|
Post by ninyfa on Aug 27, 2008 20:19:31 GMT 3
Jätettyään koululaukkunsa huoneen lattialle Andrew kiirehti saman käytävän varrella olevalle ovelle, jonka takana oli Archien ja Tedin huone, koputti oveen ja kokeili kahvasta. Koska se oli auki, hän astui sisään ja jäi seisomaan ovensuuhun. Asuntolassa juuri kukaan ei pitänyt oveaan lukittuna ollessaan itse paikalla, ellei halunnut syystä tai toisesta olla ehdottoman rauhassa. Ted istui pöytänsä ääressä ja luki keskittyneen oloisena jotain kirjaa. Oli keskiviikkoilta ja kello läheni kuutta.
"Kuulehan...", Andrew aloitti, ja Ted kääntyi häneen päin. "Ai sori. En kuullut mitään. Tässä on vähän mutkikas kohta." "Et varmaankaan ole nähnyt Archieta?" Ted pudisti päätään vastatessaan: "En. Sen tiedän, että hän ei ole nukkunut sängyssään viime yönä. Se oli aamulla samassa kunnossa kuin nytkin. Ja olen ollut täällä kolmesta alkaen, sinäkään aikana hän ei ole käynyt. Mutta jotain hyviäkin uutisia. Näin Sandyn juuri ennen kuin lähdin yliopistolta, hän taas oli nähnyt Archien kirjaston lukusalissa." "Ja tämä oli siis ennen kolmea vai?" Andrew halusi tietää. "Joo. Sanoisin, että heti puolikolmen jälkeen. Miten niin?" "Ajattelin, että olisin käynyt vielä vilkaisemassa sitä taloa, minne Archie meni viime perjantaina. Ja sillä reissulla en halua törmätä häneen." Ted sulki kirjansa todetessaan: "Etkös sä vielä eilen sanonut, että otat tässä asiassa aikalisän? Tai siihen käsitykseen mä ainakin jäin." "Niin, muistan sanoneeni eilen jotain sen suuntaista, mutta olen tullut vähän toisiin ajatuksiin. Haluaisin vain vilkaista toisen kerran sitä taloa." "No okei. Tulen kyllä kuskiksi. En vain tajua, mitä luulet sieltä löytäväsi", Ted huokaisi ja otti takkinsa. "En mäkään tarkalleen. Jotain", Andrew mutisi ja lähti edellä ulos ovesta.
He ajoivat samaa reittiä kuin perjantai-iltanakin, ja Ted näytti muistavan reitin yllättävän hyvin. Perillä he jättivät auton jälleen vähän matkan päähän talosta ja nousivat jalkakäytävälle. "Ehkä parasta, että mennään molemmat. Näyttää vähän tyhmältä, jos seisoskelet tässä tekemättä mitään", Andrew ehdotti, joten Ted seurasi perässä, kun hän pujahti aidan ylitse talon tontille ja he kiersivät takapuolelle. Ulko-oven kohdalla oleva portti oli tällä kertaa kiinni. "Huomaatko, ettei missään ikkunassa ole valoa?" Ted mutisi ja tiiraili ylöspäin. "Luulisi, että näin isossa talossa olisi edes joku asukas kotona tähän aikaan illasta", Andrew vastasi. "Entä jos koko talo onkin samojen henkilöiden omistuksessa? Jos täällä kokoonnutaankin vain pitämään niitä ihme kokouksia?" Ted esitti arvelujaan. "Voi olla", Andrew vastasi ja kohottautui kurkistamaan ikkunasta. "Hitto! Tässä ikkunassa on edessä niin paksut verhot ettei läpi näy. Seuraava ikkuna!" Mutta kaikkiin kurkistuskorkeudella oleviin ikkunoihin oli vedetty verhot eteen. "Mä voin kiertää talon", Ted tarjoutui ja lähti samantien matkaan kiertääkseen rakennuksen. Hän tuli jonkin ajan kuluttua takaisin toiselta puolelta päätään pudistellen. "Uskomatonta, mutta kaikissa ikkunoissa on verhot edessä. Myös ylemmmän kerroksen ikkunoissa. Kolmannen kerroksen ikkunoista joku näyttäisi olevan ilman verhoja, mutta me ei tietty ylletä sinne mitenkään. Eikä missään ole tikkaita. Ei edes palotikkaita." "Ehkä näissä vanhoissa taloissa ei ole sellaisia ollenkaan. Mennään sitten takaisin, ettei jouduta selittelemään, mitä me täällä tehdään. Kohta tulee ihan varmasti joku, joka haluaa tietää, millä asioilla me täällä hiipparoidaan."
Pojat palasivat takaisin talon etupuolelle jalkakäytävälle. Andrew katseli katua kumpaankin suuntaan. Se ei ollut mikään pitkä katu, ehkä vain viisi taloa kadun kummallakin puolella. "Katsele vähän ympärillesi. Huomaatko?" hän kysyi äkkiä. Ted ei heti keksinyt, mitä toinen tarkoitti, mutta nyökkäsi hetken mietittyään. "Kaikki muut talot on suht uusia, mutta tämä erottuu joukosta. Tämä on varmaan sata vuotta vanhempi kuin kaikki muut, ihan eri tyylinen." Andrew lähti kävelemään kohti kadun päätä ja pysähtyi kadunviitan kohdalle. "Empty Street", perässä tullut Ted luki ääneen kadun nimen. "Tää viittakin on ikivanha. Ruostetta ja ihan eri näköinen kuin yleensä. Ajattele vaikka sun kotikatus viittaa, ei se tällainen ole", Andrew huomautti. "No ei. Ja hei, vielä yksi juttu! Katulamput", Ted huudahti. Kumpikin käänsi katseensa katulamppuihin, joita oli kadun varressa. "Tietty niissä täytyy olla nykyaikainen systeemi ja varmaan ne syttyy ja sammuu ajastetusti kuten muutkin valot, mutta ulkonäöllisesti ne kuuluu kyllä samaan sarjaan ton talon ja katuviitan kanssa", hän jatkoi. "Toi nimi on muuten aika osuva. Me ollaan ainakin tällä hetkellä ainoot ihmiset tällä kadulla", Andrew hymähti ja jatkoi "Lähdetään. Tästä reissusta ei ollut kyllä kauheasti hyötyä. Vein vaan sun aikaasi." "Ei haittaa tippaakaan. Mulla oli kyllä aikaa", Ted totesi. He lähtivät palaamaan takaisin autolle.
|
|
|
Post by ninyfa on Aug 28, 2008 20:17:19 GMT 3
Kirjaston koneita sai käyttää vapaasti, kunhan ei jäänyt niille jumittamaan. Andrew oli kuitenkin varmuuden vuoksi varannut yhden koneen itselleen tunnin ajaksi, ettei kukaan tulisi keskeyttämään häntä. Oli torstai-iltapäivä ja hän oli aamulla herättyään keksinyt, että ehkä eilisestä käynnistä Empty Streetillä olisi sittenkin jotain hyötyä. Hän voisi tarkistaa koneelta, mitä siellä sanottiin kyseisestä kadusta.
Laitettuaan hakuehdot koneeseen, kaupungin ja kadun nimen, Andrew näki, kuinka näytölle alkoi ilmestyä artikkeleita, joissa mainittaisiin Empty Street. Onneksi niitä näytti olevan ihan järjellinen määrä. Hän alkoi selata otsikoita. "Kaupunginhallituksen päätöksessä koskien Empty Streetin..." "Vesi- ja viemäröintijärjestelyt Empty Streetillä..." "Katutyöt Empty Streetillä..." "Pihasta lähtenyt autoilija ajoi kotikissan päälle Empty Streetillä..." Andrew huokaisi. Kaikenlaisia otsikoita sitä lehtiin laitettiinkin. Sitten hänen mielenkiintonsa suuntautui erääseen otsikkoon: "Empty Street – kaupungin vanhin katu?" Andrew avasi jutun lukeakseen sitä tarkemmin.
"Kaupungin historiaa kirjoitetaan yksiin kansiin ja tähän liittyen selvitetään myös kaupungin vanhimman kadun titteliä. Mitä ilmeisimmin kyseessä on itäisessä osassa sijaitseva Empty Street, joka on osoittautumassa vanhimmaksi kaduksi, josta löytyy maininta asiakirjoista. Kadusta löytyy tietoa vuodelta 1874, mutta arvellaan, että se olisi vielä tätäkin vanhempi. Samoin olisi laita osoitteen Empty Street nro 5, jota pidetään kiistatta yhtenä kaupungin vanhimmista rakennuksista. Talon historia onkin melko mielenkiintoinen. Siihen liittyy murha, useita omistajia ja jopa kummitustarinoita. Talo erottuu kieltämättä edukseen kadun muista nykyaikaisista rakennuksista kertoen ohikulkijalle siitä, millaista elämä oli entisaikaan." Andrew lopetti lukemisen, sillä näytölle oli ilmestynyt artikkeliin liittyvä kuva vanhasta rakennuksesta, jonka hän oli nähnyt aiemminkin. Empty Street nro 5 oli juuri se talo, jonne he olivat nähneet Archien menevän edellisenä perjantaina. Hän päätti printata koko artikkelin ja palasi sitten takaisin otsikoihin.
