|
Post by ninyfa on May 9, 2009 19:15:05 GMT 3
Seuraavana aamuna Ted pysäköi auton Empty Streetille vähän ennen kymmentä. Nuorehko pariskunta käveli ohi koiraansa taluttaen, muuten oli hiljaista. Sandy nousi autosta varustautuneena repulla, jossa hänellä oli lähinnä vain juotavaa ja taskulamppu. Muiden katsellessa hän käveli näennäisen huolettomasti portille, aukaisi sen ja lähti kiertämään talon taakse häviten heidän näkyvistään. "Huh, jännittää niin kuin pikkupoikana karkkivarkaissa", Rick mutisi ja sai muut hymyilemään. Tunnelma keveni hieman.
Sandy pääsi talon taakse ja joutui hetken etsimään ennen kuin löysi Susanin mainitseman luukun. Hän avasi sen ja otti repustaan esiin taskulampun suunnaten sen valokeilan luukusta sisään. Edessä oli tosiaankin tikkaat, jotka veivät alaspäin. Sandy lähti laskeutumaan niitä pitäen taskulamppua vasemmassa kädessään. Tikkaat eivät olleet pitkät ja hän pääsi vaivatta alas.
Huoneessa oli hämärää, mutta Sandy huomasi olevansa jonkinlaisessa varastossa. Lattialla oli pahvilaatikoita, huonekaluja kuten muutama nojatuoli ja jakkara sekä jokunen suurehko maalaus, joka nojasi seinää tai laatikkoa vasten. Sandy suuntasi taskulampun valon pitkin huonetta ja huomasi vastakkaisella seinällä oven. Sen vasemmalla puolella oli vanhanmallinen kaappi ja oikealla ovenpielessä valokatkaisija. Sandy kokeili sitä ja totesi valon toimivan. Hän sammutti taskulamppunsa ja aukaisi varovasti oven. Talossa ei pitäisi olla ketään eikä sinne pitäisi tulla ketään moneen tuntiin, mutta varovaisuus ei varmaan olisi pahitteeksi.
Ovi johti Sandyn pienoiseksi yllätykseksi suoraan keittiöön. Se oli aika tilava, keskellä oli pöytä, jonka ääressä mahtuisi valmistamaan ruokaa isommallekin porukalle. Muuten huoneessa ei ollut mitään ihmeellistä, vain suuri leivinuuni kiinnitti Sandyn huomiota. Keittiöstä lähti yhteensä kolme ovea, joista yksi oli se, josta hän oli tullut. Toinen oli nurkassa vasemmalla, se vei ehkä kylmähuoneeseen. Sandyä kiinnosti kuitenkin enemmän kaksiosainen pyöröovi, joka oli hänen oikealla puolellaan ja hän käveli siitä sisään. Ovesta pääsi suureen saliin, josta Rick oli puhunut. Ovi oli itse asiassa aika näppärä, sitä kautta esimerkiksi palveluskunta oli helposti pystynyt tarjoilemaan ruoan saliin. Sandy saattoi hyvin kuvitella kuinka hänen tummaihoiset esiäitinsä olivat valkoiset esiliinat yllään kantaneet hopeisia vateja ja tarjottimia isäntäväen eteen, joka istui koreasti salin puolella pitkän pöydän ääressä. Onneksi ajat olivat tuosta hieman muuttuneet.
Sandy käveli suuren salin poikki ja suuntasi kulkunsa eteishalliin. Kuten Rick oli maininnut, siitä lähti käytäviä ja yläkertaan vievät portaat, jotka oli peitetty kalliin näköisellä matolla. Tuntui kuin talossa olisi eletty edellisellä tai peräti sitä edellisellä vuosisadalla. Huonekalut ainakin vaikuttivat vanhanaikaisilta. Plus keittiössä ollut leivinuuni. Ei sellaisia nykyään ihan joka kodissa nähnyt. Hetken mietittyään Sandy lähti seuraamaan sitä käytävää, jonka oletti vievän keittiöön. Sen varrella oli pari ovea, joista ensimmäisen Sandyn aukaisi. Hän mittaili huonetta katsellaan. Siellä oli jykevä työpöytä, nojatuoli, sohva ja melkein koko seinän pituinen kirjahylly. Muilla seinillä oli metsästysaiheisia maalauksia, joissa kuvattiin mitä ilmeisimmin ketunmetsästystä. Nekin kuin suoraan historiankirjan sivuilta. Mutta hän oli todennäköisesti löytänyt oikean huoneen, sillä Rick oli puhunut kirjahyllystä.
Sandy käveli kirjahyllyn luokse, mutta vaikka hän aukoi kaapit ja katsoi laatikoihin, niin hän ei nähnyt jälkeäkään sinisistä kansioista. Rickin puheen mukaan niitä olisi pitänyt olla useita. Hieman pettyneenä Sandy kääntyi ympäri ja huomasi, että huoneessa olikin vielä jaloillaan seisova kassakaappi, joka nökötti työpöydän takana nurkassa. Huvikseen Sandy kokeili kassakaapin ovea, mutta se oli tietenkin lukossa. Hän päätti jatkaa etsimistä, ilmeisesti hän oli väärässä huoneessa.
Tultuaan takaisin käytävään Sandy jähmettyi äkkiä paikoilleen, sillä eteishallista kuului selvästi yskimistä. Sandy vilkaisi kelloa, aikaa ei ollut kulunut ihan puolta tuntia. Eihän tänne pitänyt tulla ketään vielä pitkiin aikoihin. Varovasti Sandy otti muutaman askeleen lähemmäksi hallia ja näki lopulta pitkän miehen, joka seisoi eteishallissa selkä Sandyyn päin. Näytti siltä, että mies oli kalju. Sandy ei jäänyt odottelemaan, että mies kääntyisi ympäri ja näkisi hänet, vaan lähti nopein askelin pitkin käytävää toivoen samalla, että se tosiaan veisi hänet keittiöön. Onneksi lattialla oli paksu matto, joka vaimensi askeleet tehokkaasti. Sandyn helpotukseksi käytävän päässä oikealla oli ovi, josta hän pääsi livahtamaan keittiöön ja sieltä nopeasti ovesta takaisin varastoon. Hermostuksissaan hän kolautti kyynärpäänsä varastossa oven vieressä olevaan kaappiin ja kirosi hiljaa. Hän kyyristyi korkean pahvilaatikon taakse ja tarttui kipeään kyynärpäähänsä. Sydän takoi villisti. Mitään ei kuitenkaan kuulunut eikä mies tullut varastoon. Ilmeisesti häntä ei ollut huomattu. Mutta tehtävä oli yhä kesken, kansiosta ei ollut näkynyt jälkeäkään.
|
|
|
Post by ninyfa on Jun 4, 2009 19:43:22 GMT 3
Rauhoituttuaan Sandy yritti ajatella järkevästi. Takaisin oli turha mennä, sillä mies saattoi tulla vastaan minkä kulman takana tahansa. Hän ei missään nimessä halunnut ottaa sitä riskiä, että jäisi kiinni hiippailusta. Ja vielä talon sisällä. Siitähän voisi seurata vaikka mitä. Sandy ei edes halunnut ajatella, mitä siitä voisi seurata, joten hän jätti asian miettimisen sikseen. Istuttuaan vielä hetken hämärässä varastossa hän rohkaistui ja käveli ovenpieleen sytyttämään valot. Samalla hän tuli vilkaisseeksi kaappia, johon oli lyönyt kyynärpäänsä ja päätti hetken mielijohteesta katsoa, olisiko sen sisällä mitään. Avattuaan kaapin ovet hän henkäisi yllättyneenä. Ovien takana oli yhteensä kolme hyllyä, kaikki täynnä sinisiä kansioita. Sandy otti umpimähkään yhden kansion käteensä ja aukaisi sen. Sisällä oli ehkä kymmenkunta sivua, joissa jokaisessa oli ihmisen kuva ja tekstiä. Sandyn sydän alkoi taas pamppailla. Kenties hän oli sattumalta osunut Rickin mainitsemien kansioiden äärelle.
Sandy lukaisi tarkemmin erään naisen kuvan alapuolella olevan tekstin. Siinä mainittiin naisen syntymä- ja kuolinaika sekä kerrottiin, että nainen oli 15-vuotiaana pidätetty huumeiden hallussapidosta. Jotain puhuttiin myös tuomiosta ja nuorisovankilasta, mutta tekstistä ei käynyt ilmi, oliko tämä toteutunut. Nainen oli kuollut 39-vuotiaana, kahdeksan vuotta sitten. Kuolinsyyksi oli kirjattu itsemurha.
