 3
((Eli tässä nyt viimein tulen. Pelautan Ziró hahmoani jonka tiedot löytyvät oheisesta linkistä joka on susihahmossaan tällä hetkellä. myrkmeren.proboards50.com/index.cgi?board=fantasiahahmot&action=display&thread=1179605690 Nyt vain miettimään miten saisi hahmoni tähän tarinaan väliin )) Luola tuntui kiitettävän viileältä vuoriston polttavan auringon alla ja Ziró kiitti sitä että, oli vain hieman aikasemmin löytänyt vuorilla harhaillessaan tämän paikan mihin hän oli sittemin jäänyt lepäämään tarkoituksenaan jatkaa matkaa heti kun vain aurinko laskisi ja soisi hänelle pimeyden turvan. Hän asteli luolastossa pitäen hampaissaan pienehköä lepakkoa jonka oli saanut otettua kiinni, sillä nälänpuutteessa hänelle kelpasi aivan mikä tahansa mikä vain syötäväksi osoittautui. Miksi ihmeessä oikein mahdoin tänne tulla. Tiesin että tästä ei tulisi yhtään mitään vaikka täältä jostain löytyisi jotain niin tuskin se olisi enään elossa. Ziró ajatteli jääden makaamaan luolan lattialle nakertamaan lepakkoa. Syy minkä takia susi oli vuorille matkustanut oli ainoastaan erään kulkukauppiaan takia. Hän oli kuullut sen useammin kuin kerran, mutta tämä todella vahvisti hänen käsityksensä että vuorilla todella asui jokin, vaikkakaan ei hän ollut vielä koko päivänä ainuttakaan elävää tavannat jos ei otettu huomioon hänen pikaisia aterioitaan jotka päätyivät vain hänen vatsaansa. Näännyn ennemmin nälkään kuin löydän ne joista mies puhui, vaikka hän kiven kovaa väitti että oli nähnyt suuremman joukon kiipeävän harjanteelle, ei kovin kauaa sitten. susi mietti mutta vaikeni äkisti kun hän kuulikin puheensorinaa jostain luolaston ulkopuolelta. Ziró nousi niin hiljaa ylös kun vain taitoa lähtie kävelemään hitaasti kohti ääntä, ollen koko ajan varuillaan yllätysten varalta. Täällä siis todella on kuin onkin jokin.. tai äänestä päätellen heitä on useampi kuin yksi. hän ajatteli hiipiessään koko ajan lähemmäksi, yrittäen pysyä mahdollisimman paljon varjossa kuin mahdollista. Tämä ei voi olla mahdollista, heitä on todella täällä ja olen löytänyt heidät. suden ääni kaikui riemullisena hänen päässään, eikä tajunnut ollenkaan väistää maassa olevia irtokiviä ennen kuin oli liian myöhäistä, jolloin hän kaatui kovemmalla rytäkällä maahan kiroten huolimattomuutensa.
|
|
|
Post by kiana on Jun 5, 2007 11:55:40 GMT 3
((Juu, mulla saattaa tämä vastailu vähän hidastua, sillä olen mummolassa ja en pääse yhä usein koneelle... Tekstikin saattaa olla hieman lyhyempää, joten yrittäkää kestää!))
