|
Post by Yomire on Feb 14, 2007 19:55:09 GMT 3
"Hauska, että pidät." Haltiatar sanoi hymyillen. Hänelle nuo sanat olivat rohkaisevia, yleensä kukaan ei pitänyt tästä alkeellisesta, siis heidän mielestään, asumuksesta. Haltiatar katseli hiukan keskeneräistä puupenkkiä kauempana ja ryhtyi sitten rukkaamaan sitä kuntoon. Nopein, tarkoin ja huolella suunnitelluin liikkein haltiatar veisti puukolla milloin mitenkin hienoja yksityiskohtia ja kaiverruksia.
|
|
|
Post by submarine on Feb 14, 2007 20:35:13 GMT 3
Tällä hetkellä Teuntek ei keksinyt juurikaan puuhaa itselleen. Hän vain katseli toisen tekemisiä ja käsitteli sen tuottamia ajatuksia. Samalla ehti miettiä muutakin. Ensiksi hän tarkkaili hetken, kuinka alempi olento käytti primitiivistä työkaluaan puun muovaamiseen. Se tuntui hyvin tehottomalta, suorastaan turhalta. Mutta toisaalta tämä ei tietenkään voinut itse omaksua sellaista kantaa asioihin, koska ei yksinkertaisesti tietänyt paremmasta. Mitä kaikkea alemmille lajeille voisikaan opettaa! Jo aivan tällaisella tasolla puhuen, Teuntekilla oli selvä esimerkki siitä, miten helppoa olisi tuoda tännekin parempia oloja. Esimerkiksi hänellä oli mukanaan, samassa paikassa kuin kaikki muukin oli, yksinkertainen skalpelli, joka oli tarkoitettu erilaisten olentojen tarkempaan tutkimiseen. Sekin oli tuhat kertaa terävämpi, kuin tavallinen veitsi. Tietenkään se ei olisi läheskään yhtä kestävä kuin paksu, epäpuhtaista materiaaleista valmistettu terä, mutta siltikin osoitus oli oikea. Olisi hyvinkin mahdollista valmistaa veitsiä, kuten kaikkea muutakin, jotka olisivat erittäin paljon parempaa laatua.
Oli yksinkertainen tosiasia, että tämä maailma ei vaikuttanut vielä missään mielessä kovinkaan kehittyneeltä. Teuntek oli nähnyt jo paljon kiistoja ja joutunut jopa osaksi niitä. Kun alkaisi uusi järjestys, jonka alla alkuperäiskansaa opetettaisiin, kaikki muuttuisi - kaikesta tulisi järkevämpää, järjestäytyneempää. Yksinkertaisesti vain parempaa. Ja hän olisi sen aikaansaaja - tai ainakin eräs niistä. Se kaikki tuntui suurelta kunnialta jo ajatuksena, mutta ei se ollut hänen ainoa tarkoituksensa. Tiv oli, ainut pysyvä ja varma tarkoitus. Sitä hän ei koskaan tulisi unohtamaan. Ehkäpä siitä voisi kysyäkin... "Kerro minulle, tiedätkö mistä löytyisi parantaja? Tarkoitan todella taidokasta parantajaa", Teuntek sanoi toiselle, koettaen parhaansa mukaan kuulostaa välinpitämättömältä.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 14, 2007 20:40:49 GMT 3
Meara sai nopeasti työnsä tehtyä ja asetti sitten puukon takaisin hyllylle, josta hän oli sen ottanutkin. Haltiatar kuunteli toisen sanat tullessaan istumaan samaiselle penkille, mistä oli lähtenytkin. "Jos parantajaa kaipaat, hän istuu juuri nyt viereiselle penkillä sinusta katsoen. Ja hän on hyvin taidokas." Meara puhui siis itsestään 3:ssa persoonassa. Niin hän yleensä teki kun joku kysyi noin. Normaalisti toki hän puhui aivan itsestään, eikä hänestä, mutta tälläisessä tilanteessa se oli sallittua. "Mihin tarvitset apuani? Herätän mielelläni vaikka jonkun kuolleista, mikäli on tarvetta." Meara sanoi hetken päästä.