Tarina oli Sandystä masentava, joten hän ei halunnut ruveta lukemaan muita sen paremmin. Hän pisti kansion takaisin hyllyyn. Sitten pitäisi vain keksiä, millä keinolla kaikista kansioista onnistuisi ottamaan juuri sen, joka hänen pitäisikin löytää. Todennäköisesti se olisi rivin päässä. Ainakin hän itse laittaisi viimeisen kansion aina rivin alkuun tai loppuun. Sandy kokeili alimmalta riviltä äärimmäisenä vasemmalla ja oikealla olevaa kansiota, mutta turhaan. Nimeä Nora Parker hän ei nähnyt. Pahimmillaan tässä voisi mennä koko päivä. Sandy päätti pitää juomatauon, sillä jos hän joutuisi käymään läpi kaikki kansiot, niin hän olisi kyllä ansainnut kulauksen tai pari vettä sitä ennen.
Palattuaan takaisin kaapin luokse Sandy avasi summamutikassa myös ovien alapuolella olevan laatikon ja yllättyi huomatessaan, että siellä oli lisää kansioita pinossa. Huvikseen hän otti päällimmäisen kansion käteensä ja aukaisi sen. Kansiossa oli jälleen tietoja useista ihmisistä ja toiseksi viimeisenä oli kuin olikin Nora Parkerin nimi. Sandy huokaisi helpottuneena. Hän oli selvinnyt suurelta näyttäneestä urakastaan kuin koira veräjästä. Nora Parker näytti mustavalkoisessa kuvassa Sandyn mielestä kauniilta. Hänen pitkät hiuksensa olivat auki. Sandy ei viitsinyt lukea tekstiä sen tarkemmin, sillä hänen mielestään Andrewn kuului tehdä se ensimmäisenä. Tämä saisi sitten kertoa heille, jos niin halusi. Sandy tunki kansion reppuunsa, sammutti valot ja kulki varovasti tikkaille. Hän kiipesi ne ylös, sulki luukun perässään ja kiirehti puolijuoksua takaisin talon etupuolella ja kadulle. Hän saattoi vain toivoa, että taloon tullut mies ei ollut juuri sillä hetkellä ikkunassa. Päästyään autolle, jossa muut odottivat, Sandy pujahti takapenkille ja huudahti ratin takana istuvalle Tedille: "Aja!"
|
|
|
Post by ninyfa on Jun 22, 2009 19:15:16 GMT 3
Myöhemmin nuoret kokoontuivat Andrewn ja Rickin huoneeseen kertaamaan tapahtumia. Sandy oli joutunut tekemään selkoa talon tapahtumista jo ajomatkalla, mutta muutamaan kysymykseen oli vielä saatava vastaus. Kaikki olivat uteliaita vilkaisemaan Sandyn ottamaa kansiota ja lisäksi heitä ihmetytti, mistä mies oli ilmaantunut taloon kenenkään näkemättä.
"Ehkei se ajatus taloon johtavasta salakäytävästä ole enää tämän jälkeen niin tuulesta temmattu kuin aiemmin", Susan heitti vilkaisten nopeasti Rickin suuntaan. Tämä oli viimeksi tyrmännyt hänen ajatuksensa suoralta kädeltä. Rick ei sanonut mitään, mutta Andrew tarttui asiaan. "Se on hyvinkin mahdollista. Meillä kaikilla oli sentään näköyhteys taloon jatkuvasti, joten mitenkään se tyyppi ei voinut mennä etuovesta meidän näkemättä. Ja tuskin se tyhjästäkään sinne aineellistui. Eli meidän kannattaa varmaan lähteä siitä, että sinne johtaa jokin maanalainen reitti. Rick, sä voisit yrittää nuuskia sitä, kun taas menet taloon. Jos se jotenkin onnistuu, mut mitään riskiä ei kannata ottaa." "Joo, ok." "Sitten käsiksi kansioon. Pistän sen kiertämään, jokainen saa lukea sitä ihan vapaasti", Andrew jatkoi antaen kansion ensimmäiseksi vieressään istuvalle Rickille. Tämä aukaisi kansion ja selasi sivuja kunnes pääsi Nora Parkerin kohdalle. Kuvan vieressä oli syntymä- ja kuolinaika. Sitten kerrottiin, että Nora oli ottanut osaa pääkaupungissa järjestettyyn hallituksen toimintaa arvostelleeseen mielenosoitukseen, jolle ei ollut myönnetty lupaa. Mielenosoitus oli muuttunut väkivaltaiseksi, poliisia kohti oli heitetty kiviä ja pulloja, ikkunoita oli rikottu ja kaupungin omaisuutta, muun muassa patsaita, töhritty. Lähes 50 mielenosoittajaa oli pidätetty, Nora yhtenä heistä. Hän oli tekstin mukaan viettänyt yön putkassa, mutta häntä ei oltu varsinaisesti kuulusteltu illan tapahtumista. Monet mielenosoittajat olivat selvinneet tällä tavoin, sillä pidätettyjen joukossa oli ollut kaksi mielenosoituksen pääjärjestäjää, joiden kuulemiseen poliisi oli keskittynyt. Noran osallistumisesta jäi kuitenkin merkintä papereihin. Loppuun oli kirjattu lause: poliittisesti aktiivinen, muttei vaadi erityistä tarkkailua (?). Viimeiseksi oli vielä lyhyt maininta siitä, että Nora oli kuollut epämääräisissä olosuhteissa asuinkaupungissaan. Ammuttu rintaan. Motiivista tai syyllisestä/syyllisistä ei tietoa. Avoin tapaus.
Rick ojensi kansion Susanille. Kun se oli kiertänyt kaikilla ja palautunut Andrewlle, kaikki olivat hetken hiljaa. "No, mitä ajatuksia?" Andrew kysyi lopulta, kun kukaan ei sanonut mitään. "Mitä tarkoittaa, ettei vaadi erityistä tarkkailua?" Susan kysyi ensimmäiseksi. Kaikki kohauttelivat olkapäitään. "Ei ole tullut mieleen, että poliisi tarkkailisi mielenosoittajia. Kai tämä on vapaa maa", Rick heitti. "On, mut pitää muistaa, et noista tapahtumista on melkein 50 vuotta aikaa. Tilanne oli silloin vähän eri. Oikeestaan mielenosoituksetkin taisi olla aika uusi juttu. Poliisi ei varmaan ihan tiennyt, miten päin olla", Ted totesi. "Näitä kaikkia ihmisiä, joiden tiedot tässä kansiossa on, yhdistää kaksi asiaa. Ekaksi se, että kaikilla on jokin merkintä poliisin kirjoissa. Noralla se on osallistuminen mielenosoitukseen, joku on jäänyt kiinni huumeidenkäytöstä, toinen myynnistä ja hallussapidosta. Sitten on ryöstöjä, raiskaus, aseen luvaton hallussapito. Toiseksi se, että kaikki nää ihmiset on kuolleet. Mut kukaan ei ole kuollut ns. luonnollista kuolemaa. Suurin osa on tehnyt itsemurhan, Noran lisäksi täällä on kaksi muuta selvittämätöntä murhaa", Andrew luetteli. "Seuraava kysymys kuuluu tietty, et miksi mun piti kopioida juuri nämä tiedot ja viedä taloon. Ja jos oletetaan, et ne kaikki Sandyn näkemät kansiot on sisällöltään samanlaisia, niin mitä hittoa. Kerääkö herra Freeman jotain yksityistä kokoelmaa poliisin kanssa tekemisiin joutuneista ihmisistä? Ja mitä järkeä siinä on?" Rick esitti kysymyksensä. "Taas meillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia", Susan huokaisi. "Ja toi kansiokin pitäisi palauttaa jossain vaiheessa", Ted huomautti.
|
|
|
Post by ninyfa on Aug 8, 2009 19:01:14 GMT 3
Sandy oli käynyt palauttamassa kansion takaisin taloon, ilman ongelmia tällä kertaa. Rick oli ottanut tehtäväkseen selvittää, johtiko taloon tosiaan salakäytävä ja missä sellainen oli jos oli. Asia selvisi lopulta yllättävän helposti. Kerho oli kokoontunut Empty Streetin talossa, ja Rick oli keittiössä hakemassa itselleen kahvia. Juuri silloin keittiön toisesta ovesta tuli Rickille tuntematon mustahiuksinen mies, joka jätti oven raolleen, toivotti Rickille hyvää iltaa ja poistui nopein askelin. Rick laski kuppinsa pöydälle ja käveli oven luokse avaten sen. Oven takaa lähtivät portaat alaspäin. Rick jätti oven auki ja laskeutui portaat alas. Vaikka alhaalla olikin hämärää, hän oli varma, että portaiden alapäästä lähti käytävä. Nopeasti Rick nousi portaat takaisin ylös, sulki oven pienemmälle ja ehti juuri täyttää kahvikuppinsa pannusta, kun mustahiuksinen mies tuli takaisin. Tämä rupesi leikkaamaan itselleen viipaleita pöydällä olevasta leivästä, Rick sen sijaan lähti keittiöstä takaisin salin puolelle. Herra Freeman tuli häntä ovella vastaan ja kertoi pahoitellen, että hän joutui poistumaan heidän seurastaan joksikin aikaa. Hänelle oli tullut kiireellinen viesti, joka vaati välittömiä toimenpiteitä.
