|
Post by ninyfa on Apr 23, 2010 23:34:16 GMT 3
William Hill oli aloittanut kirjailijanuransa sepittämällä lyhyitä novelleja paikalliseen sanomalehteen. Setä oli ollut lehden päätoimittaja, joten sitä kautta nuori William oli saanut sepustuksiaan julkisuuteen. Vastaanotto oli ollut pääosin positiivista, ja hän oli saanut jatkaa. Myöhemmin hän alkoi kirjoittaa samaiseen lehteen jatkokertomusta, joka venyi ja paisui niin, että lopulta siitä ei ottanut selkoa edes kirjailija itse. Siinä vaiheessa hän vei kirjoituskoneensa kellariin ja lähti oikeisiin töihin.
Kun hän oli mennyt naimisiin ja ensimmäinen lapsi oli syntynyt, kirjoittamisen kipinä löytyi uudelleen. Tällä kertaa hän päätti ottaa varman päälle ja rupesi kirjoittamaan dekkareita. Niille kun löytyisi takuuvarmasti aina lukijoita. Lisäksi appiukon kautta löytyi luotettavahko kustantaja, jonka kanssa hän tuli kohtalaisesti toimeen. Pelkkä kirjan kirjoittaminen ja julkaiseminen ei tosin enää riittänyt. Sitä piti markkinoidakin. Hän ravasi kirjakaupoissa, kirjastoissa, Tupperware-kutsuilla ja ties missä kissanristiäisissä tyrkyttääkseen tuotoksiaan lukijoille. Mutta se kannatti. Muodostui uskollinen lukijakunta, joka osti tunnollisesti jokaisen uuden kirjan ja kehotti myös tuttujaan ostamaan sen. Hän alkoi saada jopa ihailijapostia. Kirjoittaminen maistui ja tulevaisuus oli turvattu. Hänen tarvitsi vain kirjoittaa.
Susan oli jo ehtinyt katua hartaasti sitä, että oli pyytänyt kirjailijaa kertomaan siitä, miten hänestä tuli kirjailija. He olivat Sandyn kanssa menneet tilaisuuteen, jossa dekkarikirjailija William Hill markkinoi uusinta teostaan ja vastaili lukijoidensa kysymyksiin. Susan oli pitkähkön odottelun jälkeen saanut puheenvuoron, esitellyt itsensä dekkareiden hartaaksi ihailijaksi ja kysynyt sitten, miten herra Hillistä tuli kirjailija Hill. Kirjaili kohotti ensin kulmiaan kysymykselle, mutta lämpeni sitten aiheelle, eikä meinannut lopettaa ollenkaan. Kukapa nyt ei itsestään haluaisi puhua.
Lopulta tilaisuus oli lähellä loppuaan, ja kirjailija jakeli omistuskirjoituksia pienen pöydän ääressä. Susan änkesi itsensä eturiviin ja jäi odottamaan, että hänenkin vuoronsa tulisi. Sandy oli saanut tilaisuudesta tarpeekseen ja sanonut menevänsä ulos odottamaan. Susan oli kuitenkin päättänyt pysyä lujana loppuun asti. Hän halusi tietää, mitä nimi Nora Parker merkitsisi kirjailijalle vai merkitsisikö mitään.
"Seuraava, olkaa hyvä", William Hill ilmoitti, ja Susan katsoi viimeinkin otollisen hetken koittaneen. Hän ojensi kirjan miehen nenän alle ja hymyili sanoessaan: "Voisitteko kirjoittaa siihen, että Susanille?" "Totta kai", kirjailija vastasi ja raapusti omistuskirjoituksen hieman horjuvalla käsialallaan. "Kysyisin myös erästä toista asiaa", Susan totesi ja jatkoi ennen kuin toinen ehti vastata: "Nimittäin sellaista, että tunnetteko naista nimeltä Nora Parker." William Hill oli ojentamassa kirjaa takaisin Susanille, mutta hän laskikin sen pöydälle ja katsoi Susania: "Merkillinen kysymys sinun ikäiseltäsi. En tiedä tiesitkö, että tunsin sen nimisen naisen kerran, mutta siitä on aikaa kymmeniä vuosia." "Minulla oli asiasta aavistus", Susan tunnusti. "Miksi kyselet hänestä?" kirjailija halusi tietää. Susan selitti tuntevansa henkilön, jolle Nora Parker oli kaukaista sukua ja mainitsi sitten murhasta. William Hill muisti sen. Olihan siitä ollut lehdessä.
|
|
|
Post by ninyfa on Apr 23, 2010 23:39:22 GMT 3
Myöhemmin Susan kertasi kirjailijan kanssa käymäänsä keskustelua muille. William Hill oli tosiaan seurustellut Noran kanssa omien sanojensa mukaan joitakin kuukausia. He olivat tavanneet baarissa, jossa nuori William kävi silloin ahkerammin kuin nykyään. Nora kävi kuulemma vielä harvemmin, mutta oli sinä iltana lähtenyt tyttöporukan kanssa kiertämään baareja ja juhlimaan erään ystävättärensä synttäreitä. Muut nuoret naiset olivat jatkaneet matkaa seuraavaan baariin, mutta Nora oli jäänyt kirjailijan seuraan. Tosin silloin hän ei ollut kirjailija, mutta oli hän kertonut Noralle, että oli joskus kirjoitellut ja haluaisi tehdä niin tulevaisuudessakin. Illan päätteeksi nuoret olivat päätyneet Noran kämpille. William kertoi saaneensa sen käsityksen, ettei melko ventovieraan miehen tuominen kotiin suuremmin häirinnyt Noraa. Että hän mahdollisesti oli tehnyt sitä ennenkin.
