|
Post by Yomire on Mar 8, 2007 20:53:40 GMT 3
((Selvä.))
Valkea yksisarvinen oli paniikissa. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Pitäisikö mennä toisen luo ja pelastaa hänet, mikäli enää mitään pelastettavaa olisi? Ehkä pitäisi. Ja niin myös tamma tekisi. Teuntek oli pelastanut yksisarvisen hengen kerran, nyt olisi takaisinmaksun aika.
Hiljaa, pelosta tärisevin kavioin, lähti nuori tamma kohti tunnelin sisimpää. Ties mitä tuollakin olisi. Kauhusta hätkähtäen Náryan pysähtyi kuullessaan jotain. Sehän oli vain lepakko... ei syytä huoleen, Náryan ajatteli helpottuneena ja jatkoi hiljaista matkantekoaan yrittäen löytää toisen niin pian kuin mahdollista. Täältä olisi mukava päästä joskus poiskin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 8, 2007 21:27:37 GMT 3
Toisen kulku saattaisi piankin muodostua hyvin ongelmalliseksi, monestakin syystä. Ensinnäkin kulman takana tuli hyvin nopeasti pimeää, koska heikko valo ei yksinkertaisesti jaksanut sinne asti. Siitä johtuen olisi vaikea havaita ennalta, miten tunneli aaltoilisi tai mitä siellä olisi odottamassa. Yhtä hyvin olisi voinut kulkea täysin sokkona. Jopa muutama äänikin edestä kuului ohimennen, paljon selvempiä ja varoittavampia, kuin äsken. Jotakin siellä varmasti oli, mutta muuta ei sitten voinutkaan sanoa. Nyt tunneli sentään tuntui kulkevan aluksi suorana - vaikkakin töyssyisenä.
Teuntek ei uskaltanut muutakaan, kuin maata hiljaa aloillaan. Kammottava mutina iski vasten joka hetkellä, saaden hänet toivomaan sen loppumista. Mutta sellaista armoa ei tullut, mutina ei lakannut. "Ja akka laskee ja käsi on kylmä. Ja akka laskee ja käsi on kylmä. Ja akka laskee ja käsi on kylmä. Ja akka laskee ja käsi on kylmä. Ja akka laskee ja käsi on kylmä. Ja hän saa."
Sitä vain jatkui ja jatkui, eri kielillä, eri äänenvoimakkuuksilla, eri innoilla. Teuntek ei tuntenut puoliakaan sanoista, mutta ne eivät edes kiinnostaneet häntä. Hän halusi vain pois!
|
|
|
Post by Yomire on Mar 8, 2007 21:53:54 GMT 3
Tamma huomasi tuon vähenevän valon nopeasti ja pysähtyi sen takia, häntä ei kovin paljoa kiinnostanut liikkua täysin sokkona, oikeastaan ollenkaan. 'Hiljaa Náryan, mene eteenpäin.' sanoi tamma itselleen ankarasti ja hiljaa jatkaen matkaansa tamma päätyi täysinäiseen pimeyteen.
Töyssyt tuntuivat kävellessä ikävästi ja tamma ei meinanut aluksi pysyä pystyssä, kunnes sitten sai takaisin sen luontaisen tasapainonsa. Kulku oli kyllä ongelmallista, sitä ei tamma voinut kieltää.
Ääni. Se oli kova ja se tuntui kantautuvan läheltä. Náryanin korvat menivät luimuun ja hän pysähtyi sen sileän tien. Oli jo lähellä, ettei tamma tosissaan lähtenyt juoksemaan takaisin sinne autuaaseen valoon. Mutta ei, ensin hän hakisi Teuntekin pois sieltä, missä hän nyt olisikaan.
|
|
|
Post by submarine on Mar 8, 2007 22:03:45 GMT 3
Yhtäkkiä, yksisarvisen kulkiessa eteenpäin, jokin äkkiä kurotti pimeydestä ja kiertyi tämän toisen etujalan ympärille lujaa. Se oli limainen ja sitkeä, jonkinlainen lonkero.
((Anteeksi, en kykene kirjoittamaan kunnolla. En todellakaan voi hyvin.))
|
|
|
Post by Yomire on Mar 9, 2007 15:54:15 GMT 3
Náryan ei edes ehtinyt kunnolla tajuta mitä tapahtui: Jokin limainen lonkero otti hänestä oikeasta etujalasta kiinni ja puristi sen julmaan syleilyynsä. Tamma hirnahti pelonsekaisella tavalla. Se jäi kaikumaan luolastoihin ja kantaisi sillä tavalla pitkänkin matkan. Jopa Teuntekin luokse.