Seuraavana lauantaina Sandy ja Andrew lähtivät tutkimaan salakäytävää. Ted oli kuskina ja jäi kadun varrelle odottamaan. Andrew oli välttämättä halunnut itse mennä Sandyn mukaan, vaikka Rick olikin ollut asiasta eri mieltä. Sandy meni edeltä ja Andrew tuli perässä, he siirtyivät kellarista keittiöön ja Rickin mainitsemalle ovelle. Talossa oli täysin hiljaista. Laskeuduttuaan portaat alas nuoret sytyttivät taskulamput ja lähtivät kulkemaan pitkin käytävää. Se oli niin korkea, että käveleminen suorassa onnistui mainiosti. Lattia oli kovaksi tallautunut eikä siinä ollut esteitä. Arviolta kymmenen minuutin kävelemisen jälkeen käytävästä lähti oikealle sivuhaara, mutta he jatkoivat yhteisestä sopimuksesta suoraan pääkäytävää pitkin. He kävelivät vielä toiset kymmenen minuuttia ja sinä aikana käytävästä lähti vielä kaksi haaraa, kummatkin vasemmalle. "Tää on kyllä pitkä. Mihinköhän asti me oikein joudutaan?" Sandy ajatteli ääneen juuri kun käytävä yllättäen loppui ja edessä oli puiset tikkaat ja kattoluukku. Se aukesi helposti sisäpuolelta ja he huomasivat tulleensa pellon laitaan. Lähellä oli korkeita kallioita ja luukku oli melko hyvin suojassa pensaiden suojassa, joita kasvoi sen ympärillä. "Tän olemassaolo pitää tosiaan tietää, jos tätä aikoo käyttää", Andrew totesi ja sulki luukun heidän jälkeensä. "Me ollaan kaupungin ulkopuolella", Sandy hämmästeli ja katseli maisemaa. Pellon toisella puolella oli vanhalta näyttävä maalaistalo. "Onkohan toi autio? Täältä katsoen pihassa ei ainakaan ole autoa." "Ehkä käytävää on tosiaan käytetty sodan aikana. Sitä kautta on voinut paeta kaupungista aika helposti, jos on osannut olla varovainen. Ja edelleenkin sitä pitkin voi liikkua huomaamattomasti. Ehkä ne meidän näkemät sivuhaarat johtaa jonnekin kaupungin sisällä, vaikka toisiin taloihin. Ja tuskinpa herra Freeman kumppaneineen on valinnut juuri sitä taloa ihan sattumalta. Ehkä he ovat tienneet käytävän olemassaolosta ja hankkineet talon juuri siksi. Muistatko kun Rick kertoi siitä mustahiuksisesta miehestä, joka tuli keittiöön käytävän ovesta? Ja pian sen jälkeen herra Freeman poistui talosta. Jospa se mies oli jonkinlainen viestintuoja. Eli käytävää voisi käyttää ainakin siihen tarkoitukseen. Ja sitä pitkin taloon siis pääsee huomaamatta. Uteliaat naapurit luulee, että talo on tyhjä silloinkin kun se ei sitä ole. Näppärää", Andrew mietti.
|
|
|
Post by ninyfa on Aug 8, 2009 19:04:32 GMT 3
Seuraavalla viikolla nuoret pitivät lyhyen kokouksen yliopiston ruokalassa. Kun salakäytävä-asiaa oli puitu jonkin aikaa, Andrew siirtyi seuraavaan häntä askarruttaneeseen aiheeseen. "Jos ajatellaan, että me halutaan oikeesti saada tätä juttua jotenkin eteenpäin, niin meidän pitäisi jollain ihmeen konstilla saada selville ainakin nää seuraavat jutut. Eli nyt me tiedetään, että koska Archie kävi siinä talossa ennen kuolemaansa, hän varmasti kuului siihen porukkaan, jossa Rick nyt leikkii olevansa. Ja koska Rick sai tehtäväkseen kopioida niitä papereita, ja jatkossa saattaa tulla eteen jotain muitakin hommia, niin ehkä Archiekin sai itselleen sellaisia tehtäviä. Ja ehkä hän ei pitänyt niistä. Pitäisi siis tietää, miten Archie eksyi sinne taloon ja onko hänestäkin olemassa tietoa sellaisessa kansiossa kuin mitä me katseltiin. Ja tietty herää kysymys, liittyikö Archien kuolema jotenkin siihen taloon ja siellä oleviin ihmisiin. Sitten on tietty tää Noran osuus, joka totta kai kiinnostaa mua, mutta on tavallaan sivujuoni tässä hommassa. Ehkä me annetaan sen asian hetki olla, koska mä luulen, että sitä on vaikeampi selvittää. Siitä on sentään kymmeniä vuosia aikaa, enkä mä tunne ketään, jolta voisin kysyä. Archien juttu on taas niinku tuoreempi." Muut nyökkäilivät, mutta Andrew jatkoi vielä: "Koska on täysin mahdotonta käydä läpi kaikkia talossa olevia kansioita ja etsiä sieltä jotain tietoja Archiesta, niin tarttee ottaa joku toinen lähestymistapa. Yksi vois olla se, että Rick alkaa kaveerata niiden muiden kerhon jäsenten kanssa. Sähän et vielä tunne niitä kovin hyvin, vai?" "En. Silloin kun mä pääsin mukaan porukkaan, niin samalla kerralla otettiin yksi tyttö ja kaks jätkää. Sen tytön nimi on Amanda ja niiden jätkien nimet oon unohtanu. Ne on siis kaikki opiskelijoita. Sitten siellä käy säännöllisesti sellainen suunnilleen kolmekymppinen nainen, joka juttelee jonkun verran sen Amandan kanssa. Siitä naisesta mä en tiiä oikeen mitään. Paitsi, että sillä on yks lapsi. Eikä miestä. Sitten siellä on kolme vanhempaa miestä, yks on varmaan vähän päälle kolmenkymmenen, yks jotain neljäviitonen ja se yks on varmaan yli kuudenkymmenen. Ne kulkee kaikki omilla autoillaan ja juttelee jonkun verran keskenään. Se kuuskymppinen on jotenkin outo." "Eli sä voisit yrittää tutustua niihin. Jutella ensin jotain yleistä, kyl se sulta onnistuu. Sitten pikkuhiljaa yrittää udella, että mitä varten ne liitty mukaan ja mitä ne ajattelee siitä kerhosta. Ja onko niiltä pyydetty jotain palveluksia", Andrew listasi asioita. "Joo, voin mä yrittää. Tosin toi kaikki ei onnistu ihan hetkessä. Ehkä mä aloitan siitä Amandasta, sitä on varmaan helpoin lähestyä." "Ihan varmasti, susta kun on kysymys", Susan mutisi, mutta Rick ei kiinnittänyt lauseeseen mitään huomiota. "Entäs ne jätkät?" Sandy kysäisi. "Ne on jotain nörttejä", Rick huokaisi ja pudisti päätään. "No hei, sä luet itse matematiikkaa. Voiko mitään sen nörtimpää enää olla?" Andrew kysäisi. "Usko pois, kyllä voi."
|
|
|
Post by ninyfa on Aug 23, 2009 20:00:54 GMT 3
Rick oli jutellut Amandan kanssa niitä näitä ja yrittänyt onkia tietoa siitä, miten tämä oli tullut lähteneeksi mukaan kerhon kokoontumisiin, mutta nuori nainen oli varsin vähäpuheinen. Rick oli myös tahallaan noussut samaan bussiin Amandan kanssa, vaikka bussi kulkikin hänen itsensä kannalta hieman väärää reittiä ja vei jonkun verran ohi yliopistokampuksen niin että hän joutui kävelemään pidemmän matkan pysäkiltä kotiin. Amanda ei asunut aivan kampusalueella, mutta siitä kohtuullisen kävelymatkan päässä kuitenkin.