Sitten oli taas jotain otsikoita liikennejärjestelyistä ja kadun talvikunnossapidosta, kunnes vastaan tuli toinen mielenkiintoinen teksti: "Henkirikos Empty Streetillä – poliisi vaitonainen illan tapahtumista". Andrew ryhtyi lukemaan. "Empty Streetillä sijaitsevasta vanhasta talosta on poliisilta saamiemme tietojen mukaan löydetty ruumis. Kyseessä on noin 60-vuotias talon omistaja. Poliisi on vaitonainen surmatavasta. Kuolleen tiedettiin asuvan suurehkossa talossa yksin, vaikka siellä kokoontuikin viikonloppuisin etupäässä vanhemmille herroille tarkoitettu kerho. Ilmeisesti myös talon omistaja kuului tähän kerhoon. Poliisi on alustavasti kuulustellut kerhon jäseniä selvittääkseen tapahtumien kulkua, mutta näistä kuulusteluista vaietaan. Haastattelemamme naapurit ovat olleet järkyttyneitä tapahtumista ja kuvaavat surmansa saanutta hiljaiseksi ja harmittomaksi asukkaaksi, joka harvoin antautui keskusteluihin naapureidensa kanssa. Eräs asukas muisti, että surmansa saaneella olisi vielä joitakin vuosia sitten ollut koira, jota hän ulkoilutti säännöllisesti. Koiran kuoltua mies oli kuitenkin pysytellyt etupäässä talossaan. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa." Andrew silmäili lehden päivämäärää, artikkeli oli näemmä julkaistu suunnilleen kymmenen vuotta sitten. Hän printtasi tämänkin artikkelin, tunki paperit reppuunsa ja poistui kirjastosta.
|
|
|
Post by ninyfa on Aug 30, 2008 17:23:14 GMT 3
Andrew oli viettänyt viikonlopun kotonaan. Hän oli halunnut saada itselleen muuta ajateltavaa, sillä Archie ja Empty Street olivat alkaneet täyttää hänen ajatuksiaan aika lailla. Toiseksi hänen isosiskonsa Michelle täytti 22 vuotta, mitä he myös olivat juhlineet. Paul-ukkikin oli ollut paikalla. Syntymäpäiviä oli vietetty lauantaina ja saman päivän iltana kellon jo lähestyessä puoltayötä hän ja Paul-ukki olivat jääneet istuskelemaan olohuoneeseen vieraiden lähdettyä. Päivänsankari Michelle oli lähtenyt kaupungille kavereidensa kanssa ja äiti oli mennyt nukkumaan. Silloin Paul-ukki oli kertonut sisarensa Noran neljäkymmentä vuotta sitten tapahtuneesta kuolemasta ja mitä kaikkea siitä oli seurannut. Andrew oli saanut tietää, että ukki oli todellakin tutkinut asiaa myös omin päin sen lisäksi, että poliisi oli tehnyt omat tutkimuksensa. Paul-ukki kertoi aseesta, jonka hän oli yllättäen löytänyt sisarensa tavaroista sekä pankin tallelokerosta löytyneestä puhelimesta, samoin kuin hieman epäilyttävästä miehestä, Felipestä, joka oli ilmestynyt paikalle ja kertonut olevansa Noran kihlattu. Andrew sai myös kuulla, että Sonny-niminen nuori mies, joka tiesi yhtä ja toista tietokoneista, oli auttanut ukkia. Jotain johtolankoja olikin löytynyt, mutta niistä ei päästy sen pidemmälle. Lopulta poliisi oli lopettanut tutkimukset, mutta vaikka kertynyt aineisto oli aika ajoin vuosien varrella otettu esiin hyllystä ja siihen olivat tarttuneet uudet tutkijat, mitään ratkaisevaa ei oltu keksitty. Tutkintaa alun perin johtanut etsivä Dickson oli jäänyt jo eläkkeelle.
"Jotain valokuvia, se matkapuhelin ja pankin tallelokerosta löytynyt muistivihko minulle ainakin jäivät", ukki oli sanonut. Mutta vuosien myötä hän oli siirtänyt ne pois silmistään ja luopunut toivosta, että Noran kuoleman aiheuttanutta henkilöä koskaan löydettäisiin. Andrew oli mietiskellyt näitä asioita junassa nyt sunnuntaina paluumatkalla opiskelukaupunkiin ja nytkin vielä kävellessään kohti asuntolaa. Hän säpsähti ajatuksistaan huomatessaan, että rakennuksen pihalla oli melkoinen määrä väkeä ja lisäksi ihan pääoven edessä osittain nurmikolla poliisiauto ja joku henkilöauto. Pihalle oli kokoontunut opiskelijoita pieniin ryhmiin.
"Mitä täällä on tapahtunut?" Andrew kysäisi eräältä opiskelijalta ja laski kassinsa maahan. "Joku on tehnyt itsarin. Meitä ei päästetä takaisin huoneisiin ja tätä on kestänyt jo tuntitolkulla. Kytät tekee jotain tutkimuksiaan", toinen vastasi. Andrew ei ehtinyt kysyä enempää, kun Rick käveli samalla hänen luokseen ja tarttui häntä olkapäästä sanoen: "Tule, mennään tonne vähän sivummalle." Andrew nosti kassinsa maasta ja seurasi kaveriaan. "Andrew..." Rick aloitti ja näytti hämmentyneeltä jatkaessaan "Archie on kuollut. Siitä tämä hässäkkä johtuu. Hän on tehnyt itsemurhan, se..." "Ei! Ei voi pitää paikkaansa. Sinä valehtelet!" Andrew huusi ja tökkäsi Rickiä sormella rintaan. Rick seisoi hiljaa, eikä sanonut mitään. "Mistä muka tiedät?" Andrew tiukkasi hetken päästä ja risti käsivartensa rinnalleen. "Thomas Jones kertoi. Hän näki Archien aamulla. Hän sanoi, että... Hei, odota! Mihin sä menet?" Rick huusi yllättyneenä, kun Andrew käännähti kannoillaan ja lähti rynnimään väkijoukon läpi asuntolan ovelle. Hän pääsi melkein sisälle asti ennen kuin poliisin virkapukuun sonnustautunut mies tuli häntä vastaan ja otti määrätietoisesti käsivarresta kiinni. "Seis nuori mies. Tänne on siviileiltä pääsy kielletty. Kuka oikein olet?" "Andrew Parker. Minä asun ja opiskelen täällä. Ja tunsin kuolleen, Archie Hiltonin", Andrew sanoi viimeiset sanat hitaasti. "Täälläpä sana leviää nopeasti", poliisi tuhahti ja jatkoi "Ja mistä tunsit hänet?" "Me olemme...olimme kavereita", Andrew takelteli. Rick, joka oli hetkeksi jäänyt jälkeen Andrewn vauhdista, ilmestyi väkijoukon keskeltä kaverinsa rinnalle. "Tarvitseeko tässä ruveta kuulustelemaan?" hän kysyi vihaisena. "Kaverini kaveri on kuollut. Keskity sinä vain tutkimuksiin, niin me päästään täältä ulkoa joskus poiskin." Poliisi näytti siltä, että hän aikoi vastata Rickille samalla mitalla takaisin, mutta tyytyi sitten vain sanomaan Andrewta tarkoittaen: "Minulla on sinun nimesi tiedossa. Jaksatko tulla huomenaamulla poliisiasemalle, niin jutellaan enemmän?" "Joo", Andrew nyökkäsi. "Olen pahoillani kaverisi puolesta", poliisi sanoi vielä ja palasi sitten takaisin sisälle taloon. Andrew ja Rick siirtyivät kauemmaksi talosta sinne, minne Andrew oli jättänyt kassinsa.
Andrew istahti nurmikolle ja huokaisi syvään: "Taisin mennä vähän sekaisin. Kiitti, kun tulit väliin. Kerro nyt kaikki, mitä tiedät. Ja miksi et soittanut mulle?" Rick istahti toisen viereen ja aloitti: "Ei se mitään. Kukapa tässä ei vähän sekoaisi. En soittanut, koska sain itsekin tietää vasta noin vartti sitten. Olen ollut kaupungilla perjantai-illasta alkaen ja siis ihan ulkona tapahtumista. Ted on sen tyttökaverinsa luona, joten häneltäkään en saanut mitään tietoa asiasta. Hänkään ei tiedä vielä. Ja tytöt tuskin ovat käyneet täällä päin. Thomas Jones tuli minua vastaan kampusalueen laitamilla ja hän tietty tunnisti minut ja muisti, että me ollaan Archien kanssa tekemisissä. Niinpä hän kertoi asian, varsinkin, kun hän itse oli hälyttänyt poliisit. Hän oli aamulla lähtenyt lenkille ja tullessaan alakertaan hän näki, että jotain roikkui kaiteesta. Ensin hän ajatteli, että se oli joku vitsi, että joku oli ripustanut nuken roikkumaan kaiteeseen. Mutta pian hän oli tajunnut, että oli tosi kyseessä. Hän tajusi, että siinä oli Archie, joka oli ihan sininen. Niin hän mulle sanoi. Hän soitti heti ambulanssin ja sieltä tuli poliisi samalla soitolla, mutta mitään ei voitu tehdä. Sanoivat, että Archie oli kuollut useita tunteja aiemmin. Sitten tuli kuulemma ruumisauto, joka vei Archien pois ja poliisit alkoivat kulkea ovelta toiselle ja kysellä, oliko kukaan nähnyt mitään. Sitten koko talo piti tyhjentää ja siitä alkaen porukka on ollut pihalla." "Onkohan Archien vanhemmille ilmoitettu?" Andrew aprikoi ääneen. "On varmasti", Rick ehätti sanomaan.
