|
Post by submarine on Jan 1, 2008 20:21:07 GMT 3
((Tässä kutsupeli Lonelywolfin ja Aqwellin kanssa.))
Kneri ei ollut oikeastaan koskaan pitänyt turhan paljoa merestä. Tai tarkemmin sanoen hän ei ollut pitänyt purjehtimisesta, meri itsessään oli vain suuri määrä vettä. Eikä sekään oikeastaan johtunut itse vedestä, hän osasi uida, tosin kukaan ei selvinnyt pelkällä uimataidolla keskellä merta, vaan siitä tunteesta, että oli rajattu pienelle alueelle, jolta oli mahdotonta lähteä mihinkään. Kneri oli tottunut liikkumaan jalan pitkiäkin matkoja, mutta täällä se oli yksinkertaisen mahdotonta. Mutta kyllä sitä kesti, jos pakko oli. Kun ei muutakaan voinut, laihanpuoleinen rial - rotu, jota jotkut sanoivat rottaihmisiksi - nojaili laivan kaiteeseen ja katseli merta, mikä ei oikeastaan ollut mitenkään erityisen hienoa. Tai no, hän yritti katsella merta, mutta kirkas, vieläpä vedenpinnasta heijastuva aurinko sai hänet lähinnä suojaamaan likaisen kaapunsa hihalla silmiään.
Tarkalleen ottaen Knerillä ei ollut mitään oikeaa päämäärää. Oli vain tuntunut siltä, että olisi aika häipyä yhdestä paikasta ja kiertää jossakin muualla. Oikeastaanhan hän ei ollut edes yksin matkalla, vaan toisen rialin kanssa. Tämä oli lyöttäytynyt hänen seuraansa eräässä vaiheessa ja ilmeisesti vain päättänyt pysyäkin siinä - kaksin oli turvallisempaa ja niin edelleen. Knerillä oli toki eräs painavahko syy pitää tämä mukanaan, mutta se jääköön mainitsematta. Olipahan vain kaikin puolin tärkeä, niin tärkeä että tätä piti mieluiten mukana. Ainakin vielä jonkin aikaa.
Laiva oli ollut merellä jo muutaman päivän ja maa jäänyt kauas taakse. Sen oli kai tarkoitus ylittää "suuri vesi" ja käydä jossakin kaukaisessa satamassa. Kneri pohti, jäisikö sinne. Muut maat tarjosivat aina uusia tilaisuuksia ja uusia haasteita. Laivalla oli parikymmentä matkustajaa ja kolmisenkymmentä merimiestä, mikä ei oikeastaan sen suuren koon takia ollut niin valtavasti. Ilma oli kaikin puolin mukava, ainakin suurimman osan mielestä. Aurinko paistoi ja pilviä oli vähän. Oli keskipäivä, ja moni oli tullut kannelle. Mutta vaikka ilma näyttikin hyvältä, uskoi Kneri haistavansa tuulessa myrskyä. Ja hän oli saanut kokea aivan tarpeeksi monta myrskyä, jotta tiesi niistä edes jotain. Toisaalta suolainen ilma tukki sieraimet melkoisen hyvin. Se puolestaan sai rotan havainnollistamaan ohikulkijoille, että omasi vähintäänkin inhottavan köhän.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 2, 2008 0:41:35 GMT 3
((Minä tulen nyt sitten mukaan ^^ vähän pitkä ehkä... ))
Aqweline tasapainotteli laivan keulassa sen matkatessa eteenpäin merellä kohti mitä lie paikkaa. Tästä näki että hän piti purjehtimisesta ja suorastaan rakasti merta. Tyttö pysyi enimmäkseen tasapainossa, sillä oli tottunut meren käyntiin. Välillä tosin tuuli saattoi horjuttaa häntä. Nuori Aqwellmaagi levitti kätensä ja sulki silmänsä kuvitellen, että hän lensi korkeuksiin.