Tänä iltana Rick kuitenkin rohkaisi mielensä ja kysyi suoraan toiselta lähtisikö tämä hänen kanssaan kahville. Rickin yllätykseksi Amanda vastasi myöntävästi ja ehdotti jopa erästä kahvilaa, joka oli aika lähellä hänen asuntoaan ja tullut kuulemma siksi tutuksi. Rick suostui ilomielin ja he jäivät pois bussista Amandan näyttämässä kohdassa ja kävelivät kahvilaan. Näin myöhään illalla siellä ei ollut juurikaan asiakkaita, vain muutama pariskunta ja yksi yksinäinen mies uppoutuneena lehteen. Amanda tilasi kaakaota, Rick tyytyi tavalliseen kahviin ja he valitsivat yhden tyhjänä olevista pöydistä.
Saadakseen asiaan jotain selvyyttä Rick päätti kysyä suoraan: "Miten oikein tulit lähteneeksi mukaan kerhoon? Et vaikuta ihan sellaiselta, että viihtyisit tuollaisissa tapaamisissa." "Ai jaa. Susta voisi kait sanoa ihan samaa. Mä lähdin mukaan, koska ajattelin, että on se ainakin jotain vähän erilaista. Mun on oikeestaan aina pitänyt tehdä jotain vähän erilaista kuin muut, mut se on vaan syystä tai toisesta jäänyt. Mä oisin halunnut lähteä ulkomaille, mut en oo ainakaan vielä lähtenyt. Ehkä vielä joskus..." Amandan ääni häipyi kuulumattomiin. "Mä olen tehnyt ton jo", Rick totesi. "Ihan tosi? Kerro." "Mä pidin lukion jälkeen pari välivuotta. Ensin olin raksalla töissä, jotta sain edes jonkun verran rahaa kasaan ja sitten lähdin tonne Kaukoitään. Mulla oli mukana vain reppu, jossa oli kaikki välttämätön. Mä tapasin lentoasemalla kolme muuta suunnilleen mun ikäistä reppumatkaajaa, joiden kanssa hengailin jonkun aikaa. Kaksi niistä oli yhtä vihreitä kuin mäkin, mutta se yks niistä oli käynyt siellä suunnalla aiemminkin. Se osas antaa meille aika hyviä käytännön vinkkejä. Millaisissa paikoissa kannatti yöpyä, oli fiksua vähän katsoa mitä suuhunsa pisti ja muuta sellaista. Me asuttiin vajaa viikko yhdessä motellissa, mut sit mä päätin lähteä kokeilemaan omia siipiäni. Sitä vartenhan mä olin sinne vähän niin kuin lähtenytkin. Näyttääkseni itselleni, että kyllä mä pärjään. Vaikka monet tutut pitikin mun lähtöä ihan älyttömänä tempauksena. Mutta mä en ole katunut hetkeäkään sitä että kävin siellä. Se oli ihan mahtava kokemus!" Amanda otti välillä kulauksen kaakaota ja kuunteli vaiti, kun Rick jatkoi: "Mä lähdin pois kaupungista, kuljin aina vain enemmän maaseudulle. Kävelin paljon, välillä sain kyydin jossain heinäkärryssä. Tapasin paikallisia ihmisiä, pääsääntöisesti siellä oltiin valkoihoista matkaajaa kohtaan tosi ystävällisiä. En mä osannut heidän kieltään, eikä he juuri mun, mutta elekielellä tulin aika hyvin juttuun. Vähitellen opin joitakin tärkeimpiä sanoja. Pyysin ruokaa ja yösijaa, sain yöpyä heidän kodeissaan. Usein tein töitä yhdessä heidän kanssaan. Lapset olivat tosi välittömiä. Vain muutama valkoihoinen tuli siellä enää vastaan. Ei ollut turisteja kameroineen eikä opaskarttoineen. Oli vain mä ja he. Sillä lailla meni useampi kuukausi. Lopulta lähdin hiljakseen paluumatkalle. Pienet kylät jäivät taakse, tulin suurempiin asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin. Länsimainen elämäntapa alkoi taas näkyä. Sitten piti palata takaisin." "Lähtisitkö uudestaan jos voisit?" Amanda kysyi. "En ainakaan ihan heti. Mä viihdyn nyt täällä. Ehkä joskus sitten. Ei voi tietää."
Lopulta he lähtivät kahvilasta ja kävelivät Amandan asunnolle. Tämä pyysi Rickin vielä teelle, johon tämä suostui. He juttelivat myöhäiseen yöhön asti. Rick jäi yöksi.
|
|
|
Post by ninyfa on Sept 26, 2009 22:40:31 GMT 3
Viikkojen kuluessa Rick ehti hieroa tuttavuutta myös muiden kerhossa käyvien kanssa. Heistä ei kuitenkaan irronnut mitään mainittavaa. Rickin mielestä he olivat aivan tavallisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta olivat liittyneet mukaan toimintaan. Todennäköisesti suurin syy oli uteliaisuus. Ainoan poikkeuksen teki Robert. Hän oli joukon vanhin, vähän yli kuudenkymmenen ja jäisi muutaman vuoden päästä eläkkeelle. Hän oli pankinjohtaja. Rick huomasi voivansa jutella hänen kanssaan melko vaivattomasti, mikä teki asian hitusen helpommaksi. Toisaalta hänessä oli myös jotain outoa, mutta Rick ei osannut määritellä sitä tarkemmin. Ehkä se oli jonkinlaista pidättyväisyyttä.
Robert oli kuulunut kerhoon melkein kymmenen vuoden ajan. Hän kertoi Rickille liittyneensä alun perin sen vuoksi, että oli kuullut kerhosta, jossa voisi vaihtaa ajatuksia kirjallisuuteen liittyen. Hän luki itse mielellään elämäkertoja ja historiaan liittyvää materiaalia. Lisäksi hän pelasi mielellään shakkia ja harrasti väittelyä, mutta kymmenen vuoden aikana kerhoon oli kuulunut vain muutama hyvä väittelijä. Rick myönsi auliisti, ettei itse välittänyt väittelystä paljoakaan. Robert ei muistanut, kuka hänelle oli alun alkaen maininnut kerhosta. Kenties se oli ollut joku silloinen työkaveri. Vuosien myötä jäsenet olivat vaihtuneet. Yleensä jäsen vain jäi yksi päivä tulematta, eikä hänestä sen koommin kuultu. Robert ei pitänyt tätä kummallisena. Hän oli aina olettanut, että kerhosta sai lähteä ilman että siitä tarvitsi erityisesti kenellekään ilmoittaa. "Entä herra Freeman?" Rick kysyi tarkoittaen miestä, josta oli jo ehtinyt nähdä toisenkinlaisen puolen. "Hän on ollut mukana kuvioissa muutaman vuoden. Häntä ennen oli...tjaa, enpä enää muistakaan sen miehen nimeä. Hänen kanssaan pelasin usein shakkia. Wilson! Sehän se nimi oli. Herra Freeman on kovin erilainen, määrätietoisempi. Ja nuorempi. Herra Wilson oli suunnilleen minun ikäiseni."
"Onko täältä viime aikoina lähtenyt porukkaa? Mietin vain, että meitähän tuli kerralla lisää aika monta uutta kasvoa", Rick kysäisi. "Kyllä muistan erään ikävän tapauksen. Eikä siitä ole kovinkaan kauaa aikaa. Muuan nuori mies. Hän oli vasta jokin aika sitten liittynyt. Sitten häntä ei enää näkynytkään. Lehdessä oli uutinen, että opiskelijanuorukainen oli tehnyt yliopistokampuksella itsemurhan. Jututin erästä tuttua poliisia ja sain tietää kuolleen nimen. Eihän poliisien pitäisi tuollaisia tietoja ulkopuolisille antaa, mutta tämä tuttuni onkin aina ollut vähän suulas. No, joka tapauksessa. Sen nuorukaisen kohtalo oli minusta surullinen. Miksi nuori ihminen tappaa itsensä? Tuohon kysymykseen emme varmaan koskaan saa vastausta", Robert pudisti päätään puhuessaan. Sitten hän vilkaisi nopeasti Rickiä. "Et kai vain tuntenut häntä? Etkö sinäkin opiskele siellä samassa paikassa?" "En tosiaankaan tuntenut. Se on kuitenkin aika iso yliopisto", Rick valehteli.
