|
Post by submarine on Mar 10, 2007 14:40:46 GMT 3
Teuntek saattoi yhä vain odottaa. Hän pelkäsi, ja hän halusi pois. Mikä tahansa tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin tämä. Hän ei edes tiennyt, mistä oikein oli kyse, eikä todellakaan uskaltaisi lähteä ottamaan selvää. Hän ei uskaltanut edes liikkua. Kunpa vain jotakin tapahtuisi... Yhtäkkiä mutina lakkasi, kuin seinään. Hetken Teuntek yritti ymmärtää, mistä oli kyse, mutta mitään syytä ei tuntunut olevan. Oli tullut vain hiljaista, mutta nyt se hiljaisuus oli äärettömän paljon painostavampaa kuin mikään ääni. Hän saattoi vain vetää kätensä ympärilleen ja koettaa kuunnella.
Petollisen nopeasti, ennen kuin hän ehti edes tajuta kunnolla, joku oli harpannut hänen luokseen. Teuntek huudahti järkyttyneenä, koettaen painautua tiukemmin seinää vasten. Hän kuuli raskaan hengityksen, haistoi sen, ja muisti näkemänsä kasvot. Ja nyt ne olivat aivan kiinni hänessä! Himmeä valo paljasti juuri ja juuri ääriviivat. Hän halusi sen pois, pois! Paniikissa hän saattoi vain kääntyillä puolelta toiselle, yrittää päästä eroon kasvoista. Sitten, yksi ainoa korviarikkova huuto jähmetti hänet täysin paikalleen: "Ja Punainen kuu saa!" Ennenkuin Teuntek ehti tehdä mitään, tarttui huutaja häntä murskaavalla voimalla käsistä kiinni ja veti ne ylös. Tähän ei tarvittu kuin yksi suuri koura. Samalla hetkellä toinen iski niitä kohti. Teuntek ei osannut enää edes huutaa, kun jokin pitkä ja terävä iski läpi kämmenistä, naulaten ne toisiaan vasten. Sitten tämä päästi irti, antaen hänen kaatua sivulle, vaikkei hän edes tajunnut sitä kunnolla. Nyt hän ei voinut kuin maata kiveä vasten, ähkien ja nyyhkyttäen kivusta.
((Hmmh... Náryan on vielä oletettavasti melko kaukana tuosta paikasta.))
|
|
|
Post by Yomire on Mar 11, 2007 15:28:05 GMT 3
((Niin on juu. Ihmettelen vain miten hän ikinä pääsee perille...))
Náryan ei kuullut mitään. Korvat tuntuivat olevan tyystin lukossa, sillä tamman piti keskittyä vain siihen mitä hän oli tekemässä: kävelemässä tyystin ääneti Teuntekin luo. Se ääneti, ei kuitenkaan aina toteutunut ja välillä tamma joutui antamaan itselleen periksi ja päästää inahduksen kuulumaan ilmaan. Se ei kuitenkaan ollut kuin vain hyttysen ininän kuuloinen, jos sitäkään, mutta ääni kuitenkin.
Tämä tunneli näyttäisi olevan loputon, vai mikä nyt lieneekin luolasto, tamma ajatteli harmissaan. Hän ei ikinä tätä vauhtia pääsisi minnekään, mutta lentäminenkään ei tullut kysymykseen. Katto hipoi jo lähellä Náryanin sarvea. Mikä kurjuus, jos tämä tästä vielä madaltuisi.
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2007 16:04:16 GMT 3
((Kyllä se vielä pääsee, tunneli on kuitenkin haarautumaton, ainoastaan pitkä.))
Yksisarvisen jaloissa ja ympärillä tuntui kulkevan kaikenlaisia pikkuotuksia, jotka oli varmaankin parasta jättää nimeämättä. Oli vaikea sanoa, kauanko matkaa oli kulunut tai kauanko sitä oli pimeydessä jäljellä, mutta mistään pienestä tunnelista ei puhuttu.
((Hmmh... olisi kyllä järkevintä vain skipata eteenpäin, siihen asti kun Náryan on jo lähellä. Se ei eroa mitenkään muusta, paitsi että sieltä tulee äärimmäisen heikko valo.))
|
|
|
Post by Yomire on Mar 11, 2007 16:14:09 GMT 3
((Selvä. Skipataan.))
Náryanin jalat olivat jo melkein muussaantuneet lattianrajaan asti. Siltä tammasta ainakin tuntui, kun hän oli jo kävellyt loputtomalta tuntuvan ajan ja vielä sitäkin enemmän. Vaikka Náryan yritti huutaa toisen nimeä, se ei onnistunut. Kurkusta kuului vain jokin epämääräinen inahdus. Kuivunut raukan kurkku oli kokonaan.
Pian heikko valo alkoi näkyä horisontissa, melko lähellä. Toivonkipinä syttyi tamman sisällä tämän ajatellessa monia asioita. Valoa...josko Teuntek olisi siellä? Tai edes jonkinlainen ulospääsy... Oli tuo tamman ensimmäinen ajatus. Teuntek ja sitten ulospääsy.