William muisti Noran maininneen, että hänellä oli Paul-niminen veli, mutta Nora ei ollut koskaan esitellyt heitä. William muisti myös pikaisen tapaamisen Chris Evansin kanssa tämän bändin keikalla. Nora oli maininnut, että hän oli aiemmin seurustellut Chrisin kanssa. Lisäksi Noralla oli ollut ainakin yksi mies Chrisin jälkeen. Mies oli kuulemma ollut melkoinen paskiainen. Nora oli kertonut, että he olivat eronneet riidoissa, eivätkä olleet juuri puheväleissä. Tilanne muuttui kuitenkin mutkikkaammaksi, kun William kerran kotiin tullessaan tapasi Noran ja ex-miehen juttelemassa olohuoneessa. Silloin he näyttivät olevan ainakin puheväleissä. Vähän aikaa tapaamisen jälkeen Noralle alkoi aina välillä tulla tekstiviestejä, jonka jälkeen hän yleensä melko pian sanoi lähtevänsä käymään asioilla tai lenkillä. Hän saattoi olla pois muutaman tunnin, mutta palattuaan takaisin ei halunnut tehdä selkoa tekemisistään. William kertoi, että hän ja Nora alkoivat riidellä. Ensin riidat koskivat Williamin epäilyä, että Noralla olisi toinen mies. Eikä kuka tahansa mies, vaan nimenomaan tämä exä. Nora kiisti jyrkästi asian. Vähitellen riidat laajenivat koskemaan kaikenlaisia pikkuasioita. Williamin luottamus Noraan oli mennyttä. He erosivat kohtuullisen huonoissa väleissä. William ei kuullut Norasta sen koommin. Kunnes sitten lehdessä luki, että Nora oli joutunut tappajan uhriksi. Se oli järkyttävä tieto, kaikesta huolimatta.
Jaa että mikäkö oli ex-miehen nimi? Sam von Weissman. Jaa että oliko hän kertonut miehestä poliisille, silloin kun häntä oli kuultu Noran kuoleman jälkeen? Ei ollut. Williamin mielestä se ei ollut mikään mainitsemisen arvoinen asia. Aikaa heidän seurustelunsa, exän ilmaantumisen ja Noran kuoleman välillä oli kuitenkin paljon. Tuskin mitään yhteyttä olisi.
Rick älähti asiasta ensimmäisenä. "Toi nimi Sam von Weissman on mulle tuttu." "Millä tavalla?" Andrew kysyi nopeasti. "No mähän oon kertonu, että oon ollu siellä talossa vähän erilaisissa hommissa. Sillon kerran mä olin vähän niinku tarjoilijan tuuraaja. Siellä oli joku tilaisuus, johon oli kutsuttu silmäätekeviä. En nyt siis tarkota mitään poliitikkoja, vaan sellaisia tyyppejä, jotka vetelee oikeesti isoista naruista. Toi nimi von Weissman jäi mieleen, koska se kuulostaa jotenkin aateliselta. Se ukko oli pieni ja kuivakka, taisi istua peräti pyörätuolissa. Mä taisin kaataa sille konjakkia tai jotain." "Luuletko, että voisit ottaa siitä miehestä enemmän selvää? Me voidaan myös yrittää haravoida tietokoneelta", Andrew suunnitteli. "Mä voisin kysyä siltä Robertilta. Se on se pankinjohtaja, josta kerroin. Joka on ollut kerhossa mukana kymmenisen vuotta. Sillä äijällä ei takuulla ole itselläänkään puhtaat jauhot pussissa. Se on jotenkin sen oloinen. Mutta sitä kannattaa ehkä hyödyntää. Luulen, että se tietää kerhon toiminnasta ja talon tapahtumista aika lailla. Se on sentään kattellut sitä touhua kymmenen vuotta ja pysynyt mukana remmissä. Tosin voi olla, että se vaatii tiedoistaan vastapalveluksen. Mitä me ollaan valmiit niistä maksamaan?" "Se täytyy kattoa sitten tapauskohtaisesti. Rahaa ei ainakaan. Mutta jospa tämä Robertkin kaipaa tietoja. Tieto tiedosta, se kuulostaisi ehkä kohtuulliselta. Mutta kysele siltä varoen, ettet joudu vaikeuksiin." "Joo, selvä se."
|
|
|
Post by ninyfa on May 8, 2010 20:43:09 GMT 3
Rick oli tulossa Empty Streetillä sijaitsevaan taloon. Nykyään he puhuivat vain "talosta", kun tarkoittivat kyseistä paikkaa sillä kaikki tiesivät kyllä, mistä talosta silloin puhuttiin. Ukko-Robert oli ulkona tupakalla. Rick oli alkanut nimittää häntä mielessään ukoksi, sillä se tuntui jotenkin sopivan kuvaan. "Hei poika! Palaako?" Robert huikkasi ja viittasi Rickiä tulemaan lähemmäksi. "No, yritän kyllä lopettaa", Rick valehteli ja asteli lähemmäs. "Niinhän me kaikki. Otahan tuosta, niin saat tulta." Rick tarttui ojennettuun tupakkaan ja puhalsi kohta muutamat henkoset. "Mun pitikin itse asiassa kysyä sulta yhtä juttua. Jos vain sopii", Rick aloitti sitten. "Toki. Jos minä puolestani saan kysyä sinulta jotain." "Mikä ettei." Hetken he olivat vaiti, sitten Rick jatkoi: "Tunnetko nimen Sam von Weissman?" Robert puhalsi savua ulos suustaan ennen kuin vastasi: "Toki. Suunnilleen neljäkymmentä vuotta sitten hän oli iso tekijä tässä talossa. Voisi kai sanoa, että yksi niistä miehistä, joiden sana todella merkitsi jotain. Muuallakin kuin vain tässä talossa, tarkoitan. Hän oli pitkälti vaikuttamassa siihen, että minut otettiin mukaan. Voitaneen sanoa, että hän puhui puolestani." Rick nyökkäsi, muttei sanonut mitään. Robert jatkoi vielä: "Uskon, että olet nähnytkin hänet. Onhan hän käynyt täällä myös sinun ollessasi paikalla."
