|
Post by Yomire on Feb 22, 2007 21:41:19 GMT 3
Náryan selvästi loukkaantui syvästi toisen sanoista. Matalasti tuhahtaen tämä nuori yksisarvinen kuitenkin piti päänsä pystyssä ja pysyi hiljaa. Nyt ei saisi ärsyyntyä liikaa.
Tamma katsoi Teuntekia tämän tehtyä siirtonsa. Kulmat mutristuivat hiukan tamman ajatellessa toisen tekemisiä. Mitä oikeastaan oli tapahtunut? "Voisitko selittää minullekin?" Náryan kysyi Teuntekilta liidellessään hiukan alemmas. Nuijaniskut saattoivat nyt jo osuakin, mikäli osaisi tähdätä juuri oikein juuri oikealla ajalla. Se saattoi, ainakin Náryanin mielestä, olla sula mahdottomuus. Mutta toisaalta, mistäs sitä koskaan tietää mikä oli mahdotonta ja mikä mahdollista.
|
|
|
Post by submarine on Feb 22, 2007 22:02:31 GMT 3
Teuntek antoi toisen kysymyksen jäädä omaan arvoonsa tuijottaessaan tiiviisti ryövärijoukkoa, joka auttoi parhaillaan yhtä omistaan jaloilleen. Tämä oli selvästi järkyttynyt tapahtuneesta, tärisi ja änkytti. Missään ei näkynyt mitään järjellistä syytä iskulle, eikä edes jälkeä. Mutta silti joku oli lyönyt raavaan - ainakin suunnilleen - miehen jaloiltaan. Ohimennen jokainen vilkuili vuorollaan Teuntekia, joka seisoi vakaasti paikoillaan, ankara ilme kasvoillaan. Oliko kyseessä jokin velho? Oliko mies manannut pahoja henkiä lyömään heitä?
Teuntek tiesi, että parempaa mahdollisuutta ei tulisi. Miehet pelkäsivät nyt häntä, pelkäsivät tuntematonta. Ja sitä tuli hyödyntää. Suurieleisesti, selvän uhkaavasti, hän kohotti kätensä joukkoa kohti. Nämä kavahtivat taaksepäin. "Minä kykenen tekemään saman uudelleen, ja paljon enemmänkin; voin tuhota teidän mielenne - ja teen sen mikäli yritätte vielä jotakin", hän sanoi. Ääni kuulosti vihaiselta, uhkaavalta. Hän pyrki painottamaan jokaista sanaa mahdollisimman merkitsevästi. Tietenkään hän ei oikeasti kykenisi sellaiseen, eikä edes toistamaan kipua muutamaa kertaa enempää, mutta miehet eivät tienneet sitä. Nämä olivat vain saaneet kokea, että yhtä heistä oli isketty hänen toimestaan, ilman että käsikään oli liikkunut. Uhkailu sai heidät perääntymään pelokkaina.
Aivan äkisti Teuntek heitti kätensä ylös, huudahtaen samalla: "Juoskaa pakoon!" Ja se todella toimi, miehet kääntyivät kannoillaan ja ryntäsivät poispäin niin lujaa, kuin vain pääsivät, haluamatta edes vilkaista taakseen. Teuntek jäi paikalleen seisomaan, laskien hitaasti kätensä. Tämä oli ollut hyvin helppoa, mutta ymmärrettävistä syistä.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 1, 2007 18:33:37 GMT 3
((Anteeksi aivan kamalasti kesto. Poden vatsatautia.))
Náryan seurasi selvästi kiinnostuneena tapahtuneesta. Kun miehet lähtivät kauhistuneina pakoon tamma uskaltautui vihdoin pehmeästi laskeutuen palata maankamaralle. "Tuo oli hienoa. Pidin siitä. Voisitko nyt kuitenkin vihdoin kertoa mitä sinä teit ja kuka sinä oikeasti olet, kun noin pystyit tekemään?" Náryan aloitti puheensa tasaisella ja ystävällisellä äänellä, mutta se ystävällisyys hiukan karisi pois tamman päästessä loppua kohden. Hän todella halusi tietää, eikä voinut enää katsoa 'läpi sormien' toisen selityksiä. Ei, ei enää. Nyt hän halusi vastauksia ja ne hän tulisi saamaankin, mikäli Náryanin päättäväisen luonteen tunsi.