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 18, 2009 20:04:11 GMT 3
Andrew ja Rick heittelivät kentällä koreja. "Mitä olet saanut niistä ihmisistä irti?" Andrew kysyi. "En kauheasti mitään. Siitä Robertista voi olla apua, mutta muista ei varmasti juurikaan. Hän tiesi Archien, vaikka mitään nimiä ei mainittu. Jouduin valehtelemaan, ettei Archie liittynyt muhun mitenkään. Toivottavasti ukko uskoi." "Teit kyllä ihan fiksusti." "Entä se Amanda?" Rick nappasi pallon ja heitti korin. "Mitä siitä?" "No muuten vain. Voisiko hänestä olla apua?" "Voisi. Oon jopa sitä mieltä, että hänelle voisi kertoa vähän enemmänkin. Silloin hän ymmärtäisi paremmin. Vai mitä aattelet?" "No eiköhän. Tee sä vain omat ratkaisusi. Kuten oot tehny tähänkin asti. Kunhan katsot, ettet hölötä ohi suusi ihan mitä tahansa", Andrew hymähti ja nappasi pallon toiselta. "Mitä sä nyt tolla oikeen tarkotit?" "Sitä vaan, että kai te ootte tehny muutakin kuin vain jutellu menneen talven lumista." "No ollaan. Jos se sua niin hirveästi kiinnostaa." "Etkös sä sanonut käyneesi sen kämpälläkin?" Rick sai riistettyä pallon Andrewlta ja heitti sen koriin kolmen pisteen viivan takaa ennen kuin vastasi: "Sanoin. Ja kävinkin. Ja joo, mä olin yötä. Ja tehtiin me muutakin kuin vain nukuttiin. Ootko nyt tyytyväinen? Häh?" "Olen. Älä hikeenny", Andrew naurahti. "No vaihdetaan sitten aihetta. Sinä ja Susan?" Rick kysyi. "Mitä meistä?" "No kerro jotain. Miten teillä menee tällä haavaa?" Andrew pudisti päätään: "Ei kai kauhean hyvin. Mä olen tainnut viettää liikaa aikaa tän jutun kanssa. Miettinyt tätä liikaa siis. Susanista tuntuu kai siltä, että mä olen unohtanut hänet." "Niinkö hän sanoi?" "No ei suoraan. Mutta on mulla sellainen fiilis." "Kai tajuat, että sun pitää korjata tilanne?" "Joo, tajuan kyllä. Susan ansaitsee sen." "Todellakin", Rick murahti ja yritti heittää pallon koriin, mutta heitto jäi lyhyeksi. Hän kirosi, ja Andrew nappasi pallon.
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 18, 2009 22:05:49 GMT 3
Andrew oli saanut äidiltään tiedon, että Paul-ukki oli joutunut sairaalaan. Sydänkohtaus, äiti oli sanonut. Äiti oli myös välittänyt ukin terveiset, joiden mukaan Andrewn ei missään nimessä pitänyt rynnätä sairaalaan kesken kaiken. Mutta käymään sai toki tulla.
Koska perjantaina ei ollut luentoja, Andrew lähti aamujunalla ja meni asemalta suoraan sairaalaan. Hän löysi vaikeuksitta oikean osaston, joka oli sairaalan neljännessä kerroksessa. Ovessa luki, että vierailuaika teho-osastolla oli kello 11-15 ja kukkia ei saanut tuoda. Heti ovea vastapäätä oli ilmeisesti hoitajien kanslia, josta Andrew kysyi neuvoa, ja vähän vanhemman näköinen hoitaja lähti näyttämään hänelle, mistä ukin löytäisi. Paul-ukki makasi vuoteessa peiton alla. Lähellä oli kunnioitettava määrä monitoreja ja johtoja. Joku letku näytti menevän ukin käteen. Sängyn jalkopäässä oli tuoli, jolla istui nuori sinisiin vaatteisiin pukeutunut hoitaja ja tarkkaili yhtä monitoria. "Hän tuli katsomaan potilasta. Lapsenlapsihan sinä olit?" vanhempi hoitaja kysyi kääntyen Andrewn puoleen. "Jep." "Isoisäsi voi hyvin. Häntä pidetään täällä tarkkailtavana kaiken varalta, mutta todennäköisesti hänet voidaan siirtää piakkoin vuodeosastolle. Voit jutella hänen kanssaan ihan rauhassa", nuorempi hoitaja sanoi ja nousi tuoliltaan. "Okei, kiitos." Andrew veti tuolin alleen ja istahti sängyn viereen. Hoitajat häipyivät paikalta.
"Mukavaa, että tulit", Paul-ukki aloitti. Hän vaikutti melko pirteältä, vaikka kasvot olivatkin aika kalpeat. "Totta kai tulin. Vaikka olitkin käskenyt pysymään poissa", Andrew yritti vitsailla. "Heh. En minä niin ollut sanonut. Ehkä äitisi käsitti väärin. Tarkoitin vain, ettei tänne kannata kaikkien rynnätä. Äitisi on ollut täällä melko lailla. Turhaa hössötystä, sillä olen ihan kunnossa. Lekuri sanoi, että koska olen muuten niin hyvässä kunnossa, niin minun pitäisi kyllä tokeentua tästä ihan entiselleni. Mutta jotain lääkkeitä hän aikoi määrätä lisää. Puhui jostain nitrosta." "Miten kaikki oikein tapahtui?" "Jaa-a. En varmaan ole paras kertomaan, sillä vintti pimeni niin sanotusti. Muistan, että olin lähdössä ulos kävelylle. Olin juuri ehtinyt sulkea asunnon oven ja olin käytävässä, kun tunsin kipua rinnassa ja käsivarressa." Puhuessaan Paul heilautti vasenta kättään, jossa oli kiinni jokin letku. Lisäksi Andrew huomasi, että oikean käden sormessa oli jokin pieni vekotin, josta lähti johto yhteen monitoreista. "Mikä tuo on?" hän kysyi sormea osoittaen. "On sillä kai joku hieno nimikin. Sillä mittaillaan kuulemma sitä, että veressä on tarpeeksi happea. Jossain vaiheessa tuo monitori piippaili, ja hoitajat lykkäsivät naamalle sellaisen maskin ja käskivät vedellä kunnon henkosia. Kaipa siitä jotain hyötyäkin oli, sillä monitori lakkasi valittamasta. Rasittavaa tuo piipitys. Ja heti tässä on joku ympärillä hääräämässä, jos vähän piipittää. Ei yölläkään saa olla rauhassa, kun mittailevat verenpainetta ja ties mitä kesken unien." Andrew nauroi. "Mutta niin, siitä kohtauksesta. Tunsin siis kipua ja sitten en muistakaan mitään. Heräsin vasta tässä sängyssä. Äitisi kertoi, että joku palvelutalon hoitajista oli nähnyt minun kaatuvan ja kohta sitä oltiinkin ambulanssissa. Lekuri sanoi, että pääsin suoraan leikkauspöydälle. Jotain suonia hän ilmeisesti korjaili tuolla pumppuni tuntumassa, en ihan tajunnut niitä selityksiä. Mutta tässä sitä nyt ollaan." "Onneksi niin", Andrew huomautti. "Niinpä. En minä vielä olisi halunnut heittää lusikkaa nurkkaan. Joskus myöhemmin sitten, kiitos vain. Mutta...", Paul alensi ääntään jatkaessaan "Sen verran minä kuitenkin opin tästä, että yksi asia meidän on hoidettava loppuun." "Mikä niin, ukki?" Andrew ehti kysyä, mutta juuri silloin joku kolmas hoitaja tuli sängyn viereen. "Kuinkas täällä voidaan?" "Hyvin, kiitosta vain. Tässä on sukulaispoikani Andrew", Paul vastasi hoitajalle ja viittasi Andrewn suuntaan. Hoitaja nyökkäsi Andrewlle ja ryhtyi sitten ripustamaan sängyn vieressä seisovaan telineeseen lasipulloa, jossa oli kellertävää nestettä. "Mitäs minuun nyt lykätään?" Paul kysyi ja laski kätensä peiton päälle. "Antibiootti tämä on", hoitaja totesi ja vaihtoi letkun Paulin käsivarressa olevaan kanyyliin. Sitten hän sääti tiputusnopeuden sopivaksi, merkkasi jotain pöydällä oleviin papereihin ja häipyi.
"En ole vielä kertonut sinulle ihan kaikkea siitä, mitä Nora-siskon murhaan ja kaikkeen sen asian jälkimaininkeihin liittyy. Jotta mitään ei jäisi sanomatta, kerron sen tarinan loppuun nyt. Mikäli vain jaksat kuunnella." "Tietty. Anna kuulua." Ja niin Paul kertoi tyttärenpojalleen kaiken, mitä suinkin muisti noista vuosikymmenten takaisista asioista.