"Katso! Ted tulee", Andrew huudahti hetken päästä ja nousi seisomaan. Hän viittoi nuorukaista tulemaan heidän luokseen ja Ted saapuikin paikalle kantaen kahta kassia. Hän vilkaisi ihmeissään talon suuntaan ja väkijoukkoon ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Andrew vain pudisti päätään, hän ei pystynyt sanomaan mitään. Niinpä Rick sai tehdä Tedille selkoa tapahtumista. Kuunneltuaan kaiken, mitä Rickillä oli sanottavanaan, Ted halasi Andrewta. "Olen tosi pahoillani. Mitään tällaista en osannut kuvitellakaan." "En minäkään", Andrew kuiskasi ja pidätteli itkua. Rick taputti kaveriaan olkapäälle, ja Andrew istahti takaisin maahan. Hän tunsi olevansa ihan loppu.
|
|
|
Post by ninyfa on Sept 20, 2008 20:50:17 GMT 3
Maanantaina Andrew meni poliisiasemalle jo ennen aamuyhdeksää. Eilen yliopistolla ollut poliisi otti hänet vastaan, vei johonkin huoneeseen, jossa oli pöytä, pari tuolia ja seinänvierustat täynnä laatikoita. "Muuttopuuhia", poliisi murahti ja jatkoi "Otatko kahvia?" "Joo, kiitos", Andrew vastasi ja istahti osoitettuun tuoliin. Poliisi tuli hetken kuluttua takaisin ja laski höyryävän kupin Andrewn eteen. Sitten hän istahti vastapäiseen tuoliin, laski mukanaan tuomansa lehtiön pöydälle ja ojensi kätensä: "Stevie Smith. En varmaankaan esitellyt itseäni eilen. Sinun nimesi jo tiedänkin. Miten voit?" Andrew kätteli poliisia ja hörppäsi kahviaan ennen kuin vastasi: "Suoraan sanottuna en kauhean hyvin. Olo on tosi sekava. En meinaa uskoa, että Archie on tehnyt sellaista. Ei tullut mieleenikään..." Poliisi nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään. Hetken he istuivat vaiti, ja Andrew joi kahviaan. Sitten poliisi jatkoi: "Mitä voit kertoa Archiesta? Oliko hänellä jotain erityisiä huolia?" "Oli. Me, siis minä ja kaverini, näimme sen kyllä, mutta hän ei vaan suostunut puhumaan kenellekään meistä. Yritin kyllä, mutta turhaan. Ajattelimme, että se liittyisi ehkä hänen perheeseensä tai opiskeluun. Tai että hän olisi sairas." Poliisi teki jotain muistiinpanoja. "Mainitsit perheen. Oliko sillä suunnalla hankaluuksia?" Andrew päätti yrittää selittää poliisille tarkemmin sen mitä tästä asiasta tiesi. "Mä ja Archie oltiin hyviä kavereita. Voisi kai sanoa, että Archie oli mun paras kaveri. Hän kertoi joskus aikoja sitten, että hänellä on ollut jo pitkään ongelmia isänsä kanssa. Se oli yksi syy, miksi hän oli halunnut tulla tänne opiskelemaan, vaikka lähempänäkin olisi ollut opiskelupaikka. Hän halusi kauaksi kotoa. Ei hän koskaan ihan suoraan sanonut, että ongelmiin olisi liittynyt väkivaltaa, mutta luulen, että siihen liittyi. Luulen, että Archie tiesi, että mä ymmärsin sen hänen puheestaan ilman, että sitä tarvitsi sanoa ääneen." "Tiedätkö, oliko hän äskettäin tavannut perhettään? Käynyt kotonaan?" "Ei. Hän ei oikeastaan koskaan käynyt siellä. Jos meillä oli pidempi loma, hän jäi mieluummin tänne. Tietty jos he soittelivat, sitä en osaa sanoa. Mutta tuskin." Poliisi teki taas jotain muistiinpanoja, ja Andrew joi lisää kahvia. "Entä muuta? Oliko tyttöystävää? Jotain sydänsuruja ehkä?" "Ei mun tietääkseni. Ei tällä hetkellä."
Poliisi kyseli vielä Archien luonteesta ja mielenkiinnon kohteista, opintomenestyksestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Andrew yritti vastailla parhaansa mukaan, vaikka ei varsinaisesti ymmärtänyt, mitä hyötyä niistä tiedoista poliisille oli. Lopulta tämä laski kynän kädestään ja huokaisi. "Odotatko hetken tässä, niin käyn hakemassa yhden jutun?" "Toki", Andrew nyökkäsi ja pyöritteli tyhjää kahvikuppia kädessään. Poliisi ei viipynyt kuin muutaman minuutin. Takaisin tullessaan hänellä oli kädessään läpinäkyvä muovipussi, jonka hän laski pöydälle Andrewn eteen. Pussissa oli paperilappu, jossa luki "En pysty tekemään sitä" sekä ase. Andrew älähti ja otti pussin käteensä. "Mitä hittoa? Toi on takuulla Archien käsialaa! Miksi tossa on ase?" Stevie Smith oli selvästi tyytyväinen huomattuaan, että ase oli Andrewlle täydellinen yllätys. Hän istahti takaisin tuoliin ja alkoi selittää: "Tämä lappu ja ase löytyivät Archien sängyltä eilen. Uskoinkin, että käsiala oli hänen, mutta hyvä, että sinä vahvistit asian. Tätä kutsutaan itsemurhan tekijän jättämäksi viestiksi. Usein sellainen löytyy, kun itsemurhaa ruvetaan tutkimaan. Emme vain vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Toivon, että sinä voisit auttaa siinä. Mitä se sanoo sinulle?" Andrew käänteli pussissa olevaa lappua ja asetta käsissään, mutta pudisti sitten päätään. "Ei mitään. Tai kertoo se sen, että hän ei pystynyt tekemään jotain." Poliisi näytti pettyneeltä kysyessään: "Oletko aivan varma? Ajattelin, että hän olisi voinut mainita jotain, edes sivumennen. Mielestäni tuo lause voi merkitä kahta asiaa. Joko kaverisi oli päättänyt tappaa itsensä ampumalla, mutta huomasi sitten, ettei kykenekään siihen ja teki toisenlaisen ratkaisun. Tai hänen piti käyttää asetta johonkuhun, mutta hän ei pystynyt siihen ja tekikin oman ratkaisunsa. Ehkä häntä oli uhkailtu. Kuka tietää? Jos et sinä, niin tuskin kukaan muukaan." "Miten mä voisin sen tietää? Suoraan sanottuna me ei puhuttu viime viikkoina paljoakaan toisillemme. Kuten jo sanoin, Archie ei suostunut puhumaan. Ja hän oli paljon poissa, hän ei käynyt luennoilla, ei syönyt kanssamme, ei edes nukkunut sängyssään. Ja se ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan!" "Joku tai jokin siis sai hänet muuttumaan toisenlaiseksi ihmiseksi. Sen tekijän minä haluaisin tietää", Stevie Smith totesi. Andrew laski pussin pöydälle ja työnsi tuoliaan taaksepäin. "Niin minäkin. Haluaisin todella tietää, mikä häneen meni ja mistä se johtui. Mutta kun en tiedä!" "Okei, rauhoitu. Tarkoitan vain, että minun on vaikea ulkopuolisena yrittää ymmärtää Archieta. Sinä sentään tunsit hänet." "No sanotaan niin, että luulin tuntevani. Se Archie, jonka minä tunsin, ei olisi tehnyt mitään tällaista, jos olisi ollut normaali. Oliko tässä kaikki? Voinko nyt mennä?" Andrew kysyi ja nousi jo seisomaan. "Voit. Mutta ilmoittele, jos sinulle tulee jotain mieleen. Ihan mitä tahansa." "Totta kai", Andrew sanoi ja lähti huoneesta.
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 25, 2008 20:04:15 GMT 3
Susan ja Andrew istuivat penkillä lammikon rannalla, jossa uiskenteli muutama ankka. "Tuntuu kamalan pahalta", Susan huokaisi. "Muistan jopa, että sanoin kaiken muka järjestyvän. Ja tässä sitä ollaan." "Turha sitä on murehtia. Et voinut tietää, että tässä kävisi näin. Ei meistä kukaan voinut." "Mitä se poliisi halusi kuulla?" "Kai hän yrittää saada jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen ihminen Archie oli. Että hänkin saisi tähän jotain järkeä. Yritin kyllä kertoa sen, minkä tiedän, mutta en usko, että se auttoi paljoakaan. Paitsi, etten puhunut Archien käynnistä siellä vanhassa talossa. Sanoin kyllä, että hän oli paljon poissa yliopistolta ja muuttui ihan kuin toiseksi ihmiseksi." Susan kohotti yllättyneenä katseensa ankoista: "Hä? Eikö siitä olisi pitänyt kertoa? Onhan se ainakin poikkeavaa käytöstä." "No joo. Mutta voihan olla, ettei sillä ollut mitään suurempaa merkitystä. Löysin jotain vanhoja lehtiartikkeleja, joissa se talo mainittiin. Ehkä ne pitäisi käydä näyttämässä poliisiasemalla. Täytyy nyt miettiä."