Mustahaltia hätkähti huomatessaan toisen omituisen ulkomuodon, toisaalta eihän hän ollut käynyt ennen maanpinnalla, joten miten hän olisi voinut tietää millaisia olentoja täällä asuisi. Tika arvioi vierasta nopealla vilkaisulla ja pani ensinmäisenä merkille valtavan, kahdenkäden miekkaa muistuttavan aseen, jota vieras kantoi vaivattoman oloisesti selässään. 'Jos tästä syntyy tappelu, niin olen pulassa!' Tika ajatteli ja puri hermostuneesti alahuultaan, miksi hänen oli pitänyt mennä aukomaan suutaan, ennen kuin oli tiennyt mitä hänellä olisi vastassaan? Samassa toinen huomasi hänet ja käänsi kirkkaan, sokaisevan valon häntä kohti, sapeli tippui kolisten luolan kiviselle pohjalle ja Tika nosti mustan kätensä silmiensä suojaksi. "Olen Neeko… Neeko Yashka" hän kuuli vieraan äänen sanovan, vaikka valo sai kivun tykyttämään Tikan takaraivossa, kuin moukari olisi sinne takonut. "Äh... Olen Tika, mustahaltia, kuten varmaan huomasit jo... Ja näköjään aika pitkälti sinun armoillasi, eli jos nyt sitten aiot tappaa minut, niin tee se nopeasti... Niin ja voisitko sammuttaa tuon kirotun valon, haluaisin nimittäin katsoa surmaajaani silmästä silmään." hän virnisti ilottomasti. Äkkiä kuului kova ryminä ja automaattisesti Tika sieppasi tippuneen sapelinsa vetäen sen sisaraseenkin huotrastaan, "Mikä se oli?" hän kysyi nopeasti Neekolta "Onko sinulla apujoukkoja, vai onko tämä jotain muuta?" Tika siristeli silmiään yrittäen nähdä pienintäkin merkkiä, mikä tai kuka oli tuon äänen aiheuttanut. 'Kirottua! heti kun löytää ongelman, jo toinen pukkaa päälle!' hänen mieleensä nousi muuan ihmisten sanonta `Ojasta allikkoon`. Hän puristi sapeleita hermostuneesti käsissään, hakien niistä luottamusta, ne eivät olleet vielä koskaan pettäneet häntä, ne olivat ainoat joihin hän saattoi luottaa, ne olivat ainoat hänen ystävänsä.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 6, 2007 21:04:21 GMT 3
Neeko nyökkäsi lyhyesti muukalaisen kertoessa nimensä mutta rypisti kulmiaan kuullessaan naisen ehkä kuvittelevan hänen aikovan vahingoittaa itseään. Soturittaren huulille suli ystävällinen hymy vaikka hänen katseensa oli väsynyt ja kasvot pahasti naarmuilla. ’Mustahaltia?’, toisti nainen mielessään laskiessaan lamppunsa valon alaviistoon, sammuttamatta kuitenkaan vielä tätä laitetta joka oli suureksi avuksi luolan hämärässä. ”Olen pahoillani että sokaisin sinut, Tika. Aikeeni eivät ole vihamieliset.”, totesi hän tyynesti eikä näyttänyt olevan aikeissa tavoitella aseitaan. Neekoa ihmetytti kyllä suuresti toisen naisen alistuvaisuus sanailemaansa synkkään kohtaloon, vaikka olihan hän itsekin ollut vain jokin aika sitten valmis luopumaan elämästään. Masennuksen merkit saattoi yhä lukea Neekon vaisusta ilmeestä ja yleisestä uupumuksesta. Itsekästä tai ei, nainen harkitsi nyt tarkkaan kannattaisiko hänen kysyä mitään toisen ilmeisistä murheista, vai tyytyisikö setvimään vain omia huoliaan. Tuiki tuntemattomalta uteleminen saatettaisiin kaiken kukkuraksi kokea kuin tunkeutumiseksi toisen henkilökohtaiselle reviirille. Ja olisiko hänestä loppujen lopuksi ketään lohduttamaan, kun omakin tulevaisuus näytti parhaillaan perin heikolta? Neekon ajatukset katkesivat hänen kuullessaan samassa saman tömähdyksen kuin seuralaisensakin. Kirkas valo käännettiin taas vaistomaisesti äänen suuntaan, vaikka nainen ei ollutkaan yhtä nopea liikkeissään kuin valpas drow. Ehkäpä Neekon olisi sietänyt osoittaa enemmän varovaisuutta, sillä saattoihan entinen ystävä ja nykyinen vihollinen nimeltään Miru liikkua yhä maastossa etsimässä häntä. Soturittarelta olivat kuitenkin vapaat kädet pitkälti lopussa nyt kun yksi oli käyttökelvoton ja toisessa hän piteli jo taskulamppuaan. Neeko ei osannut vastata varmasti toisen tivaamiseen: ”Sanoisin, että jos näet vilahduksen vaaleanpunaisesta hiuspehkosta, kannattaa juosta karkuun tai taistella kyselemättä. Jouduin vastikään pakenemaan näille vuorille kyseistä henkilöä, eikä takaa-ajajani selvästikään tunne oikeuden saati armon käsitteitä. Hänen pitäisi luulla minun jo kuolleen, mutta varma en voi olla...”, kuiskasi nainen vaimeasti tähyillessään suuntaan josta varoitus kolmannen osapuolen läsnäolosta oli kantautunut. Hän itse ei selvästikään aikonut vielä perääntyä.