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 30, 2009 21:16:10 GMT 3
Paul oli kertonut Andrewlle, että etsivä Dickson, joka oli tutkinut Noran tapausta, oli kuollut. Ei mikään ihme, sillä hän ja Paul olivat olleet murhan tapahtuessa suunnilleen samanikäisiä. Sitä paitsi poliisin ammatti saattoi olla terveydelle varsin epäterveellinen. Paul oli jopa ollut etsivän hautajaisissa, sillä heistä oli vuosien varrella ehtinyt tulla ystäviä. Etsivällä ei ollut lapsia, mutta Paul oli muistellut, että tällä oli ollut ainakin yksi veljenpoika.
Hetken harkinnan jälkeen Andrew päätti käydä poliisiasemalla koittamassa onneaan. Joskushan poliisin ammatti kulki suvussa. Asemalle päästyään hän hankkiutui neuvontatiskin äärelle. Tiskin takana tietokoneen kanssa puuhaili päivystäjänä nuorehko mieshenkilö. "Niin?" tämä kysyi. "Tämä voi kuulostaa hieman oudolta, mutta kyselisin eräästä etsivästä, joka ei ole enää täällä töissä", Andrew aloitti. Hän sai nopeasti miehen täyden huomion ja tämä kohotti kulmakarvojaan: "Jaa. Minkäköhän vuoksi ja ketä mahdat tarkoittaa?" Andrew selosti lyhyesti isoisänsä sairaalaan joutumisen, Noran tapauksen vuosikymmenien takaa ja mainitsi etsivä Dicksonin nimen. "Hänet kyllä muistetaan täällä", mies sanoi, kun etsivän nimi tuli esille. "Ja samoin täällä muistetaan tuo Nora Parkerin tapaus. Se olikin erään toisen murhan lisäksi ainoa henkirikos etsivä Dicksonin uralla, jota hän ei saanut ratkaistua. Ja se ura oli melko pitkä." "Niin olen ymmärtänyt", Andrew myönteli. "Mutta sinulla kävi onni. Etsivä Dicksonin veljenpoika Jack on töissä täällä. Pieni hetki, niin tarkistan, onko hän tänään vuorossa." Mies puuhaili hetken tietokoneen kanssa ja ilmoitti sitten: "Hänellä on vapaapäivä. Mutta jos viitsit jättää yhteystietosi, niin hän ottaa kyllä yhteyttä. Voisin jopa luvata, että hän tekee sen huomenna." "Vaikka onkin lauantai? No, hieno juttuhan se." "Tämä on poliisiasema", mies naurahti "Täällä käsite viikonloppu on täysin tuntematon." Andrewkin hymähti ja antoi sitten nimensä ja numeronsa, jotka mies kirjasi muistiin.
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 20, 2009 20:57:42 GMT 3
Etsivä Dicksonin veljenpoika Jack oli soittanut Andrewlle heti seuraavana päivänä, kuten päivystäjä oli uumoillutkin. Andrew oli kertonut hieman epämääräisesti, että hänen ukkinsa oli muistellut menneitä ja siinä puuhassa oli tullut puheeksi myös etsivä Dickson ja ratkaisematon murha. Jack Dickson muisti setänsä kertoneen Noran selvittämättömästä murhasta ja tiesi jutusta itsekin aika paljon, sillä hän oli saanut sedältään kaikki tämän tekemät muistiinpanot. Viralliset paperit kuten ruumiinavauspöytäkirja oli talletettu poliisiaseman arkistoihin, mutta niistäkin oli olemassa kopiot, jotka olivat nyt Jack Dicksonin hallussa. "Setä vei niin sanotusti töitä kotiin", Jack Dickson oli sanonut puhelimessa Andrewlle. "Hän halusi, että kaikki paperit olivat hänen lähettyvillään. Jos hän vaikka äkkiä sattui tarvitsemaan jotain tietoa. Näin ei tietenkään ollut kaikkien tapausten kanssa. Oikeastaan vain tämä tapaus, ja joku toinen murha, josta en tiedä tarkemmin, saivat hänen mielessään näin suuren painoarvon", Jack oli jatkanut.
Andrew oli kysellyt varovasti, olisiko hänellä mahdollisuus tutustua papereihin. Jack oli ensin hieman vastahakoinen, joten Andrew päätti selittää omaa osuuttaan jutussa hieman tarkemmin. Hän ei kuitenkaan kertonut mitään Archien kuolemasta tai Rickin osuudesta, vaan kertoi, että tapaus kiehtoi häntä erityisesti ukin vuoksi. Hän mainitsi myös, että muutama hänen ystävänsä oli innokas saamaan selkoa jutusta hänen lisäkseen, mutta lisäsi, että voisi puhua asioista tarkemmin vasta kun saisi muiden suostumuksen. Jack suostui tähän ja he sopivat tapaavansa lähitulevaisuudessa kasvotusten. Puhelun päätyttyä Andrew oli vahvasti sitä mieltä, että Jack Dicksonille voisi kertoa koko totuuden asiasta, tai ainakin melkein koko totuuden. Hänestä olisi varmasti paljon hyötyä jatkossa.
|
|
|
Post by ninyfa on Dec 29, 2009 21:18:33 GMT 3
Kaikki nuoret olivat koolla Rickin ja Andrewn huoneessa. Andrew oli kertonut puhelustaan Jack Dicksonin kanssa ja saanut muut vakuuttuneeksi siitä, että kyseiseen tyyppiin kannatti luottaa. Hän sai muilta vapaat kädet kertoa tälle, mitä itse halusi.
Toinen asia, josta Andrew halusi muiden kuulevan, liittyi siihen, mitä Paul-ukki oli sairaalan teho-osastolla sanonut. Hän oli kertonut kolmesta miehestä, jotka tavalla tai toisella olivat liittyneet Noran elämään. Ensimmäinen näistä oli Chris Evans, jonka kanssa Nora oli seurustellut joskus aikoinaan. Paul-ukki oli kertonut Andrewlle, että Chris oli ollut melko kummallinen tyyppi. Muusikko, joka ei ollut juurikaan suunnitellut elämäänsä eteenpäin, vaan oli elänyt vain musiikille. Paul-ukki oli kuitenkin edelleen samaa mieltä kuin tavatessaan etsivän Dicksonin ensimmäisen kerran. Chrisillä ei missään tapauksessa ollut mitään tekemistä Noran kuoleman kanssa. Se, jos mikä oli selvä asia.
Toinen Noraan liittynyt mies oli Sonny. Noran kuoleman aikoihin hän oli vähän yli parikymppinen opiskelija, joka puuhaili tietokoneiden parissa. Paul oli tavannut hänet muutaman kerran, saanut häneltä valokuvia, joista ei ollut apua, koska hän ei koskaan saanut selville, keitä kuvissa oli. Paul oli epäillyt Andrewlle, että Sonnya olisi käytännössä mahdoton löytää.
Kolmas mies oli Felip. Hän oli suuri arvoitus. Andrew kertoi, että Paul-ukin mukaan Felip oli ilmestynyt kuin tyhjästä ja hävinnyt samalla tavalla Noran kuoleman aikoihin. Poliisi oli puhuttanut häntäkin ja olisi ilmeisesti halunnut puhuttaa lisää, mutta mies ehti kadota ennen sitä. Paul oli kyllä ensin uskonut Felipen selityksen, jonka mukaan hän ja Nora olivat halunneet salata kihlauksensa ja kertoa siitä vasta sopivan hetken tullen. Paulin pää oli ollut tuolloin aika pyörällä kaikesta Noraan liittyvästä, joten hän ei ollut miettinyt asia suuremmin. Myöhemmin, ja varsinkin Felipen kadottua kokonaan kuvioista, hän oli ruvennut miettimään asiaa tarkemmin ja ajatellut, ettei miehen selityksissä ollut kyllä mitään järkeä. Mutta etsiskelyistä huolimatta poliisi ei Felipeä tavoittanut ja asia jäi vaiheeseen.
