|
Post by submarine on Feb 17, 2007 19:37:06 GMT 3
Teuntek katsoi toista hetken hiljaa, sanomatta ensin mitään. Hän ei tiennyt, uhkailiko toinen käytöksellään vai oliko kyseessä jokin muu tarkoitus. Mutta sillä ei juuri ollut väliä, sillä vaikka tämä olisikin todella uhkaillut, ei hän aikonut totella moisia keinoja. Sivistyneet olennot eivät pakottaisi toisiaan mihinkään. Ehkäpä hän ei voisi edes puolustautua kunnolla, jos toinen turvautuisi voimakeinoihin, mutta siitäkään huolimatta hän ei alkaisi alistua mihinkään käskyihin. "Ei ole puhuttavaa muutenkaan", Teuntek vastasi toiselle. Ainakaan hänellä itsellään ei ollut mitään. Sanomatta enää enempää hän kääntyi tarkalleen vuoria kohti ja lähti astelemaan hitaasti eteenpäin, katsoen kuitenkin jostain syystä yksisarvista koko ajan.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 19:45:34 GMT 3
Náryan nyökkäsi toiselle tämän vastauksen jälkeen. Hän ei kylläkään uskonut toista. Toisella oli salattavaa ja paljonkin. Mutta ei tuo nuori tamma nyt toiselta aikoisi kysellä enempää kuin mitä hän kokisi tarpeelliseksi tietää oman turvallisuutensa puolesta. Mitä jos tuo hyökkäisi? Ei, hän ei näyttänyt kovinkaan vahvalta henkilöltä.
Yksisarvinen katseli kun toinen lähti kävelemään. Aikoiko toinen lähteä? Tamma seurasi vaistoaan ja sydäntään lähtiessään toisen perään hiljaa käynnissä kulkien.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 19:55:05 GMT 3
Teuntek näki, että toinen tuli perässä, mutta ei aikonut antaa tälle ajatustakaan. Niinpä hän vain siirsi katseensa pois tästä, suoraan eteen ja jatkoi matkaansa, sanomatta toiselle mitään. Tämä väsyisi kuitenkin pian, kyllästyisi tähän, palaisi takaisin omiin toimiinsa.
Samaan aikaan, paljon kauempana, resuinen ukko tähysti kiven päältä tulijoita. Matkaa oli varmaankin monta sataa metriä, mutta tällä oli tarkat silmät. Vaikkei mitään näkynytkään selvästi, tämä kuitenkin erotti hahmot. Päällään ukolla oli vanhat likaiset vaatteet, kasvoja koristi - vaiko rumisti? - lyhyt parta. Tämä näytti karulta ja vanhemmanpuoleiselta. Katseltuaan vielä hetken epäselviä hahmoja tämä virnisti niin, että muutama likainen hammas paljastui, taputti housunkaulukseen työnnetyn pienen puunuijan päätä ja lähti sitten juoksemaan poispäin - kertomaan kumppaneilleen siitä, kuinka joitakuita oli tulossa vuoria kohti.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 20:01:56 GMT 3
Náryanilla oli, halutessaan, hyvin vahva luonne. Hän ei aikonut lähteä minnekään toisen seurasta. Se olisi muutenkin epäkohteliasta. Sitten tamma siirsi katseensa horisonttiin. Hän saattoi huomata jotain epämääräistä paljon kauempana. Náryan ei kuitenkaan erottanut, kuka tai mikä siellä oli. Jokin kuitenkin. Liilat silmät tuijottivat väsymättöminä toisen suuntaan, mutta ne lopettivat tuijotuksen havaitessaan olennon häipyneen kauemmas. Minnekköhän toinen oli menossa? Sitä ei Náryan tiennyt, eikä varmasti tulisi tietämäänkään - ainakaan lähiaikoina.
"Sinä varmaan tiesitkin jo, mutta meitä saatettiin tarkkailla." Náryan sanoi Teuntekille ohimennen, vaikka oletti toisen huomaavan olennon, joka tarkkaili heitä kauempana.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 20:14:36 GMT 3
Teuntek vilkaisi myöskin horisonttiin kuullessaan toisen sanat, muttei kuitenkaan vastannut mitään. Tällä hetkellä hän oli päättänyt olla puhumatta vähintään yhtä lujasti, kuin toinen oli päättänyt seurata häntä. Ja hänhän kyllä pitäisi päätöksensä. Miksi sen edes piti seurata häntä? Eikö sillä todella ollut parempaa tekemistä, kuin piinata häntä juuri, kun hän halusi vain olla omissa oloissaan? Tällainen tuntui ärsyttävältä, mutta hän ei aikoisi antaa periksi ja puhua. Niinpä sitä vain kuljettiin eteenpäin.