He olivat jälleen hetken hiljaa, sitten Robert esitti oman kysymyksensä: "Sanooko nimi Nora Parker sinulle mitään? Uskonpa, että sanoo ja paljonkin." "Helvetti! Miten sinä voit hänestä tietää?" Rick säikähti kysymystä, sillä sitä hän ei ollut odottanut. Robertin jatkaessa hän yritti kuitenkin peittää reaktionsa. "Sinähän tunnet Andrew Parkerin? Siitä vain ajattelin. Sama sukunimi, kuten huomaat." "Miten Andrew tähän liittyy?" Rick esitti vastakysymyksen. Hän ei pitänyt tilanteen saamasta käänteestä ollenkaan. "Pikkulintu kertoi", Robert naurahti. "Ei ole vaikea saada selville, että sinä kaveeraat Andrew Parkerin kanssa. Siksi kai olet täällä talossakin, häh. Andrew Parkerin nuuskijana. Ja kaikki se liittyy Nora Parkeriin. Sinuna en sotkeentuisi siihen kuvioon. Mutta taidat olla jo kaulaasi myöten siinä paskassa. Se juttu lakaistiin maton alle jo vuosikymmeniä sitten. Ja vanhoja kun ei pitäisi mennä kaivelemaan. Mutta nyt se on noussut uudestaan esille. Eikä vähiten sinun ja Andrew Parkerin ansiosta. Ja teitä saattaa olla muitakin tässä paskassa, jos pikkulintu tiesi mitä visersi. Kai tiedät, että nimet Nora Parker ja Sam von Weissman kytkeytyvät läheisesti toisiinsa? Hyvin läheisesti." Rick ei sanonut mitään. Hän tunsi tulleensa yllätetyksi hyvin ikävällä tavalla. "Älä huoli", ukko-Robert jatkoi ja tumppasi savukkeensa. "En kerro kenellekään. Mitä hyötyä siitä olisi? Ja voihan olla, että se keksitään täällä muutenkin. Ei tässä talossa", hän piti hetken tauon ja viittasi taloon päin "ihan tyhmiä olla. Mutta sen olet varmaan jo huomannutkin. Ja tiedät kai sen, että minusta voi olla teille myös apua. Jos vain hinnasta sovitaan." "Mä palaan asiaan", Rick onnistui sanomaan. Ukko-Robert työnsi kädet takkinsa taskuihin ja lähti kävelemään talo kohti.
|
|
|
Post by ninyfa on May 10, 2010 17:44:50 GMT 3
"Mikä hemmetin pikkulintu?" Rick huusi muille seuraavana aamuna. Kaikki paitsi Sandy, jolla oli luento, olivat kokoontuneet Andrewn ja Rickin huoneeseen heti aamusta. "Tarkoittaa, että täällä yliopistolla on joku, joka seurailee meidän – tai toivon mukaan etupäässä sun ja Andrewn – tekemisiä. Jos me oltaisiin jonkun leffan henkilöitä, niin puhuttaisiin varmaan ilmiantajasta tai myyrästä", Ted valisti kaveriaan. Andrew oli istunut hiljaa koko ajan kuultuaan Rickin kuvauksen eilisen illan tapahtumista talolla. "Saatiin me ainakin jotain selville. Vaikka tota Rickin kertomaa ei olekaan kovin kiva kuunnella. Robertista voi tulla paha ongelma tai sitten suuri apu, riippuen siitä, miten päin me osataan asia kääntää. Ensinnäkin hän tuntee talon tapahtumia näköjään pitkältä ajalta. Ja toiseksi hän tietää varmasti yhtä ja toista sellaista, minkä pitäisi olla tavallaan salaisuus. Mutta sun täytyy olla hänen kanssaan jatkossa koko ajan varpaillaan, Rick." "Joo, tiedetään", Rick mutisi väliin. "Hän sanoi siis sen, että Nora ja tämä hieman mystinen Sam von Weissman liittyvät läheisesti yhteen. Se vahvistanee sen, että me ollaan oikean miehen jäljillä. Hänestä ei nimittäin ole oikein mitään tietoa missään. Katselin koneelta, ja siellä tiedot ovat plus miinus nolla. Hänen nimensä mainitaan vain kolmessa syntymäpäiväilmoituksessa ja yhdessä kuolinilmoituksessa", Andrew jatkoi. "Tarkemmin sanottuna missä yhteydessä?" Susan kysyi. "Hän ilmoitti paikallisessa lehdessä, ettei juhli 50-vuotispäiväänsä ollenkaan. Samoin hän ilmoitti 60- ja 70-vuotispäivien juhlinnasta. Tosin niissä sanottiin, että juhlat vietetään perhepiirissä. Sitten lisäksi hänen nimensä oli yhdessä kuolinilmoituksessa. Niin kuin niissä nyt yleensä lukee, tiedättehän. Suremaan jäivät ja sitten luetellaan nimiä. Hänen nimensä oli yksi muiden joukossa." "Kuka oli kuollut?" Rick kysyi. "En muista, kun en katsonut kunnolla. Joku mies se oli." "Ei se varmaan ole tärkeää", Susan sanoi. Muut nyökkäilivät.
"No entä se varsin vaikuttava paperikasa, jonka sait siltä poliisilta? Mihin muuten ylipäänsä veit ne kaikki laatikot?" Ted halusi tietää. "Sovin Peterin kanssa, että saan laittaa ne hänen verkkokellariinsa kunhan ostan siihen itse lukon. Hän ei säilytä varastossa mitään omia kamojaan. Hän sanoi, että saan pitää niitä siellä just niin kauan kuin haluan. Oon kyllä katsellut niitä papereita, mutta en vielä kovin tarkasti. Siellä on hirveät määrät etsivä Dicksonin käsin tai koneella kirjoittamia muistiinpanoja. Etupäässä kai käsin, näyttää ettei hän suosinut konetta. Onneksi se käsiala on kutakuinkin luettavaa. Siellä hän haastatteluja, hänen omia ajatuksiaan siitä, mitä ja ketä pitäisi tutkia ja niin edelleen. Aattelin, että tässä joku viikonloppu käyn niitä läpi niin paljon kuin vain jaksan. Sieltä voi löytyä joku helmi, tai sitten niistä ei ole mitään apua", Andrew selitti.
"Entä tää pikkulintuasia?" Rick palasi siihen, mistä keskustelu oli alkanutkin. "Sekin on tavallaan mielenkiintoista, että Robert mainitsi sulle siitä. Hänhän olisi voinut vaan sanoa saaneensa tiedot jostain. Mutta hän varmasti uskoo, että pikkulintu on täysin turvassa", Ted pohdiskeli. "Niin kuin kait onkin. Näin äkkiä ajatellen täällä yliopistolla on varmasti lähemmäs sata ihmistä, jotka osaisi sanoa, että Andrew ja Rick tuntevat toisensa. Ja monella on varmasti vielä muistissa myös Archien kuolema. Silloin te molemmat olitte aika lailla esillä", Susan jatkoi. "Toisaalta ne, jotka tietävät jotain Norasta ovat kai aika vähissä. Siitä kun on niin kauan aikaa. Ja en ymmärrä, kuka osaisi yhdistää kymmeniä vuosia sitten kuolleen Nora Parkerin ja Andrewn toisiinsa. Tai siis joku osaa, näemmä", Rick aprikoi. "Meidän on parasta unohtaa koko pikkulintu toistaiseksi ja jatkaa samaan malliin. Tai pidetään tietty korvamme ja silmämme auki kaiken varalta, mutta paljoakaan me ei varmasti voida tehdä", Andrew totesi.