Náryan hörähti ja tämän valkea sarvi välkähti omaa loisteliasta hohtoaan. Hitaasti tamma kaivoi muutaman, parin sentin syvän, kuopan parilla kavionliikkeellä. Hänellä oli tylsää, eikä se tästä muuttuisi, ellei toinen puhuisi edes jotain oma-aloitteisesti. Miksi toinen piti mykkäkoulua? Mitä pahaa hän oli tehnyt? Ei omasta mielestään ainakaan mitään. No, jos syy ei ollut Náryanissa, missä sitten? Sitä tamma mietti lopetettuaan kaivelun.
|
|
|
Post by submarine on Mar 1, 2007 19:04:01 GMT 3
((Juu, ei mitään.))
Teuntek pysyi hetken hiljaa, katsoen tiiviisti suuntaan, jonne miehet olivat paenneet. Aluksi näytti siltä, ettei hän vieläkään aikonut vastata mitään. Mutta hetken kuluttua se alkoi tuntua yksinkertaisesti turhalta, suorastaan jopa typerältä. Kai hän nyt sentään voisi vastata toiselle, vaikkei välttämättä ollutkaan tällä hetkellä parhaalla mahdollisella päällä. Äskeinen turhautumisen purkaminenkin oli omalta osaltaan parantanut oloa. Ehkäpä hän oli tosin toiminut hieman äkkipikaisesti, mutta aina ei vain jaksanut kestää kaikkea, vaikka se olisikin ollut järkevintä. Mutta nyt hän ei edes viitsinyt ruveta pohtimaan tekonsa oikeutuksia.
"Yksinkertainen kyky, joka tosin vaatii opettelua", Teuntek vastasi vihdoin toiselle, vähätellen nyt melkoisesti. Tietenkinhän se oli todellisuudessa hyvin monimutkaista ja vähintäänkin voimia vievää, jonka lisäksi se oli synnynnäistä, mutta pieni itsekehu ei tehnyt pahaa tällä hetkellä. "Minä olen vain matkaaja, en sen kummallisempaa", hän vielä totesi perään.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 1, 2007 20:16:00 GMT 3
"Selvä. Itse en ole kovinkaan varma sen yksinkertaisuudesta, mutta minun ajatuksiani muutenkaan tuskin välittäisit sen koommin kuunnella", tamma sanoi naurahtaen hiukan. Hän alkoi pikkuhiljaa saada oman elämänilonsa takaisin, ettei kaikki olisi vain pelkää synkkyyttä ja sen tuomia haittapuolia. "Jatkammeko matkaa?" Náryan kysyi käännähtäen suuntaan, jonne he olivat alunperin menossa ennen varkaiden saapumista. "Ja muuten vielä... kiitos." Náryan lisäsi hiljaisella äänellä. Teuntek oli pelastanut heidän henkensä. Heidän molempien. Tätä Náryan ei unohtaisi heti. Hän oli kiitollisuudenvelassa, vai miten se ikinä sanotaankaan.
|
|
|
Post by submarine on Mar 1, 2007 20:40:02 GMT 3
Teuntek pysyi hiljaa, lähinnä koska ei keksinyt mitään sanottavaakaan, ei siksi että olisi uudelleen halunnut aloittaa mykkäkoulun. Katseltuaan vielä hetken varkaiden menosuuntaan hän kääntyi sitten vuoristoa kohti ja alkoi uudelleen kävellä. Täytyisi kaiketi olla tulevaisuuden varalle varovainen vastaavista henkilöistä, vaikka nämä eivät ilmeisesti suuri vaara olleetkaan. Vaikka oli tietenkin vaihtoehto, että jossakin vaiheessa samanlainen psyykkinen isku ei toimisi, jolloin hänen täytyisi siirtyä ehkäpä jopa käyttämään tehokkaampia keinoja. Mutta ainakaan tällä hetkellä mitään ei näkynyt, mikä oli vain hyvä.