Samaan aikaan äsköinen ukko kiiruhti kovaa vauhtia jo vuorten juurella. Hetken etsiskelyn jälkeen löytyikin juuri se, jota tämä etsi: erästä huomaamatonta kivenkulmaa vasten nojaili kolme samantapaista, likaista ja muutenkin rösöistä miestä. "Sielt' on joku tulos", tämä ilmoitti muille, jotka näyttivät hieman kiinnostuvan tästä tiedosta. Siltikään yksikään ei liikkunut juuri mihinkään - selvistä syistä: suorin ja helpoiten kuljettava tie oli aivan tässä lähellä, joten oli turha lähteä kiirehtimään mitään. Jos kyseessä oli joku, joka ei näyttäisi turhan vaaralliselta, tämän voisi hyvin ryöstää, ja silloin olisi paras hyökätä väijyksistä...
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 20:30:50 GMT 3
Ei Náryan aikonut toista piinata. Hän vain halusi pitää toiselle seuraa ja helpottaa muutenkin niin yksinäistä oloaan. Mutta toisen seura ei ollut sitä parasta, jos toinen ei puhuisi. Tuhahdus pääsi tuon hiukan hermostuneen oloisen tamman suusta.
Hiljaa otti tamma muutaman laukka-askeleen, levittäen samalla siipensä, ja kohosi sitten ilmoille sulkasiivet hulmuten vienon tuulen osuessa niihin. Náryan ei lentänyt kovinkaan korkealla, korkeintaan viiden metrin korkeudessa. Toki tamma pääsisi jopa pilviin asti, muttei hän nyt juuri halunnut lähteä minnekkään ilmojen orjaksi.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 20:41:11 GMT 3
Teuntek ei aikonut sanoa mitään, mutta silti tältä pääsi pieni, epäuskoinen henkäisy, kun toinen nousi lentoon. Sehän... sehän ei ollut mahdollista! Nuo siivet olivat aivan liian pienet kannattelemaan tuollaista massaa, oli mikä oli. Kaikkien hänen oppiensa mukaan tuollaisen olisi pitänyt olla mahdotonta tällaisessa maailmassa. Ehkäpä jossakin, jossa painovoima oli alempi, se olisikin saavutettavissa, mutta ei täällä. Lohikäärmeet kykenivät yleensä lentämään, koska niiden apuna oli taikuus, mutta oliko tällä sitten? Sen oli pakko olla niin, koska mikään muu vaihtoehto ei olisi mahdollinen, ei vaikka koko olento olisi ollut pelkkää lentolihasta. Siispä tämän oli pakko lentää taikuuden avulla, tahtomattaan tai tahdonalaisesti. Jos asia ei ollut niin, kyseessä oli jokin muu ratkaisu, mutta pelkästä lihasvoimasta ei voinut olla kyse.
Melko nopeasti Teuntek kuitenkin sai itsensä taas rauhoittumaan, kun alun ihmetys oli poissa. Kyseessä oli vain lentävä olento, ei muuta. Ei ollut sopivaa järkyttyä moisesta. Katsottuaan vielä hetken hän alkoi taas astella eteenpäin, koettaen vaikuttaa mahdollisimman välinpitämättömältä.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 20:46:52 GMT 3
Vähän aikaa liideltyään toisen tahdissa Náryan laskeutui pehmeästi maahan. Hiljaisesti hirnahtaen tamma asetti siipensä kauniisti kyljilleen. "Aiotko edelleen pitää mykkäkoulua?" Náryan kysyi vilkaisten toiseen. Hän ei kamalasti pitänyt henkilöistä, jotka eivät puhuneet ollenkaan vaikka toinen osapuoli yrittikin pitää keskustelua kaikin keinoin yllä. No, hyvä on. Náryan ei pitänyt keskustelua kaikin keinoin yllä, mutta kuitenkin yritti puhua toiselle, Teuntekin vaiteliaisuudesta piittaamatta.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 20:53:36 GMT 3
Jos Teuntek edes kuuli kysymyksen, sitä ei osoitettu mitenkään. Sen sijaan hän suorastaan näytti nopeuttavan hieman askeleitaan. Ei tämä toista kylläkään karistaisi, mutta lujempaa silti mentiin. Hän ei todellakaan halunnut nyt puhua, ei mitenkään. Miksei toinen vain voinut jättää häntä vihdoinkin rauhaan? Tämä oli tuskastuttavaa.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 21:06:12 GMT 3
Huokaus pääsi tamman valkeilta huulilta. Toinen oli ärtynyt jostain, mutta tuskin Náryanille. Mistäköhän sitten oli kyse? Sitä tamma tuskin saisi koskaan tietää. Toisen nopeutettua hiukan askeliaan tamma lehahti taas lentoon ja liisi toisen perässä. Se saattoi vaikuttaa jotenkin hiukan tuskastuttavalta, Náryan tiesi sen. Huokaisten taas tamma pohdiskeli asioita mitä hän oli kokenut koko elämänsä aikana aina tähän päivään asti. Paljoa pahaa tamma ei ollut joutunut kokemaan koskaan. Mistäköhän sekin johtui? Johtuiko se siitä, että tamma oli aina ollut onnekas ja selvinnyt milloin mistäkin tilanteista? Kenties, kenties ei.