|
|
|
Post by submarine on Feb 14, 2007 20:50:45 GMT 3
Teuntek seurasi toista katseellaan, arvioiden tämän sanoja. Vamasti tämä oli hyvin taidokas parantaja, muttei tarpeeksi. Ja ehkäpä tämä kykeni herättämään kuolleen, mutta se ei riittänyt, mikään taikuus ei riittäisi. Asiasta oli vaikea edes alkaa puhua, mutta hän yritti parhaansa mukaan. "Voitko parantaa ruumiin, joka ei kestä enää elämää? Tai voitko tuhota taudin, joka ei kuole?" Teuntek kysyi hitaasti, kykenemättä puhumaan asiasta kunnolla. Sitten, ponnistaen aivan äärimmilleen hän vielä lisäsi: "Taudin... taudin, joka ei välitä lääkkeistä, jota taikuus ei tuhoa ja joka syö ruumiin?" Viimeiset sanat olivat enemmänkin, kuin pelkkä voimaton voihkaisu, joiden aikana hän veti käden silmiensä eteen. Hän vain ei voinut puhua siitä tällä tavalla, ei näin tunteettomasti, ei edes millään tunteella. Siitä vain ei voinut puhua. Eikä hän todellisuudessa uskonut toisen kykenevän auttamaan missään, jos hänen lajinsa oma lääketiede ei siihen kyennyt. Hän ei edes enää tiennyt, mitä ajoi takaa tällä! Asiasta puhuminen sai kaiken tuntumaan niin turhalta...
|
|
|
Post by Yomire on Feb 14, 2007 20:57:24 GMT 3
Meara kuunteli surullisena toisen sanoja. Tuo vaikutti olevan toiselle erittäin vaikea aihe. "Teuntek..." Meara aloitti hiljaa. "Mikään taika ei tehoa tautiin, joka ei kuole." Sanat tulivat tuon haltian suusta erittäin hiljaa ja ymmärtävällä ääneäsävyllä toista kohtaan. "Onko jokin rakkaasi saanut tuollaisen taudin?" Meara kysyi samalla, hiljaisella äänellä. Hän ei edes odottanut siihen vastausta, jos toinen ei halunnut vastata. Eihän Mearan tarvinnut tietää, kuka oli tuon kyseisen hirmutaudin saanut. Se vain oli jollain henkilöllä... eikä Meara voinut tehdä mitään. Tuo ajatus, ettei haltiatar voinut tehdä mitään, koversi tämän sisintä. Hän oli tottunut auttamaan kaikkia hädässä olevia, eikä hän ollut epäonnistunut vielä kertaakaan. Näemmä nyt sellainen neuvoton tilanne tuli eteen. Huokaus pääsi tuon neidon sipaistessa taas hiussuortuvan korvan taakse.
|
|
|
Post by submarine on Feb 14, 2007 21:03:49 GMT 3
Teuntek sulki - tai näytti sulkevan - silmänsä. Kyseessä oli alemman lajin edustaja, ei tämä tiennyt mitään mistään. Oli ainoastaan jokin osaamaton, alkukantainen parantaja ilman todellista tietämystä. Ei tiennyt mitään. Mistään. Olisi joku, jossain, joka osaisi tehdä jotakin. Ehkä, mahdollisesti... "Me emme puhu siitä", Teuntek vastasi toisen kysymykseen. Hän ei tulisi puhumaan asiasta täällä, ei nyt eikä koskaan. Ei jollekin alemman lajin edustajalle, tämä ei ollut sen arvoinen. Ei ollut mitään sanottavaa, joka olisi voinut auttaa mitään. Hän ei halunnut tämän sääliä, hän ei halunnut tällä hetkellä mitään. Paitsi parantaa Tivin. Mutta se ei vain ollut... ei vain ollut mahdollista nyt. Täytyisi löytää jokin paikka, jossa se olisi. Kaikista ajatuksistaan huolimatta Teuntek jäi vain istumaan siihen, silmät kiinni, hiljaa.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 14, 2007 22:26:51 GMT 3
Meara nyökkäsi toisen sanoille. Hän arvasi, ettei toinen halunnut puhua siitä. Niin vaikeaa kuin se varmasti olikin. Halusi toinen tai ei, Meara sääli häntä. Hän sääli kaikkia, joita ei voinut auttaa. Hän halusi auttaa sydämmensä pohjasta mutta ei kun ei. Ei niin ei. Taas surkea hymähdys pääsi tuon haltiattaren suusta ilmoille ja jäi kummittelemaan ilmaan, noin vertauskuvallisesti. Meara istahti nyt sanaakaan sanomatta sängylleen makaamaan ja sulki hitaasti silmänsä. Ehkei nyt olisi hyvä rasittaa itseään liikaa toisten huolilla, kun pian kuitenkin tulisi niitä omiakin osakseen.