|
|
|
Post by Raiden on Jun 6, 2007 21:52:00 GMT 3
((Pääseeks tähän mukaan, kiinnostusta kun nyt löytyisi))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 6, 2007 21:59:51 GMT 3
(( Minun puolestani kyllä mutta toivoisin etteivät kenenkään osapuolen mahdolliset pidemmät ja selittämättömät viiveet latistaisi koko tarinaa. Kyseinen vaara lienee sitä suurempi mitä enemmän on kokkeja sopassa. :) Jätän päätöksen kuitenkin kianalle joka alun perin pelin aloittikin. Eli parasta odottaa hänen mielipidettään. ))
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 6, 2007 22:34:34 GMT 3
((Raiden, en minäkään vastaan ole, mutta kuten R.C jo mainitsi niin minun mielestä kannattaa odotella Kianan vastausta kun hän on kumminkin pelin pistänyt pystyyn.))
Ziró makasi nelinkontin maasa kivimurskan ja pölyn seassa, kiroten omaa tyhmää kömpelyyttään. Miksi et koskaan katso jalkoihisi mihin astut, vaan ryntään aina miettimättä suuntaasi. hän kuuli oman äänensä naljailevan hänelle päässään. Maattuaan hetken manaillen, Ziró nousi ylös, ravisti turkkinsa ja lähti kävelemään samaan suuntaan mistä äänet olivat kuuluneet, mutta olivat kaatumisensa jälkeen vaienneet. Se siitä näkymättömissä pysyttelemisessä.. yhtä hyvin olisin vain voinut suoraan mennä kolkuttamaan heidän kotiovellensa hän mietti ja kurkisti erään isomman kivilohkareen takaa, joutuen näin sirristelemään silmiään vastaan tulevassa valossa. Ensin susi luuli että se olisi ollut vain aurinko joka häntä vainosi, mutta kun hän yritti hieman liikkua hän huomasikin että valo seurasi häntä. Ja keitä olivat ne hahmot valon takana.
"Pistäkää aseenne alas.. en ole satuttamassa teitä millään lailla." Ziró murahti sirristellen silmiään. "Kuten huomaatte niin minulla ei ole sitä vaaleanpunaista turkkia mistä jompikumpi teistä huomautti.." hän jatkoi pysyen aivan paikoillaan. Olen todella pahassa pulassa tässä kyllä nyt.. mihin oikein nenäsi työnsit. susi ajatteli kuumeisena. "Kuulin eräältä ihmiseltä, että tänne oli saapunut isompi ryhmä ihmisiä aikaisemmin, ja lähdin vain ottamaan selvää oliko asia niin.." Ziró murahti katsoen parhaansa mukaan varjoisia hahmoja valon takana.
((Sorry lyhyttä tulee))
|
|
|
Post by kiana on Jun 7, 2007 15:00:06 GMT 3
((Joo... Mun puolesta voit tulla, mutta enempää pelaajia en mielelläni ottaisi.))