Pian tamma oli liidellyt tarpeeksi pitkään ja hän joutui räpsäisemään kerran jos toisenkin siipiään, jotta pysyisi samalla korkeudella. Pian tuo vuoren juuri alkoi näkyä jo erittäin lähellä. Minnekköhän kohtalo tammaa juuri nyt veisi?
((Tuleekos varkaita pian? [Tai ainakin sellaisen käsityksen sain heistä, varkaita, eikö niin?]))
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 21:20:54 GMT 3
((Juu, kyllähän niitä piakkoin. Varmaan seuraavassa vuorossa jo.))
Teuntek ei vieläkään pitänyt siitä, että toinen näytti lentävän. Hän ei edes tiennyt, miten se oli mahdollista. Mutta nyt tuli sentään jotakin muuta ajateltavaa, kun vuoret alkoivat olla ajankohtainen asia. Suurin osa kasvillisuudesta näytti nyt jäävän taakse maaston käydessä kiviseksi ja karummaksi. Edessä näytti olevan myös jokin pieni polku, jonka joku oli sinne tehnyt. Tai todennäköisemmin kyseessä oli usea joku, ja polku oli vain muodostunut näiden kulkiessa siitä toistamiseen ja toistamiseen. Se ei ollut mitenkään hyvä polkua, tai edes huomattava. Se oli muodostunut vain, koska kiviä ja soraa oli kulkeutunut pois tieltä. Mutta siitäkin huolimatta se kulki luonnollisesti sieltä, mistä olisi helpoin kulkea, joten tietenkin kulkijat seuraisivat sitä. Ja hitaasti se oli sitten käynyt selvemmäksi ja selvemmäksi. Katseltuaan sitä hetken Teuntek lähti kulkemaan sitä pitkin.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 21:47:38 GMT 3
Náryan huokaisi hiljaa ja vilkaisi alas. Teuntek oli aivan puolen metrin päässä hevosta edempänä. Ilmavirta paiskasi vasten kasvoja ja jouhia, mutta tamma ei välittänyt. Se oli sitä lentämisen huumaa, josta tamma niin kovasti piti - tottunut lentäjä kun oli. Hiljalleen Náryan laskeutui hiukan alaspäin, n. 3 metrin korkeuteen, ja tuhahtaen katsoi ympärilleen. Karua. Harmillista.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 22:03:42 GMT 3
Teuntek koetti nyt vain parhaansa mukaan olla välittämättä siitä, kuinka toinen lenteli ympäriinsä. Se oli häiritsevää, mutta pakko oli vain kestää. Hän ei halunnut puhua tälle. Astellessaan polkua pitkin eteenpäin hän ohitti erään kohdan, jossa hiljalleen kohoava vuorenseinä nousi äkillisesti ylöspäin. Hän ei kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Mutta melkein heti, kun Teuntek oli mennyt ohi, ryntäsi sieltä esiin monta resuista, hurjalta näyttävää miestä huutaen ja äheltäen. Kääntyessään katsomaan Teuntek otti heti askeleen taaksepäin. Miehillä oli käsissään puiset, kuhmuiset nuijat, joilla voisi varmasti satuttaa pahasti jos tarvetta olisi. Niiden omistajat halusivatkin selvästi osoittaa sen, huitoen niitä suurissa kaarissa ja meluten. Oli äärimmäisen helppo sanoa, että nämä eivät olleet hyvissä aikeissa. "An' rahaa tai sattuu!" yksi karjaisi kaikkea muuta kuin selvällä äänellä. Teuntekilta meni hyvä hetki ymmärtää, mitä huudettiin. Kuitenkin hän otti toisen askeleen taaksepäin, aivan hyvästä syystäkin. Tämä sai karjujan astumaan eteenpäin, heristellen nuijaansa ja toistamaan käskyn. "Ja anna toi kans!" tämä vielä lisäsi, osoittaen yksisarvistakin.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 22:11:58 GMT 3