Hetken aikaa he istuivat vaiti ajatuksiinsa vaipuneina. Sitten Andrew jatkoi: "Se poliisi muuten näytti Archien kirjoittamaa kirjettä, joka oli kuulemma löytynyt hänen kamoistaan. Ja pyssyä, joka oli löytynyt samasta paikasta. Hän halusi tietää, mitä tiedän niistä." "Ihan tosi!? Älytöntä. Miksi Archiella olisi ollut ase? Eihän hän niistä välittänyt. Vai?" "No ei. Sitä se poliisikin tivasi, mutta en osannut vastata. Siihen lappuun Archie oli kirjoittanut, ettei hän pysty tekemään sitä." "Siis pysty tekemään mitä?" Susan ihmetteli. "Nii-in, sen jos tietäis. Poliisin arvelu oli se, että Archie aikoi joko ampua itsensä tai jonkun toisen, mutta tuli toisiin ajatuksiin." "No siinä nyt ei ainakaan ole mitään järkeä!" Susan huuhdahti ja pelästytti samalla osan lammikon ankoista liikkeelle. "Ei kerrassaan mitään järkeä. En vaan suostu uskomaan. En kumpaakaan vaihtoehtoa", hän jatkoi. "En mäkään. Mutta joku syy siihen aseeseen täytyi olla. Jos jotain ois pakko veikata, niin sanoisin, että Archie oli saanut sen aseen joltakulta ja hänen piti tyyliin säilyttää sitä jotain tarkoitusta varten. Muttei hän itse olisi tehnyt sillä mitään, piti sitä vain tallessa. Oikeestaan voisi ajatella niinkin, etteivät ase ja itsemurha liity edes toisiinsa. Paitsi että..." Andrew ei ehtinyt päättää lausettaan, ennen kuin Susan protestoi: "Toi päätelmä ontuu. Se ei selitä sitä lappua, joka kyllä tuntuu liittyvän siihen aseeseen. Eiks voisi ajatella niin, että se ase nimenomaan on syy kaikkeen?" "Mutta millainen syy?" Andrew tivasi. Susan kohautti ärtyneenä olkapäitään: "Kun en tiedä! Joku vaan. Hitto!"
"Me ei päästä tässä yhtään mihinkään", Andrew totesi huokaisten vähän ajan päästä. Susan ei sanonut tähän mitään. "Kuule...en varmaan oo koskaan kertonut, että mun suvussa on tapahtunut vähän erikoinen kuolemantapaus. Siitä on tosin kymmeniä vuosia aikaa. Sen naisen nimi oli Nora ja se oli mun isoisän sisko. Se opiskeli kanssa täällä. Se murhattiin, eikä vieläkään ole selvinnyt, että kuka sen teki ja miksi. Isoisä kertoi tästä jutusta vasta jokunen aika sitten. Isoisä oli itse yrittänyt tutkia sitä juttua silloin, kun oli vielä nuorempi. Ja tietty poliisit kanssa. Mutta se jäi hämäräksi. Vissiin se Nora oli sotkenut itsensä johonkin rikolliseen toimintaan. Tai jotain." "Uskomatonta. Sitä ajattelee, että noi on sellaisia leffoissa tapahtuvia juttuja. Eikö ketään edes epäilty?" "Ei mun käsittääkseni. Joku Noran "muka-miesystävä" ilmaantui kuvioihin, mutta hävisi sitten kuin savuna ilmaan. Isoisää otti varmaan aika lailla aivoon, vaikka ei hän sitä mulle sanonutkaan." "Mutta hän leikki itse salapoliisia, vai?" Susan kysyi kummissaan. "Ei se mitään leikkimistä ollut!" Andrew kiirehti oikaisemaan ja jatkoi "Isoisä sai asioita selvillekin. Mutta ne ei vaan johtaneet mihinkään." Susan oli hetken vaiti ennen kuin kysyi: "Et kai sä aio itsekin harjoittaa samaa hommaa?" "No miksi en? Ihan hitusen vain. Voin mä nyt ainakin lukea tarkemmin ne kirjastosta löytämäni artikkelit, jotka liittyy siihen taloon ja katsoa sit." "Siis uskot kuitenkin, että sillä talolla ja Archiella oli jotain tekemistä keskenään?" "No joo...kai. Ainakin Archie kävi silloin siellä. Tietty se liittyy enemmän niihin ihmisiin, joita hän siellä tapasi." "Sieltäkö Archie sai aseen?" Andrew kohotti kätensä sanoessaan: "Haloo? Kuka tässä nyt leikkii salapoliisia? Ryntäät aika lailla asioiden edelle." "Enkä ryntää", Susan väitti vastaan. "On se mahdollista, sitä et voi kieltää." "No en", Andrew huokaisi.
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 2, 2008 20:32:09 GMT 3
Hätä keinot keksii. Andrew oli ajatellut juuri näin miettiessään, miten hän voisi järkevimmin saada lisätietoja niistä vanhaa taloa koskevista lehtiartikkeleista, jotka hän oli löytänyt kirjastosta. Niinpä hän oli soittanut paikallisen lehden toimitukseen ja esitellyt itsensä henkilöksi, joka oli päättänyt liittää opintoihinsa journalismin perusjuttuja. Lisäksi hän oli selittänyt tekevänsä juttua kaupungin vanhoista rakennuksista ja törmänneensä tässä yhteydessä lehden vanhoihin artikkeleihin. Langan toisessa päässä oli ollut joku toimittaja, joka oli luvannut, että hän voisi tulla toimitukseen joku päivä ja kysäistä toimittaja Richardsonilta muutaman kysymyksen. Tämä kuulemma oli paras henkilö vastaamaan tällaisiin asioihin.
Niinpä Andrew oli tehnyt työtä käskettyä ja käväissyt toimituksessa. Toimittaja Richardson osoittautui eläkeikää lähestyväksi tukevaksi herraksi, jolla oli paksusankaiset silmälasit ja muhkea parta leuassaan. Hän oli esitellyt itsensä Tomiksi. "Ukko-Tom käy ihan hyvin. Monet kutsuvat minua sillä liikanimellä", hän oli sanonut hymähtäen. Andrew tunsi heti kättelyssä pitävänsä miehestä. Hän selitti tulonsa syyn ja teki muutaman kysymyksen, jonka jälkeen ukko-Tom hoiti etupäässä puhumisen. Tämä oli jo etukäteen kaivanut esiin joitain julkaisemattomia artikkeleita, joissa käsiteltiin lähinnä Empty Street nro 5:ssä tapahtunutta omistajan murhaa. Miksi jutut oli aikanaan hyllytetty, sitä Tom ei osannut sanoa. Hän itse oli ollut toimittajana toisessa kaupungissa silloin, kun murha oli tapahtunut, joten hän ei ollut itse kirjoittanut tapahtuneesta, mutta se oli kuitenkin ruvennut kiinnostamaan häntä.
Andrew oli tyytyväinen keskustelun aiheeseen, sillä hän oli nimeomaan kiinnostunut taloon liittyvistä oudoista piirteistä. "Jutussa mainitaan joku kerho, joka talossa kenties kokoontui ja spekuloidaan sillä, että murhattu mies olisi ollut kerhon jäsen. Tästähän voi itsekin vetää sen johtopäätöksen, että joku kerhon jäsen olisi sotkeentunut murhaan. Mitä tiedät siitä?" Andrew oli esittänyt ajatuksensa. "Tuo kerho tosiaan", Tom aloitti. "Se herätti minunkin mielenkiintoni. Niinpä otin siitä hiukan selvää, totta kai. Paljon siitä ei kyllä selvinnytkään. Ainakin silloin sen nimi oli HerraKlubi. Nimi on vanhaa perua ja nykyisin harhaanjohtava, mutta se on kaikesta huolimatta päätetty säilyttää. Alun perin siihen kuului siis pelkästään miehiä, mutta naisia on otettu mukaan noin puolen vuosisadan ajan. Jostain muistan kaivaneeni tiedon, että se on itse asiassa hyvin laajalle levinnyt järjestö, joka toimii pääsääntöisesti matalalla profiililla. Se perustettiin alun alkaen vanhalla mantereella, mistä siirtolaiset varmaan toivat sen mukanaan tänne. Joissain maissa se toimii vielä alkuperäisellä ajatuksella eli jäseniksi hyväksytään vain miehiä. No, joka tapauksessa. Haluat varmaan tietää, mitä se tekee? Tähän kohtaan olin aika lailla pettynyt. Ei oikeastaan mitään, ei ainakaan mitään järisyttävää. Jäsenet kokoontuvat säännöllisen epäsäännöllisesti jonkun jäsenen kotona tai jossain muussa, esimerkiksi vuokratussa, tilassa. Sitten keskustellaan kaikista aiheista maan ja taivaan väliltä. Politiikasta, uskonnosta, isänmaallisuudesta, kirjallisuudesta, teatterista, elokuvista, kuvataiteesta ja sitä rataa." Andrew joutui myöntämään, että hän oli pettynyt kuulemaansa. Klubi ei kuulostanut miltään murhakerholta. "Mutta...", Tom jatkoi "Joitain viittauksia hämäriin puuhiin kyllä löytyi. Mutta ne olivat ikivanhoja. Liittyivät lähinnä poliittisiin kuohuntoihin tai uskontoon liittyviin kysymyksiin. Selvästikään jäsenet eivät halua, että he herättäisivät millään lailla huomiota. Varmasti tuo kymmenisen vuotta sitten tapahtunut murha tämänkin kokoisessa kaupungissa herätti huomiota ja oli heille kovin kiusallinen juttu. Sellainen tunne minulle siitä kaikesta on jäänyt. Kukaan klubin jäsen ei ottanut julkisuudessa mitään kantaa tapahtumiin. Ei, vaikka se olisi saattanut puhdistaa ilman. Sitä riskiä ei otettu. Kuka - tai ketkä - tätä hommaa johtavatkin, he tietävät, mitä ovat tekemässä." "Eli mikään murhaajapoppoo se ei ainakaan taida olla", Andrew totesi. "No tuskin. Mutta voi olla, että sen jäsenet pystyvät vetelemään halutessaan eräistä naruista. Eihän sitä murhaajaa ainakaan tähän mennessä ole tavoitettu. Vaikka poliisi kyllä teki perusteelliset tutkimukset. Että jospa joku hitusen heitti kapuloita sinivuokkojen rattaisiin, heh." "Ihan tosi? Voisiko se olla mahdollista? Kuulostaisi heti paljon mielenkiintoisemmalta", Andrew innostui. "Niin, kenties. Mutta tämä nyt vain oli minun valistunut arvaukseni. Ja mihin perustuen? Ei mihinkään faktaan ainakaan poikaseni. Vaan vuosien mukanaan tuomaan vainuun. Mutta pelkkä vainu ei aina riitä, ei läheskään", Tom valisti.