Tikan lihakset jännittyivät ja hengityksen tahti tiheni, kun Neeko kertoi mahdollisesta vaarasta. Hän vilkaisi tilanteen pakottamaa toveriaan tutkivasti, tämän kasvoille oli ilmestynyt juonteita, jotka olivat syntyneet uupumuksesta, mutta niissä oli jotain muutakin, jotain paljon synkempää. 'Mutta mitä?' mustahaltia kysyi itseltään ja kiinnitti huomionsa taas luolan perältä kuuluneeseen tömähdykseen, eihän asia hänelle kuulunut. Pimeydessä erottui punaisena hahmo, se oli selvästi iso, mutta eritavoin, kun ihminen, se oli myös matalampi, sillä oli kuono ja neljä jalkaa, mikä otus oli, sitä ei Tika osannut sanoa. Nainen hätkähti eläimen alkaessa puhua, hän kuunteli tarkkaavaisena, mutta ei laskenut sapeleitaan, "Mistä tiedämme, voiko sinuun luottaa? Jos laskemme aseemme nyt, heitämme samalla pois etulyönti asemamme, jolloin mikään ei takaa, ettetkö sinä kävisi kimppuumme!" hä tokaisi ja astui lähemmäs olentoa "Voiko sitä kirottua valoa sammuttaa, tai edes himmentää jotenkin, sillä Lothin nimeen, silmäni eivät kestä tuollaista kidutusta enää!" Tika äyskähti Neekolle ja mulkaisi tätä. Kuinka hän vihasikaan tälläisiä tilanteita joissa joutui olemaan kahden tulen välissä, kuten uumenalassa oli tapana sanoa, `Luota enemmin viholliseesi, kuin ystävääsi, sillä vihollisen aikeista voit olla varma, kun taas ystävä tuottaa pettymyksen.` ((Tosi lyhyttä, mutta en kerta kaikkiaan ehtinyt... Ensi kerralla lupaan pidempää!))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 7, 2007 20:49:57 GMT 3
Neeko hymähti hiljaa huomatessaan lamppunsa valokiilaan astelevan eläimen, jota hän ensi silmäykseltä kuvitteli aivan tavalliseksi vuoristosudeksi. Hämmästys olikin melkoinen kun hukka rupesi samassa puhumaan. Tarkemmin ajatellen arka eläin olisikin todennäköisemmin luikkinut ensi tilassa tiehensä kuin tallustellut rohkeasti heidän eteensä. Jotain erikoista tässä otuksessa täytyi olla. ’Manuaali kattaa kukaties vain murto-osan olennoista, joihin saatat tuossa maailmanajassa törmätä.’, palasivat kouluttajan sanat elävästi soturittaren mieleen, vaikka muisto sai myös tuskan ja kiukun juonteen häivähtämään hänen kasvoillaan. Minkä vääryyden nuori nainen olikaan joutunut kokemaan! ”Ja kuinka kuvittelisit ihmisen näkevän täällä mitään ilman valoa? Ympärillämme on pilkkopimeää, joten älä ajattele vain itseäsi.”, tiuskaisi Neeko tahattoman harmistuneesti mustahaltialle takaisin, sillä hän oli pahalla tuulella eikä toisenkaan käytös ollut aivan mallikkainta mahdollista. Kireällä tilanteella saattoi tietenkin olla osuutta asiaan, vaikka jostain syystä soturitar ei osannut kavahtaa vain yhtä sutta - olihan hän käynyt vastatusten paljon isompienkin petojen kanssa, kuten lohikäärmeiden! Jos hukkia olisi ollut kokonainen lauma, olisi tilanne tietenkin voinut olla vallan toinen. Hän himmensi kuitenkin taskulamppuaan ja jätti mainitsematta näkymättömät visiirinsä, joilla saattoi kyllä nähdä eteensä pimeydessä siitäkin huolimatta että oli vastikään antanut muuta ymmärtää. Ei