Kinttupolku vei hiljalleen ylämäkeen kivistä maastoa pitkin, vaikkakin katkesi aina välistä. Se oli kuitenkin helpoin tapa kulkea. Maisema pysyi suhteellisen karuna, muutama pieni puunkäkkärä ja kivet muodostuivat pian suurimmiksi huomionkiinnittäjiksi. Tietenkin takana oli kaunis näkymä jonkin aikaa, mutta jonkin aikaa käveltyä tie kaartoi jonkin kummun taakse ja se peittyi näkyvistä. Täällä ei ainakaan luonto tarjoaisi mitään ajanvietettä, sillä edessä oli paljolti luvassa samaa.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 3, 2007 16:29:44 GMT 3
Náryan käveli hitusen toisen jäljessä. Tasapaino oli tälläisellä kivikkopolullakin hyvä, eikä Náryan horjahtanut kertaakaan mihinkään suuntaan. Valkeiden kavioiden kopse ei kuulunut kovin kauas, vain lähiympäristöön. Tuhahdus. Että täällä pitikin olla niin karua. Luonto on niin... epäoikeudenmukainen välillä, Náryan ajatteli hiljaa itsekseen. Hän ei kuitenkaan valittaisi toiselle sillä tämä kyseinen valkea tamma ei ollut sitä luokkaa.
|
|
|
Post by submarine on Mar 3, 2007 17:20:12 GMT 3
Teuntek katseli aina ohimennen ympärilleen jatkaessaan matkaansa. Mitään kiinnostavaa ei tosiaan ollut näkyvissä, pelkkää kiveä, soraa ja satunnainen kitukasvuinen puuntynkä tai pensas. Yksi ainoa korppi lenteli jossain horisontissa. Täällä saattoi melkein kuulla autiuden, se lähes pauhasi korvissa kuin raaka meteli. Täällä tuskin olisi mitään tutkittavaa, paitsi mahdollisesti kiveä, joka ei ollut mitenkään absoluuttisen kiireinen kohde, koska se yksinkertaisesti ei pakenisi mihinkään. Lisäksi tämä kivilaji ei edes vaikuttanut mitenkään erikoiselta. Matkasta tulisi pitkä - tai ainakin pitkäveteinen.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 5, 2007 16:33:02 GMT 3
Náryan heilautti valkean harjaksensa toiselle puolelle kaulaa, sillä yksinkertaisesti tammalla oli kuuma. Täällä oli senverran hiostava ilma kuitenkin. Taas kerran tuhahdus. Että maailma osasikin olla karu ja tylsä. Tuolla viittauksella Náryan ei ajatellut koko maailmaa, lähinnä vain tätä tilannetta. "Aiotko sinä edelleenkään puhua minulle ilman että minä kysyn kokoajan?" Náryan kysyi hiljaisella äänellä. Se kuitenkin tässä hiljaisuudessa kuulosti melko kovalta ja ennenkaikkea kantavalta ääneltä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 5, 2007 16:58:45 GMT 3
"Ei ole puhuttavaa", Teuntek vastasi yksiselitteisesti astellessaan eteenpäin. Hän ei ainakaan keksinyt mitään järkevää puheenaihetta alemman lajin kanssa tällaisessa paikassa. Hän kykeni itse ajattelemaan tarpeeksi pitääkseen itsensä suhteellisen viihdyttyneenä, jos jotakin ei koko ajan tapahtunutkaan. Vaikka ei sekään loppujen lopuksi riittänyt ikuisuuksiin. Ennemmin tai myöhemmin hän alkaisi tehdä jotakin, muttei vielä. Juuri tällä hetkellä ajatuksetkin riittivät - jos vältti sitä yhtä. Nopea huomautus itselle toi jo pelottavan lähelle aihetta, mutta hän osasi ajoissa kaartaa pois siitä.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 5, 2007 21:30:43 GMT 3
'Eipä tietenkään.' Náryan ajatteli tympääntyneenä ja sanoi sitten ääneen: "Jotenkin arvasin tuon. Tämä on aika pitkäveteistä jos tietää että on joku seurassa, mutta on aivan hiljaista, eikö sinustakin?" Náryan kysyi toiselta ja kallisti päätään hiukan toisen suuntaan kysyvästi. Hän ei valittanut hän vain totesi. Niin ainakin tuo valkea yksisarvinen ajatteli mielesään ja lohduttautui sillä. Valittaja tamma ei ole, se on vissi se.
|
|
|
Post by submarine on Mar 5, 2007 22:12:42 GMT 3
"Ei", Teuntek vastasi hyvin yksiselitteisesti. Toteamus ei ollut mitenkään tympeä, pelkkä toteamus ilman suurempia tunnelatauksia. Hänestä se nyt vain ei ollut pitkäveteistä, ainakaan tässä seurassa. Oli parempi olla hiljaa ja ajatella, kuin puhua turhia alemmalle lajille. Ohimennen hän jäi hetkeksi katselemaan luunpalaa, joka oli ilmaantunut jostakin, ja jatkoi sitten kulkuaan.