He puhuivat vielä muustakin, mutta HerraKlubin mainitseminen sai Andrewn mielikuvituksen laukkaamaan. Entä jos Archie olikin liittynyt johonkin kerhoon? Ja joutunut sitä kautta jotenkin niin sanotusti väärään seuraan? Ja se oli lopulta ollut hänelle liikaa. Klubista oli pakko ottaa tarkemmin selvää, kun vain keksisi että miten. Näitä pohtien Andrew palasi toimituksesta takaisin kämpälle.
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 29, 2008 21:00:14 GMT 3
Nuoret pitivät palaverin Andrewn ja Rickin huoneessa eräänä iltana. Andrew oli selostanut heille toimittaja Richardsonin kanssa käymäänsä keskustelua. Lisäksi he olivat kerranneet vielä, mitä olivat nähneet sinä iltana, kun he olivat seuranneet Archieta ja tarkkailleet taloa, jonne hän oli mennyt sisälle. Andrew oli myös saanut Susanin pyynnöstä tehdä tarkkaa selkoa siitä, mitä poliisi oli häneltä kysellyt Archien kuoleman jälkeen ja mitä hän oli saanut siellä ollessaan tietää. Lisäksi Andrew oli perustellut sitä, miksi hän ei ollut kertonut poliisille Archien käynnistä talolla. Susan oli tässä asiassa yhä selvemmin Andrewn kanssa eri mieltä, mutta jäi vähemmistöön. Lopulta Andrew oli esittänyt varsinaisen syyn siihen, miksi he kaikki viisi olivat saapuneet paikan päälle. Ajatus oli, että he pyrkisivät aluksi omin päin saamaan selkoa siitä, mikä toimittaja Richardsonin mainitsema seura, siis HerraKlubi, oikein oli. "Ja miten me teemme sen?" Ted kysyi Andrewlta. "Jollain tavalla heidän on värvättävä uusia jäseniä. Ja mikä olisi sen parempi paikka kuin yliopisto? Richardson arveli, että se toimisi juuri sillä tavalla. Ei mitään suurieleistä mainontaa tai ilmoittelua sähköpostilistoilla, vaan perinteisellä tavalla. Ilmoitustaulut siis! Jos kerhon tarkoituksena on vaalia vanhoja perinteitä ja kunnioittaa niitä, niin se sopisi juuri hyvin tyyliin." "Jaa että meidän pitäisi tarkkailla ilmoitustauluja? Jos löydettäisiin joku minikokoinen mainos, vai?" Rick tokaisi. "Niin, joo. Ajatelkaa nyt! Nuoria sinne varmasti halutaan, että saadaan uudenlaisia ajatuksia. Jotkut kunniajäsenet on tietty vanhoja ukkoja ja akkoja, mutta toisesta päästä on saatava uusia tyyppejä mukaan", Andrew vastasi. "Ja mitä sitten? Jos me siis huomataan joku mainos?" Sandy kysyi. "Sitten toimitaan tilanteen mukaan", Rick vastasi Andrewn puolesta. Tämä taas totesi: "Yritetään nyt vaan ensin pitää silmät auki. Kaikki messissä?" "Joo", kuului yhteen ääneen neljästä suusta.
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 29, 2008 21:01:32 GMT 3
Runsas viikko myöhemmin Andrew istui Rickin kanssa luentosalin ulkopuolella ja odotti, että luento alkaisi. Muitakin opiskelijoita vetelehti lähettyvillä odotellen samaa asiaa, lisäksi käytävällä kulki porukkaa molempiin suuntiin. Sandy tuli heitä kohti puolijuoksua. Päästyään poikien kohdalle hän madalsi ääntään ja ilmoitti: "Löysin sellaisen mainoksen. Siinä etsitään nuoria aikuisia mukaan toimintaan. Tulkaa äkkiä!" Andrew ja Rick nousivat kuin yhtenä miehenä ja lähtivät Sandyn perään. "Se on ilmoitustaululla, joka on psykologian kanslian luona. Siksi me ei varmaan ole huomattu sitä aiemmin, sillä siellä ei tule käytyä ihan joka päivä. Pohjakerrokseen siis. Susan tietää jo. Sovittiin, että me tavataan ilmoitustaulun luona, ja hän lupasi hakea Tedin tullessaan. Vauhtia nyt, pojat!" Sandy ei viitsinyt jäädä odottelemaan hissiä, vaan johdatti heidät aulan kautta portaisiin ja kolme kerrosta alaspäin.
Pian he seisoivat kanslian edessä. Ilmoitustaululla oli koko joukko mainoksia, etupäässä ne koskivat psykologiaan liittyviä juttuja. Susan ja Ted olivat jo paikalla ja näyttivät lukevan mainosta. Andrew seisahtui Susanin viereen ja vilkaisi itsekin mainosta. Se ei ollut mitenkään erityisen huomiota herättävä, vain mustaa ja valkoista. Tekstissä luki: "Haluatko sivistää itseäsi, tutustua uusiin ihmisiin ja viettää aikaasi hyvässä seurassa? Tule kuulemaan, mitä meillä on Sinulle tarjottavana! Ensimmäinen kokoontuminen 8. toukokuuta kello 18. Paikkana luentosali XVI. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!" Alareunassa oli vielä, tosin melko pienellä, teksti "HerraKlubi". Viimeisestä lauseesta oli alleviivattu paksulla mustalla tussilla sana "kaikki".
"Ne haluaa tosiaan korostaa, että kaikki on tervetulleita", Rick hymähti ja käänsi selkänsä ilmoitustaululle. Hetken vallitsi vielä hiljaisuus, kun Andrew luki mainoksen loppuun. "Okei. Loistavaa Sandy! Siinä se nyt on teidän kaikkien edessä, mustaa valkoisella. Sitten ei muuta kuin miettimään seuraavaa siirtoa", Andrew totesi. "Joku meistä menee tietty tohon kokoontumiseen vähän haistelemaan ilmapiiriä", Rick tokaisi. "Mikäköhän viikonpäivä toi mahtaa olla?" Susan aprikoi ääneen. "Se on tiistai." Kaikki kääntyivät katsomaan Tediä, joka ei vielä tähän mennessä ollut sanonut mitään. "Silloin on numeerisen analyysin tentti", Ted ehätti lisäämään. Andrew pudisti nauraen päätään sanoessaan: "No se jättää sut pois laskuista. Se on iltapäivätentti ja tunnetusti sä istut tentissä aina viimeiseen kellonlyömään asti." "Kai se on selvää ilman vatvomisia, että mä menen sinne", Rick heitti. "Tai siis menisin mieluusti. Andrewn on varmaan parempi pysytellä enemmän taustapiruna, Susan ei varmasti halua mennä ja Sandy on oikeastaan tehnyt jo oman osansa löytämällä tän mainoksen. Ja Tedillä on siis tentti. Eli muita ei kai edes jää jäljelle. Ja mä olen kyllä valmis menemään, ei ongelmia." "Kiitos. Olinkin ajatellut, että Rick menee. Ellei muilla ole mitään sitä vastaan?" Andrew kysyi. Kaikki pudistivat päätään. "Pitääkö mun laatia joku strategia jo ennalta?" "Ei. Mutta luulen, että siinä kokoontumisessa tehdään jonkinlaista valintaa sen suhteen, ketä oikeastaan otetaan mukaan. Ehkä ne tekee sulle jonkinlaisen haastattelun tai muuta vastaavaa. Eli hereillä pitää olla. Tavoite on tietenkin se, että pääset jatkossakin mukaan."
|
|
|
Post by ninyfa on Jan 16, 2009 21:53:29 GMT 3
Oli toukokuun kahdeksannen päivän ilta ja Andrew käveli hermostuneena huoneessaan. Kello oli jo yli kahdeksan. Rick oli mennyt klubin ensimmäiseen kokoukseen, mistä heidän kaikkien oletuksen mukaan riippuisi paljon. Mikäli Rickiä ei hyväksyttäisi jäseneksi, jonkun toisen pitäisi yrittää, eikä ollut tietoa, milloin jäseniä seuraavan kerran kalasteltaisiin. Todennäköisesti ei ainakaan enää tämän kevään aikana.