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2007 16:43:33 GMT 3
Teuntek ei halunnut vieläkään nousta istumaan, lähinnä koska se olisi sattunut liikaa käsiin. Pahin alkujärkytys oli mennyt ohi ja hermot olivat turtuneet jo jokin aika sitten. Kipu oli yhä olemassa, mutta se oli vetäytynyt kuin hirviö, joka ei iskisi ellei sitä häirittäisi. Hän ei halunnut kipua, hän ei halunnut liikuttaa lävistettyjä käsiään. Samalla hän saattoi kuulla, kuinka mutina yhä vain jatkui. Hän ei ollut varma, mutta kuulosti siltä kuin veteen olisi tippunut aina välistä jotakin, eikä hän halunnut tietää mitä se oli. "Myrskyää maa, huutaa taivas, kuolee kaikki, tomu pyyhkii ylitse. Punainen kuu nousee. Ja käsi on kylmä, ja hän saa."
|
|
|
Post by Yomire on Mar 11, 2007 19:10:10 GMT 3
Hengitys meinasi salpaantua kokonaan. Náryan kuuli puhetta, mutinaa. Kuolee kaikki? Náryan ajatteli pelästyneenä hidastaen vauhtiaan entisestään. Hän ei halunnut tulla huomatuksi. Ei, ei kaiken tämän jälkeen.
Tunneli joka ei kääntynyt, oli kuin surman loukko. Jokainen askel kuultin, jokainen henkäys kuultiin. Kukaan ei voinut olla piilossa, tamma tiesi sen. Siltikin, päättäväisenä tuo jatkoi melko äänetöntä matkaansa henkeään pidätellen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2007 20:06:47 GMT 3
Vaikka Teuntek tai yksisarvinen eivät sitä tienneetkään, oli tila, jossa hän oli ja johon toinen oli tulossa, eräänlainen kammio. Se ei juuri muuttunut korkeammaksi, mutta leveni ehkäpä viisimetriseksi. Sitä ei tietenkään voinut mitenkään huomata ennalta.
Teuntek uskoi kuulleensa jotakin, mutta ei uskaltanut edes lähteä arvaamaan. Kuin pieniä ääniä, mutta niin epävarmoja. Mutta yhtäkkiä manaaminen lakkasi, antaen äärimmäisen lyhyeksi hetkeksi tilaa muille äänille. Mutta hän ei ehtinyt edes keskittyä kuuntelemaan kun valtaisa, puhallusta muistuttava ääni, jota seurasi tuhat neulanpistoa. Teuntek parkaisi järkytyksestä ja kivusta vetäytyessään sikiöasentoon. Äsken vielä tyhjässä ja rauhallisessa huoneessa lensi nyt lukemattomia pienenpieniä kivensirpaleita, jotka pureutuivat lihaan kuin neulat. Ja nyt yksisarvinenkin oli niin lähellä, että nämä osuisivat tähänkin.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 11, 2007 21:13:49 GMT 3
Náryan kuunteli toisen manailua. Kuitenkin se pian loppui, miksiköhän? Tamma sai vastauksen pikemmin kuin olisi edes halunnut. Kiljaisten melko kovaa tamma horjahti ja kipeän jalkansa takia myös kaatui. Jalasta vuosi verta sen osuessa kiviseen ja hiukan teräväpintaiseen lattiaan. Kipu oli sietämätön, nyt kun siihen tuli vielä lisää nuo kivensirpaleet jotka olivat kuin olivatkin osuneet Náryania kipeästi. Ähkäisy pääsi uudelleen tamman suusta, vaikka tämä yrittikin hillitä itseään kaikin keinoin. Se ei kuitenkaan ollut helppoa ja, kuten äänestä kuului, tamma oli epäonnistunut hillitsemisyrityksessään.
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2007 21:22:08 GMT 3
Teuntek ähki ja huusi aina välistä, kun erityisen kivulias sirpale osui. Se kaikki oli kuin joku olisi piiskannut valtavalla ruoskalla, vedellut edestakaisin ja ympäriinsä. Kipu oli järjetöntä, tämä kaikki oli aivan järjetöntä! Missään ei näkynyt mitään, vain ja ainoastaan kammottava ujellus kuului kaikkialla. Se oli kuin neulamyrsky luolassa, niin järjetöntä kuin se olikin. Terävät kivensirpaleet purivat lihaan ja repivät ihoa. Tähänhän voisi kuolla! Ehkäpä Teuntek huusi, mutta hän ei tiennyt sitä edes itse, ei kuullut eikä voinut tunteakaan.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 11, 2007 21:32:42 GMT 3
Ilme oli kovinkin tuskallinen ja kivulias. Hän puristi silmiään kiinni, jottei silmiin menisi yhtään. Kivulias sirpale osui lautasiin ja häntä 'piiskasi' ilmaa pelosta ja hermostuneisuudesta. Taas kerran muutama tuskallinen huuto. Náryan ei pystynyt pidättelemään edes tuskallista irvistystä ja taas uusia huutoja. Tosiasia valkeutui Náryanille: Täältä tuskin pääsisi elävänä. Se ainakin tuntui tällähetkellä sulalta mahdottomuudelta.