”Aqweline!” huusi ääni hänen takaansa palauttaen hänet takaisin maan pinnalle. Sáfire niminen neito, joka oli myös Aqwellmaagi, kutsui häntä takaisin kannelle. Tyttö totteli häntä, käännähti ympäri ja palasi takaisin laivan kannelle toisen luokse. ”Mitää nyt Safi?” Aqweline kysyi hypättyään alas. ”Älä enää mene sinne” toinen sanoi hieman hätääntyneenä. ”Jaa että miksen?” pikkutyttö toisti hymyillen. ”Se on vaarallista. Sinä tiput vielä ja ja tiedät ettemme saa joutua nyt erilleen” Sáfire selitti änkytäen nyt jo monetta kymmenettä kertaa sen matkan aikana. ”Nääh sinä pilaat aina kaiken” Aqweline sanoi tympääntyneeseen äänensävyyn ja katsoi Sáfirea vihaisesti.
Nuori Aqwellmaagi ei kuitenkaan pysynyt kauaa vihaisena, joka johtui hänen ylimaalisenpirteästä maailmankatsomus asenteestaan, ja pian hän jo lähti juoksemaan kannella kohti laivan perää. Sáfire lähti hänen peräänsä ja tavoitti hänen noin puolimatkassa ja lukitsi hänet käsiotteella laivan kaiteeseen. ”Nyt sinä pysyt paikallasi” tyttö tivasi suutuksissaan samalla kun toinen yritti irrottaa itseään. ”Miksi?” Aqweline kysyi ja katsoi toista koiranpentumaisella viattomankysyvällä ilmeellä. ”Koska koska laivassa ei saa juosta. Sinä törmäät vielä johonkin tai luiskahdat yli laidan tai...” Sáfiresta näki heti että hän oli hieman hermostunut. ”Nyt ole kiltti ja pysy paikallasi seuraavat viisi minuuttia” hän sanoi ja katsoi toista hieman anovasti. ”Okei” Aqweline vastasi hilpeästi ja Sáfire päästi hänet irti.
Se viisiminuuttinen tuntui kestävän ikuisuuden ja Aqweline kysyi puolen minuutin välein oliko aika jo kulunut umpeen. Kun sitten viisi minuuttia oli mennyt pikkutyttö lähti innoissaan juoksemaan taas kohti laivan keulaa. Päästyään sitten sinne hän kipusi taas aivan laivan keulaan ja käveli niin pitkälle kuin pystyi. ”Aqweline!” huusi ääni uudestaan ja Aqweline palasi takaisin kannelle. ”Niin? Oliko ihan asiaakin?” tyttö kysyi leikkimielisesti. Safire huokaisi ja sanoi: ”Tämä on jo varmaan kolmaskymmenes kerta...” Aqweline keskeytti hänet: ”Itse asiassa kahdeskymmenesyhdeksäs” ”No ihan sama. Siis kahdeskymmenesyhdeksäs kerta kun menet tuonne.” Sáfire jatkoi. ”Niin mitä väliä sillä on?” Aqweline kysyi vaikka tiesi vastauksen, sillä hänestä oli hauskaa kiertää kaikki kiellot ja kuulla ne uudestaan. ”Koska olen kieltänyt sinua menemästä sinne. Ja nyt sinä sitten et enää mene sinne onko selvä?” Sáfire sanoi napakasti. ”Okei en mene” Aqweline vastasi ja lähti taas juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. Tyttö lähti kiipeämään mastoon ja meni istumaan mahdollisimman keskelle paalua, joka piti purjetta. Sáfire huokaisi ja käveli hieman lähemmäs mastoa ja asettui nojaamaan kaiteeseen katsellen kokoajan Aqwelinea, joka oli nyt ylhäällä mastossa. ” No eipä ainakaan putoa ihan heti veteen” Sáfire totesi itsekseen
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 2, 2008 12:25:04 GMT 3
((pöhpah, Aqwell ehtikin ensin *naur* minäpä pistän tähän sitten Meia hahmoni.))
Neito istui hieman enemmän varjossa lähellä laivan keulaa, katsellen merimiesten touhuja hieman turhautuneena. Meia oli hänen nimensä. Neito ei hirveän kauheasti laivoista pitänyt, sillä enemmän oli hän sitä mieltä, että turvallisinta oli kaksin jaloin tukevalla maalla. Ainoa syy miksi hän oli täällä, tai ketä hän syytti siitä oli hänen kadoksissa ollut veljensä. Pikainen tapaaminen jonka hän oli tehnyt aikaisemmin muutama vuosi taaksepäin, eräässä kaukaisessa linnassa oli hänen veljensä käskenyt häntä lähtemään ennen kuin jotain pahaa tapahtuisi, ja niin hän myös teki ja omituisesti löysi itsensä tältä laivalta, vaikka hän inhosikin niitä koko sydämestä. Nuori tyttö juoksi Meian ohi, ja pian jo joku huutelikin hänen peräänsä kun toinen oli ehtinyt kiivetä laivan nokkaan, ja taiteili siellä laivan liikkuessa.