((Voinko ottaa uuden hahmon mukaan, jos tämä on vaarana loppua tähän?))
|
|
|
Post by submarine on Feb 14, 2007 22:45:06 GMT 3
((Kyllähän se sopii.))
Teuntek istui vielä hetken aloillaan, miettien samanlaisia synkkiä ajatuksia kuin äskenkin. Hän ei halunnut enää olla täällä, se ahdisti. Hän halusi olla muualla, rauhassa, päästä pakoon näiltä ajatuksilta. Nyt hän ei kestänyt kohdata niitä - eikä kestäisi vielä piankaan. "Minä lähden nyt", Teuntek vain ilmoitti toiselle, välittämättä edes kuulla mitä tämä vastaisi. Hän vain ryntäsi nopeasti pois, katsomatta enää taakseen. Pois täältä, jonnekin muualle. Hän ei kestänyt olla enää ainakaan tuolla. Oli pakko vain päästä muualle, selvittää ahdistus pois päästä, rauhoittua.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 16, 2007 20:33:52 GMT 3
"Selvä." haltiatar sanoi hiukan pettyneellä äänellä, mutta antoi kuitenkin toisen mennä. Eivät kaikki pitäneet toisten seurasta, luonto vain oli sellainen. Meara kohotti olkiaan ja katseli kun toinen lähti pois ja sitten palasi omiin askareisiinsa.
Hitaasti, käyntiä kävellen hiekkatietä, kulki nuori tamma. Yksisarvinen, siivellinen sellainen. Tamma, nimeltään Náryan, oli oikea puhtauden perikuva. Hänen täysin valkeat jouhensa ja karvansa kiiltelivät auringon valossa. Samoin valkea sarvi tämän otsassa otti osansa tuosta häikäisevästä valosta. Hiljalleen Náryan pärskähti ja heilautti päätään saaden otsahiukset pois violetin värisiltä silmiltään, nyt sentään näki jotain. Hiljalleen Náryan kohotti katsettaan kauemmas ja huomasi toisen kävelemässä tätä nuorta tammaa kohti. Tamma laskosti valkoiset, höyhenpeitteiset siipensä kyljilleen ja sanoi sitten tervehdyksen. "Hei. Kuka olet?"
|
|
|
Post by submarine on Feb 16, 2007 20:50:50 GMT 3
Teuntek pysähtyi katsomaan eteensä, kun kuuli puhetta. Siellä oli jokin... eläin? Se oli puhunut. Hän ei ollut nyt kovinkaan kiinnostunut mistään tällaisesta, mutta siltikin asiaan oli pakko kiinnittää huomiota. Kyseessä oli jokin laji, joka näytti täyttävän lähinnä ne kriteerit, joita eläimille annettiin. Mutta siitä huolimatta se oli osoittanut olevansa ilmeisen älyllinen olento, eikä siis näinollen eläin, vaikka se siltä näyttikin. Tai oikeastaan se näytti hämmentävältä, aivan liian puhtaalta ja vain yksinkertaisesti kirkkaalta luonnolliseksi. Ohimennen hän huomioi olennon siivet, jotka tuntuivat olevan järjettömät. Eläin oli kaikkien hänen oppiensa mukaan aivan liian suuri lentämään tällaisessa painovoimassa, joten ne eivät voineet olla sitä varten. Ehkäpä kyseessä oli jokin muu tarkoitus - tai kehityksen jäänne.