|
|
|
Post by ninyfa on Jun 11, 2010 22:25:07 GMT 3
"Mun pitäis varmaan kertoa yks juttu. Tai oikeastaan se on aika pitkä juttu", Rick aloitti. Hän ja Amanda loikoilivat vuoteessa Amandan kämpillä. Oli sunnuntaiaamu, eikä kummallakaan ollut kiire minnekään. "No kerro vaan", Amanda sanoi ja vilkaisi Rickiä. Niinpä Rick kertoi. Hän yritti aloittaa jutun alusta eli Andrewsta ja tämän vähitellen melkein jo pakkomielteiseksi muodostuneesta halusta selvittää, mitä Nora Parkerille oli tapahtunut. Mutta juttu rönsyili niin, että välillä Rick ei ollut enää varma, pysyikö Amanda mukana. Hän ei kuitenkaan jättänyt mitään pois, vaan kertoi Archien kuolemasta, omasta osuudestaan kuviossa ja lopuksi myös ukko-Robertista. Kun Rick vaikeni, Amanda oli hiljaa jonkin aikaa. "Kuulostaa äkkiseltään uskomattomalta tarinalta. Kuin jostain leffasta. Paitsi, että juoni on mutkikkaampi kuin yleensä", hän lopulta sanoi. "Sä et usko, vai?" "En mä sanonut, etten uskoisi sua. Kyllä mä uskon. Miksi sä olisit alkanut selittää jotain tollaista. Sitä paitsi toi selittää yhtä ja toista, mitä mäkin olen ihmetellyt." "Kuten?" Rick halusi tietää. "No vaikka sen, että sä rupesit kaveeraamaan mun kanssa. Te olitte sopineet tämän Andrewn kanssa, että sä tutustutat ittesi muhun. "No joo", Rick myönsi, mutta jatkoi "Mä tein sen ihan mielelläni. Ja se, että rupesin vähän niin kuin tykkäämään susta, ei ollut suunniteltua." "Sua on siis pyydetty tekemään jotain pikkuhommia sen talon pomojen hyväksi. Ketä ne sitten lieneekään. Sä mainitsit, että otit sieltä poliisiasemalta jotain papereita. Ja oot ollu tarjoilijan hommissa siinä talossa. Muakin itse asiassa kysyttiin johonkin vastaavan tyyppiseen hommaan. Keittiöön valmistamaan ruokaa, kun heillä on jokin tilaisuus. Suostuin kyllä, kun siitä luvattiin vähän maksaakin, mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään." "Ketä sua siihen hommaan kysyi?" Rick halusi tietää. "Se herra Freeman. Niin ja hei, tää saattaa myös kiinnostaa sua. Jos mä oikein hänen puheensa ymmärsin, niin hän ei tarkoittanut, että mä olisin hommissa siinä talossa, missä me käydään, vaan jossain toisessa paikassa." "Eli että niillä ois ainakin kaksi taloa. Ehkä useampiakin", Rick mutisi. "Niin. Voisinko mä sitten auttaa teitä jollain lailla? Sen takiahan sä kai kerroitkin tän kaiken. Että mä tietäisin missä mennään ja oisin ehkä avuksi." Rick hymähti, sillä Amanda oli onnistunut lukemaan hänen ajatuksensa. "Näinpä. Me ajateltiin, että jos sä yrittäisit tutustua paremmin niihin muihin, jotka alkoi käydä talossa meidän kanssa samaan aikaan. Mä en ole saanut tutustuttua muihin kuin suhun. Tai no, ukko-Robert nyt on tullut valitettavasti tutuksi. Sähän tunnet sen vanhemman naisen jollain lailla?" "Tinan? No juu, on me juteltu jonkun verran. Pitäisikö mun siis selvittää, onko hän saanut jotain vastaavia työtarjouksia?" Amanda kysyi. "Jos sä luulet, että se onnistuisi, niin siitä olisi tietty apua. Mutta siitä ukko-Robertista sun täytyy pysyä kaukana! Ja meidän pitää jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti eli ei jutella keskenämme siellä talossa mitään suurempia. Mä en usko, että ukko-Robert tietää vielä ainakaan, että me tunnetaan toisemme paremminkin. Yritetään pitääkin tilanne sellaisena. Jos sopii?" "Toki", Amanda vahvisti.
"Mä haluaisin kysyä sulta myös erästä toista asiaa", Rick jatkoi. "No?" "Sä et puhu oikeastaan koskaan vanhemmistasi tai perheestäsi. Mä olen sentään kertonut jotain omistani." "Ai jaa. No mitä sä haluaisit kuulla? Mulla olisi itseäni kaksi vuotta vanhempi isosisko, mutta se kuoli ihan pienenä. Sellainen kätkytkuolema, jos tiiät. Pikkulapsi vaan kuolee, eikä syytä saada selville. Mun isästä en tiiä mitään. Se jätti äidin jo ennen mun syntymää. Äidillä oli kyllä oli sellainen mies, Harry, joka yritti leikkiä mun isää. Se oli rekkakuski, joten se oli paljon poissa. Silloin kun se oli paikalla, niin se oli yleensä pahalla päällä. Tykkäsi ryypätä. Kai se hakkasikin mun äitiä, vaikka ei äiti siitä koskaan puhunut. Harry on nyttemmin kuollut. Sen maksa petti. Kai se ei kestänyt sitä viinan määrää, mitä Harry mätti kurkustaan alas. Joillekin käy niin. Mulla on aika huonot välit äidin kaa. Kyllä me joskus soitellaan, mutta aika harvoin. Riittääkö?" "Olen pahoillani. En olisi kysynyt, jos olisin tiennyt", Rick mutisi. "Et sä voinut tietää. Mut ehkä me voidaan nyt puhua jostain muusta?" "Voidaan", Rick myönsi.
|
|
|
Post by ninyfa on Jul 8, 2010 11:07:42 GMT 3
Andrew oli ottanut tehtäväkseen käydä läpi poliisi Jack Dicksonilta saamiaan Noran murhatutkintaa koskevia papereita, mutta muilla oli vapaa viikonloppu. Ted viettäisi sen tyttöystävänsä kanssa, Rick taas olisi mitä todennäköisimmin Amandan luona. Susan ja Sandy olivat puhuneet shoppailusta ja leffoista. Muut tiesivät totuuden, mutta Andrew oli sanonut pitkin viikkoa useamman luennon päätyttyä melko kovaan ääneen, että hän menisi viikonloppuna käymään kotonaan. Näin hän saisi tutkia papereita kaikessa rauhassa. Viimeisenä varotoimenpiteenä hän oli hiippaillut perjantain ja lauantain välisenä yönä puolenyön jälkeen kellariin ja hakenut sieltä pari laatikkoa yläkertaan. Ruokalassakaan ei tänä viikonloppuna kannattanut näyttäytyä, joten hän oli varannut evääksi ainakin pitsaa ja limsaa. Kyllä niillä aina yhden viikonlopun pärjäisi.