Pyörtyminen, se oli lähellä. Aivan kiistatta. Tamma ensiksi ajatteli, että oli parempi jos hän menisi tajuttomuuteen, mutta mitä sitten tuo kyseinen olento tekisi hänelle? Varmaan jotain erittäin pahaa. Náryan kamppaili ja pysyi kuin pysyikin hereillä. Häntä tosin raahattiin maata pitkin jonnekin vielä syvemmälle. Tamma tottakai yritti pistää vastaan, mutta vaikeaa se oli. Päänsärkyäkin oli tulossa.
|
|
|
Post by submarine on Mar 9, 2007 17:00:24 GMT 3
((No, nyt on taas parempi olo))
Lonkero vei saalistaan hitaasti sinne, minne sitten mielikään. Oli vaikea sanoa, mille se edes kuului tai missä tämä sen haluama paikka oli. Aina välistä saattoi kuulla, kuinka ohitse juoksi jokin pikkuotus, toiset suurempia ja äänekkäämpiä kuin toiset. Niitä ei tietenkään voinut nähdä tässä pimeydessä, mikä ehkä teki asioista parempia, joitakin asioita ei oltu tarkoitettu nähtäviksi.
Teuntek kuuli äänen, mutta vain hyvin vaimeasti. Hänen täytyi jopa miettiä, oliko se vain jokin aistiharha. Ainakaan mutisija ei osoittanut mitenkään kuulleensa ääniä, jatkoi vain litanioitaan.
"Ja käärme tulee. Veripuun lapsi, Punaisen kuun lapsi. Punaisen kuun lapsi. Maa huutaa, käärme tulee. Äpärä suuttuu. Veripuun lapsi, Punaisen kuun lapsi. Punaisen kuun! Tuho tulee, mätä tulee, aika jättää kaikesta."
|
|
|
Post by Yomire on Mar 9, 2007 18:02:52 GMT 3
"PÄÄSTÄ MINUSTA IRTI, KURJA LONKERO!!" Náryan kiljui täyttä päätä toivoen toisen tottelevan. Ei, turhaa huuto, turhaa rimpuilu, turhaa vastustaminen ylipäätään. Sanojen jälkeen tamma joutui huohottamaan kuuluvasti. Hiljaa kohottautuen pystyyn Náryan törkkäisi sarvensa lonkeroon, se oli ainut keino, minkä tamma keksi tähän hätään. Kamala, korviavihlova karjaisu pääsi lonkeron päästä, mitä ikinä siellä olikaan, kun lonkero vetäytyi pois ja päästi ensin Náryanin irti.
Tamman sarvi oli sotkeutunut johonkin hopean tapaiseen limaan. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä, nyt piti vain löytää Teuntek. Hitaasti, hyvin hitaasti tamma lähti kulkemaan pimeydessä. Hän ei yhtään tiennyt missä oli ja miten pääsisi edes takaisin lähtöpisteeseen. Hän ei tiennyt, missä toinen oli... Hän ei tiennyt yhtään mitään mitä täällä tapahtui.
|
|
|
Post by submarine on Mar 9, 2007 18:34:52 GMT 3
Teuntek oli nyt varma, että kuuli jotain. Mutta kuitenkaan se ei vaikuttanut hänen oletettuun sieppaajaansa mitenkään. Tämä vain jatkoi mutinaansa, nyt kielellä jota hän ei ymmärtänyt. Hän vain toivoi äärimmäisen hartaasti, että jokin pelastus tulisi, jollakin keinolla.
Tamman edestä, jonkin matkan päästä, kantautui jonkinlaista ääntä. Se oli melkein kuin itkua, mutta nousi ja laski oudosti. Kimeää, raivokasta ääntelyä, jonka tarkoitusta oli vaikea edes ajatella. Pimeässä äänen aiheuttajaa ei näkynyt, pelkästään kuului. Mutta suurelta se ei vaikuttanut.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 9, 2007 18:49:42 GMT 3
Náryan terästi kuuloaan tässä sokossa pimeydessä ja kuuli ääntä. Täällä tosiaan oli outoa kävellä sokkona ja vain kuulo/tunto-aistit apunaan.
Hiljaisesti tamma käveli erittäin lähelle tuota äänen aiheuttajaa. Sitten tamma pysähtyi ja mietti. Pitäisikö toisen vain antaa olla ja jatkaa matkaa? Ei Náryan halunnut vaikuttaa kivisydämeltä, mutta hän vain kuitenkin jatkoi matkaa toivoen erittäin kovaa, että hän löytäisi toisen pian ja että he pääsisivät ulos täältä yhdessä. Hän ja pelastettava Teuntek.