((Mitens nämä meidän urheat sankarimme selviävät tästä?))
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2007 22:05:21 GMT 3
((Kyllä ne selviävät, en tapa mitään hahmoa ilman lupaa.))
Teuntek oli varma, että pian menisi taju, tai että hän oksentaisi. Kipu oli kaikkialla, se tunkeutui joka puolelle, se viilsi, repi, raastoi, se tappoi. Hän kouristeli kivusta, huusi, vaikersi. Ja sitten... sitten se vain loppui. Tuli tyyntä, kivensirut tippuivat lattialle, hiljaisuus valtasi taas ala. Ainoastaan voihkinaa kuului. Teuntek ähki, koetti olla liikkumatta, vuosi verta, kärsi. Hän ei välittänyt tällä hetkellä siitä, mitä ympärillä tapahtui. Tällä hetkellä hän oli vain omassa, tuskaisessa maailmassaan.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 11, 2007 22:12:41 GMT 3
Valkea yksisarvinen oli todella lähellä pyörtymistä. Maailma pyöri silmissä, kun tamma vihdoin uskalsi avata ne. Pian taas silmät sulkeutuivat ja päänsärky alkoi. Náryan tuskin edes ymmärsi, että kivensirut tippuivat lattialle ja tuli aivan tyyntä. Päänsärky jyskytti kovempana kuin koskaan ja ähkien tamma raotti taas silmiään. Pian ne kuitenkin sulkeutuivat, sillä ne tuntuivat lyijynraskailta, eikä Náryan voinut tehdä mitään. Hiljaisesti Náryan alkoi menettää tajuntansa ja vaipui hentoiseen herpaantumisen tunteeseen. Päässä suhisi vielä viime hetkiin saakka, kunnes kaikki hiljeni, kaikki sammui. Náryan vaipui tajuttomuuteen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2007 23:34:53 GMT 3
Teuntek ei mennyt tajuttomaksi, ei voinut. Hänellä oli yksinkertaisesti liian tehokas aivotoiminta, jotta se olisi sulkeutunut tällaisesta. Mutta se olisi ollut niin paljon armollisempaa, nyt hän ei voinut kuin värjöttää tässä, tuntien sen kaiken kivun ja kärsimyksen. Hän olisi halunnut vain sammua pois, aivan mitä tahansa jotta kipu olisi lakannut. Mutta niin ei käynyt, hän oli kivullisen tietoinen kaikesta tästä kivusta ja kärsimyksestä, se ei lakannut mihinkään tai lieventynyt hetkessä kuten näytelmissä, se oli totta ja se puristi häntä kuin kuolema. Kauempana liikkui joku, otti raskaita askeleita, mutta Teuntek ei jaksanut välittää.
((Voin pelata suoraan lisää, jos haluat pitää hahmoasi tajuttomana.))
|
|
|
Post by Yomire on Mar 11, 2007 21:37:23 GMT 3
((Mieluiten Náryan olisi vielä tajuton hetken. Jos vain haluat jatkaa, minun puolestani saat.))
|
|
|
Post by submarine on Mar 12, 2007 4:28:54 GMT 3
((Ok.))
Askel, loiskahdus. Askel, loiskahdus. Askel, loiskahdus. Teuntek kuuli, kuinka askeleet lähenivät. Ne olivat raskaita, ehdottomia. Hän pelkäsi, kärsi ja pelkäsi. Hän muisti kasvot kuin ne olisivat palaneet hänen mieleensä, ne silvotut, silmättömät, saastaiset kasvot. Hän ei halunnut enää nähdä niitä, ei koskaan, ei mitenkään! Hän vain halusi pois, pois täältä, pois, pois! Hätääntyneenä hän yritti ryömiä kauemmas, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Ennen kuin hän oli liikkunut senttiäkään, tarttuivat samat haisevat, saastaiset, äärimmäisen vahvat kourat taas kiinni. Teuntek parkaisi kivusta, huuto kaikui kuuroille korville. "Ja hän saa!" Huusi ääni uudestaan jostakin. Teuntek huusi äärimmäisen lujaa, lujempaa kuin olisi arvannut edes mahdolliseksi, kun piikki revittiin väkivalloin irti hänen käsistään. Ei, enää hän ei kyennyt pysymään tajuissaan, kipu kävi liian suureksi. Pimeys otti omansa, lohdullinen, parantava pimeys. Hän ei edes tiennyt putoavansa lattiaan. Eikä hän tiennyt mitään siitä, kuinka pahantekijä poistui paikalta, olipa tarkoitus ollut mikä hyvänsä. Kun joku heräisi, huomaisi tämä olevansa yksin. Ja että siinä, missä oli äsken ollut vain sormenmentävä reikä, oli nyt ammottava aukko. Oli mahdotonta sanoa, mitä tämä kaikki tarkoitti, mutta niin jotkin asiat vain olivat.
((Muuten, muistutan vain ohimennen tässä, että Teuntek ei enää näytä ihmiseltä.))
|
|