Papereita oli paljon eivätkä ne aina olleet edes aikajärjestyksessä. Etsivä Dickson oli kai yrittänyt pitää papereissaan jonkinlaista tolkkua, mutta mennyt sitten väkisinkin sekaisin. Ainakin hän oli tehnyt kunnioitettavan määrän haastatteluja, jotka oli kaikki kirjoitettu puhtaaksi. Useimmat onneksi koneella. Papereita plaratessaan Andrew alkoi miettiä, kuinka moni muu tutkintaan oli osallistunut. Ei kai kukaan etsivä, vaikka olisi kuinka taitavakin, tutkisi murhajuttua yksinään. Tosin kaikissa käsinkirjoitetuissa papereissa käsiala oli aina sama. Sen hän oletti kuuluvan etsivä Dicksonille. Mutta ehkä juuri koneella kirjoitetut liuskat olivat työparin merkintöjä. Toisaalta jutun alkuvaiheessa tutkinta oli varmasti ollut kiivaampaa, mutta kun mitään konkreettista ei saatu aikaan ja epäillyistä ei ollut hajuakaan, niin tutkintaa oli pakko keskittää niihin tapauksiin, joiden selviäminen oli todennäköisempää. Paul-ukki oli sanonut, että jossain vaiheessa etsivä Dickson oli myöntänyt hänelle, ettei Noran murhaa enää tutkittu aktiivisesti. Se oli arkistossa, ja jos jotain uutta ilmenisi, niin tutkintaa jatkettaisiin aktiivisemmin. Toisaalta etsivä oli samalla kertonut, että hän jatkoi tutkintaa omin päin, vähän kuin harrastuksena. Andrewn oli aiemmin ollut vaikea kuvitella, että joku tekisi moista harrastuksekseen. Toisaalta nyt hän tunnusti olevansa itsekin koukussa Noran tapaukseen. Hän halusi, että asia selviäisi lopultakin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Jos ei hänen, Rickin, Tedin, Susanin ja Sandyn selvittämänä, niin sitten oikeiden poliisien avulla. Paul-ukki ansaitsisi tietää totuuden. Myös Nora ansaitsisi tietää totuuden, vaikka hän ei ollutkaan sitä enää kuulemassa.
Sunnuntai-iltapäivänä sanat, päivämäärät, kellonajat ja lukuisat nimet vilisivät jo Andrewn silmissä. Hän oli valvonut melkein koko yön ja pilkkinyt sitten päivällä paperikasojen päällä. Pitsakin alkoi maistua jo puulta, ja hän vannoi, ettei söisi moista moskaa enää ikinä. Rick ja muut tulisivat pian takaisin. Viikonloppu alkoi olla ohitse. Mutta hän oli saanut myös jotain aikaiseksi. Nimet Sonny ja Felip olivat sellaisia, joista pitäisi kysyä ukilta. Andrew oli myös lukenut silminnäkijöiden haastatteluja. Tai siis varsinaista murhaa ei kukaan ollut nähnyt, mutta Noran oli nähty tulevan baariin, istuvan siellä jonkun miehen seurassa ja poistuvan. Erään havainnon mukaan mies oli antanut Noralle jotain, ehkä jonkun paperin tai kirjekuoren. Mies oli jäänyt vielä baariin Noran lähdettyä. Häntä ei koskaan tavoitettu. Chris Evansin ja William Hillin haastattelut Andrew oli lukenut. Paul-ukin haastattelut hän oli myös käynyt läpi. Noran ruumiista kaivetulle luodille oli tehty tutkimuksia, mutta asetta ei löydetty. Erääseen väliraporttiin etsivä Dickson oli kirjannut, että ruumiin viereltä oli löytynyt naisten olkalaukku. Sisällä oli vain Noran henkilökohtaista omaisuutta, mitään papereita tai kirjekuorta ei löytynyt. Mikäli silminnäkijän havainto piti paikkansa, ja Nora oli tosiaan saanut baarissa tapaamaltaan mieheltä jotain, ampuja oli ilmeisesti vienyt sen mukanaan. Siinä siis motiivi. Noralla oli ollut hallussaan aineistoa, jonka joku halusi hinnalla millä hyvänsä. Raportissaan etsivä Dickson mietti myös sitä, oliko Noraa kenties seurattu jo baariin. Sitä oli mahdotonta tietää. Laukussa oli ollut myös kännykkä. Puhelutiedoista ei irronnut mitään ihmeellistä. Nora oli soitellut lähinnä ystävilleen.
Andrewlla oli siis muille kerrottavaa. Aika ei ollut mennyt hukkaan, päinvastoin.
|
|
|
Post by ninyfa on Aug 9, 2010 18:20:17 GMT 3
Andrew tapasi Paul-ukin seuraavana lauantaina. He istuivat ukin asunnon parvekkeella ja joivat teetä. Palvelutalon alakerrassa olisi ollut myös ruokala, mutta ukki oli halunnut, että he saisivat olla rauhassa. Se sopi Andrewlle mainiosti. Parvekkeella oli lämmintä, sillä se oli lasitettu. Paul-ukin polvien päällä oli ikivanhalta näyttävä villainen viltti ja jalassaan hänellä oli tohvelit. Oli joulukuu.