Samaan aikaan, reilusti kauempana, ryövärijoukko oli vihdoin pysähtynyt ja koetti tasata hengitystään. Nämä olivat taikauskoista porukkaa, joka tajusi kyllä juosta kun joku uhkasi räjäyttää pään. Ja suurin osa oli myös pelkureita, jotka eivät lähtisi kokeilemaan uudelleen onneaan moisten kanssa. Joka joukossa oli kuitenkin oma optimistinsa... "Hei... kuulkaas, se jätkä ol velho", ilmoitti eräs, jolla oli pukinparta ja joka nojasi polviaan vasten. Loput myöntelivät. "Ja velhoil on ain rahnaa." Loput myöntelivät varauksellisemmin. "No mitä sit?" toinen kysyi. "No et me ryöstetään se", tämä vastasi takaisin. Loput pysyivät hiljaa. "Eikä ryöstetä", äsken kysynyt vastasi. "No totta hitos me ryöstetään! Sil on rahnaa ja taikajuttuja!" ensimmäinen kiisti. "Mut ku se iskee meitä", toinen väitti vastaan. "Ei iske jo me isketään ensin takaa!" ensimmäinen yllytti. Ajatus vaikutti mielenkiintoiselta ja sitä täytyi miettiä hetki.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 5, 2007 22:22:33 GMT 3
Náryan puuskahti hermostuneena ja vilkaisi ympärilleen. Ketään tai ylipäänsä mitään kiinnostavaa ei ollut lähipiirissä, ei sitten yksinkertaisesti mitään. Hiljaisesti tamma asteli nyt kiihdyttäen hiukan vauhtiaan toisen vierelle. Siipilihakset alkoivat väsyä, ties mistä syystä. Náryan vetryytteli niitä taas heilauttelemalla niitä tyhjässä ilmassa hetkisen. Lopetettuaan Náryan laskosti taas siipensä kauniisti kyljilleen. Toista hän ei ollut osunut, sen verran varauksella tamma oli äskeisen puuhansa tehnyt. Hiljaisesti hymisten Náryan pudisti hennosti päätään saaden otsaharjaksen valahtamaan sivulle, jälleen pois silmiensä edestä. Tästä oli todella tulossa pitkä ja vaivalloinen matka.
|
|
|
Post by submarine on Mar 5, 2007 23:26:57 GMT 3
Teuntek pohti ohimennen, mitä kotona tapahtui. Sop oli kaiketi jo onnistunut yrityksessään ja ehkäpä ansainnut toisen tavunkin nimeensä... Ja Tyinrek oletettavasti koetti viedä hänen paikkaansa alempana professorina. Turha toivo, se oli pannassa kaikille, kunnes hän palaisi takaisin. Ja tietenkin oli Har, joka oli mitä ilmeisimmin jo perustanut oman yrityksensä. Hän olisi iloinen, kun taas näkisi kaikki kolme. Mutta enempää aihetta hän ei miettinyt, se toi kivuliaita seikkoja mieleen. Niinpä hän vain jatkoi matkaa.
Ohimennen alkoi näyttää siltä, kuin horisontissa olisi ollut tekeillä myrsky.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 6, 2007 15:31:32 GMT 3
Náryan kohotti katseensa taivaalle ja haisteli ilmaa. Aivan kuin myrsky olisi tulossa tännepäin kovaa vauhtia. Miten se on mahdollista, täällähän oli äskettäin aivan tyyntä? No, kuten Náryan oli oppinut kantapään kautta, myrskythän muodostuvat usein nopeasti. "Sinua ei varmaankaan kiinnosta puheeni, mutta sanonpahan vain että myrsky on tuloillaan hyvinkin pian." Náryan sanoi tyynellä ja soinnukkaalla äänellään, eikä hänen äänessään ollut hivenenkään minkäänlaista pahaa.
Náryanin katse lukittautui nyt horisonttiin. Siellä todella oli tulossa myrsky, ja raivoikas sellainen. Hevosen hyvä hajuaisti. Siitä todella on hyötyä. Náryan hiukan hymyili sisällään, päästämättä sitä iloisuuden tunnetta kuitenkin pintaan. Myrskyt voivat näet olla hyvinkin vaarallisia.
|
|