"Kusessa ollaan siis", Rick esitti ääneen oman arvionsa. "Eikä olla! Jumissa vain", Andrew väitti. "Eikä välttämättä jumissakaan, jos meillä on edes hiukan onnea", Ted puuttui puheeseen ja jatkoi "Voi olla, että Sonnya ja sitä Felipeä on mahdoton löytää. Sitä paitsi voi olla, etteivät ne ole edes heidän oikeat nimensä. Jospa he liittyvätkin jotenkin toisiinsa. Heillä on sentään jotain yhteistä, vaikka sitä ei ensi kuulemalta tulisi ajatelleeksi. Molemmat mitä ilmeisimmin tunsivat Noran, mutta Andrewn isoisä ei tiennyt mitään heistä kummastakaan. Kumpikin otti Noran kuoleman jälkeen yhteyttä Andrewn isoisään ja katosi sitten jälkiä jättämättä. Vaikka poliisilla ei tohon aikaan vielä ollut kaikkia nykytekniikan viimeisimpiä hienouksia, niin varmastikin nuo miehet olisi löydetty, jos heidät olisi ollut ns. helppo löytää. Eli heillä kummallakin oli syynsä pysytellä poliisilta piilossa. Ehkä kummallakin oli ihan omat syynsä tai ehkä ne olivat yhteisiä. Ei voida tietää. Mutta tämä Chris Evans on kenties eri juttu. Hänet luulisi löytävän kohtuullisen helposti. Vähän istumista tietokoneen ääressä ja puhelinluettelon tutkailua. Toivotaan vaan, ettei hän asu toisella puolen mannerta. Tai ole ehtinyt kuolla." "Piditpä pitkän puheen", Rick naurahti. "Mutta puhuit kyllä asiaakin. Mä voin yrittää selvittää sitä Chris Evansin olinpaikkaa tässä lähipäivinä. Ja sovin siis sen poliisi Jack Dicksonin kanssa tapaamisen. Katsotaan sitten, mitä ne poikivat", Andrew suunnitteli ääneen. Muut nyökkäilivät.
|
|
|
Post by ninyfa on Jan 15, 2010 21:01:24 GMT 3
Andrew löysi Chris Evansista niukasti tietoa, vaikka vietti kirjaston koneella melkoisen tovin. Muutama lehtiartikkeli löytyi. Niissä kerrottiin lyhyesti jotain yleistä miehen muusikon urasta ja tuoreimmassa artikkelissa mainittiin eläkkeelle vetäytymisestä. Tosin tämäkin oli kirjoitettu jo vuosia sitten. Ukon täytyi olla melkein Paul-ukin ikäinen.
Myöhemmin Susan ja Andrew jatkoivat muusikon metsästystä puhelinluettelon avulla. He päättivät kokeilla onneaan ja soitella ensin puhelinluettelon Evanseille, jotka asuivat kaupungissa, sillä Andrewn löytämässä artikkelissa oli mainittu, että Chris Evans vetäytyi viettämään eläkepäiviään nimenomaan tänne. "Täällä on kahdeksan sen nimistä", Susan ilmoitti tarkasteltuaan luetteloa. "Mutta kaksi näistä voidaan vetää yli heti. Toinen on näköjään hammaslääkäri ja toinen asianajaja. Jää siis kuusi." "Se ei ole paljon onneksi. Kumpikin ottaa kolme. Mä voin ottaa ne kolme vikaa. Luettelehan numeroita." Susan luetteli numerot ja tarttui sitten kännykkäänsä soittaakseen itsekin. Andrew siirtyi huoneen toiselle puolelle, etteivät heidän puheensa häiritsisi toisiaan ja näppäili ensimmäisen numeron.
Hetken päästä pidettiin taukoa. Kumpikin oli soittanut kahdelle, mutta huonolla menestyksellä. Ihmiset oli sentään saatu langanpäähän, mutta heillä ei ollut musiikin kanssa mitään tekemistä. "Pidä nyt peukkuja, että toinen näistä tärppää. Muuten meille tulee hitonmoinen urakka soitella kaikille tän maan Chris Evanseille", Andrew totesi ja rupesi näppäilemään viimeistä numeroa. Hän sai odottaa kauan, mutta lopulta toisesta päästä kuului hennolla, selvästikin vanhan naisen äänellä vastaus. Andrew esitteli kolmannen kerran itsensä ja kysyi sitten, tunsiko vastaaja muusikkoa nimeltä Chris Evans. "Kyllähän minä. Mieheni oli muusikko nuorempana, muttei hän ole tehnyt niitä hommia enää pitkiin aikoihin." Andrew innostui, ja Susan, joka oli juuri pettyneenä sulkenut puhelimen, tuli aivan hänen viereensä kuullakseen keskustelusta edes osan. "Sinä haluat varmaankin puhua hänen kanssaan nuori mies. Haen hänet puhelimeen, mutta tämä vie hetken aikaa. Hän on tuolla toisessa huoneessa ja jalat ovat alkaneet käydä huonoiksi." Andrew kiitti ja jäi odottamaan. Hän saikin odottaa melko kauan, mutta viimein kuului matala miehenääni: "Haloo? Chris Evans." Andrew esitteli uudelleen itsensä ja jatkoi sitten: "Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta muistatteko sellaista henkilöä kuin Nora Parker." Vanha mies oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi: "Tuota nimeä en olekaan kuullut kymmeniin vuosiin. Mutta kyllä muistan. Me seurustelimme nuorina." Andrewn oli vaikea pysyä tyynenä, mutta hän jatkoi urheasti: "Silloin varmaan muistatte myös hänen veljensä Paul Parkerin. Minä olen Paulin tyttärenpoika." "Kyllähän minä Paulin muistan", Chris Evans jatkoi. "Meillä oli omat erimielisyytemme tuohon aikaan." Andrew selitti isoisänsä kertoneen hänelle Noran kuolemasta ja että hän oli kiinnostunut asiasta siinä määrin, että oli halukas tapaamaan ihmisiä, jotka olivat joskus tunteneet Noran. Siitä Andrew ei kuitenkaan maininnut mitään, että hän halusi, mikäli vain mahdollista, saada selville myös tappajan. Chris Evansille sopi hyvin tapaaminen ja he sopivat, että Andrew tulisi Evanseille ensi lauantaina iltapäivällä. Lopuksi Andrew kysyi vielä: "Sopiiko, että tulen yhdessä tyttöystäväni kanssa?" "Ilman muuta", vanha mies vastasi "Kaksin aina kaunihimpi." Andrew kiitti vielä vanhusta ja lopetti sitten puhelun.
|
|
|
Post by ninyfa on Mar 18, 2010 0:52:57 GMT 3
Andrew parkkeerasi Tedin auton omakotitalon pihaan ja he nousivat Susanin kanssa kyydistä. "Tämän pitäisi olla oikea paikka. Nämä talot näyttävät kyllä kaikki melko samanlaisilta, mutta tämä on numero neljätoista." "Ainakaan emme ole myöhässä", Susan totesi vilkaisten kelloaan. "Se on vasta viittä vaille." He kiipesivät matalat portaat etuovelle ja Susan soitti ovikelloa. Hetken päästä oven tuli avaamaan iäkäs mieshenkilö. Hänen täytyi Andrewn pikaisen arvion mukaan olla lähemmäs 190 senttiä pitkä. "Andrew Parker?" mies kysyi samalla matalalla äänellä, jonka Andrew oli kuullut aikaisemmin puhelimessa. "Kyllä vain. Tässä on tyttöystäväni Susan." Miehet kättelivät ensin ja sitten Chris Evans pudisti ystävällisesti myös Susanin kättä. "Minua voi sitten ilman muuta sinutella", hän sanoi ja viittasi nuoria tulemaan peremmälle.
Eteinen oli pienehkö, joten talon isäntä asteli kauemmaksi antaakseen vieraille tilaa riisua kenkänsä. Jostain ilmestyi musta kissa tutkailemaan tulijoita. Sitten paikalle saapui rouva Evans, jonka etunimeä Andrew ei muistanut kuulleensa puhelimessa. Miehensä vastapainoksi rouva Evans oli lyhyehkö, jopa Susan näytti olevan häntä pidempi ilman kenkiäkin. Myös rouva Evans kätteli nuoret ja esitteli itsensä Maryksi. Hän mittaili Andrewta ja Susania päästä jalkoihin hymyillen ja innostui sitten ihastelemaan Susanin uudehkoja mokkasaappaita. Herra Evans kehotti Andrewta siirtymään olohuoneen puolelle, ja Susan ja rouva Evans tulivat pian perässä.