Oveen koputettiin ja Susan livahti sisään. "Eikö Rick ole vielä tullut?" Andrew pudisti päätään ja istahti sängylleen. "Se on hyvä merkki, eikö?" Susan ehätti lisäämään. "Varmasti se olisi loppunut hänen osaltaan lyhyeen, jos jokin olisi mennyt pieleen. Häntä varmaan parhaillaan haastatellaan siellä." "Toivon mukaan. Miten muuten pääsit sisään? Eikös tyttöjen pääsyä tänne ole rajoitettu rankasti viime aikoina?" "No on. Mutta tunnen Harryn, joka oli siinä aulassa. Hän teki poikkeuksen kohdallani. Kunhan en viipyisi kauan. Kaikkihan sitä sääntöä rikkovat, kai sen tiedät." "Joo. Mistä tunnet sen Harryn?" Susanin kulmakarvat kohosivat kysyvästi: "Miksi utelet? Hän on kaverin kaveri." Andrew ei ehtinyt vastata, kun Rick ilmaantui ovesta koputtamatta. "Ai moi, Susan", hän tervehti ja rojahti parhaat päivänsä nähneeseen nojatuoliin. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään, sitten Andrew sai suunsa auki: "No?" Rick levitti teatraalisesti kätensä: "Helppo juttu, mutta sehän oli selvää jo etukäteen. Eli mukana ollaan." Susan kiirehti halaamaan Rickiä, ja Andrew tuli perässä, tosin hän tyytyi läimäyttämäänn kaveriaan toverillisesti olkapäälle. "Hemmetin hieno juttu! Mieletöntä. Nyt saat kyllä kertoa, miten kaikki kävi." "Mutta Tedin ja Sandyn kuuluu myös olla paikalla", Susan totesi. "Käyn etsimässä heidät, hetko vaan." Pojat eivät ehtineet sanoa mitään, kun Susan oli jo hävinnyt ovesta käytävään. Rick otti paremman asennon tuolissaan sanoessaan: "Eka varsinainen kokoontuminen on vasta syksyllä. Sinne otettiin mun lisäksi yksi tyttö ja kaksi poikaa. Paikalla oli ehkä viisitoista ihmistä, poikia etupäässä."
Hetken aikaa Andrew ja Rick puhuivat niitä näitä, sitten Susan ilmaantui takaisin Ted ja Sandy perässään. "Okei, kaikki koolla. Nyt voit aloittaa", Andrew totesi ja antoi Rickille puheenvuoron. Muut kuuntelivat kiinnostuneina.
- - - - - - - - - - - - - Toisen osan loppu
|
|
|
Post by ninyfa on Feb 27, 2009 22:18:17 GMT 3
Kesä oli mennyt aikoja sitten ja syksy tullut. Andrewn ja kumppaneiden opinnot olivat jatkuneet entiseen tahtiin. Rick oli käynyt säännöllisesti klubin kokouksissa, niitä olikin ollut suurin piirtein kolmen viikon välein. Tähän asti tapaamiset olivat olleet pettymys. Mitään erikoista ei ollut tapahtunut, eivätkä he olleet päässeet yhtään pidemmälle miettiessään sitä, miten klubi mahdollisesti liittyisi Archien kuolemaan. Erityisesti Andrew oli harmissaan, sillä hän oli ollut varma, että Rick saisi heti selville jotain hämäräperäisiin puuhiin viittaavaa. Myös Rick oli tympääntynyt, sillä hän oli lähtenyt mukaan seikkailumielellä. Tällä hetkellä minkäänlaisesta seikkailusta ei voinut puhuakaan. Vain Susan oli tyytyväinen tilanteeseen, hän oli alusta asti suhtautunut epäillen siihen, että he löytäisivät mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Tilanteessa tapahtui kuitenkin äkkiarvaamatta muutos eräänä torstai-iltana lokakuun alkupuolella, kun Rick tuli kokouksesta. Andrew, Ted, Susan ja Sandy olivat Andrewn huoneessa odottamassa häntä kuten niin usein ennenkin. Ted oli saanut uuden lukukauden alkajaisiksi itselleen uuden huonetoverin, joka tuntui viihtyvän kotosalla, joten käytännössä siellä ei voinut kokoontua. Tyttöjen asuntolaan taas oli poikien vaikea – ellei mahdoton – päästä ilman hyvää syytä ja yleinen hengaaminen ei kuulunut niihin.
"Ette ehkä usko, mutta nyt alkaa tapahtua jotain", Rick tiedotti suljettuaan oven perässään. "Mut pyydettiin varsinaisen tapaamisen jälkeen sivummalle ja tarjottiin työtä." Andrew näytti selvästi pettyneeltä, mutta hänen ilmeensä muuttui, kun Rick jatkoi kertomista. "Herra Freeman sanoi, että he olivat saaneet järjestettyä yhdelle meistä työpaikan poliisiasemalta. Se olisi lähinnä avustavaa hommaa, etupäässä papereiden arkistointia ja sen sellaista. Työtä pari kertaa viikossa iltaisin. He olivat ajatelleet hommaan nimenomaan minua." "Miksi just sua?" Sandy kysyi. Rick kohautti olkapäitään vastatessaan: "En tiedä, enkä kyllä kysynytkään. Mutta oli syy mikä hyvänsä, niin ollaan siitä iloisia. Nyt tulee nimittäin paras kohta. Kun herra Freeman oli varma, että suostuisin, hän madalsi ääntään ja kertoi erään toisenkin seikan. Koska he kerran olivat järjestäneet minulle työtä, niin he odottavat, että tekisin tarvittaessa pieniä vastapalveluksia." Andrew kohensi jännittyneenä asentoa tuolissaan. "Ensimmäisenä tehtävänä olisi kopioida poliisiasemalla eräs tietty paperi ja antaa se herra Freemanille. He kuulemma järjestäisivät niin, että saisin vaivatta tuon paperin käsiini." "Ja miten se onnistuu?" Ted ajatteli ääneen. "Helposti. Niillä on pakko olla joku tyyppi siellä poliisiasemalla, jolla on pääsy noihin papereihin", Andrew järkeili. "Hurjaa..", Ted kommentoi. "Huolestuttavaa se on", Susan mutisi.
|
|
|
Post by ninyfa on Mar 1, 2009 23:09:27 GMT 3
Rick oli tehnyt töitä parisen viikkoa, kun hän tullessaan töihin eräänä torstai-iltana löysi pöydältään palan paperia, johon oli kirjoitettu "Katso laatikkoon". Pöydässä oli kolme vedettävää laatikkoa, jotka sai kaikki lukkoon. Rick ei muistanut, että olisi käyttänyt laatikkoja mihinkään, oli vain alussa kurkannut, mitä ne sisälsivät. Hän antanut niiden ollakin lukossa. Avaimen hän oli liittänyt ketjuun, jossa piti muitakin avaimiaan. Hetken hänen mielessään käväisi ajatus, kuka oli päässyt hänen lukitulle laatikolleen ja miten, mutta hän heitti ajatuksen mielestään ja avasi ylimmän laatikon. Siellä oli todellakin paperi ja näytti siltä, että siinä oli puhelinnumeroita sekä kelloaikoja. Ilmeisesti jonkun tai joidenkuiden puhelutietoja. Ei mitään mielenkiintoista siis. Paperissa oli niin ikään kiinni muistilappu, jossa luki "Jätä alkuperäinen laatikkoon". Rick otti mukaansa muitakin papereita, mitä oli aikonut kopioida ja suuntasi kopiokoneen ääreen. Sieltä palattuaan hän sujautti paperin takaisin laatikkoon ja tunki kopion reppuunsa. Toistaiseksi kaikki hyvin.