Náryan lenteli huoletta taivaalla, kunnes kuuli epämiellyttävää karjuntaa ja hän katsahti alas. Voi ei, ryöstäjiä! Tamma päätti olla laskeutumatta alas, nyt täällä taivaalla olisi paljon parempi ja turvallisempi olla kaikin puolin. Hiljalleen Náryan kohotti kurssiaan ylöspäin ja jäi sitten n. 4 metrin korkeuteen, pois nuijien tieltä. Kun Náryankin ymmärsi toisten sanat tämä puuskahti ja sanoi: "Minä en ole menossa minnekkään teidänlaistenne seurassa." Voipi olla, että puhuva yksisarvinen (ja vielä lentävä sellainen) saattoi aiheuttaa hämmennystä ja sekasortoa, mutta ei Náryan välittänyt, ainakaan tällä hetkellä. Tamma vain toivoi, että ryöstäjät lähtisivät pian tai ainakaan eivät satuttaisi heitä kumpaakaan.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 22:30:01 GMT 3
Se, että yksisarvinen puhui, tosiaan aiheutti hieman ihmetystä nelikolle, mutta nämä toipuivat kuitenkin nopeasti siitä. Aiemminkin puhunut, ilmeisesti jonkinlaisena johtajana toimiva, ärähti tälle: "Ol' hiljaa, sin' et päätä asioista!" Sitten tämä kääntyi uudelleen heristämään nuijaansa Teuntekia kohti. "An' meille! Heti nyt!" tämä vaati. Teuntek otti taas askeleen taaksepäin. "Minä en kykene sellaiseen, eikä minulla ole rahaa", hän vastasi, vaikkei ilmeisesti ollutkaan kokonaan mukana keskustelussakaan. Jos totta puhuttiin, ei hän ollutkaan. Jokin suurempi vaatimus vei keskittymisen siltä. Siitä välittämättä mies astui taas uuden askeleen ja heristeli uhkaavasti nuijaansa.
Teuntek, sen sijaan, teki jotakin aivan muuta. Tällä hetkellä hän oli ärsyyntynyt, tuskastunut, vihainenkin. Ja nyt häntä uhattiin. Täytyi tosin huomioda, että hänellä ei ollut suuriakaan pelon tuntemuksia mitään alempaa lajia kohtaan, ennen kuin oli hengenvaarassa, joten mistään suurestakaan urhoollisuudesta tai raivon viemästä päättelykyvystä ei kuitenkaan ollut kysymys. Hän olisi tehnyt tämän varmaankin muutenkin, mutta nyt vain hieman aikaisemmin. Hitaasti ja varmasti Teuntek jännitti mieltään, kuin psyykkistä linkoa. Hän ei ollut erityisen hyvä missään tällaisessa, mutta tämä alemman lajin edustaja vaikutti kaikkea muuta kuin vastustuskykyiseltä. Oikeastaan hän saattoi olla käyttämässä jopa enemmän voimaa, kuin olisi ollut tarvis. Mutta sitä ei juuri ollut aikaa miettiä.
Seuraavan kerran, kun ukko heristi nuijaa aivan Teuntekin silmien edessä, tämä yhtäkkiä päästikin valtavan parkaisun ja päästi irti nuijasta, heittäen kädet ohimolleen. Samalla tämä kaatui taaksepäin, kuin joku olisi iskenyt tätä vähintään puolet isommalla nuojalla suoraan silmien väliin. Loput eivät näyttäneet tajuavan alkuunkaan, mitä oli tapahtunut. Nämä vain kiskoivat hädissään kumppaninsa kädet naaman edestä ja saivat ihmeekseen todeta, ettei edes naarmua ollut näkyvissä. Hitaasti tämä koetti sopertaa jotain, mutta sanat tarrautuivat kiinni kurkkuun. Teuntek jäi vain seisomaan paikoilleen, heti kun oli siis ottanut uuden askeleen taaksepäin. Äskeinen oli vienyt voimia, mutta hän jaksaisi kyllä vielä yhden tai kaksi... tosin nyt olisi parempi hyödyntää pelkoa, jota tällainen saisi aikaan.
|
|