"Sinä halusit vielä tarkentaa jotain, mikäli ymmärsin oikein sen soittosi", Paul-ukki aloitti ja vilkaisi Andrewta. "Niin. Kävin läpi papereita, joita etsivä Dicksonilta jäi. Niitä ei muuten ihan vähän olekaan, kuten varmaan voit kuvitellakin. Nimet Sonny ja Felip nousivat sieltäkin esille. Muistan kyllä, että kerroit heistä silloin jo aiemmin sairaalassa ollessasi, mutta haluaisin vielä tarkentaa muutamaa juttua. Tosin ekaksi tuli mieleeni yksi toinen juttu. Mainitsiko etsivä Dickson koskaan, että hänellä olisi ollut työpari? Tai siis kai poliisienkin työ on ryhmähommaa ainakin osittain, mutta että hänellä olisi ollut pari, jonka kanssa hän tutki Noran juttua." Paul-ukki pudisti päätään sanoessaan: "Ei hän ainakaan ketään nimeltä maininnut. Aina kun me tavattiin, paikalla oli vain hän. Muistan hyvin, että jopa silloin kun tapasimme ensimmäisen kerran, kun olin vasta kuullut Noran kuolemasta, vain etsivä Dickson haastatteli minua. Juu, niin se aina oli. Kuinka niin?" "Ei kun aattelin vain. Osa niistä muistiinpanoista ja raporteista mitä sain on kirjoitettu käsin ja osa koneella. Käsin kirjoitetuissa käsiala on aina sama. Aattelin, että jos pari on tehnyt ne koneella kirjoitetut merkinnät. Sillä voi olla jotain merkitystä. Tai sitten ei. Tosin yleensähän etsivillä on aina pari. Jos miettii leffoja ja tv-sarjoja." "Ehkei niitä kannata nyt miettiä. Tiedätkös Andrew, elämä ei aina toimi ihan niin kuin elokuvat antavat ymmärtää." "Joo joo. Mutta eikö ole erikoista, että murhaa olisi tutkinut vain yksi mies? Vaikka hän olisi ollut kuinka päteväkin." "Ehkä silloin oli miehistä pulaa. Tai etsivä Dickson ei ollut halunnut itselleen paria. Tai kukaan ei halunnut olla hänen parinsa. Tai pari oli sairaana tai virkavapaalla tai äitiyslomalla tai ties missä. Syitähän on monia. Tosin sinä voisit kysyä siltä veljenpoika Jack Dicksonilta tätä asiaa, kun se näyttää kerran sinua mietityttävän. Hän saattaisi tietää vastauksen."
Paul-ukki vaikeni ja joi lisää teetä. "Sen teenkin!" Andrew innostui. "Varsinaisesti mun piti siis kysyä Sonnysta ja Felipestä. Etsivä Dickson oli laittanut niihin muistiinpanoihinsa heidän kummankin kohdalle ison kysymysmerkin." "Sitä en ihmettele yhtään. Felip onkin iso kysymysmerkki, kuten sinulla kai jo sanoinkin. Hän ilmestyi tyhjästä ja hävisi sinne myös. Mutta Sonny. Hän oli silloin vielä poika, sinun ikäisesi tai ehkä hiukkasen vanhempi. Hän itse otti minuun yhteyttä sähköpostilla jossain vaiheessa sen jälkeen, kun Noran murhan tutkinta oli käynnistynyt. Älä kysy mistä hän sai sähköpostiosoitteeni!" Andrew naurahti sanoessaan: "Ukki hei, ei sellaisen selvittäminen nyt kovin vaikeaa ole." "Ai jaa, eikö vai? Minä en ymmärtänyt tietokoneiden päälle kovin paljoa silloin nuorenakaan ja nykyisin vielä vähemmän. Mutta joka tapauksessa. Tapasimme Sonnyn kanssa muutaman kerran ja kävimme jopa Noran asunnolla. Sonnyhan kertoi minulle, että Nora olisi sekaantunut jonkin salaseuran toimintaan ja sai siksi surmansa. Se oli hänen käsityksensä asiasta. Mutta kunnollisia todisteita hänellä ei siitä ollut. Niitä oli juuri pitänyt ruveta hankkimaan, kun Nora tapettiin. Häneltä..." "Hei, hetkinen", Andrew keskeytti "Siis Nora kuului johonkin salaseuraan, vai?" "Ehkä", Paul-ukki kohautti olkapäitään. "Niin Sonny uskoi. Tai hän uskoi, että Noran tarkoituksena oli liittyä sellaiseen. Mutta että Noran piti liittyä siihen siksi, että hän voisi toimia jonkinlaisena vakoojana. Sonnyn käsityksen mukaan joku, mutta ei ollut mitään tietoa, että kuka, oli tavallaan värvännyt Noran ilmiantajaksi. Salaseuran toimintaan liittyi Sonnyn mukaan mahdollisesti huumeita ja laitonta asekauppaa. Ehkä jotain suurempaakin." "Se voi olla se sama poppoo, johon Rick liittyi. Pakko olla!" Andrew innostui. Paul-ukki näytti vakavalta sanoessaan: "Sitten te nuoret taidatte olla lähempänä totuutta ja ratkaisua kuin mitä etsivä Dickson koskaan oli. Mutta pahalta tämä kuulostaa." "Päinvastoin. Emme ole tehneet turhaa työtä, vaan olemme oikeilla jäljillä. Sen todistaa se kansio, josta sinulle kerroin. Jonka löysimme talosta. Siinä oli Noran kuva, nimi ja tietoja hänestä. Ne ihmiset siinä talossa tappoivat Noran ja ties kuinka monta muuta. Siellä oli niitä kansioita vino pino." Andrew ajatteli puhuessaan myös Archieta ja tämän kuolemaa, mutta ei sanonut ukilleen mitään ääneen. Kaikki aikanaan. "Kunhan et nyt vain vetäisi hätäisiä johtopäätöksiä, Andrew-poikaseni. Tähän voi olla olemassa jokin ihan järkevä selitys." Andrew yritti rauhoitella itseään. Eräät palaset loksahtivat kohdalleen, mutta paljon kysymyksiä oli vielä avoinna. Paul-ukki jatkoi: "Muistutan, että siitä on yli viisikymmentä vuotta aikaa. Eräät niistä ihmisistä, jotka nyt elävät, eivät olleet silloin vielä syntyneetkään. Mainitsemassasi talossa olevat ihmiset eivät välttämättä liity tähän millään lailla." "Kerro vielä jotain Sonnysta", Andrew jatkoi. "Niin tosiaan. Lauseeni taisi jäädä tuossa aiemmin kesken. Sonnyn kertoman mukaan hänen veljensä oli kuulunut seuraan, eronnut siitä ja sitten kadonnut. Tämä oli ilmeisesti se syy, miksi Sonny oli jutussa mukana. Hän halusi selvittää veljensä kohtalon. Ehkä Nora oli luvannut auttaa häntä siinä." "Mikä oli veljen nimi? Jospa hänenkin tietonsa ovat siellä talossa niissä kansioissa." Paul-ukki huokaisi: "En koskaan tullut kysyneeksi veljen nimeä. Ja Sonny