Töistä päästyään Rick kohtasi ensimmäiseksi poliisiaseman ulkopuolella itselleen tuntemattoman miehen, joka tupakoi kadulla purevan kylmästä tuulesta huolimatta. Mies tumppasi tupakan Rickin tullessa ulos aseman ovesta ja lähestyi tätä. Kun mies tuli tarpeeksi lähelle, Rick pani merkille, että tältä puuttui oikeasta kädestä kaksi sormea. Mies vilkaisi Rickiä pikaisesti ja ojensi sitten vasemman kätensä sanoen: "Paperi tänne." Rick kaivoi nopeasti kopioimansa paperin repustaan ja ojensi sen miehelle. Tämä ei saanut siitä heti kunnon otetta ja tuulenpuuska oli viedä sen mennessään. Mies kirosi ja melkein repäisi paperin Rickin kädestä. Sanaakaan sanomatta tämä kääntyi sitten kannoillaan ja lähti kävelemään poispäin Rickistä. Melkein kuin tyhjästä kadulle ilmaantui auto, joka oli ilmeisesti odottanut miestä poliisiaseman kulman takana. Mies nousi autoon, joka loittoni nopeasti Rickin näkyvistä. Hän seisoi hetken hämmentyneenä paikallaan. Tupakka olisi tehnyt nyt hyvää hänellekin.
|
|
|
Post by ninyfa on Mar 19, 2009 21:16:21 GMT 3
Seuraavalla viikolla pöydällä oli jälleen lappu. Rick kurkkasi laatikkoon ja huomasi, että tällä kertaa siellä olikin kokonainen kansio. Hän nosti kansion pöydälle ja irrotti paperit kansista, jotta ne olisi helpompi kopioida. Vilkaistuaan kopiokoneen suuntaan ja todettuaan, ettei sen lähettyvillä ollut ketään, Rick nousi paikaltaan ja käveli koneen luokse. Hän alkoi kopioida papereita ja pani merkille, että näissä ei ollut puhelinnumeroita, vaan ne näyttivät sisältävän tietoa ihmisistä. Paperissa oli valokuva, ihmisen syntymä- ja kuolinaika sekä ilmeisesti rikosrekisteri ja muuta poliisien keräämiä tietoja. Jokainen kuvan henkilöistä näytti olevan kuollut, monet olivat kuolleet nuorina, jotain kolmen- ja viidenkymmenen ikävuoden väliltä näin nopeasti laskettuna. Äkkiä Rick hätkähti niin, että oli pudottaa paperin käsistään. Siinä luki nimi "Nora Parker". Rickille tuli heti mieleen Andrewn kertomus siitä, kuinka tämän suvussa joku naispuolinen henkilö oli murhattu joskus aikoja sitten. Sen naisen nimi oli varmasti ollut Nora. Melkoinen säkä, jos tässä oli kyse samasta ihmisestä. Samassa Rick kuuli yskäisyn lähettyviltään. Muuan poliisi, jota hän ei muistanut nähneensä koskaan aikaisemmin, oli Rickin huomaamatta tullut ihan koneen vierelle. "Iltaa poikaseni. Onko hommat vielä pahasti kesken?" "E-ei", Rick änkytti ja laittoi Noraa koskevan paperin koneeseen. Hän tunsi olonsa äkkiä valtavan hermostuneeksi, sydän hakkasi ja kämmenet tuntuivat hikisiltä. Mitä jos mies haluaisi vilkaista tarkemmin, mitä hän oikein oli kopioimassa? "Kurja ilma", poliisi jutusteli ja nojasi rennosti selkänsä seinää vasten. "Juu. Sitä se on tähän aikaan vuodesta", Rick mutisi ja vaihtoi seuraavan paperin. Hän latoi kopioimansa paperit selkäpuoli ylöspäin vieressään olevalle pöydälle ja toivoi, ettei toinen pitäisi sitä mitenkään kummallisena. "Oletkos viihtynyt täällä?" mies jatkoi juttuaan. "Kyllä. Tämä on ollut oikein mukavaa", Rick sai vastattua ja aloitti viimeisen paperin kopioinnin. Hän keräsi paperit nippuun ja siirtyi pois koneen luota. "Pahoittelen, että meni aikaa. Paljon papereita." Poliisi nyökkäsi hyväntuulisen näköisenä: "Sitähän piisaa. Eikä tässä mikään kiire ole. Valtion palveluksessahan tässä ollaan, niin kyllä palkkaa juoksee, vaikka vähän aikaa seisoskelisikin. Työniloa." "Kiitos", Rick mutisi ja livahti papereita puristaen oman pöytänsä ääreen. Päästyään istumaan hän laski paperit pöydälle ja yritti rauhoitella itseään.
Päästyään myöhemmin illalla poliisiaseman ovesta ulos Rick näki, että kadulla oli jälleen sama mies kuin viimeksikin, tällä kertaa autokin oli näkyvissä. Homma alkoi jo toistaa itseään. Rick lähestyi autoa ilman eri kehoitusta ja mies käski häntä hyppäämään kyytiin. "Saat itse viedä paperit herra Freemanille", mies selitti ja kuski lähti ajamaan. Rick katseli auton ikkunasta pimeitä ja lähes autioita katuja. Lopulta oltiin Empty Street nro 5:n edessä ja auto pysähtyi. Rick kömpi autosta miehen perässä. Näytti, että tämä sytytti tupakan jo ennen kuin oli ehtinyt suoristaa selkänsä. Sisällä mies ohjasi Rickin yhteen alakerran oleskeluhuoneista ja hävisi sitten jonnekin. Rick ei muistanut käyneensä huoneessa aiemmin, he olivat kyllä kokoontuneet talossa jo muutaman kerran kerhon kokouksissa, mutta ne olivat aina tapahtuneet suuressa salissa. Herra Freeman istui nojatuolissa lehti sylissään, mutta nousi Rickin tultua huoneeseen ja otti vastaan tämän ojentaman paperinipun. "Hyvää työtä, Rick. Olet toiminut hienosti ja ollut luottamuksen arvoinen. Tämän perusteella sinulle voi uskoa myös toisen tyyppisiä tehtäviä, jos tarvetta ilmenee. Vai mitä itse ajattelet?" "Ilman muuta. Sama se", Rick vastasi. "No niin. Taidamme olla asiasta samaa mieltä. Lisäisin vielä, että sinulle kai on selvää, ettei näistä pikku tehtävistä puhuta muiden kanssa. Pidämme ne meidän välisenämme asiana. Eikö niin, Rick?" "Selvähän se."
|
|
|
Post by ninyfa on Apr 28, 2009 18:00:25 GMT 3
Jo samana iltana Rick kertoi kumppaneilleen uudesta tilanteesta. "Kelatkaa, että ensin mua tavallaan kiitettiin ja sit melkein samassa lauseessa uhkailtiin. Tai ehkä se on liian voimakas ilmaisu, mutta herra Freeman antoi kyllä selvästi ymmärtää, että mun on parempi pitää suuni kiinni." Andrew ei meinannut pysyä tuolissa saatuaan kuulla Rickiltä, että tämä oli törmännyt Noraa koskeviin papereihin. "Tämä vahvistaa sen, etten ole seonnut, vaan tässä on todella jotain järkeä. Herää nimittäin kysymys, että mitä herra Freeman ja kumppanit haluavat Norasta ja niistä muista siinä kansiossa kertomasi mukaan olleista ihmisistä. Tuskin he niitä huvikseen keräilevät". "Eivät takuulla! Ja näkevät peräti vaivaa saadakseen ne itselleen", Rick lisäsi. "Tää tarkoittaa tietenkin sitä, että meidän on saatava se kansio käsiimme", Andrew jatkoi. "Herra Freeman laittoi sen siinä pikkuhuoneessa olevaan kirjahyllyyn. Kaipa se sieltä löytyy. Mitä olet ajatellut?" "Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin että joku hakee sen sieltä. Sitten me kopioidaan sivut ja joku palauttaa sen sinne. Toi vaatii sitten sitä, että talon pitäis olla tyhjä. Ja miten sinne pääsee sisään, sitä en vielä tiedä." "Mä voisin mennä sinne taloon, kunhan keksitään miten. Rickin on ihan turha olla tässä mukana, koska jos jokin menee vikaan, niin sitten me ollaan pahoissa vaikeuksissa", Sandy puuttui keskusteluun. "Mulla on ehdotus. Tehän kävitte pojat silloin aiemmin talon takana kurkkimassa ikkunoista. Pääseekö sitä kautta sisään?" Susan kysyi. Ted pudisti päätään: "Pitäisi hajottaa joku niistä ikkunoista, jos moista haluaisi yrittää. Tosin siellä talon takana saattaa olla joku reitti, josta pääsee kellariin. Eikös vanhoissa taloissa ole sellaisia? En vaan muista enää niin tarkasti, me oltiin silloin vähän jännittyneessä mielentilassa." "Hah. Se mikään jännittävä tilanne ollut", Rick kuittasi. Susan ehätti jatkamaan: "Jos joku meistä, vaikka minä, tarkkailisi taloa parin päivä ajan. Silloin saataisiin helposti selville, milloin sinne menee joku ja milloin se on tyhjillään. Täytyy sitten vaan toivoa, että siellä takana on joku reitti sisään. Tosi riskialtista hommaa ruveta hajottamaan ikkunoita." Andrew vilkaisi Susania hymyillen. Hän oli luullut, että toinen oli mukana vain koska tunsi sen velvollisuudekseen, eikä takuulla tarjoutuisi vapaaehtoisesti mihinkään hommaan. Hän oli ollut väärässä.
|
|
|
Post by ninyfa on Apr 28, 2009 20:32:23 GMT 3
Susan otti siis vastuulleen selvittää, miten – jos mitenkään – nuoret voisivat päästä sisälle taloon. Yllätyksekseen hän sai Tediltä lainaksi auton, vaikka tämä oli vakaasti sanonut, että sillä saisivat ajaa muut vain hätätilanteessa. "Tääkö on susta hätätilanne?" Susan oli kysynyt. "No ei. Mutta mä en voi ruveta päivystämään jonkun talon lähettyvillä tuntitolkulla. Jonkun täällä täytyy opiskellakin", Ted oli todennut ja ojentanut Susanille avaimet.