Meia katseli hieman huvittuneena, kun tuo nuori tyttö seuraavaksi juoksikin kohti mastoa, ja pian kiipesi miltein ylös asti. Enään ei hän voinut pidätellä nauruaan, vaan heleällä äänellänsä hän hieman nauroi, ja katseli hymysuin nuoren touhuja. ”Eikös sitä sanota, että lapsi on terve kun hän leikkii.” Meia puhui toiselle neidolle, joka tuntui olevan aikaisemman huoltaja tai jonkinsortin kaitsija ainakin. ”Nimeni on Meia.” neito jatkoi nopeasti, katsoen ylöspäin mastoon. ”Onko tuo sinun tyttäresi, vai katsotko muuten vain hänen peräänsä.” Meia lausahti äkisti, siirtäen katseensa vanhempaan.
Muutamaan otteeseen neito vilkaisi ylöspäin, vain todetakseen, että nuorella olikin suht hyvä tasapaino, eikä vielä ainakaan ollut tippunut, mutta oli silti varuillaan kaiken varalta. Meia siirsi kätensä vieressään makaavalle nahkapäällysteiselle repulle, minkä alla hänen Heron-merkkinen pitkä jousensa makasi turvassa. Liian monesti oli hän saanut katseita otettuaan jousensa esiin, vain sen takia että se todella oli Heron jousi, joka joissain maissa ilmaisi mestarin merkkiä, mutta Meialle se ei merkinnyt mitään muuta, kuin se että hän rakasti ampumista ja se oli hänelle rakas harrastus. Hitaasti Meia avasi pakkauksen vierellään, nostaen jousen syliinsä, hieman aikaa kokeillen sen painoa kädessään, ennen kuin nosti sen eteensä, ja jännitti jousen, päästäen sen helähtäen irti. Ainakin jousi oli hyvässä kunnossa vielä.
|
|
|
Post by submarine on Jan 2, 2008 15:07:45 GMT 3
Kaiteeseen nojaillessaan Kneri pohti asioita. Yleensä moiselle ei ollut kunnolla aikaa, mutta laivalla oli vaikeanpuoleista tehdä oikeastaan suuremmin mitään. Ja nyt rotta huomasi ajattelevansa elämän tarkoitusta, mikä oli vähintäänkin erinomainen tapa sekoittaa päänsä. Mutta toisinaan ajatukset harhailivat niin, että sekin lähestulkoon rikollinen aihepiiri tuli esiin. Kneri oli tosiaan elämänsä aikana ottanut vastaan iskun jos toisenkin, eikä loppua oikeastaan ollut näkyvissä. Tätäkö pitäisi sitten kestää? Ja mitä sitten, kun lopulta henki lähtisi, niinkuin se varmasti lopulta lähtisi? Rotta olisi mahdollisesti voinut lähteä viemään ajatusta kovinkin pitkälle, mikä ei ollut mielenterveydelle mitenkään mukavaa, mutta se sitten pysähtyikin heti alkuunsa. Toinen rial, se jonka kanssa hän oli laivaan astunut, nimittäin saapui paikalle. Kuten tavallista, tämä piteli rättiä toisella kädellä suunsa edessä. Tämä kun oli puolta alaleukaa - ja ohimennen sanoen myös kieltä - köyhempi, kuin moni muu, eikä siksi oikein hallinnut esimerkiksi kuolaamistaan. Se haittasi reilusti myös suurinta osaa puheesta, vaikkei kuitenkaan niin valtavasti rialeiden omaa kieltä, joka ei vaatinut yhtä hienostuneita äänteitä. Muuten toinen rotta oli melko tavanomaisen näköinen, vaikkakin melko ruipelo tapaus. Ei yhtä luiseva, kuin Kneri, muttei kovinkaan paljoa.