toisen tarvinnut aivan kaikkea heti tietää. Valoisessa paikassa oli soturittaresta yhtä kaikki paljon mukavampaa olla kuin täydellisessä hämärässä. Kuinkakohan toinen nainen oli muuten onnistunut kuljeskelemaan täällä ilman minkäänlaista lyhtyä? Neeko vilkaisi syrjäkarein seuralaistaan, arvioiden tätä hieman mutta pitäen samalla silmällä suttakin. Hän ei sanonut vielä eläimelle mitään vaan tyytyi odottamaan mitä hukka vastaisi kuumaverisen drown epäilyyn.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 9, 2007 21:39:28 GMT 3
Eivät he tiennytkään, eikä Ziró yhtään ihmetellyt huutajan epäilevään äänensävyyn, olisihan hän itsekkin tehnyt aivan saman. "Ette pystykkään." susi murahti enempiä miettimättä. Hän astui askeleen taas lähemmäksi jääden istumaan suoraan valoon antaen toisilel paremman katsekontaktin häneen, jos hän jotain tekisi. Hetkeä myöhemmin valo kuitenkin himmeni hieman, ja Ziró pystyi jo erottamaan hahmot hieman tarkemmin, vaikka ei kunnolla heitä tunnistanut vielä. Haltia! olivat hänen ensimmäinen ajatuksensa tunnistaessaan toisen ulkomuodon perusteella paremmin, hän murahti hieman ja niskakarvat nousivat pystyyn. Hän hädintuskin pystyi pitämään itseään kurissa, ettei olisi suinpäin rynnännyt heti kimppuun, ja sinetöinyt niin oman kohtalonsa, vaan tyytyi vain tuijottamaan jäänsiniset silmät naulittuna toiseen matkaajista. "Nimeni on Ziró." hän sanoi jäykästi päästämättä katsettaan putoamaan. "Kuten sanoin tulin tänne huhujen saattelemana, mitä sitten täällä oikeasti tapahtuu sitä en tiedä, mutta en tiennyt että täällä asuisi haltioita." susi murahti painottaen tiukasti viimeistä sanaa. "Keitä mahtaa minulla olla kunnia puhutella.." hän jatkoi nopeasti, yrittäen olla antamatta toisille liikaa aikaa miettiä hänen aikaisempia sanojaan. "Ja olisin kiitollinen jos voisimme poistua tältä aukealta, sillä tunnen jotenkin itseni uhatuksi täällä." Ziró sanoi katsellen puolelta toiselle, kuin yrittäen etsiä jotain mitä ei ollut. Vai oliko?
|
|
|
Post by kiana on Jun 10, 2007 13:47:34 GMT 3
Tika huomasi olennon käytöksessä tapahtuneen muutoksen tämän huomatessa hänet, Tika ei hievahtanutkaan vaikka olento katsoi häntä kylmästi, sen sijaan mustahaltia vastasi punaisena hehkuvilla silmillään suden katseeseen. Olento esittäytyi Ziróksi ja näytti hämmästelevän Tikan läsnäoloa. "Vai että haltia... Niin, eräänlainenhan haltia olenkin, mutta mikäli tiedän et tarkoita haltialla minun laistani, vaan vaaleampia 'serkkujani', olen drow, eli mustahaltia. Sanasi loukkaavat minua, mutta annan ne anteeksi ilmeisen tietämättömyytesi tähden, jos kohtaat jonkun äkkipikaisemman drown, niin en ehdota sanomaan häntä tavalliseksi haltiaksi, jos henkesi on sinulle kallis." Tika naurahti häijysti "Saastaiset 'serkkumme' ajoivat meidät kauan stten maanalle, Uumenalaan, he teurastivat kaikki jotka saivat kiinni, Uumenalasta löysimme onneksi Lothin, eräänlaisen demonin, tai kuten kansani uskoo jumalattaren, joka opasti meidät turvaan, rakensimme