Niinpä Susan nyt parkkeerasi auton Empty Street nro 5:n eteen kadun vastakkaiselle puolelle ja nappasi mukaansa takapenkiltä vesivärimaalauksia, joita hänen oli tarkoitus mennä muka myymään ovelta ovelle. Vesivärityöt hän oli saanut Sandyltä, joka taas oli saanut ne ystävältään Minnieltä. Tämä maalasi vapaa-ajallaan ja omaksi huvikseen, mutta oli suostunut antamaan heille muutaman töistään, kun Sandy oli selittänyt valkoisen valheen, jonka mukaan he tarvitsisivat niitä erääseen käytännön pilaan. Susan asteli rohkeasti portille, aukaisi sen ja nousi portaat ovelle. Hän kolkutti oveen ja jäi odottamaan. Ketään ei kuitenkaan ilmaantunut ovelle, joten hetken kuluttua hän kääntyi kannoillaan ja palasi takaisin autolle. Kello oli hieman yli kymmenen aamulla.
Kellon lähestyessä yhtätoista Susan laski autossa lukemansa kirjan sylistään penkille, otti vesivärityöt käteensä ja marssi takaisin talolle. Tälläkään kertaa kukaan ei vastannut koputukseen ja jälleen hän palasi autolle. Sama toistui vielä puolilta päivin ja palattuaan jälleen tyhjin käsin autolle Susan piti mielestään ansaitsemansa ruokatauon. Hän oli varustautunut päivään omilla eväillä, leipää, kanasalaattia ja kahvia termospullossa. Parempi kuin ei mitään.
Yhden aikoihin iltapäivällä Susan harppoi jälleen talon ulko-ovelle ja kolkutti. Hän oli lähes varma siitä, ettei kukaan tulisi tälläkään kertaa avaamaan, sillä hän ei ollut nähnyt kenenkään menevän taloon, vaikka oli sentään tarkkaillut taloa varsin tarkasti. Arvaus osui oikeaan, sillä talo pysyi hiljaisena. Susan päätti kiertää talon taakse ja tutkia hieman sitä mahdollisuutta, että Sandy voisi livahtaa sisään sitä kautta. Hän havaitsi saman kuin pojatkin aiemmin käydessään täällä luvattomalla vierailulla, että ikkunoista ainakin oli turhaa yrittää. Eikä missään liioin ollut tikkaita. Mutta maassa oli jonkinlainen luukku, vähän kuin maakellarin luukku. Se oli kuitenkin aivan talon seinustassa kiinni, joten saattoi hyvin kuvitella, että sitä kautta pääsisi taloon. Oli ihan mahdollista, että se oli jäänyt pojilta aiemmin huomaamatta, sillä se oli kieltämättä melko huomaamattoman näköinen ja pojat olivat olleet muutenkin silloin aika täpinöissään. Susan kokeili varovasti luukun kahvaa ja totesi, että luukku aukesi ilman ongelmia. Hän kurkisti varovasti luukusta ja harmitteli, ettei ollut ottanut taskulamppua mukaan. Mitä ilmeisimmin luukusta lähtivät kuitenkin tikkaat alaspäin. Varovasti Susan laski luukun takaisin paikoilleen ja palasi ympärilleen vilkuillen jälleen autolle. Kohta joku yli-innokas naapuri alkaisi varmasti ihmetellä, millä asioilla hän oikein liikuskeli.
Kellon ehdittyä vähän yli kahden Susan huokaisi, otti vesivärityöt mukaansa ja asteli jälleen talolle. Häntä alkoi jo kyllästyttää, vaikutti siltä, että taloon ei ollut tulossa ketään. Niinpä Susanin suureksi yllätykseksi oven avasi melkein heti kolkutuksen jälkeen arviolta kolmikymppinen mies, jolla oli vesiämpäri kädessään. "Mitä asiaa?" tämä töksäytti. "Olen myymässä tällaisia vesiväri...", Susan ehti aloittaa, muttei saanut lausettaan loppuun. "Ei kiinnosta, mene seuraavalle ovelle", mies ärähti ja vetäisi oven kiinni. Susan kohautti olkapäitään ja kääntyi kannoillaan. Eniten häntä ihmetytti se, että mies oli saapunut taloon hänen huomaamattaan. Ainakaan etuovea tämä ei ollut käyttänyt, siitä hän oli aivan varma.
|
|
|
Post by ninyfa on May 1, 2009 20:17:28 GMT 3
Koska Susanilla ei ollut parempaakaan tekemistä, hän vietti vielä seuraavankin päivän autossa talon edessä. Mikään ei juuri muuttunut eilisestä, paitsi että hänellä oli entistä tylsempää. Tasatunnein tehty visiitti etuovella sujui saman kaavan mukaan ja kello yksi iltapäivällä kukaan ei tullut avaamaan. Viimeisen tunnin Susan keskittyi tarkkailemaan taloa, ettei kukaan pääsisi väittämään myöhemmin, että sinne oli livahtanut joku hänen huomaamattaan. Eikä kukaan tosiaankaan mennyt etuovesta sisään sen tunnin aikana, siitä hän saattoi olla varma. Mutta kun hän meni kahdelta kolkuttamaan ovelle, niin sen avasi sama mies kuin eilenkin. Vain vesiämpäri puuttui. "Mitään ei osteta", mies murahti ja vetäisi oven kiinni ennen kuin Susan ehti edes aloittaa puhettaan.
Illalla nuoret kokoontuivat kampuksen lähellä olevaan pitseriaan puimaan tilannetta. Vain Ted puuttui, hänellä oli jo aiemmin sovittu leffailta tyttöystävänsä Joannen kanssa. "Totta on, että se mies ilmestyi sinne kuin tyhjästä", Susan selvitti kokemuksiaan muille. "Takakauttakaan siihen taloon ei pääse", Andrew ajatteli ääneen. "Muistat varmaan sen aidan." Rick nyökkäsi, Susan myös, sillä hänkin oli ehtinyt jo vierailla pihan puolella. "Luulen muuten, että keksin tavan, jolla sinne pääsee sisään ilman suurempia ongelmia. Talon takana on sellainen helposti avattava luukku, josta vievät tikkaat. Unohdin tänäänkin ottaa taskulampun mukaan, että olisin tarkistanut tilanteen, mutta olen kyllä melkein sata varma, että Sandy pääsee sitä kautta huomaamatta." "Loistavaa. Me ei huomattukaan sitä. Hyvin hoksattu", Andrew kehui. "Kannattaisiko mun mennä sinne jo huomenna?" Sandy kysäisi ja jatkoi "On lauantai ja olisi hyvin aikaa. Sama kai se, jos siellä on joku kahdelta. Jos siihen asti on hiljaista, niin voin mennä heti aamusta. Jos teille vaan sopii se. Olisi kiva, että tällä reissulla olisi mukana ainakin yksi teistä. Vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Tiedän, että lupasin mennä taloon yksin ja teenkin sen, koska se on järkevintä, mutta toivon, että ainakin yksi teistä odottaisi talon ulkopuolella." "Me tullaan kaikki", Andrew lupasi. "Okei, kiva. Sitten vaan, Rick, anna kuulua, mistä se tarvittava kansio löytyy", Sandy kääntyi Rickin puoleen. "Joo...herra Freeman otti multa ne paperit ja laittoi ne nipussa sellaisten sinisten kansien väliin. Mun muistaakseni niissä kansissa ei lukenut mitään. Tavallisen paperin kokoiset kannet, ei se sen ihmeempi ollut. Siinä huoneessa oli kirjahylly, ja hän pisti sen kansion hyllyyn pystyyn. Jonnekin kirjahyllyn keskivaiheille, siinä oli muitakin kansioita samassa kohtaa, taisivat olla sinisiä nekin. Sen huoneen sijainnista mulla ei ole tarkkaa käsitystä, mutta se on talon ekassa kerroksessa. Todennäköisesti suuren salin vieressä tai ainakin aika lähellä sitä. En ole päässyt liikkumaan vapaasti siellä alakerrassa, mutta ulko-ovesta tultaessa on eteishalli, josta lähtee ainakin kolme käytävää ja portaat yläkertaan. Suuri sali on ulko-ovesta oikealle, sinne ei vie käytävää vaan ovi aukenee suoraan halliin. Yhtä käytävää pitkin pääsee varmasti keittiöön, josta on yhteys siihen suureen saliin. Se ovi on ollut joskus auki. Sitten alakerrassa on ainakin tämä yksi huone, jossa sen kansion pitäisi olla ja todennäköisesti muitakin. Se talo on sisältä aika hiton iso, vaikka ulkoapäin ei ihan siltä vaikuttakaan." "Kiitti. Mun täytyy vaan tutkia tilannetta siellä talossa. Tuskin siitä mitään ongelmaa tulee."
Kun he olivat lähdössä pois, Susan aprikoi: "Voisiko sinne taloon olla jokin maanalainen käytävä, jota pitkin se mies olisi tullut. Sellaisiahan voi olla vanhoissa taloissa, vaikka sodan aikaan rakennettu." "Tuntuu vähän älyttömältä. Ja miksi taloon pitäisi tulla jotain salaista reittiä", Rick esitti oman mielipiteensä. "No, kunhan esitin ajatukseni ääneen", Susan sanoi hieman närkästyneenä Rickin suorasta tyrmäyksestä. Andrew ei sanonut mitään, mutta jäi miettimään asiaa.
|
|