"Miettii?" rial kysäisi Kneriltä rottien omalla kielellä, kun oli saanut varmistettua, ettei heti alkaisi kuolata päälleen. "Ei mieti", Kneri vastasi takaisin ja kysyi sitten: "Sai mitään?" Rial työnsi taas rätin suunsa eteen ja otti toisella kädellä esiin kukkaron, joka kilisi oikein mukavasti. "Sai tarpeeksi." Kneri oli huomannut, että elämä helpottui paljon, kun seurana oli joku, joka osasi näpistää hyvin.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 2, 2008 15:22:46 GMT 3
Nuori tyttö istuskeli mastossa soitellen pientä huilua, jonka hän oli ottanut jostain pienestä lokerostaan. Sáfire katseli toisen touhuja hieman varautuvasti, sillä tämä oli kuitenkin hänen ensimmäinen matkansa Aqwelinen kanssa niin, ei voinut sanoa mitä kaikkea tulisi vielä tapahtumaan. Sáfire hätkähti kun joku puhui hänelle. ”Ei hän ole tyttäreni. Minulla ei ole sellaista” hän vastasi toiselle kuitenkaan vielä katsomatta tähän: ”Minut vai käskettiin etsimään hänet ja olemaan hänen kanssaan. Aqi kyllä osaisi pitää huolta itsestään... oletettavasti.” Aqweline soitti jotain heille molemmille tutusta kylästä peräisin olevia kappaleita ja se sai Sáfiren hetkeksi omiin maailmoihinsa. ”Ai niin nimeni on Sáfire.” tyttö sanoi kohtalaisen nopeasti ja kääntyi Meian puoleen.
Sáfire katsoi jousta, jota Meia käsitteli. ”Mistä olet saanut tuon jousen?” hän kysyi neidolta. Maagi tunsi tuon merkin hyvin, sillä oli itsekin joskus aikoinaan omistanut sellaisen, mutta oli joutunut luopumaan siitä jostain kumman syystä. Niin Sáfire oli joutunut luovuttamaan jousensa Mircólle ennen kun he erosivat. Hänelle pitäisi kertoa missä olen, jotei hän etsi minua turhaan kaupungista hän ajatteli hieman haikeana.
Aqweline oli lopettanut huilun soiton ja katseli nyt alas kaksikkoon. Hän katseli siinä hetken, mutta tilaisuuden tultua pudottautui alas heidän luokseen. ”Sinulla on hieno jousi” Aqweline sanoi innoissaan katsellen Meian jousta. Sáfire katsoi ihmeissään ensin Aqwelinea sitten mastoa, jossa hän vielä äsken oli ollut. ”Mitä sinä?” hän sanoi hieman änkyttäen ja osoitti vuorotellen häntä ja mastoa. ”Tiputtauduin sieltä, jotta voisin paremmin kuulla sinun ja tämän maagin keskustelun” pikkutyttö vastasi. ”Maagi? Oletko sinä maagi?! Sáfire vastasi ja perääntyi hieman. Hän ei ollut aistinut sitä, koska ei ollut omassa normaalissa muodossaan, mutta Aqweline ilmeisesti oli. ”Saanko minä kokeilla tuota jousta? Saanhan?” Aqweline kysyi viaton ilme kasvoillaan Meialta. Sáfire oli hieman peloissaan, sillä hän ei voinut tietää oliko hän kenties jokin uusi sen erään nimeltä mainitsemattoman henkilön apuri vai vaan joku maagi. Aqweline ei ilmeisesti vaikuttanut välittävän siitä vieläkään, vaikka hyvin näki Sáfire reaktion. Liian positiivinen luonne tuollakin hän ajatteli.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 2, 2008 16:32:35 GMT 3
Meia hymyili Sáfirelle tämän esittäytyessä, mutta hiljentyi toisen alkaessa kysymään hänen jousestaan. ”Tämä on mennyt perheeltä perheelle, ja tämän ajan on se minun huostassani.” hän vastasi hiljaa, mutta pian hymy jo kiipesi takaisin hänen kasvoillensa. Äkillisesti oli kaksin nuorin ilmestynyt heidän keskellensä puhuen myös jotain hänen jousestaan, mistä Meia oli ihan hyvillään sillä seura aina kelpasi hänelle, mutta kun nuorukainen äkisti sanoikin hänen olevan maagi, neito jäätyi täysin hänen kullankeltaiset silmät hieman säkenöiden. ”En ole maagi.” hän lausahti terävästi, ja ehkä hieman vihaisen kuuloisena, vaikka se ei ollut hänen tarkoituksensa. ”Olen vain tavallinen matkaaja, joka on kohti uusia seikkailuja.” Meia jatkoi hiljaa.