|
|
|
Post by submarine on Mar 9, 2007 19:16:37 GMT 3
Kuulosti siltä, että olipa itkijä mikä ikinä olikaan, se oli päättänyt lähteä seuraamaan tammaa. Hiljalleen, tämän liikkuessa, seurasi se perässä, pitäen samaa kimeää meteliä kuin äskenkin. Se kuului tulevan melko alhaalta, joten oletettavasti olento oli pienikokoinen. Oli kuitenkin mahdotonta sanoa, mikä se oli, tai mikä sen tarkoitus oli.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 9, 2007 19:23:08 GMT 3
Náryan pysähtyi hetimiten tajutessaan toisen seuraavan. Hän kysyikin varovaisesti taakseen katsomatta: "Kuka olet?" Vastauksena tamma sai vain pientä kimeää ääntä, kunnes se sitten yltyi parkunaksi tai sen tyyliseksi kovaksi kimeäksi ääneksi. Huokaus pääsi tamman suusta ja tämä keräsi rohkeutensa ja kääntyi parkujan suuntaan. Silmät alkoivat jo hitusen tottua tähän läpipääsemättömään pimeyteen, joka vallitsi tunneleita, joten Náryan alkoi nähdä jo tunneliverkoston seinät ja sen pienen otuksen ääriviivat.
"Haluan vain tietää kuka olet, voisitko ystävällisesti lopettaa parkumisen?" Náryan kysyi mahdollisimman tyynellä ja ystävällisellä äänensävyllä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 9, 2007 19:39:20 GMT 3
Otus parkui tasan niin kauan, kuin tammalla meni kääntyä ympäri ja sanoa sanottavansa. Välittömästi sen jälkeen se hiljeni, kirkaisi ja ryntäsi eteenpäin. Tusinan verran teräviä hampaita ja kynsiä koetti repiä yksisarvista mistä ikinä vain kykeni. Otuksella ei ollut pituutta kuin polveen asti, mutta sitä ei vaikuttanut sellainen seikka haittaavan. Kaiken kaikkiaan se tuntui olevan paljolti kuin äärimmäisen vikkelä pallo läskiä terävillä kynsillä ja hampailla.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 9, 2007 19:48:33 GMT 3
Náryan ei ehtinyt tehdä mitään, ei yksinkertaisesti mitään, ennenkuin tunsi jo viiltoja jaloissaan. Hätäinen huuto kantoi taas jälleen pitkälle tamman kiljaistessa ja noustessa yläilmoihin. No, ainakaan tammasta ei olisi kävelyyn vähäksi aikaa. Piti vain luottaa siihen, että siivet kantaisivat.
Takajalka oli naarmuilla ja pahasti veressä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 9, 2007 21:16:20 GMT 3
Yksisarvinen oli saattanut tehdä virheen noustessaan lentoon. Sillä vaikka tässä kohdin olikin niin paljon tilaa, että lentäminen oli mahdollista varovaisesti, olisi tunnelissa lentäminen varmasti hyvin vaarallista. Näytti myöskin siltä, että edessäpäin se tulisi kapenemaan ratkaisevasti, tehden sen kokonaan mahdottomaksi.
Teuntek kuuli taas heikon äänen, huuto jostakin kaukaa. Hän saattoi vain toivoa, että mitään ei ollut sattunut, että toinen oli vielä hengissä. Manaaminen jatkui yhä vain...
|
|
|
Post by Yomire on Mar 10, 2007 14:03:49 GMT 3
Náryan katsoi tunnelia eteenpäin. Himputti, sehän kapeni. Eihän tuossa pystyisi lentämään alkuunkaan. Sadatellen hiljaisesti tamma laskeutui alas lentäen kuitenkin siihen kohtaan, missä lentäminen muodostui mahdottomaksi. Onneksi se viheliäinen pikkuinen oli jo ehtinyt mennä. Náryan irvisti itselleen. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa. Kipu jalassa oli sietämätön, kun sille asetti edes hiukankaan painoa. Ei ollenkaan mukavaa, tästä aiheutuisi vielä ongelma. Iso sellainen.
Hiljaisesti ja hitaasti -vielä hitaammin kuin edellisillä kävelykerroilla- Náryan jatkoi matkaa ja pysähtyi aina, kun kipeä jalka tuli astumisvuoroon. Hän ei uskaltanut laittaa sille yhtään painoa, muttei hän pysyisi pystyssäkään ilman sitä jalkaa. Tamma sulki silmänsä ja hengitti hiljaisesti, mutta kuitenkin rauhoittavasti. Pian hän sai kuitenkin tarpeeksi rohkeutta ja otti yhden varovaisen askeleen. Tamma sulki suunsa juuri parahiksi, ettei kiljuisi täyttä päätä tälläkin hetkellä. Ei, tamma pysyi hiljaa tosin vain puri hampaitaan yhteen tiukasti.
Tällätavoin, erittäin, erittäin hitaasti, tamma jatkoi matkaansa kohti Teuntekia. Tunneli oli näet sama, mitä kautta Teuntek oli viety.
|
|