"Hei", Teuntek vastasi, seisoen nyt paikoillaan, vaikkei ollutkaan äärettömän kiinnostunut tästä. Juuri nyt häntä masensi...
|
|
|
Post by Yomire on Feb 16, 2007 21:01:14 GMT 3
"Sinua masentaa jokin, eikö niin? Saanko udella syytä, jos vaikka voisin auttaa jotenkin?" Náryan kysyi ja katsoi violeteilla silmillään toista tutkivasti. Ihan tavalliselta ihmiseltä tuo näytti, mutta haju ei ollut sama. Outoa. Náryan kurtisti hiukan kulmiaan, mutta sitten rauhoittui taas ja pärskähtäen taas heilautti päättään saaden otsaharjaksen valumaan sivuille, pois silmien tieltä. Otsaharjas oli jälleen mennyt silmien eteen, mutta nyt se heilautuksen voimasta valahti sivuille paljastaen kunnolla toisen silmät.
|
|
|
Post by submarine on Feb 16, 2007 21:30:09 GMT 3
"En... en puhu siitä", Teuntek puuskahti vastaukseksi. Taas jokin alemman lajin edustaja, jota hän ei edes tuntenut, kyselemässä häneltä hänen henkilökohtaisia asioitaan. Kysymässä, kuin se olisi ollut aivan tavallista. Miten tuo olisi saattanut ymmärtää mistään mitään, kuten se äsköinenkään? Ei, ei tämä tiennyt yhtään mitään. Lyhytnäköinen, ymmärtämätön olento. Ne kaikki olivat. Teuntek ei jaksanut ajatella mitään positiivista tällä hetkellä.
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 18:37:26 GMT 3
"En odottanutkaan niin." Náryan sanoi vaimeasti vastaukseksi. Hän katsoi toista pitkään ja hartaasti, kuin tutkien. "Oletko sinä täältä kotoisin?" Náryan kysyi ystävällisen kysyvällä äänensävyllä kohottaen jälleen kulmiaan. Toisen haju oli outo, aivan kuin ei tästä maailmasta laisinkaan. Mihin tämä maailma oli menossa... ei ainakaan parempaan suuntaan.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2007 18:49:31 GMT 3
"Jostakin tuolta", Teuntek vastasi, viitaten epämääräisesti tulosuuntaansa. Hän ei ollut keskustelutuulella, eikä millään muullakaan tuulella. Hetken mielenkiintokin alkoi hiljalleen mennä ohi. Tässä oli vain jokin alemman lajin edustaja, erilainen ulkonäöltään tosin, mutta muuten aivan samanlainen. Hän halusi olla rauhassa, yksin. Pian hän lähtisi pois, odottaisi vain mitä toinen aikoikaan sanoa, vaikkei se todellisuudessa enää kiinnostanutkaan.
((Teuntekin kylmäkiskoisuus ei muuten sitten tarkoita sitä, että haluan lopettaa pelin.))
|
|
|
Post by Yomire on Feb 17, 2007 19:08:45 GMT 3
((Juu, selvähän tuo.))
Toisen asenne alkoi selvästi ärsyttää nuorta tammaa. Náryan puuskahti ja kouraisi kaviollaan maata aiheuttaen siihen pienen kolon. Maaperä oli hiekkaa, joka kahisi tamman kavioiden alla. "Yrittäisittekö ystävällisesti puhua hiukan ystävällisemmin?" Náryan kysyi toiselta uudestaan puuskahtaen.
Náryan avasi isot, n. 7 metriset, siipensä ja heilautteli niitä kovalla voimalla saaden ison ilmavirran aikaiseksi Teuntekia päin. Tamman tarkoituksena ei ollut mikään muu, kuin siipilihasten vetreytys. Se oli tärkeätä tehdä, jotta pysyi lentokunnossa milloin vain. Oikeastaan, tamma jopa näytti siltä että voisi lähteä lentoon milloin vain kauas täältä pois.
|
|