Pikaisella käden liikkeellään neito piilotti jousensa takaisin nahkaiseen koteloon, ja nousi pikaisesti seisomaan, pyyhkien hiekan ja pölyn pois tummanvihreästä puvustaan. ”Olen vain tavallinen matkaaja.” hän sanoi jälleen hieman hiljempaa, tarkoittaen sanansa vain itsellensä. Tiedän hyvin kuka olen, mutta maagi on en ole.. Meia ajatteli itsekseen, hän ei halunnut myöntää sitä että osasi magiaa käyttää sillä hän inhosi sitä ja käytti sitä vasta aivan viimeisenä keinona jos kaikki muut pettivät. Hän piti sitä kirouksena. Neito kääntyi ympäri kohti kaksikkoa jälleen, ja hymyili hieman. ”Minua pidetään parantajana, mutta en varsinaisesti ole maagi, osaan kyllä yrttejä ja muita käyttää mutta muuten en asiasta mitään tiedä.” Meia lausahti lämpimällä äänensävyllä hymyillen kaksikolle.
|
|
|
Post by submarine on Jan 2, 2008 16:59:12 GMT 3
Kneri tutkiskeli hetken kukkaron sisältä. Kuparilantteja, muutama hopeinenkin seassa. Ja pohjalta paljastui yksi kultainenkin. Rotta vilkaisi toista, joka näytti keskittyneen tuijottelemaan kaiteen ylitse, ja työnsi kolhiintuneen kultakolikon omaan taskuunsa. "Sirpaleita", Kneri totesi ojentaessaan kukkaroa takaisin toiselle, käyttäen slangisanaa kourallisesta kuparilantteja. "Muutama hopeinen. Ota." Rahamassi ojennettiin takaisin sen "löytäjälle", joka työnsi sen nopeaan tahtiin pois näkyvistä.
Hetken kumpainenkin rotta vain tuijotteli ympärilleen, eikä mitään keskusteltavaa ollut. Ohitse kulki muutama matkustaja, mutta ei näillä tietenkään heidän kaltaisilleen ollut yhtikäs mitään asiaa. Kneri pohti, mahtaisiko jo piankin... tai ei, eihän pohtinutkaan. Turhaa sellainen, sen hän oli saanut jo huomata. Aika tulisi, kun olisi tullakseen. "Nälkä?" Kneri kysäisi ohimennen toiselta, koska ei parempaakaan tekemistä keksinyt. Toinen nyökkäsi, muttei puhunut mitään, koska koetti taas parhaansa mukaan estää rätin kanssa kuolaamasta päälleen. Rottakaksikko luikki etsimään ruokaa kannelta.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 2, 2008 17:30:16 GMT 3
Sáfire rentoutui hieman kun toinen sanoi, ettei ollut maagi, mutta epäili tätä silti. Hän oli käyttänyt sellaista äänensävyä, että se saattaisi hyvin ennustaa valehtelua. ”Kerro totuus Meia. Äänensävystäsi päätellen sinä valehtelet. Pikkuista voit huijata, mutta minulle älä valehtele. En pysty ottamaan valheita vastaan tyynenä” hän sanoi Meialle telepaattisesti niin ettei Aqweline tai muut sitä kuulleen: Minulla on siihen omat syyni, miksi en kestä valehtelua, mutta niistä en mielelläni puhu.”