mainitsikin hänet vain kerran, pikaisesti. En ole edes varma, että Sonnyn oikea nimi olisi ollut Sonny. Hän kyllä esitteli itsensä sillä nimellä, mutta sanoi minulle, että se oli se nimi, jolla Nora oli hänet tuntenut." Niinpä tietenkin, lisää epämääräisyyksiä. Andrew huokaisi turhautuneena. "Nyt tuli vielä mieleeni, että sain Sonnylta joitakin valokuvia. Hän oli tapaamassa Noraa sinä iltana, kun sisko murhattiin. He tapasivat baarissa, jonka olivat sopineet etukäteen." "Hah! Sonny on siis se mies, joka mainitaan etsivä Dicksonin raportissa. Silminnäkijähavaintojen mukaan Nora oli tavannut baarissa miehen ja poistunut sitten melko pian. Mies oli jäänyt baariin, mutta kadonnut sitten paikalta niin, ettei häntä voitu kuulustella." "Ihan Sonnyn tapaista", Paul-ukki hymähti. ”Hän sanoikin minulle, ettei pidä poliiseista. Hänellä oli siihen varmasti syynsä." "No aivan varmasti. Hänkin harjoitti takuulla jotain hämärähommia. Mutta kerroitko hänestä poliisille?" "Kyllä. Jossain vaiheessa kerroin hänestä etsivä Dicksonille. Sonny itse sanoi, että saan mainita hänet, kunhan poliisit eivät ala juosta hänen perässään. Tein etsivä Dicksonin kanssa sopimuksen, jonka mukaan menin takuuseen Sonnysta. Etsivä Dickson uskoi, ettei Sonnylla ollut Noran murhan kanssa mitään tekemistä. Asia jäi siihen." "Okei. Siksi hän ei puhukaan Sonnysta kauheasti, koska virallisiin raportteihin ei voinut kirjoittaa moista tekstiä. Tuleeko mieleesi vielä muuta?" "Eipä taida tulla. Tosin voisin yrittää etsiskellä niitä valokuvia, jotka sain Sonnylta. Toivottavasti ne ovat jossain tallessa. Kerron sinulle, jos vain löydän ne. Muistan, että niissä kuvissa oli joitain miehiä. Ehkä niistä on sinulle hyötyä." "Hieno juttu. Kiitos ukki, tästä oli taas paljon apua."
|
|
|
Post by ninyfa on Aug 9, 2010 18:24:45 GMT 3
Seuraavalla viikolla Andrew oli nukkumassa sängyssään, kun ovi kävi ja Rick tuli sisään. Andrew kohottautui istumaan ja haroi kännykän käteensä. "Mitä helvettiä, Rick!? Nythän on jo torstai. Kello on melkein neljä. Missä oot ollu näin kauan?" Rick läimäytti oven kiinni turhankin kovaa ja istahti raskaasti huokaisten omalle vuoteelleen. Hetkeen hän ei sanonut mitään, eikä sytyttänyt edes valoja. Andrew nousi sängystään ja kävi laittamassa valot päälle ovensuussa olevasta katkaisijasta. Rick näytti vihaiselta, väsyneeltä ja hätääntyneeltä. "Amanda on kadonnut", hän sanoi lopulta. "Täh?" olivat Andrewn ensimmäiset sanat. "Mä olin ensin talossa ihan normaalisti. Oli sellainen tavallinen ilta. Pelailua ja oleilua. Ei mitään erityistä. Lähdin sieltä yhdeksän jälkeen. Amanda oli sanonu, et sitä oli pyydetty sinne toiseen taloon. Siellä oli kuulemma jokin tilaisuus ja sen piti autella keittiössä. Se on ehtiny tehdä sitä jo muutaman kerran aiemminkin. Oonkin varmaan sanonu siitä sulle. Sen piti olla ohi viimeistään kymmeneltä ja sitten kotimatka. Nehän tuo Amandan aina autolla pois sieltä. Talo kun on vähän syrjässä. Oon varmaan maininnu tänkin sulle joskus. Me oli sovittu, et tavataan Amandan luona siinä puol yhdentoista maissa. Hän anto mulle avaimen, et pääsen sisälle kämppään ja voin ootella siellä. Menin siis sinne, mut häntä ei kuulunu. Kello oli yli yksitoista, kun soitin kännykkään. Se hälytti, mut kukaan ei vastannu. Laitoin viestinkin, mut siihenkään ei vastattu. Aattelin, et jos se juttu oli venyny, ja Amanda ei päässyt siks vastaamaan puhelimeen. Oottelin viel ja puol kakstoista yritin soittaa uudestaan. Sillonkaan kukaan ei vastannu. Laittelin lisää viestejä. Ei mitään. Kahentoista jälkeen soitin ja sit puhelin oli jo mykkä. Sit istuin ja odotin. Lopulta lähdin käveleen tänne. Oon soittanu varmaan sata kertaa ja aina se on mykkä! Oon laittanu varmaan miljoona viestii ja mihinkään ei vastausta!" Rick vaikeni, eikä Andrewkaan sanonut vähään aikaan mitään. Hän tunsi voivansa pahoin. "Mähän en siis mitenkään tunne Amandaa, kun en oo häntä ees nähny. Vaan sen perusteella, mitä sä oot kertonu. Ooks sä varma, ettei hän ois jostain syystä lähteny jonnekin? Ilmottamatta sulle siis." "Oon. Satavarma. Me on tutustuttu Amandan kaa jo aika hyvin ja mä väitän, et tunnen sen. Ei se tekis tällasta. Täs on pakko olla sattunu jotain kamalaa. Ne ihmiset siellä talossa, ketä ne sitten lieneekään, on tehneet Amandalle jotain. Ja jos sillä helvetin ukko-Robertilla on tän kanssa jotain tekemistä, niin mä tapan sen! Omakätisesti, sen vannon! Vaikka siitä joutuis sit sähkötuoliin. Se olikin tänä iltana jotenkin erilainen, katto mua pitkään ja hymyili ilkeästi. Se paska!" "Rauhallisesti", Andrew yritti tyynnytellä ystäväänsä. "Ketään ei kannata ruveta tappamaan ennen kuin tiedetään, mitä on tapahtunu. Eikä tappaminen tule kysymykseen sen jälkeenkään." "Helvetin helppo sun on siinä jeesustella!" Rick huusi. "Aattele, jos se ois ollu Susan. Mitä sit sanoisit, häh?" "Mietin mä täs sitäkin. Sit en tiiä, mitä tekisin, jos se ois Susan." "Meidän täytyy ilmoittaa tää poliisille. Eiks tässä pitäis tehdä joku katoamisilmoitus tai jotain? Mä alan jo olla niin väsyny ja sekasin, etten tiiä, mitä pitäis tehdä", Rick mutisi. "Nukutaan ensin aamuun. Mä puhun aamulla heti ekaks sen poliisi Jack Dicksonin kanssa. Hän tietää, mitä tehdä. Mä kerron hänelle tän kaiken. Tai sä voit itsekin tulla mukaan. Edetään sitten sen mukaan. Sopiiko?" Rick oli hetken hiljaa, mutta nyökkäsi sitten: "Okei. Sovitaan."