kauniin kaupungin, Menzoberranzonin, osa kansasta asuu sielä vieläkin ja osa on lähtenyt ja perustanut lisää kaupunkeja." nainen upposi yhä syvemmälle kertomukseensa "Minä asuin Menzoberranzonissa, kuuluin kerran korkea arvoiseen perheeseen, naisena olin korkea-arvoisempi, kuin miehet, minusta olisi pitänyt tulla Lothin papitar, en halunnut, eräänä yönä päätin karata, suunnitelma onnistui pääsin melkein ulos. Äitini, matriarkka Sinafora vain sai tietää siitä jotenkin, hän tuli eteeni ja minä... minä..." Äkkiä Tika räpäytti silmiään tukahduttaen silmiin pyrkivät kyyneleet, katkaisten tarinansa, "No siinä kaikki oleennainen, siksi meitä mustiahaltioita ei saa sekoittaa haltioihin!" hän päätti käheästi, kääntäen katseensa pois, peläten paljastavansa todellisen heikottensa, se ei olisi tosin ollut kovinkaan todennäköistä, luolassa oli aika hämärää 'Etenkin, kun se kirottu valo on himmeämpi...!' Tika ajatteli nauliten polttavan katseensa suteen. "Nimeni on Tika, saat tosiaan tuntea kunniaa puhutellessasi minua, useimmat eivät ole ehtineet ennen kuin ovat kuolleet..." Tika sanoi virnistäen hieman pirullisesti, miettien oliko paljastanut liikaa.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 10, 2007 14:44:55 GMT 3
(( Eikös raiden pistänyt jo ekan vuoronsa johonkin väliin? Minne se on kadonnut vai olenko alkanut näkemään omiani? ;oO ))
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 10, 2007 15:01:05 GMT 3
((Kyllä se pisti, ja kun itse olin vastaamassa omaa replyä niin ihmettelin kovasti että mihin se oikein katosti kun vasta äsken sen luin..o.O, ellei se sitten poistanut sitä replyään..))
|
|
|
Post by Raiden on Jun 10, 2007 16:19:22 GMT 3
(( Oukei, en tiedä mitä on tapahtunut, mutta laitan sen tähän))
Dranian lensi tasaista tahtia, pilkahtaen esiin vähän väliä pilvien lomasta. Päivä oli kaunis ja lämmin tuuli puhalsi mukavasti hänen kasvojaan vasten, miehen katsellessa alhaalla avautuvaa maisemaa. ”Olen lentänyt kaksi ja puoli päivää tauotta, enkä ole vieläkään löytänyt kunnollista paikkaa jossa voisin kerätä voimiani” Mies murahti itsekseen, jatkaen alhaalla olevan vuoriston tarkkailemista. Hän tiesi etteivät hänen siipensä jaksaisi kantaa häntä enää pitkään, joten hänen oli löydettävä jokin sopiva paikka ja pian. Sää oli ainakin tällä hetkellä kelvollinen, lukuun ottamatta paria mustaa pilveä, joista kuitenkin voisi muodostua ukkosrintama ja se ei olisi hyvä asia. Loputtomalta tuntuneen etsinnän jälkeen mies havaitsi silmäkulmastaan luolalta näyttävän aukon, ja hänen huuliltaan pääsi helpottunut huokaisu. Vihdoinkin. Dranian taittoi mustat siipensä tiukasti selkäänsä vasten, ja syöksyi luodin lailla luolan suuta kohden. Hän avasi siipensä uudestaan noin kolmentoista metrin päässä, laskeutuen kevyesti jaloilleen luolan suuaukolle. Hän taittoi siipensä uudelleen selkäänsä vasten ja istui maahan, mutta luolan sisältä kantautuvat äänet kaikuivat nuoren miehen korviin, jolloin hän nousi takaisin seisomaan ja kääntyi katsomaan luolan sisälle. Hän kirosi mielessään, oliko täällä joku muukin hänen lisäkseen ja olivatko he vihamielisiä, sillä tähän ihmisen ja arkkienkelin jälkeläiseen ei koskaan oltu suhtauduttu oikein ystävällisesti. Hän huokaisi, astellen hitain askelin sisälle, muttei mitenkään hiljaisesti, sillä hänen askeleensa kaikuivat luolan perälle asti.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 11, 2007 22:47:44 GMT 3