Aqweline hymyili Meialle ”Anteeksi minun erehdykseni.” hän sanoi kääntäen sitten katseensa Sáfireen katsoen tätä kysyvästi. ”Saat mennä jos niin haluat” neito sanoi. Aqi hymyili hänelle ja lähti juoksemaan kohti keulaa. ”Mutta ei sinne!” Sáfire huusi vielä, mutta tyttö ei kuullut ja pian taas tasapainotteli laivan keulassa. Toivoton tapaus hän ajatteli ja kääntyi takaisin Meiaa kohden. ”Hän on tietääkseni aina ollut tuollainen” hän huokaisi ja nojautui kaiteeseen katsellen merelle: ”Tämä on ensimmäinen matkani, joten toivon sen menevän hyvin”
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 2, 2008 18:17:14 GMT 3
Meia sävähti kuullessaan Sáfiren äänen päässään, hänen silmänsä miltein liekehtivät vihasta, vaikka muu kasvoista oli aivan normaali, eivätkä ennustaneet pahaa. ”Älä enään ikinä puhu minun mielelleni ilman lupaa!” Meia sähähti takaisin telepaattisesti, katsellen kullankeltaisilla silmillään neitoa. ”Ei hätää, mitään vahinkoa ei ole sattunut, saat kyllä anteeksi.” Meia sanoi tyynellä äänellä Sáfirelle, mutta hänen silmänsä löivät jo miltein tulta. ”Tämä on myös minun ensimmäinen matkani merellä, enkä todellakaan toivo minkään estävän minun nauttimista tästä matkasta.” hän jatkoi nopeasti, ja kääntyi kannoilleen, lähtien kohti laivan nokkaa, katsellen edessäpäin avautuvaa suurta merta, jota riitti niin pitkälle kuin silmä vain kantoi.
Meia huokaisi hiljaa, istuuntuen uudestaan laivan kannella, lähelle keulaa, missä äskeisen kaksikon nuorin tasapainotteli elämän ja kuoleman rajalla. Jälleen neito veti hiljaa jousen uudestaan ulos nahkaisesta kotelostaan, liikuttaen sormiaan sen taidokkaalla pinnalla. Kultainen Heron-merkki loisti liiankin näkyvästi, mutta juuri nyt ei Meia välittänyt siitä, jousi oli ainoa esine, minkä avulla hän muisti veljensä, missä hän nyt sitten lienee olikin pakosalla hänen tapaansa. Neito nojasi päätään käsiinsä, ja huokaisi hiljaa, hänen silmien vettyessä ikävästä perhettään kohtaan.
|
|
|
Post by submarine on Jan 2, 2008 20:39:41 GMT 3
Rottakaksikko kulki yli kannen ja jäi hetkeksi tuijottamaan, kun mastossa roikkui jokin lapsentapainen. Ihminen se ei kuitenkaan ollut, sen näki heti. Jokin outo otus. Kumpainenkin rial pohti asiaa hetken, ja sitten suutaan rätillä yhä painava nykäisi Kneriä hihasta kiinnittääkseen hänen huomionsa. Kääntyessään hän näki, että tämä osoitti kohti naista, jolla oli kovin komea jousi kädessään. Varmasti hyvin arvokas, jos arvoa saattoi edes rahassa mitata. Oli varmasti monia, jotka olisivat valmiita maksamaan melkoisia summia moisesta aseesta. Asia oli ehdottomasti lähemmän tutustumisen arvoinen.
"Anteeksi, mihinhän päin te mahdatte olla matkalla?" Kneri kysäisi astellessaan naisen luokse. Hyvän alkuvaikutelman muodostaminen jäi kuitenkin kovin vajaavaiseksi, sillä rotan ääni sortui räkäiseen, iskevään yskään, joka vapisutti luisevan rotan ruumista. Tämä näytti melkein siltä, että voisi romahtaa millä hetkellä kannelle ja kuoll siihen paikkaan. Mutta suurta armoa osoittaen tämä ei kuitenkaan tehnyt moista, vaan päästi vain ryystävän äänen ja onnistui pysymään tolpillaankin. Ties mikä tauti rotalla olikaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 2, 2008 22:02:05 GMT 3
Sáfire sävähti ja vetäytyi kauemmas kun Meia vastasi hänen telepaattiseen viestiinsä. Hän tunsi toisen pistävän katseen ja se sai hänet perääntymään. Hän on maagi. Hän on yksi heistä! neito mietti kauhuissaan ja lähti juoksemaan laivan perään. Sáfire nojautui kaiteeseen ja katseli merelle. Hän äänteli hieman omalla tavallaan ja hänet valtasi kaiho palata takaisin maalle, lähteä uimaan nyt tästä ja palata kaupunkiin. Miten hän on päässyt tänne huomaamattani? Miten he ovat löytäneet minut niin nopeasti? Mitä voin tehdä? He tappavat meidät Sáfire ajatteli. Hänellä oli pelokas ja jotenkin outo olo nyt.