"Jaahas, olet siis Paul Parkerin tyttärenpoika. Muistan, että hänellä oli tytär, mutta nimen olen unohtanut. Nora kertoi veljentyttärestään usein. Hän oli äitisi kummitäti, mutta sen varmaan tiesitkin", herra Evans aloitti. Andrew istahti mukavaan nahkanojatuoliin ja vastasi: "Äitini nimi on Katie." "Minusta tuntuu, ettei minulla ole Norasta paljoa sanottavaa", Chris Evans jatkoi. "Tai ainakaan sellaista, mistä olisi sinulle hyötyä. Olet varmaan kuullut isoisältäsi, millainen ihminen hän oli." Andrew nyökytteli vaiti. "Vaikka erosimme Noran kanssa, pidimme silti yhteyttä. Sähköpostitse lähinnä. Ja puhelimitsekin. Noran tapana oli lähetellä tekstiviestejä. Hänellä oli muutenkin sellainen tapa. Siis, että hän piti yhteyttä miehiin, joihin oli tutustunut ennen minua. Se oli ihan ok. Suhteemme ei päättynyt sen takia, että olisin epäillyt Noraa uskottomuudesta. Sen päättyminen oli varmasti monen tekijän summa, enkä edes oikein enää muista niitä. Eikä sillä ole niin väliäkään." Andrew käytti herra Evansin pitämän tauon hyväkseen ja kysyi: "Noran kuoleman jälkeen sinuun oltiin myös yhteydessä. Mitä poliisi halusi tietää?" "Voi voi, hehän halusivat tietää vaikka mitä. Missä olin ollut Noran kuollessa, olimmeko riidoissa, miksi olimme eronneet, miksi olin muuttanut toiselle paikkakunnalle, oliko Noralla vihamiehiä, oliko minulla käsitystä siitä, miksi hän oli kuollut. Ja muuta sellaista. Heillä oli paljon kysymyksiä. Minulla taisi mennä yksi iltapäivä niihin vastaillessa. Ja se poliisiparka, joka minua haastatteli. Hän kirjoitti tunnollisesti sanomiseni muistivihkoon. Ja varmaan hän kirjoitti siitä haastattelusta vielä perusteellisen raportin. No, kaipa se oli välttämätöntä. Mutta sen jälkeen minut jätettiin rauhaan. He tulivat varmaan siihen lopputulokseen, että olin vain harmiton eksä. Yksi muiden joukossa." "Tapasitko Noraa sen jälkeen, kun olitte eronneet?" Susan kysyi samalla kun rouva Evans tarjoili heille kahvia ja uunituoretta pullaa. "Kyllä vain. Tosin vain kerran. Erostamme oli kulunut silloin varmaan suunnilleen vuosi. Bändini tuli tänne kiertueelle. Nora tuli keikalle ja juttelimme sen jälkeen. Tämä voi muuten kiinnostaa teitä. Hän esitteli minulle erään miehen. He olivat silloin yhdessä. Niin ainakin ymmärsin." Andrew valpastui heti ja kysyikin: "Muistatko sen miehen nimeä? Tämä voi olla tärkeää." Herra Evans rypisti kulmiaan sanoessaan: "Onneksi minulla on kohtalaisen hyvä nimimuisti. Hetkonen nyt vain. William! Se oli etunimi, olen varma. Mutta sukunimi. Mikähän se mahtoi olla? William, William... Hill! Tiesin, että se oli joku helponlainen. Siinä se. William Hill!" "Ja hän oli silloin suunnilleen minkä ikäinen?" Susan kysyi. "Noran ikäinen varmaankin. Ehkä hiukkasen vanhempi. Mutta ei varmastikaan montaa vuotta. Kuinka niin?" "Tämä saattaa olla sattumaa, mutta tuli mieleeni eräs kirjailija. Samanniminen kirjailija. Ja ikäkin voisi täsmätä.2 Andrew katsoi Susania yllättyneenä: "Mitä tarkoitat?" "No William Hill on kohtalaisen tunnettu dekkarikirjailija. Tai ei nyt niin hirveän tunnettu, mutta hän on kotoisin täältäpäin. Veljeni luki joskus hänen kirjojaan ja innosti minuakin kokeilemaan. En varmaan olisi edes muistanut häntä, mutta lehdessä oli hiljattain juttu. Hän täytti vuosia ja julkaisi uuden kirjan. Siinä jutussa pohdittiin, aikooko hän vetäytyä ollenkaan eläkkeelle. Eläkeikä kun on ylittynyt jo reippaasti." "Voisihan se olla mahdollista", Andrew pohdiskeli ja jatkoi "Täytyy vähän kaivella tietoja hänestä." "Minun muistini mukaan Nora ei puhunut mitään siitä, että mies kirjoittaisi, mutta se nyt ei tarkoita mitään. Muistan, että tämä William Hill kävi siinä vain kääntymässä ja lähti sitten." "Kerroitko poliisille hänestä?" Andrew kysyi. "Uskoakseni kerroin. En ymmärrä, miksen olisi kertonut." "Hienoa. Sitten hänestä pitäisi löytyä tietoja poliisin papereista. Tästä kaikesta on ollut paljon apua", Andrew kiitteli.
He juttelivat pariskunnan kanssa vielä muista asioista, mutta Noraa koskevat asiat oli pääosin käsitelty. Hyvästeltyään pariskunnan ja kiitettyään heitä Andrew ja Susan nousivat autoon ja lähtivät. "Tässä tuli taas uusia johtolankoja, joihin tarttua", Andrew intoili. "Keskitytkö sä nykyään enää mihinkään muuhun kuin tähän? Tarkoitan, että eikö sun pitäis myös opiskella." "Älä sä vaivaa päätäsi sillä, mitä mä teen ja mitä en. Niin kauan kuin opiskelut sujuu, niin kai saan tehdä muulla ajallani mitä haluan. Vai?" "Saat, mutta ootko tosiaan sitä mieltä, ettei tää vaikuta opiskeluus mitenkään?" Susan intti. "Omapahan on hommani. Keskity sä vaan ittees, jos sopii." "No sori, jos ees rupesin kyselemään. Sulla vaan on koko ajan jotain menossa. Tai siis tätä Nora-juttua sä kai lähinnä mietit. Millon me on viimeks edes tehty jotain yhdessä?" "No siitäkö tää ny hiertää? Oisit heti sanonu. Aina sun pitää puhua ensin jostain muusta ja sit vasta siitä, mitä sä oikeesti tarkotat. Et voi sanoa suoraan." "Mähän sanoin." "Etkä sanonu. Sä et tajua, et tää on mulle oikeesti tärkeetä!" Andrew korotti ääntään. "Joo joo. Mut mieti, et se Nora on sentään kuollut kauan sitten. Mut mä oon tässä! Näetkö?" "Vittu sunkin kanssa", Andrew ärähti ja käänsi autoradion kovemmalle. Loppumatkan he ajoivat vaiti.
|
|
|
Post by ninyfa on Apr 4, 2010 0:16:44 GMT 3
Käynnistä Evansien pariskunnan luona oli kulunut joitakin päiviä. Yhteisesti oli sovittu, että Susan ja Sandy yrittäisivät jossain vaiheessa päästä puhuttamaan William Hilliä. Susan oli innokas tapaamaan kirjailijan kasvotusten, ja Sandy oli sanonut menevänsä mielellään hänen mukaansa.
Andrew oli ollut yhteyksissä Jack Dicksoniin ja saanut sovittua tapaamisen hänen kanssaan. Jack oli tuonut sovitusti mukanaan etsivä Dicksonilta jääneet paperit ja antanut ne Andrewlle vapaasti käytettäväksi. Papereita ja kansioita ei ihan vähän ollutkaan, sillä Jack oli tuonut niitä tullessaan neljä laatikkoa. Hän toisti aiemmin sanomansa, ettei itsekään tiennyt tarkasti, mitä kaikkea laatikossa oli. Sen verran hän oli kuitenkin niitä selaillut, että tiesi kaikkien papereiden liittyvän melko varmasti nimenomaan Noran tapaukseen. Kuitenkin hän oli lisäksi todennut, että joukossa saattoi olla aineistoa myös siitä toisesta murhasta, joka oli askarruttanut etsivä Dicksonin mieltä. Jack ei kuitenkaan itse ollut lukenut papereita niin tarkasti läpi, että olisi osannut sanoa mitään varmaa toisesta murhasta. Sen hän kuitenkin tiesi, että se oli tapahtunut ennen Noran surmaa.
Andrew piti Jackin kertomaa varsin mielenkiintoisena, muttei esittänyt ajatuksiaan ääneen. Sen sijaan hän kertoi varovasti omasta osuudestaan Noran kuolemaan liittyvissä tutkimuksissa ja mainitsi myös nimeltä Rickin, Susanin, Tedin ja Sandyn. Hän jätti kuitenkin paljon kertomatta. Rickin osuudesta, ja talon tapahtumista hän ei puhunut mitään. Myös Archien hän jätti tahallaan mainitsematta. Mutta Chris Evansista hän kertoi ja tämän esittämästä muistikuvasta, että Nora olisi tapaillut myös William Hill -nimistä miestä. Jack oli varma, että näistä asioista myös etsivä Dickson oli ollut tietoinen.
Kun he erosivat, Andrewlle jäi sellainen käsitys, että Jack Dickson oli tajunnut hänen jättävän osan asioista mainitsematta. Toisaalta tämä ei myöskään ollut kysellyt mitään, vaikka hänellä olisikin ehkä ollut siihen oikeus.
|
|