Neeko terästi kuuloaan kun mustahaltia intoutui kertoilemaan enemmänkin taustoistaan. Tikan omahyväisestä asenteesta huolimatta drowkansan tarina oli hänestä varsin kiehtovaa kuultavaa. Nainen silmäili syrjäkarein vieraan profiilia tämän tähdentäessä eroa kahden eri haltiarodun välillä. Nuo suipot korvat olivat muukalaisesta jokseenkin huvittavat. Samanlaisia oli näkynyt New Tokyonkin katukuvassa aikoinaan, kun myyttinen olemus oli tullut muotiin. Drowin kasvot olivat tuskin kuitenkaan kirurgin veistä nähneet. Soturitar rypisti hivenen kulmiaan noiden muistelmien äkisti katketessa ja toisen naisen vaikuttaessa menneen hieman tolaltaan. Hän arveli äidin ja tyttären välille kehkeytyneen riitaa, mikä lieni perhepiireissä melko tavanomaista kansoista tai aikakausista riippumatta. Mistään sen vakavammasta ei Neeko voinut kuvitella olleen kyse. Hän hymyili ja muljautti silmiään drown viimeisille, mahtipontisille sanoille. Eikö tuo juuri äsken ollut itse luimistellut hänen edessään? Virhearvio kukaties - tai ehkäpä Neekon olisi pitänyt olla imarreltu moisesta eleestä. Hän ei kuitenkaan kailotellut tapahtunutta ääneen, vaan tyytyi esittelemään vuorollaan hieman itseään: ”Olen Neeko Yashka ja tulen hyvin kaukaa. Metsästin näilläkin vuorilla lohikäärmeitä kunnes minut irtisanottiin... ja lähes kirjaimellisesti pudotettiin pois tuntemastani yhteisöstä. Nyt en oikein tiedä mitä tekisin.”, tiivisti nainen motiivinsa olkiaan kohauttaen, välittämättä hämmentää paikallisia vielä tämän enempää. ”Paitsi että etsisin mielelläni jostakin kuuman kylvyn mahdollisimman pian.”, lisäsi hän raihnaiseen olemukseensa viitaten, jääden tarkkailemaan taas kauempana istuvaa sutta. Hassua että hän oli selvitellyt juuri tekemisiään tuolle eläimelle. Neeko ei olisi yllättynyt laisinkaan jos käytävän kulman takaa olisi seuraavaksi astunut esiin kahdella jalalla kulkeva, vatsastaan taitavasti puhuva henkilö, nauraen makeasti höynäytetyille. Se olisi oikeastaan tuonut jopa jonkinlaista selvyyttä asioihin. Susi jatkoi kuitenkin sanailuaan, ilmaisten levottomuutensa jonka myötä myös soturitar käänsi huomionsa taustalleen, havaiten pian luolan uloskäynniltä kantautuvat askeleet jotka kaikuivat tunnelin seinämiltä ja voimistuivat kaiken aikaa. ”Taidat olla oikeassa, joku on tulossa. Jopas tällä vuorella on ruuhkaa.”, totesi Neeko ja siirtyi seinää vasten osoittaakseen lamppunsa äänten suuntaan ilman että joutuisi kääntämään selkänsä yhdellekään paikalla olevalle. Varovaisuus oli aivan vaistonvaraista, vaikka soturitar ei muutoin ilmaissutkaan epäluuloaan muita kohtaan.
|
|