Aqweline huomasi että Meia oli saapunut suunnilleen hänen taakseen laivan keulaan. Hän käveli toisen luokse ja laskeutui nelinkontin toisen viereen kaiteelle. Tyttö käänsi päätään niin että se oli aivan toisen edessä ja katsoi häntä kokomustilla silmillään. ”Mitä nyt? Vaikutat surulliselta?” hän kysyi Meialta kysyvä ilme kasvoillaan: ”Vaivaako sinua jokin asia?” sen sanottuaan hän istuutui kaiteelle Meian lähelle.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 3, 2008 12:04:28 GMT 3
Meia ei alkuun kuullut toisen kysymystä, kunnes hieman nosti päätänsä, ja pyyhki silmänsä kuivaksi, huomasi että kaksikon nuorin olikin tullut hänen viereensä, kysyen hänen vointiaan. ”Olen kunnossa kyllä.” neito sanoi hieman tärisevällä äänellä. ”Huoltajasi tuskin pitäisi siitä, että juttelet kanssani.” Meia jatkoi hiljaa, ja silmät vettyivät uudemman kerran. Pikaisesti neito pyyhki kyyneleet toistamiseen hihaansa, ja veti syvään henkeä. ”Tarvitsen vain raitista ilmaa.” hän sanoi hieman nauraen, sillä missähän muualla hän voisi sitä saada kuin juuri siinä missä hän istui. Hymynkaare nousi neidon kasvoille, ja tämä katsoi toista hymyillen. ”Kiitos sinulle pikkuinen.” Meia sanoi hiljaa.
Keskustelu kumminkin loppui lyhyeen, kun jonkinsortin rottaeläin tuli keskeyttämään heidän juttelunsa, ja kysymään hänen matkastaan. Refleksin omaisesti, neito pisti jousen jälleen pois näkvistä, ja kietoi sen takaisin nahkaiseen koteloonsa, ennen kuin vastasi toiselle. ”Minä matkaan sinne, minne meri minut kuljettaa, ja tuuli ohjaa.” Meia vastasi kohteliaasti paikallisten merimatkaajien tavoin. ”Olen vapaa lintu, joka on lentänyt pesästään, matkalla maailman ääriin.” neito jatkoi kierrellen, sillä hän oli oppinut sen, että kierrellen pysyi paljon paremmin elossa, kuin suoraan sanomalla. ”Mene sinä vain leikkimään, kyllä minä pärjään.” Meia kääntyi ja sanoi nuorelle tytölle, kunnes kääntyi takaisin rottaa päin, ihmetellen mitä toinen mahtoi haluta hänestä.
|
|
|
Post by submarine on Jan 3, 2008 20:40:55 GMT 3
Knerin silmät seurasivat, kun nainen työnsi jousen piiloon, mutta hän ei luonnollisestikaan ollut turhan halukas paljastamaan, että oli siitä kiinnostunut, ja siirsi nopeaan tahtiin katseensa naiseen. Ohimennen rotta yskäisi uudelleen ja sylkäisi kannelle suurehkön räkäklimpin. Se näytti melkein kykenevältä pakenemaan omatoimisesti johonkin pimeään loukkoon. "Pohdin vain, kun et näytä olevan samanlaista tyyppiä, kuin nämä muut matkaajat", Kneri totesi, viitaten luisevalla kädentapaisella yleisesti ottaen laivalla olevaa väkeä.