- - - - - - - - - - - - - - - - - Kolmannen osan loppu
|
|
|
Post by ninyfa on Apr 29, 2011 20:00:02 GMT 3
Kello oli seitsemän aamulla. Ted istui pöytänsä ääressä ja yritti laskea. Vastoin toiveita hänen ajatuksensa kuitenkin harhailivat muualle. Ja nykyään se tarkoitti sitä, että ne keskittyivät Andrewn sotkuun. Ted oli suutuspäissään ruvennut kutsumaan koko vyyhtiä sillä nimellä, vaikka olikin joutunut myöntämään itselleen, että jos oikein tarkkoja oltiin, niin Andrew ei kai ollut syyllistynyt mihinkään. Paitsi korkeintaan ehkä siihen, että tämä oli ylipäänsä kiinnostunut ukkinsa aikoja sitten kuolleesta siskosta ja tullut siinä sivussa vetäneeksi kaverinsakin mukaan soppaan. Kun asiaa ajatteli näin jälkikäteen, niin Tedille tuli aina välillä mieleen, että hänen olisi kannattanut pitää itsensä irti koko hommasta. Mutta toisaalta hän tiesi olleensa avuksi ja se lämmitti mieltä. Ja kun hän nyt kerran oli sotkussa jo näinkin syvällä, ei hän oikeastaan edes olisi halunnut lopettaa. Andrew tarvitsi häntäkin mukaan. Eikä hän ollut kertaakaan ajatellut vakavissaan, että olisi jättänyt leikin kesken. Vaikka se sitten tarkoittikin sitä, että ajatukset harhailivat ja laskeminen ei aina sujunutkaan.
Ted oli joskus yrittänyt järjestellä mielessään tapahtumien kulkua johonkin loogiseen järjestetykseen, mutta homma oli jäänyt aina kesken. Nyt hän hetken mielijohteesta otti kynän jälleen käteensä ja yritti luonnostella paperille jotain järkevää. Nora Parker tuli ilman muuta paperin keskelle, koska hän oli kaiken keskus. Kuollut yli 50 vuotta sitten. Häneen liittyi joukko miehiä, joista Andrew ja he muut olivat tähän mennessä saaneet selville muutaman. Tedillä ei ollut esittää aukottomia todisteita siitä, että miehiä tulisi vielä lisää, mutta hänen villi veikkauksensa oli se, että niin tulisi yhtä kaikki tapahtumaan. Chris Evans, muusikko, jonka Andrew ja Susan olivat tavanneet ja jonka kanssa Nora oli seurustellut jokin aika ennen kuolemaansa. Tavattu ja hyväksi todettu. Syytön. William Hill, itseään täynnä oleva kirjailija, johon Susan ja Sandy olivat tutustuneet. Syytön kuten edellinenkin. Häneltä he olivat saaneet seuraavan miehen nimen eli Sam von Weissman. Rick taas oli törmännyt samaiseen herraan talossa ja saanut tietää, että von Weissman oli aikoinaan ollut ilmeisesti melko vaikutusvaltainen mies näillä tienoilla. Ehkä laajemmaltikin. Ei syyllinen, mutta mahdollinen epäilty. Mielenkiintoinen Andrewn mielestä. Miehestä oli vähän tietoja missään. Kolme miestä siis ja jos Tediltä kysyttiin, niin lisää oli tulossa. Piti vain kaivaa syvemmältä. Ted tiesi itsekin, että hän poikkesi muista nuorista siinä mielessä, ettei hän juurikaan uskonut salaliittoteorioihin. Niitä suosittiin vain elokuvissa ja harvemmin ne olivat kovinkaan onnistuneita. Siksi hänen veikkauksensa oli se, että Nora oli onnistunut tavalla tai toisella suututtamaan jonkun tuntemistaan miehistä ja saanut siksi surmansa. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun joku murhasi toisen moisesta syystä. Hullujahan tähän maailmaan mahtui. Andrewn teoriat jonkinlaisesta salaliitosta ja tarkkaan valitusta porukasta, joka kokoontui ikivanhassa talossa Empty Streetin varrella ja juoni ties mitä, ei tuntunut uskottavalta. Mitä todennäköisimmin kyseessä oli jokin herrakerho, jossa pelattiin korttia, poltettiin sikareita ja maisteltiin konjakkia. Tai ehkä sherryä. Ted ei suoraan sanoen ollut ihan varma, kumpaa herrakerhon jäsenet mahtoivat suosia enemmän, eikä silläkään kai ollut loppujenlopuksi suurta merkitystä. Ehkä he olivat halunneet pitää piirin pienenä ja halusivat valita tarkkaan jäsenensä. Mitä pahaa siinä muka oli. Siitä sai helposti sellaisen maineen, että suunniteltiin jotain salamyhkäistä. Nyttemmin kerho oli laajentunut ja jäseniä ei taidettu valita läheskään yhtä tiheällä kammalla. Kertoihan siitä jo sekin, että Rick oli päässyt mukaan talon toimintaan. Ja hänelle oli uskottu pieniä tehtäviäkin. Vähän kuin luottamuksen osoituksena ja samalla Rickiä testattiin. Josko hänestä voisi olla jatkossa enemmänkin apua. Näin ainakin Rick itse uskoi. Ja saattoihan hän olla oikeassakin.
Ted vilkaisi kelloa. Kauhistus, taas hän oli ajatellut kaikkea muuta kuin laskemista. Ted työnsi laskimen, vihon ja kirjat laukkuunsa ja lähti luennolle. Paperi, johon hän oli ajatuksiaan kirjoitellut, jäi auki pöydälle.
|
|