Kun ei toista kerran ajettu heti pois huudon kanssa, niin pikapuoliin toinenkin luiseva rotta luikki ensimmäisen viereen. Siitä nämä molemmat sitten tuijottivat naista eläimellisillä silmillä. Tarkemmin sanoen kumpikin katsoi yksi silmä kerrallaan, sillä näillä ne eivät tietenkään olleet eteenpäin suunnatut. Siksipä kumpikin katsoi pää ensin toiseen suuntaan vinossa ja vaihtoi sitten äkkiä toiseen suuntaan vinoon. Lisäksi kumpainenkin kyyristeli ja kumartui aina välistä ilman näkyvää syytä, kuin olisi aikonut äkkiä kipittää pois paikalta. Ihmismäisiksi näitä oli ainakin vaikea edes ajatella, enemmänkin juuri sitä, miltä näyttivätkin: valtavilta rotilta. "Mistähän mahdat olla tulossa?" Kneri kysäisi.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 4, 2008 17:16:50 GMT 3
Aqweline katsoi Meiaa oudosti ”Ei hän ole huoltajani. En tarvitse sellaista” hän sanoi hymyillen. Tyttö katseli vierestä kun joku rottamainen olento tuli kysymään toiselta minne hän oli matkalla. Hän ei ihan ymmärtänyt Meian vastausta, koska hänen kiertelevät ilmaisunsa asiasta menivät yli tytön ymmärryksen. Aqweline nousi kun toinen antoi hänelle luvan lähteä tekemään jotain. Aqi juoksi laivan perälle edelleen jokseenkin pelokkaan oloisen Sáfiren luokse. ”Sáfi mitänyt?” hän kysyi toiselta. ”Hän on yksi heistä” Sáfire vastasi hiljaa värisevällä äänellä. ”Eikä ole! Hän on kiltti ja ystävällinen” Aqi intti vastaan. ”Sinä et nyt ymmärrä.” Sáfire sanoi kohtalaisen kovalla äänellä ja laski kätensä Aqwelinen olkapäille. ”Hän yrittää miellyttää sinua ja saada siten puolelleen, mutta kaikki on pelkkää hämäystä” neito sanoi aivan hiljaa melkein kuiskaten. ”Sinä olet vain harhaluuloinen Sáfi” tyttö sanoi ja irrotti itsensä toisen otteesta lähtien juoksemaan takaisin laivan keulaan.
Aqweline ei jaksanut nyt välittää Rotta tyypeistä tai Meiasta, sillä hän oli nyt sisimmässään suuttunut Sáfirelle. Hän kiipesi takaisin laivan keulaan ja tasapainotteli aivan päähän istuutuen sitten sinne. Tttö otti huilunsa jostain piilolokerosta ja katseli sitä hetken miettien mitä sillä nyt soittaisi. Aqi nosti huilun huulilleen ja puhalsi siihen ensimmäisen sävelen, josta lähti Aqwellmaagien kylästä tuttu kansallislaulu.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 6, 2008 14:11:07 GMT 3
Meia, kääntyi katsomaan tuon pikkuisen perään hetken, ennen kuin tuo rotta taas tuntui puhuvan, ja mainitsevat jotain siitä, että hän ei sopinut sointuun näiden muiden matkustajien kanssa. ”Ei missään maailmassa ole kahta samanlaista.” neito sanoi jälleen hieman kierrellen, ja hymyili toiselle. ”Mistä taas olen tulossa, niin sehän on aivan eri luku sinänsä, mutta sillä ei ole arvoa mistä tulen, tai minne menen, kunhan minä jonnekkin pääsen.” Meia jatkoi, vastaten samalla rotan toiseen kysymykseen siitä, että mistä oli hän tulossa. Pian tuon aikaisemman kaksikon nuorin juoksi jälleen heidän ohitseen, takaisin istumaan laivan keulaan, ja alkoikin soittaa lämmintä sävelmää.
”Pahoitteluni, että en voi tässä kauaa jutella, sillä minulla on eräs asia hoidettavissa.” Meia sanoi kohteliaasti, ja tyypilliseen tapaan teki loistavan hoviniiauksen, vaikka rotta tuskin sitä edes arvosti, ja lähti kävelemään laivan keulaa kohti, pitäen visusti huolta jousestaan. Päästyään kuuloetäisyydelle tuosta nuoresta, huudahti hän toiselle: ”Mikä on hätänäsi nuori, sillä voin kuulla surun tuosta sävelmästä, eikä suru sovi noin nuorelle, varsinkaan tällaisessa paikassa.” Meia tuli lähemmäksi, nojaten itse laivan keulaa vasten, katsoen horisonttiin, samalla kun kuunteli toisen soittamista. ”Siitä on aikaa kun viimeksi olen tuollaisen sävelmän kuullut.” neito sanoi hiljaa, katse edelleen visusti horisontissa.
|
|